Vähä-Kippola yritti viestittää kuljettajalle että heillä on kova kiire, mutta ei saanut päähänsä miten kolme varttia taittuu englanniksi.
”Öö…foor, faiv minits. Höri höri. Juu anterständ?” Hän yritti selventää sanomaansa nostelemalla vuoronperään neljää ja viittä sormea pystyyn. Kuski näytti hämmentyneeltä, mutta vilkaistuaan takapenkillä istuvia kolmea muuta miestä hän kääntyi ymmärtäväisesti nyökytellen – ja ahne ilme silmissään Vähä-Kippolan puoleen.
”Jes jes. Ai anderstand, nou wörries. Mai kasin theö, ai foun him.” Hän kaivoi esiin kännykkänsä ja soitti johonkin. Keskusteltuaan oudolta kuulostavalla kielellä jonkun aikaa kiihkeään sävyyn, hän sulki puhelimen ja katsoi sitten tyytyväisenä taustapeiliin.
”Nou wörries, mai kasin theö. Nou proplem.” Kyyditettävät vilkuilivat toisiaan epäluuloisina.
”Mitähän se oikein höpötti ja kenen kanssa? Jos nyt oikein käsitin niin se puhu jotain serkustaan joka on jossain?” Vähä-Kippola katseli ohikiitävää rikkonaista esikaupunkimaisemaa, jonka läpi kansainväliseltä lentokentältä johtava moottoritie oli vedetty kohti kaupunkikeskustaa. Siellä täällä paistavat tietyömaat ja keskeneräiset rakennustyöt toivat mieleen uran alkuaikojen valtiovierailut Neuvostoliittoon, ja paikoitellen vanhahtava autokanta vain vahvisti tätä mielikuvaa.
”Jospa se serkku on liikennepolliisi, ja hän varootti jo etukätteen että lujaa tullaan. Niin sitä aikoinaan itänaapurissakin pelattihin. Pikkusen ruplia oikeisiin kässiin, niin eipä tarvinnu nopeusrajoituksista välittää.” Matkatoverit vaikuttivat epäileväisiltä.
”Tän mestanhan pitäs olla täynnä teknologiateollisuutta. Jossain yhteydessä paikkaa mainittiin Intian piilaaksoksi. Ei luulis että täällä neuvosto-Venäjän meininki vallitsee.”, puhuja vilkuili ympärilleen, ”Vaikka eipä silti, ei tää miltään piilaaksolta kyllä näytä.” Taemmassa autossa naiset kohentelivat meikkejään ollakseen mahdollisimman edustavia perille päästyään.
”Kyllä ossaakin olla kuuma, bikineissä tiällä pittäis kulukee.” Tukeva puoluetoveri vilkaisi puhujaa kateellisena.
”Hyvähän se on bikineissä kulkee tolla kropalla. Sikalassako sitä tuli hankittua tommonen vartalo?” Kikattava naisedustaja tirskui ja tönäisi tukevaa kylkeen.
”Ne rakensi täysin varustellun kuntosalin sikalaan maataloustuella. Ilmankos sikalat on niin huonosti hoidettuja Suomessa.” Savosta kotoisin oleva nuorekas ja urheilijan kropan omaava vaalea sikafarmarin tytär oli tottunut vanhempien kolleegojensa piikittelyyn.
”Hiihtolavuilta se on kuulkee minunnii kunto lähtösin. Ja työtä oon tehny pienestä pittäin, toisin kun erräät muut tässä taksissa.” Tukeva nyrpisti nenäänsä, tuhahti ja vaihtoi puheenaihetta.
”Miksi muuten Vähä-Kippola raahasi meidät tänne? Mä en vieläkään tajua mitä asiaa meillä on täällä?” Hän suuntasi kysymyksensä kikattavalle joka oli aina perillä Eduskunnan pienimmistäkin juoruista ja salaisuuksista.
”Virallisesti me ollaan luomassa kontakteja paikalliseen hallintoon ja ettimässä uusia mahollisuuksia suomalaisille firmoille. Mutta tosiasiassa kyse on siitä että Vähä-Kippola yrittää kohottaa madaltunutta profiiliaan. Ukkoparka ei tunnu tajuuvan että sen aika on jo auttamattomasti ohi, ja uskoo itsepintasesti pääsevänsä vielä ministeriksi uuteen hallitukseen. Siksi se hommas vanhoilla suhteillaan Rekon ja kuvausporukan mukaan.”
”Niin, Rekohan oli sen luottotoimittaja.”
