Ideologiamarkkinoilla kaikki pyrkivät monopoliasemaan

Uskonnot, psykologian oppisuunnat, poliittiset puolueet, erilaiset ismit — kaikki ne pyrkivät saavuttamaan markkinajohtajan aseman.

78

Kuva: Pixabay

Ihminen on kautta ylöskirjatun historian riistänyt toisiltaan vapautta; mies naiselta (patriarkaatti), nainen mieheltä (matriarkaatti, nykyaika), valkoinen värillisiltä (kolonialismi, orjuus, apartheid), värillinen valkoiselta (ISIS, Etelä-Afrikka nykyisin), uskovainen eriuskoisilta, valtio väestöltä (ajatus- ja mielipidekontrolli, taloudellinen kontrolli).

Ihmisen on kuitenkin aina täytynyt oikeuttaa oma muiden elämään, muiden mielipiteisiin, muiden persoonaan kohdistuva kontrollipyrkimyksensä ja kontrollinsa.

Selitykset ovat vaihdelleet selittäjästä riippuen: valkoisen miehen taakasta Jumalan sanan levittämiseen ja paremminvointivaltioon. Nationalistisista, rodullisista ja oikeauskoisuus”perusteluista” ollaan siirrytty monikulttuurisuuden, moniäänisyyden ja suvaitsevaisuuden kannattamiseen.

Kuulostaa kivalta, eikö vain? Kuulostaa, niin, mutta käytännön toteutus vaikuttaa noudattavan vanhaa kaavaa.

Silakkaliike

Facebookiin on perustettu rasismia vastustava, suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta kannattava ryhmä, joka kutsuu itseään Silakkaliikkeeksi. Idea on kopioitu Italiasta, jossa toimii Sardiiniparveksi itseään kutsuva vastaava ryhmä.

Silakkaliikkeeseen on pakko liittyä voidakseen osallistua keskusteluun, mutta julkisessa tilassa käytyä keskustelua voi seurata liittymättäkin.

Seurasin Silakkaliikkeessä käytyä keskustelua mielenkiinnosta. Keskustelu kuitenkin käsitteli pääasiassa sitä, ketkä rajataan ryhmän ulkopuolelle (keitä ei suvaita) ja millä perusteilla (mitä ei suvaita), mitä uutislähteitä ei saa jakaa (väärät tekijät) ja millaisia mielipiteitä ei hyväksytä (väärä mielipide).

Sellaiset ihmiset kuin minä rajaavat itse itsensä suosiolla Silakkaliikkeen ulkopuolelle; vilpitön, vapaa, lennokas ajatustenvaihto niin tiukasti sallitun mielipiteen kehystävässä ryhmässä ei ole mahdollista — eikä järkevää ajankäyttöä.

Polveilevissa keskusteluketjuissa vilahti myös kuluneen kuukauden moraalin mittapuu, al-Hol -lasten lentokuljetus; paheksuttiin sitä, kuinka kauheat aikuiset jahtasivat lentokuljetuksella tuotavia lapsia kameroiden kanssa.

Kellekään ei ilmeisesti ollut tullut mieleen muita mahdollisia syitä kauheiden aikuisten kuvaamisessa osoittamaan intoon. Al-Hol -tapausta hoidettiin hallituksen taholta salaillen, valehdellen ja väistellen. Mahdollisesti kauheat aikuiset olivat lentokentällä tarkistamassa ja dokumentoimassa, oliko hallitus valehdellut tässäkin; tuotaisiinko kuljetuksessa muitakin kuin lapsia, tuotaisiinko aikuisia terroristeja.

Henkilökohtaisesti uskon, että monikaan suomalainen ei vastustanut suomalaisten lasten pelastamista al-Holin leiriltä. Useimpien huoli ja vastustus kohdistui todennäköisemmin siihen, mitä kaikkea valehdellut, salaileva hallitus tulisi myöhemmin oikeuttamaan — esimerkiksi perheenyhdistämisten kautta — lasten pelastamisella. Suomen hallitus loi täysin muiden Pohjoismaiden hallitusten omaksuman linjan vastaisen ennakkotapauksen hakemalla al-Holin lapset Suomeen, ja se on ongelma.

Ideologioiden markkinoilla

Miksi pitää katsoa juuri tähän eikä tuohon, kuunnella tätä eikä tuota? Katseelle mahdollisten kohteiden määrähän on ääretön. Asettaessamme jotkut asiat, jotkut näkökulmat etusijalle, jätämme muut näkökulmat huomiotta. Ihmisen silmät ovat edessä, hän ei näe taakseen kääntymättä, häneltä jää näkemättä. Huutava ei kuule muiden ääntä.

Ihminen on merkityksiä muodostava olento, joka tekee eettisiä ratkaisuja, kukin omista lähtökohdistaan. Toiselle Allah on suuri, toiselle ei. Jollekulle hävittäjähankinnat ovat hyvä asia, toiselle paha.

Ihmisten väliset moraalikysymyksinä esitetyt ristiriitatilanteet syntyvät mm. siitä, että jokin ryhmä luokittelee toisen eettiset valinnat vääriksi ja ryhtyy kieltämään toisen oikeutta näihin valintoihin tai pakottamaan henkisellä painostuksella, sodilla tai terrorilla toisia omaksumaan oman ideologiansa.

Lisääntyisikö aito suvaitsevaisuus, jos mieltäisimme ideologiat markkinatalouden termein? Ajattelisimme väittelytilanteita, sotia, konflikteja ja terroria ideologia-markkinointina, jossa yli-innokkaat, urakkapalkalla duunia painavat myyntimiehet tyrkyttävät omaa tuotettaan vastahakoiselle kanssaihmiselle? Somessa harrastetaan verkostomarkkinointia.

Esimerkkinä: Katolinen kirkko hoiti aikanaan kaikki kilpailevat lahkot (tuotemerkit) pois markkinoilta inkvisitiolla, tuhoamalla ne jotka eivät halunneet ostaa, ja saavutti pitkäksi aikaa monopolin. Kirkoissa saarnattiin vain tämän tuotteen olevan ainoa mahdollinen syntien pesuun, muista ei ollut mihinkään.

Silakoiden ylläpitäjän jakama tviitti on herättänyt keskustelua ryhmän hengestä.

ISIS käyttää samaa menetelmää länsimaiden demokratianvientihallitusten tukemana pyrkien ideologiamarkkinajohtajan asemaan. Ensin alueellisesti, sitten globaalisti.

Valtioiden johdossa oleva poliittinen eliitti haluaa markkinajohtajan aseman omalle ryhmälleen. Monopoliasemassa tienaa, varsinkin muiden rahat.

Suvaitsevaisto haluaa vaientaa ne, jotka kritisoivat fundamentalistisuvakismia; haluaa saavuttaa ideologisen johtajan aseman, riippumatta siitä kuinka monta ruumista tavoitteeseen pyrittäessä syntyy, kuinka monta ääntä vaiennetaan pyrittäessä kohti moniäänistä yhteiskuntaa, jossa vain yhtä uskontunnustusta saa laulaa.

Omien sosiaalisten intressien (pakko)myynnillä pyritään sosiaaliseen kontrolliin, asemaan jossa voi määrätä muiden elämästä.

Elinkelvottomat ideologiat luonnonvalinta hoitaa ajan kuluessa pois markkinoilta, mutta sitä ennen olosuhteet saattavat pitkänkin aikaa olla monille ahdistavat, jopa elinkelvottomat.

Emme kai sitä halua? Emmekö mieluummin olisi aidosti vapaita?

* * *

Ensimmäiset julkiset eroilmoitukset silakkaliikkeestä on jo nähty, perusteena ryhmässä vallitseva suvaitsemattomuus.

Silakoiden vastustettavien asioiden listalla ovat näkyneet myös vaihtoehtomediat (”valemediat”), siis omista eroavat mielipiteet ja näkökulmat. Jotkut ilmeisesti uskovat vapaan maailman syntyvän rajaamalla ja umpioimalla.


PÄIVITYS 31.12.2019 klo 11.15: Lisätty näyttökuva silakoiden ylläpitäjän tviitistä.

78 KOMMENTTIA

  1. Silakkaliike ? ? ? Herra Johannes Koski (ei sentäs Kastaja) ? ? ? 😀 😀

    Mikä tämän ”liikkeen” pyrkimys on?
    Saada normi-ihmesen lopettamaan silakan syöntikö? Silakka oli aikoinaan Suomen yleisin kotitalouskala (siis ennen EU:ta)
    Meillä kotona Lapissa syötiin lohta.

    Ensin he (Johannes Kosket & kumppanit kielsivät lihan syönnin ja nyt ei ilmeisesti saa syösä silakkaakaan. Edessä on ”suvakkojen” (siis punaviherpiipertäjien) epätoivoinen yritys tappaa kansa näläkään. 😀

    Muuten Al-Holliin ja lapsukaisiin liittyen, tässä yks 4 minuuttinen Sky Newsin video Al-Holista. toimittjaa jututtaa videolla al-Jussefia (savolaispoika Jussia). Nuorimies on ainoa pellavapää koko leitrillä, aussi topimittajakin on pikipää 😀
    Nyt on ehdottomasti luotava kabnsanliike, että al-Jussef eli Jussi saadaan kotoSuomeen, aito savolaisJussi takaisin eikä halpoja kopioita. 😀

    Video: https://www.youtube.com/watch?v=tW_7me1Nj7w

  2. Kyllä hallitus toimi oikein taatessaan lasten ja äitien yksityisyyden asiassa. Lasten oikeudet kieltävää jyrkkää tuomitsemista oli some täynnä, samoin muuallakin hallituksen juridinen menettely vaikeassa asiassa oli kiinnostavampaa kuin lasten kohtalo käytännössä. Sai todella lasten ystävänä myötähävetä silmät päästään sitä keskustelua.

    • Eli mistään ei kerrota yhtään mitään ei ainakaan kansalle. No näinhän tässä maassa on jo toimittu viimeiset 20 vuotta ja lopputulos on kaikkien nähtävillä.

