Kenraali Jarmo Lindbergin bisnesura Yhdysvalloissa

Kuva-arvoitus: kuka kuvan etualalla näkyvistä kolmesta henkilöstä on vähiten syyllinen Suomen etujen vastaiseen toimintaan?

95

Vanhaa laulua mukaellen voisi entinen puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg tyytyväisenä hyräillä: ”Palvelin Naton poikaa vuoteni täyteen, sain minä viran palkaksein.”

Maailman suurin aseteollinen yritys, amerikkalainen Lockheed Martin, tarjosi äsken eläkkeelle siirtyneelle Lindbergille miljoonasopimuksen, jotta hänen avullaan yhtiö saisi myydyksi Suomelle F-35-hävittäjiään.

Yhdysvalloissa tutkijat ovat vuosia pohtineet, kummalla on enemmän päätösvaltaa, Lockheed-yhtiöllä vai puolustusministeriö Pentagonilla? Samat ihmiset istuvat vuoron perään kummankin palkkalistoilla.

Lindbergin siirtyminen edistämään Lockheedin bisneksiä ei ollut yllätys.

Komentaja Lindberg palkittiin Washingtonin käynnillä heinäkuussa 2019 Yhdysvaltain Legion of Merit -kunniamerkillä, jonka on saanut myös toinen konekauppias, amiraali Juhani Kaskeala (Boeingin Super-Hornet).

Tämä kunniamerkki annetaan kiitoksena ”poikkeuksellisen ansiokkaasta” Yhdysvaltain asevoimien hyväksi tehdystä työstä. Soittokunnan ja tykinlaukausten juhlistamana Lindberg sai Yhdysvaltain korkeimman ulkomaalaiselle annettavan kunniamerkin. Sen luovutti Lindbergille hänen monivuotinen ystävänsä, USA:n asevoimien komentaja kenraali Joe Dunford, joka kiitti Lindbergiä Suomen, USA:n ja Naton sotilasyhteistyön vahvistamisesta.

Syyskuun lopussa 2019 eläköitynyt kenraali Dunford aloitti uuden bisnesuran 10.2.2020 Lockheedin johtokunnan jäsenenä. Sitten Lockheed palkkasi Lindbergin. Sopiko Lindberg Dunfordin kanssa tulevasta työpaikastaan Lockheedilla kunniamerkkikahveilla vai lukuisissa aikaisemmissa tapaamisissa?

Lindberg oli ensimmäisiä Yhdysvalloissa koulutettuja Hornet-lentäjiä, joten hänellä on pitkät suhteet Yhdysvaltain aseteollisuuteen ja asevoimiin.

Jo majurina 1990-luvun alussa hän riisui Horneteista pommituskykyä silloin kun siihen ei ollut vielä eduskunnan myöntämiä varoja. Samalla hän kehitti suunnitelman siitä, milloin pommituskyky palautettaisiin koneisiin.

Hornetit on saatu hiljattain – vastoin alkuperäisen hankinnan puolustuksellista tarkoitusta – soveliaiksi hyökkäystehtäviin ostamalla Lockheedin JASSM-rynnäkköohjusjärjestelmä. Tähän on käytetty enemmän rahaa kuin koneiden koko alkuhankintaan – noin neljä miljardia veroeuroa. Nimenomaan Lindbergin uurastuksen ansiosta.

LENTÄMISEN OHESSA Lindbergin elämäntyönä ovat olleet asehankinnat Yhdysvalloista. ”Olen yli neljännesvuosisadan kulkenut toistuvasti, vuosittain Yhdysvaltoihin erittäin haastaviin, tiukkoihin neuvotteluihin hallinnon ja kaikkien suurempien puolustusvälineteollisuuden valmistajien kanssa”,  hän kertoi Ylelle (29.7.2019).

”Tähän JASSM-rynnäkköohjusten neuvotteluun minulta meni kokonainen vuosikymmen.”

Lockheedin ja Pentagonin verkoston kuuluisin tuote on F-35 -monitoimihävittäjä. Onko se tarpeellinen kenellekään? Asiasta väitellään monissa maissa. Peruskaavan mukaan 64 konetta maksaisi Suomelle noin 60 miljardia euroa (koneet 10 mrd + aseet ja muut 10 mrd + käyttökulut 40 mrd).

Jo ilmavoimien komentajana ollessaan Jarmo Lindberg suhtautui myönteisesti F-35:een Suomen uutena hävittäjänä. Ilta-Sanomien haastattelussa 6.11.2008 hän puhui amerikkalaisen koneen puolesta ja sanoi, että F-35:n hankkimista pitäisi harkita jo seuraavalla vaalikaudella, vuoteen 2015 mennessä.

Lindberg ei ehtinyt viedä loppuun valitsemansa F-35:n hankintaa, kun ura puolustusvoimain komentajana yllättäen päättyi 1.8.2019. Taloudellisesti tilanne on hänelle kuitenkin edullinen: nyt hän voi ottaa Lockheedin miljoonapalkkiot yhtiönsä kautta noin 10 000 euron kuukausieläkkeen päälle. Komentajalle miljoonien vastaanottaminen olisi ollut lahjusrikos.

Yhdysvallat tyrkyttää F-35-konetta Suomelle ja ilmavoimien upseerit ihastelevat ajatusta siksi, että kone on amerikkalainen. 

Jo ennen Hornetin korvaajaa pohtivan työryhmän asettamista puolustusministeri Carl Haglund (r.) kallistui F-35:n kannalle ja tyrmäsi ruotsalaisen Gripenin hankinnan (HS 22.4.2014).

HAGLUND KOROSTI eduskunnassa joulukuussa 2014, että hänen lokakuussa asettamansa työryhmä saa valmiiksi esityksen Hornetin korvaajasta ”parin kolmen vuoden” kuluttua. Uusi komentaja Lindberg kuitenkin pani vauhtia rattaisiin niin, että työryhmä sai esityksensä valmiiksi jo muutaman kuukauden päästä, keväällä 2015. Selvitys oli puutteellinen, mutta se ei tainnut haitata, kun F-35-hävittäjä oli jo kaikkien huulilla.

Presidentti Sauli Niinistön aloitteesta syntynyt päätös pitää konsultit erossa virallisista neuvotteluista vähentää Suomen mainetta tarjouskaupan banaanitasavaltana, mutta ei haitanne upseerikonsulttien toimintaa.

Konsultit saattavat myydä virkauransa aikana saatua tietoa kenenkään estämättä. He voivat rahastaa suhteistaan, joilla oli ratkaiseva merkitys esimerkiksi Hornet-kaupassa. Pauli Järvenpään mukaan ilman kansliapäällikkö Aimo Pajusen hyviä suhteita amerikkalaisiin Hornetia ei olisi saatu.

F-35 on kallein ehdokas, joten kenraali Lindberg joutunee käyttämään kaikki hurmurin lahjansa suostutteluun. Toisaalta ilmavoimien upseerit haluavat ostaa kalleinta mahdollista.

Hänen virkaveljensä, Hollannin entinen puolustusvoimien komentaja, ilmavoimien kenraali Dick Berlijn sortui halpaan keinoon ja jäi parlamentissa kiinni valehtelusta. Berlijn vääristeli F-35:n hinnan yli puolet halvemmaksi kuin se oikeasti oli, jotta ruotsalainen Gripen saatiin näyttämään kalliimmalta.

Lindbergin kannalta amerikkalaisten antamat lisädollarit näyttävät varmoilta: Lockheed painostaa Pentagonia painostamaan Suomea ja Suomi vikisee mutta valitsee paineen alla F-35:n kuten Norja joutui tekemään – ellei Suomen eduskunta herää käyttämään sille asiassa kuuluvaa korkeinta päätösvaltaa itsenäisesti.

On tietysti mahdollista, että amiraali Kaskeala, toinen USA:n Legion of Merit -kunniamerkillä palkittu, yllättää takamatkalta ja kerää Boeing-yhtiön tarjoamat dollarit Lockheedin ja Lindbergin nenän edestä.

PENTTI SAINIO on toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. teokset Armeijan hukatut miljardit (Into, 2016) ja Minne Suomi pommittaa? (Into, 2018). Hän valmistelee kirjaa hävittäjähankinnasta.

95 KOMMENTTIA

    • F-35 Lightning II-häivehävittäjä on maailman kehittyneinen, tappavin ja selviytymiskykyisin hävittäjä.

      F-35 Lightning II:n häiveominaisuudet, sensorifuusion tuottama ylivertainen tilannekuva ja kehittyneet elektronisen sodankäynnin omasuojajärjestelmät antavat ennennäkemättömän edun taktisessa ilmasodankäynnissä.

      • Kenen asialla täällä olet ja puhut perättömiä.
        Omistatko USAn aseteollisuuden osakkeita ja haluat rikastua nukkuessasi?

      • Hieman soisi vähemmän asenteellisuutta ja pitäytymistä faktoissa ja lähteissä

        Erittäin asenteellinen ja valtavasti mittavia asiavirheitä sisältävä kirjoitus, jota en voi määritellä uutiseksi. Ensinnäkin Suomi tilasi 70 JASSMia, jotka maksoivat 185 miljoonaa, ei siis väitettyä 4 miljardia. F-35:n väitetyt elinkaarikustannukset ovat mahdottomia esittää täällä, koska ei sitä tiedä edes Puolustusvoimat. Arviot ovat kuitenkin merkittävästi pienemmät 40 miljardia. Asejärjestelmien kuluiksi en saa mitenkään 10 miljardia, eikä tässä kirjoituksessa mitenkään täsmennetä, perustella tai viitata mihinkään lähteisiin. Tästä esimerkkinä esimerkiksi AMRAAM, jonka kappalehinta vaihtelee 300 000 dollarista 1800 000 dollariin ja JASSM hinta 700 000-1500 000 dollariin. Tähän tutkahakuiset ohjukset ja pateja keulatykkiin ja liitopommit. Jo tuosta voi laskea, ettei konekohtaisesti asejärjestelmien hinta voi nousta käytännössä edes 20 miljoonaan, ehkä 10 miljoonaa on lähempänä, riippuen mitä Suomi päättää ostaa. Eli ts. Asejärjestelmien kokonaishinnaksi voi kaikkein räikeimmälläkin matematiikalla tulla vain reilu miljardi. Tuossa siis vain hiukan oikomisia artikkeliin.

      • Juttukuvan muokkaus: Vesa Raiskila on erinoaminen ja kuvaava. Jenkkikone on juuri paperilennokki, joka on taiteltu US-dollarista. Kone sakkaa US-dollarin lailla.

    • Kannattaisi muistaa miten Starfighteriä kehuttiin ja ns. mainostettiin ja kuinka kävikään, jotain kovin samankaltaista.

    • Lindberg, maanpetturi joka allekirjoitti nato-isäntämaa sopimuksen ohi eduskunnan ja presidentin.

      • Eiköhän Sauli ja moni muu ole hyväksyntänsä antanut. Lindberg on vaan kilpi ja saa siitä nyt palkkionsa.

        • Usko Toivola facessa:

          ”Lockheed Martin on irtisanonut sopimuksensa ex-komentaja Jarmo Lindbergin kanssa
          Lockheed Martin sanoi lausunnossaan noudattavansa sääntöjä ja lakeja kaikissa toimintamaissaan.
          Yle uutiset tavoitti torstaina illalla Lindbergin, joka ei voinut kommentoida asiaa.
          Puolustusministeriö kertoi aiemmin torstaina saaneensa valmiiksi selvityksen, jonka mukaan Puolustusvoimien entinen komentaja Jarmo Lindberg on rikkonut karenssisopimuksensa ehtoja.
          Lindberg rikkoi karenssisopimuksen ilmoitusvelvollisuutta koskevaa sopimusehtoa.
          – Virhe oli yksiselitteinen: hän ei informoinut puolustusministeriötä siitä, että hän perusti yrityksen karenssisopimuksen voimassaoloaikana, puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti sanoo. ”
          https://yle.fi/uutiset/3-11319637?fbclid=IwAR0AkU3tNH43zEXfOkvxHd7BvyFS1UDhYbM0sZLdS4hUsPUzsNamy-yqqms

          Puolustusministeriö
          PÄÄTÖS1(4)VN/4940/202023.4.2020VN/4940/2020-PLM-4Resurssipoliittinen osasto, henkilöstöyksikkö
          Selvitys kenraali (evp) Jarmo Lindbergin liiketoiminnasta karenssisopimuksenmukaisena rajoitusaikana
          https://www.defmin.fi/files/4898/2020-04-23_Lindberg_karenssiarviointi.pdf

          • Hienoa Riikka, että toit tämän lukijoitten tietoisuuteen. Eihän kukaan ota todesta YLE,n juttuja. Ovat itse pilanneet maineensa.

        • Jarmo Lindberg oli toki vain partiopoikamaisen valmis Sauli Niinistön siirtelyyn sopiva nappula, jolle näyttää käyvän lopulta varsin huonosti.

          Lockheed Martinin ”miljoonasopimus” näyttää menneen sivu suun. Kenraalin eläke toki jää. Lockheed Martin teki ainoan oikean ratkaisun; Lindberg oli muodostunut sille todelliseksi rasitteeksi.

          Toivottavasti tämä opettaa ylintä sotilasjohtoamme olemaan alistumatta liian helposti ”valtiojohtajien” pelinappuloiksi.

        • Kyllä hävettää Niinistön ja Lindbergin toiminta. Täysin ala-arvoista korruptiota. Presidentin vakuutus, ja kenraalin sotilasvala ovat häpäisty. Mustasieluisia olioita, joita ei voi ihmisiksi edes kutsua. Jenkkien asevoimat ovat luovuttaneet suomalaisille korkeille henkilöille kolme ” Legion of Merit” ansiomerkkiä korkeista palveluksista Amerikan armeijalle, mikä oli isäntämaa sopimuksen avulla tehty antautuminen. Niinistö lienee kärmeissään ettei hän saanut tuota arvostettua Legion of Merit ansiomerkkiä.
          Legion of Meritin ovat suomalaisista saaneet aiemmin muun muassa Gustav Hägglund ja Juhani Kaskeala.

  1. Tää on melkoista kummelia tää touhu nykypäivän Suomessa. Tyhmää kansaa kusetetaan mennen tullen ja nauretaan koko matka pankkiin asti

    • F-35 Lightning II on ylivoimaisesti paras taistelukone Suomelle ja se tullaan todennäköisesti valitsemaan.

  2. F-35 Lightning II -hävittäjä tarjoaa Suomelle maailman parasta suorituskykyä. Sen selviytymiskyky monitoimitehtävissä haastavissa toimintaympäristöissä on vailla vertaistaan, ja sen pelkkä läsnäolo on strateginen pelote.

    Edistykselliset datayhteydet mahdollistavat F-35-hävittäjän toiminnan itsenäisesti sekä yhdessä Suomen johtamis- ja tilannekuvajärjestelmien kanssa vahvistaen eri puolustushaarojen yhteistoimintaa.

    F-35 tarjoaa sotilaallista verkottunutta huoltovarmuutta ja mahdollisuuksia teolliselle yhteistyölle sekä parantaa Suomen kykyä yhteistoimintaan muiden F-35-käyttäjämaiden, kuten Norjan ja Tanskan, kanssa. Samalla se luo työpaikkoja ja teknologista osaamista Suomeen seuraavien 50 vuoden ajan.

    F-35 on ainutlaatuinen 5. sukupolven hävittäjä, joka turvaa Suomen alueellisen koskemattomuuden ja itsenäisyyden tänään ja tulevaisuudessa.

    https://www.youtube.com/watch?v=U8FnxrSb_XQ

    • Et sitten ole katsonut mihin MIG:it ja Sukhoit pystyy? Ne lentää 700km/h F:iä karkuun tai kiinni. Niiden aseidenkantokyky on paljon suurempi. Niissä on kaksi tähtäysjärjestelmää. Niiden sivusuuntaussuuttimien ansiosta ne pystyvät käännöksiin joihin muut eivät pysty. Niiden lentomatka on suurempi kuin muiden… Ne ovat kaikilla osa-alueilla parempia kuin läntiset koneen…

      JA niiden PARAS ominaisuus on se että niitä saa 2.5-3kpl yhden F:n hinnalla. Myös se tosiasia että niiden lentotuntihinta maksaa 1/4-osan F:ien kustannuksista on merkittävä.

      Niin että jos pysytään teknisissä tosiasioissa, meidän tulisi hankkia MIG:it. Johan ne vanhat romutetut, nekin lensivät yli 2 Machia. Nykyiset Hornetit eivät vieläkään kysty siihen. Ne ne entisen MIG:it suunniteltiin -60 luvulla.

      • Olisikin kiinnostavaa saada selville mikä hävittäjä olisi oikeasti se tarkoituksenmukaisin hankinta, jos päästäisiin näistä lobbareista eroon. En kyllä ole mikään asiantuntija aiheeseen liittyen, mutta voisin kuvitella että venäläiset koneet saattaisivat olla Suomelle hyvä vaihtoehto.

        Kattelin huvikseni hintoja netistä, ja uusin versio Migistä, Mig-35, maksaisi n. 50 miljoonaa, eli voisi saada noin 2 konetta F-35:n hinnalle. Tämän jutun, https://f35.com/about/cost, mukaan F-35:n hinta on alimmillaan n. 90 miljoonaa, mutta lopullista hintaa lienee mahdoton arvioida.

        Sen sijaan venäläisten nykyinen huippuhävittäjä, Syyriassakin kannuksensa hankkinut Su-35 ei lähde enää kovin halvalla. Hinta oli ainakin Kiinaan myytäessä tämän jutun, https://tass.com/defense/837662, mukaan 83-89 miljoonaa. Lähentelee jo tätä halvinta F-35:n yhteydessä mainittua hintaa.

        Venäjän ilmavoimien palvelukseen juuri astuneesta Su-57:sta, https://www.youtube.com/watch?v=Ay84t4cy-EM, ei ilmeisesti ole vielä tuontimallia. Mutta ilmeisesti sellainen on tulossa, koska tällä videolla Putin selvästi yrittää lahjoa Erdoganin hankkimaan kyseisiä koneita: https://www.youtube.com/watch?v=Jzo2FKtMGQw. Halvalla pääsee venäläiset kun käyttävät lobbaamiseen jäätelöpuikkoa:)

        Todennäköisesti myös venäläishävittäjien huolto-ja käyttökustannukset olisivat alhaisemmat kuin F-35:n. Samoin reaalipoliittisessa mielessä venäläishävittäjät toisivat geopoliittista vakautta, kun ei tarvitsisi enää jatkuvasti hehkuttaa tätä keksittyä idän uhkaa.

