”Hidalgo nyt esiin astuu, sanoo: ’Señores, meille tehkää mitä vaan mut naiset säästäkää, muuten teistä kehno muisto jää’.”
(Reino Helismaa: Meksikon pikajuna)
Euroopassa näyttää taas aave kummittelevan – al-Holin aave. Eduskunnan oppositiossa, suojelupoliisissa ja ulkoministeriössä vallitsee ”pelon ilmapiiri”. Mitä he pelkäävät? He pelkäävät, että maahan saapuu yksitoista suomalaista naista.
Al-Holin suomalaisilla naisilla ja lapsilla on perustuslaissa säädetyt perusoikeudet. Heillä on oikeus elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen sekä oikeus palata kotimaahansa. Kyseisillä naisilla on syyttömyysolettama puolellaan. Lasten etu vaatii, että heidät kotiutetaan Suomeen. Kurdiviranomaiset, jotka ovat vedonneet vierasmaalaisten palauttamiseksi kotimaihinsa, eivät salli lasten palata ilman äitejään. Tämä tarkoittaa äitien karkottamista de facto. Ratkaisu on selvä: Suomen tulee kotiuttaa lapset äiteineen, mikäli he eivät sitä itse vastusta. Lapsiakin on kuultava, ja lapsen etu on otettava asianmukaisesti huomioon.
Oikeuskansleri on lokakuisessa ratkaisussaan todennut, etteivät Rinteen hallitus ja asianomaiset ministerit olleet toimineet lainvastaisesti. Opposition välikysymys, joka tehtiin Marinin hallituksen nimittämistä seuraavana päivänä, on raadollista puoluepoliittista peliä.
Lapset äiteineen kotiin, s’il vous plaît !
Tapio Kuosma on espoolainen kirjailija ja oikeustieteen lisensiaatti.
Artikkelikuva: VOA Al-Hol camp March 2019 (domaine public)
On tietenkin totta, että kun maahamme on jo tuotu ties kuinka paljon todistetustikin ISIS-joukoissa palvelleita miehiä suuressa invaasiossa vuodesta 2015 lahtien, niin mitäpä väliä kymmenellä naisella ja muutamalla lapsosella. Asia ei ole näin. Ensiksi näitä ”lapsia” voi olla satakunta kun otetaan huomioon todennäköiset ”ottolapset”. Ovatko ”lapset” oikeasti lapsia. Monet invaasio-aallon ”lapsista” osoittautuivat aikuisiksi miehiksi. Ei Suomen kansan turvallisuutta voida hoitaa
”äidin tunteilla”.
On aivan totta, että muutaman naisen ja heidän lapsiensa tulo Suomeen ei ole suuri ongelma NYT. Mutta odotellaan muutama vuosi, tilanne voi muuttua. Lapsista tulee aikuisia ja heillä on opittu kulttuuri. Kuka tietää, miten nämä toimivat. Syntyy vielä uusia sukupolvia, miten nämä muuttavat Suomea, epäilen suomeen syntyvän mafian ja gangstereita.
Hallituksen valinta voi johtaa suuriin ongelmiin seuraavien vuosikymmenien kuluessa, koska kotimaisen rikollisuuden tähdenkin tarvitaan 7000 poliisia. Poliisia kohti on 785 suomalaista kansalaista kohti. USAn luku on 600 ja Ruotsin 510, mutta tarvetta on lisätä poliiseita ja tavoiteluku on 340 asukasta/poliisi. Varmaa on, poliisien lukumäärä on jo nykyisessä teilanteessa kaksinkertaistettava.
Ihminen voi omilla valinnoillaan tehdä itsestään niin vastenmielisen, ettei yhtäkään ihmistä pidä pakottaa häntä auttamaan. Nämä ihmiset ovat epännistuneen pakolaispolitiikan hedelmiä ja tarkemmin katseltuna ”suomalaisuus” on näistä ihmisistä sangen vaikeasti havaittavissa, mittarista huolimatta.
Tässä vertailun vuoksi Venäjän toimia kansalaistensa palauttamiseksi Syyrian ja Irakin leireiltä.
– Press release on a meeting of the Foreign Ministry’s working group on returning Russian children from active combat zones in Syria and Iraq
– Tehtävänä on palauttaa kotimaahan kaikki tavoitetut 122 venäläistä lasta, jotka ovat vangittuna tai orpoina.
– Lapset oli äiti vienyt ulkomaille lain vastaisesti.
– Äidit ovat syytteessä terrorismin tukemisesta.
– Työryhmä kävi Syyriassa Al-Hawl’in leirillä.
– Työryhmä oli yhteydessä Syyrian viranomaisiin.
– Työryhmä oli yhteydessä kurdeihin, joiden hallinnassa leiri on.
– Kahdeksan lasta on tähän mennessä kotiutettu Damaskuksen vankilasta.
– DNA-näytteet otettiin 100 lapselta.
– Toimet jatkuvat.
Näitä mielipuolia ilmeisesti Tapio ja hänen hengenheimolaisensa haluavat tänne Eurooppaan…
Helvetinmoinen lukusuositus!!!
https://rayhablogi.blogspot.com/2019/05/isis-ongelma.html?fbclid=IwAR1v5Nh-mxw69nb7irRIPCyfy14z8k71eu-ungnmpaiRpc_OJ5B4mxMOpK0&m=1
Toimituksen huomio: Lopusta poistettu epäasiallinen kommentti.
Vesa, osta itsellesi hame!
Olipas roskaa.
Ei suomalaiset pelkää näitä, hyvänen aika sentään mitä järjen köyhyyttä edes väittää. Kyse on organisaatiosta nimeltä ISIS. Nämä naiset lapsineen ovat, ja tulevat olemaan osa organisaatiota. He kasvattavat lapsensa jihadiin, mitä epäilen että kirjoittaja päässään käsittää henkilön sisällään käymäksi ajatusleikiksi synnin ja jumalansa väliltä, jota se on ehkä 1% verran. Nämä naiset toimivat terroristiorganisaation taustajoukkoina, huoltovarmuusporukkana ja lisäterroristien tekijänä. He tekevät sen sinun veroista, joita jälleen on nostettava sillä lisää näitä on tulossa, jopa miljoonia. On täydellistä typeryyttä kuvitella että he ikinä eläisivät maallistuneina yhteiskunnassamme tuottavina yksiköinä.
Islam’s horrifying facts:
As long as the Muslim population remains around or under 3% in any given country, they will be for the most part be regarded as a peace-loving minority, and not as a threat to other citizens.
This is the case in:
Spain — Muslim 3%
United States — Muslim 2%
Australia — Muslim 2.5%
Canada — Muslim 2.8%
Norway — Muslim 2.8%
China — Muslim 2.9%
Italy — Muslim 2.5%
At 3% to 8%, they begin to proselytize from other ethnic minorities and disaffected groups, often with major recruiting from the jails and among street gangs.
This is happening in:
Denmark — Muslim 5%
Germany — Muslim 6.7%
United Kingdom — Muslim 7.7%
Thailand — Muslim 7.6%
From 8% on, they exercise an inordinate influence in proportion to their percentage of the population. For example, they will push for the introduction of halal (clean by Islamic standards) food, thereby securing food preparation jobs for Muslims. They will increase pressure on supermarket chains to feature halal on their shelves –along with threats for failure to comply.
This is occurring in:
France — Muslim 12%
Philippines — Muslim 9%
Sweden — Muslim 8%
Switzerland — Muslim 8.3%
The Netherlands — Muslim 8.5%
Trinidad & Tobago — Muslim10.8%
At this point, they will work to get the ruling government to allow them to rule themselves (within their ghettos)under Sharia, the Islamic Law. The ultimate goal of Islamists is to establish Sharia law over the entire world. When Muslims approach 15% of the population, they tend to increase lawlessness as a means of complaint about their conditions. In Paris, we are already seeing car-burnings. Any non-Muslim action offends Islam, and results in uprisings and threats, such as in Amsterdam, with opposition to Mohammed cartoons and films about Islam.
Such tensions are seen daily, particularly in Muslim sections, in:
Guyana — Muslim 15%
India — Muslim 19.4%
Israel — Muslim 16%
Kenya — Muslim 18%
Russia — Muslim 21%
After reaching 25%, nations can expect hair-trigger rioting, jihad militia formations, sporadic killings,andthe burnings of Christian churches and Jewish synagogues, such as in:
Ethiopia — Muslim 32.8%
At 40%, nations experience widespread massacres, chronic terror attacks, and ongoing militia warfare, such as in:
Bosnia — Muslim 40%
Chad — Muslim 53.1%
Lebanon — Muslim 59.7%
From 60%, nations experience unfettered persecution of non-believers of all other religions (including non-conforming Muslims), sporadic ethnic cleansing (genocide), use of Sharia Law as a weapon, and Joya, the tax placed on infidels, such as in:
Albania — Muslim 70%
Malaysia — Muslim 60.4%
Qatar — Muslim 77.5%
Sudan — Muslim 70%
After 80%, expect daily intimidation and violent jihad, some State-run ethnic cleansing, and even some genocide, as these nations drive out the infidels, and move toward 100% Muslim,such as has been experienced and in some ways is on-going in:
Bangladesh — Muslim 83%
Egypt — Muslim 90%
Gaza — Muslim 98.7%
Indonesia — Muslim 86.1%
Iran — Muslim 98%
Iraq — Muslim 97%
Jordan – Muslim 92%
Morocco – Muslim 98.7%
Pakistan – Muslim 97%
Syria – Muslim 90%
Tajikistan – Muslim 90%
Turkey — Muslim 99.8%
United Arab Emirates — Muslim 96%
100% will usher in the peace of ’Dar-es-Salaam’ — the Islamic House of Peace.. Here there’s supposed to be peace, because everybody is a Muslim, the Madrassas are the only schools, and the Koran is the only word, such as in:
Afghanistan — Muslim 100%
Saudi Arabia — Muslim 100%
Somalia — Muslim 100%
Yemen — Muslim 100%
It is important to understand that in some countries, with well under 100% Muslim populations, such as France, the minority Muslim populations live in ghettos, within which they are 100% Muslim,andwithin which they live by Sharia Law. The national police do not even enter these ghettos. Police will indeed harass and threaten to charge will breach-of-the-peace, to anyone who tries to enter these NOGO zones.
There are no national courts, nor schools, nor non-Muslim religious facilities.. In such situations, Muslims do not integrate into the community at large. The children attend madrassas. They learn only the Koran. To even associate with an infidel is a crime punishable with death.
Therefore, in some areas of certain nations, Muslim Imams and extremists exercise more power than the national average would indicate. The modernizing trend in the 1960’s came to a brutal end with the 1979 revolution by the radicals.
Today’s 2 billion Muslims make up 28% of the world’s population. But their birth rates dwarf the birth rates of Christians, Hindus, Buddhists, Jews, and all other believers. Muslims will exceed 50% of the world’s population by the end of this century.
Excerpt from Dr. Peter Hammond’s book: Slavery, Terrorism & Islam.
PLEASE SHARE THIS EVERYWHERE!
Eivät asiat ole ihan noinkaan. Esimerkiksi Syyriassa kristityillä ja muilla uskonnollisilla vähemmistöillä oli ihan hyvät oltavat aina siihen saakka kun ulkovallat alkoivat tukea maan sekulaaria hallintoa vastaan taistelevia jihadisteja – ei kun, anteeksi, ”maltillisia kapinallisia”.
Siinä oli Hillary & Obama kaksikko touhussaan.
Kun kurkkaat islamin levinneisyyden karttaa aikajanalla ja sisäistät sen tosiasian että koko maailmassa on tällä hetkellä menossa historian yksi suurimmista kristittyjen vainoista, samoten kuten juutalaiset pakenevat länsimaista ennätysvauhtia (eikä suinkaan haamunatsien ansiosta), alat ehkä yhdistellä tosiasioista jotka tulevat olemaan meilläkin edessä hyvinkin pian.
Todellisuuden voi kiistää ja sulkea pois mielestään milloin minkäkin tunnekäsitteen taakse piiloutumalla, kunnes sitä ei enää voi.
Tämä on se ero tunteella ja järjellä toimivan politiikan välillä. Kuten lapselle sanotaan pahanteosta kiinni jäätyään, vaikka ymmärtämättään ’Onko nyt hyvä mieli’, herätellen syy-seuraus suhteen ymmärtämistä. Nykypoliitikot kuuluvat siihen ryhmään joista Jeesus sainoisi; antakaa anteeksi heille sillä he eivät tiedä mitä ovat tekemässä. Harmi vain että hyvesignaloinnin jatkuessa lopulta ei taida olla ketään jäljellä anteeksi antamaan.
Tuossa maailman islamisoitumisessa on hyvin paljon samaa verrattaessa siihen miten sionistit ovat monien vuosisatojen saatossa ajanlaskun alusta alkaen onnistuneet valloittamaan maailmaa ja nyt ovat ’valtio valtiossa’ lähes kaikissa maissa, ainakin Lännessä ja varsinkin Amerikassa joka Trumpin johdolla on jo heidän pelkkä työkalu.
Ensin oli vain pieni vähemmistö, sitten gettoutuminen ja määrän lisääminen ja lopulta hallitsijoilta rahalla ostettu ja saatu suostumus ja pääosin näennäinen integroituminen mutta silti tiukasti kiinni pitäminen omasta pakanallisesta uskosta oman Raamatun (Talmud, Toora jossa Jeesus ja kristinusko tuomitaan) antamaan uskoon omasta ylemmyydestä ja Yahweh :en antamasta oikeudesta hallita ja tuhota muita.
Juutalaisilta tuo vallan kaappaaminen omiin käsiin on onnistunut hyvin ja monen mielestä heidän sionistinen eliittinsä on nyt rahalla mitaten maailman yläluokka ja muut – varsinkin masokismin vaivaamat kristityt – yhä enemmän toimivat sen asettamilla ehdoilla ja palvelevat sen hyvinvointia itsensä velkaorjiksi ja sen palkkasotureiksi alistaen. Tuo eliitti ei salli samaa muille ja varsinkin muslimit ja kristityt ovat nyt sen suurimmat viholliset sen maailman valloitushankkeessa.
Tuosta voisi vetää johtopäätöksen ettei pirulle pidä antaa pikkusormea tai se vie koko käden.
