Valtamedia on uutterasti uutisoinut, kuinka nuoret ovat lähteneet sankoin joukoin taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan. Tikun nokkaan on nostettu ruotsalainen teinityttö, josta on leivottu suuri sankari ja esikuva jokaiselle nuorelle — aikuisten toimesta. Greta Thunberg ei ole noussut omasta aloitteestaan, omin voimin tai itsekseen, eikä edes ikätoveriensa tuella, suureksi mediatähdeksi ja ”esikuvaksi”. Hänestä on tehty sellainen.

Vastaavia tapauksia löytyy historiasta useitakin. Keskiajalla muuan ääniä kuullut ja näkyjä nähnyt teinityttö nostettiin Ranskan hajanaisen kansan vastarinnan kiteytymäksi. Hän oli hyödyllinen maskotti; hänen kiihkeytensä ja horjumaton uskonsa omaan asiaansa teki hänestä dauphinisteille loistavan työkalun. Hänestä tehtiin nopeasti jo elinaikanaan suuri sankari, ja nykyisinkin hänen myyttinsä elää vahvana ja sitä ylläpidetään kaikin mahdollisin tavoin, nimenomaan virallisten tahojen toimesta. Kun hänestä ei ollut enää hyötyä vallanpitäjille ja hänen toimintansa alkoi olla enemmänkin haitaksi, hänet luovutettiin vihollisten teloitettavaksi. Hänen nimensä oli Jeanne D’Arc.

Hermann Stilken maalaus vuodelta 1843

Vastaavia henkilöitä on ollut muitakin. Aikoinaan Neuvostoliitossa nostettiin suureksi sankariksi ja esikuvaksi pikku pioneeri, joka ilmiantoi omat vanhempansakin neuvostovastaisista mielipiteistä. Tämän reppanan ympärille rakennettiin pioneereille ideaalimyytti, luotiin oikeassa olemisen legenda, ja tuhannet ja tuhannet neuvostolapset uskoivat tähän tarinaan ja sen oikeamielisyyteen pyrkien seuraamaan esimerkillisen pioneerin jalanjälkiä omassa elämässään matkalla kohti uutta, uljasta huomista.

Neuvostoliittolainen juliste vuodelta 1953

Maon Kiinassa käytiin valtataistelua kommunistipuolueen sisällä. Maolla ja hänen lähipiirillään oli ässä hihassa. Nuoriso. Maon pieni punainen kirja opasti nuorison kulttuurivallankumouksen tielle ja nuoret lähtivät sankoin joukoin innostuneesti liikkeelle tuhoamaan vanhaa maailmaa, sen edustajia, sen instituutioita, ihmisiä, ja miljoonat vapaaehtoiset lähtivät raatamaan valtion suuriin hankkeisiin työ- ja keskitysleireille. Niihin päätyivät myös kaikki ne miljoonat Maon vastustajat ja punakaartien eli nuorisoryhmien löytämät viholliset. Kuolonuhreja oli miljoonia, mutta nuorison rinnassa paloi oikeassa olemisen tuli, jota virallinen media ja valtiojohto tukivat.

Kuva: Universal History Archives

Pol Potin punakhmerien ”vuosi nolla” oli jatkoa Maon kulttuurivallankumoukselle, ja sen työrukkasina häärivät taas kerran teinit. Kaikkein fanaattisimmat ja raaimmat punakhmerit eivät olleet vuosia viidakoissa sotineita sissejä, vaan teinejä, joille puolue antoi vallan käydä vanhan maailman kimppuun. Vuosi nolla tarkoitti kirjaimellisesti entisen maailman poispyyhkimistä uuden ja paremman tulevaisuuden tieltä. Jokainen, jolla oli silmälasit, edusti vanhaa maailmaa, koska silmälasit osoittivat, että kyseinen henkilö oli lukenut vanhoja vääriä tietoja ja siten eliminoitava uuden ja oikean totuuden tieltä. Tälle maailman pelastukselle ja parannukselle tuli noin kaksi miljoonaa uhria, kun nuoriso kiersi ympäri Kambodzaa eli Kamputseaa taistelemassa vanhaa taantumuksellista maailmaa vastaan.

