Aktivisti haastoi Facebookin oikeuteen

13

Myös Twitter on estänyt Laura Loomerin. Kuvan lähde

Poliittinen aktivisti, 26-vuotias amerikkalainen konservatiivi Laura Loomer on haastanut Facebookin oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Sosiaalisen median jätti sulki Loomerin tilin viime toukokuussa luonnehtien häntä ja useita muitakin bannaamiaan konservatiivisia vaikuttajia “vaaralliseksi” ja “vihan ja väkivallan lietsojaksi”.

Loomeria edustaa lakiasiaintoimisto Klayman Law Group, jonka johtaja Larry Klayman on aiemmin toiminut Yhdysvaltain oikeusministeriön syyttäjänä. Klayman on myös oikeuden toteutumista tarkkailevan Judicial Watch -kansalaisjärjestön perustaja.

Heinäkuussa jätetyssä haasteessa todetaan, ettei Laura Loomer ole koskaan rohkaissut väkivaltaan ketään vastaan, vaan on päinvastoin toiminut poliittista väkivaltaa ja terrorismia vastaan.

Syyskuun 16. päivänä Facebook vastasi vaatien haasteen hylkäämistä. Se vetoaa vastineessaan samaan kuin Facebookia sensuroinnista syyttävät ja somejätin bannaamat ihmiset: Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen takaamaan sananvapauteen. Facebook toteaa vastineensa sivulla 2:

“Hän [Loomer] väittää Facebookin leimaavan hänet ‘vaaralliseksi’ henkilöksi, joka lietsoo vihaa — mutta perustuslain ensimmäinen lisäys on kauan suojannut sellaisia lausuntoja, koska ne ovat mielipiteitä, joita ei kyetä todistamaan oikeiksi tai vääriksi.”

Facebook kuitenkin itse kiistää Loomerin oikeuden esittää näkemyksiään, joita niin ikään ei välttämättä ”kyetä todistamaan oikeiksi tai vääriksi”.

Facebook toisin sanoen esittää, että Yhdysvaltain perustuslaki sallii sen bannata yhteisöpalvelun käyttäjiä sillä perusteella, että nämä ilmaisevat itseään perustuslain takaamalla tavalla.

Ajatusrikoksesta varoittava ajatuspoliisi on esimerkki sosiaalisessa mediassa leviävistä ”meemeistä”. Ylen artikkelissa meemit nähdään kaksijakoisesti: joko harmittoman viihteellisinä tai ääriajattelua ja vastakkainasettelua ruokkivina. Tällaisesta suhtautumistavasta on vain lyhyt askel ”väärien” mielipiteiden nettisensuuriin.

SOMEJÄTIN LINJAUS on mielenkiintoinen myös siksi, että aiemmin Facebookin kaltaiset toimijat ovat torjuneet sensurointisyytöksiä katsoen olevansa yksityisiä yrityksiä, joiden ei ole mikään pakko kunnioittaa perustuslain ensimmäistä lisäystä.

Vastineessaan Facebook toisaalta sanoo (s. 3) olevansa julkaisija (publisher), jolla ei ole velvollisuutta julkaista kenenkään viestiä:

“Vakiintuneen lainsäädännön mukaisesti Facebookia tai mitään muutakaan julkaisijaa ei voi pitää vastuullisena kenenkään muun viestin julkaisematta jättämisestä. Perustuslain ensimmäinen lisäys antaa täyden suojan sellaisille päätöksille.”

Myöhemmin (s. 17) samassa dokumentissa someyritys viittaa telekommunikaatiolain pykälään 230(c), joka on antanut Facebookin kaltaisille toimijoille vastuuvapauden alustallaan julkaistun sisällön suhteen — sillä perusteella, että ne ovat internet-palveluiden tarjoajia, eivät julkaisijoita. Juuri tämän lainkohdan on katsottu alun alkaen mahdollistaneen sosiaalisen median jättiläisten nousun. Facebook katsoo, että lakipykälä ”kieltää kaikki Facebookin kaltaisen verkkojulkaisijan [online publisher] vastaiset siviilikanteet, jotka perustuvat sen päätöksiin julkaista tai poistaa kolmansien osapuolten [siis verkkopalvelun käyttäjien] tuottamia sisältöjä”. Laissa kuitenkin lukee, että vuorovaikutteisen palvelun tarjoajaa ei pidetä kenenkään muun tuottaman informaation julkaisijana.

Vastineensa perusteella Facebook ei tunnu oikein osaavan päättää, onko se yritys, jota eivät koske sananvapaussäädökset; julkaisija, joka on vastuussa kaikesta julkaisemastaan materiaalista; vai internet-palveluiden tarjoaja, joka ei ole vastuussa alustallaan julkaistusta materiaalista. Vai onko kyse pyrkimyksestä turvata selusta oman statuksen juristerisella hämärtämisellä? Oli niin tai näin, tällaisen ei uskoisi ainakaan edesauttavan somejätin asiaa oikeudessa.

