EU:n huippukokous pidetään viikon kuluttua Brysselissä. Euroopan poliittinen eliitti tapaa silloin toisensa ensi kertaa koronakauden jälkeen kasvokkain. Asialistalla on kaksi asiaa: EU:n budjetti 2021-2027 ja komission esitys 750 mrd:n koronaelvytyspaketista.

Budjettipäätös on odotettavissa, sen sijaan koronaelvytyspaketin kohtalo on auki. Silti käsitys siitä miten suuren tukipaketin jäsenmaiden johtajat olisivat alustavasti valmiita hyväksymään lienee selvillä. Lisäksi linjataan se, onko paketti mahdollista rahoittaa velkarahalla – ensi kertaa EU:n historiassa.

Jäsenmaiden, kuten nettomaksaja Suomen, kannalta tukipaketti on raskas poliittinen valinta. Suomen valtiolla on velkaa tällä hetkellä noin 120 mrd euroa. Lisälainan tarve noussee luokkaan 30 mrd – kun sekä kotimaisen koronatorjunnan, että mahdollisen EU-tukipaketin mukanaan  tuomat uudet kustannukset otetaan huomioon.

Koronan ja sen torjuntaan liittyvien toimien aiheuttama taloudellinen romahdus on globaali tosiasia. Sveitsiläinen Kansainvälinen järjestelypankki BIS – eräänlainen keskuspankkien keskuspankki – näkee tulevan tilanteen synkkänä. Sen arvion mukaan kansainvälinen talous siirtyy kokonaisuutena uudelle velkaantuneisuuden tasolle – ja vaikutukset näkyvät myös talouden rakenteissa. Suuri osa muutoksista jää pysyviksi ja julkistaloudelle tulee aivan uudenlaisia ongelmia.

Jo etukäteen voidaan päätellä, että näköpiirissä oleva lisävelkaantuminen tulee Suomessa aikaansaamaan voimakasta painetta julkisen sektorin suuntaan, supistuksineen ja leikkauksineen.

Eroon eurosta?

Ei ole siis syytä ihmetellä jos ero EU:sta ja eurosta saa lisääntyvää kannatusta mediatodellisuuden ulkopuolella. Perussuomalaisten jytkyn takana oli aikoinaan jatkuvasti toistettu iskulause: ”Missä EU, siellä ongelma”. Jussi Halla-ahon kaudella perussuomalaiset ovat jatkaneet EU-kritiikkiä, mutta eivät välttämättä ole eron kannalla – syy lienee siinä että Halla-ahon mukaan eroa ei kannateta riittävästi.

Mutta vireillä oleva jättivelkapotti on nostanut esiin ääniä jotka vaativat että Suomen tulisi pikaisesti erota eurosta – ja ehkä myös EU:sta – ennenkuin sitoutuminen yhteisiin vastuisiin vie tuhkatkin pesästä.

Perustelut ovat olleet mm. seuraavanlaisia:

– Suomi vietiin EU-jäsenyyteen massiivisen painostuksen ja väärien lupausten avulla.

– Suomi liitettiin EMU:n – eli euroalueen – jäseneksi laittomasti, eduskuntaa harhaan johtaen.

– Suomi on jäsenyytensä ajan ollut nettomaksaja, joten kotimaiseen käyttöön on jäänyt vähemmän varoja.

– Suomen hallitus on sidottu Brysselissä operoivan EU-komission päätöksiin, ja siksi emme voi harjoittaa omaa talouspolitiikkaa muuten kuin komission hyväksymän talousarvion puitteissa.

Kaiken muun lisäksi EU:n byrokraattinen luonne haittaa ja jarruttaa täällä tehtäviä päätöksiä – ja on synnyttänyt uuden eliitin jolle Suomi on isänmaan sijasta asuinpaikka – jos sitäkään.

Velat ja maksujärjestelmä oman valuutan esteenä

Oman valuutan, eli Suomen markan, perustaminen edellyttää eroa eurosta. Eroa ja siirtymistä omaan rahaan hankaloittaa mm. se että Suomi on tällä hetkellä velkaa kansainvälisille luottolaitoksille nuo mainitut 120 mrd. Sen uudistaminen uuden valuutan arvon mukaiseksi olisi suuri seikkailu, koska on todennäköistä että erotilanteessa Suomen hallitus ei olisi rahamarkkinoilla kovin suuressa arvossa.

Mutta eroa ja siirtymistä omaan rahaan hankaloittaa myös eräs monille tuntematon tekijä – TARGET2 maksujärjestelmä.

