Tuntuu, että järjen aikakausi on lopullisesti ohi.

Ruotsalainen 16-vuotias, teiniä nuoremman henkilön habituksen omaksunut Greta Thunberg on puhunut eliitille Davosissa, YK:ssa, europarlamentissa, vaikka missä. Media on raportoinut Gretan sanomiset lukuisia kertoja, yhdeltä kantilta. Pakoon ei ole päässyt.

Sain linkin MSN:n jakamaan Teen Voguen artikkeliin, jonka kirjoittaja Mat Hope esittää mielipiteenään (johtopäätöksenään? en lähde arvailemaan), että Gretaa vastaan on meneillään energiayhtiöiden johtamien ilmastonmuutosdenialistien koordinoitu hyökkäys, ja tämä näkyy siinä, että ylipäänsä on Gretan ympärille synnytettyyn kohuun kriittisesti suhtautuvia henkilöitä.

Artikkelin lopussa on linkki toiseen Teen Voguen (tuon sattuvasti nuorisolle suunnatun, eeppiseen kulutukseen opastavan julkaisun) artikkeliin, jonka otsikko on ”7 inspiroivaa Greta-sitaattia — täydellisiä omaan ilmastolakko-protestikylttiisi”.

Mutta vakavasti puhuen: Miksi Gretan ympärillä pyöritettyyn kohuun ei saisi suhtautua kriittisesti? Ilmassa leijuu eri tavalla ajattelevien eristäminen omasta kuplasta, suvaitsevaiston hurmokseen kiihdyttävä ”jalon kamppailun” päihdyttävä, suorastaan egoottinen tuoksu. Taustalla rovioilla suhteellisuudentaju, moninäkökulmaisuus ja halu aitoon dialogiin palavat vierekkäisillä paaluilla. Nyt vedetään tunteella!

Miksi Gretan ympärillä pyöritettyyn kohuun ei saisi suhtautua kriittisesti? Kun siihen on täysin Gretaan liittymättömiä syitä.

Näkymätön kuin CO2, toimii kuin taika

Greta on 16-vuotias, mutta hän on omaksunut 12-vuotiaan habituksen. Miksi? Onko se aitoa Gretaa? Vai onko Gretan habitus pr-ryhmän idea käyttää hyväkseen ihmisten lipsumista havaintovirheisiin? Moniko todella tuntee Gretan ja hänen lähimmän ryhmänsä? Mitä me oikeasti tiedämme Gretasta — eivätkö enemmistön ajatukset perustukin mielikuviin, eivät selviin havaintoihin ja tosiasioihin?

Mainostajat ja muut mielikuvia muokkaavat tahot tekevät havaintovirheisiin perustuvaa markkinointia ihmisen assosiaatiokanavia hyödyntäen. Meillä kaikilla on mielikuvia niin pahoista kuin hyvistä asioista.

Hyviä mielikuvia on monenlaisia: lapset, aurinkoinen kesäpäivä merellä, söpöt, kauniit tai voiman mielikuvan synnyttävät eläimet tai pariskunnat, ystäväjoukot viettämässä laatuaikaa vauraan oloisessa ympäristössä… 

Ja värit: kiihdyttävä punainen; puhdas ja työtä tekemätön valkoinen; ystävällinen, hyvesignaloiva vihreä… kasvottomuudessaan, yhdenmukaisuudessaan uhkaava musta, kuin poliisin univormussa; tunteita liikuttava sininen kuin isänmaan lipussa… Ymmärrätte periaatteen.

Mielikuvaa voidaan vahvistaa musiikilla, verbaalisella viestinnällä (mukaan lukien ns. triggerisanat) ja haluttuun suuntaan ohjaavalla symbolismilla. Toistolla ja kaiuttamisella. Viestintäsisällöllä kohteita ohjataan ”ostamaan” tietty näkökulma, joka saa toimimaan halutulla tavalla. Kun katsot taikurin kättä, et näe kuinka temppu tehdään.

Havaintovirheisiin perustuvat mielikuvat eivät ole faktoja. Emme voi tehdä tasapainotettuja päätelmiä (saati päätöksiä!), ellemme alati kysele itseltämme miksi meidän halutaan katsovan tiettyyn suuntaan, ja mitä silloin jää näkemättä, ymmärtämättä. Ellemme jatkuvasti kysy itseltämme, mitä mielikuvaa meille myydään? Kuka myy? Kuka hyötyy?

Alkuperäinen kuva vasemmalla, WWF Suomen kuvamanipulaatio oikealla. Järjestö joutui pahoittelemaan toimintaansa ilmastokampanjassaan.

Mitä syitä on toistaa Gretan kanssa yli 30 vuoden takainen, vuonna 1992 nähty pr-stuntti, jossa 12-vuotias Severn Cullis-Suzuki kävi puhumassa Yhdysvaltain kongressille otsoniaukosta ja ajan loppumisesta? Kun pr-toimiston ohjeistama ”Nayirah” (joka oli Kuwaitin Yhdysvaltain suurlähettilään teini-ikäinen tytär, ei suinkaan irakilainen nuori nainen) valehteli silmät kyynelissä eliitille YK:ssa, että Kuwaitiin hyökänneet irakilaiset sotilaat tappavat vauvoja sairaalan keskoskaappiin, mistä saatiin oikeutus Irakin sodalle? Tarkistiko luotettava media silloin faktat? Saiko uutisten kuluttaja todenmukaisen kuvan asioista, jotta hänen oli helppo tehdä realistisia, oikeudenmukaisia ja tasapuolisia arvioita, muodostaa kantansa?

