Imperialistinen riskinottohalu ja vallanvaihtoyritykset ovat rikollista toimintaa globaalissa mittakaavassa: virallinen narratiivi puhuu demokratiasta, ihmisoikeuksista ja sotarikoksista, mutta todellisuudessa kyse on kohdemaiden luonnonvarojen laittomasta haltuunotosta, geopoliittisesta kontrollista ja paikallisväestön raa’asta hyväksikäytöstä.
Operoimalla Syyrian pohjois- ja eteläosissa sijaitsevista laittomasti rakennetuista sotilastukikohdistaan käsin (jossa myös Assadin hallintoa vastaan taistelevia jihadisteja on koulutettu), Yhdysvallat kontrolloi noin kolmeakymmentä prosenttia Syyrian alueesta, mukaan lukien ne osat, joissa sijaitsevat maan öljyvarannot, kirjoittaa Stephen Lendman.
Öljyvarkaana on toiminut hänen mukaansa myös Yhdysvaltojen tukema ISIS-järjestö, joka on kuljettanut öljyn jalostettavaksi ja myytäväksi Turkkiin. Myös Turkin itsevaltainen johtaja, presidentti Erdoğan perheineen ja kätyreineen, sai tiettävästi melkoiset voitot näistä öljyvarkaus- ja salakuljetusoperaatioista.
Venäjän varapuolustusministeri Anatoly Antonov sanoi joulukuussa 2015, että ”Turkki on Irakilta ja Syyrialta varastetun öljyn keskeinen määränpää”. Satelliitti- ja ilmakuvia ISISin öljysaattueista näyttänyt Antonov väitti Turkin jälleenmyyvän öljyn, ja kaikkein huomiota herättävin tekijä prosessissa on, että ”Turkin presidentti ja hänen perheenjäsenensä ovat itse mukana tässä laittomassa liiketoiminnassa”.
Kuten Yhdysvallat, sotilasliitto Nato, Israel ja Saudi-Arabia sekä niiden Lähi-idän kumppanit, Turkki tukee Syyriassa toimivia jihadisteja, joita se virallisesti väittää vastustavansa. Nato-maa Turkki on viime aikoina ollut huonoissa väleissä Trumpin hallinnon kanssa, mutta ilmeisesti kulissien takana tilanne on moniulotteisempi.
Venäläinen kenraaliluutnantti Sergei Rudskoi syytti viime kuun lopulla Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia Syyrian öljyvarkauksista. ”Trumpin regiimi” johtaa hänen mukaansa pimeiden markkinoiden operaatiota myymällä varastettua öljyä Turkin välityksellä. Rudskoi sanoi myös, että Washington on kouluttanut taistelijoita tuhoamaan Syyrian (ja Irakin) öljy- ja maakaasuinfrastruktuuria sekä pitämään yllä epävakautta toistuvilla hyökkäyksillä hallituksen joukkoja ja myös siviilejä vastaan. Länsimaat sekä paikalliset toimijat, kuten Israel, Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat, ovat puolestaan toimittaneet vierastaistelijoille runsaasti aseistusta.
Rudskoi kertoi, että Trumpin hallinto on aseistanut arabi- ja kurditaisteilijoita ja työskennellyt yhdessä heidän kanssaan Syyriasta varastetun öljyn salakuljetuksessa. Näin siis Yhdysvallat toimii rikollisen mafian lailla maailman kipupisteissä.
Lendmanin mukaan Yhdysvaltojen kouluttamia ja aseistamia jihadisteja käytetään myös hyökkäyksissä Venäjän lentotukikohtaa vastaan Syyrian Latakian maakunnassa. Iskuja tehdään länsimailta saaduilta lennokeilla ja raketinheittimillä.
Syyrian sota ei siis todellisuudessa ota loppuakseen. Yhdysvallat on tuonut alueelle kuljetuslentokoneita ja helikoptereita, ja Pentagon ilmoitti kesäkuussa, että Lähi-itään lähetetään tuhat amerikkalaissotilasta lisää. Osa ilmeisesti sijoitetaan Al-Tanfin tukikohtaan Syyrian eteläpuolelle, lähelle Irakin ja Jordanian rajaa. Siirtoa perustellaan ”Iranin uhalla”. Tämä luonnollisesti ärsyttää Syyriaa, Venäjää ja Irania.
Huolimatta Trumpin aiemmista vetäytymispuheista Yhdysvallat on yhä läsnä Syyriassa. Amerikkalaiset ovat myös Irakissa, Pohjois-Afrikassa ja Keski-Aasiassa, eivätkä he aio poistua. Tämä kaikki on osa Washingtonin pyrkimyksiä pitää kiinni globaalista hegemonia-asemastaan alueellisen epävakauttamisen ja sodankäynnin kautta.
Markku Siira on geopolitiikkaan keskittynyt blogisti. Hänen kirjoituksiaan politiikasta ja maailman tilasta löytyy osoitteesta markkusiira.blogspot.com.
Artikkelikuva: Pixabay (Yhdysvaltain lippu) ja Ldgregory7 (CC BY-SA 4.0), kuvankäsittely: Vesa Raiskila
Usa on ollut perustamisestaan lähtien murha- ja rikollisvaltio joten syyrian öljyn varastaminen ja syyrian terojen käyttö hallituksen joukkoja vastaan on amerikan mallin mukaista toimntaa muita maita vastaan.ja usa pysyy syyriassa kuin täi tervassa.
Niinpä. Rosvo on Syyriassakin rosvo.
Jenkkilää kiinnostaa vain saada öljyputki vedettyä saudeista ja irakista syyrian läpi välimerelle, näin våltetään persianlahden tukkeutumisesta aiheutuvt vahingot.
Kartta käteen ja kattomaan.
Ei tässä periaatteessa mitään uutta ole, etenkään USA:n kuppauspolitiikan osalta. Hyvä kun taas joku, -nyt Markku Siira jaksoi ja viitsi koota oleellisia asioita nippuun.
Jenkeille on sisäpoliittinen ongelma, jos jenkkilässä ei mälli poskessa voi ajaa ylisuurilla moottoreilla varustettuja ajoneuvoja halvalla polttoaineella. Pitää olla litroja, vaikka niitä ei mihinkään tarvittaisi.
