”Kestävä kehitys” — mitä vikaa siinä voisi olla?

Nimimerkki "Huolestunut" kirjoittaa tulevaisuuden älykaupunkeihin (smart cities) liittyvistä uhkakuvista. Julkaisemme vain poikkeuksellisesti kirjoituksia nimimerkillä.

38

Kuvataide: David Dees

Miten jokin, joka kuulostaa niin hyvältä, voisi olla kertakaikkisen pahaa? Kuka nyt ei haluaisi olla kestävän kehityksen kannattaja? Kävellä ja pyöräillä autoilun sijaan, asua energiatehokkaasti, kannattaa vihreitä arvoja? Näitä tavoitteita meille tuputetaan aamusta iltaan tarkoituksena saada meidät tuntemaan, että teemme jotain maailman pelastamiseksi. Samalla huomaamattamme luovumme monista ihmisoikeuksistamme, rajoitamme elämäämme ja syyllistämme itseämme asioista, joista meidän ei pitäisi. Lasten ilmastoahdistus on yksi vakava oire tästä kehityksestä. Kyseessä onkin yksi suurimmista huijauksista ihmiskunnan historiassa.

YK alkoi laatia kestävän kehityksen suunnitelmaa, Agenda 21:tä (”21” viittaa 21. vuosisataan), määrittelyineen vuonna 1989, ja se allekirjoitettiin ja otettiin käyttöön 178 maan toimesta Rio de Janeirossa vuonna 1992. Suomen puolesta suunnitelman allekirjoitti presidentti Tarja Halonen. Muistatko että aiheesta olisi sitä ennen julkisesti keskusteltu? Minä en. Se ei ehkä ole ihme, sillä suunnitelman mukaan kestävää kehitystä ei ole mm. keskiluokkainen elämäntyyli, yhden hengen asunnot, yksityisomisteiset kulkuneuvot, lihansyönti, ilmastointi ja pienviljely. Vuonna 2015 YK päätti lisäksi 17:stä kestävän kehityksen tavoitteesta vuodelle 2030 (”Agenda 2030”).

Tätä suunnitelmaa ja sitä toteuttavia tahoja käsitellään kirjassa Behind the Green Mask: U.N. Agenda 21. Sen on kirjoittanut kiinteistöarvioija Rosa Koire, joka vastustaessaan kotikaupungissaan toteutettavaa valtaisaa saneeraushanketta alkoi tutkia sen taustalla olevia poliittisia ja taloudellisia intressejä, jotka johtivat YK:n agenda 21:een.

USA:ssa presidentti Bill Clinton aloitti suunnitelman toimeenpanon vuonna 1993, jolloin hän myönsi American Planning Association -järjestölle miljoonien dollareiden avustuksen. Sitä käytettiin kartoittamaan ja määrittämään maankäyttöoikeudet jokaiselle amerikkalaiselle kunnalle ja kaupungille laajassa julkaisussa Growing Smart Legislative Guidebook with Model Statutes for Planning and the Management of Change, joka valmistui vuonna 2002. Tätä ohjeistusta, johon liittyy iskulause ”Growing Smart is Smart Growth”, käytetään opetuksen pohjana, kun amerikkalaisissa yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa koulutetaan kaupunki- ja ympäristösuunnittelijoita. Se on myös valtionhallinnon virkamiesten raamattu. (Suomesta löytyy todennäköisesti vastaavia dokumentteja.)

Pienemmät organisaatiot puskevat agendaa eteenpäin paikallisesti. ICLEI (International Council for Local Environmental Initiatives) perustettiin vuonna 1990 ja tunnetaan nykyään nimellä ICLEI — Local Governments for Sustainability. Se on maailmanlaajuinen verkosto, johon kuuluu yli 1750 paikallis- ja aluehallintoa, jotka ovat sitoutuneet kestävään kaupunkikehitykseen. Se toimii yli sadassa maassa, ja Suomessa siihen kuuluu 14 kaupunkia. ICLEI-järjestön (globaali) ohjeistus paikallisille toimijoille sisältyy dokumenttiin The Local Agenda 21 Planning Guide.

Agendan mukaan kaupunkialueet tiivistetään ja yhdistetään suuremmiksi kokonaisuuksiksi, metropoleiksi, ja haja-asutusalueet puolestaan tyhjennetään ihmisistä erilaisin keinoin: maankäyttöoikeuksia rajoitetaan, kiinteistöveroja nostetaan, autoilun ja polttoaineen hintaa nostetaan, veroja maksetaan ajettavien kilometrien mukaan (vrt. Anne Bernerin GPS-projekti), teiden annetaan rapautua, haja-asutusseutujen palvelut lopetetaan, veden käyttöä aletaan seurata ja rajoittaa (hulevesimaksut, pohjavesien myynti), etäluettavat vesi- ja sähkömittarit tulevat pakollisiksi, ja tulisijojen käyttöä rajoitetaan ja lopuksi kielletään. Ihmisiltä viedään kaikki keinot tulla toimeen omillaan — ja varsinkin maaseudulla.

”Smart Growth” — ”älykäs kasvu” — ei ole vain tapa muokata yhteiskunnan rakenteita: se on myös totaalisen kontrollin ideologia. Ihmisten pakkaaminen tiiviisti pieneen joukkoon metropoleja ja pieniin miniasuntoihin tarjoaa täydellisen mahdollisuuden valvoa kaikkia ja kaikkea 24 tuntia vuorokaudessa. 5G ja Internet of Things, Li-WI… Et pääse Isonveljen valvovasta verkosta koskaan pois.

