
Kuva pillipiiparista: Joerg Schlonies (käytetty tekijän luvalla; kopiointi kielletty)
Meidän kaikkien pitäisi palauttaa mieliin saksalainen satu Hamelnin pillipiiparista, joka huilunsoitollaan lumosi rotat ja ohjasi tahdottomana johdettavan rottalauman lopuksi tuhoutumaan hukkumalla. Kun pistämme pillipiiparin paikalle Bill Gatesin ja länsimaisen median, jonka hän on suunnattomilla varoillaan lahjonut ja korruptoinut rottalaumaksi, saamme kuvan tapahtumista, jonka keskellä elämme. Tarkemman kuvauksen Gatesin toiminnasta saamme Vastavalkeassa julkaistusta Riikka Söyringin artikkelista.
WTC:n kaksoistornien onnistuneen tuhoamisen avulla kansalaismielipide ohjailtiin hyväksymään loputon ”terrorismin vastainen sota” kansalaisvapauksien rajoituksineen. Alaskan yliopistossa tehdyt tutkimukset, jotka paljastivat virallisen selityksen valheellisuuden ja jotka julkaistiin tämän vuoden maaliskuussa, eivät ole saaneet ansaitsemaansa julkisuutta länsimaisessa mediassa, eivätkä niin muodoin ole johtaneet harjoitetun politiikan ja tiedotuksen uudelleen arviointiin. Edelleen nämä korruptoidut mediat palkitsevat itse itseään kehuvissa kansainvälisissä ”riippumattomissa” rankingeissa kuin mikään ei olisi muuttunut.
Maailman vallanpitäjät ovat toki ilmaisseet huolestumisensa pillipiiparista riippumattomista medioista, joiden kautta virallisiksi julistetut valheelliset ”totuudet” on kyseenalaistettu ja paljastettu. Kriisien ja jopa luotujen kriisien varjolla maailmaa on muutettu aina vain paremmin rikkaiden tarpeita huomioivaksi. Läntinen yhtenäiseksi korruptiorahoilla hitsattu valtamedia on oppinut luottamaan, että kansalaiset alamaisesti nielevät median tarjoamat ”totuudet”, ja kansakuntia ohjaillaan kuin pässejä narussa. Onko nyt tulossa pää vetävän käteen?
Knut Wittkowskin haastattelut paljastavat, kuinka koko länsimaiden koalitio on ollut vietävissä pillipiiparin ohjauksessa. Haastattelut kannattaa katsoa kaikessa rauhassa ja tehdä johtopäätökset niiden pohjalta.
ON SANOTTU, että nykyinen kriisi muuttaa kaiken. Mutta erityisen painokkaasti kannattaa todeta, että tämän kriisin jälkeen ei kannata yrittääkään palata entiseen kestämättömään ja vain tuhohetkeään odottelevaan maailman menoon. Ne poliittiset johtajamme, jotka korostavat, että nyt ei saa toistaa edellisten lamojen virheitä, ansaitsevat tukemme. Kriisi on paljastanut, kuinka tärkeitä yhteiskunnassa ovat perustoiminnat ja niiden turvaaminen sekä kaikkien turvallisuus ja hyvinvointi.
Siivoojat, puhtaanapitotyöntekijät, ihmisten hoitajat, opettajat, ravinnon tuottajat ja tarpeellisten tuotteiden välittäjät ovat nousseet todelliseen arvoonsa. Finanssikeinottelijoita ja sijoittajakeplottelijoita ja itsensä ja kaverinsa isopalkkaisiksi kohottaneille ei tosi paikan tullen ole juuri tarpeellista käyttöä. Ihmisten ahdinkotilojen hyväksikäyttäjät joutavat jäädä nuolemaan näppejään, kun säädetään perustulo kaikille, jotta epäeettisistä ja ihmisille ja ympäristölle vaarallisista tehtävistä on vara kieltäytyä. Ihmisarvon palauttaminen ja mahdollisuus vastuullisuuteen edellyttää tätä.
Rahoitus tullaan hoitamaan oikeudenmukaisella verotuksella. Ratkaisevaa on progressiivinen pääomaverotus ja kaikkien tulojen asettaminen samalle viivalle. Veroparatiisit, veropakoilu ja verokeinottelu on estettävä ja verotuksen porsaanreiät tukittava. Kulutus on mitoitettava ympäristön kestokyvyn ja toipumisen mukaan. Kerskakulutukseen ei ole paluuta, eikä sellaisen lieveilmiöineen kaivata.
Kun tulevaan taloudelliseen kehittämiseen kutsutaan asiantuntijoita, on poliittisten päättäjien ryhdistäydyttävä ja vaihdettava neuvonantajia. Ne talouden profeetat, joiden ohjeiden mukaisesti viimeiset viisikymmentä vuotta on keskitytty keräämään varallisuutta kaikkein rikkaimmille, saavat mennä. Nyt on oltava Pikettyn, Varoufakisin ja heidän tavoin kehityksen turmiollisuudesta varoitelleiden vuoro. Maailma huutaa suunnittelutaloutta.
Mutta demokratian toimivuus edellyttää ehdottomasti, että kansalaisilla on luotettavat tiedot. Rikkaiden korruptoimat mediat eivät enää kelpaa. Talouden on oltava avointa ja läpivalaistua. Toimivaan suunnittelutalouteen tarvitaan parhaat ja luotettavimmat voimat, jotka huolehtivat, että koko maailmasta rakennetaan ihmisten kohtuulliset tarpeet tyydyttävä turvallinen hyvinvointiplaneetta, jossa tasa-arvoiset ihmiset eivät enää tarvitse kallista ja tuhlaavaa asevarustelua.
Kun kirjoitin Tivi-nimiseen julkaisuun Gatesista kertovaan artikkeliin kommentin, että Gates tekee hyväntekeväisyyden sijaan bisnestä lääketeollisuuden kanssa ja hänellä on lonkerot myös WHO:ssa, se poistettiin. Tosiasiassa tuo väittämäni ei ole salaisuus, koska tieto löytyy julkisista lähteistä, mutta kaipa se oli liikaa Tivin toimitukselle.
Sitten kun Sanna Marin median avustuksella kehoittaa kaikkia menemään koronapiikille,niin valtaosa menee kuten toisessa maailmansodassa jotkut ryhmät ”suihkuun” palaamatta takaisin.
Entinen valtiovarainministeri Varoufakis ei uskaltanut irrottaa Kreikkaa eurosta. Maa olisi toipunut taloudellisesta kriisistä ehkä nopeastikin, jos tämä toimenpide olisi toteutettu ja lainat jätetty maksamatta, kuten Islanti teki. Turismi olisi jopa moninkertaistunut. En luota Varoufakisin EU-kuuliaisuuteen. Eurooppalainen taloudellinen yhteistyö toimii paremmin ilman CIA/USA-johtoista unionia. Kuitenkin Varoufakisilla on paljon hyviä ja hedelmällisiä ajatuksia taloudesta, yhteisvastuusta ja kasinokapitalismin turmiosta.
Onko Varoufakis peräti maaailmanhallituksen kannalla ? Sitä pitäisi tutkia. Vasemmistolainen idealismi kohtaa tässä johtamisen mallissa nykyisen globaalin pelko-, pakkorokotusagendan eli Big Pharman ihmisestä piittaamattoman voitontavoittelun. Ainakin materialismi on sama yhdistävä tekijä.
Nyt näemme, kuinka YK:n, WHO:n kautta toteutuu yhtäkkiä totaalinen pakottaminen ympäri maapalloa. Lääketiede on pimein väylä hallita. Tupakointikieltotesti perusteltiin terveydellisillä syillä yksipuolisesti. Mielestäni olisi ollut oikein puhua tupakoinnin vähentämisestä, ei kiellosta. Olen käyttänyt lääkärin reseptillä nikotiiniruiskeita nuorempana migreenin hoitoon. Tupakka on myös lääkekasvi. Asioilla on monta puolta ja niitä pitäisi punnita rinnakkain. Masennuslääkkeetkö ovat työstressin uuvuttaneille parempi vaihtoehto ? Suomalaiset ovat näiden pillereiden suurkuluttajia. Mikähän lienee viimeinen tilasto, käyttäjälukuja ei varmaan haluta julkaista ?
Toivotaan että tämän ’Kantapään Korkeakoulun’ kautta (kriisit ovat aina parhaita kouluttajia) kaikki tuo minkä toivot muuttuvan myös muuttuu.
Itse epäilen vaikka sellainen epäily tuntuu itsestäkin täysin terveen järjen vastaiselta …. etteikö muka nyt kaikki se mihin on ajauduttu olisi kuin tiukka kuristus kurkusta jonka kohteeksi joutuva ihminen tajuaa että pian happi loppuu ja henki menee.
Minulta sitten puuttuu tervettä järkeä tai sitä ei ainakaan ole tarpeeksi mutta jos kansalla on niin aina parempi kun/jos se on minua järkevämpi ja ottaa globalistimafian kurkusta tuon kuristavan otteen ja sanoo sille kovat sanat: kiitti meille riitti.
Kannattaa tutustua myös tähän:
https://www.rockefeller.edu/news/27872-rockefeller-university-releases-statement-concerning-dr-knut-wittkowski/
Bilderberg-demari J.Urpilainen:
”Komissaari Urpilainen EU-yhteisvastuiden lisääntymisestä: ”Mä ajattelen sen niin, että se on tavallaan hyvin ymmärrettävää”
…
On arveltu, että jo ennestään umpivelkaantunut Italia tulee olemaan suurin tuen tarvitsija. Urpilainen kuitenkin näkee Italian vain yhtenä monista tuen tarvitsijoiden joukossa.
…
Ylen Ykösaamussa sivuttiin myös Kreikka-vakuuksia. Suomi neuvotteli vuonna 2011 valtiovarainministeri Urpilaisen johdolla itselleen Kreikka-vakuudet. Suomen laskennallinen osuus Kreikalle maksetuista lainoista on noin 5 miljardia euroa.
Lainan antamista perusteltiin sillä, että Suomi ”tienaa” myöntämällä lainaa. Tienaamisella tarkoitettiin sitä, että Suomi hyötyisi lainan korkotuotoista. Tällä hetkellä korkotuotot ovat yli miljoona euroa miinuksella.
