Kun Arvid Järnefelt kirjoitti 1893 ilmestyneen, tolstoilaiseksikin kuvatun romaaninsa Isänmaa, hän ei olisi voinut kuvitella nyky-Suomea edes pahimmissa painajaisissaan.
On jokseenkin sydäntäsärkevää lukea tuota teosta nykytodellisuudesta käsin. Ehkä siksikin, että romaanista on luettavissa myös se, että pahan siemen, joka nyt tekee tuhoaan Suomessa, kylvettiin tänne jo 1800-luvulla. Koulutus ja modernismi alkoivat noina aikoina syrjäyttää perinteistä maanviljelyyn perustunutta suomalaista yhteiskuntaa. Ja samalla suomalainen arvomaailma alkoi muuttua.
Tänä päivänä on selvästi nähtävissä, että atlanttinen maailma iski kyntensä Suomeen valistuksen valepukuun verhoutuneena, siitäkin huolimatta että kuuluimme tuolloin vielä Venäjän keisarikuntaan. Länsi etsi jo Isänmaan kirjoittamisen aikoihin sillanpääasemaa Venäjää vastaan, ja Suomi on aina ollut maantieteellisen sijaintinsa ansiosta otollinen astinlauta pyrkimyksille heikentää Venäjää.
Asteittainen yhdentymisprosessi alkoi arvojen muutoksesta, ja nykyään olemmekin kiinteä osa yhä absurdimmaksi käyvää ”läntistä arvoyhteisöä”. Mutta jo ilmaisu ”arvoyhteisö” pitää sisällään sen ajatuksen, että kyseessä ei ole pelkästään geopolitiikka. Vallankumous on yltänyt syvemmälle kuin Järnefelt olisi koskaan uskaltanut edes kuvitella.
Atlanttinen valta etsii hyviä sijoituskohteita ja pyrkii tekemään Venäjän reunavaltioista kolonioitaan. Poliittinen analyytikko Padraigh McGrath kirjoittaa artikkelissaan Mongolian roolista reunavaltiona. Jutun loppupuolella hän mainitsee myös siitä, miten EU yritti tehdä Kutshman ja Janukovitsin presidenttikausilla Ukrainasta itselleen maatalouskolonian ja tuki pyrkimyksiään epämääräisillä lupauksilla ”ihmisoikeuksista”.
McGrath rinnastaa nämä lupaukset kertomukseen, jonka mukaan britit aikoinaan houkuttelivat Australian aboriginaalit luopumaan maistaan värjätyillä helmillä; britit onnistuivat, koska aboriginaalit eivät olleet ennen nähneet värjättyä lasia. Siitä johtuen he päättelivät sen olevan jotain hyvin arvokasta.
Myös suomalaiset ovat siirtyneet atlanttisen vallan puristuksessa ikään kuin aboriginaalin rooliin. Meille luvattu hyvinvointi on hyvinkin rinnastettavissa värjättyihin helmiin, joita annetaan ”ihmisoikeuksien” ja ”läntisten arvojen” muodossa. Ja syy muutokseen lienee siinä, että mekään emme olleet nähneet värjättyä lasia aikaisemmin.
Mutta milloinhan suomalaiset kansakuntana heräävät tajuamaan, mitä kaikkea meiltä on noita helmiä vastaan viety? Sillä ei pidä sanoa, että ”me kuulumme länteen.” Se on suuri vale. Me emme kuulu länteen, vaan meitä hallitsevat läntiset arvot. Aivan olennainen ero.
Lähde
Padraigh McGrath | InfoRos (3.9.2019): Mongolia serves as a lesson in geo-political management for the west
Artikkelikuva: Ahti Valkeapää
Suomi olikin Ruotsin siirtomaa satoja vuosi sinä aikana uskon suuntaus vaihtui luonnonuskoinnoista katoliseksi ja sittemmin luterilaisuuteen ja nämä oli ensimmäiset ideologiat jotka suomalaiset kohtasi. Vaikutteet on alusta asti tulleet lännestä eikä siihen paljon vaikuttanut Venäjän valtakaan Suomessa ideologisesti vaan merkittävämmät Suomeen tulleet ideologiat kuten marxismileninismi oli alkuperältään läntinen ideologia kuten kuninkaan hommaaminenkin Saksasta.
