Puolustuspoliittinen myrsky vesilasissa

71
Yhdysvaltain ilmavoimien kone Rovaniemellä NATOn Trident Juncture 18 -harjoituksessa lokakuussa 2018. Kuva: Luke Milano, Yhdysvaltain ilmavoimat

Ilta-Sanomien tähtitoimittaja Timo Haapala antoi pääministeri Antti Rinteelle oikeistotoimittajaksikin ennennäkemättömän läksytyksen.

Pääministeri kun erehtyi sanomaan, että uuden puolustusvoimain komentajan Timo Kivisen ”on oleellista ymmärtää asemansa poliitikkojen määrittämän politiikan toteuttajana”.

IS:n ingressi kehystää Haapalan kirjoituksen:

”Pääministeri Antti Rinne (sd) antoi maakuntalehtien viikonvaihteen haastattelussa tuoreelle puolustusvoimain komentajalle ihmeellisen, ainutlaatuisen ripityksen suomalaisesta yhteiskuntajärjestelmästä. Sotilasvallankaappaustako pääministeri pelkää? ihmettelee Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.”

Rinteen antamista lausuntoaan täsmentäneistä haastatteluista käy ilmi, että presidentillekin edellisen hallituksen aikana yllätyksenä tulleet sotaharjoitukset ja amerikkalaisten asevoimien vierailu vaikuttivat lausuntoon.

Antti Rinteeltä oli aivan oikein muistuttaa kaapin paikasta. Yhteiskuntajärjestelmän tuntemusta on syytäkin lisätä sotilaiden keskuudessa. Suomen puolustuspolitiikan määrittelee eduskunta, ja eduskunta myös osoittaa sille resurssit.

”Haastattelussa Rinne korostaa, että suomalaisessa yhteiskunnassa puolustusvoimain komentajan on tarpeen tunnistaa maan valtiosääntö ja perustuslailliset valtasuhteet.

– Tämä tarkoittaa suomeksi, että tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa johtaa ulkopolitiikkaa ja on puolustusvoimien ylipäällikkö. Hallituksella on selkeä rooli puolustuspolitiikassa ja turvallisuuspolitiikassa. Näissä asioissa poliittinen päätöksentekijä määrittää linjat ja niitä linjoja virkamiehet ja sotilaat virkamiehinä seuraavat, Rinne sanoo.”

Tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa johtaa ulkopolitiikkaa, on keskeinen perustuslain lähtökohta. Valtioneuvostoa puolestaan johtaa pääministeri, eli presidentti ja pääministeri ovat keskeiset henkilöt ulkopolitiikan hoidossa.

Sauli Niinistön rooli ylikorostunut ulkopolitiikassa

Viime vuosina ulkopolitiikan hoito on lipunut painotetusti presidentille. Osin syynä on ollut pääministerien osaamattomuus ja haluttomuuskin toimia ulko- ja turvallisuuspoltiikan alueella sekä heikot ulkoministerit. Edellinen pääministeri Juha Sipilä taisi tässä suhteessa lyödä pohjat; hän kajosi vain EU-politiikkaan.

Taustalla on presidentti Sauli Niinistön touhuaminen Naton sylinukkena. Yhdessä sukunimikaimansa, puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa eriasteisia ”puolustussopimuksia” on solmittu liukuhihnalla.

Tärkeimpänä ja samalla törkeimpänä esimerkkinä solmituista sopimuksista on NATOn isäntämaasopimus, joka junailtiin voimaan eduskunta sivuuttaen. Selkeästi valtiosopimuksena sen hyväksyminen olisi kuulunut eduskunnalle. Näin meneteltiin Ruotsissa.

Ihmeellistä on se, että näiden aie-, yhteisymmärrys- ja ’miksi niitä nyt kutsutaankaan’ sopimusten osalta painotetaan, etteivät ne ole juridisesti sitovia. Miksi niitä sitten ylipäätään solmitaan? Vain kansallista itsetuntoa vailla oleva kansalainen kaipaa tällaisia symbolimarkkereita vakuuttuakseen kuulumisestaan länteen.

Sauli Niinistölle on ollut ominaista kulissien takainen maksimaalinen vallankäyttö minimaalisella vastuunkannolla. Pääministeri Antti Rinteen aktivoituminen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alueella on tästäkin syystä erittäinkin tervetullutta.

Hävittäjähankinnat syytä asettaa syyniin

Oliko Rinteen lausumien taustalla myös korkeiden sotilasjohtajien painostus tulevien hävittäjähankintojen suhteen? Heidän asettumisensa eläköidyttyään suurten asevalmistajien lobbareiksi on lähinnä iljettävä ilmiö. Miten on mahdollista, että heidän reserviläisstatuksensa sallii sen? Jos heidät kutsutaan kriisitilanteessa palvelukseen, tuovatko he lobbaamansa firman aseet mukana?

Valtion talousresursseja eli viime kädessä veronmaksajien rahoja kymmenien miljardien eurojen verran rokottava hanke on joka tapauksessa sen verran tärkeä, ettei sitä voi jättää sotilaiden päätettäväksi.

Resurssien jaossa ja saannissa kilvoittelevat muutkin yhteiskunnan lohkot. Ihan konkreettisesti: pitäisikö köyhien määrää lisätä, että sotilaat saisivat hävittäjänsä? Siihen köyhilläkin lienee sanomista.

Sotilasjohtajien päsmäröinti puolustusvoimien hankintojen sanelijana ei ole hyväksyttävää. Tähtitoimittaja Timo Haapala lausuu: ”Ylipäätään puolustusvoimat ei ole aisan yli potkinut”. Tästä moni on perustellusti toista mieltä.

Uusi puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen vaikuttaa tolkun mieheltä. Häneltä sopii odottaa uudenlaista suhtautumista valtiovallan politiikkaohjeisiin ja niiden antajiin.

Monella tavalla myönteisesti uudistunut maan hallitus on tässäkin uuden haasteen edessä. Ei riitä, että pelkin sanoin opastetaan sotilasjohtoa valtiollisesta vallankäytöstä. Se täytyy tehdä myös käytännön poliittisin toimin.

Yksi sellainen olisi hävittäjähankinnan ottaminen uuteen syyniin.

Mitätön mediamyrsky

Jos Timo Haapalan pitkälti tarkoitushakuisiin väärinymmärryksiin perustuva artikkeli tavoitteli mediamyrskyä, se jäi suutariksi. Tussahdus ylsi korkeintaan yhteen richteriin media-asteikolla. Siitäkin huolehti lähinnä Ilta-Sanomat itse. Muut suuret mediat — Yle, Iltalehti ja Helsingin Sanomat — kuittasivat tapauksen asiallisella kommentoinnilla antaen suunvuoron pääministeri Rinteelle.

Myönteistä tapahtuneessa on, että puolustuspolitiikka ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohella nousee enemmän yhteiskunnallisen keskustelun agendalle. Hallituksen ja eduskunnan onkin syytä korottaa profiiliaan näissä asioissa.

Aiheesta kirjoitettua

Timo Haapala | Ilta-Sanomat (5.8.2019): Kommentti: Pääministeri antoi uudelle puolustus­voimain komentajalle ainutlaatuisen julkisen ripityksen – ”sotilas­vallan­kaappaustako” Rinne pelkää?

Anne-Pauliina Rytkönen | Yle (6.8.2019): Pääministeri Rinne täsmensi Puolustusvoimain komentajasta antamaansa haastattelua – tarkoituksena ei ollut ojentaa Kivistä

Helsingin Sanomat (6.8.2019): Pääministeri Rinne täsmensi Puolustusvoimain komentajan arvosteluksi tulkittua lausuntoaan: ”Halusin vain muistuttaa”

Juha Ristamäki | Iltalehti (6.8.2019): Pääministeri Rinne selventää kohulausuntoaan: Halusi muistuttaa komentajaa harjoittelutoiminnan päätöksistä – ”tässä on tämä historia olemassa”

Antti Kirkkala | Verkkouutiset (6.8.2019): Antti Rinne kenraalin ripityksestään IL:lle: Halusin vain muistuttaa

71 KOMMENTTIA

  1. Kaikkia Suomalaisia äänestäjiä on huijattu rajusti.

    Mitään puolustusyhteistyö sopimuksia ei ole koskaan tehtykään:

    Iltalehti 01.09.2018

    (Jussi) Niinistö ei kutsu eri maiden kanssa solmittuja yhteistyöasiakirjoja edes sopimuksiksi.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/201809012201174454_pi.shtml

    Onko presidentti Sauli Niinistö emävalehtelija ???!

    Suomi ja Ruotsi ovat lähentyneet turvallisuuspolitiikassa toisiaan ja USA:ta. Tänä keväänä kolmikko allekirjoitti Washingtonissa aiesopimuksen puolustuspoliittisesta yhteistyöstä.

    Tämä kolmen maan ”trilateraalisopimus” on ihmetyttänyt Suomen ja Ruotsin perinteiseen liittoutumattomuuteen tai puolueettomuuteen luottavia tahoja, koska USA:n nykyinen hallinto on levittänyt maailmalle ehkä enemmän levottomuutta kuin vakautta.

    Presidentti Sauli Niinistön mielestä asiassa ei ole mitään ihmeellistä.

    https://www.talouselama.fi/uutiset/presidentti-niinisto-minusta-on-ihan-vaara-johtopaatos-etta-tama-on-jotenkin-natoon-suuntautumista/fcca3526-678d-3daf-ab22-7caa9110e280

  2. Presidentinvaalit ja eduskuntavaalit oli suuri huijaus. Poliittisen vastuunsotaharjoituksista on kantanut VÄÄRÄ TAHO.

    Suomalaisia äänestäjiä on kusetettu rajusti sotaharkoituksien osalta. Niistä olisi pitänyt päättää presidentin esittelyssä valtioneuvoston istunnossa.

    Äänestäjille kerrottiin että ministerivaliokunta/puolustusministeri olisi päättänyt niistä.