Kuinka todennäköistä, kuinka uskottavaa on, että Greta-kohutuksen, jonka myötä tyttö on jo nähty Jumalan profeettana mm. Ruotsin kirkon piirissä, ajovoima on Gretan yksilösuoritus?

Miten lienee… Gretan Fridays for Future -liikettä avustava järjestö 350.org pitää sivuillaan esillä FoF-liikkeen käyttämää Climate Resistance –käsikirjaa. Käsikirja opastaa ilmastoaktiiveja toimimaan samoin kuin lännen yhtiöiden ja Yhdysvaltain taloudellisesti tukemat ja kouluttamat Otpor!-värivallankumoukselliset, jotka ”vapauttivat” Serbian — ja myöhemmin samojen rahoittajien avulla Ukrainan — ”brutaalin diktaattorin” vallasta. (Vesa Raiskilan lisäys: Otpor!-aktiivien perustama CANVAS-järjestö puolestaan oli organisoimassa ainakin joidenkin arabimaiden ”spontaaneja” vallankumouksia keväällä 2011.)

350.org:in kuten monen muunkin Gretan verkostoon kuuluvan järjestön yhteistyökumppaneina puolestaan on yritys- ja valtiorahoitteisia säätiöitä, ammattiyhdistyksiä ja järjestöjä, kuten vaikkapa luonnonsuojelija Sierra Club, joka vuonna 2012 sai rahoitusta liuskekaasuyritykseltä. Lasten ilmastokapinan taustalla häämöttävät edunsaajaryhmät.

Miksi vain Greta? Onko Greta todella ainoa somessa kulutuselektroniikan avulla ilmastoahdistustaan purkava teini, jolla on kuulemisen arvoista sanottavaa? Ainoa ilmastoahdistunut nuori, joka on massiivisen mediavyörytyksen arvoinen? Vai tarjotaanko meille päätelmäketjua ”koska yksikin (alaikäinenkin!) voi vaikuttaa, elämme siis demokratiassa”?

Narratiivi on yhtä aitoa kamaa kuin kotimainen lasten ”spontaani” ilmastomarssi, jossa opettajat veivät oppilaansa marssimaan.

Medioilla on omistajansa, omistajilla sidosryhmänsä, sidosryhmillä oman edun agendansa, palveluspankeilla käyttäjänsä.

Kokonaisuuteen on aina useita tulokulmia

Mietitäänpä hetki sitä, miten megayhtiöiden ristiin omistama, valtion virastoista ja yritysmaailmasta pyöröoven kautta ”asiantuntijoilla” täydennetty media on suhtautunut Edward Snowdeniin tai Julian Assangeen verrattuna Gretaan? 

Tai miten establishmentti ja sen mediat suhtautuivat Occupy Wall Street -liikkeeseen, ja suhtautuvat nyt Keltaiset liivit -liikkeen aktivisteihin, verrattuna Gretaan?

Toisin kuin Gretaa, heitä on mustamaalattu Venäjän kätyreiksi, maanpettureiksi, populisteiksi, häiriköiksi, denialisteiksi, setämiehiksi, natseiksi. Kaikki käy aineistona mielikuvien rakenteluun, eikä perusteluja tarvita.

Toisin kuin Gretaa, heitä on hakattu, pidätetty, pidetty tutkintavankeudessa, eristyksissä lähetystöissä, on nostettu syytteitä. Tuomittu mediassa.

Miksi ero suhtautumisessa? Mitä erilaisia syitä voi olla?

Miksi Keltaisia liivejä ei kutsuta Davosiin, miksi heidän kokemusasiantuntijuutensa ei kelpaa, miksi heille ei taputeta YK:ssa?

Sanovatko Keltaiset liivit asioita, joita ei haluta kuulla? Joista ei haluta puhuttavan?

Miksi ei haluta? Ketkä eivät halua kuultavan, puhuttavan?

Kansalaisjärjestönä esittäytyvä Avaaz on aloittanut rahanpyyntökampanjan koska ”Greta on hyökkäyksen kohteena”; koska halutaan paljastaa hyökkäyksen taustalla olevat, jo moneen kertaan paljastetut the usual suspects (ks. artikkelin alku). Samaan suunvuoroon Avaaz-kansalaisjärjestö vaatii lisää sensuuria internettiin.

Moninäkökulmaisuus kuoli monokultturistien noitavainoissa.

Rahastus maailmaa pyörittää

Some-keskustelussa on pohdittu sen merkitystä, että Gretan (tiedossa oleviin) taustavoimiin kuuluu — vai kuuluuko? — päästöoikeuksilla tuottoa tavoitteleva yritys. Päästökauppa tuottaa varallisuutta.

Rahastuksen mahdollisuuksia on päästökaupan ohella muitakin. 

Lastensuojeluyrittäjät ovat hekin nähneet ansaintamahdollisuuden, nimittäin lasten ilmastoahdistuneisuudessa. Tästä artikkelista voi saada sen käsityksen, että ilmastoahdistusta potemattomat vanhemmat ovat sopimattomia kasvattajiksi. Pelotevaikutus on mahtava: Ahdistu näkyvästi ilmastosta tai lapsesi otetaan pois!

Nostamalla ilmastonmuutoksen estäminen poliittisen agendan kärkeen voidaan lätkäistä globaali ilmastovero. PK-yrityksille luonnollisesti ensin. Ruotsi jo aloitti. Tiedättehän: ”Vapaat, sääntelystä vapautetut markkinat hoitavat heikot kilpailijat pois luovan tuhon avulla.”

