Periksiantamattomuus – syitä ja seurauksia, vuosi 1939

Sari Salmisen hyvä artikkeli johdattaa esittämättä jäävään kysymykseen, jonka esitän tässä hänelle ja toisille kommentoijille:

Onko tämän päivän Venäjällä sellaisia oikeutettuja turvallisuusnäkökohtia, jotka kansainvälisen yhteisön tulisi ottaa huomioon? Voisivatko ne liittyä esim. Naton itälaajenemiseen? Voidaanko asiasta lainkaan keskustella?

Vai onko niin, että talvisotaa edeltäneessä hengessä myös Venäjän oikeudet kiistetään jyrkästi?

Surullista luettavaa mutta hieno artikkeli sikäli että se kouriintuntuvasti paljastaa kuinka pahaa jälkeä syntyy kun kansakunta elää sellaisten typerien ja omien uskomustensa ohjaamien russofoobikkojen johtamana joilta puuttuu kyky ottaa tosiasiat huomioon.
Sanon elää koska elämme yhä sellaisen johdon alla.
Jostain kumman syystä meillä ei ole kykyä irtaantua siitä irrationaalisesta fobiasta (tai onko sittenkin kysymys jostain muusta kuin fobiasta?) jota meihin on istutettu sen maahan pesiytyneen eliitin hallitseman median toimesta jonka maalitauluna Venäjä on ollut ja yhä on ja joka nyt hallitsee EU:takin.

Kuten Michael Jonas osuvasti sanoo ”Suomalaisessa tutkimuksessa on turhan takia kaunisteltu noita ratkaisevia virheitä, lähes typeryyttä sivuavaa kyvyttömyyttä nähdä Neuvostoliitto suurvaltana, jolla on sille elintärkeitä turvallisuusintressejä.”

Nyt Visuri ja Murtorinne ovat vihdoinkin avanneet portin joka olisi pitänyt olla auki jo alusta alkaen kansalle. Tällaisia miehiä kaivattaisiin lisää. Näitä suljettuja portteja löytyy valtava määrä ja muualtakin kuin itärajalta joten työllisyys heille on taattu.

Kiitos Sarille kiinnostavasta kirjoituksesta – erityisesti loppuosuus sai pohtimaan mainitsemiasi asioita.

Itse toisaalta suhtaudun kriittisesti Neuvostoliiton rinnastamiseen nykypäivän Venäjään. Joo, suurvaltoja molemmat omana aikanaan, mutta mielestäni hyvinkin erilaisessa kontekstissa. Sitä en kiellä, etteikö neuvotteluja olisi voitu hoitaa fiksummin. Mutta se että Suomesta löytyi niin heikkoja johtajia – Erkko etunenässä -, ei kyllä oikeuta Neuvostoliiton false flag iskua joka Mainilan laukauksina tunnetaan.

Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista.
Lainaus:
”Marraskuun 4. päivänä Suomen ylin johto sai Saksasta Göringiltä viestin. Siinä kehotettiin suostumaan Hangon luovutukseen, koska muutoin Neuvostoliitto aloittaisi sodan Suomea vastaan. Saksa ei tulisi Suomea tukemaan.”…
”Muiden maiden yllätykseksi Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen 23.8.1939…”
Kerrotaan, että kun saksan ylin johto sai tiedon siitä, että Suomi oli ajautunut sotaan Neuvostoliittoa vastaan (Mainilla 26.11.1939), Hitleriltä ’paloi pinna’. Saksa ei ollut vielä itse valmis sotaan.
Hitlerin kerrotaan repineen verhoja alas salista ja huutaneen: ”Joudumme nyt julistamaan sodan Suomelle”.
Kertoman mukaan Göring oli silloin rauhoitellut Hitleriä, ja todennut jotain: ”Emme toki aloita sotaa Suomea vastaan”.
Tämän jälkeen Suomi pikaisesti tekikin välirauhan, kovin ehdoin. Odotettiin revanssisotaa, ja alkoi varustautuminen uuteen sotaan.
Saksan ja Neuvostoliiton välille solmittu hyökkäämättömyyssopimus 23.8.1939 lienee ollut vain ajan voittamiseksi.
Kerrotaan jälleen, että Hitler oli jo paljon ennen toista maailman sotaa itse käynyt henkilökohtaisesti sopimassa Stalinin kanssa Leningradissa ’Saksan ja Neuvostoliiton yhteisistä intresseistä’. Molemmilla mailla oli ”massojen ongelma”. Tunnetusti Stalin ei pitänyt maalaisväestöstä. Myös Hitlerin pitämät puhetilaisuudet Saksan kansalle ja hänen käsitykset asioista olivat Stalinin tiedossa. Hitler oli yksi harvoista lännen henkilöistä joita Stalin seurasi tarkasti.
Väitetään, että Stalinin ja Hitler kirjoittivat keskenään sopimuksen ’maailmaa koskevista jatkotoimista’, mutta että tehdyn sopimuksen kummatkin kopiot jäivät (vahingossa) Stalinille.
Väitettyä Hitlerin vierailua varten Stalin oli kirjoittanut teatteriin mukautetun näytelmän, jota he kävivät katsomassa. Teatterin lavalla esitettiin näytelmää, jossa kaikkia tunnettuja menneisyyden henkilöitä lyötiin halolla päähän, kun he pyrkivät laatikosta ulos. Näytelmässä lyötiin halolla myös Hitleriä ja Stalinia itseään halolla päähän, vaikka Hitler ei vielä tuolloin ollutkaan tunnettu henkilö Venäjällä. Ja kansaa nauratti, paitsi Hitlerin kohdalla, koska he eivät tietäneet kuka menneisyyden henkilö hän olisi ollut.

