YLEN puolenpäivän radiouutisissa sunnuntaina 7. heinäkuuta kerrottiin seuraavaa:
”Iran ilmoittaa jatkavansa ydinsopimuksen rikkomista. Iran sanoo, että se alkaa rikastaa uraania puhtaammaksi kuin neljän vuoden takaisessa ydinsopimuksessa on sovittu. Iranin päätöksestä ilmoitti tiedotustilaisuudessa Iranin varaulkoministeri Abbas Araqchi. Iran rikkoi sopimusta jo aiemmin ylittämällä sopimuksessa asetetun rikastetun uraanin määrän rajan. Lähteiden mukaan Iran ylitti rajan kahdella kilolla. Iran on ilmoittanut rikkovansa ydinsopimusta, koska sen muut osapuolet eivät ole onnistuneet auttamaan sitä kiertämään Yhdysvaltain asettamia pakotteita.”
Tuossa oli koko uutiskatsaus aiheesta. Toimittajan rauhallinen lukutapa loi vaikutelmaa huolella koostetusta uutisesta. Sellainen se saattoi ollakin, mutta kuulijoita harhaanjohtavalla tavalla.
Katkelmassa ei mainita lauseellakaan, että Yhdysvallat irtautui viime vuonna yksipuolisesti Iranin kanssa tehdystä ydinsopimuksesta ja siinä yhteydessä palautti pakotteet maata vastaan.
Sitä vastoin Ylen lyhyessä uutisessa kerrotaan kolme kertaa, että Iran rikkoo sopimusta. Uutinen luo toistolla kuvaa, että Iran on vastuussa sopimuksen murenemisesta, ja Yhdysvaltain toimien mainitsematta jättäminen vahvistaa vaikutelmaa. Katsaus on kuin oppikirjaesimerkki siitä, että ”ihmisten käsitykseen totuudesta voi vaikuttaa helposti vain toistamalla joitakin väittämiä”, kuten Helsingin Sanomat kirjoittaa 6. heinäkuuta.
Loppulauseesta voi vielä syntyä kuva Iranista epärehellisenä toimijana, joka yrittää kiertää Yhdysvaltain (sopimusta rikkovalle maalle) asettamia pakotteita.
Sinänsä Ylen uutisessa ei ole varsinaisesti mitään faktuaalisesti virheellistä. Ongelma ei ole siinä, mitä sanotaan, vaan siinä, mitä jätetään sanomatta. Koska olennaisia asioita jätetään kertomatta, taustoihin perehtymättömille kuulijoille saattaa syntyä yksipuolinen ja vääristynyt kuva siitä, mistä uutisoitiin. Tästä voi — ainakin jos faktojen valikoinnissa oli kyse tarkoituksellisesta hämärtämisestä Yhdysvaltain linjan tukemiseksi — käyttää nimitystä ”valehteleminen vaikenemalla” (lying by omission).
Sehän ei kuitenkaan ole valtamedialle ongelma, sillä median itsesää(s)telyelimen eli Julkisen sanan neuvoston mukaan olennaiset asiat saa jättää kertomatta.
PÄIVITYS 10.7.2019 klo 11.10: Yleltä vastattiin minulle sähköpostitse 10.7. ja kiitettiin palautteesta, jota pidettiin arvokkaana. Vastauksessa todetaan, että lähetysaikojen lyhentämisen seurauksena konteksteja on entistä haasteellisempaa saada mukaan lähetyksiin, minkä lisäksi tässä käsitellystä uutisesta jäi kiireessä pois vastauksenkin mukaan olennainen tieto Yhdysvaltain irtautumisesta sopimuksesta. Ylellä luvattiin yrittää olla tarkempia.
Vastavalkea kiittää reagoinnista kritiikkiin. Me julkaisemme kritiikin kohteen vastauksen artikkeliimme täysin riippumatta siitä, että Yle ei ole myöntynyt vastaavaan silloin kun se on kritisoinut Vastavalkeaa.
Jokaisella uutisten julkaisijalla on omat mielipiteensä, mitä pitää tarkeänä ja mitä haluaa julkaista. Siksi sananvapaus ja uutisvälineissä uutisten vapaa kommentoiti omalla nimellä on erinomaisen tärkeää.