      Tylsämielisyys ja suoranainen idiotismi on levinnyt kulovalkean tavoin läpi koko yhteiskunnan. Esimerkistä käyköön S. Ukkola ja hänen eeppinen twiittikokoelmansa, josta jää vaikutelma, että Kleopatra olikin muslimi ??? Huh huh 😀

      Jos herra Noriloa noin kovasti ja ”aidosti” kiinnostaa lasten kohtalot ja oikeudet, niin missä Norilo oli silloin kun jenkki-imperialistit hyökkäsivät eka kerran Irakiin 90-luvun alussa ja sodan jälkeen asettamillaan pakotteilla tappoivat 500 000 irakilaislasta ja 2003 hyökkäyksessään Irakiin jenkki-imperialistit tappoivat miljoona irakilaista, joukossa suuri määrä lapsia.
      Entäs silloin kun läntinen liittokunta Obaman johdolla ryntäsi pommittamaan Libyan lapsia ja nyt viimeksi ”läntisen arvoyhteisön” USA:n johdolla aseistaessa ja kouluttaessa terroristiarmeijaa hyökkäämään Syyriaan ja tappamaan Syyrian lapsia.

      Mitä ilmeisimmin herra Norilo hurrasi muun natottajajengin mukana ”läntisen arvoyhteisön” aseille ja heidän palkkaamilleen terroristipäänkatkojille.
      Hävetkää herra Norilo jos hävetä osaatte.

    • Ymmärrän pointtisi, Mikko Norilo.

      Entä jos käsittelemme tätä kuitenkin hetken moraali-/ihmisoikeuskysymyksen sijaan asiakysymyksenä.

      Hallitusten tekemiset — myös ne aikanaan ”poikkeustapauksina” esitellyt — luovat ennakkotapauksen jolla tulevia linjauksia perustellaan.

      Isis-äidit ovat mediatietojen mukaan olleet käytännössä vastaavassa asemassa leirissä kuin esim. natsi-Saksan aikana sotilaiden synnyttäjiksi pakotetut, kyllin arjalaisen näköiset puolalais-, tsekki- jne naiset: Isis- sotilaiden synnyttäjinä, vaikka he kalifaattiin vapaaehtoisesti ovatkin hakeutuneet.

      Seurauksena Isis-äidin lapsista useimmilla saattaa olla eri terroristi-isä, jolla on veljiä ja sisaria, setiä ja tätejä.

      Mahdollisesti perheenyhdistämisten kautta näitä Isis-isiä, -veljiä, -setiä, – tätejä, -sisaria ja serkkuja ollaan tuomassa Suomeen jossain vaiheessa. Turvallisuusriskit moninkertaistuvat.

      Hyvän tekemisestä ei automaattisesti seuraa suurempaa hyvää tai edes hyvää.

      Vastuullisesti toimiva ihminen pyrkii huomioimaan kokonaiskuvan ennen kuin ryhtyy toimimaan.

      *******
      Maallistuneeksi muslimiksi itseään kutsuvan Anter Yasan lailla minun on ollut vaikea ymmärtää, miksi äärioikeistoa vastustavat länsimaiset vasemmistoliberaalit eivät ymmärrä Isisin olevan islamin äärioikeisto.

      • Riikka Söyring,
        Äläpäs usko kommunistien valetta Lebensborn-naisten kohtelusta.
        Nykypolsujen tarinoiden mukaanhan natsi-sonnit astuivat tyttöparkoja ja veivät sitten lapset arjalaiseen hirmukomentoon.
        Tuossa on eräs tarina. Parempiakin on mutta en löydä tähän hätään.

        YLE — Julkaistu 22.4.2018
        https://yle.fi/uutiset/3-10162067
        Sota vei Suoman natsien äitiyskotiin
        Suomalaiset eivät olleet natsien ihailemaa ”pohjoista rotua” mutta kelpasivat sodan lopulla saksalaisten äitiyskoteihin. Suoman tytär Helena kuuli äitinsä tarinan vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
        ________________

        Jaahas löytyi sittenkin. Lähetin jutun tällaisenaan eräälle nyt kadonneelle viestitaululle vuonna 2015.
        _________
        Totuus taitaa olla erilainen kuin Hösärin jutusta luulisi. ABBA:n tyttökin jouduttiin viemään pois Norjasta koska on saksalaisäpärä — siis Norjan kommunistien julmuuden takia.
        __________________________________________________________________________________________________
        Helsingin Sanomat valehteli Hitlerin Saksan äitiysohjelmasta
        http://magneettimedia.com/helsingin-sanomat-valehteli-hitlerin-saksan-aitiysohjelmasta/
        __________________________________________________________________________________________________
        . . .
        By now the children were looked upon as outcasts. They were put in orphanages, some of them were send to lunatic asylums. There, the children were mistreated and abused. Some of the former ”Lebensborn” children say, they were tied to their beds for hours.

        Breaking silence and baring secrets

        Most of the ”Lebensborn” children are today in their 50s or 60s and are slowly coming out with their stories of mistreatment and abuse.

        One of them was Paul Hansen, now 58 . Today he’s a broken man. ”I was transferred from the Lebensborn home Goodhaab into an asylum, together with some others. We were locked up together with mentally ill people. And we had to eat and to go to the toilet in the same room”, he says with bitterness.

        Paul Hansen broke his silence and changed his anonymous Lebensborn identity. Many of the Lebensborn children still feel ashamed to talk about their abuse and mistreatment. A register number is all that remains of their Lebensborn childhood.

        Tor Brandacher of the Norwegian war children Association brought together about 170 ”Lebensborn” children four years ago and is determined that they are compensated by the Norwegian government.

        The son of a Norwegian mother and an Austrian ranger was lucky, Brandacher says he had a normal relationship to his family, but says that hundreds of others like him did not. Many have reported raping and mistreatment in the institutions, like Paul Hansen.

        ”These children were looked upon as rubbish in Norwegian post-war society. It is the biggest shame for Norway”, he says.

        Brandacher and others now demand financial and ethical compensation from the Norwegian state.
        URL: http://able2know.org/topic/72592-1
        ___________________________________________________________________________
        Tässä sitten kirja jota tuskin tulen lukemaan kokonaan mutta pannaanpa tänne referenssiksi. Aika kauan piti kahlata hakukoneen kanssa ennenkuin löytyi mitään lukemisen arvoista.

        Saksalaisten ja neuvostosotilaiden lapset Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Itävallassa, Puolassa ja Itä-Karjalassa
        Ulkomaalasten sotilaiden lapset Suomessa 1940–1948 Osa II

        The Children of Foreign Soldiersin Finland, Norway, Denmark, Austria, Poland and Occupied Soviet Karelia
        Children of Foreign Soldiers in Finland 1940–1948 Volume II

        ISBN 978-951-53-3348-3
        ISBN 978-951-53-3350-6
        Painopaikka: Nord Print, Helsinki 2011
        Tekninen toimitus: Jyri Taskinen
        http://www.arkisto.fi/uploads/Palvelut/Julkaisut/Ulkomaalaisten_sotilaiden_lapset_nide2.pdf
        . . .
        Lukijalle
        . . .
        Helsingissä joulukuussa
        2010 Lars Westerlund
        . . .

        Lainaus, sivu 189:
        Järjestön historialliseen jälkimaineeseen on sitkeästi liittynyt erheellinen käsitys, että nuoret naiset, jotka halusivat tuottaa ”Führerilleen” jälkeläisen, hakeutuivat Lebensborn-koteihin hedelmöittyäkseen rodullisesti arvokkaiden miesten kanssa. Mitään todisteita tällaisesta toiminnasta ei ole järjestön toimintaan kohdistetussa tutkimuksessa löytynyt, mutta tarina on ikävällä tavalla lisännyt kodeissa syntyneiden saksalaisten sotilaiden lasten stigmatisoitumista.21
        . . .
        Lainaus, sivut 189 – 190:
        Kaija R. oli yksi suomalaisista naisista, joka vietti raskautensa loppuajan Lebensborn Heim Geilossa. Samaan aikaan kodissa oli seitsemän muuta suomalaista naista.22 Kaija oli eronnut sotavuosina miehestään ja heidän yhteinen poikansa oli jäänyt asumaan isänsä luo. Kaija oli eron jälkeen muuttanut Rovaniemelle ja ottanut paikan tarjoilijana saksalaisten upseerien ruokalassa. Syksyllä 1944 hän oli kihloissa saksalaisen vääpelin kanssa ja odotti lasta. Tuolloin hän työskenteli yhdessä 60 muun suomalaisen naisen kanssa saksalaisessa ompelimossa. Suomen viranomaiset ilmoittivat, että kaikkien oli poistuttava sieltä 15.9.1944 mennessä. Saksan viranomaiset ilmoittivat puolestaan, että kaikki voivat halutessaan jäädä työpaikkaansa ja siirtyä sen mukana Norjaan. 47 naista päätti lähteä pois ja 13 jäi töihin saksalaisille. Kaija perusteli jäämistään paitsi lapsella ja naimisiinmenolla myös sillä, että hänellä ei ollut kotia Suomessa. Jäämällä Suomeen hän olisi ainakin tilapäisesti menettänyt toimeentulonsa, asuntonsa, sulhasensa ja isän lapseltaan. Kaijasta oli tuntunut turvallisemmalta lähteä saksalaisten mukaan, jotka hänen kokemuksensa perusteella olivat ”osoittautuneet hyviksi ihmisiksi”.23
        Kaija jatkoi ompelimossa työtään Norjan puolella vuoden 1945 tammikuuhun, jolloin hän siirtyi Lebensborn-kotiin. Huhtikuun alussa Kaija lähetettiin toiseen kotiin, Høsbjøriin Brummunddalissa. Hänen poikansa syntyi toukokuun alussa, juuri Saksan antautumisen aikaan. Sekä Kaija että myös Heim Geilossa ollut Armi S. saivat Saksan antautumisen jälkeen englantilaisilta miehitysviranomaisilta luvan mennä naimisiin saksalaisten sulhastensa kanssa. Suomalaisten internointileirillä asioita hoitanut, entinen kansallissosialisti Yrjö von Grönhagen esti kuitenkin molempien avioitumisen kieltämällä leiriltä poistumisen vihkimistä varten. Kaijan hän jopa lukitsi erityiseen ”koppiin” tekaistun sukupuolitautitartunnan perusteella. Molempien avioliitto jäi solmimatta ja heidät kotiutettiin Suomeen.24
        . . .
        Lainaus, sivu 190
        Kastetodistukseen merkittiin myös isän nimi. Kuulusteluissa Niina mainitsi, että hoito oli Heim Geilossa ollut hyvä ja että saksalaiset yleensä pitivät äitiyttä arvossa riippumatta siitä, oliko äiti naimisissa tai ei.26

          • Kirjoitit seuraavasti:
            Isis-äidit ovat mediatietojen mukaan olleet käytännössä vastaavassa asemassa leirissä kuin esim. natsi-Saksan aikana sotilaiden synnyttäjiksi pakotetut, kyllin arjalaisen näköiset puolalais-, tsekki- jne naiset: Isis- sotilaiden synnyttäjinä, vaikka he kalifaattiin vapaaehtoisesti ovatkin hakeutuneet.

