Tässä neliosaisessa artikkelisarjassa käsitellään geopoliittisten todellisuuksien paluuta maailmanpolitiikkaan ja niiden vaikutusta Suomeen. Kaksi ensimmäistä osaa keskittyy George Friedmanin, geopoliittisten ajatuspajojen Stratfor ja Geopolitical Futures perustajan, näkemyksiin atlanttisista suhteista ja Yhdysvaltain strategisista perusperiaatteista. Kolmas osa käsittelee Georgian konflikteja viime vuosikymmenillä, ja viimeinen osa sitä miten tämä kaikki liittyy myös Suomeen.
Puskurivaltio on käsite, joka haudattiin kylmän sodan päättymisen jälkeen. Koska ajatus oli, että historian loppumisen myötä myös vastakkainasettelu on päättynyt, puskurivaltio kävi tarpeettomaksi. Mutta kun George Friedman puhuu rajamaasta, strategisesta syvyydestä luennollaan[1] Danube Institutessa Budapestissä, hän tarkoittaa sillä puskurivaltioita, eli periaatteessa neutraalia suurvaltojen vaikutuspiirien välistä aluetta.
Tällaisia valtioita ovat hänen mukaansa mm. Baltian maat, Ukraina, Valko-Venäjä ja Georgia. Kun kuuntelee miten aiheestaan innostunut Friedman kuvailee alueiden merkitystä suurvaltojen keskinäisessä kädenväännössä, syntyy vaikutelma, että hänelle tämä kaikki on vain isojen poikien keskinäistä kisailua. Mutta minkälaisia seuraamuksia tuolla kisailulla on ollut pelinappuloiksi joutuneille kansoille, erityisesti Balkanilla ja Kaukasiassa?
Tämän kirjoituksen lopussa on neljä linkkiä Kaukasian konflikteja käsitteleviin lyhyisiin videodokumentteihin, jotka pienistä päällekkäisyyksistä huolimatta ovat kaikki katsomisen arvoisia. Viitteen 4 alta löytyvän videon kohdasta 21:55 löytyy seuraava Sergei Bagapshin (Abkhazian presidentti 2005–2011) kommentti liittyen sodan aikaansaamiin tuhoihin Abkhaziassa:
”Tässä ovat ne Georgian demokratian kasvot, joita länsi on ylistänyt ja josta Georgian presidentti on puhunut. Tämä on demokratiaa. Sellainen demokratia yleensä johtaa vain yhteen asiaan: kaaokseen.”
Haastattelukatkelmaa seuraava kuvajakso räjäytetystä ulkoilmakahvilasta havainnollistaa hyvin hänen lausumaansa.
Kun puskurivaltion käsite tuntui menettäneen merkityksensä, aloitti NATO Neuvostoliiton hajottua aggressiivisen laajenemisen itään, tarkoituksenaan siirtää myös nämä entiset puskurivaltiot atlanttisen merivallan piiriin. Operaation uskottiin sujuvan kivuttomasti. Olihan Venäjä tuolloin polvillaan, kykenemättä estämään Jugoslavian tuhoamista Clintonin hallinnon toimesta. Piskuinen Suomikin sai leikkiä isojen poikien kanssa kun Martti Ahtisaari, joka kaiken lisäksi palkittiin roolistaan Nobelilla, tarinan mukaan kävi pommitusten kestäessä kyselemässä serbeiltä: Joko riittää, vai pommitetaanko lisää? Jugoslavian operaatio valoi länsivaltoihin valheellisen luottamuksen siihen, että Venäjä reagoi vain laimeasti, tekivät he mitä tahansa. Ja niin länsi jatkoi vaikutusvaltansa ulottamista syvemmälle itään, kohti Venäjän rajoja.