Nimimerkkikirjoitukset voi useimmiten hylätä, koska niissä käytetään alatyylistä kirjoittelua. Näillä voisi olla oma sivustonsa, koska alatyylistäkin innostuneita on olemassa.
Ei uutisointi ole lehtien omistajien omien mielipiteiden esittelyä vaan objektiivisen totuuden etsimistä ja analysointia.
Ylen uutisointi on ollut hervotonta pitkään ja totuudesta on aina jäänyt toinen puoli eli lännen maiden tekemiset kertomatta. Ylen uutisointi muistuttaa jotenkin lontoon trollitoimiston jankutuksia ja cian väärän tiedon levitystä. Verovaroilla ylen on hyvä uutisoida tai jättää olennaiset asiat uutisoimatta että saadaan aina länsipuoli asiasta näyttämään hyvältä ja toinen puoli pahalta ja tämä epätasapaino veronmaksajaa potuttaa vaikka aiemmista uutisista on ilmennyt myös toinen puoli.
Iranin tapauksessa kuitenkin tällainen asian käsittelytapa muistuttaa usan sodan valmistelupropagandaa joka leviää aina maailmalla ennen usan hyökkäystä ja onkohan hyökkäys nyt sitten tulossa kun ylekin on sen tekoon valjastettu ja netajahukin kritisoi ankarasti irania vaikka itsellä on atomipommit.
Kiinnitin samaan asiaan huomion. Samoin Hesari pystyy kirjoittamaan aukeaman jutun Ukrainassa mainitsematta Yhdysvaltoja. Venäjästä kirjoittaessaan se löytää lähteekseen Galeottin, Applebaumin tai Belligcatin tai jonkun muun, joita olen seurannut ja kevyiksi havainnut. Fiilis on just joo. Ennen oli leipäpapit, rinnalle ovat tulleet leipätsurnalistit.
”Samoin Hesari pystyy kirjoittamaan aukeaman jutun Ukrainassa mainitsematta Yhdysvaltoja. ”
Niin?
Asia ei ole ongelma muille kuin teille Venäjän trolleille.
Ukrainalaisia tappaa Venäjä, ei USA.
Ukrainaa miehittää laittomasti Venäjä, ei USA.
Jne.
Tietysti, jos haluaa olla autuaan tietämätön hyödyllinen idiootti, niin silloin Hesari on täydellinen vaihtoehto.
Ukrainan oligarkki Kolomoisky, jonka taskussa nykyinen maan Presidentti on kertoo, että kyseessä on sisällissota. Heillä on amerikkalaiset aseet. Yhdysvalloille sota on tarpeen, jotta Venäjän vastaiset pakotteet voivat jatkua.
https://nv.ua/ukraine/politics/kolomoyskiy-nazval-voynu-v-ukraine-grazhdanskim-konfliktom-50030267.html
On totta että viime vuosina USA on alkanut myydä tappavaa aseistusta Ukrainaan.
Mikä sinulla on siinä ongelma?
Eikö Ukraina saa puolustaa itsenäisyyttään Venäläistä valloittajaa vastaan?
Kysymys ei ollut minulle, mutta vastaan silti, lainaten artikkeliani ”Suomen media ja Venäjän propaganda”:
Krim on esitetty pelkistetysti Venäjän toteuttamana sotilaallisena haltuunottona, jota pyrittiin oikeuttamaan kyseenalaisella kansanäänestyksellä. Krimin liittäminen Venäjään on nähty yllättävänäkin sotilaallisena aggressiona motiivinaan halu palauttaa Venäjä entisen Neuvostoliiton mittoihin. Voima-lehden julkaisemat Wikileaksin vuotamat diplomaattisähkeet kuitenkin viittaavat siihen, että Putin toimi strategisesti ja täysin ennakoitavasti. Tilanteessa, jossa Ukrainassa oli noussut vallankumouksessa valtaan Venäjän näkökulmasta vihamielinen hallinto, Venäjä halusi turvata Krimin niemimaalla sijaitsevan Sevastopolin laivastotukikohtansa. Tämä oli ennakoitavissa myös aiempien vuosien kokemusten perusteella. Esimerkiksi kun Ukraina vuonna 2008 pyrki Viktor Justsenkon ja Julia Timošenkon johdolla Naton jäseneksi, tunnetun yksityisen tiedusteluyhtiö Stratforin sähkeessä viitattiin mediaraportteihin, joiden mukaan presidentti Putin sanoi suljettujen ovien takana pidetyssä kokouksessa Nato-johtajille, että Venäjä palauttaa Krimin takaisin itselleen, jos Ukraina liittyy Natoon.
