Dokumentti: WWF uhraa alkuperäiskansoja luonnonsuojelulle

14

Hollantilainen tutkivan journalismin ohjelma Zembla on tehnyt dokumentin, jonka mukaan maailman luonnonsäätiö WWF (World Wide Fund for Nature) tukee alkuperäiskansojen pakkoevakuointeja Intiassa.

Kaksi vuotta sitten kahden kylän asukkaat pakkosiirrettiin Kazirangan kansallispuiston alueelta osana sarvikuonojen suojeluohjelmaa. Väestönsiirron toimeenpanoon osallistui 1800 poliisia ja puistonvartijaa, ja sen kuluessa kuoli kaksi ihmistä ja useita loukkaantui. Kukaan ei saa enää asua kansallispuistossa, jossa kuitenkin vierailee vuosittain noin 150 000 turistia.

Zemblan toimittajat kiersivät aseistettujen vartijoiden saattamina hylätyssä kylässä, josta oli purettu kaikki rakennukset moskeijaa lukuun ottamatta. Palatessaan autolleen he huomasivat poliisien odottavan heitä. Toimittajia odotti kuusi tuntia kestänyt kuulustelu puistonvartijoiden toimistossa. Tuhotun kylän kuvaamiseen ei suhtauduttu suopeasti.

Ohjelmassa haastateltu professori Bram Büscher kritisoi alkuperäiskansojen pakkosiirtoja todeten, että ihmiset jotka ovat vähiten kuormittaneet ympäristöä, joutuvat maksamaan korkeimman hinnan suojeluhankkeista. Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että tällä hetkellä noin 18 prosenttia maailmasta on luonnonsuojelun piirissä, mutta WWF:n ja muiden järjestöjen mukaan suojeltavaksi pitäisi saada jopa 50 prosenttia. Büscher toteaa, ettei tämä onnistu ilman maailman köyhimpien ihmisten siirtämistä asuinalueiltaan.

Soneswar Narah JKSS Human Rights -järjestöstä kritisoi voimakkaasti WWF:ää ja sanoo, että järjestö ”ei anna mitään” paikallisille ihmisille. Sitä vastoin WWF:n katsotaan tukevan puistonvartijoiden kovia otteita, joihin on kerrottu kuuluvan ”shoot on sight” eli ammu tavattaessa -toimintatapa sarvikuonojen salametsästyksen estämiseksi. Monet ihmiset, jotka ovat tulleet puiston alueelle aivan muista syistä kuin salametsästyksen vuoksi, ovat kuolleet puistonvartijoiden luoteihin. Näin on käynyt mm. puiston alueella sieniä keränneelle sekä sinne karanneita lehmiä hakemaan menneelle ihmiselle. Akash Orang, seitsenvuotias poika, puolestaan vammautui loppuiäkseen puistonvartijan ammuttua häntä.

Zemblan haastattelema puiston apulaisjohtaja kiistää puistonvartijoiden erityisvaltuudet tappamiseen ja sanoo, ettei uhrien joukossa ole viattomia ihmisiä. Kuvausryhmää hylättyyn kylään saattaneet aseistetut vartijat sen sijaan kertoivat toimittajille nauraen, että heillä on valtuudet ampua (puistossa kuljetettavia turisteja lukuun ottamatta) kenet tahansa, jonka he näkevät puiston rajojen sisäpuolella.

WWF oli mukana asiantuntijapaneelissa, joka tuotti puistonvartijoiden laajoja ampumisvaltuuksia perustelevan raportin vuonna 2014. Zembla viittaa puistonvartijoiden omiin tilastoihin, joiden mukaan vuosina 2014–2016 Kazirangan kansallispuiston alueella ammuttiin kuoliaaksi 50 ihmistä. Puistossa elää noin 2400 sarvikuonoa, joista salametsästäjät tappavat vuosittain kymmenkunta niiden arvokkaiden sarvien vuoksi.

Puistonvartijoita syytetään lisäksi paikallisten, kansallispuiston ympärillä asuvien ihmisten kiduttamisesta, seksuaalisesta väkivallasta ja murhista. Zemblan haastattelemaa Mona Borania kuulusteltiin tuntikausia lyönnein ja eri puolille vartaloa annetuin sähköshokein naapurin väitettyä vartijoille, että hänellä on ase. Boran näyttää haastattelijoille puistonvartijoiden päällikön kirjallisen lupauksen hyvityksestä, jota hänelle ei kuitenkaan koskaan maksettu.

WWF ON MYÖS MUKANA perhesuunnitteluohjelmissa, joilla pyritään vähentämään ihmisten määrää luonnonsuojelun edistämiseksi. Liikakansoitus katsottiin WWF:ssä luonnon suurimmaksi uhaksi vuonna 1986. Professori Büscher tyrmää näkemyksen sanoen, ettei ongelma ole ihmisten määrä, vaan talousjärjestelmä jatkuvan kasvun ideologioineen. Ketkä kuluttavat eniten? Eivät ainakaan alkuperäiskansat ja paikalliset asukkaat, jotka ovat pakkosiirtojen ja perhesuunnitteluohjelmien kohteina.