Tämän globaalin suunnitelman ovat hyväksyneet byrokraatit, valtuustot ja komissiot, joita ei ole valittu minkäänlaisessa demokraattisessa valintaprosessissa. Kansalta ei ole kysytty mitään. Tätä ideologiaa käytetään työkaluna, jolla jokaikinen kaupunki maailmassa alistetaan uuden maailmanhallituksen valvontaan. Eikö muuten olekin liikuttavaa, miten yksimielisesti poliittiset näennäisviholliset ajavat tätä agendaa sulassa sovussa?

YK:n agenda 21/2030 on totaalinen hyökkäys yksityisyyttä ja yksityisomistamista vastaan. Se vaikuttaa kaikkeen elämässämme: koulutukseen, energiankulutukseen, ruokatottumuksiimme, asumiseen, liikkumiseen. Meitä aivopestään ajattelemaan, että tämä on meidän suunnitelmamme, että me haluamme tätä. Valitettavan monet ovat tämän nielleet koukkuineen päivineen, mutta onneksi on niitäkin, jotka näkevät valheiden läpi.

Mitä voit tehdä? Tutki avoimin mielin. Materiaalia on vielä saatavilla, vaikka sensuuri kiihtyykin päivä päivältä. Puhu asioista lähipiirissäsi tai julkisilla foorumeilla. Ryhdy vastarintaan! Elämme viimeisten tuntien viimeisiä minuutteja. Jos emme saa tätä kehitystä torpattua, meitä odottaa totaalinen orwellilainen dystopia.

Huolestunut

Tarkemmin aiheesta

Rosa Koire: Behind the Green Mask: U.N. Agenda 21 (2011)

The Post Sustainability Institute

38 KOMMENTTIA

  1. Kaikessa niinsanotussa edistymisessä on aina se varjopuolensa mitä harvoin tuodaan esille. Vaatimaton maaseutuelämä toimii vain niillä alueilla joissa vaatimattomat ihmisen niitä asuttavat. Ei autoja ei koneita, omasta maapalasta ruoka, niinkuin muinoin. Mikään ei mene hukkaan, koska kaikki käytetään jollakin tavalla hyväksi seuraavaa kylvöä varten. Nämä asiat on unohdettu kaupallisen mainonnan takia ”helposta elämäntavasta”mikä antaa enemmän aikaa pahuuksiin. Mitenkä säästyä kaikelta ”aivopesulta”. Sen ratkaiseminen hipoo paratiisimaista tilaa”.

    • Taloudellinen näkymä on saanut vauhtia, mutta ei siihen suuntaan mitä optimistit lupailivat. Osakemarkkinat nopeassa laskussa, ja yhtäkkiä ääni on muuttunut kellossa. Ne joilla ei paljoa ole, eivät voi myöskään kovin paljon pudota, mutta ylirikkailla tulee olemaan paljon unettomia öitä. Purkkiruokia viileisiin varastoihin?
      Kaikki Kiinan sekä Venäjän vastaiset uhkailut ovat saaneet pelkkää hidastumista Usan kaupankäyntiin. TRUMP taisi tehdä emämunauksen kukkoillessaan Kiinan kanssa vaatimuksillaan. TRUMPia vastaan entiset syytökset ovat pieniä, mitä on tulossa, kun leipä loppuu ruokapöydästä. Talvikin edessä, perhana?

  2. Suomalaiset poliitikot näyttävät toimivan globaalikapitalistien (Illuminatin/NWO-cabalin) työkaluksi luodun YK:n kuuliaisina apulaisina mm. ilmastohuijauksessa, joka osaltaan helpottaa toteuttamaan YK:n totalitääriseen maailmanhallitukseen tähtäävää agenda kolmeakymmentä (Agenda 30).

    Seuraavassa on hyödyllisille idiooteille tarkoitettu YK-agenda30 koodattuna plus koodin selkokielinen tulkinta (translation) niille, jotka eivät usko valtamedian propagandavaleisiin:
    https://www.naturalnews.com/051058_2030_Agenda_United_Nations_global_enslavement.html

  3. Patrick Wood on julkaissut sivustollaan Technocracy News&Trends huomattavan joukon mm. älykaupunkeja koskevia artikkeleita. Alla on lueteltuina pieni osa niistä. Jo pelkkien otsikoiden silmäily kertoo paljon, oikeastaan olennaisen siitä, mistä on kysymys:

    ”Trilateral Commission: 5G Technology Will Be The Backbone Of Smart Cities”,
    https://www.technocracy.news/trilateral-commission-5g-technology-will-be-the-backbone-of-smart-cities/

    ”In China’s Smart Cities, Everyone Is Being Watched”,
    https://www.technocracy.news/in-chinas-smart-cities-everyone-is-being-watched/

    ”Smart Cities Are Already Becoming AI-Powered Dystopias”,
    https://www.technocracy.news/smart-cities-are-already-becoming-ai-powered-dystopia/

    ”Total Data Domination: 5G, IoT, AI Surveillance And The Smart City”,
    https://www.technocracy.news/total-data-domination-5g-iot-ai-surveillance-and-the-smart-city/