Mediassa ei ole toisaalta käsitelty lainkaan sitä, että jo useat riippumattomat kyselytutkimukset ovat vahvistaneet Krimin kansanäänestyksen tulokset. Niihin kuuluu Yhdysvaltain hallituksen alaisen Broadcasting Board of Governors -instituutin kyselytutkimus vuoden 2014 kesäkuussa sekä saksalaisen GfK-tutkimuslaitoksen kyselytutkimus tammikuussa 2015. Kummassakin kyselytutkimuksissa yli 80 prosenttia vastaajista ja vaihteleva enemmistö eri kansanryhmistä kannatti Venäjään liittymistä.
Tapauksen historiallisesta vertailukohdasta käy Kosovon itsenäistyminen entisestä emämaastaan Serbiasta sen tahdon vastaisesti. Itsenäistymiseen riitti lopulta pelkkä yksipuolinen itsenäisyysjulistus vuonna 2008. Vuosia aiemmin järjestetyssä, varsin epäuskottavassa kansanäänestyksessä huikeat 99,98 prosenttia äänestäneistä oli virallisten tulosten mukaan kannattanut itsenäisyyttä.
Suomen median olisi odottanut uutisoivan huomattavasti taustoittavammin ja objektiivisemmin Krimin tilanteesta ottaen huomioon alueen historia, krimiläisten selvän enemmistön kanta ja tapauksen kansainvälisoikeudelliset esikuvat.
https://vastavalkea.fi/2015/04/08/suomen-media-ja-venajan-propaganda/
Sisällissota
Nähtävästi ”puolustusliitto” NATO havitteli Sevastopolia itselleen.
Mitä Washigtonissa poltellaan? Siinä pitää olla arroganssi ja kaikkivoipaisuus tapissaa . Lisäksi täydellinen ymmärtämättömyys Krimin historiallisesta merkityksestä Venäjälle paistaa läpi. Lavrovin empaattinen suhtautuminen partnereiden mielipahaan on mahtanut kirvoittaa Kremlissä hyvät naurut.
https://tass.com/world/1033267
”Mediassa ei ole toisaalta käsitelty lainkaan sitä, että jo useat riippumattomat kyselytutkimukset ovat vahvistaneet Krimin kansanäänestyksen tulokset.”
Niin?
Kansanäänestys järjestettiin sen jälkeen kun sotilaallisesti Krim oli liitetty Venäjään. Eikä missään venäjän toimissa mitään puolueettomuutta ole koskaan.
(kansanäänestyksen tulos voi olla oikean suuntainen, koska Venäläisiä on alueella enemmistö, mutta ei myöskään Ahvenanmaa voi ominpäin Ruotsiin liittyä vaikka ruottalaisia sielläkin suurin osa on)
Kansainvälisesti on todettu Venäjän toimien olevan laittomia.
Sinänsä huvittavaa kuinka Nikolait täällä koettavat pestä mustaa valkeaksi.
Hakevat hyväksyntää rikokselle, aivan turhaan.
