Pitäisikö Suomen varautua lähettämään hävittäjiä Yhdysvaltojen ja Naton sotiin tai pommittamaan Venäjää? Tästä on pääosin kyse Hornet-monitoimihävittäjien korvaamisessa. Kannattaako siihen uhrata kymmeniä miljardeja?

Monitoimihävittäjillä – uusilla tai vanhoilla – ei ole juuri muuta käyttöä kuin rynnäköinti maakohteita vastaan. Ne eivät pysty ohjusten tai rakettien torjuntaan, ja siksi koneita käytetään pääasiassa hyökkäyksiin maakohteita vastaan.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen pohdinta Hornetien ”suorituskyvyn” korvaamisesta tarkoittaa käytännössä pommituskykyä Venäjän suuntaan. Siihen Suomi tarvitsisi laajan liittokunnan tukea, sillä yksin se ei onnistu, vaikka haluja olisi.

Tämän mahdottoman – ja Suomelle tarpeettoman – pommituskyvyn hankkimista perustellaan puolustusministeriön raportissa ”Esiselvitys Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaamisesta” (8.6.2015). Ja tältä pohjalta virkamiehet tarkastelevat viiden konevalmistajan tarjouksia. Poliitikot ovat antamassa pelkkien koneiden hankintaan silmät ummessa 10 miljardia euroa. Asejärjestelmät vaativat lisärahaa saman verran. Kenraalit haluavat 64 konetta, mutta eivät kerro hankinnan lopullista hintaa, perustele sen tarpeellisuutta tai sitä, miksi he kiirehtivät tekemään päätöksiä ennen aikojaan. Uusilla koneilla ei ole todellista kiirettä.

Esiselvitys tarjoaa vanhentunutta ja puutteellista tietoa, jolla on pyritty luomaan tarve vain miehitetyille hävittäjille. Maailmalla sotilasilmailun kehitysvaroista on kuitenkin jo vuosikausia käytetty yli puolet miehittämättömiin ilma-aluksiin. ”Selvityksessä olisi pitänyt käsitellä ilmapuolustuksen kaikki osatekijät ja tehdä esitys kokonaisratkaisuksi, perusteina mm. operaatioanalyysin menetelmät sekä elinjaksojen järjestelmä- ja kustannusanalyysit”, kirjoittaa pääesikunnan entinen suunnittelupäällikkö, eversti evp. Pertti Tervonen Uussota-kirjassa (2019).

Ilmavoimissa on Tervosen mukaan jääty vaarallisesti jälkeen ilmapuolustuksen nykytilasta ja sen nopeista muutoksista.

Esiselvityksessä ei nähdä juuri 2020-luvun yli, vaikka uusia koneita uskotellaan käytettävän 2060-luvulle asti.

Monitoimihävittäjien seuraava sukupolvi tulee lähivuosina. Jo 2030-luvulla monien Suomen hävittäjäehdokkaiden ylläpito on mahdollisesti lopetettu. Yhdysvallat pyrkii tuottamaan uusia hävittäjiä viiden vuoden välein.

Selvityksessä käsitelläänkin erityisesti Yhdysvaltain ilmavoimien suorituskykyä, joka heijastetaan Suomen puolustamiseen sopimattomilla johtopäätöksillä. Ikään kuin Suomen ilmavoimat olisi osa Yhdysvaltain asevoimia. Totta onkin, että Yhdysvallat pyrkii siihen, eivätkä Suomen Hornetit voi suorittaa sotatoimia ilman Yhdysvaltain lupaa ja apua.

”Ilmavoimat haluaa luoda hyökkäyskyvyn, joka ei Suomelle ole mahdollista, vieläpä maanpuolustuksen kustannuksella”, korostaa Tervonen.

Tervosen mielestä vireillä olevaa ”hävittäjähanketta joudutaan katumaan moneen kertaan, viimeistään kun koneet ovat käytössä”. Menneen maailman ilmavoimien maksajiksi pääsevät suurten ikäluokkien lapsenlapset liki eläkeikäänsä saakka.

Puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen (oik.) ja kenraali Mark A. Milley Pentagonissa, Washingtonissa 25.2.2020. Kivinen on hävittäjäostojen merkittävin päättäjä ennen poliitikkoja. Kuva: Carlos M. Vasquez II, Joint Chiefs of Staff

Yhdysvaltain palkitsemat kenraalit

Pommitustehtäviin Hornetit on saatu valmiiksi vasta hiljattain. JASSM-rynnäkköohjusten liittäminen asevalikoimaan kesti 25 vuotta ja maksoi noin viisi miljardia euroa. Suomen maksamia aseita on varastoitu Nato-maihin.

Pommituskyvyn hankinnan pääurakoitsija on Hornet-lentäjäkenraali, entinen puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg. Lindbergiä ei sotilasura sinänsä ole kiinnostanut.

”Olen täällä pelkästään lentämisen takia”, hän sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa (10.6.2019) ja tunnusti tuntevansa euforiaa hävittäjää ohjatessaan. Lentämisen ohessa hänen elämäntyönsä ovat asehankinnat Yhdysvalloista. ”Olen yli neljännesvuosisadan kulkenut toistuvasti, vuosittain Yhdysvaltoihin erittäin haastaviin, tiukkoihin neuvotteluihin hallinnon ja kaikkien suurempien puolustusvälineteollisuuden valmistajien kanssa”, Lindberg kertoi Ylelle (29.7.2019).

”Tähän JASSM-rynnäkköohjusten neuvotteluun minulta meni kokonainen vuosikymmen”, kertoo kenraali ponnisteluistaan Yhdysvaltain sotateollisuuden hovihankkijana. Siksi JASSM-ostos on Lindbergille ”niitä asioita, joita on sitten mukava muistella kiikkustuolissa”.

Häntä auttoivat 2000-luvun alussa puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala ja diplomaatti Pauli Järvenpää, jotka rakensivat 1990-luvulla Suomen puolustusta riippuvaiseksi Yhdysvalloista.

Kenraali Lindberg palkittiin Washingtonissa heinäkuussa 2019 Yhdysvaltain Legion of Merit -kunniamerkillä, jonka ovat saaneet myös Gustav Hägglund ja Juhani Kaskeala sekä sotilasasiamiehet Washingtonissa kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa ja kenraalimajuri Jan Laukka. Saako kunniamerkin myös sotilasasiamiehestä tiedustelupäälliköksi nostettu kenraalimajuri Pekka Toveri?

Tämä kunniamerkki annetaan kiitoksena ”poikkeuksellisen ansiokkaasti” Yhdysvaltain asevoimien hyväksi tehdystä työstä.

Lindberg oli jo majurina 1990-luvun alussa riisumassa Horneteista pommituskykyä silloin kun siihen ei ollut vielä varoja. Samalla hän kehitti suunnitelman siitä, milloin pommituskyky palautettaisiin koneisiin.

Hornet-kauppa salataan ja paloitellaan rahapulassa

Kuudenkymmenenneljän Hornet-hävittäjän osto julkistettiin 6. toukokuuta 1992.

