Filmihullu on ärsyttävin kaikista tuntemistani aikakauslehdistä. Se on ärsyttävin siitäkin huolimatta, että olen tilannut sitä jo todella monta vuotta ja vanhoja numeroita on tallessa varmaankin metrin korkuinen kasa.

Ärsyttävyys johtuu siitä, että kun lehden alussa olevissa, tärkeimmissä artikkeleissa esitellään uusia tai vanhoja mielenkiintoisia elokuvia ja niiden ohjaajia, tekisi mieli nähdä ne kaikki heti tai ainakin hankkia niistä jonkin tasoinen versio.

Mohsen Makhmalbaf

Viimeisimmän numeron (4/2019) osalta kävi kuitenkin – ihme ja kumma – toisin. Esiteltävinä olivat Sodankylän elokuvajuhlilla vierailleet iranilaiset ohjaajat Mohsen Makhmalbaf ja hänen vaimonsa Marzieh Meshkini. Hyllystä nimittäin löytyy kummankin kaikki kaupallisessa levityksessä olleet elokuvat ja muutama Makhmalbafin harvinaisuus. Niiden lisäksi löytyvät hänen kummankin tyttärensä, Samiran ja Hanan kaikki elokuvat.

Mohsen Makhmalbafista olen hankkinut pari kirjaa ja muutaman muun kirjan, joissa käsitellään iranilaista elokuvaa. Pari kirjaa on myös Abbas Kiarostamista, jonka nimi tulee esille Makhmalbafin haastattelussa. Hyllystä löytyy Kiarostamin koko elokuvatuotanto. Suurin osa on normaaleilta, kaupallisilta markkinoilta, harvinaisuudet internetin harmailta markkinoilta.

Mohsen Makhmalbaf on erittäin mielenkiintoinen persoona. Hän oli nuori islamilainen aktivisti Persian Shaahin aikakauden lopulla ja joutui vankilaan tekemisistään. Selventääkseen ja levittääkseen ajatuksiaan hän alkoi vapauduttuaan tehdä elokuvia ja ajautui nopeasti ristiriitoihin uskonoppineiden kanssa. Hän etääntyi islaminuskosta ja perusti lapsiaan varten oman koulun, joka oli samalla elokuvakoulu. Sitten hän perusti tuotantoyhtiön Makhmalbaf Film House, joka on sittemmin tuottanut kaikki perheen tekemät elokuvat.

Turvallisuussyistä Makhmalbafin perhe muutti ensin Ranskaan ja sitten Englantiin, jossa he edelleenkin asuvat. Uudet kotimaat antavat ehkä fyysistä suojaa, mutta elokuvien markkinointiin tai saatavuuteen ei ole tullut parannusta. Makhmalbafin vanhempaa tuotantoa ei ole edelleenkään yleisesti saatavana. Yhdysvalloissa toimiva iranianmovies.com lienee ainoa paikka, josta niitä saa. Tosin tietosuojaohjelma estää välillä sinne pääsyn kokonaan.

TAIDE-ELOKUVIEN METSÄSTÄMINEN ja hankkiminen onkin oma taiteen ja taitavuuden lajinsa. Kun DVD:n aikakausi alkoi, kirjoittelin tästä asiasta jonkin verran. Tuolloin haaveena oli ensinnäkin, että pohjoismaisen taide-elokuvan levitystä tuettaisiin systemaattisilla tekstityksillä. Kirjoitin opetusministeriöön kirjeen, joka ei koskaan johtanut mihinkään.

Viimeisin Beck-sarja (osat 35–38) on ilmestynyt Blu-ray-muodossa. Pakkauksen kannessa mainitaan, että elokuvat on tekstitetty kaikilla pohjoismaisilla kielillä. Itse levyiltä suomenkielinen tekstitys kuitenkin puuttuu. En tiedä, oliko kyseessä jonkinlainen kannanotto vai onko kyseessä pelkkä vahinko. Tietokoneen ja hyvän soittimen avulla ongelma on kuitenkin kierrettävissä.

Tekstitysten saatavuudesta kertoo paljon surullinen havainto, ettei edes Ingmar Bergmanin kaikkiin elokuviin löydy suomenkielistä tekstitystä.

Euroopan laajuisesti olisin toivonut ja toivon edelleen, että EU:n tuella luodaan kunnollinen tietokanta kaikista myynnissä olevista ja myyntiin tulleista DVD- ja Blu-ray-levyistä asianmukaisine esittelytietoineen ja yhteystietoineen internetissä toimivista myyjistä. Sitä täydentäisi alan harrastajien keräämä kokemusperäinen tieto myyjien luotettavuudesta ja hintatasosta, elokuvien saatavuudesta sekä harmaista markkinoista. Viimeksi mainitun kaltaisista tietolähteistä paras on criterionforum.org.

Mitään edellä tarkoitettua ei ole EU:n tuella tapahtunut. Taide-elokuvien harrastajille tarkoitetussa levityksessä ei ole tapahtunut viimeisimmän 30 vuoden aikana minkäänlaista kehitystä.

Elokuvaharvinaisuuksien metsästäminen on siis edelleenkin erittäin vaivalloista. Makhmalbafin ja Kiarostamin elokuvien saatavuudesta mainitsin jo edellä. On kaksi muuta esimerkiksi kelpaavaa nimeä.

Mikio Naruse

Japanilainen ohjaaja Mikio Naruse (1905–1969) on Yasujirō Ozun tasoinen ohjaaja, jonka tuotannosta enin osa löytyy vain harmailta markkinoilta. Naruse kuvaa alemman keskiluokan ja alaluokan elämää arkisella ja ymmärtävällä otteella. Hänen nimekkäin tähtensä on Hideko Takamine. Ozulla vastaavassa asemassa on Setsuko Hara. Narusen tuotanto on varsin laaja, mutta olen vuosien mittaan hankkinut kaikki hänen säilyneet elokuvansa. Yhtään niistä ei ole tekstitetty suomeksi. On mahdollista, että Narusen elokuvia ei ole esitetty lainkaan Suomessa. Japanilaisten elokuvien osalta paljon käyttämäni myyjä on ranskalainen japaneiga.free.fr.

Im Kwon-taek

Etelä-Korean todennäköisesti tärkein ja meillä täysin tuntematon ohjaaja on Im Kwon-taek, joka on ohjannut yli 100 elokuvaa. Häntä voitaisiin jossakin mielessä verrata Valentin Vaalaan. Kun Im oli ohjannut jo yli 70 elokuvaa, tuottaja antoi Imille vapaat kädet seuraavan elokuvan tekemiseen. Hän mietti asiaa ja lopulta päätti, että hän tekee elokuvan mahdollisimman epäkaupallisesta aiheesta, Etelä-Korean pansori-laulusta, josta on kaksi edelleenkin elävää lauluperinnettä. 