Mitä itse artikkeliin tulee niin voi – kuten moni tekee – tietysti ajatella niinkin että joka lähtee maastaan terroristien matkaan on tehnyt valinnan ja kysyä voiko muita laittaa siitä vastuuseen ja kärsimään.
Vaikka voi olla että osa niistä jotka ovat tuonne lähi-itään lähteneet eivät ehkä ole ymmärtäneet mitä ovat tehneet niin onko se sitten puolustus joka oikeuttaisi syyntakeettomuuteen? He ovat hylänneet maansa ja tehneet oman valintansa.
Vähän samaan tapaan voi kysyä kun ihminen joka tuhoaa itsensä vaikkapa elämällä holtittomasti niin onko muiden velvollisuus pelastaa hänet sitten kun tuho on edessä? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä mutta tervettä rajan vetoa tarvitaan. Liika ja väärä pehmoilu on myös aina vaarallista eikä kehitä kykyä ottaa vastuuta itsestään.
On hyvä erottaa toisistaan anti-siionismi ja anti-semitismi. Suurin osa juutalaisista on harhaanjohdettuja siionistien taholta. Israelissa jatkuvasti kapinoidaan siionisteja vastaan, vaikka mediat eivät sitä meille kerro.
Odotan kärsivällisesti käännettä, jolloin Trump osoittaa toimivansa juutalaisten puolesta, mutta siionisteja vastaan. Silloin aivoissani monet palikat loksahtaisivat kohdalleen. Voi olla että tuo tapahtuu vasta ensi syksynä, jos Trump voittaa vaalit pelkästään patrioottien avulla ilman Gnostikkoilluminaatien apua.
Toiset lähteet Pentagonissa uskovat Trumpin toimivan salaisesti siionisteja vastaan, eikä suostu kaikkeen mitä nämä vaativat. Heidän mukaansa Trump lähetti selvän varoituksen Israelille erottamalla Boltonin päivää ennen 9/11 muistopäivää ja paljasti Israelin vakoilevan Valkoista taloa ja Kongressia.
Vanha menetelmähän on pitää vihollinen lähellä, jotta voi nähdä heikkoudet ja voittaa sen.
Hyvä kun jaksat odottaa.
Trump on jo tehnyt liian paljon myönnytyksiä ja hän on vävypoikansa kautta kytketty lujasti sionistien juoniin lähi-idässä.
Itse en usko etteikö hän olisi aidosti sionistien leirissä.
Näin Trump ruokkii sionistien johtamaa korporaatio mafiaa ja finanssi eliittiä ryöstämällä kansaa.
Trump’s Economic Growth and Tax Cuts Are Fake, Enriching Financial Parasites, Robbing the People
Eric Striker
Last year Gary Cohn, a Goldman Sachs Jewish robber baron who served as Trump’s economic advisor, met with a number of CEOs at a Wall Street Journal hosted event meant to promote the ”Tax Cuts and Jobs Act.”
The law cut the corporate tax rate from 35% to 21%.
This is a bad look for Trump. Today, for the first time in American history, people who work are taxed at a higher rate than idle or speculative finance capital.
The Republican party’s economic policies are an insult to the dignity of honest, productive work and a collapsing middle class.
https://russia-insider.com/en/trumps-economic-growth-and-tax-cuts-are-fake-enriching-financial-parasites-robbing-people/ri28028
Ongelmasta on tehty poliittinen, vaikka se on moraalinen ja juridinen.
Perussuomalaiset ja Kokoomus puolueina politikoivat alaikäisten elämällä ja tulevaisuudella — koska tällä tavalla saa ”kansan syvistä riveistä” lisää kannatusta.
Ja kannatusta näkyy tulevan — myös täällä.
Voi tätä syksyä! Voi tätä ihmismielen pimeyttä!
’Lapset aina ensin’
Mikä järjenköyhyys ajaa ihimiset maalailemaan ruusuisia kuvia terroristeista? Onko niin että todellisuutta ei uskalleta katsoa silmiin ja vedetään tukholman syndroomat. Kyllä meidän pikku isis-mussukat ovat meille kilttejä kunhan vain nöyristelemme heitä tarpeeksi?
Ongelma on tietysti myös poliittinen; ISLAM on uskonnoksi naamioitu poliittinen järjestelmä josta ISIS on se näyte kuinka idea halutaan toteuttaa, ja joka tosiasia ei tunnu imeytyvän ajatusmallien osaksi henkilöille jotka eivät asian yksityiskohtia uskalla käsitellä. On helpompi juuttua irralliseen narratiiviin ’mutta kun lapset’, ne samat lapset jotka 4v lähtien teloittavat isis alueilla vihollisiaan mm. happokylvyillä ja rautahäkkigrilleillä elävältä.
Voi tätä naiviuden ja hyvesignaloinnin määrää! Aidosti ei olla huolissaan lapsista, eikä ainakaan suomalaisista lapsista. Täytyy singaloida hyveminuutta ympärilleen, kaipa muutoin elämässä epäonnistuneena voi edes jossakin asiassa loistaa syksyn pimeydessä, tietysti muiden kustannuksella.
Ei paremmin voi ’joidenkin tunteilla ajattelevien ihmisten,’ järjenjuoksua kuvata.
”(…)
Heinäkuussa saksalainen tuomioistuin (Verwaltungsgericht Berlin 10.7.2019) on erään perheen osalta päättänyt, että Saksan viranomaisten on aloitettava äidin ja lasten henkilöllisyyden tarkastaminen, annettava matkustusasiakirjat, jos heidän henkilöllisyytensä vahvistetaan, ja viedä heidät Saksaan. Ratkaisussa on katsottu, ettei noutaminen ole mahdotonta ja viitannut tässä yhteydessä yhteistyöhön alueella toimivien järjestöjen kanssa.
(…)”
(Lähde: Oikeuskanslerin ratkaisu OKV/998/1/2019, 9.10.2019. https://www.okv.fi/media/filer_public/83/3e/833e7e8c-340d-48d8-b393-f976fe41f067/okv_998_1_2019_jne.pdf
Ks. myös Oikeuskansleri Tuomas Pöystiltä ratkaisu kanteluihin Syyriassa leirillä olevien kotiuttamiseksi. https://www.okv.fi/fi/tiedotteet-ja-puheenvuorot/520/oikeuskansleri-tuomas-poystilta-ratkaisu-kanteluihin-syyriassa-leirilla-olevien-kotiuttamiseksi/)
#
Hallitus linjasi suomalaisten kotiuttamisesta al-Holin leiriltä
Valtioneuvoston viestintäosasto 16.12.2019 19.10
Tiedote 678/2019
//Korjaus 17.12.2019 klo 12.30: kohdassa 3 ”henkilö” korvattu sanalla ”lapsi”.// Hallitus linjasi tänään 16. joulukuuta suomalaisten kotiuttamisesta al-Holin leiriltä. Linjauksen pohjalta laaditaan valtioneuvoston periaatepäätös valtioneuvoston yleisistunnon hyväksyttäväksi ja merkittävien ulko- ja turvallisuuspoliittisten näkökohtien osalta TP-UTVAlle tiedoksi. Hallituksen selkeä tahtotila on kotiuttaa lapset niin pian kuin mahdollista.
Valtioneuvoston linjaukset suomalaislasten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä:
1 Viranomaistoiminta pyrkii aktiivisesti kaikissa tilanteissa turvaamaan, että noudatetaan oikeusvaltioperiaatetta, perustuslakia ja Suomen muuta lainsäädäntöä sekä kansainvälistä oikeutta mukaan lukien ihmisoikeussopimukset, lasten oikeuksia koskevat sopimukset ja muu soveltuva kansainvälinen oikeus.
2 Toimivaltainen viranomainen asiassa on ulkoministeriö ja ulkoministerin nimeämä erityisedustaja, joka johtaa viranomaistoimintaa ja siinä tehtävää viranomaisyhteistyötä sekä tekee kotiuttamisratkaisut Suomen lainsäädännön nojalla.
3 Ratkaisut, joita toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä kunkin lapsen kotiuttamiseksi, perustuvat tapauskohtaiseen yksilölliseen harkintaan ja sitä toteuttaviin viranomaisarviointeihin ja päätöksiin.
4 Viranomaistoiminnan tavoite on turvata kaikissa tilanteissa lapsen etu. Tämän takaamiseksi asiassa tehdään saumatonta yhteistyötä lastensuojeluviranomaisten kanssa lastensuojelulain nojalla.
5 Osana tapauskohtaista yksilöllistä harkintaa toimivaltainen viranomainen pyrkii kaikin käytössä olevin tiedoin ja toimin varmistamaan, ettei kotiutettavista henkilöistä koidu turvallisuusuhkaa Suomessa asuville henkilöille. Viranomaisten velvollisuuksiin kuuluu perustuslain mukaisesti myös menetellä niin, että Suomessa oleskelevien turvallisuus ei vaarannu. Perustuslaissa on turvattu jokaisen henkilökohtainen vapaus, koskemattomuus ja turvallisuus. Suomalaisviranomaiset antavat tarvittavan tuen ja tiedon harkintaa varten.
6 Hallituksen lähtökohta on auttaa lapsia. Velvoitetta vapaaehtoisesti alueelle menneiden aikuisten avustamiseen ei ole.
7 Suomessa toimivaltaiset viranomaiset tutkivat ja arvioivat mahdolliset rikosoikeudelliset vastuut.
8 Hallitus arvioi tarpeet lainsäädännön muutoksiin liittyen terroristiseen toimintaan sekä tekee tarvittavat korjaukset lainsäädäntöön.
9 Tämän linjauksen pohjalta ulkoministeriö uusii erityisedustajan mandaatin ja ulkoministeriön toimintalinjauksen.
10 Tämä päätös on yleinen ohjaus, se ei ole oikeudellisesti velvoittava eikä se koske lastensuojelun tarvetta ja toimia yksilötasolla tai muutakaan yksilön oikeutta koskevaa asiaa.
(https://vnk.fi/artikkeli/-/asset_publisher/hallitus-linjasi-suomalaisten-kotiuttamisesta-al-holin-leirilta)
Isis-naisista ja lapsista on tullut kokoaan suurempi kysymys, koska siihen latautuu jo tähän asti Länsi-Euroopassa, USA:ssa ja Kanadassa harjoitetun melko holtittoman maahanmuuttopolitiikan aiheuttamia tai sen arvostelun kautta purkautuvia poliittisia turhautumia ja pelkoja. Erityisen myrkylliseksi tilanteen tekee se, että harjoitetaan samaan aikaan sekä löysää maahanmuuttopolitiikkaa että taloudellis-sosiaalista kurjistus-politiikkaa. On matemaattisen selvää, että kansakunnan heikoin osa kokee ainakin jälkimmäisen nahoissaan ja sen on liiankin helppo yhdistää maahanmuuttoon menevät resurssit ja oma kurjistumisensa. Myös alempi keskiluokka pelkää. Vihervasemmisto pelaa jatkuvasti korttinsa väärin, kun se tarjoaa populistiselle oikeistolle vahvoja psykologisia aseita suosimalla ”rajat auki”- politiikkaa, kuten myös edistämällä kaikin tavoin kulttuurin subversiota. Avoimet rajat halpuuttaa epäsuorasti työvoimaa, mikä puolestaan miellyttää uusliberaalia oikeistoa.
Suomea odottaa viimeistään vuonna 2023 sosiaalinen katastrofi, kun kiukulla ladattu oikeisto pääsee valtaan. Älykkäiden ja vastuullisten (viher)vasemmistolaisten tulisi miettiä, kuinka tämä torjutaan. Olisiko aika jarrutella maahanmuuttoa ym. maailmanparannusta ja keskittyä Suomen kansan omien asioiden hoitamiseen? Persuille menetetyt äänet olisi pakko saada takaisin. Vihreät eivät agendoistaan luovu, mutta ehkä talousvasemmistolaisista olisi siihen. En kuitenkaan aio pidätellä hengitystäni tätä odotellessa.
Narratiivisi on tyypillistä vihervasemmiston (neokommunistien) propagandaa; ’tyhmät kouluttamattomat juntit’, ’asioista ymmärtämätön keskiluokka’ ja ’me sosiaalikoulutetut ajatusjumalat tiedämme kaiken paremmin’.
Tätä kehitystä vastaan nimen omaan ovat koulutetut(ei sosiaalikoulutetut julkisen sektorin veroimurit) ihmiset, he jotka kykenevät kantamaan oman taloutensa ja samalla tarjoamaan korkeamman elintason kanssaeläjilleen. HE tajuavat mistä oikeus- ja hyvinvointivaltion pyörittämiseen tarvittavat rahat tulevat koska se suoraan ohentaa heidän lompakkoaan. HE pääasiallisesti toimivat vientiteollisuuden osana, siis sen ainoan talouden osa-alueen osana, joka tämän valtion hyvinvoinnin mahdollistaa, julkisen sektorin työpaikkojen ohella. Nämä ihmiset myös ymmärtävät viimeistään nyt ettei ikinä tule enää antamaan ääntään vihervasemmitolaisille puolueille.
”Koulutetut ihmiset tajuavat ja tarjoavat vientiteollisuuden avulla oikeus- ja hyvinvointivaltion pyörittamisen perusteet” ? Kommentoijalla on ilmeisesti jäänyt huomaamatta Suomen valtion kehitys, jossa hyvinvoinnin alasajon takuuhenkilöinä ovat 99,99% korkeakoulutetut. ”Suomi elää viennistä”-slogan jäi 80-luvulle, jonne jäi myös hyvinvointi. Eli mitä jää koulutetun väestön saavutuksiksi ? Oikeusvaltio ?? Tosiaan, se raksaklubin sivuosasto, joka jo konklaavissa osoitti huolenpitonsa, muttei suinkaan kansalle tai oikeudelle ?