Ilmastovero, kaikille ja kaikesta kuluttamisesta, kulutukseen perustuvassa talousjärjestelmässä. Tasavero, tietenkin.

Ahneen unelma Sammosta.

Köyhiä on maailman enemmistö, joten he kuluttavat suhteessa enemmän, kuluttavat vartavasten heille valmistettua laadutonta, resursseja tuhlaavaa halpaa paskaa, joten on oikein, että he maksavat suhteessa enemmän, arvovaltaiset tahot perustelevat. Paitsi että köyhät eivät kuluta, saati sitten ylikuluta. He eivät pysty kuluttamaan. Rahaton ei osta. Tämä on tulosta poliittisista päätöksistä.

Talous, jossa raha ei kierrä, ajautuu taantumaan. Talousmalli, jossa varallisuus ei jakaudu riittävän tasaisesti rahan kierron varmistamiseksi, tuottaa epävakaita yhteiskuntia. Matalan intensiteetin sisällissota tulee jatkuvasti lähemmäs kotioveasi.

Keiden etu tällainen tilanne voisi olla?

Yritysmogulien vaalikampanjarahoittamat poliitikot eivät ikinä saa aikaan kapitalisoimisen logiikan vastaista lakia huomattavasti nykyistä pidemmästä minimitakuusta laitteille, vaikka se vähentäisi ympäristötuhoja ja resurssien tuhlaamista.

Greta-vapaa vyöhyke tarvitaan

Uskotteko televisiotanne, joka kertoo, että maksamalla lisää rahaa ilmasto pelastuu? Onko teillä varaa lisämenoihin taloutenne kaatumatta?

Oletteko osallistuneet jossain, missään, keskusteluun siitä, mikä olisi tehokkain tapa käyttää ilmastoverot? Miten ilmastoverorahan käyttöä seurataan, miten ja millaisin kriteerein tehokkuutta arvioidaan? Toimivatko valitut keinot?

Miten kokonaisuus hoidetaan läpinäkyvästi? Miten estetään edunsaajaryhmiä vaikuttamasta omaksi edukseen, yleiseksi vahingoksi, järjestelmässä jossa edunsaajaryhmillä on lähes täysin hallussaan julkisen keskustelun tila?

Miksi tällaisia kysymyksiä ei saisi esittää?

Kuvitellaan verryttelyn vuoksi hetkinen sitä, millainen kampanja olisi jos kampanjan kiinnittymishahmo olisi 16 vuoden ikäänsä nuoremman oloinen poika?

Miksi tällaisten mediakampanjoiden kiinnittymishahmot harvemmin ovat poikia? Eikö poika-kiinnityshahmoa käyttäen saa myytyä agendaa tarpeeksi suurelle kohdeyleisölle? Muu-sukupuolista hahmoa kiinnityshahmona käyttävä ideologiamyynti toisi luultavasti vielä heikomman tuloksen.

Ajatellaan hetkinen myös yksityisyydestään riisuttua 16-vuotiasta Gretaa, joka on tuotteistettu, pelkistetty, establishmentin hyväksymän, haluaman ja tavoitteleman ”kapinan” symboliksi. Kampanjamaskotiksi. Kenen kampanja on, mitkä ovat sen pohjimmaiset tavoitteet ja miten siitä on tarkoitus hyötyä? Sitä sopii pohdiskella. 

Ja täytyykin, jotta kokonaiskuva ei kutistuisi keulakuvan kuvasta keskustelemiseksi. Sen vatkaamiseksi, mistä massamedia keskusteluttaa.

Onko tärkeää saada vastaus siihen, onko Gretan aspergerilla ”mitään väliä”? Onko se oleellista missään mielessä?

Onko vastauksella Gretan aspergerin merkityksestä sama painoarvo kuin keinoilla korjata maailmassa vallitseva sosiaalisen, taloudellisen ja poliittisen vallan jakautumisen epäsuhta?

Sellaisten keskustelujen käymiseen tarvitaan Greta-vapaa vyöhyke — ja vapaa internet.

Artikkelikuvan lähde (muokkaus: Vesa Raiskila)

42 KOMMENTTIA

  1. eiköhän noita lapsia ja nuoria käytetä näissä jutuissa,ja muunlaisissakin,koska kritiikin esittämistä voidaan esitettää sitten jotenkin loukkaavina hyökkäyksinä,eikä sitten muuta perustelua tarvitakaan kritiikin vaientamiseen.ihan sama jos israelin toimia arvostelee,on antisemitisti,hallitusten toimia kritisoivat venäjän trolleja,pyramidien rakennusajoista tai tavoista jos esittää vastoin väitettyä,se on loukkaus nyky egyptiläisiäkin kohtaan jms.ja näillä sitten kuitataan epäilijät rasisteix,foliohattusix salaliittoteoreetikoix,mitä vaan millä vältetään puhumasta asiasta enempää.
    ilmastonmuutoksesta muutenkin nuorilla ja lapsilla aikas lyhyt historia sitä ollu havaita,kyllä se on istutettu heidän päähän ulkopuolelta,ihan niin kun mikä vaan uskontokin istutetaan ihmisiin,ihmisen toimesta.tuskin on uskovaisissa ainootakaan,jolle jumala olis puhunu,ja jos,niin ensimmäisenä varmaan ohjattais lääkäriin,aivan kuin jos näkis jotain jota ei muut näe,,,,vaikkapa nyt hiilidioksidin.
    ja ihan spontaaneja ei ne nuorten ilmastoprotestit ja lakot voi olla,jos saavat vapaata koulusta,tai ihan pakotetaan osallistuun niihin.jenkkilässäkin trumpin vastasiin mielenosoituksiin päästettiin koululaisia,ja haastatteluissa ei sitten edes tienny mitä vastustivat siellä,toki voi olla valikoitua aineistoon katuhaastatteluissa käytetyn,mutta niinhän se kaikissa niissä sama juttu.
    ilmastonmuutosta saattaa olla kyllä,ihan oli leutoja talvia tossa jokusia vuosia taaksepäin,nyt näyttäis nekin muuttuneen normaalimmax,täällä tampereen korkeudellakin edellis vuonna pysyvälumi tuli marraskuun alussa,ja viime vuonna jo lokakuun lopulla,ja viimeset suli toukokuussa,että tiedä sitten onko muutosta vai heilahtelua,mutta epäilyttävien keinojen käyttö,saa epäileen muutoksen puolesta puhujia

