“Uskon kirjoittavani talousteoriaa käsittelevän kirjan, joka tulee suuresti mullistamaan […] sen tavan, millä maailma katselee talouskysymyksiä.” (John Maynard Keynes)
”Kukaan ei ilmentänyt Cambridgen kulttuurin, hauskanpidon ja julkisen velvollisuuden henkeä yhtä paljon kuin Maynard Keynes. Kukaan ei ollut loistavampi tai viehättävämpi. Kukaan taloustieteilijä tällä vuosisadalla [20. vuosisata] ei vaikuttanut enemmän poliitikkoihin tai taloustieteen kurssiin.” (Todd G. Buchholz)”
”Keynesin äly oli terävin ja kirkkain, minkä olen milloinkaan tuntenut.” (Bertrand Russell)
Yksi kansantaloustieteen kuuluisimmista edustajista, John Maynard Keynes (5.6.1883 – 21.4.1946), sai opillisen sivistyksensä kuuluisassa Etonin koulussa (1897–1902) ja sen jälkeen vieläkin tunnetummassa Cambridgen yliopistossa (1902–1906). Hänen opintonsa suuntautuivat aluksi pääasiassa matematiikkaan, filosofiaan ja klassilliseen runouteen. Painavimman ja laajimman tieteellisen tutkimustyönsä Keynes suoritti kuitenkin kansantaloustieteen piirissä. Tämä työ oli niin merkittävä, että hänestä tuli kiistattomasti 1900-luvun ensimmäisen puoliskon huomattavin kansantaloustieteilijä.
Keynes saavutti kansainvälistä kuuluisuutta teoksellaan The Economic Consequences of thePeace (1919), jossa hän arvosteli voimakkaasti Versailles’n rauhansopimusta. Keynesin kolme merkittävintä rahateoreettista ja -poliittista teosta ovat Indian Currenct and Finance (1913), A Tract on Monetary reform (1923) ja A Treatise on Money (1930).
Keynesin pääteos
Keynesin pääteoksena pidetty The General Theory of Employment, Interest and Money julkaistiin vuonna 1936. Tässä teoksessaan Keynes irtisanoutui klassisen koulukunnan työllisyysteoriasta. Mainitun teorian mukaan tuotanto luo oman kulutuksensa ja työmarkkinoita tasapainottavat tekijät pyrkivät poistamaan tilapäisistä häiriöistä aiheutuvan työttömyyden – kun taas pysyvä työttömyys on merkki siitä että palkkataso on liian korkea työn kysyntään verrattuna. Sanotun perinnäisen opin mukaisesti työttömyys olisi poistettavissa ainoastaan palkkoja alentamalla.
Keynesin työllisyysteorian perustan muodosti kulutusfunktio. Tämä selitti yhteiskunnan kokonaiskulutuksen riippuvan yhtäältä yhteiskunnan tulovirran laajuudesta — ja toisaalta väestön kulutus- ja säästämisalttiudesta, eli siitä miten suuri osa tulosta käytettiin kulutukseen ja millainen osa siitä säästettiin. Teorian mukaan tulotason noustessa kulutusalttius pyrki laskemaan ja säästämisalttius vastaavasti nousemaan.Mikäli näin syntyviä suhteellisesti suurempia säästövaroja ei kokonaisuudessaan käytetty sijoitustoimintaan, täytyi hyödykkeiden kokonaiskysynnän supistua. Tämä johti väistämättömästi tuotannollisen toiminnan ja siihen perustuvan yhteiskunnan tulovirran kaventumiseen. Ja näin jatkui, kunnes hyödykkeiden kysyntä ja tarjonta saavuttivat uudentasapainotilan.[1]
Talouselämän sisäinen mekanismi ei Keynesin teorian mukaan kyennyt takaamaan täystyöllisyyttä. Valtiolla oli siitä huolimatta keinoja täystyöllisyystavoitteen saavuttamiseksi. Ratkaisuksi Keynes suositteli ”halvan rahan politiikkaa”. Kantaansa hän perusteli kehittelemällään korkoteorialla, jonka mukaan vallitseva korkokanta ei riippunut säästöpääoman kysynnän ja tarjonnan välisestä suhteesta, vaan sen tason sääti yhtäältä rahan määrä ja toisaalta maksuvalmiusarvostus. Mitä kiihkeämpi likviditeettihalu oli, sitä korkeampana korkokanta pysyi ja sitä laimeampana sijoitustoiminta.
Mikäli taas liikkeessä olevan rahan määrää lisättiin yhteiskunnan luottokoneiston avulla, rahan korko saatiin alenemaan ja sijoitustoiminta elpymään. Työtilaisuuksia voitiin lisätä aktiivisella finanssipolitiikalla, kuten julkisten töiden riittävällä järjestämisellä.
Keynes itse oli vakuuttunut siitä että hän oli Yleinen teoria -teoksellaan osoittanut kansantaloustieteelle ja talouspolitiikalle uuden tien taloudellisten kysymysten käsittelyyn. Ja suuressa määrin juuri Keynesin vaikutuksesta täystyöllisyystavoitteesta muodostui sodanjälkeisen talouspolitiikan keskeinen periaate. Keynesin opit kohottivatkin hänen merkityksensä tasolle, jolle aikaisemmin olivat yltäneet ainoastaan Adam Smith ja Karl Marx.
Toisen maailmansodan puhjettua Keynes tuli Englannin ja sen liittolaisten ylimmäksi taloudelliseksi neuvonantajaksi. Siten hän joutui muun ohella Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehittämispankin (International Bank for Reconstruction and Development, IBRD) ja Kansainvälisen valuuttarahaston (International Monetary Fund, IMF) valmistelutöihin — samoin kuin vaikeisiin neuvotteluihin Englannin Yhdysvalloista otettavasta lainasta.
Keynes edusti valtion interventioon perustuvia teorioita. Keynesin lähestymistapa nousi vallitsevaksi 1930-luvulla suuren lamakauden jälkimainingeissa. Monet poliitikot hakivat toisen maailmansodan jälkeen keynesiläisestä teoriasta apua pyrkiessään hallitsemaan talouden vaihtelua ja laskusuhdanteita.[2]
Keynes halveksi osingoillaan ja koroillaan loisen tavoin eläviä ”kuponginleikkaajia” ja piti ”koroillaaneläjien eutanasiaa” välttämättömänä ehtona sekä jonkinlaiselle taloudelliselle oikeudenmukaisuudelle — ja etenkin sille että kapitalismille tyypillisten säännönmukaisten talouskriisien aiheuttamista tuhoista päästäisin eroon.[3]
Lordi John Maynard Keynes of Tiltonia on kutsuttu renessanssihahmoksi ”henkensä rikkaudessa ja toimintansa monipuolisuudessa”.[4] Syvimmän ja kestävimmän panoksensa hän antoi nimenomaan kansantaloustieteilijänä.
Keynesin talouspoliittisia osviittoja
Pääteoksensa The General Theory of Employment, Interest and Money (1936) julkaisemisen jälkeen Keynesin esittämä rauhanajan talouspolitiikka erosi huomattavasti hänen 1930-luvun alussa suosittelemastaan talouspolitiikasta. Keynesin 1940-luvulla hahmotteleman talouspolitiikan ytimessä oli talouden investointiasteen sovittaminen säästämishalukkuuden mukaiseksi. Tällöin — Keynesin teorian mukaan — täystyöllisyyden edellytykset toteutuisivat.[5]
Keynesin rauhanajan kansallinen talouspolitiikka on tiivistettävissä seuraaviin periaatteisiin:
Talouspolitiikan keskeiset tavoitteet olivat tulojen ja varallisuuden tasaisempi jakautuminen ja täystyöllisyys — Keynesille täystyöllisyys salli 3–5 prosentin työttömyysasteen. Täystyöllisyyden saavuttaminen edellytti investointien sosialisointia, koska julkisen sektorin vastasyklinen tulojen ja menojen säätely, sekä rahapolitiikka, eivät olleet rahatalouden ohjauksessa riittävän tehokkaita toimenpiteitä.
Investointipolitiikan tehtävänä oli suhdannevaihtelujen ennalta ehkäiseminen. Lyhyen aikavälin vakauttaminen tuli toteuttaa investointiohjelmien sisällä julkisesti ohjattujen investointien vastasyklisellä säätelyllä. Investointipolitiikkaa oli harjoitettava autonomisten julkisten ja puolijulkisten tahojen kautta siten, että julkisesti ohjattujen investointien kokonaismäärä oli 7,5–20 prosenttia kansantulosta — ja investointiohjelmaa mitoitettaessa tuli jatkuvasti arvioida yksityissektorin investointien kehitystä suhteessa yhteisön säästämishalukkuuteen.
Investointiohjelman hallitsemiseksi tuli siirtyä investointibudjetointiin, jossa julkiset investointimenot erotettiin julkisista kulutusmenoista. Kulutusbudjetin oli oltava ylijäämäinen tai vähintään tasapainossa. Investointibudjetti saattoi olla alijäämäinen ja investointeja voitiin rahoittaa velalla. Investointien suunnittelussa tuli myös ottaa huomioon investoinnin suorat ja epäsuorat tuotot, samoin kuin yhteiskunnalliset reaaliset tuotot.