Olisikohan tässä kysymys kikkelinerikoisjatkoista…
Toinen pointti on se, että se saattaa voittaa sodan, jonka panssarivaunuille riittää löpöä kulkemiseen pidempään kuin muilla. Sitten kun löpö loppuu, niin niistä tulee hetkeksi kiinteitä pattereita, joiden tulenjohto on missä on, ja patterin koordinaatitkin ovat missä ovat kun GPS ei toimi. Sen hetken jälkeen ne ovat pelkkää romutavaraa miehistöineen.
Italialainen geologi, en nyt muista enää nimeä, identifioi Saudi-Arabian öljyresurssit WWII:n päättymisvaiheissa.
Entäpä jos saksalaiset olisivat tehneet sen ennen ko. italiaanoa, kun kerran niissä merkeissä touhusivat Afrikan mantereella. Saksan operaatiot sillä suunnalla kaatuivat monessa suhteessa sotakaluston huolto-ongelmiin.
Koneiden polttoaineen raakatavaraa harvinaiset maametallit kuten Li mukaanlukien, ollaan nyt ympäri maailman haalimassa. Sähköautojen akkuteollisuus kaipaa uusia raaka-aineresursseja.
Suomessa niitä resursseja on, ja kaiikki ovat globaalitoimijoiden hallussa.
Raakaöljy on syy kaikkiin mm. lähi-idän ongelmiin, kuin myös siihen, että muiden strategisten kaivannaisten osalta Suomesta on tehty USA:n vasallivaltio.
Kansainvälisillä öljy yhtiöillä oli suuret odotukset Barentsin alueen öljyntuotannosta omaksi profitikseen.
Ryssät eivät kuitenkaan ole tässä suhteessa yhtä nuijia kuin finskit, eivätkä päästäneet BP:tä, Exxonia etc. hallinnoimaan omia luonnonvarojaan, kuten finskit ovat päästäneet kansainväliset yritykset hallinnoimaan omia malmivarojaan.
Tässä on ryssien osalta tietynlainen kansakunnallinen järki, joka Suomesta puuttuu kokonaan.
Saksalainen Rudolf Diesel tapettiin aikoinaaan koska hän keksi moottorin, jossa voidaan käyttää lähestulkoon mitä hyvänsä kasveista saatavaa puristeöljyä.
Näin hän astui fossiiliöljyn tuottajien varpaille ja kohtalonsa löytyi siitä.
Miksi autolöpö on tänä päivänä lähestulkoon samoissa hinnoissa kuin bensiini. Panssarivaunut eivät käy bensiinillä, ja dieselvero pakottaa siirtymään ajoneuvoissa monin verroin luotettavammasta moottorista epävarmempaan. Tässä voisi nyt kysyä mikä tämän kansallisen veropolitiikan perimmäinen tarkoitus oikein on?
Hetken voisi uhrata ajatuksia sille, mikä oli Rudolf Dieselin ajatus.
Niin, unohtui sanoa vielä se, että mikä oikein on näissä kehyksissä valtion polttoaineveropolitiikan ”Suuri Ajatus”.
Vihertääkö, usettaako, vai mistä ihmeestä oikein on kysymys, Ei viheraatos ole kertaakaan tuonut esiin ajatusta siitä, että miten biodieselin tuotantoa voisi edesauttaa. Sensijaan touhutaan asioissa, joissa energiatuotannon ja kulkuvälineteknologian kehityksestä tulee täydellinen ekokatastrofi.
Mutta tätä viheraate ei halua ymmärtää, kun siltä nykyisin puuttuu siihen tarvittava perusymmärrys.
Biodieselissä, kuten muissakin trendikkäissä ”biotuotteissa” on se ongelma, että niihin ei riitä materiaalia suuressa mittakaavassa. Jäteperäistä biomassaa on tarjolla lopulta hyvin vähän kysyntävolyymiin verraten ja neitseellisiä uusiutuvia kuten metsää, kulutetaan jo nykyäänkin liikaa niin määrällisesti kuin ajallisesti liian lyhyellä kasvukierrolla, jossa puuplantaasi pistetään maan tasalle käytännössä teini-iässään luonnollisesta elinkaarestaan. Ja tietysti se on jo kerran tai kaksi harvennettukin siinä välissä.
Biotalous ei ole mikään ekosysteemin eikä ilmastonkaan ystävä. Siitä on kuluttajan hyvä pysytellä kaukana kaupan hyllyllä kaikenmaailman kestävän kehityksen logoista huolimatta.
Suomessakin käynnissä uusliberalisti-imperialistien Sammanryöstö, jota erityisesti kokoomus puolueena edistää maan sisällä ulkoa ohjattuna myyränä. Soklin lannoitefosfaatit, kulta-, skandium-, litiumvarannot ym. Sähkönsiirtoverkot (Caruna), antennilähetusverkot (Digita). Seuraavaksiko vesilaitokset, pohjavedet, tiestöt ym. kansallisomaisuus ulkomaiseen omistukseen? Suomen puhallus eli yksityistäminen on käynnissä ja EU-liittovaltiokehityksellä se nopeutuu entisestään, kun EU:ta johtavat ja ohjaavat epädemokraattisesti valitut uusliberalistit, joista suuri osa entisiä sijoituspankkiireja, pääsevät ulkoistamaan Suomen kansanvallan ja päätöksenteon Brysseliin. Aivan sama meno kuin Afrikassa mm. Nigerissa, jossa luonnonvarat ulkoistetaan ja maat velkaannutetaan lännelle.
Finanssisektorin hallitsema globaali uusliberalistinen veronkiertovelkatalous vaatii mahdottoman ja sairaan kuplataloutensa kasvun ja voittojen jatkumiseksi taas vähän aikaa seuraavaksi vohkimaan itselleen Euroopan kansallisvaltioiden varallisuudet. Kun ne viedään ja Euroopan hyvinvointivaltiot ja kehittyneet demokratiat saadaan köyhdytettyä ja velkaannutettua sekä hyvinvointi alasajettua, niin kansalaiset ovat vapaata riistaa kapitalistiriistäjille. Kansallisvarojen Sammonryöstöjen jälkeen seuraava kasvun ja voittojen lisäämisen keino on tietenkin eurooppalaisten palkkojen ja eläkkeiden lasku Aasian ja muiden halpamaiden tasolle. Tätä kehitystä tuetaan massiivisilla kansojen sekoituksilla ja GCM-sopimuksen globaalilla massasiirtolaisuuden edistämisohjelmalla. Työväenluokan ammattiyhdistysliikkeiden edunvalvonta ja kansallinen yhtenäisyys saadaan kansojensekoituksella, kulttuurisella hajaannuksella ja kehitysmaakehityksellä harmittomaksi.
