Edward Snowden on 2010-luvun tunnetuimpia ihmisiä, vaikka hänen elämänsä on koostunut kahdesta näkymättömästä jaksosta. Ensin Yhdysvaltain salaisten palveluiden käyttämänä asiantuntijana ja sen jälkeen Yhdysvaltain hallinnon jahtaamana maanpakolaisena Moskovassa. Tunnemme Snowdenin rohkean teon eli paljastukset NSA:n rikollisista tavoista vakoilla ihmisten yksityiselämää (yksinkertaistaen) ja nyt tunnemme myös hänen epätavallisen elämäntarinansa. Permanent record ilmestyi Jorma-Veikko Sappisen pätevästi suomentamana kirjana Pysyvästi merkitty samaan aikaan kuin alkuteoskin (WSOY 2019).

Snowden kirjoittaa sujuvasti ja älykkäänä ihmisenä on osannut myös annostella arjen ja meille kaikille tuntemattoman salaisten palveluiden maailman kuvaukset niin, että tasapaino säilyy ja kuva on realistinen, uskottava ja sen kautta koskettava. Vaikka pidän Snowdenia kymmenen Nobelin palkinnon ansainneena sankarina, hyväksyn kirjan hillityn, jopa hitusen vähättelevän tyylin. Sen myötä lukija joutuu keskittymään itse asioihin, eikä jää päivittelemään kertojan kohtaloa tai ihmettelemään jotain jännityselokuvia muistuttavia prosesseja.

Varastamalla ja paljastamalla Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden syvimpiä salaisuuksia Snowden teki moraalisesti kestävän teon, jonka rankat seuraukset hän itse on joutunut pääosin kantamaan (tosin myös osa häntä pakomatkalla auttaneista siviileistä on joutunut vaikeuksiin, kun pitkävihainen ja -kyntinen Setä Samuli on painostanut maailman maita vihaamaan Snowdenia ja kaikkia häntä auttaneita).

Pakomatkan päättyminen Moskovaan ei ollut Snowdenin oma tavoite ja hän kuvaa havainnollisesti lyhyttä tapahtumaa lentokentän sivuhuoneessa, missä Venäjän tiedustelupalvelun edustaja ehdottaa siirtymistä Venäjän palvelukseen ja Snowden torjuu ehdotuksen ystävällisesti, mutta yksiselitteisesti. Maailmanhistorian rattaat sattuivat olemaan asennossa, jonka ansiosta Venäjän hallinnon kannatti antaa Snowdenille pysyvä turvapaikka, jota kukaan muu ei uskaltanut antaa.

EDWARD SNOWDENIN elämä olisi tuskin missään olosuhteissa sujunut täysin keskimääräisesti. Hänen varhain käynnistynyt innostuksensa tietokoneisiin ja niillä hoidettaviin järjestelmiin ei sinänsä ole poikkeuksellinen; samanlaisia nörttihistorioita maailma on pullollaan, vaikkei niitä olekaan kerrottu maailmalle. Snowdenin ajautuminen tiedustelupalveluiden töihin ei sekään osoittaudu mitenkään yllättäväksi sattumaksi, pikemminkin päin vastoin. Tärkein elementti on ollut Snowdenin lahjakkuus asioissa, jotka ovat häntä kiinnostaneet. Sen takia hänen elämänsä ei olisi missään olosuhteissa sujunut keskimääräisesti.

Kuvaukset Snowdenin urakehityksestä NSA:n ja CIA:n alihankkijoiden leivissä ovat tavattoman mielenkiintoisia juuri siksi, että ne kuvaavat täysin suljettua maailmaa, jossa ei näennäisesti tapahdukaan mitään mielenkiintoista. Snowden kuvaa kuitenkin hyvin sitä muutosta, jonka vuoden 2001 torni-iskut tuottivat tiedustelupalveluiden maailmassa.

Vallitsevaksi paradigmaksi muodostui pyrkimys kerätä kaikki mahdollinen data ja informaatio kaikesta mahdollisesta siinä toivossa, että tuosta kasasta kyettäisiin jalostamaan hyödyllistä tietoa joko tiedustelupalveluiden johtajille tai sitten poliittisille päättäjille. Snowden ei salaa sitä, kuinka itsenäisesti nämä koodikirjainten taakse piiloutuvat organisaatiot toimivat ja miten härskeillä toimilla ne ovat tottuneet hankkimaan lisää määrärahoja.

