YLE julkaisi hiljattain uuden puoluekannatusta koskevan galluppinsa. Toimittajat ja asiantuntijat olivat edelleen hieman ihmeissään perussuomalaisten kannatuksen noususta. Vaikea käsittää sitä, muut puolueet vuotavat, ihmiset uskovat valheisiin, Halla-aho puheet ovat onnistuneita, ihmiset eivät tiedä, Liisa putosi tunneliin ja päätyi teekutsuille. Kaikenlaisia pohdintoja kuultiin.
Koska sadat toimittajat, analyytikot, puoluepäsmärit ja muut eivät kykene ajattelemaan aikuisen oikeasti mistä on kyse, kerron sen heille tässä ja nyt ja säästän puolueilta, medialta ja muilta tuhansia euroja. Ei tarvitse palkata tutkimuslaitoksia. Riittää kun luette tämän ja otatte opiksi.
Miksi perussuomalaisten kannatus kasvaa työväestössä?

Asia on aivan yksinkertainen. Kun demarit kävivät vaaleihin, he lupasivat suureen ääneen poistaa aktiivimallin. No, eivät poista. Eivät ennen kuin keksivät tilalle jonkin toisen. Tällainen vaalilupausten vesittäminen ja vaalisumutus ei enää kelpaa duunareille. He ovat saaneet tarpeekseen. Jos maassa olisi jokin työväen puolue, he voisivat äänestää sitä, mutta kun ei ole, he asettuvat kannattamaan perussuomalaisia, jotka ovat edes olevinaan vaihtoehto.
Suurempi syy on tässä: demarit puhuvat EU:sta, globalisaatiosta, ilmastosta, kaikenlaisesta universaalista ja yleismaailmallisesta, aivan kuten kaikki muutkin. Suomalainen duunari katselee tätä höpötystä ja kysyy oikeutetusti: Entäs minä? Duunari kokee olevansa toissijainen, unohdettu, sivuun siirretty. Hän kuulee ja katselee kuinka maahaanmuuttajien, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden työllistymisestä ollaan huolissaan, kuinka heille pitää järjestää oikoteitä työmarkkinoille ja kuinka heille pitää räätälöidä työpaikkoja ja sitä ja tätä. Entäs minä, kysyy suomalainen duunari.

Demarit puhuvat työllisyysprosenteista, eivät työpaikoista. Edellinen hallitus näytti jo mitä se tarkoittaa. Yhdeksän euron pakkotöitä, ilmaisia ”työnäytteitä” eli muutaman kuukauden ilmaistöitä, pakkotöitä, ja riittää että ollaan neljä tuntia kuukaudessa ”töissä”, niin on ”työllinen” ja parantaa sitä ”työllisyysastetta”. Miksi duunari kannattaisi demareita?
Miksi kokoomus ja keskusta menettävät yrittäjiä perussuomalaisiin?
Meillä on ollut yrittäjäpuolue kokoomus hallituksissa viimeiset 25 vuotta. Kokoomus on suureen ääneen ilmoittanut säätelyn purkamisesta. Se on julistanut olevansa kotimaisten yrittäjien asialla ja edustavansa heitä. Sehän on ollut avointa valehtelua.
Kaikki yrittäjät eivät ole ihan tyhmiä. He ovat nähneet kuinka yrittäjille tulee koko ajan lisävaatimuksia, lisää säätelyä ja määräyksiä, lupalappuja ja lippuja, pakollisia sitä ja tätä, ja kaikenlaisia kummallisia lisäkuluja. Yksikään tuntemistani yrittäjistä ei kieltäytyisi maksamasta palkkaa, palkkaamasta uusia työntekijöitä, JOS SIIHEN OLISI MUUTEN VARAA.

Malliesimerkki 1: tuttu kaveri ei voi palkata ammattitaitoista kaveriaan, koska tällä ei ole pakollisia kortteja ja lupalappuja ja pätevyystodistuksia, vaikka onkin tehnyt hommia jo vuosikymmeniä. Pienyrittäjällä ei ole varaa maksaa noita pakollisia kursseja ja tutkintoja ja lappusia, eikä ole sillä vuosikymmeniä hommia tehneellä ukollakaan. Tällä pätevyyssekoilulla siis on estetty uuden työpaikan luominen ja yhden miehen palkkaaminen vakituisiin töihin.
Malliesimerkki 2: Tuttu miekkonen olisi voinut palkata heti uuden työntekijän, mutta uusien määräysten mukaisiin työvarusteisiin olisi mennyt lähes pari tonnia. Vitsi on tässä: nuo työvarusteet, kengät, kypärät, haalarit ja muut saisi ostettua halvalla suoraan valmistajalta, MUTTA se on kiellettyä. Varusteet voi ostaa vain sertifioidulta firmalta Suomesta. Hintaero on lähes tuhat euroa. Työntekijällä ei ole varaa moiseen, eikä ole pienyrittäjälläkään.
Ja esimerkkejä on loputtomiin. Kaikki tämä lupasotku, pätevyystodistusviidakko, kaikki rönsyt ja liaanit, suot ja rämeet, jotka vaikeuttavat yrittäjien työtä ja estävät uusien työntekijöiden palkkaamisen, ovat kokoomuksen ja keskustan yli parin vuosikymmenen uurastuksen tulosta. Ne ovat tehneet kaiken tämän. Yrittäjille ropisee niitä ja näitä maksuja aamusta iltaan, postiluukkuun kolahtaa näitä lupamaksuja ja niitä pakollisia maksuja tuhansien eurojen edestä vuoden ympäri. Mitään niillä ei saa, eivätkä ne helpota maksajan elämää, mutta niin on. Keskusta ja kokoomus ovat todellakin luoneet tämän myllyn hallitessaan maata viimeiset 25 vuotta. Jompi kumpi puolue on ollut koko ajan maan hallituksissa ja on edelleen, ja päättänyt näin.

Sitten yrittäjä lukee ja kuulee, kuinka ulkolaiset firmat ja veroparatiisityhtiöt eivät maksa lainkaan veroja Suomeen. Ne eivät maksa edes yhteisöveroja, jos eivät halua. Erään maaseutukaupungin lähetystö saapui aikoinaan eduskuntaan kyselemään, miten kunnan alueella operoiva ylikansallinen firma saataisiin maksamaan edes yhteisöveroa kunnalle. Silloinen kauppa- ja teollisuusministeri, keskustalainen, oli ainoa joka tapasi lähetystön. Hän totesi ykskantaan, ettei kaupunki voi asialle yhtään mitään ja että on parasta mennä takaisin kotiin.
Eikä tässä kaikki. Kyseinen firma saa Suomen valtiolta 3–4 miljoonaa euroa rahaa joka vuosi. Se maksaa kaikki palkat tuolla tuella. Se ei siis maksa senttiäkään mitään veroja Suomeen, se vie maamme luonnonrikkaudet, eikä maksa edes palkkoja. Se tekee tämän kokoomuksen ja keskustan erityissuojeluksessa, eikä ole edes ainoa. Miksi suomalainen yrittäjä äänestäisi kokoomusta tai keskustaa?
Ja se maahanmuutto
Jo 1990-luvulla oli täysin selvää, että maahanmuutto on tuonut Suomeen ongelmia. Silloin, kuten nytkin, asia kiellettiin visusti. Allekirjoittanut poistettiin muutamilta keskustelupalstoilta kehotettuaan puolueita tarttumaan ongelmiin ennen kuin on liian myöhäistä. No, toisin kävi. Ja nyt ihmetellään, miksi perussuomalaisten maahanmuuttokriittinen linja puree.
Minulle on huudettu siis jo yli parikymmentä vuotta, ettei maahanmuuttajille makseta ajokortteja. Kaikki tietävät, että maksetaan. Asia on sanottu ääneenkin. Maahanmuuttajille voidaan myöntää ajokortti työllistymistä varten. Kun itse maksoin tyttäreni autokoulun työttömänä, mietin mitä minun pitäisi ajatella tästä. Miksi minä, työtön suomalainen, maksan lapseni ajokortin, mutta maahan puoli vuotta sitten Kongosta tullut maahanmuuttaja ei maksa omaa ajokorttiaan? Kela on kertonut, ettei se maksa ajokortteja. Moni sossubyrokraatti on julistanut jo vuosikymmeniä, ettei niin tehdä. Todellisuudessa niin tehdään. Kuntien sosiaalitoimet voivat harkintansa mukaan tehdä niin, ja ovat tehneetkin. Tämän on vahvistanut useampikin maahanmuuttaja minulle henkilökohtaisesti.
Iranilainen perhe saapuu ummikkona Suomeen. Se saa turvapaikan. Muutaman kuukauden päästä perhe asuu vantaalaisessa kerrostalossa. Äiti ja isä ovat kielikursseilla, lapset päiväkodissa monikulttuurisessa ryhmässä. He eivät maksa senttiäkään vuokraa tai lastensa hoidosta. Hieman myöhemmin perhe muuttaa ”liian pienestä” asunnosta kirkon omistamaan suurempaan asuntoon. Eivätkä he maksa edes muuttoa, koska… niin, jostakin syystä. Samaan aikaan minä, asunnoton köyhä kirjailija, en saa vuokratakuita, enkä asumistukea, koska ei ole asuntoa. Sitä ei ole, koska ei ole varaa vuokratakuisiin. Kysyin eräältä Vantaalla asuntoasioita hoitavalta henkilöltä, kuinka nopeasti voisin saada kaupungilta asunnon ja vastaus oli: Noin kolmessa vuodessa, mutta periaatteessa suomalaisen keski-ikäisen miehen odotetaan hoitavan itse asuntoasiansa. Mitä minun pitäisi ajatella? Että systeemi on tasapuolinen? Että on vain oikein, että iranilaiselle perheelle järjestyy tuosta vain asunto, päiväkotipaikat jne?
Miltä suomalaisesta yh-äidistä pitäisi tuntua, kun hän maksaa päiväkotimaksuja, vuokraa, käy töissä, työntelee omia lapsiaan suvulta perityissä lastenvaunuromuissa, puhuu vanhaan oikuttelevaan Noksuunsa, joka ei ole älypuhelin, pukeutuu kymmenen vuotta vanhaan tikkitakkiin, kaksi vuotta vanhoihin legginseihin ja jalassa ovat linttaan astutut talvilenkkarit vuosimallia 2009, kun hän näkee vieressä somaliäidin työntelemässä kolmen tonnin Emmaljunga-vaunuja, puhumassa uusimpaan iPhoneen, jalassaan kolmen sadan tuliterät lenkkarit?
Miltä suomalaisesta työttömästä pitäisi tuntua, kun hänet on pakotettu työttömyyspäivärahan leikkausilla uhkaillen kurssille, josta hän tietää ettei se auta häntä työllistymään ja jossa on enimmäkseen maahanmuuttajia? Miltä pitäisi tuntua, kun samalla kurssilla on maahanmuuttajia, jotka eivät edes osaa suomea ja silti läpäisevät saman kurssin ja saavat samat pätevyystodistukset, joita he eivät edes osaa lukea?
Miksi he EIVÄT äänestäisi perussuomalaisia?