Venäjäuhalla ja Eurooppaan tuotetuilla kulkusirkkavitsaus-massainvaasioilla eurooppalaisten fokus saadaan hajotettua ja ”hajoita- ja hallitse-strategia” hoitaa loput.
Ilman näitä luotuja uhkia ja niiden tuottamaa vastakkainasettelua tämä agenda ei onnistuisi. Meitä ohjataan kuin sätkynukkeja, ja harvojen miljonäärimediamogulien hallussa oleva oikeisto-omisteinen valtamediapooli on tärkeä tekijä hasbaran pakkosyötössä.
Juuri näin.
Siinä se oli pähkinänkuoressa.
Sokli oli paljon muutakin kuin vain foskoriittiesiintymä. Luupää Häkämies myi kymmenien miljardien raaka-ainevarannot norjalaisille alle kahdellasadalla miljoonalla.
Häkämiehen oikea esiintymisestraadi olisi roikkua jossain Etelä-Espan lyhtypylväässä varisten nokittavana varoituksena muille. Missä tehtävissä mies nyt on?
Paneeko yhtään ajattelemaan?
Kokoomuksen Jyri Häkämies myi (lue: lahjoitti) Suomen Euroopan ja maailman mittakaavassa merkittävät ja erittäin puhtaat lannoitefosfaattivarannot ulkomaille 207 miljoonalla eurolla, vaikka niiden arvo oli ainakin 30 000 miljoonaa. Jossain arvioissa Soklin fosfaattien arvo olisi tätäkin huomattavasti suurempi.
Kokoomuksen ”sosialismin” purkua Häkämiehen toteuttamana?
GrowHow – liian suuri erehdys kerrottavaksi
http://mita-olisi-tutkittava.blogspot.com/2008/09/growhow-liian-suuri-erehdys.html
”Soneran UMTS-kaupan loppulasku oli 4,3 miljardia euroa. Silloin kun Sonera osti saksalaista ilmaa, sen suurin omistaja oli valtio yli 50 %:n osuudella. Kaupasta kohistiin vuosikaudet talouselämän lehdissä. Samoin tehtiin Stora Enson kohdalla. Sen Amerikan-seikkailu maksoi 5,6 miljardia euroa. Valtio on tälläkin hetkellä Stora Enson suurin omistaja ja isäntä. Se omistaa 15,7 % osakkeista ja 35,1 % äänivallasta.
Jostakin syystä talouselämän lehdet ovat lähes vaienneet paljon huono-onnisemmasta GrowHow-kaupasta, jossa jopa 30 miljardin omaisuus myytiin 207 miljoonalla. Ehkä virhe on täysin uskomaton.
Valtio oli myös Kemiran ja siitä myöhemmin irrotetun lannoitetehdas GrowHow:n suurin omistaja. Valtio päätti luopua GrowHowsta ja myi loput osakkeensa norjalaiselle lannoitejätti Yaralle. Valtio, joka suurimpana omistajana hallitsi yli kolmannesta yhtiöstä, sai GrowHow-osakkeistaan 207 miljoonaa.
Tuolla kolmanneksella Yara joutui – oikeammin pääsi – tekemään ostotarjouksen yhtiön lopuistakin osakkeista ja onnistui siinä, sillä tarjosihan Yara pörssipelureille kunnon pikavoitot. Samaan aikaan ostajan edustaja arvioi yhtiön varallisuudeksi 870 miljoonaa. Valtio siis myi Jyri Häkämiehen nimissä 290 miljoonaa 207 miljoonalla – tässä vaiheessa.
Juuri ennen vuoden 2007 kesällä tehtyä kauppaa Suomen valtio oli asetuksella määrännyt, että Suomessa ei saa käyttää käytännössä kuin GrowHown lannoitteita. Tämän se teki kiristämällä lannoitteita koskevia säädöksiä niin, että käytännössä vain GrowHown Siilinjärven ja Soklin fosfaatti kelpaavat. Nyt meillä tulee käyttää kadmiumin osalta puhtaampia lannoitteita kuin EU:n luomuasetukset määräävät, eikä muilla lannoitetehtailla ole asiaa Suomen markkinoille.”
”Häkämiehen oikea esiintymisestraadi olisi roikkua jossain Etelä-Espan lyhtypylväässä varisten nokittavana varoituksena muille. Missä tehtävissä mies nyt on?
Paneeko yhtään ajattelemaan?”
Jyri Häkämies suunnittelee EK:ssa samanlaisia kokpanssisuunnitelmia Suomen päänmenoksi:
Sosialismi tulee nyt EK:sta: Suomalainen työntekijä maksamaan veroistaan 70% ulkomaalaisen palkasta
https://www.extrauutiset.com/sosialismi-tulee-nyt-eksta-suomalainen-tyontekija-maksamaan-veroistaan-70-ulkomaalaisen-palkasta/
”Elinkeinoelämän Keskusliitto EK julkisti eilen hätkähdyttävän suunnitelman: Ulkomailta tuodun työntekijän t. turvapaikan saaneen palkkatuki nostetaan jopa 70%:iin. Miksei samantien sataan? Tarkastelemme ehdotuksen takana olevaa tajuntaa.
EK kertoi myös haluavansa maahanmuuton reipasta lisäämistä:
EK haluaa helpottaa työperäistä maahanmuuttoa monin keinoin ja kasvattaa turvapaikan saaneiden maksimipalkkatukea. … EK:n mukaan Suomi tarvitsee myös lisää osaajia ulkomailta, joten vuosittaisen nettomaahanmuuton lisäksi Suomeen pitäisi houkutella 20 000–35 000 kansainvälistä osaajaa vuoteen 2023 mennessä. Työntekoon oikeuttavien oleskelulupien käsittelyaika pitäisi saada rajattua korkeintaan kuukauteen. – Osaajapula on kasvun este. Tekijöitä tarvitaan nyt kaikkiin tehtäviin, kaikille toimialoille ja kaiken kokoisiin yrityksiin, (Jyri) Häkämies sanoo.
Tässä joutuu pakostakin kysymään, mitä intressejä EK edustaa? Markkinataloudessa työpaikka ilmaantuu, jos joku haluaa maksaa tuotettavasta tavarasta tai palvelusta sellaista hintaa, että yrittäjä pystyy maksamaan työntekijälle sellaisen palkan, jolla tämä tulee toimeen, ja että yrittäjälle jää myös itselleen jokin kate tuotantokustannuksen, pääomakulujen yms. jälkeen. Valtio huolehtii puitteista verotus- ja keskuspankki-toimilla, mutta kannattamatonta bisnestä ei saa kannattavaksi, kuten kaivokaan ei täyty vettä kantamalla.”