Snowden yleni erityistaitojensa ansiosta tasolle, joka takasi hänelle pääsyn käytännöllisesti katsoen kaikkeen salaiseen aineistoon (luultavasti ei oikeasti kaikkeen, mutta sitä emme voi tietää). Kyse ei ollut muodollisesta vaan käytännöllisestä, tekniseen osaamiseen perustuvasta asemasta.

Snowden ryhtyi aluksi uteliaisuuttaan, sitten yhä useammin järkyttyneenä jatkuvasti kohtaamistaan rikoksista penkomaan asioita, jotka teknisesti ottaen kuuluivat hänen toimivaltaansa, mutta eivät tietenkään niin, että hänellä olisi ollut valtuuksia keräämällään tiedolla toimia. Mutta Snowden päätti pettää työnantajansa, koska moraalinen ristiriita kasvoi ylivoimaiseksi. Snowden oli palvellut hallintoa, mutta hän siirtyi palvelemaan kansalaisia.

Demokraattipuolueen presidenttiehdokas Bernie Sanders on luvannut julkisesti lopettaa salaisuuksien vuotajien rankaisemisen, jos tulee valituksi presidentiksi. Suinkaan kaikki äänestäjät eivät ajattele näin, vaan he pitävät Snowdenia maanpetturina siitä huolimatta, että tämän paljastuksien keskeinen viesti oli ja on, että Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset vakoilevat kattavasti ja vastoin lain nimenomaista määräystä myös jokaista Yhdysvaltain kansalaista.

SOKEA LUOTTAMUS salaisten organisaatioiden hyveellisyyteen on hämmentävä ilmiö, mutta sen varassa on kymmeniä vuosia rikottu lukuisia lakeja systemaattisesti, tietoisesti ja häpeilemättä. Ei ole mitään syytä uskoa, että käytännöt olisivat ratkaisevasti muuttuneet. Tiedusteluorganisaatiot eivät koskaan puhu totta, jos valhe sopii sillä hetkellä paremmin.

Yhdenkään republikaanipresidentin aikana Snowdenilla on tuskin mahdollisuutta palata kotimaahansa. Edes Sandersin valinta ei vielä automaattisesti tarkoittaisi, että Snowdenin kannattaisi uskaltaa palata. Eihän myöskään Barack Obama uskaltanut häntä armahtaa. Se voisi kuitenkin tarkoittaa sitä, että esimerkiksi EU-maista jotkut uskaltaisivat harkita turvapaikan myöntämistä Snowdenille. Ymmärrettävistä syistä Snowden ei ole julkisesti kritisoinut Putinin Venäjää. On silti ilmeistä, ettei Moskova ole kaupunki, johon Snowden haluaisi pysyvästi jäädä. Hän haluaisi päästä Yhdysvaltoihin jatkamaan sitä työtä kansalaisten hyväksi, jonka takia hän nyt on maanpaossa.

Snowdenin tarina on eettisesti harvinaisen puhdas. Hän ei toiminut vihan tai rahan voimalla, hän ei tavoitellut henkilökohtaista hyvää tai muuta etua. Paljastamalla kotimaansa viranomaisten rikolliset toimet hän teki palveluksen demokraattiselle yhteiskunnalle, ei suinkaan pettänyt maataan. Hän joutui tilapäisesti pettämään lähimmäisensä, mutta kuten kirjassa varsin liikuttavalla tavalla kuvataan, se pettäminen on sovitettu ja annettu anteeksi. Suurimpaan petokseen syyllistyivät kuitenkin ne itsenäiset valtiot ja johtajat, jotka asettivat Yhdysvaltain vaatimukset Snowdenin pelastamisen edelle.

Huippuna oli Itävalta, joka esti Bolivian presidentin lentokoneen lähdön, koska jenkit epäilivät, että siellä on Snowden kyydissä. Tämä häpeällinen suhtautuminen 2010-luvun tärkeimpään whistlebloweriin ei toivottavasti koskaan unohdu. Kun Yhdysvaltain presidenttinä on seuraavan kerran täysjärkinen aikuinen, on aika pestä kasvot ja ruveta kilpailemaan siitä, mikä maa saa tarjota Edward Snowdenille turvallisen asuinpaikan siihen asti, kunnes järjen valo loistaa Yhdysvalloissakin riittävän laajalle.

Heikki Poroila on eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, jota kiinnostavat mm. yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja sananvapaus.