Loomerin Facebookilta vaatima korvaus ei ole aivan pieni: viisi prosenttia Facebookin arvosta eli kolme miljardia dollaria. Summaa perustellaan tavanmukaisena laskennallisena vahingonkorvauksena.

Jälkikirjoitus. Saksassa Facebook on hävinnyt useita oikeudenkäyntejä sananvapauden rajoittamisesta. Suomessa ei olla yhtä pitkällä, mutta kansanedustaja Veikko Vallin on pyytänyt poliisia selvittämään, onko Facebook syyllistynyt rikokseen bannaamalla hänet juuri viime eduskuntavaalien alla 30 päiväksi vuoden vanhasta päivityksestä. Päivitys oli hänen mukaansa suora sitaatti Suomen Uutisten jutusta. Vallin katsoo, että Facebookin toimenpide oli demokratian ja perustuslain vastaista ja selkeää vaalivaikuttamista.

Vallin ei ole yksin. Facebook on bannannut lukuisia suomalaisia, niin (oppositio)poliitikkoja kuin ja ennen kaikkea muita kansalaisia, mielipiteenvapautta rikkovin perusteluin tai vanhojen päivitysten perusteella. Myös vaihtoehtomedioita ja niiden toimittajia on joutunut Facebookin bannaamiksi. Toisinaan mitään perusteita estolle ei ole edes esitetty, vaan tilin käyttöoikeus on vain yhtäkkiä poistettu. Silloin kun jokin perustelu on esitetty, perusteluna on tyypillisesti ollut maininta, että käyttäjän julkaisema sisältö on Facebookin ”yhteisönormien vastaista”. Usein estot ovat seuranneet poliittisen eliitin ajamien asioiden kritisoimista: banni on saattanut napsahtaa vaikkapa Nato-vastaisten kommenttien jälkeen. Tämä luonnollisesti herättää kysymyksen siitä, kenen agendaa Facebook toteuttaa.

Joka tapauksessa Facebookin mielivallalle alistumisen asemesta myös suomalaisten on herättävä puolustamaan sananvapauttaan — joka on yhä uhatumpi myös muiden toimijoiden kuin kiistellyn somejätin taholta. Tässä tarvitaan sananvapauskysymyksiin erikoistuneiden juristien apua, sikäli kuin sellaisia Suomesta löytyy.

13 KOMMENTTIA

  1. Facebookin suomalaisetkin käyttäjät ovat törmänneet FB:n sensuuritoimiin, joissa on vedottu jonkin sisällön olevan heidän ”yhteisönormiensa vastaisia” ja poistettu sisältö. Facebook on siis ottamassa roolia sananvapauslain alueella, jonka kattaa Suomen melkoisen tuore sananvapauslainsäädäntö.

    Oikeuteen asti facebook ei ole vielä Suomessa joutunut, joskin ensimmäiset tutkintapyynnöt on jo tehty. Saksassa FB on jo ehditty tuomita toimistaan oikeudessa.

    Tämän artikkelin tapaus kertoo ajankohtaisesta tilanteesta USA:ssa, jossa FB arvuuttelee olevansa joko sisällöistä vastuussa oleva julkaisija, sisältövastuuta vailla oleva palvelualusta tai yksityinen yritys, jota sananvapauslainsäädäntö ei koske.

    Suomessakin on jo nyt havaittu olevan lisääntyvää tarvetta sananvapausjuristeille.

  2. fuck the sheissbook, kuka vittu tollasessa paska-alustasss viitti enää olla? bannia saat (vihervasurimaanpettureiden) mielipiteistä eroavista kommenteista etc.

  3. Klayman lakitoimiston jäsenet ovat myöskin KAIKKI Juutalaisia asian-ajajia, joten luultavasti siitä ei koidu muuta kuin sovinnossa liikuteltavaa rahaa tililtä toiselle. Vaikka ”Dog eat’s Dog systeemissä” onkin paljon vaikeuksia syytösten viemisessä oikeuteen, niin yleensä ne sovitaan ”heimoveljien keskuudessa vähin äänin”. Staus-Kahn oli hyvänä esimerkkinä. Hänen takavarikoitu passinsa palautettiin hänelle, sillä seurauksella että mies hävisi maasta kuin ”kusi lumeen”,eikä koira perään haukkunut. ”Haimi-veljeskunnan jäsenet ovat kovin lojaalisia omalle ”Klaanilleen”, koska heillä on unelmansa hallita koko maapalloa jonakin päivänä. Heille on olemassa huonoja uutisia sen asian tähden. Innoissaan he unohtavat ne ihmiset jotka eivät alistu heitä palvelemaan.