Huolestuttavinta oli että kokoomuksessa ihan ministeritaholla asti näytettiin vihreää valoa EK:n Häkämiehen kapitaalikommunismi-idealle mamujen palkanmaksun sosialisoinnista veronmaksajille, kansalle, yhteiskunnalle. No onneksi kokoomuskommunismi jäi tällä kertaa vain haaveeksi, kun puolue putosi oppositioon 12-vuoden hallituksessa olon jälkeen. Vaaran vuodet sivuutettiin tällä kertaa, mutta luupäinen ja dementoitunut kansa unohtaa nopeasti.
EK = Bilderberg/EU/NWO-maanpetturikopla
Vain svedu erkit puhuvat jostain finskeistä, jos joku puhuu finskeistä tiedetään sen välittömästi kuuluvan siihen vähemmisöön tai ruotsissa enemmistöön jotka ovat suomea ja suomalaisia kupanneet vuosisatoja ja nykyään pyrkivät niitä alistamaan svanuksiksi, pakottavat lapsetkin laittamaan molon poskeen. Kuten tekivät sotalapsillekkin jönssenit ja runkvistit. Älkää edes yrittäkö sotkea tota molotusta suomen lapsiin.
Ovat kupanneet. Muuten juttusi onkin pelkää hevonpaskaa.
Jätkä on arvonimi, jos et vielä tiedä. Olet itse ylentänyt itsesi.
Mutta kun Ocasio-Cortes valitaan USAn johtoon, niin öljyä ei senjälkeen tarvita, koska kaikki polttomoottorit lopetetaan liikenteestä. Se on ainakin ehdokkaan vankka suunnitelma, ettei maapallo tuhoontuisi 20 vuoden kuluttua. On se mukavaa kun me saamme nauraa oikein ”mahan pohjasta asti”.
Meneehän se öljyputki viimein Syyrian poikki, jos neokonnat saavat esteen pois tieltä, nimeltä ASSAD. Samaan tyyliin kuin GADDAFI, laahaten auton perässä riekaleiksi ”jenkkityyliin”.
Nyt meni Vastavalkealla metsään ja pahasti. Yhdysvallat on tällä hetkellä suurin öljyntuottaja maa, sillä on öljyä omasta takaa enemmän kuin tarpeeksi.
Meinaatko ettei öljyvarkaissa voi käydä jos omaa on riittävästi?
Eiköhän öljyn varjolla käydä hegemonista kamppailua ja ylläpidetä sen varjolla tai avulla omia maailman valloitushankkeita.
Saudithan on kaapattu öljyn avulla neokonnien rintamaan ja nyt Syyrian kautta kulkevan öljyputken avulla kehitellään uusia hegemonisia kuvioita sionistien johdolla.
Toistaiseksi öljy kulkee tankkiautoilla, kunnen Syyrian saavat matalaksi.
no ei kyllä menny pieleen….varastella voi muistakin syistä,kuin tarpeeseen.ja helppohan se on suurimmax nousta,kun muilta varastaa,ja toisilta kutistaa pakoitteilla tuotantoo,suurimpien vientituotteidensa sotien ja pakoitteiden avustuksella
Hevonpaskaa.
Mistä kaivosta USA tuottaa oman öljynsä, annappas siitä hieman tietoa.
USA etenee koko ajan varmin askelin kohti diktatuuria ja samalla kohti omaa perikatoaan — historia opettaa ettei vääryyden ja valheen varaan voi rakentaa mitään kestävää
Walled Communities, Shopping Fortresses and Free Fire Zones
LINH DINH
Voting or protesting, Americans don’t just achieve nothing, they lend legitimacy to their criminal government, for it can declare to the rest of the world, “See, we are a democracy! Our citizens do vote, and they can even protest!”
It’s an obvious point I’ve made repeatedly, though clearly into the void, but in my last article, I also suggested that revolution and coup d’état are impossible in the USA, but “With guerrilla actions, [Americans] can certainly carve out liberated zones, however, so there’s your glimmer of hope.”
A reader responded, “No, they can’t. If that were possible, it would have been done in the 80’s or 90’s—not now or in the future, when the repression is at its heaviest. You need to let go of that fantasy.”
Although I agree the American state will repress ever more barbarically, with even less an appearance of legality, Washington’s reach will be greatly diminished, simply because it has wrecked the country on which its power depends.
http://www.unz.com/ldinh/walled-communities-shopping-fortresses-and-free-fire-zones/
Hyvä ja osuva kannanotto Eric Zuesseltä usalaisista joka osuu nasevasti myös meihin suomalisiin.
Alla konekäännös joka onnistui ihmeen hyvin
America’s voters want to remain deceived.
Posted on August 2, 2019 by Eric Zuesse.
Eric Zuesse
America’s voters don’t want to acknowledge that they were fooled, by lying Presidents and by their stenographic ‘free press’ transmitting Governmental lies — they were thus deceived into invading and destroying Iraq in 2003, and Libya in 2011-, and Syria in 2011-. U.S. is globally the most frequently mentioned nation as being “the greatest threat to peace in the world today.” The biggest threat to peace isn’t Iran, and isn’t Russia, and isn’t China, and isn’t Venezuela, but it is, in fact, their actually aggressive enemy, the United States of America, which wants to dictate to them all — this dictatorship demands to impose its ‘democracy’ throughout the world, as it has tried to do in hundreds of coups and invasions. It destroyed Iran’s democracy in 1953. It destroyed Guatemala’s democracy in 1954. It destroyed Chile’s democracy in 1973. And there are many other such instances, less well-known — including many even after the so-called ‘ideological’ Cold War ended in 1991. But the American people don’t want to know, and don’t even care, about the ugliness of the Government that they allegedly ‘elect’ (but really do not — and they don’t want to know that, either). Americans aren’t physical slaves, but mental slaves — they don’t even want to know the reality, of the regime that rules them.
Americans prefer to remain deceived, and to blame-the-victims — Iran, and Russia, and China, and Venezuela, etc. — even as our Government imposes entirely unjustified and unjustifiable strangulating economic blockades (“sanctions”) against countries that America’s voracious and vicious megacorporate aristocracy (America’s billionaires) want to control so as for those lands to become additional parts of the U.S. regime’s global dictatorship.