Talousasiantuntijat eivät usko, että Suomi saisi Kreikalle antamansa lainan joskus takaisin.
Sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (SDP) kuuluva Jutta Urpilainen toimii kansainvälisten kumppanuuksien komissaarina 32 000 työntekijän EU-komissiossa, ja hänen painopistealueensa on Afrikka.”
https://www.kansalainen.fi/komissaari-urpilainen-eu-yhteisvastuiden-lisantymisesta-ma-ajattelen-sen-niin-etta-se-on-tavallaan-hyvin-ymmarrettavaa/
Lieneekö Urpilainen kysynyt häntä tai muita demareita äänestäneiltä, haluavatko nämä osallistua esim. Italian ”pelastamistalkoisiin” – tosiasiallisesti samaan tapaan kuin Suomi on osallisena Kreikan pelastamisessa? Verot kun verta juovat jo muutenkin – ainakin tavallisten tallaajien, jotka eivät pysty kätkemään tulojaan veroparatiiseihin.
Kun niin monilla poppoilla on tili veroparatiisissa, niin miksei myös sos.demeilla. EU sallii tällaisen veronkiertojärjestelmän myös juuri niille, jotka pitävät tätä huijariunionia pystyssä. Kaikkein kritiikittömimpiä oman uran pönkkääjiä Unionin avulla löytyy juuri sos.dem.-puolueesta. Eihän tuollaista jatkuvaa ylistyslaulupropagandaa voi pitää kuin kyseenalaisena edun tavoitteluna. Ko. puolueen viesti on innokkaimpien edustajiensa suulla: EU:ssa ei ole mitään vikaa ja jos on, se vaietaan tai selitetään päinvastaisesti hyväksi asiaksi. Kaikkein irvoikkaimpia toimittajia tässä mielessä on ollut Susanna Turunen, joka ei ole pystynyt erottamaan subjektiivisia korruptoituneita mielipiteitään tosiasioista. Ilmankos Eurooppa-palkinto hänelle suotiin.
Kokoomus ja SDP ajavat omissa ryhmissään liittovaltio kehitystä EU:n parlamentissa, mutta vaikenevat sen kokonaan Suomessa ja valtamedia tekee samoin. Täällä on osoitettu, että Perussuomalaiset on näennäisesti oppositiossa. Laura Huhtasaari on Trumpin kannattaja ja siellä on paljon Jussi Niinistön kaltaisia sotahulluja.
Kuka siis ajaa tavallisten suomalaisten asiaa ?
Meistä on tullut Niinistöjen johdolla Natolle isäntämaasopimuksen avulla alistettu etulinjan valtio, kuten toisessa maalimansodassa Saksalle. Historiasta ei ole opittu mitään.
Venäjällä Suomesta rakennetaan viholliskuvaa sotarikos tutkimuksilla slaavivankien erottelemiesella ja kuolemilla Itä-Karjalassa v. 1941-4. Sitä saa mitä tilaa.
Jokainen järkevä tajuaa että maamme johto on ajanut maamme Venäjän vihollisvaltioksi ja mahdollisessa sotatilanteessa Naton kauttakulkumaaksi ja yhteiseksi rintamaksi Venäjää vastaan.
Kun saamme V:n ohjukset niskaamme niin voimme syyttää vain itseämme kun annoimme omien niinistöjemme edistää nwo-mafian puuhia ja kytkeä meidät niihin.
Tuomo. Idealismi on toki hyvä, mutta realismi on parempi. Ihmiset ovat aika mitättömiä paskiaisia. Iso maailmanjärjestys on vain heijastuma tästä. Tämän tunnustaminen on viisauden alku. Jos haluaa oikeudenmukaisen ja korruptoitumattoman järjestelmän, jokaista viivaa piirtäessä on oltava kirkkaana mielessä insinöörikysymys: Kestääkö rakenne pahimman kuviteltavissa olevan nilkin painon? Kestääkö kymmenen? Kestääkö sata?. Jos ei – pyyhekumi esiin ja mietintämyssy takaisin päähän.
Demokratia, toimiva suunnitelmatalous, parhaat asiantuntijat ja tasa-arvo ovat jo romahtaneet painon alla.
Tässä ehdottomasti paras löytämäni yhteenveto menossa olevasta Mafian organisoimasta ihmiskunnan alasajosta/massamurhasta. Dr. Judy Mikovits, lääkäri/tutkija/aktivisti, paljastaa kylmän totuuden läpeensä korruptoituneesta lääketeollisuudesta, joka on ”pandemicHOAXin” takana. Mafia on yrittänyt murhata Mikovitsin useita kertoja ja hänen nousukiidossa oleva tutkijan uransa täydellisesti tuhottiin (… by Anthony Fauci.) Dr. Mikovits on istunut totuuden puhumisen vuoksi vankilassa… tässä linkitetyssä videossa hän kertoo sen millaiseen massamurhaan Mafian puskema corona-rokotus tähtää. Dr. Mikovitsin uusin kirja on parhaillaan Amazonin best seller.
Korttitalo on romahtamassa – elämme mielenkiintoista aikaa!
Dr. Judy Mikovits
IS CORONAVIRUS A PLANDEMIC? EXPOSING THE TRUTH BEHIND AMERICA’S COVID-19 STRATEGY!
Judy Mikovits is an American activist.
As research director of a CFS research organization Whittemore Peterson Institute (WPI) from 2006-2011, Mikovits led a research effort that reported in 2009 that a retrovirus known as xenotropic murine leukemia virus-related virus (XMRV) was associated with CFS and may have had a causal role.
In 1980, Mikovits was awarded a Bachelor of Science degree in Chemistry with a specialization in biology at the University of Virginia. After graduation, she went to the National Cancer Institute in Frederick, Maryland, where she developed purification methods for Interferon alpha.
https://londonreal.tv/is-coronavirus-a-plandemic-exposing-the-truth-behind-americas-covid-19-strategy-dr-judy-mikovits/
Saksalaissyntyinen, Yhdysvaltoihin muuttanut tutkija-lääkäri Matthias Rath on paljastustensa vuoksi rikolliselle Big Pharmalle eräs punainen vaate ja internetissä lukuisten Big Pharman ylläpitämien disinformaatio-sivustojen/disinformanttien hyökkäyksien kohde.
Hänen kirjansa ”Miksi eläimet eivät saa sydänkohtauksia, mutta ihmiset saavat” mukaan ”Lääketeollisuuden lait” ovat:
”Lääketeollisuus ei ole terveysteollisuutta, vaan sijoitusbisnestä. Sen ensisijainen keskipiste ei ole lihmisten terveyden lisääminen – vaan omistajiensa osakkeiden arvo.
Lääketeollisuus ei ole luonnollisesti kasvavaa teollisuutta – vaan keinotekoisesti luotua sijoitusbisnestä (artificially created investment business) , jonka toivat markkinoille yli sata vuotta sitten maailmanlaajuisesti toimivat taloudelliset ryhmät [Rockefeller & Co].
Lääketeollisuuden määrittelemä markkinointialue on meidän kehomme – mutta vain niin kauan kun se on sairas.
Sairauksien jatkuminen ja lisääntyminen lääkemarkkina-alueena on lääketeollisuuden sijoittajabisneksen jatkuvan kasvun edellytys (“business with disease.”)
Tärkeimmät lailliset työkalut ja taloudelliset välikappaleet, joiden varaan tämä monitriljoonainen dollarisijoitus rakentuu, ovat patentit (patents ). Ne mahdollistavat lääkevalmistajille rajattoman mahdollisuuden korjata omia voittomarginaalejaan (“royalties”) uusilla lääkkeillä, jolla sitten ajetaan terveydenhuoltokustannukset räjähdysmäiseen kasvuun.
Koska patentit myönnetään vain uusina pidetyille, synteettisille molekyyleille, lääketeollisuus keskittää tutkimuksensa synteettisesti valmistettavien, patentoitavissa olevien kemikaalien tutkimukseen – ja markkinoi niitä reseptilääkkeinä.
Useimmat näistä kemikaaleista ovat ihmiskeholle tuntemattomia ja se pitääkin niitä ´vieraina´aineina ja myrkkyinä ja pyrkii poistamaan ne. Näin patentoimisperiaate on viimekädessä vastuussa vaarallisten haittavaikutusten (side effects ) epidemiasta, jonka aiheuttavat reseptilääkkeet. .
Jotta monitriljoonaiset sairausmarkkinat eivät vaarantuisi, lääkeyhtiöt kehittävät lähes yksinomaan sellaisia lääkkeitä, jotka ainoastaan lievittävät oireita ( merely ameliorate symptoms) – mutta tuskin koskaan korjaavat sairauksien alkusyitä.
Perustuen tähän petolliseen strategiaan lääkesijoitusbisbeksen takana olevat sijoituspiirit ovat kyenneet esittäytymään globaaleina ”terveyden hovihankkijoina” – vaikka he tosiasiassa ovat onnistuneet edistämään sairauksien lisääntymistä ja sitä kautta monitriljoonaisia lääkemarkkinoita.”
http://elamakasissamme.blogspot.fi/2013/04/osakkeenomistajuuden-laajemmat.html :
”Enemmän kuin vuosikymmenen ajan on tri. Rath ollut omantunnon äänenä paljastamalla globaalin farmaseuttisen lääkekartellin järjestelmän ja sen häikäilemättömän ”sairausbisneksen”. Eikä ole yllätys, että häntä vastaan on hyökännyt lääkekartellin media kautta maailman.
Dr. Rath Research Institute Santa Clara´ssa, Kaliforniassa on maailman johtava tieteeseen perustuvien sydän- ja verisuonitautien sekä syövän luontaisten lähestymistapojen tutkimuskeskus.”
