Miikka Mustonen siirretty parempaan sairaalaan (päivitetty 30.6.)

77
Miikka ja vaimonsa Oomi. Thaimaassa on tapana näyttää kuvissa päivän lehteä todisteena kuvan ottamisen ajankohdasta.

Vastavalkean artikkeleissa Skorpionin pisto ja viranomaisten auttamattomuus ja Miikka saa apua kansalaisilta käsitellään Thaimaassa skorpionin piston seurauksena sairastuneen Miikka Mustosen ja hänen omaishoidettavan vaimonsa tilannetta. Tapauksesta ensimmäistä kertaa kuulevia pyydetään lukemaan ensin nämä aiemmat artikkelit.

Mustosen äiti Sirkka-Liisa esitti eilisessä nettiradiohaastattelussa hätähuudon poikansa puolesta. Hän on koettanut kaikin tavoin saada apua Miikalle, ml. sadat puhelut eri henkilöille ja tahoille, mutta tulokset ovat olleet heikkoja ja suurten medioiden, mukaan lukien valtiollinen Yle, puolelta on ollut vastassa vaikenemisen muuri. Haastattelu kestää 28 minuuttia ja se kannattaa kuunnella, osin tai kokonaan, jos aikaa vain on.

Tapauksen käsittelyssä viranomaisten taholta on useita kummallisuuksia, kuten se, että kesäkuun alussa Finnair ei hyväksynyt kolmen eri lääkärin kirjoittamia lentokelpoisuustodistuksia, vaan vaati lennolle Suomeen saattajiksi kahta lääkintähuollon asiantuntijaa, joita ei onnistuttu järjestämään. Sairaan miehen vietettyä lentokentällä kolme päivää — ilman että hänelle olisi osoitettu edes lepotilaa päätösten odottamisen ajaksi — hän joutui palaamaan sairaalaan. Myöhemmin Finnairilta ilmoitettiin, että lentolupa oli myönnetty, mutta muutaman tunnin kuluttua, kun sairaalassa oltiin jo lähdössä lentokentälle, yhtiö ilmoittikin luvan perumisesta.

Suomen valtio ei auttanut äitiä ja muita Miikan läheisiä edes sellaisen hoitopaikan saannissa Bangkokissa, jossa Miikalle voitaisiin tehdä hengen pelastava nesteenpoistoleikkaus. Suurlähetystöstä on ajoittain vastattu äidin avunpyyntöihin hyvinkin ylimielisesti. Sirkka-Liisa Mustonen kertoo haastattelussa:

”Yksi sanoi minulle, kun kysyin, että mitä meidän pitää tehdä, koska meillä ei ole rahaa enää, että kaikki on laitettu mitä on. ’No että on omaisuutta, että myy talo.’ Siitä purskahdin itkuun ja sanoin, että voisin minä senkin myydä, jos joku ostaisi sen just nyt.”

Eräs kansanedustaja on kuitenkin toiminut asiassa erittäin aktiivisesti ja pitänyt yhteyttä äitiin. Hän lähetti allekirjoittaneelle eilen illalla sähköpostia, jossa kertoi hoitavansa asiaa suurlähetystön suuntaan ja keskustelleensa siitä myös ulkoministeri Pekka Haaviston kanssa. Tänään selvisi, että kyseinen kansanedustaja on ollut yhteydessä myös moniin muihin ministereihin sekä oikein urakalla ”hiillostanut” suurlähetystöä. Myös eräät muut kansanedustajat ovat ryhtyneet toimiin.

Tällä on ollut vaikutusta: Lähetystö on nyt järjestänyt Miikalle paikan tasokkaasta sairaalasta, jonka nimi on HRH Princes Mah Chakri Sirindhorn Medical. Miikka on jo kuljetettu sinne ambulanssilla vaimonsa Oomi mukanaan. Siitä, löytyykö sieltä hänelle pidempiaikainen hoitopaikka, ei ole vielä varmuutta.

Aivovauriosta kärsivä Oomi ei enää juurikaan jaksa vastaanottaa ohjeita eikä auttaa, joten auttaminen on nyt paikalla olevien suomalaisten ja tulkin varassa. Lisäksi Oomi tarvitsee jo itse apua, jota koetetaan parhaillaan järjestää hänelle.

Mustosen tukiryhmään on nyt liittynyt entisiä kansanedustajia, tulkki sekä lääkäri, joka pystyy tarvittaessa lentämään paikalle osallistuakseen hoitoon. Kaikenlaista apua mahdollistaa nyt poliisin varsin nopeasti myöntämä rahankeräyslupa Mustosen auttamiseksi. Keräykseen voivat osallistua kaikki, jotka haluavat auttaa Miikkaa. Pienestäkin avustuksesta on hyötyä. Tänä aamuna kello 9 aikaan oli saatu kerättyä jo lähes 9000 euroa. Kulut paikan päällä ovat kuitenkin korkeat, joten lisää apua tarvitaan.

