”Atlantismin kultti on ajanut Euroopan unionin ja sen jäsenmaat umpikujaan”, väittää venäläinen ulkopolitiikan tuntija Dmitry Novikov.

Aikana, jolloin osa Länsi-Euroopan maista arvioi uudelleen asemaansa – keskellä Kiinan nousua, Yhdysvaltojen poliittista kuohuntaa, koronakriisiä ja brexitiä – Saksan liittokansleri Angela Merkel on puhunut tarpeesta ylläpitää vuorovaikutusta Venäjän kanssa.

NOVIKOV KOMMENTOI Merkelin haastattelua Guardianille ja viidelle muulle valikoidulle sanomalehdelle, jossa liittokansleri mainitsi, että hän tulee jatkamaan ”pyrkimystä yhteistyöhön” Venäjän kanssa, ”hybridisodankäynnistä huolimatta”.

”On hyviä syitä jatkaa rakentavaa dialogia Venäjän kanssa. Maissa kuten Syyria ja Libya, jotka ovat lähellä Eurooppaa, Venäjällä on suuri strateginen vaikutusvalta”, Merkel kertoi toimittajille perjantaina.

Saksa, kuten muutkin Euroopan unionin avainvaltiot, ovat nyt Novikovin mukaan kaksijakoisessa asemassa: Saksalla on prioriteettinsa sekä energiasektorilla että turvallisuuspolitiikassa.

Novikov katsoo, että Merkel haluaisi normalisoida suhteet Venäjään, koska euroatlanttinen solidaarisuus on päätynyt umpikujaan ja Yhdysvallat haluaa vetäytyä nykyisestä roolistaan. Euroopan on ennemmin tai myöhemmin päästävä ulos tällaisesta tilanteesta, Novikov toteaa.

SAKSA JA VENÄJÄ ovat Euroopan kaksi väkiluvultaan suurinta maata ja ostovoimapariteetilla mitattuna ne ovat myös kaksi suurinta taloutta, kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n tuoreen arvion mukaan.

Saksan ja Venäjän potentiaalinen lähentyminen on jo pitkään ollut suoranainen eksistentiaalinen uhka niin kutsutuille atlantisteille. Vuonna 2015 amerikkalaisen tiedusteluyhtiö Stratforin – jota on kutsuttu myös ”varjo-CIA:ksi” – perustaja George Friedman myönsi, että Yhdysvaltojen perimmäinen intressi on ollut Saksan ja Venäjän välisten suhteiden torpedointi.

Friedman selitti tämän johtuvan siitä, että ”yhdistyneinä Saksa ja Venäjä ovat ainoat meitä uhkaavat voimat”. Hän varoitti, että Yhdysvaltojen on varmistettava, ettei maiden välistä lähentymistä pääse tapahtumaan. Friedmanin mukaan ”Venäjän luonnonvarojen ja miesvahvuuden yhdistyminen saksalaisen pääoman ja teknologian kanssa pelottaa Yhdysvaltoja”.

Kuva: Pixabay

49 KOMMENTTIA

  1. Atlanttinen suhde on olemassa ja se on valkoihoisen Eurooppalaisen veren- ja kulttuurin perintöön perustuva.

    1960 -luvulla Yhdysvalloissa maahanmuuttajiksi alettiin haalia tummahipiäisiä rodullisen tasa-arvon nimissä. USA:n kansalaisille vakuutettiin että maahanmuuttajat eivät tule muuttamaan maan väestörakennetta, mutta pieleen meni. Pian on valkoinen väestö joutumassa vähemmistön asemaan ja sama tapahtuu pian Euroopassakin jos ei muutosta ala tapahtua.

    Tämän taustalla on ilmeisesti onnistunut neuvostososialismin soluttautuminen, osaksi sosialistinen islamismi ja jollakin kierolla tavalla sosialismin kanssa yhteistyössä toimiva CIA.

    Voi kuulostaa harhaiselta että CIA olisi soslialistien kanssa yhteistyössä, mutta tietäen että sekä Obaman oletettu isä että äiti molemmat olivat CIA:n palkkalistoilla ja osasivat venäjää, ja isä erityisesti oli kommunisti, ei ajatus tunnu enää kaukaiselta. Lisäksi internetistä löytyy todistajalausunto mieheltä jolle neuvostoliiton puoluejohdon jäsen kertoi 1980 -luvulla että USA tulee saamaan Barack -nimisen presidentin ja että hän on neuvostojärjestelmän kasvatti. Laitan linkin videoon jos joku haluaa.

    CIA on pahuuden kontrollissa ja syy miksi CIA ei halua Saksan ja Venäjän yhteistyötä, on se, että sekä Venäjä/Neuvostoliitto että Saksa tietävät minkälaisen vihollisen kanssa he ovat tekemisissä. Molemmat maat liki tuhoutuivat tämän vihollisen edessä.

    Nyt Yhdysvallat on kokemassa samanlaista tuhoutumisen uhkaa monikulttuurisuuden uhan alla.
    Afrikkalaistan ja lähi-itäläläisten rahtaaminen Länteen, sukupuolisekoilu ja sukuelinten silpominen sekä tietenkin nämä intersektionaaliset feminismijutut, kaikki on tarkoitettu Lännen tuhoamiseksi, eivätkä nämä vihrvas ihmiset tajua alkuunkaan että he ovat palvelemassa romahtaneen neuvostojärjestelmän haamua.

    Tässä on erotettava CIA:n etu ja Yhdysvaltojen etu.

    CIA on määrittänyt eurooppalaisten uutisvirran sotien jälkeisen operaatio Mockingbirdin avulla ja siten myös eurooppalaisten pääkoppien sisällön mutta ihmiset ovat heräämässä tähän valheeseen.
    Yhdysvallat, Eurooppa ja Venäjä, me kaikki olemme Länsi, valkean ihmisrodun ja Kristinuskon koti. Yhteinen uskonto ja rotu sitovat meidät yhteen. Eivätkö valkoiset saa olla ylpeitä omasta rodustaan ja uskonnostaan, aivan kuten kaikki muutkin uskonnot ja ihmisrodut ja ihonvärit?