Elokuvan nimi on Sopyonje (alunperin Seopyeonje) (1993). Sen pääosaa esittää Oh Jung-hae, joka on suorittanut akateemisen loppututkinnon kyseisestä laulutyylistä ja laulaa kaikki elokuvan laulut. Hän on myös loistava näyttelijä, varsinainen luonnonlahjakkuus. Elokuvasta tuli vastoin odotuksia valtaisa menestys. Im on ohjannut siihen jatko-osan Chunhyang (2000), joka on konserttiesitys, mutta yhtä jännittävä ja kiehtova kuin edellinenkin elokuva. Lienee turha mainita, että molemmat ja monet muut Im Kwon-taekin elokuvat löytyvät hyllystä. Yhteenkään ei ole suomenkielistä tekstitystä. Luulen, että yhtään hänen elokuvaansa ei ole esitetty Suomessa. Paras lähde eteläkorealaiseen elokuvaan on Darcy Paquetin ylläpitämä koreanfilm.org, joka on toiminut jo 20 vuotta.

Post scriptum. Myös maksaminen on joskus vaikeaa tuotteiden jäljittämisen ohella. Sähköisessä kaupassa, siis tuotteiden ja palvelujen tilaamisessa internetistä ja maksujen suorittamisessa suoraan luottokortin avulla tai pankin palvelussa siirtämällä rahaa myyjän tilille, on toisinaan ongelmia. Erityisesti rahaliikenne Suomen ja Ruotsin välillä takkuaa.

Pari päivää sitten yritin ystävättären kanssa ostaa konserttiliput Tukholmaan sikäläisen RSO:n konserttiin. Suojattu maksutapahtuma pöytätietokoneella keskeytyi virheilmoitukseen ja haluamamme paikat jäivät jumiin puoleksi tunniksi. Yritimme uudelleen, sama tulos.

Seuraavaksi kokeilimme VPN-yhteydellä varustettua iPadia ja Nordean MasterCard-korttia. Tapahtuman varmistus näytti onnistuvan, mutta onnistumisesta kertova ikkuna oli vaillinainen eikä siitä päässyt enää mihinkään. Osa painikkeista puuttui. Paikat jäivät jälleen jumiin. Nordean ohjeistamilla palveluilla ei toisin sanoen pysty Applen laitteella hoitamaan maksutapahtumaa Suomen ja Ruotsin välillä.

Tulin kotiin ja aloin selvittää asiaa omalla pöytäkoneellani. Samat ongelmat. Aloin selvittää virheilmoitusta ja korjauskeinoja. Paria netistä löytynyttä korjausta kokeilin, ei mitään vaikutusta. Haluamani pari konserttisalin paikkaa jäivät jälleen jumiin puoleksi tunniksi. Siinä vaiheessa tarvittiin jo nitroja.

Ongelmaksi osoittautui lopulta suomalaisen F-Securen pankkitoimintojen suojaus. Tämän ohjelmiston kyseinen pankkitoimintojen suojaus pitää ottaa pois päältä, jotta Suomen ja Ruotsin välillä pystyy tekemään pankkitoimintoja. Kuulostaako ristiriitaiselta? Jokin tässä mättää.

Jos Ruotsista ostaa jotain sellaista, joka maksetaan saadun laskun perusteella oman pankin verkkopalvelussa suoraan myyjän tilille, ongelmia voi tulla vastaa silloinkin. Normaalit tilitiedot eivät nimittäin riitä. On tiedettävä vastaanottavan pankin nimi ja jopa katuosoite. Joskus tulee tunne, että on helpompi matkustaa paikanpäälle ja maksaa käteisellä.

Sähköinen kauppa EU:ssa ja erityisesti Suomen ja Ruotsin välillä on alkeellisella tasolla. Se on yhtä huonosti hoidettu tietotekniikan ala kuin sähköinen tunnistautuminen Suomessa, joka on pikemminkin viranomaisten ja liike-elämän ilveilyä kuin vakavasti otettavaa asioiden hoitamista.

Artikkelikuva (lippujen kerääjä Pyongyangin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla): Uri Tours via Wikimedia Commons (CC BY-SA 2.0)

Kuvituskuvat:

Mohsen Makhmalbafin kuva: Fabien Dany / www.datka.kg via Wikimedia Commons

Mikio Narusen kuva: Wikimedia Commons (public domain)

Im Kwon-taekin kuva: Marie Claire Korea (CC BY 3.0) via Wikimedia Commons

25 KOMMENTTIA

  1. Eyes Wide Shut
    TREVOR LYNCH
    Stanley Kubrickin nimi ei näkynyt artikkelin ohjaajien listalla joten lisätään sekin sinne.

    The day Jeffrey Epstein turned up dead in a New York jail cell, I decided I needed to write something about Eyes Wide Shut (1999), Stanley Kubrick’s last and weakest movie.

    Epstein has quickly faded from the headlines, so let me remind you briefly of who he was. Epstein was an American Jew who enjoyed immense wealth from unknown sources, hob-knobbed with the global elite, including Bill Clinton and Prince Andrew, and was a pervert with a taste for underage girls, meaning that he was a serial rapist. He is also accused of sharing these women with his wealthy and powerful friends, which would have implicated them in marital infidelity and statutory rape, making them subject to blackmail.

    In 2006, the FBI began investigating Epstein, tracking down over 100 women. In 2007, he was indicted by the federal government on multiple counts of sex trafficking and conspiracy to traffic minors for sex. If convicted, he and his co-conspirators could have spent the rest of their lives in prison. But US Attorney Alex Acosta was told to go easy on Epstein, because “he belonged to intelligence.” Epstein received a sweetheart deal. He pled guilty to two state prostitution charges and spent 13 months at a Florida county jail with generous work release. Epstein’s co-conspirators were not prosecuted at all. The records were sealed, and would have remained so, were it not for the efforts of reporter Julie Brown, whose stories led to the unsealing of Epstein’s records, followed by his arrest and death in custody.

    The most plausible explanation for Epstein’s mysterious life and death is that he was a pimp who implicated rich and powerful men and then blackmailed them, financially and politically. If he enjoyed the patronage of “intelligence,” it was most likely Israeli. When he was first arrested, he called in favors from his patrons (and probably from his victims as well), to avoid federal prosecution, which could have embarrassed many powerful people. When Epstein was re-arrested, there was no way he could escape prosecution, so he was murdered to protect the secrets of any (or all) of his patrons and victims.

    Eyes Wide Shut is relevant to the Epstein case because at the core of the film, Stanley Kubrick—who was something of a renegade Jew—gives us a glimpse into how a specifically Jewish financial and political elite uses sexual perversion and anti-Christian occult rituals to promote internal cohesion and control.

    ….But for all its faults, Eyes Wide Shut has two important messages to which today’s Dissident Rightists are particularly receptive. It dramatizes important truths about man-woman relationships and displays how sexual perversion is a tool of elite control. If you already know the score on these matters, however, you might not want to suffer through two hours and forty minutes of Cruise and Kidman.
    http://www.unz.com/tlynch/eyes-wide-shut/
    ——-

    Tässä toinen Lynchin arvostelu filmistä Leopard … ja unz.com sivustolta niitä löytää enemmänkin
    Visconti’s film is a remarkably faithful adaptation of the 1958 novel of the same name by Giuseppe Tomasi di Lampedusa. The Leopard became the best-selling Italian novel of all time, carrying off many critical laurels as well. In its beauty of language, philosophical depth, and emotional power, The Leopard is one of the greatest novels I have ever read, and Visconti’s film does it full justice. Both are works of genius.
    http://www.unz.com/tlynch/the-leopard/

  2. Truth_hunter: Kiitos kommentista ja hyvästä unz:n arviosta. Siinä tosin sanotaan, että ”you might not want to suffer through”. Nicole Kidmanin katsominen näyttelijänä ja henkilönä ei ole koskaan kärsimystä. Tom Cruise on sitävastoin parhaimmillaan toimintaelokuvissa, joissa näyttelijäntaitoja ei niin hirveästi tarvita.