Linkki rahankeräykseen Miikka Mustosen ja vaimonsa auttamiseksi

VALTION VELVOLLISUUS ON yrittää pelastaa kansalaisensa silloin kun hän on välittömässä hengenvaarassa, olipa hän sitten omassa maassaan tai sen ulkopuolella. Suuria summia valtion rahoja käytetään usein huomattavasti ei-kriittisempiinkin avustustoimiin. Tässä on kyse suomalaisen nuoren miehen hengestä ja hänen heitteillejätön uhkaamasta, toimintakyvyltään rajoittuneesta vaimostaan, jonka omaishoitaja mies on ollut. Jos valtio tällaisessa tilanteessa yhä vain levittelisi käsiään, mitä se kertoisi tästä maasta, jossa me elämme?

Vastavalkea jatkaa tilanteen seuraamista ja pyytää kaikkia levittämään tietoa asiasta ja auttamaan siten kuin pystyy. Tähän alle tehdään päivityksiä kun uutta kerrottavaa ilmenee, joten artikkelia kannattaa palata lukemaan aika ajoin.

PÄIVITYS 27.6.2019 klo 18.00: Sairaalassa Miikka kytkettiin hengityskoneeseen hengittämisen vaikeuden vuoksi.

Miikan tytär on keskustellut hoitavan lääkärin kanssa. Hänen tilanteensa on heikko sekä maksan että munuaisten osalta, minkä lisäksi hänellä on bakteeritulehdus ja sydämessä rytmihäiriöitä. Lääkäri ei kuitenkaan varsinaisesti antanut ennustetta.

Pidetään toivoa yllä. Myönteisillä ajatuksilla voi olla suuri voima. Miikka ja hänen läheisensä ja ystävänsä tarvitsevat kaiken tuen.

PÄIVITYS 28.6.2019 klo 9.45: Miikka on edelleen hengityskoneessa, ja hänelle on nyt alettu antaa dialyysihoitoa munuaisten puhdistamiseksi. Hän on lopultakin hyvässä hoitopaikassa. Miikan läheiset kiittävät kaikesta saamastaan tuesta.

PÄIVITYS 28.6.2019 klo 12.45: Miikalta on myös imetty vettä keuhkoista. Nyt hän on ollut ensimmäisen kerran tajuissaan noin viikkoon — ja peukuttanut! Henkiinjäämisen mahdollisuudet ovat nyt kasvussa. Hoito yliopistollisessa sairaalassa on kuitenkin kallista, joten kaikki lahjoitukset (linkki rahankeräykseen) ovat edelleen todella tärkeitä.

PÄIVITYS 30.6.2019 klo 14.20: Miikka on edelleen tehohoidossa, mutta hoitajien mukaan hänen tilansa on nyt hieman parempi. Verenpaine on ok, samoin kuin sydänrytmi, eikä hänellä ole kuumetta. Lääkitys nesteen poistamiseksi on aloitettu.

Miikka on ollut tajuissaan ja vastaillut kysymyksiin.

Tilanne on kuitenkin vieläkin kriittinen, ja käänteitä voi tapahtua nopeastikin.

Oomi-vaimo pääsee tapaamaan miestään kaksi kertaa päivässä. Hän ei halua poistua miehensä läheltä ja nukkuu sairaalan käytävällä viltin päällä.

Rahankeräyksellä on saatu kustannettua toivottavasti Miikan hengen pelastavaa hoitoa nyt ainakin 11 päivän ajaksi, mistä omaiset ja läheiset ovat syvästi kiitollisia. Hoitoa on kuitenkin annettava useamman viikon ajan, joten lisää rahaa tarvitaan edelleen. Vastavalkea vetoaa kaikkiin avustuksen antamiseksi.

Linkki rahankeräykseen Miikka Mustosen ja vaimonsa auttamiseksi

77 KOMMENTTIA

  1. Hyvä kun asiaa käsitellään mahdollisimman laajasti Vv:ssa.
    Tämä on erittäin tärkeä asia pohdittaessa sitä maan moraalista tilaa mihin nyt olemme ajautuneet.

