Keitä ovat globalistit ja mistä heidät tunnistaa?

Allekirjoittaneen ja Vastavalkean artikkeleissa puhutaan toisinaan globalisteista. Mutta keitä he sitten ovat, mistä heidät tunnistaa ja mitkä ovat heidän tavoitteensa? Ovatko he konkreettisia henkilöitä vai mystisiä, maan alla piileskeleviä ja salaliittoteorioissa viliseviä kasvottomia hahmoja? Entä kuinka sionismi liittyy kuvioon? Eihän vain ole kyse salaliittoteorioiden pahamaineisimmasta kategoriasta – ”antisemitistisistä salaliittoteorioista”?

Salaliittoviihdettä ja mystiikkaa odottavien harmiksi on todettava, että tämä kirjoitus ei tule sisältämään kumpaakaan, vaan pysyttelee tiukasti asialinjalla. Absoluuttista totuutta kaikista yksityiskohdista ei ole tiedossa, joten siksi aiheeseen syventyneillä on toisistaan poikkeavia painotuksia ja näkemyksiä. Yksi tällainen – jota tässä kirjoituksessa käsitellään – on sionismin merkitys globalismissa.

Mutta vaikka näkemyseroja asioista on ja kirjoitus luonnollisesti esittelee kirjoittajansa käsityksen aiheesta, niin mielipidekirjoituskaan tämä ei varsinaisesti ole, vaan perustuu enimmiltä osin esitettyyn lähdemateriaaliin. Siihen sisältyy myös paljon valtavirrassa julkaistua materiaalia, joten mistään salatiedosta ei myöskään ole kyse.

Kirjoituksessa nimetään joitakin globalisteja ja perehdytään hieman maineikkaisiin Rothschildin ja Rockefellerin sukuihin. Myös joitakin organisaatioita ja ajatushautomoita mainitaan, mutta Council on Foreign Relationsia lukuun ottamatta niiden toimintaan ei tässä kirjoituksessa enemmälti syvennytä. Sen sijaan kirjoituksessa käydään läpi globalisteille ominaisia piirteitä, joita ovat esimerkiksi pyrkimykset vallan keskittämiseen ja kansallisen itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen hallinnoimalla taloutta ja hyödyntämällä erilaisia globaaleja uhkakuvia.

Globalistien pyrkimysten haitallisuus muulle maailmalle johtuu siitä, että nämä kyseistä agendaa vankkumatta ajavat henkilöt – joilla on käytössään valtavasti resursseja – omaavat runsain määrin psykopaatin piirteitä. He eivät siksi välitä vakaudesta, vaan haluavat keinoja kaihtamatta lujittaa omaa valtaansa ja asemaansa. Esimerkkinä voisi mainita Irakin sodan, jonka valtamediakin joutui myöntämään valheellisin perustein käynnistetyksi, kun väitettyjä joukkotuhoaseita ei ollutkaan. Se toimii esimerkkinä myös sionismin merkityksestä globalismissa, sillä sotaa puuhanneista uuskonservatiiveista keskeisessä roolissa olivat mm. sionistit Richard Perle ja William Kristol.¹

Tyhjänpäiväistä salaliittoretoriikkaa ja mystisiä tarinoita?

Hyvin usein globalisteista kirjoittaessa kohtaa sen kritiikin, että kyse on pelkästä tyhjänpäiväisestä salaliittoretoriikasta ja yrityksestä selittää maailmalla vallitsevaa kaaosta konkreettisten asioiden sijaan mystisillä tarinoilla maailman hallintaa tavoittelevasta eliitistä.

Mystiikka on kuitenkin kaukana, sillä globalismi ei ole mikään mystinen asia. Yksinkertaisesti on kyse siitä, että ”kansallisvaltioihin perustuvasta systeemistä pyritään pois kohti keskitettyä maailmanvaltaa”, kuten kirjasta Valtiot ja terrorismi (2008) tunnettu Hannu Yli-Karjanmaa on asian muotoillut.² Käytännössä tämä tarkoittaa todellisen vallan siirtymistä ylikansallisille organisaatioille yhä pienemmän piirin käsiin ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kaventumista, valvonnan ja urkinnan lisääntymistä sekä yksityisyyden ja kansalaisoikeuksien vaarantumista.

Viimeistään Yhdysvaltain tiedustelupalveluille työskennelleen Edward Snowdenin tietovuotojen jälkeen on skeptisemmällekin seuraajalle ollut selvää, että olemme päässeet jo todistamaan edellä kuvattua kehitystä. Yli-Karjanmaa kirjoittaa myös olevan ”hyvin tärkeää ymmärtää, että [globalistit] eivät salaa pyrkimyksiään, eli kyse ei ole salaliitosta sen enempää kuin vaikkapa jonkin poliittisen puolueen toiminnassa”. Oli sitten megalomaanisilla suunnitelmilla mm. maailmanvaluutasta realistisia mahdollisuuksia onnistua tai ei, niin ainakin globalistit itse uskovat niihin ja tavoittelevat niitä seurauksista välittämättä.

Ajatushautomot ja kulissien takainen valta

Esimerkkinä globalistien järjestöistä voisi mainita ajatushautomon nimeltä Council on Foreign Relations (CFR), jonka jäsenistä The Washington Post vuoden 1993 artikkelissaan esittää Yhdysvaltojen vallanpitäjien suurelta osin koostuvan.³ Lehti kuvailee heidän olevan ”henkilöitä, jotka jo yli puoli vuosisataa ovat hallinnoineet [Yhdysvaltojen] kansainvälisiä suhteita ja sotateollista yhteenliittymää”. 4900 jäsenen järjestöön kuuluu korkeasti koulutettuja tai korkeassa asemassa olevia henkilöitä eri puolilta maailmaa. Jäsenten joukossa ovat esimerkiksi entiset Yhdysvaltain presidentit Jimmy Carter ja Bill Clinton, mutta kuten The Washington Post kirjoittaa, myös ”teollisuuden ja talouden päälliköt sekä suuret yliopistot, lakitoimistot ja säätiöt ovat vahvasti edustettuja”.

Lehti nostaa esille myös, kuinka valtamedian edustajien määrä CFR:ssä lähti nousemaan 1960-luvulta lähtien. Se toteaa tämän olevan ”tunnustus heidän tärkeästä roolistaan julkisissa asioissa ja nousustaan amerikkalaiseen hallitsevaan luokkaan”. Näin ollen ”he eivät vain analysoi ja tulkitse Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa vaan auttavat tekemään sitä”. Lehdessä viitataan Jon Vanden Heuvelin artikkeliin Media Studies Journalissa. Tämä hehkuttaa median olevan laajalti vastuussa siitä, että humanitaarisuudesta on tullut keskeinen osa maan ulkopolitiikkaa: ”Keskittymällä tiettyihin kriiseihin ympäri maailmaa [media on nyt paremmassa asemassa] painostaakseen hallitusta toimimaan.” Mutta kuten olemme viime vuosinakin saaneet huomata, ”humanitaariset väliintulot” voivatkin paljastua vähemmän humanitaarisiksi, ja niissä on usein taustalla aivan toisenlaiset motiivit.

Kaikki merkittävät vallankäyttäjät eivät siis suinkaan ole vaaleilla valittuja toimihenkilöitä. Itse asiassa ”vaihtuvat hallitukset eivät edusta korkeinta valtaa, joka katsoo parhaaksi toimia kulissien takaa”, kuten Yli-Karjanmaa kirjassaan kirjoittaa.⁴ Tästä kulissien takaisesta vallasta on käytetty nimityksiä ”syvä valtio”, ”näkymätön hallitus” ja ”varjohallitus”.⁵ Sitä ovat kuvailleet mm. presidentit Theodore Roosevelt ja Woodrow Wilson sekä senaattori Daniel Inouye, jonka Yli-Karjanmaa kertoo Iran–contra-skandaalin yhteydessä todenneen: ”On olemassa varjohallitus, jolla on omat ilmavoimansa, oma laivastonsa, oma varainhankintamekanisminsa ja kyky ajaa omia ideoitaan kansallisista eduista, vapaana kaikista rajoituksista ja tarkastuksista, vapaana laista itsestään.”

CFR:stä media ei kirjoita erityisen paljon, mutta vallanpitäjien ja oppilaitosten tapaan mielellään hyödyntää sen tuottamaa materiaalia, joka ”on satavarmasti yhteensopivaa ns. edistyksellisen maailmankuvan kanssa”, kuten Jukka Ojala kirjoittaa.⁶ Ojala jatkaa, että ”mitään salaliittoa ei siis tässä ole eikä sitä tarvita – (lähes) kaikki sanotaan julkisesti ja on tutkittu perusteellisesti näiden ajatushautomoiden toimesta”.

Media mahdollistaa salaliitot hautaamalla epämieluisat totuudet

Mutta vaikka globalistit esittävät tavoitteensa julkisesti, eivät he halua yhtä avoimesti paljastaa, kuinka pyrkivät näihin tavoitteisiin. Heidän menetelmänsä kuitenkin toistavat itseään ja ovat siksi ennalta-arvattavia. Kaavana on usein hegeliläistä dialektiikkaa noudattava ongelma–reaktio–ratkaisu-paradigma, jossa luodaan ongelma tai hyödynnetään jo olemassa olevaa ongelmaa ja tarjotaan ratkaisuksi haluttua lopputulosta.

Valtiolliset tahot voivat esimerkiksi avustaa terroristeja tai jopa itse suorittaa terrori-iskun, josta vierittävät syyn vastapuolelle. Ratkaisuna ongelmaan voisi olla globalistien näkökulmasta hankalan hallitsijan syrjäyttäminen käyttäen sotilaallisia voimakeinoja vieraan valtion maaperällä. Huolimatta siitä, että useat salaliitot ovat paljastuneet, salaliiton mahdollisuuden esille tuontiin suhtaudutaan edelleen nihkeästi. Ne, joilla valtaa on, ovat kautta historian juonitelleet ja vehkeilleet kansalaisten selän takana. Miksi sellaista ei tapahtuisi nykypäivänä?

Usein kuulee väitettävän, että suuren luokan salaliitot paljastuisivat välittömästi, koska niiden toteuttaminen vaatisi niin lukuisten henkilöiden osallistumista, että varmasti joku puhuisi. Vesa Raiskila kuitenkin osoittaa artikkelissaan Joku olisi puhunut… useita esimerkkejä mainiten, kuinka media kykenee halutessaan hautaamaan vallanpitäjille epämieluisat totuudet jopa tuhansista silminnäkijöistä huolimatta.⁷ Lisäksi suurissakin operaatioissa usein vain pieni ydinjoukko on selvillä kaikista yksityiskohdista ja osa voi olla mukana jopa täysin tietämättään.

Esimerkiksi syyskuun 11:nnen terrori-iskujen onnistumisen kannalta auttoivat oleellisesti samaan aikaan järjestetyt saman sisältöiset sotaharjoitukset, jotka hämäsivät puolustusjärjestelmiä. Mikäli iskujen samanaikaisuus ei ollut sattumaa vaan tarkoituksellista, ei asiasta varmasti ollut tietoa kovin monella, eivätkä varsinkaan harjoituksiin osallistuneet voineet mitenkään tietää mahdollisesti ”avustaneensa” terrori-iskun suorittamista. Vaikka tämän tyyppisessä tilanteessa totuus valkenisi heille jälkeenpäin, ei moni mukana ollut haluaisi välttämättä asiasta puhua seuraamusten pelossa. Ja mikä tärkeämpää – kuten myös Raiskila toteaa – puhujan ei olisi helppoa saada kuulijoita, mikäli valtamedia niin päättää.