Suomen ulkomaan maksuliikenne kulkee TARGET2- järjestelmän välittämänä. Euroalueella taloudeltaan vakaimmat maat toimivat sitä kautta heikommassa hapessa olevien valtioiden ulkomaankaupan rahoittajina. Suurin rahoittaja on Saksa lähes biljoonan euron panoksella. Myös Suomi osallistuu luotottamiseen 75 mrd:in osuudella – ja tuosta summasta TARGET-saatavien osuus on 68 mrd euroa.

Talousasiantuntijoiden mukaan kyseistä TARGET-saatavaa ei ole mahdollista periä takaisin Euroopaan keskuspankilta.

Käänteisesti, kun Italiassa ryhdyttiin muutama vuosi sitten vakavasti pohtimaan eroa eurosta – talousongelmien hoitamiseksi omalla kelluvalla valuutalla – niin Mario Draghi ilmoitti TARGET-velan välittömästä maksuun panosta uuden liiran perustajille. Hanke pysähtyi siihen. Italian vienti ei toimi ilman TARGET-järjestelmän luototusta.

Suomen ongelma olisi erotilanteessa päinvastainen: suomalaista rahaa jäisi Euroopan keskuspankille 68 mrd, jos ero teknisesti toteutettaisiin.

Toim. huom. Artikkelin mukaan olemme luovuttaneet omaa rahaamme EKP:n hallintaan, sillä verukkeella että rahalla autetaan heikommassa asemassa olevia jäsenmaita. Mutta mikäli haluaisimme erota eurosta, kyseistä summaa ei maksettaisi meille takaisin. Kuvaava esimerkki EU:n gangsteri-byrokratiasta, josta kärsivät myös ne jäsenvaltiot joille luottoa myönnetään. Näin siis sekä luotottaja että luotonsaaja ovat päätyneet samaan finanssi-poliittiseen vankilaan.

Yhteenvetona: meidän olisi siis maksettava pantti vapaudestamme, yhteensä noin 200 mrd – ja eron hetkellä tämä summa pitäisi löytää jostakin. Siihen voidaan toki kehitellä monenlaisia ratkaisuja – mutta silti eroa joudutaan valmistelemaan huolella jo etukäteen.

Poliittinen tuki ratkaisee

Mutta yli kaiken tarvitaan poliittinen tuki hankkeelle. Kun aiheesta tehtiin aikoinaan Kansalaispuolueen piirissä kysely, niin suurin huolenaihe monille vastanneille tuntui olevan kysymys siitä miten käy lainojen? Tilanteessa jossa siirrytään uuteen ja horjuvaan valuuttaan?

Kysymys on painavampi miltä näyttää. Euron aikana, aivan alkutaivalta lukuunottamatta, raha on ollut halpaa – ja pitkäaikaisia lainoja on saatu pienillä vakuuksilla. Tällä tavalla – velkaantumalla – kreikkalaiset nostivat elintasonsa lähes Keski-Euroopan maiden tasolle. Myös monet suomalaisperheet ovat hankkineet velalla itselleen hulppeat talot, kesäpaikat, autot, jne. Hyvinvointi on perustunut velalle.

Tullaanko siis niitä hankkeita jotka vaarantavat tämän velkavetoisen hyvinvoinnin vastustamaan? Onko tämä lopultakin ydinkysymys euroeron yhteydessä?

Poliittisen vallan on vaikea lähteä tielle joka vaarantaa kansalaisten hyvinvoinnin – perustui tuo hyvinvointi sitten mihin tahansa. Pohjimmiltaan, silloin kun maamme vietiin puoliväkisin EU:iin, kysymys oli pyrkimyksestä hyvinvoinnin säilyttämiseen. Mutta kun hinta tuolle hyvinvoinnille näyttäisi jatkuvasti nousevan, niin vaaka alkaa kallistua toiseen suuntaan. Ja sitä myötä poliitikkomme päätyvät jälleen vaikeiden päätösten eteen – etsimään uusia ratkaisumalleja ongelmaan joka ei ole pohjimmiltaan poliittinen.

Kirjoitus on päivitetty versio Kari Arvolan blogikirjoituksesta, https://karvola.wordpress.com/2020/07/

Kuva: Pixabay

17 KOMMENTTIA

  1. Eurojärjestelmälle ei ole vaihtoehtona markkaan siirtyminen,vaan dollarin valta-aseman vahvistuminen.
    Tietenkin eurojärjestelmässä on puutteita,kuten monetarististen käsitysten, eurojärjestelmän syntymävaiheessa hegemonisessa asemassa olleen aatteellisen viritelmän vaikutus euron toteutukseen.