Mannaa ISISille ja sariinia kantasuomalaisille tässäkin asiassa, se on viherpuna-hallituksen moraaliposeeraus-linja ja samalla ”raadollista puoluepoliittista peliä”. ”Voi tätä ihmismielen pimeyttä”, toden totta:
”10-vuotias poika al-Holin leirillä Syyriassa toimittajalle: ”Me tapamme sinut teurastamalla sinut. Me teurastamme sinut.””,
https://www.kansalainen.fi/10-vuotias-poika-al-holin-leirilla-syyriassa-toimittajalle-me-tapamme-sinut-teurastamalla-sinut-me-teurastamme-sinut/
”ISIS Brags About Exploiting Refugee Program to Send “Sleeper Cells” to Europe
Manifesto reveals agenda to create Muslim “no go zones” in western cities as bases to launch more attacks”
https://www.infowars.com/isis-brags-about-exploiting-refugee-program-to-send-sleeper-cells-to-europe/
”Turvamiehet ja vartijat eivät työskentele Kronogårdenissa, sillä alue on liian vaarallinen”,
https://www.kansalainen.fi/turvamiehet-ja-vartijat-tyoskentele-kronogardenissa-silla-alue-on-liian-vaarallinen/
”Västafrikas ledare i nödmöte – IS har infiltrerat samhällen
IS breder ut sig i Västafrika.”,https://samnytt.se/
”Bilbränderna förmodligen övning av ISIS-armén i Sverige, Update 15.8.18”,
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/2160-bilbraenderna-foermodligen-oevning-av-isis-armen-i-sverige.html
”Christians Unite to Save Sweden, ISIS could test overtake of Sweden, Civil War”,
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/2365-christians-unite-to-save-sweden-isis-could-test-overtake-of-sweden-civil-war.html
Sande Parkkonen: ”Ovatko ISIS-naiset rikollisia? | Mielipide”
https://mvlehti.net/2019/12/15/sande-parkkonen-ovatko-isis-naiset-rikollisia-mielipide/
”Suomi ”kotiuttaa” ISIS-jäseniä – Adressi avattiin: ”Ei terroristeja Suomeen””,
https://mvlehti.net/2019/12/16/suomi-kotiuttaa-isis-jasenia-syyriasta-adressi-avattu-ei-terroristeja-suomeen/
Olin 16, kun äitini kuoli. Nyt olen 68, mutta äidin kuolema on vieläkin avoin haava minussa. Mitä luulette tapahtuvan lapsille, keneltä ryöstetään äiti? Persujen pahasuopaisuus ja vihamielisyys on pohjaton, tänne ei kannata tuota myös lapsia.
Vingu tuota niille Isisin lapsiuhreille, joista osa on poltettu elävältä, osa raiskattu hengintä, osalta revitty elävänä ruumiinosia irti ja osalta leikattu pää irti!
ISIS on tosiasiassa USAn oma terojärjestö ja USA on kehottanut muita maita ottamaan ISISn jäsenet takaisin joista ISIStaistelijat perheineen on kotoisin. ISIS on USAn yleisölle tarjoilema peruste sen joukkojen laittomalle läsnäololle Irakissa ja Syyriassa. Tietenkin tätä kuviota ei ISISn jäsenet ei ole tienneet siihen liittyessään että ainakin alholin leiriläiset voidaan Suomeen palauttaa Suomen ja kansaivälisten lakien ja sopimusten mukaan jos he on siihen halukkaita koska USA ei heitä ota. USAlta taas osoittaa sairasta vastuuttomutta kun tyrkkää luomansa ultraväkivaltaisen tappokoneiston ISISn vangiksi jääneet taistelijat perheineen muihin maihin sen sijaan veisi sijaistaistelijansa USAaan. Kaikkonen juuri kävi USAssa visiin neuvoa saamassa USAssa asiasta ja näyttää että kepukin on nyt Suomeen palauttamisen kannalla ja se menee niinkuin USA on sen suunnitellut.
Unohdat vain sen, että Trump käski laittaa nämä terroristit tuomiolle lähtömaissaan, eikä ottaa vastaan heitä kuin kuninkaallisia hotellissa asumaan!
Nyt vihervassarit haluavat ottaa heidät vastaan kuin kunniakansalaiset…
Trumppi ja USA pettää sijaistaistelijansa ISISn kuten kurditkin ettei siinä mitää kummallista ja uutta ole.
Liittyen ylempään Truth_hunter 17.12.2019 at 14:08 kommenttiini
”ISIS on tosiasiassa USAn oma terrorijärjestö ja USA on kehottanut muita maita ottamaan ISISn jäsenet takaisin joista ISIStaistelijat perheineen on kotoisin. …”
Tuon on syytä pitää mielessä ja ennen muuta se että Usa on nyt Illujen tärkeä ellei tärkein työkalu
Tämänkin Aaveen takana on, kukas muu, kuin Illujen johtoryhmä.
Aaveita tarvitaan koska niillä luodaan se kaaos jota tarvitaan kansallisvaltioiden tuhoamisessa ja uutta maailman järjestystä luotaessa jossa Illut ovat uusi yläluokka joka alistaa muut omiin lakeihinsa.
Ja kun Eurooppa on avuton kuin pieni lapsi tämän Aaveen edessä niin se on vetäytynyt Naton siipien suojaan joka lupaa sille kaiken apunsa jotta Aave saadaan pidettyä kurissa sen tajuamatta että Natohan on juuri tuon Aaveen työkalu.
Ja yläluokan (Valittujen, Aaveen) uusi majapaikka tai komentokeskus on hyvää vauhtia siirtymässä Jeruzalemiin kun lähi-itääm luodaan Trumpin johdolla uutta valtiota ja ’juutalaisuudesta’ tulee uusi kansallisuus vaikka sillä nykymuodossaan tutkijoiden mukaan on geneettisesti vähän tai ei juuri mitään tekemistä sen juutalaisuuden (hebrealaisuuden) kanssa joka joskus on ollut olemassa.
Tietysti meidänkin Israelin tai Aaveen ystävät ovat mukana auttamassa Trumpin ja hänen lahkolaisen vävypoikansa ponnisteluja asian hyväksi.
Trump Creates a New Nation
Executive order implies that ”Jewishness” is now a nationality
PHILIP GIRALDI
Last Wednesday the president signed an executive order that is intended to address alleged anti-Semitism on college campuses by cutting off funds to those universities that do not prevent criticism of Israel.
The executive order does not mention Israel by name, but it does state that its assumptions are based on “the non-legally binding working definition of anti-Semitism adopted on May 26, 2016, by the International Holocaust Remembrance Alliance (IHRA), which states, ‘Antisemitism is a certain perception of Jews, which may be expressed as hatred toward Jews.
Nyt ei saa arvostella Aavetta vaikka se tekee pahaa mielin määrin muille eikä vihastua sen puuhista kun se ottaa kuristusotettaan muista. Se kuuluu sen etuoikeuksiin ja sillä sipuli. Köyhän on oltava nöyrä sen edessä, toimittava sen ehdoilla ja oltava iloinen siitä että saa ylipäätään elää.
Niin on nyt Trumpkin tehnyt ja näyttänyt ’läntiselle arvoyhteisölle’ ja koko maailmalle esimerkkiä. Vain itä näyttää pistävän hanttiin eikä suostu sen ehtoihin.
Suomeksi tuo Trumpin allekirjoittama:
Presidentti allekirjoitti viime keskiviikkona toimeenpanomääräyksen, jonka tarkoituksena on puuttua väitettyyn antisemitismiin yliopistokampuksilla leikkaamalla varoja niiltä yliopistoilta, jotka eivät estä Israelin kritiikkiä.
Toimeenpanomääräyksessä ei mainita Israelia nimeltä, mutta siinä todetaan, että sen olettamukset perustuvat ”Kansainvälisen holokaustin muistoyhdistyksen (IHRA) 26. toukokuuta 2016 hyväksymään antisemitismin ei-oikeudellisesti sitovaan työmääritelmään, joka toteaa, että ”antisemitismi on tietty käsitys juutalaisista, joka voidaan tulkita vihana juutalaisia kohtaan.
— siis tuo tarkoittaa ettei sionisteille saa olla vihainen tekevät he mitä tahansa. He ovat nyt erityisessä suojelussa, toisin kuin muut. He ovat kirjaimellisesti ’valittuja’.
Aika rohkea veto Kuosmalta kirjoittaa noin juuri tässä mediassa, kun tietää ettei näkemys saavuta suurta suosiota tällä palstalla kommenttiosastolla pyörivien äärioikeistolaisten keskuudessa (sanon näin, koska jotkut vakiokommentoijat täällä ovat jopa avoimesti kannattaneet kansallissosialismia ja muun muassa Kiinan kaltaista ihmisoikeuksista piittaamatonta totalitarismia).
Vaikka en ole samaa mieltä monestakaan asiasta Kuosman kanssa enkä kyllä täysin tästäkään, niin arvostan sitä, että uskaltaa esittää täällä vallitsevasta ilmapiiristä eriäviä näkemyksiä.
”…jotkut vakiokommentoijat täällä ovat jopa avoimesti kannattaneet kansallissosialismia ja muun muassa Kiinan kaltaista ihmisoikeuksista piittaamatonta totalitarismia…”
Olisi tärkeää että mainitsisi sen nimimerkin joka noin on toiminut eikä vain vihjaile. Itse en ole havainnut sellaista.
Olen kyllä arvostanut ja yhä arvostan tiettyjä asioita joita kansallissosialismi puolusti ja myös Kiinan kykyä pysyä eheänä ja omissa raameissaan ja nousta vastavoimaksi rappeutuvalle ja moraalisesti mädälle ja löyhkäävälle lännelle joka alkaa muistuttaa enemmän sontakasaa kuin ’arvoyhteisöä’ joksi se itse itsensä on irvokkaasti määritellyt.
Siitä on kuitenkin pitkä matka avoimeen kannattamiseen josta puhut. Jos et pysty sitä erottamaan niin se ei kerro kovin hyvää omista kyvyistäsi.
Ihminen joka katsoo maailmaa avoimin silmin, ja on pystynyt karistamaan Pavlovin koirien käyttäytymisen itsestään kuullessaan sanan natsi ja tutustunut kansallis-sosialistiseen IDEOLOGIAAN löytää sieltä kultahipun jos toisenkin. Vaikka en kaikkia kommenttejasi allekirjoita, anna mennä vaan.
Oman ajatusmaailman tiivisti Eput aikanaan: pioneereille olen fascisti, fascisteille pioneeri, kaikki pikku runkkarit lokeroissaan huutaa: jos et ole meidän puolella olet meitä vastaan😂
Tässä on sitä todellista sananvapautta, vaikka olen lähes kaikesta erimieltä tämän aivopierun kanssa, sen julkaiseminen varsinkin tässä mediassa, on hatun noston arvoinen suoritus.
Luukkaan evankeliumin mukaan muuan lainoppinut pyysi J. Nasaretilaista (Jeesus) selitystä ’lähimmäisen’ käsitteestä. Jeesus vastasi kertomalla tarinan: ”Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.’ – Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?” – Lainoppinut vastasi: ”Hän, joka osoitti hänelle armoaan.” Jeesus kehotti lainoppinutta tekemään samoin.
Ja he elivät onnellisina elämänsä … Jaa mutta eihän se ihan niin mennyt.
Vaan miten? No, kerrataanpa, kerran vielä:
#
Kohtalokas Kidronin puro, se puro, joka enteellisesti laskee Kuolleeseenmereen
Jeesus lähti opetuslapsineen Kidroninpuron toiselle puolen. Siellä oli puutarha, ja Jeesus ja opetuslapset menivät sinne. Myös Juudas, hänen kavaltajansa, tunsi paikan, koska Jeesus oli monesti ollut siellä opetuslastensa kanssa. Niinpä Juudas otti mukaansa sotilasosaston sekä ylipapeilta ja fariseuksilta saamiaan miehiä, ja he menivät puutarhaan lyhdyt, soihdut ja aseet käsissään.
Jeesus tiesi, mikä häntä odotti. Hän meni miehiä vastaan ja kysyi: ”Ketä te etsitte?” ”Jeesusta, sitä nasaretilaista”, vastasivat miehet. Jeesus sanoi: ”Minä se olen.” – Miesten joukossa oli myös Juudas, Jeesuksen kavaltaja. Kun Jeesus sanoi: ”Minä se olen”, he kaikki perääntyivät ja kaatuivat maahan. Jeesus kysyi uudelleen: ”Ketä te etsitte?” He vastasivat: ”Jeesus Nasaretilaista.” Jeesus sanoi heille: ”Johan minä sanoin, että se olen minä. Jos te minua etsitte, antakaa näiden toisten mennä.”
Simon Pietarilla oli miekka. Hän veti sen esiin ja sivalsi ylipapin palvelijalta oikean korvan irti; palvelija oli nimeltään Malkos. Mutta Jeesus sanoi Pietarille: ”Pane miekkasi tuppeen! Kun Isä on tämän maljan minulle antanut, enkö minä joisi sitä?”
”Niin sotilasjoukko ja päällikkö ja juutalaisten palvelijat ottivat Jeesuksen kiinni ja sitoivat hänet”. He veivät Jeesuksen ensiksi Hannaan luo. Hannas oli senvuotisen ylipapin Kaifaan appi. ”Ja Kaifas oli se, joka neuvottelussa oli juutalaisille sanonut: ’On hyödyllistä, että yksi ihminen kuolee kansan edestä’”.
Ylipappi Kaifas kysyi Jeesukselta hänen opetuslapsistaan ja opetuksestaan. Jeesus vastasi: ”Minä olen julkisesti puhunut maailmalle; minä olen aina opettanut synagoogissa ja pyhäkössä, joihin kaikki juutalaiset kokoontuvat, enkä ole salassa puhunut mitään”. Niin Hannas lähetti Jeesuksen köysissä ylipappi Kaifaan luo.
Kaifaan luota Jeesus vietiin maaherran palatsiin. Oli varhainen aamu. Juutalaiset eivät itse menneet palatsiin sisälle, etteivät saastuisi vaan voisivat syödä pääsiäisaterian. Niinpä Pilatus tuli ulos heidän luokseen ja kysyi: ”Mistä te syytätte tätä miestä?” He vastasivat: ”Jos hän ei olisi rikollinen, emme luovuttaisi häntä sinulle.” ”Pitäkää itse hänet”, Pilatus sanoi, ”ja tuomitkaa hänet oman lakinne mukaan.” ”Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Meidän ei ole lupa ketään tappaa”.