Ellei Snowdenilla olisi ollut hallussaan salaisia asiakirjoja, olisiko suuri yleisö ottanut häntä todesta? Media ja valtaapitävät pyrkivät tekemään vuotajan naurunalaiseksi tai tuhoamaan hänen uransa. Näin kävi esimerkiksi lopulta itsemurhaan päätyneelle toimittaja Gary Webbille, joka paljasti CIA:n sekaantuneen huumekauppaan. (Webb oli kuollut kahdesta päähän kohdistuneesta laukauksesta, mikä herätti keskustelua, toim.huom.) Valtamedia ryhtyi tiedustelupalvelun puolestapuhujaksi keskittyen ”tappamaan” viestintuojan ja etsimään virheellisiä yksityiskohtia hänen artikkeleistaan sen sijaan, että olisi harjoittanut todellista tutkivaa journalismia ja selvittänyt, pitävätkö väitteet paikkansa suuressa mittakaavassa.⁸

Liiallinen salaliitoista vouhottaminen joka käänteessä on toki turhaa. Litteän maan teoriat esimerkiksi vievät uskottavuutta todellistenkin salaliittojen käsittelyltä. Mutta vaikka monet mieltävät myös globalistien pyrkimykset maailman hallintaan pelkiksi salaliittoteorioiksi, niin Alt-Market-sivustoa edustava Brandon Smith on osannut ennustaa mm. Brexit-äänestyksen tuloksen ja Donald Trumpin valinnan presidentiksi. Hän on kuitenkin todennut, että ellei maailmassa olisi globalisteja, olisi hänen hyvin vaikea ennustaa menestyksekkäästi yhtään mitään.⁹

Tulisiko kaikki globalistit nimetä yksitellen?

Globalisteista puhuttaessa tarkoitetaan henkilöitä, joille tietynlainen käyttäytyminen, retoriikka, uskomukset ja institutionaaliset kytkökset ovat ominaisia. On tietenkin tarpeellista nimetä henkilöitä ja organisaatioita – kuten tässäkin kirjoituksessa tehdään – mutta olisi mahdotonta lisätä jokaisen artikkelin yhteyteen kattava lista kaikista globalisteista.

Smith vastaa kritiikkiin globalistien esille nostamisesta kirjoituksessaan How To Identify A Globalist Criminal.¹⁰ Hän toteaa kyseenalaistajien olevan usein joko tietämättömiä aiheesta tai pyrkivän tarkoituksellisesti kylvämään epäilyksen siemeniä. Yksi argumentti on, että mikäli globalistit olisivat todellinen uhka, tulisi heidät nimetä yksi kerrallaan. Smith toteaa tällaisen vaatimuksen mukaelevan kansalaisaktivisti Saul Alinskyn kirjassaan Rules for Radicals (1971) esittämiä metodeja: Ellei jokaista henkilöä salaliitossa pystytä nimeämään ja esittämään täydellistä ratkaisua ongelmaan, tulisi olla puhumatta koko asiasta.

Onko sitten oikeutettua käyttää termiä ”globalisti”, sillä eiväthän kaikki heistä kutsu itseään sillä nimityksellä ainakaan julkisesti? Ja voi olla, että maailmassa on globalisaatiota kannattavia ja itseään globalisteiksi kutsuvia ihmisiä, joilla ei kuitenkaan ole valtaa tai tässä kirjoituksessa mainittuja ominaisuuksia ja tavoitteita. Sopivasta termistä voisi kiistellä loputtomiin, sillä ihmisillä on eriäviä näkemyksiä siitä, miksi tätä joukkoa tulisi kutsua. Jotakin termiä on kuitenkin käytettävä ja koska osa heistä itsekin käyttää termiä ”globalisti”, on se siinä mielessä paikkansapitävä ilmaus.

Onko globalismin kritisoiminen antisemitismiä?

Ennen kuin Smith lähtee tarkemmin määrittelemään globalistien ominaispiirteitä, ottaa hän esille asian, joka väistämättä pulpahtaa pinnalle jossain vaiheessa globalismista puhuttaessa. Toisinaan kirjoituksia globalisteista yritetään leimata ”juutalaissalaliitoiksi”, mikäli niissä mainitaan salaliittoon osallisia juutalaisia. Ensinnäkin on kiistanalaista, tulisiko puhua salaliitosta vai käyttää esimerkiksi termiä ”valtaliitto”, koska kuten todettua, globalistit eivät salaa pyrkimyksiään, joskaan eivät tietysti etukäteen paljasta kaikkia keinojaan niiden saavuttamiseksi.

Toisekseen kirjoituksen leimaamisella ”juutalaissalaliitoksi” yritettäneen viedä uskottavuutta asialta vihjaamalla, että kirjoittajalla olisi rasistisia tarkoitusperiä ja hän väittäisi ainoastaan juutalaisten olevan mukana salaliitossa ja mahdollisesti jopa joka ainoan maailman juutalaisen siihen osallistuvan aktiivisesti. Näinhän asia ei tietenkään ole, mutta aihe on siinä mielessä vaikea, että äärimmäisyyksiin meneviä ja sävyltään aggressiivisia kirjoituksiakin löytyy. Toisinaan kyse voi olla kiihkoilusta, mutta joskus myös harkitsemattomasta – tai vastaavasti tahallisen provosoivasta – kielenkäytöstä.

Asiallisemmille kirjoituksille tällaiset valitettavasti tekevät karhunpalveluksen, sillä niiden perusteella kaikki aihetta käsittelevät kirjoitukset on helppo lokeroida ”antisemitistiseksi kiihkoiluksi”. Kukaan ihminen ei myöskään ole erehtymätön ja tahattomiakin virheitä kirjoituksissa voi esiintyä. Virheitä esiintyy jatkuvasti valtamediankin julkaisuissa, mutta vaihtoehtoisilla medioilla ei ole yhtä paljon varaa virheisiin, vaan ne menettävät uskottavuutensa helpommin, vaikka korjaisivat virheitään aktiivisemmin kuin valtamedia.

Asiasta kirjoittaessa on siis syytä valita sanansa harkiten, sillä se herättää usein suuria tunteita suuntaan jos toiseenkin. Joidenkin näkemysten mukaan ”globalisteista” puhuminen on suorastaan tosiasioiden vääristelyä ja kiertelyä, koska juutalaiset ja/tai sionistit ovat niin vallitseva osa globalisteja, että täytyisi aina käyttää esimerkiksi termiä ”sionisti”. Yhtä lailla herkkiä ovat sitten ne, jotka heti leimaavat antisemitistiseksi kirjoituksen, jossa mainitaan useiden merkittävien globalistien itse asiassa olevan juutalaisia.

Vaikka monet yhdistävät amerikanitalialaiset rikolliseen toimintaan, todellisuudessa 17,2 miljoonasta amerikanitalialaisesta vain pieni vähemmistö on mukana mafiassa. Kun siis Yhdysvalloissa toimivan mafian yhteydessä puhutaan amerikanitalialaisista rikollisista, ei ole reilua olettaa puhujan väittävän kaikkien amerikanitalialaisten olevan rikollisia. Samalla tavoin juutalaisista puhuttaessa ei tulisi olettaa, että viitataan kaikkien juutalaisten olevan globalisteja tai harjoittavan kyseenalaisia aktiviteetteja.

Herkimmin mielensä pahoittaville lukijoille voisi huomauttaa, että amerikanitalialaisista rikollisjärjestöistä olisi vaikea puhua, mikäli termin ”amerikanitalialainen” käyttäminen negatiivisessa asiayhteydessä leimattaisiin saman tien rasismiksi. Yhtä lailla sionismia on mahdoton kritisoida, mikäli kritiikki halutaan ehdottomasti ymmärtää antisemitisminä. Pohtiessa miksi se niin usein on punainen vaate, tulee mieleen sanonta: ”Oppiaksesi kuka hallitsee sinua, selvitä, ketä et saa arvostella.”

Olkoonkin, että näin ei todellisuudessa sanonut ranskalaisfilosofi Voltaire, vaan uusnatsi Kevin Alfred Strom. Sitaattia ovat sittemmin käyttäneet myös mm. Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari ja Fintelligens-yhtyeestä tunnettu Iso H kuvaamaan omia ajatusmaailmojaan.¹¹ Sionistiksi itsensä mieltävää Huhtasaarta¹² ja vasemmistohenkistä Iso H:ta ei voida pitää uusnatseina. Lisäksi Voltaire-säätiössä Oxfordissa tutkijana työskennellyt Paul Gibbard on todennut lausahduksen olevan Voltairen henkinen ja kuvastavan hänen auktoriteettivastaisuuttaan.¹³ Ei siis kannata liiaksi takertua sanonnan alkuperään, vaan siihen pitääkö se paikkansa. Ja hyvin usein saa huomata sionismin arvostelun johtavan täysin aiheettomasti antisemitistiksi luokitteluun.

Sionismi pelkkä sivuhaara?

Brandon Smith on oikeassa siinä, että globalisteihin kuuluvat henkilöt edustavat monia kansallisuuksia, esimerkkinä amerikanegyptiläinen Mohamed El-Erian.¹⁴ Smith tulkitsee, että kaikki globalistit eivät välitä Israelista sen itsensä vuoksi. Se on heille työväline eripuran aiheuttamiseksi Lähi-idässä. Sionismia käytetään juutalaisväestön manipuloimiseksi tukemaan globalistien hankkeita. Onhan sionistien ajama sotaisa agenda itse asiassa haitallista Israelille. Tähän tulokseen ovat tulleet esimerkiksi amerikkalaisprofessorit John Mearsheimer ja Stephen Walt kirjassaan The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy (2007).

Vaikka jokaisella on oikeus omanlaiseensa näkemykseen, Smith tuntuisi vähättelevän liiankin paljon sionistien roolia globalismissa kutsumalla tätä disinformaatioksi sillä perusteella, että monissa globalistien organisaatioissa juutalaiset eivät ole enemmistönä. Ja vaikka hän tiedostaa, ettei tarvitse olla juutalainen ollakseen sionisti, toteaa hän, että monet globalistit eivät ole myöskään sionisteja ja esittää sionismin siksi olevan pelkkä sivuhaara. Siinä mielessä Smith on oikeassa, että kaikki globalistit eivät ole sionisteja. Ja ne jotka ovat, eivät aina aja Israelin etuja vain koska kantaisivat suurta huolta juutalaisväestöstä, vaan ennen kaikkea edistääkseen globalistien agendaa. Heille sionismi ei välttämättä merkitse sitä, mitä he ruohonjuuritason toimijoille uskottelevat sen merkitsevän.

Arvioitaessa sionistisen eliitin roolia globalismissa ei ole kuitenkaan kyse pelkästään siitä, miten suuri osa globalisteista on juutalaisia tai mieltää itsensä sionistiksi. Sillä vaikka sionistit eivät määrällisesti muodostaisi enemmistöä globalisteista, voi heillä silti olla enemmän sananvaltaa. Vrt. se, että yksi prosentti maailman väestöstä omistaa puolet maailman varallisuudesta.¹⁵ Bill Gatesilla, Jeff Bezosilla ja Warren Buffetilla on varmasti paremmat vaikutusmahdollisuudet kuin niillä 160 miljoonalla amerikkalaisella, joiden varallisuutta heidän yhteenlaskettu omaisuutensa vastaa.