    Ministerivaliokunta:

    Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ( PL 2 ) .Ei ole mitään lakia olemassa, jonka nojalla ministerivaliokunta
    voisi tehdä määrämuotoisia päätöksiä. Joten se ei voi tehdä
    määrämuotoisia päätöksiä lainkaan, koska ei ole olemassa lakia, jonka
    nojalla se voisi niitä tehdä. Se on vain valmisteleva elin. ( Asetus:
    Valtioneuvoston ohjesääntö 25 §, laki Valtioneuvostosta 23§, ja Perustuslaki 67 § )

    Ministeriö:
    ministeriö voi tehdä päätöksiä perustuslakivaliokunnan lausunnon 7/2005 vp ja lainkirjoitajan oppaan mukaan vain ”poliittisesti vähämerkityksellisistä asioista”, jota kyseiset sotahrajoitukset eivät todellakaan ole tässä kiristyneessä ilmapiirissä. Joten päätökset on tehnyt väärä taho.

    TODELLISUUDESSA päätökset pitäisi tehdä näin:

    Presidentin päätöksenteko:

    Perustuslain 93 § mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa
    valtioneuvoston
    kanssa. Presidentti tekee määrämuotoiset päätökset valtioneuvoston
    istunnossa valtioneuvoston esityksestä ( PL 58 § )

    LÄHTEITÄ:

    Vuonna 2019 Suomen maaperällä järjestetään Yhdysvaltain johtama sotaharjoitus – mukana 19 eri maata ja Nato
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005878407.html
    Puo­lus­tus­mi­nis­te­ri Jus­si Nii­nis­tö (sin.) on hy­väk­sy­nyt Puo­lus­tus­voi­mien kan­sain­vä­li­sen kou­lu­tus- ja har­joi­tus­suun­ni­tel­man en­si vuo­del­le.

    Suun­ni­tel­maan si­säl­tyy 92 ta­pah­tu­maa, mikä on lu­ku­mää­räi­ses­ti enem­män kuin tänä vuon­na (81). Myös har­joi­tus­ten kus­tan­nuk­set kas­va­vat tä­män vuo­den va­jaas­ta 8,8 mil­joo­nas­ta eu­ros­ta va­jaa­seen 11 mil­joo­naan.

    https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/431796/7fab7b13fe

    Yhdysvallat johtaa massiivista harjoitusta Suomen maaperällä
    Yhdysvaltalaisten johtama harjoitus kuten muutkin kansainväliset harjoitukset saavat sinetin ulko- ja turvallisuuspoliittiselta johdolta. Niistä päätetään tasavallan presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksissa.

    https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4163073/Yhdysvallat+johtaa+massiivista+harjoitusta+Suomen+maaperalla

    Perustuslaki
    67 §
    Valtioneuvoston päätöksenteko

    Valtioneuvostossa
    käsiteltävät asiat on valmisteltava asianomaisessa ministeriössä.
    Valtioneuvostossa voi olla ministerivaliokuntia asioiden valmistelua
    varten.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L5P65

    Laki valtioneuvostosta

    23 §
    Ministerivaliokunnat
    Valtioneuvostossa
    on ministerivaliokunnat ulko- ja turvallisuuspolitiikan, Euroopan
    unionia koskevien asioiden, raha-asiain sekä talouspolitiikan
    valmistelua varten.

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030175

    Asetus: Valtioneuvoston ohjesääntö
    25 §
    Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta
    Valiokunnan
    on valmistelevasti käsiteltävä tärkeät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
    ja muita Suomen suhteita ulkovaltoihin koskevat asiat,

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030262

    Vanhanen 2004:
    Presidentin päätöksenteko:
    Presidentin esittelyssä presidentti tekee ulkopolitiikkaa koskevat määrämuotoiset
    päätökset valtioneuvoston valmistelusta ja ratkaisuehdotuksesta.
    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=kk+837/2004

    Ministeriön valtaoikeudet:

    Perustuslakivaliokunta on katsonut lausunnoissaan ( PeVL 7/2005 vp, HE 1/1998 vp, s. 132/II,
    PeVL 27/2004 vp, s. 3, PeVL 33/2004 vp, s. 6/I), että ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa
    lähinnä teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisehköissä asioissa.

    Ministeriön päätökset ovat hiearkiassa vielä alempana kuin ministeriön asetukset, joten päätöksillä saisi päättää vain vielä pienemmistä asioista kuin asetuksella

    Lainkirjoittajan opas

    Valtioneuvoston ja ministeriön välistä
    toimivallan jakoa on kuvattu hyvin voimassa olevassa lainkirjoittajan
    oppaassa. Sen mukaan ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa
    yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisemmissä
    asioissa sekä selvästi teknisluonteisissa ja toimeenpanoa koskevissa
    asioissa.

    Lainkirjoittajan opas

    http://lainkirjoittaja.finlex.fi/13-saadosten-lajit-ja-saadostaso/13-4/

    ”merkitykseltään vähäisehköissä asioissa”

    PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2005 vp

    Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja

    rikoslain 49 luvun muuttamisesta

    Ehdotus ei siksi ole hyvin sopusoinnussa

    perustuslain 80 §:n 1 momentin sen

    lähtökohdan kanssa, jonka mukaan ministeriölle

    voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa lähinnä

    teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta

    merkitykseltään vähäisehköissä asioissa

    (HE 1/1998 vp, s. 132/II, PeVL 27/2004 vp, s.

    3, PeVL 33/2004 vp, s. 6/I).

    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_7+2005.pdf

  3. Hyvä juttu. Olen aina ihmetellyt suomalaisten matikkapäätä. Jos pakolaisiin menee miljardi vuodessa, niin kuulemma ollaan kestämättömässä tilanteessa lähellä romahdusta. Jos sama raha menee hävittäjiin, niin mitään puhetta järkyttävästä romahduksesta ja kestämättömästä tilanteesta ei kuulu?

    En puolustele massamaahanmuuttoa, mutta selvästi romahdus on lähellä vain silloin, kun rahaa menee ns. väärään tuuttiin.

    Halvemmaksi tulisi se, että rehellisesti tunnustettaisiin, että Venäjää varten varustautuminen on turhaa ja tehdä politiikkaa, jossa Venäjän edut on taattu ja turvattu. Ehkä tämän jälkeen olisi varaa moneen sosialiturvan positiiviseen uudistamiseen.

    • Juuri näin. Avainasia on luoda normaalit ja rauhanomaiset (ei räyhänomaiset kuten nyt on luotu) suhteet Venäjään ja palauttaa itsenäisyys. Varmaan kansan enemmistö seisoo tämän takana.

      — Aika omituista ja vailla realistista pohjaa ellei jopa paranoidista on maamme eu- ja nato-eliitin suhtautuminen Venäjään.
      Kun Venäjä Nato-eliitin saartamana ja vihaamana yrittää turvata rajojaan niin meistä se kertoo maan imperialistisista pyrkimyksistä ja sitä kommentoidaan näin:
      ”Suomen pyrkimyksenä on ollut toimia niin, että Itämeren näennäinen vakaus ei heikkenisi. (Onko todella ollut? katin kontit…silkkaa valhetta)
      Venäjä taas varmasti tiedostaa, että tämäntyyppinen toiminta ei ainakaan lisää vakautta Itämeren alueella, Salonius-Pasternak sanoo. (Mutta se lisää maan turvallisuutta jota mekin olemme uhkaamassa!)”

      Tietenkin Iltalehti, maamme suuri mädättäjä, taas asialla
      Venäjän armeija perusti helikopterikentän keskelle Suomenlahtea – ”Suursaarelta ei lennä montaakaan minuuttia Kotkaan tai Helsinkiin”
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b91c3723-a607-4c4f-b3a9-93980ade2bdd

      Venäjän kai pitäisi nato-eliitimme mielestä istua vain kädet ristissä ja odottaa koska me sinne hyökkäämme, – siis MEKIN koska olemme itsetuhoisasti sitoneet itsemme hyökkäysliittoon jonka kanssa teemme yhteisiä sotaharjoituksia ja joka koko ajan saartaa Venäjää ja pitää sitä vihollisenaan.
      Ellei sitä koeta uhkana niin mikä sitten sitä on.

    • Talousasiantuntija Pauli Vahteran tekemän selvityksen mukaan maahamme tunkeutuneiden, melkein pelkästään ELINTASO-pakolaisten eli EI oikeiden pakolaisten ylläpito maksaa suomalaisille veronmaksajille yli KOLME miljardia euroa vuodessa, joka pystytään rahoittamaan vain kasvattamalla KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME vastaavalla summalla ja ottamalla kantasuomalaisilta vähäosaisilta kuten makuuttamalla dementoituneita vanhuksia paskavaipoissaan.
      Ks. myös http://www.velkakello.fi/

  4. Jo pelkästään se että ex puolustusministeri Jussin puoleen kannatus romahti entisestä 18 kansanedustajan puolueesta 0 kansanedustajan puolueeksi, kertoo siitä että Jussin päätökset eivät olleet poliittisesti vähämerkityksellisiä.

    Ministeriö saisi päättää vain vähämerkityksellisistä asioista. Ministerivaliokunta taas ei saa tehdä määrämuotoisia päätöksiä lainkaan, koska sellaista lakia ei ole olemassakaan, jonka nojalla se voisi sellaisia tehdä.

    Missään ei ole säädöstä että kuin ministerivaliokunta tekee päätöksiä. Jussin hullun hauskaa tarinaa:

    MINISTERI Niinistö kuvaa lokakuun 6. päivänä 2017 presidentti Niinistöltä saamaansa palautetta ”työpaikkakiusaamiseksi”, mutta kertoo kestäneen sen hyvin.

    ”Kunnon runtua ja välillä intensiivistä tuijottamista, jolla Sale ehkä yritti saada minut taipumaan tai murtumaan.

    Muistuu mieleeni tarinat siitä, miten hän eduskunnan puhemiehenä itketti naisalaisiaan. Vaan minäpä en vollottanut, kunhan tuijotin takaisin.

    Pääministeri kärsi selvästi konfliktista ja yritti tasoitella, ulkoministeri ja valtiovarainministeri Orpo olivat viisaasti vaiti – enimmäkseen. Virkamiehiltä ei kysytty mitään, tämä oli vain minun rökittämistä.