    Stanley Kubrick kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Hänen elokuvansa ovat kuitenkin helposti saatavissa sekä DVD:nä että Blu-raynä ja niissä on lisäksi suomenkielinen tekstitys niitä tarvitseville. Ne löytyvät myös monista kirjastoista.

    Eyes Wide Shut on K8 versio Epsteinin vastaavista Kbillion$ (s.o. kielletty tätä köyhemmiltä) juhlista. Voi olla, että oikeusjutut eivät johda mihinkään.

  3. Elokuvalla ja Hollywoodilla on suuri rooli ihmisten tajuntojen ja yhteiskunnan muokkaajina.
    On sanottu että Amerikka on pelkkä Hollywoodin luomus, unelma joka on olemassa vain ihmisten mielessä ja että todellisuus on aivan muuta…

    “Midnight Cowboy” Revisited: Making New Sense of an Iconic Old Film

    “Midnight Cowboy” has turned out to be one of the three iconic American films of the 1960s—the other two, “The Graduate” and “Easy Rider.”

    One’s understanding of that time in American history is enhanced by a consideration of the social and cultural significance of these films,
    how they both reflected and shaped collective and individual life.

    And since one thing leads to another, giving attention to them will shed light on contemporary reality and how it got to be this way, which includes how you, if you are an American, and perhaps even if you aren’t, think about things and conduct your life.
    …. because I want to focus primarily here on interpreting this film, surfacing what it cares most about and what it communicates about that.
    https://www.theoccidentalobserver.net/2019/09/29/midnight-cowboy-revisited-making-new-sense-of-an-iconic-old-film/

    • Truth_hunter 2.10.2019 at 16:26
      “Midnight Cowboy” has turned out to be one of the three iconic American films of the 1960s—the other two, “The Graduate” and “Easy Rider.”

      Olen nähnyt nuo kolme elokuvaa useammankin kerran, tietenkin pitkin väliajoin. En kuitenkaan usko, että ne ovat minun tajuntaani muokanneet. Ingmar Bergmanin Talven valoa on päässyt siinä mielessä paljon lähemmäksi. Siinä näen joka kerran jotain uutta vaikka olen nähnyt sen jo parikymmentä kertaa.

      Luulen, että päästäni puuttuu jokin osa tai sitten minusta puuttuu kokonaan jokin elin, mutta en ole koskaan fanittanut ketään tai mitään. Kun joitakin vuosia sitten katsoin ostamaltani Blu-ray-levyltä Metallican konserttia (annoin levyn samantien pois), en parhaalla tahdollanikaan pystynyt ymmärtämään yleisön hurmiota. Ehkä olisin päässyt lähemmäs kyseistä tunnelmaa, jos olisin paikanpäällä nähnyt Herbert von Karajanin johtamassa jotain Beethovenin sinfoniaa – erityisesti silloin alle kaksikymppisenä.

      En ole koskaan ollut rock-yhtyeen konsertissa tai tangomarkkinoilla tai tai … ja pakolla paikalle vietynä joutuisin pakokauhun valtaan.

      Yritän tässä sanoa, että vaatii varmaankin oman laisensa ihmisen, jotta Hollywood pystyy ihmisen tajunnan ja välillisesti koko yhteiskunnan muokkaamiseen. Yhteinen jaettu kokemus yhteisestä idolista tai tapahtumasta tyyliin Woodstock ei tavoita minua. Ehkä enemmistö ihmisistä on kuitenkin sellaisia.

      Olen lisäksi koko ikäni inhonnut mainoksia, tavarataloja ja ostoskeskuksia – siis ostos”paratiiseja”. Ehkäpä tällainen luonteen viritys on pitänyt minut sivullisena ja poikkeuksellisen epäluuloisena kaikkia auktoriteetteja kohtaan.

      • ”Luulen, että päästäni puuttuu jokin osa tai sitten minusta puuttuu kokonaan jokin elin, mutta en ole koskaan fanittanut ketään tai mitään.”

        Mukava kuulla että muillakin on näitä ’puutostauteja’.
        Et ole yksin. Minustakin tuntuu että päästäni puuttuu jotain ja pääosin ihan samoista syistä.
        Tai sitten siellä ei ole sitä tajuntaa turruttavaa ja ihmisestä nöyrän robotin tekevää osaa… miten päin sen nyt sitten ottaa

      • En nyt varauksitta yhdistäisi fanittamista ja tajunnanmuokkausta à la Hollywood. Itse olen pitänyt rock- ja pop-konserteissa käynnistä, joskaan en erityisen monessa ole käynyt. Silti en ole kovinkaan auktoriteettiuskoinen, kuten varmaan useimmille tämän sivuston lukijoille on tullut selväksi. On tietysti fanittamista ja fanittamista. Minulle se on kiinnostusta artistin esityksiin ja vain vähässä määrin hänen elämäänsä. Konserttitilanteessa se on heittäytymistä esityksen vietäväksi (vaikkei se tällaiselta itsensätarkkailijalta täysillä onnistukaan) ja esiintyjän/esiintyjien lämminsydämistä kannustamista.

        Ehkä suggestoitavuuteen liittyen, olin opiskeluaikoinani jonkun ilmeisen tunnetun hypnotisoijan yleisötilaisuudessa Jyväskylässä. Yhdessä vaiheessa yleisöä kutsuttiin lavalle istumaan vierekkäin asetetuille tuoleille. Maestro hypnotisoi meidät kuvittelemaan, että vierellämme istuu rakastettu. Hetken kuluttua huomasin vierelläni istuneen tytön käden laskeutuvan polvelleni, ja katselin vaivihkaa ympärilleni. En tiedä, olinko ainoa, joka ei mennyt hypnoosiin. En mitenkään pyrkinyt vastustelemaankaan sitä. Ei vain onnistunut.

  4. Olipa mukava lukea Vastavalkeasta asiantunteva elokuva-aiheinen artikkeli, kiitos Timo. Luen lähes kaikki jutut mutta vasta tämä kirvoitti ensimmäisen kommenttini näille sivuille.

    Olen samaa mieltä Filmihullun ärsyttävyydestä, 30 vuotta lehteä tilanneena oma ”kiinnostavien/tulevaisuudessa katsottavien” elokuvien listani paisui mahdottomaksi ja lopetinkin sellaisen pitämisen aikoja sitten juurikin siitä syystä kun niitä ei mistään löydä. Ja vaikka löytäisikin, tekstitykset ovat tosiaan ongelma. Laadukas käännöstyö varsinkin harvinaisemmista kielistä on rahanarvoista työtä, onhan näitä nettiyhteisöjä jotka tekevät tekstityksiä porukalla, mutta pyyteettömien kääntäjien määrä ja kielivalikoima on rajallinen.