(Sevastopol kuuluu Ukrainalle, jos Venäjä haluaa jatkaa 2045 päättyvää vuokrasopimusta, sen on tehtävä se laillisesti)
Kuten Vesa Raiskila yllä kertoi, että Krimi oli punainen viiva. Venäjä olisi voinut jatkaa entiseen tapaan tai jos NATO ei malta olla öykkäröimättä, niin sitten otetaan Krimi haltuun. Ja öykkäröihän se. Krimiläiset eikä Itä-Ukrainalaiset halunneet alistua NATOn Kievissä nostaman Juntan alistamaksi. Juntta alkoi ampumaan omia kansalaisiaan ja ampuu edelleen eli tuli sisällissota. Sen olemassaolon oikeutus on luovuttaa Sevastopol Natolle. Krimiläisiä ei paljon tarvinnut suostutella liittymään Venäjään. Krimiläiset eivät Juntan komennon perään paljon haikaile, vaan heillä menee ihan hyvin. https://tonyseed.wordpress.com/2018/01/31/life-in-crimea-a-first-person-account/
>Krimiläiset eikä Itä-Ukrainalaiset halunneet alistua NATOn Kievissä nostaman Juntan alistamaksi.
Putin haetutti Yanukovitsin pois ja oli jo valmistellut etukäteen krimin kaappauksen.
NATOlla ei asian kanssa ollut mitään tekemistä.
Vaan sillä että Ukrainan demokratian kehitys oli viemässä sitä kohti EU:ta.
>Juntta alkoi ampumaan omia kansalaisiaan
Yanukovitsimies alkoi ampumaan.
Väliaikaishallitus ei suostunut.
Eikä myöskään uusi hallitus, ei ennen kuin Girkin sen sai aikaan.
https://yle.fi/uutiset/3-7644082
”Igor Strelkov venäläismediassa: Olen vastuussa Itä-Ukrainan sodasta”
>ja ampuu edelleen eli tuli sisällissota.
LOL!
Kukaan Venäjän ulkopuolella ei enään usko tuohon valheeseen.
>Krimiläiset eivät Juntan komennon perään paljon haikaile, vaan heillä menee ihan hyvin.
Joopa joo.
Venäläiset siellä pärjäilee, muut joutuvat kasvattamaan kidukset selvitäkseen:
https://twitter.com/olex_scherba/status/1149370774928678918
KimmoK Hesari syöttää meille sinistä pilleriä. Mitä jos kokeilisit vaihhteeksi punaista. https://www.strategic-culture.org/news/2019/07/11/obama-ukrainian-nightmare-seems-to-be-ending-last/
Kimmo, voisitko valaista meitä tietämättömiä, keitä siellä palavan rakennuksen ikkunoissa ammuttiin kadulta käsin. Olivatko ne raukat Ukrainalaisia vai Venäläisiä, ja olivatko ampujat Ukrainalaisia, Venäläisiä taikka Usan sotilaita??? Mikä on totuudellista, ja mikä valhetta?
>Kimmo, voisitko valaista meitä tietämättömiä, keitä siellä palavan rakennuksen ikkunoissa ammuttiin kadulta käsin.
Putinin fasisteja, ilmeisesti.
> Olivatko ne raukat Ukrainalaisia vai Venäläisiä, ja olivatko ampujat Ukrainalaisia, Venäläisiä taikka Usan sotilaita???
Ukrainan natsit ampuivat.
Keskinäinen äärijärjestöjen tappelu, Ukrainan valtio oli sekasorron vallassa, ehkä siksi asiaan ei puututtu kyllin nopeaan.
Jokaisessa maassa on natseja. Valitettavasti venäjä on heidän tärkein rahoittajansa.
Heistä on päästävä eroon, he ovat syöpä joka pitää hoitaa.
>Mikä on totuudellista, ja mikä valhetta?
voisikkos disinfosoturi hiukan valottaa väitettäs,että ukrainalaisia tappaa venäjä?että missähän ja millä tavalla?tukahduttavilla taloupakotteilla?pommituksilla?ja kun niin huolissas oot tappamisista,niin voisitkos kertoa,että minkä maan kansalaisia sitten voi tappaa?…saadaan varmaan lukea piiiiitkä lista kansoista joita jenkit tappaa jatkuvasti,
miehittämis väitekkin jo hiukan vanha,eikös se krimi jo äänestäny ittensä venäjään kuuluvax,mutta kun niin oot miehityksiä vastaan,niin varmaankin osaat intohimosena maiden suvereniteettien puolustajana mainita jotain vastaavaa,tai oikeestaan pahempaakin,vaikka jenkkien tai brittien toimista,kun väkivallalla tuntuu miehittävän ja valloittavan…ja niin usein ihan ”rajoillaan”,ja ”kansallisen turvallisuuden”nimissä.
ja ukrainasta kyllä ollaan tehtailemassa uus israel,joka ihan uhri vaan,ja mitään tekemisiä ei arvostella tai saa arvostella,
>voisikkos disinfosoturi
Minä?
