Jäähyväiset eurolle

28
Kuva: epicenternetwork.eu

Sanomalehtikirjoituksessaan 16.5.2020 presidenttimme luo katsauksen korona-ajan haasteisiin. Velkataakan kasvaessa hän esittää huolensa mm. euroalueen yhteisvastuun kohtalosta. Tähän asti eurosopimuksia on rikottu ja kierretty tullen mennen, mutta nyt Saksan perustuslakituomioistuin on ottanut kielteisen kannan Saksan osallistumiselle euroalueen yhteisiin velkoihin. Suomessa perustuslakituomioistuinta ei ole, mutta jos päätös Saksassa pitää, euro saattaa kaatua.

Rahaa tyhjästä luovalle pankkieliitille koronavelka tarjoaa tilaisuuden laajentaa valtaansa pyrkiessään kohti globaalia valuuttaunionia. Sille tyhjästä luotu raha ei ole ongelma, sitä piisaa. Se merkitsee tuloja ja valtaa.

20 vuotta eurokokeilua riittää opiksi. Euro on uhkapeli, jossa kaikki häviävät. Euroalueen hyvinvointi on velalla luotua silmänlumetta. Kaikki ovat velkaantuneet, jopa Saksa, vaikka se on pystynyt kahmimaan viennillä muiden ottamaa velkarahaa itselleen. Saksaa ei voi syyttää huonosta taloudenpidosta. Se osoittaa, että syy velkaantumiseen on muualla. Niin kauan kun pankkieliitti saa meidät uskomaan, että velkaantuminen on estettävissä hyvällä taloudenpidolla, se pysyy vallassa ja sanelee, miten valtioiden taloutta on hoidettava, jotta hedelmät putoavat sen laariin.

EURO VELKAANNUTTAA valtiot. Suomen valtion velka-aste on pienempi kuin Etelä-Euroopan maiden, ja kansa köyhempää kuin siellä, missä velkaraha valuu kansalaisille. Ei ihme, että siellä halutaan euromaiden valtionveloista yhteisiä.

Vaikka veloista tehtäisiin yhteisiä, velkaantuminen jatkuu kiihtyvällä nopeudella siksi, että velkataakan kasvaessa lainojen lyhennyserät ja korot syövät entistä suuremman osan uudesta velasta, jolla vanhoja maksellaan ja taloutta pyöritetään. Velkataakat ovat jo nyt tähtitieteellisiä. Niiden myötä valtiot menettävät itsenäisyytensä velkojille.

Eurosta käydyssä eduskuntakeskustelussa 15.5.2020 hallitus ilmoitti valtiovarainministerin suulla olevansa sitoutunut EU:hun ja euroon. Yhteisvastuulle ei siksi voi sanoa ei. Kun peliriippuvainen ei voi sanoa ei, hänet ohjataan hoitoon, mutta kun valtiojohto tekee saman, sitä sanotaan vastuunkannoksi. Mielestäni oikea vastuunkanto on sitä, että huomatessaan tehneensä virheen tunnustaa ja korjaa sen. Titanicin kapteeni ei muuttanut suuntaa tai hidastanut, vaikka tiesi jäävuoria voivan olla edessä. Toimiiko meidän valtiojohtomme yhtä lyhytnäköisesti?

Euro on opettanut, että pankit ovat rahan liikkeelle laskijana kallis ja tarpeeton hirttosilmukka. Ei euroa ilman EU:ta, mutta ero kannattaa aloittaa eurosta, nyt. Rahareformin voi toteuttaa monella tavalla, mutta tärkeintä siinä on rahanluontioikeuden palauttaminen Suomen valtiolle. Se on ainut tapa lopettaa velkaantuminen, välttää konkurssi ja pankkien hirttosilmukka rahahanojen sulkeutuessa. Rahareformin myötä meille palautuu oikeasti mahdollisuus myös hyvään taloudenpitoon ja rahapolitiikkaan. Eikä meidän tarvitse vastata muiden elintasosta, eikä veloista, joihin emme ole syypäitä.

28 KOMMENTTIA

  1. Suomi ei ole päivääkään ollut EU:n eikä euro-alueen jäsen, sillä valtiopetoksella aikaansaatu jäsenyys on vain valejäsenyys.

    Suomen jäsenyyshakemukseen pitää lyödä punainen MITÄTÖN -leima

    Tässä on 3.4.2020 julkaisemani
    ”MITEN SUOMI PELASTETAAN?
    Lähihistorian raportointia ja keinot Suomen pelastamiseen”

    Osoite: http://jormajaakkola.fi/%3Biten%20Suomi%20pelastetaan%3F

    Olen parasta aikaa tekemässä laajempaa versiota.

    • ”Suomen jäsenyyshakemukseen pitää lyödä punainen MITÄTÖN -leima”

      Olen täysin samaa mieltä. Jos tästä maasta löytyisi oikeasti sitä juhlapuheiden ”talvisodan henkeä”, niin yksinkertaisesti kertoisimme Brysselille että jätämme EU:n, emmekä aio maksaa takaisin mitään, ei senttiäkään. En ole tarkemmin perehtynyt aiheeseen, mutta jo pelkästään se pysyvä taantuma ja velan varassa eläminen jonka EU-jäsenyys on meille aikaansaanut, oikeuttaa mielestäni hard Fixitin.

