Tärkeintä tällä hetkellä, tässä valmiustilassa elämisessä on se, että missään tapauksessa ei saa jakaa tietoa, joka voisi jollain tavalla auttaa ihmisiä. Ainoastaan paniikinlietsontaa ja kauhutarinoita kuuluu jakaa, koska on niin ensiarvoisen tärkeää, että kaikki istuvat suut supussa hiljaa kotonaan niin ettei sairastu. Ja olet aivan kauhea ihminen, jos millään tavalla kyseenalaistat tätä peikkosat… siis oikeaa virallista tietoa, jonka tarkoitus on pelastaa henkiä estämällä kaiken liikkumisen ulkona. Noin, tuliko selväksi? Turpa kiinni, nyt on hätätila ja mikä tahansa sitä lieventävä asia on kiellettävä!
Hetkonen… Missäs mä olen kuullut tämän saman argumentin?
Ai niin, ilmastopaniikissa… Mutta ei siitä tässä sen enempää.
Kun terveydestä tuli synti
Tämä koronapaniikki on aiheuttanut aivan käsittämättömän määrän propagandaa, jolla vaikuttaisi olevan yksi yhteinen päämäärä: ainoastaan virallinen tarina on oikein, mihinkään muuhun EI SAA luottaa. Propagandan tehtävänä on saada ihmiset tekemään jotain, ja nyt se tekeminen on ”vapaaehtoinen” omien oikeuksien tukahduttaminen. Kaikista suurin synti — sitten koronan vertaamisen kausiflunssaan — on edes yrittää ehdottaa jotain, josta voisi olla apua. Valtamediat ovat jo useamman kuukauden kiikuttaneet asiantuntijoita kertomaan, kuinka jokainen kotikonsti tai jokaisen saatavilla oleva apukeino on puhdasta salaliittoteoriaa.
Useampikin virologi ja alan asiantuntija, jolla ei ole vallanpitäjien käsi sukkanuken tapaan peräaukosta sisällä, on kuitenkin kertonut kovin poikkeavaa tarinaa koronasta. Kyllä, siihen kuolee väkeä ja sairaille se voi olla hyvinkin vaarallinen, mutta miksi ihmiset sitten ovat sairaita eikä heidän oma immuniteettinsa taistele virusta vastaan? MIT:n biologilla tohtori Shiva Ayyadurailla on paljonkin kerrottavaa asiasta.
”Terveen” määritys on nykyään ”ei nähtävästi sairas”, jolloin perusterve ei välttämättä ole lainkaan niin hyvässä kunnossa kuin voisi olla. Jos kansanterveyteen panostettaisiin, flunssavirukset ja vastaavat eivät kaataisi lähellekkään samoja määriä ihmisiä niin petiin kuin hautaan saakka. Mutta tämmöisen asian ehdottaminen on vääräuskoisten propagandaa: hakekaa talikot ja soihdut!
Lyhyt oppimäärä immuunijärjestelmää auttavista asioista voidaan kuitenkin typistää kolmeen kirjaimeen: A-, C- ja D-vitamiinit. Kyllä, nykytiedon mukaan ne eivät välttämättä suoraan vaikuta koronaan, mutta ne vaikuttavat immuniteettikykyyn, joka taas vaikuttaa koronaan.
Niinpä voidaankin esittää kysymys: miksi näin toimitaan?
Pelkoporno
eli englanniksi ”fear porn” on nykypäivän reality-viihdettä. Kun kauhuleffat eivät enää anna kiksejä, vaihdetaan kuviteltu tarina oikeaksi ja jännätään television ääressä, kuinka ”oikeat” katastrofit niittävät ihmisiä. Kuinka ”oikeita” nämä katastrofit ovatkaan, on taas aivan toinen kysymys — medialle yleinen tapa kieputtaa tarina haluttuun muotoon kun tekee yhdestä lämpöisestä päivästä maailmanlopun aiheuttavan ilmastokatastrofin. Mutta pelko on vasta semmoinen jännä tunne, joka lamauttaa ihmisen, joten pelko ei vielä riitä. Tarvitaan paniikkia, koska paniikki saa ihmiset toimimaan…
… ja toimimaan järjen vastaisesti, mutta tottelevaisesti. Paniikin lietsonta on yksi varmimmista tavoista saada ihmiset toimimaan halutulla tavalla. Ihmisen aivot on johdotettu niin, että hätätilassa järjenkäyttö lasketaan esteeksi selviytymiselle, ja vahvan johtajan seuraaminen turvallisille vesille on hyvä idea. (Aivokemian suhteen asiasta kiinnostuneet voivat tutkailla theta-aaltoja.) Pelkopornolla kansa on siis koukutettu seuraamaan katastrofeja turvalliselta etäisyydeltä, ja kun paska osuu tuulettimeen, voidaan pelko muuttaa täydeksi paniikiksi. Tästä tulikin jotenkin mieleen vessapaperin hamstraus…
Paniikissa juokseva kansa tarvitsee siis ohjeita ja suojelijoita. Ohjeita tulee televisiosta, auktoriteetin kertomana, mutta auktoriteettikaan ei kykene korjaamaan vääriä mielipiteitä aivan kaikkialla. Siksi valveutunut ja hyvin indoktrinoitu kansa kutsuu paikalle oman sisäisen agentti Smithin!
Agentti Smith -ilmiöllä viitataan Matrix-elokuvatrilogiasta tuttuun agenttiin, joka kaappaa ihmisen kehon itselleen. (Kamoon, kaikki ovat jo Matrixit nähneet ja tietävät miten agentti Smith toimii, eikö niin?) Nykypäivänä puhutaan myös NPC:stä, eli vakiovastauksia latelevasta robotin kaltaisesta ihmisestä, joka triggeröityy kun tiettyjä virallisia totuuksia kyseenalaistetaan millään tavalla. Valmistaudu siis läksytykseen, sillä virallisen tarinan mukainen, auktoriteetin hyväksymä mielipide ja näkemys on tulossa ja Herra varjele sinua vääräuskoista, joka sitä kehtaat kyseenalaistaa!
Edelleenkään ei tosin päästy siihen ”miksi näin” kohtaan…
Totuuden jälkeinen aika, jälkidemokraattinen yhteiskunta
”Post-truth” tarkoittaa virallisessa tarinassa aikaa, jossa faktat eivät enää kelpaa, vaan tunteet ja mielipiteet ajavat niiden edelle. Eli vaihtoehtoiset näkemykset ovat vain mielipiteitä, kun taas virallinen tarina on aina faktaa. Koska eiväthän vallanpitäjät koskaan valehtelisi kansalleen, eiväthän? Siksi totuuden jälkeisen ajan tarkempi määritys olisikin aika, jolloin yksi virallinen tarina murenee ja sen sijaan ihmiset sitten joko uskovat mihin lystäävät tai mikä kauheinta, vaativat pöytään oikeita faktoja eikä mitään sepustettua tarinaa. Ettäs kehtaavat!
Tämä oikeiden faktojen vaatiminen aiheuttaa runsaasti närää, koska niitä faktoja pitää yleensä pystyä todistamaan eikä ”koska minä sanon niin” -tyyli riitä. Tässä koronapaniikissa on esimerkiksi joitain ikäviä faktoja, joita ei olla juurikaan käsitelty, koska ne ovat virallisen tarinan mukaan merkityksettömiä. Esimerkiksi oliko tämä valmiustilan julistaminen oikeutettua vaiko vaan tekosyy kokeilla, miten kansalta voidaan viedä oikeudet niin että sitä oikein hurrataan? Kyseenalaistaahan ei moista päätöstä missään tapauksessa saa, koska se murentaa auktoriteetin valtaa.