GEORGIAN SOTA osoittautui tämän kehityksen käännekohdaksi. 08.08.08 alkanut (mitähän numerologit saisivat irti tuosta lukusarjasta?) sota Etelä-Ossetiassa[2] jäi, ehkä vahvistuneen Venäjän nopean reagoinnin ansiosta, lännen kannalta katsottuna torsoksi. Etelä-Ossetia jäi Venäjän vaikutuspiiriin, ja lopulta myös EU joutui myöntämään, että Georgia oli aloittanut sodan tykistökeskityksellä Tskhinvalin pahaa-aavistamattoman ja vielä unessa olevan siviiliväestön keskuuteen.[3] Väkivaltaisuudet olivat kyteneet pitkään johtuen siitä, että Etelä-Ossetia oli aiemmin julistautunut itsenäiseksi tasavallaksi, jonka autonomian tosin vain harvat valtiot ovat tunnustaneet.
Mutta vaikka EU myönsi Mikhail Saakasvilin johtaman Georgian olleen aloitteentekijä, kriisin todelliset taustatekijät jäivät suurelta yleisöltä pimentoon. Venäjän keisarikunnan hajottua vallankumouksen pyörteissä Georgia, joka oli ollut osa keisarikuntaa, oli jonkin aikaa itsenäinen. Tähän ajanjaksoon, vuosien 1917–1921 välille, sisältyvät konfliktin alkusyyt. Etelä-Ossetia (Pohjois-Ossetia jäi osaksi Venäjän neuvostotasavaltaa) ja Abkhazia eivät olisi halunneet tulla osaksi itsenäistä Georgiaa.
Kun Georgian silloinen itsenäisyys päättyi vuonna 1921 sen tultua neuvostotasavallaksi, niin samalla myös Etelä-Ossetia liitettiin Georgiaan. Abkhazian osalta kuvio poikkesi siten, että sen oltua vallankumouksen jälkeen lyhyen aikaa itsenäinen ja sitten, bolsevikkien vallattua maan, neuvostotasavalta, Stalin antoi Abkhazialle nimellisen itsehallinnon vuonna 1931 — mutta osana Georgian neuvostotasavaltaa. Käytännössä tämä merkitsi yritystä georgialaistaa Abkhazia. Abkhazian nykyinen presidentti, Raul Khajimba, toteaa haastattelussa[5], että liittämällä Abkhazian väkisin takaisin Georgiaan Stalin tuhosi Abkhazian älymystön ja kansallisen identiteetin: ”Abkhazia menetti identiteettinsä ja lakkasi olemasta sitä mitä se oli joskus ollut.”
Etelä-Ossetian ja Abkhazian kysymys hautautui pulpahtaakseen uudelleen pintaan Neuvostoliiton hajoamisen ja Georgian itsenäistymisen myötä. Etelä-Ossetia, jonka Neuvostoliitto siis oli myös alistanut Georgian neuvostotasavallalle, näki tilaisuutensa tulleen ja julistautui itsenäiseksi vuonna 1992. Abkhaziassa puolestaan oli alettu pelätä pikkuruisen alueen liittämistä osaksi itsenäistynyttä Georgiaa jo aiemmin, kun Neuvostoliiton hajoaminen oli alkanut käydä ilmeiseksi. Tämä johti väkivaltaisuuksiin vuonna 1989 ja lopulta sotaan vuonna 1992, kun Georgia lähetti joukkoja itsenäiseksi julistautuneeseen Abkhaziaan.[4] Georgia ei kuitenkaan kyennyt estämään Abkhazian itsenäistymistä, jota tosin ei ole lännesssä tunnustettu, ja lopulta sen ainoaksi keinoksi painostaa tasavaltaa jäi kauppasaarto, nykykielellä sanktiot.