      Lisäksi tekisimme siten todennäköisesti palveluksen myös muille Euroopan kansoille, nopeuttamalla EU:n väistämätöntä tuhoa.

      Jouko Miettisen kirjoitus on erinomainen, selkeä ja ytimeen osuva. Itse kirjoitin ”itsenäisyyden” juhlavuonna 2017 mm. seuraavasti:

      ”Paljon puhutaan Suomen talouden ongelmista ja pohditaan erilaisia selviytymismekanismeja mutta harvoin, jos koskaan, näkee missään käsiteltävän itse perusongelmaa, taloudellisen itsenäisyyden puutetta. Suomen liikkumavara taloudellisissa kysymyksissä on pieni ja meistä onkin tullut monen muun valtion tavoin pelkkä ajopuu maailmanmarkkinoilla. Ja virta tuntuu olevan niin vahva että harvempi edes uskaltaa ajatella rannalle luovimista.”

      https://ahtivalkeapaa.blogspot.com/2019/02/milloin-virallinen-suomi-heraa.html

      Nyt näyttäisi siltä että ajattelemisen lisäksi myös aletaan etsiä keinoja rannalle luovimiseen.

    • Olet Jorma Jaakkola tehnyt hyvää työtä ja olenkin yrittänyt viimeiset vuodet tuoda sanaasi julki, mutta se on, kuin tuuleen huutaminen. Valitettavasti ihmisiä ei kiinnosta asiat.

      On todella naivia ajatella, että Suomi olisi palauttamassa rahanluontioikeuttaan valtiolle ja ottamassa omaa rahaa takaisin. Näin ei tule tapahtumaan. Seuraava mitä tulemme näkemään on maailmanvaluutta, planeettavaluutta virtuaalisessa muodossa kestävän kehityksen perjaatteiden mukaisesta. Tämä tapahtuu, jos ihmiset eivät tee mitään.

      Politiikalla asiat eivät muutu. Politiikka on teatteria alusta loppuun. Poliitikot ovat pelkkiä näyttelijöitä. Meidän ihmisten tulee muuttaa tämä järjestelmä aidosti sitä. Sitä ei yksikään politiikko pysty eikä kykene tekemään ja yrittäessä, tällainen henkilö tuhottaisiin. Muistakaa aina miten kävi esim. Markku Uusipaavalniemen!

      • Nykymaailmasta löytyy muutama pieni valtio jotka ei ole enää tuossa kurimuksessa. Siellä sitä irtautuminen tarkoitti sitä, että paikalliset ihmiset otti aseet käteen ja ottivat vallan pois noilta globalisteilta. Tuskin se suomessakaan mitenkään muuten onnistuu. Olen käynyt noissa ”valtioissa”. Kaikki maksestaan käteisellä. Pankkiautomaatit on jätetty seiniin. Siellä ne on ilman sähköä. Todellinen vapaus tarkoittaa sitä. Nykymaailmassa kaikkialla pankit on ylin päättävä elin. Ja me orjia.

  2. Suurin syyllinen tähän nykyiseen velkaantumiseen on Suomen kansa. Ei politikot tai euro.

    Kun pankit tuputtivat suomalaisille ”halpaa rahaa” niin suomalaiset ajoivat siihen miinaan. He hankkivat isompia asuntoja, uudempia ja kalliimpia autoja, aloittivat lentokonematkustelu ja maksoivat rakennustarvikkeista ja koneista/laitteista sekä varaosista koko ajan vain kalliimpaa ja kalliimpaa hintaa sekä ostivat jopa osakkeita. Hinta ei tuntunut olevan ongelma koska ”lainojen korot olivat alhaalla”.

    Pitää ymmärtää että markkinat myyvät vain jos ostajat ostavat. Ja sen taidon suomalaiset osaavat. Siksi Suomessa on ollut koko euron ajan yli 7% inflaatio. Ja se on vain suomalaisten aikaansaannosta. Samaan aikaa on Ranskassa, Saksassa ja Luxenburgissa pidetty inflaatio alle EU:n märittämän 2% rajan. Ja siksi noilla mailla menee paremmin kuin muilla EU-mailla.

    Suomalaiset saavat katsoa sekä omassa että EU-velkaantumisessa vain peiliin. Sieltä löytyy syyllinen. Ja jos kenelläkän on yhtään rahkeita, niin nyt kannattaa maksaa kaikki velkansa pois. Se heikentää pankkisektoria ja saa määräysvallan siirtymään pankeilta jälleen kansalaisille. Ja se kulutusjuhla, se pitää lopettaa. Vain silloin inflaatio lakkaa laukkaamasta. Mutta… Kuinka moni pystyy nyt lyhentämään velkojaan? Tämä velkainen kansako jonka keskuudessa maksuvälinepetokset kasvavat 15%:ia vuodessa?

    Linkolan Pena sanoi hyvin:”Älä osta sitä minkä tarvitset. Osta vain se mitä ilman et tule toimeen”.

    Ja tätä neuvoa noudattaen, olen pärjännyt elämässä kohtuullisesti. Ja perkunnallekkin jää vielä tapeltavaa.

    • Inflaatio ei haittaa jos valuuttana olisi oma markka mutta kun on euro niin se on tuhon tie kun siitä määrää EKP ja Suomi ei voi vaikuttaa mitenkaan rahapolitiikkaansa. Hävittäjistä voisi tuon säästämisen aloittaa ensialkuun valtion tasolla mutta ihmisten velkaantumista ei voi oikein arvostella koska Suomi on taloudellisesti niin huonossa jamassa että täällä ei pärjää monikaan ilman velkaantumista.