Puolustusministeriön kansliapäällikkö kenraaliluutnantti Aimo Pajunen syötti pääministeri Esko Aholle (kesk.), puolustusministeri Elisabeth Rehnille (r.) ja valtiovarainministeri Iiro Viinaselle (kok.) hankintaa puoltavat poliittiset vuorosanat. Muut pidettiin ulkona asioista. Ministerikolmikko tuskin itsekään pääsi perille virkamiesten juonista heidän selkänsä takana.

Kaupan pääongelma oli rahanpuute. Piti myös häivyttää se, että oltiin ostamassa nimenomaan pommitushyökkäykseen tarkoitettua konetta eikä pelkkää torjuntahävittäjää, kuten uskoteltiin.

Hankinnan todellinen hinta oli päätähuimaava. Puolustusministeriöllä oli siksi salainen suunnitelma kaupan pilkkomiseksi lisärahoitusketjuun.

Yhdysvaltain varapresidentti Dan Quayle sai Suomessa ministeriön salaisen (5.2.1992) muistion. Siinä kerrottiin, ettei eduskunta ole myöntänyt hävittäjien ostoon riittävästi rahaa. Siksi hanke oli pilkottu kolmeen osaan. Kevään aikana neuvoteltiin kahden loppuosan rahamäärät, jotka istutettiin seuraavien vuosien budjetteihin. Hankinnan lopullista hintaa ei paljastettu kansanedustajille.

Konetta ”riisuttiin” ja alkukaupasta jätettiin pois aseet ja paljon muuta. Pommitusjärjestelmien palauttamiseen 2010-luvulla jouduttiin käyttämään enemmän rahaa kuin koko alkuhankintaan.

Kansliapäällikkö Aimo Pajunen valitsi Hornetin jo talvella 1991, kun hän otti yllättäen koneen mukaan tarjouskilpailuun.

”Ilman Pajusen suhteita ei Hornetia olisi saatu”, korostaa Pauli Järvenpää. Pajunen oli jo nuorena kapteenina 1960-luvulla ollut opintomatkalla Pentagonissa. Hän oli amerikkalaisten luottomies.

Hornet-kauppias Steve Krause kertoi nettikirjoituksessa vuonna 2014, että heti maaliskuussa 1991 ”lensimme Helsinkiin noutamaan tarjouspyynnön, enkä hevin unohda alastomana saunomista puolustusministeriön hankintapäällikön ja hänen avustajiensa kanssa. Keväällä 1991 Suomen ilmavoimat halusi Hornetin. Me voitimme.”

Toinen Hornet-myyjä, Thomas Gunn, on paljastanut kauppamiesten saaneen käyttöönsä salaista tietoa heitä auttaneelta Suomen puolustusministeriön virkamieheltä.

Amerikkalaiset hämäävät eduskuntaa

Esko Ahon porvarihallitus esitti syyskuussa 1991 eduskunnalle Hornetien hinnaksi nykyrahan arvolla 2,3 miljardia euroa (9,5 miljardia silloista markkaa). Virkamiehet tiesivät, ettei raha riitä.

Aiemmin oli esitetty, että hävittäjähankinta maksaa ”vain” 1,4 miljardia euroa.

Lokakuussa 1991 Hornet-johtaja Larry Lemke lupasi, että budjettiraamien mukaisella 2,3 miljardilla eurolla saataisiin 64 konetta. Tuolla rahalla saatiin vain hyödyttömät aseistamattomat koneet.

Koneiden ja varusteiden osto sekä niiden käytön kustannukset muodostavat Hornet-asejärjestelmän lopullisen hinnan. Sitä ei ole paljastettu eduskunnalle koskaan.

Hyväksyessään ensimmäisen määrärahan puolustusvaliokunta korosti, että hankintojen painopisteen olisi edelleen oltava maavoimien suorituskyvyn parantamisessa. Toive oli turha. Virkamiehet suunnittelivat varuskuntien lakkautuksia ja joukkojen supistuksia, jotta rahaa saataisiin koneisiin.

Ministeri Viinanen puhui eduskunnassa hävittäjähankinnoista 17. syyskuuta 1991: ”Kyse on noin kymmenen vuoden projektista, joka pitää sisällään myös sen, että muita armeijan tilausvaltuuksia ja muita hankintoja tullaan supistamaan ja yleensäkin armeijan määrärahoja muiltakin momenteilta karsimaan.”

Viinanen kertoi avoimesti maavoimien näivettämissuunnitelman, mutta hävittäjien osalta hän harhautti. Kyse ei ollut 10 vuoden vaan 35 vuoden projektista, joka syö valtion varoja koko kestonsa ajan – joka päivä.

Ministeri Rehn aloitti maavoimien, puolustuksen perustan, alasajon ja heitti kaiken ilmavoimien varaan, vaikka lentokoneet ovat vain pieni osa puolustusta. Ratkaisevaa on maavoimien epäsuora tulivoima, jonka perusta ovat tykistöaseet: tykit, ohjukset ja raketit. Jos ne puuttuvat, on hyökkäyksen torjunta mahdotonta.

Hornetien asejärjestelmät ovat kallein mahdollinen ratkaisu kaukovaikutteiseen tulivoimaan. Esimerkiksi JASSM-tyyppisten ohjusten laukaisu maasta raketinheittimillä on kustannuksiltaan hyvin pieni osa siitä, mitä niiden laukaisu ilmasta maksaa.

Yhtä raketinheitintä kohden riittää kolme varusmiestä, kun yhtä Hornetia kohden tarvitaan 500 miestä. Pelkästään yhden lentäjän koulutus maksaa yli 10 miljoonaa euroa. Käytettyjä raketinheittimiä saa sata yhtä uutta hävittäjää kohden.

JASSM-kaukovaikutuskyvyn hankkiminen kalliilla ohjusratkaisulla Horneteihin oli Yhdysvalloille tehty poliittinen ja sotilaallinen myönnytys, jota johti amiraali Juhani Kaskeala komentajakaudellaan (2001–2009) apunaan eversti Lindberg.

Lamavaltio heittää rahaa ilmaan

Tammikuun alussa 1992 hävittäjähankinnalle tuli kiire, kun puolustusministerille selvisi Suomen talouden olevan romahtamassa.

Myös Horneteja valmistava yhtiö oli matkalla konkurssiin. Kauppoja tarvittiin elvyttämään yhtiötä ennen sen sulauttamista Boeing-yhtiöön.

Eduskunta hyväksyi tammikuussa 1992 Hornet-hankintaan nykyarvoltaan 2,3 miljardin euron määrärahan äänin 99–68. Vihreät, vasemmisto ja SDP vastustivat ostoa.

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas kertoi (HS 1.6.2013), että hän kävi valtiovarainministeri Viinasen pyynnöstä Aimo Pajusen kanssa lounaalla, ja sanoi sitten ministerille, että kyllä niitä hävittäjiä tarvitaan. ”Iiro sanoi, että ostetaan pois.”

Hallituksen muut ministerit pidettiin eduskunnan lailla pimennossa.