Rahapolitiikassa oli tavoiteltava matalaa korkotasoa. Tämä vaikutti kokonaiskysyntään positiivisesti investointihalukkuuden ja tulonjaon välityksellä. Julkisen sektorin velkaantuminen ei ollut erityinen ongelma etenkään matalien korkojen olosuhteissa. Valtion tuli kantaa paikallishallintoa suurempi vastuu julkishankkeiden rahoittamisesta.
Talouden lähestyessä täystyöllisyyttä, investointien ja kokonaiskysynnän säätelyä oli kohdennettava tarkemmin niille talouden alueille joilla tuotantoresursseja oli käyttämättä. Pitkällä aikavälillä, investointitarpeiden vähentyessä, täystyöllisyyden saavuttaminen edellytti säästämiseen kannustamista, järkevän kulutuksen lisäämistä sekä vapaa-ajan lisäämistä. Vapaa-ajan lisääminen oli Keynesin mukaan toteutettavissa työajan lyhentämisellä ja lomien pidentämisellä.
Keynesin ideoista kansainvälisen talouden järjestämiseksi
Bretton Woods on kylä Carrollissa, New Hampshiren osavaltiossa Yhdysvalloissa. Bretton Woods tuli tunnetuksi Mount Washington -hotellissa järjestetyn kokouksen takia. Liittoutuneet kokoontuivat hotelliin heinäkuussa 1944 sopiakseen kiinteiden kurssien valuuttajärjestelmästä, joka nimettiin Bretton Woods -järjestelmäksi.[6]
Ennen toisen maailmansodan loppua liittoutuneet olivat ryhtyneet kehittelemään kansainvälistä kiinteiden kurssien valuuttajärjestelmää, tarkoituksenaan välttää ensimmäisen maailmansodan jälkeinen taloudellinen kaaos — joka johti välillisesti 1930-luvun suureen lamaan. Malli syntyi kompromissin tuloksena neuvotteluissa joita johti Yhdysvaltojen puolelta valtiovarainministeriön virkamies, taloustieteilijä Harry Dexter White ja Britannian puolelta taloustieteilijä John Maynard Keynes.
Vain osa Keynesin ajatuksista otettiin käyttöön. Eräs hänen toteutuneista toivomuksistaan oli Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF). Sen tarkoituksena oli valuuttaongelmien käsitteleminen ja ratkaiseminen. Dollari sai valta-aseman. Vaihtokurssit määrättiin suhteessa dollariin, ja se puolestaan sidottiin kultaan. Dollarin arvoksi määriteltiin 35 dollaria unssilta kultaa. Bretton Woodsissa päätettiin myös perustaa Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki, joka on nykyään osa Maailmanpankkia. Nämä olivat konferenssin tärkeimmät tulokset.
Järjestelmä toimi pitkään länsimaiden taloutta vakauttavasti. Vuonna 1971 Richard Nixonin hallitus purki dollarin ja kullan välisen suhteen. Mainittu toimenpide merkitsi vaihtokurssijärjestelmän loppua. Bretton Woods -järjestelmän valuuttapolitiikka romuttui lopullisesti vuonna 1976, jolloin kelluvat valuuttakurssit yleistyivät – ja valuuttapolitiikasta tuli kansallisen politiikan kiistakapula. Siitä lähtien valuutansiirtojen ja kaupan esteitä on pyritty purkamaan. Euroopan siirryttyä 2000-luvun alussa pääosin euron käyttöön, uudesta rahayksiköstä tuli dollarin rinnalle toinen päävaluutta.
1970-luvulta alkaen Maailmanpankki ja IMF ovat joutuneet etenkin eteläisen pallonpuoliskon valtioiden arvostelemaksi. Bretton Woods -järjestelmän eräitä päätavoitteita oli estää kilpailevat devalvaatiot — jotka synnyttivät työttömyyttä kohdemaissa – ja sallia vain tilapäistä rahoitusapua silloin kun talouteen uhkasi syntyä perustavanlaatuinen epätasapaino.
Pyrkimys luoda uusi järjestys maailmankaupalle syntyi ajankohtana jolloin valtiot yrittivät vielä nousta sodan raunioitten keskeltä. Käytännössä yksikään maa — Yhdysvaltoja lukuun ottamatta — ei ollut taloudellisesti vahvoilla. Marshall-suunnitelman yhtenä tavoitteena oli estää uusi talouslama kehittämällä Yhdysvaltojen ja Euroopan välistä kauppaa. Mutta miten kyettäisiin varmistamaan että jokainen maa saisi tuotannon ja kaupan käyntiin?
Keynes muotoili oman ratkaisunsa 1940-luvun alkupuolella. Sodan syynä oli osaltaan ollut sellainen kauppapolitiikka, jossa jokainen maa pyrki kaivamaan maata toisten alta myymällä halvemmalla kuin muut. Kilpailu markkinoista oli kovaa, ja Keynes halusi taata ettei yksikään maa kykenisi saavuttamaan hallitsevaa markkina-asemaa – ja siten keräämään itselleen valtavia kauppaylijäämiä. Keynesin ratkaisu ongelmaan oli International Clearing Union (ICU), eli kaikkien keskuspankkien uusi keskuspankki, jonka oli määrä levittää kansainvälistä kauppavaluuttaa, bancoria.[7]
Järjestelmän oli tarkoitus toimia seuraavasti: tuonti vie bancoreita maasta, vienti puolestaan tuo niitä. Ideana oli että tilivuoden lopussa järjestelmän jäsenvaltioilla ei olisi ali- tai ylijäämää, vaan tilit olisivat tasapainossa — lähellä nollaa. Jokaiselle valtiolle asetettaisiin kiinteä vaihtokurssi, jota voitaisiin muuttaa suhteessa bancoriin. Keynesin ajatuksena oli että liikaa bancoreja hallussaan pitävät valtiot horjuttivat järjestelmää, samoin kuin ne valtiot joilla ei ollut bancoreja riittävästi.
Miten miten valtiot saataisiin tavoittelemaan ja ylläpitämään nollatasapainoa? Menetelmä oli seuraavanlainen: sen lisäksi että ICU toimi keskuspankkina, se jakelisi myös uutta kauppavaluuttaa ja tarjoaisi kaikille valtioille oman luottorajan. Luottoraja olisi 50 % valtion viiden edellisen vuoden kauppavaihdon keskimääräisestä tasosta. Valtio joka ylittäisi luottorajansa joutuisi maksamaan korkoa ylimenevälle osalle. Velallisten olisi siis maksettava tappioistaan korkoa. Merkittävää oli että myös luotonantajat, eli valtiot joilla olisi positiivinen kauppatase, joutuisivat maksamaan korkoa ylimääräisistä bancoreistaan. Toisin sanoen, mitä parempi kauppatase ja bancor-varasto, sitä korkeampi hinta bancoreille.
Seurauksena olisi että alijäämäisen kauppataseen omaavat valtiot joutuisivat devalvoimaan valuuttansa, laskeakseen vientituotteidensa hintoja ja tehdäkseen niistä siten houkuttelevampia. Ylijäämäisellä kauppataseella valtiot joutuisivat tekemään päinvastoin, eli revalvoimaan valuuttansa. Mikäli ylijäämävaltio ei pienentäisi ylijäämäänsä, ICU voisi ’konfiskoida’ osuuden ylittävän summan, ja saisi siirtää sen vararahastoon. Keynes ajatteli että näillä takavarikoiduilla varoilla voitaisiin sitten rahoittaa hätäapuoperaatioita, kansainvälistä avustustoimintaa ja muita yhteishyödyllisiä hankkeita kansojen kesken.
Järjestely oli periaatteessa varsin toimiva. Välttääkseen korkojen maksua — tai rahojen takavarikointia — ylijäämävaltioiden tuli pyrkiä kasvattamaan tuontia alijäämävaltioista. Toisaalta, enemmän myydessään alijäämävaltiot hyötyisivät kauppataseen paranemisesta. Itse asiassa Keynesin järjestelmässä olisi vain voittajia. Järjestelmä laajentaisi kansainvälistä kauppaa, turvaisi työntekijöiden oikeuksia, levittäisi vaurauden tasapuolisemmin ja lisäisi investointeja köyhiin valtioihin.
Keynesin hanke ei lähtenyt käyntiin, eikä sellainen sodanjälkeinen maailma josta hän unelmoi milloinkaan toteutunut. Yhdysvallat ei taipunut ulkopuoliseen ohjailuun — olihan se selviytynyt toisen maailmansodan raunioista voitokkaana, ja noussut hallitsevaksi mahdiksi koko maailmassa.
Keynes, keynesiläisyys ja Suomi
Jussi Ahokkaan mukaan suomalaisessa julkisessa keskustelussa keynesiläinen politiikka on ymmärretty tavallisesti työllisyyttä stabiloimaan pyrkivänä vastasyklisenä finanssipolitiikkana, eli julkisten tulojen ja menojen säätelynä.[8] Itse asiassa Keynes suhtautui varsin varauksellisesti vastasykliseen finanssipolitiikkaan — ja reagoivaan suhdannepolitiikkaan. Hän ei myöskään perustellut politiikan tarvetta hintajäykkyyksillä.