    • Tietenkin me kansalaiset olemme syyllisiä tai vastuussa sikäli että olemme valinneet maatamme johtamaan eliitin joka on pettänyt meitä.
      Mutta kysymys on myös siitä että tuo eliitti on huijannut meitä eikä ole ollut rehellinen ja myös salannut tietoa joka olisi pitänyt saattaa kaikkien tietoon joten sen vastuulla kaikki pääosin on.
      Jos valehtelee kaverille esim. että jää kestää eikä kaveri ymmärrä että se ei ole totta niin vastuu on valehtelijan kun kaveri hukkuu. Siitä kai voimme olla yksimielisiä.
      Ja tuota valehtelua on valtamedia ja valtaeliitti tehnyt systemaattisesti pitkään joten se pitää asettaa vastuuseen. Aivan samoin propagandan tekijä on vastuussa koska hän tietoisesti huijaa. Asia on harvinaisen selvä.

    • Siinä missä ihmiset menneinä aikoina pitivät säästäväisyyttä hyveenä, on siitä velkaan perustuvan rahajärjestelmän myötä tullut suoranainen synti. Yhteiskunta on jatkuvassa sotatilassa kulutuksen hidastumista ja talouden näivettymistä vastaan. Kun raha on velkaa ja hyvinvointi sidoksissa taloudessa liikkuvan rahan määrään, on velan ottamisesta ja kuluttamisesta tullut suorastaan isänmaallinen teko. Taloussotaa käydään luottokorteilla.

      Jos velkaantuminen ja kuluttaminen on isänmaallista, on velkojen poismaksu ja säästäväisyys tulkittava epäisänmaalliseksi. Näin asiat ja arvostukset voivat muuttua päälaelleen hyvinkin lyhyessä ajassa. Kulutusyhteiskunnassa, jossa raha on velkaperusteista, sankari ei ole enää työn raskaan raataja vaan raskaan sarjan kuluttaja. Tarkemmin ottaen velaksi kuluttaja. Sillä kun kaikki raha on velkaa ja ihmisten hyvinvointi sidottu kiinni rahaan, täytyy jonkun aina velkaantua, jotta toiset voisivat käyttää rahaa ja päästä siten osalliseksi hyvinvoinnista. Näin velan ottajan voidaan nähdä uhrautuvan isänmaansa puolesta uuden lainan allekirjoittaessaan. O tempora, o mores – voi aikoja, voi tapoja!

      Jos kansalaiset eivät itse ymmärrä velkaantua riittävästi, velkaantuu valtio heidän puolestaan, jolloin lopputulos on täsmälleen sama.

      http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2011/11/23-rahan-tulee-kiertaa.html

    • Faktahan on se ettei kapitalistinen tai ylipäänsä mikään muukaan rahaan perustuva järjestelmä toimi jos ihmisillä ei ole työtä ja juurikin sitä työtä synnyttää kulutus. Tästä ei pääse yli eikä ympäri.

    • MIhin olen syypää; velkaa EI enää ole; mutta ”eduksunta” varastaa minulta : Iltalehti 17.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahta aiotaan kaapata.

      Siis ”lailla 444/2012” varastettiin noin 3 miljardin edestä pienyrittäjien omaisuutta; jolla olisivat voineet investoida ja työllistää ihmisiä.

      Tämä raha otettiin pankkien tukemiseen ; pankit fuusioivat 1.1. 2013 vakuutuslaitosten kanssa samalla sekunnilla, kun ”eduksunta” poitsi niiden taseista miljardivelat pienyrityksille.

      Tuon tapahtuman kautta menetettiin taas muutama kymmenetuhatta työpaikkaa Suomessa.

      Valtiopetoksen takia tätä miljardivarakautta ei saa tutkintaan … PL 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

      Osin omistamani yrityksen ”kiinteistövero” eli ryöstö nousi 42 % vuodesta 2019 vuoteen 2020 … olenko minä syyllinen valtion ottamiin miljardilainoihin ja pienrittäjiltä tehtyihin miljardivarkauksiin?

      Moni ihminen Suomessa vuokria nostavan kiinteistöveron ( kohtuuton ) takia joutuu ottamaan velkaa saadakseen ruokaa perheensä pöytään; kun ei löydy työpaikkaa.

      Työpaikkojen katoamien on hallituksen TIETOINEN toimi Suomessa; jotta valta heillä säilyy !

      Ja talkootyökin laittetiin verolle: verohallinnoin ohjeet ; jos talo on rakennettu huomattavan pienillä kustannuksilla tästä voidaan jälkiverottaa.

      Kaikki ”lait” on laadittu pankki-vakuutuslaitosten toimesta ; Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan”. Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

      Eli Suomea hallitsee ”eduksunnan” takaa pankki-vakuutuslaitokset piilosta .

      Tämän asianlaittaminen oikeuteen estettiin valtiopetoksella eli PL 118 §:n avulla .

      Mutta tähän vaadittiin myös Kasnainvälisen rikostuomioistuimen lahjonta : He 55/2007 ja ”sopimus” 2008 … Suomi MAKSAA ja pitää kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivaltaan kuuluvia rikosoikeudenkäytejä, kunhan Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa ”yksittäistapaukissa”… KAIKKI PL 118 §:n mukaiset jutut.

