
Deutsche Bankin pääkonttori Frankfurtissa. Kuva: Gizmo23 (CC BY-SA 3.0)
Viime aikoina julkisuudessa on oltu kovasti huolissaan Saksan talouden painumisesta taantumaan ja sen vaikutuksista Suomen talouteen. Saksan talouden tilassa ei kuitenkaan ole mitään erikoista tai poikkeavaa, vaan siellä on syntymässä aivan tavallinen kapitalistinen taantuma, joita syntyy kaikissa kapitalistisissa maissa aika ajoin sisäsyntyisesti talouden ”rautaisten” lakien ohjaamilla tavoilla.
Tästä kapitalistisen talouden sisäsyntyisestä ajautumisesta taantumiin ja kriiseihin ei uusklassisella talousteorialla ole oikeastaan minkäänlaista ymmärrystä, joten asian yhteydessä puhutaan yleisesti täysin jäsentymättömästi joistain ulkoisista ”shokeista” tai ”häiriöistä”, mikä ei selitä oikeastaan mitään. Asian analysointi jääkin siihen, että tartutaan vain joihinkin kulloinkin pinnalla oleviin uutisiin ja sanotaan, että se ja se on asian aiheuttanut, vaikka mitään suoraa syy ja seuraus -suhdetta ei olisikaan.
Yksi suosittu tapa on puhua markkinoiden hermoilusta. Onkin monesti tullut mieleen kysymys siitä, että milloin ne markkinat hermoilevat niin pahasti, että niiltä lirahtaa pissat housuihin. Sorry, en malttanut olla lohkaisemasta. Kysymyshän kuitenkin on vakavammista asioista, kuten ihmisten työstä ja toimeentulosta, eikä joidenkin pörssikeplottelijoiden herkästä hipiästä.
Markkinoiden ”hermoilu” on vain seurausilmiö reaalitalouden tapahtumista eikä itsessään syy mihinkään. Tai siis tietysti sillä on psykologisia vaikutuksia ko. hermoilijan yksilölliseen käytökseen, kuten vuoden 1929 pörssiromahduksen aikana. Silloin jotkut hyppäsivät Wall Streetin kahdeksannesta kerroksesta katuun, mutta talouden lait jatkoivat kyllä omia latujaan aivan tällaisista yksilöllisistä reaktioista riippumatta. Psykologia ei selitä taloutta.
Joka tapauksessa Saksan vajoamisen taantumaan pelätään olevan vahingollista Suomen taloudelle, koska Saksa on niin merkittävä vientimaa Suomelle. Minä kyllä tulkitsisin tilannetta niin, että kaikkien suomalaisten kannattaisi toivoa Saksalle mahdollisimman pitkään jatkuvaa taantumaa. Uskovaiset voisivat heittää sinne yläkertaan pari rukoustakin, jotta hekin kokisivat tehneensä osansa.
On tietysti häijyä ja ilkeää toivoa millekään kansalle vajoamista kapitalistisen taantuman kärsimyksiin ja kauhuihin, mutta Eurooppa on tällä hetkellä sillä tavoin rakennettu, että jos ajatellaan Suomen talouden parasta, niin tuollainen toivomus on perusteltu. Suomen lisäksi siitä hyötyisi myös moni muu Euroopan maa. Saksahan on ollut myös päällepäsmärinä tällaista Eurooppaa rakentamassa ja Suomi on tietysti seurannut kiltisti perässä, tapansa mukaan. Miksi tällainen toivomus on perusteltu?
Suomen viennin rakenne
Saksa tosiaan on Suomen suurin yksittäinen vientimaa, eikä Saksan taantumankaan aikana kaikki vienti sinne lopu. Kokonaistaloudellisesta, kansantaloudellisesta näkökulmasta maan vientiä täytyy kuitenkin tarkastella kokonaisuutena eikä takertua vain johonkin yhteen maahan. Alla on luettelo Suomen suurimmista vientimaista vuonna 2018. Mukana ovat ne maat, joihin vienti ylitti 3 % kaikesta viennistä.

