Venäjällä pidettiin presidenvaalit kesällä 1996. Maan talous oli surkeassa tilassa ja virkamiesten palkat osin maksamatta. Bill Clintonin hallinto järjesti massiivisen luoton, ja Boris Jeltsin voitti vaalit. Vaikka Venäjä/Neuvostoliitto ja Yhdysvallat ovat sekaantuneet toistensa vaaleihin jo sadan vuoden ajan, tämä on ainoa kerta kun vaikuttamisessa on onnistuttu.
Yhdysvallat oli erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Jeltsinin kanssa. Suuri osa valtion omaisuudesta yksityistettiin kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ohjeiden mukaisesti ja osa siitä siirtyi välivaiheiden kautta länsimaiseen omistukseen. Kun Jeltsinin kausi päättyi ja Putinista tuli presidentti, Yhdysvalloissa toivottiin, että hän toimisi presidenttinä muutoin kuin Jeltsin, mutta pysyisi raittiina.
Ensimmäisinä presidenttivuosinaan Putin olikin hyvin myötämielinen lännen kanssa tehtävää yhteistyötä kohtaan. Yhdysvallat ja EU eivät kuitenkaan koskaan kohdanneet Putinin johtamaa Venäjää tasavertaisena neuvottelu- ja yhteistyökumppanina. Lännen ylimielisyys on vähä vähältä muuttunut vihamielisyydeksi. Venäjän väitetty sekaantuminen Donald Trumpin valintaan on ensisijaisesti kohdistunut Trumpia itseään vastaan. Samalla se on kuitenkin osa lännen laajamittaista vihakampanjaa Putinia ja myös Venäjää vastaan.
”Venäjän sekaantuminen”
Projekti, jota voidaan lyhyesti kutsua nimellä ”Venäjän sekaantuminen” (collusion), alkoi Yhdysvalloissa jo ennen esivaaleja.
John Podestan johtamassa demokraattien kampanjassa tiedettiin, että Hillary Clintonin läpimenomahdollisuudet eivät olleet erityisen hyvät. Syynä oli kansalaisten kielteinen suhtautuminen Clintoniin, joka oli voimistunut jo 90-luvulta lähtien. Läpimeno esivaalissa varmistettiin peukaloimalla äänestystuloksia ja hyödyntämällä etuoikeutettuja puoluekokouksen edustajia (superdelegates).
Jo hyvissä ajoin ennen esivaaleja, jotka pidettiin 1.2–14.6 2016, alettiin valmistella ”Venäjän sekaantumista”. Kyseessä oli massiivinen operaatio, johon vedettiin mukaan tärkeimmät tiedusteluelimet ja valtamedia, mukaan lukien Yhdysvaltain läheisimpien liittolaisten tiedusteluelimet ja Yhdysvalloille myötämielisten maiden, kuten Suomen, valtamedia.
Operaatio on alusta lähtien ollut pelkkä huijaus. Mitään aitoja todisteita ei missään vaiheessa ole tullut esiin, eikä niitä vakavissaan ole edes yritetty löytää.
Hankkeessa oli aluksi tavoitteena mustamaalata Trumpia niin, että hän olisi hävinnyt jo esivaalit ja viimeistään presidentinvaalit. Kun demokraattien tyrmistykseksi Trumpista kuitenkin tuli presidentti, seuraava tavoite oli saada hänet pois virasta maanpetosta koskevan syytteen avulla. Lisäksi haluttiin kaikin tavoin haitata hänen viranhoitoaan ja erityisesti estää hyvien suhteiden luominen Venäjään ja Kiinaan. Tiivistäen voidaan sanoa, että demokraattien tavoitteena oli pehmeä vallankaappaus.
Kertomus Venäjän sekaantumisesta perustuu niin sanottujen todisteiden osalta Christopher Steelen koostamaan kansioon (dossier), joka on Demokraattien kansallisen komitean DNC:n (Democratic National Committee) tilaustyö ja valmistui joulukuussa 2016. Steele on entinen Britannian tiedustelupalvelu MI6:n työntekijä, joka on ollut mukana monissa vastaavissa hankkeissa jo aiemminkin. Hillary Clintonin vaalikampanja tilasi raskauttavaksi tarkoitetun todistusaineiston Fusion GPS -nimiseltä yritykselta, joka puolestaan tilasi sen Steelelta.
Steele kokoaa kansion sekalaisesta, osin julkisuudessa esillä olleesta aineistosta, josta huomattava osa on peräisin Ukrainasta. Hän luovuttaa kansion Britannian tiedusteluelimille, jotka luovuttavat sen Yhdysvaltain tiedusteluelimille. Tämä luovutusketju antaa kansion aineistolle virallisen sävyn ja tavallaan luo sen uskottavuuden. Ukrainan osuus on tässä hyvin tärkeä, sillä Britannia oli menettänyt asemiaan Venäjän sisällä jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Ukrainalla uskottiin maantieteellisen asemansa ja kielellisten yhteyksiensä ansiosta olevan paremmat mahdollisuudet uskottavan aineiston tuottamiseen.
Britanniassa pääministerinä oli kansion valmistumisen ajankohtana David Cameron ja sisäministerinä Theresa May. Kummankin uskotaan olleen täysin tietoinen operaatiosta ja varsinkin Steele-kansion sisällöstä. Mayn onkin täytynyt olla kauhuissaan viimeisen Moskovan vierailunsa aikana, kun Putin ilkikurisesti laski leikkiä Mayn esittämistä väitteistä vaaleihin sekaantumisesta.
Media näki tapahtumien kulun niin, että Putin valitsi Yhdysvaltain presidentin ja presidentti Trump on Putinin juoksupoika. Tällä kertomuksella on suunnaton määrä erilaisia muunnelmia. Media on kuukaudesta ja vuodesta toiseen tuottanut uusia käänteitä ja uusia vivahteita tähän tarinaan. Myös Suomen valtamedia, kuten YLE ja HS, on innolla toistanut tarinaa yrittämättäkään päästä totuudesta selville.
Hyvä esimerkki suomalaisen asiantuntijan kirjoittelusta on Alpo Rusin Kanavassa julkaistu artikkeli ”Missä viipyy Suomen oma Mueller-tutkinta?” Rusi aloittaa artikkelinsa viittaamalla Harvardin yliopiston tutkijan Calder Waltonin väittämiin, että Yhdysvalloissa saattaa olla käsillä modernin historian vakavin vakoiluskandaali ja että ”Kremlin onnistui hivuttaa Valkoiseen Taloon monin tavoin tukemansa ehdokas”.
Venäjän trollit
Keskeinen osa Venäjän sekaantumista on väitteiden mukaan toteutunut sosiaalisen median välityksellä. Robert Muellerin tutkimusraportissa mainitaan Yevgeniy Prigozhinin omistama, Pietarissa toimiva The Internet Research Agency (IRA). Tämähän on yritys, jonka toiminnasta myös tutkiva journalisti Jessikka Aro on ollut kiinnostunut.
Muellerin raportissa luetellaan omistajan lisäksi joukko kyseisen yrityksen työtekijöitä, jotka on haastettu oikeuteen. Mueller on ilmeisesti luottanut siihen, että venäläiset eivät koskaan ilmesty vastaamaan syytteisiin, jolloin syytteiden perusteluja ei tarvitse lainkaan esittää ja julkisessa keskustelussa syytteet voidaan niin ollen katsoa tulleen todistetuiksi.
Tässä tapauksessa on käynyt kuitenkin niin, että Prigozhin on omistamansa Concord Management and Consulting -yhtiön välityksellä palkannut kansainvälisesti tunnetun asianajotoimiston hoitamaan asiaa. Se on vaatinut oikeudessa todisteet nähtäväksi. Rikosoikeudenkäynnissä syytetyllä on luonnollisesti oikeus tietää, mistä häntä syytetään ja millä perusteella.
Liittovaltion piirituomari Dabney Friedrich on tutkinut asian ja antanut siitä tuomioistuimen päätöksen. Mitään todisteita IRA:n syyllisyydestä Trumpin vaaleihin sekaantumisesta ei ole. Sen vuoksi Muellerin on lopetettava kokonaan tähän asiaan liittyvä syyttely ja vihjailu. Muellerin raportissaan esittämät väitteet eivät riitä oikeudessa todisteiksi. Daniel Lazaren artikkeli ja The Duran -sivuston video Checkmate ”Putin’s Cook” valaisevat tätä asiaa.
George Papadopoulosin lavastaminen
Ehkä tärkein väitettyä Venäjän sekaantumista koskeva tapahtumien kulku liittyy Yhdysvaltain kansalaiseen nimeltä George Papadopoulos (jatkossa ”GP”). Hän työskenteli vuosia Hudson Instituutissa energia-alan tehtävissä, ja hänellä oli läheisiä suhteita mm. Kyprokseen ja Israeliin. GP erosi instituutista ja toimi jonkin aikaa Trumpin vaalikampanjassa palkattomana avustajana. Saavuttuaan Lontooseen hänet palkattiin johtajan nimikkeellä London Centre for International Law Practice (LCILP) -nimiseen lakiasiaintoimistoon, jolla on tiiviit suhteen Britannian eliittiin ja tiedusteluelimiin, mutta joka ei todellisuudessa toiminut lainkaan lakiasioihin liittyvissä tehtävissä.

LCILP lähetti GP:n Roomaan CIA:n ja FBI:n koulutuskeskukseen nimeltä Link Campus. Siellä hän tapasi maltalaisen professori Joseph Mifsudin, joka kyseli GP:n Venäjä-yhteyksistä ja kertoi, että venäläisillä on hallussaan Hillary Clintonin henkilökohtaiset sähköpostiviestit. Lisäksi hän lupasi järjestää GP:lle tärkeitä venäläisiä kontakteja ja esitteli mm. Putinin ”nuoren veljentyttären”, jollaista Putinilla ei ole. Mitään kontakteja ei syntynyt, sillä Mifsudilla ei niitä ollut. Tarkoituksena olikin vain istuttaa Papadopoulosin mieleen, että mainitut sähköpostit ovat Venäjän hallussa.
Lontoossa GP tutustutettiin Australian Englannin-suurlähettilääseen Alexander Downeriin, joka yritti saada GP:n toistamaan Mifsudin syöttämän tiedon ja ilmaisi puhelintaan näyttämällä, että sanoma nauhoitetaan.