Lopuksi
Maailmanpankin ja IMF:n rakennesopeutuspolitiikat ovat tunnetusti tehneet tuhoisaa jälkeä: kolmannen maailman suunnattomia velkoja ei tulla milloinkaan maksamaan takaisin. Wall Street tekee päätökset demokraattisesti valittujen hallitusten asemesta. Kansainvälisen kaupan säännöt eivät hyödytä kaikkein köyhimpiä maita. Vauraiden valtioiden itsekkyys on kasvanut rikastumisen myötä.
Oikeudenmukainen maailmankauppa olisi Keynesin oppien mukaan mahdollista. Samoin olisi mahdollista luoda oikeudenmukainen finanssimarkkinajärjestelmä, jossa ei olisi sijaa oman aikamme epäoikeudenmukaisuutta lisäävälle veroparatiisijärjestelmälle.
Aika näyttää mihin suuntaan maailma kehittyy. Jotkut väittävät ettei maailma palaa korona-pandemian jäljiltä entiselleen. Saisiko Keynes vielä kerran tilaisuuden?
Kommentti
Bretton Woods -järjestelmän syntyhistoria osoittaa sen, miten asteettainen kehityskulku dollariin sidotuista valuutoista — ja erityisesti 1971 tehty päätös irrottaa dollari kultakannasta — on vienyt maailmantalouden nykyiseen spekulatiiviseen finanssikapitalismiin.
Ahti Valkeapää
Viitteet
1. Br. Suviranta: John Maynard Keynes. Teoksessa: John Maynard Keynes: Työllisyys,korko ja raha: yleinen teoria. Suomentaneet Ahti Karjalainen ja Pentti Kivinen. Porvoo 1951, s. 92
2. David Harvey: Uusliberalismin lyhyt historia. Suomentanut Kaisa Koskinen. Tallinna2008, s. 293
3. David Harvey, m.t., s. 2284
4. Br. Suviranta: John Maynard Keynes, s. 175
5. Ks. Jussi Ahokas: John Maynard Keynesin talouspolitiikka ja suomalaiset keynesiläisentalouspolitiikan määritelmät. Poliittinen talous vol 4, no. 1 (2016)
6. Ks. Tapio Kuosma: Veroparatiisit : saalistajaeliittien turvapaikat. Helsinki 2014, ss. 50–567
7. Ks. Tapio Kuosma, m.t., ss. 53–54; Susan George: Toisenlainen kauppajärjestö onmahdollinen. Suomentanut Jorma Penttinen. Voima 3–2007
8. Ks. Jussi Ahokas, m.t.
Kuva: Pinterest
Suomessa elettiin Keynesien oppien mukaan ainakin Kekkosen aikana jolloin valtio investoi suoraa teollisuuteen ja kaivostoimintaan sekä myös kuljetustoimntaan. Sen jälkeen on valtion osallistuminen hiipunut ja investoinnit Suomessa on yksityisten sijoittajien ja pankkien käsissä ja valtio osallistuu lähinnä takuun antajana sijoituksille ja osallistuu uusien talouselämän innovaatioiden lainoittajana.
Keynesin järjestelmä ulkonaisesti muistuttaa EUn järjestelmää velkakattoineen mutta siihenpä yhtäläisyydet loppuu.
Keynesin kehittämä järjestelmä tasapainottaa eri maiden talouksien ja vaihtotaseen erot mitä ei nykysysteemissä tapahdu. Jos Keynesin aatteita olisi otettu käyttöön niin maailma olisi paljon tasarvoisempi ja sotia olisi vähemmän mutta tietenkin USAn on pitänyt tyrmätä nämä Keynesit ajatukset ja luoda omaa etuaan ajava maailman järjestys jota EU tukee ja IMF rahoittaa kyykyttävine ehtoineen dollarilainoillaan.
Nyt olisi aika yrittää noiden oppien mukaista ja Urho Kekkosen ajan ohjailun kaltaista yhteiskuntamallia. Kaikki tietysti pitäisi soveltaa nykyiseen aikaan, mutta perusjutut ovat pääosin toimivia suoraan nykyhetkeen siirrettyinä.
Länsimaisen, jatkuvaan kasvuun perustuva talousjärjestelmä on tullut elinkaarensa loppuun, ylikansoitettu maapallo ei yksinkertaisesti kestä perinteisen (turhan, manipuloimalla luotuihin tarpeisiin perustuvan) talousjärjestelmän kuormitusta. Esimerkiksi Euroopassa olemme tulleet tilanteeseen, jossa korkotasoa pidetään keinotekoisesti alhaalla, tämä siksi, että talouskasvua ei ole odotettavissakaan. Tilanteessa, jossa korkotaso on ns. normaali, luo velanottajien koronmaksu lisää rahaa, talouskasvun tulisi olla vähintään tämän ”lisärahan” kattava. Muussa tapauksessa seurauksena on inflaatio. Toinen syy alhaiseen korkotasoon on ostovoiman lisääminen, tosin ostovoima ei tule yksin käytettävän rahan määrästä, vaan myös luottamuksesta talouteen ja valuutan pysyvyyteen. Euroopassa kuitenkin ostovoimaa ja kysyntää pyritään lisäämään luomalla tyhjästä ns. perusteetonta rahaa ja siirtämällä se markkinoille ostovoimaksi jopa ilman perustetta tai syntyvää todellista velkasuhdetta. Tätä kutsutaankin ”Helikopterirahoitukseksi”, nimi on kuvaava, aivan kuin rahaa kylvettäisiin helikopterista käsin. Tämänkaltainen rahoitus pyritään tekemään aina niin, ettei sen oikea luonne tule julki, tukina kansalaisille jne… Muutenhan vaikutus on rahan arvon ja luottamuksen valuuttaan heikkeneminen.
Tilanne Euroopassa ja koko läntisessä maailmassa on katastrofaalinen, halua tai uskallusta muuttaa talousjärjestelmää ei ole, ei löydy edes uskallusta puhua asiasta. Ihmisluonnon pimeä puoli on tullut esiin ja kiire suorittaa viimeinen vedätys eli omien taskujen täyttäminen ennen romahdusta on valtaapitävien ja pankkieliitin pääasiallinen hetken agenda.
Todellisuudessa olemme tilanteen edessä, joka ei välttämättä ole vaikea, vaan edellyttää totuuden tunnustamista ja siirtymistä talousjärjestelmään, joka ei perustu jatkuvaan kasvuun, luotuihin tarpeisiin ja roskakulutukseen. Nykyistä järjestelmää kuvaa hyvin se, että tuotteen tuottaja saa tuotteen ketjussa (valmistus, tukkumyynti, logistiikka ja kuluttajamyynti) pienimmän osuuden.
Mahdollinen talousjärjestelmä nykyiseen tilanteeseen voisi olla sosialistinen markkinatalous, kyseessä on sekatalous, jossa mm. suuryritysten poliittinen valta on rajoitettu ja tuotteet säädelty laatukriteerein sekä verotuksellisin keinoin ”turhuutensa” mukaisesti. Järjestelmän suurin rasite on nimessä olevan sanan ”sosialistinen” huono maine. Kun huomioimme, että Ruotsin toisen maailmansodan (johon Ruotsi ei osallistunut) jälkeinen järjestelmä oli eniten sosialismin teorian mukainen, voitaisiin sosialismi sanan mainetta puntaroida aivan uudestaan.
Haistakaa ”itte”! Suomalaiselta talonpojalta on viety lainsäädännöllisesti oikeus hypätä ”oravanpyörästä”. Valtiouskovaiset ovat väkivallalla anastaneet maanomistajilta oikeuden omavaraisuuteen, sekä hyvinvointiin, jonka yksilö määrittää itse. Te -60 luvun kommarit voitte olla mitä mieltä tahansa, mutta itse olen mieluusti rasite TEIDÄN valtiollenne ja pyrin olemaan sen sijaan kanssaihminen yhteiskunnassa. Kirosanat eivät riitä kuvaamaan tuntemuksiani teitä kohtaan. Sääli, että Lorona paljastui vain yhdeksi monista huijauksistanne.
Ovatko suomalaiset kehittäneet jonkin Lorona-huijauksen? Jos taas tarkoitat Korona-huijausta, sekään ei ole suomalainen keksintö, vaan tyypillinen infosotaoperaation tapaan manageroitu globaali vedätys, johon erityisesti suomalainen oikeistolainen valtamedia ajoi Suomea mukaan.
Minuakin surettaa suomalaisen talonpojan itselleen omaksuma tukiyrittäjän rooli, jossa puolet tulosta tulee valtiolta eli veronmaksajilta. Suomen itsenäistymistaistelun sisällä tarvitaan talonpoikien vapaustaistelua tukiyrittäjyydestä itsenäisiksi yrittäjiksi.
Jonnekin 1930-luvulle asti taloustieteessä oli paljon kilpailevia teorioita ja sen mukaisesti kehitys kiivasta mutta sitten tapahtui merkittävä muutos: valtiot alkoivat rahoittamaan taloustieteen opetusta yliopistoissa. Nykyään ei juuri taida olla enää yliopistoja, jotka olisivat valtion rahoituksesta riippumattomia.
– Valtio ikään kuin sosialisoi taloustieteen opetuksen.
Tuon käännekohdan jälkeen aina enenevässä määrin oli mahdollista menestyä tutkijana vain, jos tulokset tukivat valtion vallan lisäämistä; ovat “poliittisen tahdon mukaisia”.