    Utvan päätyttyä vein TP:lle allekirjoitettavaksi kabinettiesittelyn, jolloin hän alkoi ”jussitella” minua, jota hän ei yleensä tee. Timo totesi myöhemmin, että se oli Salen tapa yrittää tasoitella.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006026270.html

    • Suomihan on mukana lännen suunnitelmassa vallata venäjä ja jakaa se valtaajien kesken ja isäntämaasopimus ja sotaharjoitukset liiityy tähän valtaussuunnitelmaan ja kansa on syrjäytetty isäntämaasopimuksen ja sotaharjoituksien hyväksymisestä ja julkisuudessa julkaistaan vain asian vierestä tehtyjä galluppeja. Sama kaiku on askelten kuten viime sotien alla tosin entiset liittoutuneet ja nykysaksa sekä suomi on natsisaksan ja sen liitolaisten tillalla keräämässä joukkoja ja aseita hyökkäykseen ja kun hyökkäyspäätös tehdään niin suomelta ei kysytä miitään

      • Väitteesi on täyttä hölyn pölyä! Millä aseilla kuvittelet tuollaisen ”itsemurhayrityksen” onnistuvan?
        Lienee turhaa muistuttaa, että Venäjä on edelleen maailman johtava ydinasemahti, eikä Venäjää voi käytännössä nykyisellä, käytössä olevalla aseistuksella voittaa. Vastaisku tapahtuisi joka tapauksessa ydinaseilla, lopputuloksen ollessa täydellinen katastrofi molemmille puolille!

        Kohtuullisen kaukana tulevaisuudessa tähän voi kuitenkin tulla muutos, mikäli länsi onnistuu saamaan tarpeeksi pitkän kaulan sotatekniseen kehitykseen, sekä vanhojen, megatonniluokan ydinaseiden vanhennettua. Tällä hetkellä ydinaseita ollaan laittamassa uusiksi jokaisen ydinasemahdin taholta. Suunta ja trendi on se, että menneen pienempiin ja säädettävissä olevien ydinaseiden suuntaan.

        • Usan kaavahan on muiden maiden valtaukseen ensin salainen sota ja niiden aiheuttama levottomuus ja johdon demonisointi kohdemaassa kuten nyt on tapahtunut ja tapahtuu ja edellinen suomen hallitushan osallistui siihen riemumielin presidenttiä myöten. Cialla on lonkeronsa niin venäjällä kuin suomessakin. Putini on kuitenkin kova luu joka ei anna uusliberalististen hömpötysten sekoittaa päätään niinkuin edeltävillä presidenteillä kävi ja venäjän valtaus ei varmasti tapahdu putinin valtakaudella.

  5. Jokohan noihin naton ja usan sotaharjoituksiin suomen määperällä tulee toppi, pirkkalan lentokentälle oli tällä viikolla usan ilmavoimat tuoneet harjoituskalustoa öiseen aikaan ettei ihmiset saisi tietää mutta oli ollut niin äänekäs kone että se oli herättänyt seudun ihmiset ja lopulta puolustusvoimat tunnusti sen olleen heidän ja usan asialla. Tämä tapahtui heti sen jälkeen kun Antti oli todennut että harjoitukset on politiikkojen päätettävissä olevia asioita joten nähtäväksi saako Antti rotia puolustusvoimien touhuun ja lento saattoi liittyä jussi niinistön lupaamaan harjoitukseen suomessa tänä vuonna. Isäntämaasopimushan antaa vapaat kädet usalle ja natolle harjoitella täällä milloin vain ja niiden lopettaminen edellyttää isäntämaasopimuksen purkamista että harjoitukset loppuu. Villeintä on kun hallituspuolueista sosdemit ja ruotsalaiset oli tuota sopimusta värkäämässä hallituksessa jonka ministerineuvosto sen sitten hyväksyi.
    Saattaa olla että Antin ripitys ei auta tuohon natomaiden harjoitteluun suomessa ja auttaneeko rahansäästöönkään hävittäjähankinnoissa.

    • Luulen että Antti kerää vain irtopisteitä, pelaa poliittista peliään. Kuten Persutkin jotka sanovat vastustavansa maahanmuuttoa mutta istuvat Brysselissä kuunteluoppilaina.
      Jos asiaan olisi todella haluttu vaikuttaa niin kuten sanot missään isäntämaasopimuksen värkkäämispuuhissa ei olisi oltu mukana.

    • Venäjälle uhoaminen tuntuu lapselliselta ja nyt, kun eräs maailmanmafioso on kutsuttu mukaan touhuun, niin siihen on tullut vielä semmoinen raukkamainen sivujuonne, jossa on aimo annos varomatonta tyhmyyttä mukana. Iso kumppani vie mukanaan ja asettaa etusijalle omat sääntönsä ja intressinsä. Koko asetelma uhmaa syvää vanhaa kansanviisautta koskien herrojen kanssa marjaan menemistä. Isoisempien hännystely ja liehittely ei maanpuolustushenkeä kohota. Toki aseita voi hankkia suuriltakin toimittajilta, mutta aseiden tarkoitus on kaiketi ylläpitää omaa riippumatonta asemaa eikä päinvastoin.

  6. Hävittäjien ostaminen olisi rahan haaskausta. Niillä ei voisi lentää kriisin aikana. Vihollisen ohjukset olisivat liian vaarallisia. Järkevää olisi hankkia ohjuksia, joilla tuhottaisiin hyökkääjän koneet ja ohjukset. Eihän konehankinnoilla ole muuta tarvetta kuin tukea myyjän aseteollisuutta.
    Lentokone oli ennen tärkeä puolustusase, enää se on tarpeellinen hyökkääjälle.

    • Juuri näin. Millä NATO talebani Niinistön ehdoton hävittäjäusko oli selitettävissä? Minne BUK 400 ilmestyy, niin siellä NATO hävittäjä maadoittuu. Suomen ylle se jo luo varjon.

  7. Tuo Vahteran juttuja aikoinaan luin ja perusteluja hänen laskutoimituksille. Käsittääkseni hänen matikkapäätä ei ole oikein otettu tosissaan edes Perussuomalaisten päättävissä elimissä. Miljardi tai puolitoista lienee lähellä totuutta ja valtava summa on sekin.
    Puolustusbudjetti on tuo 3 miljardia kaikkinensa kalustoineen virkamiehineen. Siinä maksetaan palkka noin 12k ihmiselle. Aivan noin kallista ihmisten säilöminen Suomessa ei oli, mitä Vahtera esittää.

  8. Isäntämaasopimus on nähtävä turvatakuina baltian maille. NATO tarvitsee Ruotsin ja Suomen maaperää jos baltian maat joutuvat Venäjän kanssa hankauksiin. Sopimuksen ansiosta Venäjälle koituva riski miehittämisen muuttumisesta suursodaksi kasvaa ja hyökkäyskynnys kohoaa.

    Samalla se sitoo kohtalomme samaan nippuun Baltien kohtalon kanssa. Jos Venäjällä on aikomuksia Baltian suhteen, sen täytyy toimia myös Suomen ja Ruotsin suhteen. Järjestely, joka kohottaa Venäjän hyökkäyskynnystä niin, ettei sitä kuitenkaan ärsytetä NATOon liittymisellä, on mielestäni oikein hyvä. Jos taas NATO alkaa toimia agressivisesti, voimme sanoutua sopimuksesta irti – eihän se ole pätevä.

    Jotta turvatakuilla olisi käytännön merkitystä, täytyy puolustusratkaisujen tukea tehtyjä päätöksiä. Suomella ja Ruotsilla pitää olla valmiudet toimia osana NATOn sotavoimaa ja näitä valmiuksia onkin kehitetty ja harjoitustoiminnalla ylläpidetty.

    Se, että Yhdysvaltojen sotajoukot kutsuvat itsensä Suomeen vierailulle päättäjien yli, ei saa enää toistua. Siitähän Rinteen pitämässä ”puhuttelussa” lieneekin ollut kyse.

  9. ”hävittäjäkankinta … ettei sitä voi jättää sotilaiden päätettäväksi.”

    Missä on tieto siitä minkälainen aseistus on riittävä ja mitä tarvitaan?
    Tuskinpa poliitikoilla, jotka on 100% lobbareidensa armoilla, osa heistä ei halua edes yritettävän ylläpitää puolustusvoimia.

    ”Yksi sellainen olisi hävittäjähankinnan ottaminen uuteen syyniin.”

    Kenen intresseissä olisi se että Hornet kaluston tullessa käyttöikänsä päähän, suomi jäisi ilman ilmavoimia?

    Eli kenen lauluja lauletaan?

    (KimmoK, salanimellä, salaisesti)

    • Suomella ei ole varaa sellaiseen määrään aseistusta ja eikä niiden käyttäjiä joka vastaisi venäjän vastaavaa. Suomelle hankittava aseistus on natolle tarkoitettua aseistusta muka venäjä uhkaa varten mutta kun venäjä ei uhkaa suomea eikä viroa niin suomi tarvitsee aseistuksen oman maansa pitämiseksi puhtaana natojoukoista mutta siihenkään ei sen rahkeet riitä. Suomella on euroopan suurimmat asevoimat ja se on riittävä pelote kelle tahansa ettei kukaan tänne halua rauhan aikana rynniä ja sotaaikana ne ei kuitenkaan ole riittävät mitään isoja sotilasliittoja tai maita vastaan. Hävittäjähankinnassa poliitikot voi käyttää taloudellista harkintaa ja ottaa huomioon pariisin rauhansopimus koska suomen puolustusvoimat on laittoman isäntämaasopimuksen perusteella toimineet niinkuin suomi kuuluisi natoon ja potkineet perustuslaillisen aisan yli jo pitkään ikään kuin nato johtaisi suomea. Naton kanssa vehtaamisessa kuitenkin joudutaan globaaliin militarisointiin eikä suomen puolustusvoimien ole syytä lähteä naton eikä muidenkaan sotiin mukaan vaan säästää voimavaransa suomen puolustuksee ja vetäytyä niistäkin missä ovat vielä mukana. Itsenäisyys on laulun arvoinen ja vaaleilla valittujen poliitikkojen demokraattinen päätöksen teko mahdollisuusnon toisen laulun arvoinen mutta joillekkin vain natolaulu kelpaa.

      • Kaikkein hulluinta on ne suunnitelmat että suomen pitää aseistua että se voi puolustaa natomaa viroa. Suomi ei kuulu natoon joten ei ole mitään logiikkaa natomaan puolustukseen joka kuuluu.pelkästään natolle joten suomen ei kannata alkaan naton aisankannattajaksi asiassa vaikka monet natoilijat on suomessa niin suunnitelleet.

      • Samaa mieltä, että Venäjä ei nykyään uhkaa Suomea eikä Viroa.