Suomalaiset hätiköivät ostoa valtion tappioksi. Pari vuotta myöhemmin Yhdysvaltain asevarastojen alennusmyynnissä Hornetejakin oli tarjolla noin 80 prosenttia Suomen maksamaa hintaa halvemmalla.

Puolustusministeri valvoi amerikkalaisten etuja

Hallitus valtuutti 6. toukokuuta 1992 puolustusministerin tekemään esisopimuksen Horneteista. Päätös vilahti ohi salamavauhtia.

Kun valtioneuvoston istunnossa käsiteltiin yllättäen hävittäjähankintaa, upseeri toi neljä paksua mappia asiakirjoja. Pääministeri Aho kopautti hankintaratkaisun päätökseksi ja avaamattomat mapit kerättiin pois.

SDP:n eduskuntaryhmä ilmoitti, että hallitus oli antanut harhaanjohtavia tietoja hankinnan hinnasta ja koneita olisi pitänyt ostaa vain noin 20 kappaletta. Vihreidenkin mielestä kansanedustajia jymäytettiin hankinnassa.

Hallituksen salamaistunnon esittelymuistio oli salainen 25 vuoden ajan, ja se vapautui julkisuuteen vasta vuonna 2017. Muistiosta paljastuu, kuinka puolustusministeriö kaunisteli Hornetien 30 vuoden käyttökulut valheellisen pieniksi.

Vuosien varrella on tehty yli sata lisähankintasopimusta. Siksi Hornetien käytön lopullinen kokonaishinta nykyrahassa tulee olemaan noin 22 miljardia euroa. Hallitukselle esitettiin 28 vuotta sitten, että tuo summa olisi 3,9 miljardia.

Ministeri Elisabeth Rehnin on katsottu virkamiestensä kanssa valvoneen amerikkalaisten etuja, ei suomalaisten. Rehn kertoo Lillan-elämäkerrassaan (2014), että huonon taloustilanteen vuoksi aikaa ei ollut mihinkään tiedottamiseen. ”Päätös valmisteltiin pimennossa ja vietiin läpi pikavauhtia, poikkeuksellisella tavalla.”

Asia hoidettiin niin, ettei kansanedustajille annettu tietoa kaupasta. ”Pelättiin, että se ei etene mihinkään, jos laajat kansanedustajajoukot tai muut päästetään debatoimaan asiasta.”

Hankintaa salattiin myös siksi, että sen todellisen hinnan paljastuminen olisi estänyt rahoituksen, olipa taloustilanne mikä tahansa.

Ahon hallituksen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen sanoi vuonna 2015, että toukokuun 1992 hinta-arvioita pidettiin tuolloin pitävinä. ”Ei puhuttu mitään elinkaarikustannuksista, esitettiin vain hankintahinta. Kustannukset ovat nyt aivan eri todellisuudessa kuin silloin pidettiin varmana.”

Pietikäisen mielestä Rehn oli vain välikäsi. Kauppaa ajoivat Aho ja Viinanen, joilla oli ”aivan hirvittävä” usko vastakauppoihin. ”Esitettiin, että tästä tienataan. Ne olivat ylimitoitettuja odotusarvoja, joihin en itse uskonut. Osto oli kupla suhteessa käytettyyn rahaan, siksi olin hankintaa vastaan.”

Lockheed Martin F-22 ”Raptor” ilmatankkausharjoituksessa Suomen rannikolla lokakuussa 2018. Robert Sullivan (public domain)

Valtiosalaisuuksia mukana kaupassa

Kun Suomen hallitus kuukautta myöhemmin (4.6.1992) hyväksyi sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa, hinta oli noussut jo 3,1 miljardiin euroon. Rehn allekirjoitti kaupan 5. kesäkuuta 1992.

Syksyllä 1993 Hornet-kauppa vaati lisää rahaa. Koneisiin tarvittaisiin myös aseet ja paljon välttämätöntä, joka oli jätetty pois.

Puolustusministeriön salaisessa muistiossa (12.10.1993) oli lisäostoksille edellytys, että eduskunta myöntää tarkoitukseen varoja ”suunnitellulla tasolla vuoden 1994 budjetissa”. Kyse oli nykyrahassa reilusta miljardista eurosta, jolla hankittiin ilmataisteluohjuksia. Muistiossa todettiin: ”Koneet hankitaan vain ilmataisteluvarustuksessa eikä hankinta sisällä rynnäkköaseistusta.”

Tämä oli täyttä totta siihen saakka, kunnes Kaskeala ja Lindberg ryhtyivät 2000-luvun alussa JASSM-rynnäkköohjuksien ostoon kaivamalla rahoja myös maavoimien varoista.

Hankinta liikutti myös puolustussalaisuuksia. Eräiden Hornetille elintärkeiden elektronisten laitteiden ”ohjelmointiin Suomessa liittyy mahdollisesti tarve vaihtaa tiedustelutietoja valtioiden kesken”. Amerikkalaiset painostivat; tiedot annettiin ja asiat etenivät.

Aimo Pajunen lähetti 13. lokakuuta 1993 kiitoskirjeen virkaveljelleen William Perrylle Pentagonissa saamastaan lounaasta. Samalla hän kertoi, että lisähankintojen rahoitus odottaa eduskunnan hyväksyntää. Eduskunta päätti Pajusen esityksen mukaan.

Viimeisimmät lisäkustannukset päivityksistä ja JASSM-risteilyohjuksen liittämisestä Hornetin aseistukseen 2010-luvulla ovat olleet noin viisi miljardia euroa.

Hävittäjät ovat poliittinen valinta

Hornet-vedätys on ollut karvas yllätys kansantaloudelle. Suomen sotilaallisen puolustuksen liimaaminen Yhdysvaltain kainaloon on kallista. Hornetit rasittavat Suomen taloutta vuoteen 2035.

”Se merkitsi lähentymistä Natoon. Olen aina ollut Naton kannalla”, sanoi Rehn vuonna 2011.

Myös korvaajien hankintapäätös on poliittinen. Testilennot Suomessa ovat lähinnä ilmailunäytöstä kotimaan yleisölle. Koneiden ominaisuudet on tiedetty jo vuosia, kaikki ovat teknisesti riittävän hyviä. Kyse on liitossuhteen (riippuvuuden) jatkumisesta Yhdysvaltoihin – tai suhteen väljentämisestä, jos amerikkalaista konetta ei valita.

Hätiköity tilaus olisi taas tuhoisa maan sotilaalliselle puolustukselle ja taloudelle.

Esimerkiksi juuri Hornet-hankinnan vuoksi pääkaupunkiseutu on suojaton, kun sen turvana ollut korkeatorjuntaan (20 km) pystyvä venäläinen BUK-ohjusjärjestelmä poistettiin poliittisista syistä. Tilalle ostettiin Lindbergin johdolla vain viiden kilometrin torjuntaan pystyvä, USA-yhteensopiva NASAMS, joka kaikkineen maksoi 600 miljoonaa. Ohjuksia saatiin silti vain 70, joista puolet Horneteihin – maavoimien ilmatorjuntaupseerien pettymykseksi.

