Kun Nato-Turkin sisäministeri Süleyman Soylu syytti vuonna 2019 Eurooppaa pihtailusta turvapaikanhakijoiden elättämiseen Turkissa tarkoitetun rahan kanssa, hän totesi myös että jos Turkki avaa turvapaikanhakijoille rajansa Eurooppaan, Euroopan valtiot eivät kestä puoltakaan vuotta.
(Lukija pitäköön mielessään läpi koko artikkelin, että Suomen itäraja on Naton isäntämaa-sopimuksen (jota Suomen eduskunnan ei annettu käsitellä) vuoksi käytännössä katsoen NATO:n ja SCO:n välinen raja (SCO = Shanghai Cooperation Organisation) sen lisäksi, että se on Euroopan unionin ulkoraja.)
Kosketuksia rajapinnassa
Nyt kun Nato-Turkki on avannut Euroopan-vastaisen rajansa turvapaikanhakijoille, saamme nähdä, kuinka hyvin vastuunkantajat onnistuvat tämänkertaisen, itse aiheutetun kriisin hoitamisen kanssa. Kulut maksaa tuttuun tapaan ns. kansa.
Nato-Turkki on kuljettanut valtion kustannuksella runsain määrin ns. turvapaikanhakijoita Nato-Kreikan rajalle mutta myös Nato-Bulgariaan, josta he pyrkivät Nato-Saksaan ja muualle Eurooppaan, ainakin omien sanojensa mukaan. Suomen pääministeri Sanna Marin (sdp) pitää Natoa erittäin tärkeänä kumppanina Suomelle. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihreät) vetoaa kansainvälisiin sopimuksiin.
Ohisalo lausui puhelimitse valiokuntakeskustelussa, että ”Suomi ei voi auttaa Kreikkaa sellaisessa tilanteessa, jossa Kreikka estää siirtolaisia pääsemästä Turkista rajan yli Kreikan puolelle.” Ohisalo viitannee molempiin GCM-sopimuksiin, jotka Kai Mykkänen (kok) allekirjoitti. Toisessa sopimuksista todetaan migraation olevan ”oikeus”. Suomen Uutisten mukaan hallituksen kanta Kreikan ja EU:n ulkorajojen sulkemiseen on erittäin epäselvä.
EU-jäsenenä Suomi on Schengen-sopimuksen alainen ja se velvoittaa turvaamaan EU:n ulkorajan. Dublinin sopimuksen perusteella turvallisesta maasta (tässä tapauksessa Turkki) ei tarvitse ottaa vastaan turvapaikanhakijoita. Kun sopimuksia, joiden sisällöt ovat keskenään ristiriidassa, allekirjoitetaan niitä ilmeisesti edes lukematta, hallitusten on pakko tehdä politiikkaa ideologia edellä.
Armeijaikäiset, turvallisesta maasta (Turkki) tulevat miespuoliset turvapaikanhakijat ovat mediatietojen mukaan hyökänneet kreikkalaisten rajavartijoiden ja poliisien kimppuun. Kreikkalaiset maanviljelijät ovat tulleet rajavartijoiden avuksi traktoreillaan, joilla on muodostettu sulku, joka samalla valaisee rajaa. Kreikkalaiset ovat myös muodostaneet katupartioita, jotka auttavat rajavartijoita valvontatyössä. Katupartiot ovat kansalaisten varmasti tuleva vastaus tilanteessa, jossa valtio ei hoida tehtäviään, ts. turvaa omaa väestöään. Mediakielessä tätä ilmiötä tullaan taas kutsumaan populismin ja äärioikeiston nousuksi ja/tai radikalisoitumiseksi muistuttaen, että oikeuden ottaminen omiin käsiin on laitonta.
Helsingin Sanomat puhuu Ylen lailla tuhansista Eurooppaan pyrkivistä, Deutsche Welle 13 000:sta henkilöstä ja Turkki 76 000:sta henkilöstä.
Kreikan hallituksen tiedottaja Steliou Petra on todennut medialle Kreikan maa- ja merirajoille kohdistuvan järjestelmällisen, organisoidun laittoman maahanmuuttajapaineen, jota Turkki tukee ja järjestää avaamalla rajansa laittomille maahanmuuttajille huolimatta EU:n ja Turkin pakolaissopimuksesta. Liikehdintä on väkivaltaista.
Kreikan turvallisuusneuvosto on päättänyt sulkea itärajansa rajavartioston, poliisin erikoisjoukkojen ja puolustusvoimien toimesta niin maa- kuin merirajalla estääkseen laittomien maahanmuuttajien tulon maahan. Laittomasti, ilman rekisteröintiä maahan saapuvat palautetaan lähtömaihinsa — mm. Afganistaniin (64 % kiinniotetuista), Pakistaniin (19 %), Turkkiin (5 %) ja Syyriaan (4 %).
Euroopan unionin ulkoasiainministerien neuvostolle annetaan tiedonanto, jossa vaaditaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artiklan 78 kohdassa 3 tarkoitetun menettelyn aloittamista avun saamiseksi EU:n ulkorajaa laitonta maahantunkeutumista vastaan puolustavalle Kreikalle.
Greek City Times uutisoi ”hermostuneen Euroopan myöntyneen auttamaan Kreikkaa”, mutta voitaneen olettaa Kreikan suhtautuvan varauksella lupauksiin; Kreikka on jo vuosia yrittänyt selvitä käytännössä yksin saarilleen tulevien käsittelystä.
RT:n mukaan Venäjä kutsui koolle YK:n turvallisuusneuvoston sopiakseen Turkin kanssa tulitauosta Idlibissä ja saadakseen hankkeelle kansainvälisen tuen. ”Yksi osapuoli” esti lausunnon tulitauon tueksi. Todennäköisesti se oli USA, joka on tukenut Turkin sotilasoperaatiota Idlibissä hamutessaan Syyrian öljyä (Trumpin lausunnon mukaanhan Syyrian öljy kuuluu USA:lle). Turkin energiatalous on sekin hyötynyt Isisin Turkille ja Turkin kautta toimittamasta Syyrian öljystä.
Turkin sisäministeri Soylu on kertonut Turkin pyrkivän estämään turvapaikanhakijoiden paluun takaisin Kreikan-vastaiselta rajalta erikoispoliisijoukoin. BasedPoland-uutismedian tviittaamista videoista näkyy, miten turkkilaiset poliisit potkivat ja hakkaavat rajalle kyydittyjä ihmisiä pyrkien estämään heidän paluunsa Turkkiin. Yhdellä videolla Turkin asevoimat ja poliisi pakottavat aseella uhaten ihmiset ulos bussista kuljetettavaksi veneellä kohti Kreikkaa. Toisilla videoilla rajan yli pyrkivien joukkojen nähdään linkoavan ja heittelevän kiviä tai laukaisevan ilotulitteita tai heittävän kyynelkaasukanistereita aidan yli Kreikan puolelle. Turkin armeija puolestaan on yrittänyt kaataa raja-aitaa. Myös aseiden ääntä kuuluu linkitetyillä videoilla.