  2. Ainut asia joka minua ahdistaa on se, että ihmiset eivät hiffaa, eivät kerkeä hiffata, eivät halua hiffata tai ei kiinnosta hiffata.

    Olisi syytä hiffata, miten maailmaa nyt pyöritetään. Pelin juoni selviää kyllä, kun vaan löytyy se motivaatio ja kipinä alkaa pohtia ja hiffata. Hesaria lukemalla luet vain valtaapitävien omia propagandoja, miten sinunkin tulisi asioista ajatella. Ja ne valtaapitävät eivät siis ole poliitikkoja. Poliitikot ovat juoksupoikia, samaa medianänniä, Hesarin maitoa imeviä kuin suuri osa rivikarjasta, eikun -kansasta. Korkealla, piilossa globaalien mediatoimistojen Baabelin tornissa on se pahuus, kusetuksen alkuvirta, josta kansojen pitäisi näin aluksi päästä eroon. Heidän heimoveljet, samalla agendalla, eri instanssien johdossa ja lobbareina mahdollistavat tämän oman pikku uutispropagandan olemassaolon, johon ilmastokusetus eräänä isona teemana kuuluu.

    • Hyvä analyysi. Kansa on valtavan kusetuksen alla. Valtamedia pitäisi kokonaan hylätä tiedon lähteenä koska se pääosin on pelkkää valhetta ja propagandaa.

      • Ensinnäkin, meitä on viety harhateille niin kauan, että valheetkin on hyväksytty totuuksiksi. Totuuksien perusta pitäisi olla maailmanlaajuinen teos ”Raamattu”,mutta kun sitäkin selitellään moneen eri suuntaan, niin mihinkä me voimme enää uskoa totuutena. Nythän sen teoksen maine on painettu tasaiseen tahtiin, niin alas, ettei sitä ”ramattu-sanaa saa edes mainita oppilaitoksissa”. Jännää, mitenkä sekin on ennustettu jo kauan sitten, ihmisten luopumisesta uskostaan. Tilalle on tullut heidän mielestään tarkeimpiä asioita, ns. politiikka. Viimeiseksi vedoksi ihminen syyttää siitä Jumalaa, ”miksi minusta tällaisen teit” ?

  3. Artikkeliin on taitossa jäänyt poistettavaksi tarkoitettu kappale (tämä: 350.orgin sivuilla listataan ilmasto…Yhdysvaltain hallitukselta. sitaatti päättyy).

  4. Kusetuksella on monet kasvot, lopputulema sama: rahat pois tyhmiltä vaikka valtion avustuksella.

  5. Kyllähän Greta on ihmettelyn aihe ja hänestä tehty hienolla propagandalla nykyajan jean d’arc js tämän perusteella uskoo helposti että takana artikkelissa mainitut tskapirut ja niiden tavoitteet. Pelottavinta on miten helposti Suomen poliitikot tähän huijaukseen lankesi mutta onneksi Suomessa mikään ei tapahdu nopeasti ja mitään jättisummia nykyhallitus ei ole ilmaston muutokseen tuhlaamassa varsinkin kun ilmasto on alkanut juuri menemään kylmempään päin. Hallitus siten saa kokea että ilmasto muuttuu kylmempään suuntaan ja lopettaa siihen tuhlaamisen.

    • Yhteistä Jean d’Arciin löytyykin.
      Jean d’Arcistakin tehtiin propagandistinen symboli.
      Hän myös oli syvästi uskonnollinen.
      Hän myös oli syvästi mustavalkoinen suhteessa muihin ihmisiin.
      Hän myös oli tunteiden ohjaama ja räjähtelevä.
      Hän myös näki sellaisia mitä ihminen ei fyysisillä silmillä pysty näkemään.
      Eikä edes tarvinnut olla kehitysvammainen ollakseen kaikkea tätä. Moni ”normi-ihminen” on tällainen. Ja moni normi-ihminen pitää tällaisia profeettoinaan ja johtajinaan.

  6. YK:lle annetun vetoomuksen yksi allekirjoittanut, ilmakehätieteen fyysikko ja ilmastotieteen professori Richard Lindzen on sanonut, vähän pidemmällä muotoilulla kuin mitä itse olen muutoin sanonut, että

    ”Mitä historioitsijat takuulla tulevat tulevaisuudessa ihmettelemään, on kuinka syvästi virheellinen logiikka, ovelalla ja väsymättömällä propagandalla peitettynä,
    itse asiassa mahdollisti vaikutusvaltaisten ja hyötyvien koalition vakuuttamaan melkein kaikki että CO2 ihmisen teollisuudesta oli vaarallinen, planeettaa tuhoava myrkky.
    Tämä tullaan muistamaan maailman historian suurimpana joukkoharhana – että kasvien elämä, CO2, jonkin aikaa pidettiin tappavana myrkkynä.”