Lähivuosina on edessä lisäksi korkealle yltävien ilmatorjuntaohjusten ja uusien harjoitushävittäjien miljardiluokan hankinnat.

Myös vuonna 2007 hankitut raketinheittimet ovat vielä vailla 300 kilometriin kantavia ohjuksia. Raketinheitinratkaisu todettiin jo vuonna 2004 Hornetiin verrattuna kymmeniä kertoja halvemmaksi ja varmemmaksi tulivoiman kaukovaikutukseen. Kustannustehokkuus on ollut sana vailla merkitystä.

Uusien koneiden oston yksi kynnysehto on vastakaupat, jotka nykyisin kulkevat uudella nimellä ”teollinen yhteistyö”.

Virkamiehet uskottelivat eduskunnalle, että sataprosenttiset Hornet-vastakaupat valtion ja myyjäyhtiön välillä ovat sitovia ja kaupan ehto.

Niistä tuli salatiedettä: edes kansanedustajille ei annettu asiakirjoja. Puolustusministeriön kansliapäällikkö, insinööri prikaatikenraali Jukka Juusti halusi 17. tammikuuta 2017 Paasikivi-seuran juhlapuheessa kumota ”väitteen, etteivät Hornet-kaupan vastaostot olisi toteutuneet täysimääräisesti”. Hän korosti, että ”Hornet-hankinnan osalta on olemassa kiistaton dokumentoitu näyttö siitä, että vastaostot toteutettiin yli 100 prosentin tasolla”.

Juustin luulisi tietävän, olihan hän mukana Hornet-kaupoissa. Mutta mitä tarkoittaa ”yli 100 prosentin taso”?

Jos lasketaan, että yhden dollarin arvo on yksi dollaria, Juusti on täysin väärässä.

Vastakaupoista toteutui vain osa, ja niitäkin mitattiin ”pisteytysjärjestelmällä”, jossa yhden dollarin ”arvo” voitiin merkitä vaikka kymmeneksi. Virkamiehet pienensivät taikadollareilla Boeing-yhtiön noin viiden miljardin euron velvoitteita ja niin vuonna 2018 – puolitoista vuotta Juustin ilmoituksen jälkeen – Boeing tiedotti saaneensa vastakauppavelvoitteensa lopulta täyteen. Yhtiö viittasi tuolloin kaikkiaan noin 2,5 miljardin euron arvoihin.

Amerikkalainen kenraali: tulevaisuus on lennokeissa

Käsillä ovat ainekset kansalliselle katastrofille: mittakaavaa on vaikea ymmärtää ja tyrimisen perinne on pitkä. Suomen Hornetit ovat menossa hätiköiden ennenaikaiseen vaihtoon, sillä niillä voidaan lentää paljon pidempään kuin nyt uskotellaan.

Virkamiehet haluavat päätöksen Hornetien korvaajasta hallitukselta syksyllä 2021 ja uudet koneet käyttöön 2025 lähtien. Tähän ei kuitenkaan ole mitään teknistä tarvetta.

Hätäisen aikataulun ajajat eivät näytä olevan puhtaasti Suomen asialla. He ajavat Yhdysvaltain näkemystä siitä, että sen liittokunnan – ja myös Suomen – tulisi vaihtaa mahdollisimman pikaisesti taistelukoneensa amerikkalaisiin F-35-hävittäjiin riippumatta käytössä olevien koneiden kunnosta. Mutta F-35-hävittäjien valmistumisen myöhästyminen on pakottanut Yhdysvallat jatkamaan nykykaluston käyttöä.

Pikapäätöksellä ostettavat koneet olisivat hankkeen ajajien mukaan käytössä vielä 2060-luvulla. Se on uskomaton väite. Esimerkiksi amerikkalaiset itse luopuvat Suomen hankintalistalla olevasta Super Hornet -koneesta viimeistään noin 25 vuotta aikaisemmin. Niiden kauppaamisessa Suomeen auttaa amiraali evp. Juhani Kaskeala.

Lobbareiden mukaan Hornetit pitäisi uusia jo silloin kun koneelle tulee täyteen reilut 4 000 lentotuntia, vaikka valmistajan mukaan ne kestävät vähintään 6 000 tuntia rasittavissa lentotukialusoloissa ja maakentillä jopa 12 000 tuntia, kuten ilmoitettiin ja kehuttiin vuonna 1995. Suomessa on lennetty maakentiltä.

Suomen ilmapuolustuksen ja kansantalouden edun vuoksi hankkeessa kannattaisi ottaa viiden vuoden aikalisä seuraavien eduskuntavaalien yli.

Nykyisellä käytöllä Horneteilla voi lentää hyvinkin 15 vuotta lisää. Joulukuussa 2019 julkaistussa Yhdysvaltain tykistökoululle tehdyssä tulivoimatutkimuksessa todetaan, että monilla laivaston ja merijalkaväen perus-Horneteilla on lennetty enemmän kuin 8 000 tuntia. Siis koneilla, jotka ovat olleet rasittavassa lentotukialuskäytössä.

Näiden Hornetien käyttöikää on vuodesta 2018 pidennetty 3 000 tunnilla päivittämällä niiden tekniikkaa. Uudempia Super Horneteja tullaan käyttämään myös aiottua pidempään niitä korvaavan F-35-hävittäjän toimitusten myöhästymisen vuoksi. Ehkä ohi vuoden 2031, joka on yksi suunniteltu poistohetki.

Perus-Horneteja aiotaan myös rakentaa Super Hornetien kykyisiksi, jotta nekin paikkaisivat F-35-koneiden myöhästymistä. Yhdysvallat on tässä hankkeessa ottanut aikalisän – niin pitäisi Suomenkin ottaa.

Vaikka sitä ei julkisesti haluta kertoa, tarvitaan puolustuksen päävoiman eli maavoimien varustamiseen miljardeja. Ja pian. Esimerkiksi siviilikohteiden ilmatorjunta on olematonta ja kenttätykistö, joka on taistelukentän tulivoiman perusta, on suorituskyvyltään heikkoa vanhentuneen pääkaluston ja erikoisammusten sekä erikoislaitteiden puutteen vuoksi.

Vuonna 2013 Yhdysvaltain ilmavoimien entinen komentaja (2008–2012) kenraali Norton Schwartz sanoi, että tulevaisuus on miehittämättömissä ilma-aluksissa. Hän kertoi, että ilmavoimat koulutti jo vuonna 2012 lennokkien kauko-ohjaajia enemmän kuin koneessa istuvia ohjaajia. Kenraali ennusti, että 2020-luvulla lennokkeja on ilmavoimien ilma-aluksista noin 80 prosenttia.

”Hävittäjien aikakausi on ohitse”, sanoi avaruusmatkailuun keskittyvän SpaceX:n toimitusjohtaja Elon Musk ilmasotakonferenssissa Floridassa helmikuussa. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on ostanut Muskin rakettipalveluita 1,6 miljardilla dollarilla.