  2. Kuuntelin koko puolen tunnin haastattelun ja olen lukenut kaikki jutut. Edelleenkään ei ole sanallakaan mainittu kaikkein tärkeintä asiaa: mistä vakuutusyhtiöstä on otettu tämä matkavakuutus, joka nähtävästi ei suostu korvaamaan mitään? Miikan äiti on kertomansa mukaan ottanut yhteyttä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin saadakseen apua, mutta miksi ei ole ottanut yhteyttä vakuutusyhtiöön? Senhän nyt pitäisi olla aivan ensimmäinen paikka mistä apua haetaan tällaisessa tapauksessa!

    • Vakuutusyhtiöasia on ollut epäselvä. Miikan äiti pitää aiempien matkojen perusteella hyvin mahdollisena, että jonkinlainen matkavakuutus oli nytkin, mutta se missä yhtiössä ei ole tiedossa, eikä Miikka ole pystynyt enää pitkään aikaan kommentoimaan asiaa, eikä hänen kännykkäänsä tai sähköpostiaan ole saatu auki.

      • Tämän skorpionien piston ja tilan massiivisen huononemisen välillä on kuitenkin ollut viikkoja kun Miikka on ollut toimintakykyinen. Vielä siinä vaiheessa kun oli alunperin lentämässä Suomeen, pystyi kävelemään ja puhumaan. Vakuutusyhtiöön ei kuitenkaan otettu yhteyttä?

        Eikö tässä kannattaisi ihan reilusti ja rehellisesti myöntää että on kämmätty kunnolla ja mitään vakuutusta ei ole otettukaan? Ihmiset auttaisivat siitä huolimatta, mutta kaikki faktat tietäen. Ja olisi todella hyödyllinen muillekin kaukomatkaajille esimerkkinä siitä, miten näillä asioilla ei kannata leikkiä ja säästää väärässä paikassa.

        • Miikan äidillä ei ole parempaa tietoa, eikä Miikka itse tai vaimonsa Oomi pysty tunnetuista syistä valaisemaan asiaa. Sikäli koko matkavakuutusasian pyörittely on tässä tilanteessa epäolennaista.

        • Ainakin POP-matkavakuutuksen sivuilla lukee seuraavaa:

          Matkatapaturmana ei korvata

          -puremasta tai pistosta aiheutunutta tartuntatautia tai sairautta seurauksineen.

          En tiedä muista vakuutuksista tai Miikan vastaavista.

        • Jossain toisessa jutussa mainittu että vakuutus oli mutta se päättyi ennenkuin saivat jatkettua. Tässä viimeisimmässä lehden tekemässa videossa mainitaan että Miikka sai tuon skorpionin piston vaimonsa kotitilalla jossain ns. rural arealla ja tokihan tuossa vakuutuksen jatkamisessa olisi ollut tarve mutta kuvitteleppa itse jos täytyy muistaa muitakin asioita jossain seudulla jossa matkustaminen lähimpään paikkaan jossa asian voi hoitaa, saattaa olla kymmeniä kertoja vaikeampaa kuin Suomessa. Turhaa syytellä, tärkeämpää toimia kuten itsekin tein ja jaoin jo ensimmäiset kuten tämänkin jaoen, kiitos!

  3. Miikan tila näyttää lähinnä maksakirroosilta. Kaikki tunnusmerkit näkyvät jo ihan valokuvissa.
    Vakuutusyhtiökään ei välttämättä maksa liiallisen alkoholinkäytön aiheuttamia vauriotiloja.

    • Aivan. Kaveri on ihonväriltään keltaisempi kuin kiinalaiset joka saattaa tietysti viitata kirroosin terminaalivaiheeseen.

      • Ei pidä paikkansa, ettei muka selviä. Miehelläni on maksakirroosi ja n.10 vuotta sitten poistettiin 10l nestettä. Hän ei juo enää ja voi olosuhteisiin nähden hyvin.

    • Eli on käytännössä siirretty saattohoitoon siellä nyt? Herran siunausta ja lepää rauhassa Miikka. ✝️

          • En nyt haluaisi olla ns ”party pooper” mutta kyllä on ihan lääketieteellisten tilastojen perusteella faktaa että jos on maksakirroosi päässyt tohon pisteeseen niin ennuste on todella surkea eikä tuosta enää selvitä ilman maksan vaihtoa. Periaatteessa ”jo nyt kuollutta” miehen elämää pitkitetään turhaan viimeisillä keinoilla mitä on. Valhalla kutsuu jo kotiin Soldiers Of Odinin natsisoturia.

    • Tyhmää kommentoida jos ei tiedä eikä edes kuuntele mitä äitinsä kertoo asiasta videolla. SITÄPAITSI mitä se muka muuttaisi muualla kuin ei missään kommentoijien mielessäkään. Todistaa vaan kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan.

