Liikanen vaihtoi Kremlin Brysseliin

Mieli paloi ministeriksi

29

Kuva (uudelleenrajattu): Teemu Rajala (CC BY 3.0)

Erkki Liikanen: Olin joukon nuorin. Otava 2019, 352 s.

Tasan 50 vuotta sitten, 16.–18. toukokuuta 1970, alkoi Erkki Liikasen (s. 1950) poliittinen ura valtakunnan tasolla. Paikka oli Kotkan Työväentalon juhlasali ja kokousta pitävä järjestö SNK, Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliitto. Kun vain yhdentoista vuoden ikään ehtineen ”uuden nuorisoliiton” – aikakauden tavan mukaisesti nelikymppistä – johtokaksikkoa eli kansanedustaja-puheenjohtaja Väinö Vilponiemeä (s. 1925) ja pääsihteeri Martti Pöysälää (s. 1931) tarvittiin vaativampiin tehtäviin, niin tilalle nousivat suurten ikäluokkien nuoret miehet.

Puheenjohtajaksi valittiin tiukan äänestyksen jälkeen tuore kansanedustaja Ulf Sundqvist (s. 1945). Vain pari vuotta myöhemmin – 27-vuotiaana – hän nousi ministeriksi. Ammattipoliitikoksi Sundqvist oli siirtynyt Helsingin yliopistosta professori Jan-Magnus Janssonin assistentin tehtävistä. Koko aktiiviuransa hän oli suurten ikäluokkien sosialisteista henkilö, joka kuului maan politiikan terävimpään kärkeen – joukon nuorimpana ja sekä älyllisiltä että toiminnallisilta kyvyiltään ykkösenä. 1970- ja 1980-luvun poliittisen historian muistelma- ja tutkimuskirjallisuuden perusteella kymmenen vallassaolovuotensa aikana politiikassa Sundqvistin hermorakenne ja aatteellinen selkäranka kestivät henkisen paineen.

Mutta takaisin Kotkaan ja SNK:n liittokokoukseen, missä Erkki Liikanen sai, muistelmissaan itsensä suurten ikäluokkien joukon nuorimmaiseksi tituleerannut, kantaakseen poliittista vastuuta. Liikasen kannalta varsinaiseksi kuninkaantekijäksi on sittemmin osoittautunut Sundqvistin ja ikätoverinsa Paavo Väyrysen tavoin maaliskuun 1970 eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi noussut Erkki Tuomioja (s. 1946). Kun liittokokouksen keskeinen maestro Hannu Vesa (s. 1942) etsi uuteen liittotoimikuntaan ehdolla ollutta eteläsavolaista nuorsosialistia ”sopivampaa” ehdokasta, niin Tuomioja osasi vinkata katseen suuntaamista Liikaseen, johon oli tutustunut toimiessaan Teiniliitossa.

Liikaselle valinta oli täysosuma. Sen sijaan hänet vastoin oman piirijärjestönsä kantaa SNK:n johtoon valinneille ”pälkäneläisille” tulos oli pian pettymys: SNK:n sisäisissä kiistoissa Liikanen näki vastapuolen ruohon tukijoidensa tarjoamaa vihreämmäksi. Kitkerää pälkäneläisille oli myös myöntää, että otaksuttu 10–3-enemmistö osoittautuikin Sundqvistin johtamassa liittotoimikunnassa 10–3-vähemmistöksi, kuten Helsingin Sanomat oli heti kokouksen jälkeen kirjoittanut.

Joku on sittemmin riimitellyt tapausten kulun: … / Vesa, Sundman, Sillanpää / ne jäljelle jää / …

Ketterä Liikanen ei liukastellut portaiden alla, vaan kipitti onnistuneesti marxilaisesta rintamasta ja SDP:n ”pahana omanatuntona” toimimisen sijaan koputtamaan ”ukkopuolueen” ovia.

(SNK:n kohdalla olen tukeutunut Mikko Laakson ja Veijo Åbergin tutkimukseen perustuvaan historiikkiin Sosialismiin! Sosialidemokraattiset nuoret 1906–2006, Gummerus Kirjapaino Oy 2006, sivut 199–217.)

Teiniliiton johtajaksi ”Kremlin äänin”

Kesän 1970 jälkeen Liikanen pääsi todella omiensa – kielitaitoisten ja opiskeluun suuntautuneiden – pariin tullessaan valituksia Teiniliiton puheenjohtajaksi. Vastuullisen median käyttämin termein voisi luonnehtia, että Liikanen valittiin Kremlin äänin, koska tuki löytyi ”yleisdemokraattisesta rintamasta”.

