Suomen pitkää YYA-kautta (1948–1992) on tavattu pitää aikana, jolloin Neuvostoliitto päätti kaikesta ja pakotti Suomen milloin mihinkin. Jätän tutkijoille ja asian paremmin tunteville tarkat johtopäätökset tuosta ajasta. Joka tapauksessa vuonna 1961 Suomi solmi Finefta-sopimuksen, joka avasi maallemme samat edut kuin EFTA-täysjäsenille. Vaikka tilanne oli hankala, Kekkonen pystyi saamaan aikaan järjestelyn, jossa idänkauppaan ei syntynyt häiriöitä ja sen jatkuvuus turvattiin.

Koska EU on tulliunioni ja sillä on yhteinen kauppapolitiikka, Suomella ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta neuvotella kauppasopimuksia itsenäisesti eri valtioiden tai järjestöjen kanssa. Suomi maksaa EU:n sisämarkkinoista kovan hinnan satojen miljoonien vuosittaisina nettojäsenmaksuina.

EFTA-jäsen Sveitsi ei ole tulliliitossa EU:n kanssa, on EU:n sisämarkkinoilla osittain kahdenvälisten sopimusten kautta eikä kuulu euroalueeseen. Norja taas on ETA-jäsen, Sveitsi ei. Kuten tiedämme, yksikään pohjoismaa ei kuulu euroon. Tanskalla on lisäksi opt-out: maa ei osallistu oikeus- ja sisäasioihin EU:ssa. Islanti veti EU-jäsenhakemuksensa pois elokuussa 2013, eikä asiaan olla palaamassa. Norja tuskin koskaan haluaa liittyä EU:hun. Nämä esimerkit osoittavat, miten myös Euroopassa erilaiset ratkaisut ovat mahdollisia, jos valtiot pitävät kiinni suvereniteetistaan oikealla hetkellä.

Suomen eurofederalistinen doktriini

Suomalainen EU-integraatiomyönteinen ajattelu on tällaisen toiminnan vastakohta. Siinä ei haeta oman valtiollisen edun maksimointia, vaan kyse on enemmänkin mielikuviin ja tunteisiin perustuvasta ajattelusta, eli siitä miltä jokin jonkun silmissä näyttää tai tuntuu. Lisäksi siihen liittyy vaihtoehdottomuus, josta lisää tuonnempana.

Tuorein esimerkki tästä saatiin, kun Suomi ei EU:n elvytyspakettia ja monivuotista rahoituskehystä (MFF) koskevissa neuvotteluissa asemoitunut muiden EU-pohjoismaiden kanssa vaatimaan tiukkaa taloudenpitoa. Pohjoismaiselle yhteistyöllekään ei ollut sijaa.

Tätä on perusteltu Saksan linjanmuutoksella, sillä Merkel ja Macron esittivät 19.5.2020 yhteisen näkemyksensä kriisipaketista. Jos asia on näin, Suomi tosiasiassa noudattaa Lipposen doktriinia, joka perustuu Saksan kantojen myötäilylle. Koska Ranskan ja Saksan tavoitteet ovat yhtäläiset, olisi nykyään syytä puhua eurofederalistisesta doktriinista. Diplomaattipiireissä tiedetään, että jaakonsaarelaiseen koulukuntaan kuuluva eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sdp) on haluttu vieras Ranskan ja Saksan suurlähetystöjen cocktail-tilaisuuksissa, joten kuunteleva, yhteistyöhaluinen ja ymmärtävä korva doktriinin edustajalle löytyy.

Kun Suomen linjaa vertaa muihin pohjoismaihin, herää kysymys, kuinka itsenäistä ja kansalliset etumme huomioon ottavaa tällainen politiikka on? Valtiovarainministeri Kulmuni (kesk) varoitti eduskunnan kyselytunnilla 28.5.2020 ”investointilamasta” ja muistutti Suomen vientivetoisuudesta. Samaa ”varoittelua” on kuultu myös elinkeinoelämän suunnasta. Tiukkaa taloudenpitoa korostavat  ja yhteisvastuuta vastustavat Ruotsi, Tanska, Itävalta ja Hollanti eivät näe asiaa samoin eivätkä ryhdy kannattamaan velansiirtounionia spekulatiivisilla vientinäkymillä.

Elinkeinoelämän, sosiaalidemokraattien, keskustan ja kokoomuksen näennäinen koronabondeja vastustava kantakin saa selityksensä: elvytysrahasto on käytännössä sama asia kuin koronabondit, vain eri nimellä.

Vaikka Italia oli helmikuussa 2020 Suomen 12. suurin ulkomaankauppakumppani, on Kulmunin kommentissa silti oma logiikkansa: Saksan teollisuuden alihankintaketjut ovat eteläisessä Euroopassa. Eurofederalistinen doktriini toteutuu käytännössä Saksan edun ajamisena.

Kaiken takana on tietenkin Venäjä

Asiaan liittyy muutakin kuin vain uusi doktriini. Kyse on myös turvallisuuspoliittisesta argumentaatiosta ja narratiivista. Suomen johto on viimeiset 25 vuotta korostanut ”yhtenäistä” EU:ta. Viesti on pysynyt samana, vaikka hallitukset ovat vaihtuneet. Silloinen komissaari Jyrki Katainen (kok) sanoi Ylen haastattelussa 24.6.2016, että

”Pienen maan kuten Suomen kannalta yhtenäinen Eurooppaa on turvallisempi vaihtoehto, koska pystyy vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin. Hajautetussa Euroopassa pieni maa on pieni ja suuri maa on suuri ja pienet maat joutuvat yleensä aina sopeutumaan suurempien tahtoon.”

Suomen asemoituminen Saksan ja Ranskan taakse EU:n elvytysrahastossa osoittaa juuri päinvastaista kuin mitä Katainen sanoo. Suomi nimenomaan ei halua vaikuttaa, toisin kuin Ruotsi, Tanska, Itävalta ja Hollanti. Sen sijaan Suomi ajaa kehitystä, joka nojaa Saksan ja Ranskan hegemoniaan. Muutoinhan Suomi olisi vaikuttamassa vaatien tiukasti kulukuria ja uhaten koko paketin kaatamisella.

Miksi näin? Kaiken takana on tietenkin Venäjä.

Talousvaliokunnan julkisessa kuulemisessa eduskunnassa (aiheesta ”EU:n toimet kriisissä ja kehityksen suunta”, 15.5.2020) tohtori Vesa Vihriälä totesi, ”ettei tarvitse suurta mielikuvitusta käyttää, kun keksii tilanteita, joissa me tarvitsemme muiden tukea.” Vihriälä ei kertonut millaisesta tuesta on kysymys, mutta tuskinpa ainakaan taloudellisesta tuesta Kreikalta, Italialta, Espanjalta tai Portugalilta Suomelle?

Tässä nähtiin kouluesimerkki tyypillisestä, Suomessa valtavirtaa olevasta eurofederalistisesta näkemyksestä, joka sisältää viittauksen Venäjän uhkaan. Annetaan ymmärtää, että jollemme suostu kaikkeen, jäämme ilman muiden tukea mahdollisessa kriisitilanteessa Venäjän kanssa. Kun huomioi eteläisen Euroopan maiden sotilaallisen suorituskyvyn, taloustilanteen ja kahdenväliset suhteet Venäjään, Vihriälän kommentti jää ontoksi, mutta palvelee täydellisesti käsitystä siitä, että EU:lla olisi jokin turvallisuuspoliittinen ulottuvuus tai että Suomelle kertyisi ”luottamuspääomaa” Brysselin pöytiin.

”Turpo-bloggari” Janne ”Rysky” Riiheläinen toistaa sanomalehti Karjalaisessa 28.5.2020 samaa koordinoitua viestiä: ”Käytännössä koko ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme perustuu EU-jäsenyydelle.” Lisäksi hän esittää Twitterissä 22.4.2020, että ”kysymys turvallisuudesta on ensisijaisesti poliittinen”, kun viitattiin eräiden EU-maiden haluun auttaa Suomea sotilaallisesti. Jos unohdetaan, että Riiheläisen käyttämä viittaus poliittiseen turvallisuuteen ei sisällä mitään konkretiaa, sulkee se joka tapauksessa pois sotilaallisen turvallisuuden.

Riiheläinen viittaa mielellään Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon vuodelta 2016. Selonteossa (s. 21) todetaan seuraavaa:

Euroopan unioni on Suomen arvoyhteisö. Suomen tavoitteena on EU:n lujittaminen jäsenvaltioiden yhteistyölle rakentuvana turvallisuusyhteisönä. Unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistaminen edistää Euroopan turvallisuutta ja vakautta ja lisää unionin vaikutusmahdollisuuksia. Suomi on aktiivinen, käytännönläheinen ja ratkaisuhakuinen jäsenvaltio. ”

Avoimeksi kysymykseksi naiivin sanahelinän keskellä jää, millaista turvaa tuo ”arvoyhteisö”, jonka antama turva on korkeintaan poliittista? Mikä on se konkreettinen turvaa tuova tekijä, joka tämän politiikan seurauksena syntyy? Mitä edes on ”poliittinen turvallisuus“?

Vastaus tähän kysymykseen on edelleen lisää sanahelinää. Mutta olennaista ei olekaan vastaus, vaan mielikuva.