Jos jossain kertomassani on virhe, niin kerro siitä, koetan oikaista.
>hiukan valottaa väitettäs,että ukrainalaisia tappaa venäjä?
Jep. Venäjä lähetti Girkinin miehineen.
Voit lukea hänen haastattelunsa, kuinka hän kertoo ettei Ukraina ollut valmis aseelliseen toimintaan ennen kuin Girkin sen aloitti hyökkäyksellään.
Sittemmin Venäläisten osallisuus tuli ilmi runsaine venäläisten sotilaiden ruumiskuljetuksineen venäjälle, venäläisten modernien aseiden (t72b3, pantsir s1, tos1, jne) muodossa. Jopa satelliittikuvista on helppo todeta rajut hyökkäykset Venäjältä Ukrainaan.
>että missähän ja millä tavalla?
Donbasissa.
Kiväärein, tykein, raketinheittimin.
>…
>pommituksilla?
Jep. Esim raketinheittimin. (kts Kramatorsk, Mariupol yms jne)
Eilen viimeksi bongasin kuinka Venäläiset ampuivat siviilien keskeltä naapurikylän siviileihin ison ”miinanraivausraketin”, nauroivat vielä päälle.
(Typerykset jakavat itse todisteet sotarikoksistaan.)
>ja kun niin huolissas oot tappamisista,niin voisitkos kertoa,että minkä maan kansalaisia sitten voi tappaa?
Ei minkään maan.
Paitsi jos yksilö joutuu puolustamaan henkeään/maataan, eikä muuta vaihtoehtoa ole.
>…saadaan varmaan lukea piiiiitkä lista kansoista joita jenkit tappaa jatkuvasti,
Olet siis niitä joiden mielestä jonkun tekemä rikos antaa muillekin oikeuden tehdä rikoksia?
Ehkä te venäläiset ajattelette niin, mutta se on väärä ja laiton periaate.
>miehittämis väitekkin jo hiukan vanha,eikös se krimi jo äänestäny ittensä venäjään kuuluvax,
Miehittämisväite onkin fakta jonka myös Putin myönsi.
Ei yksittäiset paikkakunnat voi valita mielivaltaisesti mihinkä maahan milloinkin kuuluvat.
Sillä aikaa kun maailma vatuloi, krimiläisten Ukrainalaisten ja Tatarien ruumiita kerätään mustasta merestä.
>mutta kun niin oot miehityksiä vastaan,niin varmaankin osaat intohimosena maiden suvereniteettien puolustajana mainita jotain vastaavaa,tai oikeestaan pahempaakin,vaikka jenkkien tai brittien toimista,kun väkivallalla tuntuu miehittävän ja valloittavan……
Minusta et saa USA:n puolustajaa tekemälläkään.
Ainoa hyvä siinä paskalandiassa on se että se on kaukana, mutta kun tuo toinen paska on tuossa vieressä.
jaksa noihin pelkiin väitteisiin ja tarinointeihis kiinnittää huomioo,mutta ettei susta saa usa:n puolustajaa tekemälläkään,niin kovasti niiden puolella tunnut jatkuvasti olevan,asiassa kuin asiassa,eikä kritiikkiä löydy niiden tekemisille,jotka kansainvälisiä lakeja rikkoo jatkuvasti siellä,täällä ja tuolla.
ja se,että vastustaa jotain ei tee kenestäkään kenenkään puolesta toimijaa,vaikka niin koitat venäläisix muita nimitellä,jolla tietysti pyrit vaan perusteetomasti heikentää jotain sanomisia.jenkit ja koko läntinen koneisto,vois ihan hyvin alkaa vaikka irlantia demonisoimaan ja syyttään kaikesta,niin olisin aivan samoilla linjoilla sitä vastaan…varmaan olisin jo kohta sitten irkku…
nehän on jo jonkin aikaa suomenkin mediat menny tosta todellisuuden kertomisesta, halutunlaisen ”todellisuuden” luontiin. ja sama suunta on politiikoillakin… ja toistoo riittää tietyistä asioista, joka jo sinällään alkaa herättään epäilyksen asian totuudellisuudesta, koska valheethan ne juuri kaipaa sitä toistoo.
