Epäluottamuksen aika voi olla toivon ajan alku

Poliittisten päätösten romahduttamaa epäluottamusta instituutioihin ei pidä korjata tehostamalla mielipidesensuuria.

60

Jokainen vale, epätotuus, eriarvoisuus, epäoikeudenmukaisuus on isku ihmisyyden ja yhteiskunnallisen vakauden selkään.

– Riikka Söyring

Uusi vuosikymmen, 2020, on vasta aluillaan, ja on hyvä hetki katsastaa lyhyesti, millaisia kehityskulkuja, megatrendejä maailmalla näyttäytyy.

Vuosittain luottamusta instituutioihin mittaava Edelman Trust Barometer kyseli 28:ssa maassa luottamuksesta.

Vastaukset kertoivat, että on kaksi toisistaan eroavaa luottamusmaailmaa: koulutettu, paremmin palkattu väestö tuntee enemmän luottamusta kuin suuret massat.

Hallitukset ja media epäeettisiä ja kyvyttömiä

Kuten vuoden 2017 barometrinkin perusteella ihmiset eivät enää usko asiantuntijoihin, akatemiaan, viranomaisiin, taloustieteilijöihin, johtokuntiin, toimitusjohtajiin tai kansalaisjärjestöjen puhehenkilöihin. Hallitukset ja virkamiehet nähdään korruptoituneina epäpätevinä tunareina, joista ei ole ongelmien ratkaisijoiksi. Media näyttäytyy vastanneille politisoituneena toimijana, joka ei täytä velvollisuuttaan puolueettomana raportoijana. Vuonna 2020 luottamusta ns. massoilta ei saa enää yksikään instituutio (s. 9).

Epäluottamuksen ajovoimana toimii kasvava tunne eriarvoistumisen ja epäreiluuden lisääntymisestä. Eriarvoistumisen tunteella on suurempi merkitys kuin talouskasvulla. Tämä on loogista, sillä talouskasvu ei vähennä eriarvoistumista: rahat valuvat ennestään rikkaille. 56 prosenttia vastanneista katsookin, että kapitalismista on enemmän haittaa kuin hyötyä (s. 12). Mediaa puolueellisena ja epäluotettavana pitää 57 % vastanneista ja 76 % pelkää väärää informaatiota ja valeuutisia käytettävän aseena (s. 16). Nämä eivät ole vastapareja: pikemminkin logiikka kulkee niin, että koska media ei ole luotettava saati puolueeton, se ei epäröi käyttää valeuutisia ja väärää informaatiota ajaessaan omaa ja viiteryhmiensä agendaa.

Monet eivät luota ilmastouutisointiinkaan. Kuvataitelija David Deesin näkemys

Yhteiskuntaa johtavien kykyyn ei usko 66 prosenttia vastanneista. Tämä on luonnollista, koska taloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen epävarmuus kasvavat jokaisen ”uudistuksen” ja ”tehostamisen” myötä.

Hallituksia pidetään kaikkein epäreiluimpana instituutiona. 57 prosenttia Edelmanille vastanneista oli sitä mieltä, että hallitukset palvelevat vain harvojen etuja. 83 prosenttia vastanneista odottaa menettävänsä työpaikkansa tulevaisuudessa. Vain yksi kolmasosa pitää hyvänä asiana yritysten kumppanuuksia hallitusten tai kansalaisjärjestöjen kanssa.

Rikkaat vs. masentuneet massat

22 rikkainta miestä omistaa yhtä paljon kuin kaikki Afrikan naiset yhteensä. Eniten tienaava 1 % omistaa kaksi kertaa enemmän kuin 90 % maailman muusta väestöstä, raportoi Oxfam ”Aika välittää” -katsauksessaan.

Brookings-instituutin Metropolitan Policy Program selvitti, että 44 % yhdysvaltalaisista 18–64 vuotiaista tekee työtä, josta saatava vuotuinen mediaanitulo on $18 000 (16 229,59 €), mikä ei riitä elämiseen. Selvityksen tehneet Martha Ross ja Nicole Bateman kirjoittavat, että kouluttautuminen ei ratkaise ongelmaa, koska työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole riittävästi.

Köyhimmät kantavat liian monessa maassa suhteessa suurimman verotaakan, koska tasavero on kaikille sama, ja tasavero on lätkäisty kaikkeen mahdolliseen. Myös keskiluokan katoaminen näkyy. OECD julkaisi vuonna 2019 raportin keskituloisten jo pitkään jatkuneesta tulojen supistumisesta. Tällä on kokonaistaloudellisia vaikutuksia, joka näkyy esimerkiksi työllistävien pk-yritysten määrässä. Rahaton ei osta, köyhä ei kuluta: yritys ei pyöri ilman maksavia asiakkaita.

Alkoholi- ja huumeongelmat ovat levähtäneet käsistä länsimaisissa nk. demokratioissa. Yhdysvalloissa alkoholiin liittyvät kuolemat ovat tuplaantuneet 20 vuodessa, huumausainekuolemat ja itsemurhat ovat kaikkien aikojen ennätyslukemissa, samoin massamurhat. Peräti 40% syntyneistä lapsista syntyy yksinhuoltajaäideille; perhe yhteiskunnallisena soluna on katoamassa. Masennus on uusi kansantauti. Medianarratiivin ”maailman onnellisimmassa maassa”, Suomessa, yli 400 000 henkilöä syö masennusläkkeitä ja nuorten masennusdiagnoosien määrä on kasvanut huikeasti. Nälkä on uusi normaali kehittyneissäkin maissa, myös Suomessa.

Reseptilääke OxyContin, vahvaa riippuvuutta aiheuttava synteettinen opiaatti, on yksi iso osatekijä amerikkalaisissa huumekuolemissa. Nyt OxyContinin tuottajayhtiö on patentoinut tuotteen, jonka avulla lääkkeestä vierottautuminen helpottuu. Luo ongelma, rahasta. Tarjoa ratkaisua, rahasta.

Vanhan hokeman mukaan raha ei tuo onnea. Ei tuokaan, mutta sen puute kyllä ahdistaa ja stressaa.

Globaaleja levottomuuksia

Yllä oleva huomioiden ei olekaan kummastuttavaa, että eliitin ja poliitikkojen pelkäämää radikalisoitumista alkaa ilmetä laajemminkin yhteiskunnan eri sektoreilla. Rahalla saa ostettua poliittista valtaa, jolla saa lainsäädäntöä, jolla suojata ja kasvattaa omia voitto-osuuksiaan, mutta seurauksilta se ei täysin suojaa. Radikalisoitumisesta olisikin täsmällisempää puhua ostetun politiikan seurausten realisoitumisena.

Verisk Maplecroft -niminen sosioekonomista ja taloudellista analyysia tekevä yritys ennustaa globaalisti leviäviä levottomuuksia vuodelle 2020, selviää tuoreesta raportista.

Vuonna 2019 entisestään levinneet levottomuudet – syinä syvä tyytymättömyys taloudelliseen eriarvoistumiseen, korruptoituneisiin hallituksiin, vastuuttomiin suuryrityksiin ja yleinen turvattomuus – jatkuvat vuonna 2020 leviten noin 40 prosenttiin maailman 193:sta maasta (195, mikäli Vatikaani ja Palestiina lasketaan valtioiksi). Näin ollen levottomuuksia esiintyisi ainakin 70:ssä maassa vuonna 2020.

Analysoitavia maita oli 125, joista 75:ssa yhteiskunnallinen vakaus heikkenee. Äärimmäisen riskin valtioiksi on listattu Etiopia, Pakistan, Intia ja Zimbabwe.

Euroopassa kuohahtelee. Ranskassa Keltaliivit ovat jatkaneet mielenilmauksia jo 62 viikonloppuna, siis yli vuoden. EU-media ei vieläkään ole huomannut mitään liikehdintää kaduilla. Ranskan presidentti Emmanuel Macron joutui pakenemaan teatterista kesken näytännön; teatterin ulkopuolelle väkijoukko lauloi ”Eroa, Macron!” Luonnonsuojelijoiden, ilmastoalarmistien ja maataloustuottajien välit Saksassa ovat pahemman kerran tulehtuneet. Irlannissa maataloustuottajat protestoivat alhaisia tuottajahintoja vastaan.

Kaduilla on yrittäjiä, virkamiehiä, opiskelijoita… toisin sanoen tavallisia ihmisiä, jotka eivät hyvin herkästi lähde osoittamaan mieltään vallitsevaa järjestelmää vastaan.

Tämä taas kertoo siitä, että tehdyt poliittiset päätökset ovat heikentäneet elämänlaatua ja turvallisuutta kautta yhteiskunnan, ja globaalisti; poliittiset päätökset ovat heikentäneet yhteiskunnallista vakautta sekä luottamusta instituutioihin — niin demokratioissa kuin diktatuureissakin.

Vastuunkantajien olisi aika ottaa vastuuta päätöstensä seurauksista ja tehdä korjausliike — eikä korjausliikkeellä tarkoiteta mielipidesensuurin tehostamista tai tehokkaampia keinoja verojenvälttelyn piilottamiseen.

Mutta kuten mielipidemittaukset kertovat, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin johtajiin ei enää uskota suuren enemmistön keskuudessa.

Elämme epäluottamuksen aikaa.

Sen voi nähdä myös toivoa antavana, silmien avautumisen aikana, jonka myötä pääsisimme — jos viisaasti osaamme toimia — rauhallisesti sujuvaan vahdin vaihtoon. Vallassa on se puoli, että kun sitä on, sitä tulee myös käytettyä, väärinkin. Siksi se pitääkin jakaa tasaosuuksina, hajauttaa, ihan jokaiselle.

Artikkelikuva Break the Wall of Distrust (riko epäluottamuksen muuri) -veistos Lontoossa (rajattu ja värikorjattu): Beata May (CC BY-SA 3.0)

60 KOMMENTTIA

  1. Entä jos Suomessa Oikeusministeriö on ns. kusi sukassa Ilja vs Jessi jutun takia ? Ja sen takia yrittää saada porukan hiljaiseksi.

    Ex-presidenttipyrkyri Iljasta takaistiin Interpol Red Alert etsintäkuulutus ”rikos ihmisyyttä vastaan.” Näin vaikka Iljaa ei koskaan oltu epäilty, syytetty taikka tuomittu sellaisesta.

    Voidaan perustellusti odottaa, että koska kyse oli presidenttipyrkyristä ja kesken vaalikampanjan ja ”rikos ihmisyyttä vastaan” etsintäkuulutus on varsin kova juttu, niin Oikeusministeriö ja Oikeusministeri (Häkkänen) ovat tienneet asiasta.

    Wikipedian mukaan presidentti on valtakunnan hiearkiassa nro. 1.