Muskin mukaan sotaa käydään tulevaisuudessa miehittämättömillä lennokeilla, halutaan sitä tai ei. Hän sanoo puhuvansa asiasta nyt, koska pelkää Yhdysvaltain jäävän jälkeen asekehittelyssä, jollei se kykene innovatiivisuuteen. Taistelukoneen heikoin lenkki on lentäjä.

PENTTI SAINIO on toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. teokset Armeijan hukatut miljardit (Into, 2016) ja Minne Suomi pommittaa? (Into, 2018). Hän valmistelee kirjaa hävittäjähankinnasta.

Tämä kirjoitus on julkaistu aiemmin Le Monde Diplomatiquen numerossa 2–3, 2020 ja uudelleenjulkaistaan Vastavalkeassa Sainion luvalla.

Artikkelikuva FA-18 Hornetista nousemassa pilviin Helsingin taivaalla: Wikimedia Commons (CC BY 3.0)
Kuvituskuva dollarilennokista: Fold ’n Crease

34 KOMMENTTIA

  1. ”Niistä tuli salatiedettä: edes kansanedustajille ei annettu asiakirjoja. Puolustusministeriön kansliapäällikkö, insinööri prikaatikenraali Jukka Juusti halusi 17. tammikuuta 2017 Paasikivi-seuran juhlapuheessa kumota ”väitteen, etteivät Hornet-kaupan vastaostot olisi toteutuneet täysimääräisesti”. Hän korosti, että ”Hornet-hankinnan osalta on olemassa kiistaton dokumentoitu näyttö siitä, että vastaostot toteutettiin yli 100 prosentin tasolla”.

    Juustin luulisi tietävän, olihan hän mukana Hornet-kaupoissa. Mutta mitä tarkoittaa ”yli 100 prosentin taso”?”

    Amerikkalaiset ostivat paljon yrityksiä tuolloin Suomesta, joten näitä on kirjattu vastakaupoiksi. Mm. Sipilälle Rautaruukki lainasi 20 miljoonaa, jolla Sipilä osti Solitran Rautaruukilta, jonka sitten Sipilä myi amerikkalaisille 200 miljoonalla.

  2. Hulluutemme huipentumahan tällainen hanke on, jo pelkästään se että sitä on ylipäätään lähdetty suunnittelemaan.
    Kun emme enää ole edes itsenäinen maa niin miksi meidän pitäisi panostaa maamme puolustamiseen, maan jota oma kansa ei enää edes omista?
    Miksi miehitettyä maata tarvitsee puolustaa? Eikö ensin pitäisi itsenäistyä ja sitten miettiä kuinka itsenäisyyden voi turvata? Itsenäisyyden palauttamistahan nuo konekaupat eivät palvele.

    Olemme näköjään jo niin alhaalla ettemme halua tunnustaa ettemme ole enää itsenäinen maa joka voisi itse päättää asioistaan. Nyt tämä ilmenee niin että meidät painostetaan hankkeeseen joka palvelee miehittäjää ja koko ajan köyhtyvä kansa halutaan maksamaan sitä. Siis tukemaanko omaa miehitystään?
    Paljastamme typeryytemme niin perusteellisesti kuin sen ylipäätään voi paljastaa jos tällaiseen lähdemme mukaan.

    • USA/Israel/Nato-koaliitio puuhaavat nyt innolla sotaa koronaviruksen heikentämää Irania vastaan… alla muutamia otteita artikkelista joka valottaa asiaa enemmän

      Minusta meidän pitäisi ehdottomasti olla tästäkin tietoisia kun Nato painostaa meitä ostamaan hävittäjiään … ymmärtämään homman todellinen juoni eli että sidomme itsemme hävittäjäkaupoilla entistä tiukemmin nwo-globalistien mafiaan ja sen likaisiin ja tuhoisiin rauhan vastaisiin puuhiin

      HALUAAKO KANSA TODELLA OLLA MUKANA TÄLLAISESSA —- VAI KUKA HALUAA?????

      Targeting Iran While America Locks Down
      A national health crisis does not stop the beat of the war drums
      PHILIP GIRALDI
      Pompeo and O’Brien, joined by recently appointed Director of National Intelligence Richard Grenell, have also been promoting a more serious endeavor, namely attacking Iran without warning and without any pretext while it is in its weakened state from the health crisis.
      Washington has both increased sanctions and denied medicines to Iran, as well as to Venezuela, to put additional pressure on their governments vis-à-vis the coronavirus pandemic.
      In another move, on March 27th, the U.S. State Department’s Defense Security Cooperation Agency has announced approval of an $2.4 billion deal with Israel to buy eight KC-46A Pegasus aerial tankers.

      The agreement is the first time the United States has sold actual purpose-built tanker aircraft to Israel. The KC-46A Pegasus is can carry 106 tons of fuel to refuel jet fighters and has a range of more than 6,000 miles. It will enable the Israeli Air Force to have sufficient refueling capability to directly attack Iran, its principal regional target. Israel has frequently stated its willingness to attack Iranian nuclear sites and might also exploit the opportunity afforded by the coronavirus and its aftermath to do so.
      https://www.unz.com/pgiraldi/targeting-iran-while-america-locks-down/

  3. eiköhän sekoomuksen ja virheiden päästäminen hallitukseen ole ollut se kaikkein kallein virhe

  4. Järjetön hanke. Hornet miljardit on lennetty taivaalle. Mitä hyvää niillä olisikaan saatu aikaan?

  5. Erittäin informatiivinen ja valaiseva artikkeli.

    Uho-Suomi kapusi valtaan 90-luvulla, demarit vähän myöhässä mutta Lipponen käänsi kurssin. Uho-Suomi on myös Tuho-Suomi. Kaikki se valtioviisaus jonka henkilöityi Paasikiveen ja Kekkoseen heitettiin yli laidan. Täytyy toivoa että Suomi selviää tästä harharetkestä vain taloudellisin tappioin.

    Kova kiima oli Suomen mediassa päästä Libyaa pommittamaan mutta kun ei ollut sopivaa kalustoa. Norja pommitti ja Ruotsi merkkasi kohteita. Norjassa on pitkään selvitetty miten Jens Stoltenberg saataisiin laittomuuksista syytteeseen. Ja siinä se ongelma onkin. Nykymaailmassa poliittnen johto on lakien yläpuolella jopa sodankäynnin osalta. Kukaan länsijohtaja ei ole joutunut vastuuseen Lähi-Idän sodista vaikka ovat jääneet kiinni toistuvista rikkomuksista.

    Kuvaavaa Suomessa vallitsevalle poliittiselle sokeudelle on presidentti Tarja Halosen äskettäinen lehtihaastattelu jossa hän kertoi ihailevansa Hillary Clintonia ja Madeleine Albrightia. Siis kaksi suurinta naispuolista sotarikollista, jotka jos Nürnbergin prinsiippejä sovellettaisiin molemmat istuisivat elinkautista. Juu, tiedetään että miespuolisissa sotarikollisissa löytyy vielä pahempia tekijöitä, mutta että ihailemaan rikollisia koska sattuvat olemaan naisia.