Myöhemmin kävi ilmi, että GP:n sanomaksi väitetty Venäjää koskeva lausuma löytyy Steelen kansiosta. FBI piti lausumaa riittävänä perusteena Venäjän sekaantumista koskevan tutkinnan käynnistämiseen.
Viimeisessä episodissa GP:lle annettiin Israelissa 10 000 dollaria käteistä korvauksena tulevista palveluista. GP vei ne epäluuloisena Kreikkaan ja luovutti asianajajansa säilytettäväksi. Kun hän pian tämän jälkeen lensi Yhdysvaltoihin, häntä vastassa oli joukko FBI:n agentteja, jotka panivat hänet käsi- ja jalkarautoihin ennen tulliin saapumista. Agentit tutkivat kaikki matkatavarat, mutta dollareita ei löytynyt. GP sai myöhemmin kuitenkin kahden viikon vankeustuomion muka väärien tietojen antamisesta FBI:lle.
Tarina on videoilta kuultuna paljon monivaiheisempi ja vilisee henkilöitä.
Tapahtumien kulusta on ilmestynyt Papadopoulosin kirjoittama kirja. Lisäksi Mark Steyn on tehnyt hänestä pitkän, kaksiosaisen haastattelun. The Duran on käsitellyt Papadopoulosia ja Steynin tekemiä haastatteluja videoissa ”Five Eyes SPY GAME” ja ”Five Eyes tried to set up George Papadopoulos”.
Clintonin sähköpostien hakkerointi
Julkisuudessa olleista Steelen kansion väitteistä tunnetuin koskee Hillary Clintonin ja John Podestan sähköpostien hakkerointia DNC:n tietokoneista. Jos kirjakaupassa selaa mitä tahansa tunnetun journalistin tai tutkijan kirjoittamaa kirjaa Trumpin valinnasta, siinä esitetään varmana tietona, että venäläiset hakkeroivat eli murtautuivat Internetin kautta DNC:n tietokoneisiin. Myös Ylen ohjelmissa toimittajat ja haastateltavat ovat toistaneet tätä väitettä varmaankin satoja kertoja.
Yhdysvaltain tiedusteluelinten (CIA, FBI ja NSA) yhteisessä 6.1.2017 julkaisemassa asiakirjassa todetaan, että kyseiset elimet pitävät täysin luotettavana väitettä, että venäläiset ovat hakkeroineet sähköpostit. Tarkemmin katsottuna vain CIA ja FBI pitävät väitettä täysin luotettavana, NSA vain ”jokseenkin luotettavana”. Näistä laitoksista vain NSA:lla on teknilliset valmiudet selvittää, onko hakkerointia tapahtunut ja jos, niin mistä (usein rakennuksen tarkkuudella). Sanonta ”jokseenkin luotettava” tarkoittaa sitä, että mitään todisteita ei todellisuudessa ole.
NSA:n entinen teknillinen johtaja William Binney on VIPS-yhteisön (Veteran Intelligence Professionals for Sanity) kanssa tutkinut hakkeroinnin mahdollisuutta. He ovat pitävästi todistaneet, että mitään hakkerointia ei ole voinut tapahtua.
WikiLeaksiin tallennettua aineistoa tutkimalla pystytään selvittämään, millä nopeudella aineisto on alunperin kopioitu DNC:n koneesta. Internetin kautta ei päästä lähellekään kyseistä nopeutta. Lisäksi aineiston rakenteesta näkyy, että se on ollut pakko kopioida muistilaitteelle (muistitikulle tai vastaavalle) suoraan tietokoneesta paikan päällä DNC:n tiloissa.
Robert Muellerin tutkinta
Toukokuussa 2017 apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein asetti erikoissyyttäjä Robert Muellerin johtamaan oikeusministeriön tutkintaa Venäjän vaikuttamisyrityksistä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja yhteyksistä Donald Trumpin kampanjaan. Mueller on entinen liittovaltion syyttäjä ja FBI:n johtaja vuosina 2001–2013. Julkisuudessa Mueller tunnetaan erittäin arvostettuna, pätevänä ja nuhteettomana oikeushallinnon ja tiedustelun asiantuntijana ja johtajana.
Muellerin johtama tutkinta oli erittäin laaja. Se maksoi noin 30 miljoonaa dollaria ja siihen osallistui kymmeniä tiedustelun ja juridiikan ammattilaisia. Tutkinnasta valmistui kaksiosainen, maaliskuussa 2019 päivätty raportti Report On The Investigation Into Russian Interference In The 2016 Presidential Election.
Ensimmäinen, 448-sivuinen osa käsittelee Venäjän sekaantumista ja toinen, 187-sivuinen osa tutkinnan estämistä. Kumpikin raportin osa on ladattavissa internetistä.
Vähän ennen raportin valmistumista Trump nimitti 14.2.2019 uudeksi oikeusministeriksi (Attourney General) William Barrin, joka on nyt toista kertaa oikeusministerinä. On väitetty, että Barr nopeutti raportin valmistumista.
Tutkimus oli jo kuukausien ajan junnannut paikoillaan, sillä jo syksyllä 2018 oli selvää, ettei se johda mihinkään. Mitään todisteita ei ollut löytynyt.

Muellerin raportin julkistaminen ei ollut mitenkään itsestään selvää. Barr olisi voinut päättää, että raportista julkistetaan vain sen varsinaiset johtopäätökset. Barr päätti kuitenkin toisin. Raportin kumpikin osa julkistettiin lähes kokonaan. Niissä on salattu vain laissa salassa pidettäviksi määrätyt osat, ja salatut kohdat on käyty läpi yhdessä Muellerin toimiston kanssa. Osa salatuista kohdista liittyy meneillään oleviin oikeudenkäynteihin tai viranomaisten menettelyihin.
Tutkinnan perimmäisenä tarkoituksena oli selvittää, syyllistyikö Trump virkarikokseen. Istuvalla presidentillä on syytesuoja virkakautensa ajan tavanomaisia rikoksia koskien. Virkarikos on eri asia. Virkasyytteen (impeachment) nostaa kongressi enemmistöpäätöksellä, ja sen käsittelee senaatti. Viraltapanoon tarvitaan 2/3 enemmistö ja päätös on lopullinen. Virkasyyte koskee maanpetosta tai vastaavia äärimmäisen vakavia rikoksia. Yhtäkään presidenttiä ei ole erotettu virkasyytteen perusteella. Alusta lähtien oli selvää, että myöskään presidentti Trumpia ei tultaisi erottamaan.
Raportin ensimmäisen osan mukaan Venäjä kyllä sekaantui Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, mutta lähinnä vain sosiaalisen median keinoin. Mitään näyttöä Trumpin tai vaalikampanjan työntekijöiden yhteyksistä ei löytynyt. Tutkinnan estämisen osalta raportin toinen osa päätyy kyseenalaiseen johtopäätökseen, että Trumpin syyttömyyttä ei voitu lopullisesti osoittaa. Johtopäätös on ristiriidassa syyttömyysoletuksen kanssa. Muellerin olisi pitänyt vain todeta, että koska riittävää näyttöä syyllisyydestä ei löytynyt, Trump on syytön.
Robert Mueller oli senaatin oikeusvaliokunnan (Senate Judiciary Committee) ja tiedusteluvaliokunnan (Senate Intelligence Committee) kuultavana 24.7.2019. Jotkut odottivat, että Mueller lopultakin osoittaa kaapin paikan republikaaneille (tyyliin ”new sheriff in town”). Näin ei tapahtunut. Mueller oli epävarma, tunsi huonosti raporttinsa sisällön ja kieltäytyi vastaamasta suurimpaan osaan kysymyksiä. Onkin esitetty arveluja, että Mueller ei itse ole kirjoittanut raporttiaan.
Demokraatit kuitenkin jatkavat hyökkäystä Trumpia vastaan. Kun seuraa videoilta kongressin puhemies Nancy Pelosin ilmeitä, voi vain ihmetellä, mitä on tapahtumassa. Tällä hetkellä demokraateilla ei ilmeisestikään ole enää mitään hävittävää. Vuoden 2020 presidentinvaalit on jo menetetty mahdollisuus. Todennäköisin ehdokas Joe Biden häviää vaalit ja alkaa lopetella uraansa.
Niitä seuraavissa vaaleissa vuonna 2024 demokraateilla on ehdolla joukko nuoria naisia ja kamppailua käydään kokonaan toisenlaisten teemojen pohjalta.
William Barrin tutkinta
Venäjän sekaantumista koskevan, nyt jo kaatuneen hankkeen käynnistämistä ja käynnistäjiä koskeva tutkinta on uusin ja hyvin mielenkiintoinen, tavallaan toinen näytös tässä draamassa. Oikeusministeri Barr on vakuuttanut, että toimien laillisuuteen liittyvät kysymykset selvitetään perusteellisesti. Useita selvityksiä on käynnistetty, ja ensimmäisten tuloksia odotetaan jo alkusyksyn aikana.
Toukokuussa Barr nimitti liittovaltion syyttäjä John Durhamin johtamaan oikeusministeriön selvitystä FBI:n ja CIA:n toiminnasta Venäjä-tutkinnassa. Barr on määrännyt tiedusteluyhteisön antamaan kaiken tarvittavan avun selvityksen tekemisessä.
Oikeusministeriön ylitarkastaja Michael Horowitz selvittää puolestaan FISA (Foreign Intelligence Surveillance Act) -haasteiden perusteita. Kyseessä on salainen oikeusprosessi, jolla liittolaismaiden tiedusteluelimet valtuutetaan vakoilemaan Yhdysvaltain kansalaisia. On nimittäin viitteitä siitä, että Trumpin vaalikampanjaan osallistuneita henkilöitä on vakoiltu laajasti. Sekä oikeusministeriön että FBI:n epäillään syyllistyneen lainvastaiseen toimintaan vakoilupäätöksiä tehtäessä.
Lisätietoja ja sananen tulevaisuudesta
The Duran on seurannut Venäjän väitettyä vaaleihin sekaantumista tiiviisti jo muutaman vuoden ajan. Videoilla esiintyvistä henkilöistä Alex Christoforou asuu ilmeisesti Kyproksella, hän kirjoittaa ja haastattelee. Alexander Mercouris on kreikkalaissyntyinen, Lontoossa asuva juristi. Heidän videoihinsa osallistuu usein Moskovassa asuva RT:n toimittaja Peter Lavelle.
