
Kuva: Medium.com (vuotava OPCW-ämpäri) ja Wikimedia Commons (Newsweekin logo), muokkaus: Vesa Raiskila
Newsweek-lehden toimittaja Tareq Haddad ilmoitti Twitterissä irtisanoutuvansa, koska lehti kieltäytyi julkaisemasta hänen artikkeliaan kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n vuodetusta sähköpostiviestistä, joka osaltaan osoittaa järjestön johtajiston vääristelleen ja sensuroineen järjestön omien tutkijoiden johtopäätelmiä raporteissaan. Vääristellyt raportit ovat antaneet tukea länsimaiden väitteille, että Syyrian hallitus olisi tehnyt kemiallisen iskun Doumassa, Damaskoksen esikaupungissa, huhtikuussa 2018.

”Erosin Newsweekistä kun yritykseni julkaista uutisoinnin arvoisia paljastuksia vuodetusta OPCW:n kirjeestä [=sähköpostiviestistä] estettiin ilman hyväksyttävää perustetta”, Haddad kirjoittaa Twitterissä. Jatkotviitissä hän kertoo, että hänellä on todisteita myös toisesta tapauksesta, jossa lehti oli kieltäytynyt julkaisemasta aineistoa, joka piti paikkansa mutta oli ”epämiellyttävää Yhdysvaltain hallitukselle”.
Haddad kertoo aikovansa tuoda julki tarkempia tietoja sensurointitapauksista lähiaikoina. Hän kirjoittaa myös etsivänsä lainopillista apua, koska häntä oli muistutettu työsopimuksensa salassapitoa koskevista kohdista hänen kysyttyään journalistisen käytännön mukaisesti esimiehiltään kommentteja päätöksistä.
Toimittaja on saanut Twitterissä vuolaasti kiitosta rehellisyydestään ja suoraselkäisyydestään.
Kommentti
Suomen valtamedia on ollut hiirenhiljaa OPCW-vuodoista — toisin kuin vaikkapa sen parjaama RT, joka uutisoi myös Tareq Haddadin irtisanoutumisesta. Löytyykö maamme valtamediasta yhtäkään Peter Hitchensin tai Tareq Haddadin kaltaista journalistia, joka olisi valmis vaatimaan työnantajaltaan totuuden kertomista ja tarvittaessa irtisanoutumaan sen pimittämisen vuoksi?
Vesa Raiskila
Aiheesta lisää
Caitlin Johnstone | Medium.com (17.11.2019): The Hugely Important OPCW Scandal Keeps Unfolding. Here’s Why No One’s Talking About It.
Informatiosodan olosuhteissa ei voida vaatia tiedotuksen tasapuolisuutta,saati totuutta.
Maailmankuvan eheyttä on vaalittava,siksi rinnakkaisten diskurssieen olemassaolo on kätketävä.
Lukekaa vaikka Victor Pelevin Viides maailmanvalta,se kerto maailmasta, missä elämme.
Ei tämä ole ensi kerta kun lännen vapaa lehdistö on erottanut toimittajia Syyrian ja muiden tapahtumien uutisoinneista.
OPWC on menettänyt uskottavuutensa lopullisesti kemiallisten iskujen tutkijana vähän samoin kuin WADA on menettänyt uskottavuutensa dopingin valvojana.
Jos toimittajalla enemmänkin tietoa niin hänellä voi olla edessä Assangen kohtalo tai vielä pahempaa.
Minulla on sellainen mielikuva, että amerikkalainen lehtimies erotettiin poliittisista syistä hänen kirjoitettuaan Toisen Maailmansodan päättyneen.
— Valtiomiesten kesken oli kuitenkin sovittu, että sodan päättymisestä kertoo ensimmäisenä Stalin.
Erottamisen syynä siis oli totuuden kertominen.
Rodunjalostusta nwo-agendaan liittyen
Mitenkä kävisi toimittajalle joka tällaista salattua geneettistä kansanmurha tietoa alkaisi nykyisin paljastaa ja saattaa ihmisten tietoon v-mediassa?
Olisi varmaan pian entinen toimittaja.