    Nick Turse (Kirja: Kill Anything that Moves) joka seuraa maansa sotaretkiä kertoi äskettäin että USA on sotilaallisesti läsnä 141 maassa. Sitten ovat lisäksi nämä laukaisualustat kuten Suomi ja Ruotsi. Sotilaallinen vastakkainasettelu on ollut USA:n vakiokonsepti Korean sodasta lähtien. Kaikki sodat olisivat olleet vältetävissä, mutta miksi välttää kun niillä voi rikastua ja muut maksavat kulut.

  6. Venäläisiä harmittaa että suomessa on vahva maanpuolustus, jopa vahvenpi kuin venäjän.

    Pysykää rajan takananiin teille ei käy huonosti. 😆

  7. Kalliitkin hävittäjät on helppo maksaa, kun annamme vaihtokaupassa [pohjavedet] maksuksi. Sitten voimme noilla hävittäjillä suojella noita [pohjavesiä]. (Jotka eivät alun alkaenkaan olisi vaatineet mitään hävittäjä-suojelua, ellei niitä olisi myyty ulkomaille.)

  8. Nykyajan kansanedustajista ei ole mihinkään kun niitä voi vetää lipan alta miten paljon tahansa eikä ne saa vedettyä lipan alta vetäjää edes oikeuskanslerin tutkintaa kuten Elisabethia ja sen aikaisia puolustusvoimien kenraaleja ja muuta johtoa.
    Sama lipan alta veto kansanedustajille tehtiin NATOn isäntämaasopimuksen yhteydessä jossa asia annettiin vain tiedoksi kansanedustajille puutteelliserlla vieraskielisillä sopimusteksteillä joihin ei edes annettu aikaa tutustua.
    Jos kansanedustajat antaa itseään kohdeltavan näin niin koko kansanedustuslaitoksen voi lopettaa ja.antaa presidentin, ministerien ja virkamiesten päättää kun se ei siitä kummene koska kansanedustajat ei niitä pysty pitämään kurissa lakien noudattamisessa.
    Uuden hävittäjien hankinnasta on tulossa Hornettien hankinnan toisinto kun Niinistö, kankiKaikkonen ja puolusvoimain kenraalit on päntiönään kulkeneet rapakon takana ja siinä ei koronan takia valtion velan kasvu vaikuta hävittäjähankintoihin mitenkään kun Suomen USAan liittoutuneet puppelikenraalit ja kankiKaikkonen päättää hankkia USAsta uudet hävittäjät vaikka entisillä on käyttöikää vielä runsaasti jäljellä.
    Saa nähdä millä ketkuilulla tämä hankinta USAsta päätetään mutta varmasti eduskunta on ulkona taas kuin lumiukko koko hankinnasta ja samoin naisminiteriviisikko tuskin saa sanaa suustaan vaihtoehtojen puolesta.

  9. > Kenraali Lindberg palkittiin Washingtonissa heinäkuussa 2019 Yhdysvaltain Legion of Merit -kunniamerkillä, jonka ovat saaneet myös Gustav Hägglund ja Juhani Kaskeala sekä sotilasasiamiehet Washingtonissa kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa ja kenraalimajuri Jan Laukka. Saako kunniamerkin myös sotilasasiamiehestä tiedustelupäälliköksi nostettu kenraalimajuri Pekka Toveri?

    Tämä kunniamerkki annetaan kiitoksena ”poikkeuksellisen ansiokkaasti” Yhdysvaltain asevoimien hyväksi tehdystä työstä. >

    Nämä artikkelissa mainitut hopeatähti-seremoniat todistavat sen, että Suomen armeija on Washingtonin, eli Jesuiitta-mafian vallan alla oleva ROOMAN ARMEIJA. Toisin sanoen, Suomen armeija on samanlainen Washington/CIAn sylikoira kuin Supo, joka osana maailmanlaajuista suojelupoliisi-verkostoa pitää yllä kansainvälistä rikollisuutta. Toisin sanoen, jokaisen suomalaisen huumekauppiaan tie johtaa kiemurtelevan polun ja näiden salaperäisten ”luukkujen” kautta Supoon.

    Kuten olen täällä toistuvasti kertonut, tätä showta johtaa BLACK NOBILITY, jonka operatiivisena joukkona toimii UNHOLY TRINITY, eli kolme itsenäistä mini-valtioita; 1) City of Vatican (Rooma), 2) City of London (Lontoo) ja 3) City of Columbia, (Washingtonin sisällä oleva jesuiitta-valtio Georgetown.) Nämä minivaltiot – ”Jesuit Order” – pitävät yllä ihmiskunnan sotia, köyhyyttä ja kärsimyksiä. Uusia jesuiitta-agentteja pullahtaa ulos jesuiitta-vetoisista yliopistoista/educational institute joka vuosi ympäri maailmaa.

    ” Today there are 3,730 Jesuit educational institutions throughout the world, caring for just over 2.5 million students.” (Wiki 2011)

    Mikäli tutkitte huipulla olevan Black Nobilityn rakennetta, saatte kyllä siitä tietoa, mutta ette oikeaa tietoa; terävintä kärkeä ette etsimälläkään löydä. Kansallisvaltioiden itsenäisyys perustuu täydellisesti valheisiin. Jokaisen valtion operatiivinen vallanpitäjä, kuningas, valtamedian omistaja, ministeriöiden ylin johto, pankkijärjestelmän omistaja, armeijan ja poliisin ylin johto, suuryrityksen omistaja… etc. on pelkkä vasalli, he kaikki palvelevat samaa isäntää.

    ILMESTYSKIRJA 13: ”Koko maailma ihmetteli petoa ja lähti seuraamaan sitä, ja kaikki kumarsivat lohikäärmettä, joka oli antanut pedolle sellaisen vallan. He kumarsivat myös petoa ja sanoivat: – Kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?

  10. CO2-huijaus, corona-huijaus, Hornet-huijaus. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, koska yhteiskuntavalta perustuu silmänkääntöön. Valtamedia käy sotaa meitä kansalaisia vastaan. Enää ei tarvita niin paljon poliittisia vankiloita, koska kodit ovat niitä. Mielensellit ovat kovassa kontrollissa ja ihmiset ovat itsetuhoisesti halunneet, että heidät pidätetään niihin. ”Modernia” facismia.

    • Vankiloista puheenollen, Californian vankiloista päästettiin juuri vapaaksi 3500 vankia Covid-19 varjolla. Mihin he vankeja vapauttamalla pyrkivät? Onko voimaan astumassa Rooman laki: rikolliset kaduille ja oikeamieliset kiven sisään…. onko edessä totuuden puhujien ajojahti?

  11. Olen katsonut Venäjän toimintaa kun on avustanut Syyrian laillista hallitusta. Kyllä hävittäjien toiminta on ollut erittäin tehokasta, vähän kuin videopeleissä, tuhosi kaikki militanttien ajoneuvot täsmä iskuilla. Vähän tuntui siltä onko maavoimilla nykyään mitään merkitystä kun on niin helppo tuhota ilmasta käsin. Siinä mielessä hävittäjien hankinta on ihan perusteltua ja vähentää maavoimien hankintaa.

