Sosiaali- ja terveysministeriö on kaikessa hiljaisuudessa hyväksynyt muutokset kansalliseen rokotusohjelmaan. 11-12 -vuotiaat pojatkin saavat 20.8.2020 alkaen valtion piikkiin HPV-rokotukset. Vanhemmat pojat saavat ns. täydennysrokotuksen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Tuija Leinon mukaan rokottamisen hyödyt ovat mittavat myös inhimillisesti. Leino ei kuitenkaan kerro vahingossakaan tuhansien nuorten ja heidän perheidensä epäinhimillisestä kärsimyksestä – HPV-rokotteen tuhotessa joidenkin terveyden koko loppuelämäksi.
Tyttäreni sairastui vakavasti HPV-rokotteen seurauksena. Hänen saatuaan ensimmäisen rokotteensa, minulla ei ollut mitään syytä epäillä etteikö HPV-rokote olisi turvallinen. En osannut tuolloin yhdistää sairautta rokotteeseen, vaikka oireet alkoivat välittömästi ja seuraavat kaksi tehostetta vahvistivat edellisiä oireita.
Tyttäreni menetti pala palalta terveytensä. Kun hän oli kolmannen rokotteen jälkeen täysin meidän vanhempien avun varassa – kärsien kovista kivuista ja toimintarajoituksista – tarvittiin riittävän fiksu lääkäri kertomaan, että kyseessä on HPV-rokotteen vakava haittavaikutus. Sen jälkeen haittavaikutuksista on saatu lisätietoa lääketieteen ammattilaisilta, ympäri maailmaa. Tyttäreni kohtalotoverien tilanne Suomessa ja muissa maissa osoitti minulle lopulta tilanteen vakavuuden ja järkyttävyyden.
TÄYTYY MYÖNTÄÄ että aluksi olin lähinnä hämmentynyt. Mietin, miksi kukaan ei ollut varoittanut. Syyllistin pitkään itseäni siitä etten ollut ottanut asioista selvää. Silti en pitänyt itseäni sinisilmäisenä, teenhän itsekin työtä vaikeasti sairaiden potilaiden kanssa – ja olen nähnyt laiminlyöntejä hoitotyössä. Siitä huolimatta rokotteet olivat kai olleet minulle itsestäänselvyys. Niiden hyödyistä oli olemassa vahva tieteellinen näyttö, ja ihmiskunta on pelastunut monelta vakavalta sairaudelta rokotteiden avulla.
Tai niin minä luulin. Mieheni kanssa kyselimme kaikilta kohtaamiltamme tutuilta – ja tuntemattomiltakin – mitä he tiesivät asiasta. Pian huomasimme että aiheesta ei haluta edes puhua. Pikkuhiljaa, ottaessani yhteyttä eri puolilla maailmaa oleviin asiantuntijoihin, ja lukiessani yhä lisää tutkimusartikkeleita – sekä sairastuneita hoitavien lääkäreiden kannanottoja – tulin ahdistuneeksi ja vihaiseksi. Koin tulleeni huijatuksi.
Olin uskonut totuutena minulle kerrotun valheen siitä että rokotehaitta olisi äärimmäisen harvinainen – tai mahdoton. Viiden vuoden omaehtoisten tutkimusten pohjalta tiedän nyt, että rokotteiden turvallisuutta ei ole tutkittu tieteellisesti luotettavilla tavoilla. Kukaan ei tiedä varmuudella rokotteiden eri ainesosien kumuloituvaa yhteisvaikutusta. Yhtään plasebokontrolloitua tutkimusta ei ole tehty yhdenkään rokotteen – ei siis myöskään HPV-rokotteen – osalta. En lakkaa hämmästelemästä sitä miksi näin vakava tieteellinen vilppi hyväksytään.
NIIN SUOMESSA – kuten myös muualla – on havaittu että useimmilla terveydenhuollon ammattilaisilla ei ole kykyä tunnistaa sairastuneiden oireita rokotehaitoiksi. Kun oireita ei tunnisteta on sairastuneen vaikea ymmärtää mistä on kysymys. Uusista oireista tulee uusi normaali. Haitoista ei ilmoiteta mihinkään, ja siksi kukaan ei osaa yhdistää lankoja. Rokotehaittailmoituksen tekeminen yksin on monille mahdoton ponnistus tilanteessa, jossa lapsen vakava sairastuminen vie kaikki voimat.
Omiin ja vertaisperheiden kokemuksiin perustuen olen nähnyt miten oireita vähätellään ja usein somatisoidaan – vaikka minkäänlaista somaattista tekijää ei olisi osoitettavissa. Elämme yhteiskunnassa jossa halutaan ylläpitää mielikuvaa siitä että välitetään, ja että kaikki saavat tarvitsemaansa apua ja hoitoa. Mutta kun riittävää ymmärrystä ei ole, niin sairauden nimeäminen psyykkisperäiseksi on helpompaa, kuin tosiasiallisten syiden ja seuraamusten pohtiminen.
HPV-ROKOTESYNDROOMASSA kehon autonomisen hermoston toiminta on häiriintynyt – ja tällöin vaikutukset ulottuvat usean eri elimen alueelle. Sairastuneella voi olla yksittäisiä oireita, tai laajempi oirekuva – joka vaihtelee ajan kuluessa. Tyypillisiä ovat suoliston toiminnan häiriöt ja vatsakivut, migreeni tai erikoiset päänsäryt, allergiaoireet, neuropsykiatriset oireet, kognitiivisten toimintojen vaikeudet, hormonitoiminnan häiriintyminen, ohimenevä tai pysyvä halvaus, lihasheikkous tai- jäykkyys, tajunnan tason heittelyt, eri aistien toimintojen häiriintyminen, yksittäisen raajan tai koko kehon liikehäiriöt – ja epileptiset kohtaukset.
Vanhemman hakiessa apua lapselleen, vaikeinta on ymmärtää mistä on kyse. Mikä oire on merkittävin tai vakavin? Millä tavalla potilaan toimintakykyä voi parantaa – tai oireita helpottaa edes siedettävälle tasolle. Taloudellisesti heikommassa asemassa olevat jäävät julkisen terveydenhuollon varaan. Mutta kokemus on osoittanut että myös yksityislääkärit ovat HPV-rokotesyndrooman edessä voimattomia, ja usein käy niin että sairastunut jää ilman apua. Potilaan tila voi olla niin vakava – kuten meidän perheessä vielä muutama vuosi sitten – että lääkärireissu ei onnistu kuin sairaalakuljetuksena.
Korvauksia terveyden menettämisestä on turha odottaa valtion taholta. Ei siis riitä että vanhemmat joutuvat kantamaan syyllisyyttä – ja huolehtimaan ehkä lopun elämäänsä vakavasti sairaasta lapsesta – he joutuvat myös maksumiehiksi. Niin kauan kuin julkisen terveydenhuollon lausunnot ovat rokotteen hyötyjä korostavia ja haittoja vähätteleviä, vastuunkantajia ovat vain ja ainoastaan sairastunut itse – sekä hänen läheisensä.
TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS, Sosiaali- ja terveysministeriö, oikeuskansleri, oikeusasiamies, lukuisat kansanedustajat ja ministerit ovat saaneet rokotteista sairastuneiden lasten vanhemmilta lukemattomia selvityspyyntöjä – ja jopa kanteluita on tehty.
Olemme pyytäneet rokotehaittajärjestelmän parantamista ja konkreettisia toimia rokotesairastuneiden auttamiseksi. Asioiden vastuulliseen käsittelemiseen tai tapaamisiin ei ole suostuttu. Jokainen viranomainen vuorollaan on joko siirtänyt vastuun seuraavalle, tai todennut asian olevan loppuun käsitelty.
Itse sain lähes vahingossa mahdollisuuden esittää kysymykseni suoraan THL:n ylilääkärille Hanna Nohynekille, Alfa-Studion keskusteluohjelmassa. Ehkä viimeistään siinä, katsellessani silmästä silmään terveysviranomaista, tajusin ettei yksilöllä ole niin väliä. Ei merkitse paljoakaan millaisen elämän ihminen elää, mihin kuolee – tai onko ihmisen elämä hyvää vai huonoa. Eikä silläkään ole merkitystä onko sodankäynnissä uhreja yksi tai tuhat, koska elämä on lyhyt – ja päättyy joka tapauksessa kuolemaan. Silti juna jatkaa raiteillaan, kiihtyvää tahtia eteenpäin, eikä jarrumiestä näy missään.
Elina Vuorenmaa on äiti, jonka neljästä lapsesta kaksi sairastui vakavasti rokotteista. Hänen Vastavalkeassa nyt julkaistava kirjoituksensa HPV-rokotukset ja vaiettu totuus poistettiin Uuden Suomen blogeista – sen jälkeen kun sitä oli luettu useita kymmeniä tuhansia kertoja.
Lisätietoa aiheesta löytyy täältä: https://www.vaxxed.com/home/
Lääkintöneuvos Mikko Paunion artikkeli koskien Koronavirus epidemian hoitoa, kysyi suoraan kuinka syvälle korruptio ulottuu? Luonnollisesti sekin poistettiin Uuden Suomen toimituksen toimesta.
Nyt ollaan tuomassa uutta ”juosten kustua” rokotetta Koronaviruksen ehkäisyyn. Ei kiitos.
Tonic-vedessä on kiniiniä, jonka synteettinen muoto Hydroklorokiini on. Netistä saa sinkkitabletteja. Lemmikkieläin kaupoista saa akvaariokalojen hoitoon suunniteltuja monikirjoantibiootteja ilman reseptiä.
Tähän on julkinen terveydenhuolto Suomessa ihmisen ajanut, mikäli haluaa asianmukaista käytännössä koetelluilla keinoilla. Entisenä lääketutkijana ”hätä keinot keksii”. Itse en riskeeraa terveyttäni korruptoituneen järjestelmän rahanahneuden vuoksi.
Nyt olisi aika keskustella koko resptilaitoksen lopettamisesta kansalaisille hengenvaarallisena ja kansantaloudellisesti kalliina järjestelmänä. Kyllä, ensialkuun typerimmät epäilemättä karsiutuvat, mutta kamalampaa se kai on, jos käyvät vaaliuurnilla ja nykymeno jatkuu.