Rothschildit ei vain ”yksi muiden joukossa”

Vaikka esimerkiksi Facebookin perustaja Mark Zuckerberg on onnistunut luomaan valtavan omaisuuden, kirjoittaa The Telegraph olevan epätodennäköistä, että Zuckerbergin nimi tulisi pysymään pinnalla vuosisatoja, kuten maineikkaiden Rothschildien ja Rockefellerien.¹⁶ Se toteaa näiden sukujen olleen pysyvästi dynastioita siitä hetkestä lähtien, kun ne aloittivat liiketoimintansa, vaikka monet muut merkittävät tekijät ovat lopettaneet tai sulautuneet muihin toimijoihin.

Rothschildien pankkiirisuvulla on siis kiistatta ollut enemmän vaikutusvaltaa kuin monilla muilla, eikä se ole ollut vain ”yksi muiden joukossa” kuten Brandon Smith kirjoittaa, vaikkakin myöntää sen olleen tärkeä tekijä. Esimerkiksi Historia-lehden artikkelissa kerrotaan suvun rahoittaneen Euroopan hoveja ja olevan ”yhä yksi talouden mahtitekijöistä”.¹⁷ Artikkelissa mainitaan sanomalahti Daily Telegraphin vuonna 2008 kirjoittaneen, että ”mikään muu suku ei ole koskaan pystynyt vastaavaan”.

Rothschildit eivät ole rahoittaneet ja hallinneet ainoastaan Eurooppaa. Aiemmin mainittu CFR esimerkiksi on tavallaan New Yorkissa toimiva yksikkö brittiläiselle Royal Institute for International Affairsille (RIIA). Viimeksi mainittua Rothschildin dynastia on rahoittanut ja hyödyntänyt ulkopoliittisia päätöksiä ohjailevana elimenä.

Yhtään vähättelemättä Rockefellereita, voisi sanoa Rothschildien olleen näistä kahdesta suvusta hallitsevampi. Kuten The Telegraphissa mainitaan, perustan Rothschildien nykyiselle valta-asemalle loi Mayer Amschel Rothschild, joka 1800-luvun vaihteessa lähetti viisi poikaansa eri puolille Euroopan talouskeskuksia. Parhaiten menestyi NM Rothschild & Sons -investointipankin Lontoossa vuonna 1811 perustanut Nathan Mayer Rothschild.

Rockefellerien dynastia sai alkunsa hieman myöhemmin 1800-luvun loppupuoliskolla John D. Rockefellerin perustaessa maailman suurimman öljy-yhtiön. Des Griffin kertoo kirjassaan Descent into Slavery? (1980), kuinka Rothschildit saksalaissyntyisten amerikanjuutalaisten pankkiirien Jacob Schiffin ja Paul Warburgin välityksellä rahoittivat Yhdysvalloissa Rockefellerien Standard Oil -öljy-yhtiötä, Edward Harrimanin rautatieyhtiötä sekä Andrew Carnegien teräsyhtiötä.

Rothschildien ja Rockefellerien yhteistyö on jatkunut näihin päiviin asti. Vuonna 2012 talouslehti Forbes kertoi ensin mainittujen RIT Capital Partners -yhtiön ostaneen yli kolmanneksen Rockefellerien omaisuudenhoitoyhtiöstä Rockefeller Financial Services.¹⁸ Sivuhuomautuksena mainittakoon, että osakkeet omisti aiemmin ranskalainen monikansallinen rahoituslaitos Société Générale, jota Suomenkin päättäjät solidaarisuuden puuskassaan olivat pelastamassa veronmaksajien piikkiin Kreikan talouskriisin aikaan. Lehdistötiedotteessa David Rockefeller totesi tunteneensa Jacob Rothschildin viisi vuosikymmentä ja yhteyden sukujen välillä pysyvän erittäin vahvana.

Kirjoissaan The New Jerusalem: Zionist Power in America (2004) ja The New Babylon: Those Who Reign Supreme (2009) Michael Collins Piper kirjoittaa, että vaikka Rockefellereillä on ollut myös oma agendansa, joka ei aina ole ollut täysin yhtenäinen sionistien kanssa, he eivät silti ole kamppailleet näitä vastaan, vaan pikemminkin toimineet Rothschildien edustajina Yhdysvalloissa.

The Telegraph kirjoittaa Rothschildien ja Rockefellerien ”seuranneen kahta sääntöä, joita kaikkien megatason plutokraattien tulee noudattaa tullakseen muistetuiksi yli vuosisadan ajan”. Ensimmäinen on varmistaa, että jälkeläiset tuntevat velvollisuudekseen ylläpitää suvun omaisuutta. Toinen on lahjoittaa mahdollisimman paljon rahaa yliopistoille, gallerioille ja sairaaloille. Lehti mainitsee Rockefellerien esimerkiksi perustaneen Chicagon yliopiston, biolääketieteeseen painottuneen Rockefeller-yliopiston ja mm. lääketieteellisiä tutkimuksia tukevan Rockefeller-säätiön.

The Telegraph tosin esittää sukujen toimineen toisistaan riippumattomasti, mikä ei täysin pidä paikkaansa. Lisäksi lehti ei suoraan mainitse, miksi mainittujen kohteiden tukeminen on tärkeää, mutta sen lisäksi että koulutusta ja lääketiedettä tukemalla saa hyvän maineen, pääsee myös vaikuttamaan yhteiskunnalliseen kehitykseen. On silti huomionarvoista, että valtamediaa edustava The Telegraph kirjoittaa asiasta näinkin suoraan. Jos jokin vaihtoehtomedia kirjoittaisi samalla tavoin, epäilijät väittäisivät sen vain levittävän ”salaliittoteorioita” – kenties jopa ”juutalaissalaliittoja”, kun kerran Rothschildeista on kyse.

Muita merkittäviä sionisteja

Vaikka Rothschildit ja Rockefellerit ovat olleet keskeisiä vaikuttajia, eivät he tietenkään ole olleet ainoita. Sionismin merkitystä Piper osoittaa luettelemalla pitkälti toista sataa vaikutusvaltaisessa asemassa olevaa sionistien agendaa edustavaa juutalaissukua. Esimerkkeinä voisi mainita erittäin paljon valtaa mediassa – niin printti- kuin lähetyspuolellakin – omanneet Sulzbergerit, Meyer-Grahamit ja Newhouset sekä ”uuden maailman Rothschildeiksi” kutsutun kanadalaisen Bronfmanin suvun. Viimeksi mainittu kartutti omaisuutensa kieltolain aikaan viinan salakuljetuksella ja muulla rikollisella toiminnalla tehden yhteistyötä mm. Meyer Lanskyn rikollissyndikaatin kanssa.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että Piper puhuu järjestäytyneesti yhteisten tavoitteiden eteen toimivista juutalaissuvuista ja näiden muodostamista kytköksistä. Joskin hän mainitsee, ettei ongelmana ole ainoastaan sionistieliitti vaan myös, että suuri enemmistö amerikanjuutalaisista kannattaa heidän agendaansa. Eihän eliitti voisi toimia, ellei sillä olisi kansalaisten hyväksyntää. Tasapuolisuuden nimissä on kuitenkin todettava eliitin totta kai onnistuneen manipuloimaan puolelleen paljon ihmisiä kaikista muistakin väestöryhmistä, ei ainoastaan juutalaisista. Vaikkakin viimeksi mainituille Israelin asioiden voi olettaa olevan merkityksellisempiä kuin muulle väestölle.

Kyse ei ole antisemitismistä yhtään sen enempää kuin italialaisista mafiaperheistä puhuminen olisi italialaisvastaista. Kriitikoiden harmiksi ei ole myöskään kyse salaliittoteorioista tai valeuutisista, vaan Piperin havainnot perustuvat suurelta osin valtavirrassa julkaistuun aineistoon, jossa ei ole mitään salamyhkäistä. Paikoitellen hän lainaa jopa arvostettujen juutalaisten historioitsijoiden materiaalia.

Mutta tietenkään kaikki globalistit eivät ole juutalaisia tai edes sionisteja, ja paljon vääriäkin uskomuksia on liikkeellä. Rockefellerin suvun on esimerkiksi väitetty olevan juutalaisia, vaikka vahvaa näyttöä asiasta ei ole kyetty esittämään ja Piper kumoaakin uskomuksen kirjassaan. Suurempaa merkitystä asialla ei tosin ole, ellei ole tarvetta syyttää kaikista maailman ongelmista juutalaisia. Sionismin merkityksen tiedostaminen on kuitenkin oleellista siksi, että se osaltaan selittää globalistien toimintaa.

Fundamentalismi osana globalismia

Piper viittaa S. J. Cohenin kirjoittamaan Mayer Rothschildin elämää käsittelevään muistelmateokseen The Exemplary Life of the Immortal Banker Mr. Meyer Amschel Rothschild todetessaan tämän uskoneen kiihkeästi juutalaisten pyhään tekstikokoelmaan Talmudiin ja pyrkineen noudattamaan sen periaatteita kaikessa toiminnassaan. Uskonnollisuus oli siis merkittävä innoituksen lähde jo Rothschildin suvun perustajaisälle, eikä se näytä olevan yhdentekevää nykypäivän globalisteillekaan. Yhdysvalloissa useat globalistit ovat toimineet osana uuskonservatiivista poliittista suuntausta, jossa sionistien lisäksi hyvin edustettuna ovat olleet fundamentalistikristityt.

Kristittyjen fundamentalistien yhtenevät tavoitteet sionistien kanssa perustuvat siihen, että he uskovat Jeesuksen toisen tulemisen koittavan juutalaisten otettua haltuunsa pyhän maan.¹⁹ Rothschildien suvun kerrotaankin rahoittaneen Cyrus Scofieldia – jonka popularisoimien teorioiden sanotaan pohjustaneen fundamentalismia – tarkoituksenaan edistää sionistisia tavoitteitaan. Kirjassaan Made in Texas: George W. Bush and the Southern Takeover of American Politics (2003) Michael Lind näkee uuskonservatiivien yhtenä tavoitteena George W. Bushin aikakaudella olleen Yhdysvaltojen ulkopolitiikan muovaaminen lähes identtiseksi Israelin politiikan kanssa.

Sionistien ja kristittyjen fundamentalistien liitto on sikäli mielenkiintoinen, että fundamentalistit uskovat vääräuskoisiksi mieltämiensä – siis myös juutalaisten – tulevan tuhotuksi lopun ajan taistelussa. Jokuhan saattaisi nähdä tällaisen tavoitteen olevan jopa antisemitistinen, mutta tästä huolimatta sionistit veljeilevät fundamentalistikristittyjen kanssa. Toisaalta sionisteilläkään ei liene tämän valoisampia tulevaisuudennäkymiä kristityille. Talmud on saanut osakseen kritiikkiä ja Piper viittaa asiassa Kaarlen yliopiston professoriin August Rohlingiin, joka heprean kielen taitajana muodosti käännöksen Talmudista.