        Se, mikä huolestuttaa, on Venäjän kasvanut kansallinen ”itsetunto”, kansaan kohdistettu länsivastainen propaganda ja oppositiovoimien tukahduttaminen. Putin on järkimies, mutta hänen seuraajastaan ei voi tietää.

        • Kyllä länsimaissa on tuota venäjävastaista propagandaa huimasti enemmän kuin venäjällä vastaavaa ja oppositiovnoimat mielenosituksineen venäällä on pienemmät kuin esim. Ranskassa. Navalnya on verrattu venezuelan guiadoon mitättömän kannatuksen puolueen johtajana joka mellakoinneilla hankkii kansansuosiota puoluelleen ja usaa miehittäjäksi.

        • ”…huolestuttaa, on Venäjän kasvanut kansallinen ”itsetunto”,”
          aika outoa puhetta, yleensä terve kansallinen itsetunto on hyvä asia joka takaa maan itsenäisyyden ja menestyksen,
          meiltä se puuttuu ja siksi nämä nato- ym. vaaralliset seikkailut vieraan kainaloon hakemaan turvaa,
          Venäjän ’viides kolonna’ yrittää tuhota tuota itsetuntoa järjestämällä mielenosoituksia joihin kerätään maksettuja osallistujia mutta Putin on valveilla eikä anna hajottaa maataan kuten on käynyt Eurostoliiton maille

          • Minoon samaa mieltä että ”kansallinen itsetunto” on hyvästä ja jos sitä ei ole, maa on tuuliajolla ja kaiken maailman taulapäiden vietävissä.

        • Sana ”itsetunto” oli ehkä väärä sana kuvaamaan sitä Venäläisiin iskostettua ajatusta, että Venäjä on Jumalan valitsema kansa, jolla on pyhä tehtävä lännen ja ihmiskunnan ”rappion” vastaisessa taistelussa.

          Kansallinen itsetunto on hyvä asia, mutta kun se muuttuu toisia halveksivaksi ylpeydeksi, voi seuraukset olla traagiset sellaisen itsevaltiaan johtajan käsissä, joka haluaa tuolla ylpeydellä kansan suosioon ratsastaa.

          Niin kuin Saksa nöyryytettiin 1. maailmansodassa, nöyryytettiin Venäjä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Toivottavasti se sama, mitä Saksassa tapahtui nöyryytyksen jälkeen ei tapahdu Venäjällä.

      • >Suomella ei ole varaa sellaiseen määrään aseistusta ja eikä niiden käyttäjiä joka vastaisi venäjän vastaavaa.

        Onneksi ei ole tarpeenkaan. (se nähtiin jo talvisodassa)

        Nykyisin riittää että vastustaja tietää että tulisi liiaan kalliiksi koettaa tehdä meille saman kuin teki esim. Ukrainalle.

        >Suomelle hankittava aseistus on natolle tarkoitettua aseistusta muka venäjä uhkaa varten mutta kun venäjä ei uhkaa suomea

        Onpa pöljästi sanottu.
        Onko NATO yhteensopivat aseet jotenkin huonompia kuin muut?

        Venäjän uhka on konkretisoitunut useissa sen naapurimaissa.
        On oltava fiksumpi, kuin ennen talvisotaa.

        > eikä viroa

        Kiitos NATOn, se sopii heille, mutta mielestäni ei meille.

        >niin suomi tarvitsee aseistuksen oman maansa pitämiseksi puhtaana natojoukoista

        Nato on puolustusliitto, ei hyökkäysliitto.
        Meidän ”länsinaapurit” on vakaita ja demokraattisia maita, toisin kuin Venäjä.

        >Suomella on euroopan suurimmat asevoimat ja se on riittävä pelote kelle tahansa ettei kukaan tänne halua rauhan aikana rynniä

        Suomella on tosiaan yksi euroopan kykenevimmistä puolustusvoimista.
        Siitä on pidettävä kiinni.
        Siksi hajoavien koneiden tilalle on hankittava vastaavat uudet koneet.

        > ja sotaaikana ne ei kuitenkaan ole riittävät mitään isoja sotilasliittoja tai maita vastaan.

        Maailman sodassa, puolueettomuudella on etunsa.
        Mutta Talvisota opetti että apu voi tulla tarpeeseen.
        Siksi on oltava valmiina sovittuna jotain pahan päivän varalle.

        Kun käyttäydymme fiksusti, mikään sotilasliitto ei ole meitä vastassa.
        Korkeintaan jokin fasistinen diktatuuri.
        Tai jokin anargiaan syöksyvä, hajoava zirinovskistan.

        >Hävittäjähankinnassa poliitikot voi käyttää taloudellista harkintaa ja ottaa huomioon pariisin rauhansopimus

        Pariisin ikivanha rauhansopimus kieltää meiltä mm. panssarintorjunta-aseet, ja Airbus matkustajalentokoneet, mutta ei Hornetteja.
        Sopimuksesta voi ihan julkisesti ja kuuluvasti sanoutua irti, niiltä osin kuin se on vanhentunut.

        > koska suomen puolustusvoimat on laittoman isäntämaasopimuksen perusteella toimineet niinkuin suomi kuuluisi natoon

        HöpöHöpö.

        Mutta asiaa voisi selkeyttää julkistamalla päätöksen että emme ole NATO -liitosta kiinnostuneita.
        (minulla ei ole pinintäkään luottoa siihen että suursodassa NATO:n rahkeet riittäisi tänne pohjolaan)

        -KimmoK (salaisen salanimen takaa, salaisesti)

  10. ”Monella tavalla myönteisesti uudistunut maan hallitus…”

    Vaikka tämä nyt käsillä olevan artikkelin aiheeseen suoranaisesti ei liitykään:

    ”Uuden hallitusohjelman megatrendi: Globalistien ilmastovouhotuksen pakkosyöttö suomalaisille

    Uudessa 135-sivuisessa hallitusohjelmassa pelkästään sana ”ilmasto” toistetaan yli 100 kertaa. Lue ja järkyty!
    Iltalehden eilen sunnuntaina julkaisema hallitusohjelman luonnos on pituudeltaan 135 sivua ja sisältää kaikkiaan 30 017 sanaa. Luin sen alusta loppuun eilisen illan ja tämän aamun aikana, mutta vain järkyttyäkseni: Luinko siis tosiaan Suomen hallitusohjelman vai ilmastovouhotuksen?

    Suomalaisten pöytä on katettu EU-federalismilla ja globalistien ilmastoagendalla.
    Kun tutustut uuteen ja tänään maanantaina virallisesti julkistettavaan hallitusohjelmaan, huomaat uuden ja globalistien syöttämän ylikansallisen megatrendin tunnussanojen hallitsevan Suomen poliitiikan koko sisältöä.

    Antti Rinteen johdolla suomalaisille onkin luvassa globalistien ilmastoagendan todellinen pakkosyöttö (Agenda 2030) kaikille elämän osa-alueille – veronmaksajien rahastuksella ja holhouksella sekä lisääntyvillä kielloilla ja sääntelyllä. Voimme puhua todellisesta EU-alueen uuskommunismin julistamisesta, ilmastopolitiikkaa globalismin keppihevosena käyttäen.

    Sana ”ilmasto” mainitaan hallitusohjelmassa peräti 108 kertaa! Erilaisia variaatioita ovat mm. Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka, ilmastoteknologia, ilmastotavoite, ilmastolaki, ilmastoystävällisyys, ilmastopaneeli… pelkästään ”ilmastonmuutos” mainitaan hallitusohjelmassa 27 kertaa!
    Sana ”päästö” on mainittu huimat 80 kertaa:…

    Toimittajan kommentti:
    Nähdäkseni pääministeri Antti Rinteen johdolla koottu hallitusohjelma on kokonaisuudessaan järkyttävä EU-globalistien agendan poikkileikkaus, jossa päähuomio on kansallisen päätäntävallan siirtämisessä ylikansallisiin käsiin, perustuen yltiöpäiseen ilmastonmuutos-agendan julistamiseen…”

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/06/03/uuden-hallitusohjelman-megatrendi-globalistien-ilmastovouhotuksen-pakkosyotto-suomalaisille/

  11. Juuso257: ”Isäntämaasopimus on nähtävä turvatakuina baltian maille.”

    Suomen valtio ei ole missään vaiheessa luvannut auttaa Viroa sotilaallisesti, eikä antaa minkäänlaista ”turvatakuuta” Virolle. Jo Paavo Lipponen pääministerinä ollessaan torjui tällaiseen tähtäävän ehdotuksen. Viro saa rauhassa turvata Natoon ja sen Artiklaan 5.

    Artikla 5:tä ei ole testattu kertaakaan tositilanteessa. Yhden ainoan kerran Naton neuvosto on päättänyt ottaa Artikla 5:n käyttöön. Se tapahtui yksimielisesti, kun USA vaati Natoa rankaisemaan Afganistania sen piilotellessa 9/11-terrori-iskuista epäiltyä Osama bin Ladenia (jota ei sitten sieltä löytynytkään). Silloin USA hyökkäsi Afganistaniin läheisimpien persekärpästensä kanssa, sivuun jätettyjen Nato-maiden tykätessä kyttyrää. (Tästä oli aiemmin hyvä selostus Suomen erityisedustuston Natossa nettisivuilla, mutta nyt se näkyy pyyhityn pois.)

    Suomikin on sittemmin liittynyt sotilaineen Afganistanin miehittämiseen liki miljardin euron edestä. Eli meillä on ollut kunnia olla toteuttamassa Artikla 5:n mukaista operaatiota, vaikkemme Naton jäsen olekaan. Tätä samaako meiltä odotetaan Baltian maiden osalta?

    • Se, mitä Suomi on tai ei ole luvannut, ei ole merkityksellistä. Isäntämaasopimuksen ansiosta Venäjän pitää ottaa huomioon, että mikäli sillä on aikeita baltian maiden suhteen, se todennäköisesti saa naapuriinsa muutaman kymmenen kilometrin päähän Pietarista suuren ja teknisesti edistyneen sotajoukon.

      Jos olemme tukemassa NATOa Afganistanissa, meidän voidaan olettaa tosipaikan tullen tukevan myös Baltteja.

      • Eli ydinaselatausta Suomea vastaan pitää tuntuvasti lisätä. Ensi-iskuopin merkitys Venäjän sotilastrategiassa lisääntyy ratkaisevasti. Suomen siviiliväestö kiittää tästä suuresta viisaudesta kaltaistasi suurta nerokasta sotilastrategia. Minkä maan ja minkä väestön etuja ylipäätänsä ajattelet?