Juuri näin!
”Lääkintöneuvos Mikko Paunion artikkeli koskien Koronavirus epidemian hoitoa, kysyi suoraan kuinka syvälle korruptio ulottuu?”
Työskenneltyään lääkärinä Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa kanadalainen lääkäri Ghislaine Lanctôt kirjoitti teoksen ”Medical Mafia”. Sen mukaan tuo mafia on maailmanlaajuisesti levittäytynyt, organisoitunut täsmälleen italialaisen mafian tavoin ja sen lonkerot ulottuvat kussakin maassa mm. korkeimman terveysviranomaisen tasolle.
Mafia kosti Lanctôt’ille hänen paljastuskirjansa julkaisemisen viemällä häneltä näytösoikeudenkäynnillä lääkärinoikeudet. Magneettimedia on kääntänyt suomeksi käytetyt puheenvuorot: ”Tri Buchwaldin todistajanlausunto Quebecin lääketieteen komitealle”, https://www.magneettimedia.com/tri-buchwaldin-todistajanlausunto-quebecin-laaketieteen-komitealle/
Artikkeli sisältää pätevää rokote-tietoutta.
Kirja on vapaasti ladattavissa pdf-muodossa seuraavasta: http://whale.to/v/medical_mafia.pdf
Konkari on oikeilla jäljillä. Tarvittaisiin siis järjestelmätason muutos, jonka rinnalla sote on yhtä tyhjän kanssa. Mutta miten se, ”vallankumous”, voisi sitten toteutua?
Ainakaan se ei tule systeemin sisältä, se on selvä, mutta ei oikestaan sen ulkopuoleltakaan, kun tiedetään, miten helppo on manipuloida ihmisiä ja korruptoida vaikuttavissa asemissa olevia. Jonkinlainen romahdus, joka kaataa kulissit, voi olla ainoa mahdollisuus. Mutta mitä sen jälkeen?
Onko kommenttini realistin vai pessimistin puheenvuoro, sen päättäköön jokainen tahollansa. Joka tapauksessa se, ettei tiennyt, ei enää käy perusteluksi sille, että on ns. viaton.
Kovasti näyttää siltä, että olemme tuhoamassa tämän ainutlaatuisen pallon, jolla elämme. Toki elämä jatkuu senkin jälkeen, mutta ilman erästä luonnonoikkua..
Siispä kohti vääjäämätöntä, mutta ensimmäisessä luokassa – kaikki rokotteet otettuina.
Uusi Suomi on kovasti nostanut profiiliaan tullakseen eturivin valepaska suvakkimediaksi.
Rokotteiden haitat ovat pitkään olleet tiedossa, 1 – tyypin diabetes, joka maassamme on pelottavan monilla, ilman perinnöllistä syytä, rokotehaittana jo 80 luvulla oli selvä asia vaikkakin syyksi tuskin koskaan myönnetty. Rokotebisnes ja lääketeollisuus pystyy rahoineen sulkemaan korruption madattaman virkakoneiston silmät täysin. Maamme lapsilla tehdään lääke ja rokotetutkimusta haikailematta ja uhrit jätetään täysin heitteille. Samoin tapahtuu sisäilmaongelmat kohdalla, syytetään psyykkisen aiheuttajan viaksi, koska muuten jouduttaisiin vastuun kanssa tekemisiin ja maksajat moisesta epäeettisesti johdosta alkaen toimivasta maan tavasta joutuisi julkisuuteen. HPV rokote perustuu osoittamattomaan teoriaan, saatetaan ehkäistä papillooma virus joka saattaa kohdunkaula syöpää aiheuttaa… Uhrien osa on maassamme kärsiä ja systeemi estää vastuun.. Rakenteet kun ovat korruptoidut täysin maassamme, oikeus on huono vitsi.
Vuorenmaa ei ole yksin kokemustensa kanssa. Rapsodia-yhteisö on tehnyt suomenkielisen tekstityksen Vaxxed 2 -dokumenttielokuvaan, jossa haastatellaan lääkäreiden ohella rokotteista sairastuneiden lasten vanhempia, lapsia itseään sekä rokottamattomien lasten perheitä. Mitä mieltä itse kukin sitten onkaan rokotteista, elokuva kannattaa katsoa oman näkemyksensä laajentamiseksi.
Elokuva löytyy https://rapsodia.fi/asiantuntijoiden-nakemyksia/ tai kirjoittamalla Rapsodian kotisivun hakuun Vaxxed 2. Ei kannata takertua siihen, että Rapsodia on uskonnollinen yhteisö. He eivät tehneet elokuvaa, ainoastaan suomenkielisen tekstityksen.
Varoitus herkille: sen verran surullisia kohtaloita että kyyneleettä tuskin pystyy katsomaan.
Kaikki tämä kuuluu Nwo-mafian NWO-agendaan.
Meillä ei ole mitään todellista mahdollisuuta vaikuttaa mihinkään ellemme eroa EU:sta. Se pitäisi ensin tajuta ja alkaa toimia sen eteen.
On turha ruikuttaa mistään ellei valmiutta ole Eu-eroon, itsenäisyyteen ja omaan päätäntävaltaan myös lääketieteen asioissa. Silloin on pysyttävä häkissä. Näille valitusvirsille on vaikea antaa mitään arvoa ellei keskitytä häkin kahleiden murtamiseen. Ne kertovat vain kuinka tuskallista on elää EU-häkissä jossa ihmisellä on vain välinearvo mutta eivät johda minkään ongelman korjaamiseen.
Pallo on siis kansalla jota fasistinen Eu- ja Nato-eliittimme pitää väkisin EU:ssa jonne se on kansan ’salakuljettanut’ kun kansa ei ole ollut kyllin valppaana.
On vaikea ymmärtää ettei kansa ryhmity sellaisen tahon taakse joka irrottaisi sen EU:sta ja alkaisi toteuttaa IPUN kaltaista tavoiteohjelmaa vaan yhä roikkuu kansan EU:hun salakuljettaneen mafian hirttosilmukassa ja antaa sen hävittää maamme kokonaan itsenäisenä ja suomalaisena.
https://www.ipu.fi/tavoiteohjelma
Siiliemo ohjaa poikasensa tien yli – videon kuvannut Tiina liikuttui söpöydestä
Tänään klo 13:36
Siiliemo piti tarkasti huolta vilkkaasta pesueestaan.
https://www.iltalehti.fi/iltv-lukijan-videot/a/c92f1c2a-38e8-4b13-bb49-bc6e4e440794
Tässähän meillä on se elämän malli jonka olemme hukanneet ja satanistien johtama EU tekee kaikkensa että omat poikasemme jäävät ilman oman emonsa huolenpitoa ja eksyisivät jo varhain pankkiiri-mafian pedofiili-psykopaattien ja saatanan-palvojien rituaalimurhaajien haaviin.
Kuinka monta omaa poikastamme katoakaan joka vuosi näiden ihmisyytensä kadottaneiden hirviöiden haaviin ja homojen ’siipien suojiin’?
> HPV-rokotukset ja vaiettu totuus – Onko taustalla tietoinen harhaanjohtaminen? >
Todella surullinen ja sydäntä riipaiseva kirjoitus äärimmäisen tärkeästä asiasta – kiitos Elina Vuorenmaa.
Kyllä, olet oikeassa… taustalla on tietoinen harhaanjohtaminen, eikä ainoastaan HPV-rokotuksessa, vaan rokotuksissa yleisesti. Rokotukset ovat kuin venäläistä rulettia, joku sairastuu ja toinen ei. Itse olen pyöritellyt päässäni sellaista hypoteesia, että rokotuksiin saatetaan istuttaa summittaisesti sairauksia aiheuttavia aineita, joiden todellisia vaikutuksia seuraa ”vain harvat ja valitut.” Näin ollen, olemme kaikki koekaniineja, yhtenä esimerkkinä räjähdysmäisesti ihmiskuntaan levinnyt syöpä. Terveydenhuolto ja lääketeollisuus on läpensä korruptoitunut kokonaisuus ja tämänkaltaisen toiminnan mahdollistaa se, että toiminnan portinvartijana seisoo rikollisten käsissä oleva tiedeyhteisö ja media. Elämme suuren eksytyksen aikakautta, ihmiskunta on alistettu valheita työkseen tuottavien organisaatioiden alaisuuteen.
Voimia ja jaksamista sinulle, Elina, ja kiitokset vielä kerran. Tämä artikkeli voi herättää ja siten myös pelastaa monta ihmistä!
Jotenkin ei tunnu oikealta että virallinen taho kehottaa rokotuttamaan. Alamainen tekee näin ja jotkut sairastuivat. Eikö muka virallisella taholla ole velvollisuus maksaa edes korvauksia sairastuneille. Senhän pitäisi mennä kaiken muun edelle! Vai onko niin että suomalainen yhteiskunta rappeutuu kovaa vauhtia? Vain mediaseksikkäät epäkohdat kiinnostavat mediaa.
Tämä on ennennäkemättömään kurimukseen joutuneen Suomen mediatodellisuus:
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/5ea5a647-230b-4e9b-80e8-3faa13994126
Ei voi kun nauraa. Yleensä en valtamediaa seuraa, mutta kommenttisi vaikutti niin viattomalta…
Riipaiseva kirjoitus.
Ja jälleen kerran, ”eliitin” uusliberaaleihin viranomaistahoihin EI pidä luottaa. Kun ne kehottaa, hymyilkää, kun ne uhkaa, haukotelkaa ja kun ne hyökkää, hakatkaa päälle. Ehkä veronmaksun ohjailuun saataisiin sitten lopulta uusi suunta, mätäahne-elliiti syrjäytettyä ja yhteiskunta tervehtymään.
Aikansa kutakin, eikö ne ahnepaskat voi siglata saaristoissa ja jättää ihmiset rauhaan?