    Joskus sentään televisiostakin tulee jokunen katsomisen arvoinen elokuva, lähinnä YLEltä. YLEn tekstitysten taso on nykyään ihan omassa luokassaan, vaikka jonkinlaista oikolukua toivoisin sinnekin. Välillä silmään pistää melkoisia käännöskukkasia, erityisesti jotain erikoisempaa aihetta käsittelevissä elokuvissa/dokumenteissa voi helposti havaita ettei kääntäjällä ole aiheesta hajuakaan eikä asiantuntijalla ole käännöstä tarkastutettu. Resurssipula, oletettavasti. Valitettavasti YLEn elokuvatarjonnan kiinnostavuus on viime vuosina radikaalisti laskenut pakotetun globalisaatio- ja monikulttuurisuuspropagandan vuoksi, valtaosa elokuvatarjonnasta on valittu poliittisin perustein.

    Mitä Kubrickiin tulee, hänhän on toki yksi suurimmista. Erityisesti siitä syystä että kaikki hänen elokuvansa ovat eri tyylisiä ja silti mestariteoksia, paitsi ehkä juurikin tuo Eyes Wide Shut, jonka suurin ongelma on mielestäni puunaamainen Cruise, Kidmanhan on näyttelijänä ihan eri sfääreissä. Tosin jokaisella katsomiskerralla tuokin elokuva tuntuu vain paranevan. Tietyllä tavalla pidän Kubrickin vastakohtana Aki Kaurismäkeä. Akilla on tekniikka ja estetiikka hallussa, mutta hän on vähän kuin elokuvan AC/DC, aina tietää mitä saa, hän on tehnyt saman elokuvan aina vain uudestaan. Harmillisesti Akin viime vuosien politiikkaa sivunneet kannanotot ovat ainakin itseäni lähinnä vaivaannuttaneet. Itsekin taidealalla toimivana olen nykyään vahvasti sitä mieltä että taiteilijoiden olisi syytä pidättäytyä politikoinnista. Aina löytyy joku pahastuja sanoit mitä hyvänsä ja seurauksena vähintäänkin jotain somekohuja ja lokakampanjoita. Jos olet väärää mieltä ei rahoitusta heru. Oletteko nähneet Jari Halosen tuoreen elokuvan? En minäkään. Jarilla on visiota ja energiaa kuin Turkalla (RIP) konsanaan, mutta ilmeisesti kakkakepposen stigma ja paikka marginaalin marginaalissa ovat pysyviä. Tärkeät ovet pysyvät Jarilta kiinni, niinkuin ne suljettiin Joukoltakin. Surullista, kun todelliset ”auteurit” pakotetaan sivuun korrektimman aivopesuviihteen tieltä.

    Kiitos vielä Timo ja Vastavalkea, varsin virkistävä juttu!

  5. ”Tutkimukset eivät ole pystyneet osoittamaan, että television tai elokuvien katsominen raaistaisi suoraan lasten käyttäytymistä tai vaikuttaisi heidän luonteeseensa, Lindqvist tiivistää.
    — Tuosta voi olla eri mieltä. Ilman muuta televisiolla ja elokuvalla on suuri vaikutus kehittyvän ja kasvavan lapsen luonteeseen. Ja myös aikuisiin joilla aikuistuminen on jäänyt kesken.
    Artikkelissa ei nähdä pintaa syvemmälle.

    Lindqvistin mukaan pahimmillaan media voi vaikuttaa ihmisen maailmankuvaan ja todellisuuskäsitykseen. Hän kertoo, että monien kriittisten mediatutkijoiden mukaan ongelma ei piilekään fiktiivisellä puolella: television uutiset ja dokumenttina esitettävät aineistot saattavat olla jopa vahingollisempia kuin kuvitteelliset elokuvat.
    https://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/elokuvien-vaikutusta-voi-hallita/238435/

    http://oraakkeli.blogspot.com/2008/01/sivistyst-on-kasvaa-aikuiseksi.html

    • Holokaustista on Hollywoodin sionistien tehokas propagandakoneisto tietysti tehnyt monta propagandaelokuvaa kuten asiaan kuuluukin kun H-myytti on nostettu uskonnon tasolle sionismissa.
      H-elokuvien merkitys H-myytin luomisessa on ollut erittäin merkittävä mikä myös todistaa sen että elokuva on tärkeä vaikuttamisen ja myös propagandan teon väline

      Toisin kuin sionistien hallitsemissa maissa Holokaustin kieltäminen ei Venäjällä ole lain vastaista.
      https://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/holokausti/7-vaikuttavaa-elokuvaa-holokaustista

      Holohoax Denial Is Not Illegal in Russia, Contrary to Many News Reports
      Dr. Matthew Raphael Johnson
      https://russia-insider.com/en/history/holohoax-denial-not-illegal-russia-contrary-many-news-reports/ri27711
      Kommentti: Mike Walsh • a day ago
      “The Zionist-American Axis has phosphorized German children, atomized Japanese children, soused Vietnamese children with Agent Orange and poisoned Iraqi children with depleted uranium.
      It is time for the devastated, scorned and humiliated to fight back.
      The best way to fight back is with what I for many years have called “the poor man’s atomic bomb:” that is, historical revisionism, or real history. This weapon kills and maims no one but it destroys the lies and defamations of the “holocaust©” myth.
      This includes the fantastically profitable libels of the “Holocaust© Industry” This is also known that have been fantastically profitable for mendacious super-swindlers such as Bernard Madoff, Elie Wiesel, the cohorts of “miraculously rescues” and murderers of the children of Gaza. ~ Prof. Robert Faurisson 2009.

      Holohoaxilla on ollut tärkeä merkitys sionistien etnosenriselle juutalaisvaltio hankkeelle. Sekä psykologisesti että taloudellisesti. Sen avulla on kerätty valtava määrä rahoitusta rikollisen ja rasistisen Israelin rakentamiseen Lähi-itään ja sen avulla on kansaan iskostettu suuri määrä angstia kuten artikkeli kertoo
      The Holocaust as Trauma Brainwashing in the New World Order
      https://www.veteranstoday.com/2018/09/29/the-holocaust-as-trauma-brainwashing-in-the-new-world-order/

  6. Easy Rider ei kyllä ollut Hollywood tuotantoa. Vaan pienen budjetin indie elokuva. Hollywood ei olisi halunnut olla Easy Riderin kaltaisen elokuvan kanssa tekemisissä. Monet eivät tunnu ymmärtävän elokuvan todellista sanomaa. Se on synkkä.
    Sanoma on lyhykäisyydessään että mitään todellista vapautta ei ole olemassakaan tässä rahan hallitsemassa maailmassa ja Yhdysvalloissa.
    Mies lähti etsimään Amerikkaa. Mutta ei löytänyt sitä mistään. Lukee elokuvan mainosjulisteessakin.

