Tapaus Assange ja tuomarin sidonnaisuudet

Onko kuttu kaalimaan vartijana Julian Assangen luovutusoikeudenkäynnissä?

12

Kuva: Thierry Ehrmann (CC BY 2.0)

Tuomari lady Emma Arbuthnot valvoo oikeusprosessia, joka päättää WikiLeaksin perustajan Julian Assangen luovuttamisesta Yhdysvaltoihin. Viime aikoina on tullut esiin seikkoja, jotka asettavat hänen puolueettomuutensa kyseenalaiseksi.

Lady Arbuthnotin puoliso James Arbuthnot, Edronin paroni, konservatiivien brittiparlamentaarikko ja entinen puolustusministeri istuu asevalmistaja Thales Groupin johtokunnassa ja toimi vielä alkuvuonna asevalmistaja Babcock Internationalin neuvonantajana. Molemmat asevalmistajat ovat Britannian puolustusministeriön asetoimittajia.

Brittiläisiä tuomareita vaaditaan ilmoittamaan mahdolliset eturistiriitakytköksensä; Daily Maverickin toimittajien Mark Curtisin ja Matt Kennardin mukaan lady Arbuthnot on jättänyt noudattamatta ilmoitusvelvollisuutta.

James Arbuthnot on yhdessä puolisonsa kanssa saanut amerikkalaiselta asevalmistaja Bechtel Management Company Ltd:lta liput Chelsean kukkanäyttelyyn, arvoltaan 1250 puntaa. Bechtelillä on 215 miljoonan punnan arvoinen sopimus Britannian puolustusministeriön kanssa. Yksi Bechtelin toiminta-aloista on kyberturvallisuus. WikiLeaksin julkaisemien tietojen perusteella Bechtelillä on vaikutusvaltaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan.

Paroni Arbuthnoth puolisoineen on visiteerannut ”kustannukset maksetaan” -matkoilla Turkissa, tapaamassa henkilöitä, jotka WikiLeaks on paljastanut. ”Joten samaan aikaan kun lady Arbuthnoth valvoi Assangen lakitapausta, hänen puolisonsa neuvotteli sellaisten turkkilaisten kanssa, jotka WikiLeaks oli paljastanut ja joilla on motiivi rangaista Assangea ja WikiLeaksia”, kirjoittavat Kennard ja Curtis.

WikiLeaksin paljastusten seurauksena hallituspuolue AKP kävi paljastuksista kirjoittaneiden turkkilaisten journalistien kimppuun ja heitti heitä vankilaan kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta.

Lordi Arbuthnotin ja muiden brittidelegaattien matkan Turkkiin maksoi Boshporus Centre for Global Affairs, joka kuvailee itseään lehdistön vapautta monitoroivaksi kansalaisjärjestöksi. Todellisuudessa kyseinen järjestö on Berat Albayrakin rahoittama ja sen pääasiallinen tehtävä on tukahduttaa kriittinen journalismi. ”Kansalaisjärjestö” on kärähtänyt mm. lukuisten Turkin hallitusta kannattavien trolli-valetilien ylläpitämisestä.

Lordi Arbuthnotilla on runsaasti kytköksiä sellaisiin brittitiedustelun toimijoihin, jotka Wikileaks on paljastanut ja jotka ovat tehneet operaatioita WikiLeaksia vastaan. Daily Maverickin artikkelissa luetellaan runsaasti kytköksiä.

Lordi ja lady Arbuthnotin poika Alexander työskentelee Vitruvian Partners -rahastossa, joka on investoinut kyberturvallisuusalan yritykseen nimeltä Darktrace, joka on entisten brittitiedusteluvirkailijoiden perustama. Muutoin Darktracen työntekijät ovat pääasiassa Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden viraston NSA:n sekä keskustiedustelupalvelu CIA:n entisiä työntekijöitä. NSA ja CIA taas ovat Yhdysvaltain hallinnon Julian Assangea vastaan nostamien vakoilusyytteiden taustalla.