Amerikan äänestäjät eivät halua tunnustaa, että heidät petettiin, valehtelevilla presidenteillä ja heidän valheitaan välittävän ”vapaan lehdistön” avulla – heidät siis harhautettiin hyökkäämään ja tuhoamaan Irak vuonna 2003, Libya vuonna 2011 ja Syyria vuonna 2011. -. Yhdysvallat on maailmanlaajuisesti yleisimmin mainittu ”suurimpana uhkana rauhalle nykymaailmassa” kansakunta. Suurin uhka rauhalle ei ole Iran, ei Venäjä, ei Kiina, eikä Venezuela, mutta itse asiassa heidän todella aggressiivinen vihollisensa, Amerikan yhdysvallat, haluaa sanella heille kaikille – tämä diktatuuri yrittää pakottaa ”demokratiaansa” koko maailmaan, kuten se on yrittänyt tehdä satojen vallankaappausten ja invasioiden avulla. Se tuhosi Iranin demokratian vuonna 1953. Se tuhosi Guatemalan demokratian vuonna 1954. Se tuhosi Chilen demokratian vuonna 1973. Ja on monia muitakin, vähemmän tunnettuja, esimerkkejä – mukaan lukien monia jopa niin kutsutun ideologisen kylmän sodan päättymisen jälkeen vuonna 1991.
Mutta amerikkalaiset eivät halua tietää, eivätkä edes välitä, hallituksen rumuudesta, jonka he ”valitsevat” (mutta eivät todellakaan – ja he eivät myöskään halua tietää sitä). Amerikkalaiset eivät ole fyysisiä orjia, vaan henkisiä orjia – he eivät edes halua tietää heidän hallitsevan järjestelmän todellisuutta.
Amerikkalaiset mieluummin pysyvät harhautuneina ja syyttävät uhreja – Irania, Venäjää, Kiinaa ja Venezuelaa jne. – jopa silloin, kun hallituksemme asettaa täysin perusteettomia ja tukahduttavia taloudellisia estoja (”sanktioita”) maille, joita Amerikan ahne ja raaka suuryritysten aristokratia (Amerikan miljardöörit) haluaa hallita, jotta nuo maat tulevat lisäosiksi Yhdysvaltojen hallinnon globaalia diktatuuria.
https://washingtonsblog.com/2019/08/americas-voters-want-to-remain-deceived.html
Toinen hyvä Zuessen paljon puhuva artikkeli AmeRukan surkeudesta
Opinion: Why Kamala Harris Is Unfit to Be President
https://washingtonsblog.com/2019/08/opinion-why-kamala-harris-is-unfit-to-be-president.html
Oli oikein ilo ja nautinto katsella miten ”KAMALA” Harris pantiin matalaksi, kun Tulsi Gabbard toi esille tosiasioita ”KAMALAN” menneisyydestä
yleisenä syyttäjänä,Kamalan vedellessä”Ruohon-sauhuja himokkaasti”, ja siitä huolimatta langettaen epäoikeudenmukaisia vankeustuomioita monen vuoden ajaksi, syytetyille. Tälläisia ehdokkaita meillä hyysätään, ja niitä ei oo vähän? Kamala Harris ratsastaa pelkällä ihon värillään uskoen voittavansa itsensä Valkoiseen taloon.
Linkistä on jätetty pois se ”fakta”, miten Kamala Harris tykkäs tuprutella ”Kannabista” kuin muutkin, mutta heitti vankeuteen muita polttajia.Oikeastaan epärehellisyyden huippuja koko ÄMMÄ.
Vielä ote yllä olevasta linkistä:
”Trump wants economically to strangle Iran to death without physically invading it, but that’s hardly less barbaric, and less unjustifiable, than an outright invasion (which still he might do) — and Iran never invaded nor even threatened to invade America.
This is pure U.S. aggression, which is the American Government’s way. Israel and the Sauds aren’t rich enough to protect themselves? What? They really can’t protect themselves? (And Iran won’t attack either of them, unless it’s invaded; so: What’s all of this about, anyway, other than lies and power-grabbing, by the U.S. Government and its allies?)
The Two Types of Americans’ Racism
Posted on July 31, 2019 by Eric Zuesse.
Eric Zuesse, originally posted at strategic-culture.org
https://washingtonsblog.com/2019/07/the-two-types-of-americans-racism.html
Suomen puolustusvoimat on lähettänyt omia joukkoja Irakiin tukemaan tätä rosvousta ja Afganistaniin auttamaan unikon kasvatuksessa. Voitot Washingtonin rosvoille kulut suomalaiselle veronmaksajalle. Perkele.
Sano muuta … minäkin sanon Perkele!
Jos tehdään kansanäänestys niin takuulla ei kansa anna siunausta tälle rosvojen tuelle. Tässä näkyy sen demokratian luonne jota me luulemme demokratiaksi.
Mutta miksi kansanäänetys on kiellettyä??? Vai eikö maasta löydy tarpeellista määrää oikeudenmukaisia kansalaisia, mitä te pelkäätte, muuta kuin pelkoa??? Itse olen valmis äänestämään, vaikka ulkopuolisena ”luopiona”. Olen päättänyt antaa ääneni TRUMPille vielä kerran, mutta jos se menee ”helvettiin, niin sitten lopetan kaiken osallistumisen politiikkaan loppuelämäkseni”. Sen jälkeen kaikki politikot voivat mennä suoraa päätä helvetin kuuseen. Alan olla kurkkua myöten täynnä kaikkea, mikä liittyy yhdenkään maan hallinnollisiin päätöksiin. Armagedonia kohti mennään ylinopeudella. Parempaakin tehtävää on olemassa.
Propaganda, sensuuri, valta ja kontrolli — alistuvien ’pimeässä luolassa’ propaganda aina voittaa…
Yllättävää kuinka erilaista kaikki onkaan kun se kohdataan todellisena
Propaganda, Censorship, Power, & Control — Inside the Submissive Void
Greg Maybury
Propaganda Always Wins
We now live in the Age of the Big Shill—cocooned in a submissive void no less—an era where nothing can be taken on face value yet where time and attention constraints (to name just a few) force us to do so; [where] few people in public life can be taken at their word; where unchallenged perceptions become accepted reality; where ‘open-book’ history is now incontrovertible not-negotiable, upon pain of imprisonment fact; where education is about uniformity, function, form and conformity, all in the service of imposed neo-liberal ideologies embracing then prioritising individual—albeit dubious—freedoms.
