Meneekö Venäjä ruotuun?

Mediapo(o)liittinen katsaus nykytilanteeseen ja kuvitelma tulevasta

85
Kuva: countercurrents.org

Aloitetaan tilannekatsauksella:

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on lausunut, että Venäjän tulisi ”noudattaa kansainvälisiä lakeja” Syyriassa. Pääsihteeri ei halua muistaa, että Venäjä on ainoa laillisesti Syyriassa toimiva ulkopuolinen valtio. Syyriaan hyökänneen Turkin toiminnassa ei Stoltenbergillä ole huomauttamista.

Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok) taas vaatii, että ”Venäjä on saatava ruotuun”. Häkkäsen kypärän leukahihna on liian kireällä. Muuten tämä entisen oikeusministerin älyttömyys ei ole selitettävissä.

Epäilemättä Kremlin muuri tärähtelee Häkkäsen lausunnon vuoksi. Ei pelon vaan naurun takia.

Turkin armeijan tunkeutuminen Syyrian alueelle ei ole edes paheksunnan saatikka tuominnan asia Stoltenbergin, Häkkäsen ja mm. Suomen Natoa kannattavan mediapoolin mielestä.

Ylen aina luotettavan asenteellinen uutisasankkuri Matti Rönkä voihkaisi 3.3.2020 Moskovan kirjeenvaihtajalle, että ”eikö EU:lla ole mitään keinoa saada Venäjä pois Syyriasta?” Rönkä on Ylen itään suunnattu keihäänkärki, mutta silti toivoisi, ettei muutenkin yksisilmäinen uutistarjonta vammautuisi aivan sokeaksi. Röngän ankkuri luistaa. Hänen paikkansa olisi Naton propagandakeskuksessa, ei verorahoilla maksetun julkisen palvelun uutisissa.

Mediapoolimme jäsenet tituleeraavat Syyrian presidenttiä diktaattoriksi – aivan samoin kuin Vladimir Putinia. Silmälääkäriksi aikoinaan valmistunut al-Assad näkee maansa tilanteen: hän puolustaa sitä Turkin ja Israelin hyökkäyksiltä, joita USA-johtoiset ”länsimaat” tukevat, Suomi mukaan lukien. Tätä mediamme ei halua kertoa.

EU, POLIITIKKOJEN IKIOMA rotaryklubi, lupaa Kreikalle massiivista tukea Turkin paineen alla. Unionin kansalaisten verorahoilla, voisi sanoa että verirahoilla, ostetaan Euroopalle aikaa, vielä hetki. On mahdollista, että kansainvaellus Eurooppaan toteutuu tästä moraalittomasta kaupankäynnistä huolimatta. Ei ehkä valtaisana virtana vaan satoina tai tuhansina pikku puroina, kun ihmiset etsivät ja löytävät aukkoja unionin ulkomuurista.

Olen ennustanut Euroopan nykyisen ja varsinkin huomisen kaaoksen kirjassani Kuoleman kello (Kosmos, 2017). Pelkään ennustuksen toteutuvan. Se sisältää muun muassa kuvittelemani tilanteen, jossa keskeisten EU-maiden lainsäädäntöä muutetaan niin, että jokainen ”terroristiksi epäilty” on vapaata riistaa kenelle tahansa ampumataitoiselle kansalaiselle. Dystooppinen utopia? Toivottavasti.

Euroopan kaaoksen ennustaminen muukalaistulvan vuoksi on aika helppoa. Moraalia ei ole unionin rajan kummallakaan puolella. Katastrofi on edessä väistämättä. Uhreja ovat ennen kaikkea muukalaiset, mutta myös eurooppalaiset. Otteet kovenevat, muureja lujitetaan. Tiedetään, että tulijoiden joukossa on runsaasti jihadisteja, terroristeja.

SITTEN PALJASTUS: olen ajatellut seuraavaa kirjaani. Se on vielä pelkkä ajatusleikki, hahmotelma, jonka toteutuminen on epävarmaa. Tässä siitä osasia:

Stubbin hallituksen aikana Suomi lähettää valtioneuvoston päätöksellä sata viestinnän ja journalismin ammattilaista Harvardiin USA:n propagandakoulutukseen. Kurssitettavina on valtamediamme päätoimittajia, poliittisia toimittajia ja ainakin yksi uutisankkuri.

Tulokset näkyvät. Ylen, HS:n, Ilta-Sanomien ja Iltalehden johdolla mediapoolin jäsenet ylläpitävät päivittäistä vihajournalismia, jonka kohteena on Venäjä. Harvard-kurssin käyneet toimittajat haravoivat sopivia aiheita. ”Hyvät suhteet eivät estä Venäjän hyökkäystä”, kertoo Iltalehden lööppi. Tästä jutun tehnyttä toimittajaa kiitellään. Päätoimittaja pyytää oikein pullakahveille.

Mediapoolin ”sisältöryhmä” kokoontuu säännöllisesti ja linjaa itänaapuriimme kohdistettua hyökkäystä. Putinista maalataan kuvaa häikäilemättömänä ja petollisena despoottina, ulkoministeri Lavrovia sanotaan valehtelijaksi, Venäjän asevoimien epäillään suunnittelevan jotain katalaa.

Ilmaisunvapaus Suomessa on kaventunut, eikä ihme, kun koko mediaa linjaa yhteinen pooli. Sananvalinnat alkavat muistuttaa 1920-luvun Vihan veljien retoriikkaa. Tähän liittyen ne, jotka suhtautuvat Venäjään neutraalisti tai jopa myönteisesti, leimataan trolleiksi, stalinisteiksi tai Putinin sylikoiriksi.

Toisaalta mediapoolin jäsenet pitävät esillä tasavallan presidentin kiiltokuvaa, presidentin, joka siunasi Naton kanssa tehdyn isäntämaasopimuksen ja jonka johdolla Suomi on kuljetettu sotaliiton kynnykselle.

Mihin tällä kaikella pyritään? Sataprosenttisen fiktiivisessä kirjassani kerron operaation syyn, sen vaiheet ja lopputuloksen:

Kuvitelmassani Suomi liittyy Natoon, kun tasavallan presidentin viimeistä virkakautta on vain vähän jäljellä. Nyt hän voi toimia välittämättä Nato-jäsenyyttä vastustavasta tyhmän kansan enemmistöstä, sillä presidenttiys on kohta ohi, suosiosta ei enää tarvitse piitata. Suuri visio on toteutettu!

Lakimiehenä hän on avustajineen löytänyt tavan, jolla jäsenyys voidaan toteuttaa ilman kansanäänestystä ja ilman eduskunnan siunausta. Eduskunta, jonka ohi isäntämaasopimus aikanaan salakuljetettiin, on voimaton ja hämmennyksen tilassa. Joku onneton kansanedustaja kuiskaa, että nyt on häntä heiluttanut koiraa, mutta kuiskaus ei yllä uutiseksi.

Mediapooli on huolehtinut vuosia jatkuneella operaatiollaan siitä, että välit Venäjään ovat lopulta tulehtuneet. Niinpä presidentti voi todeta (fiktiossani) TV 1:n erikoislähetyksessä, että ”tilanne on olennaisesti muuttunut” ja ”Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyden täysimittaisena”. Pelkkä isäntämaasopimus ei riitä.

Uutisankkurin ilme on vakava. Hän pyyhkäisee silmäkulmaansa. ”Viel’ on Suomi voimissaan”, hän sanoo kameraan tuijottaen. Sitten soi Porilaisten marssi.

Teokseni lopussa jotkut Harvard-kurssitetut ovat mukana tasavallan presidentin isännöimillä päivällisillä. Nostellaan maljoja, pidetään hillittyjä puheita sitkeyttä ja taitoa vaatineen operaation onnistumisesta. Joku kertoo, että patsashanke ”Suomen valtiollisen historian merkittävimmälle henkilölle” on vireillä.

Kirjastani tulee omakustanne. Mediapooliin kuuluvat kustantajat eivät sitä julkaise. Vastausviestissään ne toteavat kuin yhdestä suusta, että ”teos on hyvin kirjoitettu, mutta mielikuvituksenne ylittää uskottavuuden rajat”.


¤
Mauno Saari on Torniossa v. 1947 syntynyt, nykyisin Tammisaaressa asuva toimittaja ja kirjailija. Saari on ollut Helsingin Sanomien toimittaja sekä Suomen Kuvalehden, Iltalehden ja Uuden Suomen päätoimittaja. Hän on julkaissut yli 20 teosta, joista suurin osa tietokirjoja. Hän on saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Mauno Saari on toiminut myös kustantajana WSOY:llä, jonka hallitukseen hän kuului.

¤
Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin 5.3.2020 Mauno Saaren blogissa osoitteessa https://www.maunosaari.fi/

85 KOMMENTTIA

  1. Tänään ykkösaamussa oli keskustelua öljynhinnan romahtamisesta, siinä kaksi alan asiantuntaa oikaisi toimittajan ennakkokäsitystä Venäjän khtaamista vaikeuksista asian suhteen.
    Forttumin ja ST1 edustajat totesivat Venäjän olevan paremmin varautunut tällaisiin tilanteisiin, kuin aikaisemmin, ruplan kelluttamisen vuoksi.
    Asiantuntijat arvelivat Yhdysvaltain liuskekaasuntuottajien ja läh-idän öljyntuottajien oleman suuremmissa vaikeuksissa,viimeksimainitut, koska heidän maidensa valuutat on dollarin arvoon sidottuja,eli valutta ei pääse devalvoitumaan.

  2. ”Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok) taas vaatii, että ”Venäjä on saatava ruotuun”. Häkkäsen kypärän leukahihna on liian kireällä. Muuten tämä entisen oikeusministerin älyttömyys ei ole selitettävissä….”

    TÄTÄ USAN JO TUHONNUTTA RUOTUAKO, jota Venäjä näyttäisi karsastavan, Häkkänen tarkoittaa?

    The Hidden Powers Behind the Destruction of America
    The Khazarian Mafia Takes Complete
    Control of the United States of America

    The truth is now out there like never before:

    • Jewish Banking Houses and Mercantile Families (which comprise the International Banking Cartel) were directly responsible for the unlawful passage of the Federal Reserve Act of 1913 and, therefore, accountable for the stealthily engineered booms and busts that have repeatedly shocked the US economy and financially ruined the American people.
    • The official debt of the United States government is $23.1 trillion as of December 2, 2019, which is owed to primarily foreign banking interests that are owned and/or controlled by Jewish banking families such as the Rothschilds and Rockefellers. In this manner is the U.S. Corporation saddled with ever-increasing debt service payments which go right into the pockets of the member banks of the International Banking Cartel (IBC). Chief among the controlling banks is the Bank for International Settlements headquartered in Basel, Switzerland. However, the most predatory and usurious IBC banking institutions are located in the Financial District in the City of London as well as on Wall Street in New York City. Paris, Frankfort, Brussels, Luxembourg, Rome, Madrid, Milan and other Black Nobility financial strongholds are also home to the IBC crime syndicates.

    KEY POINT: The Italian Mafia and the Khazarian Mafia have always been joined at the hip. The Italian bankers of the Black Nobility were primarily Jewish; however, there was a lot of intermarriage with the indigenous Catholic noblemen. These purely political marriages of convenience took place regularly to establish a covert culture whereby the court Jews could thrive under the radar, which they did particularly in Rome and in the wealthy northern Italian enclaves.
    (Source: COUP-IN-PROGRESS: Pelosi, the Mafia and the Black Nobility)

    • The Israeli Government, working in tandem with the Chicago Jewish Mafia and Zionist-controlled Military-Industrial Complex, ordered the assassination of President John F. Kennedy which was actually carried out by the Central Intelligence Agency. There were several reasons why the Khazarian Mafia killed Kennedy, each of which represented a direct threat by JFK to the global power structure bankrolled by the International Banking Cartel. As a matter of historical fact, the Zionist perps went so far as to circulate “Wanted for Treason” leaflets all over Dallas during the week of Kennedy’s assassination. Furthermore, Vice-President Lyndon B. Johnson, a crypto-Jewish politico, was the point-man in the White House overseeing the assassination plot and especially the cover-up. See CHICAGO SUPERMOB: The Jewish Mafia That Killed Kennedy

    • The false flag terrorist attacks carried out on September 11, 2001 were ordered by the International Banking Cartel, overseen by the Khazarian Mafia headquartered in Tel Aviv, and coordinated with Neocon Zionists in Washington, D.C. This well-planned terror operation was carried out to (i) declare the bogus War on Terror, (ii) establish the Stasi-like Department of Homeland Security and (iii) pass the unconstitutional Patriot Act. Each of these events was designed to further strip Americans of their rights and liberties, as well as to lay the groundwork for a future war against the Patriot Movement. There are no other treasonous acts of terrorism which have so prepped the US government to wage a war on its own citizenry. The many Jewish traitors know they have nowhere to run but Israel when these truths are generally known, so they have locked the whole place down until their next big move. See: INDISPUTABLE EVIDENCE CONFIRMS: 9/11 was both an “Inside Job” and “Mossad Job”
    ——
    Conclusion

    Of all the ISMs created by International Jewry, clearly the most dangerous is communism, which eventually transmogrifies into bolshevism wherever it’s set loose. However, it is the International Banking Cartel that funds all the operations that create so much chaos through regime changes and color revolutions, civil wars and warmongering worldwide. The enforcement arm of the IBC has always been the exceedingly violent Khazarian Mafia. The KHAZARIAN MAFIA: You Don’t Know, What You Don’t Know!

    Kaikista kansainvälisen juutalaisuuden luomista ISMeistä selvästi vaarallisin on kommunismi, joka lopulta muotoutuu bolševismiksi kaikkialla, missä se pääsee irti. Kansainvälinen pankkikartelli (IBC) kuitenkin rahoittaa kaikkia operaatioita, jotka luovat suuren määrän kaaosta hallinnon muutosten, värivallankumousten, sisällissotien ja sodanlietsonnan avulla maailmanlaajuisesti.
    IBC: n täytäntöön paneva ja toimiva käsi on aina ollut erittäin väkivaltainen Khazarian mafia.
    http://themillenniumreport.com/2019/12/the-hidden-powers-behind-the-destruction-of-america/

    KHAZARIAN MAFIA (KM): Et tiedä, mitä et tiedä!
    The Hidden History of the Incredibly Evil Khazarian Mafia (Updated)
    At the Syrian Conference on Combating Terrorism and Religious Extremism December 1, 2014 — in his Keynote address, Veterans Today Senior Editor and Director Gordon Duff disclosed publicly for the first time ever that World Terrorism is actually due to a large International Organized Crime Syndicate associated with Israel.
    The Rothschild KM has hijacked Judaism, patterned it off of Babylonian Talmudism (Luciferianism or Satanism), and gained control over the banking and Wall Street professions in general, Congress, the major mass media; along with most wealth and economic means of success.