            Rymähdin 1940-luvulle ja vastasin seuraavasti:
            Riikka Söyring,
            Äläpäs usko kommunistien valetta Lebensborn-naisten kohtelusta.
            Nykypolsujen tarinoiden mukaanhan natsi-sonnit astuivat tyttöparkoja ja veivät sitten lapset arjalaiseen hirmukomentoon.
            Kuten lähettämässäni pitkässä liirumlaarumissa selitetään, Lebensborn ei suinkaan pakottanut nuoria naisia synnyttäjiksi vaan auttoi niitä joilla ei ollut omia varoja eikä tukea.
            Jotakin yhteistä ISIS-tilanteeseen sillä silti lienee. Naiset ovat kautta aikojen lääpähtäneet asepukuisiin vaikka nykytilanteessa asepuku taisi koostua parrasta ja sandaaleista.

    • ”Lasten ystävänä” olet oikeutettu mielipiteisiisi, mutta kun ryhdyt kuormittamaan minua aseistetulla mahdilla pakotettuun verorasitteeseen olen kiinnostuneempi viemään verotuloni valtioihin, jotka edes alkeellisesti pyrkivät minun etujeni ajamiseen. Ajatus, että rasittaisit velkaa ottamalla sukuani sukupolvien ajan taloudellisesti tuodaksesi ruotsalais-mallista ”edistystä” ympäristööni on kestämätön.
      Eestin E-kansalaisuus tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet äänestää ensin lompakollaan ja sitten jaloillaan.
      https://apply.gov.ee/

  3. Itsenäiseen ajatteluun kykenevä ihminen, joka ei tunne tarvetta hypätä kenenkään kaivamaan poteroon ja huutaa sieltä toisten keksimiä asioita ainoana oikeana totuutena, on pahinta mitä valtaapitävä eliitti(miksi kukin haluaa sitä kutsuttavan) tietää. Vielä jos kyseisen ihmisen ajattelua ei hallitse pelko ja viha ja hän kykenee kantamaan vastuuta tekemisistään ja haastamaan myös omia käsityksiään, eli katsomaan peiliin, on hän miltei saatanasta seuraava.
    On niin paljon helpompaa valita tarjolla olevista vaihtoehdoista se oma porukka, ulkoistaa ajattelunsa ja ryhtyä kiivaasti vastustamaan vihollista. Paskan lentäessä tuulettimeen voi notkeasti kääntää takkinsa ja etsiä uuden possen ja uudet viholliset, omia ajatuksiaan ei tarvitse kyseenalaistaa, eihän niitä koskaan ollutkaan.
    Itseäni ei ihmeemmin kiinnosta globalistien kuplat, ihmettelen vain miten kommarista kokkariin he pystyvät ajamaan samaa tuhoista agendaa joka tarkoitusperistä riippumatta tulee johtamaan uuteen maailmanjärjästykseen, jossa yksilöiltä riistetään viimeinenkin ripe omaan tahtoa. Turhautumista aiheuttaa lähinnä vastapuolen yhteistyökyvyttömyys ja vaihtoehdottomuus, tulee mieleen tarina palokunnasta joka riitelee oikeasta tavasta sammuttaa tulipalo, tällävälin rakennus ehtii palaa kivijalkaan.
    Olisi mielenkiintoista lukea mitä vaihtoehtoja ihmisillä olisi tarjolla jos onnistuisimme pysäyttämään seinää päin kiitävän junan. Omia vaihtoehtojani varjostaa pienen viiksekkään saksalaismiehen varjo, joka ohjaa keskustelun joka kerta epäolennaisuuksiin.

    • Ajattelun ulkoistaminen nimenomaan.

      On hyvä kysellä välillä itseltään, kenen ajatuksia ajattelee, miksi on jotain mieltä.

      Se on tarpeen, jotta huomaa huomioida ne omat tapansa ja uskomuksensa, jotka vaivihkaa ohjaavat omia valintoja.

      Muiden tavat ja uskomukset näkee helpommin, omien kanssa on hankalampaa 😉

  4. Vapaa-ajattelijoiden naamakirjan valtasivat silakkojen tapainen lauma. Liityin siihen noin kello 16 taisi olla 2014. Heti hyväksyttiin mukaan kello 17. Seuraavaksi tuli kello 20 kieltolista, mistä vapaa-ajattelijan naamakirjassa ei saa puhua. Oli hienosti ”rasismi, natsismi, islami, isänmaallisuus, SPR”, ehkä kymmenkunta näihin liittyen muuta kiellettyä. Hieman nauraen kirjoitin kieltolistasta juuri vapaa-ajattelijoiden naamassa. Puolessa tunnissa oli 18 haukkumista, uhkailua, jo naamakuvastanikin solvausta tullut. Lopuksi, kun olin sähköpostinikin laittanut julkiseksi, se 200 megaa täytettiin pornokuvilla ja isoilla 40 megan stillkuvilla. Elisa perkasi sen ja laitetiin tiukka sotkusuodin. Tähän väliin laitan tiedon, ettei kannata tärkeää sähköpostiaan julkiseksi laittaa. Se peseminen puhtaaksi on anelua operaattoilta. Erosin itse siitä naamakirjasta hiirellä. Jotenkin kuitenkin he pystyivät aktivoimaan minut uudelleen. Sen tukki poikki naamakirjan suomalainen sensori. Lopulta purettiin koko juttu ja häivytettiin asia.
    Olisin uskonut tämän painostuksen ja orjuutuksen, jos se olisi ollut uskonnollinen kiihkosivu, poliittinen mielettömyys tai jonkun vain sairasmielisen pitämä, mutta että Vapaa-ajattelijat itse! Se ei ollut mikään kaapattu juttu, tai rinnalle tehty väärennös.
    Nyt vuosien aikana siellä on tapahtunut hallinnossa suuria muutoksia ja luultavasti seura on täysijärkisten käsissä naamakirjanakin.

    • heh, skeptikkojen pitäisi — oman isminsä perusteella — epäillä Skepsistä mutta tapahtuuko sitä?

  5. Nämä niin kutsutut ”suvaitsevaiset” ovat kaikkien rasistisimpia ja suvaitsemattomimpia ihmisiä koko planeetalla!
    Hyväksyvät vain kaltaistensa mielipiteet, ja kaikki muu on heille ”hävityksen kauhistus”…

    • Niinhän ne ovat. Todella ahdasmielistä sakkia, monilla mielenterveysongelmia ja jälkeenjääneisyyttä.

      Eläimillä ja ihmisillä on lähtökohtaisesti reviiriajattelu, josta pienempänä yksikkönä koti. Sinne ei ole kaikilla vapaa pääsy. Sitten on laumat ja klaanit (jota kehitysmaalaiset edustavat ja apinat yms), kun taas valkoinen mies on kehittänyt kansallisvaltion samaa kieltä puhuvien kesken.

      Valitettavasti nyt näiden sekopäiden vuoksi sama kieli ei takaa samaa mieltä ja uhkaa lopullisesti romuttaa tämän hienon ja ylevän kansallisvaltioajattelun, joka toimi erittäin hienosti ennen 1990 -luvun EU aikaa.

      Nämä ”suvaitsevaiset” ahadasmielisyydessään sopeutuisivat helposti pikku koppiin lepareissa ja pakkopaidassa, koska sellainen on heidän maailmansa.

  6. Arvopohja kasakka, joka varastaa kaiken mukaansa (rakastettavan presidenttimme uudenvuoden vihapuhe)

    Suvaitsevaisuus on käsite, kuten kokonaisvaltainen, määrittelemätön, vanhurskas, ehkä vielä luonteeton. Kaikilla meistä on noille sanoille jokin merkitys. Hyvin toisistaan kaukana olevia merkityksiä kaikki, kun sadalta kysytään.
    Alioikeudessa kolme nuorehkoa naista lukee rikoksesta tuomion lakikirjasta heidän maailmankäsityksensä ja kokemuspiirinsä mukaan, vaikka samoja sanoja on sitten hovioikeuden lakikirjassa. Korkeimmassa oikeudessa yli keski-iän olevat miehet lukevat samoja sanoja, päätyen kolmanteen ratkaisuun. Onko siinä oikeus tapahtunut. Onko lakitekstin viimeisin mahdollinen tarkoitus toteutunut?
    Ajatelkaa keissiä Anneli Auer! Kuusi kertaa toistui tämä ajatus, että erilaiset ihmiset lukee samoja sanoja ja tulevat hyvin moneen lopputulokseen. Korkeimmassa oikeudessa muistaakseni 3 – 4 vielä äänestäen. Kuinka monen mielestä Anneli sai ainoassakaan käsittelyssä oikeutta? Ei tietysti ainoassakaan! Oli kolme kertaa naistuomarien omat maailmankäsitykset ja keski-ikäisten omat jaaritukset. Lopuksi vanhojen miesten lopullinen totuuden sana, jota eivät luultavasti itse ymmärtäneet. Muutenhan ei olisi äänestetty.

  7. Auerin tapaus on oikea oikeuden irvikuva. Käsittämätöntä että hänet vapautettiin, vaikka oli myöntänyt aikaisemmin sekä lapsilleen, että poliisille murhanneensa miehensä.

    • Päinvastoin ☝🏼 Annelin piilorakastaja ammatiltaan poliisi tappasi hänen miehensä, joka taas oli vapaamuurari.
      Syntyi hetken poliisisetien kollegion ja setäveljeslooshin ristiriita, mutta Hokkuspokkus, syylliseksi päätettiin lavastaa tapetun vaimo, kotiäiti ja nainen. Ah raamattusen havinaa … tuo syntinen nainen ☝🏼
      Franz Kafkaa kaivattaisiin kirjoittamaan uusi auermainen Oikeusjuttu osa 2 🗿

  8. ”Keskustelu kuitenkin käsitteli pääasiassa sitä, ketkä rajataan ryhmän ulkopuolelle (keitä ei suvaita) ja millä perusteilla (mitä ei suvaita), mitä uutislähteitä ei saa jakaa (väärät tekijät) ja millaisia mielipiteitä ei hyväksytä (väärä mielipide).”