Muistelmakirjassaan Liikanen ei juuri kuvaa puolueuransa ensimmäisen tärkeän tehtävän poliittista antia, tavoitteita tai tuloksia, vaan kertoo, mitä tehtävä antoi hänelle itselleen: ”Näin Teiniliiton lisäksi saatoin toimia valtakunnallisella tasolla yhteydessä työssäkäyvään nuorisoon. Monet heistä tulivat ammattiyhdistysliikkeen piiristä.” Sen sijaan uskonnollisesta taustastaan näennäisesti irronnut Liikanen koki vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa ja teiniriennot vaikuttavimmiksi.

Liikasen Olin joukon nuorin (Otava 2019) on muistelmaksi juuri niin huolellinen ja puhtoinen kuin estblismentiin juurtuneen muistelman tuleekin olla. Tietenkin on mahdollista, että joku tärkeä nimi maailman lehtokentiltä on jäänyt merkkaamatta muistiin ja puuttuu siksi noin 800 nimen henkilöhakemistosta. Toki on viidessä maanosassa runsaasti lentokenttiäkin.

Henkilönimimäärän mainitseminen tässä on tärkeää, koska se osin kertoo muistelmakirjan luettelomaisuudesta, josta seuraa – ehkä sanelutekniikan ansiosta – yhden lauseen virkkeitä. Joukon nuorin ei malta keskittyä kunnolla oikeastaan mihinkään asiaan.

Mieltä painavat korjaukset ja selitykset

Ehkä oletus on, että lukijalle riittää, kun muistelija kertoo muutaman kurjan episodin lapsuudestaan, missä hiljan edesmennyt Matti Ahde oli suoranainen kuningas, ja viljelee ”tärkeitä” nimiä. On tappio, jos itsensä osaksi muistelijan maailmaa liittänyt ei löydäkään itseään kirjasta. Hyvä muistelija osaa ennakoida.

Tasapainottaakseen muuten uhkaavan valjuksi sisällöltään jäävää kokonaisuutta Liikanen on sijoittanut kirjassa läpikäytävät elin- ja toimintavuotensa osaksi Suomen historiaa, yhteiskunnallista kehitystä ja suuria ikäluokkia – joita edustaen näki, usein joukon nuorimpana, maailmaa kansainvälisten päättäjien seurassa. Tältä osin kirjan kuvitus tukee mainiosti tekstiä.

Menettely on hyvä. Se antaa lukemiseen mielekkyyttä ja tekee kirjasta lukemisen arvoisen. On kokonaan toinen asia, paljonko se tuo lisätietoa Liikasesta, josta on jo pari kirjaa, Eila Nevalaisen toimittama Brysselin päiväkirjat 1990–1994 (Otava 1995) sekä Hannu Leinosen Erkki Liikanen – euron herttua (WSOY 2015), puhumattakaan lukuisista merkinnöistä lukuisissa muistelmissa.

Kipein muisteluksista lienee Mauno Koiviston Kaksi kautta I – Muistikuvia ja merkintöjä 1982–1994 (Kirjayhtymä 1994), missä Koivisto kuvailee kuulemaansa siteeraten nuorta, 37-vuotiasta valtiovarainministeri Erkki Liikasta – poliittisesti kriittisessä tilanteessa – epävakaaksi. On loppukesä 1988 (emt., s. 292–293): ”Liikanen oli ollut talousarvion käsittelyn yhteydessä yöllä hysteerinen […]. Stressi on ollut hänelle liian kova”.

Koivisto analysoi Liikasta (s. 278) ”…tulin vakuuttuneeksi siitä, että Liikanen oli paljon herkempi ihminen kuin minkä kuvan hän pyrki antamaan itsestään julkisuuteen”.

Tämä kuva vahvistuu myös joukon nuorimmassa: Koiviston tavoin Liikasella oli suhteet yläkertaan kunnossa, mistä hänkään ei suinkaan ääneen puhellut, mutta Koivistosta poiketen hän ei paneutunut aatteellisiin pohdintoihin, joista valtaan päässyt Koivisto taas osaltaan vaikeni lukuun ottamatta tarkoin mietittyjä viiltoja, joita tutkijat nyt yrittävät selittää. Koiviston tavoin Liikanen käyttää muistelmien muuhun sisältöön nähden runsaasti sivuja oikoakseen vääriä käsityksiä. Liikanen haluaa kertoa, miksi ”yläkerrassa kiehui”. Syy oli univaje.

Kremlin porstuasta Naton syleilyyn

Liikasen poliittisen uran startti oli nopea. Hän oli lapsinero, joka ehti kasvaa tuokion ennen valintaansa SDP:n puoluetoimikuntaan vuonna 1975. Luottamustehtävissään Liikanen oli kunnon kekkoslainen, joka osasi käyttäytyä oppimestareiden tavoin. Oppi ei myöhemminkään mennyt hukkaan takin jo käännyttyä.