The Duran on tuottanut aiheesta kaksiosaisen e-kirjan. Osiin on linkit lähdeluettelossa. Linkkien avaamilla sivuilla on luettelo kirjoihin kuuluvista videoista, jotka ovat vapaasti katseltavissa. Kirjat ovat maksullisia. Kummankin kirjan alussa on Mercourisin kirjoittama johdanto, jonka perässä ovat videoiden keskustelut tekstimuodossa.
Useat asiantuntijat ovat sanoneet, että tässä artikkelissa käsitelty ”Russiagate” on Yhdysvaltain oikeushistorian laajin ja uskomattomin skandaali, josta tulee jäämään pysyvät vauriot amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Jo ennestään kahtia jakautunut kansakunta jakautuu entistä pahemmin. Ja kuitenkin koko operaatio on ollut täysin turha. Keskeisimmät vaalipiirit ovat selvästi joko demokraattien tai republikaanien reviiriä — niin selvästi, että vähemmistön äänestäjät eivät edes vaivaudu ääniuurnille. Vaalit ratkaistaan sydänmaiden syvästi kristillisten ihmisten vaalipiireissä, joihin some-vaikuttaminen ei lainkaan yllä.
Lopuksi muutama sana tulevaisuudesta. William Binney, NSA:n entinen teknillinen johtaja, on antanut norjalaisen Hanne Nabintu Herlandin ylläpitämälle Herland Report TV:lle pitkän, perusteellisen ja kauhistuttavan haastattelun demokratian muuttumisesta totalitarismiksi kaiken kattavan valvonnan keinoin. Ja nyt ei ole kyseessä Kiina, vaan Yhdysvallat ja erityisesti sen NSA eli National Security Agency.
Historiallista taustaa tälle kehitykselle saa katsomalla Adam McKayn elokuvan Vice – Vallan oikeat kasvot, joka kertoo Bushin varapresidentti Dick Cheneyn elämäkerran. Cheneyn poliittinen ura alkoi Richard Nixonin hallinnossa, jolta hän ilmeisesti peri vainoharhaisen asenteensa. Käytännössä kyse on siitä, että kaikkia salakuunnellaan ja kaikkien tiedot kerätään talteen. Tietoja on nyttemmin jo niin paljon, ettei niitä enää pystytä järjellisellä tavalla seulomaan ja käsittelemään. Mutta niistä on aina mahdollista poimia lähes ketä tahansa vahingoittavia palasia.
Timo Kuronen on eläkkeellä oleva filosofian tohtori.
Artikkelikuva: Gage Skidmore (Trump) (CC BY-SA 2.0) ja Ryan J. Reilly (Mueller) (CC BY 2.0), kuvankäsittely: Vesa Raiskila
Lähteitä
William Binney et al. | Consortium News (2017): Intel Vets Challenge ‘Russia Hack’ Evidence
William Binney (2019), video: Our Totalitarian Democracy means end of Freedom for the People, Herland Report TV
Barbara Boyd | Executive Intelligence Review (2.8.2019) Democrats and Mueller in Historic Failure
Stephen F. Cohen (2019): War with Russia? From Putin & Ukraine to Trump & Russiagate. New York: Hot Books
Stephen F. Cohen (2019), video: The New Cold War With Russia
The Duran (2019), video: Checkmate ”Putin’s Cook”: U.S. judge DESTROYS Mueller’s ’Russian troll’ lie
The Duran (2019), video: Five Eyes SPY GAME. George Papadopoulos details how coup against Trump started
The Duran (2019), video: Five Eyes tried to set up George Papadopoulos using hot blonde and $10K in cash
The Duran (2019), video: Tape recorded evidence of Clinton-Ukraine meddling in US election surface
The Duran (2019), e-book: Russiagate: The Deep State Coup And Five Eyes Spy Game
The Duran (2019), e-book: Russiagate: AG Barr Rescues The Republic
Daniel Lazare | Consortium News (12.7.2019): Concord Management and the End of Russiagate?
Markku Ruotsila (2018): Sydänmaiden kapina — Donald Trump, Amerikkalainen konservatismi ja äärioikeiston nousu. Riika: Gaudeamus.
Alpo Rusi | Kanava 47(4) ss. 48–50 (2019): Missä viipyy Suomen oma Mueller-tutkinta?
Mark Steyn (2019), video: The Mark Steyn Show with George Papadopoulos, part one, Oak Hill Media Inc/Mark Steyn Enterprises (US) Inc.
Mark Steyn (2019), video: The Mark Steyn Show with George Papadopoulos, part two, Oak Hill Media Inc/Mark Steyn Enterprises (US) Inc.
Jo alkavat ”tiukkapipoisimmatkin ihmetellä” kun vuodet kuluvat ilman mitään näyttöä TRUMPin syyllisyydestä VENÄJÄn osallistumisesta Usan vaaleihin. Putin ei välitä ”rotan perseen verran” mitenkä Usa hirttää maansa hitaasti mutta varmasti, siksi Putin ei halua edes ottaa kantaa asiaan mediassa. Hymyilee vain, ja jatkaa ”vaappumistaan punaisella aukiollaan”.Järkevä valtiomies, joka ei tuhlaa varoja kaikenmaailman kissanristiäisiin. Demokraateilta loppuivat asianmukaiset syyttelyt, joten heidän on kovalla kiireellä ”kehiteltävä” uusia juonia lähestyvien vaalien takia. Raivoisa väkivalta on lisääntynyt koko maassa käsittämättömiin lukemiin, osavaltioiden johtajien kieltäessä poliisien puuttumisen järjestyksen palauttamiseen, esimerkkinä N.Yorkin kaupunginjohtaja BLASIO. ”TRIKNOOSI on tehnyt tehtävänsä”.
Kopioin alle nimimerkin ”aasasa” kommentin, joka jäi näkymättömiin koska oli vastaus poistettuun kommenttiin. Pidetään kommentit artikkelin aihepiirissä ja vältetään toisiin artikkeleihin postattujen kommenttien copypastailua.
Eduskunnan käyttämät asiantuntijat…..onko riski ”värittyneistä” lausunnoista eduskunnalle ???
Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta
Asiantuntijalausunto EDK-2017-AK-104038
VNS 5/2016 vp HaV 08.02.2017 toimittaja Jessikka Aro, Yleisradio Asiantuntijalausunto
Valiokunnassa olivat kuultavina:
toimittaja Jessikka Aro Yleisradioliite
vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma Psykiatrinen vankisairaalaliite
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KokousPoytakirja/Sivut/HaVP_2+2017.aspx
ja mikä oli pelkästään puheenaiheena medioissa clintonin ja dnc vuodoissa….venäjä,itse vuodot vaiettiin kokonaan,myös suomessa.että siinä kohtaa toi niiden temppu onnistu,vaiettiin tärkeemmästä asiasta.mutta eipä toi venäjäkortin käyttö oo vieläkään loppunu,gabbart jo liitetty venäjään mielikuvissa,heti kun alko hiukan nouseen suosiossa.
ja hiukan epäilyttää nyt toi epsteinin kuolemakin,siinähän on kytkeytyneenä kuninkaallista,korkeaarvoista politiikkoo,ja muuta silmäätekevää,että mahtaakos nyt siinäkin loppua tutkinnat tähän,ja kovin on mediat ollu tostakin,melkosen suuresta asiasta hissuksiin…toisaalta nää mediat niin helposti kaikkee vahvistamatonta,kuulopuhetta jms julkasee UUTISENA,mutta monet dokumentoidut,ja todex todetut ”väärät” aiheet ja paljastukset sitävastoin vaietaan
”… kytkeytyneenä kuninkaallista,korkeaarvoista politiikkoo,ja muuta silmäätekevää,”
niinpä, ei millään haluaisi uskoa että tällä tasolla mennään ja että tämäkö nyt on se kulttuuri joka pitäisi toteuttaa globaalisti…
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/72a194b4-1a0f-4020-9256-4330e2a55823
Filosofien tohtorille nousi ”vanha FEDORAni”. Erittäin selkeästi jäsennelty esitys.
Eläkeläiset ovat rautaa. Tämäkin kirjoitus on osoitus siitä. Asiantuntemusta löytyy, eikä tarvitse miettiä, että kenen lauluja laulat. Kiitos! Demokraateilla olisi presidenttiehdokas Tulsi, joka puhuttelee äänestäjiä. Hänen arvopohjansa ei ole kuitenkaan riittävän korruptoitunut rahoittajien makuun.
Tulsissa voisi kenties olla ainesta, mutta hän on valitettavasti osoittanut ettei hänessä ole naista vastustamaan Israel-lobbya ,mutta sitten taas toisaalta ei ole juuri kenestäkään muustakaan amerikkalaisesta politiikosta (Ei edes Trumpista ja jos todellista ulkomaalaisvaikuttamista haluttaisiin tutkia, niin siitä suunnasta kannattaisi aloittaa. Trump sai siionisteilta Tree of Life-palkinnon, joka jaetaan Amerikka-Israel suhteiden edistäjille. Tämän palkinnon hän sai jo vuonna 1983! Joten hän on pelannut siionistien kanssa samassa joukkueessa jo melkoisen aikaa)
Jeffrey Epstein on muuten ilmeisesti ”tehnyt itsemurhan” tutkintavankeudessa. Uskokoon ken tahtoo. Sinänsä paskiaisen kuolema ei sureta ja ihan ennalta arvattava käänne, mutta tekivät sen nopeammin kuin osasin odottaa. Kiinnostaisi kylläkin tietää että hoiteliko Mossad oman hyödyttömäksi/riskiksi muuttuneen kätyrinsä vai joku amerikkalainen vaikutusvaltainen ”hyvin nuorten naisten” ystävä. Samoin harmittaa se todennäköinen lopputulos, joka on että mitään merkittävää ei paljasteta ja tutkinta haudataan vähin äänin ja rikollinen eliitti porskuttaa.
Trumpin kytkökset Israel-lobbyyn ovat vahvat ulottuen jopa perhesuhteisiin, kuten hyvin tiedetään. Silloin tulee mieleen, että olisiko ’Russian Collusion’-kohun taustalla ollut myös pyrkimys saattaa Trumpin kytköksien tutkijat väärille urille ja huomio pois Trumpin todellisista taustavoimista. Evankelikaalisten kristittyjen masinointi Trumpin taakse on ollut helppoa, koska nämä on saatu vakuuttumaan siitä, että eurooppalaisperäisten juutalaisten kansallisvaltioprojekti Lähi-Idässä on heillekin pyhä asia.