    ”Total Surveillance Society – With Smart Cities, Your Every Step Will Be Recorded”,
    https://www.technocracy.news/with-smart-cities-your-every-step-will-be-recorded/

    ”Ushering In A Totalitarian Police State In Cashless ‘Smart Cities’”,
    https://www.technocracy.news/ushering-totalitarian-police-state-cashless-smart-cities/

    ”Smart Cities Flashback: ‘In The End, They will Destroy Democracy’”,
    https://www.technocracy.news/smart-cities-flashback-in-the-end-they-will-destroy-democracy/

    ”Cities Are Getting Paid To Turn Street Lights Into Spying ‘SmartNodes’”,
    https://www.technocracy.news/cities-are-getting-paid-to-turn-street-lights-into-spying-smartnodes/

    ”The Ascendence Of Global Cities Pushes Nations Aside”,
    https://www.technocracy.news/the-ascendence-of-global-cities-pushes-nations-aside/

    ”8,700 ‘Opportunity Zones’ In U.S. Targeted For Smart City Infrastructure
    There are 35 million people living in Opportunity Zones throughout America who have no idea that Chinese-style surveillance is about to descend upon them. This investment scheme gives huge tax breaks to any company who invests in infrastructure in these areas. ⁃ TN Editor”,
    https://www.technocracy.news/9000-opportunity-zones-in-u-s-targeted-for-smart-city-infrastructure/

    ”Quayside: Google’s New Smart City Is A Privacy Nightmare”,
    https://www.technocracy.news/quayside-googles-new-smart-city-is-a-privacy-nightmare/

    • Patrick Wood oli prof. Antony Suttonin kanssa toisena tekijänä kirjaan Trilaterals Over Washington, Volumes I and II (1978-1980).
      Woodin sivustolla olevien artikkelien perusteella Kiina näyttää kuuluvan johtaviin maihin sekä tekoälyn, 5G:n ja älykaupunkien kehittämisessä että kansalaisten orwelilaisessa valvonnassa huipputeknologian avulla.
      Kiina näyttää myös olevan ainakin melkein prototyyppi siitä mitä Yhdysvaltain kongressiedustaja Larry P. McDonald sanoi Rockefellerin kaavailevan koko maailman osalta:

      ”“The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and COMMUNISM under the same tent, all under their control. … Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and INCREDIBLY EVIL IN INTENT.” ~ Larry P. McDonald, U.S. Congressman, 1976, killed in the Korean Airlines 747 that was shot down by the Soviets
      in “Introduction” to The Rockefeller File, by Gary Allen (1975).
      *

      Rockefeller perusti Trilateraalisen komission v. 1973, joten ei ole ihmettelemistä Kiinan noususta nykyiseksi diktatuuriksi ja poliisivaltioksi sen tuella:

      ”Trilateral Eric Schmidt: Internet Will Split In Two by 2028 With Rise Of China

      Eric Schmidt, chairman of Alphabet which owns Google is also a member of the elitist Trilateral Commission. This group was singularly responsible for bringing China into the modern world in the 1970s, and then building it up to be a super-power. China is extolled as a Technocracy, praising the effectiveness of its model of governance. ⁃ TN Editor
      https://www.technocracy.news/trilateral-eric-schmidt-internet-will-split-in-two-by-2028-with-rise-of-china/

      • Kiinahan elää Lännen jatkuvan valheiden ja propagandatulvan alla
        Aika paljon erilaisen kuvan Kiinasta saa tästä artikkelista jota tuskin olisi julkaistu Unz-sivustolla jos se olisi vain propagandaa.
        Hong Kong, Trial Spot
        Is Western Democracy Flunking Out?
        GODFREE ROBERTS
        Kirjoittaja myös toteaa: ”I know, because I live in a middle class Chinese community and I question them all the time.”
        http://www.unz.com/article/hong-kong-trial-spot/

        • Uskon, että Patrick Wood on niin korkean moraalin omaava mies, että hän ei valitsisi sivustolleen valheellisiksi tietämiään artikkeleita.

          Vastavalkean lukijoista aika monet varmasti tietävät, mihin joukkoon Rockefellerit kuuluvat ja mihin he pyrkivät ja että Rockefellereille kuten muillekin illuminati-sukuihin kuuluville tarkoitus pyhittää keinot.

          • Puhuu kuitenkin Kiinan osalta menneestä ajasta eikä nykyisestä Kiinasta kuten G Roberts. Sehän tässä on oleellista.
            Olihan Venäjäkin ihan eri maa NL:n aikoina kuin nyt.

          • Patrick Wood puhuu nimenomaan nykyajasta – menneenä aikana Kiinan kommunistijohdolla ei ollut tekoälyä, robotteja ja muuta korkeaa teknologiaa, joiden avulla se nyt on luonut orwelilaisen kommunisti-diktatuurin, hirmuhallinnon jossa koko kansa on reaaliaikaisen kyttäyksen alaisena ympäri vuorokauden.

            G.Roberts vanhana miehenä ei näytä olevan ollenkaan ajan tasalla, päinvastoin kuin P.Wood, millaiset mahdollisuudet nykyinen korkea teknologia antaa diktatuurihallinnolle kansan tyrannisoimiseen.