    Paras tapa taistella vastaan, olisi tuoda OIkeusministeriön kuprut esille. Olisi noloa Kokoomuksen ykköstykille (ex) Oikeusministeri Häkkäselle, jos juttu paljastuisi.

    Interpol etsintäkuulutuksien väärinkäytöksistä on tehty tutkielma:

    Misuse of Interpol’s Red Notices and impact on human rights
    Executive summary Both governmental and non-governmental organisations have reported a trend by some countries to abuse Interpol’s system of police cooperation to persecute human rights defenders, critical journalists and political opponents in violation of international human rights standards.

    https://www.statewatch.org/news/2019/feb/ep-study-interpol-red-notices.podf.pdf

    Interpol johtaja 13,5 vuodeksi vankeuteen – jäi kiinni $2 miljoonan lahjuksista

    Former Interpol Chief Meng Hongwei Handed 13.5 Year Jail Sentence – Court
    In June 2019, Meng pleaded guilty to taking bribes, the total value of which is estimated to have been nearly $2 mln.

    https://sputniknews.com/world/202001211078090830-former-interpol-chief-meng-hongwei-handed-135-year-jail-sentence—court/

    Turkki on myös käyttänyt INterpol etsintäkuulutuksia poliittisiin tarkoituksiin:

    https://yle.fi/uutiset/3-9811224

    • Sitä en toki väitä, että Interpol johtaja olisi ottanut lahjuksia Ilja jutun takia. Noi linkkien jutut koskee Interpolia yleisellä tasolla, en väitä että ne koskee Iljaa.

      Ei hyvältä näytä.

  2. > Vallassa on se puoli, että kun sitä on,
    > sitä tulee myös käytettyä, väärinkin.
    > Siksi se pitääkin jakaa tasaosuuksina,
    > hajauttaa, ihan jokaiselle.

    Tässä olet ymmärtänyt vallan olevan jonkinlainen oikeus (jota ostetaan ja myydään).
    – Että jollakulla olisi oikeus, on jollakulla toisella oltava vastaavan suuruinen velvollisuus.
    – Jotta valtaa voidaan jakaa yhdelle, on se ensin otettava pois toiselta.
    – Jos joku (siis tuo kolmas taho, jonka tehtävä on jakaa valtaa uudelleen) ottaa toiselta vallan itselleen, miksi se enää antaisi sitä pois? Eikö se juuri siksi ottanut vallan itselleen, koska tiesi paremmin miten valtaa käytetään. Paremmin kuin se toinen tai ensimmäinen taho.

    Oikeasti vallassa on kyse vapaudesta, ei oikeudesta.
    – Vapaus käyttää haltuunsa saama valtaa tai olla käyttämättä sitä.

    Se miten valtaa sitten reaalisessa maailmassa käyttää on moraalinen ongelma. Tästä taas seuraa, että valta voidaan jakaa uudelleen vain muuttamalla näiden kaikkien tahojen, ensimmäisen, toisen ja kolmannen tahon, moraalia.
    – Valta ei vaihdu siten, että ostetaan jostain iso määrä valtaa (keskuspankistako negatiivisella korolla sitä valtaa saa?) tai moraalia ja myydään se sitten eniten tarvitsevalle korkeimpaan markkinahintaan.

    Haluatko sinä tuon jaettavana vallan sitten lopulta itsellesi vaiko “säilytettäväksi jonkin moraaliltaan korkeamman tahon” hallussa.
    – Mikä sitten sellaisessa tapauksessa on sinun (kansalaisen) oma moraalinen tasosi, jos se ei kelpaa edes itsellesi?

    • Perinteinen menetelmä taloudellisen vallan hajauttamiseen on perintö.
      – Ensimmäinen sukupolvi kerää varallisuutta,
      – toinen säilyttää sen ja
      – kolmas tuhlaa.

      Se on liian hidas menetelmä meille, jotka haluamme itsellemme
      – kaikki heti tänään!

      Pointtini on, että väkivaltainen, siis valtion suorittama, taloudellisen vallan hajauttaminen ei mitenkään ohjaa valtaa parempiin käsiin kuin mistä se alun perin otettiin.
      – Väkivalta ei ole ratkaisu.

      Meillähän on jo nyt valtion hallussa olevia isoja teollisuuden haaroja. Yhtenä esimerkkinä lääketeollisuus. Siinä yksityinen omistus on vain näennäistä mutta kaikenlainen kilpailu on estetty valtion määräyksellä. Ja kaikki tointa tapahtuu “tiukasti säänneltyjen” normien rajoissa.

      – Onko tällainen suurteollisuuden ottaminen valtion välittömään kontrolliin hajauttanut yhtiöiden valtaa? Ei ole. On tapahtunut juuri päinvastoin. Yhtiöiden valta on vain entisestään keskittynyt ja nyt nämä “valtion kontrollissa olevat” yhtiöt kukin omalla toimialallaan antavat valtiolle määräykset omien voittojensa kasvattamiseksi.

      Toinen pointti taloudellisen vallan väkivaltaista “demokratisoimista” vastaan on, että sen seurauksena yksilöiden henkilökohtaisen varallisuuden ja toimeentulon muodostuminen, siis maksimoiminen, ei enää tapahdu tuottavassa työssä vaan sitä kautta kuka parhaiten onnistuu pääsemään sellaiseen virkaan, jossa päätetään varallisuuden uudelleen jakamisesta.

      – Yhteiskunnan parhaat kyvyt hakeutuvat sellaisiin ammatteihin ja virkoihin, joissa ei tuoteta mitään uutta. Vain jaetaan jo kertynyttä varallisuutta toinen toisilleen.
      – Rahvas ei tätä ymmärrä ja joutuu tekemään kaikki tuottavat työt eliitin maaorjina.
      – Eliitti ei mitenkään osallistu kansallisen varallisuuden lisäämiseen. Vain jakamiseen.

    • Voiko (taloudellista, sosiaalista ja siten myös poliittista) valtaa vailla oleva, ei-itsenäinen olla vapaa?

      Voi, jos vapaus on yhtä kuin jäljellä-ei-enää-mitään-menettävää – – paitsi henki, yhdellä kertaa eikä hivuttamalla.

  3. Hämeenlinnan tapaus oli odotettavissa. Poliittiset broilerit eivät kanna mitään vastuuta. Virkamiehet eivät kanna vastuuta. Kukaan tässä perhanan maassa ei kanna mitään vastuuta. Niiden virkamiesten, jotka tietoisesti ja tarkoituksellisesti antoivat verityön tapahtua oikea paikka olisi Konnansuolla valtaojia kaivamassa muutama vuosi.
    poliittisten kissanpoikien silmät eivät tule avautumaan siinäkään vaiheessa kun päätä leikataan irti.
    Syylliset tullaan tässä Paskastaniassa tietysti vapauttamaan kaikista syytteistä.

    • ”Hämeenlinnan tapaus oli odotettavissa.”

      Punavihreän feministihallituksen lemmikit tulevat pitämään huolen, että jossain vaiheessa näitä myös paapovan valtaVALEmediankin on pakko myötää, että enää ei ole kysymys ”yksittäistapauksesta” – vaihtoehtomedian ja persujen taholta tulevan paineen vuoksi. Ilman tuota painetta meillä olisi hyvin pian avoimet rajat ja kaikilla tummilla pojilla, viherpuna-hallituksen lempilapsilla olisi vapaa pääsy maahamme tekemään lisää ”tapaus-hämeenlinnoja”.

      ”MEDIA JAHTAA RASISTISIA TOTUUSPUHUJIA, MUTTA VAIKENEE KUN JOUTOVÄKI MURHAA SUOMALAISIA

      https://1.bp.blogspot.com/-27ZRYbKNM7U/XiuBJevds7I/AAAAAAAAEFk/6znxHbxaPj06KWAYTvDvbqBVSRwgC2iXwCLcBGAsYHQ/s1600/Ohisalo%2Bmamumurhaaja.jpg
      Mitä pidemmälle vaalikausi etenee, sitä selvemmin vihreiden tekopyhyys alkaa paistaa valtamedian kiillottaman julkisivun alta. Valveutuneille kansalaisille vesimelonien (päältä vihreä, sisältä punainen) kaksinaamaisuus on ollut selvää jo puolueen perustamisesta lähtien. Sen sijaan kaiken nielevälle maan hiljaiselle enemmistölle vasta puolueen merkittävä hallitusasema on tiputtanut loputkin suomut silmiltä, kun heille on valjennut millaisesta omaa etuaan ajavasta omahyväisestä joukkiosta on kyse.

      Aivan kuin eilinen ideologinen virkamiesnimitys ei riittäisi, tänään kuultiin iltapäivälehdistä rikosuutinen, joka on suoraa seurausta vihreiden ajamasta turvapaikkapolitiikasta. Hämeen poliisi on vahvistanut, että Hämeenlinnassa alkuviikosta tehdyn murhan epäilty on ulkomaalaistaustainen mies. Ylen erittäin niukkasanaisessa uutisessa Poliisi: Hämeenlinnan murhaepäilty on kuollut ei kerrota mitään murhaajan turvapaikanhakijataustasta eikä surmatun suomalaisnaisen monikultturismi- ja sateenkaari-ideologiasta. Yleltä jäi myös kertomatta murhan groteski piirre, joka liittyy vahvasti Lähi-idän arabimuslimien kulttuuriin: uhrilta oli leikattu pää irti.

      Suomalaistytön rotumurha on poliittisesti merkittävä, koska vihreiden suhtautumisesta siihen voidaan päätellä, kuinka johdonmukaisesti puolue noudattaa tasavertaista turvapaikkapolitiikkaa. Kun Irakissa tapettiin viime vuonna Suomesta turvapaikkaa hakenut entinen Saddam Husseinin hallinnon upseeri, sisäministeri Ohisalo nosti asiasta valtavan metelin ja vaati turvapaikanhakijoiden palautusten keskeyttämistä välittömästi. Siitäkin huolimatta, että hylkäävän päätöksen saanut mahdollinen sotarikollinen palasi omin neuvoin kotimaahansa ja kuoli siellä hämärissä olosuhteissa. Joka tapauksessa Ohisalo käytti kuolemantapausta keppihevosenaan ja väitti, että syy Saddamin upseerin kuolemaan oli Suomen kielteinen turvapaikkapäätös ja siitä seurannut karkotus.