      • Kyllä kaikki toivovat potilaan selviämistä mutta maksakirroosin edettyä tuohon asti ennuste on surkea. Jos olisin sinä niiin en pidättelisi hengitystäni turhaan odottaessa uutisia Miikan selviytymisestä. Sen sijaan uutinen menehtymisestä maksakirroosiin on todennäköinen.

  4. PS kysyi isisäideistä tänään eduskunnan kyselytunnilla niin Rinne sanoi että suomella ei ole velvollisuutta auttaa isisäitejä kuten ei ole myöskään thaimaassa olevaa sairasta miestä. Tämän Rinne sanoi ministeriaitiosta.

    • Rinne saa puhua ihan mitä tahansa velvollisuuksista kansalaisen hoitoon kuskaamisesta..mutta maksakoon itse abbulanssilentonsa tajuttomana nukutuksessa Espanjasta eikä kansan piikkiin. Piste! Suomen hallitus, eduskunta voisivat ”kerätä kolehdin” EI velvollisuudesta vaan rakkaudesta ja myötätunnosta äänestäjiään kohtaan joita kohtaan heillä on MYÖS VELVOLLISUUDET valtiosäännön mukaisesti kansalle jolle edellisen säännön mukaan VALTA kuuluu KANSAN edustajien kautta!

      • Tämän keissin opetus lienee se että ei kannata lähteä matkalle jos ei ole matkavakuutusta. Valtion eli veronmaksajien tehtävänä ei ole maksaa pulaan joutuneiden hoito ja muita kuluja tai vainajien kotiuttamiseen liittyviä kustannuksia. Sitä varten on matkavakuutus mitä Miikalla ei ole ollut.

  5. Kiitokseni Vesalle hänen tarmokkaasta auttamisestaan. Vaikka monet ovat tietävinään VARMASTI mistä on kysymys, niin onhan se aika raukkamaista ”spekuloida” mitä on menossa, taikka mitä pitäisi tehdä, sehän on ammattilaisten hommia? Jokaisella meistä on mahdollisuus ”mennä pieleen jossakin vaiheessa elämänsä aikana”. Itselläni ei oikeastaan muuta ole ollutkaan, vaikka jopa parhaassa hoidossa? Onneksi olen vielä jaloillani siitä kertomassa. Naureskelen omalle ”syövälleni”,ja haen naurunalaisia kohteita, sitä lääkettä ei hakkaa mitkään ”BIG PHARMAn myrkkytuotteet”. Ehdotan kielitaitoisille RED SKELTONIN ”sika-hulluja” ohjelmia katsottavaksi. ”Tosikoille ei suositeltavia”. On mukavaa mennä levolle hymyssä suin.

    • Paras kommentti tähän menessä.
      On todella raukkamaista spekuloida ja syytellä täällä kun ei tiedä mitään todellisuudesta.
      Aika yllättävää on että täälläkin heruu aika vähän myötätuntoa pulassa olevaa kohtaan. Eliitin ja nwo-troikan ’viis muista’ opit ja malli on hyvin sisäistetty.
      Kannattaisi ehkä miettiä miltä tuntuisi jos itse olisi Miikan housuissa.

      • SaatanaIIiset kivut ympäri kehoa, psykologinen kauhu ja pelko, shokki, kouristukset ja lopuksi kuolema.

  6. Hävetkää! Jos teidän omainen tai ystävä matkustaa maailmalla ja hänelle tulee myrkytys ja ei pysty itse huolehtimaan itsestään, niin mitä teette? Nostatte kädet pystyyn ja sanotte että oma vika. Onko jokainen vanhempi täällä selvillä oman aikuisen lapsensa vakuutuksista? Miikan rahankeräys ei ole keneltäkään pois. Toivoisin jotain kunnioitusta omaisille.

    • Kun paskasti käy lomamatkalla ja haluaa hoitoa ulkomailla sairaalassa, on silloin syytä olla voimassaoleva matkavakuutus joka kattaa kaikki mahdollisen hoidon kustannukset.

      • Ja kuten edellä on jo nähty, matkavakuutuksissa näkyy yleisesti rajatun puremasta tai pistosta saatu tauti korvausten ulkopuolelle.

        • Vesa! Kotosohvilta on helppo huudella ”viisauksiaan” vain kommentteihin vastailemalla kun ei viitsi tai osaa lukea eikä kuunnella annettuja tietoja ja faktoja vaikkapa tätä äskeistäkin vakuutukseen liittyen. Niitä tarkoitan joilla ei matkailu eikä tiedot siihen liittyen ei ole aivoja vielä tajunnan suhteen tavoittaneet. Nimimerkki ” Kakkos koti Kaakkois-Aasiassa”

          • Faktaa on se että minkäänlaista matkavakuutusta tai todistetta siitä ei ole toistaiseksi täällä esitetty.Pelkkää ympäripyöreitä selittelyjä kuultu. Kun ei ole esittää matkavakuutusta voi hoidon saaminen muuttua haasteelliseksi.