Siihen tämä koko kupletin juoni taitaakin perustua — siihen, että auktoriteetteja ei saa kyseenalaistaa. Vallanpitäjien pelko, että virallinen tarina murtuu, onkin käsin kosketeltavissa. Jos paljastuisi, ettei tämä korona ollutkaan se seuraava musta surma, vaan hengitystieinfektio jota voidaan ehkäistä hyvillä elintavoilla ja itse virukseen toimii useampikin jo olemassa oleva lääke, miksi hitossa istumme kotona lukkojen takana? Ai niin, ”suojelemme heikompia” ja ”isovanhempasikin olivat sodassa, kyllä sinäkin voit istua kuukauden hiljaa sohvallasi peläten!” Näiden asioiden kyseenalaistaminen ei vain käy lainkaan päinsä, vaikka ne sattuvatkin olemaan tyypillisiä propagandaiskulauseita. Avuttomuuden opettaminen on helppo ja tehokas tapa varmistaa kansan kuuliaisuus.
Sillä, että kielletään eriävien mielipiteiden esittäminen, kuulemma suojellaan sananvapautta ja demokratiaa. Ja olet ihan kauhea, sydämetön ihminen, jos et lietso paniikkia muiden mukana, ”koska vain yhdessä tästä selvitään”! Hitto miten helppoa on keksiä viruksen lailla tarttuvia iskulauseita…
Kun ihmiset eivät enää tee mitä käsketään, tarvitaan uusia syitä sille, että taas tehdään mitä käsketään. Ja mikäs sen parempi syy kuin hätätilan julistaminen?
Koronan jälkeistä aikaa maalataan yleistä mielipidettä manipuloimalla
Valtamedian otsikoissa ja artikkeleissa on ilmaantunut mukaan ehkä vieläkin huolestuttavampia yksityiskohtia. Nyt puhutaan ”uuden Euroopan” luomisesta ja vihjaillaan pysyvällä poikkeustilalla, joka nyt vain ihan pakosta tarvitaan. Kun moiseen lisätään vielä hallituksemme into muokata valmiuslait koskemaan myös hybridiuhkia, vaikuttaa hieman siltä, että kansa halutaan kuriin ja hiljaisuus varmistetaan kutsumalla vääriä mielipiteitä hybridiuhkaksi.
Valtamedia on jälleen kerran luomassa yleistä mielipidettä kysymättä kansalta, mikä sen mielipide on.
Jukka Ojala on eläkkeellä oleva maanviljelijä, joka kirjoittaa Funtsittavaa-blogia.
Artikkelikuva: Tau Zero (CC BY-NC-SA 2.0), aurinkolasit ja suomenkieliset tekstit: Vesa Raiskila
Pandemiassa on äärimmäisen tärkeää saada ihmiset toimimaan, jopa keinoja kaihtamatta.
Jos ei oltaisi tehty mitään, yli 80 000 suomalaista olisi kuollut armotta.
Viranomaiset antaa maltillisempia arvioita: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Ennusteet_koronavirukseen_kuolleiden_m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4st%C3%A4_Suomessa.png
(ilman perusteluja tosin, Sen sijaan Saksassa ja Englannissa taudin lasketaan leviävän 2* tehokkaammin)
Nyt on pieniä toivonkipinöitä nähtävissä.
https://pbs.twimg.com/media/EUbB0n5XQAMKdsw?format=png
Dvitamiinia on myöhäsitä tähänpandemiaan nautiskella, jos porukka kuolee kuukaudessa.
Muutoin toki, seuraavaan pandemiaan varautuessa, Dvitamiinia naamaan, lenkille ja tupakki pois!
https://youtu.be/W5yVGmfivAk
Iso kiitos maanviljelijöille Suomen omavaraisuudesta !!!
Ikävää että tarvitaan poikkeusolot ennen kuin asiaa osataan arvostaa.
Hydroklorokiinia voidaan käyttää tartunnan ennaltaehkäisyyn käytännössä kaksi vuotta. Se ei itsessään luo immuniteettia, mutta tekee viruksen toimintaympäristön haastavammaksi ja on hyvin edullinen lääke. Eli altistukseen tarvitaan huomattavasti enemmän viruksia, kukkaro ei kevene ja yhteiskuntaakaan ei olisi tarvinnut pysäyttää. Sairastuessa vaihdetaan vain suonensisäiseen muotoon yhdessä sinkin ja antibioottien kera. Ennaltaehkäisyssä lääke on niin tehokas, että jos et anna räkiä päällesi altistusta tuskin terveelle ihmiselle tapahtuu.
Juuri näin. Se mikä pitäisi olla tärkeintä on kuolemien ja vammautumisten estäminen eikä pelkkä tartuntojen määrä. Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Saksassa kuolleitten suhteellinen määrä on huimasti pienempi kuin monessa Euroopan maassa. Tämä ei voi millään johtua pelkästä vanhojen määrästä, rodusta tai testauksesta. Näissä maissa on sairastuneille annettu tuota hydrokloriini-lääkettä ja huomattu auttavan kun se annetaan varhaisessa vaiheessa. Kyseessä on yleinen, halpa ja turvallinen lääke jota syötetään reumaatikoille vuosia ja vuosikymmeniä. Näin ollen ei ole mitään syytä jättää antamatta vaikka testejä ei olisikaan. Ei varmasti ole ihmelääke korona-virukseen mutta ihmelääkettä ei ole olemassakaan. Paul Graig Roberts on tästä kirjoittanut monessa artikkelissaan. Ranskassa on tehty kokeita tällä lääkkeellä ja annettu sairaille ilmeisesti tahallaan myöhäisessä vaiheessa jolloin siitä ei ole hyötyä.
Kriisien luominen korruptoituneiden rakenteiden suojelemiseksi ja lääkkeiden kieltäminen niiden ylläpitämiseksi on WHO:n ”Modus operandi”. Räikeimmillään tämä on näkynyt niin kutsutussa ”syöpäteollisuudessa”, joka on tuhansien miljardien bisnes. ”Syöpäteollisuudessa” myös kuolleisuus ja kärsimys on karaissut terveysviranomaisia ja poliitikkoja tekemään kipeitä päätöksiä.
Yritykselläni lopettaa tupakointi, on jo neljnnesvuosisataiset perinteet. Nyt kun on ollut aikaa pohtia, siirtyminen ”päätoimiseksi yrittäjäksi” kiinnostaa enemmän, kuin verottajan kanssa asiointi.
Jos elettäs 1900-luvun alkupuolta niin tämä olisi vain yksi flunssa muiden joukossa ja tartunnan saaneet sairastaisi kotonaan niin kauan kun pystyisi. Taudin leviäminenkin silloin olisi Suomeen asti mahdotonta kun Kiinan turisteja ei Suomessa ollut ja eikä Kiinaakaan matkustavia Suomesta ollut.
Tiedotusvälineet on roolinsa hoitaneet hysteriän ja paniikin luomisessa ainakin päättäjille ja aikaisemmat virukset ei tarvinneet tällaista poikkeuslakeja vaan ne hoidettiin normaaleilla kotihoidoilla ja sairaslomilla ja vain poikkeustapauksissa sairaalassa jossa hoitohenkilökunnalla oli kasvosuojat ja suojakäsineet sekä käsidesi käytössä virusta vastaan ilman mitään poikkeuslakeja.
Poikkeuslakien käyttö tässä onkin tämän epidemian ydin ja niitä on vaatineet villeimmin äärioikeistolaiset puolueet perussuomalaiset ja kokoomuslaiset jotka kannattaa Suomeen oikeistodiktatuuria EUn ja NATOn ohella. Vallan haltuunotossa juuri poikkeuslait ja hierarkisen poliisin ja armeijan käyttö on juuri diktatuurin siemen ja koronaviruksen varjolla sitä on nyt kokeiltu.