Heikki Saari kirjoittaa kirjassaan Jacke. Jacob Södermanin elämä (Siltala 2014) tapauksesta, jonka voi hyvin nähdä Erkki Liikasen taidoksi kyetä rakastamaan kuuta ja aurinkoa ja lopulta väistyä toisen varjoon. Kyseessä oli Södermanin mukaan mystinen tilanne, kun SDP:n eduskuntaryhmässä EEC-vastaiseen ryhmittymään kuuluneet miettivät, kuinka eduskunnan EEC-vapaakauppasopimuksesta äänestettäessä (1973) oikein tuli menetellä: ”Erkki Liikanen oli levoton, koska huomasi, että oli joutunut uransa kannalta väärään joukkoon” (s. 142). Niinpä Liikanen kielsi löytäjänsä Tuomiojan, jonka selkäranka kesti. Hän oli mm. hylännyt elokuussa 1972 Sorsan tarjouksen pääministerin sihteerin tehtävistä juuri EEC-kannan vuoksi. Tehtävään Sorsa valitsi sitten Jermu Laineen.

Puoluetoimikuntaan valittu Liikanen oli valintahetkellä vuotta vanhempi kuin Sundqvist, joka oli noussut puoluepäättäjäksi jo vuonna 1969. Puoluesihteerinä Liikanen seurasi 1981 Uffea, joka oli puolestaan seurannut Kalevi Sorsaa 1975: puoluesihteerinä Sundqvist aloitti täytettyään 30, Liikanen täytti kohta valintansa jälkeen 31. Niin – eikä Sorsakaan ollut kuin 38-vuotias tullessaan puoluesihteeriksi kesällä 1969.

Liikanen oli ollut kansanedustajana kahdeksan vuotta ennen nousua tuolloisen puoluehierarkian kakkospaikalle. Sundqvistille tuo luottamus oli karttunut viidessä vuodessa. Liikanen oli monin tavoin edelleen joukon nuorin, mutta vuodet kuluivat nopeasti. Tämä ilmeni myös siinä, että Liikasella oli kova pyrky päästä kansanedustaja-puoluesihteerin tehtävien ohella ministeriksi. Vuonna 1987 tämä viimein toteutui. Liikanen jätti sihteerin tehtävät samaan aikaan kuin Kalevi Sorsa luopui SDP:n puheenjohtajuudesta. Kumpikin oli mennyt mukaan Harri Holkerin punamustaan hallitukseen huhtikuussa 1987. Sorsa jätti hallituksen ulkoministerin tehtävät tammikuussa 1989, kun sosialidemokraattien ja oikeiston hallituksessa kukaan muu sos.dem. ministereistä ei halunnut tehdä tilaa puoluejohtajaksi nousseelle Pertti Paasiolle.

Kansainväliselle uralle haikaillut Liikanen puolestaan erosi ministerin tehtävistä helmikuussa 1990. Tästä aikalaismuistiinpanoista löytyy havaintoja, joiden mukaan Liikanen oli pian univaikeudet voitettuaan aloittanut intensiiviset ranskankielen opinnot. Toinen muistelija puolestaan kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen, että Brysselissä olisi vapautumassa EEC-suurlähettilään paikka. Liikanen muistelee, että Sorsa, Koivisto sekä ulkoministeriön johto – Åke Wihtol ja Ossi Sunell – vaikuttivat poliittisen virkamiesuran urkenemiseen.

Kesällä 1990 Liikanen perheineen muutti Brysseliin. Alkoi uusi aika. Tätä voi hyvin perustein luonnehtia muutokseksi, jossa – jälleen vastuullisen median terminologiaan tukeutuen – Kremlin vaikuttaja-agentista tuli Lännen luottomies.

Taakse jäi Suomi, joka oli Liikasen valtiovarainministerikaudella alkanut syöksyn ulkomaisen valuutan voimin kohti suurta lamaa. Joukon nuorin itse pääsi turvaan. Muutoksen vuosista, jolloin Rafael Paasion ja Sorsan kaudella rakennettu hyvinvointivaltio sai kokoomuslaisen markkinatalousluonteen, on kirjoittanut muun muassa Jouko Marttila: ensin pamfletissaan Kansa kärsii, poliitikko porskuttaa. Puolueet ilman aatteita (Docendo 2015) ja aavistuksen vakavammin väitöstutkimuksessaan Hillitty markkinatalous. Kokoomuksen ja SDP:n talouspoliittinen lähentyminen ja hallitusyhteistyö 1980-luvulla (Docendo 2016).

Toimittajat avuksi ja asialle

Liikasen ministeriura kesti lopulta vain kaksi vuotta ja 10 kuukautta. Hän oli ollut nuorin kansanedustaja kautta itsenäisen Suomen historian, mutta nuorimmaksi ministeriksi hän ei koskaan yltänyt toisin kuin Ulf Sundqvist, josta tuli opetusministeri helmikuussa 1972 päivän yli 27-vuotiaana. Aiemmin kaikkien aikojen nuorin ministeri oli ollut skogilaisten Olli J. Uoti, joka tuli ministeriksi syyskuussa 1957 ollessaan 27,5-vuotias.