Kyse voi olla harhaanjohtamisesta, mutta itse olen taipuvaisempi epäilemään että kyse on yksinkertaisesti ”virtahevosta olohuoneessa”, josta kukaan ei halua/voi puhua.
Siionismi on hirviö, joka hallitsee koko Amerikan järjestelmää ja siksi järjestelmä ei mahda sille mitään, eikä kumpikaan valtapuolue. (No, eräs musliminainen meni hiljattain aukomaan päätään siionistien ylivallasta ja hänet ripitettiin oikein perusteellisesti sekä oman että kilpailevan valtapuolueen taholta. Usein en muslimeita kehu, mutta nyt annettakoon kunnia sille jolle se kuuluu. Tosin uskon että tämä jäi ainoaksi kerraksi hänen kohdallaan.)
Amerikka voi olla se leka, joka murskaa muslimimaita pirstaleiksi lähi-idässä, mutta se on Israel joka sitä lekaa heiluttaa. Ne saavat vielä sotansa Iranin kanssa, jota he niin suuresti himoitsevat ja ovat himoinneet jo kauan. Mitään todellista oikeutusta tuolle sodalle ei varmasti ole tai tule olemaankaan, mutta totuus on triviaali asia kun sotia aloitetaan. Lähes jokainen sota viimeisen 100+ vuoden ajalta on perustunut joko täydellisiin valheisiin tai ainakin törkeään liioitteluun. Todellisia syyllisiä ei laiteta vastuuseen, hävinnyt on aina syyllinen ja saa maksaa ja historia kirjoitetaan niin että voittaja näyttää sankarilta. Jos kemiallisia ja biologisia aseita ei löydykään niin sitten narratiivia muutetaan niin että sota käytiin ”Irakin kansan vapauttamiseksi Saddam Husseinin tyranniasta” ja kaikki puheet olemattomista joukkotuhoaseista haudataan meidän ”salaliittoteoreetikkojen” yhä enemmän sensuroiduille foorumeille, joita nyt ei kukaan ”tolkun ihminen” tai ”valistunut, maltillinen kansalainen”, lue.
Sen sijaan media pyörittää ihan vapaasti olematonta ”russiagate”-salaliittoteoriaa, jolta on jo aikoja sitten pudonnut pohja totaalisesti pois, mutta silti valitettavasti se tuntuu uppoavan ”tolkun ihmisiin”, mikä on vain kiertoilmaus tahdottomalle massalle, joille riittää se kun Iltasanomat julistaa että: ”Täällä suunnalla ole ei mitään nähtävää, katsokaa tuonne, tuolla on todellinen kohu.”
Net.yahun pyrkimyksenä on saada hävitystä aikaan kaikissa ISRAELia ympäröivissä valtioissa, ja niiden maiden johtajat ovat siitä hyvin perillä.
USA:n politiikka on alkanut muistuttaa hirhehis-satiirista extriimiä saippuasarjaa. Näennäisen Demokraatti-Republikaani-dikotomian ylläpitämiseksi maassa järjestetään jatkuvasti skandaaleja ja kohuja, joilla peitetään se, että maassa on yksipuoluejärjestelmä ja sen voimavaroja ohjaillaan taitavasti ulkoapäin. Käsikirjoitellaan jopa salaliittoteorioita (mm. Q Anon), jotta saadaan herkkäuskoisimmat uskomaan, että patriotismi voi hyvin ja ’americaana’ kukoistaa maassa taas aivan pian ja virtailee sieltä sitten muualle ”vapaaseen maailmaan”.
Todellisuus on kuitenkin jotain aivan toista. Maa on moraalisessa konkurssissa ja vailla sielua oleva raato, jonka lihassa on kuitenkin vielä paljon raadeltavaa. Todellisia johtajia siellä ei ole, vaan maa on psykopaattien, maansamyyjien ja ulkopuolisten voimien totaalisessa ohjauksessa. Ei ole liioteltua puhua miehitystilasta. Kaikesta huolimatta USA leikkii olevansa vapaan maailman johtaja ja ihmisillä on suuri tarve uskoa tähän tarinaan.
Vaalivaikuttaminen on sitä samaa jatkumoa venäjän syyllistämiseksi kuin mh17, ja skripalien myrkytys ja vain sen takia että putin ei ole antanut länsimaille vapaata pääsyä venäjälle ja demokraatit haluaa niin verisesti saada oman presidentin. Kaikki hankkeet on kuitenkin päättymässä siihen että venäjän syyllisyydestä ei vuosien mediassa ”venäjä syyllinen” ulvomisesta huolimatta ole näyttöä.
Erittäin hyvä kirjoitus.
”WikiLeaksiin tallennettua aineistoa tutkimalla pystytään selvittämään, millä nopeudella aineisto on alunperin kopioitu DNC:n koneesta. Internetin kautta ei päästä lähellekään kyseistä nopeutta.”
Pahoittelen ”tyhmyyttäni” tässä asiassa, mutta olin ollut siinä luulossa, että aineistoa väitettiin hakkeroidun Clintonin henk.kohtaisilta laitteilta, vai tarkoittaako tuo sitaatti, että aineisto olisi päätynyt Clintonille demokraattien servereiltä varastetusta tiedosta, josta Veäjä olisi sen väitetysti hakkeroinut?
Clintoneitahan on pitkin matkaa aina välillä syytetty jopa kansallisenturvallisuuden kannalta tärkeiden tietojen kauppaamisesta.
Kiitos vielä Vesa Raiskilalle mielenkiintoisesta linkistä.
Jotenkin taas, kun tuota Aron tekstiä lukee, siitä paistaa läpi copy/paste, sekä voimakas uhriutuminen, vaikka sitä tekstiä lukiessa vahvistui mielikuva, että nyt ollaan uhriutumassa siitä, mitä itse tehdään.
Lisäksi teksti on yleisluontoista ”diibadaabaa”, ilman yksityiskohtia tai esimerkkejä, ehkä siksi, kun niitä ei ole?
Oma mielipiteeni tuohon tietomurtoon on, että ei se USA mikään johtava länsimaa ole, jos Venäjä kerran pystyisi valitsemaan heidän presidentin, tämä siis valtamedian juttujen perusteella
En iloitse kenenkään kuolemasta, mutta jos joku sen ansaitsi niin J. Epstein. Sattui vain aika sopivasti? :).
Epsteinin uutisoitu kuolema oli turha ja suurella todennäköisyydellä masinoitu ulkopuolisten toimesta todistusketjun katkaisemiseksi. Myös kuoleman lavastus on mahdollinen ja Esptein on kuskattu turvalliseen paikkaan nauttimaan eläkepäivistä. Jostain syystä USA:n tavallisesti niin fanaattisen tehokkaat tiedusteluelimet eivät nyt olleet innostuneita waterboardingiin tai vastaavaan tehostettuun kuulusteluun. Yleisesti ollaankin sitä mieltä, että niiden uskottavuus kansan palvelijoina on lähes olematon ja menossa alaspäin koko ajan. Viimeisin veto FBI:ltä oli julistaa ”salaliittoihin” uskovat kansallista turvallisuutta uhkaaviksi terroristeiksi.
Järkevä valtio ajaisi korruptoituneet tiedusteluelimensä alas ja perustaisi ne uudelleen. Itse asiassa presidentti Jimmy Carter yritti saada CIA:ta kuriin ja erotti sieltä paljon pois epäilyttää väkeä, mutta sekin projekti meni pieleen. Erotettavien ryhmästä muodostuikin sittemmin USA:n pahamaineisimman neokonservatiivihallinnon ydin eli George W. Bush nuoremman hallinnon ydinjoukko. ”Hydraa” vastaan on toivotonta taistella.
Kuitenkin Epsteinin parhaista kavereista, Clintonit ovat vieläkin hengissä, eikä kukaan syytä heitä mistään, sehän tässä omituista on. Mahtaisko ”Siionistiset sukujuuret suojella heitä”. Epstein päätyi murtuneisiin niskanikamiin, vaikka oli
”muka” yksin sellissään. Epsteinista ei ole enää yhtä suurta vaaraa kaikille jälkeen-jääneille lasten raiskaajille, joita Epsteinin ympärillä pyöri kymmeniä, jos ei ihan satoja ”isokenkäisiä, julkisia henkilöitä ihan Englannin ”royal-perheen” jäseniin asti.
Köyhällistö saattaa olla ”likaisia”, mutta ylimistö on usein täynnä ”saastaisia”.
Kielletyssä Shadowgate-elokuvassa haastateltujen tietovuotajien mukaan DNC:n ”hakkeroinnin” takana oli hallitus ja tiedustelupalvelut https://avoin.media/2020/08/20/shadowgate-mita-sinun-ei-haluta-tietavan/ kuten myös RNC:n ”hakkeroinnin” takana.
En iloitse kenenkään kuolemasta, mutta jos joku sen ansaitsi niin J. Epstein. Sattui vain aika sopivasti? :).
Tuota noin, – siis kuolemasta…, kuka siitä hyötyy, ja kuka hoiti kuoleman ja miksi. Se on tässä peruskysymys. Häpeä on epäilemättä eräs motiivi, mutta ko. asetelmissa täysin fiktiivinen. Todistusketju oli kuitenkin katkaistava. Näin se nyt katkesi eräiltä osin.
In 2016 CBS Las Vegas posted a list of Bill and Hillary Clinton associates alleged to have died under mysterious circumstances.
Here is that list.
1- James McDougal – Clintons convicted Whitewater partner died of an apparent heart attack, while in solitary confinement. He was a key witness in Ken Starr’s investigation.
2 – Mary Mahoney – A former White House intern was murdered July 1997 at a Starbucks Coffee Shop in Georgetown .. The murder …happened just after she was to go public w:th her story of sexual harassment in the White House.
3 – Vince Foster – Former White House counselor, and colleague of Hillary Clinton at Little Rock’s Rose Law firm. Died of a gunshot wound to the head, ruled a suicide.