        Eikä kysymystä pitäisi tarkastella siltä pohjalta että mikä on paras hävittäjä. Eihän semmosta parasta edes ole olemassa, on vain erilaisiin tarkoituksiin suunniteltuja koneita. Ja käsittääkseni F-35 on lähinnä rynnäkkökone, hyökkäysase jolla tunkeudutaan vihollisen ilmatilaan ja isketään ohjuksin kohteisiin. Siihenhän Israel on näitä koneita käyttänyt Syyriassa.

        Mutta mihin me semmosta konetta tarvittais? Hyökättäiskö Pietariin??? Mielestäni pelkästään tämä aiheeseen liittyvä olennainen asianpuoli kertoo paljon jutun todellisesta luonteesta. Nato tarvitsee Suomea hyökkäysalustaksi ja siksi myös Suomen ilmavoimien koneitten täytyy kyetä tarvittaessa iskemään Venäjälle. Ja nämä Washingtonissa mitaleja vastaanottavat lobbarit tienaavat isoja summia rahaa, edistäessään tämmöisiä tarkoituperiä. Suomalaiset sotilasjohtajat Washingtonin lobbareina, vetääkseen maamme mahdolliseen turhaan ja tarpeettomaan konfliktiin suurvallan kanssa. Miten alas tämä maa onkaan vajonnut!

        Geopoliittisen vakauden lisäksi venäläiskoneet olisivat myös todennäköisesti ominaisuuksiltaan soveliaampia meille. Erityisesti Su-35, nopeana ja suuren toimintasäteen omaavana, olisi kuin luotu maamme laajan ja harvaanasutun alueen ilmavalvontaan.

        • Anteeksi pieni virhe tässä kohtaa: ”…ei ilmeisesti ole vielä tuontimallia.”

          Piti tietenkin olla että, ”ei ilmeisesti ole vielä vientimallia.”

    • >!F-35 on ainutlaatuinen 5. sukupolven hävittäjä, joka turvaa Suomen alueellisen koskemattomuuden ja itsenäisyyden tänään ja tulevaisuudessa. >

      Hahaha… minkä helvetin itsenäisyyden? Artikkelihan toi selkeästi esiin sen, että sylikoira nimeltään Suomi on täydellisesti Yhdysvaltojen talutusnuorassa… ja sitä se on presidenttiä myöten!

  3. Avoin lobbaaminen ja kaupan vastapuolen puolelle asettuminen täyttää mielestäni isänmaan petturuuden merkit. Juuri tämänkaltainen banaanivaltiomainen toiminta vie uskottavuutemme, kun sitä vielä toteuttavat puolustusvoimissa työskennelleet henkilöt, on farssi valmis.
    Suomen sitominen Natoon ja sitä kautta Yhdysvaltoihin, huomioiden nykyisen poliittisen tilanteen ja geopoliittisen asemamme, on äärimmäisen harkitsematonta. Asettuminen tämän arvaamattomaan ja sisäisessä sekaannuksessa olevan klikin puolelle on ratkaisu, johon perusteluja on mahdoton esittää. Täten sitoutumista kaikissa muodoissaan tulisi välttää, siis myös esimerkiksi kalustohankintojen kautta tapahtuvaa sitoutumista.

    Olen joskus todennut, että, Pienen valtion itsenäisyys tarkoittaa sitä, että voi valita isäntänsä ja taitavalla politiikalla liittolaisensa. Tämä hävittäjähankinta esimerkki kertoo hyvin itsenäisyyden puuttumisesta, ja seurauksista kun joku muu valitsee kansalle isännät.

    • Jos Suomi valitsee amerikkalaiset koneet, onhan se ihan itsenäisesti valittu. Itsenäinen valinta ei tarkoita sitä, että se miellyttäisi kaikkien käsityksiä.

      Mitä koneisiin tulee, niin ilmavoimilla on varmaan paras käsitys siitä, että mitkä ovat parhaita, ei sohvaperunoilla, joiden tietämys ja päättelykyky asiassa ei välttämättä ole kovin korkeatasoista, eikä kovin tottakaan.

      • Ilmavoimien asiantuntemus on sitä mitä Nato sanoo,
        Ja jo koko se rahansiirto ja lahjonta jonka artikkeli paljastaa kertoo kuka on suurin asiantuntija.
        Paras olisi sinunkin lopettaa lapsellinen höpinä ja aikuistua.
        Etkö lainkaan kykene ajattelemaan kuka maksaa kaiken? ja että sinäkin joudut maksumieheksi. Onko sinulla liikaa rahaa ja jos on niin lahjoita se sitten esim. hädässä oleville lapsille,

          • Niin, nykyisin orpo lapsille lahjoittajaa pidetään lapsellisena.
            Mutta pedofiilit ja ’orpo-mafia’ ovat ihan ok… ja hehän niitä koneita haluavat…

  4. Tämä USA-klikkiytyminen on suoraan nähtävissä myös muiden ministeriöiden toiminnassa.

    Juuri tänään tuli julkisuuteen, että myös poliisivoimat on ostamassa jenkkipoliisien kalustoa hintaan a 80 000 euroa !

    Ei mene onneksi lähellekkään mörkömersujen hintaa, mutta melko kallilta kuulostaa ”tavallisten” poliisitehtävien hoitoon.

    Mitenkä huoltojen hinta tässä kalustossa korreloituu nykyisen kaluston huoltohintaan ?

    Esimerkiksi Fordin amerikanmallien huolto on keskitetty yhteen paikkaan koko Suomessa; miten poliisin amerikankankaluston huollot sujuvat; olivat mitä merkkiä tahansa ?

    Onko Suomen veronmaksajien tarkoitus saada usa:n kansantalous jaloilleen ?

    Voi meitä veronmaksaja parkoja .

    Mutta tähän tilanteeseen; johon Suomen hallitukset meidät on vienyt varauduttiin jo 2011 …. Suomen ”perustuslain 118 § ”… kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Onkin kysyttävä onko tämä kastijärjestelmän luominen Suomeen jo itsessään Valtiopetos .

    On kummalista, että 2 ”eduksunnan” hyväksymä ”perustuslain” pykälä on 10 vuotta ollut ilman keskustelua lehdistössä !

    Ja miksi useissa medioissa olleet asiantuntijpoiden arviot miehitettyjen lentokoneiden ( armeijakalusto ) suhteellisesta vähenemisestä ei Suomen puolustusvoimat ( kansan rahastuvoimat ) ole sanan sanaa Suomen lentokaluston uusimisarvioinneissa ?

    USA itse lisää miehittämättömien koneiden määrää ja Suomi tulee jälkijunassa .

    Jopa Venäjällä on miehittämätön tankki tositoimissa; missä Suomen lehdistön keskustelu tästä !

    Kuinka paljon lehdistötukea Suomen ”lehdistölle” lykätään; jotta se jättää kansalle kertomatta mitä maailmalla tapahtuu ja ajaa Suomen suohon ?

    Ardesseissa on hyvä juttu ( suositttelen allekirjoitusta ) Suomen täydellisen tuhon välttämiseksi !

  5. A Government Against the People
    Loyalty to the president is the chief qualification
    PHILIP GIRALDI • APRIL
    https://www.unz.com/pgiraldi/a-government-against-the-people/
    Most damaging to consumer interests, the rot has also affected the so-called regulatory agencies that are supposed to monitor the potentially illegal activities of corporations and industries to protect the public. As University of Chicago economist George Stigler several times predicted, under both Obama and Trump advocates of ostensibly “regulated” corporations have taken over every U.S. federal regulatory agency.
    The captured U.S. government regulators now represent the interests of the corporations, not the public. This is more like government by a criminal oligarchy rather than of, by and for The People.
    **—Kaapatut Yhdysvaltain hallituksen viranomaiset edustavat nyt yritysten, ei kansan etuja. Tämä muistuttaa pikemminkin rikollisen oligarkian hallitusta kuin kansan ja sen puolella olevaa hallitusta.

    ——-tilanne omassakin maassamme on pitkälti saman kaltainen. Oppia on haettu rapakon takaa ja kansa pantu näin rahoittamaan USAn aseteollisuuden oligarkkeja ja osakkeen omistajia.

  6. https://steigan.no/2020/04/mindre-stolte-kapitler-i-norsk-forsvarshistorie/

    Norjan historia osoittaa Suomelle suunnan. USA:lle täysin alistettu sotilaallinen uloke jonka puolustuksellinen infra ei palvelee Norjaa vaan USA:n provokatiivista politiikkaa. USA opetti jo 50-luvulla norjalaisia lentäjiä miten he voisivat pudottaa atomipommeja omaan maahansa. Kun USA 80-luvulla sotaharjoituksissa edellytti Länsi-Saksalta että he pommittaisivat Itä-Saksaa ydinasein, liittokansleri Helmut Kohl veti herneen nenään ja lopetti harjoitukset. Mutta Kohl oli poikkeustapaus, Merkel pommittaisi ketä vaan käskettäisiin.

    U-2 vakoilukone joka 60-luvulla ammuttiin alas Venäjän yllä oli matkalla Pakistanista Norjan Bodön kentälle. Norjan uusin supertutka-asema Globus III sijaitsee n. 30 km Venäjän rajalta. Kun sen edeltäjä rakennettiin norjalaisille kerrottiin satua, että se tarkkailee avaruusromujen liikkeitä. Kun Stavangeriin asennettiin radioliikenteen kuunteluasema sen sanottiin palvelevan kalastuslaivoja. Norjan poliitikot ovat täysin ulkona siitä mitä tapahtuu, eli tavallaan Norja on jo sotilasvaltio, jossa poliitikkojen tehtävä on toimia viihdeosastona.

    • ”Kohl oli poikkeustapaus, Merkel pommittaisi ketä vaan käskettäisiin….”

      Niinpä. Monikaan ei tiedä että M on sionisti, lähtöisin Warsovasta. Sieltä tullut entiseen kommunistiseen Itä-Saksaan opiskelemaan ja politiikkaan. Yleni nopeasti maan kommunistisessa puolueessa ja Saksojen yhdistyessä hänelle järjestettiin tai sionistien nwo-mafia järjesti johtavan viran jossa nyt on hallinnut miehitettyä Saksaa joka käy epätoivoista kamppailuaan maata hallitsevaa sionistimafiaa vastaan itsenäistyäkseen.
      Se varmasti pian onnistuu kun anglo-sionistinen imperium romahtaa ja EU hajoaa ja Nato menettää merkityksensä ja kuolee.
      Silloin todellinen yhteistyö Saksan ja Putinin Venäjän kanssa voisi alkaa ja syntyisi vahva ja itsenäinen Euro-alue jossa Venäjä olisi mukana yhtenä itsenäisenä valtiona.

    • > Norjan poliitikot ovat täysin ulkona siitä mitä tapahtuu, eli tavallaan Norja on jo sotilasvaltio, jossa poliitikkojen tehtävä on toimia viihdeosastona. >

      Ei tavallaan vaan todellakin. Norja on sotilasvaltio sanan varsinaisessa merkityksessä ja siitä todistaa myös toinen maailmansota, joka ei ollut valtioiden välistä sotaa, vaan järkyttävä Vatikaanin organisoima PETOKSEEN perustuva massamurha, joka toteutettiin kansallisvaltioihin soluttautuneiden jesuiitta-agenttien – kuten Hitler, Stalin, Roosevelt, Mussolini, Churchill, Tojo, Chamberlain, Hirohito, Gaulle, Truman, Manherheim, Quisling, etc – kautta. Sama petos toimii parhaillaankin jokaisessa kansallisvaltiossa ja varsinkin Yhdysvalloissa, jenkit on täysin kuutamolla siitä organisaatiosta, mikä heitä todellisuudessa johtaa.

      Tärkeintä tässä artikkeliin viittaavassa kuviossa olisi tiedostaa se, että NATOlla EI OLE OMIA JOUKKOJA – SE ON OLEMASSA VAIN JA AINOASTAAN KANSALLISVALTIOIDEN SOTILAIDEN KAUTTA. Eikö olekin hämmästyttävää? Washingtonin sotahaukat kiertävät valtiosta valtioon myymässä helvetin kallista sotilaskalustoa OMALLE ITSELLEEN, jonka orjavaltio – kuten Suomi – kiltisti maksaa, ja tarjoaapa lisukkeeksi vielä suomalaiset sotilaat kaupan päälle. Edelliseen perustuen, jokainen NATOn kanssa huoraava orjavaltio pitää omalla toiminnallaan yllä loputtomia sotia ja konflikteja ympäri maailmaa.

      NORJAN ”TRAITOR” JA TOINEN MAAILMANSOTA

      ”Vidkun Quisling, in full Vidkun Abraham Lauritz Jonsson Quisling, (born July 18, 1887, Fyresdal, Norway—died October 24, 1945, Akershus Fortress, Oslo), Norwegian army officer whose collaboration with the Germans in their occupation of Norway during World War II established his name as a synonym for “traitor.”

      Quisling entered the army in 1911 and served as military attaché in Petrograd (St. Petersburg; 1918–19) and in Helsinki (1919–21). He assisted in relief work in Russia under the famous Arctic explorer and humanitarian Fridtjof Nansen and later for the League of Nations. In the absence of diplomatic relations between Britain and Soviet Russia, he represented British interests at the Norwegian legation in Moscow (1927–29). As minister of defense in an agrarian government (1931–33), he gained notoriety for repressing a strike by hydroelectrical workers. He resigned from the government in 1933 to form the fascist Nasjonal Samling (National Union) Party, which stood for suppression of Communism and unionism, but he never gained a seat in the Storting (parliament).

      At a meeting with Adolf Hitler in December 1939, Quisling urged a German occupation of Norway; after the German invasion of April 1940, he proclaimed himself head of the government. Although his regime came under widespread bitter attack and collapsed within a week, he continued to serve in the occupation government and was named “minister president” in February 1942 under Reich commissioner Josef Terboven.

      Quisling’s attempts to convert the church, schools, and youth to National Socialism aroused fervent Norwegian opposition. He was held responsible for sending nearly 1,000 Jews to die in concentration camps. After the liberation of Norway in May 1945, he was arrested, found guilty of treason and other crimes, and executed.”

      ps. joissain valtioissa maan petturit mestataan ja toisissa heitä juhlitaan suurina sankareina!

  7. SYVEMPÄÄ ULOTTUVUUTTA hävittäjä hankintoihin
    Ehkä kaikkein pahin virhe mitä maamme nyt voisi tehdä on näiden hävittäjäkoneiden hankinta sillä…:
    Tosiasia kuitenkin on että USAn maailman valta heikkenee koko ajan ja pian on edessä sen lopullinen romahdus josta me koneinemme ja Nato-poliitikkojemme tyhmyyden takia tulisimme kärsimään vielä enemmän kuin ilman niitä maan velkaantuessa rajusti ja vajotessa entistä syvemmälle uppoavaan suohon.

    Ron Unz kertoo pitkässä ja koviin faktoihin nojaavassa artikkelissaan, josta muutama ote, karun tosiasian USAn ja Israelin nwo-mafian puuhista ja niihin kuuluvasta armottomasta Kiina-propagandasta lehdistössään.
    Itsellekin uutta ja sokeeraavaa tietoa jota tietysti mafian lehdistö pitää salaliitto teoriana ja siihen uskovien harhana mikä sekin kertoo siitä syvästä umpikujasta jonka edessä anglo-amerikkalais-sionistinen imperiumi nyt on ja jota sen on vaikea ellei mahdoton hyväksyä tosiasiana.

    American Pravda: Our Coronavirus Catastrophe as Biowarfare Blowback?
    RON UNZ • APRIL
    I tend to doubt that the Chinese leadership has any overwhelming commitment to the truth, and the reasons for their greater veracity are probably practical ones. American news and entertainment completely dominate the global media landscape and they face no significant domestic rival. So China recognizes that it is vastly outmatched in any propaganda conflict, and so as the far weaker party must necessarily try to stick closer to the truth, lest its lies be immediately exposed. Meanwhile, America’s overwhelming control over information may lead to considerable hubris, with the government sometimes promoting the most outrageous and ridiculous falsehoods in the confident belief that a supportive American media will cover for any mistakes.
    **—-Uskon, että Kiinan johdolla on vahva sitoutuminen totuuteen, ja syyt heidän suureen todenmukaisuuteen ovat todennäköisesti käytännöllisiä. Amerikkalaiset uutiset ja viihde hallitsevat täysin globaalia mediamaisemaa, eikä heillä ole merkittävää kotimaista kilpailijaa. Joten Kiina tunnustaa sen olevan huomattavasti vanhemman kaikissa propagandakonflikteissa, ja että paljon heikomman osapuolen on välttämättä yritettävä pysyä lähempänä totuutta, jotta sen valheet eivät paljastuisi välittömästi.
    Samaan aikaan Amerikan ylivoimainen tiedonhallinta voi johtaa huomattavaan hubriseen (uhoon) tilanteeseen, jossa hallitus edistää toisinaan törkeimpiä ja naurettavimpia valheita luottavaisessa uskossa, että tukeva amerikkalainen media peittää mahdolliset virheet.

    These considerations should be kept in mind as we attempt to sift the accounts of our often unreliable and dishonest media to extract the true circumstances of the current global coronavirus epidemic. Unlike careful historical analysis, we are working in real-time with our analysis greatly hindered by the ongoing fog of war, so that any conclusions are necessarily very preliminary ones. But given the high stakes, the attempt should be made.
    **—-Nämä näkökohdat olisi pidettävä mielessä, kun yritämme seuloa usein epäluotettavien ja epärehellisten tiedotusvälineidemme tiliä selvittääksemme nykyisen maailmanlaajuisen koronavirusepidemian todelliset olosuhteet. Toisin kuin historiallisen analyysin parissa, työskentelemme reaaliajassa analyysimme kanssa, jota jatkuvasti sodan sumu huomattavasti estää, joten kaikki päätelmät ovat välttämättä hyvin alustavia. Mutta korkeiden panosten vuoksi yritys on tehtävä.