    • Yhdysvaltain nykyistä tilannetta ja siihen ajautumisen syitä pohdittaessa tulee mieleen orjuus sekä se miten orjat Pohjois-amerikkaan päätyivät. Väestöstä oli orjuuden virallisesti loputtua noin 11 – 13 prosenttia mustaihoisia, määrä on arvio ja todennäköisesti osuus oli hieman suurempi. Afrikkalaisperäisten asukkaiden perheet olivat ja ovat suurempia, tämän johtaessa heidän prosentuaalisen osuutensa väestöstä suurenemiseen. Maahanmuutto on tuonut jonkin verran lisäystä mustaihoisen ja latinoväestön ollen maahanmuuttajista suuri enemmistö. Eli suinkaan kaikki mustaihoiset eivät ole itse tulleet Yhdysvaltoihin tai sen edeltäjiin, vaan heidän esivanhempansa myytiin orjiksi.
      Euroopassa maahanmuuton kohdalla tilanne on hyvin erilainen sekä taustoiltaan että nykytilannetta tarkastellessa, Euroopan tilanne perustuu siirtomaavaltaan ja siitä seuranneeseen maahanmuuttoon sekä nykyisin sotien aiheuttamaan ja mahdollistamaan oikeaan pakolaisuuteen ja ns. ”elintasopakolaisuuteen”, jonka on puolestaan mahdollistanut eurooppalainen hyväuskoisuus, jota Yhdysvalloissa ei esiinny.
      Tilannetta missään ei suinkaan helpota BLM-liikkeen vihankylväminen ja avoin politisoituminen, joka ns. ”vesittää” alkuperäisen agendan ja tarkoitukset. Konfliktin syventäminen ei koskaan vie sitä kohti kestävää ratkaisua.

    • Laitan muuten tähän linkin tuosta videosta vaikka kukaan ei pyytänytkään.

      Siis Tom Fife niminen tietoliikenneinsinööri oli Venäjällä 1992 ja siellä sattuneen kommelluksen johdosta hänelle selvisi että neukkulan kommunistit jotka vetelivät viimeisiään olivat leiponeet sätkynuken nimeltä Barack Obama, jonka isä oli musta ja äiti valkoinen ja että hänestä olisi tuleva USA:n presidentti. Tämä siis kerrottiin hänelle 1992.

      Mies meni vähän tolaltaan ja kotimaassaan USA:ssa mies kertoili mm. pojalleen että jos joskus tulee Barack -niminen suklaapoika ehdokkaaksi, pitää suunsa auki.

      Ennen 2008 vaaleja Tom Fife sitten pitikin suunsa auki ja koetti saada sanomaansa julki. Ohessa kuunneltavaksi Tom Fifen haastattelu, jossa mies kyllä hyvin elävästi ja uskottavasti kertoo kokemuksistaan. Ladatkaa talteen ja laittakaa jakoon, sillä tätä tariaa ei kovin mainosteta.

      https://www.youtube.com/watch?v=kTxcJTRP5AM&list=LL7W3cFz3ofhiYcWDEPQl6Ew&index=471
      sama toisaalla:
      http://www.jrnyquist.com/media/FifeLeary_Int-1.mp3

  2. Jotain säröilyä on nyt USAjohtoisessa maailman allianssissa johon EUkin kuuluu kun Merkel puhui EurooppaNatosta ja Venäjä yhteistyöstä. Heikki Haavisto puhui myös pomppuisesta yhteistyöstä EUn ja USAn välillä ja tarkoittaneeko sillä että EU on joutunut hyväksymään kaikki USAn laittomat teot kuten Iranin sopimuksesta irtautumisen, Iranilaisen kenraalin murhan, Palestiinan maiden anastamisen, USAn Venezuelaan nimittämän presidentin Guiadon jonka takia Venezuela aikoi lopettaa EUn suurlähetystön Venezuelassa mutta perui sen kun EU ilmoitti että molempien diplomaattista kanssakäymistä pitää vahvistaa. EU täten tunnusti Venezuelan presidentin MADUROn ja hänen hallintonsa vaikka pitää USAn nimittämää presidenttiä GUIADOa myös presidenttinä
    USAn imperiumin rappeutuminen on tosissaan ruvennut rassaamaan EUa ja ilmeisesti ei halua olla USAn romahduksessa mukana ja suunnittelee siitä irtautumista. Aika näyttää miten siinä onnistuu mutta Suomi pysyy USAn allianssissa sen romahdukseen asti kun Suomen Atlantic Council poliitikot on sen niin päättäneet ja samalla tuhoavat sen mitä Suomesta on vielä jäljellä.

    • Venäjä on toiminut viisaasti kun ei ole rakentanut mitään EU:n varaan. Nyt sillä on mitä tarjota EU:lle ja se varmaan kiinnostaa EU:ta. Pallo on EU:lla, ottaako vain jättääkö.
      Jos jättää niin perikato vain syvenee kun USA on auttamattomasti sionistien mafian kynsissä ja sama kohtalo vaanii EU:takin. Sen olisi jo aikoja sitten pitänyt irtaantua mutta se olisi vaatinut enemmän itsesuojeluvaistoa ja rohkeutta joita ei ole ollut. Vasta nyt kun USA luhistuu ja oma perikatokin jo häämöttää niin ollaan pakon edessä.
      Oma maamme taitaa olla tässä yksi suurimpia häviäjiä kiitos paljolti Niinistön klaanin. Varmaan tilanne olisi kokonaan toinen jos olisi eletty ihmisiksi Venäjän kanssa. Toivoa vain sopii ettei Venäjä kostaisi tyhmyyttämme ja ymmärtäisi että N-eliitti ei edusta koko kansan tahtoa..

      • Niinistön klaani sekä RKP eivät voisi operoida Suomessa vapaasti, ellei kansaa vaivaisi armoton typeryys suhteessa historian tulkintoihin. Ryssien katkeruutta aiheuttaneet invaasiot Suomeen ovat aina olleet seurausta suuremmista selkkauksista, joissa lännellä tai lännestä tuotetulla bolshevismilla on ollut ratkaiseva osuus. Ruotsin kuninkaat tai maan kyyninen sotilasjohto jättivät Suomen oman onnensa nojaan kärsimään Venäjän rankaisukampanjoista epäonnisten sotaretkiensä päätteeksi. Suomi sai toimia puskurina ja syntipukkina, kun Ruotsin sotaonni kääntyi ja sen aluetta vastaan lopulta hyökättiin. Ruotsin hallitsijat ovat pääsyyllisiä siihen, että suomalaisten kuva venäläisistä katkerina vihollisina ja ryöstelevinä kasakoina on niin synkkä. Tämä mielikuva on sittemmin hyödynnetty taitavasti.