More broadly, it’s the “Roger Ailes” of this world—acting on behalf of the power elites who after all are their paymasters—who create the intellectual systems which control expression through the communications structures, whilst ensuring…these systems require only ‘the discreet use of censorship and uniformed men.’ They are the shapers and moulders of the discourse that passes for the accepted lingua franca of the increasingly globalised, interconnected, corporatised political economy of the planet. Throughout this process they ‘will always try to change the established language.’
And we can no longer rely on our elected representatives to honestly represent us and our interests. Whether this decision making is taking place inside or outside the legislative process, these processes are well and truly in the grip of the banks and financial institutions and transnational organisations. In whose interests are they going to be more concerned with? We saw this all just after the Global Financial Crisis (GFC) when the very people who brought the system to the brink, made billions off the dodge for their banks and millions for themselves, bankrupted hundreds of thousands of American families, were called upon by the U.S. government to fix up the mess, and to all intents given a blank cheque to so do. That the U.S. is at even greater risk now of economic implosion is something few serious pundits would dispute, and a testament to the effectiveness of the snow-job perpetrated upon Americans regarding the causes, the impact, and the implications of the 2008 meltdown going forward.
In most cases, one accepts almost by definition such disconnects (read: hidden agendas) are the rule rather than the exception, hence the multi-billion foundation—and global reach and impact—of the propaganda business. This in itself is a key indicator as to why organisations place so much importance on this aspect of managing their affairs. At the very least, once corporations saw how the psychology of persuasion could be leveraged to manipulate consumers and politicians saw the same with the citizenry and even its own workers, the growth of the industry was assured.
As Riefenstahl noted during her chinwag with Pilger after he asked if those embracing the “submissive void” included the liberal, educated bourgeoisie? ”Everyone,” she said.
By way of underscoring her point, she added enigmatically: ‘Propaganda always wins…if you allow it’.
https://russia-insider.com/en/media-criticism/propaganda-censorship-power-control-inside-submissive-void/ri27509
”Yllättävää kuinka erilaista kaikki onkaan kun se kohdataan todellisena”
Linkistä: Tällainen on totuus WW1:stä jolla Saksa raiskattiin.
Kun Saksa uudelleen pystyi nousemaan pitkälti Hitlerin ja kansallissosialismin avulla niin sama toistui WW2:ssa jossa se taas tuhottiin.
Nyt Saksa tekee uutta nousua mutta on yhä vielä vahvassa anglo-sionistien kuristusotteessa.
— Such was the enduring power of the propaganda that today most people would have great difficulty in accepting the following; this is a short summary of historical realities revealed by Macgregor and Docherty that are at complete odds with the official narrative, the political discourse, and the school textbooks:
— It was Great Britain (supported by France and Russia) and not Germany who was the principal aggressor in the events and actions that let to the outbreak of war;
— The British had for twenty years prior to 1914 viewed Germany as its most dangerous economic and imperial rival, and fully anticipated that a war was inevitable;
— In the U.K. and the U.S., various factions worked feverishly to ensure the war went on for as long as possible, and scuttled peacemaking efforts from the off;
— key truths about this most consequential of geopolitical conflicts have been concealed for well over one hundred years, with no sign the official record will change;
— very powerful forces (incl. a future US president) amongst U.S. political, media, and economic elites conspired to eventually convince an otherwise unwilling populace in America that U.S. entry onto the war was necessary;
— those same forces and many similar groups in the U.K. and Europe engaged in everything from war profiteering, destruction/forging of war records, false-flag ops, treason, conspiracy to wage aggressive war, and direct efforts to prolong the war by any means necessary, many of which will rock folks to their very core.
But peace was not on the agenda. When, by 1916, the military failures were so embarrassing and costly, some key players in the British government were willing to talk about peace. This could not be tolerated. The potential peacemakers had to be thrown under the bus. The unelected European leaders had one common bond: They would fight Germany until she was crushed.
”’Ruotsi tulessa’ – Synkkä uutiskooste, heinäkuu 2019
Mitä Ruotsissa tapahtuu? UMV-Lehti on koostanut ”rintamatapahtumien päiväkirjan” Ruotsissa syttyneestä ns. ”pienestä sisällissodasta” heinäkuulta, josta Suomen valtamedia vaikenee.”,
https://mvlehti.net/2019/07/31/ruotsi-tulessa-synkka-uutiskooste-heinakuu-2019/
”Ruotsissa raju perjantai: Raiskauksia, murhia ja tuhoisa pommi-isku
…
Toimituksen huomio:
Koska Suomen valtamedia vaikenee kriittiset tapahtumat Ruotsissa, UMV-Lehti aloittaa Ruotsin rikostilanteen seurannan ja julkaisee vastaisuudessa säännöllisiä uutiskoosteita viikonloppu-, viikko-, ja kuukausiraportteina maassa vallitsevasta rikosaallosta, jota on kuvailtu kesällä 2019 jopa ”pienenä sisällissotana”, johon Ruotsin poliisijohdon mukaan ”tulee tottua”.
Tavoitteena on, että Ruotsin viikonlopun uutiskoosteet julkaistaan aina maanantaisin, mahdolliset erilliset viikko-koosteet perjantaisin ja kuukausiraportit jokaisen kuun viimeisen päivän aikoihin. Raportointia pyritään kehittämään selkeäksi, tehokkaaksi ja kattavaksi.
Säännöllisen raportoinnin perusteella kykenemme objektiivisesti seuraamaan ja arvioimaan järkyttäväksi mennyttä tilannetta sekä sen kokonaiskehitystä, joka antaa osaltaan vakavan varoituksen suomalaisille siitä mihin nykyisellään harjoitettu politiikka on johtamassa.”