Tässä vaiheessa tapahtuikin selvä käänne joukon nuorimmalle: Sundqvist jätti ministerin tehtävät 36-vuotiaana kesällä 1981, hoidettuaan niitä yhteensä yli viisi vuotta. Hän oli edelleen muutaman kuukauden nuorempi kuin Liikanen ministerikautensa alussa.

Ei siis voidakaan pitää ihmeenä, että vuoden 1985 lopussa Liikanen etsi keinoa noustakseen tuolloiseen Kalevi Sorsan – neljänteen – hallitukseen. Riikinruotsalaislehtien avustajana toiminut Hufvudstadsbladetin toimittaja Staffan Bruun kertoo muistelmakirjassaan Mies joka rakasti uutisia (suom. Meri Kuula-Bruun, Siltala 2018) siistin version tapahtumista (s. 120–121): HBL:n oma toimittaja (lienee ollut politiikan toimittajien kärkikaartiin lukeutunut Larserik Häggman) oli laatinut muutaman rivin uutistekstin, jonka mukaan Neuvostoliiton epäsuosioon joutunut ulkomaankauppaministeri Jermu Laine joutuu jättämään ministerin tehtävät. Bruun välitti tiedon ruotsalaislehtiin, joissa se nostettiin etusivulle otsikolla ”Neuvostoliitto antaa potkut suomalaisministerille”.

Mitä tuossa tilanteessa vastuunsa tunteva poliittinen eliitti saattoi tehdä? Laine, joka tosiasiassa oli hoitanut postinsa hyvin, sai jatkaa. Bruunin mukaan Tiedonantaja-lehden eduskuntatoimittaja Jaakko Laakso olisi kommentoinut tarpeetonta Ruotsi-kanavan käyttöä sanomalla, että ”ellet sinä olisi mennyt sotkemaan asioita, hänet olisi potkittu niin kuin olin suunnitellut”.

Siis: Liikanen–Laakso–Hägglund-ketju valmisti maukkaan keiton, jonka taitava Bruun aisti mutta jakoi sen vääriin suihin – riikinruotsalaisille. Koska kuulemme siitä tarkemmin?

Pentti Peltoniemi on yhteiskuntapolitiikkaan ja historiaan perehtynyt toimittaja ja tietokirjailija.

29 KOMMENTTIA

  1. Liikasen valtiovarainministerikaudella Suomi syöksyi kohti lamaa. Maata sopeutettiin tulevaan eurooppalaiseen yhteistyöhön. Markasta luopumiseen tarvittiin murrosvaihe, joka oli järisyttävä. (Temppeliherrojen suunnitelmat ovat erittäin pitkäjänteisiä ja täysin kylmähermoisia.) Liikanen on noussut urallaan puoluerengistä Bilderbergin johtoryhmään. Edellisessä Montreauxin kokouksessa kesällä 2019 vain hänen nimensä tuli julkisuuteen suomalaisista osallistujista, saattoihan siellä kyllä olla muitakin, esim. Jorma Ollila. Tällaisessa orgaanisaatiossa isänmaalla on tuskin mitään merkitystä. Oma ura ja menestys sekä upporikkaitten voiton maksimointi – siinä ollaan solidaarisia. Liikanen kuuluu Bilderbergin suunnitteluryhmään eli on ihan sen ytimessä. Sosiaalidemokratiaakin, sanoisin. Muistetaan, että puolue on saanut sodan jälkeen rahallista tukea CIA:lta. Liikanen hallitsee rappareiden salakielen ja uhkaukset, niitä voi ladella hymyillen ja nauraen, maski päällä.

    Liikasen ”maanpakoon” lähtö Suomen romahtaessa taloudellisesti jäi jotensakin katkerana mieleen, niin vaikeita aikoja 90 – luvun alussa elettiin. Lähipiirissä tehtiin paljon konkursseja, eikä takaajia armahdettu pankkien tahoilta yrityksien kaatuessa. Asuntolainan korko oli 17 %. Itsekin maksoin kaksia takauksia. Työttömyys oli huimissa lukemissa ja Suomi käytännössä konkurssitilassa. Moni perhe hajosi, vanhemmat alkoholisoituivat ja isät tekivät itsemurhia, eikä seuraava sukupolvi ole päässyt useinkaan vieläkään jaloilleen, vaan traumatisoitui lopullisesti. Moni kaupunki ja maakunta ei ole vieläkään toipunut 90-luvun lamasta
    .
    Saksan johtava sos.dem. Martin Schulz, pilasi lopullisesti sosiaalidemokratian maassaan – tällaisen arvion kuulin hiljattain. Tytti Tuppuraisen ”EU-palvontamenot” ovat samaa sarjaa Schulzin toiminnan kanssa. Koivisto ja Liikanen eivät ole myötävaikuttaneet toiminnallaan tarpeeksi reaalitalouden kukoistukseen, vaan heidänkin ansiostaan on ajauduttu nykyiseen kuplatalousilluusioon, mikä on nyt lopultakin romahtamassa.

