”Ja tapahtui niinä päivinä, kun kaikki maailmassa oli verolle pantu, paitsi verokeidasyritykset”, mietiskeli Celso noetessaan varovasti kiikarikiväärinsä tähtäimen linssiä, ettei se heijastaisi valoa ja paljastaisi hänen sijaintiaan liian varhain.

”Onkohan Soldadera jo asemissaan”, Celso aprikoi silmäillessään Tuomiokirkon tornista avautuvaa näköalaa, ja tarkensi katseensa rantakatuun joen toisella puolella. Mitään ei näkynyt, eikä mitään saisikaan näkyä ennen kuin hän, Celso, ampuisi ensimmäisen laukauksen.

Hän tunsi ylpeyttä saamastaan luottamustehtävästä; iskeä Jumalan puolesta, Jumalan nimeen, sillä Jumala oli suuri ja kaikkitietävä ja laskisi hänen tekonsa hänelle ansioksi Paratiisin porteilla.

Celso katsoi kelloaan. Kobra olisi parhaillaan Toriparkissa, maan alle rakennetussa autoparkkihallissa pommiautonsa kanssa. Digitaaliseen parkkikiekkoon kytketty ajastin räjäyttäisi autopommin samaan aikaan kun Celso ja Soldadera aloittaisivat ristitulen Vanhalla torilla. Seudulla ei olisi paimenia vartioimassa laumansa turvallisuutta. Poliisin ja pelastuslaitoksen resurssit eivät riittäisi kyllin nopeaan reagointiin kun Kauppatori romahtaisi maan sisään, ja samaan aikaan Vanhalla torilla joulurauhan julistusta seuraavat ihmiset joutuisivat tulituksen kohteiksi.

Mielihyvän tunne valahti Celson vatsaan hänen kuvitellessaan hyväuskoisten joukkokuolemaa, kuinka hyväuskoiset kirkuisivat ja hakisivat paniikissa suojaa, jota avoimella torilla ei ollut. Jumalan tuuli pyyhkisi yli väkijoukon.

Iskua oli suunniteltu pitkään, siitä oli päätetty jo muutama vuosi sitten. Soldadera, joka kuului kohdemaan kantaväestöön, oli ehdottanut suunnitelmaa, leirillä, jossa he olivat ensimmäisen kerran tavanneet. Sotaneuvosto oli hyväksynyt Soldaderan ehdotuksen, vaikka tämä oli nainen. Celso itse oli lähtenyt kohti kohdemaata heti kun sai tietää että hän oli Valittu, joka toteuttaisi Jumalan tahdon. Oli ollut käsittämättömän helppoa saapua maahan. Celso ei ollut uskonut, oli ollut uskossaan heikko, kun Soldadera oli leirillä kuvaillut kuinka lapsellisen helppoa maahan tuleminen olisi, ja kuinka yhteiskunta itse avustaisi Celsoa lähes kaikessa.

Se oli tuntunut silloin uskomattomattomalta, mutta mikään ei ollut Jumalalle mahdotonta, sen Celso nyt tiesi.

Celso vilkaisi jälleen kelloaan. Samshin odottaisi jo pakoautossa. Tuomiokirkon sakariston ovi aukeni pieneen puistonlämpäreeseen, ja heti sen vieressä kulki katu, jolta pääsisi moneen suuntaan. Soldadera oli varannut eri nimillä hytit kolmelle eri autolautalle maasta poistumista varten; lauttaterminaaleissa ei juuri passeja kyselty. Vaikka ei sekään olisi ongelma, passi, sellaisen hän oli saanut valtiolta, keksimälleen nimelle ilman mitään asiakirjoja.

Nyt Soldadera vilahti rantakadulla, joen toisella puolella. Kivääri oli piilossa pitkän mustan takin alla. Soldadera heittäisi aseensa jokeen ammuttuaan sen tyhjäksi, siirtyisi hieman etäämmällä jokivarrella sijaitsevan kerrostalon sisäpihan roskakatokseen ja riisuisi siellä päällimmäisen kerroksen vaatteistaan. Kukaan ei tuntisi äskeiseksi ampujaksi toppatakkiin ja verrytteluhousuihin pukeutunutta pipopäistä naista, joka tulisi roskakatoksesta ja menisi seisomaan terminaaliin kulkevan bussin pysäkille.

Vanhalle torille tuli koko ajan lisää väkeä. Enää ei menisi kauan.