Kuva Tuol Slengin kansanmurhan museosta: Alan C. (CC BY-NC-SA 2.0)

Natsien Kolmannen valtakunnan viimeiset taistelijat olivat Hitler Jugendin lapsia. Heidät oli kasvatettu asiaansa ja he tiesivät olevansa oikeassa. He tiesivät taistelevansa hyvän puolesta pahaa vastaan. He kuolivat Seelowin kukkuloilla, Berliinissä ja muiden kaupunkien raunioissa virallisen totuuden puolesta, ja sodan jo päätyttyä he yrittivät luoda vastarintaverkostoa vihollisia vastaan käytävään taisteluun oikeassa olijoiden varmuudella. Ihmissusi-verkostosta piti tulla saksalainen partisaanijärjestö ja valtaosa sen jäsenistä piti rekrytoida nuorisosta, joka uskoi olevansa oikeassa.

Adolf Hitler koskettamassa Hitler Jugendiin kuuluvan nuoren poskea.

Ilmastonmuutos virallisessa ja virallisesti kanonisoidussa muodossaan on valtaa pitävien työkalu. Se on tiettyjen tahojen instrumentti väestön ja kansojen hallinnassa. Koska valtaisinkaan propaganda ei ole saanut tuota Virallista totuutta Ainoaksi Totuudeksi, tuota instrumenttia käyttävät ovat ottaneet opikseen historiasta ja tekevät kuten vallanpitäjät ovat aina tehneet, jos ja kun tieltä pitää raivata ”vanha” maailma. Nuoriso on valjastettu asialle valtamedian, poliitikkojen, opettajien, yliopistojen, tuhansien ja tuhansien nuorisoon vaikuttavien tahojen uutteralla toiminnalla. Nuoriso ei ole itse keksinyt tätä asiaa. Se on syötetty sille, se on aivopesty ala-asteikäisestä saakka tälle asialle omistautuneeksi kaaderiksi, aivan kuten Pol Potin punakhmereissäkin tai Hitler Jugedissa.

YMPÄRISTÖN SUOJELUN kanssa tällä liikehdinnällä ei ole mitään tekemistä. Tällä ei pyritä vähentämään meret täyttävän muovisaasteen määrää, ympäristömyrkkyjä, luonnon monimuotoisuuden vähenemistä, metsien tuhoamista, väestön liikakasvua, eikä yhtään mitään konkreettista ympäristöuhkaa. Päin vastoin. Kun nuoriso marssii tuhatpäisinä laumoina virallisen totuuden pillipiipareiden perässä kohti uljasta huomistaan, se ei edes tajua, että Talvivaaran kaivos on Euroopan suurin ekokatastrofi juuri nyt. Pohjois-Savosta Sotkamojärveen ulottuva vesistöalue on jo saastunut tuon kaivoksen rikollisen toiminnan johdosta. Mutta siitä ei puhuta yhtään mitään, koska ilmastotalkoot, päästökauppa, haittavero, virallinen totuus.

Miksi ihmisiä sitten pelotellaan tarkoituksellisesti? Miksi lapsia on kasvatettu pelkäämään? Koska pelokas tottelee. Pelko saa ihmiset juoksemaan minne tahansa, missä turva saattaisi olla. Missä ihminen säilyttäisi henkensä edes hieman pidempään. Siten miljoonat ihmiset saatiin kiiruhtamaan natsi-Saksan keskitysleireille, siten miljoonat saatiin marssimaan apaattisina neuvostogulagin työleirelle. Hirmuhallitsijat ovat aina tienneet tämän. Pelko on aseista mahtavin heti nälän jälkeen.

Miksi kukaan haluaisi tätä? Mihin tällä sitten pyritään? Ihmisten hallitsemiseen. Se on tätä virallista pelkokampanjaa käyvien poliitikkojen motiivi. Entä muut tahot? Raha. Ilmastobisnes on juuri nyt yksi maailman suurimmista bisneksistä, ja mikä parasta, se ei maksa mitään. Se ei tuota mitään, paitsi rahaa. Päästökauppa eli ilman myyminen ja ostaminen on valtava bisnes. Kaikkiaan ilmastobisnes oli viime vuonna maailmanlaajuisesti lähes 144 biljoonan euron arvoista liiketoimintaa.