Pilatus meni takaisin palatsiin, käski tuoda Jeesuksen eteensä ja kysyi häneltä: ”Oletko sinä juutalaisten kuningas?” Jeesus vastasi: ”Itsekö sinä niin ajattelet, vai ovatko muut sanoneet minusta niin?” Pilatus sanoi: ”Olenko minä juutalainen? Oma kansasi ja ylipapit ovat antaneet sinut minun käsiini. Mitä olet tehnyt?”. Jeesus vastasi: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä.” ”Sinä siis kuitenkin olet kuningas?” Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: ”Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua.” ”Mitä on totuus?” kysyi Pilatus.
”Ja sen sanottuaan hän [= Pilatus] taas meni ulos juutalaisten luo ja sanoi heille: ’Minä en löydä hänessä yhtäkään syytä’”. ”Mutta te olette tottuneet siihen, että minä päästän teille yhden vangin irti pääsiäisenä; tahdotteko siis, että päästän teille juutalaisten kuninkaan?” ”Niin he taas huusivat sanoen: ’Älä häntä, vaan Barabbas!” Mutta Barabbas oli ryöväri. – Nyt Pilatus käski ruoskia Jeesuksen. Sotilaat väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä ja pukivat hänet purppuranpunaiseen viittaan. Toinen toisensa jälkeen he tulivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Ole tervehditty, juutalaisten kuningas”, ja läimäyttivät häntä kasvoihin.
Pilatus meni taas ulos ja sanoi juutalaisille: ”Minä tuon hänet tänne osoittaakseni, etten pidä häntä syyllisenä mihinkään rikokseen.” Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppuranpunainen viitta yllään, ja Pilatus sanoi: ”Katso ihmistä!” Kun ylipapit ja heidän miehensä näkivät Jeesuksen, he rupesivat huutamaan: ”Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!” Pilatus sanoi heille: ”Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa. Minä en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään.” ”Juutalaiset vastasivat hänelle: ”Meillä on laki, ja lain mukaan hänen pitää kuoleman, koska hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi”.
Tämän kuullessaan Pilatus kävi yhä levottomammaksi. Hän meni takaisin palatsiin ja kysyi Jeesukselta: ”Mistä sinä olet lähtöisin?” Mutta Jeesus ei vastannut hänelle. ”Etkö puhu, vaikka minä kysyn?” Pilatus sanoi. ”Etkö tiedä, että minulla on valta päästää sinut vapaaksi ja valta ristiinnaulita sinut?” Jeesus vastasi: ”Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Siksi on suurempi syyllinen se ihminen, joka on minut sinulle luovuttanut.”
Pilatus yritti nyt saada Jeesuksen vapautetuksi. ”Mutta juutalaiset huusivat sanoen: ’Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan’”. Nämä sanat kuultuaan Pilatus toi Jeesuksen ulos ja asettui tuomarinistuimelleen niin sanotulle Kivipihalle, jonka hepreankielinen nimi on Gabbata. Tämä tapahtui pääsiäisen valmistuspäivänä puolenpäivän aikaan.
”Ja hän [= Pilatus] sanoi juutalaisille: ’Katso, teidän kuninkaanne!’ Niin he huusivat: ’Vie pois, vie pois, ristiinnaulitse hänet!’ Pilatus sanoi heille: ’Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?’ Ylipapit vastasivat: ”Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari.’ Silloin hän [= Pilatus] luovutti hänet [= Jeesus] heille ja antoi ristiinnaulittavaksi. Ja he ottivat Jeesuksen.”
Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Pilatus vastasi: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”
#
Niinpä niin. Jeesuksilla on aina Jeesuksen kohtalo. Ja aina kuuluuvat huudot: Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!
#
Hyvää joulua ! Arabia: Milad Majid Espanja: Feliz Navidad
Esperanto: Gajan Kristnaskon Heprea: Mo’adim Lesimkha. Chena tova.
Hindi: Shub Naya Baras Islanti: Gleðileg jól
Indonesia: Selamat Hari Natal Iiri: Nollaig Shona Duit
Italia: Buon Natale Japani: Kurisumasu Omedeto
Kiina: Kung His Hsin Nien bing Chu Shen Tan
Korea: Sung Tan Chuk Ha Kreikka: Kala Christouyenna
Norja: God Jul Puola: Wesołych Świąt Bożego Narodzenia
Portugali: Feliz Natal Ranska: Joyeux Noël Ruotsi: God Jul
Saksa: Frohe Weihnachten Tanska: Glædelig Jul
Turkki: Noeliniz Ve Yeni Yiliniz Kutlu Olsun
Unkari: Kellemes Karácsonyi Ünnepeket
Venäjä: Поздравляю с Рождеством
Vietnam: Chúc Mừng Giáng Sinh Viro: Roomsaid Joulu Puhi
” Jeesuksilla on aina Jeesuksen kohtalo. Ja aina kuuluuvat huudot: Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse! ”
Tuo on karu totuus. Siksi on aina vaarallista alkaa ’jeesustella’ liikaa. Maailma on psykopaattien hallussa jotka vain nauravat Jeesus-tarinoille. Sitä ei saada paremmaksi liikaa jeesustelemalla.
Missä määrin Raamatun tarinatkaan ovat uskottavia on luku sinänsä ja asia josta ei olla ollenkaan yksimielisiä. Melko varmaa kuitenkin on Jeesus historiallisena henkilönä on elänyt mutta teologian luomus hänestä on kokonaan eri asia. Pahin skenaario on että ne on luotu hyväuskoisten huijaamiseksi.
Pitää muistaa että fariseukset ovat aina olleet ovelia ja ovat sitä tänäänkin kaikenlaisia tarinoita keksiessään joista on jopa luotu Atzmonin kuvaama uusi Holokausti-uskonto jossa Jeesus ei enää kummittele ollenkaan ja jossa he itse ovat korvanneet Jeesuksen uhrautumalla koko maailman edessä myötätuntoa ja tietenkin rahaa kerjäten.
Ikävä kyllä tuolla uudella uskonnolla ei ole enää paljon kannattajia joten siihen pitää nyt käännyttää kansoja väkipakolla.
”Maailmassa ei ole toista kansaa, joka valittaisi yhtä kovaan ääneen kohtalostaan [kuin juutalaiset]. Ei ole toista kansaa, joka jatkuvasti puhuisi kärsimyksestään, nöyryyttämisestään ja marttyyriasemastaan. Onkin kummallista, että sama ryhmä hallitsee Eurooppaa. Pörssin kautta he vaikuttavat suoraan Euroopan valtioiden politiikkaan, kulttuuriin ja arvomaailmaan.”
– Fjodor Dostojevski
Illuminati Jews have waged a covert war against man and God for millennia. This conspiracy is the real history of the world, the real cause of war and depression. Society has been subverted and lies constantly.
https://www.henrymakow.com/the-devil-and-the-jews.html
”… fariseukset ovat aina olleet ovelia ja ovat sitä tänäänkin kaikenlaisia tarinoita keksiessään joista on jopa luotu Atzmonin kuvaama uusi Holokausti-uskonto jossa Jeesus ei enää kummittele ollenkaan…”
American Pravda: Holocaust Denial
RON UNZ
Until thirty years ago, Communist rule over the USSR and its Warsaw Pact allies seemed absolutely permanent and unshakeable, but the roots of that belief had totally rotted away, leaving behind nothing more than a hollow facade. Then one day, a gust of wind came along, and the entire gigantic structure collapsed. I wouldn’t be surprised if our current Holocaust narrative eventually suffers that same fate, perhaps with unfortunate consequences for those too closely associated with having maintained it.
https://www.unz.com/runz/american-pravda-holocaust-denial/
Jos haluat avartaa näkemystäsi siitä, kuinka eräät pahojen tahojen haltuunottamat sotilasorganisaatiot kykenevät luomaan vaikkapa terroristeja, suosittelen lukemaan James Kirkin omaelämäkerran Lone Wolf.
https://supersoldiertalk.com/lone-wolf-alpha-squad-45-copy-over-james-rink/
Pahat tahot voivat luoda useita persoonallisuuksia samaan ihmiseen jo lapsena hänen tietämättään. Eri persoonallisuuksista henkilö ei ole tietoinen ollenkaan valvetilassa. Piilossa olevalle persoonallisuudelle voidaan opettaa vaikkapa tappaminen, itsemurhaisku tai vaativia sotilastaitoja. Taustalla oleva persoonallisuus voidaan vaihtaa käyttöön hetkessä, jolloin henkilön käytös muuttuu samantien vaikkapa murhaavaksi.
Et voi etukäteen tietää mitä persoonallisuuksia maahan tulevilla henkilöillä on piilossa, muuten kuin ehkä kyselemällä lapsuudesta tiettyjä kysymyksiä.
Traumapohjainen mielenhallinta on eräs Illuminatin käyttämä vakiomenetelmä. Siitä on enemmän tietoa esim. seuraavassa:
”Deeper Insight Into The Illuminati Formula” by Fritz Springmeier, Cisco Wheeler. Se on vapaasti luettavissa seuraavasta:
https://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/mindcontrol2/index.htm
Suomeksi käännettynä myös vapaasti luettavissa: ”Syvempää tietoa illuminaateista”, http://www.heinola.org/~patato/deep.html
Illuminati on toiminut ja toimii edelleen myös salaseurana salaseuran sisällä siitä lähtien, kun Wilhelmsbadin kongressissa v. 1782 n. 3 miljoonaa vapaamuuraria luovutti vapaamuurariuden johdon Illuminatille:
”The 1782 Congress of Wilhelmsbad: The Illuminati Takeover”,
https://www.biblebelievers.org.au/wilhelms.htm
Ks. myös ”13 Bloodlines of The Illuminati” by Fritz Springmeier , https://www.bibliotecapleyades.net/Bloodlines/index.htm
Suomeksi käännettynä: http://www.heinola.org/~patato/spring.html
Täsmennys: ”n. 3 miljoonaa vapaamuuraria luovutti vapaamuurariuden johdon Illuminatille: ”
Piti olla: ”n. 3 miljoonan vapaamuurarin valtuuttamat EDUSTAJAT luovuttivat vapaamuurariuden johdon Illuminatille:”
”When one thinks of mass murder, Hitler comes to mind. If not Hitler, then Tojo, Stalin, or Mao. Credit is given to the 20th-century totalitarians as the worst species of tyranny to have ever arisen. However, the alarming truth is that Islam has killed more than any of these, and may surpass all of them combined in numbers and cruelty.”
https://www.americanthinker.com/articles/2014/05/the_greatest_murder_machine_in_history.html
https://www.youtube.com/results?search_query=jihad+children
Osa tai kaikki lapsista voi olla koulutettuja tappajia. Heidät sijoitetaan päiväkoteihin tavallisten suomalaisten lasten kanssa. Millainen ihminen tukee tätä?
Pitää myös ajatella sitä että koko päiväkodin ilmapiiri häiriintyy ja työ siellä muuttuu raskaaksi eikä sinne enää hakeudu hoitotehtäviin päteviä ihmisiä.
Jo nyt ilmiö näkyy peruskouluissa joissa opetustyö häiriintyy pakolaislasten takia kun muutama lapsi luokassa vaatii erityiskohtelua ja -opetusta ja muu luokka kärsii.
Itse tunnen opettajan joka aikoo vaihtaa alaa juuri tuon syyn takia.
Totta Hunter, tunnen itse useita opettajia, jotka voivat vahvistaa tuon.
Juuri näin Jani!
Lapset tarvitaan huostaanotto/hoivakotibisneksen pyörittämiseksi ja sen jälkeen suomalaisten pedofiilien ja muiden pervojen käyttöön. Suomessa on täysin turha esittää tekopyhää ihmisoikeuksien varjolla. Takapiha on täysin siivoamatta. Hyvä esimerkki tästä on Tutti Tappurainen, joka hurskastelee oikeusvaltiokysymystensä parissa. Harvoin on ministeritehtävissä nähty kaikesta todellisuudesta niin täysin pihalla olevaa tyyppiä kuluttamassa kansakunnan hupenevia varoja.
Minuakin tuo meidän tekopyhä hurskastelu ihmetyttää. Se tuntuu tunkeutuvan joka paikkaan ja kukoistaa valtarakenteissa.
Kuitenkin ollaan liitossa illujen kanssa jotka viis veisaavat muusta kuin itsestään. Ensin pitäisi itsenäistyä ja ottaa maan ohjat omiin käsiin.
Juuri näin Erkki!!
Kyllä minusta tuo Kuosman näkemys on aivan linjassa kansainvälisen oikeuden periaatteiden kanssa. Esim. YK:n ihmisoikeusjulistuksessa todetaan ihmisoikeuksien olevan jakamattomat eli ne kuuluvat kaikille ihmisille rajoituksetta. Tämä merkitsee, että ne kuuluvat myös ISIS:n jäsenille, joita on siis kohdeltava sen mukaan. Samoin sotavankien kohtelua säätelevät kansainväliset sopimukset, joita on aiemissa sodissa noudatettukin aika laajasti joitain vaikkapa Natsi-Saksan toimia lukuunottamatta.
Kun YK perustettiin, niin taustalla oli hirvittävä toinen maailmansota, joten silloin tehtyjä periaatteita on vieläkin syytä kunnioittaa, koska silloin oli takana niin rankka opetus siitä, mikä oli johtanut niin karmealle tielle. Ehkäpä silloin oli opittu jotain, joka yritettiin kirjata kansainvälisiin oikeusperiaatteisiin.
Toiseksi keskustelu ISIS:stä tuntuu kokonaan unohtaneen sen, miksi ko. järjestö syntyi. Jos muistellaan ensin sitä, mitä tapahtui Ranskalle toisessa maailmansodassa. Natsi-Saksa hyökkäsi Ranskaan, valloitti maan ja miehitti sen. Mitä taas tapahtui Irakille 2000-luvun alussa. USA hyökkäsi liittolaisineen Irakiin, valloitti maan ja miehitti sen.
Siis USA toimi täysin samoin kuin Natsi-Saksa toisessa maailmansodassa. En ole kuitenkaan kuullut kenenkään kovin vahvasti vaativan, että George Bush ja Tony Blair pitäisi vetää oikeuteen tästä häikäilemättömästä toiminnasta. ISIS:n synty on suora seuraus tästä hyökkäyksestä. Ilman tätä hyökkäystä koko ISIS:iä ei olisi edes olemassa. ISIS ei siis ole syntynyt islamisaation seurauksena, vaan vastareaktiona USA:n hyökkäykseen.