Vanha virsi kuului puhtaana ja kauniina Tuomiokirkon torniin: ”… miks hämmästyitte säikähtäin…”

Celso katsoi viimeisen kerran kelloaan. Sitten hän kohotti kiväärinsä ja tähtäsi. Nyt! Hurmeen hetki, hurmion hetki! hän ajatteli ja painoi liipaisinta.

Jälkisanat

Joskus kirjoittajalle käy niin, että jokin ajatus, valmis kokonaisuus (tahtotila?) ikään kuin leijuu ilmassa, eikä kirjoittaja voi tehdä muuta kuin ottaa sen ja tehdä näkyväksi. Kirjoittaja ei tee tarinaa vaan toimii välineenä, jolla tarina kertoo itse itsensä koska niin tahtoo. Tätä ilmiötä on hankala selittää sellaisille, jotka eivät kirjoita lainkaan fiktiota, tee elokuvaa, sarjakuvaa tai taidetta.

Tarinan välineeksi antautunut kirjoittaja yleensä itsekin yllättyy lopputuloksesta.

Niin kävi nyt.

Miksi tämä tarina halusi tulla kerrotuksi ennen tätä joulua, en tiedä, en ala arvailla. Mutta siinä se nyt on.

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa sekä parempaa uutta vuotta kaikille kansoille!

Kuva (rajattu): kallerna (CC BY-SA 3.0), muokkaus: Vesa Raiskila

21 KOMMENTTIA

  1. Paljon on terrori-iskuja Euroopassa viime aikoina ja vuosina tapahtunut jotka ei ole sitä mitä virallisesti niiden sanotaan olevan ja ne on tehty jonkin asian peittelemiseksi valtiollisen järjestön toimesta. Suomessa saattaa kuitenkin olla rauhallinen joulu kun ei ole mitään sellaisia lakialotteita käsittelyssä että ne tarvitsisi perustuslain muuttamista lain kiireellistä käsittelyä varten eikä presidentin vaalitkaan ole lähipiirissä että tällaisia iskuja tuskin tulee ellei sitten keksi jotain näitä kahta syyriasta tuotavaa orpolasta vastaan. Suomessa on myös väkivaltaisia ääriliikkeitä jotka voi jotain yrittää mutta hyvin epätodennäköistä se on ja järjestöille tuhoisaa. Myös Joulun aikana voi patoutuneet tunteet purkautua väkivaltana mutta sekin yleensä kohdistuu perheeseen eikä yleisiin joukkotapahtumiin. Toivokaamme Rauhallista Joulua siitä huolimatta että jotain varmasti tapahtuu kuten ennenkin.

    • False flageille vaikuttavia iskuja on tosiaan ollut, aitojen joukossa.
      Uhrien kannalta lopputulos on yhtä karmea.

      Eu:ta pyritään liittovaltioimaan edelleen. ”Talouskriisiä” epäilemättä hyödyntäen.
      ”Turvallisuuskriisi” on melkein yhtä hyödyllinen.

    • Kukapa ei elintilaa tahtoisi ja tavoittelisi.
      Suolistomme bakteeritkin pyrkivät valtaamaan elintilaa kilpailevilta kannoilta.
      Ja kun jokin kanta siinä onnistuu, seurauksena on yleensä tasapainotilan katoaminen, sairaus.

  2. Espoossa tapahtunut huume-erän löytyminen merikontista ja siihen liittyvä rikollisuus on kansainvälistä. Albanian, Tanskan ja Ruotsin kansalaisia, etnistä taustaahan ei poliisi saa kertoa tarkemmin. Rekkakuskia uhattiin ase ohimolla. Varastotyöntekijöiden kimppuun käytiin, hyökkääjinä oli viisi miestä keskellä päivää.
    Koska sinetöity kontti tuli Brasiliasta, mutta Hollannin kautta, kaikki välistävedot ovat mahdollisisa. Ehkä huume on lähtökohdaltaan Afganistanista, ehkä Euroopan heikentämistä suunnittelevan tahon aikaansaannoksia. Todellista mafiapomoa ei huumekaupassa voi jäljittää, se on niin ketjuuntunutta. CIA tienaa valtavia summia tällaisella toiminnalla, miksei muutkin vastaavat toimijat ? Suomessakin on selvitetty hyvin kauan ns. Aarnio-vyyhteä.
    Yhteinen hyvä on perustana hyvinvoivalle yhteiskunnalle. 1 prosentti maailmassa kykenee kuitenkin kumoamaan tämän. Huumeiden levitys on saanut huolestuttavia mittoja. Tutkiiko EU:n ja Naton kiusaamisosaamiskeskus tällaiseen toimintaan liittyvää tiedonsiirtoa sen sijaan, että kyttää niitä, jotka kantavat huolta tuttua kieltä puhuvasta lähialueesta ? Kiina nujerrettiin oopiumilla aikoinaan Englannin mahdin alle. Siitä tämä kansa on edelleen näreissään ja on ottanut opikseen.