”Yhdysvallat on eri yhteyksissä aivan viime aikoinakin ilmaissut, että Venäjä on uhka sen kansalliselle turvallisuudelle. Erityisen uhatuksi Yhdysvallat tuntee oman turvallisuutensa Ukrainassa, josta toivottiin tulevan Nato-maa. Näitä vastaavia maita on muuallakin. Kartalta katsottuna ne näyttäisivät sijaitsevan aika kaukana Washingtonista.”

Tietysti Venäjä on potentiaalinen uhka, koska se on voimakas ydinasevaltio ja sillä on imperialistisia pyrkimyksiö Euroopassa, jonka Ukrainan ja Georgian sodat hyvin osoittivat.

Ukrainasta toivoi NATO-maata lähinnä Ukraina itse. NATOon tulee halukkaiden valtioiden hakea ja jokaisen nykyisen jäsenen on hyväksyttävä uusi jäsen mukaan päästäkseen.
Ukrainan kohdalla se on nyt liian myöhäistä ja Ukrainan alueellisen koskemattomuuden luvanneella sopimuksella pyyhki Venäjä lattiaa.
Sääli Ukrainaa, mutta näin Venäjä kohtelee jopa liittolaisiaan.

”Yhdysvallat, Nato ja Euroopan unioni yrittivät houkuttelemalla, lahjomalla ja huijaamalla tehdä Ukrainasta Nato-maan 2013-2014.”

Ukraina ei missään vaiheessa virallisesti hakenut NATOon, mutta se aivan aiheestakin olisi toivonut saavansa sotilaallista suojaa Venäjän mahdolliselta aggressiolta.

Miksi NATO haluaisi jäsenekseen kehitysmaan, jota Venäjä jo pitää omanaan? Mitä NATO-maat siitä hyötyisivät, että ne sitoituisivat puolustamaan sotilaallisesti heikkoa ja Venäjän suoraan uhkaamaa köyhää maata?

EU sensijaan oli kiinnostunut kauppasopimuksista Ukrainan kanssa ja Ukrainan kansa myös toivoi pääsevänsä valtaville EU:n työvoima ja -tavaramarkkinoille.
Kun Venäjä ei voinut tätä EU:n ja Ukrainan lähentymistä hyväksyä oman Euraasian Unioninsa kustannuksella, aloitti se aggression Ukrainaa vastaan.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Russian_embargo_of_Ukrainian_goods

”Vastaavasti Ukrainan kannattaisi pysyä liittoutumattomana, mahdollisesti jopa demilitarisoituna maana, jonka turvallisuuden Venäjä ja Yhdysvallat takaisivat. Se edistäisi rauhaa Euroopassa.”

Tämä liittoutumattomuus ei Venäjälle riittänyt vaan se hyökkäsi (kuten oli jo vuosia sitten luvannut), kun Ukraina pyrki irtautumaan Venäjän taloudellisesta talutusnuorasta tekemällä taloudellisia sopimuksia EU:n kanssa.

Ukraina olisi edelleen rauhassa ja kokonainen, jos se olisi päässyt NATOn jäseneksi.

”Venäjä on tällä alueella kotonaan. Itämeren alueella Nato on uusi, merkittävää epävakautta aiheuttava tulokas. Jos Natosta päästäisiin eroon, tilanne normalisoituisi nopeasti”

Jos Venäjä lakkaisi uhkaamasta pieniä naapurimaitaan niin, että ne juoksivat kilvan NATOn jäseniksi heti Neukkulan kaaduttua, tilanne saattaisi normalisoitua.

Hullukaan pieni Venäjän naapuri ei luovu sotilasliitosta, kun Venäjä on osoittanut, että se kokee oikeudekseen määräillä ja jopa sotilaallisestu valloittaa heikompia naapureitaan.

”Tästä päästään ystävällisten naapurisuhteiden problematiikkaan. Suomen ja Venäjän välisiä suhteita ei paranna Suomen liittyminen Natoon. Päinvastoin. Suomen ja mielellään myös Ruotsin pitää pysyä mahdollisimman kaukana Natosta ja sen levittämästä sodan uhasta. Suomen pitää pysyä liittoutumattomana maana.”

Suomella ja muulla Euroopalla on kokemusta liittoutumattomuudesta. Se johti vuosikymmenten käraimyksiin Venäjän sateliitteina sekä hyökkäyksen kohteina.
Venäjän kahdesta liittoutumattomasta rajanaapurista Ukrainasta ja Georgiasta nähtiin jo kuinka Venäjä kunnioittaa sopimuksiaan ja heikompien naapureidensa liittoutumattomuutta; eli ei tippaakaan.

Sari Salmiselle suuri kiitos kiinnostavasta artikkelista. Pari kohtaa innoitti tarttumaan kannettavaan.
(1) Kirjoituksen johdannossa kysytään: ”Olisiko talvisota ollut vältettävissä, jos neuvotteluissa olisi joustettu?”
(2) Artikkelissa todetaan oikeutetusti: ”Olemme eläneet pitkään puolitotuuksien aikaa. (…) – Olemmeko me käyneet menneisyytemme avoimesti läpi? Olemmeko me oppineet?”

Kohtaan yksi en tiedä absoluuttisen varmaa vastausta. Sen vuoksi turvaudun yhteen ’asianosaiseen’, C. G. Mannerheimiin.