Erdoganin apurit, äärioikeistolainen ja äärikansallismielinen Grey Wolves -järjestö hakkaa Turkissa maahanmuuttajia pakottaakseen heidät lähtemään Eurooppaan. Kreikan hallitus on lähettänyt armeijaa rajalle.
Nato-Turkki käy siten hybridisotaa EU:ta ja Nato-jäseniä vastaan — Yhdysvallat liittolaisenaan. Ymmärtääkö ja myöntääkö Suomen hallitus tilanteen?
Yhteenvetona liikehdinnän Nato-aspektista voidaan sanoa, että ottomaani-imperiumin jälleenrakentamisesta haaveileva Nato-Turkin presidentti Erdogan hyökkää muita Nato-maita vastaan sijaistaistelijoina käyttämiensä ns. turvapaikanhakijoiden avulla. Realistisen tilannearvion tehnyt Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis tviittasi, ettei kyse ole pakolaisongelmasta, vaan siitä että Turkki edistää geopoliittista agendaansa.
Valtioneuvoston vuoden selonteko 2012 Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta toteaa Euroopan unionin olevan Suomelle
”perustavanlaatuinen arvovalinta, jolla on myös vahva turvallisuuspoliittinen ulottuvuus. Suomelle on tärkeää, että unionin asema Euroopan vakauden ylläpitämisessä ja merkitys turvallisuusyhteisönä säilyvät. Unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen, joiden vahvistamiseen Suomi on sitoutunut, tukevat tätä tavoitetta. Myös Lissabonin sopimukseen kuuluvat yhteisvastuulauseke ja keskinäistä avunantoa koskeva velvoite vahvistavat unionin luonnetta turvallisuusyhteisönä (s. 9–10) sekä ” Turvallisuuspolitiikassa transatlanttisen suhteen kulmakivi on Pohjois-Atlantin liitto (Nato), jolla on turvallisuutta ja vakautta edistävä vaikutus Euroopassa” (s. 11).
Nato-Saksa ei uskaltane lähettää joukkoja Kreikan avuksi, koska se saattaisi leimauttaa ilmiliekkiin Saksassa kytevät sisäiset levottomuudet. Nato-Ranska taas tarvitsee joukkonsa sisäisten levottomuuksiensa takia itse. Nato-Italialla on samat pulmat. Viidennen artiklan suojelevaan taikaan uskoneet joutunevat pettymään. Itävalta on vihjannut sulkevansa rajansa.
Suomi lähettää rajavartijoita avuksi maahantulijoiden rekisteröinnissä: laiton maahantulo laillistuu. Norjan pääministeri Erna Solberg on taas todennut medialle, että Kreikan rajalla olevat ihmiset eivät ole epätoivoisia pakolaisia.
Virossa ollaan sillä kannalla, että rajat olisi pitänyt laittaa kiinni jo vuonna 2015. Puola, Unkari, Tsekki ja Slovakia katsovat, että tapahtumat Kreikan rajalla eivät uhkaa ainoastaan Kreikkaa ja ovat luvanneet apua Kreikalle. Puola avustaa Sloveniaa ja Kroatiaa Balkanin reitin tukkimisessa ja valvomisessa.
Euroopan unionin turvallisuusstrategia määrittelee uhkakuvaksi mm. sortuvat valtiot. Valtioiden sortuminen on väistämätön seuraus heikosta ongelmien hahmottamiskyvystä ja ideologia edellä -päätöksenteosta.
Kokonaiskuvaa kohti
Nato-Turkki, jonka armeijan joukoissa on ISIS-terroristeja, hyökkäyssotii Syyriassa (Operaatio Rauhan kevät) Venäjän tukemaa Syyrian armeijaa vastaan, jotka puolestaan sotivat lännen tukemia ISIS-terroristeja vastaan. Venäjän, Kiinan, Iranin ja Syyrian hallituksen yhteiset ponnistelut Idlibissä ovat alkaneet tuottaa tulosta, ja tämä on suututtanut Nato-Yhdysvallat sekä Israelin, jotka eivät halua Venäjän, Kiinan ja Hisbollahin vaikutusvallan kasvavan Lähi-idässä. Puhdistustyön edetessä ISIS-terroristit on ajettu ahtaalle Idlibiin – jossa taistelevaa Syyrian armeijaa vastaan Turkki hyökkäsi, jolloin turkkilaisia sotilaita kuoli. Turkin armeijan mukana oli amerikkalaisia upseereita.
Turkki pyysi Natolta sotilaallista apua artikla neljään vedoten, mutta sai sekavan lausunnon: sotilasliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg ehätti kertomaan Nato-liittolaisten tuomitsevan Syyrian ja Venäjän ilmaiskut Syyrian Idlibiin, koska iskuissa kuoli Syyriaan hyökänneitä turkkilaissotilaita, ja lupasi Nato-Turkille tukea mm. ilmapuolustuksen ja poliitiikan alueilla. Muita tukitoimia kerrotaan pohdittavan.
Natolla on liian kiire Venäjän vastustamiseen Baltian alueella – johon Suomeakin sotketaan – halutakseen enää enempää puuhata Syyriassa, varsinkin kun Irakia talouspakotteilla uhkaileva Yhdysvallat ei halua lähteä Irakista, vaikka Irakin hallitus parlamentin tuella on siihen kehottanut. Yhdysvallat saattaa jopa joutua tappelemaan voidakseen jäädä Irakiin, ja tällöin Irak luultavasti pyytää apua Iranilta, Venäjältä ja Kiinalta, mikä natolaisten on pakko ottaa huomioon.
Yhdysvaltain sooloiltua surmaamalla ohjusiskulla Irakin alueella iranilaisen kenraalin Qassem Suleimanin, irakilaisen komentajan Abu Hamdi al-Muhandisin ja joukon ”oheisvahinkoja”, vaihtoehto on mitä todennäköisin. Turkki joutuu siten kasvattamaan ponnistuksiaan Syyriassa tai perääntymään.
Edellä esitetyn valossa on täysin mahdollista, että Turkki päästi ns. turvapaikanhakijat irralleen kostoksi saamatta jääneestä avusta. Erdogan on sanonut, että mikäli EU luokittelee Turkin hyökkäyksen Syyrian Idlibiin hyökkäykseksi, hän päästää 3,6 miljoonaa turvapaikanhakijaa Euroopan unionin alueelle.
Turkki on pyytänyt apua myös Yhdysvalloista. Pentagon ja ulkoministeriö kiistelivät avun lähettämisestä, ja Pentagon voitti eikä apua lähetetä, kirjoittaa Politico. Ilmoittaako Nato-Turkki seuraavaksi Nato-Yhdysvalloille, että Turkin alueella sijaitsevien Yhdysvaltain sotilastukikohtien sopimuksia ei uusita?