      Aivan samalla perusteella voidaan väittää käänteisesti, että irakilaismiehen Hämeenlinnassa alkuviikosta murhaama 20-vuotias ex-tyttöystävä olisi elossa, mikäli ”pakolaisen” karkotus olisi toteutettu asianmukaisesti…”

      Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/01/media-jahtaa-rasistisia-totuuspuhujia.html

      • Kannattaa lukea em. Ylewatch-artikkelin loppuosakin ja erityisesti merkinnän ********************** jälkeen tuleva teksti kuten:

        ”Kertoo jotain Mäenpäästä tutkintapyynnön tehneiden Demla-juristien ja valtakunnansyyttäjän stalinistisesta huumorintajuttomuudesta heidän ajaessa näin herkästi juttua, jota maailman värillinen enemmistö pitäisi naurettavana pikkusieluisuutena ja heitä halventavana paternalismina. Kunpa kyseessä olisikin vain tyypillinen poliittisesti korrekti tosikkomaisuus, niin mediankaan ei tarvitsisi toimia näin innokkaasti ajatusrikosfarssin kätilönä. Valitettavasti kyseessä ei ole pelkkä jakobiinisen yksisilmäinen huumorintajuttomuus vaan kylmän viileä stalinistinen metodi, jolla oikeuslaitoksen uusmarxillaiset politirukit haluavat toteuttaa pakkokeinoin totalitaristista etnomasokismia.

        Punamädätystä vuosikausia seuranneille kansalaisille ei tullut yllätyksenä, että case Mäenpäässä vilahti juutalaispolitrukin pukinsorkka. Yksi johtavista tutkintapyynnön tekijöistä on nimittäin pahamaineinen ”entinen” kommunisti ja SKP:n jäsen Martin Scheinin, joka toimii nykyään GLOBALISTIEN LASKUUN kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professorina Firenzessä. Ilmeisesti jälkimarxilaisilla vallantunto on nykyään niin voimakas, että Scheinin voi avoimesti rehvastalla Stasin vasikoiden käyttämällä toimintatavalla:…

        Tiettyjä retorisia koodisanoja käyttämällä ja kalteva pinta -virheargumentaatiolla Scheinin yrittää jymäyttää hyväuskoista kansalaista näkemään uhkaavan suden siellä missä sitä ei ole tulossakaan. Tosiasiassa Scheinin kuuluu itse siihen porukkaan, joka kieroutuneella tavalla ajaa suomalaisten ja muiden eurooppalaisten matalan intensiteetin kansanmurhaa eli kansanvaihtoa. Myös todellisia uuskolonialistien tekemiä murhia tapahtuu kuten tämän viikkoinen Hämeenlinnan tapaus osoittaa. Kantaväestöön kohdistuneet murhat ovat tulleet osittain mahdollisiksi juuri Scheinin kaltaisten Demla-juristien päästyä vaikuttamaan maan lainsäädäntöön ja virkamieskuntaan.

        Scheinin kohdalla kaksinaismoralismi on erityisen räikeää, sillä hän ei ole julkisesti tuominnut Israelin juutalaisten harjoittamaa syrjivää maahanmuuttopolitiikkaa, joka perustuu rodullisiin ja etnonationalistisiin periaatteeisiin.

        Valtamediassa ollaan pääasiasiassa silitelty Scheinin päätä tämän ”rohkeiden ulostulojensa” vuoksi. Siksi ainoat julkisuuskynnyksen ylittäneet kriittiset lausunnot kommunistiprofessorin oikeusvaltion vastaisista vaatimuksista on kuultu perussuomalaisten kansanedustajien riveistä. Mediassa eniten seurattu PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo Facebookissa ääneen sen, mitä Ylen arvopohjalliset eivät halua veronmaksajille kertoa:

        Professori Scheinin on toiminut myös Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsenenä. Hänen sitoutumisensa sananvapauden kaltaisiin ihmisoikeuksiin erityisesti ja läntiseen demokratiaan yleisesti on heikkoa, ja hänen nykyinen toimintansa on tätä taustaa vasten johdonmukaista ja ymmärrettävää. Se, että verisen ideologian tukimieheltä kysellään mielipidettä yhtään mihinkään, on osoitus siitä, että Neuvostoliitto ei oikeasti kuollut vuonna 1991. Se vain vetäytyi saumoihin ja rakenteisiin odottamaan uusia tilaisuuksia.”

        Eikä se Neuvostoliitto näytä kuolleen tälläkään sivustolla.

    • Kansanedustaja Ronkainen Hämeenlinnan murhasta: ”Hallituksen politiikka asettaa kantasuomalaiset vaaraan”

      Edustaja Ronkaisen mukaan varoitukset ovat kaikuneet kuuroille korville.
      Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen uskoo, että alkuviikosta tapahtunut nuoren suomalaisnaisen murha Hämeenlinnassa olisi voitu välttää perussuomalaisten esittämällä turvapaikanhakupolitiikalla.

      – Hämeenlinnan murhenäytelmä on surullinen ja täysin turha. Perussuomalaiset ovat esittäneet jo pitkään, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet hakijat otetaan säilöön. Tämä ei tarkoita vankilan kaltaisia oloja, vaan maassa laittomasti olevien karkotettavien henkilöiden liikkumisen kontrollointia siten, että ainoa suunta on maasta pois.

      Ronkainen arvostelee hallitusta ja erityisesti sisäministeri Maria Ohisaloa siitä, että nämä eivät puolusta tyttöjen ja naisten oikeuksia ulkomailta tulevalta seksuaali- ja kunniaväkivallalta. Myös tuore kansliapäällikön nimitys saa Ronkaisen epäilemään sitä, että asialle tehtäisiin mitään hallituksen taholta.

      – Nyt viimeistään sisäministeri Ohisalon tulisi herätä voimakkaasti puolustamaan tyttöjen ja naisten oikeutta koskemattomuutta täysin toisenlaisesta kulttuurista tulevien turvapaikanhakijoiden taholta. Täysi mediahiljaisuus ja ”perus- ja ihmisoikeuksien” asiantuntijan Kirsi Pimiän nimittäminen sisäministeriön kansliapäälliköksi kertoo, että turvapaikanhakijoiden harjoittama seksuaali- ja kunniaväkivalta tulee jatkossa päinvastoin kiihtymään.

      Lopuksi Ronkainen syyttää hallitusta välinpitämättömyydestä ja politiikasta, joka asettaa kantasuomalaiset vaaraan.
      – Ulkomaalaisten osuus rikoksista epäillyistä on tilastojen mukaan äärimmäisen korostunut…”

      https://www.kansalainen.fi/kansanedustaja-ronkainen-hameenlinnan-murhasta-hallituksen-politiikka-asettaa-kantasuomalaiset-vaaraan/

  4. Sellaista järkevää suunnitelmaa ei saada aikaseksi jolloin kaikilla olisi asis hyvin ihmisten kiinnostuksen puutteen ja hömppämedian tarjonnan takia. USA onnloistoesiuerkki tänä päivänä valetiedon levityksestä ja Amerikassa ei ole mitään vastalauseita kuulunut massojen puolelta hallinnon valehteluun vaan nyt näytellään USAn presidentin syytösteatteria virkarikosoikeuden käynneissä. Sitä ennen oli Venäjän vaaleihin sekaantumisnäytelmä. Vallan pitäjät osaa vetää yleisön huomion pois todellisista ongelmista poliittisen kuohunnan ja median avulla.
    Tämä koskee kaikkia muitakin maita enempi ja vähempi ja Suomessakin on näkynyt sen suuntaisia temppuja viimeistä edellisen hallituksen aikana runsaasti ja saa nähdä mitä tämä hallitus keksii mutta suomalaiset nönnöttelee muiden luomissa harhoissa loppuun asti.

  5. Vastapainona perikatoa kohti ajautuvalle lännelle Venäjä elää jo toivon aikaa
    Venäjä voi voittaa propagandasodan: Kristittyjen arvojen vahva puolustaminen voittaa Globohomon
    Andrew Anglin
    ”On ehdottomasti hämmästyttävää, että Venäjä, joka on vielä suhteellisen köyhä maa ja lännen jatkuvan propagandapommituksen alla koko ajan toipuu kommunismin ajasta on kyennyt luomaan vahvan armeijan ja ohittamaan USAn sotilaallisessa kehityksessä — En yritä kumota tätä massiivista saavutusta. … Mutta
    .. Tällä hetkellä Yhdysvallat pystyy olemaan kaikkea kaikille. He edistävät radikaalia islamia Lähi-idässä, neo-atsismia Ukrainassa, britti-imperialismia (luulen) Hongkongissa. Venäjän omaksuessa määrätietoisen asenteeseen Euroopan perinteisten arvojen puolustajana maailmanlaajuisesti, se oli täydellinen vastakohta kaikkeen tähän.

    Russia Can Win the Propaganda War: Stronger Defense of Christian Values Will Defeat Globohomo
    Andrew Anglin
    It is definitely amazing that Russia, still a relatively poor country that is under constant bombardment by the West, and is actually still recovering from the fall of the Soviet Union, was able to pull ahead of the US in terms of development of military technology. I don’t mean to try to negate that massive accomplishment.
    … Right now, the US is able to be everything to everyone. They promote radical Islam in the Middle East, they promote neo-Nazism in the Ukraine, they promote British imperialism (I guess) in Hong Kong. If Russia took a hard stance as a defender of the traditional values of Europe on the global stage, it would be the perfect counter to all of this.
    https://russia-insider.com/en/russia-can-win-propaganda-war-stronger-defense-christian-values-will-defeat-globohomo/ri28205

    • Länttä johtavien sionisti-illujen ote heikkenee koko ajan
      Holokausti myytti (holohoax) on yksi tärkeä tekijä luottamuksen menetyksessä: valheella on lyhyet jäljet ja totuus on toivoa täynnä

      Vainojen uhrien muistopäivä lähestyy: juutalaisten holokaustin myytti 6 miljoonasta uhrista

      Pieni sionistieliitti on onnistunut alistamaan läntisen maailman viettämään myyttisen holokaustin 6 miljoonan juutalaisen uhrin muistopäivää vuosittain 27. tammikuuta.
      M-mediassa aiheeseen liittyen artikkeli joka perustuu Don Heddesheimerin kirjoittamaan teokseen The First Holocaust.
      http://www.magneettimedia.com/vainojen-uhrien-muistopaiva-lahestyy-juutalaisten-holokaustin-myytti-6-miljoonasta-uhrista/

      • Sinulla on voimakkaasti esillä tämä sionismi ja semitismi. Luin viime yönä uudelleen Sergei Niluksen venäjäksi kirjoittaman teoksen ”Förlåten faller”. Oli pakko lukea ruotsiksi, kun suomenokseni meni tyypille, joka oli sen ”paskana heittänyt pois”. Niin pitää tehdä ystävän keräilyharvinaisuudelle! Aiheestahan on kirjoitettu kaikille kielille kohtalaisesti samansuuntaiset tiedot Baselin maailmankongressista 1897, jota johti Hertzell T.