      Mutta tämä tehtiin petoksella: kansanedustajille kerrottua He 55/2007 : ”Välitöntä tarvetta lain muuttamiseksi ei ole”.

      Salattu mm. lain lausunnonantajan lausuma: Rikoslakia tulee muutta, ettei missään tapauksessa käy niin. että kun koko Suomen oikeusjärjestelmä on todettu toimivallattomaksi; kansainvälinen rikostuomioistuin saa toimivallan Suomea koskvissa asioissa. ( olisiko Jorma Jaakolan tutkimat valtiopetoksetkin tällaisia ? ).

      Lisäksi EOA päätös 876/2/04 salattiin 20.12. 2007 asti …. poliiislla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiasssa. ( tuon kaltainen rikosilmoitus Porin poliislle 8.9. 2005 ja syyteilmoitus Valtakunnansyyttäjänvirastoon 9.12- 2005 ( kirjattu diaariin 8 kuukautta myöhässä ).

      Suomen ”hallinto” siis on vuosikymmenet tehnyt mitä pankit / vakuutuslaitokset haluaa ; vaikka varastaa ( ”laki 444/2012 ).

      Julkinen rikosilmoitus PL 118 §:n valtiopetoksesta ja lain 444/2012 miljardivarkaudesta jätetty Porissa ”poliisille” kesällä 2017 … ei vieläkään ehditty kirajata diaariin .

      Eli jos PL 118 § ja kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonta saadaan puretuksi; voidaan joskus päästä käsittelemään 90-luvun valtiopetoksia ja lain 444/2012 uusintaa eli miljardivarkauttakin.

      Mutta tapahtuuko se ennen vai jälkeen sisällis-sodan jää nähtäväksi .

      Nouseeko ”poliisi” ja armeija kanssa vastaan joka vaatii ihmisoikeuksiensa palauttamista … onneksi meillä on kansan asepalvelus ja tuskin armeija ampuisi omiaan; vaikka rikollinen ylipäällikkö käskisikin ? ( rikollinen PL 118 §:n allekirjoiitanut ylipäällikkö; jos saan täsmentää; taisi se laki 444/2012:kin lipsahtaa ? )

  3. EU oli taas yksi kansan kusetus johon liityyminen saatiin aikaan EUmyönteisestä sanomaa vuosikausien toistamisella, kuten sama valuutta ja vapaa liikkuvuus ym.mikä meni kansaan kuin häkä ja vielä paremmin olisi mennyt jos äidinkielikin olisi muutettu englanniksi.
    Päättäjät oli varmasti saman vapauspropsgandan pauloissa että ei ymmärtäneet että siitä seuraa yhteisvastuuta muiden maiden ja EKPn veloista.
    EUiin liityymiseen oli niin kiire että se tehtiin Suomen perustuslain vastaisesti jota muutettiin vasta vuosia liittymisen jälkeen ja varmasti sen takia että perustuslaki muutos ei määräenemmistön takia olisi mennyt läpi eduskunnassa EUiin liityymisen aikoihin. Joillakin laittomilla perustuleluilla euroon liityttiin muka EUkansan äänestyksen antamilla valtuuksilla ilman sen laillisuuskäsittelyä.
    Suomen poliitikot ei uskalla tehdä mitään Suomen edun mukaisia päätöksiä kun on päässeet Brysselin alaisuuteen kuvitellen sen ajavan Suomen etua ja presidenttikin vaati lisää yhteistyötä ja -vastuuta EUssa. Toinen akuutti asia on hävittäjähankinnan siirtäminen laman takia jota ei myöskään tämä hallitus saa aikaseksi kuten ei päätöstä eurosta eromiseksi.
    Suomen politiikka on ollut jo pitkän aikaa venkoilua siten että mitä ei laillisesti saada hyväksyttyä niin se tehdään laittomasti mikä on näkynyt koko 2000luvun ajan ja nämä laittomuudet täyttää myös maanpetoksen tunnusmerkit.

    • No ei kyllä ihan heti tule mieleen, miten tai kuka meillä nämä ”maanpetoksesta epäillyt päällysmiehet” vetäisi vastuuseen. Saksan väestöllä sentään on liittoutuneiden apu, Trump, Putin, Macron ja Johnson. Jotkut Saksassa väittävät saaneensa Venäjän medioiden kautta tietää , että Jalta 2.0 oli 9.5.2020 ja allekirjoituksetkin olisivat sopimuksessa.

      Kaikki myös korona kestää kuitenkin ainakin siihen asti kunnes marraskuun presidentinvaalit on USA: ssa pidetty. Sanotaan että USA: n demokraatit ja deep state pyrkivät koronan takia aikaansaamaan kirje- tai digitaalisen äänestyksen, mikä mahdollistaisi vaalitulosten väärentämisen.

      Mutta mikä on Suomen tie pois eurosta ja EU:sta , kun valmista ratkaisua ei ehkä kenelläkkään vielä ole. Kuka sen ” mitätön” leiman laittaisi ja mistä lähtien. Itse en ainakaan voi kuvitella enää puoluejärjestelmälle jatkoa, sillä kaikki vaihtoehdot on käyty läpi ja kaikki korruptiivisuudessaan epäkelpoja. Eduskunnassa kyllä asioista päätettäisiin, mutta jokainen kansanedustaja itsenäisenä. Odotan mielenkiinnolla mitä muita vaihtoehtoja asiassa tullaan esittämään.