Juurikin näin, ”Valtio ikään kuin sosialisoi taloustieteen opetuksen”, kaikki käyttökelpoiset ajatukset, kuten J. M. Keynesinkin, ovat ajalta ennen tuota taloustieteen sosialisointia.
Tosin saman ”sosialisoinnin” on kohdannut moni muukin asia, tieteen totuudet, uskonnot, historia yms… on kokenut uuden käyttöönoton propagandan välineenä.
> Talouselämän sisäinen mekanismi ei Keynesin teorian mukaan kyennyt takaamaan täystyöllisyyttä. Valtiolla oli siitä huolimatta keinoja täystyöllisyystavoitteen saavuttamiseksi. Ratkaisuksi Keynes suositteli ”halvan rahan politiikkaa”. >
Niin, rahallahan ne kaikki ongelmat ratkaistaan, eli tyypillistä talouspoliittista ajattelua, joka on ihmiskunnan kärsimyksen alku ja juuri. Täystyöllisyyden tavoittelu nykysysteemissä edustaa ihmiskunnan orjuutta ja sitä kautta täydellistä järjettömyyttä. Tärkeintä ihmisten hyvinvointia tarkastellessa on määritellä TYÖN TUOTTAMA HYÖTY, ei täystyöllisyys. Täystyöllisyys tai ei, mitä järkeä on nykysysteemissä, eli siinä että puolet ihmisistä kaivaa kuoppia, joita toinen puoli ahkerasti täyttää? Ei yhtään mitään, mutta sellaisessa yhteiskunnassa me valitettavasti parhaillaan elämme. KORRUPTIO JA KERROKSELLINEN BYROKRATIA RULES, ja kyseinen syöpä on levinnyt yhteiskunnan jokaiselle tasolle. Jättiläisen osa työstä, jota ihmiset parhaillaan tekee on täysin hyödytöntä paperien pyörittelyä, joka sekä nöyryyttää, että orjuuttaa ihmisiä. Siihen perustuen – työtä – mitä se sitten onkin, ei todellakaan tarvitse luoda lisää, sitä pitää leikata, yksinkertaistaa, jalostaa ja jakaa tasapuolisesti, mikä tarkoittaa sitä, että talousjärjestelmän pitää uudistua perustuksiaan myöten. Jos ihmisten pitää jotain aktiivisesti tavoitella, se on perustulo ja tasaisesti kasvava vapaa-aika siten, että ihmiset voivat nauttia elämästä.
Kuten olen täällä aiemminkin todennut, näen ihmiskunnan tulevaisuuden siten, että itsenäiset (köh…köh…) valtiojärjestelmät lakkautetaan ja rahajärjestelmä yksinkertaistetaan, eli kommenttini haiskahtaa globalisaatiolta – right? Sitä se onkin; valtiot tulevat muuttumaan kaupungeiksi ja kaupungit kunniksi, se on uusi maailmanjärjestys sanan varsinaisessa merkityksessä. Turhan työn leikkaaminen käynnistyy valtioiden järjettömistä hallinnoista ja virastoista… niiden lisäksi silppuriin joutuu korruptoituneet lakituvat massiivisine asianajaja-laumoineen (ne eivät tuota ihmisille oikeutta vaan epäoikeudenmukaisuutta ja sekasortoa.) Valtiojärjestelmien lisäksi nykyinen – passiivinen – koulujärjestelmä tulee kokemaan täydellisen muodonmuutoksen siten, että se muuttuu tieto-taitoa tuottavaksi ja sitä kautta ihmiskuntaa palvelevaksi. Nykyinen koulujärjestelmä on opiskelijoiden omaa ajattelua ja toimintaa lamauttava – kerroksellinen hirviö – järjetön määrä lasten energiaa ja viisautta tuhlataan täysin turhaan tietoon, nimien ulkoa opettelemiseen ja massiivisiin valheisiin. Uusi koulujärjestelmä tulee olemaan aktiivinen, sen toiminta perustuu NYT HETKEEN, eli lapset/opiskelijat tuottavat jatkuvasti uutta tietoa/taitoa ja palvelevat toimintansa kautta konkreettisesti ihmiskuntaa.
Perustulon ja vapaa-ajan myötä tulee ongelma, miten perustulo olisi riittävä niin, että vapaa-ajan pystyisi täyttään ohjelmalla ja tehtävillä. Ajattelu kun tuppaa ottamaan tilan, kun tekeminen loppuu.
Työttömät ja syrjäytetyt yleensä masentuu ja lääkitään kun ohjattu ohjelma loppuu. Usein on pitkä polku edessä, että on valmis ajatusvirtansa mukaan hyppään ja sisältöön tutustuun. Uudet sukupolvet kyl oppii ajatustensa kanssa elämään, kun annetaan heidän olla ja oppia ilman koko aikaista hoppua.
> Uudet sukupolvet kyl oppii ajatustensa kanssa elämään, kun annetaan heidän olla ja oppia ilman koko aikaista hoppua. >
Niinpä; kiire…. mitä se on? Mihin meillä on kiire elämän koulussa – loppumattomassa jälleensyntymien ketjussa – joka on ikuisuus? Ihmiskunnan perusongelma on se, että elämme suoritusyhteiskunnassa, jonka toiminta perustuu eriarvoisuutta kasvattavaan rahasysteemiin, joka on yksityisten omistuksessa/hallinnassa oleva huijaus. Nykysysteemi toimii siten, että sydämen paikalle yhteiskunta asettaa rahan voimalla pyörivän mittarin, joka määrittelee sen mitä olemme. Koska näin yhteiskunta toimii, ihminen opiskelee/kilpailee/työskentelee, jotta saisi työpaikan, joka pitää hänet perheineen elossa. Meidät toisin sanoen pakotetaan rahan voimalla oravanpyörään, joka luo masennusta ja stressiä. Työn leikkaaminen, jalostaminen ja jakaminen perustulon kanssa antaa ihmisille tasa-arvoisen perusturvan, joka on avain ihmiskunnan todelliseen hyvinvointiin.
Perustulo olisi helppo toteuttaa, ja vaikutukset olisi huimia ihmisten hyvinvoinnissa. Oravanpyörässä rimpuiluun opetetut kipuilisivat pahiten, mut jonkin kamppailun kehittyminen ihmisenä vaatii nykyisellä ohjelmoinnilla. Perustulon perään vastuu omista päätöksistään, ja tarvittavan tiedon tarjoilu niin että voi ihan itse tehdä johtopäätökset juoko kahvia vai teetä, tahi kulkeeko kävellen vai pyöräillen. Helppoa ja yksinkertaista mutta kovin saavuttamatomissa.
Keynes ja muutkin viisaat miehet olivat ja menivät. Nyt ovat psykopaatit kahmineet rahan ja sen avulla vallan itselleen.
Nyt on vain ’soroksia’, ’gatesejä’ ja muita mafian oligarkkeja jotka ovat ottaneet vallan käsiinsä.
Ihmiskunta tosin jo on asian hämärästi tiedostanut eikä näytä olevan kovin innokas antautumaan mutta tehokkaampia otteita tarvittaisiin jottei ’UUSI NORMAALI’ hiivi salakavalasti ovenraosta sisään eikä suostu poistumaan ilman että luudalla pitää häätää ulos.
Bill Gates Nwo-mafian asialla:
’UUSI NORMAALI’ — Bill Gates ja tuleva koronarokote (kannattaako sitä ottaa?)
Minidokumentti Bill Gatesista ja hänen intohimoisesta suhteestaan rokotteisiin … ja kansanmurhiin.
Hyvä suomenkielinen 20 min video … kannattaa ehdottomasti katsoa niin ymmärtää mitä ’uusi normaali’ merkitsee .. ja mitä gatesit suunnittelevat tai ovat jo pitkään suunnitelleet
https://www.youtube.com/watch?v=zqXxujvst6o&feature=youtu.be&fbclid=IwAR3PG-xESi-1faukTR7Iyx6_z5mIojr70JTGOAujC1lZUV4vSbmEq8oB6gs&app=desktop
Pari monista kommenteista: ”Mahtava huomata että ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuudentaso alkaa olemaan jo niin korkealla tasolla että tämmöisiä kiihkottomia ja hyvin selkeitä videoita alkaa ilmaantumaan, ilman sitä fanaattista ja sokeaa Trump fanitusta ja sitä vastakkainasettelua mitä se synnyttää, joka on tähän asti lopulta pilannut kaikki vastaavanlaiset potentiaalisesti tärkeät informaatiopläjäykset. Kiitos tästä!”
”Hienosti tehty dokumentti, joka saattaa herättää myös syvän aivopesun uhrit. Kiitos! Laitetaan jakoon!”