    • Kiina on ottanut oopiumi-ajasta opikseen, ajattelin lukiessani uutista siitä, kuinka Kiina vie teknohuumeita Yhdysvaltoihin.

      Kaksoisstandardien aikana meidän/lännen huume- ja asevientimme on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, muiden tekemänä rikos.

      Ennen kuin tuo asennoituminen oikaistaan, parannusta ongelmiin ei ole luvassa.

    • Noista Espoon huumehommista: avoimet rajat + digitaalinen rahaliikenne = kv. rikollisuus kiittää.

      Oli epärealistista kuvitella että rikolliset jättäisivät tilaisuudet hyödyntämättä.

      Mitä kertoo päätöksenteon tasosta että ollaan jälkikäteen yllättyneitä?

    • ”Espoossa tapahtunut huume-erän löytyminen merikontista ja siihen liittyvä rikollisuus on kansainvälistä. Albanian, Tanskan ja Ruotsin kansalaisia, etnistä taustaahan ei poliisi saa kertoa tarkemmin. Rekkakuskia uhattiin ase ohimolla. Varastotyöntekijöiden kimppuun käytiin, hyökkääjinä oli viisi miestä keskellä päivää.
      Koska sinetöity kontti tuli Brasiliasta, mutta Hollannin kautta, kaikki välistävedot ovat mahdollisisa. Ehkä huume on lähtökohdaltaan Afganistanista, ehkä Euroopan heikentämistä suunnittelevan tahon aikaansaannoksia”

      Tekijät ovat median ja poliisin tietojen mukaam etnisiä albaaneja ja huume-erä on brasiliasta saapunutta kokaiinia.
      Kaikki nämä yksityiskohdat on vahvistettavissa tulevasta oikeudenkäynnistä ja sen pöytäkirjoista, jotka ovat julkisia, jos et muuten usko. Mene vaikka oikeudenkäyntiä itse seuraamaan.
      Afganistanissa ei tuoteta kokaiinia vaan opiumia sekä kannabista.

  3. Kyllähän Suomella menee varmaankin kymmeniä vuosia, kun tätä suomettumisen aikaa (2.0) työstetään. Historian kirjoittajilla tulee olemaan valtavasti tekemistä ja aiheita perata tätä raatoa nimeltään Suomi. Näitä kirjoja voivat sitten tulevat sukupolvet paketoida joululahjoina toisilleen. Riikalla kun on sana hallussa myös faktan puolella niin voisi aloittaa jo tämän prosessin. Kansakunnan itsekunnioituksen palauttaminen vaatii tosiasioiden tunnustamista.

    • Juha, minähän aloitin jo kirjoittaessani (yhdessä Keijo Korhosen ja Mauri Nygårdin kanssa) pamflettikirjan ”Näin Suomea viedään”.

      Työ jatkuu artikkeleissa ja muutoinkin.

      • Riikka, hyvää työtä teet.. Kiitos siitä. ”Näin Suomea viedään” löytyy kyllä kirjahyllystäni. Aikamme klassikko. Tuo MOUn käännöstyö jo oli uroteko sinällään. IPU hiipui kirjan neljännen kirjoittajan myötä. Mutta itsenäisyys aate elää ja vielä joskus koittaa kaivattu vapautemme 🙂

        • Kiitos kiitoksista.

          Olisin ilahtunut, mikäli ihmiset ympäri maailman alkaisivat tarkastella eri ideologioita markkinatalous-näkökulmasta, siis ideologia-myyntinä ja ”kilpailevien yritysten” kisana markkinaosuuksista (”uskovaisten” määrä).

          Päästäisiin ehkä sitä reittiä sodattomaan tilaan.