Nyt ollaan poliitikkojen löyhäpäisyyden vuoksi taloudellisesti ja arvomaailman puolesta länsimaisia vaikka se ei Suomen sijaintia ole saanut muutettua mihinkään. Jostain syystä puolueettomuus ja itsenäisyys ei kelvannut Suomen poliittiselle eliitille ja siihen on varmasti syynä lännen salainen vaikuttaminen avainpoliitikoihin ja heidän yleinen hölmöydensä.
Lyhyesti virsi kaunis. Puhuva otsakekuva ja hieno artikkeli.
Käsitteenä Suomi, ehkä suomalaisuus oli 1880- luvulla jokin Eldorado, tai uskonnollinen uni. Koko satojen vuosien aika oli kuitenkin ruotsalaisen väkivaltavalloituksen tulosta uskontoineen, hallitsijoineen, sekä kartanoherroineen, jotka kuppasivat parhaat nuoret miehet mielettömiin sotiinsa yli 500 vuotta.
Venäjä ja Amerikka olivat Romanovien aikaan valtiot, jotka lähinnä kävivät kauppaa toistensa kanssa. Sitä käytiin jopa niin paljon, että Romanovit puoli-ilmaiseksi antoivat Alaskan Amerikalle. Suomi sai heti alusta 1809 pitää ruåtsirahansa, virkamiehensä, uskontonsa ja muut, kuin ruåttalaisuudenkin aikaan.
Se ajateltu isänmaallisuus herätettiin sitten kukoistukseen huonojen Romanovien aikaan hyvin helposti. Sortovuodet eivät olleet suomalainen keksintö, vaan se tuli kyllä hallitsijan suvusta. Suomen kolme kohtalon kaupunkia ovat olleet Pietari, Tukholma ja Berliini. Menneen 150 vuoden aikana ne ovat kaikissa suurissa asioissamme olleet mukana. Sitä ennen suomalaista orjuutti ja käski vain Tukholma ja Pietari.
Sisällissotamme ei ollut mikään veljessota, vaan täällä taisteli venäläiset, ruåttalainen roistojen prikaati ja lopuksi Rudiger von der Goltzin Itämeren armeija. Goltz voitti punaisten eteläisen Suomen ja lahjoitti sen Mannerheimin valkokaartille toukokuussa 1918. Seuraavaksi olikin sitten taas Berliini mukana heti 1940 isänmaallisuudessamme ja sai meidät Barbarossaan ja mukaan hyökkäyksen Neuvostoliittoon.
Meidän EU- polkummehan oli pitkään pyörimässä silloisen Saksan liittokanslerin pöydällä. Hän neuvotteli siitä ylitsemme Venäjälle, kuten tämän kuukauden Saksan historianpaljastukset kertovat. Taitaa jokin kotimainen ulkoministeriön virkamies uskaltaa sanoa jo samaa eläkemuistelmissaan.
Meidän isänmaatamme on siis aina -painokkaasti aina, peukaloineet kolmen muun kansallisuuden ihmiset. Siinä ei se tyhmälle kansalle lauluissa ja lukukirjoissa opetettu Topeliuksen maamme, tai raivoisien piispojen huutama jumalan antama isänmaamme paljon ole ollut painossa. Meillä on nyt ollut kolme niin mitätöntä presidenttiä, että on luonnon oikku, että suomalaisuus on vielä olemassa. Sauli Niinistö tosin ulkomaille asti rehentelee soppajonoillamme, kehuu köyhyyttämme ja loistaa kuvissa köyhäinapua antavan Hurstin kaulassa riemuiten puutteestamme!
Oli muutama sata vuotta sitten tietoisuutta toisten sekaantumisesta. Silloin sanottiin, että on meillä kolme vihollista: ruotti, ryssä ja halla.
Suomi on todellakin menetetty. Presidentinvaalitkin on Suomessa banaanitasavallan tasoa, eikä kukaan edes pihahda asiasta.
Ex-presidenttipyrkyri Iljasta takaistiin Interpol Red Alert etsintäkuulutus ”rikos ihmisyyttä vastaan.” Näin vaikka Iljaa ei koskaan oltu epäilty, syytetty taikka tuomittu sellaisesta.