Laitoin tänne kommenttiosiolle joskus ”Protokollien” esipuheen, jossa on tiivistetyssä muodossa esitetty koko toimintaohjelma pakanakansojen ja niiden hallitusten ohjaamiseksi harhaan ja lopulta kukistamiseksi. Jokainen kohta on pilkulleen toteutunut paitsi Messiaan ilmestyminen. Kunpa jaksaisi uskoa yleisen tietoisuuden heräämiseen. Me olemme suunnitelmien siinä vaiheessa, ettei tiedostaminenkaan enää auta, koska menetelmiä ja väyliä kurssin oikaisuun ei enää ole. Dominopalikat kaatuvat suunnitellussa järjestyksessä eikä niiden ylösnostamiseen riitä aikaa eikä resursseja. Monet ovat jo luopuneet toivosta saada aikaan muutos politiikan väylää pitkin ja valmistautuvat tulevaan hengellisin asein. Jotkin varautuvat fyysisesti, kuten USA:n nk. prepperit, jotka ovat aivan oikein aavistaneet tulevat kriisit ja katastrofit. Jokainen toimikoon vakaumuksensa ja resurssiensa mukaan. Tiedottaminen ja poliittinen toiminta on tietenkin velvollisuus loppuun asti ja yllättävä muutos parempaan on aina mahdollinen.
Brother Nathanael Kapner sanoo suoraan mistä on kyse
juutalaisena hän voi sanoa sen mikä muilta on kiellettyä tai mikäli sanoo joutuu sionistimafian vainon kohteeksi
My Fellow Jews
Don’t be deceived.
Jews—like Fry, like Greenblatt, like Gorelick—don’t care about blacks but only to use them as lackeys to destroy a White Christian political bloc, the only bloc that can oppose Jewish hegemony.
Jewry’s scheme is to fragment White Christian society into a myriad of races and creeds through mass immigration.
Then they follow it up by eviscerating White Christian culture.
Cutting down holidays like Christmas, purging traditions like the Confederate flag at NASCAR, and toppling statues of white heroes, is Step Two in Jewry’s white eradication plan.
**___Juutalaiset – kuten Fry, kuten Greenblatt, kuten Gorelick – eivät välitä mustista, vaan käyttävät niitä vain välineinä valkoisen kristillisen poliittisen ryhmän tuhoamiseen, joka on ainoa ryhmä, joka voi vastustaa juutalaisten hegemoniaa.
Juutalaisten suunnitelma on hajottaa valkoinen kristillinen yhteiskunta lukemattomiksi roduiksi ja uskonnoiksi joukkomuuton kautta.
… Juhlapäivien, kuten joulun poistaminen, perinteiden lopettaminen … , ja valkoisten sankarien patsaiden kaataminen, on toinen vaihe Jewryn valkoisten hävittämissuunnitelmassa.
… Step Three is to create a collective masochism among whites who are infused by Jewish academia with self-hatred for the ‘guilt’ of deeply entrenched “systemic racism.”
Jews have always considered whites as an inferior species, now they got the white goys to believe it themselves.
You see, these well-heeled Jews, pretending to be in “solidarity” with blacks, are monitoring “extremist groups”—those white deplorables—who rightly blame George Soros for fomenting the chaos.
Truth seeps out, even by lying Jews, it’s “chaos” not “peaceful protests.”
Now I grew up as a Jew and behind closed doors Jews call blacks “schwartzas” and “schooks.”
Not only that, but Jews consider it a disgrace to live in a black neighborhood if forced to by hard times.
And it’s all propped up by the Jewish Talmud which tags blacks as sub-human, a lower species, just a notch above apes and monkeys.
… My fellow Americans, white or black.
If we unite as fellow Christians to recall our holy days trampled on by Christ-hating Jews…
…And bring our Biblical views back to the public square seized by the same, free-speech-hating Jews, we have a chance to save America from Jewish ruin.
If we do, Jewry’s three-way game will not hold sway.
http://www.realjewnews.com/?p=1446
FED ja ECB ovat jo vuosia pumpanneet Markkinoille massiiviset määrät uutta rahaa ja pitäneet korot lähellä nollaa. Pörssikurssit ovat nousseet kauan ja paljon ja eronneet realitalouden kehityksestä.
Covid-19 viruksen aikana tahti vain kiihtyy ja valtiot, myös Suomi, tulevat velkaantumaan riskirajoille. Nyt puhutaan jo , esim. Kauppalehdessä tänään, valtioiden velkojen anteeksiannoista, jotta sama sairas meno voi jatkua ja moraalikato yleistyä.
Valtion Kela antaa myös mamuille kortin, jolla rahaa saa ”seinästä”. Suomi on kuin koko maailman sosiaalitoimisto. Kela jakaa ohjeita monilla kehitysmaiden kielillä. Se on kuin valtio valtiossa.
Ei ole talouspolitiikka vahvimpia alueita, mutta työnnämpä lusikkani soppaan kumminkin.
Nykyisen meiningin olen käsittänyt jotakuinkin näin, otetaan velkaa (jonka joku luo tyhjästä), syydetään suurin osa siitä turhanpäiväisiin projekteihin ja jaetaan sitä vastikkeetta ihmisille joita pitää raahata maailmalta lisää jos minkäkin syyn varjolla. Projekteista ja ihmisiltä raha valuu kulutukseen ja rippeet verotuksen kautta valtiolle.
Velkoja ei ole tarkoituskaan maksaa takaisin joten sitä voi ottaa määrättömästi lisää. Maksellaan vain korkoja ja ennenkaikkea harjoitetaan sellaista politiikkaa joka on velkojien mieleen. Nyt kun korona kriisin vuoksi tempaistaan taasen käsittämätön määrä velkaa, tulevina vuosina tullaan näkemään miten Suomen pohjavedet ja valtion omistamat maa ja vesialueet tullaan ”vapauttamaan” kilpailulle. Siinäpä sitten maksellaan joka ämpäristä vettä mikä nostetaan isoisän kaivamasta kaivosta.
Jotain kai se viiksekäs itävaltalais heppu teki oikein kun muistelee miten Saksan talous kasvoi ykkösrähinän jälkeisestä suosta aina kakkosrähinään asti.
Mutta eihän sieltä voi oppia ammentaa kun uuninluukut kolisevat niin että korviin sattuu ja savukin kirveltää silmiä.
Hyvinhän olet jyvällä.
Juuri noinhan se kahleisiin pano tapahtuu josta Brother Nathanael Kapnerkin yllä avoimesti puhuu. Ja kapitalismin opit ovat kova sana siinä kun niillä sitä kahisevaa kertyy jolla kahleita on helppo asentaa.
Juuri tuo on oleellista: ei olekaan tarkoitus että velat maksetaan pankkimafialle takaisin vaan että nistä muodostuu se pysyvä kahle josta et pääse koskaan irti ja olet sen jälkeen mafian ikuinen velkaorja ja elät sen armoilla.
http://www.realjewnews.com/?p=1446
Tuohon voi lisätä että jos yksityisen pankkimafian tilalla olisi kansalaisten johtama valtio omine pankkeineen niin velkavankeus ei olisi lainkaan paha asia ja valtio voisi hyötyä siitä saamillaan korkotuloilla ja rakentaa yhteiskuntaa koko kansan parhaaksi.
Heh.. vapaa markkinatalous in my ass..
John Keynes kuului ns. cambridgen apostoleihin, ”keskusteluseurapiiriin”, jonka doktriini oli että heidän intellektuellihomoseksuellinen toimintansa oli korkeampitasoisempaa sodomiaa kuin tavanomainen homoseksuaalisuus. Näistä pervertikoista kehkeytyikin nykyfilosofian, politiikan ja taloustieteen johtohahmoja, joita lähes sadan vuoden kuluttua vieläkin kumarretaan. Näiden lisäksi Keynes kuului ns. Bloomsburyn ryhmään, jossa harrastettiin kaikennäköistä parinvaihtoa, ryhmäseksiä sekä monipuolista lgbt-toimintaa.
Eräs perversseimmistä pervertikoista näissä intellektuelliryhmissä oli John Milton Keynes. Keynes piti kirjaa lukuisista sodomistisista akteistaan joita hänellä oli satojen ellei tuhansien poikien ja miesten kanssa. Nämä hänen päiväkirjansa tuotiin päivänvaloon vasta äskettäin ja tietoa löytyy helposti google-haulla. Yksityiskohtaisempaa tietoa saa esim Lytton Stracheyn elämänkerrasta, jossa hän kuvaa tämän irstailijan retkiä Pohjois-Afrikkaan ja Italian köyhään etelään, josta osti itselleen alaikäisiä poikia sodomistisiinpedofiilisessioihin..
Keynesin lumeavioliitto venäläisen balleriinan kanssa mahdollisti hänen matkustelunsa Neuvostoliitossa. Jo 1905 hän oli ollut järjestelemässä venäjän vallankumousta marxistisen Fabian yhdistyksen kanssa, joten hänellä oli hyvät suhteet neuvostohallintoon. Olipa hän mukana suunnittelemassa nuoren Neuvostoliiton valuuttaa.. 1918 hän sanoikin olevansa mieleltään bolsevikki.
”Liberaali” Keynes ihaili neuvostosysteemiä ja etenkin valtion puuttumista vapaaseen markkinatalouteen. Keynes loikin historiaan jääneen talousteoriansa jonka mukaan valtion tulee lisätä kysyntää tasoittaakseen suhdannevaihtelua ja saadakseen talouden uudelleen käyntiin. John Maynard Keynes esitti teoriansa perusteet vuonna 1936 julkaistussa teoksessa Työllisyys, korko ja raha (engl. The General Theory of Employment, Interest and Money).