Ks. myös http://www4.dr-rath-foundation.org/
Em. ”Rockefeller & Co” viittaa seuraavaan:
”Western Medicine is Rockefeller Medicine – All The Way”,
https://thefreedomarticles.com/western-medicine-rockefeller-medicine/
> Perustuen tähän petolliseen strategiaan lääkesijoitusbisbeksen takana olevat sijoituspiirit ovat kyenneet esittäytymään globaaleina ”terveyden hovihankkijoina” – vaikka he tosiasiassa ovat onnistuneet edistämään sairauksien lisääntymistä ja sitä kautta monitriljoonaisia lääkemarkkinoita.” >
Hyvä kommentti kokonaisuudessaan, voisi olla jopa VV:n artikkeli. Raha saa toki tämän ”terveyden hovijankkijoiksi” verhoutuneen tappokoneen liikkumaan, mutta sijoituspiirit ovat vain ”middle man” ja tappokoneen varsinaiset ylläpitäjät seisovat paljon korkeammalla. Tämä harhautus, jolla uskotellaan, että kaiken maailman Rockefellerit ja Gatesit olisivat muka tämän järkyttävän rikolliskartellin johdossa on vain savuverho, joka pitää tappokoneen pyörimässä. Perimmäinen totuus on kuitenkin se, että lääketeollisuuden ”näkyvät kasvot” on alistettu maailmanlaajuisen Mafian alaisuuteen. Toisin sanoen, he ovat puristaneet pirun kättä ja se on nielaissut heidät… yksikään heistä ei elävänä ”sieltä” ulos pääse. Mafiaa puolestaan hallitsee kasvoton KUMMISETÄ, eli vanhat mahtisuvut, joiden nimiä et internetistä, lehdistä tai rekistereistä löydä.
Noin se menee. Vain tyhmä pomo toisi oman päänsä etulinjaan. Kun käskyläisiäkin on kerran käytettävissä. Jo se, että me tavantallaajat tiedämme Rockefellerit ja Rothschildit, kertoo kaiken heidän asemastaan. Juutalaisethan on perinteisesti heitetty junan eteen, kuninkaan pelastamiseksi.
Joskus tuumiskelin ”kivi, paperi, sakset” -pelin pohjimmaista merkitystä. Paperi voisi edustaa seteleitä, rahavaltiaita. Sakset ovat teräase. Aseellinen väkivalta silpoo setelimiehet mennentullen. Kiven symboliikasta en päässyt perille. Vapaamuurarit?
Rikollinen Big Pharma on taas kerran saanut hoitaakseen lihavat voitot takaavan projektin:
”Criminal Big Pharma Put in Charge of COVID-19 Vaccine”,
https://thefreedomarticles.com/criminal-big-pharma-put-in-charge-covid-19-vaccine/
”Maailma huutaa suunnittelutaloutta.” Meillähän on jo sellainen: korporaatiofasismi, jossa julkinen valta ja suuryritykset ovat liittoutuneet ja säädättävät lakeja, joiden avulla suuryritykset voivat määrätä kaikesta, mitä markkinoilla tapahtuu ja kuinka sen tarvitsemaa työvoimaa kasvatetaan ja säädellään ja hoidetaan. Ihmiset elävät julkishallinnon ja yritysten tarpeita varten — ei tietenkään päinvastoin, kuten alunperin oli tarkoitus.
Olen kyynistynyt pahoin sosialistisille haaveille ihmisyyttä monipuolisesti palvelevan ja toteuttavan yhteiskunnan saavuttamisesta. Nykyisen vasemmiston äly ei tähän riitä ja se on myös antanut moraalisesti turmella itsensä ääriliberaaleilla arvoilla ja niiden raivokkaalla edistämisellä hyökäten mm. kristinuskon kimppuun (esim tapaus Päivi Räsänen).
Pohjoismainen sekatalousmalli on tähänastisista kokeiluista paras. Siinä talouselämä perustu vapaaseen markkinatalouteen ja julkinen valta huolehtii yleisen edun vaatimista välttämättömyyksistä ja vie eteenpäin sosiaaliohjelmia, mutta ei puutu liikaa kansalaisten elämään. Myöskään liike-elämä ei tyrkytä ihmisille agendaa, kuten se tekee nykyisin lähes irvokkaalla tavalla. Suomessakin meillä oli vähän aikaa melko hyvin toimiva sekatalous, mutta se tuhottiin kriiseillä 1990-luvun alusta lähtien. Sen jälkeen olemme kulkeneet kriisistä kriisiin ja hyvinvointivaltio on ’passé’. Jokaisessa kriisissä on valtaa keskitetty ja tuloksena on kohta täysimittainen, globaalilla tasolla koordinoitu fasistinen holhousvaltio, jossa ihmisiltä riistetään heidän yksilölliset oikeutensa ja vapautensa takaava kansallisvaltio eikä pienen ihmisen ääntä enää kuunnella tai kunnioiteta missään asiassa.
Mikän ei muutu enää ihmisten toimesta maailmassa paitsi CIAn masinoimat vallankaappaukset eikä nekään aina onnistu.
Mikä sitten johtaa siihen että Bill Gates lääkesäätiöineen pystyy horjuttamaan ihmisten terveyttä lääkkeillään ja samalla rikastumaan ”hyvän tekeväisyydellään”. Se johtuu maailman globalisaatiosta YKn ja sen alajärjestöistä sekä EUsta joihin molempiin USA ja sen firmat sekä järjestöt voi vaikuttaa korrution avulla edistääkseen sairaita tavoitteitaan tavallisen ihmisen näkökulmasta. Niinnpä YKn ja EUn välityksellä leviää nämä USAalkuperäsuosituksen maiden kaikkiin organisaatioihin myös terveyden hoitoon.
Ainoa keino tämän korruption leviämisen estämiseksi on maiden itsenäisyys ja liittoutumattomuus jolloin maan päättäjät voi päättää mikä on maan etu eikä sitä päätetä.
Aina on kuitenkin itsenäisten maiden poliitikoissa henkilöitä joita globaalit vallat voi korruptoida ja tällainen tapahtuma oli Suomen EUiin liittyminen jolloin miltei kaikki puolueet suositteli kannattajilleen EUiin liittymistä vaikka sen suhteen olisi voinut hoitaa myös pelkällä vapaaksuppa sopimuksella. EUsta ei Suomelle ole mitään hyötyä vaan se on kasvattanut Suomen vastuita muiden veloista miljardeilla mutta muuten sen päätöksenteko on epädemokraattista ja komissiojohtoista jossa tulee globaalin maailman vallan USAn etu ensin huomioitua mikä ei millään tavalla sovi Suomelle.
Ainoa mahdollisuus maiden itsenäisyyteen on näiden globaalien liittoutumien kuten YKn ja EUn sekä NATOn että USAn finanssipankkien romahdus koska muuten maat ei pääse itsenäisiksi koskaan niiden ikeestä. Romahduksen jälkeen vastuut on kuitattu ja maat voi ruveta rakentamaan keskinäisiä suhteitaan itsenäisinä valtioina tasavertaisisti.
Itsenäisyys on helppo mene
Lääkäri von der Leyen on innoissaan EU-yhteistyössä tulevasta rokotebisneksestä. Kansalaiset maksavat lääketehtaille ja tuttu Bill Gates
saa osuutensa. Muistista noukkastua: Saksa, Ranska ja Englanti 500 milj. e, Kanada 800 milj. e. injektiokehittelyyn ym.
”Maailman vallanpitäjät ovat toki ilmaisseet huolestumisensa pillipiiparista riippumattomista medioista, joiden kautta virallisiksi julistetut valheelliset ”totuudet” on kyseenalaistettu ja paljastettu.
Kriisien ja jopa luotujen kriisien varjolla maailmaa on muutettu aina vain paremmin rikkaiden tarpeita huomioivaksi.
Läntinen yhtenäiseksi korruptiorahoilla hitsattu valtamedia on oppinut luottamaan, että kansalaiset alamaisesti nielevät median tarjoamat ”totuudet”, ja kansakuntia ohjaillaan kuin pässejä narussa. Onko nyt tulossa pää vetävän käteen?…”
Minua on jo pitempään askarruttanut tuo Pillipiipari. Ja onko olemassa vain yksi Ylin sellainen vai onko niitä kaksi, siis kaksi BigBrotheria, toinen tämä sionistien miehittämän lännen ja toinen idän tai lähinnä Kiinan Pillipiipari?
Tämä VC-linkin artikkeli askarruttaa… siinä todetaan että WHO tekee töitä Kiina-mallisen Nwo:n aikaan saamiseksi ja että Kiina on lännen sionisti-eliitin mallimaa jonka kansan ’kurissa ja herran nuhteessa’ pitäminen on se systeemi jolla koko maailma ’kiinalaistettaisiin’.
Mikähän on totuus Kiinasta, siis tämän hetken totuus? Onko se tiukka mielivaltainen poliisivaltioa, ja ihan Orwellin mallinen unelma-sellainen? Sellaiseen vihjaillaan.
Tavoitteet kuitenkin maan tavoiteohjelmassa ovat aikalailla kansan hyvinvointia parantavia … luin jostain että työn, asunnon ja ruuan turvaaminen kaikille. Ja saa vapaasti osallistua koko kansan hyvää edistäviin hankkeisiin … ja että ’kunnallisella tasolla’ olisi suuri vapaus toimia oman alueen elämää edistäen eikä sitä kahlittaisi ylhäältä käsin … Kuuluuko sellainen Orwellismiin?
Lännen Pillipiipari ei tietääkseni tavoittele tällaista vaan aivan muuta … ja jopa ihmisten ja kansojen tietoista tuhoamista … ja vain eliitin olojen ja tulojen parantamista. Ja melkein kaikkeen pitää saada lupa Brysselistä
Miten sitten nämä kaksi Pillipiiparia mahtuisivat samaan kehään kun ne näyttäisivät tavoittelevan täysin eri asioita?
Ihan taviksen näkökulmasta Kiinan Pillipiipari ei kyllä kovin pelottavalta vaikuta mutta tämä meidän oma EU-piipari todella karmea hirviö on jota saa pelätä henkensä edestä…
Mikähän se totuus ’kiinalaisen orwellismin’ tavoiteohjelmasta tai kymmenvuotis-suunnitelmasta on?
jos se pitää sisällään tuon mitä yllä todettiin niin olisiko maailman ’kiinalaistaminen’ ollenkaan kovin paha asia kansalle….? ja miksi sillä niin kovin pelotellaan eikä löydetä siitä niitä hyviä puolia joita siinä varmaan on…?