Tulee mieleen Usan toimet ww2 aikana kun suuri määrä saksalaisia tiedemiehinä pakkosiirrettiin jenkkeihin kehittämään atomipommia ja ohjusteknologiaa jolla sota Aasiassa voitettiin.
Vuonna 1943 kuuluisa amerikkalainen antropologi Ernest Hooton kirjoitti artikkelin otsikolla ”Breed War Strain Out of Germans” New York Daily -lehdelle. Konsepti oli ”ulkomaalainen” suunnitelma ”tuhota saksalainen nationalismi ja ideologia säilyttäen saksalaisten toivotut biologiset ja sosiologiset kyvyt”.
Harvardin yliopiston professorin ehdotuksessa kehotettiin muuttamaan saksalaista kantaa geneettisesti edistämällä saksalaisten naisten parittelua muiden kuin saksalaisten miesten kanssa, joita tuodaan maahan suuria määriä; ja saksalaisten miesten, joita pakkosiirtolaisina pidettiin Saksan ulkopuolella, ei-saksalaisten naisten kanssa. Kymmenen – 12 miljoonaa saksalaista miestä nimitettäisiin pakkotyöhön liittolaisten valvonnassa Saksan ulkopuolisissa maissa niiden talouksien rakentamiseksi.
”Toimenpiteen tavoitteisiin”, kirjoitti tohtori Hooton, sisältyy ”puhtaiden” saksalaisten syntyvyyden vähentäminen, saksalaisen ”aggressiivisuuden” neutralointi etäissiittämällä (outbreeding) kansallisuudesta vieroitettuja aivopestyjä henkilöitä. ”
Hootonin mukaan tämän järjestelmän toteuttaminen vaatii vähintään 20 vuotta. ”Tänä aikana se rohkaisi muiden kuin saksalaisten kansalaisten, etenkin miesten, maahanmuuttoa ja asuttamista Saksaan”, hän kirjoitti.
https://russia-insider.com/en/long-term-plan-destroy-german-genetics-through-outbreeding/ri27896
Ei niitä sodan aikana siirretty, vaan sodan jälkeen ja tuolloin atomipommi oli jo valmis.
Liittoutuneiden suorittama raaka miljoonan saksalaisen sotavangin murha — The Genocide of Captive German Soldiers
John Wear
The Western Allies deliberately murdered approximately 1 million disarmed German POWs by means of starvation, exposure and illness. This Allied atrocity was first publicly exposed in 1989 in the book Other Losses by James Bacque.
How Could Such Atrocities Be Concealed?
After the Allies defeated Germany in 1945, the press in Germany was directly licensed and censored by the victors. Eisenhower or his deputies ran everything inside Germany, so censorship was extremely easy to maintain. The Allies established a client government in which journalists, writers, artists and academics all supported “the West.”[7]
Both the German and Allied presses refused to publish anything concerning Allied atrocities, while stories about German atrocities were frequently published.
http://inconvenienthistory.com/11/4/6979
Kun tähän lisätään Saksan kaupunkien pommituksissa kuolleiden syyttömien siviilien valtava määrä niin ei mikään ihme että mm. Paul C Roberts pitää liittoutuneiden tekemiä sotarikoksia suurempana kuin Saksan tekemiä.
Orban: ainoa ratkaisu maailman ongelmiin on kristinuskon paluu
Hungarian PM Says Only Solution to World’s Problems Is Return to Christianity (Orban)
Mike Walsh
Hungary’s prime minister believes that the Christians, who are being protected from persecution today, may rise and save Europe tomorrow.
Hungarian PM Victor Orbán gave a powerful speech in Budapest during the Second International Conference on Christian Persecution.
Orbán declared: ‘I’m convinced that in order to save Europe, those who could provide us with the biggest help are those whom we’re helping right now. We’re sowing a seed, giving the persecuted what they need and getting back from them the Christian faith, love, and persistence.’