Eurofederalistien narratiivi esittää tilanteen vaihtoehdottomana ja binäärisenä, kuten Riiheläinen juuri tekee. On olemassa joko ”Venäjän syli” tai EU-integraatio. Välimuotoja ei ole, sillä pienikin suverenistinen linjaus haittaisi EU-liittovaltiohanketta.

Miten tästä eteenpäin?

Eri lähteistä on kuitenkin havaittavissa, että usko erityisesti euroon on vähenemässä. Kristillisten, mutta myös isompien puolueiden toimijoiden epävirallisista keskusteluista kumpuaa vahva epäusko integraation syventämiseen ja euron selviämiseen.

Moni suomalainen toimija kuvittelee, että Joe Bidenin valinta palauttaisi tilanteen Obaman aikakaudelle. Niiden, jotka Bidenin voittoa toivovat, kannattaa olla varovaisia toiveissaan. Suurvaltasuhteiden eskalaatio on tuolloin todennäköisempi, varsinkin jos Biden toistaa Obaman sotaisat virheet. Libyassa ja Kosovossa on rutkasti potentiaalia uuteen selkkaukseen.

Suomi joutuu pian taas havaitsemaan, että Brysselin kaunopuheet eivät uudessa tilanteessa auta. Maamme rooli mahdollisessa kiristyvässä maailmantilanteessa voisi olla toimiminen isomman, kansainvälistä jännitystä lieventämään pyrkivän konferenssin isäntänä toistaen ETYKin kunniakasta perinnettä.

Puolustuskysymyksissä Suomi joutunee kompensoimaan F35-hävittäjävalinnan Ranskalle ja Saksalle hankkimalla ikääntyvän ilmavalvontakaluston tilalle näiden maiden tarjoamia välineitä. Suomen EU-uskovainen poliittinen eliitti joutunee myös uuteen akrobaattiseen tasapainoharjoitukseen, mikäli eurofederalistisen doktriinin takuutahojen, Saksan ja Ranskan, lähentyminen Venäjään jatkuu. On myös auki, miten Saksa tulee suhtautumaan amerikkalaisiin ydinaseisiin. Maassa nähtiin 14.5.2020 erikoinen näytelmä, kun Yhdysvaltain Saksan suurlähettiläs Richard Grenell kritisoi Saksan sosiaalidemokraatteja näiden ydinasekannoista.

Brexitin osalta lienee selvää, että Britannia solmii jo todennäköisesti valmiiksi salaa neuvotellut kauppasopimukset tämän vuoden aikana ainakin USAn, Kanadan ja Australian kanssa.

Esitänkin johtopäätöksinäni seuraavaa:

  1. Suomi on siirtynyt eurofederalistiseen doktriiniin, joka ohittaa myös pohjoismaisen ulottuvuuden.
  2. Suomi asemoi itsensä osaksi EU-liittovaltiota ja mikäli 2/3 enemmistö eduskunnassa tarvittaisiin joihinkin uusiin päätöksiin EU-asioissa, osa kokoomuksesta ”lipeää” ohjatusti ja sovitusti hallituksen taakse.
  3. Venäjän tuntemusta tulisi lisätä sekä kielen että kulttuurin osalta. ”Venäjä-kortti” lienee tulevaisuudessakin ase, jolla ihmisiä pelotellaan EU-integraatioprojektien taakse.
  4. Suurvaltasuhteiden eskalaatiopotentiaali on suuri. Suomi ottaa suuren riskin lukitessaan kantansa Saksan ja Ranskan kantoihin. Vuonna 1944 riitti yksi kirje Saksa-yhteistyöstä eroamiseen, nyt siitä tehdään mahdotonta.

Olli Kotro (ps) työskentelee europarlamentaarikko Laura Huhtasaaren avustajana Brysselissä. Kirjoitus edustaa kirjoittajan omaa näkemystä.

Artikkelikuva: Wallpaper Abyss

40 KOMMENTTIA

  1. ”Koska EU on tulliunioni ja sillä on yhteinen kauppapolitiikka, Suomella ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta neuvotella kauppasopimuksia itsenäisesti eri valtioiden tai järjestöjen kanssa. Suomi maksaa EU:n sisämarkkinoista kovan hinnan satojen miljoonien vuosittaisina nettojäsenmaksuina…”

    Hullummin kuin Suomi ei juurikaan olisi voinut toimia eikä merkkiäkään siitä ole näköpiirissä että asia olisi jotenkin kansalle tullut selväksi.
    Yleensä jostain totuudesta tietoiseksi tuleminen johtaa tekoihin mutta nyt roikutaan vain löysässä hirressä.
    Joutuu ihmettelemään miten maamme ylipäätään on joskus onnistunut itsenäistymään ja käymään sotia itsenäisyyden puolesta kun nyt ei enää tunnu millään olevan mitään väliä ja ollaan matkalla kohti perikatoa.

    ”Suomi asemoi itsensä osaksi EU-liittovaltiota ja mikäli 2/3 enemmistö eduskunnassa tarvittaisiin joihinkin uusiin päätöksiin EU-asioissa, osa kokoomuksesta ”lipeää” ohjatusti ja sovitusti hallituksen taakse.”

    Tuossa paljastuu se edustuksellisen demokratian piilofasistinen luonne josta olen monasti täällä kommenteissa puhunut: kansan reilu enemmistökään ei pääse vaikuttamaan oman maansa asioiden hoitoon.
    Eikö olisi jo aika herätä sellaisesta harhasta että olemme demokratia jossa kansa voi päättää omista asioistaan.

  2. ”Suomen pitkää YYA-kautta (1948–1992) on tavattu pitää aikana, jolloin Neuvostoliitto päätti kaikesta ja pakotti Suomen milloin mihinkin.”

    Näinhän ei todellakaan ollut Kekkosen aikaan, vaikka ehkä siltä näytti. YYA- vuosina maallamme oli vielä kippari joka luotsasi laivaa taitavasti karikkoisissa vesissä. Sen ansiosta meillä oli huomattavasti enemmän liikkumavaraa kuin nyt, kun tuntuu että sitä ei ole enää laisinkaan, seikka minkä tämäkin artikkeli tuo esiin.

    Muistelen -70 luvulta semmoistakin, että NL ehdotti jossain vaiheessa yhteisiä sotaharjoituksia, mutta ajatus torpattiin päättäväisesti maamme johdon taholta, ja juttu jäi siihen.

  3. Tietysti NL vaikutti Suomeen, kuten vastapelurinsa (esim. vientituotteiden rajoitukset), mutta tärkeää oli myös säilyttää maiden välisesti ns. hyvät suhteet. Se ei voinut liikaa painostaa Suomea, jonka suhdetta ”kommunistiseen” suurvaltaan pidettiin esimerkillisenä. Kun tiettyä rajaa ei ylitetty (mistä Kekkonen ja lopulta kaikki puolueet pitivät huolen), saimme ”kapitalistisena maana” suorastaan erityiskohtelun, mikä näkyi mm. kaupassa. YYA-sopimus (alun perin Mannerheimin idea) palveli myös Suomen etuja, se ei ollut vain ”Stalinin keino sitoa Suomi NL:oon”, jollaisena jotkut haluavat sitä nyt pitää.

    Ja tietysti NL toivoi Suomen siirtyvän joskus jonkinlaiseen neuvostojärjestelmään. Ainakin suunnitelmatalous oli vielä joskus 70-luvulla kova sana, jopa niin, että myös erään kokoomusjohtajan mielestä siihen aikanaan mennään. Mutta niin kuin aina: vallankumous meidän jälkeemme!

  4. Venäjäuhkan käyttö on mennyt aivan naurettavuuksiin kun Merkel on laittamassa sanktioita jostain 5 vuotta sitten tapahtuneesta hakkeroinnista joista ei yleensä ota Erkkikään selvää kuka niihin on syyllinen. Edellisvuotena kuitenkin paljastui että USAn NSA hakkeroi koko Saksan hallinnon tietoliikenteen Merkelin puheluita myöten.
    USAssa taas on demokraatit syyttäneen poliisin tekemän murhan aiheuttamien mellakoiden masinoinnista GRUn asiamiehiä niin että Trump on joutunut syytöksiä toppuuttelemaan ja.sanonut että demokraattien militantit on mellakoinnin takana.
    Joka tapauksessa Venäjäkorttia käytetään EUssa yhtäpaljon kuin USAssakin ja tietysti Suomi päpeltää EUn perseessä kiinni näine Venäjäuhkineen.
    EU on Suomen turvallisuudentakaajana yhtä huono kuin NATOkin olisi eikä Venjä uhkaa Suomea kohtaan ole kuin NATOn luomissa uhkakuvissa.
    Suomen EUssa olo saattaa kuitenkin rauhoittaa Venäjää siitä syystä ettei USA pääse liikaa mestaroimaan Suomessa mutta ei EU ole siihen kyennyt vastamaan vaan poliittinen NATOkätyrilauma Suomessa mahdollistaa USAn aseellisen toiminnan maassa entistä enemmän.
    EU on projekti isojen EUmaiden taloudellisten etujen ajamiseksi ja jäsenmaiden sitomiseksi EUn määräysvaltaan ja on käsittämätöntä että tätä ei muka poliittiset päättäjät ole ennen EUiin liittymistä tajunneet tai tajusivat ja eivät välittäneet.
    Suomi on päpeltänyt Saksan perässä koko 1900luvun alkupuolen ja nyt tekee taas sitä samaa ja vaikuttaa että siitä on katastrofliliset seuraukset kuin aiemminkin. Tämä johtuu EUn rajoittavasta vaikutuksesta Suomen käymään kauppaan ja oman rahan puutteesta sekä EUn yhteisvastuiden kasvamisesta jäsenmaidensa osalta.
    Nyt Suomen hallituksella on tiukka paikka että pystyyköö vastustamaan Saksan ja Ranskan oman etunsa mukaiasesti vaatimaa eurobondi rahoitusta EUmaille.
    Itsenäisenä maana ei tällaisia kysymyksiä tarvitsisi pohtia ja olisi muistakin EUn haitoista vapaa kuten eurosta. EUn Liittovaltioon Suomi tulee liittymään tämän kriisin jälkeen melko varmasti vaikka jotkut pelkäsi heikkopäähelgana NLoon liittämistä sotien jälkeisen ajan NLn hajoamiseen asti.