    Thus, the Rothschild KM could pass out wealth and success to those Judaics who drank their Kool-aide and use them as cutouts, assets and Sayanims. In this manner, the Rothschilds hijacked Judaism.
    Their financing of the Israeli Knesset and construction of it using Freemason occult architecture displayed their commitment to the occult and Babylonian Talmudism and all the evil accompanying it, including child sacrifice to their secret god Baal.
    They set up a NWO system called World Zionism which taught and inculcated susceptible Judaics with a paranoid group delusion of racial superiority, which assumed that all Gentiles were intent on mass-murdering all Judaics.

    The Rothschilds hijacked Judaism. — Rothschild kaappasi tai otti haltuunsa Juutalaisuuden, siis juutalaisen Talmudismin ja sen oppiin itsensä kytkeneet rahaa ja maailmanvaltaa himoitsevat sionistit.
    …. lisää linkin valaisevasta artikkelista
    http://themillenniumreport.com/2018/06/the-khazarian-mafia-you-dont-know-what-you-dont-know/
    ——–
    Toivottavasti Mauno tuo sinun ajatusleikkisi konkretisoituu ja kirjasi näkee päivänvalon. Pikku hiljaa alkaa näyttää siltä että sille voisi jopa löytyä lukijoitakin.
    Jospa kansa ei lopulta sittenkään ole valmis alistumaan esoteerisen muurari-eliitin ruotuun?
    Ja mitä enemmän se saa tietoa siitä mitä kulissien takana puuhataan sitä suurempi tuo vastaan panemisen mahdollisuus on.

    • Mafian ote tiukka ’Pyhästä maastakin’
      Pastori kiistää Israelin raamatullisen identtisyyden – ja saa väen kiukustumaan sanoessaan ettei Nyky-Israelilla ole yhteyttä Raamatun tai ’Jumalan Israeliin’.

      ”Millään kiistanalaisilla näkökannoilla, jotka olen omaksunut yli neljänkymmenen vuoden aikana ministeriössäni, en ole KOSKAAN saanut samanlaista vihaa kuin nyt … ja sen vuoksi, että kantani on, että nykyinen Israelin valtio ei ole Raamatun Israel tai ”Jumalan Israel”. (Gal. 6:16.)
      Tämä kantani EI perustu rasismiin tai ennakkoluuloihin tai mihinkään vastaavaan. Se perustuu tiukasti pyhien kirjoitusten tutkimukseen ja ymmärtämiseen. ”
      Miksi on niin, että niin monet kristityt ovat niin riippuvaisia ​​sitoutumisesta nykyiseen Israelin valtioon, että se on olennainen osa heidän kristinuskoaan?

      Jos luulet Koraanin olevan huono, kokeile Talmudin lukemista. Viitteenä, Jeesusta vihanneet fariseukset olivat uskollisia Mishna-opettajia, suullisten perinteiden, jotka myöhemmin muodostivat Talmudin. Toisin sanoen fariseukset olivat talmudisteja. Ja kuten luultavasti tiedät, Jeesus tuomitsi heidät voimakkaasti.

      Mieti myös: Tel Aviv on homoseksuaalisuuden kansainvälinen pääkaupunki. … Israelin hallitus maksaa myös naisille abortin saamisen vauvan kehityksen missä tahansa vaiheessa. … Israel tunnetaan maailmanlaajuisesti turvasatamana kaikenlaiselle kansainvälisten rikollisjoukkojen rahanpesulle, etenkin Venäjältä. Tietovuoto: 2009 Yhdysvaltain suurlähetystö olisi varoittanut Israelia vaarasta tulla ”luvatuksi maaksi ”järjestäytyneelle rikollisuudelle.

      Pastor Denies Israel’s Biblical Identity – Angers Flock — Nyky-Israelilla ei yhteyttä Raamatuun tai ’Jumalan Israeliin’, sanoo pastori.
      ”With all of the controversial positions I have taken over my forty-plus years in the ministry, I have NEVER received the hate-filled opposition I am receiving right now because of my position that the modern State of Israel is NOT the Israel of the Bible or the ”Israel of God.” (Galatians 6:16) That position is NOT based on racism or prejudice or anything of the kind. It is based strictly on my study and understanding of the Holy Scriptures.”
      So, why is it that so many Christians are so dependent upon a commitment to the modern State of Israel to the point that it is part and parcel to the very core of their Christian faith?
      If you think the Koran is bad, try reading the Talmud. As a point of reference, the Pharisees that hated Jesus were devout disciples of the Mishnah, the oral traditions which later formed the Talmud. In other words, the Pharisees were Talmudists. And, as you probably know, Jesus strongly condemned them
      Consider, too: Tel Aviv is the international capital of homosexuality. … Also, the government of Israel pays for women to receive an abortion at any stage of the baby’s development. … Israel is known globally as being a safe haven for all kinds of money laundering for international criminal gangs, especially from Russia. ”A leaked U.S. embassy cable in 2009 warned that Israel was in danger of becoming a ’promised land’ for organised crime.
      http://www.americanfreedomunion.com/pastor-denies-israels-biblical-identity-angers-flock/
      https://www.henrymakow.com/2017/02/Pastor-Who-Spurns-Israel%20.html

  3. ”Mediapooliin kuuluvat kustantajat eivät sitä julkaise”

    Mediapooli ei ota mitään kantaa siihen mitä kukakin julkaisee tai saa julkaista. Se keskittyy median toimintavarmuuteen kriisitilanteissa.
    Oot vainoharhainen kaveri.

    Jos kaikki julkaisijat sanovat, että satukirjaosastolle kuuluu, niin kannattaa miettiä onko vika kaikissa muissa vai sinussa.

    • Totuudenonkija: ”Se keskittyy median toimintavarmuuteen kriisitilanteissa.”

      Olet näköjään huumorimiehiä (vai naisia?).

      No tokkiinsa, ollaanhan me nytkin kriisitilanteessa. Oltu jo kymmeniä vuosia.

      Joten Mediapoolia todella tarvitaan. Jos ei muuten, niin ainakin lietsomaan kriisitunnelmia.

  4. Loistava ’visio’ Mauno Saarelta, ja olennaista tässä – ”Epäilemättä Kremlin muuri tärähtelee Häkkäsen lausunnon vuoksi. Ei pelon vaan naurun takia” – on se, että kaikki kansalle syötetyt syyt politiikan järjettömyyksistä on teatteria. Kun olen tälläinen unien näkijä, niin kerronpa teille yhden Mauno Saaren kirjoitusta liippaavan unen tai jonkinlaisen vision, jonka näin noin kuusi vuotta sitten.

    Näin unessa pienen ryhmän tummiin pukuihin pukeutuneita miehiä – paikka oli EU, ja yksi tässä pyöreässä ringissä seisovista miehistä oli Suomen pääministeri Alexander Stubb. Nämä miehet olivat kokoontuneet siksi, että he tekivät yhdessä salaisen sopimuksen. Sopimuksen teon jälkeen jälkeen miehet käärivät oikean puoleiset hihansa ylös, ja heidän ranteiden sisäpuolelle tatuoitiin arabialaisia kirjaimia – ja siihen heräsin!

  5. Mistä lähtien siviilien, sairaaloiden, koulujen, torien ja pakolaisleirien pommittaminen on ollut laillista toimintaa?

    Kyllä se vastavalkean ulkopuolella on laitonta toimintaa, vaikka kuinka koetatte valkopestä sitä.

    • Eivätpä tarkasti dokumentoidut ja ilmeisen tahallisetkaan iskut potilaita täynnä oleviin sairaaloihin ole juuri mihinkään johtaneet – ks. alla. Venäjän tekemistä iskuista on kovasti puhetta, mutta onko niistä läheskään tuon tasoista näyttöä vai voisiko kyseessä olla ainakin osin propaganda? Ja mitä ylipäänsä tulee siviiliuhreihin, yksin Raqqan pommituksissa kuoli ainakin 1600 siviiliä (BBC). Jostain syystä näistä lännen ja kumppanien oheisvahingoista ei paljoa puhuta.

      https://vastavalkea.fi/2015/12/08/laakarit-ilman-rajoja-vaatii-tutkimusta-sairaalaiskusta/

      • Valkopeset Venäjän rikoksia sillä että samaa tekee myös joku toinen murhaaja.

        Samasta propagandatyöstä maksetaan palkkaa pietarissa. HoxHox, vink vink.

        • Jos nimettömät kansalaisjärjestöjen jäsenten todistukset riittää Venäjän syyllisyyden todistamiseen kuten viimeisessä YKn raportissa Idlipistä niin silloin kyllä puolustelee ja peittelee jihadistiNATOterojen sotarikoksia joista on tietoja riittävästi ja alQaita ja ISIS on YKn mukaan terroristijärjestöjä vaikka ei NATOn mielestä. Idlipin terot ei ole syyrialaisia vaan ulkomaalaisia ja kaikki siviilit jotka on nyt taisteluja paenneet on näiden terojen omaisia. Idlipin alkuperäinen syyrialainen väestö pakeni sieltä jo kun NATOterroristit saapui sinne ja sitä ennen. On oikeuden mukaista että Idlipin NATO terot ja Turkin joukot ajetaan idlipistä pois ja alkuperäiset asukkat pääsee kotiin takaisin.

  6. Venäjä lännen ruotuun ei taida onnistua ellei Venäjällä tule valtaan joku NATOmielinen 5. Kolonna mikä ei ole kovin todennäköistä. Mediapoolin vaikutus on näkyvissä Suomen mediailmastossa mutta myös poliitikkojen maailman katsomuksessa, mikä on kaikilla puolueilla uuslipilaarinen keskimäärin eli arvopohjainen maailman kuva aikaisemman laillisen ja sopimuspohjaisen maailman kuvan sijasta.
    Uuslipilaarinen maailman kuva on koko länsimaiden yhteinen ja se antaa haukkua eri maiden presidenttejä diktaattoreiksi, pommittaa ja miehittää muita maita laista piittaamatta ja harrastaa muuta ilkeyttä kuten banneja, saartoja, biologista ja salaista sotaa muita maita vastaan ja ennen kaikkea länsimaat on median mukaan aina oikeassa.
    Uuslipiraalismi on kuin tunnepohjalla tehtävää päätöksen tekoa vaikka sillä on ainoastaan tavoitteena kapitalismin oligarkkien voittojen ja vallan tavoittelu eikä mikään lipiraali oikeuden mukaisuus kuten nimestä voisi päätellä.
    NatoTurkin ja Venäjä suhde Syyriassa on kissa ja hiiri leikkiä mutta siinä Syyria taas eteni ja säilytti asemansa Idlipin rintamalla uuden tulitaukosopimuksen perusteella eli Venäjällä on joku suunnitelma Idlipin vapauttamiseksi mutta Turkki on ruvennut tuomaan sinne omia joukkojaan ja toivottovasti tulitaukosopimuksen toteuttamiseksi eikä NATOterojen tukemiseksi tai Idlipin liittämiseksi Turkkiin.
    Venäjä ottaa kyllä huomioon EUn ja NATOn kuten tulitaukosopimus Syyriassa Turkin kanssa osoittaa mutta ei luovu tukemasta Syyriaan sen alueensa haltuunotossa vaikkakin vaiheittain.
    Suomi on ajanut itsensä nurkkaan boikotoimalla systemaattisesti Venäjää kaupallisesti sekä naapurisuhteissa ja se näkyy Suomen velkaantumisessa, työllisyydessä ja taloudellisessa toiminnassa kun muut maat on ottaneet Suomen paikan Venäjän ystävämaina ja Suomi on Venäjälle enää kaupakäynnin kohde ja ilkeä naapuri.

    • Lyhyesti: Muuraripresidenttimme klaaneineen on kansan selän takana uhrannut maamme KM (Khazarian Mafia):n Nwo- agendalle.
      Eihän siltä kukaan järkeään käyttävä ja tosiasioita tutkiva voi mitenkään ummistaa silmiään.
      Kansa on joko halunnut tätä kun Presidentti nauttii kuitenkin v-median mukaan kansan suuren enemmistön tukea eikä eduskunta ole tehnyt elettäkään tätä maamme uhrausta vastustaakseen.
      Tai sitten kyse on ’pöllö’- tai v-median aivopesun avulla tuotetusta suuren luokan värisokeudesta.

    • Tiedetään, että venäläiset arvostavat Suomea ja suomalaisia, ja toisaalta Venäjälle on tärkeää säilyttää vakaat suhteet meihin, mikä näkyy korrektissa suhtatumisessa, vaikka sietämistä varmasti on ollut (isäntämaasopimus, vieraat joukot maaperällämme, Naton lahkeessa roikkuminen jne.).

      Jos Venäjä voisi vielä luottaa Suomeen niin, ettei se koskaan aiheuta (välillistä) uhkaa sille, kuten Paasikivi linjasi, naapurisuhteet olisivat hyvällä pohjalla.

      Mutta mitä tekee Suomi? Virallinen Suomi ynseilee, pitää etäisyyttä, ruokkii epänormaaleja naapurisuhteita jne., epävirallinen Suomi taas jatkaa median johdolla ”rajalla räkyttämistä”, kuten takinkääntäjä ja peluri Soini osuvasti asian ilmaisi.

      Paras ”ystävä”, jolle ollaan kuuliaisia, on siis haettava kaukaa, ja vihollinen läheltä. Tätä perustellaan virallisesti! Venäjän ”aggressiivisudella ja arvaamattomuudella”, mitä onneksi on ollut viime aikoina pakko suhteuttaa. Tosiasiassa Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut erittäin johdonmukaista ja pitkäjänteistä.

      Venäjä on siis virallisesti vihollismaamme, josta tietenkin voi laukoa mitä vain, lähdekritiikki ei ole tarpeen, kaikki negatiivinen osuu ja uppoaa. Olemme osaltamme määrittämässä Eurooppaa uudelleen, jossa sen itäraja myötäilee Venäjän länsirajaa, mikä on ällistyttävää. Ei ihme, että Gorba on pettynyt.

      Muistanette Juicen laulun, jossa sanotaan mm. että ”ryssät haisee pahalle ja juutalaiset esinahalle”. Jos sanoituksessa ei olisi mainittu ”valittua kansaa”, soisikohan kappale edelleen radiossa?