  2. Kun Sundqvist oli saanut muistelmateoksensa valmiiksi, hän lähti esitelmäkierrokselle. Ensimmäinen oli Helsingissä, ja se uutisoitiin suureksi menestykseksi. Seuraava oli Oulussa, ja silloisessa demarien pesäpaikassa pidettyyn yleisötilaisuuteen olikin luikerrellut käärme. Lupaavan alun jälkeen esitettiin kiusallisia kysymyksiä esimerkiksi STS-pankin 80-luvun loppupuolella tekemistä sijoituksista amerikkalaisiin Junk Bond-osakkeisiin joita MAD-lehtikin jo siihen aikaan pilkkasi. Kaikissa kasinotalouden romahdusta käsittelevissä kommenteissa sälytettiin vastuu sinipunahallituksen toimenpiteistä pääministerille, ja kertaakaan ei kukaan tuonut esille että Liikanen oli sen valtiovarainministeri. Sundqvist väitti että demareiden keskuudessakin puolueen ylimmille päättäjille kerrottiin että lama on tulossa, mutta demarit kuitenkin päättivät että antaa mennä kun vaalitkin on tulossa. Koulukirjaesimerkki siitä vanhasta totuudesta että poliitikolle on tärkeintä voittaa seuraavat vaalit, valtiomies katsoo asioita pitemmällä aikajaksolla.

  3. Kuva kertoo mikä L on miehiään. Niin se vaan on että naamasta voi kaiken tärkeimmän lukea.
    Varmaan nukkuessaankin näkee unta vain itsestään.

  4. Koiviston ja Liikasen aikaan alkoi Suomen alasajo ja tuskinpa he sitä itsekään tajusivat mitä olivat tekemässä toisin kuin kokoomuksessa.
    Nyt ollaan massiivisen laman kynnyksellä eikä Suomi voi muutta kuin kasvattaa vastuitaan EUssa ja velkaantua huimasti lisää omassa taloudessaan
    Itsenäisyyden menettää helposti mutta takaisin saaminen on miltei mahdotonta.

  5. Samoihin aikoihin Saksassa. Itä-Saksassa eräs Angela oli SED:ssä matkalla ylöspäin mutta Gorbatshov tuli ja sekoitti suunnitelmat, SED lakkasikin olemasta. Mutta Angela ei masentunut. Hän marssi SPD:n puoluetoimistoon ja kyseli mitä heillä olisi hänelle tarjota. ”Meillä ei ole mitään tarjota. Meillä aloitetaan paikallisosastosta ja jos siellä pidetään hyvänä voi päästä piiriosastoon”. Ovi äkkiä kiinni ja CDU:n toimistolle. ”Moikka, olen Angela ja haluaisin teidän palvelukseenne, olette aina olleet lähellä sydäntäni.” ” Mikäs siinä, Helmut taitaakin olla sihteeriä vailla.” ” Juuri sellaista olin toivonut, voin aloittaa vaikka heti.” ” Ja niin opetimme Angelalle kuinka veistä ja haarukkaa käytetään, kunnes eräänä päivänä tuli puukkoa selkään.”

  6. Ohisalolla & kumppaneilla on Frankfurt-kommunistisessa Suomen sisältäpäin mädättämällä tuhoamisessa Yle antaumuksellisine punafeministi/pervertikko-politrukkeineen tukenaan:

    ”Tapaus Rakel Liekki eli kuinka punavihreä Yle kiistää olevansa punavihreä

    Sosiaalisessa mediassa ja YouTubessa on vellonut jo monta päivää keskustelu Yleisradion kolumnistien vasemmistolaisuudesta. Luonnollisesti Yle on omilla verkkosivuillaan ollut täysin hiljaa kohusta. Tohina alkoi maanantaina, jolloin Perussuomalaisten Suomen Uutiset kertoi verkkokolumnien sensuurista. Esimerkkitapaukseksi lehti nosti hallitusta moittineen professori Janne Saarikiven kolumnin, jonka Yle kieltäytyi julkaisemasta. Perjantaina hullunmylly lähti uusille kierroksille Liberan sisältöjohtaja Tere Sammallahti (kok.) nostamasta videosta, jossa tarkastellaan Ylen kolumnistien yksipuolista poliittista suuntausta, jota voi kutsua vasemmisto-feminismiksi.