Ja kun Greta Thunberg, ruotsalainen teinityttö jota vanhemmat, mainostoimistot ja muut manipuloivat kulissien takana, tulee eliitille hyödyttömäksi, miten hänelle käy? Heitetäänkö Greta vihollisille Jeanne d’Arcin tapaan? Käykö Gretalle kuten entisille punakhmerien lapsisotilaille? Jääkö hän yksin miettimään toimintaansa miljoonien itäblokin entisten pioneerien tapaan? Varmaa on se, että jossain vaiheessa Gretasta ei ole enää eliitille hyötyä, hänestä voi tulla jopa haittatekijä, ja silloin hänen virallinen sankaritarunsa on ohitse eikä häntä enää tarvita. Häntä manipuloineet vallankäyttäjät, hänestä hyötyneet tahot, ei kukaan enää halua kuunnella, kuinka Greta pystyy näkemään hiilidioksidin ilmasta ja mitä mieltä hän on. Greta saa mennä — pois.

Toivoa sopii, ettei Gretan maailma romahda, kun hän ymmärtää tulleensa hyväksikäytetyksi raskaimman kautta. Samoin tulee käymään tuhansille muillekin virallisen ilmastototuuden perässä nyt marssiville teineille, nuorille joita tulevaisuus kauhistuttaa virallisen totuuden varjon alla. Mitä he ajattelevat kun tajuavat, että heiltä vietiin onnellinen lapsuus ja nuoruus kylmän kyynisesti valtaa pitävien pelottelukampanjan avulla?

Valtaa käyttävät eivät heistä piittaa. He ovat vain nappuloita pelissä. Uhrattavia sellaisia.

Sami Parkkonen on blogisti, joka on kirjoittanut poliittisesti epäkorrektia kommentaaria vuodesta 2013.

Artikkelikuva Gretasta (uudelleenrajattu): Anders Hellberg (CC BY-SA 4.0), CO2-teksti (irrotettu kuvasta): Zappy’s Technology Solutions (CC BY 2.0). Kuvanmuokkaus: Vesa Raiskila

33 KOMMENTTIA

  1. Jokainen näkee hiilidioksidia ilmassa, pesähän vaan valakia niin piipusta tulee hiilidioksidia tai kiljupönttö käymään, vesilukossa pulputtaa hiilidioksidia, tuota kasveille ja kasvien kautta ihmiselle tärkeää kaasua ulos.

  2. Sami jälleen asialla hienolla kirjoituksellaan. Voiko joku edes olla eri mieltä? Kumma yhteensattuma eri puolilta maapalloa, kuinka samankaltaista harhautusta on harrastettu jatkuvassa ”letkussa”, aivan kuin jostakin pimeästä luolasta johdettuna, ja niin pitääkin olla. Muuta mahdollisuutta ei ole, koska eri puolilla maapalloa juuri samanikänen porukka ajaa samaa harhautusta, kuin toisiltaan opittua. Olen täysin vakuuttunut miten ”henkimaailma on kaikkeen osallisena”.Uutiset levisivät niihin aikoihin hyvin hitaasti,ilman massamediaa, eikä TV-eetä ollut vielä keksittykkään. Vanhassa kirjassa on maininta kuinka saatana kiertää maapallon kansojen keskuudessa, kuin ”kiljuva jalopeura” villitsemässä kansoja, ei siihen muuta todistusta tarvita, koska se pitää paikkansa. Nyt juuri Usan edustaja Ocasio-Cortes uhkaa maailman loppuvan muutamassa kymmenessä vuodessa, jos me emme tee, sitä mitä hän haluaa. Näitä naurattajia syntyy yhä kiihtyvässä tahdissa nykyään.