Turkki on hankalassa raossa. Maan ammuttua alas venäläisen SU24-koneen Venäjä asetti Turkille taloudelliset pakotteet, eikä Turkin talous selviytynyt niistä ilman kolhuja kukkaroon. Toisaalta Turkki tarvitsee Venäjän tukea länsimaita vastaan, koska Erdogania vastaan tehdyn vallankaappausyrityksen jälkeen Turkin armeijasta ”puhdistettiin” upseeristoa ja sotamiehiä raskaalla kädellä.
Venäjän kannalta muslimien valtaama, taloudellisena rauniona oleva Euroopan unioni ei ole toivottava naapuri, onhan sillä yhdellä maarajallaan jo suuriväestöinen, elintilan ja resurssien puutteesta kärsivä Kiina – jonka varalta Intia parhaillaan varustautuu milloin hindunationalistien ja muslimien kahakoinnin tukehduttamiselta ehtii.
EU ei halua sotaa Venäjän kanssa, mutta saattaa joutua sotanäyttämöksi tahtomattaan: Yhdysvallat tunnetusti sotii mieluummin muiden alueella kuin omallaan.
Sotilasliitto Nato, jossa päätökset tehdään konsensusperiaatteella, näyttäytyy jokseenkin hyödyttömänä kun yksi jäsenmaa ”siirtolaishyökkää” muihin jäsenmaihin. Hyödyttömältä näyttää myös Euroopan unioni, jonka ulkorajat ja talous notkuvat paineen alla.
Naton ”etuoikeutettu kumppani” Suomi on nyt isojen mukana päässyt tilanteeseen, jossa Yhdysvallat harjoittelee sotaa Venäjää vastaan Suomessa ja Nato-kumppanimaa Turkki päästää turvapaikanhakijatulvan Euroopan unioniin, jonka ydinmaat haluavat ohjata taakan toisten kannettavaksi.
Suomen itäraja on Venäjän, Kiinan ja eri ”-stanien” muodostaman turvallisuuspoliittisen järjestön SCO:n, Naton ja Euroopan unionin ulkoraja. Olemme paljon vartijana.
Ohisalon ja Marinin ulostuloista päätellen hallitus luulee oman Aatteen olevan kaikkien yhteiskunnallisten vaarojen yleislääke. ”EU:n yhteinen ulkopolitiikka” on todellisuudessa tällaista: vaaraksi jäsenmaiden väestölle, sisäiselle ja ulkoiselle turvallisuudelle. Mitään yhteistä ulkopolitiikkaa ei todellisuudessa ole.
Suomen, EU:n ja Naton reaktioita seurataan nyt tiiviisti Euraasiassa, Aasiassa ja Baltiassa.
Suomen hallitus, millaisen viestin arvioitte lähettäneenne maailmalle?
Kommentti
Joka maan huippukokoustajat ovat geopoliittisia ja henkilökohtaisia pyrintöjään jahdatessaan synnyttäneet tilanteen, jonka ratkaisemiseen kapasiteetti ei tunnu riittävän. Ensin sotketaan, sekoillaan ja sitten liennytetään. Sama havainto on tehty globaalisti.
Päättäjät piileksivät Moraalipötypuheen takana sen sijaan että käsittelisivät poliittisia ongelmia poliittisina ongelmina.
On myös otettava huomioon se mahdollisuus, että näin EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan — jonka tarjoamalla suojalla EU:ta suomalaisille markkinoitiin — puuttuminen on tapa ajaa väestölle vastenmielinen liittovaltioituminen läpi, kriisin varjolla kiirehtien.
Miksi lähinnä SISÄministeri Ohisalo antaa lausuntoja Kreikka-asiassa? EU-tason ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu puolustus- ja ulkoministereille. Pääminimi Marin taas näyttää piileskelevän Ohisalon takana. Hänenhän pitäisi julkituoda Suomen kanta!
Valtio, joka ei suojele omiaan, on väestölleen vaarallinen instituutio ja lakkaa pian olemasta. Kansainvälinen yhteisö, joka sotkee eikä ratko, on tarpeeton.
Itsesuojeluvaisto ei ole rasismia, natsismia, fasismia tai epähumaania, se on realistin lähestymistapa.
Tätä sekoilua katsellessaan on tulevaisuususko koetuksella. Alkaa ajatella, eikö meidän kannattaisi poiketa eduskuntatalolla ja valtioneuvostossa, ja saattaa kohteliaasti koko kopla rajalle maasta poistumista varten.
— Riikka Söyring
Tässähän olisi Putlerille loistava tilaisuus aiheuttaa epävakautta Euroopassa (kuuleman mukaan äijän pääasiallista työnsarkaa), ei muuta kuin rajat auki ja hieman työntöapua, eiköhän Venäjältäkin löydy muutama miljoona tsetseeniä ja muuta mukavaa jotka voi tuupata ”pakolaisina”Suomeen. Mariinit Ohisalot ja muut Pimiät ovat jo ilmoittaneet että kaikki otetaan vastaan ja ilmainen elatus ja kansalaisuus kuuluvat ”ihmisoikeuksiin”.
Jos homma nyt sattumoisin karahtaa kiville, ja sankka venäjää solkottava sakki kokee itsensä kaltoikohdelluksi, voi Putte lähettää armeijansa puolustamaan poloisia, vaikka eivät venäläisiä olisikaan, puhuvat kuitenkin samaa kieltä, ainakin auttavasti.
Heh. Käytännössähän Venäjä on suojannut Suomen rajaa pysäyttämällä sitä kautta yrittäviä.
Ja ymmärräthän että Suomen hallitus ei halua Väärästä Suunnasta tulevia turvapaikanhakijoita – – vaikkei Venäjä heidän mukaansa turvallinen paikka olekaan. 🙂
Joten johdonmukaisuuden vuoksi hallituksen epäjohdonmukainen linja täytyy säilyttää 😀
Valitettavasti ymmärryksen taso horjuu, pitäisi lähteä kauppaan toteuttamaan sallittua valinnanvapautta, eli poiminko Arlan vai Valion maitoa koppaan. Pelottaa niin maan perusteellisesti tukehdunko matkalla hiilidioksiidiin jota sekä autoni että saunanpiippu syytää ilmaan kiihdyttäen ilmastonmuutosta, jos happi riittää niin tulvat ainakin kastelevat nilkat jos eivät ehdi hukuttamaan, kuumennut ilmasto nostaa hien pintaan antifan sotureiden kiviä väistellesä viimeistään kaupan tuulikaapissa syrjäytyneet äärioikeiston edustajat pahoinpitelevät kaljanhimoissaan, runneltuna maitokaapille raahautuessa säkitetyt muukalaisnaiset törmäilevät täyteenahdettuine kärryineen päälle ja heidän miehensä ojentavat lisää onnetonta urpoa joka tohti lähestyä heidän vaimoaan. Kiinalainen turistilauma pysähtyy ottamaan kuvia ja köhii kelpo satsit koronaa jo valmiiksi rääkättyyn kehoon.