        Tietenkään mihinkään päinvastaiseen eli venäläisyyden ihannointiin ei ole syytä. Kova vihollinen on idässäkin vastassa, mutta se ei ole aivan niin kiero ja moraalisesti täysin turmeltunut kuten länsi. Pitää myös muistaa se, että lännen moraalinen rappio alkoi syventyä melko hiljattain ja siinä suhteessa vaaka on kallistunut Venäjälle eduksi vasta 1990-luvulla. Kuitenkaan iso osa suomalaisia ei edelleenkään havaitse tätä. Siitä meidän patologisesti valehteleva valtamediamme pitää huolen.

        • Hyvä.
          Jotakuinkin niin, monilta detaljeiltaan juuri niin.
          Kannattaa hetki miettiä sitä, miten kauppa kävi aikoinaan ”neukkulan” kanssa, ja mitä siitä oli seurauksena, Miten sitten on käynyt eukkulan kanssa. Toinen toistaan typerämpiä direktiivejä tulee tuutista. Kenen taloutta ne parantavat?

    • ImperiuminRappiolta teräviä huomioita.

      U.N. expert deems U.S. drone strike on Iran’s Soleimani an ’unlawful’ killing
      7.7.2020
      ”The January U.S. drone strike in Iraq that killed top Iranian general Qassem Soleimani and nine other people represented a violation of international law, a U.N. human rights investigator [Agnès Callamard] said on Monday [6.7.2020].” (Reuters.com)

      The United States has failed to provide sufficient evidence of an ongoing or imminent attack against its interests to justify the strike on Soleimani’s convoy as it left Baghdad airport, said Agnes Callamard, U.N. special rapporteur on extrajudicial, summary or arbitrary executions.

      The attack violated the U.N. Charter, Callamard wrote in a report calling for accountability for targeted killings by armed drones and for greater regulation of the weapons.
      #
      L’assassinat de Qassem Soleimani jugé illégal et arbitraire par une experte de l’ONU
      Par LEXPRESS.fr avec AFP
      le 07/07/2020 à 16:04
      Dans son rapport, Agnès Callamard estime que les Etats-Unis n’ont pas démontré que le général iranien, tué dans un raid américain, ”représentait une menace imminente”.
      ”A la lumière des preuves fournies jusqu’à présent par les Etats-Unis, le ciblage du général Soleimani, et la mort de ceux qui l’accompagnaient, constituent un assassinat arbitraire dont les Etats-Unis sont responsables en vertu du droit international humanitaire”, affirme Agnès Callamard dans son rapport.
      #
      YK-raportoija: Iranilaiskomentajan tappanut USA:n isku oli laiton

      YK:n asiantuntija Agnès Callamard vaatii ylipäätään sääntöjä drooneilla tehtäville iskuille.
      7.7.2020
      ”YK:n ihmisoikeusraportoijan Agnès Callamardin mukaan Iranilaiskenraali Qassem Suleimanin tappanut Yhdysvaltain isku oli laiton” (AFP, Reuters, Yle Uutiset 7.7.2020).
      ”Surma oli mielivaltainen ja sellaisena YK:n peruskirjan vastainen” (Agnès Callamard raportissaan). Callamard huomauttaa, ettei USA ole esittänyt mitään todisteita siitä, että Suleiman olisi suunnitellut välitöntä iskua USA:n etuja vastaan, jolloin olisi tarvittu välittömiä toimia ja ne olisivat olleet oikeutettuja.
      Agnès Callamard esittää arvionsa raportissa, joka käsittelee drooneilla tehtyjä iskuja yleisesti. Callamard kehottaa valtioita säätelemään drooni-iskuja. Callamard on oikeusjärjestelmien ulkopuolisiin, summittaisiin ja mielivaltaisiin iskuihin erikoistunut YK:n asiantuntija. (Callamard ei raportoi YK:n nimissä vaan esittää raporttinsa YK:lle.) Raportti esitellään YK:n ihmisokeusneuvostolle, josta USA on Trumpin kaudella (2018) eronnut.
      #
      Moraalis-eettisesti maailman ainoa supervalta on jo romahtanut. Erikoista, että yhä vielä monet eurooppalaiset elitistit (suomalaisiakin joukossa) tukevat sitä.

  3. Sama George Friedman joka sanoi Ukrainan kaappauksesta 2014: ”the most blatant coup in history” eli historian röyhkein kaappaus, koska siitä syytettiin ei sen tukijoita, USA:ta ja EU:ta, vaan kaappausta vastustanutta Venäjää. Siinä Angela Merkel olisi voinut näyttää valtionaistaitojaan mutta kun niitä ei ole. Eli Merkel kääntää takkiaan tuulten mukana, uusi liberaali kiihkoilija USA:n presidentiksi ja taas Merkel tykkää. Merkel ensi töikseen pyysi anteeksi George Bushilta ettei Saksa hyökännyt Irakiin USA:n mukana.

    Charles de Gaulle oli aikaansa edellä ja sanoi jo 1958 Saksan liittokanslerille, että riippuvuussuhde USA:han pitää katkaista. Mutta minkäs teet kun saksalaiset olivat päättäneet, että kahtia jaettu Saksa on parempi kuin yhtenäinen neutraali Saksa. Kuten Suomen itsenäisyyden purkamisessa myös Saksan riippuvuuden vahvistamisessa sosialidemokraateilla on ollut keskeinen rooli. Oikeisto on nojannut USA:han ohjelmallisesti mutta ilman demareiden myötävaikutusta ja nöyristelyä riippuvuuden jatkaminen olisi vaikeutunut. Helmut Schmidt oli tässä keskeinen toimija. Suomessa demareiden koko kaarti Sorsan ja Koiviston jälkeen.

    Kun Saksa kääntyy, kääntynee myös Suomi, ellei se tee itsestään Pikku-Puolaa. Saksassa on tälle ajatukselle laajaa kannatusta mutta vielä kaukana riittävästä. Puola ei ole oppinut historiastaan mitään, Saksa kuitenkin jotain. Suomenkin olisi aika myöntää, että jatkosota oli se suuri virhe jonka takia Karjala meni. Jatkosota terminä on johdatteleva. Erillinen sotahan se oli, joka junailtiin eduskunnalta salassa vähän niin kuin isäntämaasopimus. Edes Paasikivi, joka hädän hetkellä pelasti maan, ei tiennyt junailusta mitään.

    • ”jatkosota suuri virhe”..?
      Luuletko, että Suomella oli vaihtoehtoja? Oli vain ajan kysymys, koska ryssä hyökkäisi uudestaan!
      Paasikivi mitään maata pelastanut, vaan Marski, joka neuvotteli salaa sodan kuluessa seka Britannian, että Yhdysvaltojen kanssa. Nämä käytännössä painostivat Stalinia irroittamaan Suomi sodasta ja jättämään Suomen miehittämättä!