Wikipedian mukaan presidentti on valtakunnan hiearkiassa nro. 1.
Interpol etsintäkuulutuksien väärinkäytöksistä on tehty tutkielma:
Misuse of Interpol’s Red Notices and impact on human rights
Executive summary Both governmental and non-governmental organisations have reported a trend by some countries to abuse Interpol’s system of police cooperation to persecute human rights defenders, critical journalists and political opponents in violation of international human rights standards.
https://www.statewatch.org/news/2019/feb/ep-study-interpol-red-notices.podf.pdf
Interpol johtaja 13,5 vuodeksi vankeuteen – jäi kiinni $2 miljoonan lahjuksista
Former Interpol Chief Meng Hongwei Handed 13.5 Year Jail Sentence – Court
In June 2019, Meng pleaded guilty to taking bribes, the total value of which is estimated to have been nearly $2 mln.
https://sputniknews.com/world/202001211078090830-former-interpol-chief-meng-hongwei-handed-135-year-jail-sentence—court/
Turkki on myös käyttänyt INterpol etsintäkuulutuksia poliittisiin tarkoituksiin:
https://yle.fi/uutiset/3-9811224
Suomesta on aina sanottu sen olevan oikeuden mukainen sanavapauden demokraattinen maa. Se milltä Suomi ulospäin näyttää ei ole ollut totta koskaan vaan väärinkäytökset ja oikeuksien polkemiset on arkpäivää valtion ja kuntien poliittiselle eliitille ja valtionhallinnolle sekä kuntien hallinnolle. Iljan tapaus on jatkumoa sanavapauden rajoittamiselle ja on joutunut sen takia viranomaisten väärinkäytösten kohteeksi ja väärinkäyyöksiin syyllistynyt YLEn toimittaja on rahastamassa Iljaa oikeudessa. Suomi kuvaa pidetään yllä epämääräisillä tyytyväisyys- ja korruptio- ja muilla erinomaisuustutkimuksilla mutta jos tutkimukset tehtäisiin ammattimaisesti niin tulos voisi kauhistuttaa.
Suomen useiden ehdokkaiden presidentinvaalien voittajan äänisaalis on tasoa, jota on totuttu näkemään Venäjällä, Turkissa ja muissa maissa, joiden presidentinaalien tuloksille hymähdellään lännessä. Myös ”Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse” presidenttimme suosio gallupeissa liikkuu Pohjois-Korean johtajan suosion prosenteissa.
Suomalainen oikeisto-omisteinen porvarivaltamedia komppaa omiaan, aivopesemällä propagandallaan kansaa oikealle puolelle. Esim. IS kokoomuksen luottotoimittaja Timo Haapaloineen ei uutisoinnissaan juuri kokoomuspropagandamedia Verkkouutisista poikkea.
Jopas on hyvä kirjoitus!
Oitää huomata, että siinä kuin lännelle Suomi on askel itään, on Suomi ollut aina Venäjälle askel länttä kohti, kohti Atlanttia. Muutoin tarkastelemme yksipuolisesti.
Juuri noin!
Loisteliasta historiallista ajattelua ja kerrontaa Ahti Valkeapäältä.
Kovin pitkälle ei kriittinen ajattelu ole vielä yltänyt, kun yhä edelleen leikimme onnellisina värjättyjen lasihelmien kanssa.
Yksi värjätyn lasihelmen muunnelma suomalaisille aboriginaaleille on amerikkalainen unelma; ihastelemme varastetulla tuoteidealla rikastuneita Herlinejä ja lähinnä petoksilla rikastunutta Björn Wahlroosia. He ovat meidän lasihelmiämme.
Ja ihmiset joukkomitassa ovat tyytyväisiä amerikkalaisen unelman mahdollisuuteensa osallaan, vaikka kaikkien nähtävissä on lopputulema, jossa yksi prosentti väestöstä superrikastuu ja suurin osa köyhtyy.
Nämä mainitsemasi ”lasihelmet” eivät ole läntinen ominaisuus, vaan läpikotaisin kansainvälinen ominaisuus.
Eiköhän tuo ’amerikkalainen unelma’ -ajattelu ole nimensä mukaisesti läntistä ideologista kehitystyötä?