    Katselin juuri viikonloppuna Douglas Murrayn kirjahaastattelua ”The madness of crowds”, eli ”joukkojen hulluus”.
    Elämässä, varsinkin nuoruudessa on ollut pettymys huomata puutteita omissa kyvyissä ja että joskus on tullut jossain huijatuksikin. Mutta koska pohjalla on ollut toiveikkuus ihmiskunnan kehityksestä suuren informaatio-aikakauden aikana ja vieläpä vapaan, ilman halki menevän, ilmaisen informaation aikana, on ollut valtava pettymys että todellisuudessa ihmiskunnan biologia eli aivojen keskimääräinen kyky määrää että pikemminkin joukkopsykologia, hetken emootiot ja muut epäolennaisuudet ohjaavat yhteiskuntia ja maailmaa järjen, harkinnan ja viisauden sijasta. Kuten on sanottu, symbolit johtavat maailmaa. Keskimääräinen ihminen kaipaa toistuvaa hyväksyntää ja haluaa olla hyveellinen. Saadakseen tätä tavoittelemaansa ihminen hakee helppoja, älyllisesti laiskoja ratkaisuja, ja saa vastineeksi pettävän tunteen hyveellisyydestä.
    Tässä tapauksessa erityisen petollisen.
    Tässä tapauksessa, jossa rikkaat sekä vaikutusvaltaiset ohjaavat maailmanpolitiikkaa ennennäkemättömän suuriin poliittis-taloudellisiin keskushallintorakenteisiin, tulee tuottamaan vastaavan kokoisesti kärsimystä sekä olemaan kohtalokas isku individualistiselle, kehitystä ajavalle älylle, joka on se, mikä on kehittänyt läntisen maailman tähän historiansa kehittyneimpään ja monimuotoisimpaan vaiheeseensa – siis jos he näissä suunnitelmissan onnistuvat.
    Saattavat onnistuakin.
    Ennen oli pelkästään metafyysiset uskonnot, nyt on sekulaarit uskonnot kuten kyseinen pseudotiede-uskonto.

    Nyt on joka ikisen asia perehtyä tähän teemaan josta on tekemällä tehty maailman kohtalokysymys – ja sitä se tulee olemaankin, mutta tyystin toisella tavalla kuin mitä asia on valehdeltu. Aikooko yksilö olemaan yksilö vai joukkopsykoosin statisti.

    Se mitä Greta Thunberg tulee edustamaan on tulevaisuudessa suuri symboli – joukkojen typeryydelle.

    Mutta kuka haluaa olla osana sitä puolta historiaa?
    Ja tosiaan, kuten Riikka Söyring vihjaa, on lisäksi ennalta arvattavaa että kyseessä on tyttö eikä muu, koska tietyt kuviot sekä biologiaan liittyvä käyttäytyminen liittyy siihenkin.

    Pidin tästä Dr. Willie Soonin luennosta, jonka lopussa hän käytti R. Lindzenin sitaattia. Hyvä paikka mistä aloittaa.
    Itse olen käyttänyt aikaa aiheeseen huomattavaa aikaa ja vuosia. Kiitokset siitä kuuluu pillinviheltäjille, ilmastogaten paljastajille.

  7. Kuvottavaa on tämä kaiken kattava falskius. Tämänkin ilmastokoohotuksen nimissä uhrataan keinottelun alttarille lapset joiden elämänarvoiksi pitäisi opettaa realistista arvopohjaa eikä pisnesmaailman hektisiä illuusioita.
    Säälittävää on myös ihmisten sokeus nähdä sitä todellista ilmastonmuokkausta jota on suoritettu vuosikaudet lentokoneiden kemikaalisumutuksina, sekä nyt se kiihko ja into ilmastotalkoisiin johon on sytytty valtamedian talutuksessa juuri lapsia hyväksi käyttäen!!!
    Tämän politiikan johdonmukaisuus paljastuu monasti kun Yle uutisissa kerrotaan ilmastonpelastus päätöksistä joihin kuuluu esim. autoilun vähentäminen, niin kohta perään urheiluradiossa selostetaan joistakin formula- tai rallikaahauksista.

  8. Riikka Söyring kyseenalaistaa koko tämän Greta Thunbergin symbolistisella hahmolla toteutetun pyörityksen.

    Todellakin, löytyy huomattava määrä yhtymäkohtia Venäjän trolli -jahdin managerointiin. Räikeimpänä niistä uhriutuminen, jossa maailmaa aggressivisesti lähestyneen Gretan kerrotaan joutuneen hyökkäyksen kohteeksi.

    Eiköhän ole syytä viheltää aikalisä koko tälle hullunmyllylle?