Ei helvetissä, täällä putputtaa ihan kunnon ihmisiäkin🖕
No mää kärjistisin ☺ Put-put kuulamoottori on pop 👍🏼
Antti Heikkilä kirjoitti aiheesta blogiinsa vuonna 2014:
HPV-ROKOTUS: GARDASIL SEURAAVA SKANDAALI?
https://www.anttiheikkila.com/blogi/hpv-rokotus-gardasil-seuraava-skandaali/
TYTTÖ, JOKA MUUTTUI
https://www.anttiheikkila.com/blogi/tytto-joka-muuttui/
HPV-ROKOTUKSET ALOITETTU TAMPEREELLA
https://www.anttiheikkila.com/blogi/hpv-rokotukset-aloitettu-tampereella/
Rokotteet voi jättää ottamr ja siitäkin seuraa enintään kuolema loppuelämän vaivaavan vakavan sairastelun sijaan. Kuitenkin esim. Koronavirukseen kuolleisuutta ei ole tutkittu vaan se on arvioiden varassa ja hurjat kuolleisuusluvut USAssa johtuu hoidon puutteesta kapitalistisessa maksimivoittoa tavoittelevassa yhtiömuotoisessa terveyden hoidossa.
On puhuttu että Bill Gates säätiön rokotteet on tahallaan tehty eugeniikan periaatteella ja rokote tappaa ja sairastuttaa muita kuin valkoisia yliihmisiä.
HPV rokote oli Valloista peräisin sen perusteella että siitä on monet sairatuneet ja uudesta Bill Gatesin koronarokotteesta voi saada tunnistesirun tietämättään ja lisäksi jonkun sivuvaikutuksen sairastumisineen ellei suoraan kuole rokotukseen.
Viruksiin ei helpolla löydy rokotteita niiden nopean muuttumisen vuoksi ja kun ottaa huomioon mahdollisen lääkkeestä sairastumisen riskin niin virussairairausten takia ei mitään rokotteita kannattane ottaa. Viruksiin on ainoa tehoava lääke rajojen kiinnipito vapaalta matkailulta ja henkilökohtainen hygienia ja lääkitys ainoastaan kun ei ole muuta mahdollisuutta. Tätä ei kuitenkaan lääkevalmistajat hyväksy kun joukkorokotusten voitot jää saamatta.
Nuoret on viruksia vastaan vastustuskykyisempiä eikä immuuni järjestelmä mene niin helposti sekaisin kuin vanhemmilla ja nuorten rokottamista pitäisi välttää kun he kehittää vastustuskyvyn helpommin kuin vanhemmat eikä sitten tarvitsisi kärsiä loppuelämäänsä lääkkeen aiheuttattamista vakavista sairauksista.
Koronalääkkeen kehittelyssä on mukana myös politiikkaa rahanahneuden lisäksi kun Kuuballa on jo valmis testattu lääke mutta sitä ei kukaan länsimaa ole ottanut käyttöön vaan vain jotkut latinalaisen Amerikan maat Kuuban lisäksi.
Pian rokotteet voi tulla ruoan mukana:
”Edible Vaccine”? PHARMING: Food that Changes YOU
https://www.youtube.com/watch?v=-Q6Xx7lMaAQ
Miksei jos joku viisas niin päättää kuten geenimuunnellun ruoan kohdalla näyttää tapahtuvan. Sitten ihmisillä ei ole mahdollisuutta olla ottamatta rokotetta jos se laitetaan ruokaan.
Jos ette ole katsonut Samuli Perälän videota youtubessa kyseisestä aiheesta, niin suosittelen katsomaan, alla osoite.
Tyyntä myrskyn edellä – Osa 2 – Rokotuskulttuuri – Jakso 2/2
Sionistit omassa sarjassaan — heille vain koiruudet, muiden kiusaaminen ja totuuden vääristely (valehtelu) tärkeimmät asiat maailmassa
Ja jos joku valittaa niin saa heti ’antisemi’ -leiman ja joutuu median ja mossen? vainoamaksi … erikoista sosiopaattista ja narsistista porukkaa
Israelin tiedustelupalvelu käyttää puhelinsovellusta jolla härnää ja häiritsee saadakseen ihmiset jättämään netin
Eric Striker
https://truthtopowernews.com/publication/national-justice
28. heinäkuuta 2020
Juutalaisissa tiedotusvälineissä on paljon puhuttu vaaleihin vaikuttavista salaperäisistä venäläisistä peikoista, mutta Israelin hallitus on järjestänyt todellisia tietoverkko kampanjoita avoimesti.
Apple-kaupasta ladattava matkapuhelinsovellus Act.IL rekrytoi joka päivä amerikkalaisia juutalaisia ja organisoi heitä trollausoperaatioihin ja toimintaan sosiaalisessa mediassa yrittääkseen hallita, ohjata ja tukahduttaa julkisia keskusteluja sionismista, BDS: stä ja juutalaisesta voimasta.
Israeli Intelligence Uses Phone App to Harass/Mass Report People off the Internet
Eric Striker (National Justice) Jul 28, 2020
Much has been said in the Jewish media about mysterious Russian trolls influencing elections, but real cyber disinformation campaigns are being organized by the Israeli government out in the open.
A mobile phone app called Act.IL available for download in the Apple store recruits every day American Jews and organizes them in troll operations on social media in an attempt to control, steer and suppress public conversations about Zionism, BDS and Jewish power.
https://truthtopowernews.com/israeli-intelligence-uses-phone-app-harassmass-report-people-internet-n3947
Kun/jos haluat säilyttää henkisen terveytesi lue mahdollisimman paljon Iltapäivä- lehtiä! … näitä nwö-mafian uskollisia palvelijoita ja sinunkin elämäsi ’naadaan ja naatitaan ja annetaan muiden murehtia’ -viihdyttäjiä … ja jätä nuo vaihtoehtomedian propagandistiset ja likaiset nettisivut joista maailman parantaja sionistitkin varoittavat
Selasin taas viihteeksi Iltalehteä ja tällaisia tärkeitä otsikoita sieltä löytyi … tässä muutama
–Naiskehonrakentaja nauttii päivittäin siemennestettä – uskoo tehoavan koronaan: ”Minulla ei ole ollut flunssaa vuosiin”
”Hän kertoo saavansa siemennestettä joka aamu poikaystävältään – monesti smoothieen, jonka Kiss nauttii joka aamu.
https://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/a/f5b3f631-7b3b-46d6-9c89-2e656c6a5e8c
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/5219fb42-b224-484b-8cca-1e0c78e69389
https://www.iltalehti.fi/iltv-hyvaolo/a/4573ddd1-951d-46bd-9c53-7633def11c53
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/73500bde-6d41-40da-99ba-c6896a93a497
https://www.iltalehti.fi/kuninkaalliset/a/5eded671-e026-4989-89a1-ec06a7fb3f4c
https://www.iltalehti.fi/keho/a/169cb9e4-2bfa-415c-bb42-3abbe07b9827
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/9e001f22-d89c-4e4b-bf32-1f86628509c7
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7a8b0523-48f9-41dc-8def-11103071f632
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/3929a93a-0282-4d80-8897-7388373b9464
https://www.iltalehti.fi/talous/a/9162357e-dd91-431f-ac95-02042d1c14fc
https://www.iltalehti.fi/kuninkaalliset/a/3c4c4add-3c8c-4b36-a470-4731d40b6b93
—–
Muistathan lukea näitä ja seurata erityisesti Kuninkaallisten elämää ahkerasti päivittäin jotta mafia-eliitti (me siellä jossakin) saamme rauhassa hoitaa omia hommiamme … sinun parhaaksesi tietenkin !
Olethan jo nähnyt kuinka hyvän maailman me olemme sinulle rakentaneet ja kuinka se koko ajan paranee kun saat lisää velkaa unelmiesi toteuttamiseen ja jaksat tukea meidän puuhiamme …
ja meidän rokotteella suojaat parhaiten itsesi ettet jää ’koimien’ kanssa samaan surkimusten sarjaan ja pahimmassa tapauksessa menetä koko arvokasta elämän lahjaasi …
(taisi nyt mennä vähän liikaa sarkasmin puolelle ? mutta jospa se näin meneekin paremmin perille ? )
P.s. Kumma kun nyt ei ollut yhtään Venäjää ja ja sen kansan iloa pilaavaa ja sitä tyrannisoivaa Pytiniä koskevaa artikkelia … ne olisivat tärkeitä jottei vaan oma kansamme eksyisi luottamaan sellaisen ’piilo-pääkallomiehen’ ja ’muka-ortodoksikristityn’ ja homofoobikon puheisiin vaan pysyisi uskollisena omalle ja sen parasta ajavalle eliitilleen …
täytynee laittaa IL-Toimtukselle huomautus että kuinkas nyt olikaan päässyt unohtumaan tämä tärkeä asia …
Terrorismin määritelmä:
Terrorismi (ransk. terrorisme, latinankielisestä sanasta terrere, ’aiheuttaa kauhua, pelotella’) on yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon.
Jos ymmärretään väkivalta hieman laajemmin kuin fyysisenä väkivaltana, niin nykypäivän media täyttää kirkkaasti terrorismin määritelmän. Oikeastaan otsikoista voisi kerätä kokoelman ja tehdä rikosilmoituksen lehdistön vastuuttomasta kansalaisia kohtaan harjoittamasta terrorismista, jolla se pyrkii viemään yhteiskunnallisessa päätöksenteossa läpi omia agendojaan.
HPV-rokotteiden tarpeen perusteluun liittyy vahvasti meidän sairaan ’globohomo’-kulttuurimme jo nuorille tyrkyttämä irtoseksikäyttäyttyminen ja sen mukanaan tuomat kirot eli sukupuolitaudit. Pelkästään jo tyttöjen rokottaminen on jo itsessään rikollista, mutta että nyt pojatkin altistetaan riskeille. Ihmiskunta on totisesti valmis tuhottavaksi, kun jatkuvasti saa kuulla tällaisesta. Uusi shokki tulee jo ennen kuin edellisestä on ehtinyt toipua. Kuinka käy nyt vähän yli kymmenvuotiaiden lasten kun, rokotekuormaan lisätään koronan myötä nopeasti kehittyvään kehoon työnnettävät kemikaalit sekä vierasperäiset DNA/RNA-ryhmät?