Venäjälle se vietiin Jeltsinin aikana Chicagon poikien toimesta tuottaen sikäläisen oligarkian. Kiinan ja Intian ideologinen perussävy on sille jotakuinkin vastakkainen.
Kiinassa on länsimaalaisittain mitattuna pöyristyttävän varakkaita ihmisiä, joiden esivanhemmat kuuluivat Maon eliittiin. Kiinassa ”Amerikkalainen unelma” elää ja voi hyvin. Varakkaimmat kiinalaiset eivät Forbesin listoilla tai Kiinassa julkisuudessa paistattele. Feodaaliherrojen asema on kuitenkin itsestään selvä paikalliselle väestölle. Huomattava osa Kiinan runsaista hiilivarannoista on jotenkin valunut muutaman puolueliittiin kuuluneen jälkeläisille.
Ovathan sielläkin sionistit hääränneet ja nostivat aikoinaan Maon valtaan.
Nyt meno on erilaista ja varallisuuserot taitavat olla tasoittumassa.
Aina missä sionistieliitti häärää tuo ’meille kaikki’-ilmiö kukoistaa.
”Nyt meno on erilaista ja varallisuuserot taitavat olla tasoittumassa.”
Siltä todella näyttää?
”China overtakes US in rankings of world’s richest people”,
https://www.theguardian.com/business/2019/oct/21/china-overtakes-us-in-rankings-of-worlds-richest-people
Tuo on vain sitä illumafian valepropagandaa eikä voi pitää paikkaansa vai kuinka?
“The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and Communism under the same tent, all under their control. … Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and INCREDIBLY EVIL IN INTENT.”
~ Larry P. McDonald
U.S. Congressman, 1976, killed in the Korean Airlines 747
in “Introduction” to The Rockefeller File, by Gary Allen (1975)
Kiina näyttää jo olevan ainakin melkein prototyyppi siitä mitä em. Larry P. McDonald sanoi Rockefellerin kaavailevan koko maailman osalta. Rockefeller perusti Trilateraalisen komission v. 1973, joten ei ole ihmettelemistä Kiinan noususta sen tuella nykyiseksi pääoman ja kommunistis-totalitaristisen valtiomuodon yhdistelmäksi, poliisivaltioksi ja samalla teknologian ja teknokratian kärkimaaksi.
Tässä on eräs toinen esimerkki lännen todellisten ryöstökapitalistien ja heidän itäisten illuminati-”veljiensä” yhteistyöstä:
”Victor Rothschild was a Soviet Agent
Here is proof that the Rothschild-controlled
world central banking cartel is behind
Communism, war and world government tyranny.
As the New World Order (”globalism”) reveals its ugly face–censorship, gender dysphoria, migration– this article reveals who is behind it. Most politicians and media are owned by the people who create money out of nothing…”
Koko artikkeli: https://www.henrymakow.com/2020/01/Was-Victor-Rothschild-a-Soviet-Agent.html
Näistä asioista vain eivät Suomenkaan ”partakallensa” lukemiseen keskittyneet ja sitä vähintäänkin puolijumalanaan palvovat krypto- ja varsinaiset kommunistit tiedä.
Rockefeller ja Rotschild kuuluvat kahteen niistä kolmestatoista illuminati-verilinjasta, joita Fritz Springmeier on kuvannut kirjassaan ”13 Bloodlines of The Illuminati”, https://www.bibliotecapleyades.net/Bloodlines/index.htm
Suomeksi käännettynä: http://www.heinola.org/~patato/spring.html
Alfa TV:n Isäntänä Tapani Ruokanen -ohjelmassa René Nybergin haastattelussa, joka tuntee oligarkkien ja patriarkkojen Venäjän, missä hän toimi Suomen suurlähettiläänä, Nyberg esitti mielenkiintoisia näkemyksiä.
Venäjä ei kuulemma ole oikeusvaltio, koska se ei turvaa oligarkkien käsiin päätyneitä suuria omistuksia, siis rikkaiden taskuihinsa puhaltamia kansallisia miljardiomistuksia. Venäjä muuttuu siis vasta sen jälkeen oikeusdemokratiaksi kun kansallisaarteiden Sammonryöstö eliitille siunataan. Tämäkö on läntinen uusliberalistinen näkemys demokratiasta ja oikeusvaltiosta?