        • Suotta minua kiität isäntämaasopimuksesta. En minä sitä keksinyt. Olen vain keksinyt strategian tuon sopimuksen takana.

          Pitäisikö ajatella jonkin kansan, maan tai oman itsensä etua?
          Sitähän juuri Yhdysvallat tekee ja sen seurauksista saamme kaikki kärsiä.
          Toimisimmeko Yhdysvaltojen tavoin, jos olisimme suurvalta? Kritisoitko yhdysvaltojen toimintaa vai sitä, että olemme liian pieni toimija toimiaksemme samoin?

          Isäntämaasopimus on järjestely, jolla taataan rauhan säilyminen Baltiassa ja pohjolassa. Jos rauha Venäjän aloitteesta rikkoutuu, koko maailma tuhoutuu. Sitä tuskin Venäjäkään haluaa.

      • Siinäpä tuli suursuomalaisen näkemys kirkkaana esille kun natoa pitää auttaa niin afganistanissa ja baltiassa kun se ei muuten pärjää. Eikä pietarin edustalle kannata lähettää suurta ja teknisesti edistynyttä joukkoa kun se pienenee pikavauhtia kun vielä suurempi teknisesti edistynyt joukko alkaa sitä röykyttämään

        • Tarkoitin Pietarin edustan sotajoukolla NATOn joukkoja. Jos Venäjä alkaisi niitä röytkyttää, saataisiin sanoa hei-hei elämälle maapallolla.

          • Ymmärsin väärin kommentisi motiivit mutta ei afganistanista seuraa että suomen pitää huolehtia baltian puolustuksesta kun sitä varten virolla on nato ja tuskin venäjä sinne hyökkää kun kerran on sieltä vetäytynyt. Tulipahan kuitenkin selvennetyä myös nykyisten suursuomalaisten tämän päivän suunnitelmat ja baltiannpuolustus kuuluu niihin kuten ollaan huomattu sotaharjoituksista baltiassa joissa suomi on ollut mukana ja suomen suursuomalaisia on koko poliittinen eliitti presidentistä lähtien.

      • NATO johtaa rauhanturvatyötä Afganistanissa.

        Mutta me emme ole tukemassa NATOa Afganistanissa.

        Olemme tukemassa hallitusta ja demokraattista kehitystä.

        puolustusvoimat:
        ”Kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuminen on Puolustusvoimien lakisääteinen tehtävä.”
        ”Osallistumista määrittää laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta (kriisinhallintalaki), jonka mukaan Suomi voi osallistua kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ylläpitävään tai palauttavaan sekä humanitaariseen ja siviiliväestön suojaamiseen tähtäävään sotilaalliseen kriisinhallintaan”

        ”Operaation tehtävänä on tukea Afganistanin hallitusta saavuttamaan ja ylläpitämään turvallinen toimintaympäristö maan jälleenrakentamiseksi ja demokraattisten rakenteiden vahvistamiseksi. ”

        finlex:
        ”Tässä laissa tarkoitetun kriisinhallinnan toimeenpanijana voi olla YK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ), Euroopan unioni (EU) taikka muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä.”

        • Mutta olen kyllä vahvasti sitä mieltä että jos päätös ei tule EU:lta tai YK:lta JA jos ”ongelman” on aiheuttanut jokin länsimaa omilla pöljyyksillään, rauhanturvan saisi maksaa 100% ongelmat aiheuttanut taho.

          Afganistanin lasku (+pakolaiset) kuuluisi NATO jäsenmaille sekä etenkin USA:lle.
          Irakin lasku (+pakolaiset) USA:lle.
          Libyaan lasku (+pakolaiset) Ranskalle.
          Suurian laskusta (+pakolaiset) saisi mm USA+Israel+Venäjä kisailla keskenänsä.

          En pidä siitä että puolueettomat maat sinisilmäisyyksissään osallistuu ja uhraa talouttaan muiden tekemien rikosten vuoksi.

  12. USA:n ilmailuteollisuus on oppinut ”pahoille tavoille” myös siviilipuolella. Sotilaspuolellahan rahavyöryt on jo pitkän aikaa olleet normi, satojen dollarien pulttien ilmestyttyä markkinoilla. Kalleinhan on parasta. Drakenit rakennettaisiin pääosin Suomessa ja kyseinen kone on yhteensopiva tämänpäivän kehittyneimpien ilmataisteluohjusten kanssa. Paitsi, että ”SAAB” olisi mukavampi ja taloudellisempi menopeli, se nostaisi Suomen ilmapuolustuksen tasoa. Ymmärtäkääs nyt lapset, että millään halvoilla ohjuksilla ei kymmenessä kilometrissa lentäviä vastustajia tavoiteta!
    Haluammeko provosoida venäläisiä ”monitoimihävittäjillä” jotka on Hitlerin toiveiden mukaisesti suunniteltu tehokkaaseen siviiliväestön pommitukseen?
    Maanpuolustus tehokkuus tasapainoittelee aina uhkakuvien välillä.
    Liian vahva armeija houkuttelee vihollisen tekemään ”ennaltaehkäisevän iskun” yhtä varmasti, kuin heikko armeija poimimaan hedelmät puusta.
    Sotamatemaattisesti, ”ei vaivan arvoista” on ainoa pienen, suurvallan vieressä sijaitsevan valtion järkevä puolustuspolitiikka. Tämän takia Ottawan sopimus oli katastrofaalinen Suomen puolustukselle. Miinoilla ei hyökätä!
    No, mitäpä tässä kiihtymään ”lihaveroa” odotellessa…

    • ” Tämän takia Ottawan sopimus oli katastrofaalinen Suomen puolustukselle. Miinoilla ei hyökätä!”

      Erään punamummo-lesbon moraaliposeeraus tuli kalliiksi ja tuhoisaksi Suomen puolustuskyvylle.

      • Venäjän karhu on potentiaalisesti yhtä vaarallinen Suomelle kuin aikaisemminkin, eikä se siitä muutu Putin-satuja kertomalla ja sellaisiin uskomalla.
        Tyhmää on kuitenkin kaivaa verta nenästään sitä tarpeettomasti ärsyttämällä ja suorastaan provosoimalla, kuten viime vuosina on tapahtunut.

        Sopivasti mitoitettu itsenäinen puolustuskyky on kuitenkin tietty kynnystekijä karhun mahdolliselle provosoimattomalle agressiolle. Miten tietyllä rajallisella rahamäärällä puolustuskyky maksimoidaan on sitten oma lukunsa.

        Jos aikoinaan isänmaallinen Keijo Korhonen olisi valittu presidentiksi bilderbergi/sionistibanksteri-lakeijan sijaan, meille olisi hankittu ruotsalaiset hävittäjät.

        • potentiaalisesti vaarallinen ?
          jokainen on potentiaalisesti vaarallinen jolla on aseita.
          Ei se ole mikään perusta pitää ketään vaarallisena. Silloinhan jokainen aseistettu kansalainenkin on potentiaalisesti vaarallinen vaikkei aio käyttää aseitaan kuin henkensä puolustamiseen.
          Vaarallisuus pitää osoittaa todelliseksi kun tuollaista kirjoittaa.
          Miten Venäjä on yhtä vaarallinen kuin aikaisemminkin?
          Ja mitä ovat nuo Putin-sadut?
          Nyt sitten faktaa pöytään eikä vain omia uskomuksia.

          • Ainakin puolen vuosituhannen historia osoittaa, kuinka vaarallinen Venäjä on ollut Suomelle.
            Minä en keksittyihin satuihin usko, en varsinkaan Putin-satuihin.

          • Tuoko oli faktaa mitä toivoin? Siis tuon takiako nykyinen Venäjä on meille yhtä vaarallinen kuin aikaisemminkin?

            Tässä voisi ihmetellä miksi olet täällä esiintynyt kovin pakolaisvastaisena ja puolustanut aseenkanto oikeutta juuri turvallisuus syistä mutta nyt pidätkin vaarallisena valtiota joka aseistaa itseään taatakseen turvallisuutensa nato-koaliition uhan alla.
            Minusta se on aika erikoista.

  13. Suomen Eurokansa sa kiittää PUTINia ollakseen vielä hengissä. Viisaan, ja pitkämielisen kansansa johtajana, PUTIN menee historian kirjoihin ”RAUHAN MIEHENÄ”, koska jos hän ei sitä olisi, niin Suomesta ei olisi kuin risat jäljellä, Usan tankit ruostuvana romuna Niinisalossa Hornettien valaistessa iloisesti taustalla. Jonkinlainen RAJA pitää VENÄLÄISILLÄKIN olla kaiken tökkimisen keskellä. Ajatella jos VENÄJÄ aloittaisi samanlaisen käytöksen maapallolla, mihinkä Usa juuri nyt syyllistyy, siinä olisi ”naurussa pitelemistä”, huh.

    • Melkein veit sanat suustani. Parempaa miestä Venäjän johtoon on todella vaikea kuvitella. On enemmän kuin ikävä asia ettei sitä meillä tajuta vaan halutaan lyödä pää taas Karjalan mäntyyn.
      Ja sekin ettemme pysty olemaan rauhan maa, maa joka rakentaa rauhaa eikä halua olla mukana tuhoamassa ja tappamassa muita.

      • ”…vaan halutaan lyödä pää taas Karjalan mäntyyn.”

        Käytät sodanjälkeisten kommunisti-politrukkien fraseologiaa.
        Oletko varma, että Stalin ei olisi teloituttanut tai kyydittänyt vanhempiasi tai isovanhempiasi Siperiaan, elleivät yli puoli miljoonaa suomalaista olisi ”lyöneet päätään Karjalan mäntyyn”. Tuo on itsenäisyytemme, lähes sadan tuhannen henkensä uhraten, pelastaneiden sotaveteraaniemme häpäisyä.

        On puhdasta spekulaatiota väittää, että talvisota oli ”Erkon sota”, joka olisi voitu välttää.
        Esim. miksi Neuvostoliitossa oli jo vuonna 1937 eli kaksi vuotta ennen talvisotaa painettu ”Puna-armeijan marssiopas Suomeen”? Stalin ja Hitler olivat myös tehneet etupiiri-sopimuksensa ennen talvisotaa.