Äärioikeistolla on myös ehdokas diktaattoriksi nimittäin Sauli joka on ehdotellut Suomeen diktaattori juntan perustamista.tämän poikkeustilan nojalla ja muutenkin taustalla ohjaillut hallitusta mikä on laitonta.
Miksi sitten tällaista harjoitusta tarvitaan niin siihen on syynä läntisten unionien hajoamisen pelko nykyisessä talousromahduksessa USAssa ja EUmaissa jolla voi olla maailman laajuiset vaikutukset ihmisten elämään.
Virukset ja talousromahdukset on nykyään yhdessä toistuvia ilmiöitä kun 2008n talousromahduksen yhteydessä ilmeni sikaflunssa ja 2018 alkaneen talousromahduksen yhteydessä on koronaflunssa ja ilmeisesti flunssilla peitellään suurta puhallusta veron maksajilta ainakin USAssa kun 2008 talousromahduksen jälkeen luvattiin että siihen ei käytetä verovaroja mutta lupaus on nyt petetty ja romahdus hoidetaan verovaroin taas.
Pompeo on koronasta lausunut että se ei ole kosto vaan meneillään oleva sotaharjoitus mutta tämä julkilausuttu tunnustus ei ole tavoittanut mediapoolin mediota ja USAssakin se julkaisi vain pieni nettimedia. Näin meitä viedään kuin pässiä narusta median hysteriassa jossa sitten jää tosiasiat paniikin alle.
Hyvin tiivistetty kuvaus Suomen osalta ja siitä, kuinka petolliseksi tietty poliittinen blokki jälleen kerran osoittautui. Koska itse olen ollut maahanmuutto-kriittinen, niin olen seurannut kiinnostuksella perussuomalaista puoluetta, mutta aikaa myöten havaitsin sen sekä transatlanttista fasismia että sionismia ihailevat tendenssit. Tämä johtaa mm. Israelin sortavan miehityshallinnon tyrannimaisten otteiden ihailuun ja kritiikittömyyteen USA-vetoista länsimaiden ulkopolitiikkaa kohtaan. Reaktio korona-kriisiin johti itseni jyrkästi ja lopullisesti eroon kaikesta nyky-Suomen oikeistolaisesta maahanmuutto-kritiikistä, koska fasismin ihailu on niissä piireissä aitoa ja käsin kosketeltavaa. Olen yhä ”oikeistolainen” sikäli, etten pidä kulttuurimarxismista ja kannatan klassista liberalismia.
PS nimeonomaan ei ole fasistinen. Hehän juuri erottivat kaikki etnonationalistitkin. Nykyinen anglosaksinen määritelmä esim. korporaatiolle on aivan eri kuin alkuperäinen fasistien määritelmä. Nykyiset ylikansalliset riistoyritykset joita virheellisesti kutsutaan korporaatioiksi, eivät siis ole ruumiinkaltaisia yksiköitä jotka toimisivat kansanruumiin hyväksi, vaan ylikansallisisa hirviöitä jotka riistävät kansaa.
Mitä koronaan tulee niin toimivia hoitoja ei tosiaankaan ole haluttu kertoa kansalle.
Normi vitamiinien ja hivenaineiden tankkauksen lisäksi esim. klooridioksi voi sen poistaa.
quantumleap.is
Ruotsin asenne herättää kysymyksen omien toimiemme järkevyydestä ja Niinistön kaavailemasta ’nyrkki-ryhmästä’
Sweden’s resistance to lockdown raises questions about our own tough approach
Ever pragmatic, Sweden knows the cost of total lockdown is wildly disproportionate to the facts
“Sweden cannot take draconian measures that have a limited impact on the epidemic but knock out the functions of society,” stated its public health secretary Johan Carlson last week
**——”Ruotsi ei voi toteuttaa drakonisia toimenpiteitä, joilla on rajoitettu tai vähäinen vaikutus epidemiaan, mutta tuhoisa vaikutus yhteiskunnan toimintaan”, totesi kansanterveysministeri Johan Carlson viime viikolla.
So we know not only that this pandemic has already infected hugely higher numbers of people than initially thought, but also that for the vast, vast majority of carriers – as has with Boris and even Prince Charles – it’s no worse than having a mild cold.
Even my 85-year-old grandmother shudders at the amount of debt that awaits future generations – and these are her words not mine – “all to keep thousands of oldies alive a little longer”.
**—–Jopa 85-vuotias isoäitini kauhistelee sitä velan määrää, joka odottaa tulevia sukupolvia – ja nämä ovat hänen sanojaan, eivät minun – ”velkaa vain pitämään tuhannet vanhukset elossa vähän kauemmin”.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=204851
Mitä enemmän maailma (valtio) joutuu yksityisiin käsiin sitä nopeammin psykopaatit ottavat kaiken omiin käsiinsä ja kokonaisuus hajoaa.
Korona pandemia on yksi keino monien joukossa joka edistää tätä.
Globaaliseen rahan hallitsemaan tyranniaan johtava edustuksellinen demokratia pitäisi mahdollisimman pian romuttaa ja aloittaa kansanäänestykset joilla hallituksen ohjelmat ja toimet alistetaan palvelemaan koko kansan etua.
Kun valta siirtyisi kansalle olisi mahdollista tehdä koko kansaa hyödyttäviä päätöksiä joita ’kaikki meille’-eliitti nyt vastustaa kuten mm. ottaa käyttöön oma raha ja perustaa oma itsenäinen pankki.
IPUn tavoiteohjelmasta varmaan löytyisi paljon muutakin koko kansan etua palvelevaa asiaa.
https://www.ipu.fi/tavoiteohjelma
P.s. Voisi ajatella että parhaimmillaan tämä korona hysteria ja sen seurannaisvaikutukset voisivat poikia suuren kannatuksen IPUlle joka tarvitsisi nyt kipeästi liian aikaisin menehtyneen Antti Pesosen kaltaisia viisaita ihmisiä.
https://www.ipu.fi/tiekartta-ulos-eu-sta
https://www.ipu.fi/naein-suomi-vietiin-eu-hun
Ehkä parempi antaa systeemin romahtaa ja katsoa jos Koti Vapautta ja/tai PVL liikehdintä voisi tuoda muutosta. Ei nykyjärjestelmän puitteissa ja ehdoilla voi mikään kyllä demokraattisen prosessin avulla muuttua. Tai sitten se pelastus tulee Etelä-Mantereelta kun kummatkin pedot ovat ensin toisensa syöneet..
http://www.imperialgermans.com
Kaikella kunnioituksella, mutta mikäli jatkuvia pommiräjähdyksiä ja ammuskelua ei ensin laitettaisi kuriin sotilaallista väkivaltaa käyttäen, olisi millä tahansa Ruotsin hallinnollisella määräyksellä hyvin pienet onnistumismahdollisuudet. Ranskassa muhamettilais ghetot on suosiolla jätetty karanteenimääräysten ulkopuolelle. Ruotsissa tälläinen ”positiivinen syrjintä” ei olisi mahdollista, sillä Ranskassa sotilaspoliisimainen Santarmilaitos vahtii ettei ghetoista ”roisku”.
Voi juma! Tullu viime aikoina luettua sen verta paljon funtsittavaa -blogia, että olin varma että tekstillä on sama kirjoittaja kuin blogillakin. Ja niinhän tuo näytti olevan. Kaverilla on kyllä painavaa sanottavaa ja sana hallussa, sen verran persoonallisella tavalla että minä uskoin tunnistavani kirjoittajan. Ja kun lopulta niin sattuikin käymään se sai ajattelemaan, että kuinka paljon on viime aikoina tullut vietettyä tuota blogia lukien.