  5. EU:ssa sama tilanne kuin USAssa: ’olisi aika tehdä sitä ja tätä’ … mutta mitään ei kuitenkaan tehdä.
    Silicon Valley Has Effectively Banned the Freedom of Speech. It’s Time We Take It Back
    Robert Bridge
    https://www.strategic-culture.org/news/2020/05/31/silicon-valley-has-effectively-banned-the-freedom-speech-time-we-take-back/

    Kun EU on pakolla luotu organisaatio niin sen purkaminen vaatisi niiden voimien kaatamista jotka ovat tuon pakkovallan takana.
    Ilman kansojen ja niiden asukkaiden selkeää enemmistöä kaataminen ei ole mahdollista. Sellaista enemmistöä ei vielä ole ja edustuksellinen demokratia pitää huolen siitä ettei sitä synnykään, ei ainakaan sellaisena yhtenäisenä voimana että sillä olisi siihen tarvittava valta.
    Ja toiseksi sananvapauden tukahduttaminen pitää huolen siitä että aloitteet ja hankkeet vallassa olevan eu-eliitin kaatamiseksi ja korvaamiseksi todellista demokratiaa ajavilla voimilla luokitellaan jo EU:ssakin Usan malliin fasismiksi.
    Tilanne on kaiken kaikkiaan toivoton mitään muutosta ajatellen. Jokaisen jäsenvaltion hallinnon määrää Brysselin byrokratiakoneisto jonka armoilla eletään.
    https://national-justice.com/national-justice-exclusive-zionist-groups-plan-multi-front-assault-free-speech-over-zoom
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=207944

  6. Suomalaisille äänestäjille valehdeltiin että Suomi olisi hyväksynyt EVM apupaketin jo.

    Todellisuudessa sitä ei ole vieläkään hyväksytty.

    Valtiovarainministeri Kulmuni valehteli.

    YLE 8.5.2020:

    Euroryhmä on hyväksynyt kriisirahasto EVM:n käyttöön liittyvät yksityiskohdat.
    EVM:n käytöstä sovittiin huhtikuussa osana yli 500 miljardin euron arvoista kriisipakettia

    https://yle.fi/uutiset/3-11343748

    22.5.2020

    Mitä eduskunnassa tapahtui, kun Suomi päätyi valtiovarainministeri Katri Kulmunin johdolla hyväksymään Euroopan vakausmekanismin (EVM) lainojen ehdollisuudesta poikkeamisen, ihmettelevät valtiosäännön tuntijat
    Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Satu Hassi (vihr) sanoo Uudelle Suomelle, että hänen näkemyksensä mukaan Kulmuni ei ole kävellyt perustuslakivaliokunnan kantojen yli. Hassi sanoo myös, että EU-apupaketteja koskeva neuvotteluprosessi on vasta kesken ja eduskunta käsittelee asian ja antaa EU-tuelle mandaattinsa vasta sitten, kun koko kokonaisuus on selvillä.

    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomalaisprofessorit-ihmettelevat-vakava-ylilyonti-uusien-eu-tukien-hyvaksymisessa-katri-kulmuni-kaveli-perustuslakivaliokunnan-yli/90bfc2c4-011b-4ed0-92f4-d8b0b9110452

    Suomi hyväksyi toukokuussa muun euroryhmän mukana 540 miljardin euron koronapaketin. Sen myötä Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta jäsenmaat voivat saada hätälainaa koronaviruksen aiheuttamien terveydenhuoltomenojen kattamiseen.

    Lainan saamisen ehtona ei ole taloudellista ehdollisuutta, kuten aiemmin EVM-lainoissa on ollut.

    Myös valtiosääntöasiantuntija, Tampereen julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen on ihmetellyt Perustuslakiblogissa Kulmunin toimintaa.

    – Valtiovarainministeri Kulmuni käveli perustuslakivaliokunnan kantojen yli, Rautiainen katsoo.

    – Kun mikään, mitä koronatukipaketista on EU:n toimesta tiedotettu, ei viittaa lainojen ehdollisuuteen, on syytä ihmetellä, miten Suomen edustajat (eli ennen kaikkea valtiovarainministeri Kulmuni) ovat voineet olla noudattamatta oikeudellisesti ”ehdottomana pidettävää ohjetta valtioneuvoston toiminnalle”.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0381c6e3-d3d4-4a46-b472-cfa6cf7f8657

    • EUn päätökset sitovat jäsenmaan perustuslain vastaisuudesta huolimatta jäsenmaata.

      • Katsos alta Wienin sopimus.

        Yritä etsiä EVM sopimuksen tarkoitus alla olevasta Hallituksen esityksestä.

        Hallituksen esitys:
        4.6 Riskien hallinta
        Velkakestävyysanalyysi ja ehdollisuus
        Ennen euroalueen valtiolle myönnettävää rahoitustukipäätöstä laaditaan IMF:n, Euroopan komission ja EKP:n yhteistyössä velkakestävyysanalyysi riskien hallitsemiseksi. Velkakestävyysanalyysin perusteella arvioidaan rahoitustukea hakevan valtion maksukykyä sovittavan sopeutusohjelman valossa. Tuensaajavaltioilta edellytetään rahoituksen ehtona myös tiukkaa talouskuria ja talouden tervehdyttämistä maksukyvyn vahvistamiseksi. Sopeutusohjelman toteutumista seurataan neljännesvuosittain ja tuen maksatus voidaan lopettaa, jos sovitut ehdot eivät täyty.

        Wienin yleissopimusta sopimuksen tulkintaan.

        Sen mukaan:

        1. Valtiosopimusta on tulkittava vilpittömässä mielessä ja antamalla valtiosopimuksessa käytetyille sanonnoille niille kuuluvassa yhteydessä niiden tavallinen merkitys, sekä valtiosopimuksen tarkoituksen ja päämäärän valossa.

  7. Keskustelu EU-tuista on 7- vuotiaan tasolla

    1. On Suomi hölmöjen etu että kaikki hölmöjen rahat lahjoitetaan muille maille

    2. Hölmölän vienti lähtee vetämään, kun hölmöläisten rahat lahjoitetaan muille maille

    • Joo, onhan se aivan loogista, että jos lahjoittaa rahansa ja päätösvallan ulkomaille, palvelee EU-isäntiään kritiikittömästi ja elättää maahan tulevaa joutosakkia, niin kyllä talous lähtee nousuun (huom. sarkasmivaroitus).

  8. Perustuslakiuudistus vaatisi kiireellisenä 5/6. Eli Perussuomalaiset voisi estää perustuslakiuudistukset.

    Joten ainoa kysymys on että ketkä Persuista pettää tällä kertaa.

    • Eivät persut oikeastaan petä ketään. He ovat vain niin tyhmiä, että uskovat kaiken, mitä heille kerrotaan. Terroristi-kummitusjutut menivät läpi ja persut peloissaan äänestivät tiedustelulakipaketin läpi. Sama juttu covid-19-pelottelun kanssa. Ketkä pelästyivät eniten? Persut, jotka kaikkein äänekkäimmin vaativat rajuja erityistoimenpiteitä pöpön kurissapitämiseksi. Nyt persut itkevät, että Ruotsi teki kaiken väärin, vaikka maalla menee kaikin puolin hyvin. Siellä talous on suhteessa muihin maihin hyvässä kunnossa ja kuolemat rajoittuneet erityisryhmiin. Covid-19 ei sitten ollutkaan uhka terveille ihmisille?

      Persut ovat hyvä esimerkki siitä, mitä seuraa, kun nielee manipulaattoreiden valheet. Sen sopan saa sitten niellä viimeiseen pisaraan asti. Nyt persujen on mentävä EU:n kirjoituttaman käsikirjoituksen mukaan, missä lähes vaarattoman pöpön nimissä kiihdytetään liittovaltiokehitystä.

      Persukritiikissä on toki muistettava se, että eduskunnassa he ovat kaikista hulluista kenties vähiten hulluja. Yksittäiset persut ansaitsevat kiitosta, mutta suomalaisen politiikan perusperiaatteelle eli sille, että maa on ajopuu suurempien virtojen vietävänä, hekään eivät voi mitään.