  2. Kaikki tapahtuisi kuten kirjoituksessa mainitaan, jos EU:n viimeiset ajat kuluvat ilman rajua konfliktia, en oikein usko, että unioni säilyttää yhteiskuntarauhansa edes jonkinlaisella tasolla. Jos taas yhteiskuntarauha katoaa ja unionin hallinto menettää otteensa jäsenmaista, on yhdentekevää onko velkaa vai ei tai jääkö arvotonta rahaa saamatta. Tällöin tilanne muistuttaa oleellisesti hetkiä ennen toisen maailmansodan alkua, jolloin kukaan ei vakavissaan miettinyt velkojen maksamista tai saatavien saamista.
    Suomen ja suomalaisten ongelma on se, että missään vaiheessa ei osattu käyttää hyväkseen EU:ta, unioni rakentui jo alkuvaiheessa täysin väärille periaatteille ja tulevaisuutta Suomea hyödyttävänä yhteisönä sillä ei ollut, ei vaikka olisi tarkoitettu ns. win-win tilannetta.
    Nykyinen unionin tila on niin vakava, että poliittisen tai talouspoliittisen ratkaisun syntyminen ilman konfliktia ei edes liene hyvä ja kestävä ratkaisu.

  3. Suomen talous oli ihan omin voimin jysäytetty seinään 80-luvun lopun holtittoman politiikan johdosta. Tämä selittänee osittain miksi eurojäsenyyden vaaroihin ei paneuduttu. Ajateltiin, että kun omat tunaroivat niin Saksan keskuspankin valvonnassa asiat hoituvat. Meni taas kuten jääkiekossa, Ruotsi oli kylmäpäisempi. Yllättävää kuitenkin, että jo monta vuotta sitten kaksi kolmannesta kyselyn saaneesta ekonomistista myönsivät, ettei euro ollut hyödyttänyt Suomen taloutta.

    Ero tullee jos tulee vasta äärimmäisen kriisin kautta. Kuten artikkelissa hyvin perustellaan, EU:n vastahankaisuus hankkeelle olisi suuri ja EU-elimet voisivat aiheuttaa vahinkoa toteutukselle. Vieläkään ei ole tiedossa koko kuvaa Kreikan tilanteesta 2015 mutta ilmeisesti Wolfgang Schäuble olisi ollut valmis jopa tukemaan Kreikkaa jos se olisi lähtenyt mutta Kreikan hallitus ei uskaltanut, ei edes Varoufakis. Tämä on myöhemmin esitellyt erilaisia paikkausvälineitä eurolle mutta ne tuntuvat epärealistisilta.

    • Ehkä krona oli parempi veto (kansanäänestys) kuin euron pakkositeet, mutta lätkässä kylmäpäisin Mörkö pesi Tre Kronor mennen tullen … ja nin parit muut maat aina kultakantaan asti ((:

  4. Hyvä artikkeli jonka raha- ja talousasioita huonomminkin ymmärtävä ymmärtää. Kiristystähän EU on ollut alusta asti ja salassa pidetty mutta läpinäkyvä tavoite on selkeästi globalistien agenda eli kansallisvaltioiden eliminointi ja kaikki maat ja kansat samaan karsinaan jota ’soros-eliiti’ vartioi ja hallitsee.
    Kun tämän ymmärtää niin turha on odottaa että ero voisi onnistua ilman kovaa kriisiä. Kukaan ei sitä tue ja sanktiot tulevat olemaan kovat sille joka ei suostu elämään velkaikeen alla. Ilman velkaa asia olisi varmaan helppo hoitaa ja palauttaa itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus ihan Venäjän malliin joka on asian oivaltanut ja lyhentänyt koko ajan velkaansa jonka lopun pystyy maksamaan säästössä olevilla rahoilla vaikka heti.
    Kun on tuhon tielle lähdetty niin paluuta ei ole. On kohdattava se tuho ensin ja sitten voi alkaa uuden tien. Niinhän se oli sodissammekin. Siksi melkein sen parempi mitä nopeammin se tulee ja EU hajoaa.
    Niin se on aina kriiseissä. Ei ole oikotietä onneen ja tyhmyydestä on maksettava jotta voisi viisastua. Kriisit ainakin tarjoavat siihen mahdollisuuden.