No, on helppo vastata samalla kun kysyy: eliitille se tietenkin olisi todella kova takaisku, ihan surupukuun pukeutumisen paikka … vaikka onhan niitä muita rikkaampia Kiinassakin eli taitaa maa olla enemmän markkinatalouden kuin kommunismin hallitsema… ainakin vielä kun Juutalaisuus ei kuulu sallittujen uskontojen joukkoon
How Does the Chinese Government Feel About Jews?
China has five officially “approved” religions (Buddhism, Daoism, Protestantism, Catholicism, and Islam), and Judaism is not one of them. While religious practice is generally allowed in China, religions seen as foreign are heavily regulated.
https://truthtopowernews.com/why-does-china-admire-jews-n3291
—
The True Agenda of the WHO: A New World Order Modeled After China
The WHO has been handling the COVID-19 outbreak in a specific matter. It went from downplaying the virus and lobbying against travel bans from China to pushing for the constant lockdown of the world and its economy.
There’s a method behind the madness: The WHO is using the pandemic to move towards a New World Order that is modeled after China’s oppressive regime.
Since the beginning of the COVID outbreak, the WHO has been steadily guiding the world towards a police state until the release of an approved vaccine. In many ways, the WHO is looking for the entire world to follow the lead of the most advanced high-tech police state in the world: China.
Worldwide China
Through its Orwellian social credit system, its horrific re-education camps, its brutal suppression of dissenting voices, and its constant surveillance of its population, China has been a laboratory for a high-tech new world order. Furthermore, several elite-connected corporations have been aiding China to achieve its aims.
Unsurprisingly enough, the WHO has been steadily praising this oppresive regime.
https://vigilantcitizen.com/latestnews/the-true-agenda-of-the-who-a-new-world-order-modeled-after-china/
Totuus Kiinasta askarruttaa minua koska siitä on niin paljon propagandaa ja valhetta liikkeellä zio-mafian mediassa jota mekin luemme eikä se ole voinut olla jättämättä jälkiä meidän aivoihimme … eli olemme ns. aivopestyjä senkin asian suhteen
Kuten yllä perustelin syyt ovat epäilemättä maan tavassa elää joka ei oikein sopisi länsimaiselle eliitille jolle ’kapitalistinen kommunismi’ istuu paremmin
Voltaire pohti aikoinaan Kiinan kulttuuria ja tällaiseen hän, älykkääksi tunnustettu valistusfilosofi päätyi:
Voltaire’s Analysis of Chinese Civilization. A Model for a “Better Europe”
China differs especially from other nations in that their history makes no mention of a college of priests who never influenced laws. The Chinese do not go back to the wild days when the men needed to be deceived to lead them. According to him, there were the other peoples that began their history by the origin of the world, as for example the Zend of the Persians, the Shasta and the Veidam of the Indians, finally until Hesiod, all go back to the origin of the things, to the formation of the universe.
“The Chinese did not have this madness; their history is only that of historical times. It is here that we must above all apply our great principle that a nation whose first chronicles attests to the existence of a vast empire, powerful and wise, must have been gathered together in a body of people for centuries past”[3].
According to him this civilized people were civil when we were wild. Their annals have an assurance character then no one else. “Finally, writes Voltaire, it is not up to us or the end of our West, to dispute the archives of a nation that was all civilized when we were only savage”[4]. The most important is the fact that the Chinese people organized themselves as a body of people (en corps de peuple).
What are the reasons that the Chinese succeeded in raising as a body of people? The reason is that they perfected the moral, which is the first of the sciences. Here is the description of Voltaire who, at the same time, aims the default of Europe.
https://www.globalresearch.ca/chinese-civilization-model-better-europe-thought-voltaire/5678168
https://mielenihmeet.fi/kungfutsen-ajatukset-perinto-ihmiskunnalle/
Vallan kaksois triangeli: Valta pohjautuu laajimmassa perspektivissä kolmeen lähtökohtaan ja kolmeen ilmenemiseen:
I . TRIANGELI
Vallan lähteet:
1. Persoonallisuus
2. Organisaatio’
3. Omaisuus
II Triangeli
Vallan ilmeneminen:
1. Korvaava vallankäyttö
2. Ehdollistava vallankäyttö
3. Pakottava vallankäyttö
Esimerkki aidan maalaamisesta:
-Ammun sinua päähän, jos et maalaa aitaani! (Persoonallisuus vallan lähteenä ja pakottava valta)
-Si!nun pitää maalata aitasi, koska kotiseutuyhdistys on yhteisesti päättänyt niin! (Organisaatio vallanlähteenä ja ehdollistava vallankäyttö).
-Maksan sinulle 200e jos maalaat aitani. (Omaisuus vallanähteenä ja korvaava vallankäyttö).
Mitä vallankäyttöä sinuun kohdistetaan?
Kirjoitusvirheet, johtuen näppäimistöstäni havettävät.
”Siivoojat, puhtaanapitotyöntekijät, ihmisten hoitajat, opettajat, ravinnon tuottajat ja tarpeellisten tuotteiden välittäjät ovat nousseet todelliseen arvoonsa. Finanssikeinottelijoita ja sijoittajakeplottelijoita ja itsensä ja kaverinsa isopalkkaisiksi kohottaneille ei tosi paikan tullen ole juuri tarpeellista käyttöä. Ihmisten ahdinkotilojen hyväksikäyttäjät joutavat jäädä nuolemaan näppejään, kun säädetään perustulo kaikille, jotta epäeettisistä ja ihmisille ja ympäristölle vaarallisista tehtävistä on vara kieltäytyä. Ihmisarvon palauttaminen ja mahdollisuus vastuullisuuteen edellyttää tätä” (Tuomo Paasirova: Johtopäätösten aika. VV 9.5.2020).
Kiitos, Tuomo Paasirova. Hieno, osuva kirjoitus.
#
Tietokirjailija Kari Enqvistin (kosmologian emeritusprofessori) kolumnin (Yle Uutiset 11.5.2020) otsikkona on ’Markkinauskovaiset vaativat nyt itselleen tukiaisia’. KE:n mukaan aikaisemmin markkinoitten ylivertaisuuteen uskoneet kirosivat yhteiskunnan puuttumista liiketoimiin, mutta nyt – koronaviruksen iskettyä – yhteiskuntaa vaaditaan pelastamaan markkinat.
#
KOMMENTTI: Tulee heti mieleen Paavo Haavikko ja hänen upea taforismisarjansa ’Kansalaisvapaudesta’:
”Kun kapitalistilla menee huonosti, se huutaa apuun heti jotain yhteiskunnallista, ja köyhiä.”
Toden totta, pienessä pohjoisessa tasavallassa kapitalistit myötäjuoksijoineen raakkuvat ja vaativat isoon ääneen tukiaisia bisneksilleen. Samat äänet ovat vuodesta toiseen inisseet valtion puuttumista vastaan. Yrityksille on saatava tukea. Hävittäjät on hankittava. Niihin upotetaan alkajaisiksi 10.000.000.000 euroa. MUTTA köyhille ei penniäkään. Perustuloa ei saa antaa. Siihen ei kerta kaikkiaan ole fyffeä. Asunnottomille ei saa antaa asuntoja, vaikka stadi on pullollaan tyhjiä suursijoittajien omistamia asuntoja.
#
Poimintoja KE:ltä:
”Luovan tuhon käsitettä ovat pitäneet esillä erityisesti libertaarit eli markkinaliberaalit. He ovat niitä, jotka uskoivat markkinoiden synnyttävän kaikissa oloissa parhaan ratkaisun ongelmiin. Heitä voi myös kutsua äärikapitalisteiksi.”
”… yksi on varmaa: markkinaliberalismin perusidea on murskaantunut. Sitä on kohdannut täystuho.”
”Libertaarit kirosivat yhteiskunnan puuttumisen bisneksiinsä. Jättäkää meidät rauhaan, he vaativat. Täydellinen vapaus on kaikkien kansalaisten parhaaksi, he sanoivat.”
”Mutta nyt kun käsiä tarvittaisiin tekemään työtä kansalaisten hyväksi, missä he ovat?”
”Kädet ovat kyllä käytössä. Ne ovat ojossa vaatimassa tukea. Sitä ei koskaan tule tarpeeksi eikä riittävän nopeasti. Kukaan ei enää muista uhota luovasta tuhosta.”
#
Kiitos PH, kiitos KE.
Juuripa näin. Kokoomuksen edustamia ”sosialismia meille, kapitalismia teille”- oikeistolaisia ei voi liikaa moittia. Entuudestaan rikkaiden hyysääminen korona-kriisissä on pantu merkille sellaisissakin piireissä, jotka eivät kovin aktiivisesti seuraa politiikkaa. On tapahtunut tai tapahtumassa selkeä vääryys.
Libertaareista on Suomessa vallalla erittäin synkkä käsitys johtuen siitä, että esille nostetaan Ayn Randin kaltaisia epähumaaneja libertaareja, joiden sanomaa erityisesti tietty Kokoomus-nuoriso levittää. Minun ymmärtääkseni kuitenkaan kaikki libertaarit eivät ole sosiaaliohjelmia tai kohtuullista verotusta vastaan. Ne, jotka ovat heittämässä työttömiä ja köyhiä lumihankeen, edustavat liikkeen sosiaalidarwinistista äärilaitaa, joka on ikävä kyllä erittäin äänekästä. Suomalaiseen oikeistolaisuuteen kuuluu vääränlainen ylpeys ja itseriittoisuus omasta työmarkkina-asemasta ja/tai vauraudesta. Oikeisto on irrottanut itsensä kristillistä juuristaan ja muuttunut hengellisessä mielessä ”juutalaiseksi” eli he pitävät itseään valittuina valioyksilöinä, joista muiden pitää ottaa mallia. He pitävät moraalista arvostelua vain oireena kateudesta heitä kohtaan.
Kun puhutaan libertaareista, pitää erotella tuon oppisuunnan valtiollinen eli poliittinen osuus ja toisaalta sen suhde talous- ja sosiaalijärjestelmiin, olkoonkin, että nuo ovat voimakkaasti toisiinsa kytköksissä. Kaikki libertaarit asettavat yksilönvapauden etusijalle poliittisessa mielessä ja vastustavat hallitusten puuttumista omaan elämäänsä. Elinkeinoelämän tulisi perustua pääsääntöisesti tuotantovälineiden yksityisomistukseen. Kaikki eivät kuitenkaan vastusta verojen keräämistä välttämättömyyksien hoitamiseen ja myös sosiaalihuoltoon tai kulttuurin vaalimiseen, koska yksityissektori ei voi hoitaa kaikkea.