      Meillä on myös tämä Suomen päättäjien taholta hämäräksi jätetty liikeyritys tai corporation Suomi, jota ei täällä VV:ssa ole vielä sen kummemmi selvitetty. Onko ”firmana olemisella” mitään merkitystä eurosta ja EU: sta poistujille?

      NWO: n tavoitteena sanotaan olevan digitaalinen valuutta, kun taas Trumpin ja muun trilateraalisen ryhmän tavoite on kultakantaan sidottu muutos valuutassa/ valuutoissa.
      Jälkimmäiseen ainakin viittaa se, että Kiina on kerännyt pandemian aikana kaikki ”koronan likaamat” setelit pois ja pannut liikkeelle uudet painetut setelit, joiden numerot on vaihdettu.

      .

  4. Linkola oli transvestiitti ja pervo ja söi silakoita raakana! Linkolan huhutaan myös varastaneen naapureilta koti eläimiä henkensä pitimiksi kun ei ollut varustautunut talveen ja kalaverkkonsa hän nussi läheisistä satamista öisin!

  5. ”Tähän asti eurosopimuksia on rikottu ja kierretty tullen mennen, mutta nyt Saksan perustuslakituomioistuin on ottanut kielteisen kannan Saksan osallistumiselle euroalueen yhteisiin velkoihin. Suomessa perustuslakituomioistuinta ei ole, mutta jos päätös Saksassa pitää, euro saattaa kaatua” (Jouko Miettinen).

    ”Suomen eurojäsenyys vakava erehdys.”
    – Professori Sixten Korkman (kauppalehti.fi/uutiset/korkman-suomen-eurojasenyys-vakava-erehdys/SdsCdGJx)
    #
    Kiitos, Jouko Miettinen, tärkeästä ja ajankohtaisesta kirjoituksesta. Järkyttävyys on siinä, että poliittinen valtaeliittimme vei Suomen euroon kansalaisia siitä nimenomaisesti kuulematta. (Ja toisin toimi tietysti Ruotsi, jota niin moni maassamme vihaa.) Tänään jopa jotkut uusliberalismille myönteiset äänet ovat myöntäneet Ruotsin onnistuneen Suomea paremmin omalla valuutalla.

    Miksei Suomi pärjäisi omalla markalla, kun kerran muut pohjoismaat pärjäävät omilla kruunuillaan?

    Muistaako joku, että ainakin vielä kuluvan vuoden peruskalenteri ilmoitti toukokuun 12. päivän muun ohella J. V. Snellmanin päiväksi? Entä muistaako joku, miten virallinen Suomi tuota suurmiestään sanottuna päivänä (kuluvana vuotena) muisti? Itse en muista. (Jos joku muistaa, ottaisin tiedon viettämistavasta kiinnostuneena tietooni.)

    Ihmettelen, jakaako koulu nykyisellään tietoa Snellmanista. Kerrotaanko, että hän oli suomalainen filosofi, kirjailija, journalisti ja valtiomies, joka vaikutti keskeisesti suomen kielen asemaan ja Suomen MARKAN käyttöönottoon. Kerrotaanko, että häntä ainakin EU- ja euroaikaan saakka pidettiin Suomen kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä? Vai tiedetäänkö tänään ainoastaan, että ”Fazer Leipomot ja Snellmanin Lihanjalostus käynnistävät street food -yhteistyön”.

    Nykyinen aika ei näytä olevan innostunut muistakaan entisistä suurmiehistään. Eipä ihme. Mannerheim teki osan sankariteoistaan aivan liian yli-ikäisenä (70+). Oli Talvisodan syttyessä 72-vuotias, Jatkosodan puhjetessa 74. Mikäli nuo rähäkät olisivat sattuneet 2000-luvulla, kyseinen gubbe olisi istutettu karanteeniin. – Hiukan sama kohtalo oli Paasikivellä, joka vielä 75-vuotiaana nostettiin Tasavallan presidentiksi! Can you imagine? Maaliskuussa 2020 hänetkin olisi ohjattu kiireimmiten karanteeniin, riskiryhmäläisenä.
    #
    Snellmanin mietteitä: ”Ja kun kansakunnalla on itsenäisyys, todellinen ja omalla voimalla hankittu eikä se ole lainattu, peräisin ulkoisista, kansakunnan kannalta satunnaisista olosuhteista, silloin kansakunnalla on myös voimaa vaikuttaa sivistyksellään itsenäisesti ihmiskuntaan.”

    ”Suomi ei voita mitään väkivallalla, sivistyksen voima on sen ainoa pelastus.”

  6. Jopas oli järkevä kirjoitus. Täydet pisteet. Sentään jotkut oivaltaa ja näkee missä menee hulluuden raja.
    Kyllä se niin on että sitä on turha odottaa poliitikoilta joiden päätehtäväksi näyttää kummallisesti muodostuneen oman kukkaron lihottaminen ja taistelu kansan viisautta ja valtaa vastaan.
    IPU on yksi niistä harvoista ellei ainoa puolue jossa järki vielä ohjaa.
    Kun perehtyy sen tavoiteohjelmaan niin ymmärtää miksi.