Alun perin ISIS oli siis vastarintaliike, joka taisteli maan miehittäjää vastaan. Tämä taistelu maan miehittäjää vastaan oli varmasti myös monien ulkomailta ISIS:n riveihin lähteneiden muslimien motiivina. Kyllä Ranskankin vastarintaliikkeeseen liittyi ulkomailla olleita ranskalaisia.
Tämä ISIS:n syntytausta on kyllä syytä muistaa, kun arvioidaan sen toimintaa.
Ongelma on siinä että ’joku taho’ maailmassa viis veisaa kansainvälisen oikeuden periaatteista.
Sanot: ”Natsi-Saksa hyökkäsi Ranskaan, valloitti maan ja miehitti sen. ”
Taisit unohtaa että Ranska oli sitä ennen julistanut sodan Saksalle. Ei Saksa hyökännyt kuten sanot. Miksi niin sanot?
Vähän omituinen tuo käsitykseksi Isiksestäkin on. Kyllä se on selkeästi ollut Usan ja Israelin johtaman koaliition luomus jossa Natokin on mukana.
Turha kaunistella asioita.
Paskanmarjat!
Isis on alusta asti ollut terrorijärjestö, joka on pyrkinyt islamin äärimmäisen tulkinnan levittämiseen ja kalifaatin perustamiseen. Tuota on ihan turha yrittää valkopestä joksikin muuksi.
Jos ISIS ei olisikaan syntynyt, läntisten tiedustelupalveluiden olisi pitänyt luoda se. Niin hyvin se on palvellut mm. Syyriassa harjoitettua hajota ja hallitse -politiikkaa. Se on kuin al-Qaida II, ja muistamme, mitä Britannian ulkoministeri Robin Cook kertoi al-Qaidan synnystä…
Kiitos, Tuomo Liias, ”Truth_hunter” ja Vesa. (Pahoittelen, jos unohdin jonkun tai joitakin, jotka ovat kirjoittaneet kysymyksessä olevan järjestön synnystä. Tuo järjestö on siis Isis, myös ISIS ja IS (the Islamic State [IS], الدولة الاسلامية, Ad-Dawla al-’Islāmiyya, Islamilainen valtio) tai ISIL ja Daesh.
Selvitytä (ydin: ”ISIS Was A Creation of Washington”) löytyy sivustolta Paul Craig Roberts: Institute for Political Economy.
Qatar Reveals ISIS Was A Creation of Washington
November 5, 2017 | Categories: Guest Contributions |
Qatar Reveals ISIS Was A Creation of Washington
https://www.strategic-culture.org/news/2017/11/03/bombshell-revelation-us-saudi-culpability-creating-isis-ignored-mainstream-media-trump.html
——
“Paul Craig Roberts has had careers in scholarship and academia, journalism, public service, and business. He is chairman of The Institute for Political Economy.”
——
Bombshell Revelation of US and Saudi Culpability in Creating ISIS Ignored by Mainstream Media
James George Jatras November 3, 2017
[James George Jatras – Analyst, former U.S. diplomat and foreign policy adviser to the Senate GOP leadership]
Here it is, right from the horse’s mouth! Qatar’s former prime minister spills his guts about how his country worked with Saudi Arabia and Turkey under the direction of the United States – meaning then the Obama Administration – to funnel arms and money to jihad terrorists in Syria: – ‘The explosive interview constitutes a high level ”public admission to collusion and coordination between four countries to destabilize an independent state, [including] possible support for Nusra/al-Qaeda.” … Former Prime Minister Hamad bin Jassim bin Jaber al-Thani, who oversaw Syria operations on behalf of Qatar until 2013,… said while acknowledging Gulf nations were arming jihadists in Syria with the approval and support of US and Turkey: ”I don’t want to go into details but we have full documents about us taking charge [in Syria].” He claimed that both Saudi Arabia’s King Abdullah (who reigned until his death in 2015) and the United States placed Qatar in a lead role concerning covert operations to execute the proxy war. –
‘The former prime minister’s comments, while very revealing, were intended as a defense and excuse of Qatar’s support for terrorism, and as a critique of the US and Saudi Arabia for essentially leaving Qatar ”holding the bag” in terms of the war against Assad. Al-Thani explained that Qatar continued its financing of armed insurgents in Syria while other countries eventually wound down large-scale support, which is why he lashed out at the US and the Saudis, who initially ”were with us in the same trench.”’ [“In Shocking, Viral Interview, Qatar Confesses Secrets Behind Syrian War,” Zero Hedge, October 29]
(…)
‘But, to directly finger the U.S. CIA and State Departments, then under the control of Hillary Clinton, is absolutely the most damaging thing they could possibly do at this point in time.’ – Here it comes! You almost have to feel sorry for poor Hillary! The Trump team and their media supporters – starting with Fox News, which had been dancing on Hillary’s political grave all last week – will be all over this story in no time! – Except they weren’t. While Luongo pointed to what should have happened, there was not a peep from anyone in the Administration. Nor anything on Fox. Both were as mum as the mainstream media, which predictably were as silent as the graves of the hundreds of thousands of Syrians slaughtered by the jihadists.
No fireworks, just the chirping of crickets. As I predicted at the time, the Qatari story would be totally ignored by the American mainstream media. In fact, not a single major outlet in the United States ran the story, though there were a few English-language articles in the Middle East. The only appearances in the U.S. were alternative media like Zero Hedge, the Ron Paul Institute, Antiwar.com, and a few others, mostly bloggers picking up from Zero Hedge. – In short, far from a blockbuster, it was a non-event. Non-news. It didn’t happen. The story wasn’t even noticed by those who had a direct, partisan political interest in hyping it.
(…)
Recall: in August 2016 Donald Trump accused Barack Obama and Hillary Clinton of being respectively the “founder” and “co-founder” of ISIS. Outrage across the media and political world! The supposedly neutral fact-checkers leaped into action to denounce Trump. “False,” declared FactCheck.org. Flirting with “conspiracy theories,” sniffed Snopes. “Pants on Fire,” pronounced PolitiFact. – Well, sure, what do you expect from the MSM and their pet gatekeepers? How much sweeter the victory would be when Team Trump hits back with the proof! In eager anticipation I emailed a few contacts working on the campaign (August 11, 2016):
‘Gents
‘We all know MSM are liars, but DJT’s accusation that Obama and Hillary are founder and co-founder of ISIS is true. Putting money and weapons into support for jihadists was foreseen (when Hillary was SecState) in 2012 DIA memo to result in “salafist principality,” what became ISIS in 2013. Flynn has said this was not a “blind eye,” it was a “willful decision”!
(…)
‘Jim’
The response: “Write something from your angle first.” Sure, no problem, I’m happy to serve it up. For the good of the cause! Make America Great Again! I wrote back:
‘Feel free to use — let me know.
‘MEDIA IGNORE D.I.A. MEMO THAT PROVES TRUMP’S CLAIM THAT OBAMA AND CLINTON ‘FOUNDED’ I.S.I.S.
‘The latest example of the major media’s “in the tank for Hillary” behavior is the hysterical response to Donald J. Trump’s accusation that President Barack Obama and former Secretary of State Hillary Clinton are the “founder” and “co-founder,” respectively of the Islamic State (ISIS, ISIL).
‘Not one major media outlet has bothered to mention the official document that proves the absolute truth of Mr. Trump’s charges. – ‘In 2015, subject to a FOIA request from Judicial Watch, an August 2012 Defense Intelligence Agency (DIA) report was made public. It specified that outside support for jihadist forces – in which al-Qaeda in Iraq (AQI) and the Muslim Brotherhood figured prominently – fighting against the Syrian government created the “possibility of establishing a declared or undeclared Salafist [radical Islamic terrorist] principality in Eastern Syria, and this is exactly what the supporting powers to the opposition want, in order to isolate the Syrian regime.” Hillary Clinton was at that time Barack Obama’s Secretary of State.
‘The following year, in April 2013, the predicted “Salafist principality” did indeed come into existence, with the AQI’s declarating itself as the “Islamic State of Iraq and Syria” – ISIS.
‘As Mr. Trump has pointed out, a necessary precondition for the emergence of ISIS was Barack Obama’s precipitous withdrawal of American forces from Iraq, which facilitated AQI’s extending its operations into Syria. But also essential was the reckless decision of the Obama White House and Clinton State Department to pursue in Syria the same “regime change” policy that had led to disaster in Libya. This meant pumping money and weapons into the Syrian war in support of al-Qaeda-led jihadists. – ‘Last year, commenting on the 2012 report, General Michael Flynn, formerly DIA director and now an adviser to Mr. Trump, commented that the rise of what became ISIS was not a result of turning a “blind eye” but of a “willful decision” to allow the anticipated “Salafist principality” to come into being. As General Flynn commented in an Al Jazeera interview:
Hasan: You are basically saying that even in government at the time you knew these groups were around, you saw this analysis, and you were arguing against it, but who wasn’t listening?
Flynn: I think the administration.
Hasan: So the administration turned a blind eye to your analysis?
Flynn: I don’t know that they turned a blind eye, I think it was a decision. I think it was a willful decision.
Hasan: A willful decision to support an insurgency that had Salafists, Al Qaeda and the Muslim Brotherhood?
Flynn: It was a willful decision to do what they’re doing.
‘The record is clear. Barely a year into the Syrian war, the Obama Administration knew a jihadist quasi-state would form if support for terrorists continued. As a “willful decision,” the Obama Administration, in cooperation with regional allies, continued that support that led to the formation of ISIS, exactly as expected. Obama’s role as the “founder” and Hillary’s as “cofounder” couldn’t be clearer.’ – After that there was no response from Team Trump. Even Flynn, who was already on the record as of 2015, made no reference to the smoking gun from DIA – the very agency he had once headed! – In short, for whatever reason, even at that early date – August 2016 – Trump’s operation was already in the hands of people who were committed to the Deep State’s perspectives. No, arming jihadists in Syria wasn’t the problem. Nor was overthrowing Kaddafi and sloshing the region with Libyan weapons. Nor was ousting Saddam Hussein and opening up Iraq to both Iran and al-Qaeda. The only admissible mistake was pulling outfrom someplace we had deployed American forces. – For what it was worth, I decided to publish a version of my spurned talking points as a commentary in Chronicles magazine. A few others also took note of the DIA memo, such as Alex Newman of The New American. That was about it. – Ever the masochist, I decided to contact Louis Jacobson and Amy Sherman, the two relevant hacks atPolitiFact (August 12):
‘Dear Mr. Jacobson and Ms. Sherman
‘This is Jim Jatras. I am a former US diplomat and former foreign policy adviser to the US Senate Republican leadership. – ‘I don’t know how it is possible give a “truth-o-meter” rating of “pants on fire” to Trump’s claim that Obama and Hillary founded ISIS without even passing reference to the August 2012 DIA report that said if the western powers, Gulf States, and Turkey kept aiding radical Islamic forces in Syria – led by al-Qaeda in Iraq and the Muslim Brotherhood – it could result in the appearance of a “Salafist principality” in eastern Syria. That is just what happened, in the form of ISIS’s declaration of statehood a few months later in April 2013. General Michael Flynn, formerly DIA director, has said on the record that that result was not a result of a “blind eye” but was a “willful decision.” The memo itself also is specific that that outcome was desired by the “supporting powers” and that they knew the nature of the forces they were supporting. – ‘Consider intent, causation, and effect. An intelligence service says, in sum, if you keep doing A you’re likely to get B. So they keep doing A as a deliberate policy choice, B results right on cue. “Sarcasm” aside, what Trump said is accurate. – ‘On the assumption that your omitting this aspect was a simple oversight and not evidence that Politifact is “in the tank” for #WarmongerHillary like the rest of the MSM, please consider amending your judgment to refer to and cite my commentary below. I am available to answer any questions or provide more information, either by email or at [xxxxxxx].
‘Regards
‘Jim’
Katselin välikysymyskeskustelua, aiheellinen välikysymys, joka oli tehty ulkoministeri Haaviston sekoiluista ja suoranaisesta valehtelusta, muuttui hyvin nopeasti poliittiseksi liirumlaarumiksi ja hillittömän kyyniseksi ”lasten hädällä” tunteiluksi.
Kaiken huippuna oli sosialidemokraatti Tuomiojan suoranainen hysteria. Mies höpötti jotain paskaa sosiaalisesta mediasta ja twiittailuista, kuinka vihamieliset twiitit johtavat kuulemmas sisällissotaan.
Tällaisen purkauksen jälkeen Tuomiojan oma, hyvin uhkaileva twiitti IS:n toimittajasta Haapalasta asettuu aivan uuteen valoon.
Mikä sai konkaripoliitikko Tuomiojan pokan pettämään?
Huono omatuntoko?
En usko että politikoilla on edes omaatuntoa selkärangasta puhumattakaan.
IS:n Haapala on luonut Tuomiojasta kuvaa jonkinlaisena Naton vastustajana, tuo on silkkaa roskaa. Tuomioja on, kummallista kyllä, muuttunut vanhasta 60-luvun sadankomitealaisesta ja rauhanpuolustajasta, intohimoiseksi angloamerikkalaisen imperialismin ja ”läntisen arvoyhteisön” puolustajaksi ja kannattajaksi.
Kyse lienee jostain sotakiimaisesta dementiasta.
Toinen kummallisuus mikä Tuomiojaan liittyy on hänen suorastaan intohimoinen suhde Syyriaan. Tuomiojan suhtautuminen Irakin ja Libyan tuhoamiseen oli äänestäjille suunnattu muodollinen sotaretkien tuomitseminen, mutta todellisuudessa aito Tuomioja kannatti täysillä näitä angloamerikkalaisten imperialistien ja ”läntisen arvoyhteisön” miljoonia siviileitä, niin naisia, lapsia kuin vanhuksia tappaneita ja tuhonneita sotaretkiä.
Syyrian kohdalla Tuomioja ei tuominnut ”läntisten imperialistien” tukemaa ja rahoittamaa sotaretkeä Syyriaa vastaan enää mitenkään, päinvastoin hän itse aktiivisti ja intohimoisesti osallistui näiden al-Assadin hallintoa vastaan sotineiden ääri-islamististen (al-Nusra, ISIS -järjestöjen) tukemiseen.
