Valeuutisoinnista sakot Bloomberg Newsille

64

Bloomberg TV:n studio Lontoossa. Kuva: Kowarisuki (CC BY-SA 3.0)

Talous- ja muitakin uutisia julkaiseva uutismedia Bloomberg News on saanut 7,6 miljoonan dollarin (5 miljoonan euron) sakot valeuutisen julkaisemisesta. Bloomberg Newsin omistaa Michael Bloomberg, joka kilpailee Yhdysvaltain demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi pääsemisestä.

Bloomberg julkaisi 22. marraskuuta 2016 uutisen, jonka seurauksena ranskalaisen rakennusyhtiö Vincin osakkeiden hinta romahti 18,28 prosenttia. Uutinen ilmestyi Bloomberg Newsin Pariisin toimituksen Speed Deskin julkaisemana; Speed Desk julkaisee reaaliaikaisina ”pikakatsauksina” taloudellista tietoa, joka on poimittu lehdistötiedotteista ja muista lähteistä. Muut mediat julkaisevat edelleen näitä tietoja.

Bloomberg News väitti uutisessaan Vincin tilintarkastuksen vuosilta 2015 ja 2016 paljastaneen erittäin vakavia puutteita kirjanpidossa, että nettovoiton sijaan Vincillä olikin nettotappioita kyseisiltä tilikausilta, ja että Vincin talousjohtaja oli erotettu.

Vinciä koskeva uutinen oli julkaistu minuutti sen jälkeen, kun uutinen oli saapunut Speed Deskiin, minkä takia sakon Bloomberg LP:lle langettanut liike-elämän valvontaelin Autorite Des Marchés Financiers (AMF) katsoi, että faktantarkistus oli laiminlyöty. Sen lisäksi Vincia koskeva tiedote oli peräisin Vinci.com-sivustolta, joka ei ole Vinci-yhtiön sivusto; toimittajat eivät tarkistaneet uutislähteen aitoutta ennen julkaisua.

AMF:n mukaan eettisen journalismin toteuttaminen edellyttää faktantarkistusta ennen julkaisua.

Tapausta koskevassa omassa tiedotteessaan Bloomberg News on pyrkinyt esiintymään huijauksen uhrina.

Lähde

AMF (16.12.2019): The AMF Enforcement Committee fines Bloomberg LP for dissemination of false information

64 KOMMENTTIA

  1. voi kun joutuis nää valtavirtamediatkin joskus vastuisiin perättömistä ”uutisistaan” tai tarkoitushakuisten huhujen ja väitteiden levittelyistä

  2. Sehän yleinen käytäntö nykyään että poliitikot valehtelee jatkuvasti ainakin länsimaissa ja mediat toistaa kuorossa niiden valeet.
    Nyt on valehtelemisen polttopisteerssä Iran joka pitää saada syylliseksi ukrainalaiskoneen alasampumiseen kuten Venäjä mh17n alasampumiseen pelkällä valeuutisten julkaisemisella.
    Yksi valeuutinen oli tänään että Iran on raivannut puskutraktorilla onnettomuuspaikan mutta ukrainalaiset tutkijat ei ole nähneet eikä vahvista sellaista.
    Toinen valeuutinen tältäpäivältä on bellingcatin video jonka mukaan siinä näkyy ohjuksen iskeminen koneeseen mutta tosiasiassa siinä näkyy kun moottorissa tapahtuu räjähdys ja palava moottori palasineen irtoaa siivestä ja jää koneesta jälkeen kunnes katoaa. Ihmetellä täytyy suomalaista puolustusvoimien asiantuntijaa joka on alkanut näkemään ohjuksen ja on yhtynyt lännen narratiiviin.
    Onko Bloombergin valeuutinen tahallinen tai ei niin hyvä on että on saanut tuomion ja USAssa on turha odottaa että presidentiksi pääsee joku perirehellinen kansalainen.

    • kyllähän irak jo tunnusti ampuneensa alas koneen, vai oliko sekin vale? uutinen? näiltä karvakämmeniltä nyt voi odottaa mitä vaan, eivät ole ikinä puhuneet totta..vaikka eihän lännessäkään, ainakaan uutisissa ja sanomalehdissa, pelkkää viher-puna sceidaa…

      • Joo niin näky tehneen mutta videosta ei sitä näe mutta hän oli onnistuneesti asemoinut itsensä Iranin ilmatorjujien asemaan ja siellä mahdollisesti tehtäviin virhepäätöksiin ja oli oikessa.

      • Iran on myöntänyt erehtyneensä koneiskussa tai senkö että se ei ollut suunniteltu isku vaan inhimillis-tekninen virhe

        Vielä on hyvä muistaa sekin että omissa riveissäkin voi olla pettureita tai agentteja jotka ovat valmiita tuhoamaan maataan kuten oman maammekin tilanne todistaa. Olisiko tässä siitä kysymys?
        Suurimmat valehtelijat kyllä taitavat löytyä Wtc-iskun ja holokastin takaa. Siitä on vaikea parantaa.

        Kun riittävän kauan uhkaillaan ja yritetään aiheuttaa sekasortoa niin sen seurauksena syntyvässä kaaoksessa voi tapahtua myös asioita joita muuten ei tapahtuisi, esim. tällaisia paniikkitilanteessa tehtyjä virheitä.
        Jokainen meistä tarpeeksi vainottuna alkaa nähdä vainoojia siellä missä niitä ei ole ja toimia eri tavalla kuin muuten toimii.
        Joten vain Iranin syyttämiseen lentoturmasta ei ple riittäviä perusteita kuten Venäjän ulkoministeri totesi.
        Iranin voi nähdä osittain syyntakeettomana tapahtumaan aivan kuten yksityisen ihmisenkin tietyissä tilanteissa. Vastuu on ensisijaisesti sillä joka provosoi.

        • Iranissa on shaahin ajan jenkkimielisiä kapinallisia että sekin on mahdollista että tämmöinen kapinallinen pamautti setä samulin puolesta ja sitä varmasti ei voida selvittää luotettavasti mikä motiivi oli ampumiseen se saattoi olla myös kosto länsimaille Soleiminen murhasta.
          Mutta yksi asia oli varma että alasampuminen oli seuraus USAn tekemästä Qassem Soleimonin murhasta.

        • Inhimillinen virhe, tahallinen teko vai kolmannen osapuolen kybertunkeutuminen Iranin ohjusjärjestelmiin?

          Jos kybertunkeutuminen niin kenen?

          Vahva veikkaus: Yhdysvallat

    • Tuota tulee silloin tällöin itsekin mietittyä.
      Onko se omavalvontaa, itsearviointia, itsekritiikkiä vai uudelleenasemoitumista, vai näitä kaikkia, selvinnee (toivoakseni) ennen kuolemaa 😉

  3. Minussa herätti kiinnostuksen tämän uutisen se kluu. Minne, kenelle, tai missä on se paikka, jonne tämä sakko maksetaan? Saattaa mennä presidenttipelin vaalikassassaan herralle itselleen?

    YLE olisi Suomessa suurin valeuutisista maksaja. Vielä sieltä erottuisi 8 – 9 toimittajaa, jotka tekee niistä 70%. YLE on lisäksi täysin uppiniskainen myöntämään valheitaan. Niiden esiintuoja leimataan natsiksi, tai häiriintyneeksi, kuten ”maailma pelastuu” ohjelmasarjan valheista kritisoineet saivat tuntea.

  4. Kiitos Riikka. Kärsin vakavasti liian alhaisesta verenpaineesta. Lääkkeisiin ei ole varaa; siitä ovat huolehtineet viime vuosikymmenten jallituksien paheenjohtajat. Kiitän mitä nöyrimmin Oy Yleisradioyhtiö Ab:tä siitä, että se joka aamu jaksaa jatkaa propagandaansa ja pitämään tällaisen kadun varjoisen puolen kulkijankin jotenkuten elävien kirjoissa.