Taidanpa jättää väliin ja siirtyä maakuoppaan naurista kärsimään.😂
Etkö arvosta kv. yhteisön asiantuntija-avulla meille järjestämiä paremminvointivaltion valinnanvapauksia?!
Hyvää tekevän naurun minusta kirvoitti kommentillasi. Kiitos siitä.
Jos nykyajan politiikassa haluaa nähdä jonkun tendenssin, niin se on ihmisten ajaminen tarvehierarkian (kuten Maslow’n tarvehierarkia) alimmille portaille ja näillä tarjottavan runsaudenpulan suuri ihastelu, millä ikäänkuin peitellään sitä tosiasiaa, että ylemmille portaille ei ole juuri kenelläkään asiaa. On vain taisteltava perustarpeiden täyttämisen eteen.
Kulutuskapitalismin kriitikko törmää aina siihen vastaväitteeseen, että kuinkas sosialismilta onnistui kaupan hyllyjen täyttö ja valikoimien runsaus? Mutta entäpä, jos sovellettaisiin sekatalousmallia ja annettaisiin vapaan markkinatalouden hoitaa tarvehierarkian alatasot ja rahastaa niillä ja kuitenkin olisi olemassa joku instanssi tai vahva työvoiman riistoa rajoittava kulttuurinen tekijä, jotta tälle jää vapaa-aikaa ja resursseja muuhunkin kuin pelkkään työvoimansa uusintamiseen?
Tämä oli alkuperäisten sosialistien esittämä tavoiteskenaario. Tässä vaiheessa keskustelut oikeistolaisen kanssa yleensä loppuvat. Oikeistolainen haluaa ihmisille alhaiset tuntipalkat ja korkeat elinkustannukset ja vastaväittäjä leimataan sosialistiksi ja sosialismi johtaa aina reaalikommunismiin, joka johtaa aina nälänhätiin, ihmissyöntiin ja kansanmurhaan. Oikeistolaisen kanssa keskustelu on masentavaa, mutta toisaalta uus- tai vihervasemmiston älylliset harharetket eivät nekään innosta. Kulttuurimarxistien rietastelut ja mielisairas maailmanparantaminen (mm. avoimet rajat) ovat kuitenkin pahempia kestää kuin oikeistolainen latteus ja rypeminen tarvehierarkian alatasoilla. Näistä on usein valittava se pienempi paha.
Koronan aikana Maslowin tarvehierarkiaan on tullut uusi kerros: tarvepyramidin alimmainen kerros on nyt wc-paperi 😀
Kiitos Riikka rohkeudestasi nostaa julkisesti ”Kissa pöydälle”. Mikäli tulevaisuudenuskosi horjuu, muista, että vaikka aina ei siltä ensisilmäyksellä näyttäisikään, ”tolkun” ihmiset ovat enemmistö.
#kissankulmanemännyysvelvoittaa, etten sanoisi.
Tolkun ihmisiä varmaankin on enemmistö, niin meissä suomalaisissa kuin maahanmuuttajissakin. Mutta riittääkö se kun vastuksina ovat ”tasokkaat” päättäjät.
Valitettavasti ”maahanmuuttajat” pääsääntöisesti tulevat alueilta, joissa geneettisesti rapauttava insesti on maan tapa. Vaikka sukurutsa tavallisesti yhdistetään kauhistuttavasti epämuodostuneisiin vauvoihin, ovat keskuhermoston hienovaraiset kehityvammat paljon yleisimpiä. Näihin vammoihin kuuluvat: Synnynnäinen tylsämielisyys ja hulluus. Eli lapset, joista näkee suoraan, että kaikki ei ole kohdallaan.
Alentunut impulssikontrolli, eli ajattelematon äkkipikaisuus. Voimakkaasti kasvanut riski stressipohjaisiin mielenterveysongelmiin, kuten skitsofrenia ja psykoosit, sekä kaikkien suosikki, muhamettilainen ylemmyydentunne, joka selittää jokaisen vastaanotetun turpasaunan parhain päin, uhriutumalla.
Ottaen huomioon lääketieteelliset ja kulttuuriset seikat, on syytä kyseenalaistaa käsitteen ”tolkun ihminen” universaalisuus Suomalaisesta perspektiivistä. ”Tolkun ihmisethä”n ne muhamettilaisessa traditiossa kivittävät raiskattua naista aviorikoksesta kuoliaaksi, näissä kaikissa valtioissa, joista muhamettilainen kulttuuri Suomeenpääosin pyrkii levittäytymään. Maaseudun ja kaupunkien sivistystason ero on häkellyttävä käytännössä koko muhamettilaisessa maailmassa.
Joitain lukijoita saattaa huvittaa tarina arabista, joka raiskasi Berliinin keskusta alueella sijaitsevassa lasteneäintarhassa ponin keskellä kirkasta päivää.
Vähemmän huvittavaa on ajatus, että tämä yksilö ei todellakaan ollut tulokkaiden joukosta edes lähellä sitä tuhoisinta kymmenystä länsimaalaiselle yhteiskunnalle.
Pitäisi vaan muistaa kuka näitä hädän alla olevia tänne työntää ja ajaa sodillaan. Eivät he tänne itseään tunkisi jos voisivat asua omassa maassaan.
He ovat uusia ’palestiinalaisia’ kuten me kaikki muutkin pikku hilja alamme olla.
Jos itse asuisin esim. Syyriassa niin vaihtoehtona ei juuri muuta olisi kuin pakolaisuus. Siksi aggressio pitäisi kohdistaa todellisiin petoihin eikä sijaiskärsijöihin.
Kumma vaan ettei niin tapahdu vaan s-mafia saa juhlia vapaasti ja laajentaa reviiriään päämääränään koko maailman valloitus.
> Siksi aggressio pitäisi kohdistaa todellisiin petoihin eikä sijaiskärsijöihin. >
Juuri näin, mutta sitä ei tapahdu ennen kuin piilossa oleva peto tunnistetaan. Riikalta osuva yhteenveto sekavasta tilanteesta ja se voisi jopa osua ja upota mikäli valtioiden asemat olisivat totta, eli mikäli valtiot olisivat itsenäisiä. Näin ei kuitenkaan ole, koska peto hallitsee suvereenisti artikkelissa mainittujen valtioiden (jotka ovat liikeyrityksiä) konfliktien kaikkia osapuolia. Tämä sekasalaatti on saatu aikaan BY DESIGN, ja tätä jesuiitta-mafian harjoittamaa huijausta kutsutaan kahdella sanalla: HEGELIAN DIALECTIC!
Ei jesuiitta-mafia ole sama kuin sionisti-ja vapaamuurari-mafia jotka ovat Illuminaatin tärkein runko.