    Eipä rajakkiliikkeetkään (kuten SKE, sen edeltäjät, seuraajat ja sirpaleliikkeet) juurikaan toisinajattelijoita suvaitse. Oikeastaan eivät meinaa suvaita edes toisiaan, kun riitelevät ja hajoilevat aivan jatkuvalla syötöllä, vaikka jäsenmäärä on säälittävän pieni.

    • Tästä voisi muutaman kiepin foliota hattuunsa pyöräyttänyt kaveri alkaa miettimään muutaman ison ja pienenkin toimijan roolia suuressa näytelmässä, -15 invaasion jälkeen putkahteli jos jonkinlaista hämmentäjää joka kiven kolosta. Jos rehellisesti arvioi heidän saavutuksiaan ja minkälaisen mielikuvan he onnistuivat ns.kansallismielisestä kentästä rakentamaan, voisi kysyä: menikö niinkuin Strömsössä?

  9. Eräs joidenkin raivokkaasti puolustaman ”rauhanuskonnon” VAIKUTUSVALTAINEN edustaja Afrikasta käsin kehottaa murhaamaan ja ryöstämään ”vääräuskoisia” eurooppalaisia sekä hyväksikäyttämään näitä kunnes näiden talous romahtaa:

    ”Afrikansk imam uppmanar till mord och rån i Europa
    …imamen Sheikh Xassaan Abu Salmaan bosatt i Kenya med stort inflytande i grannlandet Somalia vägleder sina muslimska anhängare i västvärlden.

    Imamen uppges bland annat säga att européer är otrogna och därför är det tillåtet att stjäla deras egendomar. Vidare tydliggör imamen för följarna att de ska lura och utnyttja västerländska länder till att dessa blir bankrutta…”

    https://samnytt.se/afrikansk-imam-uppmanar-till-mord-och-ran-i-europa/
    *

    Naapurimaamme Ruotsi on esimerkki siitä, että tuollainen agitaatio on tehokasta:

    ”Pommi-iskut lisääntyneet Ruotsissa dramaattisesti – lähes 50 % vuoden 2019 aikana”,
    https://mvlehti.net/2019/12/30/pommi-iskut-ruotsissa-lisaantyneet-dramaattisesti-lahes-50-vuoden-2019-aikana/

    ”Rakettitulitusta Beirutissa, Gazassa, Bagdadissa? – Ei, Helsingborgissa – Ruotsissa! [Video]”
    Jo eilen lauantaina raportoitiin nuorisojengien vaarallisesta ilotulitteiden ampumisesta, joita suunnataan ihmisiin, kotieläimiin, rakennuksiin sekä virkavaltaan. Tilanne Ruotsissa näyttää pahenevan kohti kaaosta paria päivää ennen uudenvuoden aattoa.”
    https://mvlehti.net/2019/12/29/rakettitulitusta-beirutissa-gazassa-bagdadissa-ei-helsingborgissa-ruotsissa-video/

    ”Uppsala Ruotsin vaarallisin kaupunki – Poliisijohtaja: Syy on maahanmuutossa”,
    https://mvlehti.net/2019/12/21/uppsala-ruotsin-vaarallisin-kaupunki-poliisijohtaja-syy-on-maahanmuutossa/
    *

    Moraaliposeeraavalle viherpuna-hallitukselle Ruotsin tie on selvästikin myös Suomen tie:

    Sisäministeri Ohisalo: ”Turvapaikan hakeminen on perusoikeus”,
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/58fddc94-a6a7-4c09-b852-6ae22add7f9c

    ”Gunnar Heinsohn: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä”,
    https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

  10. > Katolinen kirkko hoiti aikanaan kaikki kilpailevat lahkot (tuotemerkit) pois markkinoilta inkvisitiolla, tuhoamalla ne jotka eivät halunneet ostaa, ja saavutti pitkäksi aikaa monopolin. Kirkoissa saarnattiin vain tämän tuotteen olevan ainoa mahdollinen syntien pesuun, muista ei ollut mihinkään. >

    Ja sitä samaa tekee Katolinen kirkko vieläkin, mutta väärämielisten ”tuhoaminen” tapahtuu nykyään salassa. Tämän päivän maailmanlaajuinen ”inkvisitio” (designed by Vatican/City of London/Washington) on täysin laillista, sitä toteutetaan korruptoituneiden suojelupoliisien ja virkamiesten avulla.

    WILLI MUNZENBERG,
    JEWISH REVOLUTIONARY OF THE FRANKFURT SCHOOL

    “We must organise the intellectuals and use them TO MAKE WESTERN CIVILIZATION STINK! Only then, after they have CORRUPTED ALL ITS VALUES AND MADE LIFE IMPOSSIBLE, can we impose the dictatorship of the proletariat.” (Emphasis added)

  11. ”OECD:n ja Sitran yhteislausumat ohittavat päätöksenteossa virkamiesten oman harkinnan. Julkinen valta ulkoistaa tehtäviään ja jättää ajattelemisen vaivan muille. Päätöksenteon perusteet hämärtyvät ja virkamiesten hiljainen tieto rapautuu. Valta siirtyy konsulteille ja liikesalaisuuksien taakse piiloutuville yrityksille.”
    Kannattaa lukea Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen tutkimuskirja : ”Konsulttidemokratia, miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton”.
    ——
    Tänään kuultua ajatuspaja ( 45. konsultin) Demokselta: Ilmastonmuutos on ehdottomasti ykkösprioriteetti / energiasta on tultava hiilivapaata / aivoihin asennettavat piuhat tosin rappeuttavat vähitellen omaa ajatustoimintaa, mutta sitten pitää katsoa, kuinka sen tilanteen kanssa menetellään…!!! ( tällä toimenpiteellä kuitenkin tehdään kännykkä tarpeettomaksi).
    —–
    Joku tietää minua paremmin uuden hallituksen uusien neuvonantajien määrän – ja sen, kuinka paljon heitä oli jo ennen lisäystä. Ja mistä konsulttitoimistoista ja ajatuspajoista käsin päätösehdotukset tuodaan hallitukselle ? Tiedän, että kabbalistiset teoksetkaan eivät ole vieraita opastajia konsulteille. Mistä nämä saavat etupäässä uusliberalistiset ajatusmallinsa ? Esim. EU-direktiiveistä ? OECD:ltä ?
    Direktiivit ovat joka tapauksessa vallankaappauksen tulosta Euroopassa, diktatorisen EU:n politbyroon toimintaa.
    Jyrki Kataisen ehdotukset Sitran toiminnan painopisteen siirtämisestä pois Suomesta ( vaikka se on veronmaksajien rahoittamaa toimintaa nimenomaan suomalaisten hyväksi), antaa selvän kuvan järjenkäytön totaalisesta menettämisestä. Olemme Titanicissa, joka vajoaa …

    • Päätöksenteon perusteet ovat aikaa sitten hämärtyneet, hämärää on lisätty peittämällä pulmat Avoin ja läpinäkyvä -hokemalla.

      Eikös sitä sairaaseen yhteiskuntaan sopeutumattomista sanota, että niillä on piuhat irti…

  12. Salvini puolue repii kaulaa muihin. Suomessa persut. Luulisi sen olevan uutinen. Nyt on jostain taiottu Sardiiniliike, jolla on oikea arvopohja ja siitä revitään uutisia. Google trendissä silakoilla oli piikki. Nyt jo hiipumaan päin. Greta, silakat jne. Sama sylttytehdas

    • Gretasta on tullut liian monelle epäuskottava, median draamankaari (joka seuraa myyntikäyrää) alkanee kohta tähdenlennon laskusuunta-uutisointi .

      Toivottavasti kuitenkin hellävaraisemmin kuin esim. Matti Nykäsen, Mika Myllylän ja muiden julkkisten kohdalla tehtiin (Gretan kohdalla olisi kyllä suojaikäraja hyvä pitää mielessä!).
      Suojattoman pudottaminen ja julkinen lynkkaaminen kun myy lehtiä hyvin.

      Ja kun ovat kuolleet, aletaan tehdä muistoartikkeleita että saadaan raadostakin rahat mediatalolle.

  13. Ennen oli selvää, että kokeneempia ja viisaampia kuunneltiin, että tieto ei ollut tasa-arvoista, vaan hierarkista.

    Nykyihmiset ovat epistemologisesti hukassa, pitävät perimmäisiä asioita relatiivisina, eivät usko mihinkään paitsi kummallisesti näihin kapitalistisiin ja marxilaisiin talousteorioihin ”ideologioiden” markkinoista.

    Ihmisen tietoisuus on rakenteellisesti aina ollut sellainen, että se poissulkee ja että mahdollisten fokuksien lukumäärä on valtava. Mutta se ei ole ongelma niin kauan kun ihminen ei ole relativisti. Kun totuus kielletään tai jätetään huomioimatta, niin vasta silloin tästä valheiden ”äärettömyydestä” tulee käytännön ongelma. Eli toisin sanoen se on käytännön ongelma lähinnä modernistisille ihmisille.

    Sellaiset argumentit mitä artikkelissa esitetään – mikäli niistä tehdään kaikki johtopäätökset – tuhoavat itse itsensä. Kuten Tuomas Akvinolainen jo totesi, mikäli ei ole totuuksia, niin se on totuus. Eli joka tapauksessa on totuus, joten toisin sanoen relativismi on väärässä.

    Miksi epätotuuksia pitäisi suvaita? Onko totuuden kertominen sellaisena kun sen näkee todella muiden kontrollointipyrkimys? Relativismin suvaitseminen olisi relativistin valheen hyväksymistä eli myös totuuden suhteellistamista. Mielestäni suvaitsevaisuutta ei tulisi lisätä, ja markkinatermien käyttö lisää sitä, koska kumpikin kuuluu relativistiseen, eli kuten todistin yllä valheelliseen, maailmankuvaan.