    Earlier this month, an ABC News story cited four separate government sources to reveal that as far back as late November, a special medical intelligence unit within our Defense Intelligence Agency had produced a report revealing than an out-of-control disease epidemic was occurring in the Wuhan area of China, and widely distributed that document throughout the top ranks of our government, warning that steps should be taken to protect US forces based in Asia. After the story aired, a Pentagon spokesman officially denied the existence of that November report, while various other top level government and intelligence officials refused to comment. But a few days later, Israeli television revealed that in November American intelligence had indeed shared such a report on the Wuhan disease outbreak with its NATO and Israeli allies, thus seeming to independently confirm the complete accuracy of the original ABC story and its several government sources.
    It therefore appears that elements of the Defense Intelligence Agency were aware of the deadly viral outbreak in Wuhan more than a month before any officials in the Chinese government itself. Unless our intelligence agencies have pioneered the technology of precognition, I think this may have happened for the same reason that arsonists have the earliest knowledge of future fires.

    Back in February, before a single American had died from the disease, I wrote my own overview of the possible course of events, and I would still stand by it today:

    Consider a particularly ironic outcome of this situation, not particularly likely but certainly possible…

    Everyone knows that America’s ruling elites are criminal, crazy, and also extremely incompetent.

    So perhaps the coronavirus outbreak was indeed a deliberate biowarfare attack against China, hitting that nation just before Lunar New Year, the worst possible time to produce a permanent nationwide pandemic. However, the PRC responded with remarkable speed and efficiency, implementing by far the largest quarantine in human history, and the deadly disease now seems to be in decline there.

    Meanwhile, the disease naturally leaks back into the US, and despite all the advance warning, our totally incompetent government mismanages the situation, producing a huge national health disaster, and the collapse of our economy and decrepit political system.
    As I said, not particularly likely, but certainly a very fitting end to the American Empire…

    **—Helmikuussa, ennen kuin yksi amerikkalainen oli kuollut taudista, kirjoitin oman katsaukseni tapahtumien mahdollisesta etenemisestä, ja pysyisin siinä edelleen tänään:

    Harkitse tämän tilanteen erityisen ironista tulosta, joka ei ole erityisen todennäköinen, mutta varmasti mahdollista…

    Kaikki tietävät, että Amerikan hallitseva eliitti on rikollinen, hullu ja myös erittäin epäpätevä.

    Joten ehkä koronaviruksen puhkeaminen oli todellakin tietoinen hyökkäys Kiinaa vastaan, … lyömällä tätä kansakuntaa juuri ennen Lunar New Year -päivää, mikä on pahin mahdollinen aika luoda pysyvä valtakunnallinen pandemia.
    Kiina vastasi kuitenkin huomattavalla nopeudella ja tehokkaasti toteuttamalla ylivoimaisesti suurimman karanteenin ihmiskunnan historiassa, ja tappava tauti näyttää nyt olevan laskussa siellä.

    Sillä välin, tauti vuotaa luonnollisesti takaisin Yhdysvaltoihin, ja kaikesta ennakkovaroituksesta huolimatta täysin epäpätevä hallituksemme hallitsee tilannetta väärin ottein, aiheuttaen valtavan kansallisen terveyskatastrofin sekä taloutemme ja rappeutuneen poliittisen järjestelmän romahtamisen.

    Kuten sanoin, ei erityisen odotettu, mutta varmasti erittäin sopiva loppu Amerikan imperiumille

    https://www.unz.com/runz/american-pravda-our-coronavirus-catastrophe-as-biowarfare-blowback/

    • Käännöksen korjaus:

      ”I tend to doubt that the Chinese leadership has any overwhelming commitment to the truth” = ”Epäilen sitä, että Kiinan johdolla olisi mitään erityisen voimakasta sitoutumista totuuteen”

      Kirjoittaja jatkaa tuosta, että syyt länsimaita suurempaan totuudellisuuteen ovat käytännöllisiä.

      • Olisi pitänyt tarkistaa paremmin
        Tässä taas nähdään koneen kääntökyky. Virheitä tulee ja usein todella aivan totuuttakin vääristäviä. Siksi pyrin aina laittamaan alkuperäisen tekstin näkyviin.
        Periaatteessa tuo nyt ei mikään hirvittävä moka ole mutta antoihan kone nyt – ’ihme kyllä’ – paremman kuvan kiinalaisista kuin Unz.
        Mutta jos aletaan hiuksia halkomaan niin eikö tarkka käännös ole ”Olen taipuvainen epäilemään (ei siis että epäilen) sitä, että Kiinan johdolla olisi erityisen suuri halu sitoutua totuuteen (siis olla rehellinen)…. ”

        • ’Olen taipuvainen tekemään jtk’ on anglismilta vivahtava rakenne 😉 ja siksi en käyttänyt sitä.

  8. Isot armeijan kihot tekee mitä tahansa USAn aseteollisuuden hyväksi ylipäällikkönsä katsellessa päältä, vaikka nyt konahtikin Limperille mutta vain peittääkseen Suomessa toteuttamaansa laitonta toimintaa.
    Jossakin muussa maassa USAn koneet tiputettaisiin kilpailusta pois epäeettisen kilpailun takia mutta ei Suomessa jossa politikointi on aina epäeettistä ja usein myös laitonta USAn ja EUn sekä NATOn etujen ajamista.
    RähinäRehn Elsbeth Limpeteineen aloitti näissä hävittäjähankinnoissa eduskunnan kusetuksen ja nyt mennään samalla linjalla ja Limperi on sitonut kruununjalokivillään Suomen seuraavaksi koneeksi USAlaisen hävittäjän.
    Hävittäjien hinnaksi on ilmoitettu 10 miljardia vaikka se todellisuudessa 60-100 miljardia mikä leikkaa maavoimien aseistusta ja joukko-osastojen määrää tulevaisuudessa kuten hornettienkin aikana tapahtui.
    Suomi toimii kuin olisi sotaan valmistumassa kun hävittäjät hankitaan etuajassa, laivastoa on uusittu miljardeilla ja aseita on ostettu myös miljardeilla laivoihin ja hävittäjiin ottamatta huomioon että rauhaa on jatkunut 76 vuotta jolloin vähempikin aseistaminen riittää hitaammassa tahdissa.
    Kaikkiaan 100 miljardia menee tai on mennyt pääasiassa USAn aseteollisuuden tukemiseen 2000 luvulla.
    Poliitikoilla ei näytä tässä tilanteessa mikään sytyttävän vaan hoetaan että mennään aiemman RähinäRehnin puolustuspoliittisen selon teon viitoittamalla linjoilla vaikka poliitikkojen tehtävä on näitä linjoja tarkistaa.
    Hävittäjien hankinta ja niihin satsatut suunnattomat summat viestii siitä että ne hommattu NATOn tarpeisiin Suomen maavoimien kustannuksella mikä tarkoittaa sitä että koko maata ei ole tarkoitus puolustaa vaan hävittäjät toimii ylipäällikön salaisissa sotavisioissa NATOn osana ja sille on tärkeitä Etelä- ja LounaisSuomi rannikoineen joukkojen kuljetuksen takia ja muu Suomi on sille sota aluetta.
    Näin Suomi on valjastettu pikkuhiljaa suomalaisten poliitikkojen ja kentsujen toimesta NATOvankkurien vetäjiksi ilman että eduskunta tai kansa on voinut aavistaa tai sanoa siitä mitään ja ne jotka on tienneet on vaienneet.

  9. Ihan ansiokas kirjoitus, mutta lisäselvittämistä F-35-kauppa ja tapaus Lindberg ja miksei tapaus Niinistö vaativat.

    Täytyy huomata, että presidentti-ylipäällikkö Niinistö repäisi ja nimitti 2014 puolustusvoimien komentajaksi ensimmäistä kertaa ilmavoimien upseerin ja juuri Lindbergin, joka oli ennestään tunnettu F-35-friikki jo vuonna 2009 kuten puolustusministeri Häkämies ja ulkoministeri Kanervakin. Niinistö siis selvästi ja kiistatta nimitti F-35-miehen hoitamaan hävittäjäkaupat Suomeen.

    Mutta mitä tapahtui kun ilmavoimien upseeri, jolla oli kontollaan sotilasuransa upein tehtävä hankkia F-35t Suomeen, lyö kesken kaiken 2019 hanskat tiskiin ja jättäytyy eläkkeelle?

    Lieneekö sillä jotain tekemistä sen asian kanssa, että F-35 on osoittautunut hirveäksi fiaskoksi, jota vastuullinen, itsenäinen upseeri ei koskaan ostaisi jos tekniikka, teknologia, ominaisuudet, suorituskyky, taistelukyky ja taloudellisuus ratkaisisivat?

    Toinen asiaan vaikuttanut seikka voisi olla se, että S. Niinistö sooloili Washingtonin vierailullaan ja lupasi omissa nimissään Trumpille, että Suomi ostaa amerikkalaishävittäjät.

    Entä sitten tämä Lindbergin Lockheed Martinin konsulttipesti? Juttu haisee. Miksi Suomi tarvitsisi konsultin kun F-35t on jo sovittu ostaa? Sitäpaitsi myyjä, kymmenien miljardien kauppaa kyttäävä Lockheed Martin ei ikimaailmassa tekisi minkäänlaista ostajaa, S. Niinistöä loukkaavaa liikettä neuvottelematta.

    Oma teesini on, että Lindbergin konsulttipesti julkaistiin juuri nyt, jolla F-35n kauppaa aletaan esittää (mm. Sanoma, YLE, valitut poliitikot, mielipidevaikuttajat) ikään kuin upseerien tekemänä kauppana, jolla presidentti-ylipäällikkö sekä Marinin vasemmistohallitus pääsevät päävastuusta.

    Toinen syy lienee sitten käytännöllinen. F-35 on ikuisuusprojekti ja se on epärehellinen projekti, jossa Lockheed Martin ja US Air Force ovat lyhentäneet, helpottaneet testiohjelmia ja vääristäneet testituloksia sekä koko hävittäjän että sen yksittäisten osien ja järjestelmien osalta, joten Niinistö tarvitsee oman miehen valvomaan, että Lockheed Martin ei pääse vetämään Suomea höblästä.

    • Hyvä kun tuo Niinistön keskeinen rooli maamme Nato-politiikassa ja Nwo-mafian tukemisessa paljastuu. Oma käsitykseni on että hän joukkueineen on se todellinen juudas-pukki joka maatamme on ohjannut perustuslaista piittaamatta kansan selän takana kohti NWO-agendaa, EU:ta ja Natoa.
      Jo kauan sitten sanoin että hän tulee jäämään historiaan maamme myyneenä miehenä.

  10. Niinistö=Lindberg=Pentagon=USA:n aseteollisuus=Nato=F-35=deep state. Maanpetturien törkeä kansan ryöstäminen jatkuu. Tämän oksettavampaa tarinaa saa hakea. Suoraa kansan pilkkaamista, köyhdyttämistä, vaaralle altistamista ja tappamista. Vertaansa vailla oleva rikollinen tarina alkaen Nato-suhteiden rakentamisesta ja laittomasta Nato-Isäntämaasopimuksesta. Faust on tuhoava olento, nyrkillä uhitteluun on päädytty. Faust (”nyrkki”) on tehnyt liiton Belsebubin kanssa.

    • ”Tämän oksettavampaa tarinaa saa hakea….”

      Totta. Lähi-idästä sitä löytyy kyllä mutta meiltä ei.
      Joissakin maissa rikolliset mestataan, joissakin taas palkitaan jopa Nobeleilla.
      Yleensä kuitenkin – vaikka mafia sitä itse vastustaakin – rikolliset pyritään saamaan vastuuseen teoistaan.

  11. F35 hävittäjien ostaja tulee samalla lopettaneeksi Ilmavoimat. Kun ne hapettuvat käyttökelvottomia NH90 helikoptereiden rinnalla, niin todetaankin, että pärjäämme näköjään ilman ilmavoimia. Sulka sekin Lindbergin hattuun.

    • Hyvä homma. Voimme lopultakin kiittää Jarmo Lindbergiä siitä, että F-35 häipyy lopullisesti kuvasta.

      Gripeneitä 20 kpl, se on ollut kantani jo pitkään.

    • Mihin me noita Gripeneitäkään lopulta tarvitsemme? Usa ja Natohan ei tänne hyökkää kun ovat jo täällä. Eikä Ruotsikaan.
      Venäjäkin rakastaa rauhaa ja jos se meidät haluaa miehittää niin emmehän me autonomiaamme menetä eli ei tilanne nykyisestä EU:n kahleissa olosta ainakaan huonone. Voisi ajatella että jopa paranee.
      Minusta koko hävittäjä hankinta on rahantuhlausta. Ja kun jättäisimme koneet hankkimatta viestittäisimme Natolle ja Venäjälle ettemme ole kiinnostuneita sotimisesta.
      Mitään puolustuksen kannalta tärkeää ei hävittäjien hankinta meille minusta tuo sillä nehän pudotetaan nopeasti alas ja ohjuksilla kaupungit tuhotaan jos joku haluaa ne tuhota.

      • Maavoimien edustajana nämä hävittäjä hankinnat pistvät vihaksi. Jos lintperkki haluaisi vihollisten komentajana hyökätä Suomeen, niin mihin hän kohdistaisi ensi-iskun? Minun valinta olisi IV komentajan makuuhuone klo 4.00 aamulla. Aika on ajanut ilmavoimista ohi. On naurettavaa, että Suomen vähäiset puolustusmäärärahat kaadetaan kankkulan kaivoon.

        • Totta, emme vain osaa luoda itsellemme vihollista ja tehdä itsestämme maalitaulua vaan hallitsemme myös rahan tuhlauksen.

  12. Maailma muuttuu, Länsimaiden perikato etenee ihan odotetusti ja Venäjän arvo nousee. Sillä on potentiaalia nousta uuden sivilisaation rakentajaksi kuten Oswald Spengler asian näki jo 100v sitten.

    Anglo-sionistien Nwo-mafia on alkanut ymmärtää ettei Putinin Venäjä ole kaadettavissa ja että suurempi uhka sen hegemonialle on Kiina.
    Vaikka mafia itse on merkittävästi vastuussa Kiinan noususta niin – vaikka jotkut uskovat että tämä Kiinan nousu oli toivottua – niin voi epäillä jatkuuko mafian hegemonia enää idässä samalla tavalla kuten täällä.
    Itse en luota siihen että kiinalaiset antaisivat mafian pitää edelleen ohjat omissa käsissään.
    Tyhmyyden huippu tässä tilanteessa meiltä olisi F-35 kaupat … ja ylipäätään tyhmää tuhlata tässä tilanteessa kansan varoja sotilaalliseen varustautumiseen kun sotiminen alkaa käydä maailmassa koko ajan entistä vaikeammaksi ellei mahdottomaksi kun sodan aloittava ottaa huikean riskin tuhota itsensä.

    The AngloZionists Are Launching a Strategic PSYOP Against China
    THE SAKER
    Maybe the “the Russians did it” narrative is getting stale. Or maybe the leaders of the Empire have finally figured out that China is even more dangerous to the Empire than Russia. But my personal gut feeling is simply that the AngloZionists are freaking out about the “full-spectrum” loss of face they suffered with their massive mishandling (medically and, even more so, politically!) of this pandemic-induced socio-economic crisis and that they now are pointing fingers pretty much at everybody (including each other).

    … Furthermore, it is now painfully obvious that the US politicians totally misread the situation and began by saying either that it was a Chinese problem or that it was “no worse than the seasonal flu”, or both. This is just the latest case of what I call the “US narcissistic messianism” leading US leaders to believe in their own propaganda only to find out that reality still exists out there and that it is dramatically different from the delusions held by most Americans.

    Now all these US politicians (the Republicrats as much as the Demoblicans) all have to run and cover their collective butts. What better way to achieve that than to blame it all on China?

    As I said above, this his clever, but definitely not very intelligent.

    https://www.unz.com/tsaker/the-anglozionists-are-launching-a-strategic-psyop-against-china/

  13. Ehkä tämä on oikea paikka laittaa lyhyt arvio uudesta Cambridge professor Brendan Simms’in kirjasta “Hitler:  A Global Biography,”
    Ei liene sattuma että asia alkaa kiinnostaa yhä enemmän pahasti nykymenoon pettyneitä. Ja onhan vastaavia teoksia kirjoitettu ennenkin mutta ehkä aika ei ole ollut niille otollinen silloin…
    … teksti on koneen jäljiltä, vähän paikkailtu

    The People vs Plutocrats: Hitler’s Anti-Capitalist Legacy — Kansa vs rahanvalta: Hitlerin antikapitalistinen perintö
    Artikkeli ja arvio uudesta kirjasta
    The new book by Cambridge professor Brendan Simms, titled “Hitler:  A Global Biography,” published by Basic Books in late 2019. 

    Today marks 131 years since the birth of Adolf Hitler – the man whose life and legacy form a stark outline, the shape of which the entire present world order was constructed against.
    Tänään kuluu 131 vuotta Adolf Hitlerin syntymästä – miehestä, jonka elämä ja perintö muodostavat vahvan profiilin ja ääriviivat siitä jota vastaan koko nykyinen maailmanjärjestys on rakentunut.

    The demand for unconditional surrender and the exterminationist policies of blockade and mass terror bombing left not only Hitler, but the German people as a whole, with the impression they were fighting a war for existence or extinction. This is why the Germans fought with Hitler to the end.

    **—Ehdoton antautumisen vaatimus ja maan saarron aiheuttama joukkotuho- sekä tuhopommitusten politiikka antaa – ei vain Hitleristä vaan myös koko Saksan kansasta – vaikutelman, että he kävivät sotaa säilyäkseen olemassa ja kuolemasta sukupuuttoon. Siksi saksalaiset taistelivat Hitlerin kanssa loppuun asti.

    Crucially, the book quietly drops or revises dozens of long-standing propaganda myths. Among them are the lies that Hitler was a “lazy dictator,” a mad ”rug-chewer”, that he set out with the intention to “exterminate” the Jews, that he deliberately encouraged “polycratic chaos” within the Reich to enhance his own power, that he was driven by megalomania or narcissism, that he ever issued a “Nero order” against his own people, and significantly that he never went after or desired “world domination.”