Stephen Huxter, MI5:n kyberturvallisuustiimin jäsen, nousi Darktracen toimitusjohtajaksi, ja sen neuvoa antavassa toimikunnassa istuu MI5:n entinen johtaja, Sir Jonathan Evans. Huxter palkkasi brittien tiedustelu- ja turvallisuuspalvelussa (GCHQ, Government Communications Headquarters) 30 vuotta työskennelleen Andrew Francen. France työskenteli tietoturvallisuusriski-konsultti IRM:in (Information Risk Management) neuvontajana, ja IRM:n johtokunnassa istui lordi James Arbuthnot.

Daily Maverick huomauttaa vaikuttavan siltä, että Darktrace perustettiin vastaukseksi sellaisten tietovuotajien kuin Bradley — nykyään Chelsea — Manning, Julian Assange ja Edward Snowden tekemiin paljastuksiin; yhtiö perustettiin neljä päivää sen jälkeen kun The Guardian julkaisi ensimmäiset Edward Snowdenin paljastukset Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden viraston NSA:n kaiken kaikkialla kattavasta valvonnasta ja NSA:n yhteistyöstä brittien CGHQ:n kanssa. WikiLeaks on julkaissut materiaalia, joka osoittaa CGHQ:n pitäneen yhteisiä työpajoja CIA:n kanssa etsiäkseen keinoja murtautua kotitalouksien kulutuselektroniikkaan.

Darktracen omassa esittelyssä kuvataan yrityksen lähtevän siitä oletuksesta, että verkkoon on jo tunkeudettu, ja myös yrityksen oma työntekijä voi olla turvallisuusriski.

Jo vuoden kuluttua yritystoiminnan aloittamisesta Darktracen toimitusjohtaja Nicole Eagan matkusti yhdessä brittipääministeri David Cameronin kanssa tapaamaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa.

Alexander Arbuthnot työskenteli 2010–16 amerikkalaisyhtiö Symantecilla, joka on Yhdysvaltain hallituksen alihankkijoita. Työsuhde alkoi neljä kuukautta sen jälkeen, kun Chelsea Manning alkoi vuotaa diplomaattisähkeitä Yhdysvaltain armeijan toiminnasta Irakissa.

CIA on tehnyt selväksi, että se työskentelee Wikileaksin kaatamiseksi. Hiljattain julkisuuteen saatettiin nauhoitteet, joiden perusteella tiedetään espanjalaisen yrityksen vakoilleen Julian Assangea Yhdysvaltain laskuun koko sen ajan, kun Assange oleili suojapaikassaan Lontoossa sijaitsevassa Ecuadorin lähetystössä. Assangen keskustelut asianajajansa kanssa häntä nyt uhkaavassa pakkosiirto-jutussa ovat nekin nauhalla.

Assangen luovutuksesta päättävää tuomaria valvoo lady Emma Arbuthnot, joka siis ei ole muistanut ilmoittaa esteellisyyksistään jutun käsittelyyn.

Julian Assangea pidetään tällä hetkellä vankina brittiläisessä Belmarshin vankilassa oloissa, joita YK:n erikoisraportoija Nils Meltzer on kuvaillut psykologiseksi kidutukseksi.

Kommentti

Ruotsi on luopunut Assangea vastaan nostamistaan raiskaussyytteistä. Daily Maverickin kuvaama ”verkostoituminen” näkyi myös Ruotsissa syyttäjän ja toisen väitetyn uhrin kanssa; toinen nainen ei alun perinkään halunnut nostaa syytteitä, poliisin painostuksesta huolimatta.

Saatte verkostoitumisesta toisenkin esimerkin. Luin taannoin uudelleen Jessikka Arosta ja brittien trollitehtaasta kertovan artikkelin lähdemateriaaleja. Yhdessä niistä hahmotellaan seuraavasti: ”Potentiaalia käyttää Naton entisiä apulaispääsihteereitä, kuten Jean Francois Bureauta, jonka vaimon sisar on naimisissa Bernard Kouchnerin kanssa ja jonka poika omistaa mediayhtiön” (”Potential to use former NATO ASGs, eg Jean Francois Bureau, who’s wife’s sister is married to Bernard Kouchner and whose son has a media company”).