SAARTO LISÄSI entisestään kaksi vuotta kestäneen sodan siviiliväestölle aikaansaamaa ahdinkoa. Abkhaziaa käsittelevän dokumentin kuvakieli kertoo karulla tavalla asukasluvultaan parinsadantuhannen ihmisen maan infrastruktuurin tuhosta.[5] Mutta silti maa ei menettänyt uskoaan itseensä ja olemassaolon oikeutukseensa. Raul Khajimba sanoo: ”Georgian tulee ymmärtää, että Abkhazia on oma maansa, ja ottaa se huomioon.” Hieman myöhemmin haastattelussa hän puhuu siitä, miten kansainvälinen oikeus, joka tunnustaa valtioiden suvereniteetin, ei toimi: ”Valtiot soveltavat sitä vain siten, että se hyödyttää niiden omia intressejä.” Tämä on tietenkin selvä viittaus Georgiaan, joka tulkitsi Abkhazian itsenäistymispyrkimykset uhkaksi omalle suvereniteetilleen. Suora lainaus Georgian silloisen presidentin, Mikhail Saakasvilin, mahtipontisesta puheesta noilta ajoilta:
”Tänään koko sivistynyt maailma julistaa suureen ääneen: pyrkimys murtaa Georgian yhtenäisyys ja synnyttää sen sisälle erillisiä alueita, mukaan lukien Abkhazia, ei tule koskaan onnistumaan. Maailma ei tule koskaan tunnustamaan Georgian jakamista tai uusia konfliktin jälkeen esiin nousseita ’valtioita’, jotka on väkipakolla synnytetty vastoin kansan tahtoa.”
Puhe voisi yhtä hyvin olla Petro Porošenkon suusta runsaat kymmenen vuotta myöhemmin. Ei ihme, että Saakasvili vietti muutaman vuoden maanpaossa juuri Ukrainassa, aina siihen asti kunnes joutui epäsuosioon sielläkin. Yhtäläisyydet Ukrainan kriisin ja Kaukasian sotien välillä ovat silmiinpistävät. Myös kuvat Abkhazian raunioituneesta Sukhumista voisivat olla periaatteessa vaikka Itä-Ukrainan Donetskista, kertoen paljon näiden konfliktien luonteesta.
Mitä tulee Saakasvilin julistukseen, on kiintoisaa että vaikka ”maailma” ei tunnustanutkaan Georgian ns. jakamista, Abkhazia ja Etelä-Ossetia ovat saavuttaneet Venäjän tukemana itsehallinnon ja vain odottavat, että maailma jonain päivänä tunnustaa tapahtuneen. Raul Khajimba toteaa: ”Meidän päämäärämme ei ole välitön valtiollinen tunnustaminen. Meidän tulee ensiksi ratkaista sisäiset ongelmamme, jotta maa kehittyy. Tunnustaminen tulee sitten jossain vaiheessa.”
Läntisessä uutisoinnissa on jäänyt miltei täysin huomiotta perimmäinen syy näihin tapahtumiin: osseettien ja abkhaazien käsitys omasta etnisestä ja kansallisesta identiteetistään. He eivät tunne olevansa georgialaisia tai kuuluvansa Georgiaan, eivätkä he ole koskaan halunneet kuulua siihen. Venäjää on syytetty venäläistämispyrkimyksistä, mutta myös Georgia on pyrkinyt georgialaistamaan näitä pieniä kansoja. Ei siis ole mikään ihme, jos Etelä-Ossetia ja Abkhazia etsivät tukea Venäjältä pyrkimyksilleen säilyttää oma identiteettinsä.
Isompaa kuvaa tarkastellessa tapahtumien kulku Ukrainan — sekin entinen neuvostotasavalta — ja Krimin kohdalla vastaa likimain edellä käsiteltyä. Krim päätyi aikoinaan osaksi Ukrainan neuvostotasavaltaa ja Ukrainan itsenäistyttyä jäi osaksi Ukrainaa. Ja kun Maidanin tapahtumien myötä kansallisiin identiteetteihin liittyvät ongelmat alkoivat nostaa päätään Donbassissa, seurasi — vastaavalla tavalla kuin Georgian tapauksessa — Ukrainan aseellinen pyrkimys palauttaa irtautumaan pyrkivät alueet takaisin valtion kontrolliin.
KAUKASUKSEN TAPAHTUMISTA voisi helpostikin vetää johtopäätöksen, että myös Donbass päätyy jossain vaiheessa vastaavanlaiseen statukseen kuin Etelä-Ossetia ja Abkhazia. Sillä on ilmeistä, että Itä-Ukrainan asukkaat kokevat kuuluvansa venäläiseen kulttuuripiiriin eivätkä halua ukrainalaistamisen valekaappuun puettuja läntisiä arvoja alueilleen.