    Syy, miksi lähes kaikki kolumnistit ovat antikapitalistisia vihervasemmistolaisia, johtuu SDP-taustaisesta Ylen tuottajasta Rakel Liekistä, joka pääsee yksinvaltaisesti vaikuttamaan kolumnistivalintoihin. Hänellä ei ole media-alan ammattitutkintoa eikä muutakaan akateemista korkeakoulututkintoa, mutta tästä huolimatta hänet on valittu Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen tuottajaksi.

    Ei ole sattumaa, että Rakel Liekki nimitettiin tehtäväänsä sen jälkeen kun Merja Ylä-Anttila aloitti Ylen toimitusjohtajan pestin syyskuussa 2018. Yle Watch varoitteli punamädättävästä Ylä-Anttilasta jo huhtikuussa 2018, jolloin hänen valintansa toimitusjohtaksi varmistui. Tuolloin ilmestyneessä kirjoituksessa Maanpetturikommunistia ylistävästä ylioppilaasta Ylen uusi toimitusjohtaja kerrotaan Ylä-Anttilan ensimmäisestä antamastaan haastattelusta toimitusjohtavalinnan jälkeen. Haastattelussaan hän lupasi muitta mutkitta lisätä Ylen monikulttuuripropagandaa ja marginaalivähemmistön identiteettipolitiikkaa:

    Suomalaisuus on niin monelaista tänä päivänä, Ylellä on paljon roolia myös siinä, että se vahvistaa erilaisten vähemmistöjen identiteettejä ja selviytymistä suomalaisessa yhteiskunnassa.

    Rakel Liekin valinta on Ylen selvä linjanveto rajumpaan vasemmistoradikaaliin ohjelmapolitiikkaan. Pornotähtenä tunnettu raivofeministinen hyvesignaloija sai tuottajana vihdoin oman ideologisen hiekkalaatikkonsa, jossa voi häpeämättä ajaa vähäpätöisten kummajaisryhmien asiaa. Heti ensimmäiseksi Liekki värväsi kolumnistiksi suomalaisvihamielsen somalifeministi Maryan Abdulkarimin, joka on sattumoisin Feministisen puolueen perustajajäsen ja entinen varapuheenjohtaja.

    Vauhtiin päästyään sukupuolinarsisti Liekki rekrytoi lokakuussa 2018 (vain kuukausi Ylä-Anttilan toimitusjohtajakauden aloittamisen jälkeen) kolumnistiksi feministiaktivisti Emmi Nuorgamin, joka on tunnettu vihreän puolueen aktiivisti. Saman vuoden marraskuussa kolumnistien propagandatiimiin valittiin kirjailija ja transaktivisti (sic) Susi Nousiainen, joka katsoo meriitikseen opiskelleensa sukupuolentutkimusta. Samaa ideologista kaartia edustaa ”taiteilija” Aiju Salminen, joka puuhastelee vasemmistolaisessa kulttuuriyhdistys Kiilassa ja on tehnyt Feministiselle puolueelle vaalitaidetta. Liekki värväsi nettipunakaartiinsa myös yleistä hilpeyttä herättävän tohtori Saara Särmän, feministisen ajatushautomo Hatun keskeisen perustajan. Pienempiäkin nimiä kolumnistien joukkoon on kelpuutettu, riittää kun kun kuuluu Liekin tuttavapiirin ja liputtaa kilarifeminismiä kuten kirjailijiksi itseään tituleeraava Sisko Savonlahti. Omien sanojensa mukaan Savonlahti on punavihreä feministi. Miehistä aisankannattujuutta edustaa puolestaan ”tuhokapitalistisista talousliberaaleista” kirjoittava päätoimittava Tuukka Tervonen. Poliittiselta taustaltaan hän on vasemmistoliittolainen.

    Jo ennen Ylä-Anttilan ja Liekin nimityksiä Ylen kolumisteiksi on kutsuttu lähinnä vasemman laidan taapertajia kuten degrowth-ideologiaa ja antikapitalismia kirjoituksissaan vaatineet Jani Kaaro, ja Joona-Hermanni Mäkinen ja Janne Saarikivi. Samaa ideologiaa edustaa myös pahamaineinen sukupuolentutkimuksen tohtori Mona Mannevuo, joka opettaa vasemmistoliitolle feminismisiä ja Suomen kommunistiselle puolueelle marxilaisia tulevaisuudenäkymiä. Unohtaa ei sovi myöskään Yle Watchin vanhaa tuttua, professori Heikki Hiilamoa, joka on äärivasemmistolaisen Voima-lehden suurosakas ja vihreiden entinen eduskuntavaaliehdokas.