Artikkelikuva Edward Snowden Moskovassa lokakuussa 2013. WikiLeaks (CC BY 3.0)

17 KOMMENTTIA

  1. Hienoa luettavaa. Kiitos tästä kirjoittajalle.
    ”Snowden päätti pettää työnantajansa, koska moraalinen ristiriita kasvoi ylivoimaiseksi. Snowden oli palvellut hallintoa, mutta hän siirtyi palvelemaan kansalaisia.”

    Hieno mies.
    Toivotaan että tällaisten ihmisten määrä kasvaisi ja joitakin merkkejä siitä onkin jo nähtävissä. Kyse varmaan on pääosin moraaliin liittyvästä asiasta mutta moni ajatteleva ja valveutunut ihminen alkaa varmaan jo nähdä liian selvinä ja vahvoina niitä vakavia vaaroja joita kohti USAn ja sen liittolaisten johtama maailma koko ajan etenee.

  2. Tämä ns. sankari oli CIA työntekijä ja meni NSAlle vain ja ainoastaan tämän takia, eli töhriin NSA maineen, sillä CIA havitteli enemmän oikeuksia itselleen myös jenkeissä..

    • Luusalmi 20.11.2019 at 18:38

      Onko siitä jotain todisteita? Oletko nähnyt itävaltalaisen dokumentin NSA:n entisestä teknillisestä johtajasta Bill Binneystä tai hänestä tehtyjä haastatteluja?

    • Snowden kuvailee kirjassaan perusteellisesti suhdettaan sekä CIA:han että NSA:han. Hän oli todellisuudessa pääosan ajasta jonkin Dellin kaltaisen firman palkkalistoilla, vaikka teki töitä tiedustelupalveluilla. Hän kyllä ryhtyi jossain vaiheessa valtion viranomaiseksi, mutta se ei ollut hänen sisäinen tilansa. Hän ei myöskään itse valinnut työtehtäviään. Muodollisesti hän oli pelkkä tekniikan erikoismies vailla mitään poliittista vaikutusvaltaa. Hänen valtansa nousi tekniikan, erityisesti salaustekniikoiden, erinomaisesta hallinnasta. Hän oli esimiehiään fiksumpi.

      En itse huomannut kirjassa mitään viitteitä sellaisesta, että Snowden olisi ollut CIA:n myyrä NSA:ssa. Tämä havainto ei poista sitä ilmeistä tosiasiaa, että tiedustelupalvelut kilpailevat veronmaksajien rahoista ja nokittelevat toisiaan tilaisuuden tullen. Snowdenilla ei tämän kanssa ollut mielestäni mitään tekemistä. Hän teki välillä töitä CIA:lle, välillä NSA:lle. Hänen paljastuksensa liittyivät lähinnä jälkimmäiseen, koska NSA on valvontaan ja tiedonkeruuseen erikoistunut organisaatio.

    • Onhan sekä Snowdwnista että Assangesta levitetty netissä sellaistakin tietoa että he olisivatkin Illuminaatin agentteja joiden tehtävä kai silloin olisi ollut vain tahria USAn mainetta? jota ’Illut’ voisivat sitten jotenkin hyödyntää omissa maan valloitus- tai ’pelastus’-hankkeissaan.
      Se pitäisi kuitenkin pystyä osoittamaan todeksi jos niin on.
      Onko sitten liikaa idealisti jos uskoo puhtaampiin motiiveihin?
      Toisaalta myös miesten nykyistä kohtaloa voidaan hyödyntää sananvapauden rajoittamisessa.

  3. Kannattaa jatkoksi lueskella kirja ”Petoksen kautta” jossa entinen Mossadin katsa Victor Ostrovsky tuo esille Mossadin raadollista toimintaa. Cia:ta ja muita tiedostelupalveluita vievät kuin pässiä narussa. Etenkin poliisien vedätys ja naivius eri maissa jaksaa hämmästyttää..

    • Kyllä – luettu on kuten myös kirja Snowdenista.
      Muidenkin kannattaisi olla hereillä ja huomata miten pallomme isäntäporukka toimii.

      Petoksen kautta – kuvaava sanapari. Lienee tuon heimon geeneissä asti. Ainakin arvoissa.