  3. Ilmasto on aina ollut lämpimämpi ja kylmempi jolloin huiput ja minimit seuraa toisiaan n. 50 vuoden välein. Juuri nyt ollaan ohittamassa lämmintä huippua ja seuraavat 50 vuotta on ilmaston viilenemisestä. Lämpö huiput ei ole merlittävästi kasvaneet vuosien seurannan kuluessa ja niissäkin on luontaista vaihtelua ilmenee lämpötilojen pitkäaikaismittauksista maailman laajuisesti. Ei pitäisi tehdä liian hätäisiä päätelmiä ilmaston muuttumisesta ihmisten toiminnan takia ja muutamassa vuodessa nähdään mihin suuntaan ilmasto muuttuu, tämän kesän perusteella se näyttää kylmenevän nopeasti mutta ei se todista vielä mitään. Ilmasto muutoksen markkinoinnista hyötyy joku taho varmasti rahallisesti ja myös jotkut piolueet nostaa sillä kannatustaan mutta eun isoin maa saksa lisää kuitenkin hiilivoimaloitaan että se on nähnyt sumutuksen läpi ja lukenut läksynsä mutta suomen nykyinen hallitus on yksimielinen ilmastonmuutoksen voimakkaasta etenemisestä ja on asettanut hiilidioksiditavoitteet tiukoiksi ja hallituksella olisi palaverin paikka sen selvittämiseksi mikä asiassa on todellinen tilanne. Teinitytön osaksi on tullut petetyn osa mutta asian oikea laita ilmenee nopeasti hänelle ja nuorilta on hienoa päättelyä että päästöjä ei voida vähentää nykysysteemissä riittävän nopeasti että se vaikuttaisi ilmaston muutokseen merkittävästi ja näyttää ettei sen tarvitse vaikuttaakaan kun ilmasto vaihtelee aivan omista lähtökohdistaan riippuen.

  4. Sitten he pääsevät lopputuloksen, tukkimalla kaikki tulivuorten purkaukset, jotka puskevat kuumaa lavaa ja tuhkaa meidän lämmöksemme. Sitäkin tarvittais talvisin kun pakkanen paukkuu nurkissa, ja kaira ei riitä,että pääsis pilkille? Meidänkin vuorilla paukahtelee yli 30 asteen pakkasia, ja talvi ei tunnu loppuvan kuin vasta huhtikuussa.
    Terveisiä Adirondakista.

  5. Kuten olen usein todennut, niin KAIKKI TIET, kuten tämänkin artikkelin nuoriso-ilmiöt ilmastonmuutos-huijausta myöten – vievät ROOMAAN.

    There had been a Jesuit presence in Vietnam for centuries, so it had been decided that about a million or so Buddhists would have to be ”purged”. They would later continue this purge of Cambodia, with Pol Pot, and the purge is yet for Thailand. It was a purging of Laos, Cambodia, and Vietnam of all these Buddhists, just like they purged the Buddhists of China with Mao Zedong, because Mao Zedong was completely controlled by the Jesuits. So, they wanted the Vietnam War.

    The other thing is that Rome is in control of the drug trade. The Vatican controls all of the drug trade—all of the heroin, all of the opium, all of the cocaine, everything going around in Columbia.

    Columbia has a concordat with the Pope.

    A concordat is a treaty with the Pope. Hitler had a concordat. Mussolini had a concordat. Francohad aconcordat. They want to set up a concordat here, which was the reason for Reagan formally recognizing the sovereign state of Vatican City in 1984. The greatest traitor we ever had was Ronald Reagan.

    So, they had a concordat. Columbia has a concordat. Do you think that drugs running out of Columbia, with a country that has a concordat with Rome, is not controlled by Rome? If Rome didn’t want the drug trade out of Columbia, they’d end the concordat. The whole drug trade is run by high Mafia families out of the country of Columbia, subject to the Jesuit General.

    And the Jesuit General ran the Opium trade, a couple of centuries ago, out of China. They ran the silk trade, the pearl trade. The movie Shogun is but a slight scratching of the surface of the Jesuit ”black ships” that trafficked in all of this silk and pearls and gold and opals and everything they could pull out of the East, including opium.

    The Vietnam War was to consolidate and control this huge massive drug-trade that would inundate every American city with drugs, being brought in by the CIA with their Air America, and then distributed by the Trafficantefamily throughout the United States—Santos Trafficante out of Miami.

    So we have the Mafia and the CIA working together in the drug trade. We have the Mafia and the CIA working together in the assassination of Kennedy.

    The first reason why the Jesuit General [at that time, Jean-Baptist Janssens] wanted Kennedy out of the way was because he was going to end the Vietnam War.

    The second reason is, he wanted to end the reign of the CIA, because the CIA had betrayed him in the person of McGeorge Bundy, by not giving the cover to the Cuban patriots to retake Cuba from that Roman Catholic, Jesuit-trained, grease-ball bastard—he was a bastard, his father was a Nazi—Fidel Castro.