    • Matkustamiseen, etenkin ilman voimassa olevaa vakuutusta, kuuluu riskinsä. Joka ei niitä ole valmis kantamaan olkoon kotimaassaan. Se on tavallaan voi voi. Olisi loputon suo veronmaksajille jos valtio alkaisi kustantaa kaikki matkalla sairastuneet hoitoon. Jokainen ymmärtää varmaan tämän vaikka sitä hoitoa silloin vaaditaan kun joku oma ihminen kyseessä, muuten ei varmaan kiinnosta mitään.

  7. Thanks my friend! Emphaty on häviämässä ihmisiltä kun saa taistella kaikesta kynsin hampain. Käytöstavat on vedetty pöntöstä alas. Sen huomaa hyvin ylemmissä piireissäkin liikkuvien sanavarastojen rappeutumisen. Se tuppaa tarttumaan lapsiinkin, kun heitä salakuuntelee, niin sieltä tulee suusta ulos vaikka mitä. Hauskoja kansantapaisia ”voimasanoja viljelen myöskin itse”, mutta yritän pitää silti järjellisen rajan. Hienosteltu törkeä
    ”vino-hattuilu” viiltää syviä haavoja.
    Hyvää päivän jatkoa, kunnes taas tavataan.

    • Toivottavasti sitä empatiaa riittäisi ihmisillä, riippumatta esim. avun tarpeessa olevan ihonväristä tai kansallisuudesta. Toistaalta turha verrata ISIS-äitien ja Miikan tilannetta, toisaalta se vertailu tuo hyvin esiin ihmisten asenteet. Riittääköhän esim. Petteri Orpolla sympatiaa Miikalle, vapaaehtoisesti hänkin lähti Thaimaaseen.

  8. Ulkomaille matkustavien pitäisi perustaa oma sairaskassa tällaisia tapauksia varten ettei kotiuttaminen ei ole rahasta kiinni. Jos jokaisesta matkasta maksaa kassaan 5 euroa niin rahaa kertyy matkustajien suuresta määrästä johtuen sellainen määrä jolla tuo monta vakavasti sairasta kotimaahan lääkintähenkilökunnan seurassa ettei finnairin tarvitse valittaa. Kassaa käytettäisiin vain vakavissa sairaustapauksissa kun sairastuneella ei ole varallisuutta maksaa paluumatkaa. Matkailijat saisivat kortin jonka esittäisi sairaalassa paluu kustannusten takaamiseksi ja maksu maksettaisiin kun sairastunut on tuotu suomeen sairaalaan, joka tarkastaisi laskun ja hoitaisi maksun kortilla. Vakuutusyhtiöillä on aina joku syy ettei se maksa ja valtiolla on byrokratia joka estää sairaiden kotiuttamisen valtion varoin niin tällainen yhteisvastuu katasrofi kassa olisi paikallaan.

  9. No jaa? Onhan niitä keräyksiä ja kerääjiä.Vuosia Floridassa oli joukko ”valkoisiin haalareihin pukeutuvia kerääjiä,peltiämpärit kourissa”. Punaisen liikennevalon aikana he kerkesivät keräämään pysähtyneiltä motoristeiltä rahaa, mutta kukaan ei kysynyt mihinkä tarkoitukseen, taikka hyväntekeväisyyteen kerätään?Myöhemmin selvisi miten se porukka olivat vanhoja ryyppykavereita. Veivät haalarinsa toiseen kylään. Eiköhän se olisi hoidettava valtion puolesta, mutta minkävärisiä haalareita he käyttäisivät, sinivalkoisia tietenkin???

  10. Olkaahan ihmiset varovaisia näiden keräysten suhteen. Tässä on kaikki klassiset ainekset: syyllistetään valtiota joka ei auta, tehtaillaan Youtube-videoita ja haastatteluja ym, matkavakuutusta ei mainita tai sieltä ei pyydetä apua (yhtiöt haluavat todisteet), vaimokin on sairas eikä kykene auttamaan jne. Aika monta asiaa sattunut täysin kohdilleen. Siihen on syynsä miksi valtamedia ei julkaise kaikkea vaan siellä on julkaisukynnys ja velvollisuus varmistaa asioiden todellinen laita. Ei olisi ensimmäinen kerta että keräyksen rahat ei mene sinne minne pitää. Sinänsä tästä tapauksesta en tiedä enempää enkä ota kantaa.