  7. Tämän elokuvaa käsittelevän kirjoituksen lajityypiksi päätoimittaja ja toimitussihteeri ovat määritelleet ”kulttuuri”. Muita artikkeleita ei tähän joukkoon vielä kuulu. Päätös uudesta lajityypistä on kannanotto ja samalla kutsu. Vastavalkean lukijoilla on paljon sanottavaa — monista asioista — tulkaa siis mukaan kirjoittamaan.

    100nisti 2.10.2019 at 18:07
    Kiitos hyvästä kommentista. Olen samaa mieltä Aki Kaurismäen merkityksestä ja linjan pienestä muutoksesta. Aki on yksi todella harvoja maailmanluokan ohjaajia Suomessa. Hänen parhaimmissa ohjauksissaan on samaa tinkimättömyyttä kuin Bela Tarrin töissä.

    Truth_hunter 2.10.2019 at 21:11
    Holokaustia käsittelevistä elokuvista parhaiten on jäänyt mieleen Lajos Koltain ohjaama Fateless vuodelta 2005. Siinä kouluikäinen, unkarilainen poika joutuu Auschwitziin ja kuin ihmeen kaupalla selviää hengissä ja palaa Unkariin.

    Elokuva perustuu Imre Kertészin osin omaelämäkerralliseen romaaniin Sorstalanság vuodelta 1975. Kirja on ilmestynyt suomeksi Outi Hassin suomentamana nimellä Kohtalottomuus vuonna 2003. Elokuva noudattaa varsin uskollisesti kirjan tekstiä, mutta siihen on syynsä.

    Elokuva on saatavana sekä DVD:nä että Blu-ray-levynä. DVD-levyllä on mielenkiintoinen Kertészin haastattelu. Hän kertoo, että alustavissa keskusteluissa ohjaajan kanssa hän tiukasti kieltäytyi tekemästä tai osallistumasta käsikirjoituksen tekemiseen.

    Tuotantoyhtiö palkkasi käsikirjoittajaksi kuuluisan englantilaisen kirjoittajan, joka oli ollut mukana menestyselokuvien tekemisessä. Kun Kertész luki käsikirjoituksen, hän tyrmistyi. Kirjoitus alkaa saman tapaisella kohtauksella kuin Saving Private Ryan -elokuva. Siinähän päähenkilö vanhana miehenä seisoo perheensä kanssa Arlingtonin (?) hautausmaalla ja alkaa muistella menneitä. Kertészin mielestä kirjoittaja ei ollut ymmärtänyt mitään kirjan varsinaisesta ideasta ja sen vuoksi hänen oli lopulta pakko tehdä käsikirjoitus itse.

    Kirjan rakenteellinen, kantava ajatus on, että lukija kuljetetaan tapahtumien läpi pojan tavoin ilman mitään historiallista tai kokemusperäistä tietoa tulevaisuudesta. Kaikki tapahtuu sekä pojalle että lukijalle aidosti ensimmäistä kertaa koskaan. Sen vuoksi poika esimerkiksi ilahtuu keskitysleirille tultaessa nähdessään toisten poikien pelaavan jalkapalloa. Pojan reaktio on, että tästähän voi tulla ihan hauskaa.

    Kirjan suomalaisena nimenä on kohtalottomuus. En ole varma, olenko ymmärtänyt Kertészin selitykset oikein, mutta ajattelen tämän tarkoittavan seuraavaa. Ihmisen normaali elämänkulku on täynnä tapahtumia, joista osaan on valintojen kautta voinut vaikuttaa. Osa tulee täytenä yllätyksenä, jolloin tavataan sanoa, että kohtalo puuttui asiaan.

    Keskitysleirille joutuneet kohtalo oli hylännyt, ainakin melkein kaikki heistä. Vankien elämänkulku oli määritelty täsmällisesti siitä hetkestä alkaen, kun he tulivat leirille siihen hetkeen saakka, joilloin tajunta sammui kaasukammiossa. Siitä siis nimi Kohtalottomuus.

    Kertész sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon juuri tästä teoksesta vuonna 2002. Valtaosa Kertészin romaaneista on suomennettu.

    Kun Kertésziä kuvaava kirjan henkilö saapuu takaisin Budapestiin, perheen asuntoon on majoittunut täysin tuntematon joukko ihmisiä. Kaikki omaisuus on siirtynyt pojan äidin uuden miehen omaisuudeksi. Uusi elämä on alettava aivan tyhjästä.

    Todellisuudessa Kertész muutti varsin pian kirjallisen uran aloittamisen jälkeen asumaan Saksaan, jossa hän eli suurimman osan elämästään. Häneltä kysyttiin usein miksi Unkarin juutalainen asuu Saksassa. Kertészin mielestä se oli enemmän kuin luontevaa. Unkari on Puolan ohella Euroopan antisemitistisin maa ja kansalaisten kielteinen asenne juutalaisiin on säilynyt läpi kaikkien poliittisten murrosten.

    Saksassa sen sijaan, ollaanpa katumuksen aitoudesta mitä mieltä tahansa, kansalaisten korrektiin käyttäytymiseen kuuluu suvaitsevaisuus juutalaisia kohtaan. Tällä asenteella on kuitenkin vankka perusta historiallisessa todellisuudessa. Ennen toista maailmansotaa Saksassa oli paljon täysin assimiloituneita juutalaisia, jotka pitivät itseään ensi sijaisesti saksalaisina ja vasta toissijaisesti juutalaisina, ja tätä viimeksi mainittua he pitivät uskonnollisena vakaumuksena ja sen vuoksi yksityisasiana. Pankkiireja Saksan juutalaisista oli hyvin pieni vähemmistö.

    • Oma mielenkiintoinen tarinansa tuokin on ja vastaavia löytynee monia, myös muiden kuin juutalaisten kohtalosta.
      Pitää muistaa että holokausti ei suinkaan ollut sitä mitä meille on sionistimedian ja Hollywoodin kautta kerrottu eikä rajoittunut vain juutalaisiin vaan kaikkiin työtä ja kansallissosialismin agendaa vastustaviin. ’Siipiveikkoja’ ja kansallissosialismin vastustajia ei siedetty (he joutuivat työleireille). Kansa halusi menestyä ja taistella myös vääryyttä ja pankkiiri-parasiittien sortoa vastaan jollaisena Hitler ymmärsi myös NL:n juutalaisbolsujen kommunismin mikä epäilemättä myös omalta osaltaan edisti juutalaisvihaa kuten sionistien v 32 julistama sota Saksaa vastaan (Germany must perish kirja). Pankkiirien valta oli myös todella suuri sen ajan Saksassa mikä varmaan ärsytti kansaa.

      Sombartin mukaan Rothschildien valta kasvoi 50 vuodessa niin suureksi, ettei monissa maissa enää päässyt valtiovarainministeriksi, mikäli ei ollut luonut hyviä suhteita juutalaissukuun. ”Euroopassa oli vain yksi voima – Rothschild.”
      Kun tutustumme juutalaisten rahanlainauksen ja koronkiskonnan historiaan, huomaamme, että eurooppalaiset poliitikot, tutkijat ja mielipidevaikuttajat ovat tunnustaneet pankkien ja yhteiskunnan välisen ristiriidan olemassaolon jo tuhansien vuosien ajan. Usein ristiriita on kärjistynyt taisteluksi alkuperäisväestön ja finanssialan juutalaisten välillä.