    **—Tärkeää on, että kirja kumoaa tai tarkistaa kymmeniä pitkäaikaisia propaganda-myyttejä. Niiden joukossa on valheita, että Hitler oli ”laiska diktaattori”, että hän oli hullu ”rug-chewer”, että hänen aikeena oli tuhota juutalaiset, että hän tietoisesti rohkaisi ”kaaosta” valtakunnan sisällä edistääkseen omaa valtaansa,… että häntä riivasi megalomania tai narsismi, …. ja ennen kaikkea, että hän ei ole koskaan tavoitellut tai halunnut ”maailmanvaltaa”.

    Everything Hitler fought for, all his predictions and warnings, have been borne out since 1945. The victory of international capitalism and Bolshevism in the war set not only the Germans and Italians, but all Europeans on a path to extinction. The living space of all whites is threatened by a demographic invasion, while global plutocracy grows fatter and richer than ever before at the expense of working people everywhere.

    **—Kaikki, minkä puolesta Hitler taisteli, kaikki hänen ennusteensa ja varoituksensa ovat olleet vuodesta 1945 lähtien.
    Kansainvälisen kapitalismin ja bolsevismin voitto sodassa vei saksalaisten ja italialaisten lisäksi myös kaikki eurooppalaiset sukupuuttoon. Kaikkien valkoisten elintilaa uhkaa demografinen hyökkäys, kun globaali plutokratia kasvaa lihavammaksi ja rikkaammaksi kuin koskaan ennen työväen kustannuksella kaikkialla.

    Even in death, Hitler did not give up:

    “On 23 April, Hitler let it be known through Goebbels that he had taken over personal command over the defense of Berlin’… Privately, in Hitler’s presence, Goebbels spelled out the thinking behind the decision to remain in Berlin. ‘If things go well,’ Goebbels continued, ‘and if the Fuhrer were to find an honorable death in Berlin and Europe were to become Bolshevik,’ then ‘in five years at the latest, the Fuhrer would be a legendary personality’.

    ‘National Socialism’, he went on, would become ‘a myth’ and the Fuhrer would be ‘hallowed by his last great action’, so that ‘everything human that they criticize in him today would be swept away with one blow.’”

    Hitler did not intend that Europe or the German people should go down with him, but resisted to the last for the purpose of setting an example that would inspire the rebirth of National Socialism at some future date, when the peoples of the world had finally had enough of the Jews and their plutocratic world domination. As the world groans under the strain of this domination like never before, the example of Adolf Hitler and the state he created will only continue to inspire new generations, long after that domination is broken forever.

    **—-Kuolemassaankaan Hitler ei antanut periksi:
    ”Hitler antoi 23. huhtikuuta Goebbelsin välityksellä tietää, että hän oli ottanut henkilökohtaisen komennon Berliinin puolustamiseen”. … Yksityisesti Hitlerin läsnä ollessa Goebbels esitti ajatuksen päätöksestä jäädä Berliiniin. ”Jos asiat menee hyvin”, Goebbels jatkoi, ”ja jos Führer kokisi kunniallisen kuoleman Berliinissä ja Euroopasta tulisi bolsevistinen”, ”viimeistään viiden vuoden kuluttua, Führerista tulisi legendaarinen persoonallisuus”.

    Hänen mukaansa ”kansallissosialismista” tulee ”myytti” ja Führer ”nostetaan kunniaan viimeisestä suuresta teostaan”, jotta ”kaikki se ihmisyys, jota he kritisoivat hänessä tänään, pyyhkiytyy pois yhdellä iskulla”. ”

    Hitler ei halunnut, että Eurooppa tai saksalaiset menevät tuhoon hänen kanssaan, vaan taisteli viimeiseen asti osoittaakseen esimerkkiä, joka inspiroisi kansallissosialismin uudestisyntymistä jonain tulevaisuuden ajankohtana, kun maailman kansat olivat vihdoin saaneet tarpeekseen juutalaisista ja heidän plutokraattisesta maailmanvallasta. Kun maailma vaikeroi tämän hallinnan paineessa enemmän kuin koskaan ennen, Adolf Hitlerin ja hänen luomansa valtion esimerkki inspiroi uusia sukupolvia kauan sen jälkeen, kun tämä ylivalta on murtunut ikiajoiksi.
    https://russia-insider.com/en/people-vs-plutocrats-hitlers-anti-capitalist-legacy/ri29818

    https://barnesreview.org/product/what-the-world-rejected/
    https://barnesreview.org/product/tell-the-truth-shame-the-devil/
    https://barnesreview.org/?s=Hitler&submit=&post_type=product

    • Tuon ylläolevan pohjalta voisi sanoa, että Henry Makow on aika lailla hakoteillä kun hän on yhdistänyt Hitlerin puuhat Illuminaattiin.
      Hän on jopa kirjoittanut että H olisi ollut Illu- tai Nwo-mafian agentti ja että hänen valtaan nousunsa olisi ollut sionistien suunnitelma jonka tarkoitus oli hyödyntää H:n antipatiaa juutalaisia kohtaan ja luoda holokausti ja sen avulla pakottaa Saksan juutalaiset joista vain 15% oli halukkaita muuttamaan Palestiinaan. Ja tuhota lopulta Saksa.
      Epäilystä ei ole etteivätkö sionistit edistäneet H:n valtaan nousua ja tehneet omien intressiensä takia yhteistyötä tässä H:n kanssa eikä tässä kyse varmaan ollut myöskään H:n haluttomuudesta siihen koska tietty ryhmä juutalaisista oli hänelle vastenmielistä joukkoa.
      Mutta se on kokonaan eri asia kuin sanoa että H oli Illuminaatin agentti, siis satanisti, joiksi hän lukee kaikki Illut. Aika rajuun totuuden vääristelyyn Makow tässä syyllistyy ja siten paljastuu itse sionistien agentiksi tässä asiassa.
      Was Hitler an Illuminati Agent?
      https://www.henrymakow.com/001399.html

      Itsekin olin taipuvainen näkemään aikaisemmin H:n ja kansallissosialismin osin ’makowmaisesti’ Nwo-mafian agendan edistäjinä mutta perehtyminen H:n persoonaan ja näkemyksiin on pakottanut hylkäämään tai luopumaan sellaisista ajatuksista ja ylipäätään lähes kaikista valta median hänestä ja holokaustista sekä ww2:sta esittämistä teorioista ja propagandasta … tai paremminkin törkeästä valehtelusta ja hänen persoonansa panettelusta.
      Samalla on itselleni valjennut sekin miksi mm. JFK piti H merkittävänä ja yhtenä historian titaaneista.
      On ilahduttava asia että löytyy kirjoja ja kirjoittajia jotka pystyvät faktoilla osoittamaan ja paljastamaan sen halpahintaisen totuuden vääristelyn mitä H:n persoonaan ja tavoitteisiin on kohdistettu.
      —–
      Tähän loppuun vielä tämä
      Juutalaisen lääkärin kuvaus Hitleristä ja hänen perheestään josta paljastuu täysin erilainen mies mitä valtamedia on meille syöttänyt
      ’My Patient, Hitler’
      A Memoir of Hitler’s Jewish Physician
      http://www.ihr.org/jhr/v14/v14n3p27_bloch.html

    • ”Kaikkien valkoisten elintilaa uhkaa demografinen hyökkäys, kun globaali plutokratia kasvaa lihavammaksi ja rikkaammaksi kuin koskaan ennen työväen kustannuksella kaikkialla….”

      Israel Will Still Get Its $3.8B From US on Brink of Economic Devastation
      Despite thousands of Americans out of work and tens of millions impacted by coronavirus cutbacks, experts expect that Israel will get its full massive aid package. Administration official says Israelis don’t have to worry “even if there is a depression”… and even though the aid is damaging to Americans…
      Alison Weir (If Americans Knew) Apr 18, 2020
      **—Israel saa edelleen 3,8 miljardia dollaria taloudellisen tuhon partaalla olevalta USAlta.
      Huolimatta tuhansien amerikkalaisten työttömyydestä ja koronaviruksen kymmenien miljoonien leikkaus vaikutuksista, asiantuntijat odottavat Israelin saavan täyden massiivisen avustuspakettinsa. Hallinnon virkamiehen mukaan israelilaisten ei tarvitse olla huolissaan ”vaikka tulee lama” … ja vaikka sen saama tuki on vahingollista amerikkalaisille …
      Alison Weir (jos amerikkalaiset tietävät) 18. huhtikuuta 2020

      Aid to Israel hurts U.S.
      … if the U.S. wishes to subsidize U.S. companies, the Pentagon and/or other U.S. agencies could simply buy more equipment themselves, and let Israelis use their own money to purchase weaponry.

      Similarly, Israel and its advocates often claim that Israel is America’s “aircraft carrier” in the Middle East. However, it is actually American soldiers who have fought and died for Israel through the years.

      Aid to Israel is also problematic for other reasons. Israel has a long record of human rights violations, as documented by Human Rights Watch, the Red Cross, Christian Aid, Amnesty International, Oxfam, and numerous other humanitarian agencies.

      Israel has also used U.S. aid in ways that violate U.S. laws.
      For these reasons, providing Israel with massive amounts of money and weaponry is antithetical to most Americans’ moral and ethical principles.

      Will U.S. media report on this?
      At a time when more and more Americans are out of work, and almost everyone else is facing cutbacks, giving Israel its full $3.8 billion package may cause concern.

      However, given that U.S. media often fail to report on U.S. aid to Israel, the money may sneak through, once again, with most Americans having no idea how much of their tax money was just given away.
      https://truthtopowernews.com/israel-will-still-get-its-38b-us-brink-economic-devastation-n2889

      P,s, Saksalaisten yhä maksamat ww2-jättikorvaukset eivät riitä kun loputon ja pohjaton ahneus ja muiden hyväksikäyttö ohjaa heimoa jolle vain koko maailman omistaminen on tärkeää.

      • The Arrogance of Zionist Power — Sionistien vallan röyhkeys näkyy avoimena vaatimuksena että heimo on aina etusijalla

        Openly Demonstrating that the Tribe Always Comes First
        PHILIP GIRALDI
        There are two recent stories that involve the arrogance of the Jewish community in the United States.
        The first involves a lobbying group in Washington and the second concerns a hospital in New York City.

        It has often been observed that some Jews of the Alan Dershowitz persuasion boast about how powerful Jews are in the U.S. When challenged, they would argue that the Judaization of American culture and politics has been a good thing, bringing with it liberal values that have particularly benefited other minority groups in particular.

        What is not discussed much is the quid pro quo, whereby Jews reward themselves for their goodness by allocating to the tribe top positions in high profile and richly remunerated professions where they are hugely overrepresented.
        https://www.unz.com/pgiraldi/the-arrogance-of-zionist-power/

        Kuinka kauan usalaiset jaksavat alistua meidän ja eu-laisten lailla kakkosluokan kansalaisiksi… jäämme odottelemaan…

  14. Laitan vielä ylläoleviin liittyen tämän koska tämän artikkelin, josta muutama ote, luettuaan on helppo ymmärtää se valtava kansan suosio josta Adolf Hitler nautti ja myös se että Saksan kansa jaksoi taistella oman taistelunsa loppuun asti hänen rinnallaan.
    Tavallaan tässä selvitän (myönnän sen helpottuneena) itsellenikin ne syyt joita en ole ymmärtänyt riittävästi ja siksi ihmetellyt asiaa. Oliko kansalla lopulta edes tarvetta muuhun… sitä joutuu kysymään.
    Se että Illuminaatin mafia-media on vääristänyt kaiken täysin vastakohdakseen on läntisen sivilisaation ja kulttuurin yksi suurimpia ellei suurin häpeätahra ja kertoo missä se suurin fasisti piileksii ja muita vainoaa.
    Jokainen tehköön luettuaan omat johtopäätöksensä. Esitän vain oman näkemykseni.

    My Personal Impressions of Hitler – He Was a Great, Brilliant Man – Don’t Believe the Lies, by Leon Degrelle
    Leon Degrelle(Institute for Historical Review)
    ”Hitler — You knew him — what was he like?” I have been asked that question a thousand times since 1945, and nothing is more difficult to answer.
    Approximately two hundred thousand books have dealt with the Second World War and with its central figure, Adolf Hitler. But has the real Hitler been discovered by any of them? ”The enigma of Hitler is beyond all human comprehension,” the left-wing German weekly Die Zeit once put it.
    Salvador Dali, art’s unique genius, sought to penetrate the mystery in one of his most intensely dramatic paintings. Towering mountain landscapes all but fill the canvas, leaving only a few luminous meters of seashore dotted with delicately miniaturized human figures: the last witness to a dying peace. A huge telephone receiver dripping tears of blood hangs from the branch of a dead tree; and here and there hang umbrellas and bats whose portent is visibly the same. As Dali tells it, ”Chamberlain’s umbrella appeared in this painting in a sinister light, made evident by the bat, and it struck me when I painted it as a thing of enormous anguish.”
    **—”Hitler – tunsit hänet – millainen hän oli?” Minulte on esitetty kysymys tuhat kertaa vuodesta 1945, eikä mikään ole vaikeampi vastata.
    Noin kaksisataa tuhatta kirjaa on kirjoitettu toisesta maailmansodasta ja sen keskeisestä henkilöstä Adolf Hitleristä. Mutta onko joku niistä löytänyt todellisen Hitlerin? ”Hitlerin arvoitus on kaiken ihmisen käsityksen ulkopuolella”, niin vasemmistolainen saksalainen viikkolehti Die Zeit sanoi kerran.
    Taiteen ainutlaatuinen nero Salvador Dali yritti tunkeutua mysteeriin yhdessä intensiivisimmin dramaattisista maalauksistaan. Jylevät vuoristomaisemat täyttävät kankaan ja tilaa on vain muutamalle metrille merenrantaa, jossa ovat hienovaraisesti pienennetyt ihmishahmot: kuolevan rauhan viimeinen todiste. Kuolleen puun oksasta roikkuu puhelin vastaanotin, josta tippuu verisiä kyyneleitä; ja siellä täällä riippuu sateenvarjoja ja lepakoita, joiden merkitys on näkyvästi sama. Kuten Dali kertoi, ”Chamberlainin sateenvarjo ilmestyi maalaukseen pahassa valossa, jota lepakko ilmentää, ja se löi minua, kun maalasin sen valtavan ahdistuksen ilmentäjänä.”

    Hitler had deep blue eyes that many found bewitching, although I did not find them so. Nor did I detect the electric current his hands were said to give off. I gripped them quite a few times and was never struck by his lightning.
    He drank only water. He did not smoke, and would not tolerate smoking in his presence. At one or two o’clock in the morning he would still be talking, untroubled, close to his fireplace, lively, often amusing. He never showed any sign of weariness. Dead tired his audience might be, but not Hitler.
    **—Hitlerillä oli syvän siniset silmät, jotka monet pitivät houkuttelevina, vaikka en itse kokenut samoin. En myöskään havainnut sähkövirtaa, jonka hänen käsiensä kautta sanottiin virtaavan. Tartuin niihin aika monta kertaa eikä minua koskaan lyönyt hänen salamansa.
    Hän joi vain vettä. Hän ei tupakoinut eikä suvainnut tupakointia hänen läsnä ollessaan. Kello yksi tai kaksi aamulla hän puhuisi edelleen häiriöttömästi, lähellä takkaansa, vilkaasti, usein huvittavasti. Hän ei koskaan osoittanut merkkejä väsymyksestä. Yleisönsä saattoi olla kuoleman väsynyt , mutta ei Hitler.

    Hitler was self-taught and he made no attempt to hide the fact. The smug conceit of intellectuals, their shiny ideas packaged like so many flashlight batteries, irritated him at times. His own knowledge he had acquired through selective and unremitting study, and he knew far more than thousands of diploma-decorated academics.
    I don’t think anyone ever read as much as he did. He normally read one book every day, always first reading the conclusion and the index in order to gauge the work’s interest for him. He had the power to extract the essence of each book and then store it in his computer-like mind. I have heard him talk about complicated scientific books with faultless precision, even at the height of the war.
    **—-Hitler oli itseoppinut eikä hän yrittänyt piilottaa sitä. Älymystön itsetietoinen käytös, heidän ylväät ideat, jotka oli pakattu kuin taskulampun patterit, ärsyttivät häntä toisinaan. Oman tietonsa hän oli hankkinut valikoivan ja jatkuvan opiskelun kautta, ja hän tiesi paljon enemmän kuin tuhannet tutkinnoilla itsensä koristaneet tutkijat.
    En usko, että kukaan olisi koskaan lukenut niin paljon kuin hän. Hän luki yleensä yhden kirjan joka päivä, lukemalla aina ensin päätelmän ja hakemiston arvioidakseen teoksen kiinnostusta hänelle. Hänellä oli kyky purkaa kunkin kirjan ydin ja tallentaa se sitten omaan tietokonemuistiinsa. Olen kuullut hänen puhuvan monimutkaisista tieteellisistä kirjoista virheettömästi, jopa sodan liekeissä.

    His intellectual curiosity was limitless. He was readily familiar with the writings of the most diverse authors, and nothing was too complex for his comprehension. He had a deep knowledge and understanding of Buddha, Confucius and Jesus Christ, as well as Luther, Calvin, and Savonarola; of literary giants such as Dante, Schiller, Shakespeare and Goethe; and analytical writers such as Renan and Gobineau, Chamberlain and Sorel.
    **…Hänen älyllinen uteliaisuutensa oli rajaton. Hän oli hyvin perehtynyt mitä erilaisimpien kirjoittajien kirjoituksiin, eikä mikään ollut liian monimutkaista ymmärtää. Hänellä oli syvät tiedot ja ymmärrys Buddhasta, Konfutsesta ja Jeesuksesta Kristuksesta sekä Lutherista, Calvinista ja Savonarolasta; ja kirjallisista jättiläisistä, kuten Dante, Schiller, Shakespeare ja Goethe; ja analyyttisisrä kirjoittajista, kuten Renan ja Gobineau, Chamberlain ja Sorel.
    *      *      *
    He was born on that day in Braunau, a small town in the Inn valley. During his exile in Vienna, he often thought of his modest home, and particularly of his mother. When she fell ill, he returned home from Vienna to look after her. For weeks he nursed her, did all the household chores, and supported her as the most loving of sons. When she finally died, on Christmas eve, his pain was immense. Wracked with grief, he buried his mother in the little country cemetery. ”I have never seen anyone so prostrate with grief,” said his mother’s doctor, who happened to be Jewish.
    In his room, Hitler always displayed an old photograph of his mother. The memory of the mother he loved was with him until the day he died. Before leaving this earth, on April 30, 1945, he placed his mother’s photograph in front of him. She had blue eyes like his and a similar face. Her maternal intuition told her that her son was different from other children. She acted almost as if she knew her son’s destiny. When she died, she felt anguished by the immense mystery surrounding her son.
    **—Hän syntyi Braunaussa, pienessä kaupungissa Inn-laaksossa. Wienissä maanpaossa ollessaan hän ajatteli usein vaatimatonta kotiaan ja erityisesti äitiään. Kun hän sairastui, hän palasi kotiin Wienistä huolehtimaan hänestä. Viikkojen ajan hän hoiti häntä, teki kaikki kotityöt ja tuki häntä rakastavimpana poikana.
    Kun hän lopulta kuoli, jouluaattona, hänen kipu oli valtava. Surussaan ​​hän hautasi äitinsä pieneen hautausmaahan. ”En ole koskaan nähnyt ketään niin syvästi surevaa”, sanoi äitinsä lääkäri, joka sattui olemaan juutalainen.