  9. Entäpä jos herääminen planeettamme tilanteeseen onkin nyt todenteolla alkanut? Myös päättäjä ja miljonäärikin voi oivaltaa. Planeettamme on ekologisen kriisin keskellä. Ekokriisi on evoluution kulussa ajanjakso jolloin sekä biodiversiteetti että biomassan määrä romahtavat. Molemmat megatrendit ovat jatkuneet kiihtyvinä jo satoja vuosia. Osoituksena mm maapallon metsäpeitteen menetykset.
    Ilmastonmuutoksen uhkakuva perustuu olettamukseen että fossiilisen hiilin vapauttaminen muuttaa ilmastoa huonoon suuntaan. Joku toinen uskoo että hiilen vapauttaminen aiheuttaa vain lisää kasvua ja kolmas sanoo ettei hiilidioksidin lisääntymisellä ole mitään merkitystä ilmaston ja lämpenemisen kannalta. Mutta kaikki kolme jankkaajaa unohtavat että itseasiassa on pakko ryhtyä vähentämään fossiilisten lähteiden kulutusta sillä helposti saatavat halvat raaka-ainelähteet ovat loppumassa. Eli meidän on monestakin syystä tehtävä täyskäännös ja se merkitsee uutta teollista vallankumousta, uuden orgaanisen kulttuurin rakentamisen aikaa. Greta voi olla tämän historiallisen käänteen avaajahahmo.

    • ”Osoituksena mm maapallon metsäpeitteen menetykset.”

      Maapallon metsäpeite ei ole kokonaisuutena vähentynyt, vaan nyt tiedetään, että metsät ovat 20 viime vuoden aikana lisääntyneet Amazonin sademetsien kokoista aluetta vastaavalla määrällä eri puolilla maapalloa, erityisesti Kiinassa ja Intiassa. (Metsäpinta-alan lisääntyminen havaittiin ensimmäistä kertaa satelliittikuvista 1990-luvulla, joten se ei ole selitettävissä pelkästään viime vuosien metsänistutuksilla erityisesti edellä mainituissa maissa.)

      https://www.is.fi/tiede/art-2000006257007.html?fbclid=IwAR3oum0ymQrzS02R8N4BSZTcBZ2IWyyXC51e-q_M_BO9jMOIgLws1iadyZQ

      Hiilidioksiperäisestä vihertymisestä todistaa myös vuonna 2016 julkaistu tutkimus, jonka mukaan viimeisten 35 vuoden aikana lehtipeite on lisääntynyt merkittävästi 25–50 prosentilla kasvillisuuden piirissä olevista maapallon alueista pääasiassa ilmakehän lisääntyneen hiilidioksidipitoisuuden vuoksi, ja vähentynyt alle 4 prosentilla kasvillisuuden piirissä olevista alueista.

      http://www.nature.com/nclimate/journal/vaop/ncurrent/full/nclimate3004.html

    • ”helposti saatavat halvat raaka-ainelähteet ovat loppumassa”.
      Mistä lähteistä olet tällaisen käsityksen saanut? Jostain keskusteluohjelmasta, Yleltäkö? Ei pidä paikkaansa ollenkaan, vaan päinvastoin.
      Täytyy toisaalta huomauttaa että mitään raaka-aineita ei saa ”helposti”, mutta huomattavasti sitä helpottavaa on se että on öljyä energialähteenä koska sen energiapitoisuus ja hyödynsuhde on kaikkein korkein.
      Jos ajattelit kivihiiltä niin sitä riittää vähintäänkin moniksi sadoiksi vuosiksi.
      Jos ajattelit öljyä niin sitä on myös niin paljon ettei mitään huolta sadoiksi vuosiksi. Itse asiassa on öljyntuottajien intresseissä olla tuottamatta edes keskikorkealla kapasiteetilla sillä hinta laskisi liikaa joten parempi pitää tuotanto vain riittävällä tasolla. Monet öljyntuottajat kyllä panostavat varansa muihinkin energiamuotoihin ja yksi syy tähän on juurikin tällainen taloudellinen logiikka missä halutaankin sopivasti rajoittaa markkinoita ja energiatarvetta hallitulle tasolle.

      Muuta ei tällä erää ehdi kommentoimaan.

    • En ole Greta-fani, mutta näen hänessä paljon hyvääkin. Kultti on mennyt aivan liian pitkälle, mutta on siellä oikean sanoman hitusia. Tytön puheissa on järkeviä osuuksia, kuten juuri tuo biodiversiteetin köyhtyminen tai loputtoman materiaalisen talouskasvun arvostelu.

      Suomessa olisi varaa tehostaa metsä- ja suoluonnon sekä perinnebiotyyppien suojelua vaikka kuinka paljon. Samalla harvinaisen lajiston suojelu tehostuisi. Biodiversiteetti voi taantua, vaikka metsän kasvu kiihtyisikin. Pelkkä hiilensidonta ilman biodiversiteetin varjelua on kepulaista lume-suojelupolitiikkaa ja vastenmielistä huijaamista. Greta jää huijarina kauaksi kepulaisen biotalousmiesten taakse.

      En haluaisi hyväksyä feikki-ilmastopaniikin hyväksikäyttöä aidon ja oikean luonnonsuojelun edistämiseen, mitä nykyiset eturivin luonnonsuojelujärjestöt harrastavat. Mutta onhan kiusaus suuri, koska ilmastopaniikilla saa isot poliittiset voimat asiansa taakse. Suomessa Kepun nujertamiseen ei nimittäin vähempi riitäkään. Meillä biodiversiteetti ei kiinnosta ketään ja metsäteollisuus on sellainen pyhä lehmä, jonka ruokaan ei saa koskea.

      Gretassa on miellyttävää hänen tapansa harrastaa lentomatkailua edeltäviä ”jännittäviä” matkustustapoja. Omilla rahoillaan hän ei sitä tee ja uhmaa ruotsalaista koulunkäyntipakkoa, mutta kuitenkin.