      Joka tapauksessa laulun julkinen esittäminen voisi tuoda syytteen ”kiihottamiseesta kansanryhmää kohtaan”, koska juutalaiset ovat tällainen erityistä suojelua vaativa ”kansanryhmä”. Venäläisiä taas voi sanoa vaikka miksi, ryssiksi, jotka eivät muutu vaikka ”voissa paistaisi” (alun perin sanonta kuului ”Saku on saku vaikka jne.).

      Onneksi venäläiset osaavat huonosti suomea ja saavat pitää illuusionsa fiksuista suomalaista ja ”ystävällismielisestä” Suomesta. Toki meillä näyttää olevan edelleen suuri, vähemmän äänekäs joukko, joka ei ole ollut vedätettävissä, mistä heikko Naton kannatuskin kertonee.

      Muuten: Miten pitäisi puhua, jottei leimautuisi ”venäjämyönteiseksi”? Jos et arvostele tai tuomitse itänaapuria, hauku sen johtajia valehtijoiksi, presidenttiä diktaattoriksii jne., päädytkö välittömästi epäilyttävien listalle? Oliko Bush nuorempi sittenkin oikeassa: jos et ole puolellamme, olet automaattisesti vastapuolella? Ja onko pahin synti puolustaa hyviä naapurisuhteita?

  7. https://journal-neo.org/2020/03/02/some-emerging-truths-about-ukraine-and-the-crash-of-mh-17/

    Venäjän piikkiin laitettiin myös malesialaiskoneen MH 17 alasampuminen 2014. Ja Suomen media toisti tätä myös eilen, tietäen että jopa tekijät tulivat Venäjältä.

    Näin ei tiettävästi milloinkaan tapahtunut. Australialainen huippujuristi James O’Neill kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan yhteenvetoa tietämyksen nykytilasta. Sekä Australiassa että Hollannissa haistettiin heti palaneen käry, nämä maat menettivät eniten uhreja ja se herätti siellä erityistä mielenkiintoa. Olihan asetelma outo, että toinen kahdesta mahdollisesta epäillystä, Ukraina, sai osallistua selvitykseen ja jopa ohjata sitä veto-oikeuden turvin.

    O’Neillin mukaan yhä useammat tiedot viittaavat siihen, että kone ammuttiin alas hävittäjälentokoneen toimesta. Tästä oli heti alkumetreiltä esitetty epäilyjä. Mm. Saksan ilmavoimien kenraali Hermann Hagena sekä eversti Bernd Biedermann ovat esittäneet näin todennäköisesti tapahtuneen. O’Neill kertoo hollantilaisen toimittajan Max van der Werffin saamasta selonteosta, jonka on tehnyt Hollannin puolustusvoimat. He ovat jo v. 2016 ilmestyneessä selvityksessä todenneet paikantaneensa kaikki ns. BUK-asemat, sekä Venäjän että Ukrainan puolella. Selvityksen mukaan mikään BUK-asema ei ole ollut sellaisella etäisyydellä koneen lentoreitistä, että maaohjusta olisi voitu käyttää, eikä sellaisen laukaisusta myöskään ole havaintoa. Saksalaisasiantuntijat ovat todenneet, että koneen vauriot viittaavat hävittäjän käyttämiin konetuliammuksiin sekä hävittäjäohjukseen.

    Ukraina on todistettavasti jäänyt kiinni valehtelusta useita kertoja. Jos Venäjä olisi tekijä ei Ukrainalla pitäisi olla syytä salailuun ja valehteluun. Väitettiin että sotilaskäytön tutkat olivat poissa käytöstä koska koneet eivät muka lentäneet. Tämä oli kaksinkertainen valhe, sillä koneita oli ilmassa lukuisten silminnäkijöiden mukaan ja myös eräs tutka-aseman käyttäjä on vahvistanut tutkien olleen toiminnassa. Tutkadata näet kertoisi mitä tapahtui. MH 17 – konetta opastanut naispuolinen lennonvalvoja on kadonnut jäljettömiin. Alasampumiseen liitetty lentäjä Voloshin on tehnyt itsemurhan, lennonvalvonnan ääninauhat ovat kadonneet, lista on lähes loputon.

    Max van der Werffin mukaan Hollanti ei ole saanut mitään tietoja USA:lta, jolla oli sekä sateliitti että AWACS-kone alueella. Kun Iran ampui alas ukrainalaiskoneen USA luovutti tietonsa välittömästi.
    Huom: linkki van der Werffin sivustolle ei toimi mutta se löytyy googlesta.

    • Minullahan on tiedonjulkistamislain (Freedom of Information Act) mukainen tietojenluovutuspyyntö vetämässä amerikkalaisten MH-17-todisteista (satelliittitiedot ym). Tiedot piti luovuttaa aiemman arvion mukaan viime syyskuussa.

      • Mikä tahansa seikka voidaan määritellä valtion turvallisuutta vaarantavaksi, joten aika monta syyskuuta voi tulla ennen tätä tietoa. Kuvaavaa on, etteivät edes USA:n tiedustelupalvelun entiset virkamiehet saa tietoja ulos.
        Italiassa oli tämä Itavia-tapaus, oliko 1980, jossa Gaddafin kone piti pudottaa, mutta Gaddafia varoitettiin ja hänen koneensa käänsi kohti Maltaa. Pudotettiin väärä kone, Itavian DC-9 matkustajakone. Kesti yli 20 vuotta ennen kuin Italian valtion edustaja myönsi, että omaiset olivat koko ajan olleet oikeassa, kone oli ammuttu alas hävittäjän toimesta eikä ollut joutunut teknisiin ongelmiin. Useampi todistaja kuoli sinä aikana inhimillisesti katsoen liian varhain mutta ei oman käden kautta.
        Myös Lockerbie-oikeudenkäynti oli näytösoikeudenkäynti, kuten useampi toisistaan riippumaton tutkija on osoittanut.
        Tarvitaan joku täsmällinen tietovuoto, joka voi tulla tai sitten ei. Jos toinen pilotti teki itsemurhan ja toinen pudotettiin ns. manpadilla eli kannettavalla ohjuksella, nämäkin todistajat ovat lopullisesti poissa, samoin kuin lennonvalvoja. Reikien materiaalianalyysi antaisi kuulemma vastauksen mutta rei’istä on vain otettu meteoriitin iskun poissulkeva koe, mikä jo sinänsä kertoo, ettei tarkkaa tietoa halutakaan.

      • Kuten olen monasti tuonut esille, on aika lapsellista ruikuttaa niiden satelliittikuvien perään (satelliittikuva laukaisusta), kun kaikki tietää ettei sellaisia ole olemassa.

        Mutta se satelliittikuvien perään ruikuttaminen on osa Venäjän propagandaa, jossa Vastavalkea on mukana.

        Westerbeke kertoi suunnilleen näin: ”Westerbeke writes that there is no video footage of the missile launch. There is also no satellite images due to the cloud cover on the day of the disaster.”

        Paikallisten kuvaamista videoista, kuvista ja sääsatelliiteista näemme että alue oli pilvien peitossa BUK lavetin tuliasemaan ajosta ampumiseen asti.

        • niin kyllähän se kimmo paapattaa kaikkee jota propagandakoneistonsa kehottaa,ja lisäilee vielä omaa kerrontaansa ”tukemaan” tarinoita.parhaat argumentit yleensä,joilla on kumoavinaan vastaväitteitä,on tyyliä ”se on venäjänmielinen” tai ”venäjän ystävä” tai jotain muuta yhtä ”painavaa” todistetta.joilla ei todista muuta,kuin,että itsellään ei löydy taskuistaan muuta argmenttia,ja linkkiä tulee,voisko sanoa että länsimielisistä lähteistä,usein jopa venäjä vihamielisistä lähteistä.mutta jotenkin (vaikka historian olis pitäny opettaa) ei pysty sieltä löytään edes mahdollisuuta propagandasta,kaikki kelpaa.
          itse kyllä epäilisin enemmän tahon,joka vihamielinen johonkin suuntaan,levittelevän valheita,kuin jos on ”ystävä”
          ajniin,ja eikö satelliitit näe pilvien läpi?no,varmaan osaat kohta tietävänä kertoo,että juuri ukrainan yllä oli tyyppiä,joka ei näe

          • Faktat on faktoja.

            ”eikö satelliitit näe pilvien läpi?no,varmaan osaat kohta tietävänä kertoo,että juuri ukrainan yllä oli tyyppiä,joka ei näe”

            Mikään satelliitti ei näe pilvien läpi valon aaltopituudella.

            Ainoa tapahtuman aikaan yläpuolella ollut satelliitti oli 40000km korkeudessa ja mittasi infrapunasäteilyä.

            Tutkasatelliittia ei ollut kohdalla.

            Faktat faktoina OY ABcdefghijklmnå

          • valon aaltopituudella.joopajoo,varmaan tarkoitus olla olevinaan oikeinkin tieteellinen ”lausunto”.
            et viittis kertoa mitä valon aaltopituutta tarkoitat?kun ”tietoa” olevinaan
            ja faktat faktoina,sulla ei oo ensimmäistäkään omaa mielipidettä,muutenhan noinkin vakava kaksinaismoraali ei olis mahdollista.
            paikasta ja ”syyllisistä” tai ”syyttömistä” riippuen samoista teoista ei pitäis olla kuin yhtä mieltä,mutta kimmolla sillä ei vaikutusta,vaan aina tietyn koalition tarinointia tukee horinas

          • Jos ei fysiikasta mitään ymmärrä, silloin näitä asioita ei ymmärrä ja on täysin valemedioiden vietävissä.

        • BBC sensuroi oman paikanpäältä tehdyn dokumentin, jossa silminnäkijät kertoivat pilvien alapuolella lennelleistä hävittäjistä. Äskettäin Hollannissa vuodettiin dokumentteja, jotka pohjautuivat NATOn satelliittikuviin. Dokumenttien mukaan BUKeja ei ollut asemissa.

          • ”BBC sensuroi oman paikanpäältä tehdyn dokumentin, jossa silminnäkijät kertoivat pilvien alapuolella lennelleistä hävittäjistä.”

            Olen käynnyt läpi kyseisen BBC dokumentin (video) ja kirjoittanut siitä koosteen, en nyt löytänyt sitä. Lyhyesti: ”leidit” valehteli.
            (eikä kertoneet pilvien alla lentäneistä koneista vaan MH17 alla lentäneistä)

            Täällä perustelut miksi valehtelu: https://drive.google.com/file/d/1cej6zHhmWb3glFFmrmjoiLab5TcTQApw/view
            (he eivät voineet nähdä, koneita ei ollut ilmassa <- faktoja)

            "Äskettäin Hollannissa vuodettiin dokumentteja, jotka pohjautuivat NATOn satelliittikuviin."
            En huomannut että olisivat pohjautuneet satelliittikuviin.
            Miksi väität niin? Käskikö Max sinunkin valehdella?

            "Dokumenttien mukaan BUKeja ei ollut asemissa."

            Dokumenttien mukaan Venäjän armeijan ja Ukrainan armeijan BUK asemat oli niin kaukana MH17 tuhopaikasta että niistä ei voinut MH17 konetta ampua.

            Lisäksi dokumentit sanoivat että Ukrainan asemista ei BUKit olis myöskään päässeet tai kerinneet niin lähelle että olisivat voineet ampua.
            Venäjän armeijan asemissa olleille bukeille dokumentti ei tuota rajoitusta esittänyt.

            Vuodetut dokumentit siis vahvistaa sen mitä JIT on julkistanut.

    • >Venäjän piikkiin laitettiin myös malesialaiskoneen MH 17 alasampuminen 2014.

      Venäjä itse otti sen porukkansa niskoille, alle tunti tapauksen jälkeen.
      Kun siviiliuhrit paljastuivat alkoi lapsellisten väärennösten tekeminen.

      >Ja Suomen media toisti tätä myös eilen, tietäen että jopa tekijät tulivat Venäjältä.

      Faktat ei ole samaa kuin ”pravda”, siksi faktat ei muutu.

      >Olihan asetelma outo, että toinen kahdesta mahdollisesta epäillystä, Ukraina, sai osallistua selvitykseen ja jopa ohjata sitä veto-oikeuden turvin.

      Tämäkin on sitä vanhaa Venäjän propagandavalhetta jota jaetaan.
      Missään ei ole todisteita että mitään veto oikeutta olisi olemassa, vain normaali NDA.
      JIT on moneen otteeseen toistanut ettei kenelläkään ole veto oikeutta tutkimuksessa.
      Jo 2015 oli varmistunut ettei Ukrainalla ollut mahdollisuutta tehdä sitä mitä MH17 koneelle tapahtui.

      >O’Neillin mukaan yhä useammat tiedot viittaavat siihen, että kone ammuttiin alas hävittäjälentokoneen toimesta. Tästä oli heti alkumetreiltä esitetty epäilyjä.

      Heti tuoreeltaan kapinalliset ja Venäjän televisio + uutistoimistot kertoivat kapinallisten ampuneen AN26 koneen 17.7.2014 Torezin lähellä.
      Sama käy ilmi myös eilen julki tulleista kapinallisten todistajalausunnoista.

      Noin tunti sen jälkeen paljastui totuus ja pari tuntia sen jälkeen tuli julkisuuteen valheet Ukrainalaisesta hävittäjästä.

      Venäjän julkaiseman datan perusteella ollaan nykyisin 100% varmoja ettei ilmassa ollut Ukrainan lentokoneita. Vain matkustajakoneita ja Venäläinen lennokki tai helikopteri.

      >hollantilaisen toimittajan Max van der Werffin saamasta selonteosta, jonka on tehnyt Hollannin puolustusvoimat. He ovat jo v. 2016 ilmestyneessä selvityksessä todenneet paikantaneensa kaikki ns. BUK-asemat, sekä Venäjän että Ukrainan puolella. Selvityksen mukaan mikään BUK-asema ei ole ollut sellaisella etäisyydellä koneen lentoreitistä, että maaohjusta olisi voitu käyttää, eikä sellaisen laukaisusta myöskään ole havaintoa.

      Aivan oikein. Ohjusta ei ole voitu ampua Ukrainan armeijan tai Venäjän armeijan BUK asemista Ukrainasta tai Venäjältä.
      Eli tulos vastaa sitä mitä yleisesti tiedetään.
      Ohjus laukaistiin venäjän tukemien kapinallisten alueelta.

      >Ukraina on todistettavasti jäänyt kiinni valehtelusta useita kertoja. Jos Venäjä olisi tekijä ei Ukrainalla pitäisi olla syytä salailuun ja valehteluun.

      Ukraina on ”syyllinen” siihen ettei se toiminut kyllin ripeästi ilmatilan sulkemiseksi.