4 – Ron Brown – Secretary of Commerce and former DNC Chairman. Reported to have died by impact in a plane crash. A pathologist close to the investigation reported that there was a hole in the top of Brown’s skull resembling a gunshot wound. At the time of his death Brown was being investigated, and spoke publicly of his willingness to cut a deal with prosecutors. The rest of the people on the plane also died. A few days later the Air Traffic controller commited suicide.
5 – C. Victor Raiser, II – Raiser, a major player in the Clinton fund raising organization died in a private plane crash in July 1992.
6 – Paul Tulley – Democratic National Committee Political Director found dead in a hotel room in Little Rock , September 1992. Described by Clinton as a “dear friend and trusted advisor”.
7 – Ed Willey – Clinton fundraiser, found dead November 1993 deep in the woods in VA of a gunshot wound to the head. Ruled a suicide. Ed Willey died on the same day his wife Kathleen Willey claimed Bill Clinton groped her in the oval office in the White House. Ed Willey was involved in several Clinton fund raising events.
8 – Jerry Parks – Head of Clinton’s gubernatorial security team in Little Rock .. Gunned down in his car at a deserted intersection outside Little Rock Park’s son said his father was building a dossier on Clinton He allegedly threatened to reveal this information. After he died the files were mysteriously removed from his house.
9 – James Bunch – Died from a gunshot suicide. It was reported that he had a “Black Book” of people which contained names of influential people who visited prostitutes in Texas and Arkansas
10 – James Wilson – Was found dead in May 1993 from an apparent hanging suicide. He was reported to have ties to Whitewater..
11 – Kathy Ferguson – Ex-wife of Arkansas Trooper Danny Ferguson, was found dead in May 1994, in her living room with a gunshot to her head. It was ruled a suicide even though there were several packed suitcases, as if she were going somewhere. Danny Ferguson was a co-defendant along with Bill Clinton in the Paula Jones lawsuit Kathy Ferguson was a possible corroborating witness for Paula Jones.
12 – Bill Shelton – Arkansas State Trooper and fiancee of Kathy Ferguson. Critical of the suicide ruling of his fiancee, he was found dead in June, 1994 of a gunshot wound also ruled a suicide at the grave site of his fiancee.
13 – Gandy Baugh – Attorney for Clinton’s friend Dan Lassater, died by jumping out a window of a tall building January, 1994. His client was a convicted drug distributor.
14 – Florence Martin – Accountant & sub-contractor for the CIA, was related to the Barry Seal, Mena, Arkansas, airport drug smuggling case. He died of three gunshot wounds.
15 – Suzanne Coleman – Reportedly had an affair with Clinton when he was Arkansas Attorney General. Died of a gunshot wound to the back of the head, ruled a suicide. Was pregnant at the time of her death.
16 – Paula Grober – Clinton’s speech interpreter for the deaf from 1978 until her death December 9, 1992. She died in a one car accident.
17 – Danny Casolaro – Investigative reporter, investigating Mena Airport and Arkansas Development Finance Authority. He slit his wrists, apparently, in the middle of his investigation.
18 – Paul Wilcher – Attorney investigating corruption at Mena Airport with Casolaro and the 1980 “October Surprise” was found dead on a toilet June 22, 1993, in his Washington DC apartment had delivered a report to Janet Reno 3 weeks before his death.
19 – Jon Parnell Walker – Whitewater investigator for Resolution Trust Corp. Jumped to his death from his Arlington ,Virginia apartment balcony August 15, 1993. He was investigating the Morgan Guaranty scandal.
20 – Barbara Wise – Commerce Department staffer. Worked closely with Ron Brown and John Huang. Cause of death: Unknown. Died November 29, 1996. Her bruised, naked body was found locked in her office at the Department of Commerce.
21 – Charles Meissner – Assistant Secretary of Commerce who gave John Huang special security clearance, died shortly thereafter in a small plane crash.
22 – Dr. Stanley Heard – Chairman of the National Chiropractic Health Care Advisory Committee died with his attorney Steve Dickson in a small plane crash. Dr. Heard, in addition to serving on Clinton ‘s advisory council personally treated Clinton’s mother, stepfather and brother.
23 – Barry Seal – Drug running TWA pilot out of Mena Arkansas, death was no accident.
24 – Johnny Lawhorn, Jr. – Mechanic, found a check made out to Bill Clinton in the trunk of a car left at his repair shop. He was found dead after his car had hit a utility pole.
25 – Stanley Huggins – Investigated Madison Guaranty. His death was a purported suicide and his report was never released.
26 – Hershell Friday – Attorney and Clinton fundraiser died March 1, 1994, when his plane exploded.
27 – Kevin Ives & Don Henry – Known as “The boys on the track” case. Reports say the boys may have stumbled upon the Mena Arkansas airport drug operation. A controversial case, the initial report of death said, due to falling asleep on railroad tracks. Later reports claim the 2 boys had been slain before being placed on the tracks. Many linked to the case died before their testimony could come before a Grand Jury.
THE FOLLOWING PERSONS HAD INFORMATION ON THE IVES/HENRY CASE:
28 – Keith Coney – Died when his motorcycle slammed into the back of a truck, 7/88.
29 – Keith McMaskle – Died, stabbed 113 times, Nov, 1988
30 – Gregory Collins – Died from a gunshot wound January 1989.
31 – Jeff Rhodes – He was shot, mutilated and found burned in a trash dump in April 1989.
32 – James Milan – Found decapitated. However, the Coroner ruled his death was due to natural causes”.
34 – Richard Winters – A suspect in the Ives/Henry deaths. He was killed in a set-up robbery July 1989.
THE FOLLOWING CLINTON BODYGUARDS ARE ALSO DEAD
35 – Major William S. Barkley, Jr.
36 – Captain Scott J . Reynolds
37 – Sgt. Brian Hanley
38 – Sgt. Tim Sabel
39 – Major General William Robertson
40 – Col. William Densberger
41 – Col. Robert Kelly
42 – Spec. Gary Rhodes
43 – Steve Willis
44 – Robert Williams
45 – Conway LeBleu
46 – Todd McKeehan
And the most recent, Seth Rich, the DC staffer murdered and “robbed” (of nothing) on July 10. Wikileaks founder Assange claims he had info on the DNC email scandal.
Not Included in this list are the 4 heroes killed in Benghazi.
And now you can add multi-millionaire Jeffrey Epstein to the list…
https://www.zerohedge.com/news/2019-08-11/complete-list-clinton-associates-who-allegedly-died-mysteriously-or-committed
Hyvä kirjoitus Timo Kuroselta.
Oleellinen asia tässäkin taas on se, että hyviä kirjoituksia tähän maailmaan mahtuu, mutta niiden pohjalta ei välttämättä vielä tapahdu yhtään mitään.
Mutta… -jos yksikin lisälamppu syttyy sen johdosta, että joku näkee vaivaa, ja tuo asioita esiin ohi ”blää blää” median, -niin tarkoitus on saavutettu.
Se tässä onkin niin surullista ettei mitään tapahdu. Mafia vain toimii. Ja länsimaiden perikato alkaa olla tosiasia, ihan kuin kulttuurifilosofi Spengler ennusti kirjassaan sata vuotta sitten.
Demokratian varaan en laskisi mitään. Se mahdollistaa vain riitelyn ja tyrannian. Sen on nyt länsi todistanut liiankin hyvin. Se on älykkäiden ja rikkaiden, rahaa hallitsevien narsististen psykopaattien työväline vallan anastamiseksi itselleen.
Epstein tietenkin raivattiin pois kuten tuot esiin.
Nouseeko uusi kulttuuri idästä kuten Spengler ennusti? Ainakin nyt moni asia puhuu sen puolesta.
Olisi mielenkiintoista kuulla minkälaisia ajatuksia Timo Kurosella on sen asian suhteen.
Tuossa hyvää analyysia sosio- ja psykopaattien hallitseman Amerukan perikadosta joka alkaa jo koskea laajemmin koko läntistä maailmaa ja meitäkin
Widespread Mental Illness in the US Is the Reason for All These Mass Shootings
Dr. Paul Kindlon
American society is not on the verge of disintegrating; it is already in a dystopian state. Many Americans are deeply unhappy because the American dream is dead and buried under a mountain of greed, debt and corruption. Young people especially are acutely aware of a future that promises lack of upward social mobility and financial struggle. Having been taught that in the promised land of America anyone who applies him or herself can achieve acquisitive success, many see themselves as “losers”. This is a genuinely dirty word in the United States.
The disappointment and frustration being felt is prompting millions to take pills to counteract depression, anxiety, and anger issues. Not being able to face the harsh reality of life, Americans are fleeing through opioids, anti-depressants and alcohol. It is not an accident that Americans are obsessed with fantasy in film, literature or gaming. Everyone wants to escape the pain. Mass murderers hate themselves and want to kill themselves. As has been demonstrated by many psychologists, this intense self-hatred often is re-directed outwards.
https://russia-insider.com/en/widespread-mental-illness-us-reason-all-these-mass-shootings/ri27510
”… Demokratian varaan en laskisi mitään. Se mahdollistaa vain riitelyn ja tyrannian. Sen on nyt länsi todistanut liiankin hyvin.”
Täsmennyksenä tuohon etten ole demokratian vihollinen mutta tosiasiat (epämiellyttävätkin) on hyväksyttävä ja tämä nyt näyttää olevan kiistaton fakta.
Democracy – the Great Human Scourge, a Complete Disaster for Western Civilization
(Antonius Aquinas)
https://russia-insider.com/en/democracy-great-human-scourge-complete-disaster-western-civilization/ri27480
Kiitokset kaikille ystävällisistä kommenteista!
Kirjoituksen tarkoituksena oli kertoa joitakin tämän tarinan kohokohtia ja innostaa lukijoita etsimään, lukemaan ja katselemaan varsinaisia tietolähteitä. Tarinassa on niin paljon käänteitä, väärinkäytöksiä ja henkilöitä, että niistä tulisi paksu kirja.
Toiseksi halusin sanoa, että valtamedian jatkuvasti toistamiin, perustelemattomiin väitteisiin kannattaa oppia suhtautumaan epäluuloisesti. Venäläiset eivät hakkeroineet DNC:n tietokonetta. Aineisto kopioitiin DNC:n tiloissa muistitikulle tai vastaavalle ja kuljetettiin taskussa muualle. Tämä asia kiinnosti entisenä IT-ammattilaisena. Kuka sen teki, siitä ei ole tietoa.