Tosin näinhän ovat myös lännen oligarkkieliittisuvut syntyneet, pummaamalla kansallisen omaisuuden ja varallisuuden omiin liiveihinsä.
Paljon on melua Kiinasta täällä.
Aika paljon ollaan illu-propagandan varassa ja sitähän illumafia tekee koko sydämestään mediassaan.
Sitten on niitä jotka ovat asuneet ja eläneet Kiinassa ja Venäjällä ja niiden antama tieto on perin erilaista.
Itse luotan heihin enemmän.
Kun ajatellaan miten esim. ww2 ja holokausti on meille syötetty suurena valheena niin miksi Kiinan ja Venäjän suhteen oltaisiin rehellisiä? Ei mahdu minun päähäni.
Sekin kummastuttaa kun täälläkin niin moni uskoo illupropagandaan ja haluaa löytää syntipukin aina idästä.
Miksi? Onko tämä sairaiden psykopaattien hallitsema ja rappeutuva länsi nyt joku paratiisi jota kannattaa puolustaa?
Minusta sen parempi mitä nopeammin tuhoutuu. Parempaa ei tule ellei vanha kuole.
”Venäjä ei kuulemma ole oikeusvaltio, koska se ei turvaa oligarkkien käsiin päätyneitä suuria omistuksia, siis rikkaiden taskuihinsa puhaltamia kansallisia miljardiomistuksia. ”
Tuo viittaa siihen että ne pikku hiljaa sulatetaan valtion käyttöön mikä kertoo enemmän oikeusvaltiosta kuin lännen toimet vastaavassa asiassa.
Ainoa ongelma on äärimmäisen tyhmä suomen kansa. Uskoo kaiken mikä sille kerrotaan.
Täydellisesti itseaiheutettu ongelma. JOS, ja nimenomaan JOS suomalaiset osaisivat AJATELLA, ei täällä olisi tuo nykyinen loissakki, jota hännystelevät erilaiset munattomat nillittäjät, päässyt koskaan vallan kahvaan.
Voit mennä peilin eteen ja kysy itseltäsi: MITÄ TEIN ESTÄÄKSENI TÄMÄN?
(et mitään)
Aivan naivi, siis kyvytön vastustamaan huijareita, jo Leo Tolstoi arvioi ettei suomalaisista ole ainesta isenäiseksi kansakunnaksi.
Albert Eistein on todennut, että ainoa tiedonlähde on kokemus ja sitä kokemusta meiltä pitäisi löytyä, mutta ilmeisesti kuolemme sukupuuttoon oppimatta mitään historiastamme.
Suomea hallitsee suurin puolue, nukkuvien puolue, joka myöntyy hiljaisena kaikkiin päätöksiin. Toiseksi mahtavimpina voi pitää puolueita, joita tukevat puolueitten suosikkeina eduskuntaehdokkaiksi valitut äänä kalastelleet typerykset, jotka tekevät, mitä roistot puoluejohdossa haluavat. Roisto on henkilö, joka toimii omaksi edukseen ja muiden vahingoksi.
Suomessa on aina korkealla puolue, joka omistaa mainosvaltamediat sekä galluptoimistot, ja jonka takana on suuri raha sekä lännen trollitehtaat eli imperiumin joukot ja hasbara.
Vaalijärjestelmä Tieto Oy:n osuudesta en tiedä, mutta senkin takaa löytyy epäilyttäviä kytköksiä tämän imperiumin joukkoihin mm. investointipankki Goldman Sachsin omistuksella.
https://www.adressit.com/me_vaadimme_uutta_luotettavaa_aanten_laskutapaa_vaaleihin
Vaalien äänestyspuissa ei ole tarkistusnumeroa eikä kuittiosaa, jolla äänen perillemenon oikealle ehdokkaalle voisi tarkistaa jälkikäteen hashatusta vaalitulostiedostosta, joka julkaistaisiin, ja jonka jokainen voisi ladata kotikoneelleen tai mobiililaitteelleen.