Kaiken ytimessä on kysymys siitä, suuntautuuko vienti euroalueelle vai sen ulkopuolelle. Näistä suurimmista vientimaista vain kaksi, Saksa ja Alankomaat, kuuluvat euroalueeseen. Luettelon maista euroalueelle suuntautuvan viennin osuus on 21,8 % ja euroalueen ulkopuolelle suuntautuvan viennin osuus on 32,1 % Suomen kokonaisviennistä eli kolmanneksen suurempi.
En tiedä, kuinka hyvin luvuissa on mukana rajakauppa, kuten venäläisten ostosmatkailu Suomeen, joka sekin on vientiä. Se voisi kuitenkin hiukan nostaa Venäjän osuutta. Sillä on kuitenkin paikallisesti aika suurikin merkitys Itä-Suomessa. Ruotsinkin kanssa tapahtuu jonkin verran rajakauppaa.
Kaikesta Suomen viennistä 38 % suuntautuu euroalueelle ja 62 % euroalueen ulkopuolelle. Suomi siis vie euroalueen ulkopuolelle lähes kaksi kertaa niin paljon kuin euroalueelle. Tämä on se perussyy, minkä vuoksi suomalaisten olisi edullista olla ilkeitä saksalaisille ja toivoa heille pitkää taantumaa.
Euron kurssi Suomen kohtalonkysymyksenä
Siis vienti Saksaan supistuisi varmaankin jonkin tarkemmin määrittelemättömän määrän, kun Saksa vaipuisi taantumaan. Onko se kuitenkaan kohtalon kysymys Suomen taloudelle?
Viime vuosien kokemusten perusteella keskeisin Suomen taloutta heilutellut maan ulkopuolelta määräytynyt vaikuttaja on kuitenkin ollut euron kurssikehitys. Se on jopa estänyt tavallisen suhdannevaihtelun toteutumisen Suomessa vuosina 2007–2015 ollen siten jopa ”rautaisempi” tekijä kuin suhdannevaihtelua säätelevät talouden lait.
Alla suoraan Euroopan keskuspankista käyrä euron kurssikehityksestä suhteessa Yhdysvaltain dollariin ajalta 1.1.2003–25.8.2019:

Kiinnostavia kohtia kurssikehityksessä ovat ensinnä vuoden 2007 tienoilla tapahtunut euron voimakas vahvistuminen, mikä aiheutti heti vaikeuksia Suomen taloudelle. Syynä ei siis ollut sairaanhoitajien palkkojen nousu, mitä silloiset puoluejohtajat jossain palaverissaan syyttivät yksituumaisesti maan talousvaikeuksista.
Suomen talous möyrikin sitten pohjamudissa koko sen ajan, minkä euro pysyi vahvana. Tämä on myös keskeinen eurokriisiä vahvistanut tekijä, vaikkakin koko euroalueen perustaminen on Euroopan taloudelle vahingollisin koskaan tehty taloudellinen ratkaisu. Olen pyrkinyt analysoimaan sitä Vastavalkeassa julkaistussa artikkelissa ”Euron kuolemansuudelma Suomelle — ja EU:lle”, joten siitä ei sen enempää tässä jutussa.
Toinen mielenkiintoinen kohta kurssikehityksessä on euron voimakas heikkeneminen vuoden 2014 loppupuolen ja vuoden 2015 alkupuolen aikana. Tämähän tuli kuin taivaan lahjana Juha Sipilän oikeistohallitukselle. Se pystyi väittämään kurssin heikkenemisen aiheuttamaa talouden piristymistä ja työllisyyden paranemista omaksi saavutuksekseen, vaikka hallituksen tekemät ns. säästötoimet ja työväestön aseman kaikinpuoliset heikennykset palkkojen jäädyttämisineen ja työajan pidennyksineen vain huononsivat talouden toimintaedellytyksiä, koska ne supistivat kotimaista kysyntää. Euron kurssin heikkenemisen piristämä vienti kuitenkin riitti talouden tilan paranemiseen.
Euron kurssin voimakas vaikutus maamme talouteen johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että maan viennistä 62 % suuntautuu euroalueen ulkopuolelle, joten sinne suuntautuva vienti painaa enemmän kuin euroalueelle tai vain Saksaan suuntautuva vienti.
Saksan merkitys euron kurssille
Suomen pienellä taloudella ei ole minkäänlaista vaikutusta euron kurssiin, kuten nähtiin, kun Suomen talouden lähes 10 vuoden möyriminen pohjamudissa ei heikentänyt tippaakaan euron vahvaa kurssia.