        • Marski siis oli mielestäsi pelkkä spekuloija kun sanoi, että Talvisota oli ’Erkon sota’ ja kun hänen mielestä NL:n tarjoamiin ehtoihin sodan välttämiseksi olisi kannattanut suostua.
          Silloin ei kukaan olisi joutunut sodassa antamaan henkeään kuten tapahtui ei ketään olisi ’viety Siperiaan’ (mikä tässä yhteydessä esiin tuotuna on aika propagandistista … ja omat korttisi paljastavaa…)

        • ”Tuo on itsenäisyytemme, lähes sadan tuhannen henkensä uhraten, pelastaneiden sotaveteraaniemme häpäisyä.”

          Miten suhteuttaisit mainitsemasi asian siihen, että tarkoittamasi itsenäisyys on lahjoitettu pois ilman, että yksikään kallo on kajahtanut mäntyyn tai ainutkaan kuula kalloon.

          Mikä on ollut lopputulos? Täysi katastrofi.

          Pers’aukinen Suomi jota joillakuilla on otsaa kutsua itsenäiseksi, tappaa/näännyttää vanhuksiaan rahanpuutteessa/voitontavoittelun merkeissä niin yksityisissä kuin kuntienkin hoitolaitoksissa, joka on esimerkki sosiaalisen infrastruktuurin rappiotilasta.

          Sitten vielä joillain on otsaa nimittää Suomea oikeusvaltioksi.

          Tekninen perusinfra alkaa olla rapistunut jo täysin korjauskelvottomaksi, eikä tilanne parane kun ei ole rahaa taskussa, eikä mistään tulossa.

          Samaan hengenvetoon sitten jauhetaan puolustus sitä ja tätä ja ollaan ostamassa mitä ilmeisimmin puolivalvalmisteita jenkkilän tuotantolinjoilta.

          Täällä ei ole enää mitään puolustettavaa omaksi hyvinvoinniksi, kun lähestulkoon kaikki taskut on jo käännetty nurin, ja velkarahalla pidetään valtiota pystyssä, mutta röteenä vaan pitää olla hävittäjiä hankkimassa vaikka ryysyt roikkuvat.

          • Olen monta kertaa tällä sivustolla ilmaissut kantani mm. viittaamalla

            Jorma Jaakkolan sivustoon jormajaakkola.fi (jo vuosia sitten, taisin olla ensimmäinen joka tällä sivustolla siihen viittasi)
            *
            tutkivajournalisti Seppo Konttisen kirjaan ”Kansallisomaisuuden ryöstö”
            *
            britti-patriootti David Noakesin sivustoon ”Expose the EU dictatorship and its police state”, https://eutruth.org.uk/
            *
            aikoinaan Neuvostoliitosta karkotetun ”väärinajattelijan” Vladimir Bukovskyn haastatteluun Europarlamentissa v. 2006: ”Former Soviet Dissident Warns For EU Dictatorship”, https://www.brusselsjournal.com/node/865)
            *
            Koiviston konklaavin erään uhrin Erkki Ahon blogiin http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/koiviston-konklaavi-ssp-sopimus-ja-muut.html)
            *
            kuinka tietty joukko suomalaisia johtavia poliitikkoja, so. maanpettureita on käynyt Bilderberg-kokouksissa kuuntelemassa NWO-ohjeistusta eli mm. miten kansallisvaltio Suomi tuhotaan liittyen esim. seuraavaan: ”Suomen tuhoamisohjelma”, https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/
            *
            kuinka KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen PettUri Urpo syksyllä 2015 avasi portit 30000 kehitysmaalaiselle miehittäjälle ja komensi vieläpä asevelvollisia kantamaan Torniossa noiden miehittäjien matkalaukkuja odottamaan tilattuihin linja-autoihin; kuinka noiden miehittäjien ylläpito maksaa jo nykyisellään yli 3 miljardia euroa vuodessa, vastaavalla summalla KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME lisäten ja rahan puutteen vuoksi KANTA-suomalaisia heikkoja vanhuksia paskavaipoissaan makuuttamalla – ja tämä on vasta alkua: kunhan natsittaja-sisäministeri Ohisalon ”värikäs” SuOMALIA-projekti pääsee kunnolla alkamaan, niin monet lukuarvot voidaan kertoa luvulla iso X.
            *
            kuinka nykyinen viherpunahallitus jatkaa jo vasemmiston perinteeksi muodostunutta globalistien EU-diktatuuri/NWO-agendan toteuttamista siinä missä edellinen porvarihallituskin: https://mvlehti.net/2019/06/03/uuden-hallitusohjelman-megatrendi-globalistien-ilmastovouhotuksen-pakkosyotto-suomalaisille/ (Onhan puolen tusinaa demariakin käynyt kuuntelemassa suomentuhoamis-ohjeistusta Bilderberg-kokouksissa kuten käy ilmi seuraavasta vuoden 2012 jälkeen päivittämättömstä luettelosta: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2012060215660719)

            Nuo ovat vain muutamia esimerkkejä niiden suuntaisen kantani esille tuomisesta.

        • Minä en ymmärrä tuota uhraamisen henkeä. Metenkä se uhrautuva henkilö voi mennä takuuseen, pelastaakseen perheensä ja kansansa, jos hän makaa ruumishuoneella, taikka hänen kroppansa on pitkin ”männikköä”mistä sitä on haettava ”tikulla ja muovipussilla”? Jokin tuossa filosofiassa ei mene ihmisjärkeen. Johtajamme sanovat, meneppäs sinä poikaseni vihollista vastaan, minä painelen ”saunaan jallupullo kainalossani”?

      • Tässä on katkelma Viron historiaa, jonkalaista oli vähällä tulla Suomenkin osalle – lukumäärät olisivat tietysti olleet moninkertaiset:

        ”Vuoden 1941 kyydityksistä Ants Oras: ”Se, minkä todistajiksi olimme joutuneet, ei ollut enempää eikä vähempää kuin yritys panna alulle Viron kansan tuhoaminen. Se oli vain ensimmäinen toimenpide, joka tuon yhden vuorokauden kuluessa koski noin 10 000 virolaista eli jokaista 112. asukasta. Se ulotettiin pian koskemaan vielä ainakin 40 000 asukasta, mutta suunnitelmana oli, kuten asiakirjoista myöhemmin ilmeni, kuljettaa pois lähes kaksi kolmasosaa väestöstä.”[xx]

        ”Seuraavat ryhmät oli määrä kyydittää Baltian maista:

        1) kaikki hajoitettujen porvarillisten puolueiden sekä porvarillisten taloudellisten ja sivistyksellisten järjestöjen jäsenet, kaikki sosiaalidemokraatit, syndikalistit ja trotskistit;

        2) edellisen hallitusjärjestelmän aikaiset virkamiehet, tuomarit, upseerit ja poliisivirkailijat;

        3) vuosina 1918-20 bolsevikkeja vastaan käytyyn sotaan – josta nyt käytettiin nimitystä »kansalaissota» – osallistuneet;

        4) entiset kommunistisen puolueen jäsenet, jotka olivat joko jättäneet puolueen tai erotettu siitä;

        5) pakolaiset ja maahanmuuttaneet;

        6) ulkomaiden diplomaattisten edustajistojen palveluksessa olleet ja ulkomaisten liikkeiden entiset edustajat;

        7) ulkomaille kirjeenvaihdossa olevat henkilöt, kuten esimerkiksi esperantistit ja filatelistit;

        8) poliittisten pakolaisten sukulaiset;

        9) papistoon kuuluvat ja uskonnollisten järjestöjen aktiiviset jäsenet;

        10) aristokraatit (näitä ei baltiansaksalaisten poistuttua Virossa enää ollut), tilanomistajat, teollisuus- ja liikemiehet, pankkiirit ja ravintolanomistajat.

        Kaikki näihin ryhmiin kuuluvat oli siirrettävä Venäjän synkimmille alueille perheineen. »Se on aivan luonnollista», sanoi eräs kommunisti Virossa näiden tapahtumien jälkeen, »sillä heidän perheensähän vastustaisivat tietenkin sitä, mitä tapahtuu, joten siis heistäkin on päästävä. Ainoa ero oli, että perheen päämiehet määrättiin »pidätettäviksi», kun taas heidän perheensä »kuljetettaviksi». Lisäksi oli kyyditysten määrä koskea jokaista, jolla saatettiin epäillä olevan arvosteleva asenne hallitusjärjestelmään nähden tai että hän mahdollisesti levittäisi tyytymättömyyttä tulevaisuudessa. Kaikki tämä tulkittiin laajimmalla mahdollisella tavalla. Jo lyhytkin vilkaisu yllämainittuun luetteloon osoittaa, että siihen kuului suuri osa Baltian maiden väestöä. Tarkoitus oli, että myöhemmät kyyditykset seuraisivat nopeasti toisiaan. Se, mitä näimme, oli pelkästään varovainen ensi askel.”[xxi]

        Venäjän sisäministeri Lavrenti Beria vahvisti 14.6.1941 Virosta kesäkuussa 1941 kyyditettävien määräksi 13 780.[xxii]” – https://www.jput.fi/Viron_miehitys_1939-41.htm
        Artikkelista löyvät lähdeviittaukset.

        • Nyt alat valua jo Sofi Oksasen russofobiselle tasolle.
          Miksi syötät Viron kommunistista historiaa tänne jolla ei ole juurikaan tekemistä nyky Venäjän kanssa?
          Etkö pysty näkemään eroa NL:n ja nyky Venäjän välillä. Vai haluatko tietoisesti pelotella historiaan jääneen NL:n kommunismilla lukijoita?
          Länsimaisessa vaihtoehtomediassa on suuri joukko älykkäitä kirjoittajia jotka eivät jaa käsityksiäsi Putinista ja Venäjästä. Sivuutatko heidät perehtymättä lainkaan heidän näkemyksiin?
          Kannattaisi perehtyä ja sitä suuremmalla syyllä kun sanot olevasi Totuudenetsijä.

          • Tuo katkelma Viron historiaa on vain pikku esimerkki Venäjän karhun vaarallisuudesta pienille naapurivaltiolleen. Lukemattomia kertoja sanotun viisauden mukaan ne jotka eivät historiasta opi joutuvat toistamaan sen.

            Nuo mainitsemasi älyköt eivät asu karhun naapurissa eikä lähelläkään sitä eivätkä tunne karhun ja sen pikku naapureiden historiaa.