            Samoin kuin aikoinaan Venäjällä sionistipankkigangsterit auttoivat bolsevikit valtaan, niin v. 1948 USA, lue sionistipankkigangsterit auttoivat kommunistit valtaan epäämällä ratkaisevalla hetkellä avun kommunisteja vastaan taistelleelta Chiang Kai-shek’iltä. Rockefellerin perustaman ja tukeman Trilateraalisen komission avulla Kiinasta on kehittynyt juuri Rockefellerin kaavailemanlainen kapitalismin ja kommunismin yhdistelmä – prototyyppi koko maailman kattavalle NWO-tyrannialle , ”INCREDIBLY EVIL IN INTENT” kuten Rockefeller & Co:n myöhemmin eliminoima amerikkalainen todellinen patriootti, kongressiedustaja Larry P. McDonald sanoi.

            Kiina ei vielä toistaiseksi ole sotilaallisesti riittävän vahva näyttääkseen maailmalle todelliset kommunisti-tyrannin kasvonsa.

          • ”In 1932, Aldous Huxley foresaw a Scientific Dictatorship in his book, Brave New World. In 2019, Huxley’s dystopian future is appearing right before our eyes, BUT FEW RECOGNIZE IT. ⁃ TN Editor

            In China, where all of this massive surveillance is weaponized against civilians, Technocrats have implemented a Social Credit Score assigned by algorithm, to all 1.4 billion inhabitants. By 2020, China intends to have 600 million facial recognition cameras installed, or about one camera for every 4 citizens. All of them will transmit their images in real-time to central computers running sophisticated AI programs. Each person in the big-data database will have their personal data pulled from every conceivable location in the nation. By the time that they know who you are, what you are, what you do, what you think and what you intend to do, their AI algorithms will calculate and assign to you a Social Credit Score that will limit or expand whatever privileges you will have from that time on.”
            Koko artikkeli: https://www.technocracy.news/total-data-domination-5g-iot-ai-surveillance-and-the-smart-city/

        • Kiinassa taitaa olla sittenkin enemmän ”demokratiaa kuin länsimaissa”, valitsemalla johtajansa pysyväksi johtajaksi hautaan asti ? Liian aikaista edes arvailla, mitä ”tuleman pitää”?

  4. ” Kuka nyt ei haluaisi olla kestävän kehityksen kannattaja? ”
    YK ei halua tai ei voi koska se on pelkkä maailmaa itselleen hamuavan mafian väline, pelkkä orjuuttaja joka koostuu ja toteuttaa valtaosin sen eliitin tahtoa jolla on rahan valta, aivan kuten Amerukan ja Eurostoliiton parlamentitkin.
    Ja me tiedämme kuka tuo eliitti on ja miten se toimii: se rakentaa vain itselleen sopivaa maailmaa, velkaorjuuttaa ja vie itsenäisyyden ja oman päätäntävallan.
    Mitä enemmän velkaa sitä suurempi orjuus. Ja orjan tehtävä on tehdä työtä omistajalleen eikä miettiä omaa tai planeetan kohtaloa.
    Tämä Agenda21 tuntuisi olevan vain yksi valtapoliittinen väline globalistimafian isommassa Nwo-agendassa.

  5. Yksityisen ihmisen mahdollisuudet pelastaa maailmaa on olemattomat kun ei siihen pysty ihmisjoukotkaan. Brasilissa vaihdettiin presidentti perättömillä syytöksillä ja uuden presidentin myötä sitten brasilian viidakko alkoi kadota pikavauhtia ja se ei uusiudu vaan aavikoituu. Kestävän kehityksen mukaiseen elämän muotoon ei varmasti ole vapaaehtoisia kuin vain muutama kiihkeimpiä ekotekoihin innostuneita mutta se ei vaikuta mitään vallitsevaan linjaan ja ei siinä ole mitään järkeäkään.
    Kestävän kehityksen mukaiseen pitää mennä yritykset ja valtio kärjessä ja karsia tavotteista kaikki nykyistä elämäntapaa heikentävät tavoitteet ja keskittyä oleelliseen eli uusituvien luonnovarojen hyödäntymiseen vasta sitten kun fossiiliset on loppuneet ja kiertotaloudella tuottaa tarvikkeet joita ei uusiutuvista pystytä valmistamaan. Myös luonnonmukainen elämäntapa pitää sallia niin haluville eikä kuten brasiliassa tapahtuu että sen valinnan tehneet poistetaan luonnosta sademetsien mukana.
    Edellisen mukaiseen laajempaan kestävän kehityksen malliin ei varmasti päästä nykysysteemeillä kun se edellyttäisi että hallitsevalta eliitiltä vaihdettaisiin pää ja siihen ne ei suostu vaikka yllyttävätkin ihmisiä järjettömiin ekotekoihin. Tähän voi olla syynä se että yritykset ei halua maksaa kunnon palkkaa ihmisille ja kun menot on pienet niin he suostuu helpommin pienempään palkkaan.