  5. Tiedän useita henkilöitä, jotka käyttävät massamediaa alhaisen verenpaineen kohottamiseen 😉

  6. Ah, mainmediasta uutisoidaan. Tuo pahan alku ja mahdollistaja.

    Mainmedia on äärettömän keskittynyt tietyn heimon eliittiporukan haltuun. Se on tosiasia, jonka ei pitäisi yllättää. Sama heimo on kautta aikain ja historian ollut vihattujen porukoiden maineessa, poispotkittuna missä vaikuttavatkin. Sekin on yleisesti tiedossa oleva tosiasia. No sitten tämä piiri, suurimmat mainmedian hallitsijat isossa lännessä uutisoi ”omassa pajassa” faktatarkistettuja uutisia. Ei kaikki mainmedian uutiset ole valheellisia, kuten ”pelkistäjät” , mustavalkokaavan mukaan ajattelevat luulevat ja mukamas argumentoivat. Isot poliittiset teemat ovat kohteena, jotta maailmasta saadaan heimoa ja heimon bisneksistä hyötyville suosiva.

    Kaava mainmedian valeuutiselle on seuraava:
    Helpoin versio on se, että lähde on ”nimetön” usein ”nimetön hallituslähde”. Kuka tarkistaa, kun pitää lähdesuoja olla. Siis oman heimon kaveri laittaa ulos omaa heimoa suosivaa uutispropagandaa, joka otetaan faktana muissa pienemmissä uutistehtaissa vastaan, koska uutinen tulee isosta ja luotettavasta talosta. Toisto, toisto, toisto – valheesta tulee annettu fakta, mukatotuus.

    Sitten on sitä valeuutista, mitä isolla rahalla ja vaikutusverkostolla saa. Esimerkkinä Ilmastonmuutos. Kun oman heimon pojat omistaa tiedemiesten persaukset (maksat tutkimusavustukset ja liksat), tulee sopivaa tulosta tutkimuksista. Tai sinä omistajana määrittelet mitä tutkitaan. Esim. tutkimus rajataan siihen mikä on ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen. Soraäänet, muut tutkimustulokset ja tutkijat potkitaan muihin hommiin tai aletaan pommittaa heitä salaliittokommentein. Se onkin meille tuttua, salaliittoteoria – siis naurettava väite.

    Sitten on sellaista uutispolitiikkaa, jota Irakin massatuhoaiheessa käytettiin. Valikoidaan mitä lähteitä kuunnellaan ja maskataan ne sopivat lähteet luotettavaksi, usein toki nimettömiksi. Koska omistat koko uutiskentän, toistat toista ja toistat propagandaasi. Vain jotkut pienet mediatalot uutisoi jotain muuta, jota vain marginaali kuuntelee eikä usko.

    Näistä sitten isossa kuorossa ja toistamalla uutisoimaan kansoille ja alusmaiden uutistehtaille, Sanomat, Ylet ja Bonnierit. Iso talo isolla rahalla toimien on luotettava, näin ne YLEllä ja Sanomilla uskovat. Mitä siinä fiksukaan suomalainen osaa muuta ajatella.

    • Suosittelen että laittaisit kommenttisi mahdollisimman moneen mediaan.
      Mainmedia on tietenkin pois laskuista mutta sinnekin voi laittaa yksityisille toimittajille vastauskommentina artikkeleihinsa.
      Kun ensin kehuu heidän artikkeliaan ja sitten lopussa kysyy että oletko ajatellut että ihmiset alkavat nähdä asioita ihan eri tavalla… ja mitä mieltä olet tästä…?

  7. Bloomberg News on käsitykseni mukaan juutalaisesta näkövinkkelistä toimiva media, siis juutalaisiin ja Israeliinkin myötämielisesti suhtautuva taho. Se on ollut hereillä takavuosina esim. Mihail Hodorkovskyn tekemisistä. Tämä on toiminut sangen aktiivisesti Putinin hallinnon vastaisessa työssä Euroopassa.
    Bloomberg kertoo juutalaisen kasinomogulin, Sheldon Adelsonin, omaisuudeksi 39.4 biljoonaa dollaria. Hän on ollut Donald Trumpin presidentinvaalikampanjan päärahoittaja. Ilmeisesti – myös monessa – pääsanelija. USA:ssa on järjestetty mielenosoituksia sen vuoksi, että on otaksuttu biljardöörin vaikuttaneen Trumpin päätökseen iskeä Iranin armeijan johtoa vastaan, toinen yrityksistähän epäonnistui toisaalla.

  8. Jatkona Truth_hunter 11.1.2020 at 15:36 kommenttiin

    ”Hajizadehin mukaan Iran oli valmistautumassa ”täysimittaiseen sotaan” Yhdysvaltojen kanssa, kun ohjus osui lentokoneeseen. Hajizadeh vierittääkin osan syystä Yhdysvalloille, sillä hänen näkemyksensä mukaan Yhdysvallat oli syyllinen kasvaneeseen jännitteeseen alueella.

    Vallankumouskaartin mukaan lentokone lensi läheltä Iranin vallankumouskaartin sotilastukikohtaa. Sen korkeus ja lentotapa sai sen näyttämään viholliskohteelta. Ukrainan mukaan lentokoneen lentoreitti oli normaali.

    Lentoja seuraavan Flightradar-sivuston mukaan kone nousi kello 6.12 paikallista aikaa. Viimeiset tiedot koneesta saatiin kello 6.14.

    Prikaatinkenraalin mukaan ohjusta käyttänyt operaattori teki päätöksen ampumisesta itsenäisesti. Operaattorilla oli vain 10 sekuntia aikaa tehdä päätös. Prikaatinkenraalin mukaan viestintäyhteyksissä oli ongelmia ”häirinnän” (jamming) vuoksi.” (Iltalehti)

    Perimmäinen vastuu kaikesta menee sodan aloittajan piikkiin ja se on USA/Israel/Nato-koaliitio joka murhasi Suleimanin ja on avoimesti uhannut Irania sodalla joita se on käynyt 9-11 alkaen Lähi-idässä.

    Make no mistake, Washington will never let go – not by itself, never. Their target is world hegemony – the goal of their self-indulging PNAC – Plan for a New American Century. And to attain this goal, the fall of Syria had been planned long in advance, in the early 1990’s. “Regime Change” is relentlessly being pursued – see Wesley Clark at the Commonwealth Club of California, October 3, 2007 – ‘ 7 countries have to fall in five years’
    http://www.globalresearch.ca/war-propaganda-syrias-destruction-by-the-lies-of-the-western-media-washington-will-never-let-go-their-target-is-world-hegemony/5549508

    Ilman tuota sotahullua koaliitiota Iranissa ja Lähi-idässä ei näitä tuhoisia sotia käytäisi ja mitä luultavimmin olisi rauha.
    Turha tuon tiedon vaossa on syytellä Irania. Kyse on sotatilanteeseen kuuluvasta asiasta. Ja enemmän näitä syyttömiä tappavia iskuja on tehnyt ja koko ajan tekee tuo koaliitio tai liittouma.

  9. Tällainen “jättisakko” on vain jäävuoren huippu siitä, mitä prosessissa todella tapahtui. Ja kaikki tietenkin tapahtui sakotettavan jätti-mediayhtiön ehdoilla. Ehdottomasti tärkein tavoite näillä sakoilla on kilpailun estäminen valtion avulla.
    – Kun tekniikka kehitty, markkinoille tulee ennen pitkää (ja tuo ennen pitkää on jo nyt,) uusia googleja ja uutistoimistoja, joiden tuote on parempi ja halvempi kuin vanhojen yhtiöiden.
    – Itse asiassa Googlen, Facebookin ynnä muiden vastaavien tulevaisuus on turvattu vain jos valtio “sosialisoi” nämä yhtiöt, siis suoraan lailla kieltää kilpailun.