Mannerheimin oma arvio Suomen sodista: ”Se seikka, että Suomi oli ensimmäinen maa, joka pysäytti bolševismin etenemisen, on omiaan tähdentämään vapaussotamme usein unohdettua eurooppalaista merkitystä. (…) Pohjimmaltaan juuri suurpoliittisen voimien tasapainon järkkymisen seurausta oli, että myös Suomi tuli vedetyksi mukaan sotaan, eikä vain yhteen vaan kahteen.” (C. G. Mannerheim: Muistelmat : toinen osa, s. 512.) – ”Vielä tänä päivänä [1950] olen varma siitä, että Suomella olisi ollut suuret mahdollisuudet välttyä talvisodalta, jos maan puolustuslaitos olisi ollut kunnossa. (…) Ja jos talvisota olisi voitu välttää, (…) myös sen jälkeinen kehitys olisi ollut toinen kuin se, joka johti Suomen kesäkuussa 1941 sekaantumaan suurvaltasotaan.” (Mannerheim: Muistelmat : toinen osa, s. 508 ja 510.41)

Mannerheimin muistelmissa todetaan talvisodasta muun ohella seuraavaa:
” (…) [N]euvostohallitus oli lähettänyt Helsinkiin Rooman-suurlähettiläänsä Steinin, (…) ja tämä oli (…) 11. maaliskuuta ottanut yhteyden ulkoministeri Erkkoon. (…) Stein väitti, että Pietarin turvallisuus Suomenlahdelta tapahtuvan hyökkäyksen sattuessa riippui (…) [Suomenlahden] saarien antamisesta Neuvostoliiton käytettäväksi ja suositteli vuokrasopimusta parhaana ratkaisuna. (…) Neuvostohallitus oli (…) valmis vaihtamaan saaret itärajamme viereiseen 183 neliökilometriä laajaan alueeseen. (…) Suomen hallitus pysyi kuitenkin torjuvalla kannallaan. – Minun mielipiteeni oli, että meidän ehdottomasti pitäisi (…) osoittaa (…) myöntyväisyyttä, (…). Keskustelin Steinin ehdotuksesta ulkoministeri Erkon kanssa, mutta en onnistunut taivuttamaan häntä. Kävin myös tasavallan presidentin ja pääministeri Cajanderin luona (…). Huomautin, että saarista ei ollut maallemme mitään hyötyä (…). (…) Venäläisille (…) näillä saarillamme (…) oli todellista merkitystä (…). – Mielipiteeni eivät saavuttaneet mitään ymmärtämystä. (…) – Varoitin vakavasti antamasta suurlähettiläs Steinin matkustaa tyhjin käsin. Niin kuitenkin kävi. (…) – Eduskunta jätettiin tietämättömäksi Steinin käynnin tarkoituksesta. Ei voi kyllin valittaa (…) lyhytnäköistä pimitystä. (…) – (…) Suomen valtion johto oli jättänyt ottamatta varteen eräitä erittäin kiitollisia tilaisuuksia ja siten menettänyt mahdollisuutensa” (. G. Mannerheim: Muistelmat : toinen osa. Suomentanut Lauri Hakulinen. Otava. Helsinki 1952, s. 96 – 98. ”Menettelimmekö viisaasti viime talvena, kun venäläiset nostivat kysymyksen Suomenlahden saarista? Pienet saaret (ilman Suursaarta) ei ole meille tarpeellisia” (J. K. Paasikivi Väinö Tannerille 17.7.1939). ”(…) pitäisin hyvänä kauppana saada aikaan rauha antamalla Venäjälle saaret, joita se ilmeisesti kipeästi tarvitsee. Olen kuullut Mannerheimin olevan samalla kannalla, joten luovutus ei nähtävästi sotilaallisestikaan Suomea vahingoittaisi” (Tanner Paasikivelle 26.7.1939). J. K. Paasikiven ja V. Tannerin kirjeenvaihtoa kesällä 1939. Suomen historian dokumentteja 2. Toimittajat Mikko Juva et al. (1970): numero 544, s. 393 – 397.)

(Muutoin viittaan tietokirjaani Tuntematon Mannerheim [Nordbooks 2016].)

Kohta 2 toi mieleeni John F. Kennedyn salamurhaa koskevan ’virallisluonteisen totuuden’ hentouden (tänään murhan 56. vuosipäivänä).
Yksi totuuteen pyrkivistä on Paul Craig Roberts, jonka kirjoitukseen 24.9.2019 viittaan (https://www.paulcraigroberts.org/2019/09/24/the-coverup-of-president-john-f-kennedys-assassination-is-wearing-thin/).

Viittaan myös dokumenttiin “summarizing the powerful evidence that the Warren Commission Report on the assassination of President John F. Kennedy is a cover-up”. https://www.youtube.com/watch?v=W-l23ec-4mc

On kiistämätönä, että Erkko oli mahtpontinen, itseään täynnä oleva typerys ja megalomaanikko.
Emme jää kaipaamaan häntä, emmekä Erkon suvun aikaa maassamme, sillä ei pojasta polvi juuri parantunut (Aatos).

Valitettava tosasia on, että Otto Wille Kuusisen ”hallitukselle” oli Stalinin suunnitelmissa varattu rooli, ja sunnitelmat valloitetulle Suomelle oli olemassa.