Tästä vaalitulostiedostosta jokainen voisi tarkistaa myös kaikki vaalien yksityiskohdat mm. äänestyspaikkojen tulokset, ehdokkaiden äänet vaalipaikkakohtaisesti, kokonaisäänet, äänestäneiden ja äänestämättä jättäneiden määrät äänestyspaikkakohtaisesti, tarkastusnumeron sisältävien äänestyslippujen kokonaismäärän, jossa olisi juokseva luku, jotta ylimääräisiä äänilippuja ei voisi tehtailla. Tiettyyn äänestyspaikkaan jaettuihin arvotun määrätyn tarkastusnumerosarjan väliltä oleviin lippuihin lisättäisiin vaalipaikan tunnus.
Myös vaalipaikat julkaisivat saamiensa äänestyslippujen kokonaismäärän, joka olisi tämän tietyn tarkastusnumerosarjan väliltä. Sekä vaalipaikan lippujen numerot, joilla on äänestetty ja joilla ei ole. Näiden lukujen pitäisi täsmätä tarkalleen listaan, josta vaalivirkailija yliviivaa äänestämässä käyneiden nimen henkilötunnistuksen yhteydessä.
Ulkoinen tai sisäinen ’deep state’ vaalimanipulointi muuttuisi hyvin hankalaksi toteuttaa, kun jokainen voisi tarkistaa kaikki vaalien ääntenlaskun yksityiskohdat vaalitulostiedostosta.
Hyvä kommentti.
Huijaus voitaisiin saada kontrolliin. Se olisi elintärkeä asia. Vasta sitten voisi alkaa puhua edes jonkinlaisesta demokratiasta.
Jos vielä kansanäänestykset tulisivat rutiiniksi niin oltaisiin vielä pitemmällä.
Suurin häpeä on meidän eduskunta, maan ylin vallankäyttäjä. Siellä ollaan vain ison palkan ja etujen takia. Se siunaa ja hyväksyy kaiken mitä ylempänä päätetään vaikka on ylin vallankäyttöjä tai isäntä joka ei ole kenenkään renki.
Se on myynyt maamme, ei Niinistö tai kukaan muukaan kansaa teuraaksi vievä Judas-pukki. Ne ovat vain käyttäneet tyhmää hyväkseen. Ovat vain osasyyllisiä, ’alaikäisten’ hyväksikäyttäjiä joka on rangaistava teko.
Mutta ei eduskunta rankaise heitä, se keskittyy vain varmistamaan jatkonsa. Ja varmistamaan ettei kansa pääse äänestämään ja sotkemaan sen valtaa.
Kun antaa vallan jollekin pitää myös valvoa että sitä käytetään kansan parhaaksi. Niin emme ole tehneet. On turha syyttää muita. Syöksykierre jatkuu ja eliitti taputtaa käsiään.
Rikasta tekstiä ja kielen rikkautta myös kommenteissa, oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa.
On virkistävää lukea tekstejä, jotka ovat vastakarvaan suhteessa medioissa yleisesti julkaistuihin teksteihin.
Olisiko teistä oikeudenmukaisiksi vallanpitäjiksi?
Valta pilaa jokaisen ihmisen mätämunaksi, kun valtaa saa käyttää liian kauan.
Itse kammoan vallanpitäjien karseita ja valheita täynnä olevia piirejä ja pelejä.
En halua hylätä itseäni. Enää.
”Olisiko teistä oikeudenmukaisiksi vallanpitäjiksi?”
Kun kuten sanot valta pilaa jokaisen niin siksi sitä ei saa antaa yksiin tai harvojen käsiin ilman että kansa voi kontrolloida noita käsiä.
Meillä on eduskunta joka on ylin vallankäyttäjä mutta se ei anna kontrolloida itseään kansanäänestyksillä. Puolue eliitit eivät salli sitä edustajilleen ja se tuntuu sopivan hyvin edustajillekin.
Tärkeintä on hiipiä puolueen kautta eduskuntaan ja ajaa korruptoituneen puoluejohdon asioita eli rahanvaltaa. Eli olla puoluejohdon renkinä eikä kansan palvelijana.