            Kaikkein pahaenteisimpiin kuuluu vuoden 2005 keväällä toiselle virkakaudelle valitun Putinin lausuma[KOMMUNISTISEN]Neuvostoliiton hajoamisesta maailman suurimpana geopoliittisena katastrofina 20. vuosisadalla.

            Olen aikaisemmin tarjonnut sinulle muutamien Putinista vastakkaista kantaa edustavien älyköiden teoksista kirjaesittelyitä, mutta sinulle on sokeassa Putin-uskossasi kaikki häntä vastaan esitetty faktoihinkin pohjaava kritiikki pelkkää läntistä propagandaa, joten sinun kanssasi on turha jatkaa keskustelua Putinista.

          • Osuipa sattumoisin silmään eräs ’Suomen Sotilas’-lehden artikkeli, jonka lopussa on seuraava esittely artikkelin alkuperäisestä virolaisesta kirjoittajasta:

            ”Kenraali Ants Laaneots (synt. 6.1.1948) on Viron puolustusvoimien entinen komentaja. Laaneots on palvellut Neuvostoliiton Puna-Armeijassa upseerina vuosina 1966-1991. Viron saavutettua jälleen itsenäisyytensä 1991, Laaneots oli perustamassa Viron puolustusvoimia uudelleen. Kenraali Laaneots on toiminut Viron puolustusvoimien pääesikunnan päällikkönä kahteen otteeseen vuosina 1991-1994 sekä 1997-1999. Viron maanpuolustuskorkeakoulun johtajana hän oli vuosina 2001-2006. Viron puolustusvoimen komentajaksi Laaneots nimitettiin 5.12.2006, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 2011 saakka. Vuonna 2011 Laaneots ylennettiin kenraaliksi (kindral). Kenraali Laaneots toimi pääministeri Andrus Ansipin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana vuodesta 2011 Ansipin virkakauden loppuun saakka maaliskuuhun 2014.

            Alkuperäinen juttu on luettavissa Sodur-lehden numerosta 5/2014.

            Teksti: Ants Laaneots”,

            https://www.suomensotilas.fi/putinin-venajan-uusi-doktriini/

            Kenraali Ants Laaneots tuntee varmasti erinomaisesti sekä karhun että karhun naapurina sijaitsevan oman lilliputti-maansa historian, toisin kuin monet kaukana karhusta asuvat Putinia ylistävät läntiset ”älyköt”. Pidän tekstiä varsin valaisevana ja suositeltavana luettavana.

          • Myönnän, että kenraali Laaneotsin artikkelissa JOILTAKIN osin on tiettyä yksipuolisuutta enkä joka kohdassa ole hänen kanssaan samaa mieltä, mutta kokokonaisuutena pidän artikkelia varsin valaisevana.

  14. Vastaus Totuudenetsijä 11.8.2019 at 23:18 kommenttiin
    Sanot: ”… sinulle on sokeassa Putin-uskossasi kaikki häntä vastaan esitetty faktoihinkin pohjaava kritiikki pelkkää läntistä propagandaa…”

    Otat oikeuden esittää käsityksiä minun suhteestani Putiniin jopa siinä määrin että käytät usko sanaa. Puhut jopa ’sokeasta uskosta’.
    Tulkitsen tuon ylimieliseksi ja leimaavaksi puheeksi koska itse en ole missään vaiheessa ollut enkä tule olemaankaan ’uskovainen’ kenenkään poliitikon suhteen.
    On eri asia esittää tekoihin perustuvaa arviota ja muiden viisaiksi arvostamien näkemyksiä kuin uskoa sokeasti. Ehkä itselläsi on tarve uskoa lännen Putinin vastaiseen propagandaan ellei jopa tehdä sitä, siihen kommenttisi Totuudenetsijä 11.8.2019 at 01:34 ja oma tulkintasi Putinin puheesta viittaa, jossa Putin totesi NL:n hajoamisen katastrofiksi, mitä se toki olikin ajatellen sitä kaaosta mikä siitä syntyi, ja tuo ’sokea usko’ osuukin paremmin itseesi ja estää näkemästä ja arvostamasta Putinia realistiselta pohjalta?
    Et myös näytä pystyvän eron tekemiseen kommunistisen NL:n ja nyky Venäjän välillä. Mutta tosiasia jolle et voi mitään on että liian moni valistunut ja asioihin perehtynyt, kuten esim. Paul C Roberts, näkee Putinin tällä hetkellä ehdottomana maailmanrauhan ykkösenä ja kansansa arvostettuna johtajana jotta hänet voisi teilata kuten teet.

    • Jatko-osa
      Kun monen, esim. Henry Makowin ja Ron Unzin mielestä zio-masonic mafia on maailmanrauhan suurin uhkaaja ja se taho joka pyrkii luomaan kommunistisen tyrannian, maailmanhallinnon, jota se itse johtaa niin eikö tämä Putinin kehotus N-yahulle palata realiteetteihin ja unohtaa häntä ohjaavat ’Talmudin tarinat’ ja opit kerro ettei Putin ole erityisemmin kiinnostunut sionistien kommunismihankkeista ja maailman valloittamisesta?
      Miksi silti yrität kääntää lukijoita häntä ja ’karhua’ vastaan sionistien vallassa olleen NL:n verisillä teoilla, joista Venäjän kansa ei ollut vastuussa?

      Putin Bored by Netanyahu’s Bible Stories, Invites Israeli PM to Join Real World
      Netanyahu’s Sore Loser Summit with Putin in Moscow did not go quite as planned
      Paul Kaiser
      Israeli Prime Minister Benjamin Netanyahu came to Moscow on Thursday to complain to Putin about big, bad Iran and how tragic it is that Tehran destroyed legions of ”moderate” rebels and ISIS fanatics in Syria.
      Netanyahu:
      Thank you for your congratulations on the upcoming Purim holiday. In ancient Persia, an attempt was made to destroy the Jewish people 2,500 years ago, and it failed. This is what this holiday celebrates. Today, ancient Persia’s successor, Iran, continues attempts to destroy the Jewish state.

      Putin’s reply:
      Putin noted that those events had taken place “in the fifth century BC,” added that “we now live in a different world” and suggested discussing the actual up-to-date problems in the region.
      https://russia-insider.com/en/politics/putin-bored-netanyahus-bible-stories-invites-israeli-pm-join-real-world/ri19160

      PASTClassics
      http://www.unz.com

      https://russia-insider.com/en/politics/president-putins-15-years-power-en-subtitles-video/ri7089

      • Suosittelen että luet em. kenraali Laaneotsin artikkelin. Hänellä on mm. pitkään Puna-Armeijassa palvelleena upseerina täysin toista luokkaa olevat faktoihin eikä propagandaan pohjautuvat tiedot sekä Putinista että Venäjästä yleensä kuin turvallisella etäisyydellä Atlantin takaa huutelevilla ”älyköillä”, jotka eivät ole joutuneet mm. virolaisten ja muiden balttien lailla olemaan Venäjän karhun ”syleilyssä”. Varmasti erinomaisen venäjänkielen taidon omaavana Laaneotsilla on epäilemättä edelleen myös omat ensikäden tietolähteensä Venäjälläkin, jotka noilta ”älyköiltä” puuttuvat.

        • Ei yksi pääsky kesää tee.
          Tosiasia jolle et voi mitään on että liian moni valistunut ja asioihin perehtynyt, kuten esim. Paul C Roberts, näkee Putinin tällä hetkellä ehdottomana maailmanrauhan ykkösenä ja kansansa arvostettuna johtajana jotta hänet voisi teilata kuten teet.
          A hero and leader in a time of madness – Documentary on Putin, the world’s best President
          — linkki alla olevassa kommentissa

          Ei siinä yhden virolaisen kenraalin puheet paljon paina, varsinkin kun tietää mitä kaikkea Viron kansa sai kokea ollessaan sionistibolsujen johtaman NL:n vallassa.
          Ja mieshän voi netota cia-alta ison summan puheillaan.

  15. Putinin ajan Venäjä ei todellakaan ole agressiivinen valtio, vaikka Suomen sotilas niin kirjoittaisikin. Yksi Iso kuva nykyhetken geopolitiikasta löytyy myös sivulta http://www.dasgelbeforum.net/board_entry.php?id=491531
    Das große Scheitern Macrons und Merkels – Trump, Putin und Xi auf Kurs!

    Takuita ei kirjoittaja kykene antamaan, mutta ainakin erittäin laajan. Ajatelkaa jos kirjoittajan näkemys pitäisi suurelta osin paikkansa: Venäjä Euroopan neuvoston kautta johtamassa EU:ta ja XI ja Putin jo nyt pitämässä USA:ta aisoissa?

    • ”Ajatelkaa jos kirjoittajan näkemys pitäisi suurelta osin paikkansa: …”
      Siinähän voisi jopa nähdä jonkinlaisen valonpilkahduksen ja toivon kipinän ihmiskunnan ja planeetan säilymisestä… pahimmat ja vaarallisimmat olisi pantu aisoihin.

      • Ja Israel hoituisi ainakin osin siinä sivussa kun Usa ja Eurostoliitto olisivat valvonnassa eikä enää netanyahujen työrukkasia kuten nyt.
        Mutta ei se silti riitä sillä maalla on liikaa tuhovoimaa ja siksi sen riittävään aisoissa pitämiseen tuskin riittää pelkkä EU:n ja Usan valvonta.

    • Die Welt ist im Wandel. Ja, man könnte diesen durchaus als Klimawandel bezeichnen, sofern man vom politischen Klimawandel redet, der sich gerade weltweit unter nicht geringen Gefahren und Schmerzen unabwendbar vollzieht.
      Ein großer Weltenplan ging schief. Die Vernichtung der Nationen dieser Welt zugunsten einer Mischrassen-Bevölkerung a la Kalergi wurde abgesagt. Die Macht der Transatlantiker reichte nicht aus, um Russland und China als Nationalstaaten in die Knie zu zwingen. Die den Vatikanglobalismus mit ihren Netzwerken – vorbei an Recht und Gesetz – unterstützten, beginnen zu begreifen, dass sie womöglich für all ihre Verbrechen doch noch zur Verantwortung gezogen werden könnten.