      Tästä huolimatta Stalin yritti kolmesti sodan lopulla Suomen valtaamista paskalla menestyksellä…

      • USA kehotti toistuvasti mutta tuloksetta Suomea vetäytymään. Paasikivi joka pelkäsi että Suomi painaa Aatun rinnalla loppuun saakka sanoi Mannerheimille että eikö jo olisi aika lähteä: ”Jag har ofta tänkt på det men inte funnit vägen” vastasi Mannerheim. Tarkoittaa siis, että Mannerheim olisi vetäytnyt mutta asia ei ollut kypsä muun johdon mielestä.
        Churchill puolestaan sanoi, että Stalin oli hyvinkin kohtuullinen rajanvedossaan, kaiken sen jälkeen mitä Suomi oli aiheuttanut, eli enemmänkin olisi voinut ottaa Churchillin mukaan. Churchill sen sijaan oli paheksunut talvisotaa voimakkaasti, eli sen raja olisi korjattu, mutta jatkosodan jälkeen ei enää.

        • Hevonpaskat, molemmat tiesivät, että Suomi käy erillissotaa rikollista hyökkääjävaltiota vastaan! Operaatio Barbarossa oli Suomen kannalta pelkkä sivujuoni, josta Marski viisailla ratkaisuillaan otti Suomen irti, kuten Leningradin ja pohjoisen huoltoreitin kohtalon myötä nähtiin! Suomi ei totellut Saksaa kummassakaan tapauksessa.

          Suomi ei aiheuttanut yhtään mitään, vaan koko homma oli Neukkulan aloittama, heidän syytään koko sota! Jatkosodalle ei mahdettu Suomen puolella yhtään mitään, se olisi tullut vaikka ilman Saksan läsnäoloa(varsinkin ilman sitä)

          • Talvisota olisi ilmeisesti voitu välttää jos olisi kuunneltu sitä neukkulan diplomaattia joka koetti kovasti ottaa yhteyttä Suomen poliitikkoihin talvisotaa edeltäneenä kesänä. Ketään suomalaista ei vain kiinnostanut. NEukkulan diplomaatin mukaan heidän ainoa asiansa Suomea kohtaan oli se, että Suomen oli luvattava pitää Saksa pois Suomesta, sillä Saksan armeila olisi kyennyt suomen kautta moukaroimaan Leningradin soossiksi mielijohteesta. Erittäin ymmärrettävä kanta neukkulan lasien läpi.

            Neukkulathan yrittivät aluevaihtoa Suomen kanssa, jossa Suomen rajaa olisi siirretty etäämmäksi Leningradista, neukut olisivat saaneet Hankoniemestä laivoillensa suojatukikohdan ja Suomi olisi saanut Itäkarjalasta ääniselle saakka alueet. Kannattava vaihtokauppa johon ei koskaan suostuttu, koska Hesarin oma ministeri Erkko ei suostunut tähän, vaikka kehotuksia suostua kuultiin Englannista ja USA:sta.

            Siksi Paasikivi kutsui talvisotaa Erkon sodaksi ja Hesari kosti tämän olematta julkaisematta Paasikiven valokuvaa koskaan, lukuun ottamatta muutamaa kertaa jolloin Paasikivestä oli saatu erityisen ruma kuva.

          • Toisin kuin Nyky-Suomen johto Mannerheim ja Paasikivi eivät kumpikaan olleet russofobeja, heidän realisminsa pelasti minkä pelastettavissa oli. Mannerheim tajusi hyvinkin varhain, että sota päättyy Saksan tappioon ja että Suomi joutuu sen vuoksi vaaraan. Mutta muut hänen ympärillään uskoivat myytteihin jotka elävät tänä päivänäkin. Silloin olisivat USA:n neuvot olleet tarpeen mutta eivät kelvanneet, tänä päivänä kun USA neuvoo Suomea loikkaamaan johtomme kysyy: miten pitkälle.

            Montako kertaa Mannerheim söi päivällistä kenraali Waldemar Erfurthin kanssa ? Tuskinpa siinä pöydässä erillisistä sodista tarinoitiin. Tähän halpaan ei tietääkseni minkään länsimaan varsinaiset historioitsijat ole menneet.

          • Juustomestari3000 6.7.2020 at 19:40

            Kutakuinkin sama käsitys minullakin on. Myös Marskin mielestä vaihtokauppaan olisi kannattanut suostua. Hän oli hyvin vihainen kun Erkko palasi Moskovasta hylättyään tarjouksen.

          • Talvisotaa ei olisi voitu välttää mitenkään. Katsokaapa Balttiaa, miten heille kävi kun suostuivat NL:n vaatimuksiin, heidät nielaistiin lopulta kokonaan julmin seuraamuksin!

            Ne, jotka ovat tutustuneet tarkemmin Neukkulan aluevaatimuksiin, ovat todenneet niihin suostumisen olleen mahdotonta Suomelle, koska se olisi tehnyt hyökkäyksen Suomeen huomattavasti helpommaksi ja taas toisaalta puolustaminen olisi käynyt talvisodan aikaiselle, puutteelliselle armeijallemme mahdottomaksi!

            Talvisota oli suunniteltu NL:n taholta, jo aikoja ennen mitään neuvotteluita, joten siinäkin mielessä sitä ei olisi voitu estää.

          • Musta Paavi. Voi hyvinkin olla. Kun Hitler hyökkäsi Neuvostoliittoon torjuakseen kommunismin uhan, Saksan lentäjät huomasivat ensimmäisenä kuinka valtavan panssarivaunuarmeijan Neuvostoliitto oli rakentanut. Ja panssarivaunut ovat hyökkäysaseita, eivät puolustusaseita. Neukkulalla oli aikomus hyökätä länteen ja siten Hitler ehkä vain joudutti väistämätöntä sotaa ja samalla tuli saaneensa maailman vihan niskaansa.

  4. CIA Director William Casey said:

    ”We’ll know our disinformation program is complete when everything the American public believes is false”?

    Näin on…. well done. Työ on saatettu kunnialla loppuun, ei vaan Yhdysvalloissa vaan jokaisessa kansallisvaltioissa idästä länteen. Vastavalkean poliittiset artikkelit ja niiden kommentit toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka loistavasti toinen toisensa kumoava disinfirmaatio ihmismieltä pyörittää. Elämme kerroksellisessa valheessa – eksyttävässä labyrintissä – jossa valhe kumotaan valheella. Tämä siksi, että kaikkien valheiden isä, Jesuiitta-mafia, hallitsee opetusministeriöitä, kouluja ja yliopistoja maailmanlaajuisesti. Tässä teille pieni tietoisku:

    – Jesuit Teaching Strategy –

    ”The Jesuits developed a diabolical method of teaching called ”Learning Against Learning” which brings everything into question, using ”relative” thinking to produce circular arguments. Education is taken down to the LCD, ”lowest common denominator” where mediocrity is infused into children.