  6. Saksa yrittää olla kestävän kehityksen edustaja Euroopassa mutta jenkki-ja sionisti koaliitio haluaa vain Euroopan tuhoa.
    ”Das Maß ist voll”: Deutsche Politiker und Wirtschaft warnen vor US-Sanktionen wegen Nord Stream 2 — mitta täynnä, Saksan poliitikot varottavat Usan sanktioista liittyen Venäjän Itämeren öljyputkeen … sanktiot vahingoittavat Euroopan maiden yrityksiä ja tekevät Euroopan energiapolitiikasta Usan leikkikentän

    In der deutschen Wirtschaft mehren sich eindringliche Warnungen vor möglichen US-Sanktionen wegen der geplanten Ostsee-Gaspipeline Nord Stream 2 von Russland nach Deutschland. ”Die aktuellen US-Sanktionsvorschläge würden vor allem Unternehmen aus befreundeten europäischen Ländern wie Deutschland, Frankreich, Italien, den Niederlanden, Österreich und der Schweiz schädigen und die europäische Energiepolitik zum Spielball der USA machen”, sagte Wolfgang Büchele, der Vorsitzende des Ost-Ausschusses der deutschen Wirtschaft.

    https://deutsch.rt.com/wirtschaft/91016-mass-ist-voll-deutsche-politiker-warnen-usa-nord-stream/

  7. Hyvä näkemys huolestuneelta, eikä ko. nimim. Huolestunut ole ainoa huolestunut.
    Kirjoitus omalta osaltaan selittää myös sitä, miksi Suomessa jatkuvasti menevät asiat nk. päin persettä, kuten on mennyt jo yli neljännesvuosisadan ajan. AIna alkaen Mauno Koiviston ja seuraajiensa valtaantulosta lähtien.

    Herculekset lentelevät mennen tullen Suomen lentokentille, ja tuovat mitä tuovat… Nato ajoneuvot pyörivät Lapissa täysin vapaasti.

    Kysymys on vain enää siitä, koska nk. ”miinanpolkijat” lähetetään pyssy kourassa asialle.

  8. Kun puhutaan kestävästä kehityksestä niin unohdetaan että kehitys on aina ihmisen luoma asia eikä mikään itsestään ohjautuva asia. Siis ihminen ja viime kädessä hänen tajuntansa tai maailmankuvansa arvoineen määrää sen minkälaista kehityksestä tulee.
    Painopiste on selvästi tässä YK:n agendassa aineellisella puolella. Ja varmaa onkin että suhde planeetan fyysisiin faktoihin on lopulta se mikä määrää planeetan säilymisen elinkelpoisena.
    Mutta toisaalta riittääkö se? Jos ihminen henkisenä olentona rappeutuu ja tuhoaa itsensä niin onko enää merkitystä enää aineellisilla faktoilla ihmisen kannalta. Jos se sukupolvi joka juuri nyt elää tulee kyvyttömäksi tuottamaan jälkeläisiä jotka eivät enää ole mieleltään terveitä niin on syntynyt kestämätön tilanne joka ajan mittaan johtaa kulttuurin ja ihmiskunnan tuhoon.
    Juuri nyt olemme siinä tilanteessa kun kulttuurimme hajoaa ja tuhoutuu, se ei pysty enää tuottamaan niitä perusrakenteita joita ihminen tarvitsee kasvaakseen vastuulliseksi olennoksi.
    Kun näin käy niin kestävä kehitys psykologis-sosiaalisessa mielessä on pysähtynyt ja maailma taantuu uudelleen viidakoksi.

    Uprooting Christian Civilization Using Women
    Culture is based on expressing spiritual ideals like beauty, truth, love, and justice. Western civilization was founded on Christian ideals. We talk about Saudi Arabia but in Chicago in 1912, a woman could be fined for showing too much leg, smoking cigarettes or using profanity. We had a culture that consecrated women for marriage and family rather than sexual dissipation.

    The hallmark of civilization is the limitation of sex to love and marriage. This humanizes sex and encourages the formation of families, which are essential to the success of society.

    This is a reminder that Western civilization is based on Christian values. These proscriptions were extreme but they had a sound basis. They were designed to channel women into the role of wife and mother as opposed to sexual free agents and amateur prostitutes.

    Cabalist Jews and Freemasons removed these taboos by promoting infidelity and sexual promiscuity as “liberation.” Women were deprived of their natural role, nurturing husband and children, and many are now isolated and lost, binging on drugs, alcohol, and sex.
    REENGINEERING WOMEN TO BE SLUTS
    This perverse propaganda is yet another assault on marriage and family, the institutions that sustain us both as individuals and as a society.

    Anonymous sex and promiscuity is the ultimate step in divorcing sex from its procreative function. Nature made sexual attraction for the purpose of making families. This is why qualities like character, loyalty, and innocence are important. It amazes me that women obsess over being sexually attractive yet don’t realize that the most attractive quality is not physical at all. It is spiritual: innocence, goodness and love.
    The promotion of promiscuity is designed to sexually sterilize women.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=151950
    https://www.henrymakow.com/2019/08/uprooting-christian-civilization.html

    • ’REENGINEERING WOMEN TO BE SLUTS’
      Tuohon voisi lisätä AND FEMINITS
      Mitä hyvää feministit ovat saaneet aikaan? Tuhonneet perheen ja politiikassa toimivat sionistien ’judas-pukkeina’, ainakin valtaosin.
      Ajatellaanpa vaikkapa Merkeliä ja May’tä, molemmat sionistien agentteja.
      Ja kotimaisista esim. Halonen, Andersson, Hautala ja suurin osa mepeistä.
      Eipä silti kyllä miehiä löytyy vielä enemmän tässä joukossa mutta onhan heidän lukumääränsäkin suurempi.
      Naisilta odottaisi jotain muuta kun/jos hakeutuvat politiikkaan. Ainakin itse odotan kristillisten ja perhe arvojen painottamista enkä nykyisen sionistien riisto- ja multikultipolitiikan tukemista.