Zemblan kuvausryhmä pysäytettiin useita kertoja sen matkatessa kohti tiikerinsuojelualueen liepeillä olevaa kylää haastatellakseen sen asukkaita perhesuunnitelusta. Lopulta ryhmä joutui kääntymään takaisin pääsemättä kylään. Perhesuunnitteluohjelmat eivät kenties ole niin suosittuja ruohonjuuritasolla kuin WWF ja viranomaiset toivoisivat. Zemblan haastattelema entinen WWF:n työntekijä, jonka tehtäviin kuului miesten sterilointi, kertoi että paikallisia oli vaikea saada ymmärtämään, mikä heille on hyväksi.

WWF ei suostunut antamaan Zemblalle haastattelua, mutta lähetti toimittajille kirjallisen lausunnon, jossa se korosti paikallisten asukkaiden suojeluohjelmiin mukaan ottamisen tärkeyttä.

TÄLLÄ HETKELLÄ Intian hallitus ajaa lakimuutoksia, joita kriitikot pitävät vuodelta 1927 peräisin olevan, kolonialismin aikaisen metsälainsäädännön (Indian Forest Act) epäkohtien jatkamisena ja jopa pahentamisena, ja niihin kuuluu Intian ”metsien militarisointi” sementoimalla metsänvartijoiden laajat ampumisoikeudet ja pitkälle viety syytesuoja. Aktivistit ovat myös katsoneet, että hallitus pyrkii jättämään huomiotta vuonna 2006 lainvoiman saaneen metsäoikeuslain (Forest Rights Act), jolla pyrittiin juuri estämään alkuperäiskansojen pakkosiirtoja, takaamaan paikallisille ihmisille oikeuden metsien tuottoon ja vähentämään metsäviranomaisten valtaa.

Intian korkeimman oikeuden helmikuinen päätös myötäili hallituksen linjaa ja laillisti miljoonien ihmisten pakkosiirrot asuinalueiltaan. YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien erityisraportoija on katsonut, että ratkaisun perusoletus on alkuperäiskansojen ja heimojen pitäminen metsien laittomina asukkaina, vaikka heidät pitäisi päin vastoin nähdä asuttamiensa maiden ja metsien omistajina.

14 KOMMENTTIA

  1. Jos jätetään se ylimääräisen tunteilu ja se miten asian hoitaa ja ettei ”he” jää tyhjän päälle siirron jälkeen.
    Jos tätä tuolla ei nyt tee niin sitten on myöhäistä, kylä (Intian mittakaavassa) jossa ei ole jätehuoltoa, viemäröintiä ja toimeentuloa lisäksi oletan että kylä laajene koska ”lisälapsi” on se turva vanhuudelle .
    Kuitenkin niitä siirtoja on tehty milloin miten esim. vesivoimalat ja se mitä ihmisille tapahtuu riippuu ”omista” päättäjistä -Intiahan on demokraattinen! Kastijärjestelmä toimii ja silleen.

  2. Jälleen yksi hyvä esimerkki Nwo-eliitin (mafian) kaksinaamaisuudesta ja tekopyhyydestä.
    Tuolta mafialta ei voi mitään hyvää odottaa. Vain pelkkää sujuvaa valhetta.
    Kyllä tämäkin asia olisi varmaan muullakin tavalla hoidettavissa mutta kun se ei sovi mafialle jne. ….

  3. Kauhistuttavaa ihmisten sortamista. Alkuperäiset heimot ovat aina eläneet vaatimattomasti käyttäen luontoa vain elääkseen, mutta nyt heidät ajetaan kodeistaan ylimistön voimin, harvojen ”hu-vitus-alueiksi”,sekä turisteilta kerättyjen rahojen takia.Samoin alkuperäiset Diego Garcian saarelaiset laivattiin pakolla muutettavaksi Afrikan rannikolle täysin vieraalle alueella, koska USA tarvitsi saaren omaksi tukikohdakseen, johtaen sieltä valloitus-sotiaan.

  4. Brasialiasssa oli alkuperäiskansat saivat hoitaa luonnosuojelualueet ja saivat asua siellä ja keräilytaloudella hommata elantonsa mutta nyt kun tuli trumppia ja brasiliaa hallinnutta kansanmurhaaja diktaattoria ihsaileva entinen upseeri bolsanora valtaan vallankaappausta muistuttavalla tavalla niin heti alkoi suunnitelmat alkuperäiskansojen hoitamien luonnosuojelualueiden muuttamiseksi pihvikarjan kasvatuslaitumiksi.

    • Brasiliassa on se surullisenkuuluisa ”Nelson Rockefellerin” karjafarmi jossa lihotti vat pihvikarjaansa vuosikymmenet, ja jopa piti eläimiään farmillaan Westchesterissä vain parinkymmenen mailin päässä N.Yorkin kaupungista, kunnes vetäisi viimeisen hengityksensä maatessaan sihteerinsä päällä farmillaan, häpäisten vaimonsa yleisen median silmissä. Sikolätistä näitä tyyppejä kasvaa ja kehittyy. Siitä vitsailtiin jälkeenpäin miten ”Rocky” tuli ennenkuin lähti.