Truth_hunter. Se joka ei tunne historiaa ei myöskään tunne vallitsevaa tilannetta. Katso tämä dokumentti, se on pitkä, mutta yksi mielenkiintoisimmista dokkareista pitkään aikaan… ehkäpä juutalaisvastaisuutesi (ja haamujahtisi) siitä oikenee – tai sitten ei. Jokaisella on luonnollisesti ”oma totuus”, kaikkien ei ole tarkoituskaan herätä.
Suosittelen tätä ammattimaisesti tehtyä dokumenttia myös Riikalle ja jokaiselle, joka ihmettelee tätä mielisairasta touhua mikä on parhaillaan menossa.
Vatican Secret Societies Jesuits and the New World Order
498 290 näyttökertaa
https://youtu.be/Is64dsv5Glc
Tulenkantaja 9.3.2020 at 02:40
Syyllistyt toistamiseen törkeään leimaamiseen.
Millä oikeudella puhut juutalaisvastaisuudestani? Sellaista ei ole. Sionismin vastaisuus ei ole sitä muiden kuin sionistien mielestä joille jopa Israelin valtion kritisoiminen on antisemitismiä.
Juutalaisia arvostan ja moni heistä on ihan kärkipäässä arvostamieni ihmisten joukossa. Voisin heti luetella suuren joukon juutalaisia joiden tekstejä luen päivittäin suurella mielenkiinnolla. Jostain kumman syystä hekin sattuvat olemaan sionistien mustalla listalla vain siksi etteivät hyväksy sionistien harjoittamaa terroria. Asia pitäisi olla selviö jokaiselle kommenttejani lukeneelle.
Se että monissa artikkeleissa joita siteeraan ei tehdä eroa sanojen sionisti ja juutalainen välillä vaan puhutaan yleistäen vain juutalaisista ei tarkoita etten itse tekisi.
Niin kauan kuin tuota jatkat en ole kiinnostunut kommenteistasi sillä jos et osaa edes tulkita oikein omia kommenttejani niin miten sitten katsot olevasi pätevä jakamaan luotettavaa tietoa muille?
Teen asiasta nyt tässä julkisen reklamaation toimitukselle kun olen sinua asiasta jo aiemmin varoittanut. Toivon että toimitus antaa nyt sinulle varoituksen toiminnastasi.
Tämä nyt tiedoksi myös laajemmin lukijoille.
Truth-hunter. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. En tule vastaisuudessa lukemaan tai kommentoimaan kirjoituksiasi. Ja tiedoksi vaan se, että sinulla näyttää olevan napit vastakkain useammankin Vastavalkean kommentoijan kanssa, eli jatka rauhassa tämän vallitsevan maailmantilanteen ihmettelyä.
Hyviä zzzzz…..
Sattuipa näköpiiriini: hiljattain media taivasteli Lesboksen saarella palanutta (pakolaisten) ”Yksi onnellinen perhe” -yhteisökeskusta ja syytti tuhopoltosta äärioikeistoa. Kreikan vasemmisto varsinkin oli varma syyllisestä ja äänekäs tuomiossaan. Nyt poliisi on saanut syylliset kiinni käytyään läpi ympäristön CCTV-kameroiden nauhoitukset.
Tuhopolttajat olivat palestiinalaisia, jotka ovat pidätyksen jälkeen tunnustaneet tekonsa.
Alkuperäinen ongelma, se joka pitäisi ratkaista, on se että ihmisten on pakko vastoin tahtoaan muuttaa kotimaastaan koska siellä ei voi elää (talous, tulonjaon epäreiluus, sota, poliittinen vaino jne).
Riikka. Hyvin sanottu…. Juuri näin. Kyllä ihminen luontaisesti haluaa asua juurillaan, mutta se on tehty mahdottomaksi tällä järjettömyydellä mikä on menossa maailmanlaajuisesti. Tämä hulluus on täysin tietoista politiikkaa, eli kuinka kauan esim. pienen Suomen sosiaalijärjestelmä kestää ennen kuin se romahtaa, ja mitä tapahtuu silloin kun (kansallis)valtioiden eläke ja sosiaalijärjestelmät romahtavat? Kaikki ymmärtää kyllä sen, että työperäinen maahanmuutto on täysin eri asia kuin turvapaikkaan perustuva ’kielitaidottomien’ ihmisten maahanmuutto. Surullisinta tässä kuviossa on kuitenkin se, että sodat, köyhyys ja kansainvälinen rikollisuus sen kaikissa muodoissa on tarkoituksella luotu – ja niitä myös tarkoituksella ylläpidetään.
Sattui osumaan näkökenttään tämä BasedPoland -twittertilin postaama pätkä orpolapsista Kreikan ja Turkin rajalla. Kärsivät turvapaikanhakijat vetävät porukalla kannabista vesipiipusta (ikä riittää päihteiden käyttöön, ovat takuulla yli 21 v. orpolapsia) https://twitter.com/BasedPoland/status/1239214577151356928
Onneksi vihreillä ministereillä on myönteinen asenne päihteisiin niin että ongelmia ei pitäisi tulla kun pääsevät Suomeen 😉
Uutistoimisto AP haastattelee Turkin ja Kreikan rajalla olevaa turvapaikanhakijaa.
Marokosta tullut armeijaikäinen turvapaikanhakija sanoo ”Haluan teidän [eurooppalaisten] kaikkien kuolevan!” ja tehneensä ”sitä siellä”(ilmeisesti ampuneen ihmisä Marokossa koska tekee käsiase-eleen) . https://twitter.com/BasedPoland/status/1240219497241460741
”Suomen hallitus, millaisen viestin arvioitte lähettäneenne maailmalle?”
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://twitter.com/liandersson/status/1085095241940717568%3Flang%3Dfi&ved=2ahUKEwjr2e7EhIvoAhVQrosKHS0YA8wQFjAAegQIBhAD&usg=AOvVaw34gohXGOcnmiv9NZAsPQxJ #sarkasmivaroitus
Tuo turvallisuudentunnetta kun huomaa ministereillä olevan prioriteetit kunnossa.