Orbán argues that his country’s Christian identity gives Hungary an obligation to help other Christian communities. ‘Hungarians believe Christian values lead to peace and happiness, and this is why our Constitution states that protection of Christianity is an obligation for the Hungarian state,’ he said.
https://russia-insider.com/en/hungarian-pm-says-only-solution-worlds-problems-return-christianity-orban/ri28009
Totta, Orban on täysin oikeassa!
Tämäkin Vesan kirjoittama hyvä ja lyhyt artikkeli kertoo karulla tavalla sen, että suurin osa toimittajista työskentelee massiiviselle aivopesukoneistolle, jonka tarkoituksena ei ole kertoa meille koko totuutta, vaan muunneltua, tarkoin valittua kuvaa maailmastamme!
Erityisen hyvin tämä tulee esille massamaahanmuuton ja ilmastokusetuksen aggressiivisessa esiintuomisessa ja puolustelussa.
Kaikki tämä tietenkin vain yhden, yhteisen ja suuren lopullisen päämäärän vuoksi…
”Erityisen hyvin tämä tulee esille massamaahanmuuton ja ilmastokusetuksen aggressiivisessa esiintuomisessa ja puolustelussa.”
Juuri noin! Nehän ovat terästetyn punatuho-hallituksen keskeisiä tavoitteita – globalististen maanpetturihallitusten kuilun partaalle ajama Ruotsi sopivana esikuvana (Lars Bern 16.1.2019 – Globalisterna får fortsatt regeringsinnehav, https://www.youtube.com/watch?v=Ox6Yxqc6L2Y).
*
Ylewatch 10. joulukuuta 2019: ”Punavihreän feministihallituksen toimet tuhoavat SDP:n ja tekevät feminismistä entistä vihatumman
Maahamme tänään nimitettyä sukupuolinarsistista feministihallitusta on odotetusti KIITELTY länsimaiden GLOBALISTILEHDISSÄ. Yle ottaa totta kai kansainvälisestä huomiosta kaiken irti agendauutisessaan Sanna Marin on otsikoissa ympäri maailman – tulevaa pääministeriä pidetään politiikan ”ennätysnaisena”. Sen sijaan Itä-Euroopan ja Aasian traditionalististen maiden tiedotusvälineissä suomalaisten kulttuurimarxistien marssia läpi insitituutioiden ei ole arvioitu yhtä innostuneesti kuin lännen uutisissa, ja niissä onkin ihmetelty mitä lisäarvoa nuori kokematon vasemmistolaisnainen toisi poliittiseen päätöksentekoon.
Länsimaiden mediassa tämä lisäarvo sen edistämälle ideologialle toki tiedetään, mutta vihaisten äänestäjien pelossa kaikkea ei uskalleta sanoa ääneen. Kuten esimerkiksi sitä, että juuretonta kuluttajaidentiteettiä ihannoivat finanssiglobalistit ovat aina halunneet edistää nuorten punavihreiden idealistinaisten esiinmarssia niin politiikassa kuin muuallakin julkisuudessa. Hormoneillaan ja kontrolloimattomalla toiseus-empatiallaan käyvät nuoret poliitikkonaiset ovat ihanteellisia hyödyllisiä idiootteja vihamieliselle globalistieliitille, jonka keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluu EUROOPAN MUUTTAMINEN AFRIKKALAISEKSI.
Ei tarvitse olla mikään spengleristi ymmärtääkseen millaista sivilisaatiovaiheen rappiota Suomen uusi hallitus edustaa. Kansakuntaa ja sen kulttuuria ei ole koskaan säilytetty lapsekkaalla nuoruuden palvonnalla ja tunnevetoisella feminiinisyydellä. Valitettavaa vain, että heikkojen miesten aikakaudella valtaan nostetaan naiset, jotka kykenevät pahimmillaan tuhoamaan vuosisatoja kestäneen sivistysperinteen yhdellä hallituskaudella.