”Ehkä se tähtääkin liikenneministeriksi ja me tultiin tutustumaan paikalliseen liikennesuunnitteluun? Vilkaskaas vähän ympärillenne.” Sitä mukaa kun taksiletka lähestyi keskusta-alueita liikenne ympärillä vilkastui tasaisesti ja alkoi vaikuttaa koko ajan kaoottisemmalta. Kolmipyöräiset keltamustat autoriksat pujottelivat torvien soidessa sinne tänne henkilöautojen ja eriväristen bussien välissä. Leveillä valtakaduilla ei tuntunut olevan ajokaistoja eikä liikennesääntöjä, ajoneuvot tunkivat itsensä lähimpään vapaaseen rakoon ilman minkäänlaista järjestystä, ja autovirta tukkiutui säännöllisesti jonkun kadun ylitystä yrittävän estäessä muilta kulun.
”Herranjumala, kattokaa noita.” Tukeva osoitti kevytmoottoripyörän päälle ahtautunutta viisihenkistä perhettä: yhdellä kädellä ohjaavan isän ja ohjaustangon välissä oli kaksi nauravaa pikkulasta ja takana istui äiti kouluikäisen tytön kanssa, kaikki ilman kypärää. Samalla etummainen taksi yritti kääntyä torvien soidessa sivukadulle, keskellä ruuhkautunutta risteysaluetta. Vähä-Kippola puhui Rekon kanssa kännykkä korvallaan.
”Niin – pystysitkö pikkasen venyttämmään aikataulua. Täällä on ihan helevetinmoinen liikenne. Enpä oo eläissäin tämmöstä nähny – no johan on, itikka keskellä kattuu. Ja kaikki vain toljottaa ympärillä.”
”Itikka?”, Reko oli hetken hölmistyneen näköinen, mutta muisti sitten että Vähä-Kippola oli Pohjanmaalta, ”Niin, siis ilmeisesti tarkoitat lehmää? Älä missään tapauksessa puutu millään lailla asiaan. Lehmä on hinduille pyhä eläin. Teen parhaani aikataulun suhteen, mutta koettakaa te välttää turhia viivytyksiä.”
”Niinkun tässä tieten viivyteltäis, itikoita kaduilla ja eppäilen pahasti ettei täällä oo muita kuin kortittommii kuskeja. Jumalauta, kattokaa nyt tuotakin.” Tuohtunut Vähä-Kippola suuntasi sanansa matkatovereilleen ja osoitti valkoista henkilöautoa joka työntyi väkisin vastakkaisesta suunnasta heidän eteensä.
”Mitä helevettiä se oikein suunnittellee tekevänsä? Kyllä täällä ois kirveelle töitä, en muuta sano.” Valkoinen auto onnistui pysäyttämään koko risteysalueen, yksikään ajoneuvo ei kyennyt enää hievahtamaan paikaltaan. Vasta loputtomalta tuntuneen odottelun jälkeen taksit pääsivät jatkamaan matkaa. Suunta muuttui ydinkeskustasta kohti kaupungin laitamia, ja liikenne harveni.
”Annoitkohan varmasti oikean osoitteen? Mihin ihmeeseen me ollaan menossa?” Takapenkin puhuja katseli koko ajan ränsistyneemmiltä vaikuttavia kaupunginosia. Katujen tunnelma oli aavistuksen uhkaavampi, eivätkä vilkkaasti elehtivät kaupustelijat, kirkuvat apinat ja kukkaistutukset enää elävöittäneet jalkakäytäviä. Taksiletka pysähtyi lopulta synkännäköisen ja epämääräisen tummanharmaan kaksikerroksisen kivitalon eteen. Takapenkin miehet tuijottivat ihmeissään toisen kerroksen avonaisella kuistilla kannatinpylväisiin laiskasti nojailevia räikeästi meikattuja naisia.
”Tämäkös se nyt on se hallintopalatsi?” Vähä-Kippola oli yhtä lailla ihmeissään.
”Mitäs kummaa? Tässä täytyy nyt olla joku väärinkäsitys,” hän kääntyi kuskin puoleen, ”öö…rait pleis? Höri, höri…”
”Jees jees. Rait pleis. Höri, höri.” Taksikuski poistui nopeasti autosta, kiirehti sisään ja palasi miltei samantien. Hän viittoili miehiä nousemaan taksista ja seuraamaan itseään, nostaen samalla torjuvasti kätensä pystyyn taemmista autoista ulostunkeville naisille. Nämä jäivät seisomaan autojen eteen, katsellen miten neljä miespuolista valiokunnan jäsentä hävisivät talon hämärään porttikongiin.
”Mitäs nyt? Tuliko joku muutos ohjelmaan?” Tukeva naisedustaja nyrpisti halveksien nenäänsä.
”Etteks te taaskaan tajuu missä mennään? Kattokaa nyt vähän ympärillenne, täähän on ilmiselvästi huoratalo.” Kikattavan naama venähti.
”Ei kai ne meinaa veronmaksajien rahoja ilotaloon tuhlata? Ja Vähä-Kippolakin, herranjestas sentään,” hän nosti käden huulilleen ja kääntyi silmät pyöristyen muiden puoleen, ”häneltä en kyllä olisi odottanut tämmöistä käytöstä.”