    Hitler piti huoneessaan aina vanhan valokuvan äidistään. Rakkaan äidin muisto eli hänessä hänen kuolemaansa asti. Ennen poistumistaan ​​tästä maasta 30. huhtikuuta 1945 hän asetti äitinsä kuvan eteensä. Hänellä oli hänen siniset silmänsä ja samanlaiset kasvot.
    Äidin intuitio (kuudes aisti) kertoi hänelle, että hänen poikansa oli erilainen kuin muut lapset. Hän käyttäytyi melkein kuin tietäen poikansa kohtalon. Kun hän kuoli, hän tunsi ahdistusta poikaansa ympäröivän valtavan mysteerin takia.

    Even during his earliest years, Hitler was different than other children. He had an inner strength and was guided by his spirit and his instincts.
    Quietly, the young Hitler was summing things up in his mind.
    First: Austrians were part of Germany, the common fatherland.
    Second: The Jews were aliens within the German community.
    Third: Patriotism was only valid if it was shared by all classes. The common people with whom Hitler had shared grief and humiliation were just as much a part of the fatherland as the millionaires of high society.
    Fourth: Class war would sooner or later condemn both workers and bosses to ruin in any country. No country could survive class war; only cooperation between workers and bosses can benefit the country. Workers must be respected and live with decency and honor. Creativity must never be stifled.
    **—Jo varhaisina vuosinaan Hitler oli erilainen kuin muut lapset. Hänellä oli sisäinen voima, ja hänen henkensä ja vaistojensa ohjasivat häntä.
    Hiljaa sisällään nuori Hitler oli tiivistämässä asioita mielessään.
    – Ensinnäkin itävaltalaiset olivat osa Saksaa, yhteistä isänmaata.
    – Toiseksi: Juutalaiset olivat ulkomaalaisia saksalaisessa yhteisössä.
    – Kolmanneksi: Isänmaallisuus oli pätevää vain, jos se jaettiin kaikille luokille. Kansalaiset, joiden kanssa Hitler oli jakanut surua ja nöyryytystä, olivat aivan yhtä suuri osa isänmaata kuin yläluokan miljonäärit.
    – Neljänneksi: Luokkasota tulisi ennemmin tai myöhemmin tuhoamaan minkä tahansa maan sekä työntekijät että pomot. Mikään maa ei voinut selviytyä luokkasodasta; vain työntekijöiden ja pomojen välinen yhteistyö voi hyödyttää maata. Työntekijöitä on arvostettava ja heillä on oltava oikeus elää kunnioitettuina ja kunnialla. Luovuutta ei saa koskaan tukahduttaa.

    When Hitler later said that he had formed his social and political doctrine in Vienna, he told the truth. Ten years later his observations made in Vienna would become the order of the day.
    His strength came from within. He did not rely on anyone to do his thinking for him. Exceptional human beings always feel lonely amid the vast human throng. Hitler saw his solitude as a wonderful opportunity to meditate and not to be submerged in a mindless sea. In order not to be lost in the wastes of a sterile desert, a strong soul seeks refuge within himself. Hitler was such a soul.
    The First World War was a turning point in his life. He regarded it as the hand of destiny.
    Did Hitler believe in God? He believed deeply in God. He called God the Almighty, master of all that is known and unknown.
    **—Kun Hitler myöhemmin sanoi, että hän oli luonut Wienissä sosiaalisen ja poliittisen oppinsa, hän kertoi totuuden. Kymmenen vuotta myöhemmin hänen Wienissä tekemästään havainnoista tuli päiväjärjestys.
    Hänen vahvuus tuli sisäpuolelta. Hän ei luottanut kenenkään ajattelevan hänen puolestaan. Poikkeukselliset ihmiset ovat aina yksinäisiä valtavan ihmisjoukon keskellä. Hitler näki yksinäisyytensä loistavana tilaisuutena mietiskellä ja olla uppoutuneena mielettömään mereen. Vahva sielu etsii turvaa itsestään välttyäkseen hukkumasta steriilin aavikon jätteisiin. Hitler oli sellainen sielu.
    Ensimmäinen maailmansota oli käännekohta hänen elämässään. Hän piti sitä kohtalon kätenä.
    Uskoiko Hitler Jumalaan? Hän uskoi syvästi Jumalaan. Hän kutsui Jumalaa Kaikkivaltiaaksi, kaiken tunnetun ja tuntemattoman mestaria.

    Propagandists portrayed Hitler as an atheist. He was not. He had contempt for hypocritical and materialistic clerics, but he was not alone in that. He believed in the necessity of standards and theological dogmas, without which, he repeatedly said, the great institution of the Christian church would collapse. These dogmas clashed with his intelligence, but he also recognized that it was hard for the human mind to encompass all the problems of creation, its limitless scope and breathtaking beauty. He acknowledged that every human being has spiritual needs.
    The song of the nightingale, the pattern and color of a flower, continually brought him back to the great problems of creation. No one in the world has spoken to me so eloquently about the existence of God. He held this view not because he was brought up as a Christian, but because his analytical mind bound him to the concept of God.
    Hitler’s faith transcended formulas and contingencies. God was for him the basis of everything, the ordainer of all things, of his Destiny and that of all others.
    **—Propagandistit kuvasivat Hitleriä ateistina. Hän ei ollut. Hän halveksi tekopyhiä ja materialistisia pappeja, mutta hän ei ollut yksin siinä. Hän uskoi standardien ja teologisten dogmien välttämättömyyteen, joita ilman, kuten hän toistuvasti sanoi, kristillisen kirkon suuri instituutio romahtaa.
    Nämä dogmit olivat ristiriidassa hänen älynsä kanssa, mutta hän myös tunnusti, että ihmismielen oli vaikea kattaa kaikki luomisen ongelmat, sen rajaton laajuus ja henkeäsalpaava kauneus. Hän tiesi ja uskoi, että jokaisella ihmisellä on henkisiä tarpeita.
    Satakielen laulu, kukan kuvio ja väri, johtivat hänet jatkuvasti takaisin suuriin luomisen ongelmiin. Kukaan maailmassa ei ole puhunut minulle niin kaunopuheisesti Jumalan olemassaolosta. Hänellä oli tämä näkemys, ei siksi, että hänet kasvatettiin kristityksi, vaan koska hänen analyyttinen mielensä sitoi hänet Jumalan käsitteeseen.
    Hitlerin usko ylitti kaavat ja epävarmuustekijät. Jumala oli hänelle kaiken perusta, kaiken asettaja, hänen ja kaikkien muiden kohtalo.
    https://truthtopowernews.com/history/my-personal-impressions-hitler-he-was-great-brilliant-man-dont-believe-lies-leon-degrelle

    The Enigma of Hitler
    https://www.ihr.org/jhr/v14/v14n3p22_Degrelle.html

    • Jatkan tärkeäksi kokemaani yksinpuhelua
      Tämä on juuri sitä mitä Hitler mm. ei sietänyt mutta Iltalehti varmaan kertoo tämän meille esimerkkinä fiksusta naisesta, joka ymmärtää käyttää systeemiä hyväkseen ja rikastua nukkuessaan…?
      … ja paljastaa oman korruptoituneen maailman- ja ihmiskuvansa

      Miljoonalla sijoitusasuntoja ostanut kotiäiti ei pelästynyt koronakriisiä: ”Lamakaudet kuuluvat sijoittamiseen”
      Tänään klo 16:40
      Asuntosijoittaja Maria Friström on valmistautunut tarjoamaan vuokralaisille maksusuunnitelmia, jos vuokranmaksussa tulee ongelmia.
      https://www.iltalehti.fi/raha-nyt/a/dce41d73-37d1-4fb2-a9ea-f7353905798b

      Hitlerin suuri sosialistinen unelma
      http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?id=63

      • Itä pahaa siinä on, että omalla sijoitustoimillasi vapautat itsesi olemasta ”työn orja” , tai yhteiskunnan orja?
        Sosialisteissa on aina se vika, että he haluavat tehdä kansalaisista 100%:sti yhteiskunnan orjia, poislukien sosialistinen eliitti(kommunistisissa maissa puolue-eliitti)

        Miksi sosialistit halveksivat kansalaisten vapautta ihannoimalla totalitaristista systeemiä vailla yksilönvapauksia!??

        • Jos nukkuessa voi rikastua ja näet ettei se ole keneltäkään pois niin hyväksyt riistämisen koska aina joku muu tekee sen työn jolla sinä rikastut ja se on häneltä pois.
          Ymmärrät varmaan ettei ole ilmaista rahaa. Jos sinun lompakostasi joku ottaa satasen niin olet satasen köyhempi.

          • Kuvitteletko, että sijoitustoiminnassa ei tarvitsisi työskennellä?
            Ei se raha puussa kasva! Monet ammattisijoittajat työskentelevät kellon ympäri!
            Toltakin akalta katoaa suuri määrä omaisuudesta asuntojen hintojen romahtaessa, ei käy kateeksi yhtään.

          • Et näytä ymmärtävän sitä moraalista vääryyttä mikä tuossa kytee ja joka koko meidän perikatoon menossa olevaa kulttuuria ohjaa.
            Se siitä. Tai ehkä et haluakaan…?

      • Toisin kuin EU:ssa ja meidän mafia-veljien hallitsemassa maassa Venäjä näyttää etenevän kansallissosialistiseen suuntaan.
        Kristinuskon, perinteen. perheen ja isänmaallisuuden merkitys kasvaa — USAn Israelia rakastavan Secretary of State Michael Pompeon mielestä se on terrorismia.

        Russian Activists Advocate Christianity, Tradition, Family, and Nationalism – Israel-Loving Pompeo Says ’That’s Terrorism!’ (RIM)
        The US government has formally designated the Russian Imperial Movement (RIM) – a small Christian monarchist outfit based in St. Petersburg – as a terrorist organization, and has imposed sanctions on the group and its leaders.
        Mark Webe
        http://ihr.org/news/PompeoRIM

        • Totalitaristinen yhteiskuntajärjestys se vasta moraaliton on! Siinä tavalliselle kansalaiselle tarjotaan aivopestyn orjan osa…

          • Tietenkin … ja sellainenhan meidän näennäis-demokratiakin on kun tarkemmin tutkitaan.
            Siinä finanssieliitin omistama media myös aivopesee kansaa tehokkaasti niin että se ei pääsisi totuuden jäljille.

  15. Kansallissosialismissa ei kyllä menty kristinuskon suuntaan, vaan siitä poispäin ja helvetin lujaa!
    Muuten Putte saattaisi olla hieman eri mieltä kanssasi…:DD!!

      • ”Kerran KGB, aina KGB”
        Tuo paljastaa että olet kahleissa ja kadottanut kykysi kehittyä ja niin oletat Putininkin olevan.
        Putinhan on kaikkien ystävä jotka yrittävät rakentaa rauhaa. Israel ei ole rauhasta erityisen innostunut koska sionistit haluavat koko maailman omakseen.
        Koska maassa asuu suuri määrä sinne muuttaneita Venäjän ’juutalaisia’ niin kristinuskossa elävä P on heidän ystävänsä mutta ei tue heidän sotiaan. Ehkä hän toivoo että sionistit pian tajuavat pakanuutensa ja lopettavat sotansa.
        Tietenkään antisemitismiä ei tule lietsoa kuten ei mitään rotuvihaa mutta sionistien, Israelin ja pankkiiri-mafian pahojen tekojen arvostelu ja tuomitseminen ei ole antisemitismiä. Se kohdistuu vain tekoihin, ei ihmiseen.
        Sionistit ovat tehneet antisemitismistä ilmiön joka tarkoittaa että jos ei ole samaa mieltä heidän kanssaan ja hyväksy heidän rikoksiaan ja maailman valloittamista on antisemitisti.

        • Kyse on nimenomaan teikäläisten taantuneiden juutalaisia vihaavien äärivasemmistolaisten neo-nazien ja ekstremistien antisemitismistä ja rasismista. Olen seurannut törkykirjoituksiasi täällä ja nazien verkkojulkaisussa Magneettimediassa jo muutaman vuoden ajan ja on aivan täysin perusteltua kutsua sinua neo-naziksi ja antisemiitiksi.

          • Yleensä tuollaiset suuttumusta huokuvat kommentit kertovat enemmän kommentoijasta kuin asiasta jota kommentoidaan.
            Näyttäisit olevan jonkin sortin nwo-mafiaa tukeva globalisti ja isänmaaton ’anti-valkolainen’ joka on valmis myymään maan(sa?) ja tuhoamaan sen kulttuurin.
            Meille taantumus ja edistys näyttäisivät merkitsevän täysin eri asioita…

          • Kuule Vastavalkean pikku-Hitleri, yritätkö tosissaan kiistää sen faktan että olet juutalaisia vihaava antisemiitti ja neo-nazi?

          • Jos odotat vastausta niin se löytyy alempaa
            Truth_hunter 2.5.2020 at 16:05

    • @D. 26.4.2020 at 00:01
      Ehkä Leon Degrelle ja moni muu asiaa tutkinut tietää tuon kristinusko-asian sinua paremmin
      Hitlerin päämääränä oli vain päästä eroon hankalista ja maata ryöstävistä Talmud-juutalaisista, ei muista. Siksi hänen armeijassakin palveli 150 000 juutalaista syntyperää olevaa joista varmaan suuri osa oli hylännyt Talmudin rasistiset opit ja valinnut kristinuskon.
      Holokasti oli pitkälle sionistien itse provosoima hanke jonka tarkoitus oli pakottaa Saksaan hyvin sopeutuneet juutalaiset Palestiinaan. Vastaavaa he tekevät edelleenkin maailmalla painostaen heimolaisiaan muuttamaan Palestiinaan jossa ryöstävät koko ajan lisää maata arabeilta tavoitteenaan Suur.Israel.
      “Greater Israel”: The Zionist Plan for the Middle East
      The Infamous ”Oded Yinon Plan”. Introduction by Michel Chossudovsky
      https://www.globalresearch.ca/greater-israel-the-zionist-plan-for-the-middle-east/5324815

      My Personal Impressions of Hitler – He Was a Great, Brilliant Man – Don’t Believe the Lies, by Leon Degrelle
      Leon Degrelle(Institute for Historical Review)
      https://truthtopowernews.com/history/my-personal-impressions-hitler-he-was-great-brilliant-man-dont-believe-lies-leon-degrelle

  16. @Truth_hunter 24.4.2020 at 20:46

    People vs Plutocrats: Hitler’s Anti-Capitalist Legacy
    Ahab(National Justice)
    Slowly but surely, the mountain of lies piled onto history by the victorious Allied powers is eroding down to nothing. One sure sign of this trend is the subtle, yet unmistakable ongoing revision of Hitler scholarship by mainstream historians. One of the most recent examples is the new book by Cambridge professor Brendan Simms, titled “Hitler: A Global Biography,” published by Basic Books in late 2019.
    **—Hitaasti, mutta varmasti, voittoisien liittolaisten valtioiden historiaan pystyttämä valheiden vuori sortuu tai vajoaa tyhjyyteen. Yksi varma merkki tästä suuntauksesta on Hitleriin kohdistuvan historian tiedon erehtymätön jatkuva tarkistaminen valtavirran historioitsijoiden toimesta. Yksi tuoreimmista esimerkeistä on Cambridge-yliopiston professori Brendan Simmsin uusi kirja, nimeltään Hitler: A Global Biography, jonka Basic Books julkaisi loppuvuodesta 2019.

    Simms’ even dares to acknowledge the huge emotional and spiritual toll the war took on Hitler, including the destruction of German cities such as Dresden, and the sacrifice of so many brave soldiers at the front.

    “Conscious that he was asking ever more of his soldiers and the German people, the Fuhrer reminded them of what they were fighting for, and why young men were being sent thousands of miles away from their homes. In February 1942, he already let slip that they might have to fight their way to the Caucasus. Now, as the final touches were being put to the plan, he returned to his primary war aims in two speeches in April and May 1942. The Germans, Hitler argued, were a ‘subjugated’ people who had been put in ‘chains’ by ‘democracy’, the ‘Jewish brain trusts’ and ‘stock exchanges and banks’, supported by Bolshevism. In order to secure their ‘daily bread in order to live’ as ‘have-nots’, they would have to confront the international ‘propertied’ class. This was a global enemy, but Hitler announced it would be beaten in Russia. ‘The east is the battlefield,’ he explained, ‘in which the outcome will be decided.’ It was there, Hitler told another audience of officer cadets in late May 1942, that Germany would find the resources and the living space to prevent itself from disappearing off the face of the earth.”

    Hitler didn’t set out to break up the British Empire or defeat the United States, and even after he shifted to a policy of alliances with the oppressed colonial peoples against the British, he never intended to conquer or occupy either England or America. What Hitler wanted was security for Germany and Europe, a security which, after the outbreak of hostilities, could only be bought by the conquest of land wrenched from the Soviet Union, which had to be confronted anyway because of the global military ambitions of world communism.