        Sikäli ajatuksesi, että kansainvälinen juutalaisuus menettää valta-asemansa on totta, että Neuvostoliiton mukana sen jo menetti hetkeksi osan. Ensimmäinen maailman suurvalta, jossa ministereitä 90 % oli juutalaisia perustamisvuonna. Putinin ympärille on tosin keskittynyt 12 – 15 upporikkainta juutalaissukua luottoasemiin kuiskimaan neuvojaan. Joku vain haraa Putininkin maailmassa tätä valtaa vastaan. NL:n kaatumisen jälkeen siionistinen maailmanvalta joutui etsimään kiireellä muutakin vallankahvaa, kuin maailmanlaajuiset finanssi-, pankki- ja tiedotuskoneistojen vallan keskittymät. Kiinaan eivät pääse, Etelä-Amerikka, Afrikka eivät ole tärkeitä ja vain EU ja USA tuli kysymykseen. EU-NATO on ankkuroitu nyt hyvin Israelin ja salaseurajuutaisten vallan alle. Jo pääsihteerin viimeinen julkisuuden valinta sitä leikkiä osoitti. Jens Stoltenberg, Norjan työväenpuolueen johtomies, kelpasi heti siksi, että on täysin harmiton ja sopiva NATO:n keulaan, jossa seuraavaksi onkin sitten kova ydin semiittistä miestä päättämässä. Siis tekee jatkumoa koomisesta tanskalaisesta Rasmussenista.

        Se Niluksen kirjan tieto oli, että päätettiin 1897, että ”kahdenkymmenen vuoden aikana pitää Euroopassa kansallisvaltioiden kesken syttyä niin suuri sota, että juutalainen kommunismi lopulta korjaa vallan! Mikä olikaan 1914 alkanut sota? Toinen päätös nähdään tänäänkin. Se oli, että maailman lehdistö (radio oli tuntematon vielä) pitää saada taloudellisesti heistä riippuvaiseksi ja heidän johtoonsa. Kolmas oli ajatus, että goijimeille tehdään alueita, joissa heitä on helppo valvoa ja pitää kurissa. Kolmekymmentä kahdeksan vuotta myöhemmin oli Kolmannen valtakunnan käytössä sama ajatus. Maragasgarille olisi tehty Euroopan juutalaisista siirtokunta. Toinen Argentiinan pampalle, tarkoin vartioidulle alueelle.

        Meni ohi nyt varsinaisesta aiheesta, mutta en ole ainut niin kirjoittava.

        • ”Sinulla on voimakkaasti esillä tämä sionismi ja semitismi. ”
          Kyllä. Asia minua tuskin muuten kiinnostaisi ellei sillä olisi niin keskeinen merkitys maailman tapahtumiin, myös oman maamme asioihin. Se on jonkinlainen dynaaminen moottori.
          Mitä enemmän asioihin perehtyy niin väistämättä sen joutuu myöntämään. Lopulta lähes kaiken mafiamaisen ja tuhoisan toiminnan takana häärää tämä sionisti-illujen g(b)ansterijengi rahoineen ja medioineen.
          Kun esim. sionistienjulmaa palestiinalaisten kansanmurhaa kommentoi kriittisesti saa antisemitistin leiman jo kertoo että niin on sillä muuten ei leimaa niin herkästi annettaisi. (’SE koira älähtää johon kalikka kalahtaa’)
          Ja on sanottava että juuri sionisteja vastustavien juutalaisten kautta olen ehkä eniten oppinut ymmärtämään sionismin luonteen vaaroista ihmiskunnalle. Siinä joukossa on terävää ja rohkeaa porukkaa.

          Pahinta tietysti on että tuo jengi saattaa tuhota planeetan ja orjuuttaa ihmiskunnan. Mikäli se saa jatkaa samaa vauhtia kuin tähän asti eikä sille löydy vastavoimaa niin peli on menetetty.
          Nyt tosin näyttää siltä että vastavoimaa alkaa löytyä kun sionistien luoma kaaos kasvaa ja yhä suuremmat ihmisjoukot jäävät kurjuuteen kun sionistieliitti ottaa kaiken.

          Tuo Madagaskar oli hyvä ajatus mutta sionistit tajusivat että se olisi tehnyt heistä tehottoman ja eristetyn joukon joten se ei tietenkään heille sopinut. Vain Palestiina kelpasi koska sieltä on hyvä jatkaa maailman valloitusta joka heille on tärkein asia.

          • Tuohon lisäyksenä että Jerusalemin valtaamiseen tähdännyt sionistien Israel-hanke ja siihen kuuluva ’palestiinalaiset (Golda Meir: expell them!) mereen’ ajatus on ollut sikäli paras että sen taakse on ollut helppo vetää (huijata) kristitty maailma ja samalla varmistaa sen tuki sionismille. Siitäkin huolimatta ettei Talmudilla ja Uudella Testamentilla ole juurikaan mitään yhteistä.

          • Autokuningas, Ford Henry, kirjoitti 1920- luvulla goijimina ansiokkaasti havaintonsa juutalaisten liikesukujen ja finanssimiesten toimista USA:ssa. Kirja on suomennettu ”Kansainvälinen juutalainen -maailman tärkein kysymys”. Saa kirjastosta lainaksi, kun antaa sukuselvityksensä ja tarpeensa tiedostoihin. Löytyy hyvistä antikvaareista joskus.

            Maailman kovan jew -kärjen Henry Kissinger-Paul Wolfowitz-George Soros kolmikon, josta tosin vapaamuurarien kuningas Kissinger kuoli, jäljiltä maailmassa on paljon nykyhetken kaaosta, vuotavia verivirtoja ja loputonta tuhon köyhyyttä. Kuitenkin meillä tehdään heistä sankareita, TV- kanavamme lähettää kerta toisensa jälkeen ho0llywoodilaista jatkomoksaa ja ”tiededokua” heistä. Ainoassakaan ei käsitellä heidän häikäilemättömyyttään ja toisten kansojen, goijimien kokemaa kuolemaa ja kärsimystä. Kissingerin suunnittelemat maailmanhistorian suurimmat massapommitukset Vietnamiin 1972 joulukuussa, näytetään ajatuskyvyttömille hienona sotaleikkinä, loistavana kaiken tuhoavana ylemmyyden näyttönä. Kansa orggua pidätelle katsoo. Wolfowirtz suunnitteli kummallekin Bushille Irakin/Syyrian/Jemenin sodat Pentagonin haukkojen, sekä Israelin kanssa. Saamme kaduillamme kokea sen seurauksia nyt joka päivä. Olemme muuttaneet vanhaa kulttuuriamme, uskontoamme ja tapojamme tämän seuraamuksen vuoksi nyt viisi vuotta. Soros rahoittaa ja saa voitot Välimeren ylityksen suunnittelusta ja järjestelyistä. Meillä ei ainoassakaan TV höpinässä käsitellä tätä muualla tiedettynä aisana olevaa tilannetta.
            Ei YLE:n ja valtion virallisen valheen, Matti Rönkä, lue tästä asiasta sanaakaan ihmisille oikein!

      • Kummasti v-media mafia jaksaa jauhaa holokaustia vaikka koko 6 milj-tarinalle jo naureskellaan.
        Liika hysteria ja valhe vie kaiken uskottavuuden. Se pitäisi ymmärtää.

        IL kertoo että ”75 vuotta sitten Primo Levi vapautettiin helvetistä, joka oli suunniteltu muuttamaan ihminen pedoksi
        Auschwitzin kauhuihin lukeutuvat nöyryytykset, kidutus ja kaasukammiot.”

        IL on mafian lehti ja voi kirjoittaa mitä haluaa, sujuvaa valhettakin tarpeen mukaan. Menettänyt kaiken luotettavuuden mitä totuuteen tulee.

  6. Agressiivinen verosuunnittelu on eettisempää, kuin valtion epäeettisten toimien rahoittaminen alentamalla itsensä valtiontalouden tuotantoeläimeksi.

    • Suomen pääomat on tehty valtion avulla pääsiasiassa ja mutta kun pitäisi veroja maksaa niin rahat viedään veroparatiisiin tai kätketään vakuutuskuoriin joilla pystytään maksetun veron määrää pienentämään. Suomalaiset ei ole verotuksellisesti tasavertaisia vaan suurituloisella ja pienituloisella on sama veroprosentti agressiivisen verosuunnittelun takia kun se pitäisi lain mukaan olla progressiivinen.
      Joku Erhnruutti vei rahansa Sveitsiin veroparatiisiin ja maksoi 14 000 000 tulosta 5000 euroa veroa ja tasapuolisuuden nimissä muidenkin suomalaisten pitää saada samanlainen veroetu eli veroprosentti 0,036 %iin niin mitenkähän sitten Suomella menisi.

  7. Esperin edustama korppikotkakapitalismi, joka saalistaa veromarkkoja ja nokkii osingot vanhuksen selkanahasta kertoo nykyisen mallin syvasta rappiosta. Seuraan mielenkiinnolla Vlad Lahjomattoman ajamaa politiikkaa. Nyt, kun han on saanut haadettya korppikotkat Venajan kimpusta valtion panostus keskittyy kansalaisten hyvinvoinnin kohottamiseen. Sananvapauden soturi Snowden sai sielta turvapaikan, kun Assage hivutetaan lannessa hengilta. Entista enemman esiintyy kehoituksia siirtya facebookista VKn sivuille sensuurin tavottamattomiin. Maailma muuttuu Eskoseni

  8. BIOLOGINEN SODANKÄYNTI.

    BIOLOGINEN ASE on ase, jonka teho perustuu pieneliöiden eli bakteerien ja virusten tai eloperäisten myrkkyjen aiheuttamiin haittoihin. Aseeksi se voidaan luokitella, kun se sisältää vaikuttavan aineen sekä maaliinsaattamisjärjestelmän (aseet, ohjukset, aerosolit, hyönteiset, ihmiset).
    Biologiset aseet on kielletty nykyään lähes kaikkialla maailmassa, (kommentoija: heh, heh… paitsi rikollisilta) sillä niitä pidetään erityisen julmina, tarpeetonta kärsimystä aiheuttavina ja kontrolloimattomina aseina. Kuitenkin niiden helppo ja halpa valmistus tekee niistä potentiaalisia terrorin työkaluja. (Wikipedia)

    HEIJASTAAKO VALEMEDIAN RUMMUTTAMA CORONAVIRUS JA PAKKOROKOTUKSET LOPUN ALKUA!

    Millions Could Die”?

    Over the past couple of decades, we’ve seen lots of “possibly deadly” viruses unleashed …

    “Watch out for Swine Flu!”

    “SARS pandemic coming!”

    “Ebola could wipe out humanity!”

    “This could be the big one and millions could die.”

    But then they didn’t …

    I’m not saying this is the case with the coronavirus, because it certainly could be deadly, and it appears that it may have been “bioengineered” and possibly weaponized. I’m just saying that we need to remember that fear makes people do things that they may not normally do otherwise … like accepting a “coronavirus vaccination.”

    Epidemics are good for business. Pharmaceutical business, inducing fear business, shutting down travel business, diverting the public from key events business, surveillance and quarantine business, and so on.”