Rohlingin mukaan Talmudissa kerrotaan juutalaisten odottavan Messiaan saapumista ja kristittyjen saavan tällöin surmansa, koska ”he kuuluvat paholaiselle”. Lisäksi siinä mainitaan mm. juutalaisten dominoinnin muita ihmisiä hyväksikäyttäen olevan suorastaan Jumalan määräys. Kuten arvata saattaa, Rohlingia pidetään antisemitistinä ja hänen tulkintojaan virheellisinä. Talmudin puolustelijat – kuten Israelin etuja USA:ssa valvova järjestö Anti-Defamation League (ADL) – esittävät, että kyse on vain käännösvirheistä tai tekstinosien erottamisesta asiayhteydestään.²⁰ Vaikka lainaukset olisivatkin asianmukaisia ja edustaisivat oman aikansa kiihkoilevien rabbien mielipiteitä, ei niitä enää otettaisi kirjaimellisesti, eivätkä ne edustaisi nykyjuutalaisten ajattelua.

Eräät juutalaiskirjoittajat ovat kuitenkin eri mieltä ADL:n kanssa. Amerikansuomalainen historioitsija ja viisi kirjaa juutalaisten historiasta kirjoittanut Max Dimont pitää Talmudia tärkeänä ja kirjoittaa nykypäivän juutalaisten edustavan ”jatkumoa ideoille, jotka ulottuvat rikkoutumattomina tuhansia vuosia taaksepäin aina Abrahamin päiviin asti”. Talmud-tutkija rabbi Louis Finkelstein kirjoittaa kirjassaan The Pharisees: The Sociological Background of Their Faith (1946), että vaikka ”farisealaisuudesta tuli talmudismia, talmudismista keskiajan rabbinismia ja keskiajan rabbinismista modernia rabbinismia”, niin ”läpi näiden nimenmuunnosten ja väistämättömän sopeutumisen uusiin käytäntöihin ja lakien muunnoksiin muinaisten farisealaisten henki on säilynyt muuttumattomana”.

Varmastikaan kaikki juutalaiset eivät nykypäivänä elä näiden väitettyjen arveluttavien periaatteiden mukaisesti. Mutta uskontojen haittapuolista puhuttaessa ei yleensä ollakaan huolissaan maltillisista uskovaisista. ADL:kin myöntää ”juutalaisuuden saaneen oman osansa kiihkoilijoista, rasisteista ja muukalaisvihaajista, joista osa on ilmaissut ennakkoluulojaan uskonnollisin termein”. Ja vaikka kaikki Talmudia kritisoineiden väittämät eivät pitäisikään paikkansa, ADL myöntää sen ”sisältävän lausuntoja, joita nykypäivänä monet – niin juutalaiset kuin ei-juutalaiset – pitävät vastenmielisinä”.

Kiihkoilevia rabbeja on edelleen, ja myös fundamentalistikristityt tulkitsevat Raamattua mielensä mukaan. Miksi siis äärijuutalaiset eivät voisi samaan tapaan tulkita Talmudista löytyviä vihamielisiä kohtia haluamallaan tavalla? Vaikka Rohling ja muut kritisoijat olisivatkin tulkinneet Talmudia toisin kuin on tarkoitettu, ehkäpä sionistit ovat tehneet samankaltaisia tulkintoja saaden niistä inspiraatiota. Sillä mikäli Rohlingin tulkinnat pitävät missään määrin paikkansa, Talmudin kirjoituksista löytyy yhtymäkohtia globalistien utopiaan maailmanherruudesta ja sen saavuttamisesta juonittelemalla ja seurauksista riippumatta. Rothschildien ja muiden mahtisukujen voi katsoa toimineen juuri näin – tulivat heidän vaikutteensa sitten Talmudista tai eivät.

Israelin tärkeys globalisteille

Israel on joka tapauksessa perustamisestaan lähtien ja ennen sitäkin ollut erityisessä asemassa globalisteille, on se sitten heille aidosti tärkeä tai vain työkalu Lähi-idän hallintaan – ja mahdollisesti jonkin verran molempia. Rothschildit tosin olivat vielä 1900-luvun vaihteessa juutalaisvaltion perustamista vastaan.

Koska sionismi suuntauksena sai alkunsa myöhemmin kuin Rothschildien dynastia ja heidän edustamansa ideologia, eivätkä kaikki kansainvälistä rahavaltaa edustavat juutalaiset globalistit edelleenkään välttämättä kannata Israelin valtiota, on joidenkin mielestä myös ”sionisti”-termin käyttäminen vääristelyä. Tässä kirjoituksessa sitä kuitenkin käytetään selvyyden vuoksi. Huomasivathan Rothschilditkin strategisesti sijoitetun juutalaisvaltion olevan eduksi maailmanlaajuisille hankkeilleen. Jerusalem Post kertoo suvun olleen ”tärkeimpiä lahjoittajia Israelille” ja Jacob Rothschildin vakuuttelevan, että näin tulee olemaan jatkossakin.²¹

Joidenkin mukaan jo globalismia itsessään voisi pitää järjestäytyneenä rikollisuutena, mutta myös perinteisemmästä järjestäytyneestä rikollisuudesta puhuttaessa löytyy esimerkkejä sionistien vaikutusvallasta. Siinä missä amerikanitalialaiset mafiosot alkoivat joutua ahtaalle, olivat sionismia tukevat rikollissyndikaattien johtohahmot, kuten Meyer Lansky, ”koskemattomia” johtuen yhteyksistään Washingtoniin, CIA:han ja FBI:hin.

Yksi Lanskyn rikoskumppaneista oli Chicagon alamaailmaa hallinnut Hyman Larner. Kuvaavaa on, että FBI:n valmistautuessa nappaamaan Larnerin vuonna 1997 ulkoministeriö puuttui asiaan ja tukahdutti tutkimukset. Osana mafiapomo Sam Giancanan syndikaattia toiminut poliisipäällikkö Michael J. Corbitt huomautti vaikuttaneen siltä, että hänen vanhalla tuttavallaan ”oli joitakin hyvin vaikutusvaltaisia ystäviä”. Chicagon mafian menestykselle oleellista olikin kumppanuus Israelin tiedustelupalvelu Mossadin kanssa ja aseiden toimittaminen Israelille. Nämä asiat takasivat chicagolaisgangstereille ”vapaudut vankilasta” -kortin.

Kun edellä mainitut asiat huomioidaan, vaikuttaa Rothschildien ja sionismin rooli globalismissa keskeiseltä, mutta ei toki eksklusiiviselta. Siksi on hieman outoa, että muutoin pätevässä kirjoituksessaan Smith toteaa Rothschildien olleen vain ”yksi muiden joukossa” ja sionismin pelkkä sivuhaara globalismissa. Ehkäpä yksi syy on, kuten Piper kirjoittaa, se että sionistieliitti on pitänyt huomattavasti matalampaa profiilia kuin vaikkapa Rockefellerit, Morganit, Rooseveltit, Kennedyt ja Vanderbiltit. Myös järjestäytyneen rikollisuuden saralla amerikanitalialaiset mafiosot, kuten Carlos Marcello ja Santo Trafficante Jr., viihtyivät valokeilassa kunnian ollessa heille yhtä tärkeää kuin ryöstösaalis, kun taas Meyer Lansky vaikutti heidän taustallaan ollen vähemmän esillä julkisuudessa.

Etenkään internetaikakaudella ei olisi ihme, että sionistit mieluummin pysyttelisivät poissa suurimmista valokeiloista. Jerusalem Post kirjoittaa, ettei ole ”hauskaa olla Rothschild näinä päivinä Euroopassa” viitaten Ariane de Rothschildiin, jonka mukaan ”vihapostin määrä on noussut erittäin aggressiivisesti”.²² Ongelmana eivät ole tosin pelkästään ”antisemitistit”, vaan myös ultraortodoksijuutalaiset, jotka eivät sulata sitä, ettei Benjamin de Rothschildin nainut Ariane ole juutalainen. Aikanaan Rothschildit itsekin olivat varsin tarkkoja asian suhteen ja suhtauivat hyvin kielteisesti esimerkiksi Hannah de Rothschildin naidessa ei-juutalaisen Archibald Primrosen, koska se oli vastoin heidän tulkintojaan Talmudin opetuksista ja serkusten väliset avioliitot olivat tapana omaisuuden säilyttämiseksi suvussa.

Smith huomauttaa muissakin uskonnoissa kuin juutalaisuudessa esiintyvän ajattelua kyseiseen uskontoon uskovien ylivertaisuudesta muihin ihmisiin verrattuna. Mutta vaikka näin on, ei se silti kumoa sitä tosiasiaa, että maailmassa jossa elämme juuri sionisteilla vaikuttaisi olevan keskeinen rooli globalismissa. Jos Rothschildit ja kumppanit olisivat vaikkapa hinduja, niin sitten voisimme pohtia hindulaisuuden vaikutusta heidän toimintaansa. Äärisuuntauksia hindulaisuudestakin löytyy, ja Kansan Uutiset esimerkiksi kertoo hindunationalistien käyttävän väkivaltaa vastustajiaan kohtaan Intiassa.²³ Mutta vaikka Smith toteaa globalisteja löytyvän ”jokaisesta etnisestä ryhmästä ja kansallisuudesta mitä kuvitella voi” ja hinduja on moninkertainen määrä juutalaisiin verrattuna, niin globalismissa heidän roolinsa voitaneen sanoa olevan vähäinen.

Ellei maailmassa olisi yhtäkään sionistia, jokin muu ryhmä todennäköisesti täyttäisi heidän jättämänsä valtatyhjiön. Joten vaikka asioista on voitava puhua niiden oikeilla nimillä, ei tietenkään voida väittää, että maailman pahuudesta voisi syyttää juutalaisia, kuten tämän kirjoituksen kaltaiset kirjoitukset antisemitismiksi leimaavat tahot usein koettavat esittää kirjoittajan väittävän. Tästä syystä Smith on oikeassa siinä, että liiallinen takertuminen globalistien geneettisiin taustoihin ei hyödytä, sillä heidät tunnistaa ennen kaikkea heidän käyttäytymisestään ja ajatusmaailmastaan. Kirjoituksen loppupuolella syvennytään näihin tunnuspiirteisiin Smithin artikkelia mukaillen, mutta tietenkään jokaisella globalistilla ei ole kaikkia näitä piirteitä.

”Väistämätön” tulevaisuus ja itsemääräämisoikeuden loppu

Smith kirjoittaa ”globalistien usein väittävän hallinnollisen ja taloudellisen vallan keskittämisen olevan väistämätön sivutuote ’kehitykselle’”. Ilman mitään todisteita he väittävät globalismin edustavan ihmiskunnan evoluution huippua ja jokaisen vastaan panevan vain seisovan kehityksen tiellä. Smith huomauttaa, ettei vallan keskittäminen eliitille ole kuitenkaan mikään uusi keksintö, vaan historian saatossa haaveita eliitin hallitsemasta imperiumista on ollut aina kreikkalaisfilosofi Platonin esittämästä ihannevaltiosta lähtien. Kyse ei ole evoluutiosta, vaan ideologiasta, jota vastaan ihmiset ovat joutuneet kamppailemaan jo tuhansia vuosia.

On kuitenkin syytä erottaa globalistit ”hyödyllisistä idiooteista”. Globalistit ovat niitä, joilla on riittävästi valtaa kyetäkseen vaikuttamaan asioihin ja edistämään agendaansa. Hyödylliset idiootit voivat omaksua heidän retoriikkansa, mutta todellista vaikutusvaltaa heillä ei ole. He saattavat kuvitella hyötyvänsä tilanteesta, mutta todennäköisesti eivät lopulta hyödy, tai ainakaan siinä määrin kuin ovat kuvitelleet. Tällainen kuvaus sopisi hyvin esimerkiksi joihinkin suomalaispoliitikkoihin, jotka surutta ovat ulkoistamassa maamme omaisuutta ulkomaisille toimijoille tai pelastamassa ulkomaisia yksityispankkeja luvaten Suomen lopulta tienaavan näillä toimenpiteillä. Toki osa poliitikoistamme voi olla pesunkestäviä globalistejakin, eikä kukaan heistä varmaan tule leipäjonossa viettämään aikaansa lähivuosina, mutta tuskin aivan niissä ”parhaimmissa” piireissäkään.