    • Pekka Koivisto, olen perehtynyt tähän tapaukseen huolellisesti, keskustellut Miikan äidin ja läheisen ystävän kanssa tuntikausia puhelimessa, nähnyt lukuisia valokuvia Miikasta ja vaimostaan paikan päältä ja nähnyt omin silmin poliisin myöntämän rahankeruuluvan, joka perustuu rahankeräyslaissa ilmaistuun poikkeukseen ”Poikkeuksena yleishyödyllisyyden vaatimuksesta rahankeräys saadaan toimeenpanna:

      1) varojen hankkimiseksi taloudellisissa vaikeuksissa olevan yksittäisen henkilön tai perheen auttamiseksi”

      Voin vakuuttaa sinulle, että tässä on täysi tosi kysymyksessä, ja että kaikki tuki on edelleen tarpeen ja menee oikeaan kohteeseen.

      https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060255

    • ” Siihen on syynsä miksi valtamedia ei julkaise kaikkea vaan siellä on julkaisukynnys ja velvollisuus varmistaa asioiden todellinen laita.”

      Tälläkin sivustolla julkaistuissa artikkeleissa ja hyvin monissa kommenteissa eri yhteyksissä on osoitettu, missä määrin valtamedis so. valtaVALEmedia tuon velvollisuuden toteuttaa: se sensuroi, salaa, vääristelee ja valehtelee kansalaisille olennaisista asioista AGENDANSA mukaisesti. Sen tärkein valehtelun muoto on merkityksellisten asioiden pimittäminen ihmisiltä – puhun nyt yleisellä tasolla, eikä välttämättä koskien tapausta Miikka Mustonen.

    • Pekka Koivisto. Luitko artikkelin, katsoitko Miikkan äidin haastattelu videon ennenkuin kommentoit.

  11. Kaikkialla on vaaroja, sekä vaanivia ”tyyppejä”. Tuore tapahtuma Caribialta. Santo Domingon saarella kuolee turisteja kuin karpäsiä. 11 kuollutta jo kolmen viikon sisällä, eikä paikallinen johto myönnä mitään olevan pielessä. Ihonvärillä ei ole väliä. Lomapaikan(paikkojen?) vieraat saavat nopeasti tappavan taudin, viiruksen, taikka myrkyn, jota Usan FBI on nyt tutkimassa. Eräässä koulemantapauksessa,sairaala vaati uhrin nopeata ”polttamista”, joka estäisi etenevät tutkimukset. Jos minulta kysyisit niin koko ”YSHKA” löyhkää kuin raato. Joku pimittää jotakin ”isolla seipäällä”. Turismi pudonnut hurjasti, ja monet eivät edes vaadi ennalta maksettuja matkojaan perua, pelätessään olevansa seuraavina hautauskunnossa.Epäilyn alla ovat paikalliset kotipolttoiset viinat, jotka saattavat olla pelkkää myrkkylioitetta. Olisi mukavaa tietää jos alkohoolia käyttämättömiä on yhtään haudattavien listoilla. Lisäharmi omaisille on se mitenkä vaikeaa on saada kuollut omainen takaisin kotimaahansa. Hauskaa loma-matkaa kaikille.

  12. Puhutsä KANSANEDUSTAJISTA? Ketä ne edustaa, ei ainakaan tätä kansaa, toivottavasti nyt ihmisten
    silmät aukee, ÄLKÄÄ ÄÄNESTÄKÖ NÄITÄ ROSVOJA!! Yritän auttaa edes muutamalla kympillä, ( olen eläkeläinen ), Kuitenkin, köyhimmiltä ne rahat löytyy, näkihän sen jo uuden lasten sairaalan rakentamisesta, ei ole tällä VALTIOLLA RAHAA, VAII???

    • Olet ihan oikeassa: eivät ne ovelien valeidensa avulla Eduskuntaan itsensä huijanneet psykopaatti-pyrkyrit SUOMEN kansaa edustakaan – harvat poikkeukset vahvistavat säännön!
      ROSVOJAHAN ne ovat, kun ovat jo ryöstäneet niin suuren osan Suomen kansallisomaisuudesta ja parhaillaan ovat erästä
      ”lypsävää lehmää” teurastamassa saadakseen peitetyksi pienen siivun kehitysmaista avosylin tervetulleiksi toivottamiensa elintasopakolOisten täysihoitokustannuksista – runsaat 3 miljardia euroa per vuosi kuten talousasiantuntija Pauli Vahtera laski.