Ilmastovouhotus

Ilmakehässä on 0,0391 prosenttia hiilidioksidia. Tästä noin 4 % on ihmiskunnan aikaansaannosta (ks. yllä linkitetty kuva). Eli 0,00156 %. Tätä pitäisi pystyä vähentämään jopa kymmenen prosenttia. Eli 0,000156 %. Virallisen totuuden mukaan tämä ratkaisee maapallon kohtalon. Suomen osuudeksi ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä ilmoitetaan 0,14 %. Eli todellisuudessa suomalaiset syyllistyvät vajaan 0,00022 prosentin päästöihin kaikista ihmiskunnan Co2-päästöistä. Siis 0,00022 prosentin. Prosentin kymmenestuhannesosien. Ihan tosi, vihreät?
Tämän 0,00022 prosentin tähden suomalaisten elinkustannukset nousevat, ruoan hinta nousee, sähkölasku kasvaa, asumiskustannukset nousevat, rakennusmääräykset muuttuvat entistä hullummiksi ja homettavammiksi, ihmisten elämää kuristetaan joka suunnalta ja erityisesti nämä ”ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävät toimet” osuvat kaikkein köyhimpiin. Kaikkien pienituloisimmat maksavat suhteellisesti kaikkein kovimman hinnan tästä irvokkaasta pelleilystä. Täysmääräisesti. Suoraan.
Voiko joku hyvintoimeentuleva ilmastonikkari kertoa, miksi kaikkein tiukimmilla elävien suomalaisten on köyhdyttävä lisää, miksi heidän elämästään pitää tehdä entistä ankeampaa, vain siksi, että sinä saat pasteerailla käytävillä rinta röyhällä ilmastosoturina? Miksi köyhän pitäisi äänestää muita kuin perussuomalaisia, jotka ovat ainoa eduskuntapuolue, joka vastustaa tätä mielipuolisuutta?
Mitä suomalaisten pitäisi ajatella siitä, että takkoja ollaan kieltämässä, kun viime talvenakin muutamissa taloissa olisi päädytty pakkasille ilman takkaa? Olisiko muutamien mökin mummojen pitänyt kuolla pakkasiin vain siksi, että cityvihreä saa kehua ilmastoteoillaan? Ilman takkoja ja saunoja suomalaisia kuolisi joka vuosi satoja kylmyyteen, satoja taloja ja kiinteistöjä kostuisi ja muuttuisi asuimiskelvottomiksi. Mutta ehkä se onkin tavoite? Vai mitä pitäisi ajatella? Sammuttakaa kynttilät? Ajakaa sähköautoilla ja sähköpotkulaudoilla. Niinkö? Mitä Lapissa olisi viime talvena todettu sähköautoista kolmenkymmenen asteen pakkasissa? Aivan.
Mitä suomalaisten tulisi ajatella siitä, että jostakin syystä noin NELJÄ MILJOONAA HEHTAARIA hiilinieluja jää päästölaskelmien ulkopuolelle vain siksi, että joku ulkomailla päätti niin? Neljän miljoonan hehtaarin hiilinielun poisjättäminen rumentaa Suomen tilastoja ja pönkittää kuvaa, että suomalaisten on osallistuttava päästötalkoisiin ja hallituksen on sakotettava suomalaisia kaikin mahdollisin tavoin. Mitä suomalaisen pitäisi ajatella tästä? Äänestää vihreitä vai perussuomalaisia? Aivan.
Ja sitten vielä ihmetellään, miksi perussuomalaisten nousu jatkuu!
Perussuomalaisten ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Muut hoitavat heidän vaalityönsä. Muut tekevät virheet ja mokaavat, vieraannuttavat valtaväestön itsestään, ja perussuomalaiset odottavat kuinka hedelmät putoilevat koriin. Niitä ei tarvitse edes poimia. Muut pudottelevat ne perussuomalaisten laariin omalla tekemisellään.
P.S. En ole perussuomalaisen puolueen jäsen, kannattaja, enkä ole koskaan äänestänyt perussuomalaisia. Mutta harkinnassa on ollut, edellä kerrotuista syistä.
![]() |
Sami Parkkonen on blogisti, joka on kirjoittanut poliittisesti epäkorrektia kommentaaria vuodesta 2013. |
Muut puolueet ei edusta kansaa.
Mielestäni pitäisi lailla kieltää sana ”kansanedustaja”. Harhaanjohtavana. Joku voi luulla että kansan edustaja edustaisi kansaa. Esim. Siniset, 5 ministerin ja 18 kansanedustajan puolue ei saanut edes yhtä paikkaa eduskuntaan. Silti heistä käytettiin harhaanjohtavasti nimeä ”kansanedustaja”. Eihän ne ainakaan Suomen kansaa edustanut.
On valelääkäreitä ja vale sairaanhoitajia. Sitten on vale kansanedustajia.
Toinen vaihtoehto olisi jos kun puhutaan ”kansanedustajista”, niin siihen yhteyteen pistettäiisin disclaimer:
”Vaikka kansanedustajia kutsutaan ”kansanedustajiksi””, niin silti osa heistä ei todellisuudessa eduskunta kansaa ( kansan tahtoa). Sana kansanedustaja saattaa siten johtaa äänestäjiä harhaan.
Lyhyesti lääkäreistä, koska heistä oli maininta. Aamulehdessämme on artikkeli tutkimusten tuloksista jotka on tehty jo vuosia sitten, mutta ne on salattu. ”Syöpälääkkeet aiheuttavat Alzheimerin tautia sypäpotilaalle”? Sitä me vielä tarvitsemme syövän lisäksi, jota ei ole LUPA PARANTAA.Ns. luonnollista kuolemaa ei enää sallita vanhuksille, vaan heidät on ensiksi saatava monimutkaisiin tauteihin mistä koituu suurimmat tulot ”FAKE-hoitajille”. Olisi pitänyt jättää lukematta?
Taas erinomainen artikkeli Sandelta!
Vaikka artikkelissa olisi hieman liioittelua, se on silti totta. Kysyä voi, mikä saa suomaliset äänestämään kansan pettureita ja sortajia eduskuntaan? Ehkä nyt on tulossa uusi puolue, joka osaa tai edes yrittää puolustaa kaikken suomalaisten etuja, oli suomalainen itsenäinen yrittäjä tai tämän yrittäjän tai yhteiskunnan vaatiman työn suorittaja.
”Perussuomalaisten ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Muut hoitavat heidän vaalityönsä. Muut tekevät virheet ja mokaavat, vieraannuttavat valtaväestön itsestään, ja perussuomalaiset odottavat kuinka hedelmät putoilevat koriin. ”
Tuo kohta miellytti minua kovin.
Siinä oli jotain samaa kuin tässä Paul C Robertsin videossa joka kertoo miksi länsi mätänee ja itä korjaa potin
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=191084
Todellisuudessa muut puolueet VARASTAVAT pienyrityksistä suoraan:
Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhata iotaan kaapata”.
Siis ”lailla 444/2012” varastettiin jopa 3 miljardia euroa pienyritysten investointivaroja pankki-vakuutuslaitoksille 1.1.2013 .
Kuinkahan paljon ihmisiä pienyritykset olisivat työllistäneet, jos ne olisivat saaneet 3 miljardia investointivaraa käyttöönsä ?
Tämä oli senverran kova juttu, että siihen piti valmistautua 2 ”eduskunnan” verran VALTIOPETOKSELLA !
Suomen ”perustuslain” 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä valtakunnanoikeduessa.
Miten muuten ”valmistauduttiin” : archive.today/kimmoleaks.fi… koko Euroopan oikeusjärjestelmä mädättämällä !
Paul Robertsin esitys on paras tähänastisista linkeistä, paljastaen totuudet joita tuskin kuulee muualta, ilman poliittista kiihtyneisyyttä. Rauhallinen selostus tilanteista on hyvin jäsennöity ilman muistioita. Siinä tulikin koko maailman kuva selvästi esille, viitaten myöskin vääjäämättömään tulevaisuudenkuvaan läntisen sivistyksen vajoamisesta omiin saasteisiinsa. Totuus ei ole monimutkaista, sen ymmärtäminen vaatii vain avoimuutta, ja rehellisyyttä, mikä on vähenemässä kiivaassa tahdissa maan päältä.
Totuus todella on hyvin yksinkertaista.
Lämmitti tuossa videossa se että PCRkin uskoo että idästä voi nousta jotain parempaa kun itsekin olen täällä elätellyt samaa toivoa.
Erityisesti sen (mitä monet eivät vaihtoehtomediassakaan halua hyväksyä) että idän johtajat ajattelevat kansansa asiaa enemmän kuin omia etujaan kuten lännessä olen itsekin havainnut.
Ehkä he ovat oivaltaneet että se on paras tapa nujertaa länsi ja torjua vastaava kehitys omassa maassaan tai sitten heillä on erilainen vähemmän ahne ja psykopaattinen perusluonne.
Kirjoituksessa on aivan oikein esitetty persujen kannatuksen nousun perusteet jotka on ilmaston muutos, matut ja aktiivimalli ja turha kallis byrokratia työntekijän palkkaukseen liiittyen ja verotuksen oikeuden mukaisuus. Matut ei voi kuitenkaan oikein olla syy persujen kannatukseen nousun syy kun nykyinen persujen puheenjohtaja oli yhtenä hallitukseessa päästämässä matutulvan maahan. Äänestäjiä vetoaa kuitenkin erilaiset persujen visiot panna matut keskitysleiriin niiden maahanjäämisluvan käsittelyn ajaksi ja niiden toimeentulotuen heikentämiseksi alle suomalaisten toimeentulotukea. Lisäksi matujen pakkosiirrot on suomalaisten suosiossa kotimaihinsa. Matujen osalta persut tekee niillä politiikkaa ja nostaa sillä suosiotaan. Aktiivimallilla on myös persulaiset juuret kun sen luoja on entinen persu varmasti osoittaa persujen mielenlaatua työttömiä kohtaan enkä ole huomannut että persut olisi sen lopettamisella mitenkään politikoineet. Yrittäjien osalta on varmasti totta työllistämisen esteet ja erilaiset ammattitaidon osoituspaperit on vakuutusyhtiöden vastimuksista johtuvia joita sitten on siirretty lainsäädäntöön. Verotuksen eriarvoisuus on varmasti sekä yrittäjien ja työntekijöiden yhteinen murhe mutta sitäkään ei varmasti persutkaan saa oikaistua. Ilmastomuutos ei nyt ole niin voimakas kun on väitetty kun nyt ollaan luontaista kuumaa jaksoa ohittamassa ja seuraavat 40 vuotta kylmenee ja tällä persut ratsastaa kohti suurenpaa kannatusta.
Hallitus tietenkin tumpeloi aktiivimallin kun lopettanut sitä heti ja ottanut aiempaa mallia käyttöön mutta jos jouluun mennessä on uusi malli käytössä niin sen verran luulisi jaksavan odottaa mutta lisä työttömyysturvan heikennykset varmasti hallituksen suosiota laskee ja ehkä nostaa persuja. Eu on aiheuttanut että poliitikot ajattelee globaalisti eun aiheuttaman pakon edessä ja persut uhollaan eumaiden itsenäisyyden lisäämisestä kasvattaa sen kannatusta. Hallituksen tulisi palkkatuen sijasta antaa yrittäjille tukea välineistö hankkimiseen ja se olisi vähemmän verorahoja syömässä kuin palkkatuki.
Olikos se Halla-aho hallituksessa avaamassa kaikki portit auki suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi tulleelle loisinvaasiolle? Tuollainen vale on valtaVALEmediassa tervetullut mutta täällä sellaista ei hyväksytä.
Saatan olla väärässäkin mutta jostain on jäänyt kuva hallaahosta ministerinä matuinvaasion aikana, mutta ei ainakaan meppinä vielä ollut.
Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen muodostetun Sipilän hallituksen ministeriluettelo löytyy esim. seuraavasta: http://www.fi.m.wikipedia.org/wiki/Sipilän_hallitus
Halla-ahon nimeä lettelossa ei ole, mutta kylläkin persujen silloisen puheenjohtajan petturi-Soinin ja muiden hänen kansanpetturi-koplaansa kuluneiden persu-ministerien nimet.
Tänne näyttää kokoontuneen varsinainen valehtelojoiden klubi, joka valeillaan yrittää mustamaalata Halla-ahoa ja petturi-Soinin hylänneitä persuja.
Tarkistin asian ja kyllä hallaho oli meppinä pakolaistulvan aikana mutta persut oli kyllä hallituksessa
Hallituksessa oli petturi-Soini ja hänen kansanpetturi-koplaansa kuuluneet SILLOISET persu-ministerit, viittaan edelliseen kommenttiini. Nuo petturit eivät kuulu nykyisiin Halla-ahon johtamiin persuihan.
Onko siellä perus-Suomalaisten porukassa muitakin katolilaisia kuin heidän johtajansa, ja mitä siihen sanovat ”Luterilaiset”, eihän katolilaisuus ole kansan uskonto? Vai onko silläkään enää mitään väliä? Samaa PUPPUA eri paketissa.
Katolilaiseksi julistautunut petturi-Soini ei kuulu nykyisiin Halla-ahon johtamiin persuihan, viittaan edellisiin kommentteihini. Itselläni ei ole tietoa nykyisten persujen uskontoon liittyvistä asioista.
Kenenkä puoleen Halla-Aho kääntyy tyydyttääkseen ”spirituaalisen tarpeensa”? Uskonnothan ovat vain sivumausteita politiikan sotkuissa, jos ei ota lukuun Vatikaanin valtaa maapallolla. Suuret kivikirkot purkutuomioille parempaan käyttöön. Nehän ovat vain uskonnollisia ”Bordelloja”.
Pientä yritystä juuri tämä eri lupien hankinta maksaa maltaita, sillä työntekijät joutuvat tekemään kaikkia eri töitä, joka työhön vaaditaan oma kortti ja kurssi joita voi olla toistakymmentä.
Luin erään yleisöosakirjoituksen, jossa ihmeteltiin C02 päästöjen vähennyksiä, kun ne ovat nyt jo isommat, sillä Suomessa CO2 päästöjä tulee 8 tonnia / asukas, mutta runkopuut sitoo 10 tonnia /asukas.
Persu nimitys lienee vihervassareiden pilkkaa.
Oikea nimi on PerusSuomalaiset ja lyhenne PS .
Itse en koe ’persua’ välttämättä pilkaksi vaan lyhyytensä vuoksi käteväksi ’työnimikkeeksi’.
Osui ja upposi, loistava persujen kannatusanalyysi.
Sami Parkkonen puhuu vähän, mutta täyttä asiaa. 😀
Se, että persut on galluppien suosikkipuolue ei ole mikään ihme. Halla-aho ei ole niin degeneroitunut idiootti, kuin ovat nämä kaikki muut puoluejohtajat.
Valitettavasti mikään tämän maan hallitus ei kykene enää päättämään mistään muusta kuin kansan elinolojen heikennyksistä. Suomen hallitukset ovat nyt EU aikana pelkkiä valiokuntia, jotka panevat toimeen EUssa tehdyt päätökset. EU päättää 80 % tämän maan lainsäädännöstä, joten olisi aivan oikeutettua pienentää ennen lainsäädäntövaltaa käyttäneen eduskunnan koko 40 kansanedustajaan, se vastaisi 20 % lainsäädäntövaltaa. Hallitukset voisi lakkauttaa kokonaan samoin presidsentin viran, tilalle voitaisiin asettaa tai EU asettaisi jonkun asioiden hoitajan tai Bobrikovin kaltaisen kuvernöörin. 😀
Silloin tämä poliittinen koneisto vastaisi enemmän nykyistä reaalitodellisuutta.
Ehkäpä sitten tyhminkin suomalaisidiootti alkaisi pikku hiljaa käsittämään ettei mitään itsenäistä Suomea enää ole. EUlla ei ole armeijaa eikä omia miehitysjoukkoja, mutta siksipä onkin keksitty nerokkaampi ja pirullisempi taktiikka eurooppalaisten kansallisvaltioiden lopulliseksi nitistämiseksi. EU herrat ja heidän taustavoimansa ”neekeröivät” koko Euroopan eli suorittavat väestön vaihdon. Kysymyksessä on Euroopan tuho Eurooppana, tilalle tulee joku epämääräinen lähi-itäläinen Afrikka ja Euroopa vajoaa samanlaiseen kaaokseen missä Afrikka on tällä hetkellä (esim. Etelä-Afrikan tasavalta). Uuden afrikkalaistuneen Euroopan kehittymiseen tulee menemään satoja ellei tuhansia vuosia.
Brysselissäkin joutuu EU herrat panemaan pillit pussiin, kun rahat on loppu ja kaaos vallalla Hihihihii 😀
Erinomainen kommentti. Melkein kuin omasta päästäni.
Euroarmeijaa ei ole siksi että EU:lla on 28 jäsenmaata ja puolustusliitto NATO:lla 29 joista 22 on yhteisiä jäsenmaita. Ehkäpä Ranskaa lukuunottamatta valtaosaa unionimaista ei kiinnosta alkaa kehittämään NATO:n rinnalle turhan ylimääräistä ja kallista puolustusrakennetta. NATO on ollut eurooppalaisen kollektiivisen puolustuksen perusta jo 70 vuotta ja tähän ei ole tulossa muutosta.
Perussuomalaiset eivät tehneet yhtään mitään invaasion lopettamiseksi vuonna 2015 eikä sitä voi pitää ainoastaan Soinin vikana. Ihmettelen miksi ei haluta muistaa perussuomalaisten tekosia EU-parlamentissa. He esim. kannattivat sananvapauden rajoittamista ja vapaakauppasopimuksia USA:n kanssa. Näistä löytyy runsaasti lähdetietoa esim. MV-lehden arkistosta. Lisäsi PS lienee nykyään kaikkein Nato-kiihkoisin puolue. Maahanmuuttovastaisuudella ajaminen on kuin hoitaisi syöpää asperiinilla. Uskon että PS:n riveissä on rehellisiä patriootteja mutta minun luottamukseni on mennyt.
”Lisäsi PS lienee nykyään kaikkein Nato-kiihkoisin puolue. ”
No en tiedä onko kaikkein kiihkoisin mutta olen kyllä ihmetellyt sitä ettei puolue ole tehnyt selkeää pesäeroa Natoon ja EU:hun.
EU-parlamentissa istutaan siinä toivossa että siellä jotkut ’huhtasaaret’ voisivat muuttaa EU_n junkkari-sionistien ohjaamaa politiikkaa vaikkei sellaista halua taida edes todellisuudessa olla.
Tämä on raukkamaista ja herää epäily ettei olla aidosti kansan asialla.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla Aho on NATO-jäsenyyden kannattaja ja puolue suhtautuu myönteisesti sotilaalliseen liittoutumiseen NATO:n kanssa, mutta eivät pidä NATO-jäsenyysprosessin aloittamista vielä ajankohtaisena. Jussi Halla-aho avasi puolueensa näkemyksiä ulko ja turvallisuuspolitiikasta Paasikivi seuran kokouksessa aiemmin kesällä. Halla-Ahon puhe oli varsin terävän Venäjä-kriittinen.
https://www.suomenuutiset.fi/jussi-halla-ahon-puhe-perussuomalaisten-ulko-turvallisuuspolitiikasta-paasikivi-seuran-kokouksessa/
Puhe osoittaa selvästi sen ettei PS ole todellinen oppositio puolue vaan enemmänkin ns. ’kontrolloitu oppositio’ joka kaiken kriittisyytensä taustalla kuitenkin tukee maan johdon valitsemaa poliittista linjaa.
Erityisesti kiinnitti huomiota asenne Putinin Venäjään jota ei nähdä Lännen/Naton aggression kohteena:
”Venäjä vahtii muiden tekemisiä paljon aggressiivisemmin kuin 20 vuotta sitten, ja se pyrkii voimakkaasti palauttamaan omaa alueellista ja globaalia vaikutusvaltaansa. Reaktio Nato-jäsenyyden hakemiseen olisi todennäköisesti Suomen kannalta kielteinen, ja jäsenyysprosessi itsessään altistaisi Suomen monenlaiselle mielipide- ja informaatiovaikuttamiselle…”
Vielä: aika erikoinen ellei ruokoton näkemys että V vahtii muita kun totuus on toisinpäin. Ja se että ’vahtii’ omaa maataan ei ole muiden vahtimista.
Jos mekin olisimme harrastaneet sitä enemmän niin emme olisi EU- ja Nato koukuissa.
Kyllä maailmalla kaikissa ei-sionistisissa piireissä myönnetään ettei nyky-V ole imperialistinen.
Onko Ylellä nyt tarkoitus teettää ja julkaista puoluekannatuskysely kuukauden välein?
Valtiollinen Yle näyttää tosissaan haastavan istuvan hallituksen tekemällä työtä opposition puolesta. Neutraali arvosteleva asenne ei enää riitä, vaan käytössä on koko valtamedian manipuloiva mediavoima. Yle siinäkin ykköspaikalla.
Niinhän noita mielipidemittauksia näyttää pukkaavan epätavallisen usein mutta ei sen pitäisi hallituksen pystyssäpysymiseen vaikuttavan kun ei sipilän hallituskaan eronnut persujen hajoamisen takia. Kepulla on on tietenkin paineita eniten kannatuksessa ja sieltä on jo kuultu ärhköitä kommentteja hallitusohjelmassa pysymiseksi ja saa nähdä miten tulevan kepun puheenjohtajan hermot kestää. Ylen uutisointi hallituksen politiikan ohjailemiseksi on tietysti tuomittavaa ja muukin toiminta on tutkimuksen arvoista että mikä ylessä mättää.
Jatkona Truth_hunter 7.7.2019 at 18:55 kommenttiin
Tietenkin on hyvä että nykyeliitin vastavoimien määrä kasvaa mutta onko PS todellinen vastavoima Nwo-, Eu- ja Nato-mafialle?
Kun katsoo tämän P C Robertsin videon niin saa kuvan siitä miten ’läntinen arvoyhteisö’ toimii.
https://www.youtube.com/watch?v=4IK7D3RWU2o
Mutta kun PS ei ole ilmoittanut tehneensä selkeää pesäeroa tähän menoon niin voidaanko puhua todellisesta oppositiosta tai vastavoimasta?
Katsokaa video ja päättäkää itse.
Myös täältä se löytyy:
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=191084
On hyvä että löytyy tällaisiakin ’poikkeavia persuja’ ja toivottavasti JH poikkeaa myös noissa EU- ja Nato-asioissa
Käteinen raha on edelleenkin EU-lainsäädännön mukaan euroalueen ensisijainen maksuväline … mutta kuinka kauan?
Blogi: Jukka Hankamäki, la 06.07.2019 10:43
Älä koskaan luovu käteisen rahan käyttämisestä
Käteinen kuolee, jos sitä ei käytetä. Siksi ehdotan, että taloudellisesta itsemääräämisoikeudestaan sekä omaisuuden- ja yksityisyydensuojastaan kiinnostuneet ihmiset lopettaisivat myös pankki- ja maksukorttien käytön ja siirtyisivät käyttämään arkipäivän ostoksissaan vain ja ainoastaan käteistä rahaa.
https://beta.oikeamedia.com/o1-114003
Vielä: Kuka osaa vastata miksei esim. IPUn kannatus nouse? vaikka se ajaa itsenäistä Suomea, omaa rahaa ja pankkia ja talous-demokratiaa, asioita joista koko kansa eniten hyötyisi.
