Torakat – skandaali, jakso 8

Välissä tapahtunut:

Topin poissaollessa Vähä-Kippola ja torakat saavat haltuunsa hänen rohtojaan. Maka väitti että eräs tietty Topin kätköistä löytynyt mustanpuhuva jauhe on hyvin vahvaa rohtoa, ja tekee nauttijastaan täydellisen zombien. Vähä-Kippola ottaa mukaansa kumpaakin jauhetta – sekä itselleen tarkoitettua, että mustaa – koska arvelee niistä olevan vielä hyötyä tulevaisuudessa. Päästyään klinikalta ja saavuttuaan kaikkien torakoiden kanssa Dagmarinkadulle, käy ilmi että sinne jääneet torakat on myrkytetty. Tämä nostattaa raivoa torakoiden keskuudessa. Vähä-Kippola lupautuu järjestämään kuolleille torakoille hautajaisrituaalin Hietaniemen sankarihautausmaalla. Yön pimetessä hän pakkaa torakat kenkälaatikkoon ja lähtee se kainalossaan hautausmaalle. Hän ei ole kuitenkaan selvillä siitä että poliisipartio seuraa häntä salaa – ja todistaa rituaalia sivusta. Yllättynyt Vähä-Kippola päätyy poliisin hoiviin, satanismista epäiltynä, mutta vapautetaan heti kuulustelun jälkeen.

Seuraavana päivänä Tommola saapui Dagmarinkadulle – ja läväytti naama raivosta punaisena nipun tuoreita lehtiä Vähä-Kippolan kasvojen eteen.

”Vilkases huvikses näitä otsikoita: ”Huippupoliitikkoa epäillään satanismista.”, ”Onko satanismi levinnyt myös poliittisiin piireihin?”, ”Yön oudot tapahtumat Hietaniemessä.” Hän poimi summamutikassa yhden lehdistä ja alkoi lukemaan ääneen: ”Toissa yönä poliisi sai todistaa ilmeisesti satanistista rituaalia Hietaniemen hautausmaalla. Poliisipartio oli lähtenyt seuraamaan epäilyttävästi käyttäytynyttä mieshenkilöä ja päätyi tämän perässä hautausmaalle, jossa mies suoritti poliisin silmien alla ilmeisesti satanistisen rituaalin. Tutkinnan ollessa kesken poliisi vaikenee miehen henkilöllisyydestä, mutta saamiemme tietojen mukaan kyseinen henkilö on toiminut aikaisemmin aktiivisesti politiikan kärkipaikoilla. ” Tommola paiskasi lehdet nurkkaan.

”Uskallanko edes kysyä mitään selitystä tälle?” Vähä-Kippola jurotti nojatuolissaan, jalat matalalle pöydälle nostettuina. Vähään aikaan hän ei virkkanut mitään, mutta tunsi sitten pakottavaa tarvetta jotenkin puolustaa itseään.

”Tässä on nyt ollut paljonkin, ja monenlaista, väärinkäsitystä ilmassa.”

”Jees! Olisihan se pitänyt arvata! Toki tämä kaikki on väärinkäsitystä! Ihan niinkuin ennenkin, kaikkihan on ollut vain silkkaa väärinkäsitystä.”, Tommola sytytti savukkeen rauhoittuakseen, ”Mutta nythän on niin, että tällä kertaa noin helppo meriselitys ei käykään.”

”Ehkä tällä kertaa kannattaa jättää selitykset sikseen.” Tommola vilkaisi kummastuneena Vähä-Kippolaa.

”Mitä tarkoitat?” Vähä-Kippola vääntäytyi nojatuolista ja meni penkomaan komeronpohjia. Hetken päästä hän läväytti pöydälle, suoraan Tommolan nenän eteen, kaksi pakasterasiaa.

”Etpä taida arvata mitä nämä sisältävät?” Tommola otti toisen rasioista käsiinsä ja avasi kannen varoen. Hän kouraisi hyppysiinsä kellertävää jauhetta ja katsoi kysyen Vähä-Kippolaa.

”Se on sitä, mitä minulle meinasitte ujuttaa.” Tommola säpsähti ja ripotteli huolellisesti kaiken jauheen sormistaan takaisin rasiaan.

”Se on vain niin, että valitettavasti Topi on pelkkä puoskari, eikä tajua näistä ainehista mitään.”

”Kuka näistä sitten tajuaisi?”

”Minä oon keskustellut aiheesta torellisen asiantuntijan kanssa. Voin vakuuttaa sinulle että kyseinen henkilö on täydellisesti perillä jauheen erilaisista käyttötavoista.”, Vähä-Kippola sormeili hajamielisenä rasiaa, ”Tämä poistaa turhia estoja ja tekee käyttäjänsä vastaanottavaisemmaksi ulkoiselle vaikutukselle. Mutta on silkkaa lapsellista hölmöyttä uskoa, että sillä tekisi kenestäkkään nukkehallitsijan.” Tommola punastui hiusmartoa myöten, mutta nosti sitten leukaansa ja karisti punastuksen kasvoiltaan.

”Miten tämä jauhe liittyy aiheeseen?”

”Jos saisit ujutettua puoluesihteerille tätä hitusen, niin ehkä sinun olis sitten helpompi suostutella hänet unohtammaan koko jupakan?” Tommola pudisti päätään tyytymättömänä.