Sukhumilaisen rantakahvilan asiakas sanoo haastattelussa: ”Kuten sanotaan, me olemme venäläisen maailman rajalla.” Ehkä tämäkin yhdistää Abkhaziaa ja Donbassia. Kulttuuristen tekijöiden merkitystä puskurivaltioihin liittyvissä konflikteissa ei ole syytä aliarvioida. Onko siis Friedmanin esitelmänsä alussa mainitsema ”rajamaa” muutakin kuin ”strategisen syvyyden” vaatimus? Ovatko nämä alueet, joihin Suomikin itse asiassa kuuluu, venäläisen maailman ja muun maailman välissä? Onko tässä kyseessä kahden erilaisen sivilisaation yhteentörmäys?
Viimeisestä, Etelä-Ossetiaa käsittelevästä videodokumentista[6] piirtyy esiin vahva kontrasti. Aseellisen ja taloudellisen sodan raunioittamasta maasta löytyy myös satumaisen kauniita vuoristomaisemia ja ikivanhoja luostareita — sekä vahva usko omaan identiteettiin ja parempaan tulevaisuuteen. Eräs perinteistä tanssia opiskeleva poika sanoo: ”Pidän Etelä-Ossetiasta, koska se on kotimaani. Synnyin täällä. Olen ossetialainen.” Ja kun poikien tanssinopettaja, koreografi Kosta Djioti, koristaa seinämaalauksin luodinreikien pilkoittamia muureja, hän toteaa: ”Luodinrei’istä tulee tähtiä. On vertauskuvallista ja kaunista, kun luodinreiät muuntuvat tähtitaivaaksi.”
Ja korkeilla vuorilla, Tyrin luostarissa, jossa ortodoksisen tavan mukaan sytytetään vahakynttilöitä ikonien eteen, rukouksetkin tuntuvat olevan lähempänä taivasta. Ja nuo rukoukset anovat siunauksia ja menestystä Etelä-Ossetialle — kaiken tuhon jälkeen.
Etelä-Ossetian presidentti, Anatoly Bibilov, toteaa videon lopussa, että tasavallan tulevaisuus on sidottu Venäjään, koska jakautunut kansa ei voi olla koskaan onnellinen.
Tämä kaikki kertoo omaa vahvaa kieltään siitä mihin nämä pienet Kaukasian kansat haluavat kuulua, ja mihin eivät.
Viitteet
[1] George Friedman | Danube Institute (12.4.2018), video: Geopolitics Matter 6/6
[2] RT Documentary (7.8.2018): Georgia’s Gamble Revisited. South Ossetia’s war victims, 10 years later
[3] Ian Traynor | The Guardian (30.9.2009): Georgian president Mikheil Saakashvili blamed for starting Russian war
[4] RT Documentary (24.8.2018): The Hidden War: History of tensions between Georgia and breakaway South Ossetia & Abkhazia
[5] RT Documentary (15.7.2019: Seeking Recognition: Abkhazia. The long road to statehood for Georgia’s former province
[6] RT Documentary (5.8.2019): Seeking Recognition: South Ossetia. Locked into a legacy of conflict
Artikkelikuva: Pixabay
Artikkelisarjan kaikki osat löytyvät täältä.
”Tämä kaikki kertoo omaa vahvaa kieltään siitä mihin nämä pienet Kaukasian kansat haluavat kuulua, ja mihin eivät.”
Kyllä, se kertoo siitä että ne tietävät mihin haluavat kuulua ja että siitä halusta on tullut niiden ongelma aivan kuten on käynyt meilläkin.
Mekin halusimme olla itsenäisiä ja omista asioista päättäviä mutta meidät on ’häkitetty’ ja pantu koko ajan tiukkeneviin eu- ja natokahleisiin juuri sen tahon tai mafian toimesta jota vastaan nuo pienet valtiot pyristelevät itsenäisyyttään puolustaen.