Hyödyllisiä idiootteja voivat olla myös koukun nielaisseet kansalaiset, jotka esimerkiksi kannattavat globalistien sotaisia pyrkimyksiä, joita nämä kaupittelevat ”terrorismin vastaisena sotana” tai ”humanitaarisena väliintulona”, vaikka todellisena tavoitteena on itsenäisten valtioiden itsemääräämisoikeuden murtaminen. Vaikka jollain valtiolla olisikin todellisia ongelmia, eivät globalistit ole todellisuudessa kiinnostuneet niitä ratkaisemaan muutoin kuin omaa agendaansa edistävää ratkaisua tarjoamalla. Sionistit voivat myös olla hyödyllisiä idiootteja, mutta tällöin ei tietenkään puhuta kansainvälisestä eliitistä, vaan ruohonjuuritason toimijoista, jotka kuvittelevat edistävänsä Israelin etuja tukemalla Lähi-idän uudelleen muovaamista.

Kansallinen suvereniteetti onkin usein globalistien arvostelun ja hyökkäysten kohteena. He paheksuvat nationalismia ja ”lakkaamatta saarnaavat avointen rajojen hyvistä puolista”. Vaikka he pyrkivät rajoittamaan myös yksilönvapautta, pitävät he itseään ainutlaatuisina ja parempina yksilöinä, joilla tämä vapaus tulisi säilyä rajoittamattomana.

Keskitetty maailmanvalta ja yhteinen maailmanvaluutta

Kaupanteko on pitkään ollut perustana ihmiskunnan sivistykselle ja selviytymiselle. Smith toteaa sen olevan ”lähes yhtä tärkeää kuin ilma jota hengitämme ja vesi jota juomme”. Siksi onkin luonnollista, että kahmiakseen mahdollisimman paljon valtaa on talouden hallinta globalisteille tärkeää. Heille ei kuitenkaan riitä esimerkiksi dollarin asema maailman varantovaluuttana, vaan heidän tähtäimessään on kaikille yhteinen maailmanvaluutta, jollaista jo The Economist -lehden vuoden 1988 numerossa kaavaillaan.²⁴ The Economist on lehti, jonka ”osakkeenomistajia [Rothschildit] ovat olleet vuosikymmeniä ja pitävät itseään vastuullisina lehden perinnöstä”.²⁵ On siis syytä olettaa lehdessä julkaistavien kirjoitusten heijastelevan globalistien aatemaailmaa.

Smith arvelee suunnitelmana olevan, että Kansainvälisestä valuuttarahastosta (IMF) muodostuu pullonkaula globaalin talouden hallinnalle ja kaikki maailman merkitykselliset valuutat sulautuvat IMF:n valuuttakoriin (Special Drawing Rights). Hän selittää, että ”tämä antaisi IMF:lle mahdollisuuden sanella valuuttakursseja mielensä mukaan kunnes eri valuuttojen arvot olisivat niin yhteneviä, että yhteisvaluutasta tulisi luonnollinen seuraava askel”. Käteisvaluutan käytön väheneminen on jo pitkään ollut trendi ja lopullinen tavoite todennäköisesti on rahaton yhteiskunta perustuen mahdollisesti lohkoketjuteknologiaan pohjautuvalle kryptovaluutalle.

Kortin viilauksessa on toki ollut hyvät puolensa sen ollessa nopeampaa ja helpompaa kuin kolikoiden laskeminen. Sähköisen valuutan varjopuolena on kuitenkin yksityisyyden väheneminen. Kryptovaluuttoja markkinoidaan niiden anonyymiudella. Näin voi olla joidenkin kryptojen kohdalla vielä tässä vaiheessa, kun kyse on harrastelijoiden puuhastelusta. Mutta jo bitcoin-transaktioita seuraamalla viranomaiset ovat onnistuneet jäljittämään huumeiden salakuljettajia.²⁶ Verkkojulkaisu Silicon Angle kirjoittaa verkossa pyörivän kenen tahansa saatavilla oleva sovellus transaktioiden hakkerointiin ja bitcoinin anonyymiuden olevan myytti: ”Transaktioiden seuraaminen ei ole ainoastaan mahdollista, vaan erittäin simppeliä.”²⁷

Goldman Sachs on osoittanut suurta kiinnostusta lohkoketjuteknologiaan²⁸ ja myös IMF liputtaa digitaalisen valuutan puolesta.²⁹ Englannin keskuspankin pääjohtaja Mark Carney on todennut, että bitcoinin kaltainen digitaalinen valuutta voisi korvata dollarin maailman varantovaluuttana.³⁰ Siinä vaiheessa kun globalistit todella ottavat kryptovaluutan omakseen, voi olla varma, että viranomaiset pystyvät jäljittämään jokaisen transaktion. Mikäli joku ei näe tässä ongelmaa, voi olla paikallaan lukea Vastavalkean julkaisema Johanna Lehtosen artikkeli Sinullako ”ei ole mitään salattavaa”?³¹

Koska maailmassa on meneillään monia konflikteja (joista osa on globalistien aikaansaamia tai edistämiä), tarjoavat he ratkaisuksi keskitettyä maailmanhallintoa ja kansallisista valtioista luopumista ”rauhan” nimissä. Tätä prosessia he pyrkivät vauhdittamaan useilla organisaatioilla, kuten YK, IMF, Kansainvälinen järjestelypankki (BIS), Maailmanpankki ja ajatushautomoilla, kuten CFR, Tavistock, Trilateraalinen komissio, Bilderberg ja Darpa.

Käytännön mallina toimii Euroopan unioni, jota hallinnoi ylikansallinen byrokraattinen järjestelmä johdossaan vähän tunnettuja virkailijoita, joita ei ole valittu vaaleilla tai jotka eivät ole vastuussa toimistaan kansalaisille. Poliitikkojen ja valtion virkamiesten, jotka säännöllisesti työskentelevät läheisesti globalistien instituutioiden ja ajatushautomoiden tai tunnettujen globalistien kanssa, Smith arvelee olevan itsekin globalisteja.

Rakkaalla tavoitteella on monta nimeä

Globalistit kutsuvat siirtymistä yhteisvaluuttaan ja keskitettyyn hallintoon useilla erilaisilla termeillä, joista Smith mainitsee ”globaalin taloudellisen nollauksen”, ”uuden maailmanjärjestyksen” sekä ”moninapaisen maailmanjärjestyksen”, mutta toteaa kaikkien näiden olevan vain samaan asiaan viittaavia markkinointi-ilmauksia. Todellinen moninapainen maailma ei toki olisi huono asia, mutta toisin kuin amerikkalaisen vaihtoehtoismedian enemmistö, Smith on kiinnittänyt huomiota myös itäisten valtioiden kytköksiin globalisteihin ja näiden instituutioihin.³²

Esimerkiksi monessa mukana ollut ja sotarikoksistakin syytöksiä kriitikoiltaan saanut globalisti Henry Kissinger on ollut Venäjän presidentti Vladimir Putinin pitkäaikainen ystävä jo ajoilta ennen Putinin nousua maansa johtoon, ja muutaman vuoden takaisessa artikkelissaan Politico-lehti kertoo heidän tapaavan yhä edelleen säännöllisesti.³³ Tarinan mukaan Putin olisi häätänyt kansainväliset pankit Venäjältä ja murtautunut ulos niiden valtarakenteista. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa. Finanssipalveluja tarjoava investointipankki Rothschild & Co kertoo heillä olleen toimisto paikan päällä Venäjällä jo yli vuosikymmenen ajan.³⁴ Se ylistää vertaansa vailla olevia yhteyksiään maan hallitukseen ja korkean tason toimijoihin sekä mainitsee tarjonneensa neuvojaan ”monissa maan suurimmissa, monimutkaisimmissa ja ennakkotapauksina toimineissa liiketoimissa”.

Talouslehti Forbes puolestaan kertoo Wall Streetin isojen nimien JP Morganin ja Goldman Sachsin olevan Venäjälläkin kolmen suurimman investointipankin joukossa lännen asettamista talouspakotteista huolimatta.³⁵ Kiina on niin ikään ollut globalistien vaikutuksille alttiina esimerkiksi Rockefeller-säätiön jo vuonna 1915 avaaman yliopiston kautta.³⁶ Smith toteaa, että ”BIS, IMF ja Goldman Sachs ovat olleet voimakkaasti mukana maan hallinnon aktiviteeteissa ja liiketoimissa”.³⁷ Goldman Sachsilla oli alusta alkaen sormensa pelissä myös kehittyvien maiden muodostamassa BRICS-yhteisössä.³⁸

Kiina on lisäksi matkalla kohti orwellmaista yhteiskuntaa rakentamalla henkilökorttiin kytkeytyvää sosiaalisen luottopisteytyksen järjestelmää, jossa kansalaiset toiminnallaan joko kartuttavat tai menettävät pisteitään.³⁹ Pisteitä lisäisi esimerkiksi vallanpitäjien myötäily ja vähentäisi hallitukselle epämiellyttävien tietojen esittäminen. Järjestelmä on jo pilottivaiheessa ja vähäinen pistemäärä voi hankaloittaa mm. matkustamista ja internetin käyttöä, kun taas korkean pistemäärän omaavat voivat saada sosiaalisia ja taloudellisia etuja.⁴⁰ Tämän kaltaisen järjestelmän globalismia ja ”uutta maailmanjärjestystä” vastustavat ovat jo pitkään nähneet uhkakuvana, mutta silti sitä on ottamassa käyttöön ensimmäisenä juuri Kiina, jota useat moninapaisen maailman puolesta liputtavat pitävät Venäjän ohella tärkeimpänä vastavoimana globalismille.

Koska ”moninapainen maailma” on ollut paljon esillä vaihtoehtoisessa mediassa, on vaarana, että sen omaksuminen globalistien retoriikkaan toimii harhautuskeinona. Ne, jotka vastustavat globalistien tavoittelemaa ”uutta maailmanjärjestystä”, voivatkin olla myötämielisiä samoille tavoitteille jos ne esitetään toisessa muodossa ja markkinoidaan ”moninapaisena maailmanjärjestyksenä”. Kun siis globalistit puhuvat ”moninapaisesta maailmasta”, ei sen pidä antaa harhauttaa. Tavoitteena ei ole edelleenkään vallan jakautuminen, vaan sen pysyminen heidän hallinnoimillaan organisaatioilla siinäkin vaiheessa kun Yhdysvaltojen ja dollarin asema heikentyy.

Globaaleja uhkakuvia tarjolla

Kuten Hannu Yli-Karjanmaa kirjoittaa, ”kansalaisia pyritään pelottelemaan tietynlaisen politiikan oikeuttamiseksi” erilaisilla uhkakuvilla. Näitä uhkakuvia ovat paitsi sodat ja terrorismi, myös ilmaston lämpeneminen, finanssikriisi ja pandemian uhka. He muotoilevat asian niin, että globaalit ongelmat vaativat globaaleja ratkaisuja ja ovat mielellään tarjoamassa ratkaisuja, jotka johtavat heidän oman valtansa kasvattamiseen.