Mutta miksi tätä asiaa ei tiedetä, on kysymys sinänsä. FBI ei koskaan tutkinut DNC:n tietokonetta vaan luotti konetta/koneita ylläpitävän firman raporttiin. Tiedot tulivat julki WikiLeaksissa. Julian Assange tietäisi, kuka tiedot luovutti. Häneltä ei ole kysytty mitään. William Binney ryhmänsä kanssa on tehnyt ainoan teknillisen rikostutkinnan asiasta. Myöskään häneltä ole koskaan kysytty mitään. Binney onkin sanonut, että Muellerin tutkijat eivät halunneet kiusallisia asioita julkisuuteen. Totuutta ei ole haluttu julki.
Binney on koulutukseltaan matemaatikko ja teki pitkän uran NSA:n palveluksessa nousten lopulta teknilliseksi johtajaksi. Tietokoneohjelma ThinThread, jolla NSA:n valtavia aineistoja voidaan seuloa, on hänen kehittämänsä. Sen idea on, että etsitään neulat heinäsuovasta ja tuhotaan tarpeeton aineisto. 9/11 olisi voitu estää, jos ohjelmaa olisi käytetty. Täsmälliset tiedot iskusta löytyivät NSA:n aineistoista.
Ajattelin muutaman kerran, että miten Binney uskaltaa puhua näistä asioista julkisuudessa. Yhdellä videolla hän kertoi, että hänet on haastettu kaksi kertaa oikeuteen, mutta hänellä on ollut pitävät todisteet ja jutut ovat rauenneet. Kun häntä tultiin kolmatta kertaa hakemaan, hän sanoi, että hän nostaa vastakanteen ja tuo oikeudessa esiin niitä asioita, joista hän todella tietää. Silloin kaverit olivat häipyneet eivätkä enää ole tulleet takaisin.
Binneyn haastatteluja katsoo kuin parasta jännitysfiktiota. Binney on äärimmäisen rohkea ja huumorintajuinen. Hän kertoo virnistellen asioista, jotka tavallisen pulliaisen näkökulmasta ovat kauhistuttavia ja täysin normaalin arkijärjen tavoittamattomissa.
Jos huomasitte, elokuun eka päivä TV:stä tuli ulkolinja-ohjelma Venäjän trollitehtaasta ja siinä Jessikka Aro esiintyy kuin kansallissankari. Ohjelmassa mainitaan, että 13 venäläistä on asetettu Mueller-tutkinnassa syytteeseen. Kyse on samasta firmasta, jonka mainitsen tekstissä eli IRA. Mitään todisteita kyseisen firman yhteyksistä Trumpin kampanjaan ei Muellerin raportissa ole. Tästä on oikeuden päätös. Valeuutisten metsästäjä Aro saattaa olla yksi valeuutisten levittäjistä.
” Tarinassa on niin paljon käänteitä, väärinkäytöksiä ja henkilöitä, että niistä tulisi paksu kirja.”
Kirjoita se paksu kirja, etenkin kun olet päässyt jo näin hyvään alkuun.
Erkki: kiitos kannustuksesta mutta valitettavasti ei. Ei ole riittävästi tietoa, ei taitoa, eikä varsinkaan voimia. USA:ssa on muutamia tutkivia journalisteja, jotka ovat todella paneutuneet tähän asiaan ja varmasti joku kirjoittaa kirjan.
Voisi olettaa, että jo ensi vuoden puolella toisestakin näytöksestä tiedetään jotain. Lupaan esitellä kirjan ja jos en minä niin Vesa Raiskila, joka paneutui huolella tekstiini faktojen tarkistajana ja samalla poisti kansankieliset ilmaisut.
Ok Timo,
Yllytysyritys epäonnistui, mutta ei se mitään. Hyvää jatkoa joka tapauksessa. Hyvän jutun kyllä teitkin Binney varsinkin oli hyvä viite.
Ne tutkivat journalistit pitää piilottaa johonkin mihinkä Clintonien vaikutuspiiri ei yletä, muuten hekin joutuvat hyppäämään ikkunoista ? Listasta puuttui Anthony Bourdain joka oli vihjaillut paljastavansa jotakin Hillarysta, ja siten päätyi hirttäytyneenä omaan kravattiinsa hotellihuoneensa ”ovenkahvaan”. Aivan uusi, sekä omituinen tapa tehdä itsemurha ?
Clintoneita suojelevia henkilöitä on elossa korkeimmilla ”palleilla” finanssi-GURUJA ihan Rothschild sukuun asti, joten kukapa heitä uskaltaisi nostaa syytteisiin. Lisäät siihen Clintonien anastamat sadat miljoonat taalat, niin sekin takaa heille suojan. Epsteinia ei raha pelastanut, koska vastassa olivat Clintonit.
Timo, kiitos tästä. Aivan loistava artikkeli, eräs parhaista joita olen aiheesta lukenut.
Kiinnostavaa olisi myös saada lisävaloa Seth Richin murhaan. Kopioiko hän DNC:n koneelta tiedot muistitikulle? Eräs tärkeimmistä paljastuksista Russiagateen liittyen on todellakin se, että mistään hakkeroinnista ei ole ilmaantunut mitään todisteita. Vain tiedustelupalvelujen istuttamia ja levittämiä huhuja. Ja valitettavasti tätä disinformaatiota levitettiin tarkoituksellisesti myös meillä Suomessa. Jessika Aro on ollut ilmiselvästi toiminnassa osallisena.
https://off-guardian.org/2016/08/10/seth-rich-murder-the-facts-so-far/
Ahti Valkeapää: Muellerin raportissa on Seth Richistä sanottu seuraavasti:
Beginning in the summer of 2016, Assange and WikiLeaks made a number of statements
about Seth Rich, a former DNC staff member who was killed in July 2016. The statements about Rich implied falsely that he had been the source of the stolen DNC emails . On August 9, 2016, the @WikiLeaks Twitter account posted: ”ANNOUNCE: WikiLeaks has decided to issue a US$20k reward for information leading to conviction for the murder of DNC staffer Seth Rich.” 180 Likewise, on August 25, 2016, Assange was asked in an interview, ”Why are you so interested in Seth Rich’s killer?” and responded , ”We’re very interested in anything that might be a threat to alleged Wikileaks sources.” The interviewer responded to
Assange ’s statement by commenting , ”I know you don’t want to reveal your source, but it certainly sounds like you’re suggesting a man who leaked information to WikiLeaks was then murdered.” Assange replied , ”If there ’s someone who’s potentially connected to our publication , and that person has been murdered in suspicious circumstances, it doesn’t necessarily mean that the two are connected. But it is a very serious matter … that type of allegation is very serious, as it’s taken very seriously by us.”
After the U.S. intelligence community publicly announced its assessment that Russia was
behind the hacking operation, Assange continued to deny that the Clinton materials released by WikiLeaks had come from Russian hacking. According to media reports, Assange told a U.S. congressman that the DNC hack was an ”inside job,” and purported to have ”physical proof ’ that Russians did not give materials to Assange.
Mueller toteaa siis, että Seth Richillä ei ollut osuutta asiassa vetoamalla tiedusteluyhteisön kannanottoon, joka kuten omassa tekstissä kerroin, oli pelkkiä väitteitä ilman todisteita. Näitä todisteita Mueller ei kahden vuoden tutkinnassa lainkaan löytänyt. Richin osalta tilanne on siis edelleen auki.
Kim Dotkom on vakuuttanut, että hän tietää, kuka DNC:n tiedot luovutti ja oli valmis todistamaan valaehtoisesti. Mueller ei ollut asiasta kiinnostunut eikä Dotkomin nimeä mainita raportissa. Dotkomin äiti, kuten kaikki varmaan tietävät, on suomalainen. Tästä asiasta Peter Lavellen RT CrossTaLKissa räyhäkäs keskustelu:
https://youtu.be/OT9wFXUAjMk
Minäkin kiitän ja samalla toivon ettet tuhlaisi enää ruutia tähän lännen mätäpaiseeseen ja sen yksityiskohtiin vaan keskittyisit pohtimaan Spenglerin näkemystä uuden kulttuurin noususta idästä, lähinnä Venäjältä.
Tietenkin on hyvä kaivaa totuus esiin menneestä mutta vielä tärkeämpää olisi luoda nyt kun ’epänormaalista on tullut normaalia’
( https://www.darkmoon.me/2016/when-abnormality-is-the-new-norm/ )
toivoa jostain paremmasta ettei vaivuttaisi epätoivoon ja ’hällä-väliä’ nihilismiin vaan osattaisiin rakentaa tulevaa viisaammin ja menneen virheistä jotain oppineina.
Truth_hunter: suunnitteilla on – aivan Spenglerin ohjeen mukaisesti. Kirjoittaminen vie kuitenkin aikaa, varsinkin schreiben-lesen eli kirjoittamalla lukeminen. Ei siis kannata pidättää hengitystä.
Mitäpä jos itse kirjoittaisit – muutakin kuin hyviä kommentteja!
Hienoa, jaksan kyllä odottaa. Hitaasti hyvä tulee, sanotaan.
Ehkäpä joskus vielä innostun tekemään muutakin kuin kirjoittamaan ’hyviä kommentteja’.
Oli tietysti ilo nähdä tuo ’hyvä’ sana siinä. Ainahan ihminen on – ainakin vähän – kiitoksen kipeäkin.
9/11:een (jota päädyin pitämään huijauksena vuonna 2005) liittyi tosiaan paljonkin ja varsin ilmeisiäkin merkkejä ennakkotiedosta, minkä seurauksena käynnistettiin laajoja mm. pörssiin liittyviä tutkimuksia lupauksin metsästää iskuilla hyötyneet, missä he sitten ikinä olivatkin. Alla olevassa varsin perusteellisessa artikkelissani viittaan vuosina 2001-2002 runsaasti kansainvälistä mediahuomiota saaneisiin kiintolevytutkimuksiin (olen muuten itsekin entinen IT-työläinen), joita FBI:n vuonna 2003 esittämän näkemyksen mukaan ei koskaan tehtykään, minkä seurauksena 9/11-komissio ei maininnutkaan tutkimuksista ja myös maailman media ne kuuliaisesti unohti.
https://vastavalkea.fi/2017/03/01/rahansiirrot-ja-911-iskut-tutkimuksia-ennakkotiedosta/
Onko kysymys dabney friedrichin käräoikeuden päätöksetä vai onko ollut joku muu oikeuden käynti koskien iraa
Kiitos Timo Kuronen nappiin osuneesta, kiihkottomasta analyysistäsi. Ihan kuin omasta kynästä, mutta paremmin jäsenneltynä. Kiitos.