https://mvlehti.net/2019/08/03/ruotsissa-raju-perjantai-raiskauksia-murhia-ja-tuhoisa-pommi-isku/
Sanon minäkin, että PERKELE:
”EU kiirehtii voimaan sitovaa GCM-siirtolaissopimusta”,
https://mvlehti.net/2019/08/03/eu-kiirehtii-voimaan-sitovaa-gcm-siirtolaissopimusta/
”Suomen tuhoamisohjelma”, https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/
Kerran taas kehitysmaalaisten elintasopakolaisten matu-invaasiota tukeva valtaVALEmedia vaikeni totuudesta:
”Lokka paljasti: Isossa Omenassa ryöstön tehnyt nuorisojengi oli ULKOMAALAISTAUSTAINEN”,
https://mvlehti.net/2019/08/05/lokka-paljasti-isossa-omenassa-ryoston-tehnyt-nuorisojengi-oli-ulkomaalaistaustainen/
Elokuu alkoi Ruotsissa hillittömällä rikosviikonlopulla | Uutiskooste 2.-4.8.2019,
https://mvlehti.net/2019/08/05/elokuu-alkoi-ruotsissa-hillittomalla-rikosviikonlopulla-uutiskooste-2-4-8-2019/
Yritin saada yhteyttä contaktiini Ruotsin puolella, mutta ei ole tullut mitään vastausta, kun vaan ei siellä olisi tapahtunut jotakin ”murhaavaa”? Suurin ihmettelyni on se miten Ruotsin valtio sallii kaiken väkivallan tapahtuvan. Sama koskee Suomea. Onko pohjoismaiden johtajilta ”ihmisyys, ja inhimillisyys kadonnut täysin”, vai ovatko vain pelokkaita hiirulaisia peläten oman nahkansa saavan naarmuja? muun maailman edessä. Nyt tarvitaan ”preussilaista kuria” oikaisemaan vääryydet.
Onhan se kadonnut mutta pitää muistaa että he ovat vain Eurostoliiton (Brysselin) välikäsiä jotka tekevät sitä mistä saavat palkkansa – ja virkansa.
Eivät siis todellisia kansansa johtajia.
Mutta niinhän se on siellä jenkeissäkin.
On syntynyt erikoinen tilanne maailmassa jossa vähemmistönä oleva valkoinen rotu (pääosin Eurooppa, Britannia ja AmeRukka 50%:sti) on kärsimässä tuhon ja käy kamppailua säilymisen ja eloon jäämisen puolesta kun se aiemmin on ollut ohjaksissa ja hallinnut maailmaa.
Tosin tuon hallinnan voi kyseenalaistaa koska ainakin viimeisten satojen vuosien ajan valta ei ole ollut sen käsissä vaan juutalaisilla (anglo-sionistinen imperium) jotka eivät kuulu valkoiseen rotuun vaan sen vihollisiin. Se on saanut tyytyä haluamaansa ’Juudas-pukin’ asemaan ja tekemään yhteistyötä rahamafian eli sionistien, omien vihollistensa kanssa.
Ymmärtämättä itsekään että se voisi saada kuolinkamppailussaan juuri nyt suurimman avun idästä. Vain Kiina ja Aasia sekä Venäjä, siis ei-valkoiset kansat, voivat turvata sen säilymisen moninapaista maailmaa puolustavina ja sionistien koko maailman kattavaa rasistista tyranniaa vastustavina, jota tyranniaa lännen pankki- ja korporaatiomafia myös määrätietoisesti tukee.
Mutta sen sijaan että olisi ryhtynyt rakentavaan yhteistyöhön idän kanssa se onkin kaivamassa omaa hautaansa tehtyään paradoksaalisesti näistä todellisista tukijoista vihollisen ja ryhtyessään tuon sitä salakavalasti tuhoavan mafian apuriksi.
The Last Western Empire?
THE SAKER
“Missing the forest for the trees” is an apt metaphor if we take a look at most commentary describing the past twenty years or so. This period has been remarkable in the number of genuinely tectonic changes the international system has undergone. It all began during what I think of as the “Kristallnacht of international law,” 30 August September 1995, when the Empire attacked the Bosnian-Serbs in a direct and total violation of all the most fundamental principles of international law. Then there was 9/11, which gave the Neocons the “right” (or so they claimed) to threaten, attack, bomb, kill, maim, kidnap, assassinate, torture, blackmail and otherwise mistreat any person, group or nation on the planet simply because “we are the indispensable nation” and “you either are with the terrorists or with us“. During these same years, we saw Europe become a third-rate US colony incapable of defending even fundamental European geopolitical interests while the US became a third-rate colony of Israel equally incapable of defending even fundamental US geopolitical interests. Most interestingly looking back, while the US and the EU were collapsing under the weight of their own mistakes, Russia and China were clearly on the ascend; Russia mostly in military terms (see here and here) and China mostly economically. Most crucially, Russia and China gradually agreed to become symbionts which, I would argue, is even stronger and more meaningful than if these two countries were united by some kind of formal alliance: alliances can be broken (especially when a western nation is involved), but symbiotic relationships usually last forever (well, nothing lasts forever, of course, but when a lifespan is measured in decades, it is the functional equivalent of “forever”, at least in geostrategic analytical terms). The Chinese have now developed an official, special, and unique expression to characterize that relationship with Russia. They speak of a “Strategic, comprehensive partnership of coordination for the new era.” ….
http://www.unz.com/tsaker/the-last-western-empire/
Vähiin menee ennen kuin kokonaan kuolee
A Rejoinder on White Genocide — and its Cure
by Thomas Dalton
Of late, much has been made in the alt-right press of the idea of “White genocide” as an existential threat posed by mainstream society, aimed at the obliteration of Whites in their formerly dominant homelands in Europe and North America.
This movement—conceived and implemented by Jews and their leftist lackeys—is said to portend the virtual or literal end of the White race.
It has no standard definition, and goes by various labels; a recent TOO piece by Richard McCulloch refers, for example, to the “White replacement and destruction movement” (WRDM). It has been expressed concisely (if ambiguously) by one writer who stated that, on this thesis, “the White race will have no future, and the future will be without the White race.” It sounds grim.
… So let us say, 800 million globally. This represents about 11% of humanity. White numbers are in gradual decline, but non-Whites are proliferating rapidly. Thus by 2050, when the planet reaches some 9.5 billion, Whites will drop to 8%.
https://www.theoccidentalobserver.net/2019/07/31/a-rejoinder-on-white-genocide-and-its-cure/
jatko-osa
Ainakaan vielä ei ole merkkejä siitä että Itä haluaisi tuhota maailman valkoista väestöä kuten zio-globalistit joiden agendaan se on kuulunut kiinteänä osana siinä kuin kaikkien ei-juutalaisten (alempiarvoisten goimien) tuhoaminen.
Kiina ja Venäjä haluavat tehdä yhteistyötä, eivät tuhota ja se näkyy myös heidän suhteessa muihin kansakuntiin ja rotuihin. Ne sietävät muitakin kuin vain itseään.