    That the great Western powers were in the hands of criminals such as Roosevelt and Churchill is one of the great tragedies of history. There is no doubt Hitler would have sought out cooperation rather than confrontation with a nationalist Russia, just as there is no doubt war between Germany and Britain would have been averted had the wiser heads of Oswald Mosley and the Duke of Windsor prevailed over Eden and Churchill. There is also no doubt Germany would have fought shoulder to shoulder with Poland, had Marshal Pilsudski survived. By the same token, a United States run by a populist President Huey Long would never have waged another world war against Germany. Every Allied nation can at least be proud for having produced such patriots who stood up for reason and peace, against the global forces of capitalism and communism.

    Monikaan ei valtamedian propagandan aivopesemänä tiedä että:
    **—Hitler ei pyrkinyt hajottamaan Britannian valtakuntaa tai kukistamaan Yhdysvaltoja, eikä edes sen jälkeen, kun hän siirtyi yhdistymispolitiikkaan sorrettujen siirtomaaväestöjen kanssa brittejä vastaan, hän ei koskaan aikonut valloittaa tai miehittää Englantia tai Amerikkaa.
    Mitä Hitler halusi, oli turvallisuus Saksalle ja Euroopalle, turvallisuus, joka vihamielisyyden puhjettua voitiin ostaa tai saavuttaa vain Neuvostoliitosta irti ’riuhtaustujen’ maiden valloittamisella, jotka joutuisivat joka tapauksessa kohtaamaan maailman kommunismin sen maailmanlaajuisten sotilaallisten tavoitteiden takia. .

    Se, että suuret länsimaat olivat rikollisten, kuten Rooseveltin ja Churchillin, käsissä, on yksi historian suurista tragedioista.
    Ei ole epäilystäkään siitä, että Hitler olisi etsinyt yhteistyötä mieluummin kuin vastakkainasettelua natsionalistisen Venäjän kanssa, samoin kuin Saksan ja Ison-Britannian välinen sota olisi epäilemättä kielletty, jos Oswald Mosleyn ja Windsorin herttuan viisaammat päät olisivat voittaneet Edenin ja Churchillin.
    Ei ole epäilystäkään siitä, että Saksa olisi taistellut olkapäätä Puolan kanssa, jos marsalkka Pilsudski olisi pysynyt hengissä.
    Samoin populistisen presidentin Huey Longin johtama Yhdysvallat ei olisi koskaan käynyt uutta maailmansotaa Saksaa vastaan.
    Jokainen Liittoutuneiden kansakunta voi ainakin olla ylpeä siitä, että on tuottanut sellaisia ​​patriootteja, jotka puolustivat järkeä ja rauhaa kapitalismin ja kommunismin maailmanlaajuisia voimia vastaan.
    https://truthtopowernews.com/people-vs-plutocrats-hitlers-anti-capitalist-legacy-n2956

  17. Tällaistakin löytyy…
    Founder of Hare Krishna, Beloved by Millions: Hitler One of Greatest Men Ever, Manifestation of God on Earth
    Tulsi Gabbard is one of his devotees. Does this explain her fondness for dictators?

    Townes Van PlantsApr 8, 2020
    This post first appeared on Truth to Power

    “Nobody knows where Hitler is. Such a great man… He hid [in 1945] or he killed himself. Something was done, but nobody knows. And one day he [Adolf Hitler] will become the master of the whole universe.” – [Prabhupada Morning Walk, May 17, 1975, Perth, Australia]
    His Divine Grace Abhay Charan Bhaktivedanta Swami Prabhupada, commonly referred to as Prabhupada, was an Indian spiritual teacher and the founder of the International Society for Krishna Consciousness (ISKCON), commonly known as the ”Hare Krishna Movement”.
    His work included the translation of the Bhagavad-gita (the ”Bible” of the East), the Srimad Bhagavatam (accepted as the fifth Veda, or the essence of all Vedic knowledge), in 32 volumes, the Chaitanya-Charitamrita, in 18 volumes, and other important works.
    During several of his talks, Prabhupada often mentioned Adolf Hitler as a great leader and spoke to the problems caused by the Jews. These views are not limited to Hare Krishnas, they are the majority view in India and much of the developing world.
    https://russia-insider.com/en/hitler-loved-hero-across-much-3rd-world-india-pakistan-egypt-indonesia-turkey-philippines-middle
    Prabhupada also questioned the holocaust.

    “Ah. Hitler. He was a good man. … I don’t believe that he killed so many Jews in concentration camps. So these English people, they were very expert in making propaganda. They killed Hitler by propaganda.”
    He also spoke out to what it means to be Aryan.

    ”So on the whole, the conclusion is that the Aryans spread in Europe also, and the Americans, they also spread from Europe. So the intelligent class of human being, they belong to the Aryans, Aryan family. Just like Hitler claimed that he belonged to the Aryan family. Of course, they belonged to the Aryan families.”
    https://www.youtube.com/watch?time_continue=3&v=7FRwOkR8eoc&feature=emb_logo
    Tulsi Gabbard’s Kirtan at ISKCON 50th Anniversary Gala Event in Washington D C

    Another key belief is that of avatars.
    An avatar is the physical, human incarnation of God (In addition to multiple gods, Hinduism also teaches the existence of a greater God). Jesus Christ, for example, is a known and recognized avatar.
    In the opening quote, Prabhupada refers to Hitler as ’becoming a master of the whole universe’ after his death, which means he was an avatar, i.e., man who came in the darkest time for his people and miraculously saved them, if only for a brief period. The huge reversal of fate from a down-trodden third-world Weimar Republic to the height of the National Socialist government is thought of as proof that Hitler couldn’t have just been a man but was in fact an avatar of Vishnu. Had this been any other yuga, Hitler would have won the war, if he could not have avoided fighting it at all.
    https://truthtopowernews.com/founder-hare-krishna-beloved-millions-hitler-one-greatest-men-ever-manifestation-god-earth-n2626

    Artikkelissa mielenkiintoisia kommentteja sille joka kiinnostunut aiheesta

  18. @Kerran KGB , aina KGB 26.4.2020 at 12:35 ja @Truth_hunter 26.4.2020 at
    Antisemitismiä-kö tämäkin?
    How England Prosecuted Jews for Usury in the Middle Ages
    Revilo P. Oliver(National Vanguard)

    PROFESSOR R.H. Helmholz has published in Speculum, LXI (1986), pp. 365-380, what is, I believe, the first study of the enforcement of the laws against usury in England that is based on the records of the ecclesiastical courts that have survived from the fourteenth, fifteenth, and early sixteenth centuries in some dioceses.

    It will be recalled that one of the great Kings of England, Edward I, tried to rid his country of international parasites in 1290, but was prevented from succeeding by Christianity, the Jews’ great safeguard. … linkistä lisää
    https://truthtopowernews.com/history/how-england-prosecuted-jews-usury-middle-ages-n3070

  19. The Economics of American Super Imperialism
    How the US Makes Countries Pay for Its Wars
    Amerikan superimperialismin taloustiede — Kuinka Yhdysvallat saa maat maksamaan sotansa
    MICHAEL HUDSON
    Economist Michael Hudson explains how American imperialism has created a global free lunch, where the US makes foreign countries pay for its wars, and even their own military occupation.
    Max Blumenthal and Ben Norton discuss the economics of Washington’s empire, the role of the IMF and World Bank, attempts to create alternative financial systems like BRICS, and the new cold war on China and Russia.
    **—Taloustieteilijä Michael Hudson selittää, kuinka amerikkalainen imperialismi on luonut maailmanlaajuisen ilmaisen lounaan, jossa Yhdysvallat pakottaa ulkomaat maksamaan sodat ja jopa oman sotilaallisen miehityksen.
    Max Blumenthal ja Ben Norton keskustelevat Washingtonin imperiumin taloudesta, IMF: n ja Maailmanpankin roolista, yrityksistä luoda vaihtoehtoisia finanssijärjestelmiä, kuten BRICS, sekä uudesta kylmästä sodasta Kiinaan ja Venäjälle.
    PART 2 OF 2 (Interview recorded on April 13, 2020)
    https://www.unz.com/mhudson/the-economics-of-american-super-imperialism/

    Part 1: “US coronavirus ‘bailout’ scam is $6 trillion giveaway to Wall St – Economist Michael Hudson explains”
    https://moderaterebels.com/transcript-us-coronavirus-bailout-michael-hudson/
    Michael Hudson’s website: michael-hudson.com

    Kuinka kauan tämä voi vielä jatkua?
    Herääkö maailma tajuamaan kuka sitä vie ja minne? Trump johtaa mutta N-yahu sanoo, että Israelin sionistit kontrolloivat USAa ja määräävät ketä vastaan soditaan ja milloin. Ja aseteollisuus takoo rahaa ja sijoittajat korjaavat isoja jättipotteja.
    Ja EU ja Natokin ovat heidän kontrollissa:
    How the CIA and Israel Eavesdropped on Every EU Government From the 1970s to Today (FTN Podcast, Audio + Transcript)
    Jazzhands McFeels, James AllsupApr 21, 2020
    Another great deep-dive. Turns out that a Swiss company which provided encryption services to most of the governments of the world for over 40 years was a CIA front, and surprise, surprise, set up by Jews, and gave privileged access to Israel. 
    https://truthtopowernews.com/how-cia-and-israel-eavesdropped-every-eu-government-1970s-today-ftn-podcast-audio-transcript-n2988

  20. Saksalainen isänmaallinen Kansallissosialismi vs. isänmaaton juutalainen globaali Kommunismi
    Britannia on maailman satanismin episentrumi ja maa on Luciferin hallinnassa.
    Britit johtavat lännen sota-agendaa – mutta miksi?

    Vahvat todisteet osoittavat, että sekä Skripalin että Syyrian tapaukset olivat itse asiassa ’false flag’ provokaatioita, jotka toteutettiin länsimaisten tiedustelupalvelujen suostumuksella tai niiden kanssa yhteistyössä. Molempien provokaatioiden tavoite/kohde oli Venäjän valtio ja presidentti Vladimir Putin.
    Tietysti myös Syyria on ollut pitkään Lähi-idän kansakuntiin kohdistuvalla ”iskulistalla”, jonka USA: n neokonnat ovat laatineet maan hallituksen vaihtamiseksi 9-11 jälkeen, jossa Israel on tärkein edunsaaja.
    Lisää linkin mahtavasta artikkelista josta muutama ote:
    https://www.globalresearch.ca/the-british-are-driving-the-wests-war-agenda-but-why/5636776

    Britain is the epicentre of world Satanism and is in the control of Lucifer.
    The British Are Driving the West’s War Agenda—But Why?
    Mounting evidence shows that both the Skripal and Syrian incidents were actually false-flag provocations, likely carried out by or with the connivance of Western intelligence services. The target of both provocations was, without question, the Russian state and its president Vladimir Putin. Of course Syria has also long been on the “hit list” of Middle Eastern nations targeted for “regime change” by the U.S. neocons after 9/11, with Israel a key beneficiary.

    The empire today is heavily financial, organized around the banking and other financial institutions housed in the City of London and replicated in financial centers worldwide, particularly New York, Paris, Frankfurt, Milan, Tokyo, Hong Kong, etc. One reason Britain’s role in world affairs is not as well publicized as that of the U.S. is the deep secrecy surrounding the workings of the Privy Council, where utterance of the truth may be high treason.
    Regarding Israel, that nation owes its origin to its status as a British proxy, supported as an Asian beachhead to control Middle Eastern oil. Modern Israel is a British project as much, if not more so, than it is of the U.S.

    Zionism actually originated in Britain in the early 19th century. Its leading financial supporters were the British Rothschilds. The 1917 Balfour Declaration stated Britain’s support for a “national home for the Jewish people” in Palestine. The declaration was contained in a letter from British Foreign Secretary Arthur Balfour to Baron Lionel Walter Rothschild, then a private citizen but heir to the fortune left to him by his father Nathan Rothschild.

    Imperiumi on tällä hetkellä vahvasti taloudellinen, ja organisoitu City of London’in pankki- ja muiden rahoituslaitosten ympärille, myös rahoituskeskuksiin maailmanlaajuisesti, erityisesti New Yorkissa, Pariisissa, Frankfurtissa, Milanossa, Tokiossa ja Hongkongissa.
    Syy miksi Britannian rooli maailman asioissa ei ole yhtä julkinen kuin Yhdysvaltojen on syvä salaisuus, joka ympäröi Privy Councilin (valtakunnankanslia) toimintaa, jossa totuuden ilmaiseminen voi olla suuri petos.
    … nykyinen Israel on brittiläinen hanke yhtä paljon, jos ei enempää, kuin Yhdysvaltojen.
    Sionismi todella syntyi Britanniassa 1800-luvun alkupuolella. Sen johtavat rahoittajat olivat brittiläiset Rothschildit. Balfour-julistus vuodelta 1917 takasi Ison-Britannian tuen palestiinalaiselle ”juutalaiselle kansalle”. Julkilausuma sisältyi brittiläisen ulkoministerin Arthur Balfourin kirjeeseen Baron Lionel Walter Rothschildille, silloin yksityinen kansalainen, mutta isänsä, Nathan Rothschildin, jättämän omaisuuden perijä.
    ——-
    National Socialism: My Choice, My Path – a WW2 British Hitler Supporter in His Own Words (William Joyce)
    Kansallissosialismi: valintani, polkuni – toisen maailmansodan brittiläinen Hitlerin tukija, omin sanoin kerrottuna (William Joyce)
    William Joyce(National Vanguard)
    … For my part, the decision was easy to make. To me it was clear on the morning of August 25th that the greatest struggle in history was now doomed to take place. It might have been a very worthy course to stay in England and incessantly work for peace: but I had one traditionally acquired or inherited prejudice, which many will think foolish and which may be logically difficult to defend. England was going to war. I felt that if, for perfect reasons of conscience, I could not fight for her, I must give her up for ever. Such an argument I do not commend to anybody else: but man is guided by more than reason alone: and in this great conflict, I wanted to play a clear and definite part. In small matters, it is easy enough to be guided by conventional loyalty. In great matters, a man has the right to hold himself responsible to Higher Justice alone.
    Apart from my absolute belief in National-Socialism and my conviction of Hitler’s superhuman heroism, I had always been attracted to Germany. Perhaps the attraction was due to the German blood which flowed in the veins of some of my ancestors: it was no doubt helped by my veneration for the genius of men like Wagner and Goethe. Perchance my studies in Germanic Philology did much to make me aware of racial bonds that time and money have obscured. Whatever the reason may be, I grew up with that mystical attraction which has ended by my making Germany my permanent home.

    My hopes of being able to play some part of a definite kind, however small, in this struggle have been realized, thanks to the wonderful kindness and trust with which I, as a stranger, was greeted.
    Finally, I should like to add that this book is in no sense an official publication.

    In no way are the authorities of the Reich to be held responsible for any opinion which I may express. That I have been permitted to write freely what I would is due to that respect for freedom of honest expression which I have found everywhere in Germany since my arrival. Certainly propaganda against the state and people is not permitted: but, with this natural reservation, I can say that the authorities here display a breadth of mind which, to anybody who has read the English press, must seem astonishing.

    The ideological reasons which have caused me to place my entire services at the disposal of the Third Reich are stated in the following chapters.
    * * *
    Source: Twilight Over England, full book available at Cosmotheist Books
    https://truthtopowernews.com/history/national-socialism-my-choice-my-path-ww2-british-hitler-supporter-his-own-words-william

    Originally appeared at: National Vanguard

    The Path to Democracy is the Road to Oblivion
    ——-
    Twilight Over England by William Joyce
    $18.00
    Twilight Over England was written by William Joyce in early 1940; that is, shortly after Britain’s declaration of war against Germany. More commonly known as Lord Haw-Haw, the British ‘traitor’ who worked for German radio, there was much more to William Joyce than the character portrayed by Allied propaganda and post-war vengeance. Here Joyce explains his conception of a specifically British National Socialism, his commitment to the British Crown and Empire, and the history of England’s takeover by international finance, the real enemy of all nations. He shows in a manner very relevant to the present, the ways by which the international bankers operate, and why they forced a war on Germany. The development of Free Trade capitalism is also examined—the system that has continued to intrude on every corner of the world with ever more aggression since its victory in 1945.The charges of treason against Joyce and his hanging are considered against the fact that he was never a British citizen, and the legality of his execution remains highly contentious. A thorough introduction by Kerry Bolton backgrounds Joyce’s life, and reveals the courage, honor, humanity and idealism of his character.
    https://cosmotheistchurch.org/product/twilight-over-england-by-william-joyce/

  21. Tuo Maanpetturi Jarmo ”Lentävä Kalkkuna” Lindbögi…On varmuudella jo sirutettu ja MK-Ultra ohjauksen alla…
    Näkyy jo siitä virnistyksestä että on Täydellinen Sekopää…Vailla Mitään Moraalia..
    Kannattaa katsoa Jewtuubista…Kay Griggs Tells All

  22. Truth to Power sivusto pohtii kansallissosialismin mahdollisuuksia nousta lähitulevaisuudessa uudelleen suosituksi ajankohtaisessa ja mielenkiintoisessa artikkelissa ”Today Is Hitler’s Birthday – His Words Are As True Today As When He Wrote Them” josta tämä vapaamuotoinen käännös … kuitenkin mahdollisimman tarkasti artikkelin tekstissä pysyen

    Koska meillä on täysin vääristynyt kuva kansallisosialismista ja Hitleristä niin TtoP sivustolle on ilmestynyt artikkeli Mein Kampf kirjasta jossa Hitler omin sanoin selvittää mitä poliittisen liikkeen on tehtävä kumotakseen vakiintuneen eliitin etuja ajavan edustuksellisen demokratian (ED) poliittisen järjestelmän ja paljastaa oman todellisen poliittisen näkemyksensä jonka varaan kansallissosialismi rakentui

    Kompromissi ei ole mahdollista. Haluatko muutoksen?
    Julista sota järjestelmälle.
    Porvarilliset ja älylliset poliittiset ryhmät eivät koskaan toteuta todellista muutosta. Korruptoituneen järjestyksen kumoamiseksi tarvitaan vallankumouksellinen liike, jolla on omistautuneita, kurinalaisia seuraajia ja yksinkertainen, selkeä oppi.

    Compromise is not possible. Want change? Declare war on the system.
    Bourgeois and intellectual political groups never effect real change. To overturn a corrupt order, you need a revolutionary movement with devoted, disciplined followers and a simple, clear doctrine.