  5. Selittäkää nyt tyhmälle.

    Jos talous perustuu kilpailulle, kansantaloudet samoin, ja hinta/palkka/verotus/valuutta on kilpailutekijöinä, niin holtiton lahjarahan jako välimeren rannoille ja patonki/bratwursti-maihin VÄÄRISTÄÄ kilpailun (markkinatalouden katalysaattorin). Kun Suomen ”ei-saa-känkkäränkätä” neuvottelijat sitten maksaa Etelään lahjarahaa, jotta ne ehkä ostais Suomen vientiteollisuuden tuotteita (slogan: olemme niin vientivetoinen maa että sisämarkkinat on khattia kanssa), olemme ”nykypäättäjien” ansiosta hölmöläisten aatelia.

    Saavutus sekin, mutta ei ole kansan vaan edustuksellisen ryvettyneen ”demokratian” syytä., mikä antaa vilungille siivet.

  6. Suomi on EUn vankina loppuun asti kunnes vankila hajoaa ja silloinkin Suomi joutuu maksamaan 200 miljardia. Kansa on kuitenkin tyytyväinen EUiin niin kai sitten Suomi pysyy muutenkin EUssa ja eurossa.
    Lainvastaiset päätökset euron valuutaksi ottamiseksi on siunattu jälkikäteen eduskunnassa niin kuin monet muutkin asiat ettei se Suomen oloisssa ole uutta vaikka Suomessa huudetaan kurkku suorana muiden maiden hallinnon vääryyksistä.
    Itsenäisyys olisi Suomelle ollut paras ilman EUia ja vapaakauppasopimus sen kanssa. Nythän joutuu Suomi neuvottelemaan uuden sopimuksen kaupasta Britannian kanssa ja tietenkin muiden maiden kanssa jotka eroaa EUsta.
    EU lisää nyt vastuita Suomelle koronan varjolla entisten lisäksi yli veronmaksajien maksukyvyn. Suomi on nyt 200 miljardin euron lirissä eikä pääse siitä eroon kuin lantalan kautta entistä kurjempana.

  7. Näin kiristys toimii USAssa … ja sama meininki on EU:ssakin
    Joku taho ajaa länsimaita diktatuuriin. Kukahan se on? Miksei sitä tuoda esiin eikä panna kapulaa rattaisiin…?
    Länsimaat on mädätetty ja korruptoitu, eliitti porskuttaa ja kansat ajetaan kurjuuteen mutta kukaan ei tee mitään.
    Meilläkin oma Pravdamme ajaa maata suohon ja globalistieliittimme on jo myynyt maamme raha-mafialle.

    Covid-19: Phase 1 of the ”Permanent Crisis”
    MIKE WHITNEY • JULY 15, 2020
    Let’s assume that the events of the last five months are neither random nor unexpected. Let’s say they’re part of an ingenious plan to transform American democracy into a lockdown police state controlled by criminal elites and their puppet governors. And let’s say the media’s role is to fan the flames of mass hysteria by sensationalizing every gory detail, every ominous prediction and every slightest uptick in the death toll in order to exert greater control over the population. And let’s say the media used their power to craft a message of terror they’d repeat over and over again until finally, there was just one frightening storyline ringing-out from every soapbox and bullhorn, one group of governors from the same political party implementing the same destructive policies, and one small group of infectious disease experts –all incestuously related– issuing edicts in the form of “professional advice.”

    Could such a thing happen in America?

    What’s most astonishing about the Covid-19 operation is the manner in which the elected government was circumvented by public health experts (connected to a power-mad billionaire activist.) That was a stroke of genius. Most people regard the US as a fairly stable democracy and yet, the first sign of infection triggered the rapid transfer of power from the president to unelected “professionals” whose conflicts of interest are too vast to list. Equally fascinating is the fact that the lockdowns were not the brainchild of Donald Trump but the mainly Democrat governors who shrugged-off any Constitutional limits to their power and arbitrarily ordered people to stay in their homes, wear masks and avoid close physical contact with other humans. All of this was done in the name of “science” and condoned under “emergency powers” despite the fact that mass quarantines of healthy people have no historical precedent or scientific basis.

    Here’s how Israel Shamir summed it up in a recent article at the Unz Review:

    “There are people who think we have it too good. They think we did nothing to deserve our high civilization. They think we shouldn’t be able to afford food, the roof above our heads and other goodies. This is the view of some very wealthy people. They are annoyed at seeing Tom, Dick and Harry going to Acapulco and eating in a restaurant, instead of being at their beck and call. They want to lower our income and raise the cost of living. They are willing to fund anyone who calls for more austerity.