Tämä valtion puuttuminen vapaaseen markkinatalouteen tarkoitti asteittaista luopumista kultakannasta, johon maailman valuutat olivat yleisesti sidottuja. 1944 Bretton Woodsissa perustettiin maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto.. valuutat sidottiin yhdysvaltain dollariin. Bretton Woods II irroitti dollarin kultakannasta 1971.
Uuden valuuttajärjestelmän arkkitehteinä toimi ”bolsevikki” Keynes ja Yhdysvaltalainen Harry Dexter White. White paljastui Neuvostoliiton agentiksi vuonna 1948.
”Tämä valtion puuttuminen vapaaseen markkinatalouteen tarkoitti asteittaista luopumista kultakannasta, johon maailman valuutat olivat yleisesti sidottuja. ”
Nyt kun mega-korporaatiot ovat ottaneet vallan joutuu kysymään onko taloudesta tullut pelkkä vallankäytön väline … ja onko se ollut sitä aina? Pannaan firma pystyyn vain omien etujen turvaamiseksi muusta välittämättä. Ja voiko näin enää jatkua…
Ilmeisesti ilman valvontaa ei ole mahdollista luoda taloutta joka ei sitä olisi ja mitä vapaampi talous voi olla sitä herkemmin se muodostuu vallankäytön välineeksi eikä palvele enää juurikaan muuta kuin omiaan ja lopulta kurjistaa suurimman osan kansaa kuten nyt näemme.
Kun ’eräällä heimolla’ on vahva tarve vallata koko maailma itselleen niin on helppo ymmärtää että se on luonut kapitalismin omia tarpeitaan varten ja pyörittää sitä suurella teholla ryöstäen lopulta kaikki maailman luonnonvarat itselleen. Mekin olemme jo menettäneet paljon.
Jos valtio olisi todella sitä mitä sen pitäisi olla (aito kansan johtama demokratia kuten joskus Ateenassa) niin se voisi hoitaa ja pitää talouden käsissään niin että vain valtio saisi siitä sen hyödyn mitä valtio tarvitsee toimiakseen ja turvatakseen kansalaistensa aineellista hyvinvointia ja ilman että sillä tuhotaan planeettaa kuten nyt tapahtuu. Kansalaiset olisivat vain tuon talouden palveluksessa ilman mitään itsekkäitä intressejä ja sitä johtava talouseliitti olisi aina vastuussa valtiolle.
Kansallisosialistit yrittivät jotain tämäntapaista ja hyvällä tuloksella.
Mutta se ei sopinut heimolaisille ja heidän lakeijoilleen koska se oli ristiriidassa heidän riistävän ’meille kaikki’ talousoppinsa kanssa. Sen joka näyttää ajavan maailman tuhoon.
Kiinan menestys ilmeisesti perustuu paljolti juuri tähän valtiojohtoiseen ja tiukkaan korruptiota valvovaan malliin.
Corruption in China
The Worst kind of Treason
GODFREE ROBERTS
http://www.unz.com/article/corruption-in-china/
China’s Rise, America’s Fall
Which superpower is more threatened by its “extractive elites”?
RON UNZ
https://www.unz.com/runz/chinas-rise-americas-fall/
https://www.unz.com/runz/
Eräs lukemisen arvoinen lyhyehkö kirjaesittely – ja kirja tietysti, niille joilla on halua ja aikaa lukea se:
”Rosvon vai virkamiehen valta?
Kirjailija Tenho Kiiskinen arvioi Oswald Spenglerin kirjoittaman ja Kiuas Kustannuksen suomeksi julkaiseman teoksen Preussilaisuus ja sosialismi.”
https://www.kansalainen.fi/rosvon-vai-virkamiehen-valta/
’Kouluja käynyt pikkuporvari, näennäisälykkö, epäkäytännöllinen oppinut, joiden maailmankuvan abstrakti tieto on vääristänyt.’ Oscar Spenglerin näkemys toteutuu nyt todella EU: n rosvovirkamiesten, ns. ’Sorosystävien’ toiminnassa, ranskalaisen , roomalaiskatolisen mentaliteetin mukaisessa korruptiossa. Pohjoismaissa se on merkinnyt yhteiskunnallista taantumaa ja arvojen rappiota. Uskonpuhdistuksen siivous tehtiin jo kauan sitten, mutta nyt katolinen mädätys on hiipinyt turmelemaan talonpoikaisjärkeä. Välinpitämättömyys perustellaan direktiivimääräyksillä. Hurjista, pitkäaikaisista työttömyysluvuista ei ole haluttu puhua. Eihän auvoisessa EU- maassa saa olla ongelmia. Todellisuus iskee vasten kasvoja, nuoret käyttävät huumeita, eivätkä näe tulevaisuutta mahdollisuutena perustaa perhettä. Poliitikot, virkamiehet ja yliopistot laulavat EU – hymniä, ’Oodia ilolle’. Se ilo lähtee vain omasta palkkapussista, mutta ei solidaarisuudesta, lähimmäisen rakkaudesta, inhimillisyydestä.
Toivotaan, että Sote- uudistus estäisi nyt kuitenkin veroparatiisilääkärifirmojen voiton maksimoinnin. Matti Vanhasen uusin Jäätteenmäki- korvaajuus ei hymyilytä kuitenkaan. Lääkäri Martti Talja toimi kepussa Sipilän hallituksen aikaan kansanedustajana ja taustavaikuttajana silloisessa sotessa. Serkku tai ei Vanhaselle, mutta toivotaan, että lääkärien vallankaappaus ei enää toteudu, koronassa oli jo tarpeeksi.
Globaalimittakaavassa kapitalismin kriitikot muistuttavat länsimaiden taakasta: kolonialismi, imperialismi, neokolonialismi. Kapitalismin arvostelijat viittaavat länsimaiden suorittamaan laajamittaiseen riistoon. Kehitysmaiden taloudellinen alistaminen ei tapahdu enää valtiollisesti vaan epäsuorasti transnationaalisten suuryritysten toimesta. Riistokapitalismin torjumiseksi kapitalismin arvostelun ytimessä on julkinen pääomittaminen ja taloussääntelyn lisääminen (esim. rahoitusmarkkinavero). –
Digitaalinen vallankumous on arvioitu vähäarvoisemmaksi kuin teollinen vallankumous 1800-luvulla. Digitalisaation kerrannaisvaikutukset ovat vähäisempiä ja hyödyttävät ainoastaan ohutta ydinjoukkoa toiminnan ympärillä. Suuryritysten voitot ohjautuvat suppeille omistajaryhmille. Tuotekehittely on niin kallista, että siihen kykenevät vain globaalisti toimivat suuret yhdysvaltalaiset ja kiinalaiset yritykset. Nykykapitalismi aiheuttaa eriarvoistumista: yritysomistajat rikastuvat, kiertävät veroja ja tavallinen keskiluokka köyhtyy. Työnteolla ei pääse enää vaurastumaan. – Kapitalismin väitettyjen ongelmien korjaamiseksi on esitetty monenlaisia keinoja. Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty ehdotti vuonna 2014 ranskalaisille 150 000 euron kansalaisperintöä, jolla rikkaiden ja tavallisten ihmisten välistä kuilua kavennettaisiin. Miljardöörien omistuksen rajoittamista 10 prosenttiin yrityksissä ja rikkaiden omaisuusverotuksen sekä perintöverojen huomattavaa koventamista. – Aikamme kapitalismin on arvioitu voivan horjuttaa demokratiaa. Voimakas varallisuuden keskittyminen uhkaa poliittista ja taloudellista järjestelmää. ’Tuomittavimpia’ ovat koroilla elävät kapitalistit, joiden toiminnasta ei koidu hyötyä yleiselle taloudelliselle kehitykselle.
– Kapitalismin mustan kirjan mukaan kapitalismi on aiheuttanut miljoonien ihmisten kuoleman. Uhrimääräksi arvioidaan 147 miljoonaa.
#
Miten päästä eteenpäin maailmassa, jota hallitsee ja valvoo ainoan supervallan valtaeliitti? Globaalin epäoikeudenmukaisuuden korjaaminen lienee Euroopan unionille ja sen jäsenvaltioille nykyisellään ylivoimainen tehtävä. Mutta demokraattisten oikeusvaltioiden kansalaisilla on perusteltua syytä edellyttää, että Euroopan unioni ottaa vakavasti oman perussopimuksensa määräykset.
– Euroopan unionista tehdyn sopimuksen mukaan unioni pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus sekä täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva ”erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous”.
– Sosiaalisen markkinatalouden vaatimus tarkoittaa sen tosiseikan tunnustamista, että täysin vapaa markkinatalous johtaa epäsosiaaliseen ja eriarvoiseen yhteiskuntaan.
– Saavuttaakseen sosiaalisemman markkinatalouden on julkisen sektorin tehtävä ohjata, täydentää ja sosiaalistaa markkinataloutta.
– Hyvinvointivaltion tulee mm. taata riittävät koulutusinvestoinnit, sosiaalivakuutus ja sosiaaliturva haavoittuvissa elämänvaiheissa (kuten vanhuuden, vammautumisen, työttömyyden ja sairauden ajanjaksoina). Samoin yhteiskunnan on julkisin varoin vastattava terveydenhuollosta ja hyvinvointipalveluiden luomisesta. Tuloksena on vapaata markkinataloutta sosiaalisempi talousjärjestelmä ja tulonjako.