    Freedom? Forget it. Public safety is the ace in the deck. It wins every time. Hell, we may need a good epidemic in the US, so we can exert more control over the unruly citizenry. The doctor is king. Do what he says. Always. How many vaccines are there now? Take all of them. Everyone must.”

    Look what we’ve seen in the USA! An “outbreak” of measles that resulted in zero fatalities, massive abuse of power, and legislation that flies in the face of our constitutional freedom.

    New York City tried to force families to receive vaccines or be fined. Electronic health records have been used to hunt down families who aren’t vaccinated. Religious and personal exemptions are being stripped away at a rapid pace. Even doctors have been forced to surrender medical decisions to the government.

    We’ve seen the government strip children away from their parents and force them to receive chemotherapy. We’ve seen new laws that would allow doctors to vaccinate children without their parents’ consent or knowledge. How long before Child Protective Services comes knocking on your door asking to see your child’s vaccination records?

  9. Loistava kirjoitus ja yhteenveto siitä mitä on tapahtunut, mitä tilanteesta ajatellaan ja mihin se tulee kaiketi johtamaan. Ei mitään piristävää luettavaa, mutta herääminen todellisuuteen on ainakin minulle itseisarvo.
    Tähän faktapohjaiseen kirjoitukseen en osaa lisätä mitään, eikä liene tarpeenkaan, paitsi että uusi vuosikymmen alkaa 01.01.2021.

  10. Kummallista kun aina on antisemitisti kun ottaa kantaa maailman asioihin joissa juutalaiset ovat mukana. Kuitenkin jos kyse on muista roduista tai kansoista niin mitään samanlaista leimaa ei tule … paitsi tietysti natsin ja fasistin leima jos asettuu vastakarvaan globalistien kanssa
    Occidental Observer-sivustolla on mielenkiintoisia artikkeleita … ja se on tietysti leimattu antisemi-sivustoksi

    Humbug, Hypocrisy, and the Dismantling of White Western Identity

    January 26, 2020/9 Comments/in Featured Articles /by Tobias Langdon
    None of my best friends are Jewish, but two of my favourite authors are. One of those favourite writers is Larry Auster (1949–2013) from New York, who wrote some of the best and clearest analysis of liberalism and the American immigration disaster. Although he often criticized Jews for their central role in both, he also condemned Kevin MacDonald’s ideas as extremist and unacceptable. At the end of his life, however, he pretty much admitted that MacDonald was right.

    https://www.theoccidentalobserver.net/2020/01/26/humbug-hypocrisy-and-the-dismantling-of-white-western-identity/
    ——–

    Ways of Seeing: Who Determines Your Reality?
    by John Q. Publius
    “What has happened since World War II is that the American sensibility has become part Jewish, perhaps as much Jewish as it is anything else…The literate American mind has come in some measure to think Jewishly. It has been taught to, and it was ready to. After the entertainers and novelists came the Jewish critics, politicians, theologians. Critics and politicians and theologians are by profession molders; they form ways of seeing.”— New York Times Theater Critic Walter Kerr, writing in 1968
    From the birth control pill to abortion to the prevalence of gentile circumcision, there is no question that even the most intimate and essential elements of our society have been thoroughly Judaized. When that also includes antagonism toward the host population—indeed, even attitudes and policies geared toward atomizing and then destroying that host population—the locus of control becomes not just significant but essential to identify.

    While the Jewish Frederic Raphael may feel that the “anti-Semitic canard…that ‘the Jews’ control the world’s economy and, in particular, the press…brooks no empirical refutation”
    (from 2015’s Anti-Semitism, a book in the Provocations Series by Biteback Publishing Ltd. edited by the self-described “leftie liberal, anti-racist, feminist, Muslim” Yasmin Alibhai-Brown, she of the vicious attack on the British white working class),
    and that “the oldest hatred” simply materializes by magic anywhere Jews appear in any appreciable numbers, irrespective of the time period or civilization or racial or ethnic group in question, it can be very easily evidenced that Jews do in fact control both. Perhaps that’s why there’s been scant coverage of Jewish malfeasance in the media.

    Vaikka juutalainen Frederic Raphael saattaa tuntea, että ”antisemitismi tarina , että juutalaiset hallitsee maailman taloutta ja etenkin lehdistöä … ei kestä empiiristä totuutta”
    ja että ”vanhin viha” yksinkertaisesti toteutuu taianomaisesti missä tahansa juutalaisia esiintyy huomattavassa määrässä, riippumatta ajanjaksosta, sivilisaatiosta tai rodusta tai etnisestä ryhmästä, voidaan helposti todistaa, että juutalaiset tosiasiallisesti hallitsevat molempia.
    Ehkä siksi tiedotusvälineissä on juutalaisten väärinkäytöksistä ollut vähän tietoa.
    https://www.theoccidentalobserver.net/2020/01/24/ways-of-seeing-who-determines-your-reality/

    • Olemme kaikki palestiinalaisia sanoo Israelin hylännyt Gilad Atzmon.
      Tätä palestiinalaisten kansanmurhaa ei juhlittu kun isokenkäiset ’talmudismiin kääntyneet’ juhlivat Jerusalemissa
      The oligarch behind today’s World Holocaust Forum attended by presidents and kings
      Yad Vashem is in Jerusalem where there is evidence all around – for any with eyes to see – of another genocidal program, one that has been going on since the one commemorated by Yad Vashem ended. An historian calls this one the “Palestinian holocaust” and describes it: a land was “occupied, emptied of its people, its physical and cultural landmarks obliterated, its destruction hailed as a miraculous act of God, all done according to a premeditated plan, meticulously executed, internationally supported, and still maintained today…”
      https://israelpalestinenews.org/the-oligarch-behind-todays-world-holocaust-forum-attended-by-presidents-and-kings/

  11. Punavihreän feministihallituksen meille pilvin pimein toivomia tummia lemmikkejä paapoo myös valtaVALEmedia Polpon avustamana:

    ”Valemedia vaikeni ”brittiläisen” lapsensurmaajan henkilöllisyydestä

    Lapsen murhaaminen ymmärretään Suomessa poikkeuksellista julmuutta ilmentäväksi teoksi, joka osoittaa tekijänsä ajatusmaailman poikkeavan jyrkästi kaikesta, mitä voidaan jollakin tavoin ymmärtää.

    Kun monikulttuuri-ideologian lähettiläänä Suomeen tullut Zulfigar Ali Sohrab (290482-) surmasi kouluikäisen sukulaispoikansa jouluyönä 2018, valtamedia ja poliittinen poliisi tekivät kaikkensa salatakseen tekijän henkilöllisyyden ja nimen.

    Kansalaiset kuitenkin selvittivät hänen taustansa ja sen, että murhaaja oli Helsingin apulaispormestariksi ilman asianmukaista tutkintoa valitun Nazima Razmyarin (sd.) Facebook-kaveri. Suomalaisen ihmisen ainoa kaveri taitaa olla perussuomalainen ihminen.

    Kun tuomioistuin totesi tekijän syyllistyneen murhaan mutta jätti hänet tuomitsematta, Yleisradio jätti vielä tuolloinkin mainitsematta syyllisen nimen ja hänen taustansa, vaikka kulttuuritaustalla oli aihetta olettaa olleen vaikutusta tekijän käsityksiin oikeasta ja väärästä siinä missä hänen oletetulla ”mielentilallaankin”. Hänet päästettiin siis vähällä ja passitettiin elinkautisen vankeusrangaistuksen sijasta hoitoon.

    Ilta-Sanomat raportoi laajasti hänen rikoshistoriansa, samoin MTV3, mutta kumpikaan ei kertonut hänen nimeään eikä ulkomaalaistaustaansa. MTV3:n selitysten mukaan naapurit pitivät tekijää ”reippaana ja kunnollisena”. Tapausta pidettiin ymmärrettävästi ”järkyttävänä ja hirveänä”, mutta valtamedia olisi voinut peittää tekijän taustan vähemmälläkin maalailulla.

    Mikä paljastavinta: laajan uutisoinnin keskellä valtamedia ei puhua pukahtanut tekijän kansalaisuudesta, etnisestä taustasta, nimestä eikä muista ominaisuuksista mitään, paitsi että pääkaupunkiseudulla vuodesta 2001 asuneen ja 1982 syntyneen toistuvaisrikollisen sanottiin olleen ”räjähdysherkkä mies”. Ehkä tämä tieto riittikin valistuneille suomalaisille.

    Ja sitten tämän päivän aiheeseen. Kun Espoon Suurpellossa asuva 35-vuotias Britannian kansalainen Ayesha Ali tappoi 2-vuotiaan lapsensa viime viikolla, valtamedia teki jälleen kaikkensa vaietakseen tekijän etnisestä ja muslimitaustasta. Esimerkiksi Iltalehti uutisoi laajasti tapahtumasta ja jopa siitä, että Espoon epäilty lapsimurha kohosi Britanniassa ykkösuutiseksi.

    Mutta suomalainen valtamedia ei kertonut niitä olennaisia seikkoja, jotka Britannian The Sun ja Sunday Mirror toivat kuvien kanssa julki epäillyn taustasta. Sen sijaan suomalainen valtamedia kääntyi etsimään syyllisiä Suomen oikeuslaitoksesta, joka oli antanut tapetun lapsen vanhemmille avioeroasiaan liittyvän väliaikaismääräyksen vain hieman ennen henkirikosta.

    Suomessa lapsensurman taustasta ja henkilöistä kertoi luotettavasti ja rehellisesti valtamedian ”valhemediaksi” nimittelemä MV-lehti. Ayesha Ali oli muuttanut lapsen isän Adnane Osmanen kanssa Suomeen viime vuoden tammikuussa Adnanen saatua apulaisprofessorin viran (pääasiassa verovaroilla ylläpidetyn) Aalto-yliopiston eräänlaisena lahjana maahanmuuttajalle. Cambridgen yliopistosta valmistunut Ayesha puolestaan työskenteli englanninkielen opettajana yrityksissä.

    On erikoista, että edes brittiläisessä huippuyliopistossa kouluttautuminen ei riitä sivistämään noita muutamia edes sen vertaa, että ymmärtäisivät pidättäytyä tappamasta omia jälkeläisiään vain jonkin tuomioistuimen antaman väliaikaismääryksen vuoksi, jolle ilmeisesti oli selvä tarve. Äidin ratkaisullako nyt muka toteutui lapsen etu?

    Lukiessani ensimmäistä kertaa valtamedian uutisjutut ”Espoossa asuvasta britistä”, joka tuolla tavalla surmasi lapsensa, mieleeni juolahti kysymys, mikä mahtaa olla nimeltä mainitsematta jätettyjen epäiltyjen muu tarkempi tausta.