Me olemme jo tuon ’neutraalin puskurivaltion’ aseman menettäneet tai luovuttaneet sen ilman taistelua eniten tarjoavalle. Voisi sanoa että se on ollut kaupan ja olemme sortuneet myymään sen ale-hintaan ja samalla luovuttaneet taistelun omasta olemassaolostamme.
Ainakaan vielä ei ole näkyvissä vakavampia ja laajempia aloitteita itsenäisyyden palauttamiseksi vaan viihdymme – ainakin mikäli v-mediaan on luottamista – hyvin kansamme mädättävissä eu-kahleissa.
Persut olisivat voineet olla se ryhmä joka olisi voinut tehdä jotain maamme ja kansamme hyväksi mutta sekin on nielaissut globalistien koukun ja lähtenyt pelkurimaisesti eu- ja natomafian kelkkaan jossa sen kädet ovat sidotut ja jonka ohjaksissa sitä ei tarvita. Se pakeni vastuutaan omasta kansasta kuunteluoppilaaksi Brysseliin eikä ryhtynyt tekemään irtiottoa eu-mafiasta kotimaassaan.
Olen tutustunut paikkakunnallani vaikuttaneeseen lääkäriin, joka asiaa kysyessäni kertoi olevansa kotoisin Ossetiasta,kun totesin hänelle Stalinin olleen sukutaustaltaan ossetti,lääkäri totesi, tuota ei moni tiedä.
Stalinin alkuperäinen nimi oli Jozef Dsugas,tuo vili nimen loppuosassa on Georgialaista peräisin ja tarkoittaa ainoastaan jonkun poikaa.
Aivan oikein, Stalinin isä oli viinaanmenevä suutari Dsugas, joka joutui työn perässä muuttamaan Tbilisiin ja kotoutumismielessä muutti sukunimensä gruusialaisemmaksi Dsugasviliksi.
PS Suutari Dsugas meni Tbilisissä töihin englantilaisten omistamaan kenkätehtaaseen. 😀
Igor Panarinin kirjassaan Hybridisodat kertoo Stalinin olleen ooikeasti Jozef Prezlavskin siittämä,Prezlavskilla ja Stalinin äidillä Jekaterinalla,eli Kekellä oli ollut suhde,tutkimusmatkailija Prezlavskin ollessa Gorin kaupugissa,asuen hotellissa missä Stalinin äiti oli ollut töissä.
Koska Prezlavski oli perhellinen, arvostettu henkilö,täytyi syntyvälle lapselle löytää kunniallinen isä, joksi valikoitui juuri tuo viinanmenevä suutari.
Tämä tausta selittää myös suutari Visarionin karkean suhtautumisen Staliniin lapsena,hän hyvin tiesi ettei syntyvä lapsi ollut hänen siittämänsä.
Prezlavski suojeli poikaansa, hän esimerkiksi mahdollisti poikansa pääyn pappis-seminaariin,ei näet ollut ollenkaan tuon aikakauden tapojen mukaista tavallisen suutarin lapsen päästä tuohonkaan koulutukseen.
Prezlavski oli maantietellisen seuran työn ja jäsenyyden lisäksi , myös Venäjän ohranan organisaatiossa,tuon syvänvaltion toimihenkilöt ottivat Stalinin suojelukseensa Prezlavskin kuoleman jälkeen.
Venäjän vallankumouksellisten keskuudessa herätti huomiota Stalinin lyhyiksi jääneet karkoitus ja vankilatuomiot, ne olivatkin tosiasiallisesti hänen koulutus sessioitaan,tulevia tehtäviä varten.
Mielenkiintoista tietoa.
Stalin suuntasi jakamattoman vihansa syvästi inhoamaansa Trotskiin, joka karkotettiin kannattajineen sekä puolueesta että maasta.
Stalin ei hyväksynyt trotskilaisten sionistien yritystä kaapata kaikki valta puolueessa ja aika monelta heistä katkesikin kaula. Osa lähti maanpakoon.