  4. Laura Loomer ei ole todellinen "konservatiivi" vaan sionistien kontrolloimaa oppositiota.

    Laura Loomer ei ole todellinen ”konservatiivi” vaan sionistien kontrolloimaa oppositiota.
    Ne käyttävät heidän kontrolloimaansa oppositiotansa kasvoina lisääntyvälle sosiaalisen median sensuurille niin, ettei ihmiset kiinnitä huomioita sionistien todellisiin vastustajiin.
    Toi oikeudenkäynti on temppu rakentaa hänestä vale sankari ihmisten mielessä, mitä hän ei ole.
    https://www.youtube.com/watch?v=nEGj5s4TrLg

  5. Sensurointia on aina ollut ja tulee olemaan ettei se ole uusi asia ja sitä harjoittaa Suomessakin valtamedia ja fb sensuroi sen takana olevien oligarkkien agendan vastaisia mielipiteitä. Valitettavasti ei ole netissä alustaa ihmisten mielipiteen vapaudelle esim. Suomi24 keskusteluissa kommenttien hylkäysprosentti on siinä 10-50 prosentin luokkaan ja hylkäminen on myös puolueellista. Vastavalkea on harvinainen julkaisu kun kommenttien hylkäämiset on äärimmäisen harvinaisia ja vain lain vastaisiin kommentteihin kohdistuneita.
    Fb on alusta jossa tilit on herran hallussa ja ei sitä voi pitää vapaana mielipiteen julkaisijana vaikka sellainen laillinen velvollisuus sillä voi ollakin mutta sen päätehtävä on istuttaa ihmisten mieleen mainoksia ja mainostajilta kerätä rahaa ja lisäksi käydä kauppaa käyttäjien tiedoilla esim. puolueiden vaalityöhön ja varmasti vielä pahempaakin. Laura Loomerin on helppo käydä taistoon mielipiteen vapauden puolesta kun tunnettu asianajaja takana mutta on siitä se hyöty että selvittää pelisääntöjä FBn ja siinä tilit avanneiden kesken. Siinä sivussa Laura ja asianajaja saattaa saada jättipotin.

  6. Facebookilta tuskin voi odottaa muuta kuin juuri tällaista. Sehän on yksi väline jolla maailmaa häkitetään. Ja asialla ovat tietenkin … , niin, arvasit oikein – ketkäs muutkaan

    Panarin on venäläinen professori ja politiikan tutkija. Tampereella hänen kirjan ja tilaisuuden teemaa kosketellen joku kysyi, eikös informatio ja hybriidisota ole parempi kuin perinteinen sota?
    Panarin vastasi, ettei mikään sota ei ole hyvä … Panarin on toiminut Venäjän hallituksen luottamustehtävissä kehittämässä maan informaatiopuolustusta. Hän on Venäjän johtavia informaatio- ja hybridisodan tutkijoita. Panarin on julkaissut 15 kirjaa aiheesta.

    https://www.adlibris.com/fi/kirja/hybridisodat-9789525412765
    Panarin kutsuu nykyisen globalisaation tuottaman järjestyksen nykyvaihetta Lontoolaiseksi järjestykseksi, mikä puolestaan on suoranaisesti alenevassa polvessa Karthagon jälkeläinen, jolle Panarin toivoo myös aiemman Karthagon kohtaloa.
    Keskiajan alkaessa venäläinen ruhtinas Igor onnistui hajoittamaan voimakkaan, juutalaisuuteen kääntyneen Kasaaria valtion jolloin sen varakkaampi osa väestöä siirtyi eteläiseen Europpaan. Näin hiljalleen kehittyvä kapitalismi ja rahamaailma sai alkunsa, juuri Venetsiassa, missä kasaarijuutalaiset pankkiirit hiljalleen saivat otteen eurooppalaisista hallitsijoista velkaannuttamalla heidät.
    Askhenazijuutalaisia pidetään valtaosin juuri tämän Eurooppaan siirtyneen kasaariväestön perillisinä. Israelin nykyinen väestö koostuu pääosin heistä.
    Tuolta ajalta on peräisin kuuluisa Venetsialainen kravatti, joka suotiin tai pakotettiin sille, joka jätti velvollisuutensa pankkiireille suorittamatta.
    Tuolta ajoin on myös peräisin alamaisuutta ja uskollisuutta symbolisoiva herrasmiesten pukine.