Onneksi ei ole omia lapsia, mutta silti hirvittää lasten ja heidän vanhempiensa puolesta. Lapset ikäänkuin raiskataan tunkemalla heihin vierasperäisiä aineksia loputtomia määriä. Lasten nopeasti kehittävä keho olisi itsessään ideaalinen ”koneisto” kehittämään itsessään luonnollista immuniteettia ja nyt se sotketaan keinotekoisella täsmäimmuniteetilla joka-ikiseen tartuntatautiin, jonka aiheuttajat lääketiede on koskaan pystynyt eristämään (onko edes näin koronan suhteen?). Lääketieteessä jokainen uusi innovaatio merkitsee väestön myrkyttämistä aina vain uudella rokoteella. En sinänsä ole maltillista ”old school” rokote-ohjelmaa vastaan, vaan rokote-kuorman jatkuvaa määrällistä ja laadullisen kirjon kasvattamista. Rokote-fanaatikot eivät ole kuitenkaan valmiita tinkimään mistään, vaan tunkevat ohjelmin kaiken mahdollisen, mitä ikinä on keksitty ja keksitään. Markkinamekanismin ei luoteta, vaan tuotteet tungetaan kansalaisten kurkusta väkisin alas poliitikkojen avulla.
Myös informaatiosaasteen ja sähkömagneettisen säteilykuorman määrä on lapsilla nykyisin hurja. Mitään mahdollisuutta luonnonmukaisessa ympäristössä kasvamisen ei heille enää sallita. Myös vanhakantaisten asenteiden ja luonnollisen moraliteetin opettaminen lapsille kriminalisoidaan ilmeisesti aivan pian. Tekno-kommunistinen futurologia kaappaa lapsemme jo nuorina ja julistaa vanhemmat ja isovanhemmat muutosvastarintaisiksi ja epäilyttäviksi kasvattajiksi. USA:ssa huhutaan, että sikäläinen lastensuojelu eli CPS voi ottaa lapset haltuunsa milloin hyvänsä pedofiilirinkien ulottuville. Pedofiliaa pyritään jo normalisoimaan ja mikäpä siinä, kun lapset on jo suojattu rokotteilla.
[…] Rokotevalmistajien vastuuvapaus muissa länsimaissa
Yhdysvalloissa toimii kansallinen rokotehaittakorvausohjelma National Vaccine Injury Compensation Program, joka perustettiin 1980-luvulla presidentti Ronald Reaganin aikana rokotevalmistajien valitettua senaatille tuomioistuinten määräämien haittavaikutuskorvausten tekevän rokotteiden valmistuksesta taloudellisesti tappiollista ja vaarantavan rokotteiden tuotannon. Toisin sanoen rokotehaitan saanut joutuu ohjelman puitteissa käräjöimään rokotusten ottamisesta määrääviä terveysviranomaisia sekä lakien noudattamista valvovaa oikeusministeriötä vastaan; mahdolliset korvaukset kustantaa veronmaksaja, rokotteen valmistajalla on vastuuvapaus. Järjestelmän järkevyys ja oikeudenmukaisuus ovat vaikeasti hahmotettavissa.
Myös Suomessa vastuu siirrettiin veronmaksajille sikainfluenssarokotteiden yhteydessä. Rokotevalmistajat edellyttivät valtioilta sopimusta, jolla ne vapautettiin haittavaikutusseuraamuskorvauksista. Valtio lupautui korvaamaan mahdolliset haittavaikutukset.
”Pandemiarokotteen hankinnan yhteydessä sovittiin kansainvälisesti yleisen käytännön mukaisesti, että rokotteen hankkinut osapuoli vastaa mahdollisia odottamattomia haittavaikutuksia korvaavan lääkevastuuvakuutuksen hankkimisesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos otti Pandemrix-rokotteelle vahinkovastuuvakuutuksen Lääkevahinkovakuutuspoolista. Narkolepsian ja rokotteen yhteyden selvittyä eduskunta hyväksyi lain (211/2013), jonka mukaan valtion varoista rahoitetaan vuodelle 2009 kohdistuvat sikainfluenssaepidemian estämiseksi annetun Pandemrix-rokotteen aiheuttamat lääkevahingot siltä osin kuin lääkevahinkovastuuvakuutuksen korvauksien enimmäissumma ylittyy. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen juuri valmistuneet tutkimustulokset huomioidaan korvaushakemuksien käsittelyssä. Aiemmin korvauskäsittelyssä hylättyjä hakemuksia tullaan jatkossa arvioimaan uudelleen uusien tutkimustulosten valossa” eduskunnassa esitetyssä kirjallisessa kysymyksessä (437/2014 vp) todetaan.
Vielä vuonna 2019 osa rokotevaurion Pandemrixista saaneista oli ilmeisesti jäänyt korvausten ulkopuolelle.
Bill Gates itse arvioi jokunen vuosi sitten antamassaan haastattelussa saavansa rokotteisiin ja rokotuksia edistäviin kampanjoihinsa sijoittamansa “hyväntekeväisyyden” takaisin 20-kertaisena. Voittosuhde kasvaa entisestään, mikäli maailman hallitukset päättävät (Gatesin rahoittaman) WHO:n suositusten perusteella pakkorokotuksista, valmistajille on myönnetty vastuuvapaus haittavaikutuksista (ei korvausmenoja) ja koska “hyväntekeväisyys”säätiöt ovat verovapaita.
Myös Bill Gates on ilmaissut, että vastuuvapaus rokotevalmistajille on tarpeen, koska rokotteissa on riskinsä, ja ettei rokotteita pitäisi edes jakaa ennen kuin vastuuvapaus valmistajille ja suoja lakisyytteiltä on myönnetty. Ehdotus kuulostaa tutulta: voitot yksityistetään, tappiot sosialisoidaan. […]
https://avoin.media/2020/06/17/bigpharma-ja-bigtech-paattavat-ison-britannian-koronatoimista/
———
Koronarokotteen haittavaikutuksista jo myönnetty vastuuvapaus AstraZenecalle, varmaan kaikille muillekin.
AstraZeneca to be exempt from coronavirus vaccine liability claims in most countries
(Reuters) – AstraZeneca has been granted protection from future product liability claims related to its COVID-19 vaccine hopeful by most of the countries with which it has struck supply agreements, a senior executive told Reuters.
With 25 companies testing their vaccine candidates on humans and getting ready to immunise hundred millions of people once the products are shown to work, the question of who pays for any claims for damages in case of side effects has been a tricky point in supply negotiations.
“This is a unique situation where we as a company simply cannot take the risk if in … four years the vaccine is showing side effects,” Ruud Dobber, a member of Astra’s senior executive team, told Reuters.
“In the contracts we have in place, we are asking for indemnification. For most countries it is acceptable to take that risk on their shoulders because it is in their national interest,” he said, adding that Astra and regulators were making safety and tolerability a top priority.
Dobber would not name the countries.
EU officials told Reuters this week product liability was among contentious points in European efforts to secure supply deals for potential COVID-19 vaccines from Pfizer, Sanofi and Johnson & Johnson.
The United States, however, already has a law to exclude tort claims from products that help control a public-health crises in the form of the 2005 Public Readiness and Emergency Preparedness, or PREP Act.
Koko juttu https://www.reuters.com/article/us-astrazeneca-results-vaccine-liability-idUSKCN24V2EN
Kohdunkaulansyöpä tunnettiin ennen ”neitsytsyöpånä”, koska käytännössä kaikki siihen sairastuneet olivat nuoria naisia, jotka eivät olleet synnyttäneet. Aiheuttaako ehkäisy syöpää?
Tiettyjen rikollisten suuryritysten pahuus huipussaan – ketkä ovat kaiken takana? Illuminati?
(Google-käännös:) Big Pharma, Big Tech ja Big Media käyvät totaalista sotaa ihmiskuntaa vastaan
La 11:43 am +00: 00, 1. elokuuta 2020, lähettänyt Weaver
Mike Adams 30. heinäkuuta 2020
Heidän tavoitteensa on joukkomurhata mahdollisimman monta ihmistä ennen kuin heidän toimensa pysäytetään.
Big Tech, Big Pharma ja Big Media tekevät nyt aktiivista yhteistyötä hiljentääksesi kaikki lääkärit, verkkosivustot, videot ja online-sisällön, mikä selittää, miksi hydroksikloorikiini voi pelastaa ihmishenkiä ja lopettaa koronaviruspandemian viikoissa.
Muutaman viime päivän aikana Big Tech ja Big Media pyrkivät sensuroimaan kaikkia “America’s Frontline Doctors” -videoita, jotka paljastivat kuinka hydroksiklorokiini pelastaa tuhansien ihmishenkien ensiapuklinikoilla ympäri Amerikkaa (ja jota voidaan käyttää jopa ennaltaehkäisevänä lääkityksenä).
Lääkäreiden videoesitys on poistettu kaikkialta Big Tech -ympäristöstä epätoivoisesti varmistaaksemme, että amerikkalaiset eivät oppia, että meidän ei tarvitse kärsiä ja kuolla odottaessamme rokotetta, joka voi joka tapauksessa olla tehoton.
Silti pahat tekniikan jättiläiset ja tiedotusvälineiden kustantajat ovat päättäneet, että amerikkalaisten ei sallita katsoa tätä videota lääkäreistä, jotka tarjoavat hengenpelastuksesta todistettua tietoa, joka voi lopettaa tämän pandemian. Sen sijaan Google, YouTube, Twitter, Facebook ja jopa Vimeo haluaisivat mieluummin, että amerikkalaiset kärsivät ja kuolevat, jotta rokotekertomusta voidaan levittää aggressiivisesti ja rikastuttaa Big Pharmaa.
Toisin sanoen Big Tech osallistuu nyt amerikkalaisten joukkomurhiin Big Pharman voittojen suojelemiseksi.
Täällä olemme nyt Amerikassa: Jättiläisyritysten rikollinen salaliitto vie mustalle listalle ihmisen terveyttä koskevaa kriittistä tietoa. He tekevät sen tarkoituksella. He tietävät, että ihmiset kuolevat näiden yritysten toiminnan takia, ja he eivät välitä.
Kaikkia lääketieteellisiä ja terveyspuheita hallitsevat nyt sataprosenttisesti Google, Facebook ja Twitter, kaikki pahat yritykset, jotka eivät tiedä mitään terveydestä tai ravinnosta
Jopa maailmassa, jossa meille sanotaan, että aina on hyvä idea saada erilainen mielipide mistä tahansa terveyteen ja lääketieteeseen liittyvästä asiasta, Big Tech on nyt päättänyt, että he sanovat, mitä mielipiteitä saa ilmaista verkossa.