  4. Hieno ja paljastava tarina siitä kuinka illu-mafia toimii. Tämän luulisi lähes jokaisen meistä ymmärtävän.

  5. Totuudenonkija. Vaikka huume on näennäisesti lähtöisin Brasiliasta, se on voitu kasvattaa esim. Kolumbiassa tai Mexikossa. En usko, että huumemafian todellista takapirua on yhdessäkään oikeuden pöytäkirjassa. Siis turha mennä istuntoja seuraamaan, vaikka tapahtuma liippasikin henkilökohtaisesti melkoisen läheltä. Tuomioita saavat aina ketjun viimeiset. Albanian kautta muuten kulkee taatusti paljon Afganistanin huumeita.

  6. Ja tapahtui niin, että kansa – tuo kansa, joka lakkaamatta oli haukkunut ja panetellut maan hallitusta – kääntyi hallituksen puoleen ja sanoi, suorastaan huusi: Auta meitä! Armahda meitä!.

    Ja hallitus auttoi. Hätäkokouksessa se päätti perustaa uusia auttajan virkoja, olihan niin monta toveria jäänyt ilman työtä. – Leipää ja lohdun sanoja! Oli iskulause, jota kansalle toitotettiin. – Ja niin kansa auttoi itse itseään ja hallitus jakoi lohdun sanoja virkamiestensä välityksellä.

    Ja hallitus armahti. Se perusti kriisikeskuksia ympäri maata. Niissä naiset jakoivat armoa sitä tarvitseville. He olivat pukeutuneet verenpunaisiin liiveihin, joissa oli verenpunainen merkki. Kaikki, jotka tuohon merkkiin katsoivat ja uskoivat sen mitä heille kerrottiin, saivat armon.

    Ministerit olivat aivan täpinöissään: Me olemme ratkaisu. Kansa anelee apua ja armoa! – Me olemme ratkaisu. Me olemme ratkaisu. Me olemme ratkaisu. – he hokivat hokemasta päästyään.

    Tämän rinnalla oli pientä se, että me ministerit olimme jouluksi saaneet lapsen. Tuon pienokaisen, joka kuran ja saastan keskelle oli syntynyt ja joka nyt oli otettu valkeuteen: valkoisten ihmisten suojaan ja käsittämättömään rikkauteen. Valon kimallukseen ja yöttömään yöhön.

    Parasta kaikessa kuitenkin oli se, että enää ei naisen kivulla tarvitse synnyttää, enää ei naisen tarvitse haluta miestä. Uusi järjestys oli saatu maahan.

    – Nyt naiset voivat rahalla ostaa lapsen, vaikka kaksi. Myyjistä ei ole pula. Ja lopultakin: nyt naisella on vihdoin ehdoton ja kyseenalaistamaton valta tehdä tuolle lapselle aivan mitä itse haluaa. Sellaistakin, mitä omalle (hyi mikä rasistinen sana) lapselle ei koskaan tekisi. Ja tuo halu on hyvä. Eihän sitä muuten sillai… toisen lasta vielä… Kukapa sitä omia lapsiaan tällaiseen maailmaan haluaisi saattaakaan. Vieläpä tekevätkin, mitä milloinkin haluavat.

    Enää miehen ei tarvitse siittää lasta, sillä korkeuksista on laskeutunut henki. Nostakaa katseenne ylös taivaisiin, niin näette tuon hengen: se on kuin ilmaa, se on ilmaston henki. Ihmisen pitää vain osata tulkita hengen sanoma.

    – Kuka saa kunnian olla tuo profeetta, joka tulkitsee ilmaston hengen sanoman, se mies, se isä ilmastoinen, joka kertoo kansalle mitä ilmaston henki on puhunut. Tämä suuri ilmaston henki johdattaa uudet lapset ja uudet siittäjät maahan ja valkoinen mies voi nauttia. Nauttia kuin ei koskaan ennen.

    – Nauttia kuin viimeistä päivää.

    – Nyt miehen ei tarvitse otsansa hiessä leipäänsä hankkiman, sillä suuri ilmaston henki lähettää toisen miehen tekemään työn hänen puolestaan.

    – Kuin orjia sinä kohtele heitä, noita vieraita miehiä, mutta tuota sanaa älä sinä lausu, koska silloin orjasi tulevat tietämään hyvän ja pahan. Ja silloin he kääntyvät sinua vastaan.