Ilmastonmuutos – huolimatta siitä, missä määrin se on ihmisen aiheuttamaa ja miten voimakkaasta ilmiöstä todellisuudessa on kyse – on tarjonnut erinomaisen mahdollisuuden globalisteille vaatia maailmanlaajuisia toimia, ja esimerkiksi päästökaupoilla tehdään rahaa ja rajoitetaan ihmisten elämää. Viime aikoina suoranainen ilmastohysteria on ollut voimissaan. Väitetään tiedemiesten enemmistön allekirjoittavan teoriat hiilidioksidista ilmaston pääasiallisena säätelijänä, vaikka todellisuudessa harva tiedemies voi väittää olevansa varma asiasta.

Tekniikan tohtori, Aalto-yliopiston dosentti Antero Ollila on tarkastellut väitetyn 97 %:n konsensuksen paikkansapitävyyttä ja osoittanut kuinka se on saatu jättämällä valituista 11944 tutkimuksesta pois 7930 tutkimusta, jotka eivät ota kantaa, onko ihminen syypää ilmastonmuutokseen vai ei.⁴¹ Todellinen konsensus olisi 32,6 % ja siihenkin sisältyvät myös ne, jotka toteavat ihmisen toiminnalla olevan jotain vaikutusta, mutta eivät usko sen olevan pääsyy. Tähän kategoriaan Ollila mainitsee itsekin kuuluvansa. Hän lisää, että ”vain 41 tutkimusta oli varauksettomasti ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kannalla”. Laskentatavasta riippuen konsensukseksi voi siis saada mitä hyvänsä väliltä 0,31 %–97,1 %.

Tällä tavoin poliittiset toimijat ja media muokkaavat tiedemiesten johtopäätöksiä ja tutkimustuloksia haluamaansa muotoon. Suurimmat tiedelehdet myös kieltäytyvät julkaisemasta skeptisempien tiedemiesten kirjoituksia, koska ”ne eivät kiinnostaisi suurta yleisöä”. Lisäksi skeptisemmin asiaan suhtautuvat leimataan usein ”kieltäjiksi”, vaikka todellisuudessa kukaan ei kiellä, etteikö ilmasto muuttuisi, eikä moni edes sitä, että ihmisellä olisi jokin vaikutus muutokseen. Kun sitten vaikkapa Yle uutisoi skeptisemmästä tutkimuksesta, pyrkii se vähintään rivien välissä esittämään tutkijan motiiviksi huomionhakuisuuden ja assosioimaan ”äärioikeistolaiset salaliittoteoriat” aiheeseen.⁴²

Ilmasto on kuitenkin paljon monimutkaisempi asia kuin annetaan ymmärtää. Se ei ole synonyymi alailmakehän lämpötilan globaalille keskiarvolle, vaan käsittää myös sademäärän, suhteellisen kosteuden, ilmanpaineen ja tuulen. Siihen kuinka hiilidioksidi vaikuttaa ilmakehässä on suuri merkitys mm. pilvisyydellä ja vesihöyryllä. Kovin pitkältä ajalta taaksepäin ei ole kuitenkaan saatavilla dataa pilvien liikkeistä. Ilmastomallit perustuvatkin usein virheellisesti olettamukseen, että vain hiilidioksidilla on merkitystä, ja jättävät huomioimatta monia muita tekijöitä, koska tällaisten mallinnusten kehittäminen olisi erityisen vaativaa ja kaikkien tekijöiden huomioiminen voisi olla jopa mahdotonta.

Smith toteaa globalistien muodostaneen ilmastonmuutoksen varjolla tekaistun moraalisen dilemman: Jos emme hyväksy heidän ajamiaan globaaleja toimia ja keskittämistä, riskinä on – ei enempää eikä vähempää kuin – ympäristömme tuhoutuminen apokalyptisella tavalla. Toisin kuin pelottelijat ja sensaatiomedia väittävät, maltillisempien näkemysten mukaan mitään täysin ”ennennäkemätöntä” tai ”katastrofaalista” nykytilanteessa ei kuitenkaan vielä ole, ja sellaisiakin ennusteita on esitetty, että 2020-luvulla ilmasto olisi siirtymässä kylmenevään vaiheeseen. Onhan ilmastohistorian aikana vuoron perään ollut lämpimiä ja kylmiä jaksoja.

Tasapainoisemman näkemyksen saavuttamiseksi ja pahimman paniikin lievitykseen voi suositella keväällä 2019 ilmestynyttä maantieteilijän taustan omaavan toimittaja Matti Virtasen kirjaa Ilmastopaniikki – Hoito-opas, jossa haastatellaan mm. meteorologi Lennart Bengtssonia, MIT:n meteorologian emeritusprofessori Richard Lindzenia ja aiemmin mainitussa Ylen artikkelissa esiintynyttä fysiikan emeritusprofessori Jyrki Kauppista.⁴³

Globalistit psykopaatteja?

Kaikkia globalisteja ”huoli” ilmastonmuutoksesta ei yhdistä, mutta on yksi asia, joka useimpia yhdistää – varsinkin mitä korkeammalla tasolla liikutaan. Brandon Smith toteaa tämän olleen suurin oivallus, jonka hän on saanut niiden 12 vuoden aikana, joina hän on globalismia analysoinut. Kyse on psykologisesta poikkeavuudesta – narsistisesta sosiopatiasta eli psykopatiasta. ”Kriminologia osoittaa, että kaikki rikolliset eivät ole narsistisia sosiopaatteja, mutta useimmat, joilla narsistinen sosiopatia on täysin puhjennut, ovat rikollisia”, Smith kirjoittaa. Se, miten menestyneitä rikollisia he ovat, riippuu heidän kyvyistään sulautua joukkoon ja manipuloida muita ihmisiä.

Psykopaatit muodostavat useimmiten yhden prosentin väestöstä, mutta vastaavat suurimmasta osaa väkivaltarikoksista ollen 4–8 kertaa keskivertoihmistä herkempiä turvautumaan väkivaltaan saadakseen etua päivittäisessä vuorovaikutuksessaan muiden henkilöiden kanssa. Psykopaatille ominaisia piirteitä ovat omantunnon ja empatian puute, kyky perustella tuhoisa käyttäytymisensä, äärimmäinen tarve tulla kunnioitetuksi ja ihailluksi, itsensä tunteminen erityiseksi ja muita paremmaksi, suuruudenhulluus, luontainen halu hallita toisten elämää, pakonomainen tarve manipuloida, impulsiivinen seksuaalinen halukkuus ja mieltymys ainoastaan ihmisiin, joiden katsovat olevan ”yhtä ylivoimaisia” muihin nähden kuin minä he itseään pitävät.

Psykopatia on synnynnäinen luonnehäiriö. Ympäristöllä voi olla vaikutuksia näiden ominaisuuksien esille tulossa, mutta ellei henkilöllä ole niitä piilevinä jo syntyessään, ei hän tavallisesti omaksu niitä myöhemmässä elämässään. Psykopatiaa ei kyetä parantamaan, eikä psykopaatti edes koe, että hänessä olisi jotakin korjattavaa. Häntä ohjaa loputon dopamiinin tarve. Ja mitä poikkeuksellisemmasta toiminnosta on kyse ja mitä menestyneemmin hän selviää tilanteesta, sitä enemmän dopamiinia hänen aivonsa tuottavat.

Kolmen vuoden tutkimuksen skotlantilaisissa vankiloissa toteuttanut psykologi Lisa Marshall näkee poliitikoilla ja urallaan menestyneillä useita yhteneviä ominaisuuksia rikollisten psykopaattien kanssa.⁴⁴ Harvardin kliininen psykologi Martha Stout onkin todennut poliitikkojen olevan usein psykopaatteja.⁴⁵ Muita ammatteja, joissa psykopaatteja usein esiintyy, ovat mm. toimitusjohtajat, asianajajat, mediatyöntekijät, myyntimiehet, toimittajat, poliisit, uskontojen johtohahmot ja julkishallinnon työntekijät.⁴⁶ Kriminaalipsykologi Robert Haren mukaan psykopatia on yleistä myös rahoitusalalla ja Wall Streetin meklarien terapeuttina toiminut Christopher Bayer vahvistaa asian.⁴⁷

Nämä ammatit soveltuvat hyvin psykopaateille, koska ne tarjoavat paljon valtaa ja vaativat kykyä tehdä kliinisiä ja tunteettomia ratkaisuja. Myös suuri osa globalisteista edustaa mainittuja ammatteja. Aiemmin viitatussa The Telegraphin artikkelissa todettiin mahtisukujen menestykselle olevan tärkeää, että jälkeläiset ylläpitävät suvun perinteitä. Ovatko sitten kaikki näiden sukujen edustajat psykopaatteja? Psykopatian periytymistä ei täysin tunneta, mutta oikeuslääketieteen psykologi J. Reid Meloyn mukaan se on myös ”perinnöllinen tila” ja ”mitä vaikeammasta psykopatiasta on kyse, sitä suurempi on perinnöllisyyden merkitys häiriölle”.⁴⁸ Hare toteaa psykopatian olevan perinnöllisten tekijöiden ja ympäristön summa.

Myös brittitutkimuksessa todetaan psykopaattisten piirteiden voivan olla periytyviä.⁴⁹ Ei voi silti tietenkään olettaa, että esimerkiksi jokaisella Rothschildin suvun jäsenellä olisi jokin luonnehäiriö. Ja kaikki nekään, joilla on, eivät välttämättä ole täysverisiä psykopaatteja. Siinä missä psykopatia on synnynnäistä, sosiopatiaa pidetään ympäristön vaikutuksesta syntyneenä tilana, ja osa globalisteista voikin olla jonkin tyyppisiä sosiopaatteja. Kuten edellä mainitaan, uskonnollisuus on myös ollut Rothschildien toimintaan vaikuttava tekijä. Lisäksi painostus suvun taholta on usein ollut murskaavaa ja erityisen onnellisesti ei ole käynyt suvun ”mustille [vai valkoisille? toim.huom.] lampaille”.

Daily Mail kertoo Amschel Rothschildin hirttäneen itsensä pariisilaishotellissa, koska oli haluton ottamaan vastuulleen perhepankki NM Rothschildia.⁵⁰ Tämän serkku Raphael de Rothschild kuoli heroiinin yliannostukseen vasta 23-vuotiaana. Toinen serkku Nathaniel Philip Rothschild – Jacob Rothschildin poika – vietti kapinallista alkoholin ja naisten täyttämää elämää siinä määrin, että Jacob ehti olla jo huolissaan perijänsä puolesta. Sittemmin alkoholin jättänyttä Nathanielia on The New York Times kuvaillut ”mieheksi, josta voi tulla rikkain Rothschild”. Siitä että kaikki eliittisukujen jäsenet eivät ole psykopaatteja kertoo myös se, että toisinaan sisäpiiriläisten joukosta on tullut vuotajia, jotka ovat paljastaneet globalistien suunnitelmia ulkopuolisille. Joskin vuotajien kanssa on syytä olla tarkkana, sillä koskaan ei voi varmuudella tietää, etteikö voisi olla kyse myös tahallisen disinformaation levittämisestä todellisen tiedon ohella.