– Markkinoita ohjaamalla voidaan yksityisen rajahyödyn lisäksi ottaa taloudellisissa valinnoissa huomioon yhteiskunnan kokonaishyöty. Markkinoita korkeammin voidaan arvottaa sosiaalista tasavertaisuutta edistävien julkishyödykkeiden tuotanto sekä ehkäistä tuotannontekijöiden (kuten työvoiman ja luonnon) hyödyntämistä alihintaan.
– Sosiaalista markkinataloutta toteuttava hyvinvointiyhteiskunta yhdistää toiminnassaan talouden kasvun ja työllisyyden tavoitteet sekä työväenliikkeen perinteiset sosiaaliset tavoitteet (kuten työvoiman korkean suojan työmarkkinoilla, laajat hyvinvointipalvelut sekä yhteiskunnan korkean solidaarisuuden asteen).
– Lienee selvää, ettei vallitseva epäoikeudenmukainen ja eriarvoisuutta lisäävä veroparatiisijärjestelmä kuulu sosiaaliseen markkinatalouteen. EU:n tulisikin pyrkiä kyseisen järjestelmän lakkauttamiseen.
#
A LETTER IN SUPPORT OF A WEALTH TAX 24.6.2019
TO: 2020 Presidential Candidates
We are writing to call on all candidates for President, whether they are Republicans or Democrats, to support a moderate wealth tax on the fortunes of the richest 1/10 of the richest 1% of Americans — on us. The next dollar of new tax revenue should come from the most financially fortunate, not from middle-income and lower-income Americans.
America has a moral, ethical and economic responsibility to tax our wealth more.
A wealth tax could help address the climate crisis, improve the economy, improve health outcomes, fairly create opportunity, and strengthen our democratic freedoms. Instituting a wealth tax is in the interest of our republic.
Polls show that a moderate tax on the wealthiest Americans enjoys the support of a majority of Americans — Republicans, Independents, and Democrats. (…)
The concept of a wealth tax isn’t new: Millions of middle-income Americans already pay a wealth tax each year in the form of property taxes on their primary form of wealth — their home. The kind of moderate tax on the richest 1/10 of 1% that we support just asks us to pay a small wealth tax on the primary source of our wealth as well.
(…) The first specific candidate proposal, introduced by Senator Warren, would provide millions of families with a better shot at the American dream by taxing only 75,000 of the wealthiest families in the country. The proposal is straightforward: It puts in place a tax of 2 cents on the dollar on assets after a $50 million exemption and an additional tax of 1 cent on the dollar on assets over $1 billion. If you have $49.9 million or less you are not paying the tax. It is estimated to generate nearly $3 trillion in tax revenue over ten years.
This revenue could substantially fund the cost of smart investments in our future, like clean energy innovation to mitigate climate change, universal child care, student loan debt relief, infrastructure modernization, tax credits for low-income families, public health solutions, and other vital needs.
That a moderate tax on a minuscule number of Americans could raise so much revenue simply reflects historic levels of wealth among America’s richest. The top 1/10 of 1% of households now have almost as much wealth as all Americans in the bottom 90%. (…)
We are in favor of a wealth tax for at least six key reasons:
A Wealth Tax Is a Powerful Tool for Solving Our Climate Crisis. (…)
A Wealth Tax Is an Economic Winner for America. It would be a powerful instrument for greater economic growth and success. (…) A wealth tax could help with innovation and job creation — America’s entrepreneurial economy, despite its many successes, needs strengthening. Put simply, a wealth tax would strengthen the American economy in ways that benefit all Americans.
A Wealth Tax Will Make Americans Healthier. (…)
A Wealth Tax Is Fair. A wealth tax would help close the large gap in effective tax rates between very rich families and everyone else. Warren Buffett has pointed out that he is taxed at a lower rate than his secretary. The top 1/10 of 1% are projected to pay 3.2% of their wealth in taxes this year, while the bottom 99% of households are projected to pay 7.2%. (…)
A Wealth Tax Strengthens American Freedom and Democracy. (…)
A Wealth Tax Is Patriotic. (…)
Some raise important questions about implementation and enforcement. But as the Warren proposal shows, we can limit potential evasion and reduce tax cheating by building on lessons learned in the United States and other countries. (…)
Some have argued that a federal wealth tax is unconstitutional. But here again, some of the country’s most prominent constitutional scholars — including two former heads of the Office of Legal Counsel at the Department of Justice — have argued convincingly that a wealth tax is constitutional.
Far-reaching policy proposals nearly always require considerable effort to iron out complexities — and that effort has always been made when the cause is important enough. The process of instituting a wealth tax would in itself likely improve the measurement tools to facilitate implementation.
Those of us who have signed this letter believe it is our duty to step up and support a wealth tax that taxes us. It is a key to both addressing our climate crisis, and a more competitive, stronger economy that would better serve millions of Americans. It would make America healthier. It is a fair way of creating opportunity. And it strengthens American freedom and democracy. It is not in our interest to advocate for this tax, if our interests are quite narrowly
That’s why we’re joining the majority of Americans already supporting a moderate wealth tax. We ask that you recognize its strong merit and popular support, and advance the idea to tax us a little more.
Thank you,
Louise J. Bowditch, Robert S. Bowditch, Abigail Disney, Sean Eldridge, Stephen R. English, Agnes Gund, Catherine Gund, Nick Hanauer, Arnold Hiatt, Chris Hughes, Molly Munger, Regan Pritzker, Justin Rosenstein, Stephen M. Silberstein, Ian T. Simmons, Liesel Pritzker Simmons, Alexander Soros, George Soros, Hansjörg Wyss, and Anonymous
#
”Capitalism, as we know it, is dead.” [Kapitalismi, sellaisena kuin me tunnemme sen, on kuollut.] (yhdysvaltalainen miljardööri Marc Benioff, lokakuu 2019) [Nettovarallisuus: 7,5 miljardia USD {2020}] – ”We Need a New Capitalism” (Marc Benioff).
”(…) capitalism as it has been practiced in recent decades — with its obsession on maximizing profits for shareholders — has also led to horrifying inequality. Globally, the 26 richest people in the world now have as much wealth as the poorest 3.8 billion people, and the relentless spewing of carbon emissions is pushing the planet toward catastrophic climate change. In the United States, income inequality has reached its highest level in at least 50 years, with the top 0.1 percent — people like me — owning roughly 20 percent of the wealth while many Americans cannot afford to pay for a $400 emergency. It’s no wonder that support for capitalism has dropped, especially among young people” (Marc Benioff).
#
Ilmastokriisi ei ratkea nykyisen kapitalismin säännöillä. Siksi järkeviin investointeihin keskittyviä tavoitteita, yksityisen ja julkisen sektorin vastuunjakoa ja erityisesti ymmärrystä arvon luonnista on rukattava uuteen uskoon (taloustieteen professori Mariana Mazzucato).
#
”… Vietnam-protestin jälkeen [Georg Henrik] von Wright koki velvollisuudekseen osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun moraalisella tasolla yhä uudelleen, esimerkkinä vaikkapa
protestikirjoitukset Milton Friedmanin taloustieteen Nobel-palkintoa vastaan vuonna 1976” (B. Österman: Georg Henrik von Wrightin kannanotto …).
#
Yhdysvaltalaista taloustieteilijää Milton Friedmania (verisen diktaattorin, kenraali Pinochetin eräänlainen kaveri) ovat kritisoineet mm. Paul Diesing, Edward S. Herman ja Elton Rayack. Hermanin mukaan pian toisen maailmansodan jälkeen Friedmania pidettiin yleisesti ekstremistinä ja hiukan ”hörhönä”. Rayackin mukaan Friedmanin (F) mallit sopivat tarkoitusta varten poimitun historiallisen datan kanssa yhteen, mutta ennustuksissa F:n mallit olivat käyttökelvottomia. – Vuonna 2016 F:n pysyvän tulotason hypoteesi osoitettiin vääräksi.
#
Kiitän kommentoijia ja toivotan lukijoille voimaannuttavaa Juhannusta. (Jos etenette oman Juhannuksemme [20.6.] jälkeen Latviaan tai Viroon, ehditte nauttia 24.6. vielä toisestakin Juhannuksesta.) – ’Juhannusrunoksi’ valitsen Erno Paasilinnan ’proosarunon’ ’Tiedeyhteisö’: ”Mutta akateemisessa maailmassahan se on jatkuvaa nokkimista. / Ne ovat jopa niin ahtaita, että ne puhuvat jostakin tiedeyhteisöstä. / Onpa helvetinmoinen yhteiskuntamuoto! / Toisiaan nokkivat ja toimivat. / Ja vielä kuvittelevat, että he ovat joku erillinen maailma. / Että kokoelma assistentteja ja tohtoreita ja muita on perkele joku tiedeyhteisö. // Eikö tälle kukaan ymmärrä nauraa? / Että menkää nyt jonnekin valtameren saarelle ja olkaa siellä tiedeyhteisö. / Maailma kyllä pyörii. / Leipää syödään siitä tiedeyhteisöstä huolimatta. / Ellei syödä, sitä rosvotaan.”