      Amerukan ’sionisointia’ tehdään myös tehokkaasti ja halukkaita Judas-pukkeja löytyy kun metodit vain ovat oikeat:
      ”It is astonishing that in the wake of the two mass killings in Dayton and El Paso that have been attributed both by the media and the Democrats to “racism,” a senior U.S. Congressman has led a delegation of 41 of his Democratic Party colleagues plus spouses on a week-long luxury all-expenses-paid trip to Israel, which is one of the few countries in the world that defines its full citizenship as a matter of race and religion.
      House Majority Leader Steny Hoyer of Maryland is, however, apparently tone deaf to some critics of the annual excursion, having made the pilgrimage to Israel more than fifteen times.
      “I am pleased to join so many House Democrats in traveling to Israel to reaffirm our support for a critical U.S. ally and to continue learning about the opportunities and the challenges facing Israel and the Middle East,” he said shortly before departing for Tel Aviv.
      …. According to The Intercept, “Hoyer…uses his power over the House floor agenda to coerce participation. A member who refuses an invitation can find it difficult to have their bills brought to the floor for a vote.
      ‘His senior staff lock down cooperating members by getting their bills to the floor and punishing non-cooperators,’ said one former representative who rejected the invitation. ‘I was tortured for a decade because I refused to go on that trip…’”
      … Hoyer is a bought and paid for Israeli puppet and a big part of his job is to make sure that new Congressmen and women are adequately brainwashed regarding what is going on in the Middle East.
      Hoyer’s support of Israel is unshakable and he has often appeared and spoken before the American Israel Public Affairs Committee (AIPAC) annual summit. At his most recent appearance this past spring his keynote speech included “I stand with Israel, proudly and unapologetically.
      Majority Leader Steny Hoyer
      Israel’s man in the House of Representatives
      PHILIP GIRALDI
      http://www.unz.com/pgiraldi/majority-leader-steny-hoyer/

  16. Eduskunnassa olisi hyvä tehdä joku kunnon selonteko euiin liittymisen jälkeen suomen ulkomaiden ja sotilasliittojen
    tekemien sopimuksista ja äänestää niistä kun nykyään näitä ilman eduskunnan päätöstä tehtyjä sopimuksia on suuri määrä ja lisää on tulossa. Äänestäjälle tämä kähmäily niiden kanssa on tehnyt epämääräisen vaikutelman suomen demokratian toimivuudesta ja kähmäily voi johtua siitä että elinkeino elämä haluaa säilyttää kauppasuhteensa usaan joka on herkkä vaikeuttamaan niitä ellei näitä sotasopimuksia ole solmittu ja eduskunta olisi voinut niitä toppuutella. Juuri usan painostuksen takia ei suomi eikä ruotsikaan ole hyväksynyt ykn ydinaseettomuus sopimusta ja ruotsilla siihen on varmasti vahvat taloudelliset perusteet kuten suomeln eliitillä on ollut vahvat ideologiset perusteet.

    • Suomessa on jo tehty selvitys EU-liittymisen kehyskuvioista. Sen on tehnyt Jorma Jaakkola Kokemäeltä.

      Seuraavan selvityksen otsikko tulee olla siinä miten nykysuomi eroaa Euroopan Unionista, johon se ei koskaan ole edes liittynytkään.

      Miten niin ei ole liittynyt? Laittomat sopimukset eivät sido suomen kansalaisia. Tämä on näin yksinkertaista. Ei tarvita mitään muuta kuin kansalaisrohkeutta.

  17. Viittaan tässä komenttiini laittomista sopimuksista. Kaikki nämä myrskyt ovat seuraamusta Koivisto&kumppaneiden toimista Pariisin rauhansopimuksen suhteen. Rene Nyberg entisenä UM:n virkailijana on vastuussa siitä.

    Muiden asianosaisten pitäisi jo roikkua ”Espan” lyhtypylväissä jopa muistakin syistä. Silti sitä vaan nautitaan täyttä kansalaisluottamusta mm. ”Atlantin liitossa”. Kannattaa vähän tutkia Rene Nybergin taustoja, Siinä saattavat valjeta jotkut asiat niillekin, joille ne eivät vielä ole valjenneet.

  18. Sauli sekopää on hämmennellyt poliittisen uransa aikana erilaisia puolustuspoliittisia sopimuksia sinne ja tänne ja sitten ihmettelee miten usa tulee tänne ominpäin harjoittelemaan. Paasikivi ja Kekkonen olisi toimineet toisin pitämällä kiinni pariisin rauhansopimuksesta, suomen itsenäisyydestä ja itsenäisestä puolustuksesta sekä hyvistä suhteista Venäjään. Samalla Suomi antanut lainsäädäntövaltansa, oman valuuttansa, itsenäisen kauppa- ja puolustupolitiikan muiden liittoutumien käsiin. Siitä sitten on seurannut valtion velkaantuminen, valtion omaisuuden myynti ja yritysten joutuminen ulkomaisten suuryritysten käsiin ja kotimainen ja ulkomainen kaivosteollisuus kääntää loput maasta nurin. Lisäksi Suomeen ei olisi tulvinut kymmeniä tuhansia matuja joista koituu yli 3 miljardin kulut vuodessa. Maunon, Martin, Tarjan ja varsinkaan Saulin kaudella ei näistä asioista ole pidettu huolta ja Sauli on aktiivisesti ollut niitä myös purkamassa ja luulee sen takia olevansa mahtavampi kuin suurvaltojen presidentit vaikka on vain toisen vasalli. Suomalaiset on kuitenkin Saulin virkaansa valinneet ja eikä kannata sitten valittaa vaikka kuinka perseelleen suomen asiat menee Saulin takia.

    • ”… tulvinut kymmeniä tuhansia matuja joista koituu yli 3 miljardin kulut vuodessa. ”

      Uudehkolta hallitukselta positiivisia tekoja odottava voi kysyä, aikooko natsittaja-sisäministeri Ohisalo korjata seuraavan epäkohdan vai kuuluuko se osana hänen ”värikkääseen” SuOMALIA-projekiinsa:

      ”Pauli Vahtera: ”Somaleja asuu kotimaassaan Suomen tukia nostaen” | Kolumni

      ”Suomessa on vuosia oltu tietoisia siitä, että oleskeluluvan saaneet somalit käyvät kotimaassaan ja asuvat siellä pitkiä aikoja. Virallinen Suomi ei tätä turvapaikkaoikeuden väärinkäyttämistä tunnusta, koska se romuttaisi uskottavuuden kaikilta Migrin tekemiltä päätöksiltä,” kirjoittaa Pauli Vahtera kolumnissaan.

      ”Sain Lieksasta YV-viestin Lieksan Lehden lauantaina paperilehdessä julkaisemasta uutisesta. Lehti kirjoittaa nimeltä mainiten Lieksan luottamustoimessa olevasta somalista, joka on käynyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksissa kuluvan valtuustokauden aikana yhden kerran.

      Hän on kirjoilla Lieksassa, mutta hänet on tavoitettu Kööpenhaminasta ja Somalimaasta, mutta ei Lieksasta eroanomuksen vaatimiseksi.

      Somalit ovat Suomen kansalaisuudesta huolimatta myös Somalian kansalaisia. Näin he voivat vapaasti asua ja kulkea molemmissa maissa. Schengen-sopimus mahdollistaa kulkemisen vapaasti Euroopassa, esimerkiksi Kööpenhaminassa.

      Lieksassa toimeentulotukipäätöksiä tehtiin kolmeksi vuodeksi etukäteen. Nämä viranomaisväärinkäytökset on toivottavasti lopetettu.

      Sosiaalitoimistot kautta maan suosivat netissä tehtäviä yhteydenottoja. Näin somalit voivat käytännössä asua Somaliassa ja heillä voi silti olla sosiaalitoimiston maksama asunto Suomessa. Asunto voi olla vuokrattu edelleen pimeästi, koska mitään tarkistuksia asunnoissa ei tehdä…”

      Kannattaa lukea koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/08/12/pauli-vahtera-somaleja-asuu-kotimaassaan-suomen-tukia-nostaen-kolumni/

      • Jo lähivuosina natsittaja-sisäministeri Ohisalon ideaali-SuOMALIAAKIN?

        ”Ruotsin poliisi: ”Älkää menkö yksin ulos” | Uutiskooste 9.-11.8.2019

        Ruotsissa on koettu jälleen erittäin väkivaltainen ja rikostäyteinen viikonloppu. UMV-Lehden uutiskoosteessa elokuun toiselta viikonlopulta poimintoja Ruotsin poliisin ja median raportoimista vakavista rikoksista…”

        Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/08/12/ruotsin-poliisi-alkaa-menko-yksin-ulos-uutiskooste-9-11-8-2019/

        • Tällaisia ovat Ohisalon sydänkäpyset muuallakin:

          ”Baijerin sisäministeri varoittaa turvapaikanhakijoiden väkivaltaisuudesta

          Baijerin sisäministeri varoittaa, että turvapaikanhakijoilla on merkittävästi korkeampi taipumus väkivaltaisuuteen kuin kantaväestöllä. Hän vaati päättäväistä toimintaa rikollisuutta vastaan, asianmukaisia tuomioita sekä myös todellista valmiutta maastakarkotuksiin kun niihin on aihetta.

          Baijerin sisäministeri Joachim Herrmann (CSU) sanoi haastattelussa Passauer Neue Presselle (PNP), että maahan tulee ihmisiä kulttuureista, joissa väkivallattomuutta ei vaalita siten kuin Saksassa. Ihmiset ovat myös kokeneet enemmän väkivaltaa arjessa. Seurauksena saksalaiseen väestöön kohdistuu kohonnut väkivallan riski. Rikostilastot ovat yksiselitteisiä, sanoi sisäministeri.
          Maahanmuutto synkentää rikostilastoja…”

          https://www.kansalainen.fi/baijerin-sisaministeri-varoittaa-turvapaikanhakijoiden-vakivaltaisuudesta/

  19. Visasta puhetta
    Kansanedustaja selventää: tästä syystä hävittäjähankinta vaarantaisi Suomen turvallisuutta – hävittäjät keskeinen osa ”sotilaallista liittoutumista Naton ja Yhdysvaltain blokkiin”
    –Kymmenien miljardien käyttäminen kansantaloudellisesti täysin tuottamattomaan hankkeeseen on mieletöntä ja taloudellisesti katastrofaalista, mutta mikä pahinta, myös Suomen turvallisuuden vaarantavaa politiikkaa, Yrttiaho sanoi.
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6b831084-62c1-4da6-b551-880199de5485

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here