      • Paul Harvey sen kaiken esitti lyhyesti ja ytimekkäästi ”kommentaattorillaan”, kannattaa GOOGLATA.

    • Internationalistit ovat kyllä taitavia ja perusteellisia työssään. Kuvailemasi moraalikato aiheuttaa suuria ongelmia perhe-elämälle, sen aloittamiselle, jälkeläisten saamiselle ja niiden hoitamiselle. Internationalistit ovat usuttaneet perheenemännät työelämään tienaamaan ja samalla on poistettu perheverotus ja palkkatasoa suhteessa elinkustanuksiin on hivutettu alaspäin siten, että perheissä on oltava kaksi palkansaajaa.

      Toisaalta moraalikadon tuloksena on runsas joukko perheettömiä katkeria ja/tai neuroottisia naisia (ja miehiäkin), joille juurettomuuden lietsominen ja maahanmuuton edistäminen tuntuu olevan erityisen mieluisaa. Heille kotimainen mies(nais)väestö edustaa jotakin alempaa rotua. He ovat pettyneet vastakkaiseen sukupuoleen johtuen osin siitä, että moraalikato on tehnyt tehtävänsä eikä perheinstituutioiden muodostumista tueta kuten ennen. Jostain on löydettävä syyllinen ja Suomessa sellaiseksi kelpaa vaikkapa junttimainen suomalainen mies(nainen). Näin ilmapiiri muodostuu suotuisaksi ensin kansainvälisille parisuhteille ja lopulta jopa massasiirtolaisuuden fanaattiselle edistämiselle. Näin kansakunta siirtyy askeleen lähemmäksi sulautumista globaaliin yhteisöön internationalistien toiveiden mukaisesti.

  9. Työnnä se hieno ”ROBOTTI” laiturilta mereen, niin näemme mitenkä se selviää vedestä kuiville,heh. Hienoja keksintöjä valmistetaan, mutta niiden haittavaikutuksista ei olla kiinnostuneita.Aurinkopaneelitkin tuottavat sähköä, ja samalla puskevat ”säteilyjä”, mistä ei ole syytä ottaa edes kantaa. Ravintoahan ne eivät tuota, vaan peittävät kasvumaat kuiviksi. Salaiset voimat estävät meitä palaamaan takaisin yksinkertaiseen elämiseen, sitä ei enää edes sallita, vaheellisin asetuksin. Poliittinen kaaos juuri nyt Usassa, ei näytä edes huolestuttavan kristikuntien seurakuntalaisia, he ovat hiiren hiljaa yleisiltä kanavilta. Posketon valheellisuus kattaa yli kaiken, jopa kohteliaisuudetkin on jätetty menneisyyteen. Se kaikki on johtanut fyysilliseen pahoinvointiin.

  10. ”työmies on palkkansa ansainnut” Yhdysvalloissa oli hyvinvoiva ja vauras työväestö aina 1990-luvun alkuun. Sitten demoninen Bill Clinton avasi globalisaation helvetin portit ja on laskettu, että 1990-luvulla Yhdysvalloista lähti tehdas päivässä etelään tai itään. Se oli hyvinvoivan työväestön loppu Yhdysvalloissa. Halpatyötä sielä vieläkin riittää, mutta työväestön palkkataso on vain muisto tehtaiden palkkatasosta.

    Siihen loppui myös konservatiivisen perhe-elämän malli työväellä. Enää ei miehen palkka riittänyt perheen elättämiseen, vaan molempien vanhempien pitää käydä palkkatyössä ja tehdä pitkää päivää lasten olessa heitteillä. Femakkojen ja liberaalien projekti onnistui täydellisesti. Perinteinen perhe-instutitio murettiin ensin työväestöltä, joka oli helpoin projekti. Konservatiivinen työväki on aina ollut yhteiskuntaa vakauttava voima yhdessä maatalousväen kanssa. Näiden kimpussa liberaali keskiluokka on ollut viimeiset 50 vuotta ja toinen, eli konservatiivinen työväestö on jo tuhottu. Nyt on vuorossa maaseutu tuon ilmastomuutoksen nimissä.

    • Näin on ja tuo kaikki on mennyt ihan suunnitelman mukaan. Muualla laaditun suunnitelman. Ja hyvin se on poikinut sen tekijöille.

      • Näin on. 1994 solmittu NAFTA vapaakaupasopimus tuhosi Mexikon maanviljelyksen ja miljoonat työttömät maaseudun työttömät tulvivat rajan yli Yhdysvaltoihin.
        Tuo jenkkien ”latino-ongelma” on aivan kotoperäinen NAFTA:n seuraus. Tuhosi elämän edellytykset Mexikon maaseudulla, jolloin väki alkoi tulvimaan jenkkeihin.
        Itse näen, että nämä miljoonien ihmisten toimeentulon tuhoavat ”sopimukset” on aivan harkittua tuhopolitiikkaa.

        • Ilmiöön liittyy myös median kautta suoritettava härski valehtelu väestöille, koska juuri noiden vapaakauppasopimusten mainostettiin luovan uutta dynamiikkaa, vaurautta ja hyvinvointia kansakunnille — useimpien näiden taloudet olivat 1990-luvun alussa heikossa kunnossa ja tarvittiin ’buustia’.