    Ministerit olivat hetken vaiti. Sitten he kysyivät toinen toisiltaan: “kuinka paljon voimme vielä kansalta ottaa?” Sitten he olivat taas hetken vaiti. Lopulta pääministeri kääntyi kansaan päin ja hitaasti kiristi sormeaan liipaisimen ympärillä…

    • Hyvin kirjoitit.
      Ei mikään joulusatu vaan tosi tarina siitä miten kurjistettu kansa anelee armoa ja miten maamme hallitus sen armon pyyntöön vastaa.

  7. Tämä pitäisi ihmisten ymmärtää
    ”V-median propagandistit ja sionistien ylläpitämät trollit Alt-medioissa, haluavat hajottaa ja sekoittaa patriootit ”muslimi-maahanmuuttajien” tai ”islamilaisen hyökkäyksen” uhalla.
    Mitä he eivät halua sinun tietävän islamista, on se, että muslimit ovat maailman suurin kristittyjen liittolaisryhmä. Hindut ja buddhalaiset eivät tunnusta Jeesusta; Juutalaiset ja ateistit mitätöivät Jeesuksen, mutta muslimit rakastavat ja kunnioittavat Jeesusta, (joka on heille profeetta, ei jumala koska on vain yksi Jumala).
    Todelliset muslimit, ne, jotka rukoilevat viisi kertaa päivässä ja osallistuvat paikalliseen moskeijaan, ryhtyisivät puolustamaan kristillisiä pyhiä paikkoja ’pussy-riot’ ja muita vandaali ryhmiä vastaan. ”

    Valkoiset nationalistit ovat osittain oikeassa: sionistinen uusi maailmanjärjestys ja sen ostetut ja maksetut valtavirta-mediat ovat salaliittoineen tuhoamassa länsimaisen kulttuurin.
    Mutta he eivät ole tajunneet, että tämä on uskonnollinen, ei rotuun liittyvä kysymys.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=186649
    Kristittyjen kannalta sionistit ovat siis vaarallisempia kuin Islam-uskoiset toteaa kirjoittaja.

    Kevin Barrett- Zionist Terror Pits Christians Vs Muslims
    -Kevin Barrett
    Christianity Is Under Attack — Muslims Should Help Defend It

    IDEOLOGINEN SOTA KRISTINUSKOA VASTAAN ETENEE MENESTYKSEKKÄÄSTI

    Ideologinen sota Kristinuskoa vastaan , jonka useimmat fanaattiset ’jalka-sotilaat’ (foot soldiers) ovat kirkkoja häpäiseviä terroristeja, sujuu hyvin. Kasvava enemmistö eurooppalaisista ei osallistu uskonnollisiin palveluihin. Kirkot suljetaan. Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain 7% nuorista aikuisista pitää itseään anglikaanina, tilasto joka olisi järkyttynyt heidän esi-isiään.
    Kuka on sivilisaatioiden kuilun propaganda -kampanjan takana, joka asettaa kristillisen lännen islamia vastaan?

    Britannian kansallisen puolueen perustaja Nick Griffin on paljastanut: ”Meille tarjottiin suuria rahoja vuonna 2007 kahdella ehdolla: että me hyökkäämme islamia vastaan ja emme koskaan arvostele pankkijärjestelmää.”
    Kun tiedät tämän ja olet ymmärtänyt niiden ihmisten todellisen identiteetin, jotka käynnistivät sivilisaatioiden kuilun heidän ’väärän lipun’ hyökkäyksellä syyskuun 11. päivänä 2001, ymmärrät, kuinka pahasti kristittyjä huijataan.

    Muslimien tulisi tehostaa aktiivisesti kristinuskon puolustamista tässä, on suuri tarve ja korkea aika. Maailman kahden suuren yleismaailmallisen monoteismin on liityttävä yhteen tai melko varmasti ne hirttävät itsensä erikseen.
    (Aika hurja mutta ehkä kuitenkin järkevä ehdotus itsensä kristityksi luokittelevalta Henry Makowilta.
    Myös The Saker lähestyy asiaa omassa artikkelissaan)
    https://www.henrymakow.com/2019/04/zionist-terror-pit-christians-against.html
    http://thesaker.is/legitimate-questions-which-need-answers/

    • No mutta! Kysymykseesi vastataan Jälkisanoissa.

      Teksti on proosaa/kaunokirjallisuuskatkelma joka halusi tulla ylöskirjatuksi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here