Vastaan itse tuohon: koska lähes kaikki sanovat ettei IPUlla ole mahiksia menestyä kun sen ohjelma ei ole realistinen.
Juuri näin. Se ei edusta sitä mitä pitäisi edustaa eli maamme myymistä jonka kansa on jo niin laaja-alaisesti sisäistänyt että kokee itsenäisyyden jopa epärealistisena hankkeena.
Toisin oli talvisodan alla.
Mikä on pienin paha?
Ilman persuja meillä olisi todennäköisesti täysin avoimet rajat ennenkaikkea Afrikasta ja Lähi-idästä tulevien suomalaisten veronmaksajien kustannuksella elävien ”hädänalaisten” lois- ja barbaarimassojen invaasiolle eli kantasuomalaisten hitaalle etniselle kansanmurhalle – talousasiantuntija Pauli Vahteran selvityksen mukaan nuo kustannukset JO NYKYISIN ovat yli 3 miljardia euroa vuodessa, jotka käytännössä peitetään lisäämällä KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME vastaavalla summalla.
Haluatteko jälkikasvunne elävän Suomessa vai barbaarisessa kehitysmaa SuOMALIASSA?!
Onhan ’pienin paha’ yksi strategia mutta se on vain tuhon siirtämistä. Ja se voi olla lopulta pahempi strategia kuin luullaan johtaen lopulta vielä isompaan katastrofiin.
Sehän nähdään kapitalismin kohdallakin: aina keksitään jotain jolla esim. saastumista ym. lieveoireita vähennetään vaikka oikea ratkaisu olisi koko systeemin lopettaminen ja korvaaminen terveemmällä.
Mikäs se REALISTINEN, käytännössä toimiva strategia olisi suomalaisten (ja muiden eurooppalaisten) etnisen kansanmurhan estämiseksi, kun persuja lukuunottamatta kaikki muut nykyiset eduskuntapuolueet de facto näyttävät olevan sen kannalla vahvojen taustavoimien tukemina, kuten EU-diktatuuri Kalergi-suunnitelmineen ja Rotschild-agentti Soros masinoidessaan tuota barbaarien ja loiseläjien massojen invaasiota läntisiin maihin – kun valtioiden on ollut pakko velkaantua lisää niiden elättämiseksi, niin jo romahtamisen partaalla ollut Rotschildin velkaponzi-rahajärjestelmä on saanut jatkoaikaa.
Itse en näe että Persut olisivat todella tuon kansanmurhan estämisen asialla kun toimivat yhteistyössä EU:n kanssa.
EU:n agendaan ei kuulu itsenäisten kansojen kansanmurhan (kalergisoinnin) estäminen.
Realistisin vaihtoehto ehkä olisi että kansalaiset valitsevat Venäjän tyyliin itselleen johtajan joka TODELLA puolustaa oman maansa suvereenisuutta ja antaisivat hänelle kaiken tukensa. Mutta siihen ei ole valmiutta vielä.
Puolueet ovat vain omia etujaan ajavia joille kaikki keinot ovat luvallisia oman vallan lisäämiseksi.
Puhut ikäänkuin en olisi edellisessä kommentissani sanonut, että EU-diktatuuri on Kalergi-suunnitelmineen eräs mahtava eurooppalaisten etnisen kansanmurhan tukija.
Kaikilla muilla nykyisillä eduskuntapuolueilla on agendassaan vankkumaton tuki EU-diktatuurille (alasajetulta Neuvostoliitolta kopioitu kolmiportainen hallintomalli, johon mm. kuuluvat vaaleilla valitsemattomat komissaarit ja VALE-parlamentti VAILLA demokratialle välttämätöntä LAKIALOITEOIKEUTTA).
Tuki puhtaalle diktatuurille ja tyrannialle yritetään peittää liittovaltiohankkeen näennäiskritiikillä.
Putin puolustaa häntä tukevia (’j-alkuisia’?) oligarkkeja, jotka Neuvostoliiton etukäteen suunnitellun alasajon yhteydessä varastivat Venäjän kansalta suunnattomat omaisuudet – ja luonnollisesti sitä erilaisin peiteoperaatioin kätkemäänsä suunnatonta omaisuutta, jonka hän itse on varastanut Venäjän kansalta.
Noita valheita Putinista levitetään tarkoituksella kuten ylipäätään koko Venäjästä.
Itse en niihin usko kuten ei usko PC Robertskaan. Ne kelpaavat niille joilla on jo vastaus valmiina eikä asioiden tarkempi tutkimus kiinnosta ja heitä on aina enemmistö meistä.
Putinin omaisuus on henkistä eikä hän tunnu olevan edes kiinnostunut mammonasta.
Hän rakentaa vahvaa Venäjää joka on hänelle sydämen asia.
Onko sinulla muuta kuin VALEmedian tietoa hänen omaisuudestaan?
Maansa historialle hän ei voi mitään eikä pysty sitä noin vain sivuuttamaan. Oligarkkien kanssa on pakko elää sovussa vaikkei heitä tukisikaan. Ellei elä pääsee hengestään kuten Kennedyt. Ja oligarkit ovat jo menettäneet paljon siitä missä olivat Jeltsinin aikana.
Putin-uskovaiselle kaikki kritiikki tätä kohtaan on läntisten valemedioiden keksintöä ja pyhäinhäväistystä.
Uskovaiselle se sitä todella on — aivan kuten sionisteille kritiikki heitä kohtaan on vain antisemitismiä.
Entä onko mielestäsi Paul C Robertskin vain ’Putin-uskovainen’ ?
Näytät olevan pettynyt Putiniin ja tulkitset positiiviset arviot hänestä uskovaisuudeksi. Minusta se on vähän outoa.
Kukaan vakavasti otettava kansallismielinen nationalisti ei pidä tuota moraalitonta,rappeutuvaa ja islamisoituvaa Putinin johtamaa entistä KGB-diktatuuria sopivana liittolaisena.
DACE KALNIŅAN kirjoitus ”Vasemmisto ja oikeisto Kremlin geopolitiikan välineinä” avaa aihetta hyvin:
”Tämä tilanne saa jotkut nationalistit etsimään liittolaisia oudoimmasta mahdollisesta paikasta. Monille heistä Putinin Venäjä näyttäytyy vaihtoehtona – kuvitteellisena Venäjänä, jota he pitävät kansallismielisyyden, moraalin, kristinuskon ja perinteisten arvojen linnakkeena. Tämä kuvitelma on tietenkin täydellinen oksymoron. Mitä arvoja Putinilla sitten onkin, ne perustuvat tyystin poliittiseen käyttökelpoisuuteen. Länsimaalaisten pitää tajuta, että Venäjää kiinnostaa heikko eikä vahva Eurooppa. Onneksi useimmat meistä, jotka olemme joutuneet elämään Venäjän vallan alla, kykenemme näkemään näiden valheiden läpi, vaikka monet lännempänä asuvat oikeistolaiset ovat niille sokeita – joko naiiviuden tai toiveajattelun vuoksi.
*Putin on sanonut julkisesti, että Neuvostoliiton hajoaminen oli 1900-luvun suurin geopoliittinen katastrofi.
*Stalinin ja vastaavien hahmojen muistomerkkejä pystytetään joka puolelle Venäjää.
* Moskova on yksi Euroopan islamisoituneimmista pääkaupungeista – venäläiset nationalistit arvelevat, että venäläiset ovat siellä jo vähemmistönä.
*Venäjä on perustaltaan monikulttuurinen imperiumi, joka yrittää sulauttaa eurooppalaisia kansallisvaltioita itseensä.
* Avioerojen, aborttien, huumeidenkäyttäjien, alkoholistien, murhien, korruption ja prostituoitujen määrät ovat tähtitieteelliset – paljon korkeammat kuin missään länsimaassa.
*Ortodoksinen kirkko on jo pitkään toiminut hallinnon palvelijana.
*Muslimisiirtolaisia virtaa hallitsemattomasti Keski-Aasian maista. Kremlin brutaalisti lahjoman oikeiston osan pitäisi ymmärtää yksi asia: jos tällainen islamisaatiovauhti jatkuu, Venäjästä saattaa tulla uusi kalifaatti, jolla on ydinaseita.
* Venäjän itäiset alueet täyttyvät kiinalaisista.
*Todellisia venäläisiä nationalisteja ahdistellaan ja vangitaan tekaistujen syytteiden nojalla.
*Venäjä on ollut osaltaan luomassa Eurooppaa ravistelevaa siirtolaiskriisiä. Se on epäsuorasti synnyttänyt siirtolaisvirtoja sotilaallisella interventiollaan Syyriaan, ja myös suoraan yllyttänyt siirtolaisia suuntaamaan kulkunsa EU:n alueelle. Jotkut itäisten NATO-maiden turvallisuusviranomaiset väittävät, että ihmiskauppiaiden joukossa on useita FSB:n agentteja. Älkäämme myöskään unohtako ”arktista” siirtolaisreittiä, joka kulkee Venäjän läpi.
*Venäjä käyttää länsimaiden suvaitsevaisuuspakkomiellettä hyväkseen käyttämällä ulkomailla asuvia kansalaisiaan viidentenä kolonnana.
* Venäjä syyttää naapureitaan ”natsismin” ja ”fasismin” elvyttämisestä ja puhuu YK:ssa ”vähemmistöjen oikeuksien” loukkaamisesta.
*
Amerikkalaiset oikeistolaiset saattaisivat yllättyä siitä, kuinka tiukat aselait Venäjällä on.
…ja niin edelleen.
Kuka muu voisi toimia näin ja edelleen esiintyä nationalismin linnakkeena? ”
https://sarastuslehti.com/2018/09/18/vasemmisto-ja-oikeisto-kremlin-geopolitiikan-valineina/
Pitää muistaa että noita valheita (propagandaa) Putinista levitetään tarkoituksella kuten ylipäätään koko Venäjästä koska maa on suuri ja kasvava uhka perikatoon ajautuvalle lännelle.
Onko sinulla muuta kuin VALE-median propaganda-tietoa hänestä ja Venäjästä? Tarkoitan objektiivista tietoa.
Kyllä vaan Venäjästä on muuttumassa kalifaatti pikkuhiljaa. Venäjän suurmufti Ravil Gainutdin ennustaa että 15 vuoden päästä Venäjän väestöstä 30% prosenttia on muslimeja.Mitä Putin on tehnyt Venäjän islamisoitumisen estämiseksi? Ei yhtään mitään. Antanut hyväksyntänsä tuhansien uusien moskeijoiden rakentamiseen Venäjälle.
https://www.kansalainen.fi/venaja-islamisoituu-15-vuoden-kuluttua-kolmasosa-vaestosta-on-muslimeja/
Islamin osuus Venäjän uskonnoissa on 6% ja ortodoksi kristinuskon 65%.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto_Venäjällä
Se ei ole vaara maalle koska muslimit elävät sovussa muiden uskontojen kanssa. Maan eri uskonnot eivät taistele toisiaan vastaan.