(sarkasmivaroitus)
Muhamettilaisessa perinteessä ovat lapsiavioliitot yleisiä. Usein mies on paljon vanhempi vaimoa. Saman suvun ja lähisukulaisten sisäiset naimakaupat johtuvat siitä, että varallisuus halutaan säilyttää perhekunnan piirissä. Paitsi psyykkisiä ongelmia, myös monenlaisia invalideja ja näkyviä kehityshäiriöitä on siksi havaittavissa.
https://thegrayzone.com/2020/03/05/syria-war-updateturkeys-erdogan-seeks-to-reestablish-ottoman-empire/
Linkissä aina maltillisesti ja arvokkaasti esiintyvä professori Mohammad Marandi Iranista tiivistää Grayzonen haastattelussa mistä on kyse Syyrian sodan nykyvaiheessa. Syyrian sota on Totuusministeriön version mukaan seurausta kansannoususta. Oikeasti on kyse Lähi-Idän uudelleenjärjestelystä, josta USA oli laatinut suunnitelman jo v. 2001. Kenraali Wesley Clark kertoi saaneensa luettavakseen paperin, jossa sanottiin, että seitsemän hallintoa kaadetaan ja pannaan uusiksi, näiden joukossa Irak, Libya, Syyria ja Iran. Näistä kaksi on toteutettu, useita on vaiheessa, kuten Syyria ja Jemen. Syyrian osalta CNN:n röyhkeä reportteri Christine Amanpour ilmoitti Assadille jo v. 2006, että hänen kaatamistaan suunnitellaan.
Suomen ja EU:n arvojen mukaista on tietysti USA:n vasallivaltioina tukea näita hankkeita ja lisäksi maksaa niistä aiheutuvat laskut. Suomessa kerrotaan satuja kauheasta diktaattorista joka pommittaa omaa kansaansa, joka on pelastettava ja päästettävä Eurooppaan sortoa pakoon. Varmemmaksi vakuudeksi Syyria on asetettu kauppasaartoon, jossa maa ei voi tuoda tarvitsemiaan lääkkeitä, joita se itse valmisti ennenkuin uskonsoturit tuhosivat tehtaat ja esim. Aleppon alueelta tyhjensivät kaikki muutkin tehtaat koneistaan, jotka kuljetettiin ja myytiin Turkkiin. (myös tästä on Marandin haastattelussa).
Jos Assadia on jostain moittiminen niin se ei ole liika kovuus vaan liika sinisilmäisyys. Syyria ei tajunnut miten petollinen oli Erdogan vaan oli jättänyt Turkin puoleisen rajansa vaille riittävää puolustusta. V. 2015 Trumpin äskettäin murhauttama kenraali Soleimani kävi Moskovassa vetoamassa Venäjään. Saman vuoden toukokuussa USA ilmoitti Venäjälle että EU:n tukemat maltilliset kurkunleikkaajat tulevat valtaamaan Damaskoksen marraskuuhun mennessä. Syyskussa 2015 Venäjän Sukhoit nousivat ilmaan ja sotaonni kääntyi. ”Eye-watering performance” sanoi korkea-arvoinen amerikkalaisupseeri. Tämä vedet silmiin nostattava toimi oli ammattilaisen kunnioituksen osoitus toiselle ammattilaiselle, ei mikään valitus. Ranskalaisen sementtijätti Lafargen avulla terroristeille rakennetut betonibunkkerit murrettiin kuudessa kuukaudessa.
Ihan vaan mielenkiinnosta Truth_hunterille ja tulenkatajalle, jotka molemmat vaikuttavat ymmärtävän miten maailma pyörii: tuntuuko kiistely taustalla häärivän koplan nimestä ruudin tuhlaamiselta?
Eikö kyseinen kopla olisi soluttautunut kaikkiin merkittäviin organisaatioihin hyvävelikerhoihin ja uskontoihin?
Jos ette vielä ole tutustunut eliitin esoteeriset symbolit blogiin, suosittelen lämpimästi, aika laajasti käsittelee kyseisen konnalauman historiaa. Viesti ei ole tarkoitettu missään nimessä vittuiluksi.
Kiitos vinkistä.
Testasin blogia ja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.
Mm. tällainen tosiasia paljastui
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2017/12/sauli-niinisto-2018.html
Kenties nyt on meneillään biologinen sodankäynti eräiden arvelujen mukaan. Kiina ja Iran sopii kuvaan, mutta miksi Italia. Tosin se teki n.puoli vuotta sitten Kiinan kanssa Belt and Road ohjelman puitteissa laajan investointisopimuksen Italian satamia koskien.
Iranin korkeinta johtoa on sairastunut ja pokotteet estävät lääketoimituksetkin Iraniin. Tietokonevirukset tuhosivat ennen sen uraanin rikastusohjelman.
Tässä syöttö tietoviisaille joita täällä riittää.
Jos ranskalaisten(vertaa Olkiluoto 3) rakentamasta huippulaboratoriosta karkaa virus, bioase oli suunniteltu Kiinan sisäiseen käyttöön. Manipuloidut virukset ovat erittäin mutaatio herkkiä. Syy pandemia paniikkiin ei ole se mitä virus on nyt, vaan miksi se voi kehittyä. Pääomapiirien symbioottinen suhde Kiinaan nyt vaan on tärkeämpi, kuin kertoa vaalikarjalle mitä kivaa kommarikaverit Kiinassa on puuhastelleet.
Ohisalon sitoutuminen arvoihinsa on huolestuttavaan kun Turkki pakottaa aukkaitaan Kreikan rajan yli jonka voi katsoa olevan Turkin invaasio Kreikkaan ja Suomen pitää vastustaa tätä Turkin invaasiota Kreikkaan.vaikka tunkeutujat on pakotettu rajan ylittämiseen.
EU ja NATO on kyllä vastuussa Syyrian pakolaisista jotka niiden Assadin kaatamisyritys aiheutti mutta rajan yli pakotetut pakolaiset ei edes ole syyrialaisia. EUn ja NATOn osallistuminen USAn sotiin tuo jatkuvana virtana Suomeen pakolaisia ja Suomi EUn osakkaana on ne velvollinen ottamaan vastaan jos EU niin päättää.
Näin surkeaan väliin on Suomi itsensä ajanut liittyessään EUiin ja solmiessaan isäntämaasopimuksen NATOn kanssa mutta siitä saamme syyttää vain omaa hölmöyttämme. Uuslipilaariset poliitikot sitten kähmii pakolaiset Suomeen niinkuin niitä ei olisi jo nyt tarpeeksi arvopohjaisen maailman käsityksen pohjalta ajattelematta sen laillisuutta.
Arabimaat hiiltynevät tällä kertaa Turkkiin ja se auttanee ratkomaan asioita. Arabeille ei takuulla ole mieleen Erdoganin ottomaanimeiningit.
Bill ja Melinda Gatesin säätiö on puuhaillut yhtä ja toista. 18.10. 2019 heidän tukemanaan toteutettiin ”Event 210” – Corona-virus-pandemia- simulaatio, jossa odotettiin n. 65 miljoonan ihmisen menehtyvän.
Samalla päivämäärällä startattiin Kiinan Wuhanissa alkuun kansainvälinen Militärolympiade 2019, armeijoitten olympialaiset. 200 amerikkalaista sotilasta osallistui tapahtumaan muutamia kilometrejä paikasta, jossa alkuviruslöytö tehtiin pari viikkoa myöhemmin. Kolmea kirjainta epäillään taas myötävaikuttamisesta.
https://www.kla.tv/15831
Laajan skaalan versoo terroritekoja edeltävistä pelastus- ja kaupunkisotaharjoituksista
”Event 201” – numerokorjaus.