Sitä voisi pitää miehen hyvänä työnä sikäli että se pelasti kansan sionistien vallasta vaikka sen tilalle tuli Stalinin oma hirmuhallinto.
https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=144883
Trotskin ja trotskilaisuuden vaikutuksesta bolshevistinen maailmanvallankumous pääsi leviämään USA:n maaperälle ja alkoi vaikuttaa siellä mm. kapitalismiksi naamioituen. Pienimuotoista markkinataloutta, yksilöllisyyttä, paikallisuutta ja etnisyyksiä alettiin painaa alas ikäänkuin kommunistivaltiossa. Rockefellerin tapaiset oligarkit, pankkiirit ja sotatalouden pyörteissä harjaantuneet sosiaali-insinöörit alkoivat tehdä yhteistyötä liittovaltion hallinnon kanssa ja USA:sta tehtiin yhdyskuntasuunnittelun ja massapsykologian keinojen avulla pakkomielteisen edistysuskoinen massatuotanto- ja kulutusyhteiskunta. Talouskoneen vaatimien edullisten raaka-aineiden saatavuuden varmistamiseksi luotiin USA:n aggressiivinen ulkopolitiikka ja muuta maailmaa globalisoiva kansainvälinen dollarivetoinen raha- ja talousjärjestelmä. Tätä suuntausta edustaa nykyisin trotskilaistaustainen uuskonservatismi, joka korostaa USA:n ylivaltaa (myös Israelin), vapaakauppaa, massasiirtolaisuutta, kaikkea mahdollista globalisaation edistämistä ja kansallisella tasolla uusliberalistista, rikkaita suosivaa ’trickle down’-talouspolitiikkaa. Myös arvoliberalismi on suuntaukselle tärkeää. Suomessa uustrotskilaisuutta edustaa Kokoomus-puolue.
Länsihän on halukas laajenemaan kaikkialle itsenäisiin maihin NATOn ja EUn tavoitteista johtuen. Ne valtiot, jotka ei halua liittyä kumpaankaan, pannaan saartoon. Ukraina on samanlainen EUn, USAn ja NATOn uhri vaikka siellä porukkaa joka on suora natsiSaksaa avustaneiden ukrainalaisten perillinen ja halukas yhteistyöhön naton kanssa. Sama porukka CIAn avulla suoritti myös Ukrainassa vallankaappauksen jonka seurausta nykytilanne Ukrainassa on.
Suomikin joutui EUn laajenemisen kohteeksi ja liittyi valtavan eupropagandan saatteleman kansanäänestyksen perusteella EUin mutta se oli toistakymmentä vuotta perustuslain vastainen kunnes perustuslakia muutettiin. NATO taas saatiin laittomalla isäntämaasopimuksella suomen armeijan johtoon ja sopimuksesta puuttuu eduskunnan päätös ja kansanedustajille asia esiteltiin vuosia sopimuksen solmimisen jälkeen ja sopimus on myös perustuslain vastainen. Siten Suomikin on joutunut Lännen laajenemisen kohteeksi kuten Ukraina sillä poikkeusella että Suomen poliittinen eliitti suoritti palatsivallankaappauksen.
lukuun ottamatta aiempaa historia kommunistit jättivät sen geopoliittisen miinan joka kylmän sodan jälkeisenä aikana puretaan, rajoja siirrettiin joka maassa ( lo. itäiset maat ) Kun yhdistävä tekijä häipyy -kommunismi, EU jne. on kolmannen osapuolen helppo manipuloida tilanetta ,ellei omaksi hyödyksi niin toiselle haitaksi. Georgiassa esim. pr.M.S. kyllä tiesi tilannen eikä ilman ”lännen” hiljaista tukea olisi tuskin ryhtynyt moiseen, toisin siellä vallistee muskeliton revanssihenki edelleen.
-Kuitenkin ”Lännen” mielestä rajat siirtyy vain itään (mistään välittämättä) eikä mielellään muistele omia kolonisaatioaikoja ja sen seurauksia (mistä ”neutraalimaa” Suomikin on saa osansa)
Jonsse 30.8.2019 at 14:44 kirjoitti: ”Suomessa uustrotskilaisuutta edustaa Kokoomus-puolue.”