Esim. Afrikan maat kokevat kiinalaisten kanssa käydyn yhteistyön hyödyttävän niitä koska Kiina ei vain ryöstä kuten lännen korporaatiomafia tekee vaan auttaa niitä rakentamaan ja kehittämään myös omaa maataan.
Lisään eiliseen kirjoitukseeni El Pason ampumisista, viimeisimmän tapahtuman tänään Ohiossa. Jälleen uusi massa-ampuminen, mutta ampujaa pidettiin tälläkertaa maalitauluna, ja se onnistui. Poliisit eivät voita aina, mutta heillekkin avautuu tilaisuuksia päästä rikollisten kanssa tasoihin, mutta valitettavasti liian harvoin. Ohion tapauksessa ”lakimiehet ja muut matelijat eivät pääse kuolaamaan syyte-rahojensa perässä”. Poliisit hoitivat asiat opeasti ja pysyvästi.
Tällä presidenttiydestä kilvoittelijalla näyttäisi olevan vaikeuksia olla nauramatta… tulee ihan mieleen Robbie Parker ja Sandy Hook:
https://www.youtube.com/watch?v=-PRCu0utrU0&feature=share&fbclid=IwAR2FlTvapHTEzyzyHR57hKKHi9Mf9YsdA2G9oMIOqGy5C6SgKH1QagC0aBk
juu,kovasti tuli mieleen parkerin naureskelut,,,tosin parker ei tienny sillon olevansa jo kuvattuna.semmonen outous osunu ny kahden videon kohdalla tuubissa,ens tossa MH-17 call for justice,ja nyt tässä linkitetyssä,että kun tykkään peukkua klikkaan,niin lukee ”en tykkää”,sitten kun meen toisen,alaspäin peukun päälle lukee ”en tykkää tästä”,ja kun kävin testaan ”turhan” pätkän kanssa,niin luki kyllä ihan ”tykkään tästä” peukku ylös päin kohdalla…että mikähän on googlella taustalla tommosessa?yritys harhauttaa ihmiset klikkaan peukku alas?
Se on selvä että Turkki osti ISIS öljyä.
Mutta todisteita vois olla mukeva nähdä että USA sitä olisi tehnyt.
Onko kuitenkin ihan ok että venäjä varastaa kivihiilen Donbasista ja Maakaasun Krimin ympäristöstä?
Ilmeisesti.
eikös jo autonomisena ollessaan,krimin parlamentti aikonu kansallistaa niitä öljyjään ja kaasujaan,ja myydä ne sitten venäjälle?ja tuskin kivihiiltäkään nyt varastaa,eiköhän ne siitä maksakkin jotain,rahat sitten siitä tuskin ukrainan hallinnolle päätyy,mutta se sitten toinen asia.ja syyriassa jenkit kyllä suojannu niitä öljyn kuljetuksia,ja tais sitten kun ryöstöt tuli julkisuuteen jonkun auton pommittaa näytös mielessä,toki ensin varoittivat lentolehtisillä niitä tulevasta pommituksesta,ja eikös kyseiset öljyt peräisin jenkkien hallinnoimilta….sori siis miehittämiltä alueilta
Mikä on maailman eniten korruptoitunut maa?
What is the world’s most corrupt country?
Eric Zuesse, originally posted at strategic-culture.org
Is it the country that corrupts the staff, the employees, of the U.N.? (No other country has the power to do that. This one does, and it takes full advantage of the opportunity, and carries out that corruption, ruthlessly.)
Is it the country that’s so corrupt at the very top, so that the model their aristocracy sets for their subjects to respect is so thoroughly rotten that this country has the world’s highest percentage of its people in prisons?
… f course, this country is the United States of America — none other — a ‘democracy’ that accuses, as being authoritarian and corrupt, the nations (such as Venezuela, and Iran, and Syria, and Russia, and China) that it aims to strangulate by imposing economic sanctions, and coups, and invasions, or whatever else its aristocracy (through the government that they directly control, the United States Government) can do, in order to grab.
The U.S.A. is the world’s global-imperial country. Its aristocracy want to control everything. This is clear. And that’s why it’s also the world’s most corrupt nation.
https://washingtonsblog.com/2019/08/what-is-the-worlds-most-corrupt-country.html
Amerukka tuskailee sionistien pihdeissä — American Zombies
By JOHN KAMINSKI
Absence of social conscience dooms humanity to slavery
Deceived populace fails to see World War 3 already under way as Jew psychos demolish nations
https://www.darkmoon.me/2019/american-zombies/
1. Comment: TLOA
August 3, 2019 at 3:17 pm
JOHN KAMINSKI is truly one of the voices in America that represents TRUTH, JUSTICE, and FREEDOM.
He is a national treasure.
His words are prophetic.
Kiinalle kelpaa Iranin öljy … sitä ei rosvota vaan se ostetaan
Iranian Tankers Are Regularly Docking in China
“U.S. sanctions have not stopped Iran from moving oil to the Mediterranean and Asia,” said Noam Raydan, an analyst at ClipperData, which tracks global crude shipments.
https://www.nytimes.com/interactive/2019/08/03/world/middleeast/us-iran-sanctions-ships.html
Usan ja Israelin ryöstöretki jatkuu… U.S Rolls in MASSIVE 200 truck convoy to Arm Kurds in Iraq
… Israel aims to link up with Kurdish forces in order to secure valuable water, mineral, and natural resources which it has sought to obtain full control over since the overthrow of Saddam Hussein resulting from the US invasion of Iraq.
In statements to SANA reporter, a number of locals affirmed that the illegitimate US presence in the province serves the US interests, indicating that Washington through the support which it provides for the separatist militias seeks to prolong the war and to preserve the situation of instability and chaos, in addition to providing a cover for stealing the resources of the country.
The locals referred to the crimes committed by the so-called “International Coalition” against civilians in the provinces of Deir Ezzor, Hasaka, Raqqa and Aleppo which claimed the lives of thousands and injured others.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=192872
Iraniin ei USAn ja Israelin ryöstöretki taida enää edetä kun Venäjän ja Iranin yhteistyö tiivistyy ja Venäjä nousee keskeiseen asemaan Persian lahden ja Hormuzin salmen kontrollissa
Breaking/Exclusive: Russia will take Hormuz and the Gulf, dominate the region militarily thanks to Trump
… In exchange for economic and political support, Moscow gets the opportunity to effectively use this country as one large multi-level military base.
https://www.veteranstoday.com/2019/08/07/breaking-exclusive-russia-will-take-hormuz-and-the-gulf-dominate-the-region-militarily-thanks-to-trump/