    • 1960-luvun kulttuurivallankumouksen ja nopean teknisen kehityksen myötä nuoriso ja erityisesti nk. buumerit omaksuivat ajatuksen siitä, että nouseva sukupolvi on aina viisaampi kuin valta-asemia hallussaan pitävä tai niistä väistyvä sukupolvi. Kulttuuriperimää sukupolvelta toiselle siirtyvät mekanismit hävisivät nopeasti. Ilmiötä tehosti runkoväestöjen siirtyminen maaseudulta kaupunkeihin ja perinteisten elinkeinojen alasajo (myös kaupungeissa, esim. käsityöammatit). Myös sukupuoliroolit muuttuivat, koska kaupungeissa koti ei ollut enää työpaikka ja naiset haluttiin tai halusivat itse siirtyä palkkatyöelämään. (Ei kaupunkikaksiossa ole mitään tekemistä kotiäidille, vaikka olisi varaakin pysyä kotona). Myös uskonnolliset instituutiot ja sitä kautta moraaliarvoja sukupolvelta toiselle välittävä opetus menetti nopeasti merkitystään.

      Aluksi sosialismi ja vasemmistolaisuus nähtiin tapana hillitä teollistumisen kautta lisääntyvä eriarvoisuutta. Ihmiset menettivät maaseutuelinkeinonsa ja elivät kaupungeissa ahtaissa oloissa tehtailijoiden tai muiden työnantajien mielivallan alaisina. Myös maaseudulla oli rajua eriarvoisuutta kuten torpparilaitos. Uudet sukupolvet toivoivat asiaan muutosta ja mielistyivät sosialistisiin oppeihin. Vasemmistossa suosittiin itsenäisen älyn käyttöä ja harrastettiin taiteita ja kulttuuria. Vielä 1960-ja 70-luvuilla Suomessa nähtiin ja kuunneltiin vasemmistolaisia älykköjä, joilla oli jotain järjellistä sanottavaa yhteiskunnan kehittämisestä ja kansalaisten tasa-arvoisuuden edistämisestä mm. tulonsiirroin. Hyvin nopeasti kuitenkin yleisön mielenkiinto ja arvostus vasemmistolaista älymystöä kohtaan tuhottiin seksuaalivallankumouksen ja holtittoman päihdekulttuurin avulla. Näiden kautta vasemmisto siirsi painopisteensä tulonjakokysymyksistä kulttuurimarxismiin ja alkoi myöhemmin lähestyä ympäristöliikettä.

      Vasemmisto tuhon jälkeen uusien sukupolvien ideologiseksi keihäänkärjeksi astui ensin rauhanliike (jolla ei olut juuri mitään järkevää sanottavaa), sen jälkeen ympäristöliike tai vihreä liike. Suomessa vihreä liike taisteli alussa sisäisesti siitä, valitaanko liikkeen ideologiseksi painopisteeksi maaseuturomantiikka tyyliin Linkola vai kaupunkiteknokraattinen ja globalistinen Agenda 2030-vihreys. Teknokraatit voittivat sittemmin suvereenisti.

      Nyt eletään tilanteessa, jossa uudet sukupolvet ovat hylänneet tasa-arvoon pyrkivän sosialismin, eivät lainkaan arvosta vanhempia sukupolvia, näkevät nämä ongelmajätteenä ja ovat omaksuneet epähumaanin ja ääriteknokraattisen vihreän ympäristöajattelun hiilineutraaliustavoitteineen. Myös perinteinen tapa kuunnella itsenäisiä ajattelijoita tai älykköjä on kuollut ja kuopattu. Jumalan ja ihmisen ääni on kadonnut kokonaan yhteiskunnasta ja vyörymme aivottomana massana kohti teknotyranniaa ja tuhoa.

    • ”Onko totuuden kertominen sellaisena kun sen näkee todella muiden kontrollointipyrkimys? ”

      Ei, mikäli ei kiellä muilta oman näkökulmansa esittämistä.

      On, mikäli tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden kannattaja sanoo muille että teillä ei ole puheoikeutta, teitä ei kuunnella — koska mielipiteenne on väärä (eroaa omasta mielipiteestäni).

      ps. Pilatus ei ollut relativisti 😉

  14. Hyvä artikkeli. Vasemmistolaisten tulisi olla äärimmäisen varovaisia natsikortin käytössä sillä se loukkaa verisesti niitä lapin sodan veteraaneja kohtaan, jotka karkoittivat Wehrmachtin joukot lapista (Näistä aniharva taisi olla vannoutunut natsi). Lapin sodassa kunnostautui myös vasemmistolaiset ja osoittivat sellaista kelpoisuutta johon itse en olisi ehkä ollut kykenevä.

  15. Katolisen kirkon mahdollisista teoista puhuttaessa kannattaa olla tarkkana kuka on tehnyt ja mitä. Luther teki sen virheen että hän jätti periaatteet ja opit vain siksi koska tietyt ihmiset eivät olleet yltäneet niihin. Siis vähän sama asia kuin hylkäisi terveellisen ruokavalion koska joku muu on ylipainoinen. Katolisen kirkon johtajat eivät ole oppeja eikä periaatteita, kuten ei Isis ole sama asia kuin islam.

    Intiassa lukuisat ideologiat tulivat pitkän aikaa enemmän tai vähemmän hyvin toimeen, koska eri intialaiset uskonnot ovat eri näkökulmia samasta totuudesta. Varsinaiset ideologiset ongelmat alkoivat vasta islamin saapuessa, ja sekin enemmän muslimien takia kuin kirjaimellisesti islamin.

    Aidot uskonnot (joita ei pidä sekoittaa maallisiin filosofioihin) eivät mielestäni ole mitään kilpailevia yrityksiä, vaan kullekin eri ajalle, sivilisaatiolle ja ihmistyypille sopivia perspektiivejä samasta totuudesta. Ongelmia syntyy vasta sitten kun täysin erilaisia ihmisiä laitetaan samaan tilaan ilman korkeamman tason yhdistävää tekijää, eli juuri kuten nyt näissä keinotekoisesti luoduissa kansanvaelluksissa tapahtuu.

    • ”Aidot uskonnot (joita ei pidä sekoittaa maallisiin filosofioihin) eivät mielestäni ole mitään kilpailevia yrityksiä, vaan kullekin eri ajalle, sivilisaatiolle ja ihmistyypille sopivia perspektiivejä samasta totuudesta.”

      Ei tuo sulje millään lailla pois sitä, että fanaatikot, oman edun tavoittelijat ja uskon ydinsanomaa tavoittamattomat (”väärin ymmärtäneet”) alkavat myydä omaa ajatusmalliaan ”ainoana aitona tuotteena”, kerätä kannattajia ja kisata monopoliasemasta.

  16. Arvopohja kasakka, joka varastaa kaiken mukaansa (rakastettava presidenttimme uudenvuoden vihapuhe)

    Anneli Auer ja lapsensa on yksi tapahtumien sallittu pimeys ja pyrkimys näennäiseen lakiin. Pienimmät lapset eivät olleet jäsentelykykyisiä ensimmäisten vuosien aikaan. Sitten Annelin veljelle joutuessaan he saivat melkoisen oppimismyrskyn. Veli, joka oli julkisesti Annelille vihamies, opetti lapset puhumaan poliisin kanssa samaa runoa. Vanhin tytär säilytti johdonmukaisen kertomuksen kahdeksan vuotta. Hän oli tapahtuman hetkelläkin jo jäsentelykykyinen puhelusta ja tapahtumasta, näkemästään miehestä.
    Silti alioikeus ja hovioikeus silmät ja korvat tukittuna tekivät samaa raiteilla menevä päätösliturgiaansa. Molemmissa istuivat jopa samat ihmiset uudelleen antamassa jo kertaalleen hylättyä päätöstään kiukkuisena.
    Olen odottanut syvällistä tutkimusta, tai ainakin tohtoriväitöstä järjellisesti Auerin tapauksesta. Ei kuulu ei näy, kun asiasta tulikin tabu. Sen muni korkein poliisijohto syyllistäen jo tutkintavaiheessa uhrin Oikeusministeri ja ministeriön korkein virkamieskunta syyllisti Auerin kannanotoissaan, joita ei missään muussa keississä heiltä jaeta. Jopa presidentti, mainitsematta nimiä, mutta kaikkien piti käsittää mistä hän puhui, kun mainitsi ”että näin pitkälle vietyjä oikeuslaitoksen hyväksikäyttöjä ei pidä suvaita!” Ei hän puutu nyt 14 kertaa kielteisen päätöksen saaneen afrikkalaisen 15. valitukseen päätöksestä maassa pysymiseensä. Hmm…hmm kansan rakastama ja 99% halaama Sauli!

  17. Leireihin jakautuminen sen kun kiihtyy. Kaikkien yhteinen vihollinen lymyää siellä jossain, ehkä hymyilee kun tämän saa aikaan.
    Suvakkiporukat imevät virallisen tiedonvälityksen saastunutta nänniä ja luulevat olevansa kovasti hyvän asialla. Toinen leiri osaa epäillä, että vallan oman median tietojen tarkoitus on hallita pelolla, ehkä hajaannuttaa kansaa ja erityisesti pitää yllä kansojen hyväksyntä eli maksuhalukkuus hankkeilleen.

    Seurataan henkistä isoveljeämme, siellä leirit väärinajattelijoille on jo valmiina, kun oikea hetki koitaa.

    • Tai pelkäävät?

      Silakkaliikkeen henkinen isä ja perustaja Johannes Koski twitterissä:

      ”Tervetuloa 2030-luvun Suomeen. PS sai yli 50% äänistä ennenaikaisissa vaaleissa. Kokoomus ja KD liittyivät pian yhteen PS:n kanssa, muodostaen uusfasistisen Vihan ja rahan ristin. 2024 siirryttiin yksipuoluejärjestelmään. Ensimmäiset uudelleenkoulutusleirit avattiin 2025.”

      Viesti on sittemmin poistettu. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan -syytenippu ja maalitus-syyte olisivat huonoa mainosta feministipuolueen ehdokkaalle vaalien alla.

      Muissa twiitteissä Koski käsittelee mm. erilaisten vihapuhesivustoiksi määrittelemiensä keskustelupalstojen ja vaihtoehtomedioiden sulkemista lain säätämällä, mikäli hän/edustamansa feministipuolue pääsee eduskuntaan.

      Johannes Koski uudelleentwiittasi:

      ”Kuvitellaanpa hetki, että syntyisi oma Sardiini-liike, joka toimisi vastavoimana nationalistiselle, populistiselle ja ääri-oikeistolaiselle politiikalle — eli erityisesti Halla-ahon PS.lle. A) Mikä sen nimeksi tulisi? B) Miten se saisi alkunsa?

      Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että onkin perustettu Sordiinoliike so. ryhmä jonka tavoitteena on vaientaa eri tavoin ajattelevat, erityisesti PS.

      Tämä (KD:n, kokoomuksen ja erityisesti PS:n vastustamiseen keskittyvän) Silakkaliikkeen perustaminen on ilmeisesti näyttäytynyt Koskelle tarpeellisena koska PS:n kannatus ohittaa muut puolueet, eivätkä normaalit demokraattiset vaikutuskeinot (haluamansa puolueen/henkilön äänestäminen eduskuntaan/ äänestämättä jättäminen) enää riitä tämän ”uhkan edessä”, tarvitaan massamedialta tukea saava painostusryhmä.

      Massamedia antaa tuen, koska Sordiinoilla ja massamedialla on yhteinen vihollinen: vaihtoehtomediat.

      • ”Kuvitellaanpa hetki, että syntyisi oma Sardiini-liike, joka toimisi vastavoimana nationalistiselle, populistiselle ja ääri-oikeistolaiselle politiikalle — eli erityisesti Halla-ahon PS.lle. A) Mikä sen nimeksi tulisi? B) Miten se saisi alkunsa?”

        kuului sitaatti, hännän lainausmerkit tipahtivat pois.

        • Nykynationalismi ei edes ole mitään entisajan äärioikeistolaisuutta vaan halu pitää oma maa vapaana ja itsenäisenä ja olla sovussa naapurimaiden kanssa sekä käydä kauppaa niiden kanssa + olla ottamatta kaiken maailman kehitysmaalaisia tänne loisimaan.

  18. Valtion tuhoamisen kolme peruspilaria — loistava Markku Juutisen artikkeli MM:ssa

    Yuri Bezmenov oli entinen KGB:n agentti, jonka tehtävänä oli levittää propagandaa Neuvostoliiton ulkopuolisissa valtioissa.
    Yhteiskunnan tuhoaminen sisältäpäin
    Benzmenovin mukaan yhteiskunnan raunioittamisessa sisäisesti käytetään kolmea eri menetelmää, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi.
    1. Isänmaallisuuden ja kansallisen identiteetin raunioittaminen: Eettisten arvojen väljähtäminen: esimerkiksi henkisten sekä moraalisten periaatteiden mitätöiminen.
    2. Kollektivisoidaan ajattelu, jonka mukaan individualistisella tai yksilöllisellä ajattelulla ei ole arvoa. Tällöin vain laumasieluisuutta korostetaan. Niin ikään ydinperheen formaatti eli perinteinen avioliittoinstituutio tuhotaan. Samalla mainostetaan pikaravintolaketjujen tarjontaa sekä virvotusjuomia, mitkä ovat säännöllisesti käytettynä terveydelle hyvin vahingollisia johtaen muiden muassa fyysiseen ja psyykkiseen veltostumiseen.
    Kommenttina täydennettäköön seuraavaa: Huomion arvoista on, että terveellinen ruokavalio ja liikunta pitävät kansanterveyden korkealla, jolloin fyysinen, kuten myös psyykkinen virkeystaso säilyvät ja jopa kohentuvat. Laadukkaita hiilihydraattilähteitä esimerkiksi ovat täysjyvävilja, kasvikset, marjat, hedelmät, pähkinät sekä siemenet, koska ne sisältävät paljon ravintokuitua, vitamiineja, kivennäisaineita ja muita suojaravintoaineita. Proteiinin terveellisimmät lähteet ovat kala, siipikarjanliha, kananmuna, palkokasvit ja pähkinät. Tämä tietysti oli vain materialistinen katsantokanta kyseiseen asiaan.
    3. Toimivan ja luotettavan markkinatalouden tuhoaminen. Yksityistä ja julkista taloutta tuhotaan korkoon perustuvalla lainarahoituksella. Lisäksi yksityistä taloutta rampautetaan markkinointiin sisältyvien mainoskampanjointien kautta, sillä ihmiset velkaantuvat ostaessaan tuotteita, joita eivät välttämättä tarvitse. Tämähän on sitä kulutushysterian tai -manian ylläpitämistä, mikä on myös sairaalloinen tila nykyisessä yhteiskunnassa.
    Liitämme tähän osioon myös haittamaahanmuuton ja sananvapauden rajoittamisen.
    http://www.magneettimedia.com/valtion-tuhoamisen-kolme-peruspilaria/

    • Arvaapa kuinka moni ei kuule, näe eikä ymmärrä kommenttisi varsinaista pointtia koska ehdollistetut aivot lukittuvat triggerisanoista markku juutinen, magneettimedia.

      • Näin se on. Ihminen on tavattoman helppo ehdollistaa. Siksi on todella vaikea saada ihmisiä käyttämään omia aivojaan kun ne ovat jo jonkun narikassa.

        • Vielä lisäyksenä: eihän meillä mitään suurempia ongelmia olisikaan jos ihmisiä ei olisi aivopesty ja he olisivat vapaat käyttämään omia ’puhtaita aivojaan’.
          Tai ainakin ne olisi helppo ratkaista yhdessä eikä koko ajan vain taistella kenellä on parhaiten ohjelmoidut aivot.

    • ”Yksityistä ja julkista taloutta tuhotaan korkoon perustuvalla lainarahoituksella.”

      Euribor on ollut miinuksella jo kauan. Vakavaraisimmat valtiot saavat jopa tuloja ottaessaan ilmaista rahaa markkinoilta.
      Asuntolainoista maksetaan pelkkä alle prosentin marginaali.
      Korkorahastoihin sijoittaminen tuottaa mitättömiä tuottoja.

      Toisin sanoen ei ole kovin hääppöistä tuo korkoon perustuminen.

      • MATALAT korotko ovat hokkus-pokkus muuttuneet ikuisiksi?
        Veli on velkakin otettaessa, mutta…!

        • Ei ne matalat korot toivottavasti ikuisia ole.
          Ilmaisen rahan työntäminen markkinoille kun ei ole mitenkään viisasta talouspolitiikkaa kuin ehkä kriisin elvyttämiseksi, mitä nämä korollisesta velasta valittavat eivät tunnu sisäistävän.
          Kun kuvittelevat että valtion printtaamalla ilmaisella rahalla taloudella menee hyvin

          • No onhan se omituista, että ihmisiltä kerätään lahjoituksia esim. Lasten sairaaloihin, vaikka pankkiirit voisivat ”lahjoittaa” tarvittavan määrän – simbsalabim… – vain numeroita tietokoneen ruudulle kirjoittamalla. Kuinka monen perheen elämä kohentuisi työllistämällä, ja vielä tärkeämmin; kuinka monta lasta kuolee siihen, että nykyinen pedon systeemi on täysin mätä ja ihmisten hoitoihin ei ole varoja.

            Väitätkä, että ilmaisella rahalla esim. tässä tapauksessa ei olisi taloudellista merkitystä?

  19. Ideologiiathan synnyttää poliittisia puolueita ja on nykyisen demokratiaksi sanotun valtion ja sen asukkaitten hallintajärjestelmän perusta. Puolueisiin yleensä liittyy puolueen ideologiaa kannattavia ja usein myös henkilökohtaista hyötyä tavoittelevia jotka päätyy puolueen johtopaikoille.
    Johtopaikoilla olevien etu on sitten erilaiset riidat toisten puolueiden kanssa oman suosion ylläpitämiseksi ja puolueen ideologian kanonisointi muuttumattomikdi dogmeiksi joita piulueen jäsenistön päähän yritetään ajaa. Tästä hyvä esimerkki on perussuomalaisten nykyinen nousukiito melko kökkäisillä matuvastaisella poliitiikalla ja hienoisella EUvastaisuudella joihin he ei ole kuitenkaan mitenkään puuttuneet aikaisemmin hallituksessa. Nyt Suomen kansalla on puolikalju messias jota se palvoo niin ettei ymmärrä mitä se oikeasti aikoo.
    Puolueet ja järjestöt käy myös somessa samaa ideologista sotaa puolueen tai järjestön näkyvyyden vuoksi ja siellä saattaa sanomiset tahallaan tai tahattomasti kärjistyä ja saada sitten vihaviestejä runsaastikin joka johtuu vain ihmisen pikkusieluisuudesta. Haukku ei kuitenkaan haavaa tee ellei solvaaminen mene kunnianloukkaustasolle jonka voi sitten ilmoittaa poliisille jos haluaa.
    Keskustelu on kuitenkin hyväksi kaikille osapuolille ja sitä pitäisi rajoittaa vain mahdollisimman vähän mutta somen ylläpitäjät on omatoimisesti menneet rajoittamaan keskusteluja ja senkin tekevät ideologisista uuslipilaarisista syistä. Suomessa on vallalla uuslipilaari sääntöpohjaisuus kaikissa puolueissa ja sekin aiheuttaa keskustelujen rajoittamispyrkimyksiä omille ja muiden suuntien keskustelijoille ja keinoilla joita uuslipilaarit itse vastustaa. Puoluetasolla on myös paljon tabuja joita ei puolueet uskalla ottaa eduskunnassa esille ja rinteen hallituskausi niin olevan pienissäkin asioissa mutta on myös vielä vakavampia asioita pitkältä ajalta joista ei valtamediakaan sano sanaakaan.Suomen kannattaisi siirtyä kaikkien puolueiden hallituksiin koska nykyään ideologian mukainen asioiden ajo on mahdottomaksi hallituksessa.
    Puolueet ja järjestöt sekä niiden ideologinen sota on kuitenkin vain verho joka peittää nykyään Suomessa vallitsevan demokratia vajeen korpokratian hyväksi.

    • Edustuksellinen demokratia on hierarkia.

      Keskustelu olisi hyväksi, mutta sitä ei synny koska ryhmät päättävät etukäteen, ketä ei kuunnella (itsesensuuri) tai sitten moderaattori estää keskustelun, mikä suututtaa keskustelijoita niin, että alkavat syytellä toisiaan keskustelun estämisestä.

      Useasti kuulee valitettavan some-keskustelun tasosta. Kuitenkin keskustelua rauhallisesti seuraava huomaa yleensä, että some-töksähdykset ovat tunnereaktioita, eivätkä pyrikään olemaan asia-argumentointia. Samaan tapaan kuin lapset huutavat, nimittelevät, sitten ilmoittavat etten enää leiki sun kans ja kerron isille/äidille.