Yksilönvapauksia ja oikeuksia vaaliva yhteiskunta edellyttää kuitenkin kansalaisiltaan itsekuria, korkeaa sisäistettyä moraalia ja ihmisarvon ja sivistysarvojen kunnioitusta. Pohja sivistykselle luodaan lapsuuden koulutuksen ja kasvatuksen kautta. Eurooppalaiset tai USA:n juutalaisvaikutteiset libertaarit ovat kuitenkin hukanneet sivistysperinteensä eivätkä edellämainittuun kykene ja ovat päätyneet palvomaan vain rahaa. USA:ssa moniarvoisempi libertalismi onnistunut paikka paikoin puritaanisesti vaalitun kristillis-hellenistisen sivistyspohjan vaikutuksesta eli vapauksien vaaliminen vaatiikin paradoksaalisesti vankan traditionaalisen perustan. Tämä on maan varhaisten eurooppalaisten uudisasukkaiden vaalimaa kulttuurista perintöä, mikä on kuitenkin nopeasti katoamassa USA:sta.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli on ollut parhaimmillaan onnistunut sekoitus vapaata markkinataloutta yhdistettynä sosiaaliohjelmiin ja valtion tukemaan kulttuurielämään. Tämä malli kuitenkin tuhottiin meiltä pois uusliberalistien ja äärilibertaarien toiveiden mukaisesti. Kansainvälisen tuhokapitalismin aiheuttamat shokit ovat olleet myös tälle mallille liian haastavia koetuksia ja niinpä järjestelmää on aina reivattu kohti sosiaalidarwinismia.
Hyvä kommentti.
KANSATONTA-ISÄNMAATONTA, moraalisesti selkärangatonta (ainakin sen johtoklikkiä) Nyky-Kokoomusta luonnehtii hyvin Juha Ahvion antama kuvaus:
”””Näyttää siltä, että perinteisesti kokoomuksen aatemaailman yhteenvetona käytetyn koti, uskonto ja isänmaa -kolmikannan kaikki elementit ovat nykyisen punavihreän ja Open Borders -internationalistisen ja HLBTIQ- ja velkaelvytyskokoomuksen pahimpia inhokkeja ja kauhistelun esineitä. Pidetään mielessä sekin, että kansallisen kokoomuksen puheenjohtaja Orpo julisti viime vuonna Suomen kansallisvaltiollisen itsenäisyyden satavuotisuutta juhlistaneessa veteraanijuhlassa, että kansallismielisyydestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.
Jos vertailukohdaksi otetaan 1950–1970-lukujen kokoomuspuolue ja sen silloiset merkittävät ja aidosti konservatiiviset päivänpoliittiset vaikuttajat, näyttäytyy nykykokoomus johtavine vasemmistoliberaaleine kellokkaineen erittäin rappeutuneelta ja kulttuurimarxilaisen eetoksen läpitunkemalta. Nykykokoomuksen virallisten kannanottojen perusteella voidaan todeta, että niiden mukaan arvioituna takavuosikymmenien kansalliskonservatiivinen ja isänmaalliskristillinen kokoomuspuolue ja sen selkärankaiset edustajat kuten esimerkiksi Olavi Lähteenmäki, Margit Borg-Sundman, Tuure Junnila ja Pentti Mäki-Hakola näyttäytyvät lähinnä nykykokoomuslaisen sekulaarin humanistisen globalismin ja rajattoman raha ja yksilön mielihyvä ratkaisee -eetoksen arkkivihollisina, jollaisista nykykokoomusjohtajien mukaan koko maailma mitä ilmeisimminkin täytyy – mieluiten ”vapaakaupan” varjolla pystytetyn jonkinlaisen maailmanhallituksen voimakeinoin – vapauttaa pikimmiten. ” – http://oikeamedia.com/o1-69712
Jonsse: ”Yksilönvapauksia ja oikeuksia vaaliva yhteiskunta edellyttää kuitenkin kansalaisiltaan itsekuria, korkeaa sisäistettyä moraalia ja ihmisarvon ja sivistysarvojen kunnioitusta.”
Totta. Kokonaisuus on osiensa summa. Siksipä ne hyvät osaset onkin tuhottu. Sosiaalisen muutoksen arkkitehdit ovat päteviä työssään. Kelkan kääntäminen edellyttäisi koko väestön pitkää ja laajaa uudelleenohjelmointia.
Kuinka juutalaisia petetään ja manipuloidaan — Henry Makow sanoo suorat sanat (vähän ’konesuomea’ sekaan)
Antisemitismi päättyy, jos useampi juutalainen myöntää, että monet juutalaiset (ja vapaamuurarit) ovat sotilaita, joita käytetään rakentamaan helvetillinen NWO. Sotilaat uhrataan.
Salaisen huijauksen tekevät Cabalist (vapaamuurarien) juutalaisten kontrolloima pankkijärjestelmä, joukkotiedotusvälineet ja poliitikot. Ne ovat todellinen virus.
Petosten voimaa käytetään ihmiskunnassa. Tässä mielessä meistä kaikista on tullut juutalaisia, joita johdatetaan Cabalist-kulttiin tykinruokana.
How Jews are Deceived and Manipulated
Antisemitism would end if more Jews acknowledged that many Jews (and Freemasons) are pawns used to install the hellish NWO. Pawns get sacrificed.
The covid hoax is perpetrated by the Cabalist (Masonic) Jewish-controlled banking system, mass media and politicians. They are the real virus.
The Power of Deception is being applied to humanity. In this sense, we’re all becoming Jews, inductees into the Cabalist cult as cannon fodder.
by Henry Makow PhD — from Jan 18, 2004
Jewish children are taught that Jews are hated for no reason, due to no wrong-doing or fault.
They are taught that antisemitism is an irrational gentile trait. Explanations for this bizarre gentile behavior include envy, scapegoating, or the Crucifixion of Christ.
The Jewish child naturally grows up feeling that he is an outsider and society is flawed. An idealist, he wants to “change the world” so this type of injustice cannot occur. Thus unwittingly he becomes a pliant instrument of the Jewish power elite’s “revolutionary” or globalist agenda.
**—Juutalaisille lapsille opetetaan, että juutalaisia vihataan ilman syytä, ilman että he ovat tehneet vääriä tekoja tai virheitä.
Heille opetetaan, että antisemitismi on irrationaalinen pakanapiirre.
Tähän outoon pakanakäyttäytymiseen liittyvät selitykset sisältävät kateutta, rikoksentekoa tai Kristuksen ristiinnaulitsemista.
Juutalainen lapsi kasvaa luonnollisesti tuntemalla olevansa ulkopuolinen ja yhteiskunta on viallinen.
Idealistina hän haluaa ”muuttaa maailmaa”, jotta tällaista vääryyttä ei voi esiintyä. Siksi tahattomasti hänestä tulee juutalaisen voimaeliitin ”vallankumouksellisen” tai globalistien agendan nöyrä instrumentti.
My point here is that Jewish propagandists like Dennis Prager mislead Jews. As long as they think they’re disliked for no reason, Jews can be manipulated. Their actions create more anti-Semitism, and the vicious cycle continues.
ANOTHER LIE
Some ”anti-Semitic” accusations indeed reflect the secret activities of Jewish power brokers. A glaring example came to my attention this week.
I used to be a Zionist. (I still believe Israel should keep its 1967 boundaries and the Palestinians compensated generously.)
I always believed the Jewish version of events in 1948. The story goes like this. After the UN partitioned the Holy Land, Arabs nations ganged up to drive the Jews into the sea. In advance of this murderous assault, the Arabs asked their compatriots to leave for their safety. Seven hundred thousand Palestinians left of their own free will. Yes there was an isolated massacre, Dier Yassin but this was the rogue action of the Irgun terrorists.
I considered immigrating to Israel in 1971 and it never occurred to me to question the ownership of this land. I would sit in former Arab homes and think, ”Gee, this is so quaint.”
Now after 56 years the truth emerges. The Israelis were waiting for an opportunity to expand beyond the partition borders. The Palestinians did not flee but were driven out. There was not one but 24 massacres. ”Transfer” or ”Ethnic Cleansing” was (Israeli PM) David Ben Gurion’s unwritten policy.
An Israeli historian Benny Morris has access to IDF archives and the integrity to speak. In a January 8 interview in Haaretz, Morris says:
”Twenty-four [massacres]. In some cases four or five people were executed, in others the numbers were 70, 80, 100. There was also a great deal of arbitrary killing. Two old men are spotted walking in a field – they are shot. A woman is found in an abandoned village – she is shot. There are cases such as the village of Dawayima [in the Hebron region], in which a column entered the village with all guns blazing and killed anything that moved.
La_masacre_de_yessin.jpg
”The worst cases were Saliha (70-80 killed), Deir Yassin (100-110), Lod (250), Dawayima (hundreds) and perhaps Abu Shusha (70). There is no unequivocal proof of a large-scale massacre at Tantura, but war crimes were perpetrated there. At Jaffa there was a massacre about which nothing had been known until now. The same at Arab al Muwassi, in the north. About half of the acts of massacre were part of Operation Hiram [in the north, in October 1948]: at Safsaf, Saliha, Jish, Eilaboun, Arab al Muwasi, Deir al Asad, Majdal Krum, Sasa. In Operation Hiram there was a unusually high concentration of executions of people against a wall or next to a well in an orderly fashion.
”That can’t be chance. It’s a pattern. Apparently, various officers who took part in the operation understood that the expulsion order they received permitted them to do these deeds in order to encourage the population to take to the roads. The fact is that no one was punished for these acts of murder. Ben-Gurion silenced the matter. He covered up for the officers who did the massacres.”
CONCLUSION
As with the treatment of American Indians, Israel’s foundation involved inexcusable acts. My point is that most Jews believe the lies they are told. The Arabs’ accusations were dismissed as ”anti-Semitism.”
I am not an expert on anti-Semitism but I suspect many accusations have a sound basis. They reflect the fact that the Jewish Illuminati, specifically the international bankers and their many non-Jewish allies are imposing their control over the world, using the United Nations as a front.