          Noihin aikoihin myös suomalaisen valtamedian rooli muuttui ratkaisevasti kansan intressejä ymmärtävästä eliittien intressejä puolustavaksi ja niiden sanomaa välittäväksi. Toiminta on jatkunut näihin päiviin asti ja saa aina vain härskimpiä muotoja. Esimerkiksi kansalaisilta kerätyillä verorahoilla kustannettava Yle pelaa avoimesti globalistisen eliitin pussiin. Olisi jotenkin reilumpaa, että ”pilterpertit” itse kustantaisivat oman propagandansa.

        • Tuskin mitkään poliittiset tapahtumat voivat olla vahingossa ilmaantuvia, jossakin on aina alkuunpanijat, joille suurimmat hyödyt kerääntyvät.

      • Paul Harvey esiintyy ”mosquiton linkissä” hienosti runoillen, ja paljastaen totuuden koko maailman saasteista, lyhyesti ja ytimekkäästi. WOW-WOW and vielä kerran WOW! Me nautimme ennen Paul Harveyn ohjelmista. Parhaimpienkin on kuoltava, se on sääli?

    • Juuri niin. Katso ”mosquiton” linkki alenpana, Paul Harvey sen selittää ilman kauno-puheisuutta, napakymppiin. Kiitokset ”mosquitolle”.

  11. Jatko-osa kommenttiin Truth_hunter 9.8.2019 at 16:06 — miksi Illuminaatti edistää seksuaalista poikkeavuutta ja perversioita? jotka ovat rajussa kasvussa ’läntisessä arvokuolleessa yhteisössä’.

    Why Do the Illuminati Promote Sexual Dysfunction?
    Our Leaders are Sex Perverts — (Updated from Feb 2008)
    by Henry Makow Ph.D

    The world is set to drop into the central bankers’ outstretched hand like a ripe peach. Illuminati bankers are harvesting the fruit of their centuries-old plot to destroy Christian Civilization and place humanity on a treadmill of greed, sex, violence, trivia and political correctness.

    They have succeeded because we have no leaders. They select obedient blackmailed perverts to execute their design. I always marveled that Bill Clinton betrayed the dignity of his office and the trust of 300 million people for a blowjob. But, in retrospect, a sex addict is the rule rather than the exception when it comes to our “leaders” (i.e. managers.)

    “President Clinton has been very helpful to us,” a banker confided in 1998. “We knew of what character he was before we placed him as president. Exposing him was very helpful in adjusting the moral habits of the youth downward. This is to our advantage. …”

    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=8101
    https://www.henrymakow.com/our_leaders_are_sexual_pervert.html

    P.s. Oikea Media ja v-media antavat ymmärtää että islam on kristinuskon päävihollinen vaikka Talmudismi on suurempi. Siitä vaietaan.

  12. Venäjällä kehitys näyttää menevän hyvään suuntaan … mutta meillä Eurostoliitossa kaikki menee päin pershettä… näin se vaan on.
    Tietenkin tämä RI:n artikkeli hyvine kommentteineen leimataan meillä ’putinistien propagandaksi’ sillä Venäjällähän on heistä kaikki vain retuperällä…

    Moscow’s Sheremetyevo Airport Has the Least Flight Delays in the World
    Only 6 percent of flights were delayed by longer than 15 minutes
    It is ranked as the overall best airport in the world in Stasher’s study
    To view the full results of the study, Stasher has created an interactive map where you can explore the world’s best and worst airports in more detail.
    RI Staff
    https://russia-insider.com/en/moscows-sheremetyevo-airport-has-least-flight-delays-world/ri27511

  13. Kestävää kehitystä ei ole ilman kontrollia
    Psykiatrian professori: Sadistiset piirteet tulevat jokaisessa esiin, jos olosuhteet ovat otolliset
    Turkulaisprofessori Jyrki Korkeilan mukaan yhteiskunnan kontrolli vähentää ihmisen toiminnassa ilmenevää pahuutta, mutta ei koskaan poista sitä kokonaan.
    https://yle.fi/uutiset/3-9844257

    Tässä tulee selväksi se että ihmisessä asuu – toisissa enemmän, toisissa vähemmän – lähes aina myös annos synnynnäistä pahuutta jolla on taipumus kasvaa ilman kontrollia.
    Siksi kasvatus on niin tärkeä asia ja siksi uskonnot korostavat pahan hallintaa. Poikkeuksia on ja esim. talmudismissa pahuus sallitaan:
    The Dishonesty, Hypocrisy, Hatred of Others, and Subterfuge in the Jewish Religion
    http://www.unz.com/runz/american-pravda-oddities-of-the-jewish-religion/
    http://www.unz.com/article/review-rise-and-kill-first/
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=185003

    Kun yksilöön pätee ’joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee’ niin sama pätee myös kulttuuriin. Ei ole mahdollista rakentaa kestävää kulttuuria ilman kuria ja kontrollia.
    Ydinasiaksi muodostuu kuinka tuo kontrolli luodaan ja kenen toimesta. Lännessä ainakin on käynyt niin että psykopaattiset ja sadistiset voimat ovat ’demokraattisesti’ ottaneet vallan ja luoneet kurin joka tuhoaa eikä luo kestävyyttä. Seurauksena on kulttuurin perikato.