Tämä tarkoittaa, että jokaisesta tästä päivästä lähtien Big Tech sanelee ”sallitun” mielipiteen kyseisen taudin hoidosta … vaikka tekniikan jättiläisillä selvästikään ei voi olla tosiasioiden monopolia tai erityistä pätevyyttä lääketieteen alalla.
Tässä on video, jota Big Tech ei halua sinun näkevän. He ovat päättäneet poistaa se kaikkialta, koska se paljastaa koko esityksen, joka ajaa rokotevaltuuksia [so. PAKKOROKOTUKSIA] Amerikassa:…
…
Meidän on aika sanoa se suoraan: Ihmisiä vastaan käydään sotaa, ja sitä rahoittavat VÄHINTÄÄN 269 yritystä, kuten Google, Netflix, Nike, Apple ja Amazon. Tavoitteena on saavuttaa miljardien ihmisten joukkomurha joko aborttien, tappavien rokotteiden, suunnitellun nälänhädän tai sosiaalisen kaaoksen ja sisällissodan tarkoituksellisen provosoinnin kautta…”
Koko artikkeli: http://tapnewswire.com/2020/08/big-pharma-big-tech-and-big-media-are-waging-an-all-out-war-against-humanity/
Artikkelin loppuosakin selventää asiaa lisää. Joka ei ymmärrä englantia, voi tehdä halutessaan myös artikkelin loppuosasta kutakuinkin ymmärrettävän Google-käännöksen. – Milloinkahan Google-kääntäjä kieltäytyy kääntämästa edelläesitetynlaisia artikkeleita?! Googlella on pitkälle kehitetyt tekoälyohjelmat.
”Georgia Guidestones — mysterious instructions for the post-apocalypse”,
https://www.zmescience.com/other/feature-post/georgia-guidestones-mysterious-instructions-for-the-post-apocalypse/
Big Pharma, Big Tech, Big Money, Big Media. Tuloksena Big Death.
Juutalaisten edistämä lapsettomuus kasvussa Skandinaviassa, muualla Euroopassa ja Usassa
Jew-Promoted Childlessness on the Rise in Scandinavia, Rest of Europe, and U.S.
Chris Rossetti CHRIS ROSSETTI · 30 JULY, 2020
A STUDY by the Denmark-based Rockwool Foundation revealed that fertility rates in northern Europe are largely declining. Not only are couples having fewer children on average, but there is a distinct increase in the number of people who go through life without ever having children at all.
…The Jewish-dominated global liberal establishment of academics, politicians and much of the mainstream media hail dropping fertility rates across the first world as a “success story” of so-called “reproductive rights” — abortion-on-demand and mass contraception use — and an increase in women having to go to work due to shifting economic realities.
https://nationalvanguard.org/2020/07/jew-promoted-childlessness-on-the-rise-in-scandinavia-rest-of-europe-and-us/
Tanskalaisen Rockwool-säätiön tutkimus osoitti, että Pohjois-Euroopan hedelmällisyysluvut ovat suuressa laskussa. Pariskunnilla ei ole vain keskimäärin vähemmän lapsia, vaan myös selvästi lisääntyy niiden ihmisten lukumäärä, jotka elävät läpi elämän ilman, että heillä koskaan olisi lapsia.
… Juutalaisten akateemikkojen, poliitikkojen ja suuren osan tiedotusvälineitä hallitsema pääjohtajien maailmanlaajuinen liberaali joukko (eliitti) kehuu hedelmällisyysasteen pudotusta ensimmäisessä maailmassa menestystarinana … ja naisten määrän lisääntymistä työelämässä muuttuvan taloudellisen todellisuuden takia.
https://nationalvanguard.org/2020/07/jew-promoted-childlessness-on-the-rise-in-scandinavia-rest-of-europe-and-us/
Niin se menee että sen parempi sionisteille mitä vähemmän maailmaan syntyy valkoisia kun maa on tarkoitus täyttää valituilla, joille on tarjolla heimoveljien tarjoamat hyvät näkymät ottaa kaikki huippuvirat itselleen muiden jäädessä nuolemaan näppejään.
Aika törkeää touhuahan se on mutta sehän on heikäläisen eliitin tyyli ollut pääosin muutenkin aina. Toistaiseksi muu porukka vielä näyttää suostuvan siihen mutta kuinka kauan?
Anti-semitismihän jo alkaa kuulua jokaisen terveen valkoisen nationalistin maailmankuvaan, toteaa Everett Gruber tiukassa jenkki-puheenvuorossaan eikä taida täysin katteettomia puhua kun Amerikkaa viedään:
”Anti-Semitism” is necessarily the integral core of White nationalism. As one anonymous commenter recently remarked, “In general, if you are not an anti-Semite, there is something wrong with your moral compass, or you are ignorant of facts.”
Are Jared Taylor and Ron Unz Compromised?
by Everett Gruber
LET ME BEGIN by stating that Whites are surrounded by enemies, each of which sharpens its knives and ravenously licks its teeth in anticipation of our blood. Each of these enemies must be neutralized if we are to survive.
That said, we cannot allow this to cloud our vision and distract us from the Enemy, the spawn of Satan that lies at the root of every single one of the afflictions that are eviscerating and annihilating our people: the Jew.
Yes, the Jew is our enemy.
Say it with me, now: Jews are our enemy.
“Anti-Semitism” is necessarily the integral core of White nationalism. As one anonymous commenter recently remarked, “In general, if you are not an anti-Semite, there is something wrong with your moral compass, or you are ignorant of facts.”
As with any other group, most people are impelled to state that, anecdotally, they are aware of a handful of “good” exceptions to the rule. (Certainly, I know a couple of Blacks who are not thugs. Does that mean that we can afford to have a single Black in our nation? Of course not. When crafting policy, generalization must be the rule.)
With the Jew, however, I am not convinced that we can extend even this small courtesy.
The Myth of “the Good Jew”
Are there “good” Jews? In other words, are there Jews who support White nationalism? No. No. No. No, there are not.(1)
https://nationalvanguard.org/2020/07/are-jared-taylor-and-ron-unz-compromised/
Pannaan vielä piste tähän loppuun eli että tosi on kyseessä kun Euroopan väkeäkin harvennetaan. Ja eihän me pulaan jouduta vaikkei kukaan enää suostuisi synnyttämään ja lapsia kasvattamaan kun tärkeintä on vain ’naida ja naattia’ viimeiseen hengenvetoon asti.
Ja eikös ne IL:n kovasti suosittelemat sauvat ja klitorishieronta tuo vasta todelliset huippu-orkut ja ala voittaa sen perinteisen nylkyttämisen joten miehet, jos niitä vielä löytyy joutavat jo muihin hommiin tai panemaan toisiaan per*reikään joten mitään väestöräjähdystä on enää turha odottaa.
Ja kun vielä ne uudet jotka vielä pääsevät vahingossa putkahtamaan tänne hedonistien sekaan saavat heti varautua joutuvansa I-founi-kaappauksen uhreiksi ja aivopesemiksi niin eivät he enää uutta lastia tuota.
Afrikkalaistaminen (Kalergi-suunnitelma) varmaan pitää huolen siitä – kun se saadaan kunnolla vauhtiin tämän esilämmittelyn jälkeen – että ne valkoiset jotka kykenevät pian häipyvät täältä … ehkä Venäjä on ainoa realistinen ja kiinnostava muuttokohde kun Venäjä kuitenkin kannustaa kansaa pysymään valkoisena, lisääntymään eikä poistumaan maailmankartalta.
Etelä-Afrikan buurithan sinne ovat saaneet luvan jo muuttaa.
The Pleasures of Depopulating the Earth
LARRY ROMANOFF • JULY 31, 2020 •
When writing of the evils of globalisation, many authors focus on the commercial aspects such as privatisation, with other primarily political components such as the loss of national sovereignty, the destruction of cultures and civilisations and of the family, morality and societies, being perhaps not ignored but not seen or included as integral parts of the same picture.
It doesn’t appear widely recognised that one fundamental pillar of globalisation, of our imminent New World Order in fact, is an astonishingly vigorous and vicious attempt to eliminate not only the world’s surplus poor but to depopulate the entire non-white world.
This essay is an introduction to the origins of depopulation.
… Certainly it was true that the elite in the early part of the last century, as is still true today, had no love whatever for humans or humanity, people like J. P. Morgan, Harriman, Hill, Rockefeller, Carnegie, Mellon, Baruch, Vanderbilt, Warburg, Bush, Astor, Monsanto, Duke, Scaife, Lasker, Sulzberger, DuPont, and our usual collection of European Jewish banking families, believing and acting as if 95% of humans were infesting vermin who were tolerable only to the extent they could add to one’s wealth, those frustrating this ambition generally receiving contempt and bullets in more or less equal amount.
And it was these same individuals, most especially Rockefeller and Carnegie, who were smitten heart and soul with the new ‘science’ of eugenics, and in fact with euthanasia as well.
It was Carnegie (or his institute) that recommended locally-operated gas chambers to exterminate the lower classes.
It was truly a monstrous philosophy that became exceedingly dangerous when put into action by men of enormous wealth and influence, because almost no one had the power to contradict or obstruct them.
The result was that within a few years, in the first decade of the last century, legalised and legislated forcible sterilisations were already occurring, and culminating in at least countless hundreds of thousands and not the few thousand listed in the history books.
At first, those who might have been considered criminals, idiots, imbeciles, rapists, the infirm, the institutionalised, were being sterilised against their will. Then, everybody else.
https://www.unz.com/lromanoff/the-pleasures-of-depopulating-the-earth/
Tuota pitkää ja perusteellista artikkelia lukiessa tuli mieleen ajatus että eihän kansallissosialistit mitään hirviöitä tainneet ollakaan … miksi ne piti tuhota kun ne olisivat voineet panna maailman asiat parempaan malliin jo aiemmin ja estää tuon yllä mainitun fasistisen eliitin valtaan pääsyn planeetalla ja samalla koko sen ’kehityksen’ (tuhoon päätyvän edistyksen) jonka tuo ’pääkallomiesten’ fasistinen eliitti on mahdollistanut…
No, me tiedämme syyn … Aatu ei ollut satanisti … ei näiden satanistien puolella ja yritti estää heidän Keskuskomiteansa nousun ylimmäksi planeettamme vallan käyttäjäksi
Juuri näinhän se etenee, sillä kansa joka ei omaa itsetuntoa ja jolla on pasmat niin sekaisin että ei ymmärretä luonnon alkeita edes siinä määrin, että on vaan kaksi sukupuolta uros ja naaras ja kaikki muut sekasikiöt ovat luonnottomia mutaation oikkuja, on hulluutensa vuoksi tuhoon tuomittu.