Toinen Cajanderin hallituksen virhe oli (siis Erkon ulkoministeriksi pääsemisen jälkeen), ettei se ottanut NL:n suurlähetystön Jartsevin roolia Kremlin viestintuojana riittävän vakavasti.

Jälkikäteen ajateltuna Göringin neuvoa olisi pitänyt kokeilla, tai ainakin Stalinin viimeistä tarjousta.

Mutta se on jälkiviisautta se.

Monet silloin asioita ajattelevat sanoivat 1940, että ”tuo oli Erkon sota, jota Cajander rummutti esiin!” Tähän ajatuksen löytyy jopa nykyään tutkijatohtoreitakin mukaan.

Ei Mannerheim, Tanner, tai muutkaan 1941 alkavaa Jatkosotaa vastustaneet. Ryti oli siitä mielissään jopa suorassa radiopuheessaan kesäkuussa 29. päivä. Aseveljeys Hitleriin tunnettiin kansallisvelvoitteena. Kyllä lehdistö, suojeluskunnat, Lotta ja muut Suur-Suomijärjestöt olivat kansan villineet ajatukseen, että ”nyt mennään ja näytetään!” Hieman samaa, kuin nyt on NATO asiassa kiima saatu liukkaaksi. Yhä useammat heittävät ajatukset ”ottaa Viipuri ja Karjala takaisin”. Se ei eroa 1939 mielialasta yhtään.
YLE TV näyttää päivästä päivään 1930- luvun ”Suur-Suomi, suojeluskunta ja Ryssänviha elokuvia”. Ainutkaan ei niissä näe vihaa venäläisyyttä vastaan, tai rasismia kansanryhmää kohtaan. Koomikot pyytelee anteeksi jo mennisyyttään. Mikä kansakunta? Mikä moraalisus meillä onkaan, kun vanhuksemme kuolevat lääkkeiden ja hoidon puutteesen? Samalla hallitus löysi 68 miljoonaa maahan tulleille marraskuussa lisäbudjettia ylläpitoon.

Artikkeli vahvistaa jo aiemmin ja jo ennen talvisotaakin neuvotteluista tihkuneita tietoja suomalaisten päättäjien harhasta että Suomi on sotilaallinen voima jonka ei tarvitse tehdä mitään myönnytyksiä NLlle. NL kyllä yritti saada suomalaisia samalle aaltopituudelle kiristyneestä Euroopan tilanteesta mutta näyttää, että Erkolla ja Niukkasella ei ollut mitään järkevää ajatusta asiasta ja epäilyttää että heillä oli paha alkoholiongelma ja tai joku muu aivotoimintaa heikentävä syy.
Ministetien ongelman sotavoimat hoiteli joten kuten NLn kanssa mutta siitä tuli kyllä kohtuuttomia tappioita sekä ihmishengissä ja alue- että materiaalipuolella ja luulisi vastuuministereitä lopputulos ottaneen päähän mutta pullosta löytyi varmasti siihen apua. Mielenkiintoinen on myös ministeri Erkon kieltäytyminen elintärkeistä neuvotteluista ja lähetti sensijaan alemman tason valtuuskunnan niihin, oliko se juopon ylimielisyyttä vai poliittista pelkuruutta johon liittyi myös naapurimaiden liiallinen huomionottaminen ja kuuntelu. NL odotti vain pientä merkkiä Suomelta myönteiseen yhteiseen turvallisuus poliittiseen näkemymseen mutta sitä ei sitten koskaan näkynyt.
Nyt on taas sama tilanne tavallaan kuin ennen talvisotaa ja Suomessa poliittisen johdon ylintä tasoa myöten russofobiaa ja Venäjän uhkaa tuntuu olevan joka paikassa ja on tehty salaisia sopimuksia NATOn ja vielä erikseen NATOmaiden kanssa ja poliittinen eliitti luulee että sillä russofobia ja Venäjän uhka ja pelko häviää. Valitettavasti tilanne nyt on sama kuin talvisodan alla vaikka Suomi olisisikin NATOn jäsen niin sodan uhatessa NATO maiden 5.artiklan mukainen apu on valinnaista ja vapaaehtoista ja vaikka Suomen johto on nöyrin NATOn ja EUn alamainen niin avunantajia on harvassa jos ollenkaan. Onneksi Suomen itänaapuri ei nyt uhkaa Suomea ja se on hyvä asia kun Suomen herrat ei ole muuttuneet miksikään mitä ne oli ennen talvisotaa.

Erkko eli omissa kuvitelmissaan ja muut poliitikot miettivät kenen puolelle kallistua. Kuka voittaa sodan, oli tärkein määrääjä politiikassa eikä Suomen kansan turvallisuus. Olisipa Mannerheimilla ollut rohkeutta kaapata valta 1939 marraskuun neuvotteluiden aikana. Hänhän sen jo tavallaan tekikin osaksi, kun järjesti yleisen liikellekannallepanon kertausharjoitusten nimellä.

Tärkeintä Erkkojen toimintaa tutkittaessa on esittää kysymys MIKSI? Miksi Erkko vei Suomen sotaan, ja siihen ei saa vastausta muualta kun tämän suvun taustoja ja kytköksiä tutkimalla. Seuraavat otteet olen poiminut mielenkiintoisesta blokista, joka tuo uuden näkökulman ”Erkon sotaan”… blokin oli kirjoittanut nim. ”Admin.”