Viimeiset kolme vuotta asiaa tutkineena olen täysin samaa mieltä tapahtumien kulusta.
Hälyttävin asia mielestäni on juuri tiedustelupalveluiden politisoituminen ja miten niiden valtaa väärinkäytetään poliittisten vastustajien ajojahtiin (pehmeä vallankaappaus yritys). Tutkimukseni ovat johtaneet itseni siihen pisteeseen että vahvasti uskon että juuri tiedustelupalveluihin juurtunut ns.varjohallinto (deepstate nimellä usein mainittu) oli myös aikoinaan JFK:n murhan takana. JFK kun oli ilmoittanut hajoittavansa CIA:n tuhansiksi palasiksi. Loppu onkin historiaa. Tähän vielä FBI:n likainen Comey alaistensa Page ja Strzok kanssa. Ex DNI Clapper ja CIA Brennan, ovat varmasti jossain vaiheessa syytettyjen penkillä. Näkisin näiden tietojen valossa että kyseessä tulee olemaan maanpetossyytös ja luultavasti kuolemantuomio. Tuomion ankaruus johtuu siitä, että he ovat vaarantaneet koko Yhdysvaltojen kansakunnan turvallisuuden käsittämättömällä politisoituneella toiminnallaan. Kaiken takana ilman epäilystäkään on Barack Obama. Hänen on ollut pakko tietää mitä tapahtuu. Se kenen käskyläisenä hän toimi, onkin erillisen jutun arvoinen tarina.
Mielenkiintoista tästä tekee sen että onko Trump kabinettinsa kanssa, joka koostuu pääasiassa kenraaleista, saattamassa tätä JFK:n tarinaa päätökseen?
Luulen että jo nyt elokuussa saamme lisää tietoa vaikka julkistettujen dokumenttien muodossa, jotka koskevat juuri FISA-raportteja ja IG:n raporttia. Nämä on Presidentti Trump jo allekirjoittanut julkaistavaksi kuukausia sitten. Ilmeisesti odotti 15.8.2019 päiväystä jolloin viimeinen korkeassa asemassa ollut varjohallituksen jäsen eroaa tehtävästään. Kyseessä DNI:n Dan Coats, jolla pääsy kaikkien tiedustelypalveluiden tiedostoihin. Nyt varjohallituksella ei ole enää käytettävissään Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden tietoja ja käyttäen amerikkalaisten termiä, he ns.”lentävät sokeina.” Mutta lonkerot ovat maailmanlaajuiset ja ulottuvat muihin maihin ja juuri mm.näihin ”Five Eyes”-maihin joista Kuronen kirjoitti. Heillä oli keskinäinen sopimus joilla vakoilivat toistensa kansalaisia ja jakoivat saamansa tiedot. Mukana siis Kanada, USA, Britannia, Uusi-Seelanti ja Australia. Jännä huomata että nämä maat ovat tutkimusteni mukaan myös ihmiskaupan keskuksia, varsinkin lapsikaupan. Yhteydet myös SRA:han (Satanic Ritual Abuse, esim.KRP:llä maailmanlaajuinen tapaus tutkinnassa). Vahvat yhteydet Jeffrey Epsteiniin. Piiri pieni pyörii. Eliitti siinä hyörii. Myös Suomessa.
Trumpin hallinnolla ja NSA:lla on kaikki Epsteinin tiedot tallessa. Dominot alkavat kaatua yksi kerrallaan.
Ps.Brittimedian toimittaja jakoi Somessa kuningashuoneen ilmoituksen mahdollisista kuninkaallisista hautajaisista lähiviikkojen aikana. Katsotaan pitääkö paikkansa.
WWG1WGA Kiitos hyvästä kommentista! Tiedustelupalvelujen johtoa tod.näk. joutuu oikeuteen, mutta mitä sitten tapahtuu, on arvoitus. Heillä on niin paljon tietoja kaikista osapuolista, että pitkiä tuomioita ei ehkä tule. Siinä on eräänlainen kauhun tasapaino. Jos nyt mennään liian pitkälle, seuraavalla kierroksella se lyö takaisin.
Mitä Amerikan kyseiseen kulttuuriin tulee, sitä on Suomesta käsin mahdotonta vastustaa tai edes vakavissaan kritisoida. Se ei ole meidän tavoitettavissa. Siitä kuitenkin voidaan ja pitäisi pyrkiä eroon esim. NATOa vastustamalla.
Venäjän sekaantumisesta on paljon hyviä kommentteja myös Vastavalkean Tilannehuoneessa FB:ssä:
https://www.facebook.com/groups/tilannehuone/permalink/1192029867673605/
Epsteinista ei olisi mitään hyötyä kenellekään jos hän olisi kuollut? Äijä on hirvittävän rikas liittolainen yläkerran poliittisissa piireissä, jakaen rahaa ”hyvään rarkoitukseen”. Nyt vain seuraamaan kuka ne verot maksavat hänen omaisuuksistaan? Jossakin äijän nimi pulpahtaa esiin jos on hengissä. Olemmehan me jo mukautuneet uutisiin, aina suurin varauksin. Jos Epsteinin ”ruumista” raahattaisi Manhattanin kaduilla kuin KADDAFIA aikanaan LIBYASSA, niin sitten minäkin uskon sen???
Epstein tietoineen olisi luultavasti ollut uhka monelle ”Lolita Expressillä” matkustaneelle. Nyt he saattanevat huokaista syvään helpotuksesta. Tuskin hän itsemurhaa teki, vaan hänet itsemurhattiin.
Epsteinin itsemurhaan ei juurikaan uskota maailmalla
Epstein didn’t kill himself. He was killed so there wouldn’t be a trial and the perverse crimes of a psychopathic elite wouldn’t be revealed to the commoners. I predicted this on the day he was arrested. Jeffrey Epstein’s days are numbered.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=193013
Former MCC inmate: There’s ‘no way’ Jeffrey Epstein killed himself
There’s no way that man could have killed himself. I’ve done too much time in those units. It’s an impossibility.
https://nypost.com/2019/08/10/former-mcc-inmate-theres-no-way-jeffrey-epstein-killed-himself/
Jeffrey Epstein Dead? I Seriously Doubt It!
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=193045
Jeffrey Epstein told guards weeks before he hanged himself that someone tried to KILL HIM
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=193040
Trump levittää salaliittoteoriaa Jeffrey Epsteinin kuolemasta – vihjaa Bill Clintonilla olleen osuutta asiaan
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6d833501-9f18-48a9-b26f-903a2ebd3d39
Hyvää tietoa
Did Pedophile Jeffrey Epstein Work for Mossad?
PHILIP GIRALDI
http://www.unz.com/runz/did-pedophile-jeffrey-epstein-work-for-mossad/
Prison worker’s 4Chan post 10 minutes before news of Jeffrey Epstein’s death hit media: “…guy in a green dress military outfit… switched him out”
”Not saying anything after this pls do not try to dox me but last night after 0415 they took him [Epstein] [to] medical in a wheelchair front cuffed but not 1 triage nurse says they spoke to him. Next thing we know trip vans show up? We do not do releases on weekends unless a judge orders it. Next thing we know, he’s put in a single man cell and hangs himself? Here’s the thing, the trip van did NOT sign in and we did not record the plate number and a guy with a green dress military outfit was in the back of the van according to the tower guy that let him through the gate. You guys I am shaking right now but I think they switched him out.”
https://www.dcclothesline.com/2019/08/12/prison-workers-4chan-post-10-minutes-before-news-of-jeffrey-epsteins-death-hit-media-guy-in-a-green-dress-military-outfit-switched-him-out/
Tuo on täysin mahdollinen skenaario. Tästä tuleekin mieleen suoraselkäisen amerikkalaisuuden kuvaus sen kulta-ajoilta eli lännenelokuva ’Sheriffi’. Se kertoo pikkukaupungin sheriffistä, jonka kaupunkilaiset jättävät yksin puolustautumaan kostamaan saapuvia rikollisia vastaan.
Hollywoodin tuotokset pitäisi pyyhkiä aivoista pois kokonaan, koska suurin osa niistä on pelkkää satua ja valhetta.
Epsteinin avulla talmudistit kontrolloivat Amerukan hallitusta
Epstein’s Death: Contract killing ordered by Talmudic authorities?
Jeffrey Epstein was the central figure in Mossad’s blackmail operation, by which they controlled the U.S. government.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=193118
Jefrey Epstein ei ollut yksin sellissään, vaan hänellä kävi ”vieras”, jolla on jo neljä murhaa ansiolistallaan, eiköhän se anna vihjeen, missä ollaan menossa ??? Se antaa vihjeen, miten tarkasti Clintonit ovat selvillä kaikesta.
How The Epstein Case Might Unravel
… Never forget, human life means NOTHING to Jewish Zionists when their agenda and projects are threatened.
http://www.realjewnews.com/?p=1390
EX-NYPD says he knows how Epstein got killed.
https://www.reddit.com/r/conspiracy/comments/cq2xuu/exnypd_says_he_knows_how_epstein_got_killed/
Jeffrey Epstein & Cognitive Dissonance
https://www.henrymakow.com/2019/08/epstein-an-cognitive-dissonance.html
LYHYT lisäys (vai onko se jo myöhäistä ) ? Muistakaamme kuinka monta ”FAKTA-UUTISTA me olemme joutuneet lukemaan, ja uskomaan niihin ” ? Kennedyn veljekset, Vietnamin sekä Irakin sotien SYYT ? Kaksoistornien kiireiset purku-räjäytykset, eikä edes kannata kaivaa M-sotien syitä missään muodossa. ISRAEL nykyisessä muodossaan, joko alkaa tulla VALOA TUPAAN ??? Jos vielä vihjailisin ”HOLOKAUSTISTA”, mutta en uskalla, koska haluan mennä omaan hautaani ilman lisävaikeuksia?