    The result is ”FRUITLESS” arguments and debates based on ”OPINIONS” based on unsubstantiated ”ASSUMPTIONS” and ”THEORIES” ending in disillusionment, anger and despair. This reprobate mental condition exhibited widely today by a ”brain washed” dumbed down, ”snowflake” (spoiled) generation”

    Jesuiitta-mafian hallitsemat ministeröt, CIA-verkosto (eli suojelupoliisit) ja mockingbird media on ottanut vallan jokaisessa valtiossa, joten poliitikoilla ei ole mitään muuta tehtävää kuin pitää yllä illuusiota demokratiasta. Kaikki menossa olevan teatterin ja mielivallan omilla silmillään näkee, mutta vaikka ihmisille kerrotaan totuus päin naamaa – kuten William Casey teki – he eivät unestaan herää!

    http://www.darknessisfalling.com/darknessisfallingblogblog/the-jesuit-trojan-horse-infiltration-of-world-education

  5. jesuiitta 🙂 🙂 vitun idiootti jesuiitatko omistaa pankit median ym ym tuo nekruja länsimaat täyteen! Eikun juutalaiset saatanan trolli!

    • Kannattaa varmaan tutustua jesuiittojen toimiin ennen noin rumaa huutamista. Jesuiitoista en paljon kyllä itsekään tiedä muuta kuin sen, että heitä ja heidän varjojen vaikutusvaltaansa pelättiin ennen samalla tavalla kuin jotkut syyttävät juutalaisia. Jesuiitoilla on ilmeisesti kuitenkin melko vakuuttavasti ollut tarkoituksena soluttaa oma ideologiansa yhdysvaltalaisiin lukemattomiin kristittyihin lahkoihin ja uskontokuntoon soluttamalla omia jesuiittapappejaan näihin kirkkokuntiin. Siten ymmärrän kyllä jonkinlaisen epäluulon heitä kohtaan jopa tämän pienen, melko hyvin perustellun jutun perusteella.
      Toivon sinulta Saatanan urpo hieman korrektimpaa kielenkäyttöä ja kunnioitusta toisia kohtaan vaikka käsittelemmikin vaikeita ja herkkiä aiheita kiinnostuksella ja kunnioituksella, aina totuuteen pyrkien.

    • Muuten, tämä nykyinen paavi Frankie on ensimmäinen jesuiitta paavina kautta koko maailman historian.

      Nykypaavilla oli ilmeisesti myös osansa entisen kotimaansa sotilasjuntan murhajälkien peittelyssä.

    • Ohessa napakka muutaman minuutin video jossa Steve Pieczenic kertoo muutaman sanan paavi Franciskuksesta, koronakeisari Faucista ja jesuiitoista.

    • Saatanan urpo. Suosittelen sinua tutkimaan historiaa, ja en ole toki sanonut että jesuiitat omistaa pankit tai mediaa tai mitään muutakaan. Mikäli olisit lukenut kommenttejani, tietäisit kyllä ketä siellä huipulla istuu, joten tarkista hyvä ihminen verenpaineesi. Jesuiitat ovat huipulla istuville, eli pankkihuijareille työskentelevä MAFIA mutta sitä ei tietty tavallinen taatelin tallaaja hoksaa.

  6. Kerrottiin,että Obama vakoili ja ohjeisti Merkeliä ja antoi kaksi vaihtoehtoa: joko tottelee heti tai itkee ja tottelee. Trump soittelee Merkelille ja haukkuu häntä kovin sanoin ja varoittaa yhteyksistä Venäjään.
    USA:n mukaan Saksa on miehitetty valtio, jossa on n. 35 000 USA:n sotilasta.
    Onko Merkelillällä rohkeutta uhmata Trumppia nyt ? Tuskin. Varsinkin kun EU:n komissio on täysin USA:n talutusnuorassa samoin Macron.

    • Obaman ( CIA-vanhemmat) tiedetään kuuluvan nk. muslimiveljeksiin ( Muslimbrüderschaft), jotka ovat sama kuin mossad.

      Pirak, lienet huomannut että USA ja Trump eivät (aina) ole täysin sama. USA pitäisi joissakin konteksteissa muistaa korvata deep statella, koska vasta sitten näkyy että Trump on sodassa deep statea vastaan.

      Trump on tehnyt monta muutakin ” protokollan vastaisuutta” kuin Merkelin ” tyhmäksi” haukkumisen. Viimeisellä Lontoon virallisella vierailulla Trump kulki jo ennen kuningatarta, mikä sotii kuninkaallista protokollaa ja aiempaa maailmanjärjestystä vastaan . Siitä että maailman järjestys on muuttumassa ja osittain jo kaikessa hiljaisuudessa muuttunut, antaa viitteitä samaisella vierailulla tapahtunut prinssi Charlsin kumarrus Trumpille. Muita suuria jo tapahtuneita muutoksia on ainakin se että Venäjä on nyt suvereenivaltio, johon Trump myös USA: ssa pyrkii.

      Artikkelin otsikko Uskollisuus Yhdysvalloille on johtanut Euroopan umpikujaan johtaa mielestäni harhaan, jos asiaa tarkastellaan liian valtamedioiden välittämän rajoitetun informaation valossa.

      BRD on yhä miehitetty alue, koska toisen maailmansodan voittajavaltiot eivät tehneet Saksan kanssa rauhansopimusta. Niin kutsuttu 4+2 sopimus koskee siis liikeyritys BRD: tä.

      Merkelin on nyt pakko pitää ”yhteyksiä” suvereeniin Venäjän valtioon ja Putiniin, joka johtaa ” liittoutuneiden miehityskomissiota”. USA:n demokraattien sanotaan yrittäneen jopa muuttaa Yhdysvaltoja yhdellä uudella 51. osavaltiolla (Waschington DC) jotta Trump ei voisi enää muiden voittajavaltioiden kanssa allekirjoittaa rauhansopimusta Saksan kanssa.