    Ensin he vievät meiltä yliopistotyöpaikat ja sitten osoittavat sivistystä kansalaisyhteiskunnassa. Näin se monikulttuurinen vallankumous syö omat lapsensa. Valtamedia puolestaan pitää suomalaisia pilkkanaan tukiessaan islaminvihreän hallituksen mädätyspolitiikkaa omalla pimitys- ja vaikenemistoiminnallaan. Ei tarvitse varmaan sanoakaan, mitä ajattelen luudan, harjan ja varren työllisyystarpeesta valtakuntamme rajoilla.”

    http://jukkahankamaki.blogspot.com/2020/01/valemedia-vaikeni-brittisurmaajan.html

      • Meidän läpimätä, ylikansallisia globalisti-feodaaliherrojaan kumartava ja suomalaisvihamielisyydessään maanpettureiksi luokiteltava nomenklatuuramme aikoo näköjään tehdä holokausti-huijauksesta uuden valtionuskonnon:

        ”ONKO HOLOKAUSTISTA TULLUT VIRALLINEN USKONTO MYÖS SUOMESSA?

        https://1.bp.blogspot.com/-chfpkiDG1xs/Xi861kO2gEI/AAAAAAAAEGM/SKZWQF5t8JgHYCfBYSOAOhwJNmGTj4AlACLcBGAsYHQ/s1600/Holakausti%2Busko.jpg
        Jo viime viikosta lähtien Yle on pohjustanut jatkuvilla holokausti-tarinoillaam tänään pidettävää Auschwitzin 75-vuotismuistojuhlaa. Läntisten globalistien yhteiseksi uskonnoksi viime vuosikymmeninä noussutta holokaustikulttia juhlistetaan Puolan Auschwitzissa, jonne on kokoontunut huomattava määrä Euroopan ja Yhdysvaltojen poliittista eliittiä. Edellisvuosien tapaan Yle esittää pömpöösin epäjumalanpalveluksen suorana televisiosta: Eloonjääneet muistelevat Auschwitzissa, keskitysleirin vapauttamisesta 75 vuotta – katso suora lähetys muistotilaisuudesta klo 16.30.

        Kuin varkain suomalaisille vieras holokaustikultti on hiipinyt virallisen Suomen muistotilaisuuksiin. Esimerkiksi eduskunnassa hiljennyttiin tänään ”vainojen uhrien muistopäivän” vuoksi. Lisäksi Arkadianmäellä pidettiin iltapäivällä Holokausti, antisemitismi ja ihmisoikeudet -seminaari ja Säätytalolla ”kansallinen Holokaustin uhrien muistopäivän juhla”. Tällaisia palvontamenoja ei tunnettu vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta jotenkin ne ovat nyt livahtaneet EU-Suomen viralliseen protokollaan kansalaisilta kysymättä. Muistelu tuntuu sitäkin irvokkaamalta kun tiedetään, että Neuvosto-kommunistien murhaamien kymmenien tuhansien suomalaisten muistoa ei kunnioteta virallisessa muistotilaisuudessa eduskunnassa saati että Yle lähettäisi siitä vielä suoran lähetyksen koko kansalle.

        Histioriantulkinnan yksioikeudella hallitseva nomenklatuuria tulee muistelemaan Holokaustia™ jatkossa entistä enemmän, sillä asialle on varattu vuosikalenterista lisää muistopäiviä, joita valtamedia voi nostaa pinnalle. Tämä on tärkeää kreivi Couldenhove-Kalergia arvostaville globalisteille, jotka haluavat tehdä historiapolitiikkaa holokaustin sankitioidulla tulkinnalla. Kansojensa syvimmistä intresseistä vieraantuneiden poliitikkojen, kulttuurivaikuttajien ja historioitsijoiden tavoitteena on rinnastaa nykyinen populismi ja ulkomaalaisinvaasion vastaisuus holokaustin dynamiikkaan. Tosiasiat puhuvat kuitenkin sen puolesta, että kunnollinen rajanvalvonta nimenomaan estää uuden ”holokaustin” syntymisen kuten Sarastus-verkkolehden artikkelissa todetaan:…”

        Kokonaisuudessaankin lukemisen arvoinen artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/01/onko-holokaustista-tullut-virallinen.html

        • Sionismin holokaustiuskonto tarkoittaa käytännössä Talmudiin perustuvaa uskontoa josta he aikovat tehdä koko maailman uskonnon tai rautahäkin.

          Gnostilaiset uskonnot (uskonnot, joissa vain jotkut harvat ja valitut tietävät salaisuuden, jota ei muille paljasteta ja jotka rakentavat tämän salaisuuden pohjalta hierarkisen pyramidin tai jonkinlaisen rautahäkin, johon muiden tulee vajavaisina mukautua) luovat välittömiä valtatukikohtia heidän johtajilleen — kutsutaan näitä johtajia sitten papeiksi, rabbeiksi, guruiksi, jne. — Ja näin toimii myös kapitalismi omine pappeineen
          Gnostilaiset uskonnot seuraavat kaavaa. Näiden lukuisat johtajat aivan huipulla tekevät yhteistyötä. Se mikä näyttää kenties viideltäkymmeneltä uskonnolta ovat yhden yksittäisen salaliiton komponentteja lopulliseksi maailman hallitsemiseksi.
          Judaismi tuli Babyloniasta. Niiden jotka pitävät muinaisista mysteeriuskonnoista tulisi kiittää juutalaisia. Juutalaiset ovat olleet eräs parhaista instrumenteista levittää gnostilaisuutta sen lukuisissa muodoissa. Holokaustiuskonto on viimeisin painos.

          Kristuksen (historian Jeesus) opetukset ja tehtävä oli vastoin gnostilaisten opetuksia. Kristus oli tämä ennustettu menetelmä joka Jumalalla oli paljastaa itsensä niille jotka etsivät Häntä.
          Usko Jumalaan Jeesuksen Kristuksen kautta ei ole voiman uskonto. Mieluummin kuin yritti piilottaa tietoa, Kristus yritti levittää Hyvää Sanomaa käskemällä opetuslapsiaan menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään hyviä tekoja kaikille, jopa niille jotka halveksivat heitä.
          Mielenkiintoista on että Paavali, ent. Saulus ja fariseus, joka vainosi Jeesus-lahkon kritittyjä Jerusalemissa kääntyi Damaskon tien kokemuksen jälkeen kristinuskoon ja hänestä tuli tärkein kristinuskon levittäjä joka hylkäsi juutalaisuuden ja jonka roomalaiset lopulta mestasivat.

        • ”…suomalaisille vieras holokaustikultti on hiipinyt virallisen Suomen muistotilaisuuksiin…”
          Tuossa kuvastuu hyvin kuinka syvälle pakanuuteen olemme vajonneet.
          Nyt tavittaisiin uusia ’lalleja’ pakanoita käännyttämään.
          Eduskunta olisi oikea paikka aloittaa europakanuuden käännytystyö. Tai ehkä voisi aloittaa vieläkin ylemmältä tasolta.
          Venäjältä voisimme saada apua
          https://russia-insider.com/en/russia-can-win-propaganda-war-stronger-defense-christian-values-will-defeat-globohomo/ri28205

    • Heikki Porkka:

      ”Hämeenlinnan murha herätti jälleen keskustelun kielteisen päätöksen saaneiden asemasta Suomessa

      Iltalehden julkaisemasta haastattelusta selviää, että Antti Rinteen / Sanna Marinin hallitus on tehnyt yhteisen päätöksen, jonka mukaan kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat voivat saada oleskeluluvan työn perusteella.
      Antti Rinne vihjaili tästä jo eduskuntavaaleja edeltäneissä vaalikeskusteluissa, mutta siitä huolimatta tuhannet järkensä jättäneet suomalaiset antoivat äänensä demareille ja muille punavihreille, jotka ovat toistuvasti kertoneet pyrkivänsä entistä löyhempään turvapaikkapolitiikkaan.
      Iltalehden toimittaja Mika Koskinen haastatteli sisäministeri Maria Ohisaloa viime vuoden elokuussa. Haastattelu löytyy Iltalehdestä päiväyksellä 26.8.2019. Seuraavassa ote haastattelusta:…

      Hyvin moni suomalainen ei äänestyskäyttäytymisensä perusteella piittaa lainkaan lähimmäistensä (toisten suomalaisten) oikeudesta elämään ja mahdollisimman turvalliseen ympäristöön.
      Tunnelma Suomessa on jo kiristynyt ja tulee kiristymään entisestään. Suurimpia syyllisiä yhteiskunnan rajuun polarisaatioon ja sen seurauksiin ovat poliitikot.
      Syypäiden joukkoon voi lukea suurimman osan kansanedustajista, mutta lisäksi myös presidentti Sauli Niinistön, joka on jääräpäisesti tukenut avointen rajojen ja vastuuttoman maahanmuuton politiikkaa.

      Kuten muistetaan, Turun terrori-iskusta oli tuskin ehtinyt veri kuivua, kun Niinistö väitti muutaman päivän päästä iskusta suurlähettiläspäivillä, että Suomi ei voi sulkea rajojaan (aloittaa normaalia rajavalvontaa) sulkeutumatta itse.
      Lisäksi Niinistö on väittänyt, että rajavalvonnan aloittamisesta ei ole mitään hyötyä turvapaikanhakijoiden tulon suhteen. Niinistö on absoluuttisesti väärässä.

      Ensinnäkin läntisessä Euroopassa on useita valtioita, joiden rajoja valvotaan jo neljättä tai viidettä vuotta peräkkäin. Esimerkkeinä Itävalta, Ruotsi, Tanska, Norja ja Ranska. Ovatko ne itseensä käpertyneitä ja sulkeutuneita valtioita, kuten Niinistö on väittänyt?

      Mitä tulee rajavalvonnan aloittamiseen, Niinistö puhuu umpihulluja.
      Rajavalvonnan avulla kontrolloidaan henkilön oikeutta saapua valtion alueelle. Ja kuten hyvin tiedetään, kansainvälisten sopimusten mukaan Suomen ei olisi tarvinnut ottaa vastaan ainoatakaan asylum-henkilöä, joka pyrkii maahan Ruotsista. Tämän totesi myös pääministerinä istunut Juha Sipilä maaliskuussa 2016…”

      Koko artikkeli: https://oikeamedia.com/o1-130400

    • Hankamäki voisi myös alkaa ravistella sionisteja ja tätä ’rise-and-kill-first’-porukkaa joka sitä tukee, OikeaMedia mukaanlukien
      https://ejpress.org/what-a-symbol-leaders-of-the-three-main-eu-institutions-in-jerusalem-to-mark-holocaust-remembrance/
      http://www.ihr.org

      Tässä toisenlaista tietoa persuja tukevan ja russofobisen Oikeamedian antamasta Putin-kuvasta.
      Sharon Tennison toimi 20v ajan Venäjällä USAID:n rahoittamassa NGO:ssa. Hänen arvionsa Putinista on rehellinen ja hän paljastaa selkeästi ne valheet joita hallituksemme ja valta(VALHE)mediamme ’läntisessä arvoyhteisössä’ meille syöttävät.
      Toivottavasti osaat englantia. … muutama ote pitkästä artikkelista
      — Introduced by Paul Craig Roberts — Feb 2, 2018
      Here is an assessment of Putin by Sharon Tennison who for 20 years ran a NGO in Russia funded by USAID and the US Department of State.
      —-
      Psykologit kertovat meille, että ihmiset (ja maat?) projisoivat toisiiin sitä, mitä he eivät halua kohdata itsessään. Toiset kantavat “varjoamme”, kun kieltäydymme omistamasta sitä. Annamme muille ne puolet itsestämme, jotka kauhistuttavat ja joita emme halua tunnistaa itsessämme.