Voimme asiaa vain ihmetellä, ellemme ota käyttöön nykypäivään kuuluvaa trendikästä ”tunteilua”.
V. 2000 Tuomioja matkusti Damaskokseen Hafid al-Assadin hautajaisiin silloisen Suomen hallituksen edustajana. Kiinnostiko Tuomiojaa Hafid al-Assad, tuskinpa. No mikä sitten lienee Tuomiojaa kiinnostanut? Valistunut arvaukseni on, että Tuomiojaa kiinnosti hyvin ”raadollisesti” etten sanoisi ”kiimaisesti” ”Aavikon ruusu” ”Rose of Dessert” Bashar al-Assadin samana vuonna 2000 vaimokseen ottama Asma Akhras, syyrialainen sunnimuslimi ja tosiaankin kaunis nainen. Olisiko Tuomioja jossain vaiheessa uraansa törmännyt ja iskenyt silmänsä tähän kaunottareen. Samana vuonna 2000 Bashar joutui vastaanottamaan kuulemmas vastentahtoisesti Syyrian presidenttiyden, koskapa varsinainen vallanperijä, Bassel, Basharin vanhin veli, oli kuollut v 1994 ajellessaan päissään autolla.
Osuuko arvaukseni lähellekään totuutta on sitten aivan toinen kysymys, muuta eihän tunteilla ole mitään tekemistä totuuden tai tosiasioiden kanssa. 😀
PS Nyt oli paikallan soittaa tango ”La Cumparsita”
https://www.youtube.com/watch?v=6ENo-FHL1t0
Tuomioja on kokkari-isän poika joka näyttää palanneen isänsä polulle kapinoituaan aikansa isää vastaan. Hänen demariutensa on ollut pelkkää itsepetosta ja siinä sivussa muidenkin pettämistä.
Suuri pettymys mutta onhan näitä paljon ja vielä pahempiakin. Demarit taitaa olla se porukka jossa tätä vaarallista ’ollako vai eikö olla’ väkeä on eniten. Ja niinhän se on jenkeissäkin.
Demareiden uskottavuus työväenluokan puolueena meni jo kauan sitten Halosen aikoina. Halosen aikaan Suomi eli viimeisiä ”lintukoto” aikojaan eikä kukaan olisi uskonut nykyistä kaaosta ja suomalaisiin kohdistuvaa sortoa ja perikadon uhkaa
Poliittisen kentän globalistien inhoamassa vasemmassa alanurkassa olisi tilaa konservatiiviselle, ei-kulttuurimarxilaiselle ja talousvasemmistolaiselle puolueelle. Tämä nurkka halutaan pitää tyhjänä kaikin keinoin. Sinne pyrkivä porukka leimataan joko natseiksi tai mitätöidään (esim. IPU, Väyrysen hankkeet). Persujen ihannemaa on USA ja vaikutteet otetaan sikäläisen sionismin kristilliseltä oikeistolta.
Natsileima on hyvä keino iskeä kun se on saatu myrkylliseksi pitkäaikaisen psykologisen kampanjoinnin avulla. Persutkin kavahtavat sitä kuin ruttoa, koska tietävät, että henkilökohtainen poliittinen ura päättyy sellaiseen. Vaikka modernisoitu kansallissosialismi olisi aivan hyvä poliittinen vaihtoehto Suomen pelastamiseksi sitäkin kavahdetaan kuin suurta myrkkyä.
Tuomo Liias kirjoittaa:
” Kyllä minusta tuo Kuosman näkemys on aivan linjassa kansainvälisen oikeuden periaatteiden kanssa. Esim. YK:n ihmisoikeusjulistuksessa todetaan ihmisoikeuksien olevan jakamattomat eli ne kuuluvat kaikille ihmisille rajoituksetta. Tämä merkitsee, että ne kuuluvat myös ISIS:n jäsenille, joita on siis kohdeltava sen mukaan.”
Tämä pitää paikkansa. Perheitä ei saa hajoittaa. Myös Suomen hallituksen jäsenet ovat hourailleet kummallisuuksia tämän asian yhteydessä.
Esim. Kulmuni selitti että pitää löytyä oikeudelliset perusteet vain lasten tuomiseksi Suomeen. Ei voi löytyä kansallista lainsäädäntöä, joka mene kv. sopimusten ylitse.
On myös kysyttävä sitä ovatko äidit pyytäneet päästä Suomeen lapsineen. Kv. sopimusten mukaan on myös oikeus palata kotimaahansa halutessaan.
Kaikissa asioissa on myös pimeä puolensa. Sen toin esiin edellisessä kommentissani.
Minulle on kerrottu luotettavata taholta, että huostaanottajille on maksettu bonuksia huostaanotoista. Valtion piikki aukea välittömästi kiireellisten huostaanottojen yhteydessä. Sen johdosta kiireellisten huostaanottojen määrä on vain kasvanut. Kunnat rahoittavat niillä muuta toimintaansa tai balansoivat budjettejaan. Sama koskee vanhustenhoitoa tehostetussa palveluasumisessa.
On myös sosiaalivirkailijoita, joilla on omaa yrityistoimintaa sosiaalipalvelujen toimialalla.
Lukuisat väärinkäytökset hoivakodeissa osoittavat, että asioihin pitäisi tarttua, mutta mitään konkreettista ei kuitenkaan tapahdu. Tässä suhteessa hallitus toisensa jälkeen näyttää olevan täysin munaton. Miksi?
Tietooni ja eräiden omakohtaisten kokemusten kautta en pidä alkuunkaan perusteltuna olettamuksena sitä, että viranomaiset aina toimivat oikein. Viranomaisrikollisuus Suomessa on kuvottavalla tasolla, joka menee läpi koko hierarkian oikeuslaitosta myöden.
Siitä ”Pulmuset” eivät halua tietää mitään koska ovat kykenemättömiä tekemään asialle mitään, ja ongelmat yritetään lakaista näkymättömiin.
Hyvä.
En usko että politikoilla on edes omaatuntoa selkärangasta puhumattakaan.
Ei olekaan. Eräitä poikkeuksia lukuunottamatta ne ovat kuin pullataikinaa, josta voidaan muotoilla minkälaisia pulliaisia tahansa uuniin pistettäväksi.
Riittää, kun niillä on tarpeeksi velkaa, ja riittävästi luurankoja kaapissa.
Tämän piti olla vastaus M Harhaman kommenttiin.
Onneksi Kuosmalla riittää huumorintajua. Seurasin eduskunnan välikysymysistuntoa. Voi hyvää päivää sitä hyvesignaloinnin kaksoisstandardia. Kyyn eleitä vuodatettiin oikein joukolla. Vanhalle sosdemooni Erkillekin meni vihne kurkkuun kun piti paasata propagandaansa. Hyvää viihdettä tällaiselle univaikeuksista kärsivälle. Myös maalaisliitto pani parastaan (ikuisuuksiin asti kestävää venkoilua Kauhavan Matlockin toimesta.) Saadaankohan nähdä ,että kehittyyköhän Sannasta vielä kelpo poliitikko opposition marinadissa. Oppi-isät ovat ainakin täysiä mestareita joiden rinnalla Kansalllisteatterin näyttelijät näyttävät noviiseilta.
Monista kokeneista edustajista saisi hyviä prototyyppejä ja malleja Madame Tussaudin vahakabinetin konnagallerian ihmispeto-osastolle. ”Jos kyyn eleet helmiä ois niin mua rikkaaksi mainita vois”.
Välikysymys al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten tai Suomesta sinne päätyneiden Isis-perheiden kotiuttamisesta ja toimien asianmukaisuudesta; keskustelua
”On susijahti käynnissä ne meitä jahtaa.
Emot, pennut vaan, ne kaikki ammutaan.
Miehet huutavat, pedot juoksevat.
Lumi verenpunaiseksi värjäytyy.”
(Vladimir Vysotski; suom. sanat Turkka Mali)
[Eduskunnan täysistuntopöytäkirjan korutonta kertomaa: Paula Risokko kok. sai puheenvuoron viisi (5) kertaa. Viimeisen puheenvuoron hän aloitti kello 03:03 keskiviikkona 18. joulukuuta 2019.]
”5.3.03
Paula Risikko kok
Arvoisa puhemies! Vielä lyhyesti: ainoastaan sitä kysyn — vähän niin kuin retorinenkin kysymys, ja tietysti toivotan onnea — miten te saatte nyt keskustapuolueen edustajat ymmärtämään tämän, koska kyllä me nyt täällä ymmärsimme, miten tässä voi käydä. Nämä minun kysymykseni olivat nyt vähän retorisia kysymyksiä, kun me tiedämme nuo linjaukset ja me pystymme arvioimaan sitä, mitä tapahtuu siinä prosessissa.”
Hän siis sanoi, että ”[n]ämä minun kysymykseni olivat nyt vähän retorisia kysymyksiä”.
Aivan. Entä mitä tarkoitetaan ilmauksella ’retorinen kysymys’? Seuraavaa: ”Retorinen kysymys tarkoittaa interrogatiivi- eli kysymysmuotoista lausumaa, joka esitetään keskustelun tehokeinona eli retoriikkana ja johon odotetaan lähinnä samanmielisyyden osoitusta eikä niinkään vastausta.”
Toisin sanoen, ulkoministeriä jahdattiin vielä kello 03:03 retorisilla kysymyksillä!
Miten se menikään? ”Kiusaajat saapuvat, näytös voi alkaa”
J.K. Kerran vielä, pojat ja tytöt: ”Eduskunta valitsi tiistaina 10.12.[2019] kansanedustaja, hallintotieteiden maisteri Sanna Marinin (sd.) pääministeriksi äänin 99-70, tyhjiä 0, poissa 30.”
”Eduskunnan oppositioryhmät; perussuomalaisten eduskuntaryhmä, kokoomuksen eduskuntaryhmä, kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ja Liike Nyt -eduskuntaryhmä jättivät tänään [11.12.2019] välikysymyksen hallitukselle. Kysymys koskee Syyrian al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten tai Suomesta sinne päätyneiden Isis-perheiden kotiuttamista ja toimien asianmukaisuutta. – Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja on perussuomalaisten eduskuntaryhmän Jussi Halla-aho.”
Välikysymys Marinin hallitukselle tehtiin siis Marinin pääministeriksi valintaa seuranneena päivänä (sic!).
Metkaa, muuten: Kokoomuksen puheenjohtajan nimeä ei löydy välikysymyksen allekirjoittajien joukosta. (https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/VK_3+2019.aspx)
Punavihreän feministihallituksen toimet tuhoavat SDP:n ja tekevät feminismistä entistä vihatumman
Maahamme tänään nimitettyä sukupuolinarsistista feministihallitusta on odotetusti kiitelty länsimaiden globalistilehdissä. Yle ottaa totta kai kansainvälisestä huomiosta kaiken irti agendauutisessaan Sanna Marin on otsikoissa ympäri maailman – tulevaa pääministeriä pidetään politiikan ”ennätysnaisena”.
http://www.magneettimedia.com/punavihrean-feministihallituksen-toimet-tuhoavat-sdpn-ja-tekevat-feminismista-entista-vihatumman/
jatkoa linkin artikkelista:
Sen sijaan Itä-Euroopan ja Aasian traditionalististen maiden tiedotusvälineissä suomalaisten kulttuurimarxistien marssia läpi insitituutioiden ei ole arvioitu yhtä innostuneesti kuin lännen uutisissa, ja niissä onkin ihmetelty mitä lisäarvoa nuori kokematon vasemmistolaisnainen toisi poliittiseen päätöksentekoon.
Länsimaiden mediassa tämä lisäarvo sen edistämälle ideologialle toki tiedetään, mutta vihaisten äänestäjien pelossa kaikkea ei uskalleta sanoa ääneen. Kuten esimerkiksi sitä, että juuretonta kuluttajaidentiteettiä ihannoivat finanssiglobalistit ovat aina halunneet edistää nuorten punavihreiden idealistinaisten esiinmarssia niin politiikassa kuin muuallakin julkisuudessa. Hormoneillaan ja kontrolloimattomalla toiseus-empatiallaan käyvät nuoret poliitikkonaiset ovat ihanteellisia hyödyllisiä idiootteja vihamieliselle globalistieliitille, jonka keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluu Euroopana muuttaminen afrikkalaiseksi.
Ei tarvitse olla mikään spengleristi ymmärtääkseen millaista sivilisaatiovaiheen rappiota Suomen uusi hallitus edustaa.
Tällainenkin aave kummittelee maskin takana
“If man will strike, strike through the mask!”
Ahab, Moby Dick
Vulture Capitalism Is Jewish Capitalism
ANDREW JOYCE
Who Are The Vultures?
It is commonly agreed that the most significant global vulture funds are Elliot Management, Cerberus, FG Hemisphere, Autonomy Capital, Baupost Group, Canyon Capital Advisors, Monarch Alternative Capital, GoldenTree Asset Management, Aurelius Capital Management, OakTree Capital, Fundamental Advisors, and Tilden Park Investment Master Fund LP. The names of these groups are very interesting, being either blankly nondescript or evoking vague inklings of Anglo-Saxon or rural/pastoral origins (note the prevalence of oak, trees, parks, canyons, monarchs, or the use of names like Aurelius and Elliot). This is the same tactic employed by the Jew Jordan Belfort, the “Wolf of Wall Street,” who operated multiple major frauds under the business name Stratton Oakmont.
These names are masks. They are designed to cultivate trust and obscure the real background of the various groupings of financiers. None of these groups have Anglo-Saxon or venerable origins. None are based in rural idylls. All of the vulture funds named above were founded by, and continue to be operated by, ethnocentric, globalist, urban-dwelling Jews.
https://www.unz.com/article/vulture-capitalism-is-jewish-capitalism/
The fact that all of these vulture funds, widely acknowledged as the most influential and predatory, are owned and operated by Jews is remarkable in itself, especially in a contemporary context in which we are constantly bombarded with the suggestion that Jews don’t have a special relationship with money or usury, and that any such idea is an example of ignorant prejudice. Equally remarkable, however, is the fact that Jewish representation saturates the board level of these companies also, suggesting that their beginnings and methods of internal promotion and operation rely heavily on ethnic-communal origins, and religious and social cohesion more generally.