      NWO: n rakentajien ei ole vielä ollut pakko luovuttaa ja he pyrkivät nyt Merkelin johdolla säilyttämään EU: n. Jopa Ylelläkin finanssialan asiantuntija(t) puhuu kuitenkin jo tulevasta resetistä. Uuden kultaansidotun valuutan/valuuttojen tullessa resetillä voimaan aiheuttanee sen että euro on arvoton. Vasta äskettäin Sveitsistä siirrettiin yli sata tuhatta tonnia kultaa USA: han. Kenen kultavarannoista siinä oli kyse ei tiedetä. Suomen itsenäisyys ja oma valuutta vaatisi kultavarantoja, mutta onko niitä enää edes olemassa? Velkojen sen sijaan sanotaan nollautuvan resetissä, lieneekö niin?

  7. Jesuiitoilla on USA:ssa valtava kiinteistöomaisuus. Pilvenpiirtäjiä ym. He ovat varakkaita ja nimenomaan piilovaikutusvaltaisia. Omerta ja verhojen takana toimiminen kuuluvat tapoihin. Susi lammasten vaatteissa.

  8. https://www.moonofalabama.org/2020/06/putin-on-world-war-ii.html

    ”Saksalaisena ja entisenä upseerina tuen Venäjän näkemystä. En ole löytänyt tekstistä mitään merkittävää faktavirhettä ja suosittelen sitä kaikkien luettavaksi.”

    Näin hra Moon of Alabama, Bernhard jonka sukunimenkin eräs palstalainen mainitsi. Presidentti Putinin muistokirjoitus koskien Toista maailmansotaa kesäkuulta, julkaistu mm. arvovaltaisessa The National Interest -lehdessä, joka on linkitettynä.

    Historiarevisionismi jota EU-parlamentti harjoittaa ja joka on täälläkin laajalti palstalla kommentoijien suosiossa on outoa ei niinkään EU-parlamentin puolelta mutta kylläkin niiden puolelta jotka väittävät vastustavansa globalisaatiota ja NWO-järjestystä. Revisionismi on nimenomaan Soroksen ja muiden finanssisukujen linja ja he nauravat eivät niinkään matkallaan pankkiin vaan pankissa jonka he omistavat.

    Jos teksti kelpaa The National Interestille luulisi sen kelpaavan myös Suomen ulkoministeriölle käännettäväksi Suomen kielelle.

    • Voisiko sanoa että lopullinen sota Hitlerin Saksaa vastaan tavallaan delegoitiin NL:lle? Se sai tehdä ns. likaisen työn ja kärsiä valtavat tappiot ja sitä tuettiin enemmän vain materiaalisesti ja sodan loppuvaiheissa raukkamaisesti siviilikohteita pommittamalla ja tarjottiin näin mahdollisuus tunkeutua pitkälle länteen.
      Mikähän mahtoi olla Erkon motiivi kun hän torjui NL:n vaihtokauppa tarjoukset joita Paasikivi ja Marski tukivat ja vetää Suomi sotaan… jostainhan ne ohjeet varmaan tulivat.

      • Ehkä vastaus liittyy siihen että Eljaksen poika Aatos vietti puolet elämästään yhdysvalloissa eikä kukaan tiedä vielä tänä päivänäkään mitä hän siellä teki.

    • ’A Lump in the Throat’ – Putin’s Extraordinary Essay on WW2 Origins and What It Means for Today
      Ray McGovern
      … the Red Army. no matter what anyone is trying to prove today, made the main and crucial contribution to the defeat of Nazism … Almost 27 million Soviet citizens lost their lives, one in seven of the population … the USA lost one in 320.”

      Somber factual recollections. Significant, too, is Putin’s explicit criticism of “crimes committed by the [Stalin] regime against its own people and the horror of mass repressions.” Nor does he spare criticism of the Molotov-Ribbentrop Pact, denouncing its “secret protocols as “an act of personal power” which in no way reflected “the will of the Soviet people.”

      Putin notes that he asked for “the whole body of materials pertaining to contacts between the USSR and Germany in the dramatic days of August and September 1939,” and found facts “known to very few these days” regarding Moscow’s reaction to German demands on carving up Poland (yet again). On this key issue, he cites, “paragraph 2 of the Secret Protocol to the German-Soviet Non-Aggression Pact of August 23, 1939”, indicating that it throws new light on Moscow’s initial foot-dragging and its eventual decision to join in a more limited (for Russia) partition.
      The Russian president points out, correctly, that “the Red Army supported the Allied landing in Normandy by carrying out the large-scale Operation Bagration in Belorussia”, which is actually an understatement.
      https://russia-insider.com/en/lump-throat-putins-extraordinary-essay-ww2-origins-and-what-it-means-today/ri30732

  9. ’Uskollisuus’ Rotschildille on maksanut Makowin arvion mukaan ihmiskunnalle tämän verran:

    Rotchildien huikea velka ihmiskunnalle ’hyvästä tarkoituksestaan’ valloittaa maailma ja harventaa planeetan ihmispopulaatio alle miljardiin

    Rothschilds Owe Humanity Trillions in Reparations
    July 5, 2020
    soros-jacob.jpg
    (Jacob Rothschild, right, with his chief go-fer George Soros)

    Reparations to the descendants of black slaves obscure the real debt the Rothschilds owe to humanity.
    by Henry Makow PhD
    A Tentative Invoice
    ***World War Two – Ten trillion (includes Dresden, Hamburg and Jewish holocaust)
    ***World War One – Five Trillion
    ——
    Destroying the Catholic Church and Christianity – Three trillion
    Removing God from social consciousness and public discourse – Five trillion
    Destroying millions of lives through feminism (marriage and family destruction) – Three trillion
    The war on masculinity and feminity which has damaged heterosexuals and robbed the world of masculine virtue and feminine charm. One trillion.
    Mass murders by Bolsheviks and Chinese Communists – Five trillion
    General depredations of Communism – One trillion
    The Cold War and other wars of the twentieth century – Korea, Vietnam, Iraq, Afghanistan, Syria. Libya – Five trillion
    The Great Depression, the Credit Crunch and the #scamdeminc of 2020 — Five Trillion
    The assassination of JFK, MLK, RFK and 9-11 – Two trillion
    Wars previous to the twentieth century- i.e. US Civil War, etc. Two trillion
    Attempt to start a race war in America – 300 Billion
    Destruction of the democratic process, journalism, education and the arts – five trillion
    Damage to national cultures and identities caused by multi-culturalism and illegal migration — One trillion

    The Rothschilds will finance and distribute ten honest movies about Communist subversion and espionage in America,
    as well as ten movies extolling American patriots like Louis McFadden, Charles Coughlin, Charles Lindbergh, and Henry Ford.
    Airports and public places named after Illuminati traitors like G.H.W. Bush will be renamed.
    https://www.henrymakow.com/2020/07/rothschilds-owe-trillions-in-r.html
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=209878

    • Katsokaapa oheinen Sebastian RLC:n vuonna 2018 tekemä video vuoden 2020 pandemiasta. Kyllä. Kaksi vuotta etukäteen. Oheinen video on lyhyt ja videolla esiintyy Rotschildt suvun ykkösmies Jacob muistaakseni nimeltään. Kohdassa 17 sekuntia.