Niinpä niin, Covid-19 sisältää jostain syystä neljä aminohappoa viruksille tyypillisesti kahden asemasta. Luonnossa tällainen on äärimmäisen harvinaista.
Thailan medical newsin juttu ko aiheesta, USAn luomasta viruksesta:
https://www.thailandmedical.news/news/breaking-news-china-s-foreign-ministry-official-says-that-sars-cov-2-was-brought-to-china-by-the-us-military
PS Tuo thaikkulehti lienee tällä hetkellä paras lähde koronatietoon.
Ilmeisesti apinaenglantia osaavien upseerien ja heidän takapirujensa vain englanninkielellä tekemän Isäntämaasopimuksen jälkeen Naton sotahrjoitukset Lapissa ovat olleet laajoja ja Suomi maksaa kaikki kulut.
Esim. viime kesänä siellä oli lehtitietojen mukaan 14 maasta n. 10000 ja Suomesta n. 600 sotilasta harjoittelemassa hyökkäystä Kuolan niemimaan sukellusvenetukikohtiin.
Suomalaiset joutuvat etulinjaan metsäsodan osaajina.
Kiinalla ja Venäjällä on strateginen kumppanuus, joka näkyy mm. YK:n turvallisuusneuvostossa, joten vastus on tositilanteessa kova.
” Kiittäkäämme” presidenttiä, siis armeijan ylipäällikköä, tästä vaarallisesta uhkapelistä. Koko Suomen kansa on asetettu näin vaaralle alttiiksi. Järkyttävää välinpitämättömyyttä ja ihmisarvon halveksimista heristää näin nyrkkiä naapurille.
Mahtuisihan tuohon rintapieleen vielä yksi mitali siitä hyvästä
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2017/12/sauli-niinisto-2018.html
Irakissa on Naton kutsumana ja Suomen eduskunnan päättämänä noin 60 sotilaskouluttajaa Naton Irak-operaatiossa.
Miten heille käy jos todellinen rähinä alkaa? Eikö tämä Irakin ulkomaisten joukkojen poistumiskäsky koske heitäkin? Naton komennossahan he toki ovat…
Irakista ja Afganistanista oleville soltuille olisi palkanmaksu lopetettava ellei niitä muuten sieltä saa pois koska mitään hyväksyttäviä tavoitteita ei kummassakaan maassa ole saavutettu ja koko terrorismin vastainen sota on tiedetty jo kauan sitten huijaukseksi.
Marinin hallitus voisi ruveta jo etuajassa purkamaan näitä Niinistöjen NATOrakenteita joiden luulisi vielä olevan Suomen omalla päätöksellä purettavia ja jos soltut haluaa jäädä niin ne voi siirtyä suoraan NATOn leipiin sijaistaitelijaksi niinkuin USAn ISIS ja alQaita.
Esteenä sopimusten purulle voi olla kankiKaikkonen joka tuntuu viihtyvän.NATOillallisilla kuin edeltäjänsä Jussi Niinistö.
Tässä mennään nyt Mafian (’Lontoon kolonnan’) pääkallonpaikalle, City of Londoniin… sinne mistä kaikkea johdetaan
… ja on johdettu jo vuosisatoja
On turha valittaa sitä mitä tapahtuu ellei tämä asia muutu. Valittaminen on turhaa energian käyttöä joka ei palvele mitään muuta kuin siirtää oman ahdistuksen paperille muiden luettavaksi.
Totuuden paljastaminen ja jakaminen ihmiskunnalle on eri asia. Johtaako se sitten toimiin on eri asia jonka aika näyttää…
Sugar and Spice and Everything Vice: the Empire’s Sin City of London
Cynthia Chung — March 8, 2020
… Since the general public tends to consist of decent people, there is a widespread difficulty in comprehending how entire economies of countries have been hijacked by these piranhas. That we have hit such a level of crime that even people’s hard earned pensions, education, health-care, housing etc. are all being gambled away… LEGALLY.
Looking upon investment bankers today, one is reminded of those sad addicts in the casino who are ruined and lose everything, except the difference is, they are given the option to sell their neighbour’s family into slavery to pay off their debt.
That is, the world is so evidently run by criminal activity that at this point we have become dependent on its dirty money to keep afloat the world economy.
Well it is never a good sign when beside the richest you can also find the poorest just a stone’s throw away. And right beside the largest financial center in the world, the City of London, there lies the poorest borough in all of London: Tower Hamlets with a 39% poverty rate and an average family income amounting to less than £ 13, 000/year.
A City within a City
“Hell is a city much like London” – Percy Bysshe Shelley
The City of London is over 800 years old, it is arguably older than England herself, and for over 400 years it has been the financial center of the world.
During the medieval period the City of London, otherwise known as the Square Mile or simply the City, was divided into 25 ancient wards headed each by an alderman. This continues today. In addition, there existed the ominously titled City of London Corporation, or simply the Corporation, which is the municipal governing body of the City. This also still continues today.
And it gets worst. The Corporation is not actually under the jurisdiction of the British government. That is, the British government presently does not have the authority to undermine how the Corporation of the City chooses to govern the largest financial center in the world. The City has a separate voting system that allows for, well, corporations to vote in how their separate “government” should run. It also has its own private police force and system of private courts.
What is the solution?
Reverse Margaret Thatcher’s 1986 Big Bang deregulation of the banking system that destroyed the separation of commercial banking, investment banking, trusts and insurance for starters. A similar restoration of Glass-Steagall in the USA should follow suit, not only to break up the “Too Big to Fail” banking system but to restore the authority of nation states over private finance once more. IF these emergency measures were done before the markets collapse (and they will collapse), then the industrial-infrastructure revival throughout trans-Atlantic nations can still occur.
Let us end here by hearkening to the words of Clement Attlee, UK Prime Minister from 1945-1951:
“Over and over again we have seen that there is another power than that which has its seat at Westminster. The City of London, a convenient term for a collection of financial interests, is able to assert itself against the government of the country. Those who control money can pursue a policy at home and abroad contrary to that which is being decided by the people.”
https://www.strategic-culture.org/news/2020/03/08/sugar-and-spice-and-everything-vice-the-empires-sin-city-of-london/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=203637
Geneettisestä manipulaatiosta eläin-ja ihmisvirusten suhteen on tietoa ainakin kymmenen vuoden ajalta. Kysymys on muuntelusta, jolla saadaan aikaan vaarallisia keinotekoisia viruksia. Coronaviruksesta on rekisteröity useita patentteja. Wuhanissa on Kiinan ainoa kansallinen viruslaboratorio, jossa tehdään tutkimustyötä – ”Wuhan institute of Virologue”. Samassa kaupungissa on kuitenkin myös amerikkalaisen miljardöörin, George Sorosin, rahoittama vastaava laitos nimeltään ”Wuxi Pharmatec inc.”, vieläpä lähellä kala-ja vihannestoria, josta alkusysäys saatiin taudille.