Suomesta on tullut Niinistön aikana Naton (=USA:n) eteentyönnetty tukikohta Venäjää vastaan. Ne tuhotaan mahdollisessa sodassa aina ensin. Onko tämä hyväntahtoisten hölmöjen maa ?
Nyt meidän isäntämaa aikoo tappaa huomattavan osan n. 30 miljoonasta työttömästään nälkään lopettamalla federaation työttömyyskorvaukset. Obama caren lopettamisesta johtuen Covid-19 virus tekee myös vapaasti tuhoaan. Amerikassa kaikki on suurta !
Kantaeurooppalaisten hävittämistä ajavia maanpetturi-poliitikkoja ja muita tuholaisia löytyy pilvin pimein ainakin lähes jokaisesta Euroopan maasta, mutta tässä aletaan olla jo hulluuden ja maanpetturuuden äärilaidalla, voittaen jopa Ohisalon johtamat viherkommunistit kantasuomalaisiin vähintäänkin epäsuorasti kohdistuvassa nihilismissä:
”Heidi Hendersson on tyytyväinen Suomen kantasuomalaisten tuhoamiseen – sanoo lisääntymistä moraalittomaksi.
Kun sosiaalidemokraattinen pankkimoguli Anders Wiklöf osti sanomalehdet Åland ja Nya Åland, lehdet ovat julkaisseet joukon huolestuttavia mielipidetekstejä ja pääkirjoituksia. Nyt Wiklöfin toimittaja Heidi Hendersson toivottaa äskettäin julkaistussa pääkirjoituksessaan tervetulleeksi Suomen alkuperäisväestön tuhoamisen ja puoltaa suomalaisten korvaamista sen sijaan muista maista tulevilla siirtolaisilla…”
https://www.alandsnyheter.com/befolkningskris/heidi-hendersson-valkomnar-utrotning-av-finlands-ursprungsbefolkning-fortplantning-omoralisk/
Ålands Nyheter näyttää olevan varsin hyvä vaihtoehtomedia-sivusto, varjopuolinaan vain pelkkä ruotsinkielisyys ja painottuminen Ahvenanmaan asioihin.
Toivottavasti tästäkin leviäisi tieto ainakin vaihtoehtomediassa:
”Keskustan puheenjohtajan pestiä tavoitteleva Annikka Saarikko vaati vuonna 2010 Suomeen imaamikoulutusta”,
https://www.kansalainen.fi/keskustan-puheenjohtajan-pestia-tavoitteleva-annikka-saarikko-vaati-vuonna-2010-suomeen-imaamikoulutusta/
Ålands Nyheter: ”Hallituksen turvapaikkapetos: yhtä ainoaa tyttöä ei saanut tulla Suomeen Kreikan pakolaisleiriltä”,
https://www.alandsnyheter.com/invandring/regeringens-asylbluff-inte-en-enda-flicka-fick-komma-till-finland-fran-flyktinglager-i-grekland/
Kiinalaisetkin jo ihmettelevät valkoisten huonoa lisääntymistä:
https://ussanews.com/News1/2020/07/28/chinese-ambassador-makes-bizarre-remarks-about-falling-western-birthrates/
Jos joku olento liikkuu, haukkuu ja puree kuin koira, niin luultavimmin se on koira. Jos näemme päivittäin lisääntyviä todisteita järjestelmällisestä valkoisesta kansanmurhasta, niin eikö olisi aika vetää oikeat johtopäätökset? Torjuntatoimenpiteet eivät ole vahingoksi, vaikka kyseessä ei olisikaan ”salaliitto”.
Hauskaa nää tietyt vähemmistötahot (nyky) valtiovallan suojeluksessa saa suorastaan suoltaa vihaa ja kiihotusta kansanryhmää vastaan (persuäänestäjät, suomenkieliset) Husuista Heil Heideihin.
Eueliitti puskee omaa väestönvaihtoagendaa, YK huseeraa GMCtä (jonka höveli Mykkänen tärkeenä signeeras) ja Suomessa viidennet kolonna sabotoi kansalaisyhteiskuntaa.
Ihan sama, pala kakkua, me selvitään vaikeuksien kautta voittoon ja Uralille asti ☺
Voihan nenä mitä juttua
Asiallista, hyvää analyysiä Welt-lehdessä:
”Nuoret muslimit elävät ”skitso-elämää” – kun islamilainen kasvatus törmää länsimaiseen arkeen, syntyy identiteettikonflikti, joka voi johtaa väkivaltaan
Samuel Schirmbeck analysoi Welt-lehdessä, miksi nuoret muslimit pitävät julkista tilaa uskottomille kuuluvana vihollisalueena.
Yleistä järjestystä koskevilla säännöillä ei musliminuorten mielissä ole mitään merkitystä eikä poliisi ansaitse ollenkaan kunnioitusta. Eurooppalaista poliisia ei kunnioiteta etenkään siksi, että se ei toimi maahanmuuttajien autoritääris-diktatuuristen kotimaiden poliisin tavoin puolisotilaallisen brutaalisti. Samalla logiikalla muslimit katsovat julkisen tilan olleen ”uskottomien hallussa” – ennen kuin se vallattiin takaisin omaksi yhteenotoilla.
Euroopassa ei käsitetä lainkaan, kuinka perustavaa laatua muslimimaissa on jako ”uskovien” ja ”uskottomien”, ”islamilaisen” ja ”epäislamilaisen” välillä. Jako hallitsee kaikkea ajattelua ja tekoja.
Koraanin punainen lanka on ”uskovien” suuri ylistys ja ”uskottomien” helvetillinen tuomitseminen. Siksi ”uskova” tarkoittaa ennen kaikkea muslimina olemista kaikkien aikojen ”parhaimmassa yhteisössä” riippumatta ollenkaan siitä kuinka hartaasti tämä yhteisön jäsenenä noudattaa jumalan käskyjä käytännössä. Muslimi on aina ”uskottomien” yläpuolella ja heitä parempi, myös silloin kun tekee rikoksia, koska hän on silloinkin edelleen muslimi.
Koraanin pysyvästi kirjattu ”uskottomien” tuomitseminen hoitaa loput läntisiin yhteiskuntiin integroitumisen vaikeuttamisesta. Islamilaisessa maailmassa tuo uskottomien tuomitseminen ei ole hautautunut valistuksen myötä syntyneiden uusien kerrosten alle, vaan se ajatus elää edelleen täysivoimaisena.
Uskottomien tuomitseminen on osa myös islamilaista nykyaikaa. Puhutaan ”jumalpopulismista”, joka johtuu muslimimaailman lisääntyneestä islamisoitumisesta viimeisten 30 vuoden aikana. Islamisoituminen tarkoittaa kaiken ”epäislamilaisen” ajattelun sulkemista pois kasvatus- ja koulutusjärjestelmästä. Nyt suuri määrä tällainen koulutusjärjestelmän koulimia miespuolisia muslimeja tulee Eurooppaan sanoen olevansa pakolaisia.
Kun lemmenparit pussailevat julkisesti suihkulähteen reunalla, näky on ”epäislamilainen”. Näin asioita katsoen kaikki Länsi-Euroopan julkiset tilat edustavat monille muslimeille pelkkää siveettömyyttä ja säädyttömyyttä. Kuitenkin samaa tapahtuu myös muslimimaissa: flirttaillaan kovasti ja juopotellaan, mutta piilossa ja salaa. Pintapuolisesti alistutaan ”jumalpopulismille”, mutta yksityiselämässä jätetään jatkuvasti noudattamatta uskonnollisia määräyksiä.
Pohjois-afrikkalaiset kutsuvatkin kotimaataan ”skitso-junttilaksi” ja ”skitso-maaksi”. Miljoonat nuoret muslimit, miehet ja naiset, elävät ”skitsosti”, joko kielletyissä suhteissa, homoillen, alkoholia käyttäen tai kuunnellen kumouksellista musiikkia. ”Läntisen kulttuurin rappion” kautta heille selittyy se miksi Euroopassa harjoitettuna tämä ”skitso-elämä” ei ole ”skitsoa” vaan normaalia. Ainakin osa nuorista muslimimiehistä osallistuu siihen mielellään, koska viimekädessä vastuussa ovat ”uskottomat”. Silti syyllisyydentunto jäytää sisintä, koska ajatusta uskonnollisista normeista vapaasta minästä ei hyväksytä.
Islamilaisten ideaalien mukaisesti muslimimaailmasta suurin osa ei hyväksy minän irtautumista jumalasta. Myös moraali tukeutuu islamilaisiin ideaaleihin. Valistukselle ominaiset vapaudet antaisivat siveettömyyksien muuttua tavoiksi, jolloin hengellisyys heikentyisi. Se puolestaan johtaisi ”hillittömyyksiin”, joita vastaan muslimien tulee suojautua ja johon he myös pystyvät uskonnollisen moraalinsa voiman avulla.
Näihin ”hillittömyyksiin” osallistuvat myös nuoret muslimit, esimerkiksi Saksan mellakoissa, tosin kokien syyllisyydentuntoa, josta tulee vieläkin polttavampi, kun poliisi ilmaantuu paikalle ja muistuttaa heitä, että he ovat tekemässä kiellettyjä asioita. Jos he sitten tuhoavat tämän epäislamilaisen jumalattoman viettelysten aukion, niin syyllisyydentunto saatetaan kokea pienemmäksi.
Allahu akbar -huuto voi sekin auttaa ”minää koskevan sisäisen sodan” tyynnyttelemisessä ainakin hetkeksi. Musliminuorille suosiota osoittavilla ja hurraavilla ACAB-piirien (All Cops Are Bastards) uskottomilla ei-muslimeilla ei ole mitään käsitystä näiden musliminuorten sisällä vellovasta tuhoavasta ja itsetuhoisesta sodasta.