    A) Kilpailu estetään.
    Muutaman miljoonan sakko on isolle yhtiölle vain karkkirahaa, mutta sakolla pelottelemalla saadaan monet pienet yrittäjät jättämään oman kilpailevan ratkaisunsa kokeilematta. Varsinkin, kun ne tietävät, että jättiyhtiöt ovat ostaneet poliitikot itselleen (ja itse kirjoittavat itseään koskevat lait). – Uudet yrittäjät eivät uskalla tulla markkinoille, koska niille jättisakko oikeasti on elämän ja kuoleman kysymys.

    – Esimerkkinä onnistuneesta sakoilla pelottelusta on Saksa, jonne mediajätit ovat ostaneet lain 50 miljoonan sakoista. Tällainen sakko ei koske tai tule koskemaan yhtäkään suuryhtiötä, jotka olivat lobbaamassa lakia, mutta pelottelee kyllä uudet yritykset “pois jaloista”.

    B) Medianäkyvyys
    Sakko on sovittava niin suureksi, että se tavallisen kansalaisen korvissa kuulostaa jättimäiseltä, lottovoiton tasolle. Nämä mediayhtiöt sitten laajasti uutisoivat tapahtunutta oman etunsa mukaisesti kertoen kansalle: “jopa tuli kalliiksi”!

    C) Verot maksetaan sakkoina.
    Nämä isot yhtiöt eivät maksa veroja mihinkään eivätkä aiokaan maksaa.
    – Antamalla karkkirahaa valtiolle pidetään kansa rauhallisena (hallitus: me päihitimme suuryhtiön),
    – toisen mokoman karkkirahaa puolueille “oikean aatteen edistämiseksi” (myös jatkossa informoidaan yhtiöitä poliittisista paineista) ja
    – kolmannen mokoman neuvottelijoille hyväpalkkaisina “yhteiskuntasuhteiden kehittämispäällikön” virkoina (revolving door -ilmiö
    – ja eikös se ole valtionkin etu, että suuryhtiöt maksavat virkamiesten palkankorotukset, näin säästetään rahaa).

    Tämä “kolmannen mokoman” toimintamalli on aktiivisessa käytössä myös valtioiden omistamissa organisaatioissa, esimerkiksi NATO:ssa. Kun virkamies tekee maanpetoksen, hänet palkitaan hyväpalkkaisella NATO-viralla ja siinä ohessa jopa hyväksikäytettävänä oleva maa itse! myöntää maanpetturille vapautuksen lainsäädännön noudattamisesta (hybridikeskuksessa).

    D) Verovapaus jatkossakin.
    Kun puolueet saavat säännöllisen “vaalirahan”, ajavat ne yhtiön etua jatkossakin. Sakkoja joudutaan maksamaan vain erityistilanteissa silloin, kun kansaa pitää rauhoitella.

    Tässä pääpirteissään amerikkalainen suuryhtiöiden verotusmalli, joka on tarkoitus saattaa “vapaa”kauppasopimuksilla maailmanlaajuiseksi standardiksi.
    – Ja mitäpä näistä sopimuksista muutenkaan, kun niitä kuitenkin vain hölmöt ja hyväksikäytön kohteena olevat valtiot noudattavat.

  10. Kyllä valehdella/vääristellä/harhaanjohtaa osataan Suomessakin, myös tieteen kaavun alla.
    Jukka Hankamäki:

    ”Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli

    Helsingin Sanomat paheksui jutussaan, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on moittinut Suomen Akatemian päätöstä rahoittaa holokaustitutkimusta.

    Suomen Akatemian rahoituspäätöksen kritisoiminen on täysin oikein, sillä holokaustitutkimuksen rahoittamisen motiivi on tieteen ulkoinen, siis poliittinen. Aihe on jo perin pohjin tutkittu eikä kaipaa uutta selvitystä.

    Rahoittamisen poliittisena tarkoituksena on ilmeisestikin pitää yllä jatkuvaa natsitraumaa sekä muokata suomalaisia ajattelemaan, että maahanmuuton rajoittaminen ja kansallisen edun puolustaminen olisi jonkinlainen ”uusi holokausti”: että sen takia meidän täytyisi muka ottaa vastaan solkenaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.

    Samaa manipulaatiota on harjoittanut Helsingin yliopistossa jo aiemmin muiden muassa sosiaalipsykologi Inari Sakki…”

    Koko artikkeli: http://jukkahankamaki.blogspot.com/2020/01/suomen-akatemia-vasemmistosoturien.html

    • Hesari paheksuu kaikkea mikä koskee sionistien koiruuksia. Kai se jo pitäisi ihmisten pikku hiljaa tajuta.

    • Uskon että holo-holossa olisi paljonkin tutkittavaa. Ettei vaan 40-luvun tutkimus tehty pienessä poliittisessa paineessa ja voittajien ehdoilla, melkoisessa nukkeoikeudenkäynnissä.

      Ainakin Punaisen Ristin asiakirjoissa oli dokumentoitu vain jokunen sata tuhatta kuollutta ”holokaustin” uhria. Tauteihin ja nälkään isoin osa. Ei siis mitään 6 miljoonaa, kuten moni edelleen uskoo, vaikka virallisessakin tiedoissa kuolleiden lukumäärää laskettiin merkittävästi.

      Lisäksi ” kuuden miljoonan juden kuolemanuhasta” on uutisoitu ennen -40 lukua kymmeniä kertoja, mustaa valkoisella löytyy. Mikä lie pyhä luku kyseessä, siis aiheuttaa vähintään epäilyksen.

      Joku oli hakenut ihan tieteen keinoin todisteita tappavasta cyklon tms kaasusta. Ei löytynyt bunkkerien seinämistä, ainostaan vaatekomeroista, joissa aineella oli tapettu luteita ja syöpäläisiä.

      Nämä selkeät kysymykset mielestäni puoltavat kokonaisvaltaista oikeaa tutkimusta ajan tapahtumista. Tosin moni maa on tehnyt asian tutkimisesta rikollista, telkien taa jos tutkit. Aika erikoista suojelua!

      • Olisi varmaan paljon tutkimista mutta Suomen Akatemian päätös rahoittaa holokaustitutkimusta varmaan merkitsee vain virallisen totuuden vahvistamista kuten 9-11 kohdallakin.
        En jaksa uskoa muuhun.
        Toivottavasti olen väärässä.
        Ja onhan sitä jo tutkittu aika reippaasti mutta kun tulokset viittavat suuren holohouksiin niin kaipa nyt pitää tutkia jotta ne tutkimukset saadaan kumottua. ?

  11. ….JA MITÄ TAPAHTUIKAAN RTn MIKHAIL LESINILLE… (ja Vladimir Putinille)

    ”Mikhail Lesin, who served for years as a top adviser to Vladimir Putin, died under mysterious circumstances while staying in a Washington hotel in November 2015. A little less than a year later, federal prosecutors declared that the 57-year-old’s death had been an accident—the unfortunate result of a drunken bender that ended with Lesin falling down and sustaining fatal injuries to his head, neck, and torso.

    But according to BuzzFeed News, that’s not what really happened. Citing several FBI agents, who spoke on the condition of anonymity, the website reported Friday that Lesin was beaten to death, and that his murder occurred the night before a scheduled meeting at the Department of Justice. According to one BuzzFeed source, the weapon used to kill Lesin was a baseball bat.

    One of Lesin’s core achievements as a government official in Russia was launching Russia Today, or RT, the state-owned, English-language cable channel that broadcasts pro-Russia news in the U.S. According to BuzzFeed, the Justice Department was interested in speaking with Lesin in order to learn more about RT—“basically, how the propaganda machine works”—and had paid for the hotel room where Lesin died.

    “Lesin was beaten to death,” one FBI agent told BuzzFeed. “I would implore you to say as much. There seems to be an effort here to cover up that fact for reasons I can’t get into.”