    Kennedy was betrayed by the CIA at the Bay of Pigs invasion, which sacrificed all the patriots on the shores of the Bay of Pigs there, so Castro had no real opposition. This was the same tactic, used by the CIA and the KGB at the top, working together with Angleton controlling it, in the Hungarian Revolution, when the CIA fomented that revolution, and then betrayed all of those patriots into the hands of the Soviet army and KGB, which infuriated certain top CIA officials.

    ……. Huomatkaa, että molemmat valtiot – USA JA VENÄJÄ – niin kuin muidenkin valtioiden suojelupoliisit toimivat saman sateenvarjon alla (kuten nämä lukuisat tekaistut terroristi-iskut oulua myöten todistaa.) Rooma hallitsee kaikkien maiden suojelupoliiseja, sotilasliittoja ja armeijoita idästä länteen, kuin myös jokaisen maan hallituksia. Toinen maailmansota oli kokonaisuudessaan ROOMAN peli – YK on Rooman työkalu, joka pitää yllä sotia ja veren vuodatusta, se on suuren luokan huijaus.

  6. Punakhmerit eivät voineet mennä kyliin aivan suin päin. Kyläläisillä oli aseita. Niinpä he menivät ensi vapauttajina: Ette tarvitse enää aseita. Luovuttakaa ne meille. Me suojelemme teitä. Kun aseet oli saatu, vaoitiin kyläläiset vapaasti teloittaa.

    • Mahtavatko Suomen valtaVALEmedia ja poliitikot yrittää vaieta uutisen kuoliaaksi, kun ovat vuosikaudet suoltaneet ilmastohuijausta kansan tajuntaan ja poliitikot ovat lisäksi kaataneet kansalta nyhdettyjä verorahoja tolkuttomat summat kankkulankaivoon ”maailman pelastamiseksi” – puhumattakaan kaikenlaisista idioottimaisista säännöistä, rajoituksista ja ”ilmastoteoista”, joihin ihmisten pitäisi alistua?

      • Ainoa Suomalainen media, joka on aiheesta kirjoittanut näyttää olevan ”OikeaMedia”,
        https://beta.oikeamedia.com/o1-114409 .
        Samaan aikaan tuli vastaavaa suomalaistutkimusta tukevaa tutkimustietoa myös Japanista Kobe:n yliopistosta.
        Konsensusta ilmastohörhöilystä näyttääkin olevan lähinnä valtamediassa.
        PS. Tämä Greta tyttö on muuten autistinen ja ilmeisesti poikkeuksellisen helppo uhri häikäilemättömille oman agendan ajajille.

  7. Largactil tuli joskus poistamaan psykooseja. Uudempiakin valmisteita on ja pienemmillä sivuvaikutuksilla, MUTTA MIKSI OTTAA RISKEJÄ? Parasta hullujen hoito, Ja WATUT mistään sivuvaikutuksista, kun vain HULLUT saadaan pois julkisuudesta.

  8. Parkkosen hulluihin tarinoihin ei pitäisi loppuviimein kommentoida mitään.

    Mutta laitan kuitenkin sen verran että ihmisen vaikutus CO2 määrien voimakkaaseen kasvuun on fakta jota ei voi kiistää.

    Hiilidioksidimäärää on helppo mittareilla seurata. Meillä on myös tutkimustietoa miljoonien vuosien ajalta.
    Tiedetään että hiilidioksidin määrä ksavaa ennennäkemättömällä nopeudella ja sitä on ilmakehässä enemmän kuin noin miljoonaan vuoteen.

    Samoin on fakta että hiilidioksidi osaltaan vaikuttaa ilmastoa lämmittävästi. Se ei ole tiedossa minkä verran ilmasto sen seurauksena lämpiää. Voidaan vain todeta että olisi turvallisempaa tupruttaa CO2:sta vähemmän kuin enemmän.

    Se on vääjäämätön fakta että fossiiliset polttoaineet loppuvat.
    Onko järkevänpää ajaa täysillä seinään kuten Putin, Trump ja Parkkonen haluaa?
    Vai olisiko järkevänpää varautua ja siinä sivussa olla itse hyvillä ”markkinapaikoilla” tulevaisuuden vihreän tekniikan ja energian busineksessa.