    • Vaikka ilmaston muutosta ei olekaan tulossa niin yhtä tärkeä vaikutus on ihmisen toiminnan tuhoava vaikutus luontoon ja sen on tutkitusti tekemässä maapallon ihmiselle asumiskelvottomaksi ja nopeammin kuin otaksutun ilmastonmuutoksen ja tuskin gretan tukijat luonnonsuojelua ajaa.

    • Rentoutumista tarvitaan, enemmän kuin mitään muuta. TV-nappula on helposti kontrolloitavissa. Kun ilmasto-kiihkoilijat alkavat ”polemikoida suut vaahdossa”, on korkea aika kääntää nappulasta. Pieni kävely raittiissa ilmassa antaa vihjeen,ettei tilanne niin paha olekkaan, miksi se on maalattu. Elävänähän me emme täältä selviä kuitenkaan, joten, ”LEPO VAAN”. Sateet, myrskyt, tulvat ja purkaukset meillä on aina ollut, ja tulee olemaankin, emmekä me voi niihin mitenkään vaikuttaa, vaikka ”huutaisimme BAALIA avuksi”, LOL.

  10. Dieter Nuhr im Ersten on vitsaillut parissa huumoriohjelmassaan pyhästä Gretasta. Ensimmäisen ohjelman jälkeen hän sai oikean ”paskaryöpyn” nuoren neidon kannattajilta päällensä. Tässä Nuhrin huumoria: Mitä Greta tekee, kun syksy tulee ? Lämmittääkään ei oikein voi./ Kun tyttäreni menee perjantaimielenosoitukseen ollen pois koulusta Gretan esimerkkiä noudattaen, osallistun minäkin isänä – enkä voi lämmittää lastenhuonetta./ Valtionrautatiet on panostanut uusiutuvaan energiaan. Yöllä, kun juna pysähtyy, eikä tuulivoima enää riitä, odotellaan rauhassa paikallaan seisovassa vaunussa.
    Vakavammin Dieter Nuhr pistelee väliin : Hänen vaatimuksensa johtaisivat radikaalisuudessaan katastrofiin. Mitä unohdin viime viikolla sanoa, todennäköisesti myös kolmanteen maailmansotaan.
    Linkki on varmaan sensuroitu.
    https://www.youtube.com/watch?v=2XwyjyzgKP8

  11. Hiilidioksidia todella käytetään lannoitteena kasvihuoneissa. Kun kaikki muut kasvutekijät (valo, vesi ja ravinteet) ovat balanssissa ja optimoitu, ei kasvun ja sadon lisäämiseksi auta muu kuin hiilidioksidin lisääminen kasvihuoneen ilmaan. Vaikutus on suuri, ehkä kymmenisen prosenttia; en muista tarkasti. Asiaa verrataan usein tynnyrivertauksella. Saavi tyhjenee aina lyhimmän kimmen (kasvutekijä) mukaisesti eli, jos vaikkapa typpi on 0 on kasvukin mitätöntä.

  12. Kiitos, Riikka. Kirjoitat kuin enkeli, väsymättä. Harvinainen armolahja! On etuoikeus saada lukea juttujasi.
    #
    Greta Thunbergin maailmanvalloitus on tuonut mieleen seuraavan: Olisipa meillä toinen Greta tai vaikkapa joku Greger muistuttamassa maailman epäoikeudenmukaisuuksista kuten äärimmäisestä taloudellisesta eriarvoisuudesta. Mahtaisiko Greger päästä nobelistiehdokkaaksi?
    #
    Oxfamin (kehitysapuun keskittyvä hyväntekeväisyysjärjestö) raportin mukaan 26 maailman rikkainta miljardööriä omistaa yhtä paljon kuin maailman väestön köyhempi puolikas, siis 3,8 miljardia ihmistä.

    Järjestö on ehdottanut yhden prosentin varallisuusveroa. Se toisi vuosittain Oxfamin mukaan noin 384 miljardia euroa vuodessa. Niillä varoilla voisi kouluttaa jokaisen maailman lapsen ja tarjota köyhille terveydenhuollon, joka estäisi vuosittain kolme miljoonaa kuolemaa.

    Riikka, ansaitsisit kaikki palkinnot, mutta … No niin, minulla ei ole muuta antaa kuin linkki erääseen historian häikäisevimmän baritonin tulkintaan:
    https://www.youtube.com/watch?v=GUYVkR9kVDs

    (Kyllä, kysymyksessä on liian nuorena edesmennyt Dmitri Hvorostovski, hänkin lajissaan täydellinen.)

    Tapio

    • ”Olisipa meillä toinen Greta tai vaikkapa joku Greger muistuttamassa maailman epäoikeudenmukaisuuksista kuten äärimmäisestä taloudellisesta eriarvoisuudesta. ”

      Tismalleen! Mutta hänpä ei pääsisi YK:n eteen, Davosiin tai edes eduskuntaan. Asunnottomuudesta muistuttavat häädetään luvaten terveyssiteitä. No, voihan niihin kääriytyä pakkasyönä.