  9. Suomi istui oivallisesti aidalla koko kylmänsodanajan.
    Kekkonen onnistui tasapainoilemaan Neuvostoliiton ja läntisen maailman voimaryhmien välillä.
    Suomettuneeksi aikakautta haukkuneet unohtavat sen että juuri yya vuosina Suomi teki sopimuksia myös läntisten taloudellisten organisaatioiden kanssa.

  10. Paasikiven ja Kekkosen jälkeen Suomella on ollut huono herraonni. Koiviston kovan markan politiikka ja konklaavi pankkien suosimisesta oikeudessa ajoivat yritykset konkurssi-ja itsemurha-aaltoihin. Lipposen ja Niinistön hallitus myi yritysten valat mitättömastä 5 %:n arvosta norjalaiselle perintäyritykselle, joka peri niitä 100 %:n arvosta kiskurikorkoineen ja perintäkuluineen vuosikymmeniä ja vieläkin !
    EU:hun mentiin Venäjällä peloittelemalla massiivisella mediavyörytyksellä. Markasta luovuttiin perustuslain vastaisesti Liipposen ja Niinistön toimesta. Nyt meitä rasittavat massiiviset velkavastuut ja lissää on tyulossa valtavasti. Näistä ei ole kerrottu kansalle selkokielellä.
    Suomen ”kruununjalokivet” on myyty halvalla viime vuosikymmeninä. Talouselämä ei ole enää omissa käsissämme, kuten Kekkosen aikana. OLemme ehkä maailman tyhmin ja ”onnellisin” kansa ?

  11. Itsenäisyys on pelottava ajatus. Suomen ”eliitti” on aina hakeutunut suurten kainaloon niiden apupojaksi. Ensin piti saada kunkku Saksasta ja nyt kumarretaan Saksan rautarouvaa. YYA-sopimuksella Stalin pakotti Suomen itsenäistymään mutta heti kun tästä päästiin mentiin taas alamaisiksi kaikkiin ytimiin.

    Russofobia on noussut kaiken kattavaksi, jonka varjolla päästään ruokkimaan USA:n aseteollisuuden pohjatonta rahannälkää. Mutta kuten jo Paasikivi saattoi todeta, paras ja edullisin puolustus on luottamuksellisissa naapurisuhteissa. Niiden vaalimisen sijasta tehdään kuitenkin juuri päinvastoin: Suomesta tehdään maalitaulua kuten Puolasta ja Norjasta. Tätä kehitystä ovat voimistaneet kaikki puolueet persuista vassareihin mutta erityisesti sen takana ovat olleet demarit ja kokkarit. Suomi on tällä hetkellä vailla isänmaallista puoluetta jolle maan etu olisi tärkein.

    Maailmantalouden painopiste on siirtymässä Aasiaan, ja nykykriisi vain jouduttaa tätä kehitystä. Eurofederalismi on heikossa hapessa ja Merkelin ja Macronin liitto ei kestä pidempään, koska Saksan ja Ranskan taloudet kulkevat eri tahtiin eikä eurosopu ole kestävällä pohjalla. Euroopan kansat eivät kannata federalismia ja vaikka heiltä ei kysyttäisikään, niin kehitys tulee pysähtymään. Ursula van der Leyen oli Saksan surkein ja vihatuin puolustusministeri aikoihin, henkilö jonka suusta tulee pelkkää ulkoa opittua fraasia. Ja hänet pantiin EU:n johtoon ! Nerokas siirto, ainakin jos haluaa EU:n alkavan hajota. Ja hajota sen pitäisi, ei siksi että eurooppalaista yhteityötä ei tarvittaisi, vaan siksi että yhteistyö on rakennettava kokonaan uudelta pohjalta vailla ylikansallista pakottamista ja epädemokraattisten elinten määräysvaltaa, joilta ei vaadita valvottua vastuuta päätöksistään.

  12. Gates on mm. nyt muiden miljardöörien kaltaisesti rikastunut äärimmäisesti nyt koronapandemian aikana, koska hän on putsannut pienempiä yrityksiä säätiöidensä kitaan.

    Tuonkaltainen toiminta on tuhokapitalismia parhaimmillaan ja kaikki te jotka tiedätte miten rahaa luodaan, eli velalla niin tiedätte varmaan, että tämä massatyöttömyys on jonkun asian luonnollinen seuraus ja se johtuu siitä, ettei synny enää uusia invesointeja niin paljon kuin aikaisemmin. Joten lainaa ei enää voida ottaa yhtä useammin ja valtion velkamäärä kasvaa.

    Eli aina joku uusi työntekijä menettää sen seurauksena jälleen työpaikkansa ja joutuu kortistoon.

    Keskuspankit BIS-Pankin johdolla kun johtaa tätä velkaorjuutta, jonka orjia olette kaikki te veronmaksajat. Teidän verorahoillanne turvataan ja maksetaan myös näiden pankkiirien jetset elintasot. Mutta nämä huijarit loivat aikanaan tämän talousjärjestelmän ja teollistumisen niin, että se on systeemi jossa hyötyjinä ovat vain nämä globalistisen järjestäytyneen rikollisuuden huipulla olevat tekijät. 

    Kun taas tämä köyhä veronmaksajien tuloluokka keskittyy vain tämän maailman rikkaimman eliitin sikailun kustantamiseen ja ei näiden pankkiirien jetset elintaso vielä mitään ole siihen verrattuna, että veronmaksajien rahoista maksetaan myös tämän pankkiirisukujen harjoittaman huumekaupan, asekaupan sekä ihmiskaupan ja lapsikaupan rahoitukset.

    Pelkästään YK:ssa työskentelee yli 3000 pedofiilia.

    Missään terveessä organisaatiossa tai järjestössä ei näy tällaisia lapsiinsekaantujia, mutta niistä YK on harvas poikkeus. Sitä yhdistää Vatikaanin kanssa tuo pedofilia ongelma, jota ei sieltä saada millään pois, koska se on levinnyt siellä aina kuin kulkutaudit tai rutto.

    Näille psykopaateille ei tulisi nyt antaa tuumaakaan periksi, sillä he ovat silminnähden erittäin kiihottuneita tästä koronahysterian luomasta ajasta, joka sallii heidän jo ottaa käyttöön järeämmät keinot alustaa Uusi Maailmanjärjestys ja UUSI NORMAALI.

    Toki eliitin fasismi ja totalitaristinen kontrolli on kiihottanut jo Vatikaania tuhansia vuosia sitten. Samasta maailmasta myös tämä lapsiinsekaantumisen kulttuuri tuotiin aina poliittiseen järjestelmään sisään ja tästä syystä meillä on myös Suomessa poliitikkojen pedofiilirinki, johon liittyvä Veijo Baltzarin poliisitutkinta mm. ei näytä etenevän mihinkään kuin tulevaan syyttämättäjättämispäätökseen.

    Siinä kun on sellainen pieni ongelma, että nämä Suomen nykyisetkin poliisipomot ja KRP: päällikkötason johtohenkilöitä ovat näissä pedoringeissä itse myös osin mukana, joten jos siellä on vasen jalka haudassa, niin eihän nyt pedofiilirinkiveljiä voi käräyttää ja siitä nämä poliisipäälliköt pitävät huolen, ettei kenenkään poliitikon poliittinen ura pääty edes tällaisen demareita kuohuttaneen pedofiilirinki skandaalin johdosta.

    • Uskomaton ja hirvittävä tosiasia on että koko läntinen sivilisaatio on ajautunut pääosin tällaisten raakalaisten ja ihmisyytensä kadottaneiden, eläimelliselle tasolle vajonneiden moraalittomien luonnevikaisten ja rikollisten globalistien miehittämäksi eikä silti näy mitään vahvempia merkkejä siitä että terveemmät voimat ottaisivat ohjat käsiinsä.
      Se että me olemme sitoneet oman maamme ja itsemme tällaiseen alamittaiseen ja kohti perikatoa etenevään mätänevään kulttuuriin jossa lapsetkaan eivät enää voi kasvaa rauhassa vaan ovat joidenkin pervertikkojen vapaata saalistusriistaa on enemmän kuin suuri ja käsittämätön häpeä sille eliitille jonka kansa sallii maatamme maatamme hallita.

    • ”[ett]ei synny enää uusia invesointeja niin paljon kuin aikaisemmin. Joten lainaa ei enää voida ottaa yhtä useammin ja valtion velkamäärä kasvaa.”

      Reaalitalouteen investoiminen ei kannata koska niiden, joilla on rahaa käyttää reaalitalouden tuotteita ja palveluja, määrä supistuu jatkuvasti.