      Mediat kehystävät keskustelun; mistä ja miten saa keskustella. Kehikon ulkopuoliset ajatukset ja sanomiset ovat hyihyi.

    • No vaikkapa Ruotsissa käytössä oleva pitkän listan demokratia ei ole demokratiaa. Sinä saat äänestää pitkältä listalta toki ihmistäkin, mutta puolue on sinun ihmisesi luokitellut järjestysnumerolla 43. Varsinaiseen valtaan pääsee 23 ensimmäistä, joten mitä demokratiaa sinä äänestätkään Ruotsissa ja muissa pitkän listan maissa? Tarkoituksella äänestäjille annetaan 1 – 23 todella äänesttäväklsi. Niiden äänisaaliin jälkeen on 4000 % hyppäys alaspäin. Se 24 voi mennä ulos itkemään.

  20. Politiikan tarkoitus onkin todellisuudessa hämätä, peittää ja kätkeä. Kansa seuraa tätä teatterissa ja näytelmän käsikirjoittajat ovat jo kymmenen vuotta edellä feodalistisissa ja federatistisissa suunnitelmissaan. Oleellista juonen kulun kannalta on se, että puhutaan ristiin ja loppujen lopuksi niin, ettei viimekätistä selkoa saada, mihin pyritään ja mistä on edes kysymys. Hämmentyneet ihmiset eivät ihmetystä seuratessaan ällistyksissään huomaa, että he istuvatkin tyhjän päällä, kun tuolit onkin hivutettu niin taitavasti alta pois.

    Viimeisimpiä esityksiä olivat Jyrki Katalan Suomeen paluun ylevä Juhlaehdotus ja Tyttö Tuppukylän viimenen päivä lopetetun kotiseutuyhistyksen piällikkönä toimittamassa muittennii (Euroopan ) asioita reilaan.

  21. Suurin osa ihmisiä on luonnostaan monopoli-asemaan pyrkiviä. Siksi elämä on jatkuvaa taistelua ja siinä huijarit näyttävät pärjäävän parhaiten.
    Tehokkaimmat heistä purkavat lain ja järjestyksen ja ottavat vallan omiin käsiinsä ja pakottavat muut omiin arvoihinsa minkä erityisen selvänä näemme lännen ’arvoyhteisössä’ jossa vallitsee viidakon laki.

    Oikeastaan kaiken ymmärtämiseen riittää kun ajattelee liikennettä.
    Ellei olisi liikennesääntöjä joita kaikki pakotetaan noudattamaan niin maateillä olisi hirvittävä ja vaarallinen kaaos. Koko ajan saisi pelätä henkensä edestä.
    Nyt vastaavanlainen kaaos on uusliberalismin ja illumafian toimesta tosiasia myös yhteiskunnissa ja yhä useampi ja useammin saa pelätä henkensä edestä.

    Mitään muuta ratkaisua ei ole tilanteen korjaamiseksi kuin tiukka kontrolli ja kovat rangaistukset. Vain idealisti kuvittelee jotain muuta ja saa maksaa siitä kovan hinnan, usein jopa omalla hengellään.
    Asia on oivallettu monissa maissa ja niitä vastaan on nyt meneillään armoton hyökkäys ja propagandasota. Ehkä ne pitkässä juoksussa kuitenkin vetävät viisaampina pisimmän korren.

    • Mitenkä mahtanee tässä kaoottisessa propagandasodassa Putinin ennakkoon ilmoittaman ja laatiman toisen maailman sodan historian kirjoituksen oikaisemista koskevan artikkelin käydä? Läpäiseeköhän se edes valtamedioiden graniitin kovat valheiden muurit jotta saavuttaisi laajemman yleisön.

      Video: Vladimir Putin: Allied Powers Created Hitler’s Germany With Unfair Versailles Treaty After WWI! (engl. Untertitel)
      https://youtu.be/fjfc6dipAKU

      • Eiköhän illu-rintama Putinia vastaan vain tiivisty, veikkaan.
        Totuus on liian kova paikka huijareille.
        Tuo videon totuushan on jokaiselle ilman illu-median propaganda ohjelmointia ja aivopesua asioihin syvemmin perehtyneelle vanhaa kamaa.
        Mutta että Putinkin sen sanoo on uutta ja pistää varmaan illu-kaartin housut tutisemaan.
        Mutta ’juutalaiset’ varmaan tehostavat taas sotaansa kuten kaikkia holohouksiakin kyseenalaistavia kohtaan oman juoksupoikansa Trumpin johdolla.

      • No, eipä tuossa videossa mitään ihmeellistä ollut, heikko yritys valkopestä Neukkulan osuutta 2. maailmansodan aloittajavaltiona yhdessä Saksan rinnalla!
        Videolla ei tietenkään mainittu sanallakaan, että Stalinin oli määrä joka tapauksessa hyökätä Eurooppaan viimeistään -42 maailman suurimmalla hyökkäysarmeijalla.
        Irvokasta oli myös tuo bolshevikki-murhaajien puolustelu!

        • EU:han julisti 2. maailmansodan 75-vuotis juhlallisuuksissa Venäjän yksin 2.maailman sodan aloittajaksi ja syylliseksi. Eihän nyt kukaan edes ole saksafobinen vaan ainoastaan russofobinen.

          Muutamia pointteja Putinini Pietarin esityksestä:

          Einige Stichpunkte aus Putins Vortrag:
          * Die Alliierten verlangten Reparationen in Höhe von 269 ​​Milliarden Goldmark. Das entspricht in etwa Einhundert Tausend Tonnen Gold.

          * Eine Reparations-Rate über 70 Mio EUR wurde von Deutschland letztens am 3.10.2010 bezahlt.

          * Die Russen hatten vor 10 Jahren in der Library of Congress in den USA Unterlagen aus den Vertragsverhandlungen eingesehen und auch gefilmt. Als die Russen jetzt die Unterlagen wieder einsehen wollten, wurde behauptet, dass die Unterlagen nicht existieren würden.

          * Zur Beerdigung des polnischen Marschalls Pilsudski in Polen war Hitler eingeladen und man hatte ihm einen Ehrenplatz vorbereitet. Für die Wochenschauen wurden damals viele Kilometer an Filmmaterial gedreht. Heute kann man dieses historische Filmmaterial fast nicht mehr finden.

          http://www.dasgelbeforum.net/forum_entry.php?id=505407

          • EU ja Brysselin herrat ovat täysin jäävejä ottamaan mitään kantaa Natsi-Saksaan, EU on Natsi-Saksan suora jatkumo.
            Kyseessä on aivan sama asia, jos herra Hitler, komennettuaan käyntiin operaatio Barbarossan olisi alkanut huutamaan, kuinka ilkeä Stalin hyökkää nyt hänen kimppuunsa.

            Tästä 256 sivuisesta teoksesta selviää EU:n natsijuuret, linkki pdf-tiedostoon, kirja täysin vapaasti ladattavissa ja luettavissa, liittyi osana Englanni brexit propagointiin, linkki:

            https://ia800300.us.archive.org/23/items/TheNaziRootsOfTheBrusselsEu_687/TheNaziRootsOfTheBrusselsEu.pdf

          • Britti-patriootti David Noakes sivustollaan ”Expose the EU dictatorship and its police state”:

            EU Constitution is similar to the Soviet. And EU Commissioners similar to Soviet Politburo members.

            The EU parliament is a sham with no power – just like the old Soviet parliament. [EU-parlamentilta PUUTTUU demokratialle olennainen LAKIALOITEOIKEUS]

            The European Union’s six constitutional treaties build a three tier politburo dictatorship.

            The EU has the laws of a police state – which are being increasingly enforced.

            The EU’s 120,000 regulations will bring us a soviet style command economy and abject poverty.

            http://eutruth.co.uk/

            *

            ”Former Soviet Dissident Warns For EU Dictatorship

            From the desk of Paul Belien on Mon, 2006-02-27 21:13

            Vladimir Bukovksy, the 63-year old former Soviet dissident, fears that the European Union is on its way to becoming another Soviet Union. In a speech he delivered in Brussels last week Mr Bukovsky called the EU a “monster” that must be destroyed, the sooner the better, before it develops into a fullfledged totalitarian state.

            Mr Bukovsky paid a visit to the European Parliament on Thursday at the invitation of Fidesz, the Hungarian Civic Forum. Fidesz, a member of the European Christian Democrat group, had invited the former Soviet dissident over from England, where he lives, on the occasion of this year’s 50th anniversary of the 1956 Hungarian Uprising…”

            Koko artikkeli: https://www.brusselsjournal.com/node/865

        • Hihihii 😀
          Mihinkä historialliseen dokumenttiin tai ”salattuun pöytäkirjaan” tämä tieto perustuu:
          ”Videolla ei tietenkään mainittu sanallakaan, että Stalinin oli määrä joka tapauksessa hyökätä Eurooppaan viimeistään -42 maailman suurimmalla hyökkäysarmeijalla.”

          Kyseessä lienee salaliittoteoria, jolla musta yritetään kääntää valkoiseksi, hökkääjä puolustajaksi ja päinvastoin.
          Kuulostaa epätoivoiselta.

          • Stalinin perimmäinen päämäärähän oli valloittaa koko maailma ja alistaa se veriseen kommunistiseen tyranniaan.

          • Mitä syytä Stalinilla olisi ollut valloittamassaan maailmassa säilyttää Suomi ei-kommunistisena saarekkeena?!

            Suomen ja Baltian maiden oli tarkoitus olla siinä sivussa vain pienenä alkupalana Stalinin maailmanvalloitusretkellä, joten Talvisotaa edeltäneet rajaneuvottelut olivat pelkkää bluffia Stalinin taholta.

          • M Harhama 1.1.2020 at 22:32
            ”EU ja Brysselin herrat ovat täysin jäävejä ottamaan mitään kantaa Natsi-Saksaan, EU on Natsi-Saksan suora jatkumo.”

            EU ei sentään taida olla suora jatlumo vaikka illumafia käyttikin Aatua ja Saksaa välineenä omille EU-hankkeilleen.
            Aatun käsitys sosialismista oli erilainen kuin sionisti-bolsujen. Siksi Aatun Saksa myös tuhottiin illujen yhteisvoimin.

            Hitlerin suuri sosialistinen unelma
            http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?id=63

          • Kaukana salaliittoteorioista!
            Venäläiset sotahistorioitsijat ovat tuoneet asian itse esille tutkittuaan 2. maailmansodan aikaisia dokumentteja.