    Nyt Persut näennäis-oppositiona tukevat harjoitettua politiikkaa ja kusettavat maatamme pitäen sitä hallikais-huhtasaarimaisin ottein sionisti- muurarimafian velkaorja-kelkassa eivätkä tee mitään maamme itsenäisyyden ja tulevaisuuden hyväksi.
    https://www.ipu.fi/tavoiteohjelma

    ”Kun peliriippuvainen ei voi sanoa ei, hänet ohjataan hoitoon, mutta kun valtiojohto tekee saman, sitä sanotaan vastuunkannoksi. ”

  7. Presidenttiä myöten kaulaan asti korruption suossa: SDP, Keskusta, Kokoomus, Vihreät, Vasemmistoliitto, Ruotsalainen kansanpuolue jne. Ettekö uskalla ajatella ? Suomi on tällä hetkellä tuhoamisleiri. Maan hallitus toimii ruoska kädessä rangaistus yksikön päällystönä. EU- maatalouspolitiikka hoitaa sen, että kohta ei piikkilankojen sisällä riitä edes leipä.

  8. Kriisi ja jäsenvaltioiden velkaannuttaminen orjiksi olikin alkuperäinen tarkoitus, tilanne kuitenkin karkasi hallinnasta ja projektia johtaneet pankkimiehet eivät ymmärtäneet todellisesta elämästä tai ihmisten käyttäytymisestä kriisitilanteissa mitään. Omassa kuvitelmien kuplassa eläneet pankkimiehet kuvittelivat korjaavansa tilanteen rahanluonnilla ja näennäistoimenpiteillä, kun kaikki oli jo selvästi menetetty tuli Korona viirus apuun. Viiruksen aiheuttama poikkeustila peittäisi hyvin talouden romahduksen ja kaikki olisikin ns. ”viiruksen aiheuttamaa”, tietenkin vielä tuli tarve varmistaa EU:n jäsenvaltioiden orjuus ja se yritetään nyt toteuttaa yhteisillä tuilla Euroopan kriisialueille ja jopa EU:n ulkopuolelle. Tämä tarkoitti tietenkin rahan siirtämistä ulos uppoavasta unionista, sen ulkopuolisiin pankkeihin, jossa varat voisi vielä viime hetkellä konvertoida jonkinlaisella kurssilla toisiin valuuttoihin. Tämän tietenkin kerrottiin olevan apua Korona kriisin uhreille.
    Se, että Euroopan unionin pahiten velkaantuneet ja köyhät maat vaativat veloista yhteisiä, ei tietenkään yllätä, tosin perimmäinen tarkoitus on estää jonkin yksittäisen maan selviäminen veloista ja tämän tavoitteen taustalla on keskusjohto eikä suinkaan köyhät velkaantuneet maat.

  9. *******KAIKKIEN AIKOJEN SUURIN SUOMALAISTEN VERONMAKSAJIEN KUSETUS MENOSSA ?? ***********

    Mielivalta vallannut Suomen ? Eduskunta tekee mitä sitä huvittaa ?

    EVL lain mukaan tuki edellyttäisi ” tiukkaa talouskuria ”.

    Käsittääkseni sellaiset edellytykset ei nyt Italian kohdalta täyty. Suomalaisia veronmaksajia kusetetaan taas ? Ei edes ole MINKÄÄNLAISTA sopeutusohjelmaa olemassakaan, jota EVM laki vaatisi.

    HE 34/2012
    4.6 Riskien hallinta
    Velkakestävyysanalyysi ja ehdollisuus
    Ennen euroalueen valtiolle myönnettävää rahoitustukipäätöstä laaditaan IMF:n, Euroopan komission ja EKP:n yhteistyössä velkakestävyysanalyysi riskien hallitsemiseksi. Velkakestävyysanalyysin perusteella arvioidaan rahoitustukea hakevan valtion maksukykyä sovittavan sopeutusohjelman valossa. Tuensaajavaltioilta edellytetään rahoituksen ehtona myös tiukkaa talouskuria ja talouden tervehdyttämistä maksukyvyn vahvistamiseksi. Sopeutusohjelman toteutumista seurataan neljännesvuosittain ja tuen maksatus voidaan lopettaa, jos sovitut ehdot eivät täyty.

    https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2012/20120034#idp446823664

    Eurokriisivuosina luotua EVM:ää on aiemmin käytetty esimerkiksi Kreikan velkakriisin ratkomiseen ja tuolloin lainarahaan liitettiin tiukkoja ehtoja.

    Nyt EVM:n ehdollisuus on tarkoitus toteuttaa vain rajaamalla varojen käyttökohdetta. EVM:n luottoa saisi käyttää ehdoitta terveyskuluihin vedoten. Mahdollisen lainan suuruus on rajattu kahteen prosenttiin jäsenmaan bruttokansantuotteesta.

    Taloudesta vastaava komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis on kuvaillut lainaehtoja erittäin suotuisiksi. Hänen mukaansa näihin pandemialainoihin liittyvää seurantaa ja raportointia on myös virtaviivaistettu.