”VAI ERKON VAIMON SOTA

Viktor Vladimirovin kirjassa on mielenkiintoinen viittaus Erkon taustoihin: ”Erkkoa luonnehtiessaan Wuolijoki totesi hänen olevan vaimonsa voimakkaan vaikutuksen alainen. Erkon vaimo oli taas aikoinaan Englantiin asettuneiden ja neuvostovallan vastaiseen taisteluun aktiviisesti osallistuneiden venäläisten valkoemigranttien pahimpia edustajia. Vaimon vaikutus Erkkoon ilmeneni muun muassa siinä, että useiden vuosien ajan Erkko karttoi visusti Neuvostoliiton lähetystöä ja että Helsingin Sanomien päätoimittajana hän muutti tämän sanomalehden Neuvostoliitolle vihamieliseksi.”

”Yhtä kaikki, olkoon talvisota Erkon sota tai Erkon vaimon sota, tai jotain muuta, se oli sota, joka olisi hyvin voitu välttää. Tietysti suurin roisto oli Stalin, ja jossain taustalla oli toinen suuri roisto Hitler, mutta suomalaisten toiminta tilanteessa oli käsittämättömän naivia ja typerää.”

****
Se on selvää, että kaikkien avainpelaajien polku valtion nimestä riippumatta, johtaa samaan NWO lähteeseen, heistä jokainen palvelee samaa isäntää. Juuri sen vuoksi yritin löytää tietoa Eljas Erkon Vaimosta, NL vastaisesta aktivistista Eugenia Violet Sutcliffe’sta, mutta tuloksetta…. ja sekin kertoo meille jotakin. Selvää tässä on kuitenkin se, että suomalaiset poliitikot ovat pelänneet, ja pelkäävät vieläkin Erkkojen mafiaa, eli ulkomaiset kytkökset ovat tässäkin se ”pelote”, missä tämän suvun valta lepää.

Meidän sotamme ovat yhteydessä sionistien ja USAn politiikkaan jota tämäkin Kennedy’en murhista kertova artikkeli tukee
The Umbrella Man, the Sins of the Father, and the Kennedy Curse
LAURENT GUYÉNOT
In the Zionists’ view, JFK’s anti-Israel policies (discreet or secret) were part of a more general “Kennedy problem” that went back to his father’s attempt to prevent WWII by supporting Chamberlain’s appeasement with Hitler rather than Churchill’s appeasement with Stalin.
According to German documents declassified in 1949, the German Ambassador in London, Herbert von Dirksen, after meeting U.S. ambassador Joseph P. Kennedy in 1938, wrote that he “understood our Jewish policy completely,” and was “Germany’s best friend” in London.[3]
When Roosevelt entered the war, Joseph Kennedy resigned, and later complained privately that, “the Jews have won the war.”[4]
According to biographer David Nasaw, Joseph was not an anti-Semite in the racial sense, but rather someone who believed in a Jewish conspiracy to push the United States into an unnecessary war with Germany (Nasaw insists he was mistaken, because “Jewish influence on American foreign influence was negligible, its influence on the State Department nonexistent”).[5]

http://www.unz.com/article/the-umbrella-man-the-sins-of-the-father-and-the-kennedy-curse/

Erkon vaimoltaan saama venäjäkauna johti talvisotaan sotaan joka on noloa silloiselle suomen hallitukselle ja suomessa on nyt sama tilanne vaikka ei vaimon toimesta vaan natoistuneen hallinnon toimesta että venäjän kanssa ei taaskaan tule sopimusta. Jos tästä opitaan jotain niin sen että ääriaineksia ei pidä päästää vastuupaikoille.
Antti on kyllä rohkeampi kuin Erkko aikanaan ja aikoo matkustaa Moskovaan lähiaikoina.

Visegrád-maat juhlivat vapautumista kommunistisen diktatuurin ikeestä,
https://www.kansalainen.fi/visegrad-maat-juhlivat-vapautumista-kommunistisen-diktatuurin-ikeesta/

Tämänkin sivuston kommentoijissa on myös niitä, jotka nostalgisella kaiholla ajattelevat niitä aikoja, kun itäisessä naapurimaassamme oli vallankahvassa Suuri Johtaja, Isä Aurinkoinen, jota siellä taas on ruvettu propagandalla nostamaan entiseen arvoonsa. Tuota sokeaa ihailua ei näytä yhtään himmentävän ko. herran toimesta lahdatut kymmenet miljoonat venäläiset, mm.

Totuudenetsijä 23.11.2019 at 21:16

Ne ihmiset, joilla saattaisi olla eläviä muistoja Stalinista tai hänen ajastaan ovat jo sata vuotta vanhoja. Jos tiedät sellaisia olevan kommentoijien joukossa, kerro ihmeessä. Toimitus olisi kovasti kiinnostunut tietämään.

Itse olin Stalinin kuollessa kansakoulussa ekaluokalla enkä suoraan sanottuna muista hänestä mitään. TV tuli meille vasta 60-luvulla, joten sitäkään kautta ei päässyt tutustumaan.

Taas tätä kommarien ikuista paskanjauhantaa talvi-ja jatkosodasta!
Suomi ei olisi millään voinut estää tulevaa sotaa, jonka ryssä oli suunnitellut jo kauan ennen mitään neuvotteluja. Ryssän oli tarkoitus hyökätä Eurooppaan viimeistään vuoden – 42 aikana maailman suurimmalla hyökkäysarmeijalla, suunnitelma-Grozan mukaisesti.