    • Tr. Hunter tuo oli hyvin esitetty heidän hierarkiastaan, joka on roistomaista koronkiskontaa, kaikki tyyni? Heidän omaksi ilokseen he lisäksi häpäisivät ihmisen jolla oli velkaa. Jopa raamatussa on ”epäraamatullinen kohta”, jossa Juutalaiselta veljeltä ei pidä laskuttamaan korkoa, mutta ”MUUKALAISELTA” saat ottaa niin paljon korkoa, kuin sielusi sietää. On siinä meillä Juutalaisten jumala joka osoittaa velan- antajan kieroon suuntaan.Vanha testamentti on näköjään juutalaisten epärehellisyyden ohjekirja, siksi en pane sille mitään totuudenmukaista arvoa, vaikka monet mainostavat ”KOKO RAAMATUN OLEVAN TOTUUS”.Ei mikään ihme jos koko ”Kristikuntakin on harhaanjohdettuja pässinpäitä”, kun omilla aivoillaan ei ole lupa punnita eroa totuuden ja valheen välillä. Usko vain SOKEASTI, perkele sentään kun saatanalla on sormensa jopa raamatussa.

      • Ei liene epäilystä etteikö juutalaisviha, jota historia on täynnä ja joka kulminoitui kansallissosialismissa pohjautuisi oleellisesti juuri tuohon katalaan ’Rotsild-syndroomaan’. Sikäli juutalaiset ovat saaneet mitä ovat itse tilanneet tai mitä heidän eliittinsä on tilannut ja koko ajan tilaa.
        Valitettavaa on että suhteellisen pieni eliitti on tärvellyt koko rodun maineen ja syyttömät saavat kärsiä. Sama tyyli jatkuu nyt maailmaa ärsyttävänä sionistien harjoittamana raakana palestiinalaisten holokaustina.
        Tietenkin maailmansodat ja Venäjän ja Saksan kansan kohtalot ovat luku sinänsä joista sionisti- ja kasaarijuutalaiset kantavat suurimman vastuun.
        Onneksi maailmalla on jo monia juutalaisen syntyperän omaavia jotka ovat asettuneet selkeästi sionisteja ja heidän terroriaan vastaan.
        Tässä voisi heti mainita vain muutamia kuten Atzmon, Sand, Peled, Chossudovsky, Unz, Zuesse, Shamir, Köstler, Finkelstein, Chomsky…

    • Nykyisin kravatti on jäämässä pois muodista, koska se haittaisi giljotiinin terän toimintaa. Tilalle on sentään jätetty terän liikettä oikeaan kohtaan ohjaavat kaulukset. Eli muoti kertoo sen, missä mennään.

  7. Vielä lisäys. Alkuperäiset kielenkääntäjät olivat juuri juutalaisia oppineita, ja siten heillä oli ainutlaatuinen mahdollisuus kääntää kirjoitukset haluamaansa suuntaan, edistäen omaa valloitustaan, ja nyt juuri he puskevat valheitaan maapallon laajuisesti kansalaisten kurkusta alas.Sama toistuu juuri nyt. Siinä ”heimossa” ei asu rehellisyys, vaan kaikki heidän toimensa perustuvat petollisiin valheisiin.

  8. Israeli on tosiaan täynnä antisemitistejä.
    Geenitutkimus jonka suoritti John Hopkins genetic research ja Israelissa arvostettu Judaic MD totesivat, että 97.5% heistä EI omaa muinaista Juutalaista perimää!!
    Sama testi tehtiin myös Palestiinalisille joista 80% kantoi tätä muinaista perimää…sehän tekee Israelilaisista antisemiittejä ja suuremman luokan rasisteja.
    Tosin Israelin ostanut(maksoi liitoutuneiden sotaponnistelut,kuten aikoinaan Napoleoninkin) Lordi Jakob Rothchild on itse Kasaari eli Turkkilais Mongolialaista perimää, hän on myös maailman vaarallisimman rikollisryhmän Kasaarimafian (RKM) johtaja.
    Juuri nämä Mafiosot keksivät Holokaustin josta he saivat immuniteetin rikoksilleen joihin kuuluu myös suunnitelma tappaa 90% maailman väestöstä( Georgia guiding stones), mutta jos kritisoit asiaa olet rasisti.
    Kasaarimafiaan kuuluu myös Rockefeller Ja muita ”juutalaisia” pilaamassa oikeiden Juutalaisten mainetta.
    Onkin ihme että Rothchildit omistavat USA: n keskuspankin aika ihmeelisten tapahtumien vuoksi.
    Eli Rothschild oli yksi monista kandidaateista keskuspankin johtoon Ja he olivat kaikki lähdössä Titanicin neitsytmatkalle, hän itse tosin perui matkansa ja kaikki muut kandidaatit kuolivat sopivasti.
    Saman tempun he tekivät myös WTC räjäytyksessä…en ole enää lainkaan varma tuosta kohtalokkaasta jäävuoresta uppoamisen syynä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here