Saksan massiivinen, Euroopan suurin talous on kuitenkin aivan toinen juttu. Jos Saksan talous rupeaa kasvamaan voimakkaasti, merkitsee se myös selvästi euron vahvistumista ja siten Suomen taloudellisen aseman heikentymistä.
Niinpä onkin tehtävä se ikävä johtopäätös, että Suomelle olisi edullista, jos Saksan taantuma kestäisi mahdollisimman pitkään ja Suomen vienti saisi nauttia euron alhaisen kurssin sille tuottamasta hyödystä.
Silloin kun Euroopan yhteisöjä rakennettiin, tarkoituksena oli kaiketi rakentaa jonkinlainen yhteistyölle ja yhteisille eduille perustuva organisaatio, ainakin joissain piireissä. Tosin joissain piireissä myös mahdollisesti haviteltiin valta-asemaa Euroopassa. Nyt tämä Euroopan taloushistorian typerin ratkaisu eli euroalueen perustaminen on kuitenkin luonut valtioiden välille selviä eturistiriitoja, eikä tämä kurssikehityksen vaikutus ole niistä suinkaan ainoa.
Täytyykin vain ihmetellä, kuinka kauan menee siihen, että asia ymmärretään laajemmin Euroopassa ja euroalue puretaan.
Tuomo Liias on eläkkeellä oleva taloustieteilijä, joka on tehnyt työuransa pääosin Tilastokeskuksessa.
Yllättävä tieto että Saksan taantuma on hyväksi Suomelle vaikka onkin ollut tietoja että Saksa hyötyy vahvasta eurosta päin vastoin kuin Suomi. Suurena taloutena kuitenkin Saksan ja muiden suurten euromaiden vaikutus noususuhdanteessa nostaa euron arvoa suhteessa muihin valuuttoihin ja samalla heikentää Suomen vienti mahdollisuuksia joten Suomen pitäisi äkkiä erota eurosta ja ottaa oma valuutta käyttöön myös siitä syystä että euroon vaihdettaessa markan arvo oli liian korkea suhteessa euroon ja nyt siitä työnantajat haluaa ilmaistunteja työntekijöiltä. Koko EUiin ja euroon liittyminen on ollut suomelta fiasko taloudellisesti ja muut mahdolliset edut EUsta ei korvaa menetyksiä jos EUsta jotain etuja Suomelle onkaan. Suomen herrat on kuitenkin viimeiset jotka EU ja euro fiaskon tunnustaa.
Hyvä artikkeli. ’Taviskin’ tuon ymmärtää. Samaa keinottelua ja kusetusta kuin kaikki muukin missä zio-masonic Mafia on puikoissa.
Minua on aina ihmetyttänyt koko kapitalismin ja pörssimaailman ryöstölogiikka. Eihän siinä lopulta ole kyse ’henkisesti terveen miehen hommasta’. Eräänlainen pienen eliitin orjatyövoimaa hyödyntävä koneistohan se on. Ja kenenkäs keksintöjä se onkaan… kenellä sitä kahisevaa onkaan eniten?
https://www.darkmoon.me/2018/why-people-hate-the-jews/#more-105974
Euron arvon vaikutus eri EUmaiden talouteen päinvastaisesti osoittaa miten EUn jäsenmaat on eriarvoisessa asemassa myös taloudellisessa mielessä jos on ottaneet euron valuutakseen. EU on pelkkä uuskolonialistinen liittouma joka ei salli jäsen mailleen kauppasopimuksia muihin talousalueisiin kuten Serbian esimerkki osoittaa kun se teki kauppasopimuksen Euraasian liiton kanssa niin EUsta heti tuli muistutus Serbialle että sitten kun Serbia liittyy EUiin niin sitten sellaisia sopimuksia eri sallita. EU laajentaa aluettaan vaikka väkisellä kuin koloniastit aikanaan kuten Ukrainan tapaus osoittaa.
Massat on uskomattoman tyhmiä ja hyvä uskosia!! Se on uskomatonta kuinka sekaisin massat ovat päästään!! Ei ole todellista! Ja teistä suurin osa kuuluu siihen!!