Muistettakoon vielä, että Yhdysvaltain liittovaltion tuomari päätti jo kesällä, ettei Assange tai WikiLeaks ole tehnyt rikosta julkaistessaan vuodetut dokumentit. Mies on siis tutkintavankeudessa, vaikka rikosta ei ole tapahtunut. Massamediaa puolestaan ei näy kiinnostavan journalistinen vapaus.

Riikka Söyring

12 KOMMENTTIA

  1. Hyvä ja ymmärrystä avartava artikkeli
    ”Massamediaa puolestaan ei näy kiinnostavan journalistinen vapaus.”

    Näin on, totuus on sille sivuasia ja se näkyy hyvin tässäkin jutussa josta totuutta ei saada kerrottua kansalle. Mieluummin kannetaan se häpeä joka perättömiä puhuvaa seuraa.
    Hyvä kun kuitenkin pääsemme totuuden juurille VastaValkean totuutta etsivien ja sitä pelkäämättömien työn tuloksena.

  2. Deepstaten tuomari ja MI6 sekä CIA hoitavat Assangen USAan ja niiden juonittelua vastaan on kenenkään mahdoton toimia kun niillä on laaja kokemus laittomista likaisista tempuista ja vaikka yksi tuomari todettaisiinkin jääviksi Assangen luovutuspäätökseen niin tilalle löytyy toinen tiedustelun puolella oleva tuomari ja tarvittaessa useampiakin.
    Artikkelissa tuli myös selvästi esiin miten länsi hoitelee sananvapauden pois päiväjärjestyksestä tiedustelun laittomin keinoin ja englannin yläluokan sekä teknologiateollisuuden avustamana ja osoittaa Englannin ja USAn olevan luokkayhteiskuntia jossa on eri lait yläluokalle ja muille.

  3. vallanpitäjät on saanu noita ”sidonnaisia” henkilöitä jo niin moniin paikkoihin,vähän joka puolelle on ”soluttaunut” sitä porukkaa,HRW,amnesty,yms muut ihmisoikeus järjestöt,kuin myös mediat,oikeusjärjestelmät,ja ties missä muualla,six varmaan saadaan niin yksipuolista kuvaa ja uutisointia.
    ja mediat on hiljaa assangesta,paitsi jos jotain voi sanoo,jonka voi ajatella sen imagolle huonona,no toisaalta täys hiljasuus ollu vaikka noista douman OPCW vuodoistakin,ajatella kuinka paljon oli juttua ”kemiallisestaiskusta”…luulis aiheen kiinnostavan yhäti,mutta väärä narratiivi nyt…joka taasen osoittaa median olevan täysin kontrollissa

    • Daily Maverick/Declassified UK 4. syyskuuta 2020:

      ”The husband of the chief magistrate overseeing Julian Assange’s extradition case was closely associated with a lobby group publicly criticising the WikiLeaks founder around the time his wife was ruling against Assange, it can be revealed. […]
      Westminster chief magistrate Lady Emma Arbuthnot made two key legal rulings against WikiLeaks founder Julian Assange in February 2018, which ensured he would not be able to take up his asylum in Ecuador.

      Around this time, her husband, Lord James Arbuthnot, a former Conservative defence minister with links to the British military and intelligence establishment, was working closely with the neo-conservative Henry Jackson Society (HJS), a pressure group with a strongly anti-Assange agenda. Lord Arbuthnot has hosted and chaired events for the HJS at the House of Lords and long sat on its “political council”. […]
      […]
      Lady Arbuthnot also rejected the findings of the UN Working Group on Arbitrary Detention, commenting: “I do not find that Mr Assange’s stay in the Embassy is inappropriate, unjust, unpredictable, unreasonable, unnecessary or disproportionate.” She added: “I give little weight to the views of the Working Group.”
      […]
      Neither the HJS nor Lord Arbuthnot responded to Declassified’s questions about whether the political council had been consulted on the HJS’s position on Julian Assange or WikiLeaks. The HJS has been exposed in WikiLeaks releases.

      The HJS is closely aligned with the neo-conservative movement in the US and has access to the highest levels of the American government and its intelligence community.
      […]
      In October 2016, the HJS released a statement to the media, which claimed: “Mr Assange has a long track record of stealing and distributing information, peddling conspiracy theories, and casting aspersions on the moral standing of western democratic governments. He has done this whilst supporting, and being supported by, autocratic regimes.”