    Perinteisen tanttafeminismin puolesta liputtavat ehdottomaksi feministiksi itseään kutsuva Asta Leppä, Hesaristakin tuttu toimittaja-feministi Reetta Räty, pulska goottifeministi Maria Pettersson sekä pornoaktivistina tunnettu feministi-toimittaja Ina Mikkola…”

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/05/tapaus-rakel-liekki-eli-kuinka.html

    ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

    • Viherkommunisti-hallitus koettaa laajalla rintamalla tuhota Frankfurt-kommunistisilla perversioilla maatamme sisältäpäin – kustannuksistakaan piittaamatta, vaikka talouden taivaalla on hyvin synkkiä pilvia:

      ”Sukupuolineutraalia henkilötunnusta perustellaan ”tarpeettomalla” syntymäajalla ja sukupuolella

      Muun muassa edunvalvontajärjestö Finanssiala ry on antanut kritiikkiä Suomessa käytettäviin henkilötunnuksiin kaavailtuihin muutoksiin, varoittanut ”miljardiluokan” kustannuksista sekä julkiselle että yksityiselle sektorille ja suosittelee mahdollisimman maltillisia muutoksia henkilötunnuksen rakenteeseen…”
      https://www.oikeamedia.com/o1-138317

      Ekonomisti Tuomas Malinen: ”Suomi: Tuuliajoilla kohti kriisiä”, https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tmalinen/suomi-tuuliajoilla-kohti-kriisia/

      • …. ja tärkein kysymys tietysti on se, mikä organisaatio loi kommunismin?

        COMMUNISM WERE DESIGNED BY THE JESUITS

        ”To understand the Hegalian character of Jesuitical deception, (Hegalian dialectic, a very old Jesuit principle.) we must consider that the doctrines of Communism were designed by the Jesuits through what were known as their Reductions in Paraguay in the 17th and 18th centuries, which were a series of communes in which Jesuit priest exercised authority over the natives there. In that environment, the Jesuit Order maintained control over a group of South American Guarani Indians, who they educated and trained to work on their behalf, generating goods that were later sold in the markets of Europe. From a 1933 book titled, ”The Revolutionary Movement” by J. Findlater, we read the following:
        ”…the Jesuits had established twenty strong Mission centres, called Reductions, with many thousands of the Guaranis enrolled as their members….The Jesuits aimed to set up there a completely communistic system, in the sense that no individual rights were recognized and there was no private property. Everything belonged to the State, and was supposed to be shared in common. But in reality much the greater part of the proceeds of goods sold was always remitted to the Camarilla (Jesuit superiors) in Europe; and the Guaranis got only the bare necessities of life in return for their toil and sweat.”

        ”They perfected their system of totalitarian control, all the while telling the world that their oppression over other people was, in fact, ”Utopia,” a deluded fantasy maintained by some Catholic historians to this day. Perhaps worst of all is that the Jesuit did not present any form of the Gospel or what might be called the Christian faith to these poor Indians.
        ”There is no evidence that any effort was ever made by the Jesuits to impart the truths, properly so called, of the Christian religion….When the Jesuits were expelled, the Guaranis, having had no moral or religious training to fit them to continue in the Christian Faith, in a few years….became as if no religious teachers had ever lived and worked among them….”
        The ideas the Jesuits developed in Paraguay over a period of 158 years, were then communicated to Karl Marx in the nineteenth century:
        For five years Karl Marx went to the Jesuit school in Trier, which during the Prussian period was known as the Friederich-Wilhem Gymnasium.
        Along with Karl Marx, other leading Communists like Joseph Stalin and Fidel Castro were also trained by the Jesuits. In fact, the former Jesuit General, Pedro Arrupe (1965-1983) once boasted: ”And what makes you think we are not proud of Fidel Castro?”

        Lähde: Root of communism – Jesuits
        http://www.granddesignexposed.com/eisehower/walsh.html

    • tämä linkittämäsi artikkeli Frankfurtin koulukunnasta on silmiä avaava.. kertoo täysin mihin suuntaan Suomea viedään
      vallalla oleva uskonnollinen marxismi on mielisairautta.. elämme vaarallisia aikoja

      tässä linkeissä ajankuvaa denialisteille jotka vielä elävät peltiämpäri päässä.. nämä ovat kuin halolla löisi korville.. luulisi jo tyhmemmälläkin kellot soivan

      https://mvlehti.net/2020/05/17/paivan-twiitti-sisaministeri-ohisalo-viettaa-suomen-vainajien-muistopaivana-globaalia-homo-ja-transfobian-vastaista-paivaa/

      https://pt-media.org/2020/05/12/100121/

    • Millä tavoin tämä Totuudenetsijän vuodatus liittyy Liikaseen? Miksei siinä mukana MV-uutisten ja hommafoorumin taustat? Sieltähän ne hänen totuudet löytyy.

  7. SDP:ssa on yllättävän paljon kokoomuslaisia demareita; Liikanen, Jaakonsaari, Ahtisaari…ja paljon muita.
    Jospa Marin osoittautuisi oikeaksi demariksi, aika näyttää.