Suomen naapureista Norja on velaton valtio ja sillä on yli 1000 miljardin euron sijoitusrahasto, Venäjän valtio on lähes velaton ja sen rahastoissa on satoja miljardeja euroja, Viron on lähes velaton valtio, Ruotsin valtion velka on n.30 % BKT:sta ja Suomen n. 70 % BKT:sta.
Eli Suomi on selvästi velkaantuneempi kuin naapurinsa ja siten lainanantajistaan riippuvainen. Köyhän on oltava nöyrä ja sitä ei tämä onnellinen maa näytä tajuavan.
Keynesin teorioiden ytimen ymmärtäminen ei ole aivan yksiselitteinen juttu. Lisäksi talousteorioiden historian ymmärtäminen, jossa jopa termin ”taloustieteen klassikkojen käsitykset” käyttäminen on nykyisin huteralla pohjalla, mutkistaa myös Keynesin tulkintaa.
Lueskelinkin tarkemmin Kuosman artikkelin yhtenä lähteenä olleen Ahokkaan artikkelin Keynesin talouspolitiikasta ja ajattelin, että olisi hyvä nostaa esiin pari näkökohtaa, jotka hieman muuttavat osittain aivan ansiokkaasti esitettyjä arvioita Keynesistä.
Kun Keynesin ajattelua verrataan taloustieteen historiaan, Ahokkaan artikkelissakin puhuttiin vain vertailusta taloustieteen ”klassikoihin” ikään kuin aiemmin olisi ollut olemassa vain suurin piirtein samanlaista ajattelua edustavia taloustieteen ”klassikkoja”, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.
Taloustiedehän jakautui selvästi klassiseen ja uusklassiseen koulukuntaan jo 1800-luvulla ja näiden koulukuntien teoriat ja ajattelu poikkesivat selvästi toisistaan. Itse kuvasin tätä jakautumista Vastavalkean artikkelissa ”EKP ja keskuspankkien kriisi”. Näissä viittauksissa ”klassikkojen” ajatuksiin viitataan todellisuudessa uusklassisen koulukunnan edustajien ajatteluun, koska varsinaisten klassikkojen ajattelu on aika lailla unohdettu ns. koulutaloustieteessä.
Esimerkkinä tästä voisi mainita sitaatin Ahokkaan artikkelista; ”1920-luvun ja 1930-luvun vaihteessa Keynesin ajattelu nojasi vielä voimakkaasti klassiseen talousajatteluun, jossa hintojen sopeutumisen jäykkyydet olivat keskeisessä asemassa”. Nämä erilaiset hintajäykkyydet kuuluvat kyllä uusklassisen koulukunnan markkinatarkastelun arsenaaliin, eikä klassisen koulukunnan ytimeen.
Työttömyysproblematiikan osaltahan niillä tarkoitetaan sitä, että työttömyys johtuisi siitä, että palkat eivät jousta alaspäin. Tämä näkemyshän hallitsee edelleen poliittisen oikeiston työttömyyspolitiikkaa. Oikeiston ja myös monien taloustieteilijöiden vaatimukset ns. ”oikeasti” tehoavista työllistämistoimista tarkoittavat vain palkkojen polkemista ja työntekijöiden työehtojen heikentämistä. Työllisyystilanteen parantamisen kanssa niillä ei ole juuri mitään tekemistä, vaan tavoitteena on pääomatulojen osuuden kasvattaminen eli riistoasteen nosto.
Kun Keynes etääntyi tästä ajattelusta, hän siis etääntyi uusklassisen koulukunnan näkemyksistä ja lähentyi klassisen taloustieteen kokonaistaloudellista, kansantaloudellista näkemystä.
Itse en ole lukenut Keynesin pääteoksen jälkeisiä tuotoksia, mutta niitä kyllä käsiteltiin luennoilla opintojen yhteydessä, joten säästämisen ja investointien suhde tai koron rooli investoinneissa tai valtion investointitoiminnan vaikutus eivät jääneet tuntemattomaksi. Voidaanko kuitenkaan ajatella, että ne asiat ikään kuin kumoaisivat Keynesin pääteoksessaan tekemät havainnot ja suositukset.
Ymmärtääkseni ennemmin on kyse Keynesin toiminnasta erilaisissa tilanteissa. Laman jälkeen hän pyrki hahmottelemaan sitä, miten voitaisiin pidemmällä tähtäimellä harjoittaa talouspolitiikkaa, jolla talous ei syöksyisi tuhoisiin lamoihin. Pääteoksessaan hän taas analysoi sitä, mitä lamassa tapahtuu ja miten siihen voi reagoida, joten hänen lamasta tekemänsä havainnot ovat edelleenkin päteviä.
Valtion menojen käyttö laman torjunnassa keskellä kriisiä on ymmärtääkseni edelleen pätevää analyysia Keynesiltä. Hänhän havaitsi lamassa tapahtuvan eri toimijoiden maksuvalmiuden turvaamispyrkimyksen keskeisyyden (=likviditeettipreferenssin nousu) ja kuinka se johtaa likviditeettiloukkuun, jossa kaikki rahapoliittiset toimet jäävät tehottomiksi.
Pääteoksessaan ”Työllisyys, korko ja raha” hän päätyykin tulokseen, että valtion menojen kasvattaminen jää ainoaksi keinoksi kokonaiskysynnän vahvistamiseksi ja talouden kääntämiseksi nousuun, koska rahapolitiikkakin on käynyt tehottomaksi. Tämä olisi hyvä edelleen muistaa.
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagaard kävi noin viikko sitten esiintymässä jollekin Suomen talouselämän sisäpiirille. Vierailusta pääsi kuitenkin telkkariuutisiinkin muutama Lagaardin lausunto. Erityisesti kiinnittin huomiota se, kun hän sanoi havaitun aivan ”uuden ilmiön” eli sen, kuinka säästämisaste on viime aikoina noussut selvästi.
Ei oikein tiedä, pitäisikö tuollaisista lausunnoista itkeä vai nauraa, sillä kyllä taloustieteessä ko. ilmiö on tunnettu jo pitkään talouskriisien aikana. Kysymys on jo Keynesin puhumasta likviditeettipreferenssin noususta eli maksuvalmiuden varmistamispyrkimyksistä. Karl Marx huomasi asian jo 1800-luvulla tutkiessaan kapitalismin taantumia.
Tuollaiset lausunnot kuvaavat vain sitä, kuinka kehnoissa käsissä nykyaikana ovat monet keskeiset talouden vaikuttaja-asemat. Taso ei EKP:ssäkään noussut tippaakaan Draghin tasosta Lagaardin tullessa virkaansa. Nuo tyypit ovat oikeastaan vain jonkinlaisia investointipankkiireja, jotka eivät ymmärrä juuri mitään kokonaistalouden, kansantalouden toiminnasta. Taloustieteellinen taso on kehno.
> ilmiö on tunnettu jo pitkään
> talouskriisien aikana
Myös antiikin ajalta löytyneet suurimmat rahakätköt ovat juuri niiltä kausilta, kun talous on juuri romahtamaisillaan. Kyse on ihmisten kokemasta epävarmuudesta tulevaisuuden suhteen.
USA:ssa kotimaan kolikot ovat menneet kaupaksi kuin kuumille kiville. Niistä on kova pula.
Täällä USA:n ulkopuolella taas dollareiden setelirahoista on kova pula ja niistä pitää maksaa preemiota, jos haluaa.
– Vaikka dollari ei ole kestävällä pohjalla, lähes kaikki muut valuutat ovat vielä heikommissa kantimissa.
– Euroopassa muutetaan kaikki valtioiden velkakirjat ikuisiksi ja niiden arvo sidotaan rahaan hallinnollisella päätöksellä. Se tapahtuu yhdessä viikonvaihteessa etukäteen ilmoittamatta (mitä nyt Christine Lagaard kävi kertomassa asiasta kavereilleen, jotta pelastavat edes oman nahkansa).
Itse olen sitä mieltä, että perimmäinen ongelma on siinä, että (talouden vakauttamisen nimissä) hallinnollisilla päätöksillä sidotaan sellaisia asioita toisiinsa, joiden pitäisi kellua markkinoiden mukana. Pidämme tällaista asiain tilaa niin luonnollisena, että emme edes huomaa, että hallinnollisella päätöksellä
– kolikoiden arvo on sidottu seteleiden arvoon,
– seteleiden arvo on sidottu pankkitalletusten arvoon,
– pankkitalletukset on sidottu palkkoihin,
– pankkitalletukset on sidottu on sidottu eläkkeisiin.
Koko talous on hallinnollisesti kuristettu niin tiukalle, että tämän kommunistisen järjestelmän on pakko romahtaa. Taloudella ei ole hengitysvaraa, varaa kehittyä mihinkään suuntaan. Ja elvytystoimilla vain yritetään pitää tätä talouden kulissia pystyssä.
Sinänsä siinä, että seteleiden arvo sidotaan hallinnollisella päätöksellä kolikoiden arvoon, ei ole mitään uutta. Silloin kun olimme kultakannassa valtiot määräsivät kullan ja hopean välisen kurssin, ja yllätys yllätys: talouden vakauttamisen nimissä!
Tällainen “talouden ohjaaminen” hallinnollisilla päätöksillä vain siirtää riskit valtioiden kannettavaksi.