    He went on: “What I can tell you is that there isn’t a single person inside the bureau who believes this guy got drunk, fell down, and died. Everyone thinks he was whacked and that Putin or the Kremlin were behind it.”

    Yksikään ’korkean luokan uutinen’ EI OLE SITÄ MILTÄ SE NÄYTTÄÄ – KAIKKI ON VALETTA. Mikäli avaatte allaolevan linkin, näette Lesinin vieressä on OIKEAN Vladimir Putinin, joka ei ole tämä nykyinen pyöreäpäinen tihrusilmäinen vale-Putin, jota Truth-hunter täällä päivittäin niin sitkeästi hehkuttaa. Pääministeri Putin, kuten myös hänen neuvonantajansa on tapettu. Mun pointti on se, että valemedia työstää juuri sitä skeidaa mikä on Black Nobilityn palvelijana sen päällimmäinen tehtävä, eli – keksittyjä valeita – ja tälläiset ’muka sakot’ on BS!

    https://slate.com/news-and-politics/2017/07/report-mikhail-lesin-russian-rt-founder-was-murdered-in-d-c-in-2015.html

    • Sinulla on kyllä realiteetit kadonneet. Illujen propagandamedia ehkä sotkenut pääsi. Koita ottaa oma järki mukaan äläkä usko sokeasti kaikkeen mitä netistä löytyy.
      Mitä minuun tulee niin en minä Putinia hehkuta – se on oma tulkintasi – vaan kerron omia näkemyksiäni ja mitä ajattelen miehestä. Ja mitä arvostamani ja viisaina pitämäni ovat mieltä. Hehkutus on jotain muuta kuin arvostus.

      • Juuri näin, eli ”Koita ottaa oma järki mukaan äläkä usko sokeasti kaikkeen mitä netistä löytyy.” Sinä, entisenä – Trumpin ja Halla-ahon kannattajana – jaksat jakaa jatkuvalla syötöllä näitä gate-keepersien ’puolet totta/puolet valetta’ sivustoja. Koita nyt vihdoinkin tajuta se, että USAn ja Iranin (kuten myös muiden valtioiden…) korruptoitunut salaseura-eliitti puhaltaa samaan hiileen, koska heidät on pakotettu toimimaan niin – piste. Ja mikäli ennalta sovittu yhteistyö jostain syystä rakoilee, rikkurit hoidetaan pois päiväjärjestyksestä mafian tyylillä kuten kävi esim. katolisen kirkon lempipojalle JFK:lle. Näin avoin ihmisten murhaaminen onnistuu ainoastaan siksi, että nämä rikolliset ovat ottaneet haltuunsa ihmisiä huijaavan pankkijärjestelmän, poliisin, armeijan, koulutuksen, lääketeollisuuden ja valemedian poliittisesta eliitistä puhumattakaan.

        Ihmiskunta on parhaillaan rajussa muutoksen tilassa…. esim täällä USAssa on käynnistynyt armoton pedofiilien – ja katolisen kirkon – ajojahti. Radiossa pyörii jatkuvalla syötöllä mainos, jossa pyydetään ihmisiä ilmiantamaan ’anonyyminä’ lapsien hyväksikäyttäjiä sloganilla ”it’s about time”, ja nukkuvalla rivikansalla ei ole VIELÄ TÄSSÄ VAIHEESSA harmainta aavistustakaan siitä, mitä salaseura-eliitti on pimeydessä puuhastellut. Tämä, eli edessä oleva ’eliitin paljastuminen’ ei tule tapahtumaan siksi, että oikeus voittaisi vaan siksi, että nykyinen järjestelmä ajetaan alas maailmanlaajuisesti uuden järjestelmän tieltä!

        • ”…Sinä, entisenä – Trumpin ja Halla-ahon kannattajana – jaksat jakaa jatkuvalla syötöllä näitä gate-keepersien ’puolet totta/puolet valetta’ sivustoja. ”

          Uskoin kyllä Trumpiin jonkin verran enemmän mutta muistutin jo silloin että hänen valintansa takana oli sionistien suuri raha ja esitin epäilyni että onko mies puheistaan huolimatta kontrolloitua oppositiota. Sekö kertoo että olisin hänen kannattaja?
          Unohtelet näköjään asioita ja puhut perättömiä täällä.
          Halla-ahoa olen tukenut koska hän on ainoa joka olisi voinut vaikuttaa maamme politiikkaan sitä muuttavasti (äänestin mm. persuja viime vaaleissa siinä toivossa) mutta olen myös yksi niitä harvoja joka on todennut pettyneensä persuihin joka on osoittautumassa kontrolloiduksi oppositioksi ja tukee maamme virallista politiikkaa mikä tarkoittaa venäjävihaa ja Naton kannatusta.
          Tämänkin asian näytät unohtaneen.

          Sinusta alkaa muodostua kuva että olet itse ’vale-putin’ ja ’flat-earth’- höyrypää joka linkkaa tänne yhtä ja samaa kuin mikäkin saarnamies vailla kunnon realiteettitajua.

          Oma asiasi mitä kirjoitat mutta lopeta nyt perättömyyksien kirjoittelu minusta täällä tai teen valituksen toimitukselle että antaa sinulle varoituksen.

  12. Mitenkä me voimme uskoa ihmisen sanaan, kun siinä mainostetussa ”totuuden kirjassakin on paljon valheellisia ilmaisuja”.Niiden paljastaminen vaatii vuosien tutkinnat, joten kirkolliset ”kuulijat eivät siihen kykene”. Nazaretilainen mies julisti totuuksia, mutta harva niitä kuunteli, vaan tekivät omat päätöksensä.

  13. Iltasanomat:
    Merkel painotti, että tarvitaan perusteellinen selvitys siitä, mitä on tapahtunut.
    Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan Iranin tunnustus ukrainalaisen matkustajakoneen alasampumisesta on tärkeä askel. Samalla hän vaati tapauksesta perinpohjaista tutkintaa. Merkel puhui lehdistötilaisuudessa Moskovassa.
    Merkel sanoi, että on tärkeää tunnistaa tekoon syyllistyneet. Samalla hän painotti, että tarvitaan perusteellinen selvitys siitä, mitä on tapahtunut.

    Mitähän tuo ’tärkeä askel’ mahtaa tarkoittaa?
    No varmaan tärkeä askel sopeutumisessa illumafian nwo-agendaan. Samaa painotti myös Aaltola arviossaan Iltalehdessä. Että muiden kuin mafian pitää tunnustaa virheensä.
    ”Aaltola huomauttaa, että toisaalta Iran tiesi Venäjän kokemuksesta, mitä kieltolinjalle lähtemisestä seuraa. Väitteet ja todisteet roikkuvat kaulalla vuosia, hän sanoo.” (Iltasanomat)
    — A siis sanoi että I tiesi Venäjän kokemuksesta … siis ei USAn 9-11 tai sen muista lukuisista kokemuksista vaikka niiden todisteet roikkuvat ikuisesti USAn kaulalla.
    Miksei A maininnut niitä ? Miksi vain Venäjän?
    Ja miksei M maininnut että tuo ’tärkeä askel’ jäi Usalta ottamatta? Se jatkaa valheen ja huijauksen linjalla ja maailma ihmettelee ja osa nauraa…

    • Hajoaako Iran ?
      Nouseeko uusi ’Shaahi’ valtaan ja maa luisuu oman maamme tavoin ’illumafian’ hallintaan vai kestääkö kansan yhtenäisyys?
      Iltalehti
      ”Hävetkää” – Iranilaiset raivona maansa johdolle lentokoneen tuhoamisen takia
      Tänään klo 18:21
      Kansa on raivonnut Iranin johdolle kaduilla ja sosiaalisessa mediassa.

    • Mielestäni huomionarvoista on, että Iranilainen kenraali otti täyden vastuun koneen alasampumisesta.
      – Sehän tarkoittaa sitä, että hän on henkilökohtaisesti valmis tulemaan tuomituksi sen lain mukaisesti, jota hän myös on vannonut puolustavansa.
      – Itsenäisen ja vapaan Iranin lain!