Sanoisin että sitä edustavat kaikki nwo-ideologian sisäistäneet
Joka puolella maailmaa ovat nämä samat ilonpilaajat ja itse kaaoksessa viihtyvät ja stä hyödyntävät trotskilaiset materialistit ja anarkistit …
Jews in Edmund Burke’s Political Philosophy
https://www.theoccidentalobserver.net/2019/08/23/jews-in-edmund-burkes-political-philosophy/
Burke did not dismiss every member of the Jewish race as “itinerant Jew-discounters” or “Jew-jobbers.” Although many were selfish and grasping, a few were upstanding men. “We have in London very respectable persons of the Jewish nation, whom we will keep,” writes Burke. He continued:
“[B]ut we have of the same tribe others of a very different description,–housebreakers, and receivers of stolen goods, and forgers of paper currency, more than we can conveniently hang. These we can spare to France, to fill the new episcopal thrones: men well versed in swearing; and who will scruple no oath which the fertile genius of any of your reformers can devise.”
… Although the Jews are a dangerous minority, Burke offers no real solution to the Jewish Question. The Jewish obsession with short-term profit, their self-interested greed and secret, ongoing conspiracies to financially ruin gentile societies, are recipes for national disaster.
… This is because the roots of pathological altruism are deeply ingrained in the European psyche. If no satisfactory resolution of Europe’s age-old Jewish Question can be found, Jews will continue to be a troublesome minority for Europeans, far more troublesome than all other immigrant groups … Given that Europeans have not been able to satisfactorily resolve the Jewish Question and many are welcoming the new immigrants, the prospect for European survival in the face of catastrophic non-White invasion is quite grim.
———
Review: Jewish Tradition and the Challenge of Darwinism, Part 1
Scottish surgeon, anatomist and anthropologist Robert Knox who stated “as simply a fact” that “race in human affairs is everything: literature, science, art, in a word, civilization, depend on it.”[ii] The most advanced races were, he asserted, the Germans, the Saxons, and the Celts; the least were the dark races of the Earth. He considered Jews, who he designated a separate race, “sterile parasites”….”[iii]
https://www.theoccidentalobserver.net/2019/08/26/review-jewish-tradition-and-the-challenge-of-darwinism-part-2/
Niinistö on näitä uustrotskeja näkyvimmästä päästä
Kyllä on paksua juttua Saulilta tämä iltalehden juttu … että ihan vaikein tehtävä on ollut tämä itärajan ongelma .. heh, heh
No kun ne vaikeimmat jättää hoitamatta ja myy isänmaansa eu-mafialle niin toki näinkin voi olla…
Hyviä kommentteja artikkeliin
— Hienosti ohitettu totuus. Kyllä se Ruotsin raja vuosi kuin seula ja vuotaa edelleen. Suomen viranomiset pressasta alkaen katsovat toimettomina kun olemme Ruotsin sisällissodan tiellä.
— Onko tuo niinistö tehnyt oikeasti jotain? Joutenolohan voi olla rankkaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/77b51157-cffc-47ce-b7da-b6e2149830b3
Paul C Robertsin (USAn ent. valtiovara ministeri) mielestä USAn loppu on jo varma — lähinnä joutuu kysymään mikä on jäljelle jäävien raunioiden ja jätteen kohtalo
… ja mehän seuraamme perässä koska olemme kahlinneet itsemme USAn ja EU:n johtamaan perverssiin kulttuuriin
The End of White America Is Now Assured
By Paul Craig Roberts on September 8, 2019
The only question is the fate of the remnants.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=194466
Tässä meille mallia siitä mikä meitäkin pian odottaa
Shocking Homeless Crisis in Los Angeles — video
Los Angeles has become America’s Calcutta. It is truly sad to see how far the Golden State has fallen, and in such a short time.
Comment: Avatar
Alternate History • 7 hours ago
Despite its propaganda , Amerikkka is crumbling and a true ”shithole” that Trump called other countries. Only the most ignorant people on this planet still think of the US as a ”beacon on the hill”. As George Carlin said, ”…the ’American Dream’ is a dream only to those sleeping.”
https://russia-insider.com/en/excellent-russian-tv-report-shocking-homeless-crisis-los-angeles/ri27566