      > Väitettiin että sotilaskäytön tutkat olivat poissa käytöstä koska koneet eivät muka lentäneet.

      Missä noin on väitetty?
      Siviilipuolen tutkat oli pois käytöstä.
      Sotilaspuolen ikivanhat tutkat ei kyenneet tallentamaan.

      Myöhemmin löydettiin yksi testauskäytössä ollut ilmapuolustuksen mobiilitutka joka oli tallentanut tapauksen.

      Riittävän varmuuden ilmatilasta antoi kuitenkin Venäjän kaksi primääritutkaa.

      >lennonvalvonnan ääninauhat ovat kadonneet, lista on lähes loputon.

      Kaikki on Venäjän lapsellisia valheita.
      Lennonvalvonnan ääninauhat on analysoituna ja purettuna 2015 julkaistussa onnettomuuden tutkinnan loppuraportissa.
      DSB loppuraporttiin on Venäjän siunaamana sisällytetty tarkistettu lentotallenteiden sisältö.

      Venäjä on myös samaa mieltä tutkinnan kanssa MH17 alasampumiseen käytetystä aseesta: BUK ohjus.

      >Max van der Werffin mukaan Hollanti ei ole saanut mitään tietoja USA:lta,

      Sekin on silkkaa valehtelua.
      USA on julkistanut tietonsa sekä jakanut raakadatan tutkijoille, kuten tutkijat ovat toistuvasti kertoneet.

      Max jäi MH17 valehtelusta kiinni jo 2014. Nykyisin hän tekee täysipäiväisesti Venäjän propagandatyötä yhdessä Janus Putkosen ja RT.com toimittajattaren kanssa.

      >jolla oli … AWACS-kone alueella.

      Valehtelua tuokin. DSB loppuraportista voit lukea totuuden.

      >Kun Iran ampui alas ukrainalaiskoneen USA luovutti tietonsa välittömästi.

      Tapaukset on täysin erilaiset.
      Iran on USA:n jatkuvassa tiedustelun keskiössä, toisin kuin Ukraina oli.
      USA ei ole luovuttanut tietojaan Iranin tapauksesta, mutta se on esitellyt niitä asian osaisille viranomaisille.
      Iran estää tutkinnan etenemisen, vaikka tunnusti ampumisen. Venäjän media on osoittanut harmistuksensa tunnustuksesta (kuvastaa Venäjän median toimintaperiaatteen).

      MH17 tapaus oli ensimmäinen jossa USA skannasi jälkikäteen datansa läpi ja löysi lämpöjäljen BUK ohjuksesta, noin 5 tuntia tapauksen jälkeen. Heillä on sittemmin ollut helpompaa toistaa sama harjoitus.

      • Koska olet noin hyvin informoitu ota yhteyttä VIPS:iin Veterans Intelligence Professionals for Sanity, turhaa vaivaa näkevät. Tai Saksan ilmavoimiin, heilläkin puutteelliset tiedot. Tai Hollannin sotilastiedusteluun. Siis kyllä, he tutkivat tietysti koko alueen, Ukrainan laidasta laitaan, etenkin kapinallisalueen, sekä Venäjän länsirajan.

        • ”Siis kyllä, he tutkivat tietysti koko alueen, Ukrainan laidasta laitaan, etenkin kapinallisalueen, sekä Venäjän länsirajan.”

          Oikeudessa kerrottiin:

          These two leaked reports refer to a previous report which clearly states that this military information is limited to locations where ‘activity [involving Buk systems] has been observed over longer periods of time in June and July 2014’. So the MIVD does not conclude that there was no Russian Buk system present in eastern Ukraine on 17 July 2014, as suggested by the website. The MIVD report concerns only locations where Buk systems were stationed for longer periods of time. Short operations, whereby a Buk system is delivered, used and removed immediately, fell outside the scope of the MIVD’s observations, as described in the reports.

          Uskoakko viranomaisia vaiko todistettuja valehtelijoita. Totuus on sinulle toki epämiellyttävä.

          Juuri tällaiset vastavalkeat tukevat venäjän disinformaation jakamista. Jokaisessa maassa on omat kätyrit asiaa hoitamassa ja käyttämässä sananvapautta rikollisiin tarkoituksiin.

          • +
            Lisäksi vuodettua dokumenttia tutkimalla käy ilmi että selonteon mukaan Ukrainan armeijan asemista ei ollut mahdollista realistisesti siirtää TELAR laitetta ampumaetäisyyden päähän MH17 tuhon alueesta. Sitä estettä/rajoitetta ei venäjän asemissa ollut.

      • Max:n nettisivuista kerrottiin oikeudenkäynnissä:
        ”This website’s goal is therefore not to share information in a responsible, journalistic manner, but rather to spread disinformation.”

        Saman voisivat sanoa vastavalkeasta, jos suomea ymmärtäisivät.

      • Näyttää kovin paljon liikkuvan ”valhetta” tämän asian ympärillä, otappa sitten selvää kuka valehtelee eniten.
        Kun silloin ajallaan MH17 putosi, ei kerennyt kukaan sitä ”raakadataa” seulomaan kun Barack Obama julisti Venäjän ampuneen matkustajakoneen alas ja kaikkien kuolleen.
        Aikanaan ihmeteltiin että USAn KeyHole satelliitti sattui kuin vahigossa olemaan alueen yllä ainoana todistajana tapahtuneesta ja odotimme jännittyneinä koska sen ”raakadata” saadaan kehitettyä ja pääsemme tuomitsemaan Venäjää virallisesti. No, odotamme vieläkin sillä itse nykypäivän voimakkain ase, Media, oli pantu liikkeelle ja sille alettiin syöttää ns. ”lähteistä” tuota ensimmäistä ”tietoa” tukevaa materiaalia. Lähde oli puhjennut kun kone tuli alas, se oli pääasia, vainajat olivat vain pakotepolitiikan välikappaleita. Eliot Higginsin Bellingcat otti ohjat ja alkoi tekemään lisää sopivaa materiaalia ja ihan ruudun äärellä ns. ” netin raakadatasta” ja dataa löytyi, puheluja ja kuvia ja videoita ja verkko Venäjän ympärillä kiristyi ja pakotteet on päällä edelleen.
        Jännityksellä odotamme nyt kuinka Putin tuomitaan poissaolevana. Onko syyttäjä myös syytettyn puolustaja vai onko siinä eturistiriita. Aika näyttää miten ”sokea” oikeus on.
        Olennaistahan tässä on edelleen että Atlantic Counchill ja Bellingcat voivat ruokkia sitä MEDIAA ja Mediapooli voi riemumielellä kertoa oikein ”juridista” materiaalia Venäjän kataluudesta ja kieroilusta.
        Ihmetyttää kun Venäjää on moitittu yhteistyöhaluttomuudesta vaikka on edellisen ”todistuksen” mukaan todistanut omaa syyllisyyttään luovuttamalla tietojaan.
        Toki Venäjä luovuttikin tutka- ja satellittitietonsa mutta kuten olettaa saattaa ne eivät vakuttaneet lännen ”faktantarkastajia”, joka sekin on loogista koska kyse oli suunnitellusta operaatiosta jolla oli tietty tarkoitus.
        Sen vuoksi oli itse tapahtuma suunniteltu niin ettei sille ole liikoja ”silmäpareja” näkemässä eli vain USAn satelliitti oli rikoksen todistajana ja Venäjän ja Ukrainan satelliitit olivat silloin toisaalla. Onkin oletettavaa ettei USA voi koskaan tunnustaa suunnitelmallista tekoaan, ainakaan se ei ole sitä pitänyt tapanaan aiemminkaan eikä jälkeenkään.
        Kuitenkin Ukrainan armeijan BUK pattereita oli kantomatkalla ja tapahtuman jälkeen häippäsivät paikalta. Myös hävittäjä oli maisemissa.
        http://xn--80ahclcogc6ci4h.xn--90anlfbebar6i.xn--p1ai/multimedia/photo/gallery.htm?id=17402@cmsPhotoGallery

        • >Näyttää kovin paljon liikkuvan ”valhetta” tämän asian ympärillä,

          Jep. Ensimmäisissä Venäjän uutisissa oli väärin vain se että kone oli MH17 eikä AN26.

          >otappa sitten selvää kuka valehtelee eniten.

          Venäjä on tuottanut ainakin pitkälti yli toistasataa selvää valhetta.

          >Kun silloin ajallaan MH17 putosi, ei kerennyt kukaan sitä ”raakadataa” seulomaan kun Barack Obama julisti Venäjän ampuneen matkustajakoneen alas ja kaikkien kuolleen.

          Valehtelet. Tarkistin että siinä tosiaan meni noin viisi tuntia.
          Toki sosiallisessa mediassa jaettiin tiedot kapinallisten BUK lavetista jo ennen kuin MH17 tuli alas, joten moni aavisti totuuden, tai luki TASS:n uutisen ja laski 1+1.

          >Aikanaan ihmeteltiin että USAn KeyHole satelliitti sattui kuin vahigossa olemaan alueen yllä ainoana todistajana tapahtuneesta

          Olette olleet aika lapsellisia kun kuvittelette satelliittien kulkevan satunnaisesti.
          Mutta KeyHole ei ollut kohdalla muutenkaan. Keskieuroopan yllä se taisi olla menossa yli 20 000km/h kohti pohjoista?
          En tiedä minne päin kamera oli suunnattu, varmaan jonnekin missä ei ollut pilviä (Kaliningrad?).

          Voidaan vaikka sopia että se oli Venäjän 1. valhe että USAn vakoilusatelliitti oli yläpuolella.
          Kukaan tähtitieteilijä ei tuhansine kaukoputkineen ole sellaisella kiertoradalla satelliittia havainnut.

          > ja odotimme jännittyneinä koska sen ”raakadata” saadaan kehitettyä ja pääsemme tuomitsemaan Venäjää virallisesti.

          Ne jotka tuntevat tekniikkaa tietävät/tiesivät mistä on kyse.
          USA julkaisi datan syksyllä 2014 ihmisen luettavassa muodossa.

          >Eliot Higginsin Bellingcat otti ohjat ja alkoi tekemään lisää sopivaa materiaalia

          Yksikään esille tullut detalji ei ole osoittautunut olleen bc kynästä.
          Te Venäjän propagandatyöntekijät vain jankutatte samaa vailla näyttöä.

          >Onko syyttäjä myös syytettyn puolustaja vai onko siinä eturistiriita.

          Venäläinen Pulatov on valinnut asianajajan ja häntä tukee hollannissa kaiken kaikkiaan 18 asianajajaa.

          >Ihmetyttää kun Venäjää on moitittu yhteistyöhaluttomuudesta vaikka on edellisen ”todistuksen” mukaan todistanut omaa syyllisyyttään luovuttamalla tietojaan.

          Se on faktaa että venäjä on valehdellut, julkaissut väärennettyä materiaalia ja pimittänyt tietoja.
          Sitä ei Venäjän propagandatyöntekijät uutisoi, katso vaikka VastaValkean MH17 artikkelit.

          >Toki Venäjä luovuttikin tutka- ja satellittitietonsa

          Laki vaati heitä luovuttamaan raakadatan, he eivät luovuttaneet.
          Baturinskoen tutkadatan raakaversio on edelleen salainen.
          Venäjä ei ole myöskään julkaissut satelliittitietojaan, vain väärennöksiä.
          Taivaalla ei ollut sellaista satelliittia joka heidän esittämänsä materiaalin olisi voinut kuvata.
          Lisäksi he lisäsivät ja poistivat kohteita satelliittikuvissa.

          > mutta kuten olettaa saattaa ne eivät vakuttaneet lännen ”faktantarkastajia”,

          Lännessä oikeuden käynnit ei yleensä ole teatteria kuten Venäjällä.
          Huomaat jos alat tutustumaan länsimaiseen oikeusjärjestelmään.

          Eli todisteiden pitää olla aitoja, ei keksittyjä.

          >Sen vuoksi oli itse tapahtuma suunniteltu niin ettei sille ole liikoja ”silmäpareja” näkemässä eli vain USAn satelliitti oli rikoksen todistajana ja

          USA:lla on SBIRS satelliitteja geostationäärisellä radalla kattaen melko tavalla koko planeetan.
          Sellainen on havainnut ohjuksen lämpöjäljen.
          Kuvia ei alasampumisesta USA:lla ole. Se on vain teidän venäläisten jankkaus.

          >Venäjän ja Ukrainan satelliitit olivat silloin toisaalla.

          Mitä satelliitteja Ukrainalla on?

          Toimiiko ainoakaan Venäjän kuvantava satelliitti?
          (tiedän yhden satelliitin joka kiertää ympäri USA:n satelliittia, joten se on elossa)

          Miksi Venäjän AWACS kone ei havainnut mitään (mukamas)?

          >Kuitenkin Ukrainan armeijan BUK pattereita oli kantomatkalla ja tapahtuman jälkeen häippäsivät paikalta. Myös hävittäjä oli maisemissa.

          Mitään Ukrainan joukkoja ei ollut mahdollisessa ampumasektorissa.
          Puhumattakaan BUK kalustosta.

          (Venäjän kuvaama alue oli KAPINALLISTEN halllinnassa ja BUK laitteet oli lisätty kuvaan)

      • >Kun Iran ampui alas ukrainalaiskoneen USA luovutti tietonsa välittömästi.

        Tapaukset on täysin erilaiset.
        Iran on USA:n jatkuvassa tiedustelun keskiössä, toisin kuin Ukraina oli.
        USA ei ole luovuttanut tietojaan Iranin tapauksesta, mutta se on esitellyt niitä asian osaisille viranomaisille.
        Iran estää tutkinnan etenemisen, vaikka tunnusti ampumisen. Venäjän media on osoittanut harmistuksensa tunnustuksesta (kuvastaa Venäjän median toimintaperiaatteen).

        MH17 tapaus oli ensimmäinen jossa USA skannasi jälkikäteen datansa läpi ja löysi lämpöjäljen BUK ohjuksesta, noin 5 tuntia tapauksen jälkeen. Heillä on sittemmin ollut helpompaa toistaa sama harjoitus.