  13. Merkel korosti hiljattain puheessaan maansa parlamentissa talouden uusiutumista digitalisaation ja ilmastonmuutokseen liittyvän biseneksen kautta. Samaa epähumaania ja todellisuudesta vieraannuttavaa virttä lauloivat Covid-19-tiedepaneelin jäsenet tänään, tosin tiimin johtaja Christina Salmivalli lateli uhkauksiaan näkymättömyydestä. Tärkein anti esittäjiensä mukaan olisi luottamus näihin tiimipäättäjiin, jotka saavat ohjeensa suoraan ulkomailta, Saksasta, EU:lta, Saksan entiseltä, erittäin Nato-myönteiseltä sotaministeriltä, von der Leyenilta ja niiden takaa USA:n rikkaimmilta. Verhotusti ilmaistiin, että keskustelu ei ole suotavaa ja että kritiikki Suomessa on yhteydessä ulkomaisiin tahoihin. Korostettiin, että Suomessa luotetaan eniten maailmassa päättäjiin — siis vahvistusta hölmöläisteorialle.
    Suomessa on jo ennen korona-kriisiä vaiettu vakavista ongelmista systemaattisesti. Työttömyydestä, nuorten mielenterveysongelmista ei ole haluttu keskustella, vaan lakaista maton alle. Tällainen politiikka ei nosta tietenkään minkäänlaista luottamusta.
    Kun nuoriso on riutunut eristyksissä ja lapset masentuneet kontaktien puutteeseen, niin virkamies vaan kehuu, että etäyhteydet ovat toimineet loistavasti. Ensi syksy hirvittää jo etukäteen: Suomen nuoret eivät ole mitään voikukkia, vaan ihmisiä. Henkihieveriin pelotellut, leikkausjonoissa riutuvat ja kuolevat kansalaiset eivät ole syyllisiä – kuten on harhauttaen tietoisesti väitetty – vaan harjoitetun politiikan uhreja. Isot leikkaussalit ovat olleet suljettuja eivätkä lääkärit ole kirjoittaneet uusia lähetteitä tämän olosuhteen tietäen.
    Pääasiallinen motiivi toimintaansa hallitusta edustaneella Tytti-Tuho-Tuppujärjellä lienee keskieurooppalainen imartelu, jolla p.fiilisporukat saavat tällaiset simpsakat naiset hyrisemään tyytyväisyydestä. Varmaan on Paavo Lipponenkin vielä juonessa mukana taustapiruna, koska määräyksiä on hänenkin toteltava viimeiseen hengenvetoon asti.

    • Ei millään haluaisi uskoa että nykyisin naisetkin ovat antaneet kaapata itsensä tuhon palvelijoiksi ja ovat mukana nwo-mafian hankkeita edistämässä.
      Kyse on naisellisuuden kadottamisesta ja korvautumisesta feminismillä joka tuhoaa perheen joka on yhteiskuntaa koossa pitävä perusrakenne.
      Yllättävän helposti naiset on saatu vieroitettua naisellisuudestaan ja alistettua mafian palvelijoiksi ja sen suunnitelmien tukijoiksi ja toteuttajiksi.

  14. Erinomaisia pohdiskeluja Vastavalkeassa. Jenkeissä Minnea-poliisi kuristi kansalaisen jonka seurauksena armottomia demografisia rähinöitä. Kukas torvi sanoikaan, että monikulttuurisuus on rikkautta. Tätä rikkautta kansallinen sekoomus haluaa väenväkisin ahneuksissaan tuoda tähän maahan. Muka työvoimaksi. (Köyhien kyykyttäminen on heidän ainoa tarkoitusperänsä.)
    Nyt kun Lähi-Idän rauhanprosessi edistyy huikeaa vauhtia (Kun leikataan vuosi 3421 tilanne on aivan sama.) herää kysymys, että minne sota sitten siirtyy. Epävalistunut arvaukseni on, että se on Minnesota.Läntisen arvoyhteisön kaksinaismoraali on käsittämätöntä. Agent Orange maa syyttää muita kemiallisista aseista. Oxygen Minnea please.
    Jukka ”Harley” Davidssonin striimi on katsomisen arvoinen.

  15. On melko lailla hämäävää kun puhutaan EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, koska sellaista ei ole.

    • Ei niin, mutta mantra kätkee taakseen EU:n varsinaisen ulkopolitiikan, joka pääosin on USA:n interventiopolitiikan jatke. Vähintäänkin se on EU:n suurten jäsenmaiden sanelemaa politiikkaa, jossa on vahva uuskolonialistinen suuntaus. Saksa on esim. Itä-Euroopassa löytänyt täsmälleen samat liittolaiset, jotka Adolf Hitlerillä oli: kroaatit ja länsi-ukranalaiset ym., ei mikään sattuma, näitä yhteyksiä on viljelty läpi vuosien.

      Lähi-Itä on hajoitettu ja Suomi tukee tätä tuhopolitiikkaa. Suomen päähuoli näinä päivinä on jihadistisotureiden vaimot ja lapset samalla kun varsinainen Syyria yritetään kaataa. Kun kaato ei ole onnistunut maa yritetään jakaa, kuten aikanaan Korea jaettiin ja Vietnam yritettiin jakaa kahtia. Niinpä ulkoministeri Haavisto puhui eilen kurdiviranomaisista joiden kanssa Suomi on neuvotellut. Syyria on kuitenkin edelleen YK:n täysvaltainen jäsenmaa, jonka viranomaiset ovat Syyrian viranomaisia. Mitään kurdiviranomaisia maassa ei ole. Suomi puoltaa myös Syyrian jälleenrakennuksen estämistä ja Syyrian kansan näännyttämistä nälkään sanktiopolitiikan voimin. Ja tässä asiassa voidaan todella puhua yhteisestä politiikasta, valitettavasti. Sanktiot vaativat nimittäin kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän. Suomella olisi veto-oikeus, jota se ei käytä. Kun Irakissa v. 1990 alkaen ainakin toista miljoonaa ihmistä arvioitiin kuolleen sanktioiden seurauksena, niin se ei vielä riitä. Sama politiikka kohdistuu nyt Suomen tuella muihin Lähi-Idän maihin mm. Syyriaan ja Jemeniin sekä Iraniin. Syyria näyttää kuitenkin nousevan jaloilleen. EU:n virallisten uutiskanavien kuvat tulevat poikkeuksetta Syyrian Idlibistä josta jopa USA:n hallinnon edustajat ovat sanoneet, että se on suurin terroristikeskittymä maapallolla. Mutta kansalaiskanavien kautta on mahdollista saada suoraa kuvaa Damaskoksesta ja Alepposta ja nähdä, että elämä on palannut kaduille ja kauppakujat ovat täynnä väkeä kun Suomestakin lähteneet jihadistisoturit on saatu häädettyä pois. Enää ei tarvitse pelätä kranaattien putoamista kouluihin ja kaduille. Syyrian mahdollisuudet toipua näyttävät selvästi paremmilta kuin esim. Irakin, johtuen nimenomaan siitä, että Syyria ei antautunut hyökkäyksen edessä. Toisin kun Irak, joka hajosi, ja jossa johto edelleen on USA:lle alistettu.

      • ”Syyrian mahdollisuudet toipua näyttävät selvästi paremmilta kuin esim. Irakin, johtuen nimenomaan siitä, että Syyria ei antautunut hyökkäyksen edessä. ”

        Erinomainen kommentti. Ja Assadin peräänantamattomuus aikaansai lopulta sen että venäläiset puuttuivat peliin, Iranin myötävaikutuksella. Kerrotaan että edesmennyt Iranin vallankumouskaartin komentaja Suleimani sai suostuteltua venäläiset kenraalit mukaan operaatioon. Suleimani kykeni esittämään venäläisille uskottavan sotilaallisen strategian silloisen aika epätoivoiselta vaikuttavan tilanteen pelastamiseksi.

  16. ”Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen.”
    (Suomen perustuslain – 731/1999 – 1. luvun (Valtiojärjestyksen perusteet) 1. pykälän (Valtiosääntö) 3. momentti)
    #
    EUROOPAN UNIONISTA TEHTY SOPIMUS (KONSOLIDOITU TOISINTO)
    tehty 13 päivänä joulukuuta 2007 – konsolidoitu toisinto (EUVL C 202, 7.6.2016 s. 13–46

    Mainitun sopimuksen (SEU) 2. luku (ERITYISMÄÄRÄYKSET YHTEISESTÄ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKASTA) sisältää 19 artiklaa (artiklat 23 – 41).

    24 artikla (aiempi SEU-sopimuksen 11 artikla):
    1. Unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan osa-alueet ja kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset, muun muassa asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen.
    Yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sovelletaan erityisiä sääntöjä ja menettelyjä. Eurooppa-neuvosto ja neuvosto määrittelevät ja toteuttavat sitä yksimielisesti, jollei perussopimuksissa toisin määrätä. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä ei voida antaa. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja jäsenvaltiot panevat yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöön perussopimusten mukaisesti. Perussopimuksissa määritellään Euroopan parlamentin ja komission erityisasema tällä alalla. Euroopan unionin tuomioistuimella ei ole näitä määräyksiä koskevaa toimivaltaa, lukuun ottamatta sen toimivaltaa valvoa tämän sopimuksen 40 artiklan noudattamista ja tutkia eräiden Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 275 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettujen päätösten laillisuus.
    2. Euroopan unioni harjoittaa, määrittelee ja toteuttaa ulkoisen toimintansa periaatteiden ja tavoitteiden puitteissa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka perustuu jäsenvaltioiden keskinäisen poliittisen yhteisvastuun kehittämiseen, yleistä etua koskevien kysymysten määrittämiseen ja jäsenvaltioiden toimien jatkuvaan lähentämiseen.
    3. Jäsenvaltiot tukevat aktiivisesti ja varauksettomasti unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa uskollisuuden ja keskinäisen yhteisvastuullisuuden hengessä ja kunnioittavat unionin toimintaa tällä alalla.
    Jäsenvaltiot toimivat yhdessä lujittaakseen ja kehittääkseen keskinäistä poliittista yhteisvastuullisuuttaan. Ne pidättyvät kaikista toimista, jotka ovat unionin etujen vastaisia tai jotka ovat omiaan haittaamaan sen tehokkuutta yhtenäisenä voimana kansainvälisissä suhteissa.
    Neuvosto ja korkea edustaja huolehtivat siitä, että näitä periaatteita noudatetaan.
    #
    Euroopan unionin (EU) yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) luotiin vuonna 1993 Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella (SEU). Tavoitteet: säilyttää rauha, vahvistaa kansainvälistä turvallisuutta, edistää kansainvälistä yhteistyötä sekä lujittaa ja tukea demokratiaa, oikeusvaltiota sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamista. – SEU-sopimuksella otettiin käyttöön niin kutsuttu kolmen pilarin järjestelmä, jossa YUTP muodosti toisen pilarin.