  4. Snowdenin.tärkeä viesti oli vahvistus jo ennestään aavistetulle NSAn suorittamalle laittomalle kansalaisten vakoilulle USAsa ja myös samanlaiselle ja muulle laittomuudelle ulkomailla. Näyttää että hän joutunut pakkorakoon omatuntonsa kanssa vakavan perustuslaillisen rikoksen paljastuttua ja on päättänyt tehdä asialle jotain josta sitten seurasi maanpako. Ainoa turvallinen paikka hänelle on Venäjä eikä länsimaat tule kysymykseenkään, sen Assangen kohtalo osoittaa. Outoa on että jos valtion laittoman toiminnan paljastaa niin oikeuteen joutuu paljastaja eikä rikoksen tehnyt valtion laitos. Suomessa jo voimaan tullut tiedustelulaki antaa myös viranomaisille laajat kansalaisten vakoiluvaltuudet joista ei tarvitse ilmoittaa vakoilun kohteeksi joutuneelle, sitten on vielä hybridiosaamiskeskus jonka vakoiluun ei mikään Suomen viranomainen saa puuttua.

  5. Perusteellista tietoa englannin kielisessä Wikin artikkelissa
    https://en.wikipedia.org/wiki/Edward_Snowden
    Lopussa kohta Reaction kertoo miten entiset presidentit ja muut johtohenkilöt ovat reagoineet.
    Demokraattien reaktiot olleet yleensä myönteisiä ja S:a suojelevia.
    Bernie Sandersin reaktio näyttäisi tukevan Atzmonin alla olevaa näkemystä.

    In the U.S., Snowden’s actions precipitated an intense debate on privacy and warrantless domestic surveillance.[293][294]
    President Obama was initially dismissive of Snowden, saying ”I’m not going to be scrambling jets to get a 29-year-old hacker.”[295][296][297] In August 2013, Obama rejected the suggestion that Snowden was a patriot,[298] and in November said that ”the benefit of the debate he generated was not worth the damage done, because there was another way of doing it.”[299]

    In June 2013, U.S. Senator Bernie Sanders of Vermont shared a ”must read” news story on his blog by Ron Fournier, stating ”Love him or hate him, we all owe Snowden our thanks for forcing upon the nation an important debate. But the debate shouldn’t be about him. It should be about the gnawing questions his actions raised from the shadows.”[300]
    In 2015, Sanders stated that ”Snowden played a very important role in educating the American public” and that although Snowden should not go unpunished for breaking the law, ”that education should be taken into consideration before the sentencing.”[301]

    The Jewish Progressive Agenda According to Bernie Sanders
    GILAD ATZMON
    http://www.unz.com/gatzmon/the-jewish-progressive-agenda-according-to-bernie-sanders/

    • Tuosta Wikin linkistä saa sen kuvan että Snowden oli jo sukunsa pohjalta patriootti joka ei hyväksynyt maansa kehitystä poliisivaltioksi.
      Motivaatiotaan hän selittää näin:

      Motivations
      File:PRISM – Snowden Interview – Laura Poitras HQ.webm
      Snowden speaks about the NSA leaks, in Hong Kong, filmed by Laura Poitras.
      Snowden first contemplated leaking confidential documents around 2008 but held back, partly because he believed the newly elected Barack Obama might introduce reforms.[1]
      After the disclosures, his identity was made public by The Guardian at his request on June 9, 2013.[99] ”I do not want to live in a world where everything I do and say is recorded,” he said.
      ”My sole motive is to inform the public as to that which is done in their name and that which is done against them.”[103]

      Snowden said he wanted to ”embolden others to step forward” by demonstrating that ”they can win.”[100]
      He also said that the system for reporting problems did not work. ”You have to report wrongdoing to those most responsible for it.”
      He cited a lack of whistleblower protection for government contractors, the use of the Espionage Act of 1917 to prosecute leakers, and his belief that had he used internal mechanisms to ”sound the alarm,” his revelations ”would have been buried forever.”[92][165]

  6. > Pakomatkan päättyminen Moskovaan ei ollut Snowdenin oma tavoite ja hän kuvaa havainnollisesti lyhyttä tapahtumaa lentokentän sivuhuoneessa, missä Venäjän tiedustelupalvelun edustaja ehdottaa siirtymistä Venäjän palvelukseen ja Snowden torjuu ehdotuksen ystävällisesti, mutta yksiselitteisesti. Maailmanhistorian rattaat sattuivat olemaan asennossa, jonka ansiosta Venäjän hallinnon kannatti antaa Snowdenille pysyvä turvapaikka, jota kukaan muu ei uskaltanut antaa. >

    Just joo, Snowden ”torjuu ehdotuksen ystävällisesti” ja Venäjä uskalsi tarjota turvapaikkaa kun kukaan muu ”ei uskaltanut antaa.” Näin voisi asia tietty olla, mikäli Snowden olisi oppositiossa, mutta kun ei ole. Kaikkien valtioiden tiedustelupalvelut (mafia) tekee saumatonta yhteistyötä, mikä tarkoittaa sitä, että Snowden työskentelee pyramidin huipulle!