”Eihän miehiin voi luottaa pienimmässäkään määrin. Tässä se taas nähdään.” Naisten vielä päivitellessä tapahtunutta raivosta punoittava Vähä-Kippola marssi ulos taksikuski ja kolme toveriaan kannoillaan. Kiivaan sanallisen selvittelyn jälkeen he viittoivat naiset takaisin autoihin ja matka jatkui.
”Voi helevatan helevata, jumalauta että pistää vihaksi.” Vähä-Kippola karjui kännykkäänsä taksiletkan suunnatessa takaisin keskustaan päin,
”Niin, kuuluuko? Mitä? Häh? Minkä helevetin osotteen sää oikeen laitoit mulle? Pääryttihin huorataloon, saatana.” Toisessa päässä oli hetken aikaa hiirenhiljaista, kunnes kuului vaimeaa rykimistä.
”Öö.. ootas vähän. Tsekkaan vielä sen osoitteen. Tässä on nyt täytynyt sattua joku erehdys.”
”Erehdyspä hyvinkin. Saatkin selvittää ite niille isännille siellä, että miksi me myöhästyttään.”
”Hei, koita nyt vähän rauhoittua. Laitan sulle oikean osoitteen tulemaan, ihan samantien.” Osoitteen saatuaan kuski puisteli päätään, näyttäen tyytymättömältä.
”Long vei theö, moor mani.”
”Moormani, moormani, vai rahhaa pitäs vielä lisää saara?” Vähä-Kippola kääntyi takapenkkiläisten puoleen.
”Sattusko teillä olemaan yhtään kätteistä? Kun tämä ukkeli ei huoli eduskunnan taksikorttia.” Rahat saatuaan hän iski kuskin kouraan tukun seteleitä ja tämä näytti taas tyytyväiseltä.
”Taidetaan myöhästyä pahasti?”
”Minkäs sille ennää mahtaa. Kattellaan nyt vaan maisemia ja toivotaan parasta.”, Vähä-Kippola kääntyi takapenkille päin, ”Eikös nää hindut uskokin että kaikki on ereltämäärätty?”
”Huonoo tuuria tää vain on. Mä en usko mihinkään kohtaloon. Mitä virkaa politiikallakaan olis, jos kaikki olisi ennaltamäärätty?” Vähä-Kippola tuhahti.
”Politiikka, älkääs pojat alkako puhhuu mulle politiikasta.”
Jatkuu…
Jatkokertomus Torakat on lyhennetty versio Ahti Valkeapään samannimisestä, julkaisemattomasta romaanikäsikirjoituksesta.
Mukaansa tempaavaa, yllättäviä käänteitä ja tarkkoja luonnekuvauksia. Mieleen tulee lähinnä Seitsemän Veljestä!
Kohellus jatkuu ihan suomalaiseen tyyliin, huonolla kielitaidolla jouduttiin ojasta allikkoon mutta onneksi kuitenkin matkanjohtajan järki voitti eikä jääty joron jäljille vaan matka jatkui toivottavasti nyt oikeaan suuntaan. Ulkoasiainvaliokunnan jäsenissä alkaa kuitenkin herätä kysymys matkan järkevyydestä ja matkan epämääräisistä syistä puheenjohtajan urahissin nostamiseksi uudelle tasolle.
Ei tuossa mitään ihmeellistä ole.
Aina kun suomalainen poliitikkogrouppi on ollut maailmalla matkaamassa, niin kaikki kuviot jotka kotomaisemien käpykylissä eivät ole olleet saatavissa, on sitten toteutettu ulkomailla. Ovat saaneet maistaa suuren maailman arkirealismia.
Eräs entinen työtoverini päätyi ulkoministeriöön vesihuoltoalan asiantuntijana. Vesihuoltoalan hankevastaavana UM:ssä oli muuan kielimaisteri, jota huhujen mukaan eräs YIT:n ansiokas projektivetäjä paneksi molempien viihteeksi ohi virallisen protokollan.
YIT sai maksimaalisen määrän vesihuoltoprojekteja hoidettavakseen esim. Tansaniassa. YIT hoiti asiat omalta osaltaan. Ei tässä pidä moittia YIT:tä.
YIT on hoitanut merkittäviä projekteja pitkin maailmaa ilman ko. UM:n kielimaisteriakin.
Entinen työtoverini kyllästyi UM:n kotkotuksiin, ja häippäsi Hollantiin tekemään samoja asioita, kun mitä teki UM:n hommissa Suomessa.
Se mitä tällä haluan kertoa, että meillä valtionhallinnossa on päätäntävallassa pääasiassa täysiä nautoja sukupuoleen katsomatta, joilla ei ole mitään tajua siitä, missä maailmassa oikein mennään, puhumattakaan siitä, että osaisivat pitää huolen kansakunnan eduista.