      Kenen lakia häneen pitäisi soveltaa?

      Mitä läntiset kenraalit olisivat tehneet vastaavassa tilanteessa? Mitä he ovat tehneet aiemmin, kyllähän niitä tilanteita aina syntyy ja etenkin sodassa.

      Toisekseen.
      Mielestäni USA on puolueellinen tutkimaan tätä lentoturmaa, koska se on sodassa Iranin kanssa.
      – Samoin kaikki USA:n “tytäryhtiöt” eli sen hallitsemat järjestöt ja valtiot ovat puolueellisia. Esimerkiksi NATO ja NATO-maat.

      • Minä ainakin kunnioitan Iranin johtoa rehellisyydestä ja nöyrtymisestä tunnustamaan tosiasiat. Muutenkaan Iran ei ole minulle tehnyt mitään pahaa. Esim. ovat pitäneet huolen siitä ettei sieltä miljoonat muslimimiehet lähde tai saa lähteä Eurooppaan eläteiksi ja tekemään pahojaan. Erikoista myös se että pudotettu kone oli ukrainalainen, ikäänkuin muistutukseksi siitä mitä siellä tapahtui vuonna 2014. Olisiko syytä viimeinkin julkaista mh17 lennon mustan laatikon tiedot. Toisin kuin jotkut väittävät, julkaisemista ei ole se että joku taho ilmoitaa ettei mitään julkaisemista ole.

  14. Mainioita pohdintoja. Helsingin Sanomat on täysin rappeutunut sivusto. Surkea. Kaukana ovat ne ajat jolloinka Tiitus ja Eino Leino siihen kirjoittivat säkenöiviä säkeitään ja loistavia loitsujaan.

  15. Tulenkantajan kommenttiin liittyen : Puhut valheista ja peittelystä. Eiköhän salaamista ole maailmassa joka puolella, missä on suurinta vallankäyttöä. Hallitsijoiden takana ovat tuumausryhmät, jotka ovat peiton alla.

    Viime aikoina olen miettinyt, että Macron ehkä jaksaa nuoruuttaan toimia ilman kaksoisolentoa. Trump ja Merkel ovat sen sijaan jo iäkkäämpiä. Putinin hahmoja on useita. Hän esiintyy päivittäin kansalle televisiossa. Ei sitä yksi mies jaksa tehdä. Tulenkantajan kommentin kuvassa on yksi hahmoista, suoranenäisempi, hieman läntisempi malli. Todellinen ” Putin” on näiden toimijoiden takana pähkäilemässä. Tämä on jaksamis – turvallisuustoimenpide.

    • Totta, salaaminen on siellä missä on valtaa, ja todellinen maailmanvalta on keskittynyt hyvin pienelle ihmisryhmälle, jota eri valtioiden eliitti on pakotettu palvelemaan. Muodissa oleva twiittaus on loistava esimerkki siitä, kuinka nykysysteemi toimii; presidenttien tai pääministerien puheet ja kannanotot ovat taustajoukkojen kirjoittamia.

      Mitä eroa on siis sujuvaa saksaa puhuneella pääministerI Putinilla tai nykyisellä valeputinilla, joka ei kykene puhumaan saksaa? Ei yhtään mitään niin kauan kun käsikirjoituksen mukaan edetään. Ongelmia tulee ainoastaan siinä tapauksessa mikäli ’mind controllin’ alaisuudessa oleva henkilö – tässä tapauksessa Vladimir Putin – ei suostu toimimaan niin kuin isäntä määrää. Siinä vaiheessa hänet laitetaan lataamoon, kuten kävi esim. Eminemille, Kanya Westille ja lukuisille muille Hollywoodin julkkiksille, ja mikäli uudelleen ohjelmointi ei toimi, hänet löydetään joko kuolleena tyyliin huumeiden yliannostus tai sydänkohtaus. Kaikkein hyödyllisimmät henkilöt, eli he joista on pyramidin huipulle hyötyä, korvataan kasoisolennoilla.

      Olet oikeassa siinä, että Putinilla on useita kaksoisolentoja – senhän sokea Reetakin huomaa – mutta pääministeri Vladimir Putinia ei ole näkynyt julkisuudessa yli kymmeneen vuoteen!

      • ”Mitä eroa on siis sujuvaa saksaa puhuneella pääministerI Putinilla tai nykyisellä valeputinilla, joka ei kykene puhumaan saksaa? ”

        ’Sokea Reettakin’ saattaa ymmärtää ettei meillä ole tietoa Putinin saksankielen taidoista.
        Hän varmaan osaa saksaa mutta Reettakin saattaa ymmärtää että kenties hän haluaa puhua pääasiassa oman maansa kieltä koska se lisää hänen oman maansa kielen arvostusta ja estää sen katoamista monen muun maan kielen tavoin maailmasta.

        • Tämä on juuri se sinun suurin ongelma; et tutki ITSE asioita. Vanhoja YouTube videoita, joissa Putin puhuu sujuvaa saksaa on jokaiselle meistä tarjolla. Sen lisäksi meillä on tiedossa se tosiasia, että Putin kävi koulun saksan kielellä. Ei ole kyse siis siitä mitä kieltä hän ”haluaisi pääasiassa puhua” vaan siitä, että Putin piti lukuisia puheita saksan kielellä, ja tämä on totuus vaikka haluatkin silmät siltä ummistaa.

          Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

          • Kun en ole kyseenalaistanut missään vaiheessa Putinin saksankielen taitoja niin miksi sitä täällä jankutat?
            Tuollainen moka vie uskottavuuttasi muissakin asioissa.

    • Minusta tuo vale-Putin juttu kannattaisi antaa tarkemmin asioita ja kuvia analysoimaan pystyvien tehtäväksi eikä mennä mukaan joidenkin virittämään ansaan
      Kuviahan voidaan nykyisin melkein rajattomasti manipuloida joten on aika sinisilmäistä ellei jopa vaarallista luottaa ettei sitä tapahtuisi juuri Putinin kohdalla.
      Voihan ajatella että niin sotketaan ihmisten päät ja saadaan monet uskomaan ettei Venäjää johda kukaan.
      Itse en näe mitään järkevää ja Venäjän etua palvelevaa syytä moiselle kuvien muokkaukselle Venäjän toimesta.
      Luotan vielä täyspäisiin ihmisiin kuten esim. tähän

      Prof. Walter G. Moss: Vladimir Putinille politiikka on sydämen eikä vain vallankäytön asia
      http://historynewsnetwork.org/article/158989

      • Miksi en ole yllättynyt että jälleen kerran poustaat tänne jonkun ’professorin’ mielipiteen. Jos haluat löytää totuuden, kuten nimimerkkisi meille kertoo, TUTKI ITSE ASIOITA!

  16. Venäjää johtaa kirkollisen tahon ohessa joukko, joka pitää maansa puolia. Heillä on käsitys ihmisen henkisestä luonteesta. Juuri tässä on Venäjän etulyöntiasema tulevaisuutta kohti. Suomessa Sitra katsoo visiossaan kohti posthumanismia: ihminen on eläin eläinten joukossa osana luontoa.

    Kysehän ei ole missään nimessä vale-Putineista, vaan valtiollisia tehtäviä hoitavasta tahosta, jolla on nimityksenä Putin. Tehtävää on paljon maailman suurimmalla alueella ja ulkosuhteiden hoidossa. Ratkaisu on puhtaasti käytännöllinen. Putin on käsite – ja sitä voi toimittaa useampikin ihminen – näkemys ja viitekehys on kaikilla sama.

    • Vai niin, eli sinun mielestäsi ihmisen saa tappaa – eikä hänen edes anneta kuolla – vaan hänen elämänsä ottaa haltuunsa joku näyttelijä. Noh… mielipide se on tuokin.