Eikä kyse ole mistä tahansa naisista, vaan niin sanotuista kympin tytöistä, jotka ovat imeneet itseensä kaiken internationalistisen propagandan, jota marxilaiset soluttajat ovat tunkeneet lastentarhoista yliopistoihin 1970-luvun alusta lähtien…”,
Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2019/12/punavihrean-feministihallituksen-toimet.html
*
”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”,
http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html
Juutalaisuus rabbeineen nujertanut Englannin kirkon
Jews, White Guilt, and the Death of the Church of England
ANDREW JOYCE
If it can be said that Europeans are today largely blind to Jewish aggressions, then Christians are among those fumbling around in deepest darkness.
Historian Jonas Alexis once remarked that, contrary to older Christian anger at depictions of Jesus and Christianity in the Talmud, no such reactions are evident in relation to modern the Jewish comedy in which “Jesus, Christians and the cross are routinely mocked, even obscenely treated.”[1]
https://www.unz.com/article/jews-white-guilt-and-the-death-of-the-church-of-england/
tämä jäi pois tuosta yllä olevasta
— In other words, the meaning of so-called “inter-faith dialogue” is the same as that of multiculturalism—Whites/Christians must forever make room for Jews and others. They must engage in endless groveling apologies. And they must never try to convert others or attempt to imply that they should acculturate to their norms.
In short, the best position for Whites, in the eyes of Rabbi Mirvis, is crawling on their bellies like his good friend Mr. Welby.
Nykyään on hyvä keino kun alkaa jonkin maan syyttely kohina maailman valtamediassa EUn ja USAn viranomaisten ja poliitikkojen aloittamana niin kääntää asian toisinpäin niin on oikeilla jäljillä joka tulee sitten ilmi vuosien päästä.
Joitain harvoja suurempia lehtiä Euroopassa on jotka uutisoi tosiasioihin perustuen ja analysoiden tapahtumia monipuolisesti ja yksi niistä on saksalainen der spiegel joka ei aina mene yleisen väärän tiedon levityksen mukana. Englantilaiset mediat ja lehdet tuntuu olevan poliittisessa ohjauksessa ja yhteistyössä usein tiedustelupalvelun väärän tiedon levityksessä kuten bbc ja guardian.
USAssa on sama juttu valtamedian osalta ja pahin niistä on NYT ja vain pienempiä julkaisuja on jotka yrittää julkaista myös yleisestä valtavirrasta poikkeavia ja niitä kyseenalaistavia uutisia mutta siitä on seurauksena toimittajille potkut. Toivottavasti tämä newsweekin toimittaja saa jotain kautta julkaistua ne muut tiedot joita on sanonut selvittäneensä OPCWn skandaalin lisäksi.
Valtamedian uskottavuus on lännessä muuttunut propagandan omaiseen todistamattomien poliitikkojen väitteiden toisteluksi ja on menettänyt merkityksensä totaalisen vallan vahtikoirana jos on koskaan sitä ollutkaan vaan on totaalisen vallan puudeli kun totaalinen valta omistaa median. Lännen valtamedia syyttää Venäjän mediaa samasta totuuden välttelystä mihin itse on syyllistynyt peittääkseen omaa surkeuttaan mutta niiden välinen dialogi antaa myös viitteitä tosiasioista.
Kaikki sionisti-rappareiden (illuminaatin) media toimii vain edistääkseen valheilla illujen agendaa. Sille ei mikään muu merkitse mitään.
Viisas ei lue sitä tai jos lukee niin ymmärtää että häntä yritetään nyt huijata.
Nuo mainitsemasi (bbc. guardian, nyt) ovat kaikkein pahimpia. Esim. bbc kertoi etuajassa wtc-7 romahduksen eli paljasti vahingossa itsensä.
Miksei ihmisillä lännessä ole kapinallista potentiaalia. Miksi heille propaganda kelpaa ja miksi he alistuvat omaan tuhoonsa?
Onhan se kummallista.