Vallan pitää olla mahdollisimman avointa ja julkista juuri siksi, ettei sen korruptoimat voi käyttää sitä hyväkseen. Esim. kaikki kuitit menoista ja tuloista pakollisiksi ja julkisiksi. Oli sitten kyse ministerien ym. taksimatkoista, lennoista, edustusviinoista ym. menoista, palkoista, palkkioista, päivärahoista jne. Jokainen näkisi yksityiskohtaisesti kansanedustaja/ministeri/avustajakohtaisesti kaikki julkiset menot.
Suomessa kunnat ja varmaan esim. kaupunginosat olisivat hyvänkokoisia alueita, joissa voisi luoda kansalaisvaltamalleja. Keskinäinen palveluiden ja tuotteiden luominen ja ostaminen. Ei roinaa Kiinasta, vaan kuten lähiruokaidea – menet paikalliseen räätäliin ja suutariin ja saat yksilöllisen produktin, sillä myös lähiseudun elinvoimaa on tuettava. Raha jaetaan rahajakelupaikasta kunkin tarpeen mukaan. Tehtaan voi omistaa, mutta perimistä ei ole, vaan seuravaksi ottaa vastuun muita parhaiten hyödyttävä osaaja. Asunnot ovat muuttamista ja vaihtamista varten – kunkin elämäntilanteesta johtuvan tarpeen mukaan. Yhteiskunnallisen kolmijäsennyksen idea on malli, joka tunnetaan Saksassa parhaiten. Rudolf Steiner kehitteli näitä ajatuksia, kun ensimmäinen maailmansota kummitteli. Henkinen yksilöllisyys ja vapaus, oikeudellinen tasa-arvo ja taloudellinen vuorovaikutusveljeys. Ihmisenkokoisia yhteiskunnallisia yksiköitä, joissa jokaisen tavoittaa.
Rudolf Steiner , OK! Paljon, paljon erittäin lukemisenarvoista tekstiä.
> atlanttinen maailma iski kyntensä Suomeen
> valistuksen valepukuun verhoutuneena,
> siitäkin huolimatta että kuuluimme
> tuolloin vielä Venäjän keisarikuntaan.
> Länsi etsi jo Isänmaan kirjoittamisen
> aikoihin sillanpääasemaa Venäjää
> vastaan
Valehtelu, varastaminen ja huijaaminen on kuitenkin tuonut meille, läntisen arvomaailman lapsille, sievoiset omaisuudet ja paremman elintason kuin on niillä, joilta menestyksemme on huijattu ja varallisuutemme varastettu.
Voimmeko enää enempää pyytää? Voimme! Ja miksi voimme? Siksi, että tämä kulttuurimme perustuu kyltymättömälle ahneudelle. Mitään ei voi olla niin paljoa etteikö sitä voisi haluta vielä enemmän.
Ajat muuttuvat ja ulkomailla sijaitsevan varallisuuden ottaminen tulee päivä päivältä kalliimmaksi. Esimerkkinä vaikka se, että USA joutuu jatkuvasti lisäämään sotilaallista miehitystään Syyriassa, Irakissa ja joka puolella maailmaa pystyäkseen ottamaan edes saman verran luonnonvaroja kuin ennen; pientä lahjusta vastaan.
Mikä sitten on riittävä elintaso? Se on sellainen, joka on vähän parempi kuin kenelläkään muulla. Tästä taas seuraa, että jossain vaiheessa tulee edullisemmaksi käyttää sotilaallista voimaa siihen, että köyhdytetään muita kuin että varastetaan enemmän, koska
– Riittävyys on aina suhteellista.
Siinä ei ole kyse elintason parantamisesta vaan sosiaalisesta hierarkiasta.
Mieluummin kukkona tunkiolla kuin miljonäärinä miljardöörin naapurissa.
Suomen pitäisi keskittyä uusiutuvan kotimaisen energian omavaraisuuteen. Energiaomavaraisuus on yksi menestymisen perusta ja huoltovarmuuden turvaaja.
Kun uusiutuvaa, kotimaista ja turvallisesta lähteestä tuotettua energiaa riittää, Suomella on kyllä kansallisia luonnonvaroja ja osaamista menestyä. Suomen luonnonvarat ovat Euroopan tasolla merkittävät. Jos Venäjän Euroopan puoleista osaa ei oteta lukuun, Suomella on Euroopan suurimmat uusiutuvat luonnonvarat. Myös kaivannaisvarannot lannoitefosfaatti, kulta, skandium, litium ovat Euroopan suurimmat tunnetuista varannoista. Lisäksi maaperässä on merkittävästi muitakin mineraaleja.