Vielä kun oppis kirjoittamaan yhtä kieliopillisesti puhdasta tekstiä kuin tämä Vesa Raiskilan siistimä teksti 🙂
Suorastaan loistava artikkeli Jukka Ojalalta – iso käsi!
> Paniikin lietsonta on yksi varmimmista tavoista saada ihmiset toimimaan halutulla tavalla. Ihmisen aivot on johdotettu niin, että hätätilassa järjenkäyttö lasketaan esteeksi selviytymiselle, ja vahvan johtajan seuraaminen turvallisille vesille on hyvä idea. >
Juuri näin, eipä tuohon ja itse artikkeliin ole paljon lisäämista. Vessapaperi-hysteria, jonka valemedia ja julkkisten vessapaperi-tempaukset (ne kulkevat aina käsi kädessä) saivat aikaan, oli kyllä vertaansa vailla oleva ilmiö. Se edusti suoranaista keskisormen näyttämistä lammaslaum… kansalle, Joka uskoo kaiken sen mitä lehdessä lukee. Ihmiset ryntäsivät kauppaan, mutta mitä helvettiä… tyhjät hyllyt… totta tämän vessapaperipulan ja koronaviruksen pitää olla. Mutta hetkinen vain… ettei vain vessapaperin tilauksia ja sen tuotantoa olisi laitettu isännän käskystä hetkeksi jäihin?
Näin se petkutuksen kikka on aina toiminut ja näin se edelleenkin toimii: paniikissa ihmiset uskovat ihan mitä vain – he toimivat järjen vastaisesti!
Juu ei pyörää kannata uudelleen keksiä kun vanha kikka toimii edelleen yhtä hyvin massojen ohjailuun…
Harvinaisen hyvä kirjoitus! Annan täyden kympin.
Se, mitä on vuosikymmeninä tapahtunut tätä ennen saa skeptiseksi kaikkeen mitä ”valtamedia” kirjoittaa.
Syy on siinä mitä on jätetty kansalle kertomatta :
Julkinen lakitietokanta Finnlex : PL 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.
Miten maailman johtavaksi ihmisoikeusvaltioksi itseään tituleeraavassa maassa voi ”perustuslaissa” on kastijärjestelmä; mitä niin rankkaa on olemassa, että tämä täytyy piilottaa.
Piilotettavana on se, että Suomi ei enää ole edes demokratia; vaan lohjonnan ulkoparlamentaarisesti johdettu valtio.
Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.
Tavallinen kansahaan ei mitenkään hyödy ”pättäjien” rikosten tutkintaoikeuden poistamisesta; päin vastoin sen varjossa oli hyvä ryhtyä varkaisille:
Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhata aiotaan kaapata. ( ”laki 444/2012”; jopa 3 miljardin pienyrittäjien omaisuuden varastamiseksi pankki-vakuutuslaitoksille 1.1. 2013 ).
Nyt siis piti saada täydellinen sensuuri ja TAPETUKSI ne yritykset /yrittäjät joiden omaisuus ”lailla 444/2012” varastettiin . ( asianosaiset mullan alla eivät voi haastaa varkaita oikeuteen ).
Jos tämä corona-episodi myöhemmin tällaiseksi osoittautuu; nyt on menossa KANSANMURHA 90-luvun tapaan !
( Jorma Jaakkolan kotisivut / 90-luvun valtiopetokset ja 15 000 yrittäjän kuolema ).
Mutta PL 118 § oli pitkällinen projeksi ja petos.
kansainvälinen laki: mikäli jonkun maan laki / oikeusjärjestelmä on todettu toimivallattomaksi Kansainvälinen rikostuomioistuin saa toimivallan / sai Suomen osalta …
He 55/2007 esiteltiin kansanedustajille tahallaan väärillä tiedoilla ja 2008 oikeusministeri allekirjoitti ”sopimuksen” kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssaa
> Jos tämä corona-episodi myöhemmin tällaiseksi osoittautuu; nyt on menossa KANSANMURHA 90-luvun tapaan ! >
Kyllä… tai osuvammin sanottuna Kansojen Murha, sillä pienyrityksiä kaatuu parhaillaan enemmän kuin koskaan maailmanlaajuisesti!
@Truth_hunter 31.3.2020 at 15:50
Kansanedustajat eivät edusta nykyisin kansaa… he ovat valmiit myymään palvelut, luonnonvarat sekä julkiset virat ulkomaille ja hukuttamaan Suomen laittomiin siirtolaisiin, sillä synnyinmaalla on heille vain välinearvoa.
He ovat valtaosin kansanhukuttajia.
Pesosen resepti tilanteen korjaamiseksi: irti EU:sta ja itsenäisyys takaisin. Oma raha ja pankki.
Sitten kansahukuttajien määrä puoleen (ehkä niitä ei tarvita lainkaan) ja maahan hallitus, joka koostuu puolueettomista asiantuntijoista.
Ja kaikki tärkeät asiat aina kansanäänestykseen. Se tarkoittaa, että hallitus hoitaa maan asioita kansalaisia kuunnellen ja koko kansan parhaaksi.
Säästyvät rahat yhteistä hyvää edistävään käyttöön.
Lisää täältä
http://vastavalkea.fi/2015/11/27/helsinki-hyvaksyi-ttipn/
Anthony Migchels–Media Incite Politicians to Panic
Valtamedia (’hesarimedia’) hoitanut hyvin hommansa ja pelotellut poliitikot … mutta tarviiko heitä edes pelotella kun suurinta osaa muutenkin jo kiinnostaa enemmän oman hillotolpan varmistaminen kuin kansakunnan asiat …
“The Media, Internationally, centrally coordinated, has DESTROYED our States and Institutions and Truth and Economy and Liberty and Love with an ENTIRELY fabricated ‘pandemic’, putting the masses into a fear psychosis.”
They lied about JFK. They lied about RFK and MLK. They lied about 9-11. Why should we believe them now?
**—-”Kansainvälisesti, keskitetysti koordinoitu media on tuhonnut valtiot ja instituutiot sekä totuuden ja talouden, vapauden ja rakkauden kokonaan tekaistulla” pandemialla ” ja ajanut ihmisjoukot pelkosykoosiin.”
He valehtelivat JFK: sta. He valehtelivat RFK: sta ja MLK: sta. He valehtelivat 9.-11. Miksi meidän pitäisi uskoa heihin nyt?
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=204801
YLE:llä on tänään osunut silmiin pari ihan jo asiallistakin juttua aiheesta.
https://yle.fi/uutiset/3-11283626, ”Uusi tutkimus: Koronaviruksen kuolleisuusaste on alle prosentin”.
https://yle.fi/uutiset/3-11279471, ”Pekka Juntin kolumni: Koronatoimet näyttävät kuinka diktatuurit syntyvät”.
Tuonlaista ”keskustelua” pitäisi olla enemmänkin (valta)mediassa.
Kiitos ja kumarrus.
> Tässä koronapaniikissa on esimerkiksi
> joitain ikäviä faktoja
Saksassa on professori ja tohtori Sucharit Bhakdi kirjoittanut kriittisen kirjeen Angela Merkelille. Senkin on julkaissut tuo samainen Swiss Propaganda Research.
Kirjeessä Bhakdi tuo esille sen kuinka tässä korona touhussa on käytännössä kaikki tiede ja tieteeseen perustuva tutkimus sivuutettu.
– Kiinnitän huomion kirjeen kohtaan viisi. Siinä on erittäin hyvin kuvailtu, miksi Pohjois-Italialaisilla on huonot keuhkot: erittäin saastunut ilma.