Putinin arvostelijoiden kannattaa katsoa tämä linkki jossa näkyy hänen työnsä huikeat tulokset 15v aikana.
https://russia-insider.com/en/ten-good-reasons-hate-putin/ri3794
Russia Insider tunnetaan juutalaisvastaisesta antisemitismistä and pro-Kremlin propagandasta. Olisiko sinulla jotain muuta kuin ilmiselvää Kremlin putinistipropagandaa kaiuttavan VALE-median materiaalia?
Nimimerkeille ’putinismi’ ja ’väestönvaihto’ kiitokset Venäjää ja varsinkin Putinia koskevan ”yksiulotteisen”, vai sanoisiko ”yhden ainoan oikean totuuden mukaisen” keskustelun monipuolistamisesta tällä sivustolla!
Nimimerkille ’putinismi 9.7.2019 at 15:11’ liittyen mainintaasi ”juutalaisvastaisesta antisemitismistä” suosittelen esim. seuraavia artikkeleita:
”The Hidden History of the Incredibly Evil [Rotschild] Khazarian Mafia”,
https://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/
“Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440
Seuraavassa Ylewatch-blogistin artikkelissa on lueteltu joukko lainauksia Talmudista, josta Israelin pääministeri Netanyahu on siis luvannut tehdä Israelin lain:
” Miksi Yle ei ole halukas keskustelemaan juutalaisten yliedustuksesta valtarakenteissa”,
http://ylewatch.blogspot.com/2019/03/miksi-yle-ei-ole-halukas-keskustelemaan.html
”Who Controls America?”,
https://thezog.wordpress.com/
Totuudenetsijä 9.7.2019 at 15:16 kommenttiin liittyen:
Ikävä kyllä tuollainen kiittely omia käsityksiä tukevista asenteellisista kommenteista pistää epäilemään ovatko omat jauhot pussissakaan puhtaat.
Jos totuuden etsijä toimii noin niin etsiikö hän silloin enää totuutta jonka uskoo jo löytäneensä?
Kuten pääkirjoitus kertoo Venäjä on valtavan nwo-mafian (’DeepState’) propaganda vyöryn kohteena.
Miksei sama pätisi maan johtajaan?
Eikö olisi aika erikoista ellei pätisi?
NWO-mafian propagandan kohteena olo ei millään tavalla mitätöi nimimerkin ’putinismista’ luettelemia tosiasioita Putinin (ja häntä tukevien oligarkki-rosvojen) Venäjästä ja Putinista itsestään, joka on vastuussa monista maassa vallitsevista räikeistä epäkohdista.
En ole Putin-uskovainen, jolle kaikki kritiikki kiiltokuva-herraansa kohtaan on NWO-mafian keksimää propagandaa.
Itse aloitit tämän ’Putin-uskovaisuus’ teeman katteettomin perustein yrittäen tehdä siitä, joka arvostaa Putinin hyviä tekoja ja maansa rauhanomaista kehittämistä (ja joka nauttii suurta arvonantoa maailman ei-sionistisessa leirissä), ’putin-uskovaisen’ ja paljastit myös kyvyttömyytesi arvostaa muuta kuin anti-putin asennetta.
Putin on varmasti vastuussa maansa asioista ja hän epäilemättä tietää sen ja tuskin pakenee vastuutaan. Ainakaan teot eivät puhu pakenemisen puolesta.
Mutta se onko hän vastuussa maansa räikeistä epäkohdista kuten väität onkin jo eri asia … ja päteekö sama myös Trumpiin.
Outo väite etteikö ”NWO-mafian propagandan kohteena olo millään tavalla mitätöi nimimerkin ’putinismista’ luettelemia tosiasioita”.
Jos asenteellinen ja propagandalla maustettu artikkeli edustaa sinulle tosiasioita niin otan osaa.
Nimimerkin ’putinismi’ viittaama Sarastus-lehden artikkeli on kokonaisuudessaankin varsin lukemisen arvoinen. Se auttaa ymmärtämään myös, mihin läntisissä maissa valtavirtaa oleva rappioliberalismi paljolti ja osittain myös kansallinen, etninen itsemurha-myönteisyys pohjautuu.
Pelkäänpä vaan, että Halla-Aho on samanlainen kontrolloitu oppositio mies kuin Soinikin.
Ps. Sorry. On niin myöhä, et en jaksa nyt perustella epäilyäni.
Suomen (ja samalla muiden Euroopan maiden) kansallinen itsemurha näyttää saavan vahvaa propagandatukea tämänkin sivuston kommentoijilta – kenen puolesta sitten toimivatkin.
Kansainväliset yksityiset pankit näivettävät aidon talouskasvun ja hyvinvoinnin; talousdemokratian reformia tarvitaan
Talouspolitiikan synkkä murros: finanssikeinottelu ei hyödytä yhtään reaalitaloutta
Finanssitalous: kansainväliset rahoituslaitokset ovat kansakuntien tuho
Nykyiset rahoitusmarkkinat eli kansainväliset pankit ovat tarpeettomia ja myös tuhoisia
Talousdemokratian reformi vaihtoehtona taloudelliseen pelastumiseen
http://www.magneettimedia.com/kansainvaliset-yksityiset-pankit-naivettavat-aidon-talouskasvun-ja-hyvinvoinnin-talousdemokratian-reformia-tarvitaan/
Valopilkkuna voin vain mainita mitenkä molemmissa ilmansuunnissa ovat hallitsijoina tällä hetkellä miehet joilla on selvää ”huumorintajua”, jopa toisiaan kohtaankin, ja se on virkistävää kuunneltavaa. TRUMP ei uhkaile VENÄJÄä eikä PUTIN USA-ata. Kuitenkin TRUMPin ”kabinetissa on monta sotahaukkaa, jotka hekumoivat sodasta VENÄJÄä vastaan”, niistä kun TRUMP vielä pääsee eroon, niin rauhanomainen rinnakkaiselo voi jatkua. Jos vasemmisto voittaisi seuraavat vaalit, niin me tulemme olemaan hyvin lähellä kolmatta M-sotaa, siitä lyön vaikka vanhan ”Fedorani likoon”.
Totuudenetsijä 9.7.2019 at 23:09 kommenttiin jatkona kun hän suosittelee Sarastuksen provosoivalta haiskahtavaa kommenttia
Mikä on Sarastus? https://sarastuslehti.com/about/
”Meitä yhdistää käsitys, että yhteiskunta on liitto elävien, kuolleiden ja syntymättömien sukupolvien välillä – perinteensä ja hierarkiansa kadottava sivilisaatio on tuomittu tuhoutumaan ennemmin tai myöhemmin. Tätä traditionalistista näkökulmaa edustavat länsimaisessa ajattelussa mm. Joseph de Maistre, Oswald Spengler ja Julius Evola.”
Kommentti: jos kuka niin Putin näyttäisi yrittävän toimia siten että Venäjä palaa takaisin kommunistien aiheuttamien tuhojen jälkeen perinteensä juurille ja siten maa edustaa juuri tuota traditionalistista näkökulmaa.
RI:ssa on paljon tätä tukevia artikkeleita https://russia-insider.com/en
Putin on tehnyt selväksi ettei hän halua paluuta kommunismin aikaan vaikka onkin todennut että NL:n hajoaminen oli katastrofi mitä se olikin kun ajatellaan sen seurauksia Jeltsinin ja myös lännen oligarkkien ryöstäessä härskisti maan valtiolle kuuluvia rikkauksia.
Ja mitä Persuihin tulee niin he eivät minusta tue tätä ajattelua liittäessään maatamme EU:n (Eurostoliiton) ja Naton jäseniksi ja sen byrokratian alle vaan päinvastoin tuhoavat kansallista identiteettiämme.
Siksi he eivät mielestäni ole todellinen oppositio ja vastavoima maan nykyisin harjoittamalla politiikalle.
Esim. pakolaispolitiikkaan he eivät voi vaikuttaa kun se sanellaan Brysselistä käsin vaikka juuri sen avulla he ovat kannatustaan kasvattaneet. Ensin pitäisi itsenäistyä jotta voisi hoitaa itse asioitaan.
”Sarastus julkaisee artikkeleita sekä suomalaisilta että ulkomaalaisilta kirjoittajilta. Tuomme myös suomalaisen yleisön ulottuville käännöksiä traditionalismin ja ”uuden oikeiston” keskeisten ajattelijoiden kirjoituksista. Olemme jatkuvasti avoimia uusille kirjoittajille. Tekstejä voi lähettää tarjolle osoitteeseen sarastus@outlook.com.”
Tuo todistaa että sivuston artikkelit eivät välttämättä edusta objektiivisuutta vaan voidaan tulkita enemmän subjektiivisina arvioina tai vain mielipiteinä. Se ei toki sulje pois sitä etteikö niissä voisi olla välillä totuuden siementäkin.
Erikoista on että täälläkin annetaan kovaa kritiikkiä perikatoon ajautuvalle lännelle mutta kun ne asiat joista kenkä meillä puristaa ovat Venäjällä eri mallissa eikä niitä suvaita siellä samalla tavalla niin sille ei anneta arvoa vaan Venäjä silti tuomitaan vaikka sieltä nousee koko ajan jotain parempaa ja kestävää.
Miksi kaikki Venäjä-positiivisuus ärsyttää? ja se joka näkee Putinissa paljon hyvää saa kielteisen ’putinistin’ leiman.
Syy irrationaaliseen Venäjä-vihaan ei voine olla muu kuin lännen oma alennustila ja rappio josta ei haluta tai pystytä irtaantumaan.
https://russia-insider.com/en/putin-people-west-are-fed-liberals-pushing-sexual-weirdness-them-video/ri27379
Putin Explains Why He’s So Polite When Western Elites Are So Rude to Him
https://russia-insider.com/en/putin-explains-why-hes-so-polite-when-western-elites-are-so-rude-him/ri27305
Sanot: ”Esim. pakolaispolitiikkaan he [persut] eivät voi vaikuttaa kun se sanellaan Brysselistä käsin…”
Entäpäs esim. myöskin EU-maat Unkari, Bulgaria ja Italia?
”Unkarin toinen raja-aita on valmis
29.4.2017
…
Unkarin pääministeri Viktor Orbán kertoi radiolähetyksessä perjantaina, että etelärajan puolustusjärjestelmä takaa Unkarin kansalaisten turvallisuuden pitkäksi aikaa. Vaikka siirtolaispaine Balkanilla säilyykin, raja-aidat ovat hänen mukaansa läpipääsemättömiä ja kykeneviä pysäyttämään minkä hyvänsä ihmismäärän…”,
https://www.kansalainen.fi/unkarin-toinen-raja-aita-valmis/
”Bulgaria on valmis lähettämään 3 000 sotilasta rajalle torjumaan laittomia siirtolaisia”
10.4.2019
https://www.kansalainen.fi/bulgaria-on-valmis-lahettamaan-3-000-sotilasta-rajalle-torjumaan-laittomia-siirtolaisia/
”Välimeren siirtolaiskriisin uudet painopistealueet ovat Espanja ja Kreikka – Italia on onnistunut katkaisemaan vyöryn”,
https://www.kansalainen.fi/valimeren-siirtolaiskriisin-uudet-painopistealueet-ovat-espanja-ja-kreikka-italia-on-onnistunut-katkaisemaan-vyoryn/
Viime eduskuntavaaleissa itselleni persut olivat itsellenin ainoa vaihtoehto, jolla oli näytti olevan REALISTINEN mahdollisuus päästä jarruttamaan kaikkien muiden eduskuntapuolueiden hyväksymää suomalaisten etnisen kansanmurhan etenemistä.