As such, these Jewish funds provide an excellent opportunity to examine their financial and political activities as expressions of Jewishness, and can thus be placed in the broader framework of the Jewish group evolutionary strategy and the long historical trajectory of Jewish-European relations.
Nyt Aave raha- ja media resursseineen on keskittymässä Etelä-amerikan valtaamiseen
Israel’s Genocide Advisers and Technicians Return to Latin America in Force
https://www.strategic-culture.org/news/2019/12/17/israels-genocide-advisers-and-technicians-return-to-latin-america-in-force/
With the ouster of progressive governments throughout Latin America and their replacement with right-wing neo-fascist regimes, Israeli counter-insurgency advisers, better known as “merchants of death,” have returned to Latin America with fervor. Fascist-oriented regimes in Brazil, Bolivia, Colombia, Peru, Ecuador, Honduras, Paraguay, Guatemala, and Chile, eager to displace indigenous peoples, have invited the Israelis back to their nations to provide advice on depopulating indigenous regions as systematically as Israel has done to the Palestinians in the West Bank and East Jerusalem.
Kun koko Latinalaisen Amerikan edistykselliset hallitukset on pantu syrjään ja kun ne on korvattu oikeistolaisilla uusfasistisilla järjestelmillä, Israelin kapinallisten vastaiset neuvonantajat, tunnetaan paremmin nimellä ”kuoleman kauppiaat”, ovat palanneet innolla Latinalaiseen Amerikkaan.
Fašistisuuntautuneet hallintojärjestelmät Brasiliassa, Boliviassa, Kolumbiassa, Perussa, Ecuadorissa, Hondurasissa, Paraguayssa, Guatemalassa ja Chilessä, jotka ovat innokkaita syrjäyttämään alkuperäiskansoja, ovat kutsuneet israelilaiset takaisin antamaan omille kansoillensa neuvoja alkuperäiskansojen vähentämisessä (tuhoamisessa) yhtä systemaattisesti kuin Israelissa on. tehty palestiinalaisille Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa.
Kymmenen kansanedustajaa on jättänyt perustuslain 115 pykälän mukaisen muistutuksen. Siinä pyydetään eduskunnan perustuslakivaliokuntaa tutkimaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimien laillisuus al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamista koskevassa asiassa.
Allekirjoittaneet kansanedustajat ovat Mari Rantanen (ps.), Veijo Niemi (ps.), Jari Ronkainen (ps.), Jussi Wihonen (ps.), Tom Packalén (ps.), Heikki Vestman (kok.), Kalle Jokinen (kok.), Kari Tolvanen (kok.), Wille Rydman (kok.) ja Sari Tanus (kd.).
https://www.verkkouutiset.fi/pekka-haaviston-toimista-tehtiin-ministerivastuuasia/
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/M_4+2019.pdf
#
Esityslista
PeVE 38 / 2019 vp
Perustuslakivaliokunta
Perjantai 20.12.2019 klo 8.00
1Nimenhuuto
2Päätösvaltaisuus
3Perustuslain 115 §:n mukainen muistutus ulkoministeri Pekka Haaviston virkatoimen lainmukaisuuden tutkimisesta
Muu asia
M 4/2019 vp
Asia on saapunut perustuslakivaliokuntaan mietinnön antamista varten.
Merkitään saapuneeksi valiokuntaneuvoksen muistio.
Keskustellaan asian käsittelystä.
Hyväksytään asiantuntijasuunnitelma.
#
Muistuttajien joukossa on kristillinenkin. Siksi lienee otollista muistuttaa:
”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” (Matt. 7:1)
”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.” (Matt. 5:7)
Oma versioni
”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” (Matt. 7:1)
— Tietenkään syyttömiä ei saa tuomita mutta syylliset on aina pantava vastuuseen ja tuomittava,
”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.” (Matt. 5:7)
— Autuaita eivät voi olla ne jotka syyllisiä armahtavat sillä he pakenevat vastuutaan ja antavat maailman rikollisen mafian käsiin.
Kristinusko on minulle myös uskonto joka ei salli vääryyttä ja asettaa rajoja ja velvotteita elämiselle. 10 käskyä muodostavat sen oleellisen rungon.
Kristinuskon luoja Paavali (ent. Saul) joutui myös vastuuseen syyttömiin kristittyihin kohdistamista vainoistaan Damaskon tiellä ja vasta sen jälkeen hän oppi seuraamaan Jeesusta ja vapautui syyllisyydestään.
Ja Luther sanoo: ei yksin armosta vaan myös hyvien tekojen kautta ihminen pelastuu. Jokaisen velvollisuus on opettaa meitä hyvyyteen eikä oppiminen ja vastuun kantaminen omasta pahuudesta voi tapahtua ilman vastuun tiedostamista ja sen kantamista.
Vaikea on ajatella ettei esim. Israelia tuomita ja vaadita vastuuseen palestiinalaisten tappamisesta eikä pankkimafiaa ihmisten rikollisesta orjuuttamisesta velkataakan alle.
Jos kaikki vääryys ja pahuus hyväksytään ja siihen syyllistyvät armahdetaan niin historian Jeesuksen esimerkki on kaikunut kuuroille korville.
Raportti Jeesuksesta
Erään Väärennöksen Pöytäkirja
1972
http://www.antikvariaattimakedonia.fi/moog/index.php?sivu=lehti&moog_lehti_id=45840
Katolinen kirkko omaksui nopeasti Paavalin, joka nosti Jeesuksen jumaluuteen, yksin uskosta opin ja teki siitä hyvän bisneksen ja vallankäytön välineen.
Enää ei ollut väliä miten eli ja mitä teki kun anekauppa kukoisti ja rahan kirstuun kilahtaessa sielu vilahti taivaaseen.
Histrorian Jeesus joutui näin teologien vallanhalun murjomaksi ja toimi murjottuna mitä parhaana Vatikaanin pelastusopin välineenä vaikka Luther yrittikin teeseillään valistaa paaveja tekojen merkitystä painottaessaan.
Vatikaanin bannaan julistamassa kirjassa Raportti Jeesuksesta Lehmann kertoo totuudenmukaisemman version Jeesuksesta joka itse uskoi olevansa vain Jumalan tahdon työväline taistelussaan fariseusten pahuutta vastaan ja päätyi heidän vainoamana vastarintamiehenä lopulta ristille.
http://www.antikvariaattimakedonia.fi/moog/index.php?sivu=lehti&moog_lehti_id=45841
Dresden ei ollut sattuma. Sotahullun Nwo-mafian Järkyttäviä pommitus tuhojen jälkiä Syyrian Raqqassa — Uusi Dresden (5min video)
Shock Video as Russians Enter Syria’s Raqqa, a ’2nd Dresden’ After US Saturation Bombing (Russian TV News)
Russian military correspondents go where no Western journalist would dare, and are welcomed as heroes.
Their western colleagues would probably be strung up from the nearest lamppost for their obscene lying about Syria over the years.
Russians are great at war journalism because they don’t scare easily. Their reports from Syria are almost always excellent.
https://russia-insider.com/en/shock-video-russians-enter-syrias-raqqa-2nd-dresden-after-us-saturation-bombing-russian-tv-news
Tässä on kokoomuksen kanta al-Holiin – Jos lapsi ei muuten pääse Suomeen, voidaanko äiti tuoda mukana? – Petteri Orpo: ”Ei tuoda”
Johannes Ijäs
https://demokraatti.fi/tassa-on-kokoomuksen-kanta-al-holiin-jos-lapsi-ei-muuten-paase-suomeen-voidaanko-aiti-tuoda-mukana-petteri-orpo-ei-tuoda
(…)
[Lainaus alkaa:] Mikä on kokoomuksen kanta siihen, että jos lapsi ei muuten pääse Suomeen, voidaanko äiti tuoda mukana vai ei?
– Kokoomuksen eduskuntaryhmän kanta on tässä asiassa ollut viime keväästä lähtien hyvin selkeä, että ei tuoda.
Eli silloin myös lapset jäävät leirille, jos äiti näin sanoo?
– Tätä se käytännössä tarkoittaa. Toivottavasti siinä vaiheessa äidit miettivät sitä, mikä on lapsen kannalta parasta.
Eli äitien pitäisi käytännössä luovuttaa lapset ja jäädät itse leirille, se on kokoomuksen kanta?
– Jos äidit tulevat lasten kanssa Suomeen, silloinhan mitä todennäköisimmin kaikissa tapauksissa myöskin lapset otettaisiin huostaan. Mutta näissä kaikissa kysymyksissä mennään kuitenkin yksityiskohtaiseen tietoon ja se kaikkein paras tieto tilanteesta ja lainsäädännöstä siellä on hallituksella. Sen pitäisi tehdä selkeät linjaukset. Se, mikä minua askarruttaa on se, voiko lastensuojelun huostaanoton tehdä siellä vai ei. Siitä on vähän ristiriitaista tietoa.
Äsken sanoitte, että jos äidit tulevat Suomeen, lapset otetaan huostaan. Sitä ennen sanoitte, että äitejä ei pidä tuoda Suomeen. Kumpi se kokoomuksen linja on?
– Sanoin sitä ennen, että perustuslain mukaan jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus tulla Suomeen. Kokoomuksen linja on se, että ei pidä auttaa.
Mutta jos halutaan lapsia auttaa, apua ei kokoomuksen mukaan voida tehdä niin, että myös äidit tulevat Suomeen vaan pelkästään lapset ja piste?
– Kyllä, koska tämä on kokoomuksen eduskuntaryhmän kanta ollut viime keväästä lähtien, että aikuisia ei auteta. He ovat itse tehneet tietoisesti sen päätöksen, että he ovat lähteneet sinne kalifaattiin. Suojelupoliisin mukaan he ovat riski yhteiskunnan turvallisuudelle ja siksi tämä on meidän kanta. Mutta hallituksella on vastuu katsoa, miten parhaalla tavalla mahdollisimman monta lasta voidaan auttaa. Erityisesti olisi pitänyt jo aloittaa niistä orpolapsista.[Lainaus päättyi.]
(…)
¤
Sanna Marin: Olen pahoillani kokoomuksen valitsemasta tiestä
Juha-Pekka Tikka | 19.12.2019 | 16:52- päivitetty 19.12.2019 | 17:25
Pääministerin mukaan kokoomus on kyseenalaistanut ’oikeusvaltion perusperiaatteemme’.
Eduskunnan kyselytunnilla torstaina [19.12.2019] pääministeri Sanna Marin (sd.) selvitti huomiota herättänyttä tiistaista lausuntoaan välikysymyskeskustelussa. Marin sanoi tuolloin, että ”Suomi on oikeusvaltio. Minun hallitukseni tulee siitä pitämään kiinni, ja tämän todettuani katson erityisesti opposition suuntaan, erityisesti kokoomuksen suuntaan ja kysyn: eikö teitä hävetä?”.
[Lainais alkaa:]– Omassa lausunnossani en viitannut siihen, onko oppositiolla mahdollisuus tehdä välikysymystä vai ei. Vaan viittasin siihen, että pidän erittäin harmillisena ja valitettavana, että kokoomus – perinteinen sivistyspuolue – puheenjohtajansa suulla on todennut niin, että näitä (al-Holin) lapsia ei pidä auttaa, jos se voisi tarkoittaa näiden äitien auttamista, Sanna Marin sanoi eduskunnalle.[Lainaus päättyi.]
– Toinen asia johon viittasin oli se, että täällä kyseenalaistettiin kokoomuksen riveistä erittäin vahvasti meidän oikeusvaltion perusperiaatteemme, vallan kolmijako-oppi, siitä että hallitus ja eduskunta vastaavat politiikan tekemisestä, mutta me emme vastaa yksilöitä koskevista päätöksistä. Tästä pitää pitää kiinni. Se on viranomaisten tehtävä.
– Olen pahoillani siitä että kokoomus on lähtenyt tälle tielle, Marin totesi.
(lähde: https://www.verkkouutiset.fi/sanna-marin-olen-pahoillani-kokoomuksen-valitsemasta-tiesta/)
Ulkoministeriön tiedote 19.12.2019
Viranomaiset valmiina ottamaan vastaan lapsia al-Holin leiriltä
https://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/viranomaiset-valmiina-ottamaan-vastaan-lapsia-al-holin-leirilt-c3-a4
Viranomaiset valmistelevat kahden suomalaisen lapsen kotiuttamista Syyrian al-Holin leiriltä. Ulkoministeriö tiedottaa, kun kotiutettavat ovat turvassa ja suomalaisten viranomaisten hoivissa. Kotiutettavien Suomeen saapumisesta tiedotetaan, kun se on mahdollista.
Lasten turvallisuuden ja yksityisyyden suojan vuoksi ulkoministeriö ei anna julkisuuteen lapsia koskevia tietoja. Myöskään ulkomailla tapahtuvan viranomaistoiminnan yksityiskohtia ei kerrota. Paluureittiä tai – tapaa ei kerrota etukäteen. Kuvausmahdollisuutta ei ole.
Ulkoministeriö vastaa toimista, jotka liittyvät palaajien avustamiseen Syyriassa ja sieltä kotimaahan. Sisäministeriö koordinoi Suomessa palaajiin liittyviä viranomaisten tuki- ja turvallisuustoimia yhdessä poliisin kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa lastensuojelun sekä terveydenhuollon lainsäädännöstä. Se myös koordinoi kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa tehtävää yhteistyötä. Lapsia koskevista lastensuojelun tukitoimista ja päätöksenteosta sekä terveydenhuollosta vastaavat kunnat. Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen suomalaislasten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä 19.12.2019.
Tavoitteena palaajien kotoutuminen
Asiassa tehdään tiivistä moniammatillista viranomaisyhteistyötä, mutta suunnitelmia ei voida avata yksityiskohtaisesti turvallisuussyistä. Palaajien tilanne, tarvittavat tukitoimet ja turvallisuusnäkökohdat arvioidaan yksilöllisesti. Etusijalla on se, että lapset saavat tarvitsemansa välittömän avun ja pitempiaikaisen tuen.