    EVM:n käytöstä sovittiin huhtikuussa osana yli 500 miljardin euron arvoista kriisipakettia.

    https://yle.fi/uutiset/3-11343748

  10. Laiva on uppoamassa…. olemme siirtyneet hengissäpysymis-kamppailuun, joten sillä mitään väliä ole kuinka paljon Suomi tai muutkaan valtiot parhaillaan velkaantuu. Ottakaa velkaa niin paljon kun sielu sietää, sitä ei kukaan kuitenkaan maksa pois ja vaikka maksaiskin – mitä se auttais? – mafia hallitsee ihmiskuntaa tiettyyn pisteeseen asti anyway.

    Tilanne olisi tietysti toinen, jos valtiot olisivat velkaa itselleen, mutta kun näin ei ole ja näennäisessä vallan kahvassa oleva lammaslauma hyväksyy, luo ja seuraa sokeudessaan ihmisiä orjuuttavia sopimuksia, lakeja ja asetuksia. Nyt jos koskaan Suomen valtiovallan pitäisi ottaa ohjakset omiin käsiin, mutta sitä ei tapahdu ja kohta, kun Pohjolan Kansa hätkähtää unestaan hereille – Sampo on jo ryöstetty ja osa siitä on uponnut meren aaltoihin.

    Kaikki ihmiset tulevat tipahtamaan samalle viivalle, se on luonnon laki ja sille ei mafiakaan voi yhtään mitään. Raha ja sitä kautta koko rahajärjestelmä on tietokoneella vilkkuvia nollia – huijaus – ja kiinteä omaisuus (valtakirjat) ovat suurimmalta osaltaan jo siirtyneet Kummisedän pankkiholveihin. Kummisetä ei kuitenkaan mitään omista, joten uusi – tietoisuuden kautta yhdistyvä ihmiskunta – tulee sanomaan hänelle ystävällisesti: kiitos tehokkaasta työstä ja näkemiin!

    Katsokaa EUn logoa: rakennus on juuri sellainen miksi se alunperin on suunniteltu, eli keskeneräinen. Tämä on ollut agenda alusta alkaen ja jokaisen kansallisvaltion korkein eliitti on ollut oman valtionsa upottamisessa mukana. Turha saviastian on silti syyttää itseään, koska vika (jos HELVETIN toimintaa viaksi voi kutsua) on savenvalajassa, eli tässä dualistisessa tietoisuuden hologrammissa missä elämme. Raamattu lupaa:

    ”Sillä katso, tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä käännän kansani Israelin ja Juudan kohtalon, sanoo Herra, ja palautan heidät maahan, jonka olen antanut heidän isillensä, ja he saavat periä sen.”
    Jeremia, 30:3 – Bíblia Católica Online

    Leia mais em: https://www.bibliacatolica.com.br/raamattu-ja-biblia/jeremia/30/

    VALOA KOHTI!

  11. Joseph Goebbels olisi aikanaan ollut kateellinen siitä propagandakoneistosta millä valtakoneisto on edistänyt EU:n unelmaansa.

    • EU on suoranainen maalaisjärjen jättiläinen verrattuna siihen, mitä koronatorjunnan nimissä maailmalla nyt tapahtuu. EU:n propagandakone on suoltanut typeryyksiä, mutta on ollut sittenkin vielä melko maltillista laatua. Koronan myötä on menossa maailmanlaajuinen kiihdytyskisa kohti uutta maailmanjärjestystä, missä kaikki luonnollisuus halutaan kumota päälaelleen. Ei edes EU ole ollut tarpeeksi fasistinen ja mielipuolinen uuden järjestyksen luojille. Kansallisvaltioiden ja perinteisten (legacy) elämänmuotojen tuhoajana se on ollut liian hidas ja kömpelö tarvitaan uusi vaihde päälle. Fasistinen globalismi on löytänyt valtioiden terveyslaitosten ja hallintojen kautta ohituskaistan, jota pitkin se voi muuttaa vallitsevaa järjestetystä paljon nopeammin ja kouriintuntuvammin kuin hidas ja kömpelö EU. Taustalla häärivät tietenkin maailmalaajuiset korporaatiot ja rahoituslaitokset sekä erinäiset globalistiset ajatuspajat Uusi sosiaalinen järjestys uusine seuranta- ja maksujärjestelmineen häämöttää jo nurkan takana. Visa on jo patentoinut uuden konseptin, jolla nykyiset fiat-valuutat voidaan korvat digitaalisella versiolla (digital fiat currency) . Talouden romahduttamisen taustalla on ilmeinen aikomus korvata kaikki kansalliset valuutat uudella maailmanvaluutalla, mikä edellyttänee myös poliittisia muutoksia kuten maailmankansalaisuuden konseptin läpiviemistä.

      http://appft1.uspto.gov/netacgi/nph-Parser?Sect1=PTO1&Sect2=HITOFF&d=PG01&p=1&u=/netahtml/PTO/srchnum.html&r=1&f=G&l=50&s1=20200151682.PGNR.

  12. Hyvästi paska euro, uusliberaalien kusetus ja lammastoimittelijoiden hysteerinen ”rauhan-projekti-EU:n” riemunkiljuntahintsuhyve, niin saatanan paska että jo naarattaa.

    Toivottavasti euron jälkeisen ajan uusliberaalit oppivat itkemään ja kauppakamarinulikat yökastelevat vuoteensa.