        Niin, ne ovat täysin erilaisia, USAn olisi pitänyt pudottaa (järjestää pudotus) MOskovassa Sheremetjevon kentältä lähtevälle koneelle.
        Onneksi USA on sentään jotain oppinut, ainakin skannamaan ”datansa jälkikäteen” mitä on tullut tehtyä.
        Iranin tapaus meni ilmeisesti mönkään sillä että Iranin johto päätti ottaa piikkiinsä koneen pudotuksen ja se oli nerokas veto, Mediapooli on aseeton, kaikkinainenrevittely asialla hyytyi.
        USA ei suinkaan ollut syytön tapahtumaan, voi jopa olla perää että Iranin oppositio voimilla oli osansa asiassa ja USA avusti jammaamalla radioliikenteen eli komentoketju katkesi ja ilmatorjunta voi tai joutui toimimaan sokkona itsenäisesti ja kone pudotettiin.
        Iranin johto ei suinkaan voi syyllistää pudottajia vaikka ne olisivat toimineet tarkoituksellisesti pudottaa kone, se olisi sisäpoliittisesti tappio.
        Tavoitteena koneen pudotukselle oli sama kuin Ukrainassakin, pakotteet Irania kohtaan sillä esim. EU valtiot ovat olleet erittäin haluttomia osallistumaan USAn riehuntaan Irania vastaan. Mediamylläkkä koneen pudotuksen ympärillä olisi voidellut iranin vastaisia pakotteita. USAn ja dollarin tukeminen kun alkaa käydä kalliiksi sen uskollisimmillekin vasalleille.
        Kuitenkin dollarin vastainen koalitio vahvistuu koko ajan ja USAn silmitön rimpuilu on selkeä osoitus siitä että Wall Streetillä alkaa polttaaa. Myös koronavirus osui ensimmäisten joukossa Iraniin ja Kiinaan. Kuten näemme sekin on media-ase ja tavoite on rajat kiinni ja Kiinan sisäinen tilanne sekasortoon kuten Iraninkin.
        Hong Kongin oppositionkin äänet hiljennettiin pikaisesti kuten suitsutukset sankarilääkäreistä ja hallinnon kyvyttömyydestä,
        Jo edellisen sars- epidemian jälkeen jenkkilässä riemuittiin keinotekoisesta vastaavasta viruksesta.

        • >Iranin tapaus meni ilmeisesti mönkään sillä että Iranin johto päätti ottaa piikkiinsä koneen pudotuksen ja se oli nerokas veto, Mediapooli on aseeton, kaikkinainenrevittely asialla hyytyi.

          LOL!
          Selitys toki tuokin.
          Jos olisvat syyttömiä, he toki sallisivat onnettomuuden tutkinnan, kuten kansainväliset lait vaativat.

          Mielestäni on pöyristyttävää että matkustajalentokoneet lentävät sellaisien maiden yllä jotka eivät noudata ilmailualan lakeja ja säädöksiä.

          >USA avusti jammaamalla radioliikenteen eli komentoketju katkesi ja ilmatorjunta voi tai joutui toimimaan sokkona itsenäisesti ja kone pudotettiin.

          On niillä hienot vehkeet?
          (LOL!)

          Se on jännä että suomi katsotaan niin tärkeäksi maailman politiikassa että moisia koulujakäymättömiä-infosotureita on suomessa.

          >Myös koronavirus osui ensimmäisten joukossa Iraniin ja Kiinaan.

          Eikö ole jännä että Wuhanissa on virusten (aseiden) tutkimuslaitos ja tauti lähti sieltä.

          Mystisesti epidemia siellä mukamas pysähtyi… oliko heillä vastalääke valmiina?
          Vai onko kuolleita oikeasti jo satoja tuhansia, kuten pitäisi olla?

          >Kuten näemme sekin on media-ase ja tavoite on rajat kiinni ja Kiinan sisäinen tilanne sekasortoon kuten Iraninkin.

          Me emme ole USA.
          Maailma ei ole USA.
          Koettakaa siellä Pietarissakin tajuta.

      • Kuten sanoin Saksan ilmavoimien kenraali ja eversti eivät osta tätä tarinaa, aika harvinainen ulostulo heiltä, täytyy olla painavat syyt.
        Sama koskee USA:n tiedustelupalvelun veteraaneja. On se Putin kova äijä kun ensin valitsee presidentin ja sitten soluttautuu CIA:han.

        • ”Kuten sanoin Saksan ilmavoimien kenraali ja eversti eivät osta tätä tarinaa, ”
          Ketkä? Anna linkki.

          ”Sama koskee USA:n tiedustelupalvelun veteraaneja.”
          Ketkä? Anna linkki.

          ”On se Putin kova äijä kun ensin valitsee presidentin ja sitten soluttautuu CIA:han.”

          Ei sullakaan kaikki maatuskat ole tallessa.

          • Heh!
            Marcel on lisännyt sinne minun piirtämän kuvan.
            (olen antanut toki luvan hänelle materiaaleihini)

          • Luotamme ilmeisesti molemmat CIA:han kuin kallioon. Mutta sekin on jakautunut. Ne jotka ovat virassa puhuvat viran puolesta. Kuten että Saddamilla oli joukkotuhoaseita. Sitten kun päästään ansiotuneelle eläkkeelle voidaan asia sanoa niin kuin se on.
            Luulen, että olet väärässä MH 17 suhteen. Puolueetonta tutkintaa ei ole edes aloitettu, eikä Malesian pääministerikään usko JIT:hen. Mutta en aio juhlia kun selvyys saadaan. Kangaroo Court istuu Hollannissa kuten istui Lockerbie- tapauksessa. NATO tutkii omaa sotapolitiikkaansa.
            Eikä oikeassa maailmassa konnia rankaista. Iranilaisen Airbuskoneen alasampunut Vincennesin komentaja sai mitalin Bush vanhemmalta, Itavia-tapausta pitkitettiin kunnes tekijät olivat poissa ja Lockerbie-tapauksessa rankaistiin vääriä henkilöitä. Kun surmataan miljoonia syyttömiä Lähi-Idässä, yksi lentokoneellinen ei paina siinä mitään.
            Alusvaatekauppias Higgins ei tiettävästi vielä kertaakaan ole ollut oikeassa. Eikä se ole pyrkimyksenäkään.

          • at Jan

            >Luotamme ilmeisesti molemmat CIA:han kuin kallioon.

            Luotat yksinäs.
            Ne valehtelee viran puolesta mutta toki voi valehdella myös muuten.
            Venäjältä saa helppoa rahaa.

            >Puolueetonta tutkintaa ei ole edes aloitettu,

            Valehtelet.
            Kenelläkään asioita tuntevalla taholla ei ole ollut mitään asiallista kritiikkiä esittää tutkintaa kohtaan. Päinvastoin. Tunkintaa tuetaan erittäin laajasti.

            > eikä Malesian pääministerikään usko JIT:hen.

            Valehtelet.
            Myös hän uskoo 100% JIT:n.

            Edellinen PM on virallisesti venäjän ystävä ja puhui sen mukaiseti, järkeä vailla.

            >Alusvaatekauppias Higgins ei tiettävästi vielä kertaakaan ole ollut oikeassa.

            Valehtelet.
            Laulat venäjän propagandan lauluja. (maksusta? toivottavasti!)

            On se kumma kun ainoatakaan virhettä ei esim MH17 päätelmistä ole kyetty löytämään.
            Et sinäkään.

  8. ”Se sisältää muun muassa kuvittelemani tilanteen, jossa keskeisten EU-maiden lainsäädäntöä muutetaan niin, että jokainen ”terroristiksi epäilty” on vapaata riistaa kenelle tahansa ampumataitoiselle kansalaiselle.”
    Johan on lööperiä. EU:n asedirektiivi ja Suomen vasemmistohallitukset ovat käytännössä riisuneet suomalaiset aseista.
    Mikäli aseellista väkivaltaa tulee, se tulee kansalaislähtöisesti Suomen laeista huolimatta. Internetin asekauppias, kun pyytää vähemmän ja antaa enemmän, kuin valtio.

  9. Hyvä kirjoitus Saarelta. Minua kiusaa se, että miksi varusmiehet pakotettiin kantamaan ”turvapaikanhakijoiden” kasseja Hiukkavaarassa (Itsekin olen Pajulan pelloilla ryömiskellyt). Suomalaista sotilasta on harvoin häpäisty näin törkeästi. Eivät organisaatiot tee päätöksiä vaan ihmiset, jotka ovat lihaa ja verta, luuta ja nahkaa. Nimiä kehiin, jotta tulevat sukupolvet (jos heitä tulee olemaankaan) tietävät minkä kiven juureen on sovelista rakkonsa tyhjentää.
    Ei puna-armeijakaan tähän pystynyt. Kun suomalaiset joukot ja puna-armeijalaiset kohtasivat Lapin sodan aikaan Suomen rajojen sisäpuolella nelirivissä niin molemmin puolin vedettiin kättä lippaan. Ilmeisesti oli annettu tiukka käsky, että välirauhan tultua kaikki vihamieliset eleet oli kielletty.
    Oliko tämä propagandatemppu jolla pyrittiin korostamaan ”turvapaikanhakijoiden” ”hädänalaisuutta”. Jos oli niin se oli tökeröisyydessään mallia: Rusettipäinen tyttönen ojentamassa kukkasia Hitlerille tai Stalinille.

    • Sanopa se.

      Kantaisiko Putinin armeijoiden sotilaat maahantunkeutuvien pakoloisten matkalaukkuja ??

      A vot harasoo ☺

  10. Loistava kirjoitus Mauno Saarelta. Mutta fiktiivistä kirja-aihiota en kannata.
    ”Laitasisään” kuuluisa lause meistä on, että kyllä USA taistelee täällä viimeiseen suomalaiseen asti, kuten Ruotsin kuninkaatkin aikoinaan.
    Suomen totaalisessa myymisessä uusin ilmiö on,että valtava määrä arvokiinteistöjä ja vuokra-asuntoja on siirtynyt ulkomaisten suursijoittajien omistukseen.
    Nämä olisivat olleet turvallisia ja tuottavia sijoituskohteita eläkevakuutusyhtiöille. Mutta ne suosivat ulkomaisia riskisijoituskohteita, kuten Hedge-rahastoja.

    • Valemedia Yle ryhdistäytyi ja lähetti hiljattain Edvin Laineen v. 1958 ohjaaman elokuva Sven Tuuva, joka oli äärimmäisen surullinen kuvaus siitä, kuinka länsi käytti Suomea ja suomalaisia puskurinaan Venäjää vastaan sen jälkeen, kun se itse oli epäonnistunut itään päin suunnattujen aggressioidensa suhteen. Historiasta opitaan se, ettei historiasta koskaan opita mitään. Ei yhtään mitään.
      ”J.L. Runebergin runoon perustuva elokuva lapsenmielisen Sven Tuuvan sankariteoista vuoden 1808 sodassa”

  11. @Truth_hunter 10.3.2020 at 16:50

    Mielenkiintoinen artikkeli (siitä joitakin pääosin konesuomennettuja osia) Saksan kansallissosialistien suunnitelmasta Euroopan yhdentämisestä Saksan johdolla jonka sionistien johtama KM (Khazarian Mafia) lopulta tuhosi.

    Artikkelin mukaan koko ww2 oli yritys yhdistää Eurooppa Saksan johdolla.
    Pitikö tuo hanke tuhota KM:n toimesta koska se ei sopinut sen nwo-suunnitelmiin kuten nykyinen itsenäiset kansallisvaltiot tuhoava kommunismia kohti etenevä liittovaltio EU …?

    Henry Makow ehkä sanoisi että KM vaikutti taustalla, … että Hitler oli jopa mafian asialla tai ainakin toimi yhteistyössä sen kanssa …ja että mafia ohjaili ja tuki suunnitelmaa.
    Voi kysyä miksi sitten Saksa piti tuhota liittoutuneiden voimilla ennen suunnitelman toteutumista kun/jos sillä oli valmis suunnitelma jonka takana Lontoon Mafiakolonna oli ?
    Oliko syynä se ettei Saksan hanke ollut tarpeeksi kommunistinen (totalitaarinen) eikä edistänyt mafian omia nwo-hankkeita joita EU nyt edustaa…? Sehän tavoitteli kansallista – ei internationaalista – sosialismia joka oli ja on Mafian tavoite.
    Hanke oli pohjimmiltaan myös Mafian vastainen siksi ettei se sallinut valtaa sen pankeille ja pankkiireille. Rahaa ei siirtynyt Mafian taskuun vaan omat pankit alkoivat korvata Mafian pankit.

    The Nazi Plans for a United Europe
    GUILLAUME DUROCHER
    …Indeed, “European unity” and “freedom” from British, American, and Bolshevik imperialism were recurring themes in German wartime propaganda. In France, “collaboration” with the Germans – whether economic or military – was often justified in the name of “Europe,” notably for those French who volunteered to fight on the Eastern Front.
    Hitler’s broad agenda can be outlined as follows: Europe’s final condition would be determined at the end of the war, presumably with the declaration of a Greater-Germanic Reich and the formal annexation of occupied Germanic nations (Denmark, Norway, the Netherlands, Belgium), opening up a long period development and ethnic warfare against the Slavs in the East. France and Russia would never be allowed to recover and again threaten Germany. Thus Hitler’s threefold objectives would be achieved: the scattered German people would be united and their security guaranteed, the threat of Bolshevism would be annihilated, and a great autarkic Germanic empire would be founded, able to contest the United States of America’s emerging global hegemony. The details would sort themselves out in due course.

    In March 1943, Foreign Minister Joachim von Ribbentrop proposed the creation of a “European Confederation” including virtually all European states. The draft declaration states:
    2. The members of the Confederation are sovereign states and guarantee one another’s freedom and political independence. . . .
    4. The states of the Confederation will conclude an alliance for the defense of Europe, the plans for which will be drawn up in due course.
    5. The European economy will be organized by the member states on the basis of a uniform plan arrived at by mutual agreement. Customs barriers among them will be progressively abolished.[2]

    **——-Ulkoministeri Joachim von Ribbentrop ehdotti maaliskuussa 1943 ”Euroopan Konfederaation” perustamista, joka kattaisi käytännöllisesti katsoen kaikki Euroopan valtiot. Julistusluonnoksessa todetaan seuraavaa:

    2. Konfederaation jäsenet ovat SUVEREENEJA valtiota ja takaavat toistensa vapauden ja poliittisen riippumattomuuden. . . .

    4. Konfederaation valtiot luovat Euroopan puolustusliiton, jonka suunnitelmat laaditaan sopivaan aikaan.

    5. Jäsenvaltiot järjestävät Euroopan talouden yhteisellä sopimuksella laaditun yhtenäisen suunnitelman perusteella. Niiden väliset tulliesteet poistetaan asteittain. [2]

    The possible members of the Confederation would initially include “Germany, Italy, France, Denmark, Norway, Finland, Slovakia, Hungary, Romania, Bulgaria, Croatia, Serbia, Greece, and Spain (? [sic]). To those would be added any states in the occupied territories which the Führer might wish to grant independence.”[3]

    **—-Käytännössä ehdotuksen tarkoitus oli, että Saksa sitoutuu olemaan valloittamatta liittoon kuuluvia maita sodan jälkeen varmistaen siten yleisen mielipiteen liittoutuneissa ja puolueettomissa Euroopan maissa. Epämääräiset pitkän aikavälin sopimukset talous- ja sotilasliitosta jäisivät todennäköisesti diplomaatti komiteoiden tehtäväksi.