Jos Halla-ahokin tekee ”soinit” muodossa tai toisessa ja siinä tapauksessa osoittaa edustaneensa valeoppositiota, niin se on Halla-ahon sekä persujen poliittinen loppu – aika näyttää. Tällä hetkellä en ollenkaan tiedä, mitä puoluetta seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestän.
*
Sarastus-lehti on kuten esim. Oikeamediakin: siellä vallitsee raudanluja filosemitismi-harha – protokollien mukaisesti aivopestyjä talmudistien hyödyllisia idiootteja, ks. ”Tarkastelussa Siionin viisaiden pöytäkirjat”,
https://totuusbloki.wordpress.com/2015/01/14/tarkastelussa-siionin-viisaiden-poytakirjat/
Rajatuilla aihealueilla kumpikin sisältää kuitenkin paljon hyviä artikkeleita.
Heh… Puheet ovat puheita.
Persut eivät rakenna mitään muureja vaan lisäävät vain valtaansa sionistien eu- ja nato-politiikkaa tukemalla.
Huhtasaarikin nyt hyvissä asemissa ja hyvillä korvauksilla Eurostoliiton parlamentissa lujittamassa sen hankkeita.
Ja mitä se auttaa jos haittamaahanmuuttoa vähän saadaan jarrutettua kun kaikki jää siihen eli jäämme roikkumaan eu-hirttosilmukkaan.
Mikäs puolue meidät pelastaa EU-diktatuurin hirttosilmukasta?
Harvat äänestävät esim. Itseäisyyspuoluetta, koska otaksuvat äänenensä menevän hukkaan. Sama koskee muita pienpuolueita. Tilanne on varsin ongelmallinen.
Perussuomalaiset on aina suomalaisten asialla. Kansallinen turvallisuus on tärkeää meille kaikille. Haitallisen maahanmuuton torjunta on mitä suurimassa määrin tärkeää mutta ei suinkaan ainoa uhka Suomelle.
Totta, perussuomalaiset tällä hetkellä ainoa järkivaihtoehto!
Voi kysyä miksi Persut panostivat paljon eu-vaaleihin? Eivät he eu-parkamentissa mitään saa aikaan paitsi turhia kuluja.
Oman maan sisällä heidän pitäisi toimia ja irrottaa maa Eurostoliitosta jotta päästäisiin itse päättämään asioista.
Luoja yksin tietää.
Näkyy ps aktiivit ammuskelevan muiden natsien kanssa ministereitä metsäleirillä:
https://twitter.com/mikepohjola/status/1148972372432695296?s=19
Totaalisen sairasta natsijengiä. Ei voi käsittää miten kukaan nuita voi äänestää.
Eipä näkyny kuvissa PS.n aktiiveja. Taitaa olla äärivasemmistolaisen Antifa:n ekstremistien disinformaatiota.
Mitälie.
https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2019/07/11/ketaan-ei-kiinnosta/
Toivottavasti asiaa tutkitaan.
Natsitoiminnalle pitää olla nollatoleranssi.
Juuri kuten arvelinkin. Lähteenä tälle oli siis Dimitri Gurbanov joka on varsin hyvin tunnettu äärivasemmistolaisen eksteremistisen Antifa/Varisverkoston aktivisti ja nettitrolli.
Huomion arvioista on myös se että kuinka vasemmistolainen blogisti Saku Timonen vähättelee ja valkopesee tässä kirjoituksessaan rikollisen Antifa/Varisverkoston touhuja vaikka kyseinen verkosto on Suojelupoliisin uhka-arvioissa listattu yhdeksi ääriliikkeistä joka on uhka yhteiskunnallemme.
Näiden äärivasemmistolaisten rikolliset operaatiot verkossa ja provokaatiot ja väkivalta kaduilla ei kyllä eroa millään tapaa mainitun kansallissosialistisen PVL:n toiminnasta.
KimmoK näyttää olevan myös kantasuomalaisten kansanmurha-aktivisti kuten sionistiglobalistien natottaja-lakeijalla asiaan kuuluukin!
Korjaus: ’natottaja-lakeijalla’ piti olla ’natottaja-lakeija-TROLLILLA’
Twitterissä ja internetissä yleensä voi vapaasti levitellä mitä tahansa keksittyä valheellista fotoshoppailtuakin potaskaa, jos kohteena on ”vihapuhuja, fasisti, rasisti tai natsi” siinä merkityksessä missä suomalaisvihamieliset, kantasuomalaisten etnistä kansanmurhaa vapaalla maahantunkeutuja-invaasiolla ajavat tahot noita sanoja käyttävät – eikä nettikyttä kimppuun käy!
Tuollaisilla valehtelevilla maanpettureilla ilmeisesti ei ole jälkikasvua tai sitten ne ovat niin aivottomia, etteivät kykene näkemään millaista barbaarien asuttamaa kehitysmaa-helvettiä, SuOMALIAA ovat jälkikasvulleen rakentamassa.
https://bakomkulissernabiz.files.wordpress.com/2019/07/inga-hjarnor.jpg?w=768&h=849
Juuri näin! Eivät nämä suvakkisaastat mitään tajua…
Jatkona Truth_hunter 10.7.2019 at 12:23 kommenttiin vielä tämä
Onhan Putinista propagandaa enemmän kuin paljon tarjolla – kuten Kiinastakin – mutta sen taustalla lienee pääosin puhdas pelko koska Putinin ’suvereeni demokratia’ toimii koko kansan parhaaksi – kuten PC Robertskin asian näkee – eikä vain pienen eliitin kuten lännessä ja on enemmän valtiojohtoista siten että valtio on kaiken perusta. Kun valtio tuhotaan ja annetaan yksityisten ryöstettäväksi niin seuraa kaaos ja perikato kuten nyt on nähtävissä Euroopassakin.
Eikö silloin ole luonnollista tai jopa pakon sanelemaa että perikatoon ajautuva kulttuuri kuolee (sen historiakin kertoo) ja tilalle astuu terveempi ja elinvoimaisempi? Eikä tuo Putinin edustama kulttuuri taida olla ainakaan huonompi kuin mitä tämä kuoleva läntinen on.
Tässä yksi artikkeli joka pelottelee meitä:
Putin is a proven fraud and communist, Russia and China in final preparations for military conquest of the West
https://fitzinfo.wordpress.com
https://www.henrymakow.com/2019/07/putin-communist-or-christian.html
First Comment from Paul S:
I don’t necessarily trust Anatoly Golitysn or ”New Lies for Old” — the book is 400+ pages long and only mentions Jewish involvement in the Soviet Union maybe three or four times, and always in the context of how ”oppressed” Jews have always been, how badly they suffered in pogroms, how badly they suffered in the Holocaust, etc.
This is a spectacular omission to make for someone claiming to be unmasking the tyranny of the Soviet Union!
I don’t necessarily trust Putin either, but only b/c I don’t necessarily trust anybody who possesses lots of centralized power.
Overall I think Putin’s rule of Russia has been a great benefit to that nation, and to balancing-out the otherwise ”unipolar” world dominated by American insanity that we’d all be living in if he were not running Russia.
Putin has ruled for nearly 20 years, and I don’t think any American cite a single (sane) example where Putin has overstepped his boundaries or threatened American (or global, or even East European) interests in the slightest — including, e.g., military actions in Crimea which were done in response to voter referendum and according to international law. Compare that to America’s international track record over the least 20 years. Moreover, having been in power for so long, Putin is now likely in the process of grooming potential successors — all these nonsense ”Christian” prophecies about Putin as Gog and Magog and Rev 12:17 will soon have to be quickly re-calibrated to fit the next ”evil Russian president”, which sort of proves that they were fake prophecies to begin with.
Regarding the Russian-Chinese axis, Golitysn is just re-hashing old Western fears of the MacKinder Principle (i.e., a unified Eurasian continent and economy) which has been the centerpiece of Anglo-American foreign policy since at least WWI, and which is the probably the main driving force behind the current tension with Iran. It doesn’t have anything to do w/ Communism per se, much less w/ the Bible.
Finally, it’s a bit cringey to watch Western ”Christians” constantly using the Bible to justify their political beliefs and actions. Just because Putin maybe slightly mischaracterized Christianity once in a public statement, or is photographed alongside Jewish leaders — who still have enormous influence in Russia — doesn’t mean he’s the Spawn of Satan.
What’s he supposed to do? Not meet with Jews? Ever? Putin attends Christian Mass regularly, and my guess is that he probably attends Mass (much) more frequently than he meets with Jews.
Attendance at Russian Orthodox Church has skyrocketed under Putin, and Poland and Russia are two of the most devoutly Christian countries in the world.
Western ”Christians” could learn a lot from this much more holy and reverent attitude that East Europeans have towards Christianity, and save themselves from all the PTSD that comes from constantly ”believing” all these fake, nonsense ”Bible prophecies” that never come to pass.
Response from Tim Fitzpatrick, where this article originally appeared
I guess Paul S. thinks it also ”Western paranoia” when Putin’s prophet Aleksandr Dugin openly admits Russia is building a Eurasianist world order to finally defeat the ”evil West”. I guess it’s also Western paranoia to talk about China and Israel participating in helping Russia build their international silk road (one belt, one road), making everyone in Europe dependant on this new international monopoly. There is nothing in Europe, or North America, that could compete with such a massive energy, trade, tech, and goods agreement. Standby for the West’s destruction as kosher konservatives cheerlead its destruction and naively seal their own doom.
Timothy Fitzpatrick
http://www.fitzinfo.wordpress.com
Yhä enemmän on netissä näitä läntisen kulttuurin tuhoutumisesta kertovia artikkeleita. Se ei voi olla sattuma.
Kyllä minusta Persutkin ovat tässä mukana kun eivät ymmärrä irtaantua maamme tuhoa edistävästä eu- ja nato-eliitistä
The Western World Is Finished: Over and Done With
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=191293
Vladimir Putin wonders why countries with core white populations decided to destroy themselves with unimpeded immigration of different cultures and races. Why is it racist for governments to consider the interests of their core white populations?
https://www.strategic-culture.org/news/2019/07/04/vladimir-putin-slams-obsolete-liberalism-what-prevents-western-leaders-from-doing-same/
The Camp of the Saints at Cambridge University
Cambridge University is running a “reverse mentoring” scheme for staff to combat “structural racism”.
Under the project, white senior academics and management staff are assigned one of their black, Asian and minority ethnic (BAME) colleagues as a mentor in order to encourage “institutional change” at the university.
It is part of a raft of initiatives that the university’s equality and diversity department has introduced over the past year, aimed at boosting diversity and driving out racism.
Who was responsible for the destruction of Western civilization? Jews explain that it was them:
http://www.renegadetribune.com/hypocritical-jews-push-open-borders-for-us-and-closed-borders-for-israel/
Jatkona Truth_hunter 11.7.2019 at 16:08 kommenttiin:
Tietenkin on surullista kun maasta ei juurikaan löydy itsenäisyyttä puolustavia voimia ja Persutkin ovat sitoneet itsensä eu- ja nato-politiikan likaisiin kuvioihin joita nwo-mafia alias DeepState pyörittää.
Miksi?
Olematta mitenkään pahansuopa voi kysyä: onko niin että se on se keino millä päästään hyviin virkoihin eu-parlamenttiin (Lipposen kuuluisa lausehan oli: ”ollaan mukana päättäjien pöydässä” ) sen sijaan että kasvatettaisiin rehellisesti valtaa kansan keskuudessa ja eduskunnan, joka on ylin vallankäyttäjä, kautta vaikutettaisiin suoraan oman maan asioihin.