    Vuoden 1997 Amsterdamin sopimuksella perustettiin tehostettu päätöksentekoprosessi, johon kuuluivat rakentava äänestämästä pidättyminen ja määräenemmistöpäätökset. Joulukuussa 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto perusti YUTP:n korkean edustajan toimen. Vuoden 2003 Nizzan sopimuksella otettiin käyttöön muita päätöksentekoa keventäneitä muutoksia ja valtuutettiin neuvoston päätöksellä tammikuussa 2001 perustettu poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea huolehtimaan kriisinhallintaoperaatioiden poliittisesta valvonnasta ja strategisesta johdosta.

    Lissabonin sopimus tuli voimaan 1.1.2009, ja sillä unionista tehtiin oikeushenkilö ja sen ulkoinen toiminta sai institutionaalisen aseman. Lisäksi vuonna 1993 SEU-sopimuksella luotu unionin pilarirakenne jäi historiaan.

    Lissabonin sopimuksella luotiin uusia YUTP-toimijoita, muun ohessa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, joka on myös komission varapuheenjohtaja, ja Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja. Lisäksi sillä perustettiin Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH) ja vahvistettiin YUTP:n erottamattoman osan muodostavan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (YTPP) asemaa.

    YUTP:n oikeusperusta vahvistettiin SEU-sopimuksessa, ja sitä tarkistettiin Lissabonin sopimuksessa.

    SEU:n V osaston 21–46 artiklassa annetaan yleiset määräykset unionin ulkoisesta toiminnasta ja erityismääräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) viidennen osan 205–222 artiklassa määrätään unionin ulkoisesta toiminnasta. Lisäksi sovelletaan seitsemännen osan 346 ja 347 artiklan määräyksiä.

    Korkea edustaja esitteli 28. kesäkuuta 2016 EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian Eurooppa-neuvostolle. EU:n globaalistrategiassa painotetaan turvallisuutta, tavoitellaan strategista autonomiaa ja suhtaudutaan periaatteellisesti mutta samalla pragmaattisesti Euroopan ympäristöön, ja näin se edustaa merkittävää ajattelutavan muutosta vuoden 2003 Euroopan turvallisuusstrategiaan verrattuna.

    EU:n globaalistrategiassa on määritelty viisi painopistettä EU:n ulkopolitiikalle:
    (1) unionimme turvallisuus, (2) valtioiden ja yhteiskuntien selviytymiskyky itäisessä ja eteläisessä naapurustossamme, (3) yhdennetty lähestymistapa konflikteihin, (4) yhteistyössä toimivat alueelliset järjestelmät ja (5) globaali hallinta 2000-luvulla.

    Uuden strategian toteuttamiseksi EU tarkistaa nykyisiä alakohtaisia strategioita sekä laatii ja panee täytäntöön uusia alakohtaisia tai maantieteellisiä strategioita asetettujen painopisteiden mukaisesti. Näihin kuuluu alakohtainen strategia, jossa täsmennetään tavoitteiden, tehtävien, vaatimusten ja valmiusprioriteettien taso siviili- ja sotilastoimissa.

    EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian puolustus- ja turvallisuuskysymyksiä koskevan vision toteuttamiseksi korkea edustaja esitti marraskuussa 2016 ulkoasiainneuvostolle YTPP:n täytäntöönpanosuunnitelman, jossa määriteltiin kolme prioriteettia: (1) ulkoisiin konflikteihin ja kriiseihin vastaaminen, (2) kumppanien valmiuksien kehittäminen ja (3) unionin ja sen kansalaisten suojelu.

    Suunnitelmassa esitettiin 13 ehdotusta, jotka koskevat turvallisuutta ja puolustusta. Näihin kuuluvat puolustuksen koordinoitu vuotuinen tarkastelu (CARD), EU:n nopean toiminnan valmiuksien parantaminen (myös EU:n taisteluosastoja käyttämällä) ja uusi pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) niille jäsenvaltioille, jotka haluavat sitoutua tiiviimmin puolustukseen. Neuvosto hyväksyi 6.3.2018 etenemissuunnitelman PRY-yhteistyön täytäntöönpanoa varten. Tällä hetkellä PRY-yhteistyön puitteissa kehitetään 34 hanketta, joihin osallistuu 25 jäsenvaltiota.

    Tukeakseen EU:n puolustusteollisuuden kilpailukykyä ja innovointikapasiteettia komissio perusti elokuussa 2018 Euroopan puolustusteollisen kehittämisohjelman (EDIDP). Toukokuussa 2019 se esitti yhdessä ulkosuhdehallinnon kanssa yhteisen toimintasuunnitelman YTPP-siviilialan sopimuksen täytäntöönpanon helpottamiseksi. EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian tilasta kesäkuussa 2019 antamissaan päätelmissä neuvosto suositteli Euroopan puolustusrahaston täysimääräistä täytäntöönpanoa, mikä vahvistaisi EU:n puolustusteollisuutta ja -teknologiaa.

    Ulkosuhdehallinto julkaisi lokakuussa 2019 EU:n globaalistrategian kolmantena vuosipäivänä raportin sen täytäntöönpanosta. Raportissa korostettiin muun muassa EU:n edistymistä sotilaallisen liikkuvuuden esteiden poistamisessa sekä EU:n ja Naton yhteistyön merkitystä turvallisuuden ja puolustuksen alalla. Lokakuussa 2019 pitämässään puheessa korkea edustaja Federica Mogherini totesi, että strateginen riippumattomuus ja yhteistyö kumppaneidemme kanssa – alkaen Natosta – ovat saman kolikon kaksi puolta, ja selitti, että EU:n kumppanuus Naton kanssa on olennaisen tärkeää EU:n ”riippumatonta yhteistyötä” korostavan toimintatavan toimivuuden kannalta.

    Vuoden 2018 lopussa parlamentti hyväksyi mietinnön vuosittaisesta kertomuksesta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöönpanosta. Jäsenet toistivat olevansa vakuuttuneita siitä, että EU:n haasteet voidaan ratkaista vain yhdessä ja he vaativat aidosti yhteistä EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka perustuu strategiseen autonomiaan ja sen integrointiin teollisuuden ja toiminnan aloille, myös valmiuksien osalta. Mietinnössä suositeltiin muun muassa, että EU:n sisäistä kykyä sietää ulkopuolista häirintää on parannettava ja on perustettava yhteinen strategia kansainvälisten kumppanien kanssa; on panostettava vakauden ja hyvinvoinnin vakiinnuttamiseen Länsi-Balkanilla; on luotava vieläkin tiiviimpiä suhteita itäisen kumppanuuden maihin lujittamalla taloudellisia siteitä sekä edistettävä taloudellista ja sosiaalista kehitystä eteläisen Välimeren alueella ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Mietinnössä tunnustettiin myös pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) ja puolustuksen koordinoidun vuotuisen tarkastelun (CARD) perustamisen myönteiset vaikutukset puolustusyhteistyöhön.

    • Vuonna 2011:

      […] Lähi -Idän tilanne kärjistyy nopeasti. Euroopan Unioni ja Yhdysvallat harkitsevat laajoja lisätoimia Syyriaa sekä Irania vastaan. Lisätoimet käsittävät muun muassa Iranin keskuspankin muissa maissa olevien varojen jäädyttämisen sekä öljynvientikiellon, kertovat DPA, Reuters ja Haaretz. […]

      Korkea -arvoinen amerikkalainen sotilasviranomainen kertoi uutistoimisto Reuters´ille ettei ”ole niinkään varmaa, että Israel ilmoittaisi YK:lle ennakkoon jos se päättäisi iskeä Iraniin.” […]

      Yhdysvaltain senaatissa demokraatit ja republikaanit ovat päässeet yksimielisyyteen ja antaneet lakiesityksen Iranin keskuspankin varojen jäädyttämisestä, syynä ´vakavat huolet pankin mahdollisesti harjoittamasta rahanpesusta´.

      Iranin keskuspankkia terroristipankiksi nimittänyt hallitus on tyytyväinen, kertoo The Cable.

      Ne, joilla on rahoja salaisilla tileillä tai veroparatiiseissa, voivat olla huoletta.