    • Ja mielelläsikö osallistut niiden maksamiseen?
      Sitten varmaankin olet todella varakas ihminen jolla paljon ylimääräistä.
      Mutta eikös ne ole turhaa kalustoa jos ne voi tiputtaa drooneilla ja ohjuksilla…
      Halvinta olisi elää rauhassa niin kukaan ei käy kimppuun

        • En tiedä yhtään mutta ehkä sekin pian onnistuu. Toisaalta turhahan meidän on alkaa itse puolustaa maata joka ei enää ole edes meidän.
          Itse en antaisi yhtään euroa.

    • Tuo on esimerkkinä huono koska militanteilla ei ole millä vastata, kuten ei ole talebaneilla tai muillakaan epämääräisillä joukoilla. Stingerit sun muut eivät enää toimi samalla tavalla, tarvitaan asejärjestelmä tutkalla (USAn Patriot tai Venäjän S-järjestelmä)- Syyriassa on joitakin Venäjän parhaimpia koneita joskin eri tehtävissä eikä lava-autoja tuhoamassa

  12. Eikös Suomen valtiovelka selity paljolti noiden lentävien ankkojen ostamisella ?

    Miksi Suomen oma lentokoneteollisuus romutettiin; paljonko päättäjiä lahjottiin tästä teosta.

    Artikkelista puuttuu yksi tärkeä tekijä: keitä oli kenraalien takana käskemässä asioita ?

    Iltalehti 19-2- 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille”. Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan”.

    Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”; tätähän ( ”lainsäädäntöä” ) konekaupat lopulta ovat .

    Suomessa Vakuutusyhtiöiden keskusliitto käskee hallitusta tekemään sellaista ”lainsäädäntöä” kuin haluaa ja käyttää aknsalta keräämäänsä omaisuutta valtansa pönkittämiseen ( Olli Pusa /renkien kaappaus ).

    Mutta oli vähällä, ettei tätä rahalla tehtyä ”lainsäädäntöä” ryhdytty tutkimaan; joten kansalta salassa tehtiin valtiopetos.

    Suomen ”perustuslain” 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    PL 118 § tuli juuri sopivasti ennen tämänkin raportin tulemista julkiseksi ja estämään valtiopetoksellisen konekaupan puiminen Valtakunnanoikeudessa.

    Jo nyt vihreät oli saatu mukaan peittelyyn: Sanomat24 keskustelupalsta Kataisen hallitusneuvottelujen aikana :

    Rekisteröitynyt keskustelija ”timpuri”: Kerrotaan kokoomuksen suurien velkojen poistuneen yhdessä yössä RKP:n rahoilla. Vaatimuksena pakkoruotisn jatkaminen ja 2 ministerinpestiä. H.H. oli Brysselistä käsin sanonut hallitus on ostettu; mutta vaiennut heti, kun vihreät otettiin mukaan.

    PL 118 §:n siis teki lahjonnalla ja kiristyksellä koottu hallitus .

    Onko enää yksi iso puolue; jos sitäkään joka ei ole mukana Suomen valtiopetoksissa ?

    Kuka siis kääntää Suomen suunnan ? … Kansa … jakakaa tiedot valtiopetoksista kaikelle kansalle ….

    archive.today/kimmoleaks.fi; koska archive.is -sivusto on Suomen päättäjien toimesta lahjottu hiljaiseksi ja konemiljardien vastineeksi Suomen päättäjät saavat salausapua rapakaon takaa viestiko-keskuksen muodossa ”

  13. Kokonaisuutta katsoen hävittäjistä on hyvin vähän hyötyä Suomen puolustukselle vaan enempi NATOn hyökkäykselle. Siinä mielessä koko hankinta on Suomelle turha ja se on Suomen 5. NATOkolonnan uskollisuuden osoitus USAlle, jonka Suomen veronmaksajat joutuu maksamaan ilman mitään vaikutusmahdollisuuksia hankintaan. Hankinta on hinta Suomen kenraalien USAssa saamille kunniamitaleille eli muutaman taalan killuttimista joutuu maksamaan kymmeniä miljardeja.

    • Hyvin tiivistit asian.
      Ehkä kansa silti voisi vielä hankinnan estää jos se olisi yksimielinen ja päättäväinen.

  14. Kyllä kaiken takana on Sau(li)ruksen myyräntyö ja halu myydä tämä maa, koska niin häntä käsketään sieltä, mistä muutkin sodat on suunniteltu.

    • Ja hän tottelee nöyrästi ja kernaasti… ja kun on viimeaikaisia korona-puuhia seurannut niin näyttää jopa siltä että antaa ihan kaikkensa ollakseen hyvä ’myyrä’….

  15. Kallein virhe on kitenkin matujen haaliminen ikuisen sosiaaliturvan piiriin. samalla risteytyvät suvakkien kanssa ja tuottavat mulattijälkeläisiä niin ikään loisimaan.

    Niistä on lähes mahdotonta päästä eroon ja vetävät kansantalouden ikuisesti kuralle. Nää uudet hävittäjät tulee siten vasta kakkosena.

  16. Paras vaihtoehto on ottaa ne hävittäjät Ruotsista ja antaa Ahvenanmaa maksuksi. Siinä pärjää Suomen kansa parhaiten.

  17. Valaiseva ja kattava kirjoitus Pentti Sainiolta. Droneilla tehty Tarkkuuspommitus Aramcon öljyterminaaliin Persian lahden rannalla todisti niiden tuhoisuuden, taloudellisuuden ja yllätyksellisyyden. Tämä miehittämätön lennokki on uuden ajan sotakone.
    Mutta Suomi taitaa olla sitoutunut häivehävittäjien hankintaan, koska meille kelpaa vain paras. Tässä koronakriisin velkavuoren varjossa meillä ei ole varaa ostaa uusia hävittäjiä. Vanhojen elinkaarta pitää voida jatkaa. Köyhän on laitettava suu säkkkiä myöten.

  18. Pm Marinin mielestä hävittäjät hankitaan eikä nykyisten hävittäjien käytön jatkaminen ollut vaihtoehto. USAn aseteollisuutta Suomi sitten tukee velkarahalla kuten hornettienkin kohdalla ja hinta ei ole varattu 10 miljardia vaan se saattaa nousta sataan miljardiin kun niihin ostetaan aseet ja muu laitteisto ja lisätään käyttö ja huoltokustannukset.
    Aina Suomella on vara hävittäjiin vaikka muuhun ei olekaan eli nykyhallitus kulkee hävittäjähankinnassa Elisabethin viitoittamalla tiellä vaihtoehtoja selvittämättä.
    Talousromahduksen, koronan ja hävittäjähankinnan aiheuttama velkaantuminen pumppaa Suomen tyhjjiin että jäljellä ei kohta ole kuin hävittäjät ja muu on ulosmitattu.

  19. F-35 Lightning II-häivehävittäjä on ylivoimaisesti paras kone Suomelle ja se tullaan valitsemaan.

    F-35 Lightning II:n häiveominaisuudet, sensorifuusion tuottama ylivertainen tilannekuva ja kehittyneet elektronisen sodankäynnin omasuojajärjestelmät antavat ennennäkemättömän edun taktisessa ilmasodankäynnissä.