      Juutalaiset ovat olleet kiistaton ongelma Euroopalle ties kuinka kauan. Oman lukunsa tässä muodostavat juutalaisuuteen kääntyneet kasaarit jotka siirtyivät Itä-eurooppaan Kasaarian valtion tuhouduttua yli tuhat vuotta sitten ja jonka yläluokasta suuri ellei suurin osa askenaaseja polveutuu.
      Werner Sombart jo kirjoitti että ajanlaskun alussa puolet Palestiinan juutalaisista oli muuttanut muualle ja roomalaiset karkoittivat loput maan miehittäessään. Vain pieni osa alkuperäisväestöä on jäänyt maahan ja elänyt siellä ilman vaikeuksia palestiinalaisten kanssa. Vasta sionistit sekoittivat kaiken.

      Heidän integroitumisensa muihin kansoihin on ollut ongelma pääosin siitä syystä että se on ollut ja on rabbien luoman uskonnon (Aabrahamin liiton ankaran ja julman Yahwen kanssa. joka kostaa isien pahat teot aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka) vastaista. Oman raamattunsa avulla kansaa tiukasti hallitsevat rabbit estävät sulautumista muihin kansoihin ja kääntymisen muihin uskontoihin ja se joka hylkää juutalaisuuden joutuu synagogan rajun hyökkäyksen kohteeksi. Esimerkkinä Spinoza ja nykyajasta voisi mainita mm. Gilad Atzmonin, jota vastaan britti-sionistit käyvät raivoisaa sotaa ja yrittävät mediassa tuhota hänen muusikon uraansa.

      Saksan juutalaisistakin vain n. 15% oli integroitunut ja haluttomia muuttamaan sionistien yhdessä Britannian, Ranskan ja USAn painostuksesta huolimatta Palestiinasta rosvotulle maalle-alueelle jota sittemmin on koko ajan verisesti laajennettu palestiinalaisten holokaustin avulla. Eikä ’netajahujen’ tarkoitus ole suinkaan tyytyä Suur-Israellin (Niilistä Eufratiin) vaan ’tikkun olam-oppi’ pitää sisällään koko maailman alistamisen talmudismin ja kabbalan alle eli juutalaisten ylivaltaan. Asia on oleellinen osa hebrealaista raamattua.
      How Zionist is the New World Order? and How Biblical Is Zionism?
      https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/

      Itseltäni on mennyt luottamus kokonaan juutalaisten kertomiin hysteerisiin holokaustitarinoihin kun tietää että ne todistetusti lähes järjestään ovat väärennöksiä ja valheita joilla sionistit ovat ovelasti ja voi sanoa härskisti edistäneet omaa valtaansa maailmassa. He ovat asettaneet itsensä marttyyrin asemaan vaikka se kuuluu niille joita he ovat kurittaneet ja kurittavat tuhotessaan valkoista rotua alistaessaan Trumpin kaltaisia toteuttamaan hankkeitaan. Ja kaiken huippuna ne jotka kritisoivat heidän rikoksiaan ja valheitaan he leimaavat antisemitisteiksi joka vielä luokitellaan vailla ihmisarvoa olevien goimien synnynnäiseksi viaksi.
      Kun laajemmin perehtyy juutalaisten historiaan ja erityisesti eliitin historiaan niin joutuu ihmettelemään kuinka tuo omaa heimoaankin rajusti kurittanut eliitti loppujen lopuksi kun pahuutta käytetään mittarina on päässyt niinkin vähällä ja saanut kohtuuttoman vallan maailmassa.
      ”Maailmassa ei ole toista kansaa, joka valittaisi yhtä kovaan ääneen kohtalostaan [kuin juutalaiset]. Ei ole toista kansaa, joka jatkuvasti puhuisi kärsimyksestään, nöyryyttämisestään ja marttyyriasemastaan. Onkin kummallista, että sama ryhmä hallitsee Eurooppaa. Pörssin kautta he vaikuttavat suoraan Euroopan valtioiden politiikkaan, kulttuuriin ja arvomaailmaan.”
      – Fjodor Dostojevski
      Tuohon on lisättävä että tuo hallinta on laajentunut noista ajoista ja koskee nyt myös Amerukkaa joka on nyt täysin heidän hallussaan.
      Nähtäväksi jää miten pitkälle Holokausti voi palvella sionisteja heidän maailman valloitus hankkeessaan.

      • ”Itseltäni on mennyt luottamus kokonaan juutalaisten kertomiin hysteerisiin holokaustitarinoihin kun tietää että ne todistetusti lähes järjestään ovat väärennöksiä ja valheita….”
        Tuo kadonnut luottamuspula ei koske vain näitä holokausti tarinoita vaan laajemmin melkein kaikkea muutakin.
        Esim. Marx ja Freud ovat osoittautuneet suureksi pettymykseksi itselleni ja nyt jo myönnetään että molemmat ovat omien historiallisten juuriensa vankeja ja huijanneet joko tietoisesti tai tietämättään ja käyttäneet teorioitaan juutalaisten taistelussa valkoisen rodun tuhoamiseksi.
        Freud, Sexual Abuse, and B’nai B’rith
        LAURENT GUYÉNOT
        http://www.unz.com/article/freud-sexual-abuse-and-cover-up/
        ”We must take Freud seriously when he tells us, in The Interpretation of Dreams, that his own Jewishness took the form of an identification with Hannibal, and the fantasy of “taking vengeance on the Romans.”
        The significance of this public confession, printed in 1899 for all the world to read, cannot be overestimated. Here Freud names as the driving force in his life the fantasy of entering Rome (the Christian world) and destroying it to avenge the Phoenicians (the Jews).
        … If Freud was deeply influenced by his Jewish background, so were the other founding members of the psychoanalytical movement.
        …By a stunning coincidence, Freud was initiated into the recently founded B’nai B’rith in September 1897, precisely the time of his conversion to the dogma of infantile sexuality.

        Freud often presented his work to the B’nai B’rith before publishing it. In this respect, writes Klein, the Viennese B’nai B’rith lodge “was a precursor of the movement of psychoanalysis.”
        … To what extent were the B’nai B’rith masonic meetings influential in Freud’s swing from the seduction theory to the Oedipus theory? No one can say. However, we can hold as fairly certain that Freud’s membership in the B’nai B’rith was influential in his becoming one of the major intellectual stars and gurus of modernity.”

        • Truth and Fiction in Elie Wiesel’s “Night”
          A Moral Fabulist
          ALEXANDER COCKBURN
          A couple of weeks ago Elie Wiesel, Nobel laureate and self-appointed moral conscience for Holocaust survivors, praised the expulsion of Palestinians from their homes to make way for yet more illegal settlements in Jerusalem.
          … He pulled out of the conference, explaining, in Paz’s words, that “as a Jew he cannot act against the government of Israel”.
          http://www.unz.com/acockburn/truth-and-fiction-in-elie-wiesels-night/

      • Truth_hunter 3.10.2019 at 12:11

        Olen lukenut kaikki Kertészin suomeksi käännetyt teokset ja vielä hiukan lisää englanniksi. En parhaalla tahdollakaan pysty liittämään häntä mihinkään sionistien juonitteluihin.