Kun puhutaan bioaseesta, esille on tullut tässä yhteydessä pari kirjaa, joissa on ennustettu tämänhetkiset tapahtumat jopa hyvin tarkasti. Kyse on science-fiction-trillereistä. Dean Koontzin ”The Eyes of Darkness” (1981) ja Sylwia Brownen ”End of Days” (2008). On jo tuttua, että pimeät planeeraukset tuodaan jossain muodossa aina esille suunnittelijoiden taholta etukäteen.
https://www.kla.tv/Coronavirus/15760&autoplay=true
Turkin toimet Kreikan rajalla pakolaisten ajamiseksi Kreikkaan ei varmasi vaikuta NATOn ja EUn suhteisiin kun Turkki ja EU on ollut Syyrian presidentti Assadin syrjäyttämisen ja tappamisen kannalla.
NATO ja EU on kuin paita ja perse maailman laajuisessa USAkoalitiossa, jossa USA touhuaa jos jonkinlaista rikollisuutta maailman sekasortoon saattamista ja EU vain myöntelee ja tukee USAn laittomuuksia.
USA ja NATO taas tukee Turkin laitonta sotimista Syyriassa ja niinollen NATOlla pyyhkii hyvin ilman hajoamisvaaraa.
USA levitti taas korona virusta sen vuoksi että voi syyttää sitä pörssiromshduksesta mikä johtuu finanssipsnkkien konkursseista kuten vuonna 2008.
Hyvä artikkeli Riikalta. Ei pieni Suomi voi vaikuttaa Lähi-Idän ikuisiin rähinöihin mitenkään. Ne 60 kouluttajaakin tulisi vetää sieltä pois. Ei tietenkään vedetä, koska hallintomme on ulkomaalaisten tahojen täydellinen lakeija. On oletettavaa, että jos tilanne siellä kiristyy, niin suomalaisjoukot säästetään; eihän he voi olla vastuussa siitä, että suomalaispoliitikot ovat syyntakeettomia.
Olen saanut melko varmaa tieto siitä, että Timo Soini ja Margot Wahlström tapasivat Arlandan lentokentän hotellissa. Mistä asioista he sopivat? Olettamukseni on, että kyse oli ”turvapaikanhakijoiden”siirrosta koordinoidusti Suomen VOKien archipelagiin. Tehtiinkö tapaamisesta kirjallinen muistio vai nauhoitettiinko neuvottelut?Jos Timo Soini ei anna mitään selvitystä tai valehtelee katsoisin, että kyse on maanpetoksta johon syyllistyi myös koko silloinen hallitus. Taustalla saattoi olla Merkelin käskytys ja myös Ruotsin sisäpolitiikka:Vähentääkeen poliittista painetta oli ”turvapaikanhakijoita”siirrettävä muualle. Eihän se mikään spontaani invaasio ollut vaan tarkoin ennalta suunniteltu operaatio.
Tämä ”Molotov-Rippentrop” sopimus on tullut veronmaksajille käsittämättömän kalliiksi: Vuodesta viisitoista tähän päivään asti ainakin 5 miljardia euroa ja tulee tulevaisuudessa maksamaan kymmeniä miljardeja euroja asian kumulatiivisesta luonteesta johtuen. Lisäksi tulevat inhimilliset kärsimykset mm Otanmäen ryöstömurha ja ala-ikästen lasten perseraiskaukset. Toivoisin, että Vastavalkea ottaisi tämän tapaamisen käsiteltäkseen.
Katkeraa tekstiä. Vähän taustaa. poliitikot valehtelevat, että Suomi on varakas maa ja ,että se pysty toimimaan koko maailman sosiaalitoimistona koko maailman oikeuslaitoksena (irakilaisten kaksosten ”oikeudenkäynti” kustannus 470 000 euroa plus elinikäinen vastikkeeton elatus) ja koko maailman terveyskeskuksena.
Todellisuudessa luonani käy iäkäs naishenkilö kerjäämässä tupakkaa, tulitikkuja (raapaisupintaa on omasta takaa ) päivittäin ja joskus kahvia ja sokeria. ”Antaisitko vähän tupakkaa, antaisitko vähän tulitikkuja”Hän saa viikossa 10 euroa viikkorahaa henkilökohtaisiin menoihinsa. Hän tuo silloin tällöin joitakin kolikoita korvaukseksi, kun tietää, että minäkin kituutan minimieläkkeellä. Aikamme pieni tulitikkutyttö.
Turkin masinoiva ja paskat erdogan on juutalaisten sätkynukke!
Ratzinger insisted it was foolish to abandon these tried and true Christian practices because Jews learned from their Talmud that “cheating the goyim was a virtue.” Linking free trade, capitalism and Jewish methods of conducting business, Ratzinger concluded that it was “to be expected that the Jews, who with centuries of practice became skilled in the deceptions of economic warfare and acquired the arts of exploitation to perfection, would take center stage under the regime of free competition.” It was not knowledge or ability, in Ratzinger’s opinion, that “makes the Jew rich and admired in society” but, rather, “deception and exploitation of others.”
Of course Ratzinger did not think Gentiles were totally blameless in these cultural and economic wars, for at a time “when Jews stand by even their own criminal element, we see Christian politicians and legislators betraying their own Christian faith on a daily basis and vying with each other to see who has the privilege of harnessing himself to the triumphal car of the Jews. In Parliament,” Ratzinger wrote, “no Jew need defend another Jew when their Christian lackeys do that for them.” (I wonder if there was a contemporary German term meaning “cuckservative.”)
Muurari-eliitin renki Marinin hallitus lyö EU:n moninkertaisesti
Ilta-Sanomat kertoi, että ”EU harkitsee vastaanottavansa jopa 1 500 lasta Kreikan pakolaisleireiltä”. Tämä tarjoaa mielenkiintoisen kvantitatiivisen mitan siitä, minkälaista linjaa maamme hallitus vetää pakolaispolitiikassaan.
https://professorinajatuksia.blogspot.com/2020/03/marinin-hallitus-lyo-eun.html
Turkin pres. Erdogan-kaani on kääntänyt kuuron korvan EU:n esittämille vetoomuksille ja ilmoittanut pitävänsä rajan Turkin puolelta auki http://www.daijiworld.com/news/newsDisplay.aspx?newsID=682017
Turkin ilmoituksen mukaan liikkeellä on noin 149 000 henkilöä. Kreikkalaisviranomaisten mukaan Kreikkaan on tullut noin 33 000.
EU on ilmoittanut, että raja ei ole auki https://www.independent.co.uk/news/world/europe/greece-turkey-refugees-syria-eu-border-erdogan-a9384306.html
Ohisalo ei ehkä ole vielä kuullut ettei raja ole auki 😉