Why people in the West have no revolutionary potential
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=199112
Hyvä kannanotto. Eurooppalaisen ihmisen salakavala alistuminen itse- ja vertaissääntelyyn on mennyt jo niin pitkälle, että huumori alkaa kulttuurisena ilmiönä kuolla. Huumorissa on mukana kyseenalaistava, kapinallinen tai asetelmat väärin päin kääntävä elementti. Siksi vanhoja sketsejä tai elokuvia täytyy alkaa tutkia suurennuslasilla ja selvittää, onko niissä jotain yhteiskurin kannalta sopimatonta. Sama pätee myös kauneuden tuottamiseen. Kauneus esimerkiksi arkkitehtuurissa on tuhlaavaa ja jotenkin ylimääräistä. Sen tuottaminen maksaa liikaa. Arkkitehtuurista Suomessa tuli ARKItehtuuria: arjen harmauden ja latteuden tuottamista. Harvat poikkeukset tähän sääntöön edustavat melko masentavaa, perinteisestä harmonia- ja koristeellisuuskäsityksestä poikkeavaa ultra- tai postmodernia tyyliä tai jopa brutalismia, jota Helsingin Sanomat sitten masinoi ja aivopesee kansan ihastelemaan.
Myös vanhanaikainen koristeellinen uskonto aikaavievine rituaaleineen ja eksentrisine pyhimyksineen edustaa suomalaiselle turhuutta.
Selvää tässä tapauksessa on se, että Tareg Haddadin ”irtisanoutumisessa” – kuten myös Brexit teatterissa – on takana agenda. Olemme siirtymässä poliittisen järjestelmän alasajoon, ja journalistien ”kapina” valemediaa vastaan on tärkeä osa korruptoituneet eliitin tuhoamista.
Tämä temppu olisi vaiettu kuoliaaksi, mikäli se ei olisi tärkeä osa NWO suunnitelmaa!
”irtisanoutumisessa” Käännät aivan kaiken tukemaan määrittelemääsi agendaa. Meinaatko, ettei maailmassa voi olla ainuttakaan rehellistä toimittajaa? Miten tuon irtisanoutumisen voisi enempää vaieta kuoliaaksi?
Kunhan nyt ensin näkisi minkään laajemman journalistien kapinan syntyvän… SITTEN voisi miettiä, onko siinä — osittain (koska kaikki ihmiset eivät millään alalla ole pelkkiä sätkynukkeja) — kyse jostain muusta kuin annetaan ymmärtää. Toteen käymättömiä ennustuksia on helppo heittää, kuten on nähtävissä mm. QAnon-liikkeen piirissä.
Tottakai rehellisiä toimittajia on, samoin kuin rehellisiä politiikkoja, mutta he eivät pääse valtamedian otsikoihin, tai mikäli pääsevät, he ovat siellä – tietoisesti taI tietämättään – tukemassa pyramidin huipun agendaa. Kyllä se journalistien ”kapina”, eli totuuden julkituominen tapahtuu/on jo tapahtumassa, koska kansallisvaltioiden valtarakenteiden on kuoltava uuden maailmanjärjestyksen tieltä. Juuri tähän, eli – hajoita ja hallitse – taktiikkaan NWO ideologia kokonaisuudessaan perustuu.
ps. tämänkin ”toimittaja” Haddadin taustoja kannattaa toki tutkia…. hän – englannin kielen opettaja – aloitti Newsweekin toimituksessa vuonna 2019, wink wink,
Kuten jo sanottu, tämä irtisanoutuminen EI ole päässyt valtamedian otsikoihin… Valtamedioita tuskin tullaan romuttamaan NWO:n tieltä, vaan ne ovat keskeinen osa sen rakentamispyrkimyksissä.
Etkä ole edelleenkään esittänyt mitään, mikä osoittaisi, että Haddad ei kuulu rehellisiin toimittajiin.