Suomen hallitus on viisaasti asettanut vanhuuden riskirajaksi 71 vuotta. Silloin pää alkaa pehmetä, tukka harmaantuu, äreys lisääntyy,tulee muistikatkoja. Narsistisesti luullaan, että sitä ollaan kaikkien alojen asiantuntijoita ja unilukkareita.
Sotahullu maa saadaan poikkeustilaan ja pidetään suuret sotaharjoitukset, ylipäällikkö pukeutuu hienoon maastopukuun kapteenin natsoineen. Vihollinen on idässä, se tieto on jo takaraivossa. USA=Nato johtaa meitä ja me maksamme isäntämaana kaiken.
Painajaisuni: Valtakunnanoikeus, tukka pois ja linnaan atariporukan sekaan !
Tämä on parodia.
Ei parodia, vaan totuus !
2007 ”poliisille ” Porissa käteen jätetty Julkinen rikosilmoitus PL 118 §:n valtiopetoksesta ja ”lain 444/2012” miljardivarkaudesta saattaa joskus vielä realisoitus ja joutua oikean poliisin tutkittavaksi ja rikolliset kansanedustajat kivilouhoksella maksaa takaisin kansalta ( pineyrittäjät ) varastamaansa omaisuumassaa; tietäen kuten 90-luvun tehdyt velalliset, ettei koskaan tule edes korot maksetuiksi !
Jo 9.12. 2005 olen Valtakunnansyyttäjänvirastoon jättänyt SYYTEILMOITUKSEN lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Lapsia ; hetero-aviomiehiä ja pienyrittäjiä kohtaan .
Koska asiaa ei silloin tutkittu aihe on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan; 15 000 90-luvun lamassa tapetun pienyrittäjän sielut huutavat oikeutta .
Ei kuulkaas totuutta ja oikeaa historiankirjoitusta voi piilottaa loputtomasti; joskus totuus tulee esille… sitä rajummin mitä kauemmin piilottaminen ja vääryys ovat kestäneet .
Ei liene väärässä Heskielin sanat: ”Kuningas menettää toivonsa, ruhtinas on kauhun vallassa, pelko herpaannuttaa kansalaisten kädet. Minä annan heille heidän vaelluksensa mukaan,”
Siis vääryys on Suomessa kestänyt vuosikymmeniä ja totuutta on piiloteltu aina vain uusilla ja uusilla rikoksilla .
Mutta lopuksi mitä valtiomme korruptoitunut hallinto mahtaa 4 miljoonaa väärin kohdeltua kansalaista kohtaan; jos he saavat totuuden käsiinsä ja päätävät palauttaa ihmisoikeutensa ja viis välittävät ”Perustuslain” 118 §:stä että joku voi asettaa itsensä Suomessa jumalaksi jumalan paikalle varastaakseen kansan omaisuuden ja maan saamatta siittä rangaistusta tai joutumatta syytteeseen !
Edes Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjominen ( He 55/2007 ) toimivallattomaksi tutkimaan Suomen kansalaisten murhaamista ei voi tätä kansaa loputtomasti vangita orjan asemaan !
Kun totuus tulee kaikille julki on rikollisten asema sitä karumpi !
archive.today/kimmoleaks.fi
Asiasi kyllä käsitellään ajallaan. Vallankumoustuomioistuin kokoontuu Suomen korkeimman rakennuksen katolla. Tuomiot pannan täytäntöön välittömästi.
Sitten heräsin ja maassa vallitsi ankara ulkonaliikkumiskielto. Heti seuraavana päivänä terveysfasistit tulivat miliisin avustuksella kerrostaloasuntoni ovelle koputtamaan ja vaatimaan minua testattavaksi. Tauti voi kuulemma levitä rakennuksissa ilmastointikanavia pitkin. Jos testissä löytyy jotain virusta, mitä ihmisruumiissa on luonnostaan, minut määrätään erityiskaranteeniin. Sinne jonnekin. Kukaan ei ole sieltä vielä palannut kertomaan, kuinka siellä ihmisiä hoidetaan. Mutta tämä kaikki on vain meidän turvallisuutemme ja terveytemme varmistamiseksi.
Hah, hah, haa, kun naurattaa. Hyvin ja hauskasti kirjoitettu kuvaus nykymenosta Jukka Ojalalta. Kyllä huumoria kannattaa viljellä, se keventää mukavasti ja saa asiat näyttäytymään oikeissa mittasuhteissa.
Pieni osa ’Kossun’ viimeisestä. Kannattaa lukea niin tajuaa mistä on kyse ja kuka korjasi potin
COVID-19 Coronavirus: The Crisis
Full Transcript of Guns and Butter Interview with Prof. Michel Chossudovsky and Bonnie Faulkner
Bonnie Faulkner: Michel Chossudovsky, welcome.
Michel Chossudovsky: Good morning. Delighted to be on Guns and Butter.
BF: …. Where is the best place to start and examine what is behind this now global disruption?
MC: Michel Chossudovsky: First of all, I should mention – and this is where all the lies come in – is that on the 30th of January the global public health emergency was declared on the orders of the Director-General of the WHO ( right) . There have been recent statements that this public health emergency has been declared but, in fact, it was declared on the 30th of January, but nobody wants to talk about that for the simple reason that at that time there were only 150 confirmed cases outside of China. In other words, we’re talking about a population of 6.4 billion, (excluding China which is 1.4), out of a world population of 7.8 billion, and there they go ahead and declare a global health emergency. 150 cases does not justify it. But in fact, it did, but it was dictated by very powerful economic interests. So we’re starting with a lie.
But the thing is, we’re starting with a lie on January 30th. And then on January 31st what happens? Immediately the Trump administration calls for a ban on air travel to China. In other words, a declaration to the effect that both Chinese and foreign travelers (from China) will not be admitted to the United States. This has the effect of essentially intimidating people, closing down trade and trade transactions.
We’re talking about a very important volume of trade and transportation with China, affecting, of course, major airlines and shipping companies. So that happened on the 31st. We’re talking about the timeline. On the 31st of January, Trump already launches a hate campaign against China, and there was no health issue of concern, because 150 cases worldwide outside China is virtually nothing as far as risk is concerned.
Then we see the evolution of this crisis and what I’m saying, and we must be very clear on that, is that this is not a biological war against China or against of anybody else;
it is the use of the coronavirus as a pretext to implement drastic changes which affect economic activity, trade, transportation, which ultimately has an impact on national economies.
It sort of pushes national economies into a situation of crisis. At the outset, we were dealing with economic warfare supported by a media campaign, and this was coupled with the deliberate intent by the Trump administration to undermine the Chinese economy.
But I think we should be clear that the media disinformation campaign was fundamental, because first of all, they never mentioned that it was 150 cases to start with, and they’ve always distorted the figures with regard to the extension of this health threat throughout the world.
Bonnie Faulkner: Michel, I’d like to go over some of this in greater detail. You write that, “The World Health Organization did not act to reassure and inform world public opinion. Quite the opposite. A fear pandemic rather than a genuine Public Health Emergency of International Concern was launched.” Would you describe this development as a media disinformation campaign?
Michel Chossudovsky: Absolutely. And I don’t think that the World Health Organization spearheaded the media disinformation campaign. The media disinformation campaign was already embedded with the organizations who were behind this initiative, in other words, the foundations, the World Economic Forum and so on. The media campaign, if it had been real news, first of all they should have said the decision of the WHO borders on ridicule; it’s in violation of its mandate; you don’t declare a global health emergency for 150 people. Punto. Six in America, two in Canada, three in the United Kingdom and so on. I think that should have been put forth, that this historic January 30thdecision was a big lie. And it was not only a big lie; it was the launchpad of a process of ultimately economic warfare.