Called globalism, this long-term agenda involves an assault on God, nation, democracy, race and family, the effect of which should be obvious. The aim is to replace the Christian foundations of Western civilization with a bizarre and dysfunctional Luciferian dogma. The human race has been hijacked with the goal of enslaving it.
The Illuminati operate under many guises including ”world revolution” (Communism, feminism, liberalism, socialism), Zionism, neo conservatism, and secret societies like Freemasonry and George W. Bush’s ”Skull and Bones.” The CIA, Mossad, foundations, think tanks, the Council on Foreign Relations, and the mass media are among its instruments.
Jews play a disproportionate role in advancing the Illuminati agenda. Many think they are creating a secular humanist utopia where ”anti- Semitism” cannot exist. Others just want to get ahead. The Illuminati hides behind them, and disarms opposition by calling it ”anti-Semitism.”
The Iraq War and the ”War on terror” are part of this plan. The Illuminati is responsible for Sept. 11, which Bush refuses to investigate. They manipulate everybody with lies, not only Jews.
Everyone is used. The Holocaust may have been the best ”use” of millions of Jews like my grandparents who perished. I fear they may have been sacrificed for the creation of Israel and the New World Order. I don’t want that to happen to anyone again.
**—Kuten amerikkalaisten intiaanien kohtelussa, Israelin säätiö osallistui anteeksiantamattomiin tekoihin. Minun huomautukseni on, että suurin osa juutalaisista uskoo valheisiin, jotka heille kerrotaan. Arabien syytökset hylättiin ”antisemitisminä”.
En ole antisemitismin asiantuntija, mutta uskon, että monilla syytöksillä on vankka perusta. Ne heijastavat sitä tosiasiaa, että juutalaiset Illuminaatit, erityisesti kansainväliset pankkiirit ja heidän lukuisat ei-juutalaiset liittolaisensa, määräävät hallitsevansa maailmaa käyttämällä Yhdistyneitä kansakuntia eturintamassa.
Tähän pitkän aikavälin toimintaohjelmaan, jota kutsutaan globalismiksi, sisältyy hyökkäys Jumalaa, kansakuntaa, demokratiaa, rotua ja perhettä vastaan, jonka vaikutuksen pitäisi olla ilmeinen. Tavoitteena on korvata länsimaisen sivilisaation kristilliset perusteet omituisella ja toimintahäiriöisellä Luciferian dogmalla. Ihmiskunta on kaapattu tavoitteena orjuuttaa se.
Illuminaatit toimivat monissa muodoissa, mukaan lukien ”maailmanvallankumous” (kommunismi, feminismi, liberalismi, sosialismi), sionismi, uuskonservatismi ja salaiset yhteiskunnat, kuten vapaamuurari ja George W. Bushin ”Kallo ja luut”. CIA, Mossad, säätiöt, asiantuntijaryhmät, ulkosuhteiden neuvosto ja joukkotiedotusvälineet ovat sen välineitä.
Juutalaisilla on suhteeton rooli Illuminati-ohjelman edistämisessä. Monet luulevat luoneen maallisen humanistisen utopian, jossa ”antisemitismiä” ei voi olla. Toiset vain haluavat päästä eteenpäin. Illuminaatit piiloutuvat kaiken taakse ja riisuvat opposition aseista kutsumalla sitä ”antisemitismiksi”.
Irakin sota ja ”terrorismin vastainen sota” ovat osa tätä suunnitelmaa. Illuminaatit vastaavat 11. syyskuuta, jota Bush kieltäytyy tutkimasta. He manipuloivat kaikkia valheilla, ei vain juutalaisia.
Jokainen on käytetty. Holokausti on saattanut olla paras ”käyttö” miljoonille juutalaisille, kuten isovanhempani, jotka kuolivat. Pelkään, että heidät on uhrattu Israelin luomiseksi ja Uudelle maailmanjärjestykselle. En halua, että sen tapahtuu kenellekään uudestaan.
——–
https://www.henrymakow.com/000312.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=1538
”Antisemitismi päättyy, jos useampi juutalainen myöntää, että monet juutalaiset (ja vapaamuurarit) ovat sotilaita, joita käytetään rakentamaan helvetillinen NWO.”
Noin yksinkertaista se on … ei tarvi kuin myöntää omat rikoksensa, katua niitä ja luvata ettei toista niitä niin heti tulee kavereita.
No, juutalainen tavallinen kansa ei ole syyllistynyt rikoksiin. Ne ovat sen eliitin ja sionistien rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Joten kansan ei tarvi hävetä ja katua mitään.
Sen keskeisin haaste on ymmärtää että sitä yrittää johtaa eliitti joka tahrii sen maineen ja yrittää pistää tuo farisealainen eliitti matalaksi … silläkin riskillä että joutuu eliitin vainon kohteeksi ja saa leiman ’itseään vihaava juutalainen’ (ivj) kuten niin moni on jo saanut.
Mutta tuo ivj on meidän goimien mielestä hyvä ihminen.
Myös meidän keskeisin haaste on ymmärtää että meitäkin johtaa isänmaattomien ’Judas-pukkien’ eliitti joka on valmis myymään maansa ja tuhoamaan oman kansansa omien intressiensä vuoksi.
Ja sama haaste koskee amerikkalaisia.
Michael Collins Piper – Zionist Subversion of America
THE JUDAS GOATS: THE ENEMY WITHIN (2006)
https://www.henrymakow.com/2017/11/History-of-Zionist-Subversion.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=160712
”Only a small handful of people dare to raise questions about the domination of the American system by an alien force that has no regard for American interests whatsoever.”
Michael Collins Piper – Amerikan sionistinen subversio — JUDAS-PUKIT: vihollinen omissa riveissä (2006)
”Vain pieni kourallinen ihmisiä uskaltaa herättää kysymyksiä amerikkalaisen järjestelmän dominoinnista ulkomaalaisvoimalla, jolla ei ole minkäänlaista kiinnostusta amerikkalaisiin etuihin”. — Mitenkähän meillä?
Jakautuvatko juutalaiset ja ajautuvat tuhoisaan sisäiseen konfliktiin keskenään? (kuten meillä on jo tapahtunut) Ja mitä seurauksia sillä on maailmanpolitiikkaan? — Muutamia kohtia Atzmonin artikkelista
Atzmon: ”Kun kysyin Yonatanilta, pitäisikö meidän odottaa avointa taistelua ns. ”todellisten juutalaisten” ja ”vasemmistolaisten” (’kapitalistista oligarkki-kommunismia’ ajavien) välillä milloin tahansa, hän sanoi, että ajattelee niin. ”
Impeachment and Antisemitism
An interview with Yonatan Stern, a Jewish Settler and an American patriot
GILAD ATZMON
https://www.unz.com/gatzmon/impeachment-and-antisemitism/
”… Juutalaisilla on suhteeton rooli Illuminati-ohjelman edistämisessä.
Illuminaatit piiloutuvat kaiken taakse ja riisuvat opposition aseista kutsumalla sitä ”antisemitismiksi”.
Irakin sota ja ”terrorismin vastainen sota” ovat osa tätä suunnitelmaa. Illuminaatit vastaavat 11. syyskuuta, jota Bush kieltäytyy tutkimasta. He manipuloivat kaikkia valheilla, ei vain juutalaisia.
Jokainen on käytetty.
Holokausti käyttö on saattanut olla paras ”käyttö”-keino miljoonille juutalaisille, ”
Historian opettaja erotettu … salli oppilaiden kyseenalaistaa holokaustin menetykset
History Teacher Fired For Allowing Students To Question ”Holocaust” Loses Lawsuit On Appeal
Eric Striker
… The students were questioning the Holocaust and the legacy of Hitler on their own. Ali (teacher) only encouraged the students to engage in critical thinking without ideological input.
While this story is being widely reported, neither conservative ”free speech” advocates or the ACLU appear to have any problem with this attack on the First Amendment.
https://national-justice.com/teacher-fired-allowing-students-question-holocaust-narrative-loses-lawsuit-appeal
https://national-justice.com/teacher-fired-allowing-students-question-holocaust-narrative-loses-lawsuit-appeal
Kissinger’s Self-Penned Eulogy
Tim Kirby
… The world is not going to be Globalized around a Washington DC “papacy” and it looks like the Multipolar vision will win out slowly over time.
Kissinger’s so-called “anachronisms” will continue to grow as the citizenry of the world sees that we can live in a world with borders and separate cultures not revolving around the United States. The Liberal World Order is being challenged and it is failing to properly answer for itself.
Kissinger was a key player in building this Liberal World Order so at the end of the road we should not be surprised that he is lamenting its seemingly inevitable loss. That is the real message he is trying to send as he marches closer to infinity every waking morning.
https://www.strategic-culture.org/news/2020/05/10/kissingers-self-penned-eulogy/
H.Kissinger kuuluu Bilderberg-sisäpiiriin ja on vuotuisten kokousten vakio-osanottaja. Häntä pidetään Uuden maailmanjärjestyksen, NWO:n pääarkkitehtinä.
Muita Bilderberg-sisäpiiriläisiä ovat esim. Rockefeller ja kasaarijuutalainen johtava sionisti Rotschild (live.staticflickr.com/4489/37598896170_3eb9f5a4a4_b.jpg). He mm. olivat perustamassa Euroopan Unionin v. 1954 koollekutsumiensa 100 eurooppalaisen ns. ”elitistin” kanssa. Rotschild hallitsee johtamansa kasaarimafian kanssa vähintäänkin läntistä maailmaa orjuuttavaa velkaponzi-rahajärjestelmää: ”The Hidden History of the Incredibly Evil Khazarian Mafia”, https://www.veteranstodayarchives.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/
Kummastelen tuota Gatesin demonisointia, ymmärtääkseni se on lähtenyt liikkeelle toisten amerikkalaisten oligarkkien taholla, jotka kokevat itselleen vaarallisena Gatesin tarjoaman esimerkin.
Gates on näet ilmoittanut käyttävänsä varallisuutensa tuotot hyväntekeväisyyteen ja yleishyödyllisten projektien rahoittamiseen,kuten rokotusohjelmiin ja lääkkeiden kehittämiseen,sekä erityisesti maailman väestönkasvun ehkäisemiseen.