    • Uusin julkaisu kertoo että maapallon lämpötila ei riipu hiilidioksidin määrästä mitenkään vaan pilvien määrästä ja aurongon vaikutuksesta. Maapallon lämpötila on tällä hetkellä toiseksi alin kautta aikain. Fossiiliset polttoaineet voi käyttää huoletta loppuun ja sillä aikaa miettiä mitä sen jälkeen tekee. Päästökaupoilla joku haluaa tehdä rahaa siksi vouhkaa ilmaston muutoksesta. Saksa, venäjä ja usa on nähneet bluffin läpi eikä tee mitään hiilidioksidimäärän laskemiseksi kun sillä ei ole vaikutusta. Raaka-aiden ja fossiiliasten polttoaineiden loppuminen tietenkin automaattisesti aiheuttaa sen että joudutaan kiertotalouteen mutta ei sekään muuta ilmastoa miksikään.

    • Millä ihmeen vehkellä tutkit miljoonien vuosien takaisia ilmastonmuutoksia. Olen katketa nauruun. Oletkos huomannut miten ne ”tutkijat aloittavat seminaariensa keskustelut”, Me VOIMME luottamuksella OTAKSUA? Mitä he OTAKSUVAT varmana todisteena mistään asioista? Siinä vaiheessa ”älykäs henkilö” likkuu vaisusti ulko-ovesta ulos.

  9. Eijoo Kurikan kirkon kuparikatto vieläkään vehriänä, vaikka se on ollut jo 40 vuotta pahan pahan ”hiilidioksidin” armoilla ja ihmekös tuo, kun sitä on ilmassa lähes yhtä vähän kuin pohjoisnavalla (98 ppbv tänään):

    http://www.sinikivi.com/keskustelu-sinikivi-com/konspiraatio/18404-paivan-puheenaiheet?start=405#43443

    Brysseli hoi, Perkele lisää hiilidioksidia ilimaan, Anteron hyvällä alulla kasvavat kessut muuten nuupahtaa sen puutteeseen!

    https://www.windy.com/fi/-CO-konsentraatio-cosc?cosc,61.711,22.104,6,m:fpzagMW

  10. N’keeköhän tuo tyttö myös holokaustin sellaisena kuin sitä meille opetetaan?
    Ei siis näe totuutta.
    Teaching Holocaust
    Don’t know much about history
    PHILIP GIRALDI
    ”… Indeed, it seems that those who complain the loudest are the only ones listened to and no one complains more often or at greater volume than American Jewish groups intent on preserving the benefits that are derived from always being able to claim their perpetual victimhood.

    Recent media accounts from Florida detail how low pandering to Israeli and Jewish interests can go. A high school principal identified as Dr. Willian Latson was removed from his position after he revealed to a parent that he considered the holocaust to be a belief and not a demonstrated fact. According to statement made by the school district, the action was taken “out of an abundance of concern” for students and staff after Latson had “made a grave error in judgment.” It added that “In addition to being offensive, the principal’s statement is not supported by either the School District Administration or the School Board.”

    So Dr. William Latson will be unemployed and possibly unemployable because he spoke the truth, a lesson to all of us that one must never cross the red lines established by the wielders of Jewish power in America. One might reasonably currently expect that serial pedophile Jeffrey Epstein will use the holocaust get-out-of-jail-free card in his defense, claiming that his recollection of the event has so traumatized him that he did bad things that he would not have otherwise considered.
    Poor Jeffrey. He has suffered so much.
    http://www.unz.com/pgiraldi/teaching-holocaust/

    • Muutama pala Henry Makowin ’parhaat palat’ artikkelista — Henry Makow’s Best Quips
      https://www.henrymakow.com/2019/07/some-of-my-best-lines.html

      Prejudice is another word for experience. (Ennakkoluulo on toinen sana sille mitä on opittu ja koettu tai ennakkoluulot syntyvät oppimisen ja kokemisen kautta.)

      ”The conspiracy is like the weather. Everyone talks about it but no one does anything about it.”
      Organized Jewry has all the self-consciousness of a snake devouring a mouse. The mouse’s death-spasms are considered ”hatred.” Increasingly we adopt the snake’s perspective, even if we are the mouse. (Illuminati, p 12)
      Organized Jewry (Communism) is a corrosive acid that seeps into the fissures of society (race, gender, class) to undermine it by promoting ”social change”. Despite the moral pose, there is no genuine desire to empower the goyim. See diversity, socialism, liberalism, feminism, migration, transgenders, and homosexuality in this light.