      Oikeassa olet kuitenkin siinä, että Venäjää johtaa kirkollinen taho, ja ko. taho on – valitettavasti – täydellisesti Vatikaanin (jesuiitta-mafian) alaisuudessa. Se ei ole kuitenkaan mikään etulyöntiasema, koska kaikkia valtioita johtaa sama isäntä. Kaikki on peliä ja näytelmää – sodat ja ristiriidat saavat ihmisten hyväksynnän valemedian avulla.

  17. Alkaa vaikuttaa siltä että ukrainalaisen koneen isku voisi olla ’false flag’ jolla pyritään saamaan maa kaaokseen ja Iranin hallituksen kaatoon ?

    Britannian suurlähettiläs sotkeutunut mielenosoitukseen ja ollut tukemassa mieltään osoittavia kansalaisia … miksi?
    Britain’s ambassador to Iran is ARRESTED after ‘inciting protesters’ as locals clash with riot police in Tehran
    Ellie Cambridge – The Sun Jan 12, 2020
    British Ambassador in Tehran Arrested
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=200739
    ——–
    Code-Panic: A Controlled Opposition Spectacle
    Today’s news reports that Israel was deeply involved in the targeted assassination of the Iranian general. The Times of Israel ‘s headline this morning reads:
    “Israeli intel helped US carry out strike that killed Iran’s Soleimani.” The article states that “Information provided by Jewish state confirmed that Quds Force leader was at Baghdad airport before missile strike, NBC News reports.”

    https://gilad.online/writings/2020/1/12/code-panica-controlled-opposition-spectacle
    ——-
    Israeli media reported the day after the strike that US Secretary of State Mike Pompeo had briefed Prime Minister Benjamin Netanyahu ahead of time about the US plans to kill Soleimani.
    Pompeo phoned Netanyahu on January 1, ostensibly to thank him for Israel’s support in efforts to combat Iran and after the attack on the US embassy in Iraq.
    https://www.timesofisrael.com/israeli-intel-helped-us-carry-out-strike-that-killed-irans-soleimani-report/

    • Vai niin… ohhoh mikä yllätys, melkein pyörryin. Ja tuonkin itsestäänselvyyden piti ”thetruthseekerin” sinulle kertoa, ja mikäli ihailemasi ’totuuden lähde’ olisi tämän asian toisin nähnyt, niin senkin olisit tietysti purematta niellyt.

      • Tuolle on olemassa oma sana suomen kielessä: v*ttuilu.
        Useimmiten se on siihen ryhtyvälle huono vaihtoehto ja osuu lopulta omaan nilkkaan.
        Mutta anna palaa vaan jos sulla ei ole mitään menetettävää.

        • Tarkoitukseni ei ollut v*ttuilla vaan herättää sinut tutkimaan asioita ja tekemään päätelmiä ITSE. Olet oudosti valinnut tietyt ’lähteet’ ja tietyt ’johtajat’, joiden linkkejä täällä ahkerasti jaat ja joita sokeasti seuraat. Aikoinaan hyökkäsit kimppuuni kun kerroin totuuden näistä lukuisista valemedian uutisoimista feikki terroristi-iskuista, joihin vielä ainakin siinä vaiheessa sokeasti uskoit. Kommenteissasi on kyllä paljon totuutta, mutta sorrut usein valevirran vietäväksi, yhtenä esimerkkinä (vale)Putinin ihailu ilman kritiikkiä.

          • ITSE TEEN PÄÄTELMÄNI. Turhaan yrität muuta väittää.
            Se että tukeudun viisaiksi ja moraalisesti valveutuneiksi arvioimiini kertoo vain että etsin heidän kanssaan totuutta asioista koska he eivät ole ’saarnamiehiä’ ja minusta ovat pisimmällä (esikuvia) siinä mitä itsekin etsin.

            Sinä et minusta kuuluu niihin jotka voisivat kertoa totuuden asioista vaikka oletkin itse nostanut itsesi sellaiseksi. Et ole pystynyt nousemaan sille tasolle ainakaan vielä. Sory mutta ei kai ole oma vikani jos en sinua arvosta samalla tavalla.
            Sinulta puuttuu etsivä ja tutkiva asenne ja esiinnyt enemmän ’totuuden kertojana meille taviksille’ kuin sen tutkijana. Minua sellainen ei kiinnostaa koska siinä ei ole tilaa omille aivoille ja ajattelulle. Tai se ei ole haastavaa kuten dialogin tulisi olla.

    • Maailmalla pyörii jänniä spekulaatiota ukrainalaiskoneen alasampumisesta kun ohjusiskua ei näy kun moottori irtosi bellingcatin levittämmässä videossa mutta ohjuksen laukaisu näkyy jonkun julkaisemassa videossa. Eli videon ottajan on täytynyt tietää että ohjus laukaistaan tietyllä hetkellä kun sitä ei yhtä äkkiä havaittuna olisi kerennyt kukaan kuvata. Lisäksi semmoista mahdollisuutta että usan apurit olisi manpadilla koneen pudottaneet ja siten tienneet ohjuksen lähdön kuvata. Rupesiko Iranilaiset panikoimaan kun heti tunnustivat ampuneensa koneen ennen kuin asiaa oli kunnolla tutkittu vai vaivuttaako ne tunnustuksellaan usan kätyri ampujan turvallisuuden tunteeseen ettei se pakene maasta ennen kuin on saatu kiinni. Lisäksi miten torohjuksen osaksi väitetty osa sattui löytymään putoamispaikalta vaikka sen lentorata on 90 astetta lentokoneen lentosuuntaan nähden. Tämä ampuminen voi liittyä uutisiin siitä kun amerikkalaiset haluaa muuttaa Iranin normaaliksi maaksi niinkuin muka Usa olisi normaali maa.

    • Trump jo antaa ohjeita Iranin hallinnolle ja varoittaa mielenosoittajien ’huonosta kohtelusta’ — kotimaan propagandamediakin (Ilta-SNOMAT) jo herännyt

      Matkustajakoneen pudottamisesta raivostuneet iranilaiset protestoivat taas maan hallintoa vastaan – Trump sanoi Yhdysvaltojen tarkkailevan Iranin johtajia
      ja varoitti Iranin hallintoa surmaamasta mielenosoittajia.
      Twitterissä Trump sanoi maailman ja Yhdysvaltojen katseiden kohdistuvan Iranin johtajiin.
      -(— Trump ei näytä tajuavan että Iranin yhdessä muun maailman kanssa pitäisi antaa tuo varoitus hänelle koska hän johtaa yhdessä n’yahun kanssa maailman suurinta tappomafiaa ja on vähiten pätevä ottamaan kantaa muiden maiden hallitusten toimintaan)

      Teheranissa mielenosoittajat polttivat Britannian lipun Britannian suurlähetystön edessä
      Parisataa protestoijaa huusi kuolemaa Britannialle.
      Iranin pääkaupungissa Teheranissa mielenosoittajat ovat polttaneet Britannian lipun Britannian suurlähetystön edessä. Polttaminen tapahtui päivä sen jälkeen, kun Britannian suurlähettiläs oli otettu kiinni osallistuttuaan väitteiden mukaan ”laittomaan kokoontumiseen”.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006370539.html

      • Suleimanin murha ehkä pahin uusi virhearvio Usan historiassa?
        Trump’s Killing of Soleimani: New “Worst Mistake in US History”
        KEVIN BARRETT
        Donald Trump occasionally utters unspeakable truths. In March 2018 he called Bush Jr.’s decision to invade Iraq “the worst single mistake in US history.” Earlier, Trump had said that Bush should have been impeached for launching that disastrous war.
        …So Trump lured Soleimani to Tehran with a peace initiative, then ambushed him. That’s why Soleimani was traveling openly on a commercial flight to Baghdad International Airport. He thought he was under US protection.

        https://www.unz.com/kbarrett/trumps-killing-of-soleimani-new-worst-mistake-in-us-history/

    • Truth_hunter 12.1.2020 at 16:27
      ”…koneen isku voisi olla ’false flag’ jolla pyritään saamaan maa kaaokseen ja Iranin hallituksen kaatoon ?…”
      Nytkö Iranissa yritetään samaa kuin Irakissa?