    Now they support lockdowns, claiming that it is the best way to fight disease. Yesterday they were calling on us to shut down industry in order to save the climate. Today these same people are still trying to reduce us to poverty, this time for the sake of Covid” (“Unmasking Freedom, The Unz review)
    https://www.unz.com/ishamir/unmasking-freedom/
    Shamir is right of course, the justifications are forever changing while the ultimate goal remains the same, wreak havoc the economy, divide the people into warring camps, and clear the way for the new streamlined system of authoritarian government, the glorious NWO.
    https://www.unz.com/mwhitney/covid-19-phase-1-of-the-permanent-crisis/

    • ”Shamir on tietysti oikeassa, perustelut muuttuvat ikuisesti, kun taas lopullinen tavoite pysyy samana, tuhota talous, jakaa kansa toisiaan vastaan taisteleviin leireihin ja avata tie uudelle virtaviivaiselle autoritaarisen hallituksen järjestelmälle, loistavalle NWO: lle.”

      Maamme ’Pravda’ (valtamedia) ei puhu mitään siitä kuinka suuriin kansanmurhiin marxilainen kommunismi on johtanut vaan korostaa etnisen nationalismin ja rasismin vaaroja jotka ovat vain murto-osa kommunistien tekemistä kansanmurhista.
      Myös sionismista vaietaan vaikka se on etnistä nationalismia ja palestiinalaisten kansanmurhaa katsotaan läpi sormien kuten sionistien Suur-Israel hanketta ja Euroopan kalergisointiakin. Niissä Pravda ei näe juuri mitään tuomittavaa ja tukee vielä NWO-agendaakin jossa koko maailma muutetaan yhden ja sellaisen hallituksen orjaksi jonka koostumukseen kansoilla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa mikä merkitsee täydellistä globaalia nwo-eliitin (mafian) tyranniaa ihan entisen NL:n malliin.
      Turhaan ei EU:ta ole verrattu siihen ja sanottu Eurostoliitoksi.

      Israel Guilty of Crimes against Humanity, Genocide against the People of Palestine
      https://www.globalresearch.ca/kuala-lumpur-tribunal-finds-israel-guilty-of-crimes-against-humanity-genocide/5359404
      “Greater Israel”: The Zionist Plan for the Middle East
      The Infamous ”Oded Yinon Plan”. Introduction by Michel Chossudovsky
      https://www.globalresearch.ca/greater-israel-the-zionist-plan-for-the-middle-east/5324815
      “Secure Tolerance”: The Jewish Plan to Permanently Silence the West, Part 1
      https://www.theoccidentalobserver.net/2020/07/13/secure-tolerance-the-jewish-plan-to-permanently-silence-the-west-part-1/

    • Ehkä ultra-rikas eliitti on oikeassa. Ihmiskunta on tyhmää, eikä tunnu koskaan ymmärtävän, kuinka sitä vedätetään ja houkutellaan erilaisiin ansoihin. Lasihelmet ja arvokkaat maa-alueet vaihtavat omistajaa miltei päivittäin. Artikkelissa kuvattu keskuspankkiirivallan lisääminen ja EKP:n ansaan itsensä ajaminen on ollut Suomen kansalta hyväuskoisen tyhmyyden suursaavutus. Juuri sellainen, jota hölmöläiskansalta saattaakin odottaa. Tietenkin on helppo olla jälkiviisas. Mutta silti. Vanhat kansanviisaudet ovat aina varoitelleet herrojen kanssa marjaan menemisestä. Ehkä senkin vuoksi eurooppalaisten maiden kansanperinteet ja traditiot piti tuhota, jotta saadaan aikaiseksi helposti manipuloitava vaistonsa ja moraalisen kompassinsa kadottanut ihmisaines.