      Senaatti ei suunnittele iskuja esimerkiksi Bahamasaarilla, Panamalla tai Euroopassa kanaalisaarilla, Liechtensteinissa, Sveitsissä ja muissa Euroopan maissa todistettavasti harjoitettua rahanpesua vastaan. Rauhassa saavat olla myös Yhdysvaltain kotoiset rahanpesua harjoittaneet pankit. Bloomberg Markets Magazinen mukaan Wachovia kärähti rahanpesuoperaatiosta, jossa se oli pessyt 378 miljardin dollarin (as $378 billion) edestä meksikolaisten huumekartellien rahaa.

      Karriääridiplomaatti, Intian entinen suurlähettiläs M K Bhadrakumar,jonka asemapaikkoina oli muun muassa Neuvostoliitto, Etelä -Korea, Sri Lanka, Saksa, Afganistan, Uzbekistan, Kuwait ja Turkki on antanut lausunnon.

      Bhadrakumarin mukaan Turkki siirtää länsiliittolaistensa kanssa kouluttamiaan libyalaisia joukkoja Syyriaan. Joukot koulutetttiin alunperin Libyan hallitsijan Muammar Gaddafin kaatamiseksi, mutta nyt niille on uusi tehtävä.

      Daily Telegraph´in mukaan Istanbulissa pidettiin salaisia kokouksia, jossa Turkin ja Syyrian opposition edustajat sekä libyalaiset ´vapaaehtoiset´ tapasivat.

      Laajamittainen aseiden salakuljetus Turkista ja Jordaniasta Syyriaan on ollut käynnissä jo kuukausia, Bhadrakumar sanoo: ”Tarkoitus on luoda siviilisodan olosuhteet Syyriaan. ´Vapaaehtoiset´ on tarkoitus esitellä Syyrialle piakkoin.”

      Turkki ja länsimaat ovat epätoivoisia, ja niillä on kova tarve luoda myytti ´syyrialaisesta vastarintaliikkeestä´ jota ilman niiden omat röyhkeät aggressiot tulevat päivänvaloon, Bhadrakumar toteaa. […]

      Yhdysvaltain varapresidentti Joe Bidenin vierailu Ankaraan on varma merkki siitä, että Yhdysvallat viestii Turkille tien Syyriaan olevan vapaa, sanoo Bhadrakumar, samoin on se, että Jordanian kuningas Abdullah, vierailee Israelissa. Kuningas Abdullah on Saudi -Arabian ´takaportti´ Israelille ja läntisten tiedustelupalvelujen alueellinen yhteyshenkilö.

      Turkin ulkoministeri Ahmet Davitoglu on jo ilmoittanut Turkin hyökkäävän Syyriaan heti saatuaan länsimailta luvan. Lausuntonsa Davitoglu antoi Euroopan Unionin ulkoministerien ja Arabiliiton (lue: Saudi -Arabian ja Qatarin edustajien) yhteisessä kokouksessa. […]

      Mielikuva demokratiaa vaativista syyrialaisista on täysin väärä, kyseessä on lännen ja muutamien arabivaltojen sekä Turkin käynnistämä sodan alkuvalmistelu, muuta ei kannata luullakaan, [Peter] Lee toteaa.

      Turkkilainen Millyet -päivälehti raportoi Ranskan lähettäneen sotilaskouluttajia Turkkiin ja Libanoniin valmentamaan niin kutsuttua Syyrian vapautusarmeijaa.

      Artikkelin mukaan Ranska, Iso -Britannia sekä Turkki ovat päässeet sopimukseen aseiden toimittamisesta Syyriaan, ja että kaikki kolme ovat informoineet Yhdysvaltoja aikeistaan kouluttaa ja aseistaa Syyrian oppositiota. […]

      Libyan lännen paikalleen istuttama ´kapinallishallitus´on jo tunnustanut Syyrian ´kapinallishallituksen´lailliseksi Syyrian hallitsijaksi.

      Daily Telegraph vahvistaa. […]

      Nyky -Afrikan johto on valitettavasti muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta nostettu paikalleen valkoisten toimesta. […]

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/riikkasoyring/90257-kohteena-iran-ja-syyria/

      ——————–

      Mistä johtunee, mutta useimmissa EU-maissa ulkoisen häirinnän koetaan tulevan Brysselistä 😀

  17. Väitetään, että Israel saa pomittaa Syyriaa kerran viikossa sen jälkeen, kun Netanjahu osallistui Putinin kanssa voitonpäivän paraatiin viime vuonna 9.5.2019. Macronin piti osallistua tänä vuonna.

    • Menkääs kaikki paikallaolijat tsekkaamaan tuo ylläoleva linkki. Aivan tolkuttoman hyvä ja hauska. Ja viitoittaako se tietä ulos tästä nykyisestä hulluudesta? Joku sano että ”totuus on tekevä teidät vapaaksi.”

      • https://www.youtube.com/watch?v=gy1jCdoPwHM

        Hauska se on tämäkin tuore video, ja siinä on Emmanuel Macron sivupääosassa. Ghanan presidentti Nana Akufo-Addo puhuu ja Macron vääntelee naamaansa koska sanoma ei selvästikään ole mitä odotettiin. Addo laittaa Macronin haavin auki sanoessaan, että Ghanan sen paremmin kuin muunkan Afrikan ei pidä turvata Ranskan tai EU:n apuun ja almuihin. Afrikka on rikas manner jonka pitää nousta omille jaloilleen ja se voi myös näin tehdä. Afrikkalaisnuoret eivät purjehdi Eurooppaan koska haluavat vaan koska omat maat eivät ole tarjonneet tulevaisuusnäkymiä. Tämän on muututtava ja se tulee tapahtumaan, että Afrikan maat saavuttavat oikean itsenäisyyden muodollisen sijaan. Ranska kun on kyennyt ylläpitämään ylivaltaansa kahdella laajalla afrikkalaisalueella mm. hallitsemalla niiden pankkijärjestelmiä siirtomaafrangin avulla, joka on sidottuna euron arvoon ja Ranskan keskuspankin määräysvallassa.

        • Ghanan presidentin VISIO on hyvä: Afrikka afrikkalaisille, rakennetaan yhteiskunta joka osallistaa jne.

          KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS -suunnitelmalla siihenn visioon ei päästä. https://www.mofep.gov.gh/sites/default/files/budget-statements/2020-Budget-Statement-and-Economic-Policy_v3.pdf

          — avataan markkinat monikansallisille yrityksille

          — luovutetaan maa-alueita öljy-, kaasu- ja kaivosteollisuuden lisäämiseen (”Energy Sector Recovery Programme (ESRP), a roadmap jointly developed by the Government of Ghana and the World Bank”)

          — luovutetaan maa-alueita ylikansalliselle pääomalle vientituotantoa varten: tehotuotantoa ja yhden lajin viljelyä > tuhohyönteissyötti, katoarka
          (”We will aggressively go after Foreign Direct Investment (FDI)” ”to provide coordinated policy guidance and support to the FDI drive”, ”to become the number one destination for FDI flows in the medium to long term” to fulfil ”ambition of making Ghana the Gateway to Business in West Africa”)

          Luovutettavilla maa-alueilla asuu ihmisiä. Joutuvat väistymään.

          ——
          Menin alunperin itsekin mukaan Ghanan pressan visioon — ja visio on hyvä. Toisaalla käydyn keskustelun tuloksena ilmeni, että tapa jolla itsenäiseen, riippumattomaan Ghanaan pyritään, on sitä samaa vanhaa IMF:n lainaehtoa, Maailmanpankkia ja markkinataloutta.

    • Että tosiaankin on kysymys viher-KOMMUNISTI-hallituksesta:

      ”Lähes samalla kellonlyömällä tiistaina 2.6.2020 kolmen hallituspuolueen nuorisojärjestöt: vihreät, vasemmisto ja demarit, ryhtyivät ministeri Li Anderssonin johdolla poliittiseen kampanjaan, jotta Yhdysvalloissa nähdyt rotumellakat syttyisivät myös Suomessa.

      Logona poliittisiin rotumielenosoituksiin ryhtymiselle ja niiden tukemiselle ns. ”mustien puolesta” on äärivasemmistolainen sekä ylikansallisten NGO-kansalaisliikkeiden toiminnasta laajasti tutuksi tullut NYRKKITUNNUS, jota anarkistit käyttävät yleisesti eri maissa. Ryhtyminen Suomessa alkaa sosiaalisessa mediassa tänään tiistaina:…

      Muistutettakoon, että äärivasemmistolainen ANTIFA-liike on menossa Yhdysvalloissa kiellettyjen terroristijärjestöjen listalle presidentti Donald Trumpin esityksestä, koska USA:n viranomaiset ovat havainneet kautta Yhdysvaltojen levinneiden ja massiivista tuhoa aiheuttaneiden väkivaltaisten rotumellakoiden olevan mm. pankkiiri George Soroksen rahoittaman NGO-järjestötoiminnan tulosta…”

      https://mvlehti.net/2020/06/02/hallituspuolueiden-nuorisojarjestot-lietsovat-rotumellakoita-osoitamme-tukemme-protesteille-suomessa/

      Juha Ahvio NYRKKITUNNUKSESTA ja Sanna Marinista:

      ”Nyrkkitervehdys oli leimallisesti Saksan kommunistisen puolueen 1920-luvulla perustetun Rotfrontkämpferbund-taisteluorganisaation eli Rotfrontin, Punarintaman, julkisena tunnuksena ja tervehdystapana. Saksan 1920–30-lukujen kommunistisen Punarintaman suora perillinen on meidän päiviemme Antifa, jonka keskuudessa perinteinen kommunistinen nyrkkitervehdys on käytössä.