Valtavirran amerikkalaset oligarkit, kuten Trump vierastavat tällaista,koska heidän mukaansa vapaan kilpailun pyhää tulosta ei saa muut intressit uhata,vaan oligarkkien omat mieltymykset .
Johtopäätösten aika – Progressiiviset voimat vauhdissa
Arundhati Roy, Jean Drèze, Naom Chomsky and Others launch Progressive International
A global initiative with a mission to unite, organize, and mobilize progressive forces around the world.
By :
Gauri Lankesh News Desk |
May 13, 2020
In December 2018, the Democracy in Europe Movement led by Yanis Varoufakis, former minister of finance of Greece, and the Sanders Institute led by independent US Senator and Democratic presidential candidate Bernie Sanders issued an open call for the progressive forces in the world to unite. – This call gave birth to the Progressive International on the 11th of May. “There is a global struggle taking place of enormous consequence,” Progressive International said. “Nothing less than the future of the planet is at stake.”
This is a coalition of left-leaning intellectuals, activists, and political leaders from around the world with an interim council of which includes Noam Chomsky, Aruna Roy, Arundhati Roy, Harsh Mandar, Jean Drez, Sarika Sinha among others.
From Latin America, political leaders such as the Ecuadorean ex-president Rafael Correa; former Brazilian presidential candidate Fernando Haddad; former Brazilian Foreign Minister Celso Amorim; Bolivian former Vice President Alvaro Garcia Linera are part of the founding members.
The time has come for progressives everywhere to form a common front.
Join us today, and help us build the Progressive International — brick by brick, member by member, action by action. https://progressive.international/join
Embedded video
1,632
9:51 AM – May 11, 2020
“Never before has international solidarity been more necessary—and more absent,” says General Coordinator of Progressive International, David Adler. ” Only a common international front can match the scale of our crises, reclaim our institutions, and defeat a rising authoritarian nationalism. That is why, we are launching the Progressive International, a global initiative with a mission to unite, organize, and mobilize progressive forces around the world.”
The activities of the initiative are divided amongst three pillars. The Movement pillar aims to connect, support, and mobilize activists across the globe and forge global networks that coordinate work across borders. Through toolkits and training, they bring the members together. The Blueprint pillar convenes activists, thinkers, and practitioners to develop principles and policy blueprints of a progressive international order. The Wire pillar is building a coalition of progressive media outlets to report grassroots stories and share perspectives from around the world.
They aspire for a world that is Decolonised, where all nations determine their collective destiny free from oppression, Solidaristic where the struggle of each is the struggle of all, Post-capitalist, that rewards all forms of labour while abolishing the cult of work, Plural, where the difference is celebrated as strength, Sustainable, that respects planetary boundaries and protects frontline communities, and Ecological, that brings human society into harmony with its habitat among other things.
Varoufakis told the Guardian Monday that a left coalition had “been urgent for quite a while now” and that he hoped the crises brought about by the coronavirus had not made the left “late to the party.”
“The stakes could not be higher,” says the Progressive International. “The Covid-19 pandemic has revealed the urgent need for universal healthcare, worker protections, and international cooperation. Only a Progressive International can match the scale of these challenges and stand up for collective rights against those that would profit from fear, bigotry, and alienation.”
In September, the Council will meet for the inaugural Summit of the PI in Reykjavik, Iceland, hosted by the Prime Minister of Iceland and the Left-Green Movement, to analyze the challenges of the 21st century and consider proposals from the Progressive International membership.
https://gaurilankeshnews.com/arundhati-roy-jean-dreze-naom-chomsky-and-others-launch-progressive-international/?fbclid=IwAR05Ipq2S8y_F365X152y1hnBcwwsIjFYvMD7F3Pdsr6gCxKTMDs9-iYX5U
SOKEIDEN MAASSA
In the Country of the Blind
Extract from The Invisible Rainbow by Arthur Firstenberg
Chronic Electrical Illness
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=207330
From the end of the 19th century onwards, urban landscapes were transformed by the installation of telegraph lines throughout the industrialized countries. This technology used voltages of the order of 80 volts on a single conductor, with the return current being earthed.
That period saw the emergence of the first stray currents to which living beings were exposed. It was then that one saw the appearance of diseases of civilization such as neurasthenia, which afflicted Frank Lloyd Wright and Theodore Roosevelt, among other well-known figures. It should be noted in passing that neurasthenia is very similar to electro-
hypersensitivity, which is the more modern term for the same sensitivity to electricity. Around half of the telegraphists who were employed to manipulate the electrical current sent through the lines, and were thus exposed to very strong electromagnetic fields, were afflicted by telegraphic sickness. Once again, the symptoms were the same as those of EHS. Later on, in around 1915, it was the telephone operators who were experiencing the same symptoms – for they were exposed to electromagnetic fields from the communications for hours on end at their desks. In 1989, it was noted that in Winnipeg 47% of the telephone operators were suffering from the same symptoms.
However, in 1894, the noted Viennese psychiatrist Sigmund Freud wrote an article whose effect was disastrous for all the unfortunates who suffered from telegraphic sickness, neurasthenia, microwave syndrome or EHS. Rather than seeing the external cause ‒ which was electromagnetic pollution – he attributed these symptoms to disordered thoughts or poorly controlled emotions. As a result, today millions of citizens affected by electronic smog are being medicated instead of reducing their exposure to this pollutant. Sigmund Freud renamed neurasthenia – which was known to be caused by electricity – as a neurosis anxiety, an anxiety attack or a panic attack. This opened the way for the reckless deployment of electrification to continue unimpeded.
——– It should be noted that in Russia, neurasthenia is listed as an environmental illness, as Freud’s damaging redefinition was rejected there.
Dr. Samuel Milham, an epidemiologist at the Washington State Department of Health, showed through his work that cardiovascular disease, diabetes, and cancer are largely, if not entirely, caused by electricity.
The statistical graphs of death rates from cancer, as well as from diabetes and cardiovascular diseases, broken down by the degree of electrification of American states in 1931 and 1940, are likewise very explicit, leaving no doubt whatever that electromagnetic fields play a role in the increase in cancers.
https://www.5gexposed.com/wp-content/uploads/2019/04/English-Summary-of-The-Invisible-Rainbow-A-History-of-Electricity-and-Life-3.pdf
PAKKOROKOTUKSETKO EDESSÄ ?
… ja armeijan avulla!
Signs of the SECOND HOLOCAUST are upon us
As Trump prepares US military to force vaccinate every American at gunpoint with untested, unsafe COVID vaccine before 2021
Death count from COVID-19 virus will PALE in comparison to deaths from the COVID-19 vaccine itself
Yes, the US Army General Gustave Perna will command forces, as directed by the pharma Hitler of 2019, Moncef Slauoi, to start off with injecting the elderly in all nursing homes across America with COVID-19 genetically modified strains of a virus that’s already morphing and spreading out of control, so the elderly can shed that virus for two weeks (after being vaccinated) to ALL the other elderly residents, killing off all of them in one fell swoop. Of course, only the virus will be blamed, and never the vaccine.
Rushing a vaccine to market is like rushing the building of an atomic bomb on your own soil. This is biological warfare being waged on domestic soil by our own government.
Anyone who lets the police, doctors, nurses or a Big Pharma executives’ US army brigade shoot lethal toxins into their body, their child’s body or their elderly parents’ bodies is saying yes to the second Holocaust, except this one could take out a couple hundred million people.
https://www.naturalnews.com/2020-05-14-second-holocaust-trump-prepares-military-force-vaccinate-every-american.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=207325
Tyypillistä sionisteille … Uskomaton juttu … Kova kädenvääntö … Unz-sivusto bannattu sionisti-mafian Facessa kun se oli noussut yhdeksi suosituimmista USAssa.
Artikkelissa Ron pohtii mahdollisia syitä bannauksen takana
lähes 300 kommenttia
Our Facebook Ban: the Fatal 0.2%
RON UNZ
Just over a month ago I was riding high and celebrating the steady upward progress of our alternative media webzine. I proudly noted that our traffic had now far surpassed that of the venerable New Republic, a century old publication that had spent decades as America’s most influential opinion magazine.
But pride goeth before the fall. At the end of April we were suddenly purged and banned by Facebook, the world’s leading social network. Not only was our rudimentary Facebook page removed, but every last item of our website content was declared illegal, with all past and future links eliminated. Any attempt to post our material on Facebook now produces an error message reporting that the content is “abusive” and a violation of “community standards.”
Hieman yli kuukausi sitten ajoin korkealla ja juhlin vaihtoehtoisen median webzine -yrityksemme tasaista nousevaa kehitystä. Huomasin ylpeänä, että liikenteemme oli nyt ylittänyt kunniallisen New Republic, jo vuosisadan vanhan julkaisun, joka oli toiminut vuosikymmeniä Amerikan vaikutusvaltaisimpana mielipidelehtenä.
Mutta ylpeys käy lankeemuksen edellä. Huhtikuun lopussa Facebook, joka on maailman johtava sosiaalinen verkosto, puhdisti meidät ja kielsi ne. Alkuperäistä Facebook-sivumme ei vain poistettu, vaan myös jokainen viimeinen verkkosivustomme sisältö julistettiin laittomaksi, ja kaikki aiemmat ja tulevat linkit poistettiin. Kaikki yritykset julkaista materiaalia Facebookiin tuottavat nyt virheilmoituksen, jonka mukaan sisältö on sopimatonta ja rikkoo ”yhteisön normeja”.
https://www.unz.com/announcement/our-facebook-ban-the-fatal-0-2/
DanHessinMD says:
May 11, 2020 at 6:23 pm GMT • 300 Words
Ron —
Please for the love of knowledge, you have to really fight this. The banning of content here represents to me, a new dark age. If I were rich, I would fight this hard with top lawyers in court. This cannot be allowed to stand. The Unz censorship is to me the greatest act of censorship of all, because many of society’s brightest lights are here.
Since Unz.com became censored, my view has been that our political process in America is invalid and will never be valid again as long as all these minds are censored. I will have no choice but to teach my children that the American political system is essentially not legitimate because of censorship.