  13. Moni yksinkin oleva joutuu matkallaan pulaan ja vaikeuksiin. Tässä tapauksessa on kuitenkin perhekin mukana auttamassa. Tuon ikäisten ihmisen vanhemmilla on kuitenkin yleensä paljon omaisuutta, velattomia aikanaan halvalla ostettuja asunto-osakkeita ym. niin ei ole niin paha tilanne. Minunkään äitini ei ollut rikas vaan keskituloinen ahkera työssäkäyvä mutta vanhemmalla iällään hän olisi voinu tuosta vaan heittää yhden satatonnia jos olisi halunnut lastaan auttaa (koska puolen millin omassa keskustakämpässä oli halpa asustella). Tosin ei ole ollu tarvetta kellään lapsella enkä tiedä olisiko auttanut kun matkavakuutus on hoitanut sairaalakeikat.

    • Lähetystöstä kehotettiin (ennen kuin sieltä oikeasti annettiin apua) äitiä myymään talonsa. Ei taloa myydä tuosta vain, hetkessä.

      Tässä tapauksessa ratkaisevaa oli asianmukaisen hoitopaikan järjestäminen paikan päältä, jossa tarvittiin paikallisen lähetystön apua. Sitä tuli lopulta, kun kansanedustajat alkoivat ottaa yhteyttä lähetystöön. Äidin ja muiden omaisten lähestymisillä ei ollut mitään vaikutusta.

      Hoitoon saadaan rahoitusta poliisin hyväksymällä rahankeräyksellä. Raha ei ole ollut se suurin ongelma, vaan se, että Finnair perui jo hyväksymänsä paluukuljetuksen Suomeen (jossa hoitoa olisi saanut), ja sitten asianmukaista hoitopaikkaa ei järjestynyt paikan päältä. Tässä yrittivät auttaa paikalla olleet suomalaiset: aivovauriosta kärsivällä ja omaishoidettavalla vaimolla, joka vietti viikkokausia itsekin huonossa kunnossa sairaalassa miehensä vuoteen vierellä, ei ollut siihen kykyä eikä voimia.

  14. Ulkoministeriö selvittelee yleensä näissä tapauksissa vakuutuksen tilanteen eri vakuutusyhtiöistä, jonka myötä se yhtiö jossa vakuutus on ottaa asian hoitaakseen.
    Toisekseen yllä on otettu lainaus vakuutusehdoissa kohdasta mitä ei korvata MATKATAPATURMANA. Vakuutusehdoissa ei varmaankaan lueta pois kuvatun tapahtuman ja siitä seuraavien oireiden korvaamista matkasairautena, jonka korvausaika on kuitenkin lyhyempi. Päätyisin siis kahteen vaihtoehtoon, joko vakuutusta ei ole tai sitten taustalla on jotain korvattavuuteen kielteisesti vaikuttavaa.

    Kuuntelin myös koko videon paatoksen. Kaikki sympatiani ovat sairastuneen puolella, mutta faktaa on, että tässä tilanteessa kansanedustajien ja valtion syyttely sekä haukkuminen on täysin turhaa. Meistä jokainen tekee matkustuspäätöksensä itse ja näin on myös vakuutuuttamisen osalta, erityisesti kokenut matkailija tietää kyllä riskit lähtiessään. Jos lähdet ilman matkavakuutusta reissuun, et voi olettaa, että aina löytyy joku pelastamaan tilanteen. Ei ole olemassa ulkoministeriön ”konsulikyytiä” eikä valtiolla tai ministeriöillä kassaa, josta ammennettaisiin rahaa jollakin kriteerillä juuri niille, jotka hätään joutuvat maailmalla, ei videossa mainituille juopoille eikä selväpäisemmillekään.
    Ihanaa, että ihmiset lahjoittavat rahaa ja asiat on nyt paremmalla tolalla. Toivon, että kaikki ratkeaa parhain päin. Nyt vain ohjeistaisin taustajoukkoja laittamaan tarmonsa vakuutusasian selvittämiseen. Vakuutusyhtiö ei voi teille kertoa vakuutuksen voimassaolosta, mutta antamalla tiedot tilanteesta sekä hoitavasta sairaalasta se yhtiö missä vakuutus on, lähtee kyllä asiaa selvittämään. Tsemppiä matkaan, asiallisella linjalla!

    • Ulkoministeriö ei ole selvitellyt tässä tapauksessa mitään vakuutusasioihin (tai oikein muuhunkaan) liittyvää. Voi olla vaikea uskoa, ettei asian eteen laitettu tikkua ristiin ennen eräiden kansanedustajien aktivoitumista.

      Omaiset sitä vastoin ovat tehneet kaikkensa vakuutusasian selvittämiseksi (tiedän tämän keskusteltuani heidän kanssaan).