EU on uuskolonialistinen liittouma myös niin, että sen eliitti kolonisoi maita sen sisällä riistämällä kansojen peruelämisen ehtoja ja huoltovarmuutta. Maatalouspolitiikka on ollut vahvimpia keinoja nujertaa kansallisvaltioiden itsenäisyyttä. Toinen vahva ase on kilpailulainsäädäntö. Kyllä kannattaa kuitenkin valita vaikka hieman kalliimpi lähifirma hoitamaan asioita kuin halpa ulkomainen. Työllisyysvaikutus ja verokertymävaikutus lisää paikallista hyvinvointia. Halvin ulkomainen vaihtoehto ei ole omavaltioviisasta – vaan ainoastaan EU – eliitin ja ylös kiipeävien EU – poliitikkojen ja -virkamiesten vallan, rikastumisen ja uraputkien pönkittämistä.
Paikalliset yritykset luovat myös paikallista kulttuuria. Jos niillä menee taloudellisesti mukavasti, ne usein myös tarjoavat paikalliseen kulttuuriin muitakin kuin puhtaasti numeerisia taloudellisia arvoja. Vanhat yritykset ovat osa paikalliskulttuuria ja tuovat sinne jatkuvuuden ja turvallisuuden tunnetta. Toki toiminnan pitää silloin olla maanläheistä, mutta menestyvästä teknologiayrityksestäkin voi tulla paikallisten ylpeys.
Läheisyysperiaate ja kulttuuriperimän rakentaminen ja jatkaminen on EU-aikana kielletty. Sabotaasi on ilmeisen tahallista. Vahingollisista tai huonosti toimivista periaatteista ei luovuta, koska kansallisvaltioiden ja niiden paikalliskulttuurien alasajo on itsetarkoitus. Modernin talouden ja hallinnon tuleekin on dekonstruoivaa, kuten myös kulttuurin, taiteen ja arkkitehtuurin. Klassisia kauneus- ja harmoniaihanteita rikotaan tahallaan julistamalla ne ”vanhanaikaisiksi”. Näin ihmisten arvostelukyky romahtaa ja ne ovat helppoja taivuteltavia globalistiseen yhtenäiskulttuuriin, jossa laadullisilla seikoilla ei ole mitään merkitystä paitsi harvalukuiselle establishmentille, joka sekin vallanhimossaan tietoisesti raaistaa itseään.
”…ihmisten arvostelukyky romahtaa ja ne ovat helppoja taivuteltavia globalistiseen yhtenäiskulttuuriin…”
Tämäkin uppoaa tavisten kalloon kunhan sitä vain tarpeeksi v-mediassa jauhetaan … vai uppoaako?:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1fa6a7f0-f2ce-401d-95e6-44d6fe9616ce
Suomen huipputuloisimmilta rankkaa arvostelua köyhille ja työttömille uutuuskirjassa – ”Voivat syyttää vain itseään”
Tänään klo 8:38
Suurituloisimpaan promilleen kuuluvat pitävät työtä vieroksuvia ihmisiä Suomen ongelmana. Sen sijaan varakkaiden joutilaisuus on heistä ansaittua, selviää Huipputuloiset-kirjasta.
Useiden huipputuloisten mielestä suomalaisten pitäisi suostua kipeisiin uudistuksiin ja päätöksiin, joilla saataisiin alennettua palkkoja ja leikattua valtion velanottoa sekä etuuksia.
Oma syy siis jos tai kun ei saanut psykopaatin ’menestysgeenejä’ tai ole syntynyt rikkaaksi perijäksi joka kyllä saa vetelehtiä ja laiskotella vapaasti.
Kaikki muka perustuu vain haluttomuuteen ja laiskuuteen ellei ei jaksa kestää psykopaattien riistoa ja muita tuhoavaa elämäntapaa ja kieltäytyy raatamasta heidän orjanaan ja ehdoillaan ?
Varmaan Postin pääjohtajalle mieluista luettavaa.
Globalistieliitin tietoisesti organisoima kulttuurin mädättäminenkin ja haitta maahanmuutto varmaan ovat myös ihmisten omaa syytä.
Pian varmaan sekin että on ylipäätään syntynyt tänne maailmaan.