      No evidence was supplied to support the assertions. At the time, Lord Arbuthnot sat on the group’s political council.
      […]
      Declassified has previously revealed that Sajid Javid, who as home secretary in 2019 certified the initial US extradition request for Assange, attended six secretive meetings organised by a US institute which has published calls for Assange to be assassinated or taken down.

      Conflicts of interest

      Declassified recently revealed that the HJS, which does not disclose its funders, had been given £80,000 by the UK Home Office to produce a report on UK connections to Islamist terrorism. The HJS was also revealed by the Sunday Times in 2017 to be receiving £10,000 a month from the Japanese embassy in London “to wage a propaganda campaign against China” in the British media.
      […]
      However, Declassified has repeatedly revealed that Lady Arbuthnot’s position is mired in conflicts of interests involving her husband and son. Declassified previously revealed that Lady Arbuthnot personally received financial benefits from secretive “partner” organisations of the UK Foreign Office, which in 2018 called Assange a “miserable little worm”.
      {…]
      A Freedom of Information request sent by Declassified to the UK Ministry of Justice (MOJ) in August asking what this “perception of bias” pertained to — and whether Lady Arbuthnot had played a role in appointing the junior judge now ruling in the case — was rejected.

      The MOJ said the information could not be disclosed because the request was “asking for an explanation” rather than “recorded information”. It further told Declassified it “does not hold any information” on what date the decision was made for Lady Arbuthnot to step aside from the case. The same questions put to Westminster Magistrates Court also went unanswered.

      Declassified previously revealed that the MOJ has blocked the release of basic information about the current presiding judge in the case, Vanessa Baraitser, in what appears to be an irregular application of the Freedom of Information Act. Baraitser, who was likely chosen by Lady Arbuthnot, has a 96% extradition record, according to publicly available information. […]”
      https://www.dailymaverick.co.za/article/2020-09-04-as-british-judge-made-rulings-against-julian-assange-her-husband-was-involved-with-right-wing-lobby-group-briefing-against-wikileaks-founder/

  4. Erinomainen artikkeli, taattua Riikkaa. Vastaus löytynennenee kaikki tietävältä ja kaikki taitavalta Pirkanmaan Käräjäoikeudelta. Miksi minunkin sinisenköyhän eläkeläisen pitää maksaa oikeudenkäynti, jossa ovat osallisina Irakilaiset kaksoset. Suomalainen oikeuslaitos on läpimätä, sitä se on aina ollut aina hamasta Pentti Haanpään painokanneköppäilystä lähtien ja sitä se tulee aina olemaan.

  5. Ei Assangen vapauttavasta tuomiosta Suomen valtamedia ole hiiskunut sanaakaan mutta nykyäänhän se menee niin että venäjän lehdistö ensin uutisoi näistä vaietuista aiheista ja sitten lännen valtamedia joutuu myös julkaisemaan uutiset mutta Suomen valta media ei julkaise.
    Naton deepstate näyttää tätäkin Assangen vangitsemista puuhaavan ellei siitten tee Assangelle Epsteinit brittivankilassa.

  6. Assangen ajojahti ja vaino on täyttä kidutusta. Deep state ja NWO pitää narratiivistaan kiinni rautahanskoin. Totuus pitää piilottaa ja samalla luoda narratiiviin sopiva ”totuus”. Väärä tieto on vihatotuutta

  7. Demokratia, sananvapaus ja puolueeton oikeus sekä tasaarvo näyttää länsimaissa karkaavan kaus pois kun naton deep state niissä jyrää ne sileäksi. Assange istuu vielä deep state vankilassa Briteissä vaikka USAn ja Ruotsin oikeus on luopunut vaateistaan häntä vastaan eli on nyt deep staten käsissä ellei britit tee oikeaa päätöstä. Vaikeneminen ja Assangen arkaluonteisten mutta julkisuutta vaativien asioiden kaivelun aiheuttama lännen touhujen paljastuminen on aiheuttanut sen että lännessä on vain harva keskeinen mediapersoona on puolustanut Assangea ja Briteissä on käyty politiikkojen kimppuun jos on uskaltaneet avata suunsa Assangen puolesta. Assangen toiminta on hyvä koska se paljastaa toisen pimeän puolen lännen hyvin kiillotetusta julkisivusta.