    The following, taken from Mein Kampf, vol. 2, chapter 5, Adolf Hitler explains what a political movement must do to overturn an entrenched political order. 
    ——–
    Today Is Hitler’s Birthday – His Words Are As True Today As When He Wrote Them
    Tänään on Hitlerin syntymäpäivä – Hänen sanansa ovat yhtä totta tänään, kuin silloin kun hän kirjoitti ne

    Poliittiset puolueet syntyvät ja toimivat melkein aina pyrkimyksestä ottaa täydellinen ja kaikenkattava hallinta niiden filosofialle (Weltanschauung, maailmankatsomus) …. Mutta niiden politiikan ja ohjelman rajoitettu luonne on itsessään jo riittävä ryöstämään niiltä sen sankarillisen hengen, jota niiden filosofia vaatii.

    Sovinnollisuuden henki, joka ilmentää puolueen johtajien tahtoa, houkuttelee niitä mitättömiä ​​ja pelkurimaisia ihmisiä, jotka eivät sovi olemaan päähenkilöitä missään ristiretkessä. Se on syy siihen, miksi he suurimmaksi osaksi kaatuvat omaan mitättömyyteensä jo hyvin varhain.
    He luopuvat taistelusta ideologiansa puolesta ja niin sanotulla ”positiivisella yhteistyöllä” yrittävät mahdollisimman nopeasti kiilata itsensä johonkin olemassa olevan hallinnon kourun nurkkaan ja pysyä siinä mahdollisimman pitkään. Heidän koko työnsä päättyy siihen.

    Ja jos heidät on työnnetty sivuun yhteisestä ruokakupista kovemmilla keinoilla, heidän ainoana ajatuksena on palata uudelleen – voimalla tai pelkuruudella – sen muun karjan joukkoon, jolla on samanlainen ruokahalu, … päästä takaisin eturiviin, ja – jopa pyhän vakaumuksensa uhraten – palata uudestaan ​​siihen rakkaaseen paikkaan, josta löysivät ruokansa. He ovat politiikan shakaaleja.

    Mutta yhteinen kaikkia koskettava elämänfilosofia ei koskaan jaa paikkansa jonkun muun kanssa. Siksi se ei voi koskaan suostua yhteistyöhön asioissa, joita se ei hyväksy. Päinvastoin, sen mielestä on velvollisuus käyttää kaikkia keinoja torjua vanha järjestys ja koko siihen kuuluva ajatusmaailma ja valmistella tietä sen tuhoamiseksi.

    Nämä sekä puhtaasti tuhoavat taktiikat, joiden vaaran vihollinen on havainnut ja muodostanut puolustus rintaman niitä vastaan, että myös ne rakentavat taktiikat, joiden on oltava aggressiivisia, jotta uusi ideoiden maailma niiden avulla voi toteutua ja menestyä, vaativat päättäväisiä taistelijoita.
    Jokainen uusi elämänfilosofia vie ideansa voittoon vain, jos sen aikakauden ja ihmisten rohkeimmat ja aktiivisimmat elementit ovat ryhmittyneet sen normien alle.
    Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on ehdottoman välttämätöntä valita vallitsevasta yleisestä oppijärjestelmästä tietty joukko ideoita, jotka vetoavat tällaisiin yksilöihin ja jotka, – kun ne on ilmaistu täsmällisessä ja selkeässä muodossa – toimivat uskon perustana uuden liiton miehille.
    Kun tavallisen poliittisen puolueen ohjelma ei ole muuta kuin resepti suotuisten tulosten saamiseksi seuraavista vaaleista, uusi filosofia (poliittinen ideologia) ohjelmoineen edustaa sodan julistamista olemassa olevaa asioiden järjestystä ja näkemystä vastaan.

    Ei kuitenkaan ole välttämätöntä, että jokaisella tällaisen uuden opin taistelijalla on täysi käsitys liikkeen johtajien perimmäisistä ideoista ja suunnitelmista. Jokaisella on kuitenkin oltava selkeä käsitys perusajatuksista ja jokaisen pitää omaksua perusteellisesti muutamia tärkeimmistä periaatteista, jotta olisi vakuuttunut liikkeen ja sen oppien välttämättömyydestä.
    Yksittäistä sotilasta ei kiinnosta tieto korkeista strategia suunnitelmista. Hänet pitää kouluttaa kurinalaisuuteen, olemaan intohimoisesti vakuuttunut tavoitteensa oikeudenmukaisuudesta ja sisäisestä arvosta ja että hänen pitää omistautua siihen ilman varausta. Joten myös liikkeen yksittäisen jäsenen on ymmärrettävä sen kauaskantoinen tarkoitus, kuinka se on voimakkaan tahdon ilmaus ja että sillä on suuri tulevaisuus edessään.
    Jos oletetaan, että jokainen armeijan sotilas olisi kenraali ja että hänellä olisi koulutus ja kapasiteetti tulla kenraaliksi, kyseinen armeija ei olisi tehokas taisteluväline. Samoin poliittinen liike ei olisi tehokas taistelemaan tavoiteohjelman puolesta, jos se koostuisi yksinomaan älymystöstä.

    Ei, tarvitsemme myös yksinkertaisen sotilaan. Ilman häntä mitään järjestystä ja kuria ei voida luoda.
    Mutta organisaatio voi toimia vain, jos korkean älykkyyden omaavia johtajia palvelee suuri joukko miehiä, jotka ovat emotionaalisesti omistautuneet asialle. Kurin ylläpitäminen 100:lle miehelle, jotka ovat yhtä älykkäitä ja kykeneviä, osoittautuisi pitkällä tähtäimellä vaikeammaksi kuin 190:lle vähemmän lahjakkaalle miehelle ja kymmenelle korkea-asteen koulutuksen saaneelle miehelle.

    Sosiaalidemokraatit ovat hyötyneet paljon tunnustamalla tämän tosiasian. He ottivat vastaan suuren joukon kansalaisia, jotka olivat juuri suorittaneet asevelvollisuuden ja oppineet noudattamaan kurinalaisuutta, ja he panivat tämän joukon sosiaalidemokraattisen organisaation kuriin, joka oli yhtä tiukka kuin se, jonka alla nuoret miehet olivat saaneet sotilaskoulutuksensa.
    Sosiaalidemokraattien organisaatio koostui armeijasta, joka oli jaettu upseereihin ja miehiin. Asepalvelunsa läpi käyneestä saksalaisesta työntekijästä tuli kyseisen armeijan sotilas, jonka upseerina oli juutalainen intellektuelli. Saksan ammattiliittojen toimihenkilöitä voidaan verrata aliupseereihin.

    Se tosiasia, josta keskiluokkamme oli aina välinpitämätön, että vain ns. kouluttamattomat luokat liittyivät marxismiin, oli juuri se perusta, jolla tämä puolue saavutti menestyksensä. Sillä aikaa kun porvarilliset puolueet, koska ne koostuivat pääosin älymystöstä, olivat vain hyödytön joukko kurittomia yksilöitä, paljon vähemmän älykkäästä ihmisjoukosta marxilaiset johtajat muodostivat puolueen taistelu armeijan, joka totteli juutalaisia mestareita yhtä sokeasti kuin aiemmin tottelivat saksalaisia upseereita.
    Saksalaiset keskiluokkaan kuuluvat, jotka eivät koskaan vaivanneet päätään psykologisilla ongelmilla, … eivät pitäneet tarpeellisena pohtia tämän tosiasian syvää merkitystä ja siihen liittyvää piilevää vaaraa.
    He todellakin uskoivat, että poliittisen liikkeen, joka valitsee seuraajansa yksinomaan älyllisistä piireistä, on tästä syystä oltava etusijalla ja että sillä on paremmat mahdollisuudet menestyä ja ottaa maan hallitus haltuunsa kuin puolueella, joka koostuu tietämättömistä massoista.

    He eivät ymmärtäneet tosiasiaa, että poliittisen puolueen vahvuus ei koskaan muodostu sen jäsenten älykkyydestä ja riippumattomasta hengestä, vaan pikemminkin siitä kuuliaisuuden yhteishengestä, jolla he seuraavat henkisiä johtajiaan. Se millä on ratkaiseva merkitys on johtoporras.
    What is of decisive importance is the leadership itself.
    https://truthtopowernews.com/history/today-hitlers-birthday-his-words-are-true-today-when-he-wrote-them-n2953

    Pari linkin artikkelin kommenttia
    — I have a feeling that National Socialism will become popular again in the near future…

    — A lot of what Adolf Hitler and the National Socialists advocated and implemented during their 4-year periods between 1933 and 1939 are now making their appearance in this world of ours today.  A few examples.

    In Argentina, the government is giving out small loans to SMEs, mostly small businesses, at ZERO interest!  Just starting today!

    In China, much of the infrastructure implemented in the past decade under Xi Jinping are for the people.  The tremendous progress of lifting the millions of poor into the middle class is something that is phenomenal in China today.

    Watch all three parts of this documentary series on the rapid changes, all for the betterment of the people, that are happening in China today which is one of the key reasons why the United States and its vassal states are ramping up the anti-China narratives and campaign at this moment: https://www.youtube.com/watch?v=xrV5GpogjDg Part jealousy, part hatred, and part hegemony that just cannot stop.

    • Koska kansallissosialismi on leimattu vahvasti fasistiseksi ja rasistiseksi liikkeeksi on erittäin tärkeää että artikkelista paljastuu se suuri ja oleellinen ero mikä oli Kansallissosialistisen (KS) ja sen Marxilaisen tai nwo-mafian Neuvostoliittoa hallinneen, trotskilaisen ja fasistisen globaali- ja eliitti-kommunismin välillä; edelliselle ’tavallinen sotilas’ oli yhtä tärkeä kuin kenraali,

      KS:ssa ei siis ollut ’Goimeja’, tarpeettomia ali-ihmsiä kuten ’Valittujen’ talmud-sosialismissa tai fasistisen nwo-mafian luomassa NL-kommunismissa oli … ja jatkossakin tulee olemaan mikäli bangsteri-mafian ja fasismin keinot hyväksyvien globalistien NWO joskus syntyy.
      Oli vain itsekkäitä ja omaa etua ajavia vastustajia jotka eivät hyväksyneet yhteistä ohjelmaa ja sen ratkaisuja koko kansan paremman ja oikeudenmukaisemman elämän puolesta ja jotka saivat pääosin siksi kokea kovan kohtalon. Holokausti oli heille pelkkä seuraus tästä. He eivät voineet enää jatkaa ’nukkuessa rikastumistaan’. Se oli heidän kova kohtalonsa josta on seurannut loputon ruikutus ja marttyyrin sädekehän kalastus.

      Entä mikä erottaa sen v-muurareiden mafiasta ?
      Se ettei se ole mitään ylimmän 33-portaan salaista tietoa jota kaikki eivät saisi tietää … päinvastoin JOKAISEN tulee tietää päämäärä jota kohti mennään yhdessä eikä vain kenraalien vallanhalun ohjaamina ole mahdollista uhrata sotilaita pitkin maailmaa…
      Linkistä: —–” It is only necessary that each should have a clear notion of the fundamental ideas and that he should thoroughly assimilate a few of the most fundamental principles, so that he will be convinced of the necessity of carrying the movement and its doctrines to success.
      The individual soldier is not initiated in the knowledge of high strategical plans. But he is trained to submit to a rigid discipline, to be passionately convinced of the justice and inner worth of his cause and that he must devote himself to it without reserve.
      So, too, the individual follower of a movement must be made acquainted with its far-reaching purpose, how it is inspired by a powerful will and has a great future before it.”
      https://truthtopowernews.com/history/today-hitlers-birthday-his-words-are-true-today-when-he-wrote-them-n2953

  23. Poimintoja linkin artikkelista jossa pohditaan historioitsijoiden luotettavuutta mitä kansallissosialismiin ja Hitleriin tulee
    Can You Trust Historians?
    Hitler should have recorded everything
    GUILLAUME DUROCHER
    Any historian’s work is only as good as his criteria for accepting documents and other data as valid, his criteria for highlighting or accepting this or that fact from the huge mass of historical data, and his inferences.
    f you want a laugh, try reading any alleged “Jesus biography,” especially the parts on the historians’ very sophisticated criteria for deciding whether this or that saying or happening in the Gospels is historical or not. Reza Aslan has an enjoyable, plausible, and typically speculative book in this genre. The independent historian Richard Carrier has enjoyed a successful career on the Internet and the atheist speech circuit by running circles around the establishment historians’ more-or-less unjustifiable traditional suppositions.
    **—Jokaisen historioitsijan työ on vain niin hyvä kuin hänen kriteerit asiakirjojen ja muiden tietojen hyväksymiselle työnsä pätevyydeksi, hänen kriteerinsä tämän tai jonkin toisen tosiseikan korostamiseksi tai hyväksymiseksi historiallisen datan valtavasta massasta omien päätelmiensä perustaksi.
    Jos haluat nauraa, kokeile lukea oletetut Jeesuksen elämäkerrat, etenkin historioitsijoiden erittäin hienostuneiden kriteerien osat päättäessään, onko tämä evankeliumien sanonta tai tapahtuma historiallinen vai ei.

    That’s why I’ve come to prefer to read the documents directly rather than just the historians’ selective syntheses. Admittedly, the documents are edited and translated so you are scarcely free of falsehood unless you can go into the archives yourself. However, this at least gives you a good feel for what exactly the historians are actually working from.
    **—Siksi olen mieluummin lukenut asiakirjat suoraan historioitsijoiden valikoivien synteesien sijasta. Tosin tositteita muokataan ja käännetään, joten olet tuskin vapaa valheesta, ellet pääse itse arkistoihin. Tämä antaa kuitenkin ainakin hyvän tunteen siitä, mitä varten historioitsijat tosiasiallisesti työskentelevät.

    That’s why I’ve come to prefer to read the documents directly rather than just the historians’ selective syntheses.
    In this respect, the Oxford World Classics series is excellent, providing readers of English with a translation of major primary documents along with ample introductions and endnotes with the latest on the interpretations of academic experts and explications of obscurities.

    Similarly, I am enormously impressed with Jeremy Noakes Nazism series, which does much the same with carefully selected translations of German documents which really give you a sense of debates and decision-making within the Third Reich.

    It’s a great joy, after becoming familiar with the raw material, to read a historian who has produced a plausible harmony from the often vast, patchy, disparate, and apparently-contradictory data that we possess on a given subject.

    In this genre, I am quite fond of William Merit Sale’s cogent exposition of the mythical “government of Troy” as described in the Iliad. The nineteenth-century French historian Fustel de Coulanges reconstructs the origins and evolution of “Aryan civilization” – think Conan the Barbarian – based on an in-depth comparative analysis of surviving Greek, Roman, and Indian ancient texts.

    It’s striking that a whole generation of postwar Hitler historians got into the habit of using fraudulent or unreliable documents.

    The jury is still out on Hitler’s wartime Table Talk, private conversations allegedly recorded by his aides.

    —-In the one private recording of Hitler that we have, absolutely fascinating listening, he reduces the old Finnish gentleman Field Marshal Carl Gustaf Emil Mannerheim to silence for 10 minutes as he expounds, in a feverish stream, on the travails of his war with the Soviet on Union. Hitler goes into great and meandering detail on the background to his decision-making. He delayed his attack on the Soviets to avoid a two-front war, to avoid bad weather, and because of the Italian weaknesses in North Africa and Greece. He had to attack the Soviets because of threats to Finland and, especially, Romania, which Germany sorely-needed as an ally for its oil.
    **—Yhdessä yksityisessä Hitlerin äänityksessä, jota on kiehtovaa kuunnella, hän hiljentää vanhan suomalaisen herrasmiehen, kenttämarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin 10 minuutiksi, kun hän kuumeisesti esittää ongelmia liittyen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Hitler menee päätöksenteon taustalla vaikuttaviin mutkikkaisiin yksityiskohtiin. Hän viivästytti hyökkäyttä välttääkseen kahden rintaman sodan, huonojen sääolojen välttämiseksi sekä Italian heikkouksien vuoksi Pohjois-Afrikassa ja Kreikassa. Hänen oli pakko hyökätä NL vastaan sen Suomeen ja erityisesti Romaniaan kohdistuvan uhan vuoksi, jota Saksa tarvitsi kipeästi öljynsä liittolaisena.
    Hitler Speaking Normally (Subtitles)
    https://www.youtube.com/watch?v=ClR9tcpKZec
    Hitler talking in his everyday voice to Finnish military commander Mannerheim in 1942. The only existing recording of Hitlers normal voice. For my history project.
    **—Hitler puhui suomalaiselle armeijan komentajalle Mannerheimille vuonna 1942. Ainoa olemassa oleva Hitlersin normaalin äänen nauhoitus. Historiaprojektiini.

    Another major written document we have is Hitler’s so-called “last testament.”[1] These are notes similar to the Table Talk, purporting to date from 1945. This document is now generally considered a fake written by Genoud as a pious postwar European fascist in the 1950s or 60s.[2] In the testament, pseudo-Hitler blames the Jews for inciting the world against him, wishes for coexistence with America and alliance with Great Britain, and expresses regret that he did not create independent Arab states to defeat the allies . . . For their part, David Irving and Wikipedia seem to agree the document is fake, which is no slight thing.

    The Toland biography is a good case in point. This is a balanced and respected work comes from a historian who, remarkably, did not speak German. His account is based on various translated sources, including Spengler’s articles, the Table Talk, and the Political Testament, and, most importantly, direct knowledge and interviews with many of German officials and officers. So, while he’s using the same questionable documents as the rest of us, he has the distinct advantage of intimately knowing many of the people behind these documents.

    We should not underestimate the value of a personal connection in informing one’s viewpoint. Toland’s 1990 speech to the Institute for Historical Review is a classic, including the wonderful story of how he met the legendary Waffen-SS special-ops commander, Otto Skorzeny.

    The “last testament” is significant as a fake because it is one of the few documents where Hitler explicitly speaks of the extermination of the Jews.
    **—”Viimeinen testamentti” on merkittävä väärennös, koska se on yksi harvoista asiakirjoista, joissa Hitler puhuu nimenomaisesti juutalaisten tuhoamisesta.

    In fact, the establishment and revisionist historians are not necessarily always in huge disagreement. David Irving claimed in 1977 “there is no archival evidence that Hitler even knew of the Final Solution of the Jewish Problem, let alone ordered the liquidation of millions of Jews.” This obviously got Irving into an inhuman amount of trouble.