  13. Missä Euroopan unioni ja euro, siinä dilemma

    ”EU:n muuttaminen Maastrichtin sopimuksella kansalaisten mielipidettä kysymättä kaupallisesta ja taloudellisesta liittymästä poliittiseksi liitoksi ja keskitetysti johdetuksi liittovaltioksi on aikaansaanut luottamuspulan eliitin ja kansan välillä… ”
    – Ilkka Hakalehto teoksessa ’Itsenäisyys vaarassa: kamppailu Suomesta 1917 vallankumouksesta 1990-luvun eurohuumaan’

    ”Valtiollinen itsenäisyys merkitsi sitä, että Suomella oli sen jälkeen muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. – EU-Suomi ei täytä edellä mainittuja itsenäisen valtion tunnusmerkkejä. Valtiollisesta itsenäisyydestä luovuttiin v. 1995 alussa, kun Suomi liitettiin Euroopan unioniin.”
    – Antti Pesonen 1.1.2017
    #
    Toukokuun 18. päivänä (2020) Saksa ja Ranska ehdottivat uutta 500.000.000.000 euron elpymisrahastoa. (Rahasto myöntäisi lainojen lisäksi myös avustuksia.) Sen perustaminen nostanee Suomen tasavallan unionijäsenmaksuja melkoisesti.
    Elpymisrahaston lisäksi Suomen tasavalta on päättänyt osallistua hätärahoituksiin, joiden määrä saattaa kohota jopa satoihin miljardeihin euroja.
    Suomen tasavalta joutuu ottamaan rutkasti uutta velkaa torjuakseen koronaviruspandemiasta johtuvia talousvahinkoja.
    Suomen tasavalta osallistuu lisäksi moniin EU:n ja euroalueen yhteisiin hätärahoituksiin.

    Suunniteltu elpymisrahasto (500.000.000.000 euroa); Suomen tasavallan vastuun euromäärä ei ole tiedossa. (Rahoilla tuettaisiin esimerkiksi koronaviruksen runtelemia alueita ja aloja. Avustusrahoja ei tarvitsisi maksaa takaisin.)

    Mikäli elpymisrahaston koko olisi 500.000.000.000 euroa ja määrä kerättäisiin jäsenmaksuina, Suomen tasavallan osuus olisi arviolta 8.500.000.000 miljardia euroa.

    A-PU-VA! Miten käy niitten hävittäjäfyffien (10.000.000.000 euroa)?

    Odotettavissa on joka tapauksessa vaikeita poliittisia keskusteluja aiheesta niin Suomessa kuin muissakin EU:n niin sanotuissa nettomaksajamaissa. Elpymisrahaston perustaminen vaatii kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän.
    #
    Euroopan investointipankin yrityslainat (200.000.000.000 euroa); Suomen tasavallan vastuu arviolta 3.700.000.000 euroa

    Suomen tasavallan takausvaraus lainoitukseen on 371.000.000 euroa.
    #
    Sure-rahaston lainat (100.000.000.000 euroa); Suomen tasavallan vastuu arviolta
    1.700.000.000 euroa.

    KYLLÄ SE SIITÄ!

    Sure-rahasto on pderustettu työttömyysriskien lieventämiseksi. Rahaston myöntämät lainat ovat jäsenvaltioiden takaamia.
    #
    EVM:n hätälainat (240.000.000.000 euroa); Suomen tasavallan vastuu: enint.
    11.100.000.000 euroa.
    #
    Muutakin on mutta annetaan nyt jo olla à la ”enkä vielä kaikkea kertonut oo”.

  14. 500 miljardia komission ohjaamaa rahaa EU:lle ei tule lahjana. Siihen liittyy ehtoja, aivan kuten Kreikan kohdalla – vaatimuksia talouskurista. Tämä tarkoittaa yksityistämistä ja valtion vastuun vähentämistä suhteessa kansalaiseen. Uusliberalismi on EU: n virallinen linja. Kansallisvaltioiden määräysvallan vähentämisestä on kysymys eli vallankaappauksesta lääkärin, Bill Gatesin kaverin, Ursula von der Layenin johdolla.

    • Vanki nro X, globalistien toimintaa kaikki. Sanotaan että EU-maista ainoastaan Saksan ja Italian talous ovat niin vahvoja että pystyisivät selviämään ilman EU: ta.
      Suomen hallitus näyttäisi olevan traumatisoitunut koronan vuoksi ja saattaa jopa myöntyä viritettyyn ansaan.

      Saksassa Seehofer myöntää nyt julkisesti ” demonstroivien” ajavan revoluutiota ja uutta tasavaltaa, mikä pitää ottaa vakavasti. Olisiko tämä Merkelin ja Macronin 500 miljardinkin ( jota kukaan ei pysty takaisin maksamaan ) tarjous vain osoitus siitä, mitä globalistien ja NWO: n eteen ollaan valmiita tekemään. Saksassa nykyinen poliittinen johto on vaarassa joutua jopa tuomioistuinten eteen elleivät onnistu salaamaan kansalta BRiD : n oikeaa luonnetta.

      https://youtu.be/b4sgkGnoPpo

      On sillä sitten suuri tai pienempi merkitys että Suomi on liikeyritys, mutta asiaan pitäisi mielestäni selvyys!

  15. Tilanteemme on toivoton, koska päättäjämme ovat jo maansa myyneet moneen kertaan ja valtamedia pitää kansan onnellisen tietämättömanä kaikesta. Suomen kansa ei ole enää isäntä omassa talossaan vaan saatanan palvojien alistettu renki.
    Ostakaa mummon mökki ja kultaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here