  14. Totuudenetsijä 9.8.2019 at 22:36 kommenttiin liittyen
    Vähän kummallista tuo kiinafobiasikin on. Tottakai Kiinan koossa ja eheänä pitäminen vaatii tiukan kontrollin. Kaaos maassa olisi valtava katastrofi.
    Ei kontrolli ole ollenkaan paha asia jos sinulla on puhtaat paperit eikä sinua kontrolloi taho joka ajattelee vain omaa eikä kansan parasta. Pikemminkin voisi sanoa että sellaista kontrollia juuri tarvitaan. Ja kun se puuttuu lännen ’arvoyhteisöstä’ niin juuri siksi se ajautuu perikatoon.
    Tietosi Kiinasta ovat toisen käden tietoja ja näytät kokonaan sivuuttavan tiedon joka on ristiriidassa omasi kanssa.
    Miksi?
    Eikö tasapuolisuuden nimissä – jottei sortuisi tekemään propagandaa – pitäisi tutkia myös sitä tietoa eikä vain lyödä tänne linkkejä joissa mollataan Kiinaa?
    Hong Kong, Trial Spot
    Is Western Democracy Flunking Out?
    Tämän kirjoittaja tietää mistä puhuu ehkä enemmän kuin sinä tai minä koska asuu Kiinassa. Siksi en voi sivuuttaa miestä.
    ”I know, because I live in a middle class Chinese community and I question them all the time. I find their government much more responsive and democratic than the dog-and-pony shows back home, and I mean that seriously.” Most Chinese agree.”
    http://www.unz.com/article/hong-kong-trial-spot/

    • Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä viittaamistani ja muista Patric Woodin artikkeleista.
      Itse olen omat johtopäätökseni tehnyt muistaen myös nykyisen kommunisti-kapitalisti-diktatuuri Kiinan syntyhistorian v. 1948 ja ketkä olivat avustavina ”kätilöinä” (kuten n. 100 vuotta sitten bolsevikki-Venäjänkin synnyttämisessä).

      • An economist by education, a financial analyst and writer by profession and an American Constitutionalist by choice, Wood maintains a Biblical world view and has deep historical insights into the modern attacks on sovereignty, property rights and personal freedom.

        — Wood’in soisi olevan enemmän huolissaan zio-masonic eliitin puuhista tuhota koko läntinen sivilisaatio, varsinkin kun hän edustaa raamatullista näkemystä mutta miksi hän on enemmän huolissaan Kiinan teknologisesta kehityksestä ja näkee siinä piilevän ’teknotyrannian’ vaaran.
        Jos maailma kehittyy kuten Kiina nyt niin se tuskin on huonompi vaihtoehto ihmiskunnalle kuin zio-masonic nwo-eliitin projekti jossa kaikki uhrataan vain pienen psykopaattisen ja sairaan, muita hyväksikäyttävän pedofiili- ja miljonäärieliitin hyväksi.
        Kuten ylempänä totesin Lännessä ainakin on käynyt niin että psykopaattiset ja sadistiset voimat ovat ’demokraattisesti’ ottaneet vallan ja luoneet oman mielivaltaisen ’kurinsa’ joka tuhoaa muita ja planeettaa eikä edistä kestävää kehitystä. Seurauksena on kulttuurin ellei peräti koko ihmiskunnan väistämätön perikato.
        Linkin artikkeli yllä puhuu enemmän Kiinan puolesta kuin sitä vastaan. Joten mistä moinen Wood’in hysteerinen pelko ja epäluottamus kiinalaisten viisauteen?
        Olisiko syy hänen ’raamatullisessa maailmankuvassaan’? Kuitenkaan Kiinan uskonnot eivät ole ristiriidassa kristinuskon arvojen kanssa kuten zio-masonic talmudismi on ja joka jopa haluaa tuhota kristinuskon.
        https://mielenihmeet.fi/kungfutsen-ajatukset-perinto-ihmiskunnalle/
        Voi myös kysyä onko Wood pinnan alla ns. ’kristitty sionisti’ tai ’Israel first’ mies kuten Trump?

      • Teknoterroria Saudeissa … Israelin avustuksella
        Miksei Wood ole huolissaan? vai onko?
        Hidden Hands in the Middle East
        Exploring Geopolitical Trends in the Region
        CHARLIE O’NEILL
        ”… So close have relations between them become, that the Kingdom is widely rumoured to have invited Israeli investors and tech giants to invest in its futuristic, multi-billion dollar project, Neom.[3]
        This is the plan to create a 21st century “city-state” on the North-Western border of Saudi Arabia – one which is intended to become semi-autonomous from the central government, having its own separate laws and customs.
        It is easy to see how this could benefit Israel – an emerging technological and cyber global power – as Neom is intended to be the first “A.I.” city in the world, running on sustainable energy and filled with robotic workers linked together by the ‘Internet of Things”.[4]
        Whether it ultimately turns out to be the basis for a new Middle-Eastern power-hub or a mere desert mirage to fool unwise investors remains to be seen.
        http://www.unz.com/article/hidden-hands-in-the-middle-east/

  15. Aika huonosti ovat onnistuneet agendassaan, kun kaikkialla maailmassa Suomi mukaan lukien sen kuin kiihdytetään kulutuksen tahtia ja määrää vaikka jo nykytilanteenkin seuraukset alkaa avautua silmiemme edessä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here