    F-35 Lightning II – viidennen sukupolven älykäs hävittäjä ⚡

    https://www.youtube.com/watch?v=U8FnxrSb_XQ

    • Tämä lienee korruptoidun kenraalikunnan edustajan näkemys.

      Kannattaa lukea Pentti Sainion artikkeli toiseenkin kertaan. Siinähän osoitetaan, että jo nyky-Hornettien hankinta tosiasiallisesti heikensi Suomen puolustuskykyä. Ja uusi Naton hyökkäystoiminnan tueksi hankittava kymmenien miljardien satsaus uusien hävittäjien hankintaan entisestään heikentää puolustuskykyä ja lisäksi asettaa Suomen alttiiksi jatkuvalle sodanuhkalle.

    • Pitää kyllä USAn nuolennan halu Suomen kentsuilta olla voimakasta jos vielä kehitysvaiheessa olevan ja vika- sekä onnettomuusherkän koneen F35n Ilmavoimille hommaa. Nyt pitäisi panna jäitä hattuun ja siirtää hävittäjien hankitaa sekä selvittää mitä oikeasti Suomen puolustus tarvitsee ilman NATOoptiota.

  20. EU, Nato, suurpääomapiirit ja varakkaat kentsut vie tätä maata. Edustuksellinen kansanedustusla(j)itelma on teatteria. Kentsu se voihkii, mitä iloa olla kentsu jos ei saa lennellä kalliilla teh best hävittäjälentsikalla laskeutuen once upon lifetime ilma-alustukialuksen kannelle. Top Gun (:

  21. Taistelu ”pirulaista” vastaan – tie perustuloon

    ”Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden” (J. Nasaretilainen).

    Koronaviruspandemia on paljastanut hädän kasvot. Talous on pitkälti romahtanut monelta suomalaiselta. Muualla maailman kansalaisia uhkaa nälkä. Korona on aiheuttamassa nälänhädän, joka tappaa miljoonia. YK:n raportti varoittaa, että tulevina kuukausina ”jopa 300 000 ihmistä voi kuolla joka päivä aliravitsemukseen ja ruuan puutteeseen” (Turun Sanomat 24.4.2020).

    Vuonna 2017 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 890 000 suomalaista. Tämä tarkoitti ”lähes joka kuudetta suomalaista eli 16,4:ää prosenttia 5,5 miljoonan väestöstä” (Suomen Kuvalehti 27.5.2019). ”Yksinasuva suomalainen on köyhä, jos kuukaudessa jää verojen jälkeen käteen alle 1 185 euroa” (Iltasanomat/Taloussanomat 5.7.2017).

    Jo ennen koronaa maamme köyhien lukumäärä lähenteli miljoonaa. Nyt riehuva pandemia on johtanut köyhyyden ennen kokemattomaan nousuun. Yksinyrittäjät, osa-aikatyöntekijät, työntekijät, jotka työskentelevät vapaina vailla vakituista työsuhdetta, työttömät ja opiskelijat joutuvat sinnittelemään päivästä toiseen periaatteella pelastukoon ken voi!

    Mikä avuksi? Elämme poikkeusoloissa. Sen vuoksi on käyttöön otettava poikkeukselliset keinot. Yksi käyttökelpoinen keino on automaattinen taloudellinen tuki, kuukausittainen perustulo. Se voitaisiin myöntää hakemuksetta kaikille niille, joiden säännöllinen kuukausitulo ei ulotu 1 200 euroon. Toisin sanoen, perustuloksi voitaisiin määrätä 1 200 euroa kuukaudessa. Näin päästäisiin pahimman ylitse. Kun Tasavallan presidentin ”pirulaiseksi” määrittelemä vitsaus on voitettu, on mahdollista palata normaaliin päiväjärjestykseen.

    Joku saattaa mielessään kysyä, mistä rahat. No, rahaahan tasavallasta näyttää löytyvän. Suomen kansantalouden kriisipaketin kooksi ilmoitettiin 24. maaliskuuta noin 50 miljardia euroa. HÄVITTÄJIINKIN ON VARATTUNA VÄHINTÄÄN 10 MILJARDIA EUROA ! Eli kyllä se siitä. Muistakaamme John F. Kennedyn sanat: ”Jos vapaa yhteiskunta ei kykene auttamaan niitä monia, jotka ovat köyhiä, se ei kykene pelastamaan niitä harvoja, jotka ovat rikkaita.” Ja mikäli emme kaipaa neuvoja ulkomailta, löytyy toki kotimaastammekin inhimillistä ajattelua: ”Älkää unohtako köyhän asiaa!” (Santeri Alkio).

  22. Tuleeko hävittäjähankinnasta Suomen kallein virhe? Vaikeaa sanoa, mutta VIRHE joka tapauksessa, ja KALLIS.

    ”Sveitsissä 22 hävittäjän hankinnasta järjestettiin vuonna 2014 kansanäänestys, jossa hävittäjien hankinta torpattiin. Suomessa sekä puolustusministeriö että monet poliitikot ovat tuntuneet pyrkivän vaientamaan kriittistä keskustelua hävittäjistä. Avoimeen yhteiskuntaan sopii kehnosti, että julkisen jättihankinnan perusteista ei toivota kansalaiskeskustelua – etenkin kun toisaalla on päätetty järjestää asiasta avoin kansanäänestys” (Tove Selin: Suunniteltu hävittäjähankinta ei sovi yhteen Suomen ilmastotavoitteiden kanssa : hävittäjien valmistus, ylläpito ja käyttö aiheuttavat merkittävästi kasvihuonekaasuja. HS.fi 26.5.2020).
    ———-
    Tove Selin (T.S.) on Maan ystävät ry:n hallituksen jäsen. – Maan ystävät on vuonna 1996 perustettu kansalaisjärjestö, joka tarjoaa mahdollisuuden toimia ekologisesti kestävämmän, oikeudenmukaisemman ja demokraattisemman maailman puolesta. Suomen Maan ystävät on osa kansainvälistä Friends of the Earth International -verkostoa, joka on perustettu 1971. Maan ystävät on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö.

    J.K. Jotta asian koko karmeus tulisi esiin, lainattakoon T.S.:n kirjoituksesta vielä kolme virkettä: ”Hallitus aikoo käyttää hankintaan enintään 10 miljardia euroa. Noin 30 vuoden käyttöiän aikana ylläpito- ja elinkaarikustannuksia voi tulla lisäksi 30 miljardia euroa. Summat ovat valtavia verrattuna Suomen valtion budjettiin, joka kuluvalle vuodelle on 57,7 miljardia euroa.”

    J.K.2. T.S.:n Sveitsi-vertaus osuu ja uppoaa. Siitä ilmenee adekvaatisti, mikä erottaa suomalaisen edustuksellisen [näennäis]demokratian ’helvetialaisesta’ aidosta demokratiasta à la Wilhelm Tell (riippumattomuus, vapaudenrakkaus).

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here