    • Mitä tämä sota Islamia vastaan oikein on?
      Suurta huijausta se on … ja meitähän on niin kovin helppo huijata.

      Free Speech Must Die! Exploring the Joint Jewish-Muslim Love of Censorship
      TOBIAS LANGDON
      Jews in Britain have long seen Muslims as “natural allies” against the White and historically Christian majority. And even when their hopes of an alliance are dashed, Jews find an ever-growing Muslim presence in Britain very useful in several ways.
      First of all, Muslim terrorism like the Manchester Arena Bombing is justification for increased state power and surveillance.
      Second, Whites are harmed and distracted by Muslim crime, whether it’s Muslim gang-rape and child-prostitution rings in Rotherham, Huddersfield and Telford, or electoral fraud and political malfeasance in Tower Hamlets, or financial predation on elderly British Whites by Muslim fraud-gangs.
      Third, Whites are displaced and demoralized when Muslims enter institutions like the BBC and National Health Service, where they promote their own interests and issue loud accusations of Islamophobia and racism against Whites.

      Appendix: Some examples of warm Jewish support for Muslims and their vibrancy:
      http://www.unz.com/article/free-speech-must-die-exploring-the-joint-jewish-muslim-love-of-censorship/

  5. Kun tällaiset Giraldin artikkelin kuvaamat umpikierot psykopaatit ovat oleellisessa roolissa maailmanpolitiikan takana niin joutuu kysymään mikä on lopulta maailman ’alkuperäiskansojen’ (kansallisvaltioiden) kohtalo?
    Mahtaako idästä kumpuava uusi kulttuuri mitään tämän pienen sionistieliitin sairaan vallanhimon edessä vai joutuuko sekin antautumaan ja kokemaan Amerikan kohtalon?
    Spying for Israel Is Consequence Free
    Hollywood billionaire was a spy, an illegal arms merchant and a corrupter of politicians
    PHILIP GIRALDI
    http://www.unz.com/pgiraldi/spying-for-israel-is-consequence-free/

  6. Monikaan ei tiedä tästä mitään
    Expulsions of Germans after World War II (Part I)
    John Wear
    One of the great tragedies of the 20th century was the forced expulsion of ethnic Germans from their ancestral homes in Europe after the end of World War II. The Allies carried out the largest forced population transfer—and perhaps the greatest single movement of people—in human history.
    A minimum of 12 million and possibly as many as 18.1 million Germans were driven from their homes because of their ethnic background. Probably 2.1 million or more of these German expellees, mostly women and children, died in what was supposed to be an “orderly and humane” expulsion.[1]
    http://inconvenienthistory.com/11/2/6785

  7. Nwo-mafia uhraa/mädättää perheitä omille hankkeilleen mikä näkyy tälläkin tavalla:
    nuket korvaavat lapset kun aikuiset muuttuvat itse yhä enemmän nukke-kulttuurinsa mallinukeiksi. Eläköön USA!
    No ei hätää. Trumhan lupasi tehdä siitä jälleen suuren. Ja mikä ettei kun väkeä on tulossa jota nykyajan ’orjalaivat’ sinnekin kuskaavat.

    https://www.iltalehti.fi/iltvhullumaailma/a/8721cf8d-45e4-419b-9751-ec081a27bf6b
    ”Hän on isän tyttö” – Yhdysvaltalaispariskunta elää yli 200 muovisen “lapsen” kanssa
    Pariskunta on kasvattanut kolme vuotta perhettä “muovilasten” kanssa.
    Madeleine ja Malachi Dresselille, 35, nuket ovat pakkomielelle. Pariskunnan Etelä-Carolinassa sijaitseva koti on täynnä antiikkihuonekaluja sekä vanhoja sisustuselementtejä, mutta silmäänpistävin sisustus on suuri kokoelma vintage nukkeja. Aloitettuaan erikoisen harrastuksensa, Dresselit ovat keränneet itselleen yli 200 nukkea, mukaan lukien 30 isokokoista nukkea.

    Madeleine on rakastanut nukkeja niin kauan kun vain muistaa, mutta Malachi löysi intohimonsa keräilyä kohtaan vasta muutettuaan Madeleinen kanssa yhteen.
    –Tietyt nukeista ovat vain hänen, ja tietyt vain minun, kertoo Malachi.
    Pariskunta selventää, ettei nuket ole lasten korvikkeita, he vain tykkäävät leikkiä nukeilla nukkeina.

  8. ”Zemblan toimittajat kiersivät aseistettujen vartijoiden saattamina hylätyssä kylässä, josta oli purettu kaikki rakennukset moskeijaa lukuun ottamatta.”

    Minkähänlaista ”alkuperäiskansaa” muslimit siellä oikein edustivat? Aika kauas on tuo alkuperäikansa arabian aavikoilta eksynyt.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here