      Kun herralta kysytään ”New world order?” Jacob ei oikein ymmärrä mistä on kyse. Kun häneltä kysytään ”Depopulation?” menee Rotschildtin suvun ykkösmies ykskaks kovin vaiteliaaksi ja syyllisen näköiseksi.

      Hauskaa ja jännittävää!

      https://www.youtube.com/watch?v=VBWqPpf_iAk

    • Hyvin laadittu ja tiivistetty arkkiglobalistien syntilista. Pääsyyllisen nimeämisessä on tuskin menty pahasti harhaan. Vikaa on kuitenkin sekä sysissä että sepissä. Länsimainen kulttuuri on menettänyt elinvoimaansa ja on altistunut sekä sisältä- että ulkoapäin tuleville hajottaville voimille. Prosessia voi verrata ihmisruumiin heikentymiseen ja hajoamisprosessiin, jossa ruumiissa jo valmiiksi olevat pieneliöt alkavat mädättämään sitä. Länsimaiden tapauksessa ruumiin ulkoista voimaa on jäänyt jäljelle, mutta aivot on kaapattu ’pieneliöiden’ hallintaan. Länsimaiden ruumiissa vaikuttaa sille vieras sielu ja solut on usutettu toisiaan vastaan kuten autoimmuunisairauksissa. Siitä on tullut elävä ruumis eli zombie tai golem, joka aikansa palvelee mestariaan, kunnes tuhotaan lopullisesti. Olemme tuossa prosessissa pitkällä ja peruuttamattomassa vaiheessa.

      Taidetta ja kauneutta arvostavan kulttuurin rappio on länsimaiden alasajossa yksi sen rumimmista ja vähiten esilletuoduista seikoista. Helsingin Sanomien kaltaiset julkaisut tyrkyttävät ja pakkosyöttävät meille modernin tai postmodernin taiteen koulukuntien tuotteita, joista syöpäisin on sekopäisiä ideahimmeleitään tyrkyttävä käsitetaide. Sen sijaan arkiesineistä ja arkkitehtuurista on kauneus ja sopusuhtaisuus ja ihmiskäden jälki kadotettu kokonaan. Sama koskee musiikkia. Harmonian ja rytmien monimuotoisuus on kadonnut musiikista lähes täysin. Kaikialla on vain alkeellista ja rumaa ja ihmiset pakotetaan nielemään kaikki tuo sielua ja aisteja raastava karkeus ja latteus.

      • Olet erehtynyt. Länsimainen kulttuuri on voimissaansa jokaisessa meissä.

        Hesarit, tietämättään kulttuurimarksismin sisäistäneet toimittajat sekä pakolla meille syötetyt vihrvas arvot ovat ohimenevä ilmiö joka tulee väistymään ja katoamaan. Kuta enemmän vihrvas marksimaiset ja sinitukat melskaavat ja vittuilevat muille, sitä vahvempi on palo tavallisen länsimaisen ihmisen sydämessä.

        Älkää kadottako uskoanne Länteen ja Kristukseen.

        • Sinulla on luja luottamus siihen mitä minäkin toivon. Itse en laita toivoani enää sionistien ja nwo-mafian miehittämään länteen mutta Venäjään sen sijaan luotan.
          Sieltä nousee se uusi voima jolle mafia ei mahda mitään. Maa ei taivu mafian tyranniaan vaan luo oman ja terveen kulttuurin. Se on jo nyt nähtävissä ja vahvistuu koko ajan.
          Euroopan pelastus on yhteistyö Venäjän kanssa joka näyttää mallia mihin suuntaan pitää mennä jos aikoo välttyä perikadolta.
          https://russia-insider.com/en

        • Vastaan kuitenkin omasta puolestani, että en allekirjoita Koposen kaikkia väitteitä ja painotuksia, vaan lähinnä laitoin tuon linkin sillä perusteella, että länsi on aivan selvästi tullut ja tulossa tietynlaisen kriisiinsä: II maailmansodan jälkeen Länsi aka USA ja Neuvostoliitto aka Kommunistit käytännössä jakoivat maailman. Japani ja Saksa laitettiin polvilleen, ja sitä ne ovat vieläkin: kummallakin maalla pitäisi olla vahvat sotavoimat ja ydinasepelote, eivätkä ne ole edes käyneet mitään pienimuotoisia sotiakaan vuosikymmeniin, mikä on selvästi alueellisen hegemonian edellytys mielestäni. Euroopassahan mailla on nykyään tapana sotia muualla, kun huomattiin, että sotiminen Euroopassa käy vähän turhan tuliseksi. USA:ssa ei olla koskaan haluttu ottaa sellaisia riskejä, että sotimistä käytäisiin kotomaan alueella, ja onpa heillä hyvää tuuria ollessaan ”kaukana” kaikesta. Kyllähän suuren sotavoimat yhdistettynä oman ison maan toimiviin markkinoihin ja elävään kulttuuriin ja moraalikoodistoon on ehdoton edellytys sille, että maalla on edellytyksiä nousta isoksi tekijäksi maailmanpolitiikassa.

          Se, mitä Euroopassa ja USA:ssa tapahtuu (political correctness, identity politics, liiallinen vähemmistöjen puolustaminen) vaikuttaa melkoisen hajottavasti. Tätä on jatkunut vuosikymmeniä, ja kieltämättä tulee välillä mieleen, että onko Frankfurtin koulukunnan oppien takana myös muita harmaita eminsenssejä, jotka haluavat länsimaiden poliittista, uskonnollista ja moraalista romahdusta.

          BRICS ja SCO ovat vastavoimia Lännelle, ja osa lännessä kammoksuu sitä. Kuitenkin merkillepantavaa on lähinnä se, että SCO:sta ei juuri uutisoida.

          En kuitenkaan vielä ole varma, mikä tulee olemaan USA:n rooli. On mahdollista, että siellä Trumpin aikana ja sen jälkeen tapahtuu poliittinen ja henkinen reformaatio, joka voi antaa USA:lle vielä vuosikymmeniksi lisää aikaa toimia johtavana maana globaalisti. Iso kysymys on se, miten pitkälle ja syvälle tietyn kv-pankkiiri- ja militaarieliittien ahneus, moraalinen rappio ja ja voima yltävätkään.