      Voisiko tämä olla syy, että me (länsimaat) löydämme jatkuvasti vikaa Putinista ja Venäjästä?

      Voisiko olla niin, että projisoimme Putiniin omat ja johtajiemme synnit?

      Voisiko olla, että tuomitsemme Venäjän korruption ikäänkuin yritysmaailmassa olevaa korruptiota ei olisi olemassa?

      Voisiko olla, että tuomitsemme heidän ihmisoikeuksia ja LGBT-asioita koska emme ole ratkaisseet omiamme?

      Voisiko olla niin, että syytämme Venäjää ”Neuvostoliiton jälleenrakentamisessa” – loska haluamme pysyä maailman ”hegemonina”?

      Voisiko olla niin, että projisoimme Venäjään kansallismielisyyttä emmekä halua kohdata sitä?

      Voisiko olla niin, että soimaamme Venäjää sodan lietsomisesta koska olemme tehneet itse sitä koko ajan?

      Psychologists tell us that people (and countries?) project off on others what they don’t want to face in themselves. Others carry our “shadow” when we refuse to own it. We confer on others the very traits that we are horrified to acknowledge in ourselves.
      Could this be why we constantly find fault with Putin and Russia?
      Could it be that we project on to Putin the sins of ourselves and our leaders?
      Could it be that we condemn Russia’s corruption, acting like the corruption within our corporate world doesn’t exist?
      Could it be that we condemn their human rights and LGBT issues, not facing the fact that we haven’t solved our own?
      Could it be that we accuse Russia of “reconstituting the USSR”––because of what we do to remain the world’s “hegemon”?
      Could it be that we project nationalist behaviors on Russia because that is what we have become and we don’t want to face it?
      Could it be that we project warmongering off on Russia, because of what we have done over the past several administrations?

      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=165206
      https://alethonews.wordpress.com/2018/01/28/is-putin-profoundly-corrupt-or-incorruptible/

      • Tyypillistä Oikeamediaa — ’rise-and-kill-first’-sionismista ei sanaakaan
        Taitaa OM luokitella sionistit pelkiksi turvamiehiksi meille islamin ikeen alla eläville?

        Saksassa piilevä turvattomuuden tunne – joka toinen saksalainen pitää islamia uhkana
        https://beta.oikeamedia.com/o1-130509

        • En näe linkkaamassasi Oikemedian artikkelissa mitään valheellista, päinvastoin se on erinomainen kuvaus kantaeurooppalaisten matalan intensiteetin valkoista kansanmurhaa johtavan Merkelin Saksan tilanteesta, jossa Saksan, Euroopan ja koko maailman valtaanottoon ja alistamiseen barbaariseen sharia-lakiin tähtäävät islamistit näyttelevät huomattavaa osaa.

          Huomioonottaen muslimien suuren osuuden Ranskan väestöstä Ranskan ex-sisäministeri Gérard Collomb jos kuka on pätevä varoittamaan, että muslimit ottavat v. 2025 Euroopan valtaansa:

          ”Ex-Innenminister warnt: Muslime werden 2025 Europa übernehmen”,
          https://paxeuropa.de/2020/01/07/ex-innenminister-warnt-muslime-werden-2025-europa-uebernehmen/
          *

          Tässä on toinen pätevä henkilö kertomaan mitä on propagandassa ”rauhan uskonnoksi” maalattu Islam:

          Erdogan – poliittisen Islamin miekka:
          ”Meidän Jumalamme käskee meidän olla väkivaltaisia kuffaria kohtaan…
          …ja me tulemme olemaan väkivaltaisia kuffaria kohtaan. Kuten Syyriassa.”
          Kuffar tarkoittaa ei-muslimia eli vääräuskoista.

          ” Erdogan – Das Schwert des Politischen Islams”,
          https://paxeuropa.de/2019/12/13/erdogan-das-schwert-des-politischen-islams/
          *

          Sharia law

          • Theft is punishable by amputation of the hands (Quran 5:38).
          • Criticizing or denying any part of the Quran is punishable by death.
          • Criticizing Muhammad or denying that he is a prophet is punishable by death.
          • Criticizing or denying Allah is punishable by death (see Allah moon god).
          • A Muslim who becomes a non-Muslim is punishable by death (See Compulsion).
          • A non-Muslim who leads a Muslim away from Islam is punishable by death.
          • A non-Muslim man who marries a Muslim woman is punishable by death.
          • A woman or girl who has been raped cannot testify in court against her rapist(s).
          • Testimonies of 4 male witnesses are required to prove rape of a female (Quran 24:13).
          • A woman or girl who alleges rape without producing 4 male witnesses is guilty of adultery.
          • A woman or girl found guilty of adultery is punishable by death (see ”Islamophobia”).
          • A male convicted of rape can have his conviction dismissed by marrying his victim.
          • Muslim men have sexual rights to any woman/girl not wearing the Hijab (see Taharrush).
          • A woman can have 1 husband, who can have up to 4 wives; Muhammad can have more.
          • A man can marry an infant girl and consummate the marriage when she is 9 years old.
          • Girls’ clitoris should be cut (Muhammad’s words, Book 41, Kitab Al-Adab, Hadith 5251).
          • A man can beat his wife for insubordination (see Quran 4:34 and Religion of Peace).
          • A man can unilaterally divorce his wife; a wife needs her husband’s consent to divorce.
          • A divorced wife loses custody of all children over 6 years of age or when they exceed it.
          • A woman’s testimony in court, allowed in property cases, carries ½ the weight of a man’s.
          • A female heir inherits half of what a male heir inherits (see Mathematics in Quran).
          • A woman cannot speak alone to a man who is not her husband or relative.
          • Meat to eat must come from animals that have been sacrificed to Allah – i.e., be ”Halal.”
          • Muslims should engage in Taqiyya and lie to non-Muslims to advance Islam.

          https://www.billionbibles.org/sharia/sharia-law.html

          • Minusta on turha jauhaa tätä muslimien vastaista agendaa kun se ei sillä miksikään muutu.
            Pitää tarttua niihin syihin ja pommittaa sitä mafiaan joka on Euroopan kalergisoinnin takana.

          • Turha sinunkaan on jatkuvalla valheellisella Islamin ”rauhan uskonto”-propagandallasi yrittää peitellä noiden barbaarien suunnitelmaa koko maailman alistamiseksi brutaaliin sharia-lakiin, jolla sinänsä ei ole mitään tekemistä sionistien/illuminatin toimien kanssa, joten siihenkin on turha viitata tässä yhteydessä.

            Euroopan valloittamisessa islamistit ovat jo pitkällä, kuten erään TODELLISEN ASIANTUNTIJAN, em. Ranskan ex-sisäministeri Gérard Collomb’in lausumasta käy ilmi; Collomb’illa on virkansa puolesta ollut käytössään Ranskan tiedustelupalvelun hankkima tieto islamistijohtajien aikomuksista ja strategioista Ranskassa ja muualla.
            *
            Seuraavassa on selostettu islamilaisen valtausoperaation 4 päävaihetta, joiden tarkempi kuvaus on itse artikkelissa:
            ”4 Stages of Islamic Conquest

            STAGE 1: INFILTRATION
            Muslims begin moving to non-Muslim countries in increasing numbers and the beginning of cultural conflicts are visible, though often subtle…

            STAGE 2: CONSOLIDATION OF POWER
            Muslim immigrants and host country converts continue demands for accommodation in employment, education, social services, financing and courts…

            STAGE 3: OPEN WAR w/ LEADERSHIP & CULTURE
            Open violence to impose Sharia law and associated cultural restrictions; rejection of host government, subjugation of other religions and customs…

            STAGE 4: Totalitarian ISLAMIC “THEOCRACY”
            Islam becomes the only religious-political-judicial-cultural ideology.

            Sharia becomes the “law of the land.
            All non-Islamic human rights cancelled.
            Enslavement and genocide of non-Muslim population.
            Freedom of speech and the press eradicated.
            All religions other than Islam are forbidden and destroyed.
            Destruction of all evidence of non-Muslim culture, populations and symbols in country (Buddhas, houses of worship, art, etc)…”

            Koko artikkeli: https://civilusdefendus.wordpress.com/civil-defense/4-stages-of-islamic-conquest/

        • ”Which countries use the Sharia law?

          Muslims’ aspired Sharia state is the birthplace of Muhammad that has no legal code other than the Sharia law and enforces it without mercy: Saudi Arabia. But as detailed below, the Sharia law is also used in full or in part, nationally or regionally in:

          Afghanistan (89%)** France* Lebanon Spain*
          Algeria Gambia Malaysia (86%)** Sudan
          Austria* Germany* Maldives Sri Lanka
          Bahrain Ghana Mauritania Syria
          Bangladesh (82%)** India Morocco (83%)** Tanzania
          Brunei Indonesia (72%)** The Netherlands* Thailand (77%)**
          Canada* Iran Nigeria Uganda
          Comoros Iraq (91%)** Oman United Arab Emirates
          Djibouti (82%)** Jordan (71%)** Pakistan (84%)** United States (USA)*
          Egypt (74%)** Kenya Qatar United Kingdom (UK)*
          Eritrea Kuwait Saudi Arabia W. Bank & Gaza (89%)**
          Ethiopia Libya Somalia Yemen”

          Erityisen hälyttävää läntisten maiden kannalta on se, että muslimit yleisesti pitävät barbaarista sharia-lakiaan parempana kuin asuinmaansa ”maallista” lakia – eikä tässä ole kysymys pelkästään maailmanvalloitukseen tähtäävistä islamisteista:

          ”** Percent of Muslims who favor making Sharia the official law in their country (source: Pew Forum Research). In many countries where an official secular legal system exists alongside the Sharia law, the majority of their Muslim citizens favor making Sharia the official law. For example, while Egypt’s military blocked the Muslim Brotherhood’s efforts in this direction in 2013, 74% of Egypt’s Muslims still favor it. Even in Jordan, Indonesia and Malaysia – Muslim countries with progressive images – the relatively secular ruling elite sit atop Muslim masses, 71%, 72% and 86% respectively of whom want their countries to be ruled by Sharia. And in Iraq, where the United States has been propping up democracy since 2003, 91% of its Muslims want to live under the Sharia law.The number of countries penetrated by Sharia law continues to grow, as does the depth of its penetration in the countries already affected. This penetration is not by happenstance; it is managed to occur in five phases: see Spread of Islam and the 10 steps to Stop Islam.