Niin … tilastoihin ja viralliseen tietoon ja massoille manipuloituun tietoon on sellainenkin tieto juutalaisten kansainvälisestä almanakasta, jota julkaisee heidän maaliman kongressinsa.
”The 1940 edition listed the world’s Jewish population at 15,319,359. By the 1949 edition, deniers assert, that figure is listed as 15,713,638.”

Tuon tiedon pystyy googlaamaan aitojen sivujen valokuvakopioista. Itse 1949 almanakka on eräs Amerikan ja tavallaan maailmankin halutuin antikvaarinen teos. Tuon kömmähdyksen, eli aidon tiedon jälkeen allakka kerättiin kiireellä hävitettäväksi. Allakan tieto siis paljastaa, että 9 vuodessa juutalaisvästö lisääntyi lähes tiedetyn väestökasvun, 400 000 yksilön verran. Miten se 6 000 000 tapettua saadaan sinne sopimaan ilman valetta? En epäile, etteikö heitä tapettu kaasukammioissa, mutta se lopputotuus … on mitä?

Vielä pikku uutinen ajasta ja tiedoista. Josef Göbbels, Berliinin gauleiter, jouluna 1942 oli Hitlerin vieraana. Yhtenä joululahjana hän toi tiedon. ”Mein Führer! Ich erkläre Berlin zur jüdischen Freizone!” Siis juutalaisvapaa alue! Kuitenkin 1945 kesäkuussa sieltä voittajien ruokakupongeillekin löytyi heti 3 000 juutalaista! Syksymmällä hiililämmityksen saantijonossa oli 4 300 juutalaista! On siis puhe vain tuhotusta Berliinistä. Samaan aikaan väitetään 8 600 juutalaista muuttaneen Saksasta kesäkuusta 1945 kesäkuuhun 1946 USA:han.

Epäilemättä Talvisota olisi voitu välttää suostumalla NL:n aluevaatimuksiin ja alueiden vaihtoon. Mannerheim ja muutkin ymmärsivät naapurimaan turvallisuustarpeet, vaikka edelleen meinanderit ym. höpöttävät vain etupiireistä. Kehitys Euroopassa (Saksa ja sen varustaumininen ym.) olivat aktualisoineet turvallisuuskysymyksen, ja tässä mielessä neuvostojohto toimi järkevästi. Sen sijaan ns. Jatkosotaan (yhtä kummallinen käsite kuin puolustusvoitto, jota ei muualla tunneta) joutumista se ei olisi estänyt. Olimme siinä vaiheessa natsi-Saksan etupiiriä, ja revanssihenki suur-Suomi aatteineen oli muhinut vahvana jo Tarton ”häpeärauhasta” lähtien. Suomessa oltiin muutenkin kallellaan Saksan suuntaan, vaikka esim. Rytiä ja Mannerheimia pidetään länteen suuntautuneina.

Suomen suhtautuminen Neuvosto-Venäjään ja myöhemmin Neuostoliittoon oli alusta lähtien jyrkkä, vaikka lähteiden (Stalinin varjo Suomen yllä ym.) neuvostojohto pyrki käsittelemään vastapuolta korrektisti ja tasavertaisesti. Tämä jäykkä linja ei pidemmän päälle toiminut kun tilanne muuttui Talvisodan alla. Kun NL lisäsi painetta ensin irtisanomalla hyökkäämättömyyssopimuksen ja sitten järjestämällä ns. Mainilan laukaukset, olisi viimeistään tässä vaiheessa pitänyt herätä, varsinkin, kun tätä yritettiin myös muilta tahoilta. Oli selvää tilannetajun puutetta, tuudittautumista ”laillisuusperiaatteeseen” ja taitamattomuutta, vaikka piti olla selvää, että NL:sta oli tullut sotilaallinen voimatekijä.

Koska NL:n luoteisosan (Leningradin) turvallisuus oli ensisijainen ponnin aluevaatimuksille, koko Suomen haltuunotto tuskin oli alun perin tavoitteena, vaikka suunnitelmat tällekin tietenkin olivat, sitähän varten sotilaat ovat. Kun sitten konfliktiin jouduttiin eikä Suomea pidetty kummoisenakaan vastustajana, sodalla ja sen uhrauksilla oli saatavissa enemmän kuin aivan välttämättömäksi koettu. Nyt puolestaan neuvostojohto arvioi tilanteen väärin. Ukrainalaisten joukkojen heittäminen pohjoisen pakkasiin ja synkkin metsiin katkaisemaan Suomen lienee virheistä pahin. Mikäli vääntöä olisi jatkettu, NL olisi epäilemättä edennyt pitemmälle kuin mitä tapahtui, mutta mm. sitkeän vastarinnan takia tyytyi lähes alkuperäisiin vaatimuksiina (ryyditettynä mm. Viipurilla, osalla Kuusamoa ja Petsamoa).

Suomen ja nykyisen Venäjän raja kulkee historiallisesti (ja muutenkin) suurin piirtein siellä, mihin se ”kuuluukin” (riittävän kaukana Pietarin metropolista), vaikka hienon Viipurin (josta isänpuolen sukuni on lähtöisin mutta jota ei enää ole) olisi suonut jäävän rajan tälle puolen. Petsamon strateginen merkitys suurvalloille oli taas niin suuri, että siitä luopumistakin mietittiin maailmansodan alla; kaivosyrityksetkin olivat ulkomaalaisia.