  22. Maamme johtavat suomalaisvihamieliset, EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelmaa tukevat joukkoharhautusmediat eli aisapari Yle ja Brysselin Pravda kumpikin pimittivät sen, että New Yorkin osavaltiossa riehunut puukkomies oli musta:

    Yle: ”Pimittäminen on valehtelua: Yle ei kertonut juutalaisvastaisen surmaajan olleen musta”,
    http://ylewatch.blogspot.com/2019/12/pimittaminen-on-valehtelua-yle-ei.html

    Brysselin Pravda 31.12.2019 kirjoittaa sivulla A25 täysin harhaanjohtavasti, mainitsematta tekijän olleen musta: ”Monet demokraattipoliitikot ovat syyttäneet ilmapiirin muutoksesta presidentti Donald Trumpia, joka ei ole riittävästi tuominnut valkoista ylivaltaa ajavan äärioikeiston toimintaa.” Toisinsanoen Pravda kääntää asian päälaelleen vihjaamalla epäsuorasti, että puukkomies olisi ollutkin valkoinen eikä musta! Uskomattoman röyhkeää vääristelyä. – Pravdan takapirun, Bilderberg-globalisti Antti Herlinin agendaan kuuluu kansallisvaltioiden tuhoaminen Uuden maailmanjärjestyksen toteuttamista estävänä tekijänä ja Kalergi-suunnitelman mukainen ”värivallankumouksellinen” väestön vaihto sopii siihen erinomaisesti. IS on saman isännän agendaa palveleva Pikku-Pravda.

    Varsinkin Ylen osalta voidaan kysyä, missä määrin suomalaisvihamielisen monikulttuuripropagandan ja muun kulttuurisen mädätyksen (http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html) takana ovat sukupolvet ylittävää kaunaa potevat kulttuurimarxisti-stalinistitoimittajat, ks. ”Ylen TV-uutiset vaikeni Viron sisäministerin kohuhaastattelun ydinviestistä”, http://ylewatch.blogspot.com/2019/12/ylen-tv-uutiset-vaikeni-viron_78.html
    ja https://vapaasana.net/2011/08/28/neuvostorahoilla-tuotettiin-vasemmistolainen-toimittajakunta-suomeenkin/

    Kummankin johtavan joukkoharhautusmedian agendaan kuuluu Frankfurt-kommunistisen mädätyksen lisäksi alahaarana LGBT-perversioiden esittäminen yhteiskunnan ”uutena normaalina”. (LGBT: Lesbian, Gay, Bisexual, Transgener.)
    Varsinkin Pravdassa tuonkin propadandan laatu vaihtelee räikeästä huomaamattomaan.

  23. ’Juutalaiset’ ovat ihan omassa sarjassa monopolisointi vimmassaan. He jos ketkä ovat nostaneet itsensä ylemmyyteen tai ts. heillä ’omakehu haisee’.
    Kumma kyllä se on tehonnut ja monilla on se harhaluulo että ashkenazit, joiden ’juutalaisuus’ on kyseenalaistettu olisivat muita fiksumpia.

    Mutta kyse on enemmän röhkeydestä: he tekevät numeroa itsestään ja ovat kaapanneet itselleen median ja rahan hallinnan joiden avulla on helppo huijata maailmaa. Esim. Nobel-komitea on heidän hallussaan ja jakaa heille enemmän Nobeleita tarkoituksella saadakseen muut uskomaan että he ovat ’vain vähempiälyisiä goimeja’.
    Kyse on ’Einstein-syndroomasta’.
    Mutta Einstein ei ollut mikään nero, hän vain osasi kahmia nimiinsä tietoa jonka muut olivat löytäneet ja niin miehestä saatiin hyvä keulakuva ’juutalaiselle ylemmyydelle’.
    Alla oleva artikkeli paljastaa totuuden.

    Europeans Lead in Every Field, Jewish Brilliance a Myth, Einstein Over-Rated, Hyped by Jewish PR
    Eric Striker
    https://russia-insider.com/en/europeans-lead-every-field-jewish-brilliance-myth-einstein-over-rated-hyped-jewish-pr/ri28112

    • Tuohon on vielä lisättävä että Nobel-komitea tietysti jakaa herkemmin Nobeleja ’goimeille’ jotka edistävät ’juutalaisten’ asiaa ja ovat rahalla ostettavissa ja lahjottavissa.
      Niinhän taisi olla Mahtisaarenkin laita ?

      • Vuosina 1945 – 2019 etenkin humanistisessa jaossa puntit ovat melkein tasan 50 – 60 % goijimien hyväksi. Lääketieteessä juutalaiset johtaa ja osassa kemia-fisyykkaakin. Tätähän perustelalan aina, että 15 miljoonaissta väestä löytyy näin paljon parempaa jumalankansaa.
        Eroamaan joutunut Nooppel-jäsenhän (Horace Engdahl) Ruotsin kuninkaalle protestoi sitä ehdokasseulaa, joka oli hänestä täysin juutalaispainotteinen. KalleKustaa oli todennut, että juutalaiset ansaitsevan sen paremman kohtelun kärsimyksistään.

  24. Koettaako viherpuna-hallitus peittää moraaliposeerauksensa onttouden (”Turvapaikan haku on perusoikeus”)?

    ”Raportteja nuorisojengien riehunnasta Helsingissä – Miksi viranomaiset eivät tiedota tapahtumista? | UMV-Pääkirjoitus
    Julkaistu 01.01.2020
    Miten sujuivat joulupyhät Helsingissä, entä miten vaihtui uusi vuosi? Siis mitä Helsingissä on tapahtunut viimeisen kahden viikon aikana? Sitä ei poliisi kerro. Suomi yritetään pitää ”lintukotona” vakavalla demokratian vastaisella rakenteellisella sensuurilla.

    Erityisesti Ruotsista, mutta myös muista Euroopan maista, on kantautunut runsaasti raportteja jo päiviä ennen uutta vuoden aattoa, että MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN nuorten jengit ovat aiheuttaneet todellista kaaosta, henkilöuhreja ja vakavaa aineellista tuhoa, levottomuuksien ollessa kaikkea muuta kuin ”leikkiä”. Katso: esimerkki.

    Alla eräs sosiaalisen median postaus tältä päivältä, joka viittaaa siihen, että vastaavaa tapahtuu Suomessa, mutta siitä ei saa puhua:

    ”Herttoniemenranta on ollut uussuomalaisten sotatoimialuetta tänä vuodenvaihteena. Rannan monikulttuurinen koulu on saanut ainakin ulkotiloihinsa ryöpyn räjähteitä, samoinkun S-Marketin parkkipaikka.

    Keharit eivät tykitä siis ilmaan, vaan ihmisten jalkoihin ja autoja päin. Sorsavuoressa ja Sisselenkujalla on hiihtänyt 15-henkinen somaliporukka ja heitellyt paukkuja parkkipaikalle. Mutta on ollut jotain iloistakin: Kaksi monikulttuurista porukkaa on ottanut yhteen räjähtein.

    Vahingoniloisena toivon, että ovat eliminoineet toisensa. Osan rettelöitsijöistä poliisivoimat ovat työntäneet maijoihin Lidlin edessä, ja uussuomalaiset ovat tykittäneet päin poliisiautoja. Luultavimmin poliisit pitävät äbälöille pienen puhuttelun ja päästävät kotiin.

    Eli monikulttuurista riehaamista ei pystytä eikä aiotakaan pistää kuriin. Rantamme Facebook-ryhmä puolustelee monikulttuuria selitellen, että ”kaikki me olemme olleet nuoria”, mutten viitsi kertoa niille, ettemme me nuorinakaan olleet neekereitä, emmekä me heitelleet räjähteitä valkoisten ihmisten niskaan. Emme me polttaneet roskiksia, ja jos, niin meidän äitimme pitivät huolen, ettei moinen toistu.

    Millä tällainen edes saataisiin kuriin? Nuo katutappelijat ovat niin nopeita jaloistaan, ettei niitä saa kiinni! Kukkahatut luottavat dialogin voimaan, mutta monikulttuuriäidit nakkaavat niskojaan lastensuojeluviranomaisten puheille, pistävät poikansa olohuoneeseen rukoilemaan Allahia – ja homma jatkuu. Alan olla ihan täynnä tätä unelmaa.”

    Onko kerrottu totta, vai onko se mahdollisesti tuota laissa määrittelemätöntä ”vihapuhetta”? Mene ja tiedä, koska Suomessa ei tosiasiassa ole vapaata sanaa, viranomaisten kattavaa tiedotusvastuuta, lehdistönvapautta eikä avoimen tiedottamisen kulttuuria. Suomessa on valtamedian toteuttama ja viranomaisten varmistama uutispimento…”

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2020/01/01/raportteja-nuorisojengien-riehunnasta-helsingissa-miksi-viranomaiset-eivat-tiedota-tapahtumista-umv-paakirjoitus/

  25. Mediiamarkkinoilla kaikki pyrkivät monopoliasemaan

    Ainakin maamme iltapäivälehdissä monopolisoi toimittajakunta joka jaksaa hehkuttaa brittihovin turhanpäiväisiä tarinoita päivästä toiseen.
    Miksi ja mitä varten? Cui bono?
    Kuinka he jaksavatkaan … pitäisi varmaan noobeli antaa moisesta sitkeydestä.
    No kun päässä on vain sahanpurua niin moista juttua syntyy ja sahanpuruaivoja se varmaan kovasti kiinnostaakin kovasti ja satujahan lapsetkin mielellään kuuntelevat

    • Harry and Meghan “Exit”: The Royal Family Propaganda Machine

      Royal gossip is worth its weight in gold on the British media circuit. Buckingham Palace knows that, and seeks to control, as much as it can, the way that gold is distributed.

      The recent fuss over the premature retirement, or redirection, of the Duke and Duchess of Sussex Prince Harry and Meghan Markle has stirred the hornet’s nest amongst self-harming Royal watchers. Sky News suggested with profound exaggeration that the announcement that the couple would move to Canada “shocked the UK and the world.” Disgraceful and unacceptable, went such papers as The Sun. The Evening Standard ran with the headline, “Harry arrives to face the royal music”, going on to say that he was facing “showdown talks with the Queen, his father Prince Charles and his brother Prince William over his plans to stand down as a senior royal.”
      https://www.globalresearch.ca/harry-meghan-exit-royal-family-propaganda-machine/5700559

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here