          Vielä hälyttävämpää on tämä:

          ”The number of countries penetrated by Sharia law continues to grow, as does the depth of its penetration in the countries already affected. This penetration is not by happenstance; it is managed to occur in five phases: see Spread of Islam and the 10 steps to Stop Islam.” Huomaa linkit itse artkkelissa.

          https://www.billionbibles.org/sharia/sharia-law.html

          • ”Erityisen hälyttävää läntisten maiden kannalta on se, että muslimit yleisesti pitävät barbaarista sharia-lakiaan parempana kuin asuinmaansa ”maallista” lakia…”
            Tuohan on juuri n-yahujen tyyli, Talmud riittää, sen mukaan mennään.

            Alkaa tuntua kun näitä jauhat että olet persujen ja OM:n kimpassa.
            Molemmat ovat minusta kontrolloitua oppositiota joka viime kädessä ei vastusta isänmaansa myyneen eu- ja natoeliitin puuhia.

          • Alkaa tuntua, että olet kalergistien kimpassa, kun joka käänteessä vedät ”sionistimafia”-kortin esille, vaikka sillä ei olisi asian kanssa mitään suoranaista tekemistä.
            Tuosta ”sionistimafia”-kortista on tullut sinun ”salaliittoteoria”-korttisi, jolla yritän kumota kenenkä tahansa minkä tahansa lausuman, joka on vastoin sinun uskomuksiasi ja suoltamaasi propagandaa.

          • Kummallista kun olet kirjoittanut paljon Talmud-vastaista ja pelotellut Kalergi-mafialla ja islamilla lukijoita ja nyt sitten et kestä sionistien kritiikkiä.
            Makowiakin olet linkittänyt ja hän on yksi sionistimafian kovimpia kriitikkoja.
            Mikä nyt sitten on lopullinen kantasi asioihin?

          • Kantani Talmudiin ja sitä lakinaan käyttäviin sionisteihin ei ole muuttuunut ainakaan positiivisemmaksi, mutta niihin viittaamalla ei voida kumota mitä tahansa kenen tahansa esittämää ajatusta, kuten vastaavasti ”salaliittoteoria-miekkaa” käyttävät uskovat voivansa tuolla ”taikasanalla” kumota kenenkä tahansa minkä tahansa lausuman.

          • En ole ainakaan tällä sivustolla tavannut tuollaista miekkaa heiluttavia.
            Sen sijaan putin-miekkaa heiluttavia olen.
            Kyllä sinä olet korttisi paljastanut ristiriitaisilla kommenteillasi.

          • Kyse on krypto-juutalaisten wahhabilaisten Saudien jutusta. Eli koko Islamin näennäinen valta länsmaissa on lopulta juutalaisessa kontrollissa. Imaameja on mm. kehotettu olemaan puuttumatta LGBT vouhotukseen jne. Isis:n johtaja Simon Elliot on tai oli juutalainen Mossadin agentti.

            Kyse on Nooan lakien käyttöön otosta ja siten Juutalaisesta Messsiaanisen ajan toteuttmisesta sharian kautta. Kristityt tulevat siinä joutumaan giljotiiniin kun palvovat idolia, eli jeesusta jonka Nooan lait ja Islamin kieltää.

            Islam on vain näennäinen proxy.

          • Miten voisi näkyä loppua kun sen takana oleville voimille ei näy loppua?
            Kun niille tulee loppu niin invaasiokin loppuu ja voimme panna rajat kiinni.

          • Mikö on se voima, joka on Afrikan hallitsemattoman väestönkasvun takana?
            Sekin on sionistimafian aikaansaama? Toden totta!
            Sinulla on yksinkertainen selitys KAIKKEEN pahaan: sionistimafia!
            Joka ei sitä myönnä, kuuluu kontrolloituun oppositioon ja persumafiaan!

          • Kysyt ”Mikö on se voima, joka on Afrikan hallitsemattoman väestönkasvun takana?”

            Asian hyväksi olisi mahdollista tehdä muutakin kun vain ryöstää Afrikkaa. Kiina esim. tekee yhteistyötä joka auttaa Afrikkaa, ei vain ryöstä sitä.
            Mutta s-mafian kahleissa oleva länsi vain ryöstää. Sille afrikkalaiset ovat vain elukoita.

          • Luuletko todella, että teknokraattisen kommunisti-diktatuurin johtajilla olisi jonkinlaista moraalia, jonka perusteella he toimisivat Afrikan hyväksi.
            He kuuluvat samaan illuminati-johtoiseen ihmiskunnan viholliskoplaan kuin Lännenkin ryöstökapitalistit ja pitkällä tähtäimella heillä on samanlaiset ahneet Afrikan luonnonvarojen hyväksikäyttöaikeet kuin Läntisillä illuminati-”veljilläänkin” – ovat vain naamioineet aikomuksensa ”yhteistyöksi”.

          • Näyttävät kaikki kuuluvan sinusta tuohon Koplaan.
            Kuka ei sitten kuulu?
            Oikeamedia ja Persutlo joita täällä hehkutat?
            Tai sionistimafia josta ei saisi puhua?
            Nekö ajavat yhteistä hyvää ja kansan parasta?

            NykyKiina ei ole sellainen kommunistivaltio kuin annetaan ymmärtää. Se on enemmänkin demokraattista sosialismia tavoitteleva maa jossa Xi pyrkii parantamaan kansansa elämää eikä suinkaan mihinkään maolaiseen hirmuvaltaan.
            Mutta on turha tätä jauhaa kun näytät sulkeneen sen oven ja teet täällä vain Kiinan ja Venäjän vastaista propagandaa.

      • ”Hankamäki voisi myös alkaa ravistella sionisteja ja tätä ’rise-and-kill-first’-porukkaa joka sitä tukee”

        Lausumasi ei millään tavalla kumoa Hankamäen artikkelin totuussisältöä.
        Hankamäki yksikertaisesti kuuluu siihen suomalaisten ylivoimaiseen valtaenemmistöön, joka vain ei satu tietämään totuutta Talmus-sionistisesta Nyky-Israelista ja sen kasaari-taustasta.
        Lukemissani Hankamäen artikkeleissa siitä huolimatta ei ole puolusteltu Israelia sen enempää kuin sitä asuttavia talmudistejakaan.

        • Totta mutta vaikeneminenkin on juuri sitä samaa jota v-media harrastaa.
          En jaksa uskoa ettei H tietäisi oppineena miehenä noita asioita. Jostain muusta se on kiinni että bloggailee illumafiaa tukevassa mediassa.
          Ja se on Persujen vika laajemminkin. Ei kuitenkaan vielä olla missään pakkotilanteessa jossa pitäisi pitää turpa tukossa.

          • Sinun illumafia-korttisi ei kumoa niitä tosiasioita, jotka Hankamäki tuo artikkeleissaan esille ja sinä et tiedä niitä syitä, miksi Hankamäki on jättänyt sanomatta jotain, joka hänen olisi pitänyt sinun mielestäsi sanoa.

          • Olenko pyrkinyt kumoamaan?
            Olen vain ihmetellyt miksi vaikenee tärkeimmästä asiasta.

  12. Why Big Brother Fears Qassem Soleimani
    He’s the Che Guevara of the 21st Century
    KEVIN BARRETT
    In short, General Soleimani, during his lifetime, laid the groundwork for the coming victory over the real Axis of Evil in the Muslim East: the alliance of the genocidal Zionists of Occupied Palestine with the playboy billionaire oil sheikhs of Saudi Arabia and the Persian Gulf.
    That Axis of Evil was responsible for the 9/11 false flag operation and the wars that followed, which have killed 27 million innocent people and triggered a refugee invasion of Europe.
    The Saudi-Zionist Axis of Evil is responsible for most of the world’s human trafficking, child slavery, organ trafficking, and much more. It plays a major role in propping up the neoliberal order, based on petrodollar usury, that has systematically impoverished most of the world’s population while funneling almost all wealth to a handful of billionaires and trillionaires.

    So why isn’t Gen. Soleimani as beloved in the West as Che Guevara? After all, just as you don’t have to fully agree with Che’s communist ideology to admire his noble spirit of self-sacrifice in the quest for justice, likewise you need not fully agree with Gen. Soleimani’s Islamic republican ideology, and the Islamic liberation theology upon which it is based, to appreciate that, like Che, the great General Soleimani was an uncommonly pure-hearted and noble warrior who knew he would almost certainly be martyred by the forces of evil, but chose that path knowing that such martyrdom is the most illustrious of all possible deaths.

    Konekäänös
    Lyhyesti sanottuna kenraali Soleimani loi elämänsä aikana tulevan voiton todellisen pahan akselin yli muslimi-idässä: miehitetyn Palestiinan geosidisten sionistien liitto Saudi-Arabian ja Persianlahden leikkipoikien miljardiöljy-sheikien kanssa. .
    Tuo pahan akseli oli vastuussa syyskuun 11. päivän väärien lippujen operaatiosta ja sitä seuranneista sodista, jotka ovat tappaneet 27 miljoonaa viatonta ihmistä ja käynnistäneet pakolaisten hyökkäyksen Eurooppaan.
    Saudi-sionistinen pahanakseli on vastuussa suurimmasta osasta maailman ihmiskauppaa, lastenorjuutta, elinkauppaa ja paljon muuta. Sillä on tärkeä rooli neoliberaalisen järjestyksen edistämisessä, joka perustuu petrodollaariseen koronkiskontaan, joka on systemaattisesti köyhdyttänyt suurimman osan maailman väestöstä ja joka on heittänyt melkein kaiken vaurauden kouralliselle miljardääreille ja triljoona miljonäärille.

    Joten miksi kenraali Soleimani ei ole lännessä niin rakastettu kuin Che Guevara? Loppujen lopuksi, aivan kuten sinun ei tarvitse olla täysin samaa mieltä Che: n kommunistisen ideologian kanssa, jotta voisit ihailla hänen jaloa itsensä uhrautumisen henkeä oikeudenmukaisuuden etsinnässä, sinun ei myöskään tarvitse olla täysin samaa mieltä kenraali Soleimanin islamilaisen tasavallan ideologian ja islamilaisen vapautumisen kanssa sen teologian perusteella, jonka perusteella se arvioi, että Che: n tavoin suuri kenraali Soleimani oli epätavallisen puhdassydäminen ja jalo soturi, joka tiesi, että pahat voimat hänet surmaisivat lähes varmasti, mutta valitsi tämän tien tietäen, että tällainen marttyyrius on kaikkein maineikkain kaikista mahdollisista kuolemista.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here