  13. Jotenkin huvittava tuo täydellisten amatöörien yritys torjua ilmastonmuutos panemalla pää pensaaseen. Selvää on, että eriarvoisuus maailman tasolla on valtava ongelma, ja sen torjuminen olisi poliittisesti kytkettävä ilmastonmuutoksen torjumiseen – sen sijaan että nämä asiat nähtäisiin lähes vastakkaisina. Uhka on, että monet köyhät maat – vaikkapa Bangla Desh – kärsivät kaikkein eniten ilmastonmuutoksesta.
    Toki Gretan ympärillä on monenlaista joukkoa, esim. Al Gore taitaa olla. Kuitenkaan Greta ei kai ole tehnyt tästä asiasta yksilötason juttua kuten Suomessa ja ympäri maailmaa on tehty. Sen vastapainoksi kannattaa lukea Guardianista Monbiotin juttu ja vähän muutakin, asetetaan tämä syyllisyyskysymys kohdalleen. Pitkästä aikaa Guardian vähän kunnostautuu.
    Ehkä kiinnostavaa on sekin, että suuret öljyfirmat ja myös esim. Google satsaavat suuria summia ilmastomuutoksen kieltämiseen eri ajatushautomoissa ja myös sosiaalisessa mediassa.

    https://www.theguardian.com/commentisfree/2019/oct/09/polluters-climate-crisis-fossil-fuel
    https://www.theguardian.com/environment/2019/oct/11/google-contributions-climate-change-deniers
    https://www.commondreams.org/news/2019/10/10/fossil-fuel-firms-spend-millions-social-media-ads-against-climate-regulations-while

    • Äärivasemmistolainen huuhaa-sivusto!
      Meneillään ei ole mikään ilmaston raju lämpeneminen, vaan luonnolliseen, tuhansia vuosia jatkuneeseen vaihteluun perustuva ilmiö!

      Suuret luonnonkatastrofit ja myrskyt ovat nykyisin harvinaisempia, sekä mittakaavaltaan pienempiä. Kun menemme historiassa muutamien satojen/tuhansien vuosien päähän, löydämme niin valtavia luonnonkatastrofeja, että kokonaisia sivilisaatioita on pyyhkäisty maan päältä jopa muutamissa tunneissa, ja joskus päivissä! Merenpintakin on noussut joissainpäin muutamista metreistä, jopa kymmeniin metreihin!

      Mitään näin valtavaa mullistusta moderni mitaushistoria EI tunne.
      Pelottelu maailmanlopulla ilmastohysterian luomiseksi on kuvottavaa ja sairasta, eikä perustu mihinkään luonnosta havaittavaan tieteelliseen faktaan!

      • Entä miten ihmisen jätteillään joitka eivät aiemmin ole luontoa kuormittaneet saastuttama luonto?
        Kuinka kauan se kestää ja siirtyykö sen kautta lopulta saasteet ja myrkyt ihmiseen?
        Onko enää mikään maaperässä kasvanut puhdasta ja saasteista vapaata?

  14. Varmasti siirtyy, näin on jo käynyt!
    Tästä syystä luonnon saastuttaminen ja raiskaaminen pitäisi minimoida.

    Tuossa sitä onkin haastetta, kuinka olla luontoa suojeleva ja samaan aikaan olematta mikään ilmastonmuutos-sekopää, jolle pelkkä maidon juominenkin on hirveä ekokatastrofi!??

  15. Kannattaa edelleenkin tarkistaa, että video lähtee aivan alusta liikkeelle!
    Itselläni ei ainakaan lähde..

  16. The Elite Machine Behind Greta Thunberg
    By Vigilant Citizen
    Behind Greta is a major machine, one that is controlled by major international actors and backed by major funds. This PR machine has allowed Greta to make the covers of magazines, become the subject of thousands of news articles while meeting with world leaders and giving speeches at elite places such as the United Nations.

    Although Greta might very well be genuinely concerned with the fate of the planet, her message is carefully crafted by those who control her to generate a specific response from the youth. In short, Greta is the face of a major marketing scheme – a tightly coordinated international effort to sell global warming under a specific lense: Through fear, panic, and urgency.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=196383

  17. To Whom This May Concern

    Vanhustenhoitoon löytyy rahaa, kun vain toimeen tartutaan.

    Suomessa vanhushoito on suuressa kriisissä. Asiantuntija-arvion mukaan maamme vanhushoitopalvelujen rahoituksessa on jopa 1,26 miljardin euron vajaus verrattuna muihin Pohjoismaihin.

    Oikeisto väittää, ettei rahaa sosiaalimenoihin löydy. Väite ei pidä paikkaansa. Kysymys on arvovalinnoista. Meillä näyttää olevan 10 miljardia euroa supervallan hävittäjäteollisuuden tukemiseen. Nyt ollaan hankkimassa 64 hävittäjää. On kuitenkin epäuskottavaa ajatella, että mikäli hävittäjiä hankittaisiin ainoastaan 57 tai 50 kappaletta, ”mörkö” hyökkäisi heti.

    Suomen ja Euroopan unionin kansalaisena vaadin, että vanhushoito saatetaan kuntoon välittömästi. Vähintään miljardi on otettavissa hävittäjähankinnoista. Vai onko tarkoitus hoitaa maamme vanhukset rakenteellisella eutanasialla?

    Mikäli tämä asia ei nyt pikaisesti järjesty, on turvauduttava viimeiseen valttikorttiin: raportointi ongelmasta Greta Thunbergille, 16, ja Jane Fondalle, 81.

    • 😀

      mä kans mietin ett kaiken näköiseen juttuun löytyy rahaa … ottamalla se sosiaaliturvasta. Valikoiden toki.

  18. Hyvä artikkeli ja analyysi henkilöistä sekä tapahtumista. Kiitos.
    Muuten, olen sitä mieltä, että arvostelukyvyttömän lapsen hyväksikäyttö valheiden levittämisessä on törkeydessään omaa luokkaansa, tekisi mieli nimittää sitä aivopesupedofiliaksi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here