    Johann Chapoutot,[4] a French historian with some interesting works on the Third Reich’s intellectuals and ideology, will say in an offhand way that Hitler’s decision to exterminate the Jews was “presumably” taken in this or that month. Mark Mazower, author of a fine book on Hitler’s imperial policies, is unsure whether millions of Soviet POWs starved and died in German custody because of homicidal intent or because of neglect and logistical failure (the Germans had hardly planned to house and feed so many POWs).
    **—Mark Mazower, hienon kirjan kirjoittaja Hitlerin politiikasta, ei ole varma siitä, kuolivatko miljoonat Neuvostoliiton sotavangit nälkään Saksan tuhoaikomuksen vai laiminlyönnin ja logististen epäonnistumisten takia (saksalaiset olivat tuskin suunnitelleet niin suuren joukon majoittamista ja syöttämistä) ).

    Anyway, it’s a shame Hitler did not record all of his private conversations – as became the practice of certain later American presidents – that would have made for fascinating listening and would no doubt have cleared up many historical controversies . . . and perhaps generated many more.
    https://www.unz.com/gdurocher/can-you-trust-historians/

    • Toistetaan taas että Suomen kieli yllä olevissa ja ylipäätään linkeistä otetuissa otteissa ei kommenteissani ole hyvää mutta itse asia siitä käy hyvin ilmi. Se on koneen kääntämää ja vain osin korjailtua tai lyhennettyä.
      Kun luen paljon niin aikaa ei ole ryhtyä niitä itse kääntämään.

  24. ’Most Famous American in the World’ Preached Racial Unity, Admired Hitler, Opposed WW2 (Charles Lindbergh)
    ”Maailman tunnetuin amerikkalainen” puhui rotujen harmoniasta, ihaili Hitleriä, ja vastusti toista maailmansotaa (Charles Lindbergh)
    Bradford Hanson(National Vanguard)

    … Lindbergh’s most controversial — and courageous — public address was given at a large meeting in Des Moines, Iowa, on September 11, 1941. (It was on that same date 60 years later that the World Trade Center in New York was attacked and destroyed.) In this speech, Lindbergh for the first and only time spoke publicly about just who was pushing for war. He said:
    **—Lindberghin kiistanalaisin ja rohkein julkinen puhe pidettiin suuressa kokouksessa Des Moinesissa, Iowassa, 11. syyskuuta 1941. (Samana päivänä 60 vuotta myöhemmin New Yorkin World Trade Center :iin hyökättiin ja se tuhottiin.) Tässä puheessa Lindbergh puhui ensimmäisen ja ainoan kertaa julkisesti siitä, kuka haluaa sotaa. Hän sanoi:

    National polls showed that when England and France declared war on Germany in 1939, less than ten percent of our population favored a similar course for America. But there were various groups of people, here and abroad, whose interests and beliefs necessitated the involvement of the United States in the war. I shall point out some of these groups tonight, and outline their methods of procedure. In doing this, I must speak with the utmost frankness, for in order to counteract their efforts, we must know exactly who they are.
    The three most important groups who have been pressing this country toward war are the British, the Jewish and the Roosevelt administration.
    **—Kansalliset kyselyt osoittivat, että kun Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksaa vastaan vuonna 1939, alle kymmenen prosenttia väestöstämme kannatti samanlaista kurssia Amerikan suhteen.
    Mutta oli erilaisia ihmisryhmiä, siellä ja meillä, joiden edut ja uskomukset edellyttivät Yhdysvaltojen osallistumista sotaan. Haluan tuoda esiin joitain näistä ryhmistä tänä iltana ja esitellä niiden menettelytapoja. Tätä tehdessä minun on puhuttava äärimmäisellä rehellisyydellä, sillä niiden pyrkimysten torjumiseksi meidän on tiedettävä tarkalleen, keitä he ovat.
    Kolme tärkeintä ryhmää, jotka ovat painostaneet tätä maata sotaan, ovat britit, juutalaiset ja Rooseveltin hallinto.

    Lindbergh was careful to add these words: “I am not attacking either the Jewish or the British people. Both races, I admire. But I am saying that the leaders of both the British and the Jewish races, for reasons which are as understandable from their viewpoint as they are inadvisable from ours, for reasons which are not American, wish to involve us in the war.”
    Lindbergh went on: “As I have said, these war agitators comprise only a small minority of our people; but they control a tremendous influence. Against the determination of the American people to stay out of war, they have marshaled the power of their propaganda, their money, their patronage.”
    **—Lindbergh lisäsi varovaisesti nämä sanat: ”En hyökkää juutalaisia enkä brittejä vastaan. Ihailen molempia. Mutta sanon, että sekä brittien että juutalaisen rodun johtajat haluavat meidän osallistuvan sotaan syistä, jotka heidän näkökulmasta ovat ymmärrettäviä kun ne meidän mielestä ovat epäviisaita siksi että syistä jotka eivät ole amerikkalaisia he haluavat meidän osallistuvan sotaan. ”

    Lindbergh jatkoi: ”Kuten olen sanonut, nämä sotaaktivistit muodostavat vain pienen vähemmistön kansalaisistamme; mutta heillä on valtavasti vaikutusvaltaa. Vastoin amerikkalaisten päättäväisyyttä pysyä sodan ulkopuolella, he ovat ottaneet käyttöön propagandansa, rahansa ja asiakassuhteensa voiman. ”

    With regard to Jewish efforts to get the U.S. into war, Lindbergh said: “Their greatest danger to this country lies in their large ownership and influence in our motion pictures, our press, our radio and our government.” He then said: “We cannot blame them for looking out for what they believe to be their own best interests, but we also must look out for ours. We cannot allow the natural passions and prejudices of other peoples to lead our country to destruction.”
    **—Juutalaisten pyrkimyksistä saada Yhdysvallat sotaan, Lindbergh sanoi: ”Heidän suurin vaara tälle maalle on heidän suuri omistajuutensa ja vaikutusvalta elokuvissa, lehdistössämme, radiossamme ja hallituksessamme.” Sitten hän sanoi: ”Emme voi syyttää heitä siitä, että he etsivät sitä, mikä heidän mielestään on heidän omien etujensa mukaista, mutta meidän on myös kiinnitettävä huomio itseemme. Emme voi sallia muiden kansojen luonnollisten intohimojen ja ennakkoluulojen johtavan maata tuhoon. ”

    He went on to explain the deceitful measures of those who were pressing for war.

    They planned: first, to prepare the United States for foreign war under the guise of American defense; second, to involve us in the war, step by step, without our realization; third, to create a series of incidents which would force us into the actual conflict. These plans were of, course, to be covered and assisted by the full power of their propaganda.
    **—Hän jatkoi selittämistä sotien painostajien petollisille toimenpiteille.

    He suunnittelivat: ensinnäkin Yhdysvaltojen valmistelemista ulkomaan sotaan Yhdysvaltojen puolustuksen varjolla; toiseksi, ottamaan meidät mukaan sotaan askel askeleelta ilman ymmärrystämme; kolmanneksi luomalla joukko tapauksia, jotka pakottaisivat meidät todelliseen konfliktiin. Nämä suunnitelmat oli tietysti katettava ja avustettava heidän propagandansa täydellä voimalla.

    Our theaters soon became filled with plays portraying the glory of war. Newsreels lost all semblance of objectivity. Newspapers and magazines began to lose advertising if they carried anti-war articles. A smear campaign was instituted against individuals who opposed intervention. The terms `fifth columnist,` ‘traitor,’ `Nazi,’ `anti-Semitic’ were thrown ceaselessly at any one who dared to suggest that it was not to the best interests of the United States to enter the war. Men lost their jobs if they were frankly anti-war. Many others dared no longer speak. Before long, lecture halls that were open to the advocates of war were closed to speakers who opposed it. … Propaganda was in full swing.
    **—Teatterimme täyttyivät pian sodan kunniaa kuvaavista näytelmistä. Sanomalehdet menettivät kaiken objektiivisuuden.
    Sanoma- ja aikakauslehdet alkoivat menettää mainontaa, jos niillä oli sodanvastaisia artikkeleita. Interventioita vastustaneita henkilöitä vastaan käynnistettiin pintakampanja.
    Termejä ”viides kolumnisti”, ”petturi”, ”natsi”, ”antisemiitti” heitettiin lakkaamatta ketään, joka uskalsi viitata siihen, että sodan aloittaminen ei ollut Yhdysvaltojen edun mukaista.
    Miehet menettivät työpaikkansa, jos he olivat suoraan sodan vastaisia. Monet muut eivät uskaltaneet enää puhua. Ennen pitkää sodan puolustajille avoimet luentosalit olivat suljettuja sitä vastustaneille puhujille. … Propaganda oli täydessä vauhdissa.

    As daring as Lindbergh’s famous trans-Atlantic flight had been, he showed greater courage and devotion to principle in his bold campaign against war. “We cannot allow the natural passions and prejudices of other peoples to lead our country to destruction,” he warned on September 11, 1941. If Americans had heeded those words, the U.S. would not have suffered the horrors of the 9/11 attack sixty years later.
    https://truthtopowernews.com/most-famous-american-world-preached-racial-unity-admired-hitler-opposed-ww2-charles-lindbergh-n3165

    Kannattaa muistaa kuka oli maan presidenttinä: FDR ja kenen tai minkä heimon asialla hän todellisuudessa oli… yhdessä Churchillin kanssa häeiä pidetään ww2 suurimpina rikollisina

    • Näin Euroopassa ja Venäjällä
      The Suppressed History of Jewish Red Terror in Europe and Russia After WW1
      Thomas Muller(Winter Watch)
      “To overcome our enemies we must have our own socialist militarism.
      We must carry along with us 90 million out of the 100 million of Soviet Russia’s population.
      As for the rest, we have nothing to say to them. They must be annihilated.” — Grigory Zinoviev (aka Hirsch Apfelbaum), 1918
      https://truthtopowernews.com/suppressed-history-jewish-red-terror-europe-and-russia-after-ww1-n3188

      • 6:n miljoonan holokausti-myytti — näin se luotiin

        Israeli Historian Discovers ’6 Million’ Holocaust Figure Was Invented at Zionist Conference In 1944
        Eric Striker(National Justice)
        According to documents in the Central Zionist Archive, the first mention of the 6 million claim was at a meeting of high ranking Zionist political figures in Palestine on January 19th, 1944 — more than a year before the war in Europe ended and a census could be taken, and a year before the Red Army entered Auschwitz.
        After decades of killing, imprisoning, firebombing and bankrupting Holocaust revisionists, it seems that the Jewish community is now being forced to recalibrate their narrative and give more and more ground. That they are now beginning to concede that the ”6 million” is nothing more than Zionist propaganda is a major blow to the myth.
        **—Vuosikymmenien holokaustirevisionistien tappamisen, vangitsemisen, tulipalo-pommituksen ja konkurssiin ajamisten jälkeen näyttää siltä, että juutalaisten on nyt pakko kalibroida uudelleen kertomuksensa …. Se, että he alkavat myöntää, että ”6 miljoonaa” ei ole muuta kuin sionistinen propagandaa, on suuri isku myytille.
        https://truthtopowernews.com/israeli-historian-discovers-6-million-holocaust-figure-was-invented-zionist-conference-1944-n3180

  25. @Kerran KGB , aina KGB 30.4.2020 at 08:51
    Ainakin sinä näytät vihaavan totuutta. Minusta se on suurinta fasismia. Jopa Jumalan vihaamista kun Totuus edustaa monille Jumalaa.
    Totuuden etsimisellä ja sen esiin tuomisella ei ole mitään tekemistä fasismin tai rasismin kanssa koska se ei kohdistu ketään henkilöä tai rotua vastaan.
    Sensijaan kommentoijien nimittelyn ja leimaamisen – kuten näytät tekevän – voi katsoa olevan juuri sitä.

  26. Totuus esiin
    Röyhkeys huipussaan — Tätä on Mahtisaaren suuri ’isänmaan ystävyys’
    — Pirkko Turpeinen-Saari
    Jarmo Lindberg jäi eläkkeelle runsas puoli vuotta ennen lobbaustehtävänsä aloittamista. Jo tämä asettaa kysymyksiä.

    NATO on osa Yhdysvaltojen johtamaa mafia-tyyppistä organisaatiota. Siihen liittyviä tietoja välittää ja tulkitsee Hill&Knowlton markkinointitoimisto. Sen tehtävänä on muuntaa todellisuutta siten, että tiedonvälityksen vaikutuspiirissä olevat kansakunnat omaksuvat Yhdysvaltojen ja muiden NATO-maiden haluaman käsityksen todellisuudesta.
    Osallistuin vuonna 2015 Women’s International League for Peace and Freedom- rauhanjärjestön 100-vuotisjuhlakokoukseen Haagissa. Siellä saksalainen Institut for Mediaverantwortung laitoksen johtaja ,tohtori Sabine Schiffer kertoi esitelmässään kuinka Hill&Knowltonin vastuulla on kansainvälinen mediakampanja Venäjän presidentti Putinia vastaan.
    Aikaisemmin olin saanut tietää Hill&Knowltonin varatoimitusjohtajan olevan Yhdysvaltojen ja Ukrainan liikesuhteita edistävän johdon jäsen, jonka tehtävänä oli osana Ukrainan vallankaappausta edistää geenimuunneltua kasvinviljelyä, särötystä ja muita Yhdysvaltojen hankkeita vallankaappauksen jälkeisessä Ukrainassa.

    Markkinointitoimisto ei pelkästään markkinoinut asiakkaansa USA/NATO:n hankkeita, vaan itse varatoimitusjohtajansa kautta hyötyi liiketoimista.
    Jarmo Lindbergin hankkeessa voi etsimättä löytää vastaavuuksia. Mikäli Suomi hankkisi Lindbergin lobbaamat hävittäjät, joiden tiedetään toimivan vain Yhdysvalloista tulevalla käskyllä, hän tulee edistäneeksi Yhdysvaltojen Venäjävastaisia sotilaallisia pyrkimyksiä.

    Jugoslavian hajottaminen hyödytti presidentti Clintonia ja hänen säätiötään. Kosovon muodostaminen presidentti Ahtisaaren avulla NATO:n turvaamaksi laittomuuden saarekkeeksi Euroopassa on hyödyttänyt huume- ja elinkauppiaita ja laittomista serbiyritysten yksityistämisestä hyötyviä kansainvälisiä toimijoita. Kosovon presidentti on Clintonin säätiön tilaisuuksien vakiovieras ja lahjoittaa säätiölle runsaskätisesti varoja. Uhreja Jugoslavian hajottamisessa oli kokonaisen kansakunnan verran.
    Presidentti Clinton kävi yksityisellä tervehdyskäynnillä presidentti Ahtisaaren luona viime kesänä, aivan kuten hän kävi liittolaisensa, Bosnian muslimipresidentti Alija Iztbegovicin kuolivuoteen vierellä. Izetbegovic värväsi muslimeja Hitlerin joukkoihin ja värväsi myös Lähi-Idän jihadisteja tukemaan Yhdyvaltojen tavoitteita Balkanilla 1990-luvulla.
    Kaipaan presidentti Kekkosen luovuutta ja oikeudentuntoa. Pyrkimystä palvella omaa isänmaata hyvien suhteiden ja maailmanrauhan tavoittelun puitteissa.

    http://www.magneettimedia.com/royhkeys-huipussaan/

  27. @Truth_hunter 2.5.2020 at 10:56 … jatkoa
    Röyhkeyden huipentuma
    Piles Of Corpses At Dachau And Buchenwald Were Dead German Soldiers Staged There For Propaganda Purposes
    CFT Team(Christians For Truth)

    We are all familiar with the pictures and film footage of piles of dead “Jews” discovered at the liberated “death camps” Dachau and Buchenwald at the end of World War II, but what we were never told is that most of those corpses were actually dead German soldiers that were dumped there as part of an elaborate psy-op by British Intelligence, and many of those ghastly images were filmed by none other than horror film master, Alfred Hitchcock.

    The following is an excerpt from the corroborated eye witness testimony of a captured German soldier:
    **—Olemme kaikki nähneet kuvia ja elokuvia kuolleiden ”juutalaisten” ruumis kasoista, jotka löydettiin vapautuneista ”kuolemanleireistä” Dachausta ja Buchenwaldista toisen maailmansodan lopussa, mutta mitä meille ei koskaan kerrottu, on se, että suurin osa näistä ruumiista oli oikeasti kuolleita saksalaisia sotilaita, jotka heitettiin sinne osana brittiläisen tiedustelupalvelun yksityiskohtaista psy-opia, ja monia näistä räikeistä kuvista ei kuvannut kukaan muu kuin kauhuelokuvan mestari Alfred Hitchcock.

    Seuraava on ote vangitun saksalaisen sotilaan vahvistetusta silminnäkijän todistuksesta:

    https://truthtopowernews.com/piles-corpses-dachau-and-buchenwald-were-dead-german-soldiers-staged-there-propaganda-purposes-n3208

  28. Kyllä holokausti oikeasti tapahtui, ainoastaan voimme käydä keskustelua todellisesta uhrien lukumäärästä, joka suurella todennäköisyydellä ei ole 6 miljoonaa. Oma arvioni, joka perustuu tietenkin asiaa tutkineiden mielipiteisiin, on noin 3-4 miljoonaa.

    • Se ei vastaa todellisuutta ja on jos olisi totta niin olisi pieni määrä niiden kymmenien miljoonien venäläisten ja saksalaisten uhrien rinnalla jotka sionistit ja Liittoutuneet tappoivat ww1 ja ww2 aikana.
      Ja hehän osaavat myös omien tappamisen tarvittaessa:

      Israelin sotarikokset ovat tappaneet amerikkalaisia (tuohon tekee mieli lisätä: tappavat koko ajan…)
      Jos presidentti rakastaa armeijan kunnioittamista, niin aloittaisi Yhdysvaltojen U.S.S. Liberty laivasta.
      Tarkoitan tietysti Israelin iskua Yhdysvaltojen laivaan, joka tapahtui 8. kesäkuuta 1967, melkein 53 vuotta sitten.
      PHILIP GIRALDI
      https://www.unz.com/pgiraldi/israels-war-crimes-have-killed-americans/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here