Luulisi että Persut ovat tästä tietoisia. Ja kun he ovat silloin he tukevat hanketta joka tekee meistä EU:n osavaltion kun eivät tue politiikkaa jossa tavoite olisi itsenäinen Suomi.
Euroopan unioni etenee kohti eurooppalaista supervaltiota
”EU on lumedemokratiaa”
Vaikka EU matkii joitakin demokratian rituaaleja, ne ovat Allister Heathin mielestä turmiollista huijausta, ja tulee aina olemaan:
”EU on teknokraattinen imperiumi, eikä se voi olla mitään muuta.”
https://beta.oikeamedia.com/o1-114209
Väitätkö, että Huhtasaari kristittynä ihmisenä näin karkeasti valehtelisi vastoin todellisia tarkoitusperiään ja mielipiteitään – eikä tässä yhteydessä ole merkitystä sillä, että hän lukemattomien muiden kristittyjen tavoin kuuluu huijattuihin talmudistien ”Israelia rakastaviin” hyödyllisiin idiootteihin?
”Huhtasaari: ”Sensuuri pahin uhka demokratialle – EU:sta tulossa eurokommunistinen liittovaltio”
Julkaistu 11.07.2019
Demokratian ja kansallisvaltioiden pahin uhka on euroglobalistien ajama sensuuri, jota ajetaan vihapuhe-lakien avulla. Tavoitteena on hiljentää kansallismieliset eli todellinen poliittinen vaihtoehto eurokommunismille,
Perusssuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari lähetti torstaina videoterveiset Bryssellistä europarlamentin päärakennuksen edestä, joka on nimetty EUROKOMMUNISTI Altiero Spinellin mukaan.
Huhtasaaren mukaan on selvää, että EU:ta ajetaan federalistien toimesta eurokommunistiseksi liittovaltioksi. Kommunisti Altiero Spinellin manifesti ja ajatukset näyttävät olevan kaiken takana ja tätä ajavat ”klassiset liberalistit” ja ”kristilliskonservatiivit”, joiden taustalla on vaikuttanut kommunistinen sekä Marxilainen ajattelu. ”Tämä on koko EU-liittovaltion ideologian pohjana”, Huhtasaari sanoi…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/07/11/huhtasaari-sensuuri-pahin-uhka-demokratialle-eusta-tulossa-eurokommunistinen-liittovaltio/
Eikä Huhtasaari ole persuissa ollenkaan ainoa lajissaan.
Huhtasaaren panosta olisin kaivannut täällä kotiSuomessa. Ei hän Brysselissä voi mihinkään vaikuttaa mutta Persut olivat voineet saada jotain aikaan eduskunnassa vahvana Eu:n vastustajana ja kansan herättäjinä.
Nyt ruuti menee harakoille Brysselissä. Ja Eu ja Nato-myönteisenä koko puolueen homma vaikuttaa ’maksetulta’.
Kummasti hiljentynyt kommentointi kun mennään pinnan alle. Ikäviä asioitahan nämä ovat mutta turha niitä on paeta
Are White People Too Stupid To Survive?
By Paul Craig Roberts
There is a strong case that they are.
Trump intended to do something for the dispossessed whites who elected him, but he is too much under Israel’s control to be able to help Gentiles
In far away Russia Vladimir Putin—the only leader the West has—has noticed that the Western peoples are being browbeat into submission to their enemies—the migrants that have overrun them.
Exceptional? Yes, America is exceptional in its dissolution. As for being indispensable, nothing is more dispensable than the Western world. Twenty years from this date, there will be no “Western World.”
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=191395
”Are White People Too Stupid To Survive?
By Paul Craig Roberts
There is a strong case that they are.”
Joukko tämänkin sivuston kommentoijia lausumillaan osoittaa, että Roberts on oikeassa.
Vallankahvassa olevat maanpetturit toimillaan tosiasiallisesti kutsuvat maahamme ennenkaikkea Afrikasta synnytyskoneita (verrattuna kantasuomalaisiin naisiin), joka tarkoittaa kantasuomalaisten matalan intensiteetin kansanmurhaa, jonka tuloksena puolestaan ajamittaan on barbaarinen muslimi-kehitysmaa SuOMALIA.
”Gunnar Heinsohn: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä”,
https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/
Unkari, Bulgaria ja Italia ovat kuitenkin osoittaneet, että Heinsohnin ennakoimalla tavalla välttämättä ei tarvitse tapahtua, mutta noissa maissa valtaa eivät pidäkään oman maansa tuhoa ajavat maanpetturit.
Dalai Lama: ”Koko Euroopasta tulee muslimimaanosa tai Afrikka, jos pakolaisia ei palauteta”,
https://www.kansalainen.fi/dalai-lama-koko-euroopasta-tulee-muslimimaanosa-tai-afrikka-jos-pakolaisia-ei-palauteta/
Muutama poiminto Henry Makowin artikkelista ”Putin: Communist or Christian?”:
”Vladimir Putin is clearly A SNAKE IN THE GRASS.
Communism is Freemasonry (Satanism) dedicated to the destruction of Christianity.
Communism is a Jewish supremacist death cult (Cabalism) masquerading as champions of the have-nots.
The author urges Westerners not to be taken in.”
”A truly peaceful nation does not speak and act in warrior terms. Although the East expends much effort pretending virtue, consistent with ’Perestroika Deception’ revealed by Soviet defector Mr Anatoliy Golitysn (1), the mask occasionally slips.
Accordingly, Putin, clearly presaging Western conquest and war, told Western journalists in 2008 that their wives should learn ’how to cook cabbage soup’:…”
”In 2016, he revealed HIS TRUE COMMUNIST CREDENTIALS, in declaring his like of communist and socialist doctrine:
’You know that I, like millions of Soviet citizens, over 20 million, was a member of the Communist Party of the USSR and not only was I a member of the party but I worked for almost 20 years for an organization called the Committee for State Security,’ Putin said, referring to the KGB ’I was not, as you know, a party member by necessity’ he said. ”I liked communist and socialist ideas very much and I like them still.”(3)
lazar.jpeg
(with his handler, CHABAD CHIEF RABBI of Russia, Berel Lazar)
Also in 2016, Putin made public evangelization illegal.(4) Mr. Hannu Haukka, President of Great Commission Media Ministries, said, ”This new situation resembles the Soviet Union in 1929. At that time, confession of faith was permitted only in church.”
And in 2018, in further affirmation that his apparent ’Christianity’ is totally fake (5), he compared the mausoleum of Lenin with a Christian relic:..”
Koko artikkeli: https://www.henrymakow.com/2019/07/putin-communist-or-christian.html
Makowinkin artikkeli osoittaa, että ei ole syytä uskoa joulupukki-satuihin Putinista!
Makow itse on tosikristitty eikä ole mitään syytä olettaa hänen esittävän valheellista tietoa Putinistakaan.
Artikkelihan ei ole Makowin oma vaan siteerattu muualta. Se ei siis ole Makowin oma käsitys Putinista vaan
Fitzpatrick Informer — Exposing the Judeo-Masonic Conspiracy
ja siihen löytyy hyvä vastaus täältä
Truth_hunter 11.7.2019 at 12:38 kommentista
The Life of an
AMERICAN J E W in
RACIST MARXIST ISRAEL
”… I met one American tourist who couldn’t help telling me about the wonderful religious feel- ing she had from just being in Israel – the Holy Land. I remarked to her, ”Just try giving a bible to a local Jew and you will see how much religion and religious freedom there is in Israel. If seen by the police, you will be arrested. ”
https://www.resist.com/Instauration/OtherPubs-20120723/AmericanJewInRacistMarxistIsrael-Bernstein.pdf
Tuo kirja tuskin on pelkkää propagandaa. Se kuvaa aikaa ennen Putinia ja siitä saa hyvän kuvan kuinka vahvasti sionistit olivat kytkeneet Venäjän omiin juoniinsa. Putinin asema maansa johdossa on nähtävä tämän tosiasian valossa.
Tämä nyt ei enää oikein liity Persujen kannatuksen kasvuun mutta kertoo vain sen kuinka Persujen eu- ja nato-politiikankin tukeminen on epäsuorasti kytköksissä sionistien hankkeisiin.
’EUrostoliitto’ on sionistien ja ’rappareiden’ yhteinen hanke.
Tältä näyttää viherpunikki, ”natsittaja” Ohisalon ihanne-Suomikin (eikä vielä lähelläkään tavoiteltua lopullista muotoa), johon hän pyrkii avaamalla kaikki portit auki taivasta myöten kehitysmaista tuleville ”hädänalaisille” raiskaaville, ryösteleville ja monenlaista sabotaasia harrastaville barbaareille:
”’Ruotsi sodassa’ – Järisyttävä uutiskooste tilanteesta kesä-heinäkuussa 2019 | PT-Media”,
https://mvlehti.net/2019/07/07/ruotsi-sodassa-jarisyttava-uutiskooste-tilanteesta-kesa-heinakuussa-2019-pt-media/
”Volvon johtaja: Yhtiö harkitsee lähtöä Ruotsista väkivallan lisääntyessä”,
https://mvlehti.net/2019/07/12/volvon-johtaja-yhtio-harkitsee-lahtoa-ruotsista-vakivallan-lisaantyessa/
Tuo Ohisalon ihanne-Suomi näyttää olevan tavoitteena myös joukolle tämänkin sivuston kommentoijia näiden esittämien lausumien perusteella, ml. valheelliset fotoshoppaillut Twitter-viestit suomalaisten matalalan intensiteetin kansanmurhan vastustajista.
Huomaa: em. luetellut rikokset Ruotsissa ovat kaikki tapahtuneet vajaan kuukauden kuluessa.
”Natsittaja”-sisäministeri Ohisalon ideaali-Suomea:
”Video leviää verkossa: maahantunkeutujien lauma hakkaa suomalaisnuoren”,
http://www.magneettimedia.com/video-leviaa-verkossa-maahantunkeutujien-lauma-hakkaa-suomalaisnuoren/
Ruotsi on oivallinen mallimaa viherpunikki Ohisalon tavoittelemalle ideaali-Suomelle:
”Tukholman verityöt; Ruotsi menehtyy multikulttuuriseen vapauteensa ja Suomi seuraa perässä”,
http://www.magneettimedia.com/tukholman-verityot-ruotsi-menehtyy-multikulttuuriseen-vapauteensa-ja-suomi-seuraa-perassa/
Artikkelin mukaan noin 67 prosenttia rikosjengiläisistä on ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia.
Nuo ovat karuja ja järkyttäviä tosiasioita mutta niin kauan kun olemme eu-kahleissa voimme vain ruikuttaa mutta on turhaa ja epärealistista odottaa parempaa.
Kova Brexit (eikä maanpetturi Mayn yhdessä EU-diktatuurin kanssa suunnittelemanlainen vesitetty, käytännössä no-Brexit) saattaisi olla alkusysäys koko EU-monsterin vähittäiselle hajomiselle.
Soininvaaralta yksi hyvä huomio ”kansallismielisten” suosion taustalle, Venäjän tuki & rahoitus.
https://twitter.com/OsmoSoininvaara/status/1149737298738724865?s=19
Aika outoa ja paranoidista propaganda-puhetta S-vaaralta. … ” että Jos Venäjä haluaa hajottaa Eurostoliiton osavaltioiksi niin sen kannattaa tukea kansallisvaltioita…”
EU:n valtiothan itse haluavat tulla suvereeneiksi ja jos tätä niiden omaa tahtoa ja halua itsenäistyä joku tukee niin mikäs sen hienompaa…!