Väkivaltaisuuksien ei voida selittää johtuvan ”maahanmuuttotaustaisten henkilöiden” syrjinnästä, sillä ei ole olemassa vain yhtä maahanmuuttajataustaisuutta. Miksi väkivalta, sääntöjen rikkominen, ylimielisyys valtion edustajia kohtaan ja toisaalta valitukset ”syrjinnästä” harvoin liittyvät kiinalaisiin, vietnamilaisiin tai Latinalaisesta Amerikasta tuleviin henkilöihin, mutta sen sijaan paljon useammin arabi-islamilaistaustaisiin? Tämä maahanmuuttajataustaisuus ja vihamielinen suhde länsimaisia arvoja kohtaan on nostettava nykyistä selkeämmin esille.
Samuel Schirmbeck toimi vuosina 1991-2001 ARD:n toimittajana Pohjois-Afrikassa. Uusin häneltä ilmestynyt kirja on ”Gefährliche Toleranz: Der fatale Umgang der Linken mit dem Islam“ (Vaarallista suvaitsevaisuutta: Vasemmiston kohtalokas kanssakäyminen islamin kanssa).”
https://www.kansalainen.fi/nuoret-muslimit-elavat-skitso-elamaa-kun-islamilainen-kasvatus-tormaa-lansimaiseen-arkeen-syntyy-identiteettikonflikti-joka-voi-johtaa-vakivaltaan/
Hyvä analyysi naulan kantaan sillä sapeli. Se on Umma, joka ei koskaan tuomitse tai syyllistä muslimirikollista, kun uhrina on länsimaalainen. Kun länsimaalaisen ”tyttöystävän” pää irroitetaan (Hämeenlinna viimeksi) tai hänet raiskauksen jälkeen poltetaan elävältä (Pori) kuitataan huutamalla Jihadia (Alluha akbar) eli ripittäydytään tai hyvitetään suvun ”kunnia” (anna mun nauraa). Mutta missä on omatunto?
Eläinten raaka halal-teurastus on eläinsuojelurikos. Poikien ja vielä raadollisempi tyttöjen sukuelinten silpominen (ympärileikkaus) on TÖRKEÄ lastensuojelurikos, mutta mitä tekee Suomenkaan oikeusmädätyslaitos? Ei uskalla tuomita edes vankeinhoivalaitokseen mutta erästä Mäenpäätä vainottiin suu vaahdossa. Kyllä musulmaania nauratti.
Eivätkä suvakit tajua minkä ti-kit-tä-vän aikapommin ovat raijanneet valheiden varjolla tänne (Eurooppaan)? Suvakeilta valta pois? On toki hienoa ”kristillisyyttä” kääntää toinen poski mutta on myös hienonpaa ”kristillisyyttä” suojella heikompiaan eli suvakkeja.
On aika jo pistää talo ordnung ja pahantekijät weg koska gemüchtligheit ei vaan nyt hilfe …
Mainostetaan tässä yhteydessä dokumenttielokuvaa The Swedish Elephant, joka haastattelujen kautta kuvailee ruotsalaisen yhteiskunnan skitsofreenista tilaa. Vierailevat myös Suomessa, Tanskassa ja Norjassa haastatellen paikallisia mikä antaa pohjoismaisille katsojille tilaisuuden vertailla.
Haastateltavina on maahanmuuttajia, SVT:n toimittaja, vaihtoehtomediaväkeä, poliiseja, maahanmuuttoviranomaisia, virkamiehia, filosofeja, vaikka ketä. Kesto 2 h 39 min. , englanninkielinen tekstitys. Tasapainoisesti tehty elokuva, joka avaa silmiä — titetenkin vain jos haluaa nähdä eikä vedä ennakkoasenteita silmilleen.
A Swedish Elephant – En samtidsskildring av dagens Sverige https://www.youtube.com/watch?reload=9&v=xhf61C2-S4I
Elokuva olisi erittäin suositeltavaa katseltavaa varsinkin enemmistön muodostaville petturipoliitikoillemme ja näitä kerta toisensa perään äänestäville hyödyllisille idiooteille.
Onko Ruotsin valheellinen valtamedia onnistunut huijaamaan/hypnotisoimaan ruotsalaiset niin, että he eivät näe mihin maanpetturihallitus on ajamassa heidän maansa?
”40 vuoden kuluttua Ruotsista on jäljellä vain nimi
Ajatushautomon ennusteen mukaan ruotsalaiset ovat neljän vuosikymmenen kuluttua vähemmistönä omassa maassaan. Tämä johtuu muslimimaista suuntautuvasta maahanmuutosta sekä muslimien korkeasta syntyvyydestä.
Gefira-ajatushautomon Ruotsin demografiaa koskeva ennuste väläyttää hyytävän tulevaisuudenkuvan alkuperäisille ruotsalaisille.
Gefira nostaa Ruotsin tilastokeskuksen SCB:n datoihin perustuvassa ennusteessaan esille muutamia merkittäviä havaintoja.
Kantaruotsalaisten syntyvyys (1,6) on matalampi kuin koko maan syntyvyys (1,9).
Yhä useammalla lapsella on islamilainen nimi. Vuoden 2010 jälkeen islamilaisten nimien määrä on lisääntynyt 30 prosentilla, ja nykyään 8-10 prosenttia lapsista saa islamilaisen nimen.
22 prosentilla vastasyntyneistä on ei-länsimainen maahanmuuttajatausta.
Gefiran johtopäätös on, että ruotsalainen valkoinen kantaväestö tulee olemaan vähemmistö omassa maassaan vuoteen 2066 mennessä, ja vuoteen 2100 mennessä kantaruotsalaisia on enää kolmasosa koko maan väestöstä.”
Ruotsi tulee Gefiran mukaan kokemaan täydellisen hallitusten suorittaman väestönvaihdon, ja maasta tulee säilymään vain nimi.”
https://www.kansalainen.fi/40-vuoden-kuluttua-ruotsista-on-jaljella-vain-nimi/
Kuvaan kuuluu Ruotsin maanpetturihallituksen suurimpiin saavutuksiin kuuluva rikollisuuden jatkuva paisuminen, jossa varsinkin lukumääräänsä suhteutettuna suurta osaa näyttelevät ”uusruotsalaiset”: ”Kriminologi: Ruotsi on kuin ”villi länsi”.
”Kriminolog: Sverige är som ”vilda västern””, https://www.friatider.se/kriminolog-sverige-ar-som-vilda-vastern
Vastaavaan näyttävät tähtäävän Suomessakin enemmistön muodostavat petturipoliitikot, oikealta vasemmalle.
KANSATTOMAN-ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen PettUri Orpo otti syksyllä 2015 melkein yhdellä rysäyksellä avosylin vastaan n. 30000 ”hädänalaista” nuorta miestä Torniossa.
”Keskustan puheenjohtajan pestiä tavoitteleva Annikka Saarikko vaati vuonna 2010 Suomeen imaamikoulutusta”,
https://www.kansalainen.fi/keskustan-puheenjohtajan-pestia-tavoitteleva-annikka-saarikko-vaati-vuonna-2010-suomeen-imaamikoulutusta/
Suomen viherkommunisti-sisäministeri Ohisalo näyttää tähtäävän Ruotsin tilannetta vastaavaan väestövaihtoon Suomen osalta. Hänen mukaansa ”turvapaikanhaku on perusoikeus” – joten ”asylum”-taikasana avaa portin Suomeen, riippumatta siitä onko kysymyksessä elintasopakolainen vai oikea pakolainen.
”Daily Mail raportoi, että alle 3% Italiaan Välimeren yli saapuneista siirtolaisista oli [oikeita] pakolaisia vuonna 2016. YK:n raportti paljastaa asian.
Siirtolaisista 90 334 ei edes hakenut turvapaikkaa, vaan katosi pimeän työn mustille markkinoille.”, https://www.nykysuomi.com/2017/06/16/yk-alle-3-siirtolaisista-pakolaisia-italiassa/
Ainakin puolen miljoonan työttömän Suomeen – mm. ikärasismin rehottaessa törkeänä – viherkommunistit haluavat 80000 ”työperäistä” maahanmuuttajaa, https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aleksiniskanen/vihreat-haluaa-rahdata-suomeen-80000-tyoperaista-maahanmuuttajaa/
Mitähän töitä he keksivät kieli-, luku- ja kirjotustaidottomille ”ammattitaitoisille” kamelikuskeille ja lammaspaimenille, joita kyllä on Suomeen tulossa pilvin pimein, työmarkkinakelpoisten digiajan osaajien sijasta, jollaisia syrjäinen ja hankalasti opittavan kielen omaava Suomi näyttää vetävän puoleensa heikosti.
EK:n tekemän tutkimuksen mukaan n. kolmasosa työtehtävistä olisi korvattavissa jopa tämän hetken automaatio-, teloäly- ja robotiikkateknologialla. Yhdysvalloissa on tultu vastaavaan tulokseen.
Japani on valinnut tuon tien ikäpyramidi-ongelmansa ratkaisuksi, eikä sinne oteta käytännössä ollenkaan maahanmuuttajia.
Valtaapitäville ja ylipäänsä enemmistönä oleville petturipoliitikoille ja suvakki-idiooteille kysymys:
”Herrat ja rouvat ministerit: Jezidi-lapsella on teille kysymys
Islamistit aloittivat jezidi-vähemmistön kansanmurhaamisen Sinjarin verilöylyllä, vain kuusi vuotta sitten, 03.08.2014. Terroristijärjestö ”islamilainen valtio” IS (ISIS) hyökkäsi silloin Sinjarin asutuskeskukseen Pohjois-Irakissa tappaen osan asukkaista, osan pystyessä pakenemaan läheisille vuorille. Joukkomurha kohdistui jezidien uskonnolliseen vähemmistöön ja kurdeihin, joiden tilalle jihadistit halusivat tuoda sunni-muslimeja ja arabeja, joiden odotettiin olevan suopeampia poliittiselle islamille.