Nykyinen raja on lähellä Ruotsin ja Venäjän sopimaa rajaa 1700-luvun alussa (Pietari Suuren raja), jolloin Ruotsi menetti Laatokan Karjalan Viipureineen. Autonomian aikana tämä alue liitettiin ”takaisin” Suomen suuriruhtinaskuntaan (mikä on verrattavissa Krimin liittämiseen Ukrainan neuvostotasavaltaan sillä erotuksella, että maamme kehitykselle ”vanhan Suomen” liittämisellä oli todellista merkitystä). Tämä raja oli sitten pohjana rauhanneuvotteluille Neuvosto-Venäjän kanssa, joka ei katsonut olleensa sodassa Suomen kanssa (Suomi taisi voittaa väännön ja sai pitää ”sotasaaliinsa”). Neuvostovalta oli heikkouden tilassa ja sopimukseen piti päästä nopeasti. Niinpä raja jäi aivan Pietarin porteille. Ilmeisesti tätä ei myöskään pidetty turvallisuuusuhkana, olihan Saksa kokenut romahduksen ja muut ulkovallat hyväksyneet de facto neuvostovallan. Uudelleenarvio tehtiin, kun Saksa aloitti varustautumisen ja laajentumispolitiikkansa.

Lopuksi pari sanaa ”Venäjän uhasta”, tuosta rapakon takaa masinoidusta kampanjasta (USA ”tarvitsee” aina ulkoisen uhan, joksi käy vaikka marsilaiset, ja NL:n ”perillisenä” Venäjä on tähän tarkoitukseen erittäin sopiva vanhoine pohjineen).

Pidän Venäjää turvallisuusuhkana siinä tapauksessa, että siitä paisuu samantapainen taloudellis-sotilaallinen suur- tai maailmanvalta kuin nykyinen, ainoa supervalta. Venäjän kehitystä seuranneena tämä ei näytä todennäköiseltä. Todennäköisempää on, että joudumme jälleen kerran (tahtoen tai tahtomattaan) suurvaltojen välisen selkkauksen kärsijöiksi. Tämä on todellinen uhka, jolta voidaan myös välttyä, jos halutaan.

Historia osoittaa, ettei Venäjä ole koskaan hyökännyt Suomeen. Sellaista valtiota kuin Suomi-Ruotsi ei ole koskaan ollut, oli vain Ruotsin kuningaskunta, joka kävi sotia mm. Venäjän keisarikuntaa vastaan ja jossa suomalaiset olivat erinomaista tykinruokaa. Niiden seurauksena Ruotsin itäisestä maakunnasta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta. Talvisota ja ”jatkosota”puolestaan olivat sotaa Neuvostoliittoa, jonka johdossa oli eräs georgialainen teräsmies, vastaan. Vastassa eivät olleet ”venäläiset” vaan neuvostojoukot/-sotilaat, vaikka he lienevät olleet suurin etninen ryhmä. Ukrainalaisten lisäksi ei pidä unohtaa muita ”vähävenäläisiä” , joiden lisäksi rintamalla oli niin Kaukasuksen kristittyjä kuin muslimeja, Siperian alkuperäiskansojen edustajia ym. kansanryhmiä. Sanottakoon vielä, että jos NL olisi sotien jälkeen miehittänyt natsi-Saksan liittolaisen Suomen, maailma ei olisi sille korvaansa lotkauttanut.

”Seiso omilla jaloillasi äläkä luota vieraan apuun.” Mielestäni tämä onnistui paremmin ns. kylmän sodan aikana. Voi kysyä, mihin Suomen ja suomalaisten itseluottamus on kadonnut, kun jälleen olemme rähmällämme? Pystymme varmasti pitämään puolemme ulkoisia uhkia vastaan ellemme sekaannu isompien mittelöihin.

PS. Historiaa kirjoitetaan yleensä kansallisista lähtökohdista, jolloin tulkinnat ovat harvoin objektiivisia tai monipuolisesti aihetta tarkastelevia. Minulle silmiä avaava oli tieto, että vielä 1980-luvulla Suomen sisälissotaa (Civil War) käsittelevässä väitökirjassa hyväksyttin ainoastaan käsite Vapaussota. Nyt tilanne on toinen, mutta itse ongelma ei ole kadonnut mihinkään, siitä poliittisesti korrektit historian oppituoleilla istuvat pitävät huolen.

Sivumennen sanoen veljesotamme ei ansaitse vapaussodan nimitystä ellei sillä tarkoiteta valkoisen osapuolen vapautumista punaisista ja näiden syrjäyttämistä vallasta. Kummallakin puolella oli vieraita joukkoja. Mm. virolaiset sen sijaan kävivät aidon ”vapaussodan” – suomalaisten tukemana.

Holmes! Stalin maksoi USA:han jokaisen laitteen kullalla ja hopealla. Jopa sen 70 000 kiloa, joka makaa Atlantin pohjassa kahteen kertaan, nyt riitakysymyksenä, onko se löytäjän, USA:n, vai Venäjän. Stalin lähetti jopa kriittisimpään aikaan etukäteen polttoaineista ja kuorma-autoista kultaa Amerikkaan.
Englanti jäi USA:lle velkaa sotaleluista noin 1 700 miljoona puntaa. Melkoinen raha 1945! Sai sen anteeksi ja heille jäi myytäväksi valtava loppuun romuksi mennyt kalusto. Sitä tosin sulatettiin veturia, laivaevyjä ja muuta siviilitavaraa aina 1950- luvun loppuun saakka. Vauxhall ja Thames merkkiset autot olivat us-sotalaivojen sulatuspelliä.

Neukkula ei maksanut kokonaisvelasta takaisin edes kymmenesosaakaan!