I should clarify, because there’s a lot of confusion. This is not biological warfare, because the coronavirus is not a dangerous virus. It has certain similarities with other viruses. It triggers pneumonia, then there’s a recovery process. In fact, if we look at recent developments, the pandemic in China is more or less resolved. They’ve announced that more than 80% of confirmed cases have been resolved. Now, the media will not discuss that because once they say, “Oh, people are recovering, they’re getting well” and so on, that sort of undermines the panic. What they want to do is trigger panic, and that’s what people are doing right now. It’s fear and intimidation, it’s panic. People feel threatened, and the authorities are taking actions, which are not protecting people’s health but ultimately doing exactly the opposite.
Now, I’m not saying that coronavirus is not a health concern. It really is. But what is more of a concern are all the millions of people who lost their jobs as a result of the coronavirus, not to mention those who lost their lifelong savings on the stock exchange. Think of all the smaller investors who put their money with their broker and so on, and what happens? They lose everything when the market collapses. Now, that, of course, is a concern, and that has also health implications. Some people commit suicide when they lose their savings. But that simply is considered as part of a market mechanism.
It’s not part of a market mechanism. It is part of a process of manipulation through sophisticated speculative instruments such as short selling. We know that. And if you have foreknowledge that President Trump is going to implement a ban on trans-Atlantic travel to the European Union, immediately those who have foreknowledge can speculate on the collapse of the airline stocks. It’s very easy. They place a bet and if it goes down, they make money, and they know it’s going to go down. So that is where, of course, these powerful corporate interests and financiers and hedge funds are making a tremendous amount of money.
And what we are witnessing now is a transfer of money wealth, a concentration of money wealth, which I think is unprecedented. It’s perhaps one of the largest transfers of money wealth in modern history. In other words, it’s characterized by bankruptcies of small and medium-sized firms, mounting debt, mounting personal debts, corporate debts, the takeover of competing companies. And in a sense, it’s characterized by conflict within the financial establishment.
It’s not only a war against China. At the beginning it appeared to be an economic war against China, which led to the closing down of trade and shipping and so on, where factories had to close down and so on, not to mention the tourist industry. But it is more than that, because it also affects the internal balance of power within the financial establishment. The fact that the airlines are the victims of this is significant, because the airlines – their stock may collapse and then, of course, they’ll be bought up, and that means that there’s been a redistribution not only of money wealth but also of real wealth. These are assets.
Without pointing to the fact that the existence of the coronavirus, which generates uncertainty, panic, is ultimately the ideal environment for people who want to speculate and make money at the expense of those who have savings, at the expense of small businesses and at the expense of perhaps competing corporations.
That’s the situation we’re in, and I don’t recall any period in our recent history that is comparable to what we’re living now, where entire economies are in a standstill – I think of Western Europe, Italy, where people are ordered to stay at home and so on, and this ultimately has been achieved under the pretext – the pretext – of a virus, of a coronavirus.
They said, “We must protect our population so let’s close down the economy.” Well, you don’t protect your population by closing down an economy. You can take certain public health actions which are selective and well thought out, but that’s not what’s happening.
https://www.globalresearch.ca/covid-19-coronavirus-crisis/5706741
”Kannattaa lukea niin tajuaa mistä on kyse ja kuka korjasi potin…”
P.s. tajuaa myös miksi presidentti on kovin innokkaana ollut puuhaamassa meille omaa ’nyrkki-ryhmää’.
Onneksi pääministeri on antanut hänelle rukkaset. Siitä pisteet hänelle vaikka hallituksen muut toimet menevät pakkasen puolelle.
Ellet ole lukenut pääkirjoituksen kommenttia niin laitan sen tännekin kun kyse on varsin isosta asiasta: Putinilla erilainen ’nyrkkiryhmä’, aikoo panna rikkaat maksamaan koronan aiheuttamat seuraukset.
Jospa hallitus ottaisikin nyt mallia idästä ja unohtaisi Niinistön ’nyrkin’ ja ’orpo-mafian’ hankkeet lopullisesti…
WATCH: Putin Explains How and Why He Will Tax the Rich to Pay for Coronavirus Problems
Vladimir Putin
https://russia-insider.com/en/watch-putin-explains-how-and-why-he-will-tax-rich-pay-coronavirus-problems/ri28473
Putin Says ’The Rich Must Pay’ for the Corona-Virus
MIKE WHITNEY
Vladimir Putin has decided how Russia is going to pay for the corona-virus.
He’s going to tax the rich.
https://www.unz.com/mwhitney/putin-says-the-rich-must-pay-for-the-corona-virus/
On mielenkiintoista kuinka ”eduksunta” polkaisi pystyyn ”poikkeuslain”; ja julkiset asiakirjat on nähtävissä eduskunnan kirjastossa; joka on suljettu .
Suomen perustuslain mukaan kuitenkin kaikilla on oikeus saada tietoa heitä koskevasta lainsäädännöstä .
Herääkin kysymys mitä todella peitellään, sillä Suomessa salaista lainsäädäntöä on osattu tehdä myös aiemmin.
Suomea sitova kansainvälinen sopimus Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa maailman kovimpien rikollisten rahtaamiseksi Suomeen.
Tämä kaikki tapahtuu kansan silmien alla ja useimmat eivät edes tajua .
Puhun nyt Ruanda-”oikeudenkäynnistä”; jota kansa maksoi miljoonilla, jotta kansamme johtomiehet eivät joutuneet Kansainvälisen rikostuomioistuimen käsitelyyn .
2005 jätin SYYTEILMOITUKSEN siis Valtakunnansyyttäjänvirastoon ja He 55/2007 esiteltiin eduksunnalle valheilla : ”Välitöntä tarvetta lain muuttamiseksi ei ole”. kansanedustajilta kuitenkin salattiin lain lausunnonanatajan lausuma: Rikoslakia tulee muuttaa, ettei missään tapauksessa Kansainvälinen rikostuomioistuin saa toimivaltaa Suomea koskevissa asioissa .
Tämän jälkeen 2008 Tuija Brax allekirjoitti ”sopimuksen” Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa: Suomi MAKSAA ja pitää Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivaltaan kuuluvia rikosoikeudekäytejä, kunhan Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa yksittäistapauksissa .
Kaikki PL 118 §:n mukaiset jutut nykyään ovat tällaisia ”yksittäistapauksia”.
Kansaa on siis kusetettu urakalla sen silmien alla ja lehdistö on totuuden salannut kansalta.
Laskelmieni mukaan tämä lahjonta ja PL 118 §:n mahdollistaminen on tähän menessä tullut veronmaksajille maksamaan kymmenisen miljoonaa ILMAN rikollisten Suomeen tuomiskuluja .
Rikolliset kun tuodaan Suomeen ”pakolaisaallon” mukana kansalta salassa; tämä taas on maksanut jo miljaredeja !
Kaiken tämän voi kirjoittaa uudelleen huomenna; jos uskotte partemmin .
Mutta miksi kansa, joka jo tietää asioista yhä vaikenee ?
”Rikolliset kun tuodaan Suomeen ”pakolaisaallon” mukana kansalta salassa; tämä taas on maksanut jo miljaredeja ! …. Mutta miksi kansa, joka jo tietää asioista yhä vaikenee ?”
Sanopa muuta. Juuri näin tapahtuu ja se on osa ’erään tahon’ Euroopan hajottamis suunnitelmaa, ns. kalergisointia tai afrikkalaistamista.
Rikollinen aines on parasta mahdollista tavaraa tähän pyrittäessä.
Miksi sitten näin tapahtuu? Miksi EU sallii tämän?
Syy on tietysti sen valtarakenteessa. Se on Nwo-mafian luoma liittovaltio joka palvelee ensisijaisesti sen agendaa eli ’Valittujen’ maailmanvaltaa.