    In practice, the point of the proposal was that Germany would be committed to not unilaterally annex participating countries after the war, thus reassuring public opinion in allied and neutral European countries. The vague long-term commitments to economic union and military alliance would, perhaps, eventually be hammered out by committees of diplomats, rather like the postwar European Communities.

    Ribbentrop assured the Führer:
    If we always appoint the right people as our representatives in these states, people who take a hard line and, despite conciliatory appearances, uncompromisingly follow the concrete political goal, we will not prejudice anything be forming such a confederation. In fact, the formation of the Greater German Reich [sic] at the end of the war will then be a matter of course.[4]

    In the event, Hitler was uninterested and unwilling to make such a move in the absence of a major Axis victory (otherwise, the concessions of the Confederation would appear, accurately, to be an admission of weakness).[5]

    Notwithstanding Hitler’s quite realistic critique of Coudenhove-Kalergi’s pan-Europe, we can imagine that, even in the case of Axis victory, there would still have been a need for international bureaucrats to patiently work to cobble together something coherent.

    **——-Ribbentrop vakuutti Führerille:
    Jos nimitämme aina oikeita ihmisiä edustajiksi näissä valtioissa, ihmisiä, jotka ottavat kovan linjan ja sovitteluhalusta huolimatta seuraavat kompromissitta konkreettisesti poliittista päämäärää, emme rajoita mitään mikä muodostaisi esteen tällaiselle liittovaltiolle. Itse asiassa Suur-Saksan valtakunnan muodostuminen sodan lopussa on silloin itsestään selvää. [4]

    Hitler ei kuitenkaan ollut kiinnostunut eikä halunnut ryhtyä tällaisiin toimiin ilman suurta akselivaltioiden voittoa (päinvastoin, liittovaltion hankkeet vaikuttaisivat tarkalleen olevan osoitus heikkouden myöntämisestä). [5]

    Huolimatta Hitlerin melko realistisesta kritiikistä Coudenhove-Kalergin Pan-Eurooppa hanketta kohtaan, voimme kuvitella, että edes akselivaltioiden voiton tapauksessa kansainvälisten byrokraattien olisi silti pitänyt työskennellä kärsivällisesti yhdessä saadakseen aikaan jotain kestävää.

    https://www.unz.com/gdurocher/the-nazi-plans-for-a-united-europe/

  12. Onko tämä Harvardin lista nähtävillä? Kaiketi oiennetut ovat ripustaneet diplominsa kunniapaikalle? Vai onko se piilotettu Tiitisen listan alle? Käykö utopiassa vielä niin, että rupsahteleva pää suoltaa haisevaa totuutta, kun silakan pää on alkanut jo hapantua.

    • Laulat venäjän propagandan lauluja (taas). (maksusta? toivottavasti!)

      Ja vielä stereona: https://vastavalkea.fi/2020/03/10/meneeko-venaja-ruotuun/#comment-92486
      (vastasinkin jo sinne ja tuonne https://vastavalkea.fi/2020/03/10/meneeko-venaja-ruotuun/#comment-92425 )

      MV lehden Putler agentti kirjoitti aiheesta ja käsittelin siinä olleet väitteet kyseisistä dokumenteista:
      https://drive.google.com/file/d/1Edc6wQ8PTeftWXk2w3awm891wHLo89uq/view

      Katsaus suomen tärkeimpiin MH17 valheiden levittäjiin:
      https://twitter.com/menqvist70/status/1238190065433612290?s=20

      Ainakin MV lehti saa korvauksen myyrän työstään, ei teidän muidenkaan kannata ilmaiseksi valehdella.

      • MH17 paljastaa lännen mädännäisyyden monet kasvot. Lähi-Idässä siviilikoneita voi ampua alas ilman seuraamuksia, mutta keskellä Eurooppaa ei. Se oli karsea virhe ja jopa KimmoK saa nähtäväksi faktat ajan saatossa, jotka todistavat aukottomasti syyllisen, joka ei ole kapinallinen. North Atlantic Terrorist Organisation organisoi Maidanilla vallankaappauksen. Valtaan nostetun juntan oli tarkoitus luovuttaa Sevastopoli Natolle. Paikalliset heittivät Naton upseerit kengänkuva takapuolessa pois Krimiltä. Piti masinoida pakotteet Venäjää vastaan. Läntisten arvojen mukaisesti tapatettiin omia kansalaisia, jotta saatiin tuki pakotteille Venäjää vastaan. Onnettomuustutkinta on ollut farssi, eikä se ole noudattanut normaaleja proseduureja. Avoimia kysymyksiä on paljon, joihin läntisten arvojen mukaisesti olisi pitänyt saada vastauksia. Kysymyksiä joihin vastauksen saaminen ei tunnu kiinnostavan poliitikkoja, eikä lehdistöä. Tutkimattomuus paljastaa lännen korruption ja moraalittomuuden syvyyden. Paljon on puhetta Putinin taidosta pelata pitkää peliä. Venäjällä on tapahtumista tarkka tieto, mutta se antaa meidän kiemurrella koukussa ja selvittää keskenämme, että mitä oikein tapahtui. Jopa KimmoK voi löytää jyvän.

  13. @Truth_hunter 11.3.2020 at 17:30
    ”Rahaa ei siirtynyt Mafian taskuun vaan omat pankit alkoivat korvata Mafian pankit….”
    Nykyaikainen valtioiden velkaorjuuttaminen alkoi, kun hollanninjuutalaiset maahanmuuttajat perustivat Englannin keskuspankin 1694. Keskuspankin ideana oli kieltää valtiota rahoittamasta itse julkisia kuluja. Kun valtio päätti tehdä investoinnin, joutui se ottamaan korollisen velan yksityiseltä keskuspankilta. Paisuva korkotaakka ja rahoitusriippuvaisuus alistivat hallituksen pankkisektorin palvelijoiksi.
    Voidaan puhua rikollisuuteen rinnastettavasta toiminnasta.

    Sama järjestelmä levisi pian muihinkin länsimaihin. Nyt myös Suomessa hallitus leikkaa hyvinvoinnista, korottaa veroja, myy kansallisomaisuutta ja tuhoaa puolustusvoimia vain siksi, että valtiovarainministeriö ei saa rahoittaa julkisia menoja itse luomallaan rahalla.

    Jos mitä niin Natsi-Saksan asioita on rajusti vääristelty historian kirjoituksessa. Ja nimenomaan negatiiviseen suuntaan.
    Hitleristä tuli ongelma Rothschildin Kasaari-Mafialle (katso linkki) kun hän irtaantui siitä ja alkoi toimia Saksan kansan etujen mukaan ja hän loi oman pankkijärjestelmän jota Rothschildit ja KM eivät voineet hyväksyä kun se ei perustunut hyväksikäyttöön. Hitler esitteli rahoitusjärjestelmää, joka oli vapaa koronkiskonnasta ja hyödytti työväenluokkaa.
    https://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/
    ———-
    Tietoa Rotschildien pankkimafiasta jota kansallissosialismi yritti myöhemmin kaataa:
    Sota pankkijärjestelmän tulevaisuudesta

    Vielä 1900-luvun alussa Euroopassa käytiin kaksi suursotaa finanssijärjestelmän tulevaisuudesta. Juutalaiset pankkiirit ratkaisivat ensimmäisen maailmansodan Britannian hyväksi, kun britit olivat luvanneet luopua Palestiinasta.
    Lisäksi saksalaisen poliitikko Friedrich Naumannin ja englantilaisen ekonomisti Herbert Foxwellin mukaan ensimmäinen maailmansota oli taistelu kahden täysin erilaisen rahoitusjärjestelmän välillä. Vastakkain olivat Rothschildeissä kiteytynyt itsekeskeinen anglo-hollantilainen keinottelukapitalismi sekä Saksassa syntynyt yhteisöllinen teollisuuspankkitoiminta.
    Uudessa saksalaisjärjestelmässä pankki ei ollutkaan enää parasiitti vaan yritysten yhteistyökumppani niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Koronkiskonnassa ei näet ole kyse vain rahan hinnasta (eli korosta) vaan myös siitä, että rahanlainaajat rikastuvat joutumatta itse ottamaan merkittäviä riskejä. Tämä erottaa finanssitoiminnan todellista arvoa luovista yrittäjyyden muodoista.

    Saksassa teollisuus oli kehittynyt huimaa vauhtia, sillä pankit, valtio ja yritykset tekivät tiivistä yhteistyötä. Valtio varmisti, että lupaavat yhtiöt saisivat tarpeeksi pitkäkestoisia lainoja saavuttaakseen täyden potentiaalinsa.
    Anglo-hollantilaisen koronkiskonnan ja saksalaisen teollisuuspankkitoiminnan erotti toisistaan myös se, kuinka rahoitus järjestettiin.
    Englannissa pankit myönsivät yrityksille lainoja fyysisiä vakuuksia vastaan ja vain, mikäli tuotot olivat varmoja ja nopeita. Konkurssitilanteessa lainanantajat saivat omansa takaisin ennen osakkeenomistajia. Toisin sanoen anglo-hollantilainen pankkitoiminta täytti koronkiskonnan klassisen tunnusmerkistön: pankit rikastuivat luomalla uutta rahaa tyhjästä ja joutumatta ottamaan itse riskejä.
    Saksalainen teollisuus kehittyi hurjaa vauhtia englantilaiseen verrattuna, sillä Saksassa rahoitus järjestettiin täysin toisella tavalla.
    Pankit eivät rahoittaneetkaan yrityksiä lainoilla vaan ostamalla niiden osakkeita. Pankkiirit kuuluivat yritysten hallituksiin, osallistuivat toiminnan suunnitteluun, investoivat merkittävän osan voitoista tutkimus- ja kehitystyöhön sekä – mikä tärkeintä – kantoivat muiden osakkeenomistajien tavoin liiketoiminnan riskit.
    Foxwell pelkäsikin, että brittiläinen teollisuus tulisi kokemaan verisen tappion kansainvälisillä markkinoilla, koska paikallisten pankkiirien huikeasta omaisuudesta huolimatta reaalitalouden kehittämiseen ei ollut saatavilla tarpeeksi rahaa.

    Saksan ww-1 tappion (Saksa, joka ei ollut vastuussa sodan alkamisesta, olisi halunnut irtaantua sodasta mutta se estettiin … varmaan juuri siksi että tarkoitus oli tuhota maa perusteellisesti — ja samalla sen pankkitoiminta?) myötä maan teollisuuspankkitoiminta korvattiin brittityylisellä yksityisellä keskuspankilla, joka ajoi vain pörssikeinottelulla rikastuneen sisäpiirin etua. Tämä johti pian Weimarin tasavallan pahamaineiseen hyperinflaatioon.
    Koronkiskojien etujen ajamiseksi ja Saksan alistamiseksi perustettiin Kansainvälinen järjestelypankki BIS. Se on ”keskuspankkien keskuspankki”.

    BIS:n synnyn myötä yhä useampaan maahan perustettiin brittityylinen keskuspankki. Pankkiirisuvun perustaja Mayer Amschel Rothschild on tunnettu lauseestaan: ”Antakaa minulle oikeus painaa rahaa ja hallita pankkeja, niin en välitä siitä, kuka säätää lait.” Hän ei sallinut sukuunsa lainkaan ei-juutalaisia. Rothschildit aloittivat pankkitoiminnan Ranskan suuren vallankumouksen sekoittamassa Euroopassa.
    Sombartin mukaan Rothschildien valta kasvoi 50 vuodessa niin suureksi, ettei monissa maissa enää päässyt valtiovarainministeriksi, mikäli ei ollut luonut hyviä suhteita juutalaissukuun. ”Euroopassa oli vain yksi voima – Rothschild.”

    Kun tutustumme juutalaisten rahanlainauksen ja koronkiskonnan historiaan, huomaamme, että eurooppalaiset poliitikot, tutkijat ja mielipidevaikuttajat ovat tunnustaneet pankkien ja yhteiskunnan välisen ristiriidan olemassaolon jo tuhansien vuosien ajan. Usein ristiriita on kärjistynyt taisteluksi alkuperäisväestön ja finanssialan juutalaisten välillä.
    Rikkain 1 % omistaa nyt jo pian enemmän kuin koko muu ihmiskunta. On täysin oikeutettua, että suomalaiset, eurooppalaiset ja kaikki moderneissa rahatalousjärjestelmissä elävät kysyvät, keille raha ja valta tällä hetkellä keskittyvät. Mikäli tutkimus paljastaa rikollisia ja etnisiä rintamalinjoja, miksei niistä saisi puhua?

    • Liittyen ylempänä oleviin kommentteihini
      ’Protokollamiehistä’ pitäisi päästä eroon mutta jostain syystä ihmiskunta ei siihen kykene vaan antaa itseään tuhoavien voimien hallita … kuten oman maammekin tilanne kertoo.
      Valtaa pitää muurari-eliitti vaikka se on kansanvallan kannalta huonoin ja tuhoisin vaihtoehto

      Britain’s MI-6 Collaborated With Nazis
      I post this article every year as a reminder that, in world wars, the “leaders” of both sides are Freemasons who collude. The real “enemy” is humanity.

      WW2 was staged by the Illuminati to degrade and destroy Europe and Christian Western civilization. All wars are genocides designed to bring about the satanic New World Order. The cream of the young generation, SOE agents, were marked for liquidation.

      The ‘Secret Masonry’ is setting up “our own, to all appearance, off position, which in at least one of its organs will present what looks like the very antipodes to us.[i.e. the Nazis] Our real opponents at heart will accept this simulated opposition as their own and will show us their cards.” (Protocols of Zion 12.11)

      Note– I will be reposting key articles for newcomers to the Masonic Jewish (Illuminati) Conspiracy. I hope this article will show the similarity between WW2 and today. Liberals and Conservatives at each other’s throats when Freemasons are pulling the strings on both sides.

      by Henry Makow PhD.
      In the wake of D-Day June 6, 1944, hundreds of acts of sabotage were committed by the French Resistance — with one exception.