  10. Kun EU on vajoamassa samaan suohon USAn kanssa niin Venäjä senkun porskuttaa — Uusi perustuslaki turvaa maan poliittisen stabiilisuuden

    New Constitution Means Russia’s Political Stability Strong While the West Sinks
    Thomas Luongo
    Despite what American and European commentators may think, there really is a deep desire among people to vote for their own sovereignty. And that impulse was on full display last week with the announcement of the results of Russia’s public vote to approve the changes to its constitution.
    **___Huolimatta siitä, mitä amerikkalaiset ja eurooppalaiset kommentaattorit saattavat ajatella, ihmisillä on todella syvä halu äänestää oman suvereniteettinsa puolesta. Ja tämä tämä nähtiin viime viikolla Venäjän ilmoitettua julkisen äänestyksen tuloksista perustuslain muutosten hyväksymiseksi.

    … As such Russians stated to the world the other day that the truly dangerous disease infecting the West – unrestrained liberalism bordering on the libertine – will not be public policy going forward.
    **___venäläiset totesivat … että lännen sairastuttanut todella vaarallinen sairaus – vapauden rajoittamaton ja hillitsemätön liberalismi – ei tule olemaan jatkossa maan julkinen politiikka.

    • TRADITIONAL MARRIAGE WINS: Russia’s Constitutional Rejection of Same Sex ’Marriage’ Becomes Official
      In an overwhelming win for the Church, millions of Orthodox Christians are coming to the polls, showing widespread support for the new Constitution and its traditional definition of marriage as a union between one man and one woman.
      PERINTEINEN Avioliitto voitti: Venäjän perustuslaillisesta samaa sukupuolta koskevan avioliiton hylkäämisestä tulee virallinen
      Kirkon ylivoimaisen voiton takasivat miljoonat äänestyksiin osallistuneet ortodoksiset kristityt jotka antoivat laajan tukensa uudelle perustuslaille ja sen perinteiselle määritelmälle että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen liitto.
      Fr. Joseph Gleason (Russian Faith)
      https://russia-insider.com/en/traditional-marriage-wins-russias-constitutional-rejection-same-sex-marriage-becomes-official

      • Siksi Suomessa perustuslain laadintaa ei vahingossakaan päästetä kansan päätettäväksi, vaan asian hoitaa Hesarilla ja YLE:llä vihervasemmistolaiseksi pesty eduskunta.

        Jopa heinähattuiset kepulaiset ja kovat kokoomuslaiset ovat mielipiteiltään yhtä ja samaa sateenkaari-ihquu.

        Soini on aivan oikeassa, jälleen, kun sanoo Suomesta puuttuvan puolueen joka edustaisi maalla asuvien arvoja. Soini perusti jo Persut, mutta potkittiin pois, syystäkin, sillä Soinin juttuja ja ylimielisyyttä alkoi olla vaikea katsoa. Mieshän vihaa ja halveksii tavallista suomalaista LUTERILAISTA.

  11. Saksan kielen taitoisille erittäin tärkeä video.

    https://youtu.be/SIF1n2NJrg8

    Videon mukaan Saksa ei ole 1.5.2020 lähtien enää BRD vaan……. Uusissa passeissa lukee jo Deutsches Kaiserreich ja Deutscher eikä deutsch.

    Vastavalkeassa emme ole vielä nähneet informaatiota nesarasta ja gesarasta. Yhdysvalloissa kuitenkin nesara on jo käytössä ( 1200 dollaria per perheenjäsen).

  12. Juustomestari, voit lukea suomenkielellä nesarasta

    https://users.aalto.fi/~saarit2/nesara/index.html

    ”Liittoutumaan kuuluu jäseniä jopa Bilderberger-ryhmästä, ulkomaisista tiedustelupalveluista sekä valtioiden virkamiehiä, jotka auttavat lakialoitteiden eteenpäin viemisessä.”

    ”Ne jotka ovat perehtyneet maailman hallitsijoihin tietävät kyllä että pankkiiriperheet ja Bilderberger-ryhmä ovat olleet viime aikoihin asti pääasiallisia rahamaailman manipulaattoreita. Viime vuosien aikana nämä ihmiset ovat kuitenkin vaihtaneet puolta työskennellen nyt aktiivisesti parantaakseen maailmaa riistämisen sijaan. Nyt lukuisa joukko näistä henkilöistä työskentelee yhdessä Valkoisten Ritarien kanssa vanhaa oppositiota vastaan.”

    Suomesta saa kyllä sen kuvan että sen mediat kuten YLE ja koko poliittinen systeemi ) on täysin CIAn ja deep staten vallassa. EU:ta ollaan pelastamassa koska Suomen deep state ei usko Trumpin voittavan eikä Suomen deep staten intressissä ole nesara.

  13. Kiinan taloudellinen valta ulottuu Belt and Road projectien johdosta jo koko maapallolle Pohjois-Amerikkaa lukuunottamatta. EU-maista suurimmat yhteistyöhankkeet ovat Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Unkarissa. Kiina on nostanut sateenvarjonsa Venäjän ja Iranin ylle.
    USA yllyttää Intiaa konfliktiin Kiinan kanssa ja yksi suuri rajakahakka on jo ollutkin. Uusi kylmä sota USA:n ja Kiinan välillä näyttää väistämättömaltä oli USA:n vaalin tulos mikä tahansa.

  14. Euroopan nykyinen tilanne kertoo että jokainen rotu ja kansa vaatii oman maan itselleen. Sionistit ovat tämän erityisen hyvin ymmärtäneet. Mutta he ovat ymmärtäneeet sen myös väärin niin, että heillä on oikeus rosvota muiden maat, kuten palestiinalaisten ja sotkea muiden kuten Euroopan kansojen hanketta pysyä itsenäisinä
    Jewish History Shows Us That Every Race Needs Their Own Ethno-State
    Hard lessons from history
    Amalric de Droevig
    I have always found it rather odd how whites drew certain supposedly critical lessons from both world wars, whereas Jews seem to have learned the very opposite critical lessons. Whites learned that nationalism was bad; Jews learned nationalism was good. Whites learned that borders were bad; Jews learned that walls were necessary. Whites learned that group identity was evil and dangerous; Jews learned that group identity was essential to group survival. And so on and so forth.
    … In sum, all distinct peoples need their own Israels, places where they can thrive and prosper and realize their own destiny. Whites especially.
    https://truthtopowernews.com/jewish-history-shows-us-every-race-needs-their-own-ethno-state-n3880

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here