Se että me olemme mukana on pääosin muurari-presidenttimme ja hänen ’orpo-hovinsa’ ansiota jonka politiikkaa hesarimedia on tehokkaasti tukenut ja tukee. Ja yrittää pitää kansan pimennossa missä onkin onnistunut hyvin.
Kansa ei vieläkään ymmärrä missä rysässä olemme ja ne jotka ymmärtävät vaiennetaan.
Olen toitottanut täällä ettei muuta tietä ole tilanteen korjaamiseen kuin kansan määrätietoinen valistus ja vallan siirtäminen kansan käsiin nykyisiltä korruptoituneilta poliitikoilta ja kansanäänestyksiä vastustavilta ’hillotolppa’kansanedustajilta.
Toivottavasti koronakriisi avaa kansan silmiä ja lisää kiinnostusta itsenäistymistä ja EU-irtiottoa kohtaan. Terve nationalismi on ainoa tie olla hukkumatta globalismin suohon.
P.s.
tuo oli Truth_hunter vastaus Leino Kimmo 1.4.2020 at 07:32 kommenttiin.
”… jonka politiikkaa hesarimedia on tehokkaasti tukenut ja tukee ja yrittää pitää kansan pimennossa…”
Kun kelasin iltapäivälehtien otsikoita niin ei voi muuta kuin todeta että ihailtavan tehokasta on niiden harjoittama aivopesu … kyllä siinä kansaa viedään. Eikä voi välttyä ajatukselta että se on suunniteltua ja päämäärähakuista pesua…
Ihmisten pitäisi oppia ymmärtämään että he ovat manipuloinnin kohteena ja ottaa omat aivot käyttöön
Ei luulisi olevan vaikeaa käsittää että kun jollakin taholla on oma media käytössään niin se voi siellä aika vapaasti kertoa melkein mitä vaan ja vahvistaa tarinaansa ostetuilla ’asiantuntijoilla’.
Toimittajina joukko viherkommunisteja, kulttuurimarxisteja ja ”entisiä” vanhoja kommunisteja, joille mm. EU-propagandan suoltaminen on Neuvostoliitto-nostalgiaa:
http://1.bp.blogspot.com/-q_q-Qr8wJMI/Tt13hHeh8LI/AAAAAAAAHSc/U9YyHqLGEKA/s320/steinhauser%2B001.jpg
Mutta totuuden aika on tullut: jokainen kansalainen voi julkisesta lakitietokannasta lukea PL 118 §:n sisällön ja vapaasti jakaa sitä kanssaveljilleen ja sisarilleen.
Tästä on saatava maanlaajuinen mediamylläkkä aikaan ja vaadittava ministereiltä vastaukset … miksi PL 118 § EI jo ole PURETTU .
Vastavalkeassa on hyvää juttuua, mutta sitä sensuroidaan kansalaislta … käyn säännöllisesti katsomassa näitä sivuja myös kavereiden ja vanhemman windows-version koneelta … miksi sivusto näyttää erilaiselta ?
Onko verkkovalvontakeskus asialla ja se on saanut KÄSKYN piilottaa kaikki keskustelu PL 118 §:stä ?
Paniikkia ja ’pelko-pornoa’ rauhoittamaan
Ison-Britannian kuolleisuus CV-kriisin jälkeen on 5% normaalin alapuolella
Viralliset tilastot osoittavat hämmästyttävän laskun (DROP) kuolleisuudessa.
Tämän vuoden tammikuusta maaliskuuhun kuoli viisi tuhatta vähemmän verrattuna edelliseen viiteen vuoteen. (katso linkin kuva)
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=204932
——–
Valheita … ja tilastoja —- Lies, damned lies….and statistics
“You can bet that the institutions of international government, and the “experts” advising them, will try to massage and cherry-pick statistics to present the version of events that most closely matches their worst-case scenarios. The fact is, according to their early predictions, we are already long overdue millions of Covid-19 deaths that have failed to materialise.
**……..”Voit lyödä vetoa, että kansainvälisen hallinnon instituutiot ja niitä neuvovat ”asiantuntijat” yrittävät hieroa tilastoja esitelläkseen version tapahtumista, joka vastaa parhaiten heidän pahimpia ennustuksia. Heidän ennusteiden mukaan meillä on jo miljoonia vielä toteumattomia Covid-19-kuolemia.
But even when Covid-19 deaths are recorded, we have seen how it could be that people are dying with coronavirus rather than dying of it.”
**………Mutta vaikka Covid-19: n kuolemat kirjataankin, olemme nähneet, kuinka voi olla, että ihmiset kuolevat koronaviruksen kanssa sen sijaan, että kuolevat siitä. ”
On The Spectator website Dr John Lee, a recently retired NHS consultant and professor of pathology said that ‘’we have yet to see any statistical evidence for excess deaths, in any part of the world’’.
**……..Äskettäin eläkkeelle jääneen NHS-konsultin ja patologian professori tohtori John Leen mukaan ” meillä ei ole vielä mitään tilastollisia todisteita liiallisista kuolemista missään maailman osassa ”.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=204901
——
Putin Says ’The Rich Must Pay’ for the Corona-Virus
MIKE WHITNEY
https://www.unz.com/mwhitney/putin-says-the-rich-must-pay-for-the-corona-virus/
Tällaisia ovat suomalaiset ….. vai onko kyse v-median manipuloinnista kun syntyy tällainen ’kaikki paremmin kuin hyvin’ tulos
Entäpä jos kansa olisi saanut informaatiota faktoista joita tälläkin sivustolla on tuotu esiin…?
entä mikä olisi ollutkaan tulos ilman v-median tehokkaasti lietsomaa pelko-pornoa…?
Alma-kysely: Suomalaiset ovat tyytyväisiä valtiojohdon toimintaan koronakriisissä – Niinistölle paras arvosana
Eilen klo 20:00
Presidentti ja hallitus saavat jopa poikkeuksellisen hyvät arvosanat.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/21ee324b-dee0-448f-a09c-8216b2a467c4
Koronakriisi näyttää siis jo varsin hyvin aivopesseen kansaa…
näitä aivoja peseviä tapahtumia kuten holokausti, Hiroshima, Pearl Harbor ja 9-11 käytetään yhteiskunnan aivopesuun
ja muuttamaan historian suuntaa.
Esim. Niinistön kannatuksen nousua voi verrata samaan ilmiöön Ranskassa ja Usassa joissa molemmissa aiemmin pohjalukemissa olleet presidenttien kannatusluvut ovat ponnahtaneet rajuun nousuun
Makow: Tarvitaan traumaattinen tapahtuma historian kurssin muuttamiseksi.
MIKSI meitä aivopestään?
Olemme (globalisti-eliitti on) valmistautumassa yhden maailmanhallinnon tyranniaan. Mikään armeija ulkomailta ei hyökkää vaan meitä tuhotaan sisältä käsin.
”Todista se!” ihmiset sanovat.
Kun palaan kotiin ja näen taloni tuhottuna ja omaisuuteni varastetun, minun ei tarvitse todistaa että minut on ryöstetty. Näen todisteita ympärilläni.
9-11 as Trauma Brainwashing
Events like the holocaust, Hiroshima, Pearl Harbor
and 9-11 are used to trauma brainwash
society and change the direction of history.
It takes a traumatic event to change the course
of history.
WHY ARE WE BRAINWASHED?
We are being prepared for the tyranny of one world government. No armies from abroad are invading us. We are being subverted from within.
”Prove it!” people say.
When I return home to find my house ransacked and my possessions were stolen, I don’t need to prove I was robbed. I can see the evidence all around me.