      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=55930

      • Moskovassa Rabbi jo vaatii juutalaisten kritiikin sensuuria…
        Venäjällähän holokaustin kieltäminen ei ole rikos mutta miten jatkossa…?
        Mielenkiintoisia kommentteja artikkelissa

        The Powerful Moscow Rabbi Who Wants Draconian Censorship of Any Criticism of Jews
        Mike Walsh
        Moscow Chief Rabbi Pinchas Goldschmidt, president of the Conference of European Rabbis, hosted a high-level debate at the Munich Security Conference titled ‘Combating Hate Crime’. During the debate, he protested that people use their unregulated freedom of speech in social media to say things he and his fellow Jews don’t like:
        Goldschmidt called on governments around the globe to regulate social media to avoid what he calls ‘its misuse’. This would make it a crime to expose holocaust related fraud and Zionist atrocities committed against Palestinians and other non-Jews.
        https://russia-insider.com/en/powerful-moscow-rabbi-who-wants-draconian-censorship-any-criticism-jews/ri28394

  14. ”Guy Mettan has written a thought-provoking book that provides badly needed historical context for the anti-Russian delirium gripping our society.

    Breaking the taboo on Russophobia is of vital importance in laying the groundwork for a more peaceful world order and genuinely progressive movement in the United States. Unfortunately, recent developments don’t inspire much confidence that history will be transcended.”

    The Long Roots of Our Russophobia
    https://www.counterpunch.org/2020/03/06/the-long-roots-of-our-russophobia

  15. BBC sensuroi oman paikanpäältä tehdyn dokumentin, jossa silminnäkijät kertoivat pilvien alapuolella lennelleistä hävittäjistä. Äskettäin Hollannissa vuodettiin dokumentteja, jotka pohjautuivat NATOn satelliittikuviin. Dokumenttien mukaan BUKeja ei ollut asemissa.

  16. Näin helppoako on Euroopan valloittaminen kun eletään tehokkaan Venäjä-pelon propagandan alla…? Vai pohjustetaanko tässä jo ww3:sta ?

    Koronaviruksen sulkemassa Euroopassa EU avaa ovensa Yhdysvaltain armeijalle.
    Voisiko puolustajasta tulla Euroopan miehittäjä, kysytään artikkelissa?

    In a Europe Closed Down by the Coronavirus the EU Opens its Doors to the US Army.
    Could the Defender become the Invader of Europe?

    By Manlio Dinucci
    The Ministers for Defence of the 27 countries of the EU, 22 of which are also members of NATO, met on 4 and 5 March in Zagreb, Croatia. The central theme of the meeting (in which Lorenzo Guerini of the Democratic Party represented Italy) was not to seek a response to the Coronavirus crisis which is jamming up civil mobility, but how best to develop « military mobility ».
    The 20,000 soldiers who, with 10,000 others already on site, and 7,000 NATO allies, are presently arriving in Europe from the USA, informs the US Army Europe. They are to deploy « throughout the European region ».
    The US forces are bringing with them 33,000 pieces of military equipment, from personal weapons to Abrams assault tanks. It is obvious that they will therefore need adequate infrastructures for their transport.
    But there is a problem, as revealed by a report by the European Parliament (February 2020): « Since the 1990’s, European infrastructures have been developed only for civil usage. However, military mobility has become a key question for NATO. As the Alliance lacks the tools to improve military mobility in Europe, the European Union, which does possess the legislative and financial tools to do so, plays an indispensable role ».

    **———Mutta ongelma on, kuten Euroopan parlamentin mietinnössä (helmikuussa 2020) paljastettiin: «1990-luvulta lähtien eurooppalaisia infrastruktuureja on kehitetty vain siviilikäyttöön. Sotilaallisesta liikkuvuudesta on kuitenkin tullut Naton avainkysymys. Koska allianssilta puuttuu välineitä sotilaallisen liikkuvuuden parantamiseksi Euroopassa, Euroopan unionilla, jolla on siihen tarvittavat lainsäädännölliset ja taloudelliset välineet, on välttämätön tehtävä ».

    The Action Plan on Military Mobility, presented by the European Commission in 2018, plans to modify «those infrastructures which are not adapted to the weight and dimensions of military vehicles ».
    For example, if a bridge is unable to support the weight of a column of tanks, it must be reinforced or rebuilt.
    The European Commission has provided for a primary allocation of 30 billion Euros – this is public money taken from our pockets. The Plan also intends to « simplify the Customs formalities for military operations and for the transport of dangerous military-style merchandise ».

    **——–Euroopan komission vuonna 2018 esittämässä sotilaallista liikkuvuutta koskevassa toimintasuunnitelmassa on tarkoitus muuttaa ”niitä infrastruktuureja, joita ei ole mukautettu sotilasajoneuvojen painoon ja mittoihin”.
    Esimerkiksi, jos silta ei kestä tankkikolonnan painoa, se on vahvistettava tai rakennettava uudelleen.
    Euroopan komissio on määrännyt ensisijaisiksi määrärahoksi 30 miljardia euroa – tämä on julkista rahaa, joka on otettu taskuistamme. Suunnitelman tarkoituksena on myös ”yksinkertaistaa sotilasoperaatioiden ja vaarallisten armeijan tyyppisten tavaroiden kuljetusta koskevia tullimuodollisuuksia”.

    The transport network of the EU will therefore be tested by 30,000 US soldiers, who will « deploy throughout the European region », exempted of the Coronavirus standards. This is confirmed by a video showing the first 200 soldiers of the US Army Europe arriving in Bavaria on 6 March. While in Lombardy, only a few hundred kilometres away, more severe standards are in place, in Bavaria, where the first European outbreak of Coronavirus was noted, US soldiers just off the plane shook hands with German authorities and kissed the comrades without any masks. Spontaneous question – could they already be vaccinated against the Coronavirus?

    **—— ”Koko Euroopan alueelle” sijoittuvat 30 000 yhdysvaltalaista sotilasta, jotka , vapaina koronavirusstandardeista testaavat EU: n liikenneverkon. Tämän vahvistaa video, jossa Yhdysvaltain armeijan Euroopan 200 ensimmäistä sotilasta saapuivat Baijeriin 6. maaliskuuta.
    Vaikka Lombardiassa, vain muutaman sadan kilometrin päässä, on tiukempia normeja, Baijerissa, missä todettiin ensimmäinen Coronaviruksen puhkeaminen Euroopassa, Yhdysvaltain sotilaat heti lentokoneen lähellä puristivat käsiään Saksan viranomaisten kanssa ja suutelivat tovereita ilman maskeja. Spontaani kysymys – olivatko ne jo rokotettu koronavirusta vastaan?

    Besides, we might ask ourselves what could be the purpose of « the largest deployment of US forces in Europe since the end of the Cold War », officially to « protect Europe from any potential threats » (with a clear reference to the « Russian menace »), at the moment when Europe is in crisis because of the threat of the Coronavirus (there is even one case at NATO headquarters in Brussels). And since the US Army Europe informs us that « movements of troops and equipement in Europe will last until July », we can only wonder if all of the 20,000 US soldiers will go back to their Homeland, or will some of them stay behind with their weapons.

    **——–Lisäksi voi kysyä, mikä muu voisi olla ”Yhdysvaltain suurimman joukkojen sijoittamisen tarkoitus Eurooppaan kylmän sodan päättymisen jälkeen kuin ”virallisesti ”suojella Eurooppaa mahdollisilta uhilta” (viittaamalla selkeästi Venäjän uhkaan) »), ja juuri sillä hetkellä, kun Eurooppa on kriisissä koronaviruksen uhan vuoksi (Naton päämajassa Brysselissä on jopa yksi tapaus). Ja koska Yhdysvaltain Eurooppa armeija ilmoittaa meille, että ”joukkojen ja laitteiden liikkeet Euroopassa kestävät heinäkuuhun asti”, voimme vain ihmetellä, palaavatko kaikki 20 000 yhdysvaltalaista sotilasta kotimaahansa vai jääkö jotkut heistä tänne aseineen.

    Could the Defender become the Invader of Europe?
    https://www.globalresearch.ca/in-a-europe-closed-down-by-the-coronavirus-the-eu-opens-its-doors-to-the-us-army/5706133

    • Koronako jo tehnyt tehtävänsä…?
      Kiinassa uusia tartuntoja yhä vähemmän
      Mutta olihan tämä hyvä juttu monelle eikä vähiten Big Pharmalle.
      Ja Mafia sai osakkeet alas ja ostaa pian uusia halvalla keräten isot voitot joilla taas rahoittaa maailmanvalloitus hankettaan…
      Taitaa pörssi olla Mafian paras ase…?

      Chinese Officials Say Coronavirus Peak Is Over in China
      The number of new cases of the disease is becoming lower and lower.
      (TASS News Agency)
      The peak of the outbreak of the novel coronavirus (COVID-19) in China is over, China’s National Health Commission Spokesperson Mi Feng said during a briefing on Thursday.

      ”The peak of the novel coronavirus outbreak in our country is over, the number of new cases of the disease is becoming lower and lower,” Xinhua news agency quotes Mi Feng as saying.
      https://russia-insider.com/en/chinese-officials-say-coronavirus-peak-over-china/ri28406

    • ”Vai pohjustetaanko tässä jo ww3:sta ?…”

      Joku sanoi että tuohan on vain jatkoa ww2:lle… tai jo pitempään käynnissä olleen ww3:n uusi vaihe…
      Tokio 1945: 100.000, naisia, lapsia ja miehiä liian vanhoja taistelemaan poltettiin elossa 6 tunnissa 10. maaliskuuta
      ”Haisit … polttaa lihaa lentokoneessa”, ”Voit nähdä liekkejä … 100 mailin päässä”
      Tokyo 1945: 100K Women, Children and Men Too Old to Fight Were Burned Alive in 6 Hours on March 10th
      ”You could smell…burning flesh in the airplane”, ”You could see flames…100 miles away”
      John Ismay
      “Can you imagine standing in front of an open bomb-bay door and smelling a city burn up? It was terrifying. At low altitude like that, I didn’t wear an oxygen mask. All I can say is that the smell was nauseating. I’ve never smelled anything like it since, and I don’t want to”

      Young American officers in the sky dropped hundreds of thousands of bomblets on the working-class section of the city, with its densely packed wooden dwellings mainly inhabited at the time by women, children and men too old to fight.

      https://russia-insider.com/en/tokyo-1945-100k-women-children-and-men-too-old-fight-were-burned-alive-6-hours-march-10th/ri28399

  17. Jospa coronavirus onkin vain peitetarina parhaillaan käynnissä olevalle finanssijärjestelmän romahdukselle. Näin syy voidaan vierittää pois varsinaisilta aiheuttajilta. Kun on kuunnellut tarpeeksi CO2-ilmastohöpinää, voi sen jälkeen uskoa minkä vaan huijauksen toteuttamisen olevan mahdollista. Huomion pitää kohdistua nyt vain virukseen siksi, että jotain merkittävämpää on menossa, josta katseet halutaan saada käännetyksi pois. Toinen meneillään oleva tapahtuma on Defender 2020- sotaharjoitus Euroopassa – se kohdistuu Venäjää vastaan ja tulee sen rajoille.

    • Koronviruksen alkuperä on varmasti selvitetty eikä se ole Kiinan Wuhan vaan korona karkasi USAn armeijan bioaselaboratoriosta Fort Detrickissä Marylandissa ennen 8.8.2019 koska bioaselaboratorio suljettiin silloin lopullisesti. Viruksen karkaaminen aiheutti epidemian USAssa ja siitä syytettiin sähkötupakkaa ja Trumppikin mainitsi siitä.
      Kulkeutuminen Kiinaan on myös selvitetty.
      Jotain tekemistä tällä viruksella on tulevaan talousromahdukseen USAssa jota on ennustettu jo ennen viruksen ilmestymistä. Venäjää ei kuitenkaan saada ruotuun koronallakaan kun se saudien kanssa aiheutti öljyn hinnan alenemisen mitä USAn liuskeöljytuottajat eivät kestä ja tekevät konkurssin ja samoin niitä lainoittaneet pankit
      Venäjä teki vastaiskun USAn törkeyksille kuten Nordstream 2n rakentamisen keskeyttämiselle ja Rosneftin Sveitsin toimiston bannille.

  18. Kiinasta lähti suuri avustaja delegaatio Italiaan. Siellä kuolleisuus Covid-19 virukseen sairastuneissa on yli kaksinkertainen Kiinaan verrattuna.
    Kiina on valmis auttamaan myös muita maita,kuten Irania.
    Lähde CGTN News Madia.

    • Välttämättä Kiinan virus ei ole samaa kantaa kuin Italian virus että samat keinot ei välttämättä tepsi muuten kuin eristysten osalta jos Italian virus on USAn tahallaan levittämä. Joku laajempi suunnitelma on maailman deep statella menossa kun nyt vakavin virusepidemia on EUn velkaisemmassa maassa Italiassa ja se voi aiheuttaa EUn hajoamisen.

    • Niinpä niin. Italia pyysi apua EUlta Covid-19 kriisiinsä, muttei saanut ”edes lämmintä kättä”. (Eu pelkäsi kaiketi tartuntaa 😀 )
      Kiina auttaa.
      Kestääkö EU edes tätä koronakriisii, ei taida kestää, tämä tulee liian iholle.

  19. Nimimerkki KimmoK:lla ei ole pizzalaatikot roskiksesssa. Tiedoksi niille jotka haluaisivat tehdä hänelle esimerkiksi vamman. Hänellä on jo. Useita. Mm. mielisairaus, patologisuus, ei käy pesulla, asuu hirviövuokralaisena, matoja kuhisevassa, pimiössä, tekee tarpeensa lattiaan. Mm. ym.

    • Sittenhän voi pitää jopa melkoisen hyvänä asiana sitä, että KimmoK käy täällä yrittämässä keskustelua, jos asiat ovat noin kuin kuvaat.

  20. Kukaan MH 17 -tapauksen tutkintaan osallistuva ei ole puolueeton koska tapaus liittyy sotaan jonka Poroshenko aloitti maanmiehiään vastaan USA:n kehoituksesta. EU oli jo sopinut rauhanomaisesta vallansiirrosta mutta se ei USA:lle käynyt, sopimus rikottiin päivässä. Fuck the EU, kuten Nuland sanoi tai ”the most blatant coup in history” (George Friedman, Stratfor) – Puolueeton olisi tässä tapauksessa Kiina tai Intia. Juurihan OPCW on tavattu itse teossa tutkimustuloksia väärentämässä. – Ja alusvaatekauppias Higgins on kemian tiedoillaan taas NATO:n leirissä.