      Vakuutus tai ei, jos Finnair olisi hyväksynyt kolmen lääkärin allekirjoittaman lentokelpoisuustodistuksen eikä myöhemmin perunut omaa vihreää valoaan paluulennolle tai jos lähetystö olisi sittemmin vain AJOISSA auttanut hoitopaikan järjestämisessä, Miikan tilanne olisi todennäköisesti paljon parempi kuin nyt.

  15. Kehottaisin Miikkaa kirjoittamaan lärvikirjaan pari rumaa lausetta jessika arosta ja somaleista niin kyllä polpo noutaa miehen kotiin.

  16. Vai ovat ”lähetystövirkailijat liittyneet kiinteistökauppoihin”. Aika rumaa kieltä hädänalaisista ihmisistä. Sanoisin pirullisiksi maansa edustajiksi.
    Markku Kiiskinen pelasti tämänkin päivän parhaalla huumorillaan, kaiken vakavuuden keskellä.

  17. Käsittämätöntä kylmyyttä Suomen valtiolta. Rukoilen, ihmeparantumista, Jeesuksen nimessä ja veressä, amen. Koko kroppa maksaa myöten terveeksi, siiuna Jeesus myös vaimoa, äitiä, kaikkia sukulaisia ja omaisia. Amen

    • Siihen ei kyllä taida auttaa kuin se että lopettaa sitten dokaamisen,kaman vetämisen ja hakeutuu asiaankuuluvaan hoitoon.

    • Taas päästään vauhtiin, kun aletaan julistella helluntalaisten Jeesuksen nimeen ja VEREEN sekaantumista. Raamatusta selviää miten edes kaikkivaltias Jumala ei suosi ihmistä joka aiheuttaa ”oman tuhonsa moraalittomalla käytöksellään”.Sellainen henkilö on ”saatanan omaisuutta”! Meille on annettu aivot miten toimia, tuhoamatta itseämme sekä rakkaittemme elämää. Väärintekijöitä sekä rikollisia suojellaan nykyään aivan liikaa, tarpeettomasti. Muutosten on tapahduttava henkilössä itsessään, syyttelemättä ulkopuolisia.

  18. Aamun ensimmäiset ajatukset Miikassa. Miten hän voi ja jaksaa? Voimia hänelle tervehtymiseen sekä vaimolle, lapsille ja muille omaisille ja ystäville.

    • Ei sullakaan hyvin mene eikä elämää jos pitää jotain toisella puolella maailmaa maksakirroosiin sairastunutta alhoholistisia miettiä heti aamusta.

  19. Alkoholisti, ryypännyt jo vuosia. Maksakirroosi ollut jo kauan niinkuin tuolla jo tuli ilmi että 10v, ei ehkä juo ”enää” kun on sairaalassa. Skorppioonin pisto on varmaan ollut, mutta sillä vaan yritetään kaunistella asiaa. Kukaan lähiomainen ei tuo julki alkoholismia että saisi apua piston turvalla. Itsensä on juonut tuohon jamaan, JOS on vakuutus niin eiköhän ne ole lukenut sairaala historian suomessa ja tietävät faktat ja niihin vedoten eivät myönnä mitään. Tilanne äidilleen varmasti kurja mutta väärin kerätä rahaa kun ei kerrota koko totuutta!!!

  20. Jos se olisit sinä tuolla Thaimaassa Miikan tilalla, lukisi tuossa sinun nimesi!
    Toivottavasti ei tarvii sinua ajatella ensimmäisenä aamulla eikä viimeisenä illalla. Kaikkkea hyvää elämääsi, deekis!

  21. Ois kyllä kiva kuulla miten ja mitä Miikalle nyt kuuluu? Viikko mennyt eikä mitään tietoa ole tullut. Onkohan kaikki siellä hyvin?

  22. Mikähän on tilanne? Ei mitään tiedotuksia eikä infoa viikkoon? Alussa tuli todella hyvin informaatiota mutta nyt kaikki seisahtui… Huolestunut.

    • Hei!

      Miikan tilanne on aiempaa parempi. Kun uusimmat tiedot sairaalasta saadaan tänään, julkaisen asiasta päivityksen.

  23. Jos oma poikani olisi Miikan paikalla, niin olisin ottanut taloani vastaan lainaa. Suomesta saa Pankista lainaa, miksi ei omaiset ottaneet sitä, kyse ei ollut kuitenkaan mahdottoman suurista summista.

  24. Säälittävä kokemus, mutta ”Let us move on with our lives”. Toivottavasti kaikki se apu Miikalle ei mennyt hukkaan ?

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here