        Hän on syviä kolhuja saanut taiteilija, joka kirjoittaa elämisen vaikeudesta, ihmisen tuskasta. Täysin irrallaan poliittisesta paremmin tietämisestä tai varsinkaan toisten ohjailusta.

        Kertész on jollakin tavalla sukulaissielu Thomas Bernhardtille. Viimeksi mainittu on tosin sairauksiensa takia paljon raivokkaampi, kuten tietysti odottaa sopii.

        • Olihan Auschwitz olemassa työleirinä mutta ei siellä ketään kaasuteltu hengiltä sanovat asioihin perehtyneet.
          Miten Kertész sieltä olisikaan selviytynyt jos olisi uuniin pantu? En tiedä miten hän sieltä selviytyi pois kun en ole teoksiaan lukenut.
          Varmaan tuollaisia selvitymistarinoita on muitakin. Juutalaisten kohtalo oli kova Unkarissakin.

          Traagisinta koko WW2:ssa ja H:ssa on että siinä kaksi viatonta kansaa, saksalaiset ja juutalaiset saivat maksaa kovan hinnan sionistieliitin hankkeista luoda oma valtio Palestiinaan maan alkuperäiset asukkaat tuhoamalla.
          Saksa ei olisi halunnut laajaa sotaa mutta se pakotettiin siihen.
          Saksalaisia kuoli miljoonittain sodassa rintamilla ja siviiliväestöä tuhottiin järjettömissä kaupunkipommituksissa ja sodan jälkeen nuoria antautuneita sotilaita vankileireillä tapettiin nälkään. Saksalaisten menetykset on arvioitu useissa miljoonissa, n. 7,5 milj. tai n. 11% koko väestöstä.
          Juutalaisia taas kuoli valtaosin työleireillä satoja tuhansia kun sionistit samaan aikaan järjestivät muuttoliikettä palestiinalaisllta rosvottuun maahan ja edistivät niiden vainoa jotka eivät olleet halukkaita muuttamaan pois Saksasta Palestiinaan ja tukkimalla tien muualle, lähinnä Usaan ja Britanniaan.
          Britain’s MI-6 Collaborated With Nazis
          https://www.henrymakow.com/illuminati_betrayed_british_ag.html

      • ”…He ovat asettaneet itsensä marttyyrin asemaan vaikka se kuuluu niille joita he ovat kurittaneet ja kurittavat tuhotessaan valkoista rotua …”
        Johan Galtung on merkittävä norjalainen akateemikko, rauhantutkimusten perustaja ja yli 100 kirjan sekä yli 1000 tutkimuksen kirjoittaja.
        Galtungin mukaan historiallinen antisemitismi perustuu osittain juutalaisten käytökseen. Saksassa 1920-luvulla ei Galtungin mielestä ollut ”ongelmatonta, että juutalaisilla oli avainasemat yhteiskunnassa, jota oli nöyryytetty tappiolla Versaillesissa,” samalla, kun juutalaisvastaiset liikkeet voimistuivat.

        Hän tekee selvän eron juutalaisvastaisen käytöksen ennustamisen ja hyväksymisen välillä: ”Tämä ei millään tavalla, todellakaan millään tavalla, oikeuta hirmutekoja. Se kuitenkin loi antisemitistisen liikkeen, jonka synnyn olisi voinut ennustaa.” Samaan tapaan hän perustelee keskiaikaisten vainojen perustuneen juutalaisten rooliin koronkiskonnassa: ”Juutalaisilla oli oma roolinsa maksun vaatimisessa velkaantuneilta torppareilta.”
        Galtung (kuten kaikki sionistien politiikkaa vastustavat) on myös virallisesti leimattu antisemitistiksi hänen lausuntojensa vuoksi. Hän kuitenkin puhuu usein järkeä.
        https://www.theoccidentalobserver.net/category/translations-finnish/

      • The Fake Nazi Death Camp: Wikipedia’s Longest Hoax, Exposed
        Omer Benjakob – Haaretz (Israel)

        This dry description of the systematic murder of ethnic Poles by Nazi forces during World War II was taken from the English-language Wikipedia article for the “Warsaw concentration camp,” also known as Konzentrationslager Warschau.
        The site where the camp stood is an object of pilgrimage for some in Poland, who hold periodic ceremonies on what they believe is hallowed ground. They come to honor the memory of thousands of Poles murdered in a gas chamber … There’s just one problem: No such death camp ever existed.
        There is no historical evidence of German gas chambers ever existing in Warsaw, and nowhere near 200,000 people died in the cluster of Nazi internment centers that did stand at the basis of the myth of KL Warschau. “It’s fake history,” says Prof. Havi Dreifuss …
        https://www.haaretz.com/hblocked?returnTo=https%3A%2F%2Fwww.haaretz.com%2Fisrael-news%2F.premium.MAGAZINE-the-fake-nazi-death-camp-wikipedia-s-longest-hoax-exposed-1.7942233

        http://www.ihr.org

      • Myös paljon luettuun Anne Frankin päiväirjaan liittyvä epäaitous paljastettu
        THE OFFICIAL ADMISSIONS FROM THE ANNE FRANK FOUNDATION,
        AND THE EVIDENCE OF TWO DISTINCT HANDWRITINGS:

        The Basel, Switzerland, Anne Frank Fonds (Anne Frank Fund), which controls the copyright to the Diary of Anne Frank, has admitted that the book was in fact at least co-authored by Otto Frank, Anne’s father, after the war.

        The admission proves that the book, which is still heavily promoted as a ”holocaust memoir”, is in fact largely a postwar fabrication which contained parts of the young Anne’s diary with extensive additions added by her father.
        https://www.deviantart.com/der-himmelstern/journal/Anne-Frank-Diary-Fraud-Finally-Admitted-586457430

        Jostain syystä linkki ei enää toimi. Sivu kadonnut. Miksi? Tietenkin herää epäily että joku taho haluaa tämän salata vaikka se aikaisemmin oli luettavissa.