Vai meinaatko, ettei englannin kielen opettaja voisi ryhtyä toimittajaksi? En tosin löytänyt opettajiudesta tietoja, mutta ainakin Haddad on ollut vuosia varsin tuotteliaana toimittajana International Business Timesilla ennen Newsweekiin siirtymistään ja kirjoittanut artikkeleita joihinkin muihinkin medioihin:
https://muckrack.com/tareq-haddad/articles
ihan ei oo johdonmukainen tulenkantajan kommentti,koskapa juurikin on vaiettu kuoliaax tääkin,ja jos valtamediat ottais tän jutux,niin samallahan joutuisivat puhuun OPCW vuodoista,jotka myös vaiettu kuoliaax…
myös brexit näyttäis olevan kuitenkin noiden valtamedioiden ajamaa,ainakin jos kattelee kuinka corbynia vastaan uutisoivat ja ihan suoranaisia valheita levittelivät vaalien alla,ja jo kampanjoinnin alusta,ja ihan tiedustelupalveluiden avustamana,jotka kaiketi vois ajatella kuuluvan siihen NWO osastoon.toki aika sirkustahan se koko brexit on ollu,ja saattaa corbynin ja työväenpuolueen mustamaalailut liittyä pelkkään valtapeliinkin,ettei välttämäti kauheesti brexitiin pakko liittyä,noo nythän sen pitäis toteutua,ja loppua viimein sen sirkuksen…
Ja nyt me olemme varmaan ylpeitä kun Setä Samuli meitä rapakon takana hehkuttaa vaikkei mitään todellista syytä olisikaan kun maan asiat ovat retuperällä
Se on tyypillistä ’jenkkiriippuvuuden’ paljastavaa heikon itsetunnon omaavan ihmisen vaarallista ylpeyttä
Itse olisin enemmän huolissani kun liian nuoret ja tärkeitä asioita syvemmin ymmärtämättömät naiset tai miehet saavat vallan. Parempi kun hallitukseen ei olisi mitään asiaa sellaisilla
Suosittu amerikkalainen uutissatiiri noteerasi Sanna Marinin – vertasi Suomen hallitusta Wonder Womaniin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006340561.html
Bravo Tareq Haddad!
Ei Haddad ole ainoa. Jaana Kiven pesti Ylellä loppui kuin hän valitsi faktat agendan sijaan vapaakauppasopimuksista kirjoittaessaan. Kunniaa myös Kivelle.
Asiaan liittyen IS tänään:
> Niinistö pitää virkamiesten maalittamista tuomittavana.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut kantaa Twitterissä virkamiesten maalittamiseen. Hän vastasi Eurooppa- ja lähialueviestintäyksikön johtajan Ville Cantellin twiittiin, jossa Cantell jakoi Ylen A-studion tekemän jutun virkamiehiin kohdistuvasta häirinnästä.
Maalittamisella tarkoitetaan tässä tapauksessa tietyn henkilön mustamaalaamista ja yrityksiä vaikuttaa hänen toimintaansa erityisesti sosiaalista mediaa hyödyksi käyttäen. Ihmisiä voidaan usuttaa kohteen kimppuun suurina laumoina netissä.
Ylen jutussa kerrotaan esimerkiksi poliisien, syyttäjien ja tuomareiden olevan alttiita maalittamiselle. Myös maahanmuuton ja petoeläinten aihepiirissä työskenteleviä virkamiehiä maalitetaan. Maalittaminen voi jutun mukaan uuvuttaa virkamiehen ja uhata oikeusvaltiota.
– Tämä on vakava asia. Ei saa olla niin, että työkseen muita palvelevat ja suojaavat ihmiset joutuvat itse ahdistetuiksi, Niinistö sanoo twiitissään. >
Eli toisin sanoen: virkamiehet (kuten Sauli ’salaseura’ Niinistö) ei kestä kritiikkiä. Kansa on työnantaja, mutta heidän tekemisiään ei saa arvostella!
Korjataanpa viimeinen siteeraus:
– Tämä on vakava asia. Ei saa olla niin, että työkseen valtaeliittiä palvelevat ja suojaavat ihmiset joutuvat (itse) ahdistetuiksi, Niinistö sanoo twiitissään.
Härskiä ja avointa eliitin suojauspyrkimystä kansan tyytymättömyyttä vastaan tässä sitten ajetaan. Tietenkin virkamiehen yksityishenkilöön käypä vakava häirintä ja uhkailu pitää laittaa kuriin ja siihen tarvittavat pykälät ovat olemassa jo nyt. Kaiken lisäksi viranomaisten valtuuksia ja menetelmiä uhkailijoiden henkilöllisyyden selvittämiseksi on koko ajan lisätty.