      Three laws of socio-dynamics. 1. We are attracted to people who have something we want. 2. We are repelled by people who want something from us. 3. We are indifferent to people who don’t belong to either category. Special Fourth Law – We are attracted to people who may have something we want in the future.

      The only thing necessary for the triumph of evil is for good men to do nothing. – Edmund Burke

      The only thing necessary for the triumph of evil is for good men to be given good jobs. – Henry Makow

    • Sionisti-jutikat ovat kääntäneet valheillaan holokaustin omaksi voitokseen vaikka todellinen holokausti kohdistui venäläisiin ja saksalaisiin, joita sionistit likvidoivat kymmeniä miljoonia.
      Nyt totuus alkaa pikku hiljaa paljastua ja sionistit ovat joutumassa vastuuseen puuhistaan.
      https://russia-insider.com/en/society/holocaust-education-excuse-bludgeon-everyone-accepting-jewish-moral-supremacy/ri27460
      Comment:
      Tim Folke • 2 days ago
      People should be allowed to engage in serious study, regardless of the popularity of their conclusions.

      By all counts, the maximum amount of Jews in the Third Reich’s widest sphere of influence was about 4.5 million. In other words, Germany would have had to import 1.5 million to be able to kill the magic 6 million – a number that goes back to the 1890s.

      Subsequent to the war, there have been about 4.4 million Jewish ’survivors’ claiming reparations from the German government.

      People lie. Math does not lie.

    • Brother Nathanael — July 22, 2019 @ 1:31 pm

      Holocaust Hoax For Kids!
      World Jewry is at it again.
      Pushing mandatory Holocaust ‘education’ is top priority for…Congress!
      Yids want it, so presto! It’s instant legislation on Jew-owned Capitol Hill.
      Get ready kids, you’re about to have the never-to-be-forgotten “6 million” shoved down your throats.
      …. You see, Germans put their prisoners to work to replace the German working men sent to the fronts for the war effort.
      But Jews will put our kids through endless drivel about ’showers,’ ‘gas chambers,’ ‘fire pits,’ and the absolutely preposterous ’six million,’ all of which haven’t a single shred of evidence to support these fables.

      But who needs proof?

      Monuments to genuine American heroes have been swapped for Shrines to the Jewish dead.
      And embalming Jewish corpses into the minds of Gentile children mummifies American history into discarded coffins instead.
      … lue lisää linkistä tai katso video
      http://www.realjewnews.com/?p=1386

  11. Epsteinista tuli alustava esitys, kysymyksiin, mitenkä Epstein on tehnyt valtavat omaisuutensa? Vyyhti alkaa purkautua, johtaen osakemarkkinoiden hämäräperäisiin liikehtimisiin. Lapsenkaltaisiin nuoriin neitosiin seksuaalisesti sekaantuminen on vireillään, mutta mies on kovin liukas mennäkseen pyydyksiin.Miehen hallusta on löytynyt ”väärennetty PASSI”, joka antaa ensivaikutelman, suur-rikollisen leimasta. Jos hän pääsee ”lentoon”, niin se on sitten ”SAIONARA”, tuomio-istuimille. Jälleen yksi puhdas SIIONISTI, esimerkkinä kansoille.

  12. Hyvä tietää vaikka tuo tyttö (v-media) tästäkin vaikenee ettei turhaan elättele toiveita USA/Israel- koaliition ’yksinapaisen hegemonian’ jatkumisesta vaikka maamme globalisti-eliitti niin tekeekin

    It’s not news that China and Russia have been buying gold by the hundreds of tonnes. It’s not news that Russia divested itself of most of its U.S. Treasury holdings last year in response to Donald Trump’s sanctions on Rusal, upsetting the global Aluminum market.
    Will the Multi-Polar World Be Backed by Gold?
    Tom Luongo
    It’s easy when looking at these trends to see that something big may be on the horizon, that gold is on the verge of being re-monetized and a major shakeup to the world financial system is imminent.

    That the multi-polar world is here. It’s not, but it’s coming.

    https://russia-insider.com/en/will-multi-polar-world-be-backed-gold/ri27467

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here