  7. Ansiokas artikkeli. On näitä Snowdeneita omastakin takaa: Kemputin, S Tynkkynen,Janitskin ja monet monet muut. Elämme kammottavassa ja painajaismaisessa yhteiskunnassa, jossa totalitsaristinen hallinto kuristaa journalisteja kurkusta.
    Torstai tulee olemaan toivottomuutta täynnä oleva päivä tässä panaanitasavallassa. Kemputinia, Hegesippusta ja Nykästä (tekisi mieli nykästä hänen vainoajiaan lättyyn) tullaan syyttämään typerän lain perusteella vihakuvaamisesta.Poliittistaloudellinen eliitti on jo valmiiksi taputellut tuomiot.
    Kiihottamislaki. Joka asettaa yleisön saataville ja blää blää blää. Mikä helkkarin yleisö. En minä ainakaan mitään pääsylippuja ostanut ole. Ilmaisesti näitä oikeusfarsseja nykyään saa katsella YouTubessa. Tuomiossa kiinnostaa lähinnäse, että minkälainen luku on arvottu päiväsakoksi. Alkaako kymmenluku parillisella vai parittomalla numerolla. Voi olla, että joskus kiinnostun lukemaan näitä tuomiolauselmien skolastisia läklätyksiä. Olen kuullut huhuja, että Turun oikeustieteellisessä tiedekunnassa olisi kehitetty eräänlainen geiger-mittaria muistuttava laite, jolla ”yleisön” kiihottumisaste voidaan täysin objektiivisesti mitata.
    Valtamedia pitää hyvin merkityksellisenä sitä, että onko Suusexin … eiku Sussexin Herttuatar raskaana vai ei. Nykyään kun mieskin voi synnyttää graviditeetin voi saavuttaa mitä moninaisimmilla tavoilla. Siinäpä tainoloilla riittää pähkäiltävää päivin ja öin.

  8. Olisiko Snowden ennakoinut tätä? Yrittikö hän paljastuksineen estää kehitystä jossa USA on ajautunut Israelin sionistien ja maansa neokonnien kontrolliin ja on kovaa vauhtia ajautumassa yhä syvempään moraaliseen perikatoon?

    Trump Goes to Israel: Another Settler from the United States?
    By Philip Giraldi
    President Donald Trump’s lack of any precision when he speaks or tweets sometimes means that multiple meanings can be construed from what he chooses to say or write.
    At a private gathering last week in which he was wooing potential Orthodox Jewish donors, he responded to a blessing from a rabbi with what he thought to be a joke. — Rabbi Y.Y. Jacobson offered a blessing, saying “Blessed are you, our Lord, King of the universe, that you have shared of your glory and love and compassion with a human being who maintains the honor of every innocent person and Jew. Thank you, amen.”
    Fighting for his political life in the middle of an impeachment process, he observed that if things do no go well in the United States, he could always move to Israel and run for office, saying “if anything happens here, I’m taking a trip over to Israel. I’ll be prime minister.”

    … To be sure, Donald Trump has done everything possible to pander to American Zionists and to Israelis and it is clear that he considers Jews to be a group that has to be courted, if only due to their influence over the media and their willingness to donate large sums to political causes. Israeli concerns that he will pull the plug on them are overstated to put it mildly given their control over Congress and the media.
    As long as casino magnate Sheldon Adelson continues to be willing to donate $100 million to the GOP every two years, the status quo is guaranteed.
    But there remains a long-term problem due to the fact that American Jews are overwhelmingly politically liberal and they do not like Trump, no matter what he does for Israel. And Adelson is reported to be in poor health. If he dies and the cash flow dies with him, Trump’s view of Israel just might change dramatically.

    http://www.renegadetribune.com/trump-goes-to-israel-another-settler-from-the-united-states/
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=198212