ja sama politisoitunu homma on kaikenlaisiin järjestöihinkin pesiytyny, yk, amnesty… yms. ne raportoi suoria valheita, tai vain tietyn tahon agendaan sopivaa, ja toiset tahot jää täysin huomiotta. viimesimpänä vaikka yk:n bacheletin raportti venezuelasta
Yksikään maa ei ole oikeutettu määräämään toiselle maalle mitä he saavat kehitellä, taikka valmistaa.Usa on ominut itselleen oikeudet määrätä pakkokeinoin rangaistusten avulla (taloudelliset SANKTIOT) missä valmistetaan, ja mitä. Olisi jo korkea aika muun maailman panevan haisevan vastalauseensa Washingtonin siionisteille, sekä Netanyahulle. VENÄJÄ sekä KIINA eivät taida menettää päiväuniaan Usan peloittelun alla. Mitenkä on INTIAN laita, eikö heilläkin jo ole ydinvoima ”hyppysissään”? Tämän asian takiako Washingtonissa on menossa omituista liikehdintää mainitsematta Irania?
”Vuonna 1961 Irlanti esitti YK:n yleiskokoukselle, että kansainvälisellä sopimuksella tehtäisiin laittomaksi ydinaseiden hankkiminen. Rohkealta vaikuttava ehdotus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksen päätöslauselmaksi. ”
Jne.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ydinaseriisunta
Ydinase vaatii yli 90%’n rikastusasteen uraanilta. Ydinpolttoaine voimalassa on optimoituna noin 20%. Iran ”saa” sopimuksen mukaan rikastaa uraania 3.6%. Loppu on sopimuksen mukaan suoritettava 3. Osapuolen toimesta. Pienentääkseen laskua (kylmässä käteisessä) Iran on päättänyt nostaa rikastusasteen 5%:in. Alkuvaiheessa rikastus on hitainta ja kalleinta. Jokainen ymmärtää, että ”deletha Iran”. Asterixistakin luin Cato:n sanoneen sellaista Carthagosta. Asterixhan on tunnetusti paremmin piirretty, kuin Netanyehu:n YK:ssa esittelemä pommi. Iran on siis hävitettävä. Kaikki tosiasiat viittaavat tähän. Toistelkaa!
Jos todella voimaloissamme käytettäisiin 20%:sta polttoainetta, olisi syytä huoleen ihan todella! Tavanomaisissa, yleisesti käytössä olevissa voimaloissa tuo rikastusaste on noin 3-4%.
Olet oikeassa, joskus sitä kirjoittaa nopeammin kuin ajattelee. Tällä kertaa meni 1/5 ja 5% komiasti sekaisin. Uusimmat reaktorit käyttävät rikastusasteena tuota 5% rikastusastetta. Olen korjattu, kiitos.
Totaalisen off-topic, mutta on todella typerää Iranilta rikkoa välit muihin sopijamaihin.
Olis vain jättänyt trumppenistanin huomioimatta.
Arabimaat toimii käsittämättömän lapsellisesti (kuin myös moni suurvalta, tosin), ovat kuin kakarat hiekkalaatikolla heittelemässä santaa toistensa päälle.
Ongelmaksi kauppasaarto syntyy, kun maa ei voi saada varoja myymällä öljyä ja ostaa tilalle tavaraa. Mikäli Eurooppa jänistää ja ei laita jenkkejä kuriin, niin mitä Iranille jää keinoja vastata pakotteisiin?
Eurooppa katsoo sivusta, eikä puutu, kun asekauppa on tärkeintä.
> Yle toistaa uutisessaan Iranin rikkovan ydinsopimusta,
> muttei kerro Yhdysvaltain irtautuneen siitä.