      Korona sulkutiloineen on ollut taas uusi osoitus ihmiskunnan helposta vedätettävyydestä. Alan olla jo itsekin samaa mieltä kansainvälisen luciferistisen eliitin kanssa. Roskapönttöön joutaa koko porukka. Ette ansaitse elämää maapallolla. Onko jäätävän kyyninen ihmisviha enää ainoa ratkaisu? Kristinusko jättää vielä yhden portin ja pelastuskanavan auki, mutta poliittiselta kannalta se on kieltämättä nolo ratkaisu. Pelastus tulee jostakin muualta ja typeryyteensä ja synteihinsä sotkeutunut ihmiskunta hajaantuu lopullisesti tuhottavien laumoihin sekä harvoihin pelastettaviin. Pelastettavat ovat yhtä typeriä kuin muut ja vain usko heidät pelastaa ilman omaa ansiota. Itse Jumalakin on siis kyllästynyt ihmiskunnan taaperrukseen ja lähettää enkeliruhtinas Saatanan (Syyttäjä) sen kimppuun osoittamaan sen moraalinen alhaisuus ja toivottomuus, jotta saadaan peruste koko touhun lopettamiselle. Yhtä kaikki, elämme sekulaarin politiikan ja sen mahdollisuuksien aikakauden loppua, koska sen älylliset ja moraaliset edellytykset ovat väestössä lopullisesti ehtyneet.

      • Hmm. Mielenkiintoista. Kuitenkin hyväntahtoisia tyhmiä on suojeltava, sillä se taho, joka ilkeyttään hyväksikäyttää niitä (tyhmiä) joilla on alentunut kyky välttää vedetyksi höplästä, on se iso pahis eikä ansaitse vapautta mellastaa.

        Vaikutusvaltaiset pahikset pikkulakeijoineen ruotuun mutta ketkä sen tekisivät (kun ei olla onnistuttu sitten metsästäjä-keräilijä-kulttuurin hiipumisen).

        Animismia (taas) peliin, höpöttävät kirjajumalat kirjaston vintille

  8. Voimme vielä keskustella ja argumentoida. Kohti Euroneuvostoliittoa matka käy.
    Eriävät mielipiteet noteerataan. Ne ovat terveitä juuria nälänhädässä ja katastrofissa, joita on ennustettu.

  9. Eustace Mullins, joka on leimattu ’controversial’-tiedon levittäjäksi, tarjoaa karun näkymän USA:n keskuspankin FED:in syntyyn, sen omistussuhteisiin ja tarjoaa esimerkin siitä, kuinka pitkän syntyhistorian omaava keskuspankkikartelli toimii ja kahmii valtaa USA:ssa ja kaikkialla maailmassa.

    Bitchute.com-palvelusta ainakin löytyy tuore video miehen luennosta (suora linkki ei välity tänne).

  10. Eustace Mullins, joka on leimattu ’controversial’-tiedon levittäjäksi, tarjoaa karun näkymän USA:n keskuspankin FED:in syntyyn, sen omistussuhteisiin ja tarjoaa esimerkin siitä, kuinka pitkän syntyhistorian omaava keskuspankkikartelli toimii ja kahmii valtaa USA:ssa ja kaikkialla maailmassa.

    Bitch(u)te.com-palvelusta ainakin löytyy tuore video miehen luennosta (suora linkki ei välity tänne).

    • FEDin synnytys onnistui ilman suurempia kipuja kun se ajettiin läpi kongressissa juuri silloin kun suuri osa jäsenistä oli jo joululomilla ja tietysti ’uskolliset’ paikalla äänestämässä sen puolesta.
      On se vaan jännää että aina siellä missä sionistit hääräävät siellä ei muuta tehdä kuin mietitään miten saataisiin kahmittua lisää valtaa ja rahaa. Goimeilla ei ole mitään arvoa ja sehän sanotaan jo ’pyhissä kirjoituksissa’.
      The Dishonesty, Hypocrisy, Hatred of Others, and Subterfuge in the Jewish Religion
      http://www.unz.com/runz/american-pravda-oddities-of-the-jewish-religion/

  11. Hyvin valaiseva kirjoitus. Jos hallitus uskaltaisi ajaa kansan etua, sen tulisi liittyä neljän nuivan maan ryhmään ja kieltäytyä liittovaltiokehityksestä ja velkojen yhteisvastuusta laittomina.
    Mutta tämäkin vähä on turha toive. Näin alas maamme on ajettu.

  12. Mihin tätä EUn yhteistä lainarahaa tarvitaan kun esim. Suomen hallitus on Suomen osalle tehnyt 10 miljardin lisävelan budjettiiaan koronahaittojen torjuntaan. Samoin varmasti on toimineet kaikki EUmaat omassa koronan haittojen torjunnassaan taloudessaan.
    EUn yhteisvelka on otettu EUn koossapitämiseksi ja liittovaltiokehityksen vaudittamiseen eikä EUsta kukaan enää pysty eroamaan massiivisen yhteisen velan takia. Suomen kohdalla asia ei mitään muuta kun Suomi on jo korviaan myöten EUssa josta se ei pääse eroon millään.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here