I can see the destruction of the family and the resultant suffering due to the deceitful government attack on heterosexual identity. I can see the media convincing women that they will find fulfillment in careers instead of families.
I can see that civic values are no longer taught in schools; religion, national identity, and history are also suppressed. Instead, children are indoctrinated to kowtow to minorities and experiment with homosexuality. People are distracted by sports, entertainment and trivia, junk food for the soul. There is little honest discussion of our predicament, little effort to educate and uplift.
Communist (feminist) impostors have taken over the humanities at universities. Who would study with professors who think the truth is a function of power, and unknowable?
Education by definition is the pursuit of truth.
The intelligentsia has sold out. Most artists and novelists wander in a desert of their own subjectivity. The mass media offers little reportage on the elites and on the new world order. Dissenting voices are marginalized.
Did anyone ask if we wanted globalization, official feminism, diversity, and multiculturalism? Were these ever election issues? These directives were delivered to politicians and media by the CIA and elite foundations.
All of this and more is foretold in the Protocols of the Elders of Zion. If you haven’t read it, you should.
Whether this document is a fraud, whether Jews Jesuits or Illuminati are behind it, a plan for world tyranny is taking effect and it bears an eerie similarity to this one.
A network of British aristocratic families, Rothschild and Rockefeller oil and finance, and satanic secret societies organized in ”think tanks,” foundations and intelligence agencies are behind it. They have been creating havoc for a long time and using mind control and the mass media to keep us in the dark.
https://www.henrymakow.com/060103.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=176728
Poikkeustilat ovat hyvää harjoitusta tulevalle luciferistiselle NWO-maailmanhallinnolle ja ne totuttavat väestöjä uuteen järjestykseen. Poikkeustila on itse asiassa korporaatiofasistien ja teknologiagurujen märkä päiväuni.
Ensinnäkin vain korporaatiofasistien hallitsemat laitokset, näiden alihankintaketjut sekä näitä tukeva julkishallinto voivat jatkaa toimintaansa häiriöttä ja vain niiden työntekijät voivat liikkua vapaasti. Näiden mahdollisesti tarvitsema lisärahoitus hoituu joko verovaroin, valtiovelkaa lisäämällä tai tai keskuspankkien setelikoneiden avulla.
”Ihanassa” poikkeustilassa väestöt on pika pikaa jaoteltu tuotannon kannalta hyödyllisiin ja hyödyttömiin ja näiden välille on muodostettu kouriintuntuvia eroja elinolosuhteissa. Hyödyttömien aktiviteetit minimoidaan ja niiden aiheuttama rasite infrastruktuurille ja ympäristölle vähenee huomattavasti. Tarpeeton ylijäämäväestö poistuu aikanaan luonnollisesti ”poikkeus”tilan aiheuttaman taloudellisen niukkuuden kautta.
Hyödyllisiä ovat mm.:
– lapset ja nuoret, jotka on helppo ehdollistaa uuteen järjestykseen
– niin sanotusti ”välttämättömiä” tuotteita tai palveluita tuottavissa tehtävissä työskentelevät. Välttämättömiä voivat olla vaikkapa kumiankat, jos niitä tuottava laitos on järjestelmän huipulle kavunneen oligarkin tai korporaatiofasistin hallitsema. Tosin ultrateknolgisilla järjestelmillä on aina ensisija ja eritysesti silloin, jos niillä voi joko kontrolloida tai tappaa ihmisiä.
Hyödyttömiä ovat mm.:
– pienyrittäjät
– kulttuurin tai viihteen saralla työskentelevät
– eläkeiän saavuttaneet
– muut tulonsiirtojen varassa elävät, kuten työttömät, työkyvyttömät, vammaiset, yms.
10 pisteen tiivis analyysi.
Tavallaan jatkoa alkuperäiseen… https://funtsittavaa.blogspot.com/2020/04/kuu-koronasta-kesaan.html
Trump Should Use This Crisis to End America’s Disgraceful Wars Around the World
Patrick J. Buchanan
To fight the coronavirus at home, France is removing all military forces from Iraq.
When NATO scaled back its war games in Europe because of the pandemic, Russia reciprocated. Moscow announced it would cancel its war games along NATO’s border.
Nations seem to be recognizing and responding to the grim new geostrategic reality of March 2020: The pandemic is the real enemy of us all, and while we fight it, each in his own national corner, we are in this together.
Tajuavatkohan mafia-veljet tämän?
Tuskinpa. He vaan kiristävät otettaan kurkustamme ja hyödyntävät kriisin.
Mutta ihmiskunnalla olisi nyt hyvä tilaisuus yhdistyä ja alkaa taistelu heitä vastaan,
Ensin jokainen maa voisi itsenäistyä ja sitten nämä itsenäiset aloittaisivat yhteistyön. Kaikki nykyongelmat ovat helposti poistettavissa jos yhteistyöhalua löytyy.
https://russia-insider.com/en/trump-should-use-crisis-end-americas-disgraceful-wars-around-world/ri28479
Kiitos, Jukka. Hyvin puhuttu. Olen aina pitänyt maanviljelijöitä itse ajattelevina otuksina. Insinööreistä en ole aivan niin varma.. itsekin joskus sillä alalla pyörin. Mutta vianetsintä on insinöörin leipälaji, siinä he on hyviä.
Ilmeinen vika viruskoneessa on, että normiverstaalla sitä saa katsella ja kuulostella VAIN kylmänä, muusta koneistosta erillään, hydrauliprässi-tykinkuulakäsittelyn jälkeen. Elektronimikroskooppilla ampuvat, kun paremmasta eivät tiedä. Asentajien keskuudessa onkin levinnyt aika mielikuvituksellisia uskomuksia koneiden mahdollisista toimintaperiaatteista luonnossa. Virususkonto, sanoisin.
Jossain kuitenkin on paremmin varustettu paja. Siellä voi tarkkailla viruskonetta sen käydessä. Välineistö heillä on ollut jo ainakin 100 vuotta, kiitos miehen nimeltä Royal Raymond Rife. Hän keksi, miten diffraktion asettamasta ”teoreettisesta” rajoitteesta mikroskoopin resoluutiolle mennään heittämällä yli. Ja NÄKI miten kone käy, luonnossa. Kaiken muun kivan ohella. Melkoinen kilpailuetu. Pajan porukka onkin ollut hipihiljaa työkaluistaan ja löydöksistään.
Olisiko tässä nyt käynyt niin, että koeputkeemme on kustu jo kauan, kauan sitten. Ja lorina vain jatkuu.
[1] http://rifeenergymedicine.com/AppAH.html
[2] https://rifedigital.com/the-original-rife-microscope/
[3] https://www.rife.de/brief_history.html
Jukka, olisiko mahdollista saada blogiisi kommentointimahdollisuus ilman tiliä?
Kommentit on rajattu google-tileihin ettei tartte käydä botti-spämmiä poistamassa joka välissä 🙂
”A leaked confidential strategy paper of the German government shows that the German government, in conjunction with the media and some scientists, is apparently following a „shock strategy“ to make people afraid of a „worst case scenario“. The general population – for whom the virus is largely harmless – should be warned against „painful suffocation“; likewise, children playing in playgrounds could cause the „painful death“ of their parents.”
Lähde:
https://swprs.org/a-swiss-doctor-on-covid-19/
Itse dokumentti:
https://fragdenstaat.de/dokumente/4123-wie-wir-covid-19-unter-kontrolle-bekommen/
Swprs on poistanut linkin omalta sivultaan seuraavana päivänä.
Mutta toisaalta… https://zeitung.faz.net/faz/politik/2020-04-02/f8e7cfb89e5590d367435a9fa8a0a702/?GEPC=s5