Uutinen on silkka valhe. Itse asiassa valehtelija on USA:n hallitus ja uutinen olisi pitänyt esittää muodossa
— USA:n [ulkoministeri Pompeo] sanoo Iranin rikkoneen …
Iran on irtaantunut sopimuksesta sopimusehtojen mukaisesti.
— Onko sopimusehtojen noudattaminen sitten sopimuksen rikkomista? Mene ja tiedä.
— https://www.sott.net/article/416044
Tuon samaisen linkittämäni uutisoinnin mukaan USA:n hallinto on esittänyt myös väitteen, että Iran rikkoi sopimusta jo ennen kuin se oli edes allekirjoitettu.
Yle on tässä uutisoinut sotapropagandaa totuutena.
Merkittävää näissä Iranin tapahtumissa ja uutisoinnissa (samoin kuin Venezuelan) on huomata, että USA on ottanut käyttöön uudenlaisen sodankäyntiopin. Nyt sotaa käydään:
— Astumatta vihollisen maaperälle. (Sinkkiarkussa kotiin palaavan sotilaan negatiivinen propaganda-arvo on niin suuri, että isokin sota voidaan joutua lopettamaan tällaisen julkisuuden seurauksena.)
— Proxyjen käyttö.
— Talouspakotteet. (Ostetaan päätöksiä IMF:ltä yms järjestöiltä.)
— Sotatoimia tukemaa ostetaan päätöksiä myös kansainvälisiltä järjestöiltä, esimerkiksi YK:lta (ja varsinkin sen alakomiteoilta, jotka ovat oikeita korruption pesiä).
— Vaikuttaminen ulkomaiden vaalituloksiin amerikkalaisia firmoja proxynä käyttäen. Google ja kaverit.
— Dollarin käyttäminen aseena.
Sotatoimet kohdistetaan ystäviin.
Euroopan kannalta on huomionarvoista, että tässä proxysodassa olemme sotatoimien tai niillä uhkaamisen kohteita, jos emme suostu toimimaan USA:n proxynä sodassa [Irania vastaan]. Olemme siis USA:n vihollisia, ellemme toimillamme pysty jatkuvasti todistamaan olevamme USA:n puolella.
— Vain tottelevaiset valtiot säästyvät sanktioilta.
Tässä uudessa siirtomaasodassa USA liittää valtioita omaan imperiumiinsa pakotteilla uhkaamisen avulla. Kun vasallit tottelevat, mutta eivät tee mitään muodollista päätöstä liittymisestä imperiumin siirtomaaksi, niiden vallassa olevat poliitikot saavat kansan tuen, jatkavat virassaan ja saavat ryöstää omaa kansaansa mielin määrin. Sehän ei maksa USA:lle mitään!
On ollut vääjäämätön kehityskulku, että siirtomaiden omistamisen ja ryöstelyn painopiste kohdistuu entistä enemmän teollisuusvaltioihin. Se taas johtuu maailman talouden muuttumisesta entistä enemmän tuotantotaloudeksi. Ennen se oli raaka-ainetaloutta, jolloin siirtomaiksi kannatti ottaa valtioita, joissa oli raaka-aineita (kaivoksia). Nyt valtioiden varallisuus on niiden kansalaisten tuotantoarvossa (valtion kyvyssä saada kansalaisensa tottelemaan teollisuuden ja palvelusektorin ”vaatimuksia”).
Lopputulos ratkaisee, sillä ei ole merkitystä mitä muodollisia hallintotoimia vasallivaltioihin kohdistetaan (sota vaiko ”vapaa”kauppasopimukset), kunhan ne tottelevat imperiumin käskyjä.
Samanlaista pakottamista käytetään Usan päävaltion edustajille. Osallistujia vaaditaan vannomaan valansa ISRAELIN etuja kannattaen. Jos et sitä tee, niin oman osavaltiosi rahallinen tuki pannaan hyllylle odottamaan kunnes opit pelaamaan ”yhteiseksi hyväksi”? Muslimi kansanedustaja on nyt pahassa liemessä, muihin verrattuna.Nähtäväksi jää mitenkä vahva NAHKA naisella on.