      Tätä historiallista kommunistista taustaa vasten tarkasteltuna on hätkähdyttävää lukea SDP:n nyt virkaa tekevää puheenjohtajaa Sanna Marinia käsittelevää Helsingin Sanomien artikkelia 26.1.2019. Hätkähdyttäväksi artikkelia ei tee sen sanallinen sisältö, vaan artikkelin yhteydessä oleva kuva SDP:n vuoden 2017 puoluekokouksesta. Kuvassa SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm ja puheenjohtajistoon lukeutuva Sanna Marin tekevät valituksi tulonsa kunniaksi kommunistisen nyrkkitervehdyksen.

      Siis demarijohtajat tekevät puoluekokouksessaan täysin julkisesti kommunistisen Rotfront-nyrkkitervehdyksen!

      Hesarin artikkelissa Sanna Marin sanoo edustavansa ”tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia”. Mutta Marin ei joko tiedä, muista tai ei välitä siitä, että nämä iskusanat kuten myös ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo” ovat historiallisesti tarkasteltuina erittäin verisiä ja väkivaltaisia iskusanoja, aina Ranskan suuresta jakobiinivallankumouksesta alkaen, kuten perustelen kirjoituksessani 16.2.2018 Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin.

      Erityisen verisiä ja väkivaltaisia iskusanoja edellä mainitut ovat silloin, kun ne Marinin tapaan liitetään kommunistisen nyrkkitervehdyksen tekemiseen.”

      Koko artikkeli: https://www.oikeamedia.com/o1-97606

      Milloinkahan noiden vasemmalla olevien enemmän tai vähemmän piilokommunistipuolueiden nuorisojärjestöt alkavat puuhata täysveristä kommunistista vallankumousta Suomeen ja rupeavat synnyttämään Suomen ”Demokraattista” Tasavaltaa aidon DDR-mallin mukaisesti?

      • Ovat puuhaamassa, ainakin mielikuvituksesaan sitä sekä täällä, että facessa ym. sosiaalisissa medioissa!

  18. Näistä ei ’hesarimedia’ kerro…
    Pro-BLM (Black Life Matters) Demonstrations Sweep Across Europe
    We’re all living in Amerikwa
    GUILLAUME DUROCHER • JUNE 3, 2020

    In the great capitals of Western Europe, thousands of people have been protesting against the death of George Floyd and in support of the Black Lives Matter movement.

    Démocratie Participative (DP), the premier French-language racial nationalist news site, wrote extensively on the Americanization of French life:

    France is like Puerto Rico: an American state which has not been officially annexed. We only have the right to have a president and the semblance of an army. For the rest, we are only a U.S. colony, minus the first and second amendments. For that alone, I’d much prefer that the United States annex us officially. Otherwise, we have the same Negroid settlement as America, with Islam on top. We have Netflix and Beyoncé. We have Afro-Maghrebi gangs and drug trafficking. We have Negro sportsmen pushing for racial war and delusional Negresses who think that Wakanda really existed.

    …DP also analyzed the differences between the United States and France:

    The difference between the United States and France is that there are in America tens of millions of armed or even super-armed Whites who not only are ready to defend their families and their neighborhoods but also perfectly understand the racial question.
    **___Ero Yhdysvaltojen ja Ranskan välillä on se, että Amerikassa on kymmeniä miljoonia aseistettuja tai jopa super-aseistettuja valkoisia, jotka ovat paitsi valmiita puolustamaan perheitään ja lähiöitään, mutta myös ymmärtämään täydellisesti rotukysymyksen.

    The French by contrast are disarmed and welfare-assisted bovines who are convinced that the races do not exist and admire a national team made up of Bantus. What will happen is beyond what these small-brains, drowned in rap and pathological Negrophilia, can understand.
    **___Sen sijaan ranskalaiset ovat aseistamattomia ja hyvinvointia avustavia typeryksiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä, ettei rotuja ole olemassa,… Mitä tapahtuu, on enemmän kuin mitä nämä pienet räppiin ja patologiseen negrophiliaan hukkuneet aivot voivat ymmärtää.

    Within a few years, when there will be 20 or 25 million of these wild beasts on French soil, the time will come when, with out warning, the insurrection will explode everywhere. The French, dolts as they are, will fall like flies, having not understood that as Whites they are eligible for genocide….
    **___Muutaman vuoden kuluessa, kun näitä villieläimiä on Ranskan maaperällä 20 tai 25 miljoonaa, tulee aika, jolloin kapina räjähtää kaikkialla ilman varoitusta. Ranskalaiset, idiootteja kuin vat, putoavat kuin kärpäset, kun eivät ole ymmärtäneet, että valkoisina ovat sopivia kansanmurhaan.

    You get the idea.

    Personally, I don’t think an apocalyptic race war is on the cards in Europe for some time. Whites still form a supermajority and I am reasonably confident of the West-European welfare state’s ability to keep people largely docile. That said, the demographics will change over the years and DP is right to emphasize the basically naïve and defenseless character of the average European.
    **___Henkilökohtaisesti en usko, että apokalyptinen rotusotaa on käyty Euroopassa jo jonkin aikaa. Valkoiset muodostavat edelleen supermajoriteetin, ja olen aika varma Länsi-Euroopan hyvinvointivaltion kyvystä pitää ihmiset suurelta osin hiljaisina… Väestörakenne muuttuu kuitenkin vuosien mittaan, ja DP on oikeassa korostaessaan keskimääräisen eurooppalaisen periaatteessa naiivia ja puolustuskyvytöntä luonnetta.

    DP is by the way a quite self-conscious imitation of Andrew Anglin’s The Daily Stormer, thus being a marker of the Americanization of French nationalism itself.
    **___DP on muuten melko itse-tietoinen Andrew Anglinin The Daily Stormer -jäljitelmä, mikä on sekin jo merkki itse ranskalaisen nationalismin amerikkalaistumisesta.

    https://www.unz.com/gdurocher/pro-blm-demonstrations-sweep-across-europe/

    • USAn hajoaminen on jo alkanut ja kun EU kulkee sen talutusnuorassa niin perässä tullaan…
      The Systemic Collapse of the US Society Has Begun
      THE SAKER • JUNE 4, 2020
      I have lived in the United States for a total of 24 years and I have witnessed many crises over this long period, but what is taking place today is truly unique and much more serious than any previous crisis I can recall. And to explain my point, I would like to begin by saying what I believe the riots we are seeing taking place in hundreds of US cities are not about. They are not about:

      Racism or “White privilege”
      Police violence
      Social alienation and despair
      Poverty
      Trump
      The liberals pouring fuel on social fires
      The infighting of the US elites/deep state
      They are not about any of these because they encompass all of these issues, and more.

      … what we are seeing today is a systemic collapse of the US society. That is not to say that the US will disappear, not at all. But just like it took the Soviet Union a decade or more to fully collapse (roughly from 1983-1993), it will take the US many years to fully crash.
      And just like a New Russia eventually began taking form in 1999, there will be a New US coming out of the current collapse. Total and final collapses are very rare, mostly they just initiate a lengthy and potentially very dangerous transformation process, the outcome of which is almost impossible to predict.

      However, just as the Russian people had to stop kidding themselves with silly dreams about “democracy” and had to tackle the real problems of Russia, so will the people of the US have to find the courage to deal with their real problems, frontally and deliberately. If they fail to do that, the country will most likely simple further disintegrate into numerous and mutually hostile entities.

      Time will tell.
      https://www.unz.com/tsaker/the-systemic-collapse-of-the-us-society-has-begun/

      • Freed kuvaa hyvin kuinka peli on jo menetetty USAn kohdalla
        A Country Not Salvageable
        Nor, Many Say Quietly, Worth Saving
        FRED REED • JUNE 24, 2020
        … We have done what Marx couldn’t: Achieved communism, a true dictatorship of the proletariat, of a rabble jacquerie of much noise and no wit, the rule of the unfit. It is a rule only of the culture.
        The moneyed would not grant it power over anything else. Yet rule it is. We shall hear much of the authenticity of the illiterate, the purity of ghetto urges, the wisdom of the people, the need to lay low the pretensions of the mansion.

        https://www.unz.com/freed/a-country-not-salvageable/

  19. Terveellistä luettavaa propagandan saastuttamille härmäläisille
    Russia and Europe: Two Different Histories
    Patrick Armstrong

    Our hypothetical European and Russian history books have quite different chapters and that means that they have quite different histories; we’re talking about two things, not one thing.
    … The realities that Europe was never able to conquer it, that Russians look and sound like Europeans on the surface, that in the European constellation Russia is a Great Power have caused no little confusion. Many people have come to believe that Russia is a part of European civilisation but a defective part: a European country, but a bad one. But, once one realises that Russia is not a European country and has a quite different history that moved in parallel with little contact for centuries, one can see past these illusions. Different forces shaped it and different results happened.

    Not inferior, not “Asiatic”, not uncivilised, not uncultured; different. A “civilisation state”. As is China.
    https://www.strategic-culture.org/news/2020/06/13/russia-and-europe-two-different-histories/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here