  8. Jako-osa kommenttiin Truth_hunter 6.10.2019 at 12:31
    Koska Holokausti propaganda, jota Hollywood on systemaattisesti tehnyt elokuvillaan, on tärkeä väline NWO-agendassa niin totuuden mukainen ja objektiivinen tieto, jota allaolevat artikkelit tuovat esiin siitä kuten kaikesta muustakin on elintärkeä asia ihmiskunnalle

    Bergen-Belsen Camp: The Suppressed Story
    Gas Chamber Myths
    A kind of memorial center now draws many tourists annually to the camp site. Not surprisingly, Bergen’s 13,000 residents are not very pleased with their town’s infamous reputation. Citizens report being called ”murderers” during visits to foreign countries. /44
    In striking contrast to the widely-accepted image of Belsen, which is essentially a product of hateful wartime propaganda, is the suppressed, albeit grim, historical reality. In truth, the Bergen-Belsen story may be regarded as the Holocaust story in miniature.
    http://www.ihr.org/jhr/v15/v15n3p23_Weber.html

    Buchenwald: Legend and Reality — By Mark Weber
    The Gas Chamber Lie
    The story of Buchenwald, like the story of virtually every German wartime concentration camp, is a microcosm of the entire Holocaust tale. The widely-accepted portrayal of Buchenwald, like those of the other German camps, contrasts sharply with the little-known reality.
    http://www.ihr.org/jhr/v07/v07p405_Weber.html

    ’No Gassing In Dachau’ — Dr. M. Broszat
    Institute for Contemporary History
    Munich
    Neither in Dachau nor in Bergen-Belsen nor in Buchenwald were Jews or other prisoners gassed. The gas chamber in Dachau was never entirely finished or put ”into operation.” Hundreds of thousands of prisoners who perished in Dachau and other concentration camps in the Old Reich [that is, Germany in its borders of 1937] were victims, above all, of the catastrophic hygienic and provisioning conditions: according to official SS statistics, during the twelve months from July 1942 through June 1943 alone, 110,812 persons died of disease and hunger in all of the concentration camps of the Reich.
    http://www.ihr.org/jhr/v13/v13n3p12_Broszat.html

    ”Holokausti oli toisen maailmansodan traagisin tapahtuma. Saksalaisten hallitsemilla alueilla asui neljä miljoonaa juutalaista, joista kuusi miljoonaa murhattiin. Sodan jälkeen heitä oli jäljellä enää viisi miljoonaa.”
    Nicholas Kollerstrom

  9. Truth_hunter

    Myönnän auliisti, että asiantuntemukseni ei riitää väittelyyn tai edes valistuneeseen keskusteluun holokaustin todellisesta luonteesta ja historiasta. Sen olen kuitenkin oppinut, että suurten tragedioiden historia on paljon monimutkaisempi kuin mitä meille on kerrottu ja kerrotaan.

    Prescott S. Bush, jonka pojasta ja pojanpojasta tuli aikanaan presidentti, kävi laajaa kauppaa natsien kanssa jo ennen toista maailmansotaa, sodan aikana ja sen jälkeen. Tämä kauppa loi Bush-dynastian suuren omaisuuden. Ilmeistä on, että Yhdysvallat rahoitti kumpaakin sodan osapuolta.

    Churchillistä tiedetään, että hän vastusti Yhdysvaltojen antamaa aseapua Neuvostoliitolle. Hän olisi halunnut, että Neuvostoliitto ja Saksa käyvät sotaa keskenään loppuun saakka, jolloin Britannia olisi hyökännyt voittaneen mutta vakavasti heikentyneen maan kimppuun. Hänhän suunnitteli sodan aloittamista Neuvostoliittoa vastaan vielä sodan päättymisen jälkeenkin.

    Voi tietysti olla, että olen väärässä.

    • USAn aseteollisuushan hyötyi rajusti yhteistyöstä kansallissosialistien kanssa (en käytä sanaa natsi, koska se on halventava ja pitää sisällään väärän kuvan puolueesta ja sen päämääristä).
      Juutalaiset jotka olivat asettuneet parasiiteiksi maahan haluttiin vain ajaa pois, ei sen kummempaa mutta sionistit tekivät asiasta oman Holokaustinsa. Kuten Galtung yllä sanoo ”Saksassa 1920-luvulla ei ollut ”ongelmatonta, että juutalaisilla oli avainasemat yhteiskunnassa, jota oli nöyryytetty tappiolla Versaillesissa,”
      Et ole ollenkaan väärässä noissa kommenteissasi.

      Henry Makow:
      ”Organized Jewry (Illuminati) has all the self-consciousness of a snake devouring a mouse. The mouse’s death-spasms are considered ”hatred.” Increasingly we adopt the snake’s perspective, even if we are the mouse. (Illuminati, p 12) 
      Organized Jewry (Communism) is a corrosive acid that seeps into the fissures of society (race, gender, class)  to undermine it by promoting ”social change”. Despite the moral pose, there is no genuine desire to empower the goyim. See diversity, socialism, liberalism, feminism, migration, transgenders, and homosexuality in this light.
      https://www.henrymakow.com/2019/07/some-of-my-best-lines.html

  10. Koska itseäni on kiinnostanut ja kiinnostaa totuus Holokaustista jolla on ollut ja yhä on valtavan suuri merkitys Euroopan ja koko maailman politiikassa niin tämäkin kritiikin kestävä artikkeli ja sen johtopäätös joka on täysin ristiriidassa Hollywood-propagandan kanssa on syytä saattaa kriittisten ja totuutta etsivien lukijoiden tietoon

    Evidence for the German Euthanasia Program Compared to the Holocaust
    JOHN WEAR

    In August 1939, Hitler let it be known to his close associates that he approved any measure which could be seen as delivering handicapped patients from pain and suffering. Probably in the late autumn or winter of 1939, Hitler backdated a document to Sept. 1, 1939, that authorized the euthanasia program. The authorization states:[1]

    “Reich Leader Bouhler and Dr. Med Brandt are charged with the responsibility of enlarging the powers of specific physicians, designated by name, so that patients who, on the basis of human judgment, are considered incurable, can be granted mercy death after the most careful assessment of their condition.”
    Historians have acknowledged that no similar document of a plan by Germany to exterminate European Jewry has ever been found.

    Conclusion

    The German euthanasia program is a well-documented reality. Hitler authorized the euthanasia program in writing, the defendants at the Doctors’ Trial admitted their involvement in the program, the best method for killing victims was discussed among the participants in the program, the carbon-monoxide gas used in the German euthanasia program can safely and effectively kill people, and the euthanasia program was widely known by the German public. In fact, public opposition to the program was so strong in Germany that Hitler ordered the end of the first phase of the euthanasia program in August 1941.

    By contrast, the genocide of European Jewry is not well documented. No order has ever been found authorizing the mass murder of Europe’s Jews. The German defendants at the main Nuremberg trial all stated they knew nothing about the so-called Holocaust. The Holocaust story absurdly states that the first gas chambers were built at Auschwitz using Zyklon B by SS personnel with no engineering experience. None of the alleged homicidal gas chambers at Auschwitz, Birkenau, and Majdanek or the claimed diesel gas chambers at the Aktion Reinhardt camps of Treblinka, Belzec, and Sobibor could possibly have been used for mass murder. The alleged genocide of Jews was also not known by the German public during the war. The eyewitness testimony to the so-called Holocaust has consistently proven to be extremely unreliable. Finally, the large number of Jewish survivors at the end of the war makes impossible a program of genocide against European Jewry.

    In conclusion, while the German euthanasia program is a well-documented reality, the Holocaust story is a fraud. Dr. Arthur Robert Butz has aptly stated:[36]

    “The ‘Holocaust’ is such a gigantic fraud that it is a cornucopia of absurdities.”

    http://www.unz.com/article/evidence-for-the-german-euthanasia-program-compared-to-the-holocaust/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here