    • Ei pidä unohtaa kaikkiin ytimiin mennyttä Lipposta. Ja fakiiri Tuomiojaa, joka yritti istua aidalla mutta rojahti mäjähtäen NATO:n leiriin, jonka jälkeen Hesari korotti hänet valtiomieheksi. Tuomioja kiertää edelleen kenttää yrittäen selittää kuinka musta on valkoista ja kuinka Isäntämaasopimus on kannatettava diili, koska siinä toteutuu aidalla istujan ydinajatus: näytellään rauhanaktiivia NATO:n vaatteissa jotka on puettu nurinpäin.

  8. Tämä Pentti Peltoniemen artikkeli pelkistyy minulle kahteen premissìin. Erkki Liikanen(kin) tiesi viimeistään komissaarina, että EU: n tavoitteena on kansallisvaltioiden alasajo. Hän tiesi myöskin ryhtyessään Euroopan keskuspankin neuvoston jäseneksi tai jo aiemmin, että Euroopan keskuspankki on yksityinen pankki, jonka (suurimpia)
    omistajia ovat Warburg, Rotschild, Rockerfeller eli samoja jotka omistavat tai omistivat FED:in.t

    • Pidän kaikkia suomalaisen kansallisvaltiomme alasajoa kannattavia maanpettureina.
      Kansantuomioistuimissa maanpettureiden rangaistusnimikkeitä on kautta aikojen ollut vain yksi, kylläkin erilaisia toteutustapoja.

  9. Jesuiitat hallitsevat EU:n ja Yhdysvaltojen roomalais-katolisista ”ajatushautomoista” käsin. Kirkko koetaan maalliseksi sotajoukoksi, joka taistelee. Kunnioitetaan generalissimus Jeesusta, jonka tehtävä on alistaa ja hallita. Hän edustaa fyysistä kuningasvaltaa ilman henkistä ulottuvuutta. Jesuiitoilla on paljon meditaatioita ja harjoituksia, joissa he vahvistavat materialistisia näkemyksiään. Tästä tulee mieleen USA:n sotapolitiikka. Myös koko EU on luotu pönkittämään jesuiittojen valtaa. Vain Saksan pohjoisosat ja Pohjois-Eurooppa eivät ole room. katolisia alueita. Suomalaiset ovat kuitenkin jesuiitoille helpoin nakki EU:ssa. Koska täällä heidän juonittelujensa ja metkujensa tuntemus ei ole äidinmaidossa saatua, voidaan ihmisiä huijata mennen tullen ja äärimmäisen helposti.

    Tänään kuulin vahingossa, miten Sitran pääjohtaja Jyrki Katainen on tyytyväinen tiedotusvälineiden uutisointiin ja toimintaan Suomessa. Hän on myös hyvillään siitä, että kansa luottaa päättäjiin. Kaikkein suurin haaste ja pelko hänelle on hybridivaikuttaminen eli sananvapaus pitäisi suitsia. Siinäpä kerrakseen huolta yhteiskunnan ongelmista ja ihmisten selviytymisestä! Jesuiittapuhetta suoraan Brysselistä !

    • ”Kunnioitetaan generalissimus Jeesusta, jonka tehtävä on alistaa ja hallita. Hän edustaa fyysistä kuningasvaltaa ilman henkistä ulottuvuutta.”

      Oletan että muotoilit ajatuksesi hitusen huolimattomasti, vai olisiko kyseessä sarkasmi? Mutta mikäli jesuiittojen pyrkimykset ja todellinen generalissimus kiinnostaa, niin lue Dostojevskin Karamazovin veljesten luku ”Suurinkvisiittori.”

      Jakso on erityisen kiinnostava nykynäkökulmasta käsin, koska siinä Dostojevski ennusti myös globalismin esiinnousun.

  10. Kataisen voidaan nähdä olevan samalla erittäin tyytyväinen puoleiden toimintaan, sillä jos koskaan niin nyt media on yhtä kuin puolueet ja puolueet yhtä kuin media. Korruptio on meilläkin saavuttanut huippunsa ennennäkemättömällä poliittisella huijauksella. USA:ssa Washington Times kirjoitti jo koronapandemiasta ” is the biggest
    hoax ja Amerikasta käsin ohjattuna joutuvat kaikki maat, myös EU- maat Suomi mukaan lukien tämän lopulta myöntämään.

    • Katainen kuuluisi ensimmäisiin kansantuomioistuimeen marssitettavien pitkässä jonossa.

  11. Muistan vielä elävästi, kun äidin pikku poika kertoi, että Suomen talous on laitettu tasapainoon ja hän lähtee ulkomaille. Vieläkö pätkä löytyisi Ylen arkistosta?

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here