”…ihmisten arvostelukyky romahtaa ja ne ovat helppoja taivuteltavia globalistiseen yhtenäiskulttuuriin…”
Suurin osa meistä on ’taawi-kaneja’ joita on helppo ehdollistaa sopivalla makupalalla
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/66a362d8-0104-479d-b8cf-6fb99a4c319e
Pitääkö paikkaansa, että Japanissa ei ole ollut lamaa yli 20 vuoteen?
Se tarkoittaisi sitä, että jos taloutta hoidetaan oikein, niin lamat ovat tarpeettomia ja pelkästään huonon taloudenhoidon tulosta.
Vahva euro pitää muut maat lamassa EUssa kun Saksan vienti vetää ja euro arvo kohoaa. Siitä voi tehdä sen johtopäätöksen että kokonaisuutena EU on tuhoisa liitto Euroopan useimmille euromaiden talouksille etenkin kun ne on joutuneet osallistumaan kalliisiin euromaiden konkurssipankkkien pelastuksiin ja yhteisvastuuseen maiden yksityisliikepankkien kannattavuudesta ja kaupankäyntinsä sitomisesta EKPn taseisiin.
EUsta on tullut yhteisvaluutta euron liian korkean arvon takia kaupan este EUn vapaakauppa-alueella ja sen vuoksi useimpien euromaiden olisi syytä palata oman valuutan käytttöön euron sijaan.
Ole valmis, USAn imperium romahdus ei tule kello kaulassa, se on yht’äkkinen ja nopea.
Eikä imperium koskaan palaa kun se romahtaa.
Mitä tämä merkitsee meille?
Get Ready: The US Empire’s Fall Will Be Swift and Sudden
Jeff Thomas (Doug Casey’s International Man)
If we observe the empires of the world that have existed over the millennia, we see a consistent history of collapse without renewal. Whether we’re looking at the Roman Empire, the Ottoman Empire, the Spanish Empire, or any other that’s existed at one time, history is remarkably consistent:
The decline and fall of any empire never reverses itself; nor does the empire return, once it’s fallen.
But of what importance is this to us today?
https://russia-insider.com/en/economics/get-ready-us-empires-fall-will-be-swift-and-sudden/ri27541
Mitä tämä merkitsee meille?
Näyttäisi ettei sitä ole ilmeisesti lainkaan mietitty koska maamme sionisti- ja globalisti eliitti ei sokeassa megalomaniassaan ja rahan ahneudessaan ota tällaista vaihtoehtoa lainkaan huomioon vaikka sitä maailmalla pidetään jo aika varmana faktana.
AfD:n (vaihtoehto Saksalle puolue) merkittävä nousu ja kasvu Saksassa, josta v-media vaikenee kertoo omaa kieltään siitä että myös EU:n hajoaminen varmentuu päivä päivältä
The Remarkable Rise of the AfD in Germany – What the Media Isn’t Telling You
Srdja Trifkovic
https://russia-insider.com/en/politics/remarkable-rise-afd-germany-what-media-isnt-telling-you/ri27527
Lamojen tarkoitus on siirtää lammas lauman omaisuutta ”eliitin” taskuihin ja jokainen on täysin harkittu ja järjestetty!! Aina vain ihmetellään ja kummastellaan koska ruvetaan puhumaan ”keitä” he siellä pyramidin huipulla ovat jotka myös täyttävät valkoiset maat muukalaisilla! Kenelle valkoiset ovat suurin vihollinen jonka avoimesti myöntävät?
http://45.56.120.193/vid/Quick_Lesson_What_is_the_problem_between_Whites_Jews-1.mp3
https://grizzom.blogspot.com/2019/09/audio-quick-lesson-what-is-core-problem.html
https://northerntruthseeker.blogspot.com/2019/09/chronicle-of-depraved-empire.html
Hyvät ihmiset yrittäkää nyt edes ennenkun maa on ruotsin tilassa eli ei nää pelastettavissa!
😀 Uskomatonta mutta totta.
Huomasin jo muutama päivä sitten RT:llä uutisen ”läntisen arvoyhteisön” akateemikoista, jotka pohdiskelivat aivan vakavissaan akatemioissaan ihmissyöntiä eli kannibalismia niin ilmastonmuutoksen kuin ylikansoituksen ratkaisemiseksi.