    Hollantilainen professori Kees van der Pijl on kirjoittanut asiasta kirjan. Venäjällä ei ollut van der Pijlin mukaan mitään motiivia matkustajakoneen pudottamiseksi mutta vastapuolella hyvinkin. Sota ei sujunut vaan oli muuttunut fiaskoksi.

    En ole kommenteissani käyttänyt mitään venäläistä lähdettä. Lännestä löytyy lähteitä sekä paljon että enemmän kuin Venäjältä. Mutta kun argumentit loppuvat pitää uskotella että CIA:n agentit:kin ovat Venäjän taskussa.

    • >Kukaan MH 17 -tapauksen tutkintaan osallistuva ei ole puolueeton koska tapaus liittyy sotaan jonka Poroshenko aloitti maanmiehiään vastaan USA:n kehoituksesta.

      Te venäjän propagandatyöntekijät olette äärimmäisen tyhmiä. Ei kukaan suomalainen usko tuollaista kakkaa.

      Meillä suomessa on vapaa tiedonsaanti ja olemme voineet miltei livenä seurata mitä Ukrainassa (ja jopa Venäjällä) tapahtuu.
      Näimme kuinka Venäjä toimitti sotilaat ja panssarit itäiseen ukrainaan.
      Sittemmin kyseiset sotilaat itse vahvistivat kyseiset tosiasiat.

      >Hollantilainen professori Kees van der Pijl on kirjoittanut asiasta kirjan.

      Eikö ole jännä että tuollaisia kuolleiden kustannuksella rahaa tekeviä löytyy!

      Miten sinä Jan nukut öisin. Eikö veriset lapset Ukrainalaisella pellolla tule koskaan uniin.
      Minulla tuli ja siksi minä teidän VVryssien kiusana olen.

      >Venäjällä ei ollut van der Pijlin mukaan mitään motiivia matkustajakoneen pudottamiseksi mutta vastapuolella hyvinkin.

      Ukrainalla ei ollut fysikaalista mahdollisuutta aiheuttaa MH17 turmaa. Se selviää kun puolueettomasti katsoo todisteita. Sama selviää kun katsoo Venäjän (ja sinun) valheita.

      Eikä kenelläkään ollut (järjellistä) motivaatiota ampua sivullista matkustajakonetta.
      Ohjus ammuttiin tahallisesti, kohteen valitsi mielipuoli.

      Putin hyväksyi murha-aseen ja miehistön toimittamisen ampumapaikalle, siitä ei ole kenelläkään pienintäkään epäilystä.

      (nyt kapinallisalueella on ”turvallisemmat” Tor ja Pantsir järjestelmät)

  21. Pohjois-Italian Covid-19 virus epidemia on voinut tarttua naapurimaan Tirolista. Siellä on ollut vuosikymmeniä EU:n ja NWO:n aktiivisia vastustajia. Heitä on ehkä haluttu rankaista.
    Aikanaan EU:n ytimeen pyrkinyt Pääministeri Lipponen kieltäytyi kättelemästä heikäläisiä EU:n suosituksen mukaisesti.

  22. Jotenkin tuntuu että Italiaa ja EU: ta tässä nyt kuitenkin rangaistaan enemmän. Yhdysvallat on jo tuonut ja tuomassa Saksaan jo siellä olevien pysyvien joukkojensa 30 000 sotilaan lisäksi 20 000 uutta sotilasta monitoroimaan Cofona virus 19 epidemiaa. Amerikkalaisia sotilaita eivät koske epidemian suhteen samat säännöt kuin siviilejä.
    Defender-puolustajat liikkuvat ympäri EU-maita vauhdikkailla tankeillaan, joilla matka taittuu nopeasti kun tankissa on uraanirikastettua polttoainetta. Eikä sillä ole suurta väliä että tankkien päästöt ovat haitallisuudessaan huomattavia.

    https://www.globalresearch.ca/30000-u-s-soldiers-sent-into-europe-without-masks/5706084

    Miten kauan kestääkään että suuri yleisö huomaa : Corona -epidemia ei ole se pääasia vaan finanssijärjestelmän romahtaminen tai romahduttaminen ?

  23. ”Tuntemattoman viruksen leviäminen ei ollut yllätys”. Sanoo WHO. Sehän ei ollut tuntematon, jo edellisen sarsin jälkeen USAlainen laboratorio kertoi onnistuneensa valmistamaan vastaavan keinotekoisesti.
    Se ei ollut yllätys niille jotka sen synnytti, sillä nykygenren mukaisesti on kyse ”hybridivirus-epidemiasta”, muutenhan tämä ei ole sen kummempi kuin muutkaan sarsit, mersit sun muut kausiflunssat.

    Kuten suomalainen asiantuntija totesi, on ihan turha kuvitella että tämän epidemian voi pysäyttää, sitä voi korkeintaan hidastaa.
    Mitä tarkoittaa sanan hybridi tässä yhteydessä? Se tarkoittaa että MEDIA teki siitä tehokkaan siihen tarpeeseen mihin se oli tarkoitettu, epäjärjestyksen ja paniikin lietsomiseen ja se on toiminut hyvin, liiankin hyvin siellä mihin sen ei takoitettu vaikuttavan koko voimallaan.
    Jo virusta istutettaessa oli sen mediatehostus tärkein aspekti, ilman sitä olisi virus mennyt hukkaan. Kiina piti kuitenkin langat käsissään ja sai rajojensa sisällä median hallintaan.
    Nyt sitten käydään vaihetta, rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy eli rahoitusmarkkinoiden uusjaosta, siellä mellastaa Maailmanherra Jacob Rothschild
    Aikalaisen maailmanherran klausuuli kertoo jo lyhykäisyydessään mistä on kyse:
    ”En välitä mikä nukkehallitus on asetettu Englannin valtaistuimelle hallitsemaan imperiumia, jossa aurinko ei koskaan laske.
    Mies, joka hallitsee Britannian rahavarantoa, hallitsee brittiläistä imperiumia. Ja minä hallitsen Britannian rahavarantoa”.
    Nathan Mayer Rothschild
    1777-1836

    Näyttää selkeästi siltä että se lähti liikkeelle ainakin kahdesta paikasta, Kiinan Wuhanista ja Iranista, eli kahdesta ”pahan akselin” voimatekijästä. Ehkä myös Italiasta ettei se olisi liian silmiinpistävää.
    Miksi näin? Sen oli tarkoitus kokeilla Kiinan järjestelmän kaatamista sisältä päin sillä alkaa olla viimeiset hetket pystyä nujertamaan Kiina dollarin vallan alle.
    Samaan paniikkiin liitettiin kaupantekijäisinä myös Iran joka on lähi-idässä kivi dollarin kengässä.

    Venäjä ymmärsi alunalkaen pelin hengen ja on viilipyttymäisesti riisunut sen hybridin viruksesta eikä ole päästänyt Wall Streetin mediaa mellastamaan.
    Mediapoolit tekee tästä ”maailmanlopun taudin” vaikka se ei ole muita influenssoja kummoisempi.
    Hybridivaikuttamista ajetaan nyt täysillä Ukrainan kriisistä alkaen ja olemme saaneet huomata kuinka se puree, meilläkin soditaan talvisotaa uudelleen ja varustaudutaan uuteen. Jahka sairastetaan korona ensin tai yhtä aikaa läpi.

    • Lepakkotarinat Wuhanin viruksesta lapsenmielisille ovat todellakin eri asia kuin R-mafian puuhat.
      Ja näitä uskovaisia lapsenmielisiä on Eurooppakin tulvillaan USAsta puhumattakaan. Yhtä samaa hullujjenhuonetta koko sakki.

    • ”Mediapoolit tekee tästä ”maailmanlopun taudin” vaikka se ei ole muita influenssoja kummoisempi.”

      Monenlaisella informaatiovaikuttamisella ulkomaiset toimijat pyrkivät horjuttamaan länsimaita.
      Tarkoituksen talouden, maanpuolustustahdon, viranomaisluottamuksen tai terveydenhuollon (kuten tuossa) horjuttaminen.

      Moinen toiminta voi aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä suomessa.

      Vastavalkea on suomen toinen johtavista (venäjän masinoimista) valemedioista, toki myös kaikki venäjän pikkukätyrit siksi parveilee täällä myyräntyötään yrittämässä, ilman ylläpidon paheksuntaa.
      (Aika jännää että löytyy vielä ihmisiä jotka kehtaavat artikkeleita jakaa VV kautta.)

      • KimmoK Ymmärsinkö oikein, että ilmoitit tässä taannoin osallisuutesi jonkin Bellingcatin (vai oliko se suoraan CIA:n) tarinankerronnan kuvittamiseen? Horjumaton taistelusi länsimaiden puolesta on varmasti pantu merkille asianomaisissa paikoissa. Palkkio tullee aikanaan.

        Vastavalkean osuus Venäjän tarinankerrontaan on huomattavasti vaatimattomampi. Emme tunnista Venäjän masinointia työssämme, ja valemedia emme ole ensinkään. Lienet huomannut äskeisestä faktantarkistusartikkelistamme, että tätä valemedian kunniatonta ansiomainintaa on ylimpänä tavoittelemassa valtiollinen Yle 47 faktantarkistuksen rikkomusprosentillaan. Melkoinen lukema verovaroin ylläpidetyltä medialta. Perässä tulevat Alma (33 %) ja HS (20 %).

        Vastavalkean faktantarkistus on suomalaista huipputasoa, siitä pitää toimitussihteerimme Vesa Raiskila ansiokkaasti huolen. Nämä lännen infosoturiudessaan valemediahokua harrastavat tahot Jouko Jokinen, Kaius Niemi ja Aamulehden tuntemattomampi suuruus (joko käräjät on käyty?) pikkunilkki KimmoK:ta myöten eivät ole onnistuneet kertaakaan osoittamaan niitä valheita Vastavalkean artikkeleissa. Sitä odotellessa.

        Aika jännää, että löytyy vielä ihmisiä, jotka kehtaavat kommentoida CIA:n tarinoin VV:n kautta. Uskon täytyy olla luja.

        • >KimmoK Ymmärsinkö oikein, että ilmoitit tässä taannoin osallisuutesi jonkin Bellingcatin (vai oliko se suoraan CIA:n) tarinankerronnan kuvittamiseen?

          LOL!
          Ei ole ymmärtänyt. Mutta te jukkiksen kanssa olettekin ihan omassa kuplassa.
          Teillä on joku hauska fantasia meikäläisestä, varmaankin kimpassa ejakuloitte sen parissa.

          >Vastavalkean faktantarkistus on suomalaista huipputasoa, siitä pitää toimitussihteerimme Vesa Raiskila ansiokkaasti huolen.

          Raiskila the 9/11 truther. Jep jep.

          MH17 liittyvät artikkelinne ovat melkotavalla valheentäytteiset.

          Hauskasti teiltä ei löydy jkuurikaan yhtään mitään artikkelia jossa moitittaisiin Venäjän toimia.

          Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat?

          >pikkunilkki KimmoK:ta myöten

          Kiitos, te ryssät ette koskaan petä.

          >eivät ole onnistuneet kertaakaan osoittamaan niitä valheita Vastavalkean artikkeleissa.

          Sivutolkulla olen niitä tuonut esille.
          Joitain valheita olette korjanneetkin. Sinun häpeäksesi, toki.

  24. Venäjä menee ruotuun … mutta vähän erilaiseen mitä globalistien nwo-Mafia on sille kaavaillut
    Russia’s Future Predicted by Well-Known Christian Saints
    The holy people quoted here, most of them saints, foresaw the catastrophe of the Russian Revolution of 1917, and the long, bloody period of warring atheism.

    But many of them also saw beyond the destruction…into a brief, but vivid, rebirth of Russia and Orthodoxy.

    (These prophecies were published in the May-June 1973 issue of The Orthodox Word, (St. Herman Brotherhood, Platina, California. You can find the entire article on OrthoChristian here

    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=203911

  25. Yhden tolkullisen lauseen löysin näistä KimmoK:n päästöistä:

    ”Eli todisteiden pitää olla aitoja, ei keksittyjä.”

    Edustaako tämä ”piirtämäsi kuva” aitoa todistetta?

    ”KimmoK 11.3.2020 at 16:31
    Heh!
    Marcel on lisännyt sinne minun piirtämän kuvan.
    (olen antanut toki luvan hänelle materiaaleihini)”

    Tämä Marcel lienee hyvinkin läheinen, osa Bellingcatia arvatenkin? Minua ei kiinnosta, mitä kivaa te puuhaatte siellä kanalassanne, vaan se, mitä paskaa te syötätte yleisölle.

    KimmoK, fanaattisuudestasi ei oikein voi erehtyä. Oma arkipäivän kokemukseni on, että fanaatikot ovat harvoin oikeassa. Fanaattisuus liittyy AINA jonkin sortin ääriajatteluun, ääritoimintaan. Minua ei tässäkään ilmansuunnat kiinnosta, vaan luokittelen tuotoksesi ääripaskaksi.

    Kielenkäyttösi toki kiinnostaa. Julkaisun päätoimittajana ja siitä juridisessa vastuussa olevana vaadin, että lopetat tuon jatkuvan ryssittelysi. Siitä väitetystä ryssiydestä et esitä mitään todisteita, eli todisteesi ovat ihan Bellingcat-luokkaa.

    Saara Jantunen puhuu sentään resonoinnista. Eli kun vastustan Suomen Nato-jäsenyyttä, mielipiteeni resonoi Kremlin kanssa, ja olen siis Kremlin agentti. Voiko tämän imbesillimpää päättelyketjua esittää kukaan muu kuin joku reppana sotatieteiden tohtori? Ehkä KimmoK ja Bellingcat sentään…

    KimmoK. Jos ryssittelysi jatkuu, suljen sinut Vastavalkean palstojen ulkopuolelle.

  26. Venäjä ei halua mennä tähänkään artikkelissa kuvattuun ruotuun
    Godfather of the Transgender Movement Supported Pedophilia, Castrating Babies (John Money)
    (Winter Watch)
    By the mid-1960s, Money’s interest had turned to transsexualism and the possibility of surgical treatment.
    Between 1964 and 1967, he was part of a research team led by Harry Benjamin and his depraved band of fellow Jews — including Ruth Rae Doorbar, Richard Green, Henry Guze and Herbert Kupperman and Leo Wollman — whose study of transsexualism was funded by the Erickson Educational Foundation. “Sexologist” Wardell Pomeroy was hauled in from quack Albert Kinsey’s crew.

    https://truthtopowernews.com/godfather-transgender-movement-supported-pedophilia-castrating-babies-john-money-n3078

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here