What is the Illuminati?
Politics has banished Religion from public discourse but religion still offers the best understanding of politics.
The essence of political struggle is actually spiritual, a cosmic battle between God (Good) and Satan (Evil) for the soul of mankind.
The Illuminati represent organized evil which has conquered most of our social institutions.
The Jeffrey Epstein scandal is a reminder that Illuminati members must engage in pedophilia and satanic ritual murder of babies and children to prove their commitment to Satan. Many prominent politicians, pundits and entertainers are members.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=3941
Illuminaatti rakoilee jo … onko hajoaminen ja väistämätön vallan menetys lähellä?
Jääkö Iranin sota pelkäksi haaveeksi?
Nonetheless we can postulate a few things with some certainty. One is that the Deep State– the unelected, permanent government which includes not just the intelligence community but a vast array of agencies and institutions as well as the top-level structures of diplomacy, finance and geopolitics–is not monolithic. There are different views and competing camps, but the disagreements and bureaucratic wars are kept out of sight.
… But even die-hard Neocons are starting to awaken to the danger to their power posed by the moral collapse of the ruling elites.
They are finally awakening to the lesson of history, that the fatal danger to empires arises not from external foes but from inside the center of power as elite corruption erodes the legitimacy of the state.
https://washingtonsblog.com/2019/07/epstein-and-the-explosive-crisis-of-the-deep-state.html
Mihin Iraniin kohdistuva sotahanke perustuu?
Samaan kuin aiemmat Libyan ja Irakin sodatkin eli suur-Israel haaveeseen ja USA/Israel/Nato-mafian yritykseen ryöstää koko maailma itselleen.
Jo kauan on tiedetty että rikollinen aines on poikkeuksellisen suuri sionisteissa ja se on tutkimuksin vahvistettu asia.
Synnynnäiset tappajat – rikollisuus periytyy
Pennsylvanian yliopiston kriminologian professori Adrian Raine huomauttaa todisteiden olevan liian laaja-alaisia sivuutettavaksi. Jopa sosiologian kärkijulkaisu American Sociological Review julkaisee tutkimuksia väkivallan genetiikasta, aiheesta, johon se ei olisi uskaltanut koskea 15 vuotta sitten. Professori Rainen kirja The Anatomy of Violence selittää, kuinka geenit ja aivojen rakenne voivat tehdä yksilöstä taipuvaisen rikollisuuteen.
http://magneettimedia.com/synnynnaiset-tappajat-rikollisuus-periytyy/
https://lareviewofbooks.org/article/here-be-monsters-adrian-raines-the-anatomy-of-violence/#!
Twenty years ago, when brain imaging made it possible for researchers to study the minds of violent criminals and compare them to the brain imaging of ”normal” people, a whole new field of research — neurocriminology — opened up.
http://www.npr.org/2013/05/01/180096559/criminologist-believes-violent-behavior-is-biological
Thanks to Government Inaction, Israel Has Become a Haven for International Scammers and Fraud
One analysis shows that one swindle alone has brought in over a billion dollars and employs 5,000 people. Another scam is predicted to be “the next major driver of the Israeli economy.”
by Alison Weir
French and Israeli media report that a group largely made up of Israelis scammed 3,000 French citizens out of approximately $20 million. Most of the stolen money is in Israel, but Israeli authorities are reportedly failing to cooperate with France in prosecuting the scammers and retrieving the money.
This is the latest of numerous examples of Israeli officials stonewalling international efforts against the perpetrators of massive financial swindles around the world, according to Israeli investigative journalists and others. These scams have brought estimated billions into the Israeli economy, propping up a regime widely condemned for human rights abuses and ethnic cleansing against indigenous Palestinians. Together, the stories paint a picture of a government that seems to be turning a blind eye to – and even protecting – scammers.
https://www.mintpressnews.com/thanks-to-government-inaction-israel-has-become-a-haven-for-international-scammers-and-fraud/251883/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=191706
Varsinainen psykopaattien ja rikollisuuden pesä tuo Israel kun lukee linkin artikkelin — ja sillä on USAn ja Eurostoliiton junkkereiden tuki takanaan.