      Trump’s decision to martyr the great Iranian general and the celebrated Iraqi commander was perfectly timed to unite Iraq against the American occupation. Prior to the murder, Iraq was in the midst of color-revolution chaos, as demonstrators protested against not just the US and Israel, the real culprits in the destruction of their country, but also Iran, Iraqi politicians, and other targets. Those demonstrations, and the murders that marred them, were orchestrated by Gladio style covert US forces.
      As Iraqi Prime Minster Abdul Mahdi explained:

      “… I visited China and signed an important agreement with them to undertake the construction instead (of an American company). Upon my return, Trump called me to ask me to reject this agreement. When I refused, he threatened to unleash huge demonstrations against me that would end my premiership.

      “Huge demonstrations against me duly materialized and Trump called again to threaten that if I did not comply with his demands, then he would have Marine snipers on tall buildings target protesters and security personnel alike in order to pressure me. I refused again and handed in my resignation. To this day the Americans insist on us rescinding our deal with the Chinese.

      “After this, when our Minister of Defense publicly stated that a third party was targeting both protestors and security personnel alike (just as Trump had threatened, he would do), I received a new call from Trump threatening to kill both me and the Minister of Defense if we kept on talking about this ‘third party’.

      “I was supposed to meet him [Soleimani] later in the morning when he was killed. He came to deliver a message from Iran in response to the message we had delivered to the Iranians from the Saudis (as part of a peace initiative).”

      So Trump lured Soleimani to Tehran with a peace initiative, then ambushed him. That’s why Soleimani was traveling openly on a commercial flight to Baghdad International Airport. He thought he was under US protection.

      Abdul Mahdi’s explanation rings true. It reflects the views of most Iraqis, who will be galvanized by Trump’s atrocious actions to resume their insurgency against US occupation.

      https://www.unz.com/kbarrett/trumps-killing-of-soleimani-new-worst-mistake-in-us-history/

      Trumpista on vaikea saada järkevän ja viisaan miehen kuvaa, enemmänkin hän tekee ’hulipumpelin’ ja vietävissä olevan vaikutelman
      Donald Trump occasionally utters unspeakable truths. In March 2018 he called Bush Jr.’s decision to invade Iraq “the worst single mistake in US history.” Earlier, Trump had said that Bush should have been impeached for launching that disastrous war.

      • Jenkit yrittää joka maassa saada mieleisen hallituksen ja Suomessahan se onnistu kun Suomi liitettiin jenkkikätyrien avulla EUiin joten ei ihme että USA yrittää sitä samaa Iranissa

  18. Valeuutisoinnista sakot sionisteille
    Olipa harvinainen video — melkein uskomatonta että tällainenkin rehellinen mies löytyy … mies joka uskaltaa sanoa miten asiat ovat ja kuinka sujuvasti joku taho meitä huijaa
    Jacob Cohen ”Documenterview” – Part 1/7
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=200830

    https://www.youtube.com/watch?time_continue=615&v=uozc5ADGlug&feature=emb_logo

    Kommentteja videosta:
    — The interview is very enriching.. I would like to congratulate you for your personal sincerity and your intellectual honesty 🙂
    — This video is a must watch. Gilad Atzmon sent me here. 
    — RESPECT.

    Jacob Cohen: http://jacobdemeknes.blogspot.fr/

    • Videon jatkoksi
      Sionistien johtaman USA-Israel-Nato koaliition “pre-emptive self-defence” against “imminent” attack – strategiasta.
      Lies, the Bethlehem Doctrine, and the Illegal Murder of Soleimani
      CRAIG MURRAY

      Se mitä hyvin harvat ihmiset, ja melkein kukaan kansainvälinen lakimies, hyväksyvät, on avain Betlehemin oppiin – että tässä ”välittömässä” – Pompeon huolellisesti käyttämässä sanassa – ei tarvitse olla normaalia määritystä joko ”pian” tai “ehkä tapahtuva” välillä.
      Betlehemin opin mukaan hyökkäys voidaan nähdä ”välittömänä”, vaikka ei tiedetä mitään yksityiskohtia siitä tai milloin se voi tapahtua. Joten drone- tai pommi-isku voi tappaa sinut – ja oppi on erityisesti kehitetty perustelemaan tällaiset iskut – ”tiedustelupalvelun” takia olet tekemisissä salajuonen kanssa, kun se ei kerro mitä juoni on tai milloin se saattaa tapahtua. Tai jopa niin että kun olet sekaantunut salajuoneen aikaisemmin, on oikein ja kohtuullista tappaa sinut jottet tee niin uudelleen.
      https://www.unz.com/article/lies-the-bethlehem-doctrine-and-the-illegal-murder-of-soleimani/
      What very few people, and almost no international lawyers, accept is the key to the Bethlehem Doctrine – that here “Imminent” – the word used so carefully by Pompeo – does not need to have its normal meanings of either “soon” or “about to happen”. An attack may be deemed “imminent”, according to the Bethlehem Doctrine, even if you know no details of it or when it might occur. So you may be assassinated by a drone or bomb strike – and the doctrine was specifically developed to justify such strikes – because of “intelligence” you are engaged in a plot, when that intelligence neither says what the plot is nor when it might occur. Or even more tenuous, because there is intelligence you have engaged in a plot before, so it is reasonable to kill you in case you do so again.

      I Was Harassed and Wrongfully Detained At the Airport
      ERIC STRIKER
      https://www.unz.com/estriker/i-was-harassed-wrongfully-detained-then-had-evidence-planted-on-me-at-the-airport/
      —————
      Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula otettiin kiinni Israelissa maanantaina. (IltaSanomat)
      Kontula oli osa kansainvälistä aktivistiryhmää, joka pyrki luvatta Gazaan tarkoituksenaan kiinnittää maailman huomio Gazan tilanteeseen.
      Kuten Atzmon sanoo: olemme kaikki ’gazalaisia’ (palestiinalaisia) joita sionistit yrittävät työntää mereen … Expel them ! kuten Begin sanoi ja jota N’yahu koko ajan tekee

  19. Jumala oli ensimmäinen antisemiitti — God Was the First Anti Semite
    By wmw_admin on January 15, 2020
    henrymakow.com – Jan 14, 2020

    Illuminati (Cabalist) bankers are killing God in order to take His place. This is the essence of Satanism.

    “Anti-Semitism” should not be conflated with hating Jews. Many Cabalists (Freemasons) aren’t Jews. Anti-Semitism is resistance to Satanism. If you love God, you will be an “Anti-Semite” too.

    We will not be intimidated by sleazy smear tactics to disarm opposition to a vicious hate-filled tyranny.

    The question is not whether I am anti Semitic. The question is only whether I am right.
    – John Bryant, Mortal Words v8
    ——–Illuminaatin (Cabalist) pankkiirit tappavat Jumalan saadakseen Hänen paikansa. Tämä on satanismin ydin.
    ”Antisemitismiä” ei pidä sekoittaa juutalaisten vihaamiseen. Monet Cabalistit (vapaamuurarit) eivät ole juutalaisia.
    Antisemitismi on vastarintaa satanismille. Jos rakastat Jumalaa, sinusta tulee myös ”antisemiitti”.

    Meitä ei pelota (lannista) moraaliton voitelu-taktiikka purkaaksemme vastustamisemme ilkeälle vihan täyttämälle tyrannialle.

    Kysymys ei ole siitä, olenko antisemiitti. Kysymys on vain siitä, olenko oikeassa.