Smith kirjoittaa edellä kuvattujen psykopaatin luonteenpiirteiden kuvaavan ”lähes tarkalleen globalistien havaittavissa olevaa käyttäytymistä”. Hän toteaa globalistien eroavan tavanomaisista psykopaateista siinä, että he ovat rakentaneet ”psykopaattien yhteiskunnan”, joka operoi lähes kultin tavoin. Sitä voisi verrata järjestäytyneeseen rikollisuuteen, jonka jäsenet ovat sulautuneet ympäröivään yhteiskuntaan toimien sen keskellä. Smith esittää globalistien olevan vieläkin saumattomammin yhteiskunnan osana toimivia parasiitteja. He haluavat olla tunnettuja ja ihailtuja, mutta pelkäävät julkisen arvostelun kohteeksi joutumista. Siksi he haluavat tuhota normaalin vapaan ja moraalisen yhteiskunnan muokatakseen siitä sellaisen, jossa he voivat olla ja toimia siten kuin haluavat ilman pelkoa tekojensa arvostelusta tai seurauksista.

Jesuiitat sittenkin valtapyramidin huipulla?

Globalismista kirjoittavilla on jossain määrin eriäviä näkemyksiä aiheesta, kuten Brandon Smithin näkemys sionismista vain sivuhaarana. Toiset taas näkevät Vatikaanin ja jesuiitat valtahierarkian huipulla, mutta allekirjoittaneesta ne vaikuttavat ennemminkin tältä mainitulta sivuhaaralta. Vaikka emme voi tietää, mitä kaikkea kulisseissa tarkalleen tapahtuu, täytyisi jesuiittojen mahdin osoittamiseksi kyetä näyttämään, että heillä olisi mahdollisuuksia sanella sääntöjä vaikkapa Rothschildeille. Vaikuttaa kuitenkin päinvastoin siltä, että sionistit ovat rahoittaneet ja pyrkineet soluttamaan Vatikaania.

Eräs esimerkki sionistien solutusyrityksistä on jesuiittapapiksi vihitty Malachi Martin, josta Michael Collins Piper kirjoittaa kirjassaan The Judas Goats: The Enemy Within (2006). Piper viittaa Look-aikakauslehdessä 25.1.1966 julkaistuun Joseph Roddyn artikkeliin How the Jews Changed Catholic Thinking.⁵¹ Artikkelissa paljastettiin varsin avoimesti, että Vatikaanin sisällä toimiva pappi kulki Rooman ja New Yorkin välillä vuotaen sisäpiirin tietoa katolisen kirkon uudistuksista The New York Timesille, ADL:lle, amerikanjuutalaisten komitealle (AJC) sekä sen perustamalle Commentary-lehdelle. Artikkelin mukaan tätä luottamuksellista tietoa käytettiin painostamaan Vatikaania tekemään merkittäviä muutoksia politiikkaansa.

Artikkelissa ei identifioitu kyseistä pappia hänen oikealla nimellään, mutta mainittiin tämän kirjoittaneen kirjan The Pilgrim (1964) kirjailijanimellä Michael Serafian. Myöhemmin Martin on esimerkiksi kirjansa The New Castle (1984) sivuilla myöntänyt kirjoittaneensa ensin mainitun kirjan ja kertonut käyttäneensä mainittua salanimeä. Martin kielsi olleensa suoranaisesti vakooja, mutta on sittemmin myöntänyt, että hänen työnsä sisälsi tiedonkeruuta ja kardinaalien kiristystä, mikäli he eivät tehneet niin kuin kardinaali Augustin Bea ja paavi Johannes XXIII halusivat.

Piper kirjoittaa Bean olleen alullepanija muutoksissa katolisen kirkon politiikkaan Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen aikaan 1962–1965. Bean tavoitteena oli mm. katolilaisten ja juutalaisten suhteiden parantaminen ja antisemitismin vastustaminen. Martin toimi Bean neuvonantajana ja yhteytenä New York Cityn juutalaisyhteisöön. On jopa väitetty Martinin toimineen kuriirina suurelle määrälle käteisenä toimitettuja lahjuksia, jotka siirtyivät New Yorkista Roomaan.

Edellä mainittu ei tarkoita, etteikö Vatikaanillakin voisi olla jokin rooli tai että se olisi täysin sionistien hallinnassa. Mutta jos – kuten toiset väittävät – jesuiitat olisivat sellainen kaiken taustalla vaikuttava voima, joka pitelee jokaista lankaa hyppysissään ja sionistit on vain yksi heidän hallinnassaan oleva yksikkö, niin miksi ihmeessä he olisivat laittaneet sionistit soluttamaan itseään? Epäloogisuuksia löytyy myös jesuiitoista kirjoittaneen Eric Jon Phelpsin kirjasta Vatican Assassins (2000).

Phelps ja Piper väittelivät sionistien ja jesuiittojen roolista Greg Szymanskin isännöimässä The Investigative Journal -radio-ohjelmassa 16.5.2006.⁵² Piper kummastelee Phelpsin logiikkaa, jonka mukaan Mossad, ADL ja kaikki muutkin sionistien tavoitteita edistävät vaikutusvaltaiset tahot ja ryhmittymät olisivat ainoastaan jesuiittojen agentteja ja Israelin valtiokin olisi perustettu jesuiittojen tahdosta. Tästä huolimatta Phelps esittää, että jesuiitat järjestivät presidentti John F. Kennedyn murhan, koska eivät pitäneet siitä, että tämä oli hyvissä väleissä Israelin kanssa ja aseisti maata. Mutta kuten edellä Malachi Martinin tapauksessa, jos kerran Israel, Mossad ja sionistit olisivat jesuiittojen hallinnoimia yksiköitä, miksi kummassa heillä olisi jokin ongelma sen suhteen, että Kennedy aseisti Israelia?

Todellisuudessa Kennedyn ja Israelin silloisen pääministerin David Ben-Gurionin välillä oli meneillään kulissien takainen ”sota”, kuten käy ilmi mm. Seymour Hershin kirjasta The Samson Option: Israel’s Nuclear Arsenal and American Foreign Policy (1991). Syynä oli, että Kennedy vastusti Israelin ydinasehanketta ja halusi kehittää suhteita tasapuolisesti myös arabimaihin. Hawk-ohjuksiakin hän suostui myymään Israelille siinä toivossa, että se olisi hillinnyt maan tarvetta ydinaseelle.

Piper toteaa Phelpsin luottaneen kirjassaan suuressa määrin John Loftusin kirjoituksiin, joita Piper kuvailee sionismille myönteiseksi propagandistiksi. Phelps myöntää mahdollisesti erehtyneensä Kennedyn suhteissa Israeliin, mutta Piper mainitsee kirjassa olevan muutoinkin lukemattomia virheitä Kennedyn murhaan keskittyvässä osiossa. Piper tunnettiin täsmällisyydestä ja hänen pääteoksensa on juurikin Kennedyn murhaa käsittelevä Final Judgment (2005), joten tässä asiassa Piper herättää huomattavasti enemmän luottamusta.

Lisäksi Phelps esittää jesuiittojen halunneen päästä eroon Kennedystä, koska tämä halusi päättää Vietnamin sodan. Se taas olisi merkinnyt päätöstä tuottoisalle huumekaupalle, jota Phelps väitti jesuiittojen hallinnoineen mafian välityksellä. Mutta kuten edellä todetaan, todellisia alamaailman johtohamoja olivat tuolloin sionistit Meyer Lansky ja Hyman Larner. Piper huomauttaa lähetyksessä, että ”kumpikaan heistä ei ollut jesuiitta, eikä [hän] ole koskaan nähnyt mitään näyttöä, joka antaisi ymmärtää [mm. edellä mainittujen] rikollissyndikaateissa vaikuttaneiden juutalaisten hahmojen toimineen jesuiittojen agentteina”.

Kaikki nämä omituiset, epäloogiset ja virheelliset väittämät eivät herätä luottamusta Phelpsia ja hänen teesiään kohtaan. Varsinkin kun Phelps ei väittelyssä esitä juuri mitään konkreettista näyttöä väitteidensä tueksi, vaan lähinnä kuittaa asian sillä, että jesuiitat vain toimivat salaisesti kaiken taustalla sekä perustelee kantojaan hieman kyseenalaisilla tulkinnoillaan Raamatun teksteistä. Sen sijaan Rothschildit ja muut mahtisuvut ovat tunnettuja omaisuudestaan ja sionistien vehkeilystä on paljon esimerkkejä – joskin niiden esille tuominen usein pyritään leimaamaan antisemitismiksi – ainakin sille, joka asioita tarkastelee yhtään pintaa syvemmältä.

Lopuksi

Eriävistä näkemyksistä huolimatta useimmat asiaan perehtyneet lienevät kuitenkin samoilla linjoilla kirjoituksen loppupuolella esitetyistä globalistien ominaispiirteistä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikista rikkauksistaan huolimatta globalistien valta perustuu osittain mielikuvalle heidän ylivoimaisuudestaan, vaikka todellisuudessa he ovat pieni vähemmistö maailman väestöstä. Missään nimessä he eivät ole aina onnistuneet pyrkimyksissään, eivätkä ole saavuttaneet havittelemaansa täydellistä hallintaa maailmasta. Vaikka Syyriassa paljon tuhoa aiheutuikin, eivät globalistien suunnitelmat vallanvaihdosta heille myötämieliseen hallitsijaan ole toteutuneet. Riittävää tukea konfliktille ei saavutettu johtuen omalta osaltaan vaihtoehtoisen median ponnisteluista sen paljastaessa valheita Syyrian tilanteeseen liittyen.

Tällä hetkellä tapetilla on Iran, jonka hallinnon vaihtamista globalistit eivät ole vielä päässeet toden teolla yrittämään, vaikka sitä on pohdittu esimerkiksi Brookings-instituutin vuoden 2009 raportissa Which Path to Persia?⁵³ ja suunnitelmia on toki ollut jo paljon pidempään. Irania syytetään Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksia vastaan 14. syyskuuta tehdyistä iskuista, vaikka näyttöä ei ole. Aiemminkin Saudi-Arabiaa vastaan iskeneet Jemenin houthikapinalliset ovat myöntäneet teon, ja Iranilta olisi ollut erittäin harkitsematonta syyllistyä siihen.⁵⁴ Iran tulee luultavasti jatkossakin saamaan osakseen vastaavia syytöksiä, mutta mikäli se on syytön, niin tässäkin tapauksessa globalistien suunnitelmat on mahdollista tehdä tyhjiksi paljastamalla heidän valheensa.

Useilla globalisteilla ei ole myöskään selkärankaa vastata sanoistaan ja teoistaan avoimen keskustelun muodossa. Michael Collins Piper on usein kertonut kohtaamisestaan ADL:n silloisen johtajan Abraham Foxmanin kanssa. Piper sattui näkemään Foxmanin samassa ravintolassa, mutta ei mennyt häiritsemään tätä kesken ruokailun, vaan odotti kunnes tämä oli syönyt ja lähestyi sitten kohteliaasti vaihtaakseen jokusen sanan. Keskustelu jäi kuitenkin lyhyeksi, koska Foxman kielsi olevansa Foxman ja pakeni paikalta pikaisesti.