”Haluamme varmistaa, että Suomi on myös tulevaisuudessa turvallinen maa. Siksi tavoitteena on, että nämä lapset ja mahdolliset muut palaajat kotoutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Sitä varten viranomaiset toimivat tiiviissä yhteistyössä. Toimenpiteet eivät rajoitu vain tähän hetkeen, vaan jatkuvat yksittäisten ihmisten osalta jopa useita vuosia”, sanoo kansliapäällikkö Ilkka Salmi sisäministeriöstä.
Lapsille tärkeintä normaali arki turvallisessa ympäristössä
Suomeen palanneet lapset ohjataan terveystarkastukseen ja lastensuojelun piiriin. Sitä, missä kunnassa yksittäiset palaajat ovat tai missä mahdollisesti tulevat asumaan, ei kerrota julkisuuteen yksityisyyden ja turvallisuuden varmistamiseksi. Vaikeissa oloissa olleita lapsia on suojattava julkisuudelta.
”Lapset ovat todennäköisesti eri tavoin traumatisoituneita, joten he tarvitsevat monenlaista tukea. Heidän tilannettaan ja kehitystään tuetaan ja seurataan pitkäjänteisesti”, sanoo kansliapäällikkö Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Valtioneuvoston periaatepäätös suomalaislasten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä: https://valtioneuvosto.fi/paatokset/paatos?decisionId=0900908f80677066
Lisätietoa Syyriasta palaajien tukitoimista: https://intermin.fi/poliisiasiat/vakivaltainen-radikalisoituminen/palaajat-syyriasta
Lisätietoa sosiaali- ja terveydenhuollon varautumisesta: https://stm.fi/varautuminen-syyriasta-palaavien-auttamiseen
#
Valtioneuvoston periaatepäätös
Valtioneuvoston yleisistunto 19.12.2019 13:00
https://valtioneuvosto.fi/paatokset/paatos?decisionId=0900908f80677066
Ulkoministeriö
Valtioneuvoston periaatepäätös suomalaislasten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä
Ministeri Pekka Haavisto
Esittelijä Pekka Puustinen, Alivaltiosihteeri p.029 5350228
Asia
Valtioneuvosto tekee periaatepäätöksen suomalaislasten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä. Periaatepäätös on valmisteltu hallitusryhmien 16.12.2019 saavuttaman poliittisen yhteisymmärryksen pohjalta.
Esitys
Valtioneuvosto tekee periaatepäätöksen suomalaislasten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä
Vaikutukset
Periaatepäätöksellä on taloudellisia vaikutuksia, jotka mm. aiheutuvat suomalaislasten avustamisen kustannuksista. Kustannukset voivat aiheutua muun muassa matka-, majoitus- ja ylläpitokuluista sekä useista muista kululajeista. Kustannuksia voi myös aiheutua turvallisuusnäkökohtien huomioon ottamisesta periaatepäätöksen mukaisesti. Kaikki kustannukset tarkentuvat työn edetessä periaatepäätöksen mukaisesti. Yhteiskunnallisista vaikutuksista voidaan mainita mahdollisuus lasten integroitumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan ja toisaalta turvallisuusnäkökohtiin varautuminen periaatepäätöksen mukaisesti.
Päätös
Valtioneuvosto hyväksyi esityksen
Liitteet
1. ehdotus periaatepäätökseksi pdf 282kB
2. förslag till principbeslut pdf 294kB
Periaatteessa on hyvä että tiedostetaan noiden lasten hätä mutta ei voi olla kummastelematta ettei oman maamme valtavan suuren syrjäytyvän ja kärsivän lapsimäärän hätää tiedosteta. Sen eteen ei tehdä mitään muuta kuin edistetään sen hätää.
Voi kysyä tehdäänkö tässä nyt lopulta hyvää vai pahaa?
Kummastuttaa myös oikeiston asenne mutta sillehän on tyypillistä ettei vastuuta kanneta omista teoista. Koko Lähi-idän sotakierteen takana on gloöbalistiillujen eliitti jota meidänkin oikeisto tukee. Se tuottaa kurjuutta jota muut pannaan hoitamaan eli toimimaan sen renkinä.
Ja sen rengeiksi hormoneillaan ja kontrolloimattomalla toiseus-empatiallaan käyvät nuoret poliitikkonaiset ovat ihanteellisia. He ovat ’hyödyllisiä idiootteja’ vihamieliselle globalistieliitille, jonka keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluu Euroopana muuttaminen afrikkalaiseksi.
Ei tarvitse olla mikään spengleristi ymmärtääkseen millaista sivilisaatiovaiheen rappiota Suomen uusi hallitus edustaa.
http://www.magneettimedia.com/punavihrean-feministihallituksen-toimet-tuhoavat-sdpn-ja-tekevat-feminismista-entista-vihatumman/
Iltalehti (20.12.2019): ”Demokraatti julkaisi myöhemmin torstaina tarkan litteroinnin Orpon ja lehden toimittajan käymästä keskustelusta. Se antaa asiasta toisenlaisen kuvan kuin Orpon puheet eduskunnassa siitä, että häntä olisi siteerattu haastattelussa vain osittain.”
”Juttua päivitetty 20.12. klo 11.54: Lisätty viittaus ja linkki Demokraatin juttuun, jossa Orpon koko haastattelu.”
Tommi Parkkonen
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/34748c84-603d-4277-aea0-d8c6def464d5
#
Iltalehti, joka yleisesti ottaen muun porvarillisen valtamedian tavoin (HBL:ää lukuun ottamatta) on jutuillaan, juttuotsikoillaan, kolumneillaan jne näyttänyt osallistuvan riemumielin(?) Antti Rinteen ja Pekka Haaviston sekä Rinteen hallituksen vastaiseen jahtiin (ja kokoomuksen puheenjohtajan kritiikkiin nykyistä pääministeriä kohtaan), joutui aavistuksen ’taipumaan’ ja viittaamaan linkityksin siihen kokoomuksen puheenjohtajan haastatteluun, joka osoittaa hänen puhuneen itsensä pussiin Eduskunnan kyselytunnilla 19.12.2019. – Kova on kokoomuksen puheenjohtajan hätä. Miten kauan puolue kestää häntä? Odottaako romahdus uutena vuotena?
#
”Sanna Marin siteerasi Demokraattia kyselytunnilla, Petteri Orpo älähti – lue tästä sanasta sanaan kohun nostanut haastattelu”
https://demokraatti.fi/sanna-marin-siteerasi-demokraattia-kyselytunnilla-petteri-orpo-alahti-lue-tasta-sanasta-sanaan-kohun-nostanut-haastattelu
#
”Pääministeriksi valitulla Sanna Marinilla räjähdysmäinen suosion kasvu sosiaalisessa mediassa – Instagramissa hätkähdyttävä nousu”
Sancta(?) simplicitas
Mynämäen kunnanvaltuutettu ehdotti al-Holin leirillä olevien ihmisten lahtaamista – ”Eikö niitä ihmisiä nyt vaan voisi ampua”
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4807191/Mynamaen+kunnanvaltuutettu+ehdotti+alHolin+leirilla+olevien+ihmisten+lahtaamistaEiko+niita+ihmisia+nyt+vaan+voisi+ampua
TS: Perussuomalainen kunnanvaltuutettu ehdotti al-Holin leirillä olevien ihmisten ampumista – Puoluesihteeri: ”Nyt järki käteen Mynämäelläkin”
[20.12.2019] klo 22:15
Kunnanvaltuutettu on poistanut päivityksen, mutta Turun Sanomat ehti ottaa siitä kuvakaappauksen.
”– Eikö niitä Al-holin leirillä olevia ihmisiä nyt vaan vois ampua. Loppuu se perkeleen jahnaaminen. Terroristeja kaikki! Henki pois vaan saatana!! Hurme kirjoitti.”[*]
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3b0c254c-c59b-49e3-8c70-596dfd1d206d
——–
”Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos tyrmää Hurmeen puheet täysin Twitterissä.
–Tällaiset lahtaamispuheet eivät kuulu sivistyneeseen keskusteluun. Asia tullaan selvittämään. Nyt järki käteen siellä Mynämäelläkin! Grönroos kirjoittaa Twitter-tilillään.”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3b0c254c-c59b-49e3-8c70-596dfd1d206d
(lähde: Sim Grönroos: TS: Perussuomalainen kunnanvaltuutettu ehdotti al-Holin leirillä olevien ihmisten ampumista – Puoluesihteeri: ”Nyt järki käteen Mynämäelläkin”. Iltalehti 20.12.2019. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3b0c254c-c59b-49e3-8c70-596dfd1d206d)
#
Johan Galtung (rauhan- ja konfliktintutkimuksen keskeinen perustaja) varoitteli uudesta fasismista mediassa kesällä 2013. Näyttää siltä, että uusi fasismi on rantautunut jo Pohjolaankin?
———-
[*] Mika Hurmeen (ps) lisäksi mynämäkeläisiä merkkihenkilöitä ovat olleet:
Maunu II Tavast (1370-luvun alku–1452), Daniel Juslenius (1676–1752),
Antti Lizelius (1708–1795), Johan Gadolin (1760–1852), Eemil Arvi Saarimaa (vuoteen 1905 Emil Arvid Söderholm) (1888–1966), tehtailija Frans Lindström, Pentti Kyrölä ja Toivo Sukari
Kaksi al-Holin lasta saapui Suomeen
Suomen viranomaiset ovat ottaneet hoiviinsa kaksi suomalaista lasta al-Holin leiriltä. Itä-Uudenmaan poliisi kertoi lauantai-iltana [21.12.2019], että lapset ovat saapuneet Suomeen suunnitelmien mukaisesti ja ovat nyt sosiaali- ja terveysviranomaisten hallussa.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan lapset saattavat olla traumatisoituneita. Heidän kasvunsa ja kehityksensä tullaan turvaamaan mahdollisimman hyvin.
Leirillä on edelleen 30 suomalaislasta.
(lähde: https://yle.fi/tekstitv/txt/P111_01.html)
#
Lapset saapuivat maahan lauantai-iltana [Jane Fondan syntymäpäivänä 21.12.2019]. Heidät lennätettiin Erbilistä Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta heidät kuljetettiin autosaattueessa pois hieman ennen kello 23:a.
Lasten saapumista oli paikan päällä odottamassa noin kymmenkunta median edustajaa. Iltalehden paikan päällä olleen kuvaajan mukaan poliisin lisäksi myös erillinen turvallisuusfirma oli takaamassa lasten turvallisuutta.
(lähde: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8b021ebb-9ef9-4445-89cb-ee74b030d6c5)
Ilta-Sanomien tietojen mukaan lapset tuotiin Suomeen suomalaisen Jetflite-yhtiön liikelentokoneella Irakin Erbilistä.
(lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006351852.html)
#
Erikoinen yhteensattuma: Isis tunnetaan myös kirjainyhdistelmästä IS (engl. the Islamic State [IS]). Joku saattanee muistaa, että verkko-osoite https://www.is.fi/ kuuluu ILTA=SANOMILLE.
¤
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta
The Snowman – Walking In The Air
https://www.youtube.com/watch?v=upH1QZU4Z0Y
Merry Christmas and happy new year ! John Lennon
https://www.youtube.com/watch?v=fsukD70d_vE
John Lennon ~ So this is Christmas.
https://www.youtube.com/watch?v=z7w-oRGLbac
Jussi Björling – O Helga Natt
https://www.youtube.com/watch?v=ofKk_Etapq4
Luciano Pavarotti – Natale a Putignano – Adeste Fideles
https://www.youtube.com/watch?v=cUDPi842TaQ
Kas kun rahasta ei ole puutetta, eikä asiantuntijaryhmistä, jotka lentävät edes takaisin HKI – Syyria kolmatta viikkoa (mitä Reetta ja Jenni sanoo ilman loppumisesta?). Ei siinä lasketa miljoonaa, tai kahta viikossa, kun terroreistimukulaa noudetaan. Samalla jää todellisia suomalaisia maailmalle noutamatta, ulkoministeriön lotkauttamatta korvaa, kun tarvitaan terroristia maahan jonkun palvelukseen.
Meillä ei ole tosi tarpeessa asiantuntijaa näin paljon mihinkään suureen tarpeeseen ollut (kouluampumiset, suuret liikenneonnettomuudet tai muut onnettomuudet) , kun nyt löytyy erikopislääkäriä, psykiatrian asiantuntijaryhmiä, juristeja, erikoisosaajia, osastopäälliköiden laumoja, ministeriön salaisia virkamiehiä ja maan korkeinta johtoa heilumassa. Täällä ei saada kuntoon lääkekauppaa, vanhuspalveluja, eikä perusterveydenhuolta viiteen vuoteen, mutta kahdelle kakaralle on kai jo kahdeksan erikoislääkäriä valmiina! Mikä tämä kansa on? Mikä meitä johtaa ja ohjaa? Muistatteko Viljan 8 v kidutusmurhan? Ei ollut ainoatakaan psykiatria auttamassa! Jokainen ministeriöidön kiiliäinen oli tavoitettamatta. Oikeuskansleri kannaotossa ei ollut syyllisiä! Se meidän oikeuskanslereista!
Tuota samaa toin esiin ylempänä. Truth_hunter 20.12.2019 at 10:41
Onhan murheellinen tosiasia ettei meillä enää osata eikä haluta priorisoida asioiden tärkeysjärjestystä.
Kun oma laiva on hukkumassa niin pitäisi ensin pelastaa se haaksirikolta ja vasta sitten aloittaa muiden pelastaminen tai muuten kaikki hukkuvat.
”YK: Lapset kotiin Syyrian leireiltä”
”YK:n tutkijat vaativat terrorijärjestö
Isisin taistelijoiden lasten
palauttamista kotimaihinsa Syyriasta.”
”Lapset ovat erityisen vaarallisessa
asemassa, koska heiltä puuttuvat usein
viralliset asiakirjat” (YK:n
asettaman Syyrian ihmisoikeustilanteen
tutkimuskomitean raportti).
Virallisten asiakirjojen puuttuminen ”vaarantaa lasten
oikeuden kansalaisuuteen, vaikeuttaa
perheiden yhdistämisprosessia ja
saattaa lapset alttiiksi riistolle ja
hyväksikäytölle”.
(Syyrian leireillä on noin
28 000 Isis-taistelijoiden lasta.)
(Yle Teksti-TV 17.1.2020 Sivu 131/1
https://yle.fi/tekstitv/txt/P131_01.html