Suomi on suuri maa, jolla mm. tuulivoimatuotantoon lähes koko maa tuuliolosuhteiden mukaan (Tuuli-Atlas) käytettävissä. Mm. laajat harvaan asutetut Keski-Suomen vaara-alueet.
Kyse on siitä, luovutammeko kaiken uusliberalismiagendalla pois muiden hyödyksi, vai käytämmekö resurssit ja tieto-taidon itsemme ja tulevien sukupolvien hyväksi.
Oikeamielisten sotilasvallankaappaus voi enää pelastaa suomalaisen Suomen, kuten Turkissa 1920-luvulla heitettiin läpimätä ottomaanikonklaavi laidan yli ja yhteiskunta alkoi taas edistyä ja elpyä.
Meidän ”oikeuslaitos” mädättää ja vainoaa suomalaismielisiä, virkakunta on hyödytön mutta haitallinen porsastelija ja pelleilee kansan kustannuksella.
VITTU.
Venäjällä erilainen meininki — isänmaan tulevaisuuden turvaamiseen tarvitaan suuria perheitä ja paljon lapsia
Russians Need Large Families & Many Children to Save Russia’s Future
”Without returning to the strong traditions of a large family with many children, we will not be able to preserve our fatherland . . .”
Fr. Vitaly Rybakov
https://russia-insider.com/en/russians-need-large-families-many-children-save-russias-future/ri28223
Järkyttävää luettavaa — Niinistö sanoo ’ettei pitäisi olla niin’ mutta itse on tehnyt kaikkensa jotta niin on … että maa on tuhottu ja myyty niille jotka viis veisaavat meistä ja meidän lastemme tulevaisuudesta
Ja koko valtaeliitti ja eduskuntakin puhaltaa samaan hiileen hänen kanssaan
Meillä on ollut pian kaksi kautta ’ettei pitäisi olla niin’-presidentti joka ei tee mitään sen eteen että on niin — ja jälki alkaa olla pekottava
Presidentti Niinistö: ”Ei pitäisi olla niin, että epävarmuus tulevasta saa nuoret luopumaan perheen perustamisesta”
– Maailman onnellisimmaksi arvioidussa maassa ei pitäisi olla niin, että epävarmuus tulevasta saa nuoret luopumaan perheen perustamisesta.
Niinistön mukaan vanhemmuudesta puhuttaessa täytyy kysyä lapsilta ja nuorilta itseltään, mitä he haluavat. He eivät Niinistön mukaan halua ”vanhemmuuden suorittamista”. Toiveet liittyvät hänen mukaansa siihen, että vanhempien kanssa olisi enemmän aikaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/97ba4440-dcfd-4447-8994-f49064b5c1bf
Suomi on menetetty, tosin demokraattisen ”taistelun” tuloksena, suomalaisia ei kiinnosta mitä heille itselleen tapahtuu eikä mitä he jättävät lapsilleen ja lastenlapsilleen. Velaksi rakennettu yhteiskunta korkeine elintasoineen on petollinen kuin ohut jää, kun se pettää ja totuus tulee ilmi kokemuksen kautta, on myöhäistä reagoida.
Olen itse lähtenyt Suomesta koska Suomen yhteiskunta vainoaa ja pyrkii vaientamaan vastoin virallista totuutta ajattelevat ja sen julkisesti ilmaisevat, vuosien aikana politiikassa toimiessani tulin siihen tulokseen, että suomalaiset valitsevat mieluummin köyhän ja pysähtyneen yhteiskunnan, jossa selviää kun ei ajattele vasten valtaapitävien tahtoa, vaikka vaihtoehtona olisi dynaaminen kehittyvä yhteiskunta, jossa jätettäisiin vastuullisesti tuleville sukupolville paikka asua ja työskennellä.
Tämä lienee edustuksellisen demokratian kautta toteutunut kansan enemmistön tahto, valitettavasti enemmistö tuntuu suhtautuvan yhdentekevästi omaan ja kansansa kohtaloon.