  8. Ylewatch-blogisti:

    ”VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ RAIJA TOIVIAINEN ON SAATAVA TUOMITTAVAKSI KORKEIMPAAN OIKEUTEEN!

    Suomen kansan edustajaa näyttelevän vihreiden Pirkka-Pekka Peteliuksen viikolla nostama anteeksipyyntökohu nousi viikonlopun aikana uusille kierroksille. Yle uutisten verkkosivut julkaisi perjantaina uutisen Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista – pyydetään tutkimaan kiihottamista kansanryhmää vastaan, jossa kerrotaan poliisin käynnistäneen esitutkintalain mukaisen esiselvityksen.

    Uutisen julkaiseminen jälkeen Yle toi esiin oman mielipiteensä vähemmistöjen erityisasemasta uutisjutussaan Kolme kokemusta siitä, miten Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsit vaikeuttivat elämää: Pilkkalauluja päin naamaa, selittelyä, varovaisuutta baarissa. Siinä hyväosaiset city-saamelaiset ja romanit uhriutuvat paisuttelemalla ”syrjintäkokemuksiaan”, jotka johtuvat enimmäkseen heidän pikkusieluisesta huumorintajuttomuudestaan.

    Agendauutisen taustalla on nykyliberaalien vallalla oleva ajatus, että vain vallassaolijoista saisi tehdä pilaa, koska heikommassa asemassa (usein omasta syystään) olevat eivät muka osaisi puolustautua eikä heillä olisi vahvoja tukijoita. Todellisuudessa juuri ”heikommassa” asemassa olevat ”vähemmistöt” (globaalisti värilliset ovat murskaava enemmistö) ovat kantaväestövihamielisen globalistieliitin erityisessä suojeluksessa. Kun ”vähemmistöjen” suoja-asemaa lisätään entisestään, heistä tulee eräänlainen uusi koskematon ”eliitti”, jonka arvostelu ja pilkkaaminen kriminalisoidaan jopa taannehtivasti kuten Neuvostoliitossa. Juuri näin on käymässä, mikäli vanhoista tv-sarjoista tehdyt tutkintapyynnöt johtavat syytteisiin…”

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2019/11/valtakunnansyyttaja-raija-toiviainen-on.html

  9. Julian Assange’s Attorney Speaks Out on the Hopes and
    Hazards of His Upcoming Trial in London on Feb. 24

    Assange’s legal advisor Renata Avila joins Gray Zone investigative reporter Max Blumenthal, Black Agenda Report founder Glen Ford, and Green Party presidential candidate Howie Hawkins in Randy Credico’s acclaimed radio series, “Assange: Countdown to Freedom” – hosted by CovertAction Magazine with breaking news updates from Courage Foundation Director Nathan Fuller. Click here to listen.

    This is the seventh and latest episode in Credico’s ongoing radio exploration of the prosecution and persecution of the imprisoned WikiLeaks founder. Keep listening for late-breaking updates on the approaching extradition trial of Julian Assange in London.

    You can listen to the prior
    episodes here:
    Episode 1
    Episode 2
    Episode 3
    Episode 4
    Episode 5
    Episode 6

    And stay tuned as new episodes are added weekly.

    Countdown host Randy Credico is an edgy political satirist, radical activist, standup comic, former candidate for Senator, Mayor, and Governor of New York. He visited Julian at the Ecuadoran embassy in London and is actively coordinating public support for him in the U.S. and abroad. Because Randy is adept at evading news blackouts and cutting through official stonewalling, he’ll be bringing you gripping live-audio debriefings and analyses from the defense attorneys, witnesses, journalists and activists who are desperately fighting to protect Julian Assange from a lifetime sentence behind bars.

    Click here to listen to the 7th and latest episode.

    And, again, stay tuned as new episodes are added weekly.

    Sincerely,
    Chris Agee
    Executive Editor
    CovertAction Magazine

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here