    Anti Semitism has Respectable Pedigree
    Revised from June 1, 2014
    by Henry Makow Ph.D

    The Nazis gave anti Semitism a bad name. Perhaps this was their purpose.

    Their crude propaganda, racism and genocide made it despicable. But, anti-Semitism had a long and noble tradition before the Nazis. It has always represented resistance to an occult political, cultural and economic plan for world domination. It deserves a rethink.

    I will begin by stating my assumptions.

    1. The truth stares us in the face, yet we can’t see it. Most Jews and Christians are unaware that Judaism is not a religion, but a satanic cult masquerading as a religion.

    Judaism is not defined by the Old Testament but by the Cabala which says God is formless and unknowable. This is Satanism. The essence of a true religion is that God is knowable. How else do we obey his voice in our soul/conscience?
    ……..jatkuu linkin artikkelissa

    https://www.henrymakow.com/2020/01/Anti-Semitism-has-Respectable-Pedigree.html

    • Tässä anti-sionisti (sionistien mielestä antisionismi on myös antisemitismiä) joka postasi anti-sionistisia tweettejä Nykin eliitti koulussa aiheena ’etno-nationalistinen maahanmuutto kolonialismi’ ja sionistien palestiinalaisiin kohdistuva holokausti

      Elite NYC prep school fires Jewish teacher who posted anti-Zionist tweets

      Ethical Culture Fieldston School says it doesn’t ‘tolerate hurtful, offensive, or exclusionary’ remarks, after JB Brager tweeted against ‘ethno-nationalist settler colonialism’
      NEW YORK (JTA) — The Ethical Culture Fieldston School, an elite New York City prep school, has fired a teacher who posted tweets opposing Zionism.

      JB Brager, who taught history at Fieldston, was fired Thursday. The termination comes after Brager, who is Jewish, posted multiple tweets disparaging Zionism amid a controversy over anti-Zionism and anti-Semitism at the school.

      …The controversy began in November when a speaker at the school, Kayum Ahmed, a lecturer at Columbia University Law School and a director at the Open Society Foundations, said that the Holocaust and Israel are examples of “victims becoming perpetrators,” according to a video obtained by the Washington Free Beacon. Tablet magazine reported that parents were “shaken and outraged” by the remark.

      “Xenophobic attacks are a shameful part of South African history, but in some ways it reflects the fluidity between those who are victims becoming perpetrators,” Ahmed said. “I use the same example in talking about the Holocaust.
      That Jews who suffered in the Holocaust and established the State of Israel today—they perpetuate violences against Palestinians that are unthinkable. So again, the victims of the Holocaust and the violence have become the perpetrators of injustice against the Palestinians.”

      https://www.timesofisrael.com/elite-nyc-prep-school-fires-jewish-teacher-who-posted-anti-zionist-tweets/

      • No niin, nyt jysähti.
        Anna Kontula ei muistanut ettei Gilad Atzmon ole turhaan sanonut että ’me kaikki olemme ’gazalaisia’ (=palestiinalaisia) sionistien silmissä.
        Myös Persujen riveissä tämä näkyy päässeen unohtumaan.

        Juutalaisten maailmankongressi vaatii nyt anteeksipyyntöä kansanedustaja Anna Kontulalta (Iltasanomat)

        Yleensä jos rikkoo hyviä tapoja niin rikkoja pyytää anteeksi.
        Nyt sionistit – vaikka itse kurittavat palestiinalaisia – vaativat että sorrettujen puolesta puhuvien onkin pyydettävä anteeksi sortajalta.
        On mielenkiintoista nähdä miten Kontula ja puolue reagoivat vaatimukseen jota voi pitää ainutlaatuisena ja myös nähdä miten hallitus ja maan johto reagoivat tilanteeseen.
        Jatkaako se illumafian nuoleskelua vai joko riittää?

        • Kontula nyt sionistien hampaissa.
          Vastaus sionisteille pitäisi kertoa että he haukkuvat väärää puuta. Pitäisi katsoa peiliin.
          Raukkamaisesti kuten odottaa saattoi oppositiokin paheksuu Kontulan humanitaarista toimintaa.
          Quo vadis, Suomi?

          Ilta-sanomat: OPPOSITION kansanedustajat ovat paheksuneet Kontulan toimintaa.

          Miten perustelette sitä, että liputatte Gazan puolesta, jossa hallinnoi Hamas?

          – En ole liputtanut Gazan puolesta hallinnointiyksikkönä. Olen liputtanut ihmisoikeuksien toteutumisen puolesta. Olen liputtanut sen puolesta, että Gazaan ei kohdisteta kollektiivisia rangaistuksia kansainvälisen lain vastaisesti. Ja sen puolesta, että Gazassa asuvilla lapsilla olisi tulevaisuus.
          On naurettava ajatus, että jollain alueella on taantumuksellinen hallinto, että se oikeuttaisi siviiliväestöön kohdistuvat kansainvälisen lain loukkaukset, Kontula totesi.

          Vasemmistoliitto on hallituspuolue, ja hallituksessa on ollut ymmärrystä Kontulalle.

          Opetusministeri, puoluejohtaja Li Andersson (vas) on todennut, että rauhanomainen kansalaistoiminta on linjassa vasemmistoliiton arvojen kanssa.

          Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan kansanedustajat ovat vapaita ilmaisemaan mielipiteitään.

  20. Yes: Reporters Are Bought and Paid for
    By Paul Craig Roberts on January 16, 2020

    Paul Craig Roberts – American Free Press Jan 8, 2020

    Udo Ulfkotte’s amazing book, Gekaufte Journalisten (Bought Journalism) was published by Kopp Verlag in 2014. The book was a sensation and sold 1.5 million copies in Germany, but no major U.S. publisher would bring out an English translation. Finally, last month a small publisher, Progressive Press, published an English language edition titled Presstitutes: Embedded in the Pay of the CIA.
    ———
    Ulfkotten kirja tuhoaa illuusion / harhaluulot, että läntisessä maailmassa on riippumaton lehdistö. Ulfkotte kuvaa yksityiskohtaisesti toimittajien kognitiivisen omaksumisen eliitin toimesta.
    Toimittajat toimivat tiedustelupalveluiden, yritysten, edunvalvontajärjestöjen, poliitikkojen ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikan propagandisteina ja PR-edustajina. Journalismin tehtävänä on toimittaa ihmisille selityksiä, jotka palvelevat eliitin ja Washingtonin ulkopolitiikan etuja.
    Tämä viesti toimitettiin saksalaisille niin tehokkaasti, että tärkeimpien saksalaisten sanomalehtien lukijakunta romahti.
    ————-
    Ulfkotte’s book destroys the illusion/delusion that there is anywhere in the Western world an independent press. Ulfkotte describes in detail the cognitive appropriation of journalists by elites. Journalists serve as propagandists and public relations agents for intelligence agencies, businesses, lobbying organizations, politicians, and U.S. foreign policy. The function of journalism is to deliver to the people the explanations that serve the interests of elites and Washington’s foreign policy. This message was so effectively delivered to the German people that readership of the main German newspapers collapsed.

    Ulfkotte describes how journalists are recruited when they are still students and find themselves indebted to and dependent on serving other interests than the truth. All from the lowest reporter to the highest editor to the owners of the news organization are caught up in enabling the elites to control the explanations.

    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=200927

    • Tässä ei taida olla kyse valeuutisoinnista …erittäin tärkeää asiaa IltaSanomista some- ja mediaperoona Janni Hussista
      Olethan jo lukenut

      Janni Hussi alkoi saada raskausonnitteluja julkaistuaan kuvan Instagramissa – sitten somepersoona nosti esiin vaietun aiheen

      Onhan se hiton hyvä juttu kun meillä on tällainen korkeatasoinen tietotoimisto joka pitää kansaa ajan tasalla, heh, eikö vaan.
      Eipä olisi tätäkään uskonut ellei olisi kerrottu ihan etusivulla

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here