Tämä kaikki on kuin soutamista ja huopaamista. Siitä esimerkkinä miten minä vetelin narusta yrittäen saada perstuupparia käymään ja kaverini yritti soutaa airoilla ”kaislikossa”, vaimojemme nauraen huutaen rannalla vedet silmissä, meidän hölmöläisten hommia. Nämä poliittiset sotkut ovat ”yhtä arvokkaita”.Maalliset mielipiteet eivät ole auttaneet mitenkään tähän päivään mennessä, joten me tarvitsemme taivaallista, teokraattista apua, mutta mistä sitä löytyisi, ei ainakaan kirkon ja politiikan ”avioliitoista”. Onnellisia ovat ne jotka ammentavat valoa, rivien välistä lukemalla?
Kyllähän vaalivaikuttamisen tutkinnan tulosten julkaisutavasta voi vetää kaksi spekulaatiota että kierrelleltiin trumpin osuutta vaalivaikuttamiseen tai venäjän syyllisyyteen perustuvat todisteet oli kelvottomia todistamaan mitään. Pääasia lienee kuitenkin olleen trumpin syyllistymisen todistaminen venäjäkortin avulla ja siinä sivussa venäjäkin sai siipeensä. Tympeää on tietenkin se että valtamedia ei ole irtisanoutunut tai oikaissut aikaisempia uutisointejaan trumpin ja venäjän syyllisyydestä näinkin selvässä tutkimustuloksessa jossa highly likely pohjalta on syyllisyyksiä jaettu vaan valtamedia jatkaa samaa rataa trumpin mahdollisten muiden syytteiden parissa joilla vaalituloksen kannalta ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Toinen pääasia on lännen kannalta että venäjän syyllisyys on saatu istutettua valtamedian avulla ihmisten päähän vaikka tutkinta oli vain löytävinään trollien vaikutusta.
Trollaattori: olen samaa mieltä. Venäjän keksitty osuus on valtaosalle ihmisistä yhteistä, jaettua todellisuutta, joka ei muuksi muutu. Sen synnyttämisestä kannattaisi antaa vaikkapa UNESCO:n mediapalkinto.
Vastapainona Venäjän ja Putinin meidänkin v-mediassa tavaksi tulleeseen, loputtomaan, irrationaaliseen ja katteettomaan mustamaalaamiseen tämä Putinin persoonaa ja toimintaa valaiseva filmi saattaa helpottaa russo- ja putinfobian oireita joista monet tälläkin palstalla näyttävät kärsivän.
Excellent New Must-See Putin Documentary. Two Thumbs Way Up!!
We found this completely fascinating. It is done by Russia state TV so it gives a positive take on Putin, but it is devastatingly convincing.
(Russia Channel 1 TV)
We really can’t recommend this documentary enough. It is made by Russian state TV, and so presents a favorable view of Putin, – and is profoundly successful in rebutting the frankly preposterous mudslinging that has become so commonplace in Western media.
In the US, PBS recently ran a documentary depicting Putin as beyond evil – a thieving, murdering, democracy-smashing jerk who then invaded Ukraine. German state TV ran one with an almost identical story line just a few weeks ago.
We keep telling people – those western versions of Putin are simply not true, and amount to the crudest form of character assassination. So now here is the antidote. We would advise everyone to watch both versions and draw their own conclusions. Once you dig into the facts, it becomes pretty obvious who is BSing, and who isn’t.
We think, and we keep telling everyone this, that Putin has done a remarkably good job running his country, and seems to be a very admirable man. It’s hard to disagree with this after watching this movie.
This article originally appeared at Sott.net
The film contains never-seen-before footage from some of the biggest highlights of Putin’s career, and of Russia’s history for the last decade and a half: the war in Chechnya, the battle with the oligarchs, the Kursk submarine tragedy, Beslan, the 2008 crisis. Among the revelations Putin makes in his interview sections is the admission of direct involvement of Western intelligence agencies in supporting Islamic terrorism in Chechnya. While it’s no surprise to the alternative media, it’s the first time Putin has officially confirmed such involvement. Nothing has changed since the CIA created the mujaheddin to battle the Soviets in Afghanistan.
https://russia-insider.com/en/politics/president-putins-15-years-power-en-subtitles-video/ri7089
Tr.Hunter, videota ei näytetä meillä Usassa, mikä jo itsessään todistaa kuinka hyvä sen pitää olla, että se poistetaan Amerikan kansalta. Sattaa jälleen olla GOOGLE firman johto asialla. Jos samalla tavalla hoidetaan seuraavat Usan vaalit, niin koko maapallo tulee olemaan M-sodan kynnyksellä. Olisi mukava vaihteeksi näyttää Clintonien aiheuttamien ”ruumiiden lukumäärät”, itsemurhat missä uhri ampuu itseään ”päähän TAKAAPÄIN niskaan”,LOL. ja niitä ei ole vain yksi ja kaksi.
Parisenkymmentä, ja laskenta jatkuu.
Koita tätä linkkiä, ainakin minulla toimii
A hero and leader in a time of madness – Documentary on Putin, the world’s best President
Russian President Vladimir Putin speaks during a press conference on the second day of the G8 summit venue of Lough Erne on June 18, 2013 in Enniskillen, Northern Ireland.
The folks of Vox Populi Evo have pulled through again, providing an English translation and subtitles for Rossiya-1’s latest documentary, PRESIDENT, hosted by Russian TV presenter Vladimir Solovyov and which first aired in Russia on April 26. VPE had previously made Crimea: The Way Back Home available for English viewers, and we recommend that readers check that one out too.
The film contains never-seen-before footage from some of the biggest highlights of Putin’s career, and of Russia’s history for the last decade and a half: the war in Chechnya, the battle with the oligarchs, the Kursk submarine tragedy, Beslan, the 2008 crisis. Among the revelations Putin makes in his interview sections is the admission of direct involvement of Western intelligence agencies in supporting Islamic terrorism in Chechnya. While it’s no surprise to the alternative media, it’s the first time Putin has officially confirmed such involvement. Nothing has changed since the CIA created the mujaheddin to battle the Soviets in Afghanistan.
https://www.sott.net/article/296566-PRESIDENT-Putins-15-years-in-power-EN-Subtitles-VIDEO
Sattui pieni moka
”… filmi saattaa helpottaa russo- ja putinfobian oireita joista monet tälläkin palstalla näyttävät kärsivän.”
pitää olla: Vv-sivustolla…eikä palstalla
Professori Mifsud on antanut nauhoitetun lausunnon, joka on toimitettu Durhamille. Siinä hän kertoo, kuka toimeksiantaja oli. Nauhoitus ei ole vielä julkinen.
The Duran selostaa tätä uusinta tietoa seuraavassa:
https://youtu.be/XlVy-1f6vzo
Truth_hunter 11.8.2019 at 15:22 kommenttiin liittyen
” I strongly disagree … that “elites and activists” haven’t shaped “the American social and cultural landscape” of our time. As a historian … I believe that, specifically (and ever since at least the time of FDR’s death in 1945) the wealthiest Americans (and not merely ambiguous “elites and activists”) did shape it, to become, as it now is: fascist.
That’s why both Parties now are fascist — one liberal fascist, and the other conservative fascist. Liberalism is not progressivism. And fascism (extreme conservatism) is the opposite of progressivism. By contrast, liberalism mixes together those two opposites. (Fascism is the modern form of feudalism, and derives from that. Progressivism is the anti-fascism.)
Furthermore, by now, there exists massive empirical evidence that the U.S. Government, at least ever since 1981, is no democracy, at all, but is instead ruled only by its very wealthiest and well-connected citizens, so that, as the first of these studies phrased this matter: “The preferences of the average American appear to have only a minuscule, near-zero, statistically non-significant impact upon public policy.”
To be a mental slave is to be a believer in lies. This type of slavery was first documented anecdotally in Charles Mackay’s 1841, 500+page, classic, Extraordinary Popular Delusions And The Madness Of Crowds. How is democracy possible with so many willing mental slaves voting — regardless of what the particular Party is? Is democracy impossible?
Reality-Denial Among America’s Democratic Party Faithful
Posted on August 13, 2019 by Eric Zuesse.
https://washingtonsblog.com/2019/08/reality-denial-among-americas-democratic-party-faithful.html
’Amerukka’ tuskailee ’demokratiansa’ kanssa
We are living under a Zionist dictatorship that uses deception to trick us into thinking we still live in a democratic republic. It relies completely on deception. Don’t be deceived!
http://bollyn.com/#article_16260
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=193177
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=193156
Makeat naurut
tällainen maalaus Bill Clintonista löytyi Epsteinin asunnosta
ja Bili-boy oli 8v Amerukan pressana
Ungewöhnlicher Fund in Epstein Anwesen: Gemälde von Bill Clinton in blauem Kleid
Dem Milliardär Jeffrey Epstein wurde sexueller Missbrauch Minderjähriger und Sex-Handel vorgeworfen. Vor Prozessbeginn nahm er sich in seiner Zelle das Leben. In seinem New Yorker Stadthaus wurde nun ein Gemälde entdeckt, welches Bill Clinton in einem blauen Kleid zeigt.
… ja tämän maan joukoissa mekin seisomme jolla on tällaisia johtajia
ei meilläkään kaikki ruuvit ole kohdallaan…
https://deutsch.rt.com/nordamerika/91245-ungewohnlicher-fund-in-epstein-anwesen/
Mitähän tuosta Epsteinin ’Lolita express’ puuhasta vielä kehkeytyykään…
”Whatever the truth of the allegations against these individuals, there is no question that Epstein was for many years an integral part of the financial and political elite in the United States, hobnobbing with former presidents like Bill Clinton and future presidents—and equally corrupt billionaires—like Donald Trump.
Epstein was a Palm Beach neighbor of Trump, and some of the girls he abused were recruited at Trump’s Mar-a-Lago resort. That circumstance may account for Trump’s extraordinary response to the news of Epstein’s death, as he retweeted a right-wing supporter’s suggestion that Epstein was murdered at the orders of Bill Clinton.
https://www.darkmoon.me/2019/who-wanted-jeffrey-epstein-dead/#more-124481
Heräsi jo tuossa ajatus darkmoonia lukiessa että olisiko tuo maalaus junailtu juttu … sillä olisi oma arvonsa kun Clintonia nyt jahdataan ja Trumpin oman maineen puhdistusta ajatellen…?
Vähän outoahan on että Trumpilla oli niin kova kiire tehdä Billistä syyllinen. Viisas ja syytön olisi odottanut rauhassa, ainakin vähän aikaa…