Usa sai ”vastalainana” takaisin muilta liittoutuneilta 8 miljardin edestä tarvikkeita Brittien osuuden ollessa tästä 90%.

Uutta meille ehkä yllättävää tietoa — lluminaatin tavoite oli tuhota Saksa Hitlerin avulla ja luoda perusta EU:lle joka jäisi sen kontrolliin — kuten on jäänytkin
WW2 siis tuotti tuloksen jota haettiinkin
Hitler’s British Handler
Was Baron William de Ropp (1886-1973) Hitler’s British handler?

In terms of the Illuminati Jewish goal to destroy Germany as an independent force in the world, this is very revealing. The Illuminati protected Hitler. He was their man.
Baron William de Ropp, Hanfstaengl and Smith are further evidence that World War Two was contrived by the Illuminati to destroy the nation states of Europe and provide a rationale for Israel. By Illuminati, I am referring to the satanic secret society within Freemasonry that executes the agenda of the central banking cartel.

From the TV news to movies, from the Internet to the classroom, our perception of reality is created by the Illuminati (Cabalist) Jewish banking cartel. History is theatre scripted by these psychopaths to degrade and enslave mankind while increasing their own power and wealth.
https://www.henrymakow.com/the_british_agent_at_hitlers_e.html

Tuo asettaa Talvisotammekin uuteen valoon.
Aika luonnolliselta tuntuisi – kun Britannian Illut olivat luomassa Hitlerin avulla (tämän ilmeisesti asiaa tajuamatta?) Saksan tuhoavaa sotaa NL:a vastaan — että he myös pyrkivät vaikuttamaan maamme sionistien ratkaisuun koskien Stalinin rauhan tarjouksia.
Ehkä meitä käytettiin pelinappulana isommissa kuvioissa? luomaan laajempaa rintamaa ja siten heikentämään Stalinin armeijan iskukykyä Saksaa vastaan

Tehdäänpä tästä Machiavellin Ruhtinas kirjasta johtopäätöksiä koskien nykyisiä’ ’Ruhtinaitamme’

Machiavelli ei kirjassaan Ruhtinas silti ylistänyt jyrkkää vallankäyttöä sinänsä, vaan ainoastaan välineenä luoda vahva ja itsenäinen valtio, joka turvaa kansalaisten vapaudet ja turvallisuuden. Machiavelli piti myös tärkeänä eroa välttämättömän julmuuden ja mielivaltaisen, jatkuvan julmuuden välillä. Hänestä väkivallan kuuluu olla kertaluontoista.
——-Ketkä nykyisistä ruhtinaista luovat jatkuvaa ja mielivaltaista väkivaltaa ja luovat turvattomuutta maailmaan?
Siihen on helppo vastata: Trump, Netanyahu ja EU:n sekä Naton ruhtinaat briteiilä ja saudi-ruhtinailla vahvistettuna. Siis lyhyesti ’läntistä arvoyhteisöä’ hallitsevat ruhtinaat

M:n mukaan ruhtinaan vallassapysymiselle oleellista on tasapainotella sotilaiden, ylimysten ja kansan suhtautumisessa ruhtinaaseen. Sotilaat ovat vaaraksi ruhtinaan vallalle, jos he pitävät ruhtinasta heikkona.
Kansan arvostuksen saaminen usein aiheuttaa närää ylimystössä ja päinvastoin. M toteaa tästä mm. että ylimyksiä voi ruhtinas aina vaihtaa, mutta kansaa ei. Hän piti myös parempana hallita kansaa virkamiesten ja ministerien kuin perintöaatelin avulla.
——-Tsaarin Venäjä (pre-1917 Venäjä) sortui juuri ylimystön (aristokraattien) vallan suosimiseen ja menetti pelin bolseviikeille.

Ulkopolitiikassa Machiavelli piti tärkeänä, että ruhtinas ei liittoudu itseään voimakkaampien valtioiden kanssa, koska piti väistämättömänä näiden ikeen alle joutumista.
——Meidän nykyinen ’ruhtinaamme’ ei ainakaan tästä ole piitaannut ja siksi olemme eu- ja nato-ikeen alla. Miten on sitten Trumpin laita? kun neokonnat näyttävät olevan vahvempia kuin Usan valkoinen väestö joka on jäämässä konnien kynsiin

M käsittelee Ruhtinaassa laajalti sotataitoa ja arvosteli Italiassa silloin vallinnutta palkka-armeijakäytäntöä.
Hänen mielestään palkka-armeijoiden uskollisuus oli häilyvä eikä palkka-armeija ollut yhtä uhrautuvainen kuin kansallinen armeija. Hän myös esitti, että on enemmän palkka-armeijan etujen mukaista lietsoa ja pitkittää väkivaltaisuuksia kuin lopettaa ne. Sekä palkka-armeijan että koko kansan osalta hän oli muutenkin sitä mieltä, että kaikki vannovat uskollisuutta helposti rauhan aikana, mutta kun on tosi kyseessä, niin uskollisuus katoaa.
——-Ja kuka näitä palkka-armeijoita nykyisin käyttääkään? Kukas muu kuin nwo-eliitti
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruhtinas_(kirja)

Tietoa opimme muilta, viisaus on hankittava itse. Viisauden kaivon vesi pulppuaa yksinäisten ajatustemme ja haaveittemme syvyyksistä. Sen vesi on kirkasta ja kylmää kuin totuus mutta maistuu kitkerältä kuin murhe.
(Axel Munthe)