”Ei käy. Nyt unohdetaan poppakonstit tyystin. Sitäpaitsi olen jo keskustellut aiheesta puoluesihteerin kanssa.”, hän työnsi Vähä-Kippolan takaisin tuoliin, kaivoi paperiarkin povitaskustaan ja heilutti sitä tämän nenän edessä pilkallisesti hymyillen, ”Tässä on sun vihoviimeinen mahdollisuutes.”

Kun Vähä-Kippola tuijotti kummastuneena, Tommola ojensi arkin hänelle ja katseli miten tumma puna levisi hitaasti tämän kasvoille – mitä pidemmälle tämä luki. Lopulta Vähä-Kippola tyrkkäsi arkin takaisin Tommolalle.

”Tässähän on kyseessä maanpetos.” Tommola hymyili vinoa hymyä.

”Se riippuu siitä miltä kannalta asiaa tarkastelee. On monenlaisia tapoja pettää maansa, mutta toisaalta myös pelastaa.”, hän heilutteli arkkia käsissään, ”Joidenkin silmissä ne jotka vievät tämän prosessin päätökseen ovat sankareita – niitä jotka pelastavat maamme lopullisesti idästä uhkaavalta barbarialta.” Vähä-Kippola tuhahti.

”Vai idästä uhkaavalta barbarialta? Neuvostokauppa se piti maan pystyssä, vaikeina soranjälkeisinä vuosina. Hyvin täällä oli silloon asiat. Nämä nuoret uraohjukset vain eivät tunnu tajuavan elämän realiteetteja, kun on niin kauhia kiire saada maa ujutetuksi pysyvästi länteen. Häpeävät omia juuriaan ja suomalaisuuttaan.” Tommola oli hetken vaiti.

”Ehkä niin? Mutta sinunkin suomalaisuutesi on näkynyt lähinnä vain juhlapuheissa, ja siksi sinusta tulee nyt poliittinen torpedo. Tykinruokaa, niin sanoakseni. Kehäraakki, joka uhrautuu niiden edestä jotka tulevat nousemaan huipulle. Sinä olet ensimmäinen joka tuo tämän uuden ulkopoliittisen linjanvedon julkisuuteen. Sen jälkeen saat tukea ajatuksellesi hyvin yllättävältä taholta, ja asia lähtee etenemään.”

Vähä-Kippola vaikeni ja vajosi syvälle nojatuoliinsa. Hän luki muistion vielä kertaalleen läpi, nousi tuolistaan, asteli arkki käsissään ikkunan luo – ja kurkisti kadulle. Kaikki näytti rauhalliselta. Iltapäivä alkoi pikkuhiljaa hiipua illaksi ja varjot terävöityivät. Tunnelma oli täysin sopusoinnussa hänen mielialansa kanssa. Samoin hänen pitkän uransa ilta alkoi häämöttää, ja politiikan varjot nousivat terävöityneinä esiin kätköistään. Hän muisti eräältä kannattajaltaan vuosia sitten saamansa kirjeen, jossa tämä oli kuvaillut silloisia tuntemuksiaan.

”Olen syntynyt väärään maahan, koen olevani jo lapsesta saakka kuin jostain tänne pudotettu. Suomi on sään suhteen ja myös kokonaisuutena masentava, rajoittunut, pimeä, kylmä ja ahdistava paikka. Täynnänsä eriasteisia mielenhäiriöitä. Myöskin täältä ovat kadonneet todelliset miehet, sekä naiselliset naiset, sillä Suomi on pelkkä kulissi jonka peruspilarit ovat murtuneet. Myöskin tunnen että minua halveksitaan päättäjien taholta. Miksi? Siksi, että mikä tahansa vale ja petos on hyvä ja oikea heidän taholtaan. Siksi, että mikä tahansa oikeudenmukaisuuden vaatimus on paha ja väärä minun taholtani. Siksi että päättäjät, jotka olen äänestänyt valtaan ajavat innolla kaikkien muiden etua, mutta eivät minun. Ja heidät palkitaan siitä että he vihaavat omaa kansaansa. Elän epätodellisessa maailmassa, missä mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Ei edes Jumala. Jumalaa ei ole, tai ei ainakaan sellaisena kuin lapsuudessani kuvittelin. Tai sitten hän on jossain muualla. Mutta ei Suomessa. Miksi minun tulisi kunnioittaa niitä, jotka tosiasiassa teoillaan vihaavat minua? Ja hyväksyä kaikki vääryys ja nimittää sitä oikeudeksi. En ole enää olemassa.”

Kirjeen kirjoittaja, talousvaikeuksiin ajautunut yrittäjä, ampui itseään ohimoon pian sen lähetettyään.

”Sinä meinaat että minusta ei ole enää hallituksen muorostajaksi?”

”Siitä voit olla varma. Nuoremmat astuu nyt remmiin.”

”Niinhän sinä luulet. Mutta viimeistä sanaa ei oo ihan vielä sanottu.” Hän repi arkin pieniksi palasiksi, ripotellen palaset lattialle – ja hänen suuri hahmonsa kääntyi Tommolaan päin kuin nurkkaan ahdistettu karhu. Vähä-Kippolan olemuksessa oli jotain niin pelottavaa että Tommolan selkäpiitä kylmäsi. Hän käänsi selkänsä ja poistui asunnosta jäähyväisiä jättämättä.

Jatkuu…

12-osainen jatkokertomus Torakat on lyhennetty versio Ahti Valkeapään samannimisestä, julkaisemattomasta romaanikäsikirjoituksesta.