Näyttää että S-vaara on selvästi pankki- ja nwo-mafian asialla.
EU-diktatuurissa Suomen ja muiden EU-maiden etninen, valkoinen kansanmuurha on varma:
”Suomen tuhoamisohjelma”, https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/
”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ”New Norm””,
https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/
Unkari, Bulgaria ja Italia ovat toistaiseksi pystyneet estämään tuon tuhoamisohjelman etenemisen, koska
EU ei ole pienten askelten taktiikalla, kansan huomaamatta täydellistettävän diktatuurin ja tyrannian pystyttämisessä toistaiseksi tarpeeksi pitkällä rohjetakseen alistamaan väkivallalla nuo maat ruotuun.
EU-diktatuuri voitaisiin korvata itsenäisten valtioiden vapaakauppa-liitolla/-alueella.
Alussa NATO oli vastapaino Neuvostoliiton agressiolle. (Ei kun Neuvostoliiton ”rauhan aseet” tarvittiin NATO-uhkaa vastaan, sanoisivat syvän neuvostoaika-nostalgian vallassa olevat tälläkin sivustolla kommentoivat muutamat pesunkestävät kryptokommunistit ÄÄNEEN JOS ROHKENISIVAT!)
Nykyisellään sionisti-globalistien agressiiviseksi sotanyrkiksi muunnettu entinen puolustusliitto NATO voitaisiin EU-monsterin hajottamisen jälkeen korvata nykyiseen Euroopan maiden läntiseen blokkiin kuuluvien itsenäisten valtioiden puolustusliitolla. Siinä Ranskan ja Britannian yhteinen ydinasearsenaali olisi huomattava kynnystekijä edelleen potentiaalisesti vaarallisen Venäjän karhun mahdolliselle ydinase-kiristykselle. Puolustusliittoon kuuluvissa maissa kuuluisi tietysti palauttaa yleinen asevelvollisuus ja samalla konventionaalinen aseistus riittävälle tasolle. – Sellainen on tällä hetkellä tietysti utopiaa. Mm. rappioliberalismilla mädätetty läntinen maailma on hyvää vauhtia menossa etnistä ja muutakin tuhoaan kohti.
Viittaan aikaisempaan kommenttiini ”Totuudenetsijä 12.7.2019 at 00:44″:
”Huhtasaari: ”Sensuuri pahin uhka demokratialle – EU:sta tulossa eurokommunistinen liittovaltio”
… Laura Huhtasaari lähetti torstaina videoterveiset Bryssellistä europarlamentin päärakennuksen edestä, joka on nimetty EUROKOMMUNISTI Altiero Spinellin mukaan…”
*
EU-diktatuurin kolmitasoinen hallintomalli on melkein suoraan kopioitu alasajetulta Neuvostoliitolta,johon mm. kuuluu vaaleilla valitsemattomat komissaarit ja VALE-parlamentti VAILLA demokratialle olennaista LAKIALOITEOIKEUTTA.
Ketkä olivatkaan perustamassa EU:ta?
””Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-kokouksissa. Lord Rothschild ja Laurence ROCKEFELLER valitsivat 100 vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan – ei suinkaan muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle, vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen talouden ylivallalle.” – Kirjaesittely / Tomi Ahola: DANIEL ESTULIN: The True Story of the Bilderberg Group (2007), https://keskustelu.diabetes.fi/index.php/topic,1718494.msg1783220.html?PHPSESSID=4akjpbmei5bp3a6kf4c2dvupp3#msg1783220
Rockefeller & Co:n toimesta lento-”onnettomuudella” eliminoitu yhdysvaltalainen kongressiedustaja Larry P. McDonald oli mm. sanonut:
“The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and COMMUNISM under the same tent, all under their control. … Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and INCREDIBLY EVIL IN INTENT.” ~ Larry P. McDonald, U.S. Congressman in “Introduction” to The Rockefeller File, by Gary Allen (1975), https://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/rockefeller_file/rockefeller.htm
Viherkommunisti Soininvaaralle KOMMUNISTINEN EU-DIKTATUURI luonnollisesti sopii kuin nenä naamaan.
Eipä noilla Huhtasaaren terveisillä ole merkitystä. Miksi pitää mennä Brysseliin tiedottamaan kun maan asioita pitäisi hoitaa täällä omassa eduskunnassa ja vapauttaa maa Eurostoliiton kahleista?
Kerropas mikä on se nykytilanteessa REALISTINEN ja toimiva tapa irrottaa Suomi EU-diktatuurista, kun vallankahvassa on EU-diktatuurin korruptoimia maanpettureita ja propagandalla tyhmennetty kansan enemmistö äänestää kerta toisensa perään samat tai samanlaiset tuholaiset valtaan?
Hyvin yksinkertaista. Jos kansa äänestää pettureita niin silloin ei ole mitään keinoa.
Realistinen kuva vallitsevasta todellisuudesta!
Valitettavasti vähemmistö joutuu kärsimään enemmistön tyhmästä päästä.
Viestiketjussa tuli esiin tärkeitä pointteja.
Samaan aikaan kun eurooppalaisia kansallismielisiä syytetään oletetuista kontaktista Venäjän kanssa, eurooppalaiset, myös suomalaiset merkittävät sosiaalidemokraatit ovat olleet edistämässä Putinin Venäjän geostrategisia tavoitteita Euroopassa lobbaamalla nk ” energia-aseita” Nord Stream- 2 ja TurkStream kaasuputkihankkeita jotka lisäävät Euroopan energiariippuvuutta Venäjästä ja antavat Venäjälle poliittisen vipuvarren, millä tarvittaessa vaikuttaa unionimaiden asioihin.
https://www.suomenuutiset.fi/venaja-lapioinut-vuosien-varrella-sakkikaupalla-rahaa-sdpn-korkeissa-asemissa-toimiville-kaasuputkimiehille-eero-heinaluoma-aityi-huutamaan-kun-asia-nousi-tentissa-esille/
Viestiketjussa tuli esiin tärkeitä pointteja.
Samaan aikaan kun eurooppalaisia kansallismielisiä syytetään oletetuista kontaktista Venäjän kanssa, eurooppalaiset, myös suomalaiset merkittävät sosiaalidemokraatit ovat olleet edistämässä Putinin Venäjän geostrategisia tavoitteita Euroopassa lobbaamalla nk ” energia-aseita” Nord Stream- 2 ja TurkStream kaasuputkihankkeita jotka lisäävät Euroopan energiariippuvuutta Venäjästä ja antavat Venäjälle poliittisen vipuvarren, millä tarvittaessa vaikuttaa unionimaiden asioihin.
https://www.suomenuutiset.fi/venaja-lapioinut-vuosien-varrella-sakkikaupalla-rahaa-sdpn-korkeissa-asemissa-toimiville-kaasuputkimiehille-eero-heinaluoma-aityi-huutamaan-kun-asia-nousi-tentissa-esille/
Niinpä!
Venäjä-kortin heiluttelu kansallismielisille ei oikeen toimi varsinkaan Suomessa kun ei ole oma pesä putsattuna suomettuneesta Venäjä-mielisestä aineksesta.
Tämän suhteen erityisesti Kremlin aisankannattajan maineessa olevilla Suomen sosiaalidemokraattisella puolueella ja Vasemmistoliitolla on eniten hävettävää.
Edustiko mielipiteesi äärioikeistolaista natottajaporukkaa?
Uustaistolaisena varmaan ymmärrät, että tämä ryhmittymäsi on peilikuva 70-luvun taistolaisuudelle. Silloin taistolaiset vannoivat Neuvostoliiton nimiin, tänään te uustaistolaiset vannotte USA:n ja Naton nimiin. Suomen itsenäisyys ja suvereniteetti on teille arvoltaan lähinnä jätepaperia.
Taistolaisten kannatus 70-luvulla saattoi olla muutamia prosentteja ja sekin opiskelijaliikkeessä. Suomen Nato-jäsenyyttä kannattavien uustaistolaisten kannatus on alle 20 prosenttia.
Millä eväillä tämä alle 20 prosentin joukko aikoo ”putsata oman pesän suomettuneesta Venäjä-mielisestä aineksesta”?
Ilmeisesti yhteistyössä ulkomaisten tiedustelupalvelujen kanssa? Siitähän alkaa olla kosolti merkkejä ainakin Facebookin ja Googlen osalta, jotka heiluvat täällä jo ikään kuin isäntinä talossa.
Jatkona Truth_hunter 11.7.2019 at 12:38 kommenttiin
Liberalism Is Over
ISRAEL SHAMIR
”The liberal idea has become obsolete. It has come into conflict with the interests of the overwhelming majority of the population.” Putin condemned liberals’ drive for more immigration. He called Angela Merkel’s decision to admit millions of immigrants a “cardinal mistake”; he “understood” Trump’s attempt to stop the flow of migrants and drugs from Mexico.
Putin is not an enemy of liberalism. He is rather an old-fashionable liberal of the 19th century style. Not a current ‘liberal’, but a true liberal, rejecting totalitarian dogma of gender, immigration, multiculturalism and R2P wars. “The liberal idea cannot be destroyed; it has the right to exist and it should even be supported in some things. But it has no right to be the absolute dominating factor.”
Putin tries to build bridges to the new forces in Europe and the US, to work with nationalist right. It is not the most obvious partner for this old-fashioned liberal, but they fit into his idea of multi-polarity, of supremacy of national sovereignty and of resistance to the world hegemony of Atlantic powers. His recent visit to Italy, a country with strong nationalist political forces, had been successful; so was his meeting with the Pope.
http://www.unz.com/ishamir/russia-america-and-iran/
Viherpuna-hallitus tukee EU-diktatuurin agendaan kuuluvaa eurooppalaisten etnisen kansanmurhan politiikkaa:
”EU-solidaarisuutta: Lisää Välimeren siirtolaisia Suomeen turvapaikanhakijoiksi
Pääministeri Rinne ilmoitti, että Suomi ottaa vastaan toisen erän Välimereltä poimittuja siirtolaisia ”sisäisenä siirtona”. Suomi on aloitteellinen, että EU:n sisäisiä siirtoja tehtäisiin laajasti ja lisää…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/07/13/eu-solidaarisuutta-lisaa-valimeren-siirtolaisia-suomeen-turvapaikanhakijoiksi/
Italialaisista suurin osa vastustaa Brysseliä,
https://www.kansalainen.fi/italialaisista-suurin-osa-vastustaa-brysselia/
Mitenkähän kävisi Persujen kannatuksen jos he alkaisivat vaatia eroa Eurostoliitosta ja maallemme omaa rahaa ja pankkia?
HS: Perussuomalaisten kannatus paisuu edelleen: ”Vastaavaa ei viime aikoina ole nähty”
Perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvamistaan, ilmenee tuoreesta Helsingin Sanomien gallupista.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9c9317a8-f1a8-414c-9f98-a15043a81442
Mitä kummallista tuossa on? Ei mitään.
Johonkin tyytymättömyys on purettava kun maa on menossa kohti perikatoa ja yhä useampi alkaa sen tiedostaa.
Mutta ojasta allikkoon tässä mennään ja sitä kansa ei tajua.
Eivät Persut pelasta koska eivät pysty tekemään pesäeroa niihin asioihin joihin se pitäisi tehdä.
Mukana olo sionistien hankkeissa ei lupaa muuta kuin lisää kurjuutta ja lopulta ison romahduksen.