This is worth a millions of dollars lawsuit. ***It really unfair and capricious to ban a vast number of people over one post by one person. *** If a particular post violates some policy, due process requires dealing with that post. Why don’t they deal with that one post? It is not reasonable to censor an entire domain that hosts much of the output of many of the world’s most important intellectuals.
Perhaps certain content violates some policy. It is not reasonable to ban speakers and it is not reasonable to ban a whole domain, especially a domain that has such a wide collection of intellects. Remember, Facebook is a kind of monopoly. There is not, and for network-monopoly reasons cannot be, an English language competitor. The market expects one common platform in the space Facebook occupies.
Perhaps they will come to their senses and be persuaded without a fight, but I can imagine no fight more important. I really wish the most powerful people would fight this censorship but you have ended up as the most important defender of free speech that there is.
Until this fight is won, the American political system is essentially not legitimate because of censorship.
Can We Simultaneously Oppose Bayer/Monsanto’s Biotechnology and Support Cuba’s Interferon Alpha 2B?
Submitted by Don Fitz on 05/09/2020
Genetically engineered crops are a form of food imperialism. This technology allows mega-corporations like Bayer/Monsanto to patent seeds, lure farmers into buying them with visions of high yields, and then destroy the ability of small farmers to survive.
Genetic engineering produces an artificial combination of plant traits which often results in foods with less nutritional value while introducing health problems to animals and humans who eat them. It increases costs of food production, pushing millions of farmers throughout the world into poverty and driving them off their land.
Agricultural corporations get control of enormous quantities of land in Africa, Latin America and Asia which they use to control the world’s food supply and reap super-profits from the cheap labor of those who work for them, sometimes people who once owned the same land. These crops can be developed in open-field testing which allows the novel pollen …
Medicine in Cuba
John Kirk’s Health Care without Borders: Understanding Cuban Medical Internationalism (2015) provides a wealth of information regarding Cuba’s early use of biotechnology in medicine. It is a poor country suffering effects of a blockade by the US which interferes with its access to materials, equipment, technologies, finance, and even exchange of information. This makes it remarkable that Cuba’s research institutes have produced so many important medications. Even a partial list is impressive. The use of Heberprot B to treat diabetes has reduced amputations by 80 percent. Cuba is the only country to create an effective vaccine against type-B bacterial meningitis, and it developed the first synthetic vaccine for Haemophilus influenza type B (Hib), which causes almost half of pediatric meningitis infections. It has also produced the vaccine Racotumomab against advanced lung cancer and has begun clinical tests for Itolizumab to fight severe psoriasis.
By far, the best known efforts of Cuban biotechnology followed an outbreak of dengue fever in 1981 when its researchers found that it could combat the disease with Interferon Alpha 2B. The same drug became vitally important decades later as a potential cure for COVID-19. Interferons are signaling proteins which can respond to infections by strengthening anti-viral defenses. In this way, they decrease complications which could cause death. Cuba’s interferons have also shown their usefulness and safety in treating viral diseases including Hepatitis B and C, shingles and HIV-AIDS.
A Tale of Two Technologies
There are marked differences between corporate biotechnology for food and Cuba’s medications for health. First, corporations produce food that fails to be healthier than non-engineered food which it replaces. Cuba’s biotechnology improves human health to such a degree that dozens of nations have requested Interferon Alpha 2B.
…
Cuba’s other phase of medical biotechnology is also unknown in the corporate world. This is the transfer of new technology to poor countries so that they can produce drugs themselves and do not have to rely on purchasing them from rich countries. Collaboration with Brazil has resulted in meningitis vaccines at a cost of 95¢ rather than $15 to $20 per dose. Cuba and Brazil worked together on several other biotechnology projects, including Interferon Alpha 2B, for hepatitis C, and recombinant human erythropoletin (rHuEPO), for anemia caused by chronic kidney problems.
…
GMOs [genetically modified organism] are also used to increase the production of corn syrup which sweetens a growing quantity of processed foods, and thereby contributes to the obesity crisis. At the same time, food engineered to be uniform, survive transportation, and have a longer shelf life contains less nutritional value. The use of GMOs in corporate agriculture is one of the largest contributing factors to the phenomenon of people simultaneously being overweight and undernourished.
Cuba’s use of biotechnology to create medications is in sharp contrast to both McCormick and Bayer/Monsanto. Its drugs, especially Interferon Alfpha 2B, are used to help people overcome illnesses. They are created to share throughout the world rather drive people into worse poverty. Making a distinction between the biotechnology of Bayer/Monsanto and Cuba requires understanding the difference between bioimperialism and biosolidarity. Imperialism subdues. Biosolidarity empowers.
———-
Don Fitz is on the editorial board of Green Social Thought. Portions of this article are from his forthcoming book, Cuban Health Care: The Ongoing Revolution, to be published by Monthly Review Press in June, 2020.
http://greensocialthought.org/
Mistä koronaviruspandemiassa on kysymys? Kilautetaan kaverille.
Muuan rohkeni prognoosiin.
’Ison rahan’ globaalit edut ovat päällekkäisiä lääketeollisuuden, öljyteollisuuden, puolustuslaitoksen urakoitsijoiden ynnä muiden vastaavien intressien kanssa. Ainoan supervallan tärkeimmät pankkilaitokset (Bank of America, Citigroup, Goldman Sachs, JP Morgan Chase, State Street Co. ja Wells Fargo mukaan lukien) investoivat sotatalouteen ja ydinaseiden kehittämiseen (presidentti Trumpin 1.200.000.000 dollarin ydinaseohjelman puitteissa). – Ison rahan perimmäinen tavoite on muuttaa kansallisvaltiot ’avoimiksi talousalueiksi’. (Se oli Irakin ja Afganistanin kohtalo.) Mutta nyt saman voi tehdä joukkoja lähettämättä. Voi vain määrätä korruptoitujen poliitikkojen muodostamat asiamieshallitukset sulkemaan taloutensa humanitaarisista syistä, ns. suojeluvastuuperiaate (R2P) ilman sotilaallista väliintuloa. – Yli puolet maailmantaloudesta on nyt häiriintynyt tai pysähtynyt. Kysymyksessä on imperialistinen agenda. Mitä globaali finanssieliitti haluaa? Omistaa ja yksityistää koko planeetan? Suuntaus kohti keskittymistä ja taloudellisen vallan keskittämistä. Kansalliset hallitukset ovat Ison rahan instrumentteja. Ne ovat asiamiehiä (proxies). – Mihin suuntaan olemme menossa? Mikä on ihmiskunnan tulevaisuus? Nykyinen koronakriisi on hienostunut maailmanvalloitushanke. Sen ytimenä on globaali herruus, jossa valtaa pitää kourallinen monimiljardööriryhmittymä (konglomeraatit). Onko tämä kolmatta maailmansotaa? Globaali kapitalismi on tuhoamassa kansallista kapitalismia. Globaalin kapitalismin ääneen lausumaton tarkoitus on kansallisvaltioiden ja niiden instituutioiden tuhoaminen. Seurauksena olisi maailmanlaajuinen köyhyys ennennäkemättömässä mittakaavassa.
#
Mitä tuo oli? Kyllä, kyllä se oli pääpiirteittäin sitä, mitä taloustieteilijä ja emeritusprofessori (Ottawan yliopisto) Michel Chossudovsky on asiasta ajatellut.
———-
Michel Chossudovsky [MC] is an award-winning author, Professor of Economics (emeritus) at the University of Ottawa, Founder and Director of the Centre for Research on Globalization (CRG), Montreal, Editor of Global Research. – MC has taught as visiting professor in Western Europe, Southeast Asia, the Pacific and Latin America. – MC has served as economic adviser to governments of developing countries and has acted as a consultant for several international organizations. – MC is the author of eleven books including The Globalization of Poverty and The New World Order (2003), America’s “War on Terrorism” (2005), The Global Economic Crisis, The Great Depression of the Twenty-first Century (2009) (Editor), Towards a World War III Scenario: The Dangers of Nuclear War (2011), The Globalization of War, America’s Long War against Humanity (2015).
#
Rauhaisaa Kaatuneitten muistopäivää
Johtopäätösten aika – joko lähestyy?
Ainoan supervallan ulkoministeri perääntyi
Nyt [UDSA:n ulkoministeri Mike] Pompeo sanoi kuitenkin äärioikeistolaiselle Breitbart-sivustolle, ettei viruksen [= koronavirus] tarkkaa alkuperää tiedetä. Hänen mukaansa ”me tiedämme, että se alkoi Wuhanista, mutta emme tiedä mistä ja keneltä ja ne ovat tärkeitä asioita”. (Ina Kauppinen: Ulkoministeri Pompeo perääntyi väitteissään – koronaviruksen tarkkaa alkuperää ei tiedetä. Is.fi 18.5.2020, https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006511603.html)
Sellaista!
Iltalehti
7. Missä päin maailmaa rokoteaihioita kehitetään?
Hanna Nohynek: Vajaat puolet Yhdysvalloissa, viidesosa EU:n alueella, viidesosa Kiinassa ja loput muualla Aasiassa ja Australiassa.
—
Jostain syystä IL ei tiedä että Israel on kertonut että sillä on rokote jo lähes valmiina. Vaikkei olisikaan niin olisi ollut hyvä mainita sekin.
Kevin MacDonald: “I’m not optimistic about the future of the West”
Mielenkiintoinen haastattelu … oliko kerran länsi ja valkoisten luoma kulttuuri joka tuhosi itse itsensä?
… What are your predictions for the U.S. presidential elections this year? And what are your predictions regarding the future of U.S.A. and the rest of the Western world?
It’s too soon to tell what will happen this year much less the long-term future of the West. Trump will have a good chance against Joe Biden, who is senile and not a candidate that inspires enthusiasm. However, the non-White vote keeps increasing and this will soon make it impossible for any Republican to win. Right now Trump is being blamed for a poor response to the coronavirus and that may be an effective talking point for Biden, especially given what the virus panic has done to the economy. The strength of the economy had been Trump’s major asset.
I am not optimistic on the future of the West. We are importing non-White majorities that will have no interest in maintaining our culture, our institutions, or our traditional freedoms. Unless something drastic changes, the West as we know it will be destroyed.
https://www.theoccidentalobserver.net/2020/05/21/kevin-macdonald-im-not-optimistic-about-the-future-of-the-west/