Nyt kannibalismi on noussut puheenaiheena esille Ruotsissa ruokatarvikemessuilla. Linkki MV-lehdessä olleeseen uutiseen:
https://mvlehti.net/2019/09/04/ruotsin-tv-kannibalismia-harkittava-ilmaston-suojelemiseksi/
Onko kyseessä mauton pila, RT oli erehtynyt aprillipäivästä???
Ei suinkaan, nyt jälleen kerran näyttää kyse olevan ”läntisen arvoyhteisön” eli NWO illuminaattoreiden yhteisestä agendasta.
Ilmeiseti tämän maahanmuutto- ja ns. pakolaispolitiikan taka-ajatus on halvan työvoiman lisäksi tuoda Eurooppaan ihmislihaa syötäväksi.
Nähtäväksi jää ketkä ovat ensimmäisinä ruokalistalla.
Jostain luin että ruumiita voitaisiin ottaa käyttöön myös lannoitukseen. Niistä saisi hyvää biojätettä ja sitä voisi hyödyntää näinkin.
Kaikkihan pitää hyödyntää jotta rahaa kertyisi sijoittajille mahdollisimman paljon. Tämänkin voisi joku firma ottaa hoitaakseen ja sijoittajat löisivät rahoiksi.
Ja varmuuden vuoksi voitaisiin säätää laki joka pakottaa luovuttamaan ruumiin hyötykäyttöön kun ihmiset tuskin ovat asiasta kovin innoissaan.
Mitä tuon lain säätämiseen tulee niin sehän nostaisi heti osakekurssin pilviin ja toisi lisää sijoittajia mukaan hyvään bisnekseen…
Ja hienostihan nämä hankkeet näyttävät etenevän kun ’kuurot miehet ovat nousseet pianon virittäjiksi’
Universities are Masonic Brainwashing Machines
As students return to university, I re-post this reminder that humanity has been colonized by a satanic cult.
This colonization of the mind is now explicit, as seen in the limitations on free speech and inquiry.
Like deaf men tuning a piano, professors try to explain the human condition without any reference to the Creator, or man’s Divine Spirit.
“In order to effect the destruction of all collective forces except ours, we shall emasculate the first stage of collectivism, the universities, by re-educating them in a new direction.” Protocols of Zion, 16
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=120895
Tuonne ylemmäs kirjoitin:
Hyvä artikkeli. ’Taviskin’ tuon ymmärtää. Samaa keinottelua ja kusetusta kuin kaikki muukin missä zio-masonic Mafia on puikoissa.
Minua on aina ihmetyttänyt koko kapitalismin ja pörssimaailman ryöstölogiikka. Eihän siinä lopulta ole kyse ’henkisesti terveen miehen hommasta’. Eräänlainen pienen eliitin orjatyövoimaa hyödyntävä koneistohan se on. Ja kenenkäs keksintöjä se onkaan… kenellä sitä kahisevaa onkaan eniten?
https://www.darkmoon.me/2018/why-people-hate-the-jews/#more-105974
Taidan olla hyvässä seurassa
Chomsky ja Hitlerkin aika lailla samaa mieltä kapitalismista ja sitä tukevasta läntisestä demokratiasta
Hitler and/or Chomsky on Capitalist Democracy
GUILLAUME DUROCHER •
”I can think of only one thing which unites Adolf Hitler and Noam Chomsky: a shared contempt for and critique of capitalist mass-media democracy. Concerning Hitler’s speeches, we usually think of rapturous exhortations to his party-comrades. However, the Führer could sometimes strike a more pedagogical note. Such was the case in a December 1940 speech on what Hitler called “the so-called democracy” in the “Anglo-French world” and the United States.
Listening to this speech, I was struck at how similar Hitler’s critique of capitalist democracy was to Noam Chomsky’s. For both Hitler and Chomsky, the corporate media, oligarchic influence, and an incestuous political class make a mockery of Western capitalist regime’s claims of being “democratic.
… In Western democracies, Hitler claims: “Capital actually rules in these countries, that is, nothing more than a clique of a few hundred men who possess untold wealth.”
Furthermore “freedom” refers primarily to “economic freedom,” which means the oligarchs’ “freedom from national control.” ”
http://www.unz.com/gdurocher/hitler-and-or-chomsky-on-capitalist-democracy/