Globalistit ovat siis aivan tavallisia kuolevaisia kaikkien muiden ihmisten tavoin, eikä globalismi itsessään ole mikään mystinen tai salamyhkäinen asia. Mutta asiaan syventyessä tulee toki vastaan monenlaista materiaalia esimerkiksi numerologiaan ja erilaisiin riitteihin liittyen, joihin monien globalistien sanotaan olevan vihkiytyneitä. Tämän kirjoituksen kirjoittaja ei ole kyseisiin asioihin liiemmälti perehtynyt. Vaikkakin jossain määrin mielenkiintoisia, ovat ne asioita, joiden paikkansa pitävyyttä on vaikeampi todentaa kuin tässä kirjoituksessa esitettyjen asioiden. Ymmärtääkseen mistä globalistien pyrkimyksissä on kyse, ei ole myöskään välttämätöntä perehtyä tähän ”mystisempään” puoleen, vaan maanläheisempien asioiden tutkiskelulla pääsee jo pitkälle.

Maallisissa asioissa ei kuitenkaan täysin voida pitäytyä, vaikka monet ovat sitä mieltä, että uskonto ja politiikka olisi pidettävä erillään. Tämän kirjoituksen kirjoittaja pitää uskon asioita kunkin ihmisen henkilökohtaisina asioina, eikä ole erityisen innokas uskontojen tutkija. Jollain tapaa uskonnot kuitenkin kietoutuvat globalismiin ja niidenkin maailmaan on toisinaan astuttava, mutta tarkempi analysointi jääköön osaavampien käsiin.

Kirjoittaja ei missään nimessä kehota syrjimään ketään uskontonsa tai minkään muunkaan asian vuoksi ja tuomitsee kaikenlaisen rasismin. Mutta on silti oltava mahdollista todeta sionismin aiheuttavan ongelmia ja korkean tason sionisteilla olevan merkittävä rooli globalismissa, vaikka esimerkiksi Suomen kaltaisessa maassa tämä ei globalistien tai heitä hännystelevien piireissä olisikaan samalla tavalla yleistä kuin mm. Yhdysvalloissa.

Totta kai muutkin ääriuskovaiset, kuten fundamentalistikristityt ja ääri-islamistit, aiheuttavat ongelmia maailmalla. Mutta jälkimmäiset eivät usein ole osana globalisteja, vaan ennemminkin globalistit pyrkivät manipuloimaan ja käyttämään näitä hyväkseen päämääriensä saavuttamisessa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamistien toteuttama terrorismi olisi aina globalistien aikaansaamaa tai mahdollistamaa, mutta sellaistakin tapahtuu, kuten voi lukea vaikkapa tämän kirjoittajan aiemmasta kirjoituksesta Kansainvälinen liittouma terrorismin tukijana Lähi-idässä.⁵⁵

Globalistit kätyreineen ovat vaaraksi maailmalle juuri sen vuoksi, etteivät he epäröi aiheuttaa sotia ja terroria tai sekaantua esimerkiksi huumekauppaan⁵⁶, mikäli näkevät sen jollain lailla hyödylliseksi itselleen ja tavoitteilleen. Toisinaan kuulee sanottavan, että kyllä maailmassa sotia ja väkivaltaa olisi ilman globaalia eliittiäkin. Tämä pitänee paikkansa, mutta eikö sitten esimerkiksi järjestäytynyttä rikollisuuttakaan tulisi vastustaa, koska rikollisuutta olisi joka tapauksessa?

Vaikka globalistit lupaisivat keskitetyn vallan ratkaisevan ongelmat, joita ovat itse olleet aiheuttamassa, ei keskitetty valta missään nimessä ole hyvä asia. Kuten 1800-luvulla elänyt englantilainen historiantutkija, poliitikko ja kirjailija Sir John Dalberg-Acton, kahdeksas on todennut: ”Valta korruptoi ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti.” Lisäksi hänet tunnetaan toisestakin tähän kirjoitukseen soveltuvasta sanonnasta: ”Merkittävät miehet ovat melkein aina pahoja miehiä.”

Artikkelikuva: HiPWallpaper

Kuvituskuvat:

Globaaleja brändejä: HiPWallpaper

Brandon Smithin artikkeli: Kuvakaappaus Alt-Market.com sivusta

Rothschildien sukuvaakuna: Mathieu CHAINE (CC-BY-SA-3.0) via Wikimedia Commons

Mark Carneyn kuva: Moritz Hager (CC-BY-SA-2.0) via Wikimedia Commons

Lähteet

[1] Salmi, Mika | Vastavalkea (15.7.2015): Irakin sodan puuhamiehet https://vastavalkea.fi/2015/07/15/irakin-sodan-puuhamiehet/

[2] Yli-Karjanmaa, Hannu | nwo.11syyskuu.net (7.3.2009): Esipuhe http://nwo.11syyskuu.net/esipuhe.htm

[3] Harwood, Richard | The Washington Post (30.10.1993): Ruling Class Journalists

[4] Yli-Karjanmaa, Hannu (2008): Valtiot ja terrorismi. Multikustannus.

[5] Katso myös Kurtakko, Miika | Vastavalkea (10.9.2019): Syvä valtio – mikä se on?

[6] Ojala, Jukka | Vastavalkea (29.4.2019): Ajatushautomoiden ylintä kastia – CFR

[7] Raiskila, Vesa | Vastavalkea (23.7.2019): ”Joku olisi puhunut…”

[8] Devereaux, Ryan | The Intercept (25.9.2014): Managing a Nightmare: How the CIA Watched Over the Destruction of Gary Webb

[9] Smith, Brandon | Alt-Market (16.11.2016): World Suffers From Trump Shell Shock – Here’s What Will Happen Next

[10] Smith, Brandon | Alt-Market (21.3.2019): How To Identify A Globalist Criminal

[11] Waris, Olli | Iltalehti (10.1.2018): Laura Huhtasaari käytti uusnatsin lausahdusta: ”Kyse erehdyksestä, en tietenkään jaa ajatusmaailmaa tai arvoja”

[12] Haikala, Topias | Kirkko ja Kaupunki (12.6.2017): Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho on uskontoihin nihkeästi suhtautuva agnostikko

[13] Hunt, Elle | The Guardian (27.11.2015): Cory Bernardi mistakenly ’quotes’ Voltaire on Twitter with neo-Nazi’s line

[14] Smith, Brandon | Alt-Market (9.1.2019): Globalist Disinformation Spotlight On – Mohamed El-Erian

[15] Huovinen, Arto | Kansan Uutiset (14.11.2017): Rikkaimmalla 1 prosentilla puolet maailman varallisuudesta

[16] Mount, Harry | The Telegraph (30.5.2012): Rothschild and Rockefeller: their family fortunes

[17] Bork, Erik | Historia (11.7.2017): Rothschild: Pankkiirisuku rahoitti Euroopan hoveja

[18] Bennett, Laurie | Forbes (30.5.2012): The Rockefellers and the Rothschilds Make a Deal

[19] Scherer, Michael & Silverstein, Ken | Mother Jones (Syyskuu/lokakuu 2002): Born-Again Zionists

[20] Anti-Defamation League (Helmikuu 2003): The Talmud in Anti-Semitic Polemics

[21] Jerusalem Post (1.6.2012): Lord Rothschild reveals vast charity work

[22] Cashman, Greer Fay | Jerusalem Post (11.6.2018): It’s no fun being a Rothschild in Europe these days

[23] Huovinen, Arto | Kansan Uutiset (24.3.2017): Hindut ensin – oikeistopopulismia Intiassa

[24] Syrmopoulos, Jay | Alt-Market (12.7.2017): Rothschild Controlled Media Outlet – ‘Get Ready for a World Currency by 2018’

[25] Spence, Alex | Politico (11.8.2015): Agnellis, Rothschilds close in on Economist

[26] Redman, Jamie | Bitcoin.com (22.2.2017): Danish Police Surveil the Blockchain to Make Arrests

[27] Riley, Duncan | Silicon Angle (14.7..2015): Hacking Team found a way to track and trace Bitcoin transactions, and the software is now in the wild

[28] Campbell, Rebecca | CryptoCoinsNews (16.9.2016): Goldman Sachs Files Blockchain Patent for Foreign Exchange Trading

[29] Lagarde, Christine | IMF (14.11.2018): Winds of Change: The Case for New Digital Currency

[30] Bambrough, Billy | Forbes (31.8.2019): The Bank Of England Governor Proposed A Radical Competitor To Bitcoin And The U.S. Dollar

[31] Lehtonen, Johanna | Vastavalkea (27.8.2017): Sinullako ”ei ole mitään salattavaa”?

[32] Smith, Brandon | Alt-Market (23.8.2018): In The New ”Multipolar World” The Globalists Still Control All The Players

[33] Toosi, Nahal | Politico (24.12.2016): Kissinger, a longtime Putin confidant, sidles up to Trump

[34] Rothschild & Co (2009): Our services in Russia and the CIS

[35] Rapoza, Kenneth | Forbes (25.4.2017): What Sanctions? JP Morgan And Goldman Sachs Become Top Three Investment Banks In Russia

[36] Ninkovich, Frank | The Journal of American History (Maaliskuu 1984): The Rockefeller Foundation, China, and Cultural Chang

[37] Goldman Sachs (9.11.2017): Goldman Sachs and China Investment Corporation Establish $5 Billion Fund to Invest in United States Companies

[38] O’Neill, Jim | Goldman Sachs (30.11.2001): Building Better Global Economic BRICs

[39] Raiskila, Vesa | Vastavalkea (30.12.2015): Kiina ”pelillistää” kuuliaisuuden

[40] Ma, Alexandra | Business Insider (8.4.2018): China has started ranking citizens with a creepy ’social credit’ system — here’s what you can do wrong, and the embarrassing, demeaning ways they can punish you

[41] Ollila, Antero | Uusi Suomi (18.4.2018): Ilmastonmuutoskonsensus 97 % – miten tulos manipuloitiin halutuksi

[42] Mäntymaa, Eero | Yle (27.8.2019): Ilmastonmuutos ei ole ihmisen syy, väitti fyysikko Jyrki Kauppinen ja singahti maailmanmaineeseen – “Minä en ole skeptikko, minä tiedän”

[43] Katso myös Arvola, Kari | Vastavalkea (5.3.2019): Onko ilmastohysteria hoidettavissa?

[44] Bennetto, Jason | The Independent (4.9.1996): Q: What’s the difference between a politician and a psychopath? A: None

[45] Freeman, David | The Huffington Post (27.2.2012): Are Politicians Psychopaths?

[46] Barker, Eric | Time (21.3.2014): Which Professions Have the Most Psychopaths? The Fewest?

[47] Ro, Sam | Business Insider (28.2.2012): The Shocking Statistic About Psychopaths On Wall Street

[48] Daniel, Kelly | CNN (17.6.2015): The birth of a psychopath

[49] Daily Mail (25.5.2005): Psycopathic behaviour is inherited

[50] Levy, Geoffrey | Daily Mail (21.10.2009): So why did the black sheep of the Rothschilds stab his friend in the back?

[51] Roddy, Joseph | Look (25.1.1966): How the Jews Changed Catholic Thinking

[52] Piperin ja Phelpsin väittely kuunneltavissa täällä

[53] Brookings Institution (2009): Which Path to Persia?

[54] Raiskila, Vesa | Vastavalkea (27.9.2019): Déjà vu: Yhdysvallat ”tietää” syyllisen jalostamoiskuihin

[55] Salmi, Mika | Vastavalkea (11.3.2016): Kansainvälinen liittouma terrorismin tukijana Lähi-idässä

[56] Katso esim. Salmi, Mika | Vastavalkea (21.4.2017): Huumeita kansalle, CIA tarjoaa!

Lue myös

Sodat elintärkeitä globalistien agendalle