    Chutzpah! Jews Celebrated Duplicity in Oscar Pic “Chicago”
    Cabalism is Satanism and Satanism inverts truth and falsehood (as well as good and evil.) The 2002 Best Picture Chicago was an inside joke where Jews celebrated their own chutzpah and chicanery over the dimwitted goyim.
    “Chicago” epitomizes the bogus Cabalist religion of secular humanism (Satanism) that morality and truth are man-made and relative, rather than Divine and absolute. This is the cause of our cultural and moral malaise.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=143687

  9. Mielestäni Snowden on tehnyt jo varsinaisen työn, eli kertonut sen, mikä kivi kengässä hiertää. Varmasti hän on tiennyt työsopimusta tehtäessä ja virkavalaa vannottaessa, ⁵että kyseessä on valtion työ. Minä menisin hänen asemassaan takaisin ja kuulisin syytteet. Sitten oikeus määräisi sen mahdollisen rangaistuksen, josta liittovaltio häntä syyttää. Snowden on nuori mies, hän voisi kunniakkaasti istua sellissä ja ajatella sitä, että vapaa maailma ajattelee häntä. Hänen ei tarvitse myöskään pelätä KIDUTUSTA, sillä se on hänelle LUVATTU, mikäli hän palaa. Esimerkkejä löytyy ,Gorbatsovin aikana ja hänen allekirjoittamana on Adolf G. Tolkatsevin kuolemantuomio stealth-teknologian myymisestä länteen. Vaikka Bernie Sanders olisi seuraava presidentti, ei hänkään pystyisi Snowdenia vapauttamaan, niin kova on maailma – liian kova.

  10. Mene sinä MIKKO ”kivensisään edes pariksi vuodeksi niin kyllä siinä hymy hyytyisi”.Vankilat ovat kaiken moraalin karsimislaitoksia, vartijoista lähtien. Omahyväistä sadistista ainesta, eihän täysin ”normaali ihminen sellaista työtä voi thdä”.On kovin helppoa ihailla vankilaelämää muurien ulkopuolella.

  11. Liittyen Truth_hunter 20.11.2019 at 20:06 kommenttiin
    Yllättävää … nyt Snowden antaa ymmärtää ettei hallitus olisi ilmaston muokkauksen (lentokoneiden kemikaali vanat) takana

    Edward Snowden joins in the geoengineering cover-up, claims no such technology exists even when hundreds of patents are already recognized by the US government
    During a recent appearance on “The Joe Rogan Experience,” whistleblower Edward Snowden went on an oddly defensive rant against the existence of “chemtrails,” also known as geoengineering, claiming that he’s never been able to find any evidence that the government is spraying our skies with toxic chemicals.

    .. These patronizing suggestions by Snowden are the type of thing you’d expect to hear from the talking-heads over at CNN or MSNBC, not from a supposed whistleblower whose quest for truth made him a criminal in the eyes of the federal government.
    …At best, Joe Rogan and Edward Snowden are simply ignorant when it comes to this subject. At worst, they’re disinformation agents trying to keep a lid on the government’s intentional geoengineering efforts – but the question remains: Why might they be trying to do this?
    https://www.naturalnews.com/2019-11-21-edward-snowden-joins-geoengineering-cover-up.html

    Kuka sitten ruiskuttaa ellei hallitus…?

    • Kuka ruiskuttaa…? Onko joku taho noussut hallituksen yläpuolelle ja ottanut sen palvelijakseen? Sitäkö Snowden tarkoittaa?
      ———-
      Anti-Semitism is a misleading buzzword masking massive crimes against humanity

      “I want to tell you something very clear: Don’t worry about American pressure on Israel. We, the Jewish people, control America, and the Americans know it.”
      — Israeli Prime Minister Ariel Sharon

      ”Our race is the Master Race. We are divine gods on this planet. We are as different from the inferior races as they are from insects. In fact, compared to our race, other races are beasts and animals, cattle at best. Other races are considered as human excrement. Our destiny is to rule over the inferior races. Our earthly kingdom will be ruled by our leader with a rod of iron. The masses will lick our feet and serve us as our slaves.”
      — Israeli Prime Minister Menechem Begin

      “One million Arabs are not worth a Jewish fingernail.”
      — Rabbi Yaacov Perrin (NY Daily News, Feb. 28, 1994, p.6)
      https://www.johnkaminski.org/index.php/essays-by-john-kaminiski-american-writer-and-critic/holocausting-humanity

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here