”Islamilanen valtio” IS valtasi lyhyessä ajassa suuria alueita Irakissa ja Syyriassa, nimittäen terrorisoimaansa seutua ”kalifaatiksi”, ja toteuttaen siellä islamilaista lakia. Jihadistit tukeutuivat paikallisiin ääriaineksiin, mutta keräsivät joukkoihinsa myös jyrkkiä muslimeja mm. Euroopasta, -Suomestakin. Suomi olikin jihadisteille hyvin edullinen värväysmaasto, sillä täältä lähti muslimien kukumäärään nähden enemmän terroristiryhmien rekryytteja, kuin muista eurooppalaisista maista. Pohdimme myöhemmin tähän johtaneita syytä. Katsomme ensin, mitä IS:n ns. taistelijat tekivät. IS:n soturin kuulustelu:…”
Koko artikkeli: https://www.extrauutiset.com/herrat-ja-rouvat-ministerit-jezidi-lapsella-on-teille-kysymys/
Tätähän se totuus on … mafia kusettaa kansaa meilläkin
’It’s Just the Flu, It’s All BS’ – Russia’s Top Official COVID Doctor Admits in Bombshell Invu
“It’s all exaggerated. It’s an acute respiratory disease (i.e. the flu) with minimal mortality. Why has the whole world been destroyed? That I don’t know.”
RI Staff Fri, May 29, 2020
Alexander Myasnikov was appointed in April to his new role of informing Russians about coronavirus treatment and prevention methods and to battle “fake news” about Covid-19
it is difficult to overstate how important this is. This man is the equivalent of Fauci in the US, or perhaps Dr. Deborah Birx. The 1.5 hour long interview below is only in Russian, but if you can understand it, it is well worth watching, because a lot of important information is covered.
The interviewer is Ksenia Sobchak, who is very liberal – think of her as like a Russian Rachel Maddow. Like liberals in the West, she very much wants to believe the COVID situation is much worse than it really is. Myasnikov explains to her in detail why it is in fact very difficult to assign ’cause of death’ in most cases, because there are usually several, in addition to a lot of other things.
It is a great interview, in which the good doctor finally loses his patience and tells her its not nearly as dangerous as people think, and that the whole world has over-reacted. He also insists that the death numbers in the West are way over-counted.
**—-Se on loistava haastattelu, jossa hyvä lääkäri menettää lopulta kärsivällisyytensä ja kertoo, että se ei ole läheskään yhtä vaarallista kuin ihmiset ajattelevat, ja että koko maailma on reagoinut liikaa. Hän toteaa myös, että länsimaissa tapahtuvat kuolemantapaukset on yliarvioitu.
https://russia-insider.com/en/its-just-flu-its-all-bs-russias-top-official-covid-doctor-admits-bombshell-invu/ri30462
ESSAYS
Child-Murdering Enemies of White People
Chris Rossetti CHRIS ROSSETTI · 4 AUGUST, 2020
WHY WOULD a guy create a drug for women, who are not of his people, that they can use to kill their unborn child?
Why?
https://nationalvanguard.org/2020/08/child-murdering-enemies-of-white-people/
Tuon saman kysymyksen voi hyvin esittää niille lääkefirmojen tutkijoille jotka nyt tekevät kuumeisesti ja rahanhimoisesti työtä korona-rokotteen kehittämiseksi jolle ei ole mitään selkeää vain lääketieteellistä motiivia.
Käytännön rokotustilanteiden laittomuus ja viranomasten vastuuttomuus/rikollisuus/väkivaltaisuus tulee esille mm. oheisesta yksityisten ihmisten julkisessa fc-ryhmässä käymistä keskusteluista rokotuksista. Moni äiti ei halua lapsensa menevän edes kouluterveydenhoitajan vastaanotolle yksin, ilman vanhemman läsnäoloa! Näin alas äitien luottamus näihin terveysrääpäleisiin on nykyään mennyt!
hyviä kommentteja tuolla, ko. artikkelin kommenteissa:
https://www.facebook.com/groups/121429067911803/permalink/3284381271616551/
esim. ohessa tuolta tähän kopioituna tähän keskustelua rokotehaittojen vastuukysymyksistä:
”Kukahan on sitten vastuussa rokotteista johtuvista kuolemantapauksista?..”
”Nobody. Todistustaakka on omaisilla ja vastassa Big Pharman asianajaja-armeija.”
”Joilla on vastuuvapauslausekkeet tuotteissaan.
Ei. Todellakaan kukaan ei ole vastuussa. Miksi ihmiset edelleen olettavat, että on olemassa joku taho, joka kantaa jostakin vastuuta?”
”Suomessa ei ole rokotuspakkoa, kenelläkään! Jos terkkari väkisin rokottaa, vastoin vanhempien kieltoa, sen voi vetää siitä oikeuteen! Thl nimittäin juuri pesee likaiset kätensä, noista rokotehaitoista, ilmoittamalla, että rokotteet ovat vapaaehtoisia, eikä ota mitään vastuuta niistä! Thl on syytesuojattu, kuten myös kaikki rokotefirmatkin ovat, eivätkä ota vastuuta valmisteistaan ikinä! Suomessa haitat voi ilmoittaa Fimeaan ja sinne ne jäävätkin, koska thl tietää kaikkien rokotteiden vakavat haitat, koska ne ilmoitetaan heille, rokotteiden mukana jotka tilaavat ja tulevat heille valmistajilta! Thl saa myös miljoonia euroja, jokaisesta tilaamastaan rokote-erästä, niiden valmistajilta! Suomessa rokote haittoja maksaa lääkevastuuvakuutuspooli, kovien tutkimuksien ja todisteiden jälkeen, jos potilas kykenee todistamaan, että haitta johtuu juuri otetusta rokotteesta!”
”Valitettavasti laki mahdollistaa terveydenhuollon ammattilaisten arvioida lapsen kyky vastata omasta hoidostaan. Eli, vaikka vanhemmat kieltäisivät, voi terkka painostaa lapsen ottamaan rokotteet ja perustella sen lapsen omalla tahdolla.
Ennen lakia sovellettiin pääosin yli 15-16 vuotiaisiin, mutta nykyisin kun vanhemmat eivät pääse näkemään yli 10 vuotiaan lapsen terveystietoja, terkar voivat toimia paljon laajemman lapsiaineksen kanssa.”
”toinen ryhmä kellä rokotuspakko on, ovat sotetyöntekijät. Työsuhde purettiin, kun kieltäydyin kausi-influenssapiikistä.”
”Mun mielestäni terv. hoitaja ei ole mikään psykologi, tai vastaava, arvioimaan lapsen kehitystä/ kykyä päättää jostain vakavasta ja tärkeästä itseään koskevasta asiasta. Kyllä ne ovat lapsen vanhemmat, edelleenkin, ketkä päättävät lapsiinsa kohdistuvista toimista. Thl onkin Liero, lakeja kiertävä rikollisjärjestö, joka kieroilee kaikessa missä voi, ja piiloutuu syytesuojansa taakse, että saa lapsiakin, vanhempien kielloista huolimatta myrkytettyä! Silti se pesee kätensä kaikesta vastuusta ilmoittamalla, että rokotteet ovat vapaaehtoisia ja manipuloi ja pettää ihmisiä valheillaan, ottamaan myrkkypiikkejään! Olen kuullut, uutisissa, että tuo ”sääntö” purettaisiin, että jatkossa vanhemmat saisivat nähdä lapsiensa tiedot. Tästä on jo jonkun aikaa, kun asiasta kuulin, jossain uutislähetyksessä. En tiedä sitten, onko asialle tehty mitään.”
” olin terkkarille ilmoittanut syksyllä etten haluaa että lapselle annetaan rokote. Silloin hän kiitti tiedosta ja vahvisti ettei rokottaa. Kun 14 v tyttö tuli sieltä kotiin, hän kertoi että terkkari oli sanonut ettei äidillä ole mitään sanomista rokotuksiin ja hän kyllä saa sitten koululääkäri käynnillä sen rokotteen jos haluaa. Keväällä tuli kutsu lääkärille ja toivottiin että vanhempi on mukana. Silloin oli jo tuo c touhu ja minulla allerginen nuha ja kun varmistin vielä saanko silti tulla mukaan vastaus oli tyly ”nuhaisena ei saa tulla” ja lapsi tuli iloisena rokotettuna kotiin. Ei hän nyt haluaa kuullakaan että nokkosihottuman taustalla voi olla just tuo rokote 😢”
”Sinne pitää varmasti laittaa kirjallinen kieltolappu ja ota itse siitä valokuva, että olet toimittanut kirjallisen kiellon koululle! Silloin ne eivät voi tehdä vastoin sun tahtoasi, kun olet lapsesi rokotuksen kirjallisesti kieltänyt! Näin kannattaa menetellä! 👍 Voit käyttää lastasi myös muualla lääkärissä ja ilmoittaa koululle, että lapsesi käy muualla tarkastuksessa, hän ei käy koululla, joten ne eivät voi silloin salaa rokottaa häntä siellä. Käytä lapsesi terveysasemalla ja ole itse aina mukana hänen kanssaan lääkärintarkastuksessa. 👍”
”Tiina kirjoitin etten haluaa rokote koska lapsella on pitkään ollut nuha ja yskä. Terkkarin vastaus siihen oli ”hän voi puhua rokotuksesta lääkärin kanssa” no ei lapsi ottaa sitä itse puheeksi kun en saanut lähteä oman allergisen nuhan kanssa mukaan. Lisäksi lapsi on niin peloteltu että tetanus pöpö on joka paikassa ja tetanukseen kuolee että hän itse tosiaan halusi sen rokotuksen 😢”
(näin jyrkkiin toimenpiteisiin on jo jouduttu. kts. oheinen kommentti )
”Ainakin Oulussa tämä käytäntö on toiminnassa. Jos lapsi menee terkan luo ilman vanhempaa, alkaa terkka puhumaan ja painostamaan rokotteeseen. Vanhemman kannasta tai ilmoituksesta välittämättä.
Olen ilmoittanut Wilman kautta koululle (opettaja, rehtori ja terkka), että lapsiani ei rokoteta ja että he eivät saa mennä terkan vastaanotolle ilman aikuista. Tämä vain ja ainoastaan sen vuoksi, että koulun terkka on hyvin rokotemyönteinen, eikä kykene näkemään muita vaihtoehtoja ihmisten hengissä selviämiseen. Edellisen terkan kanssa puhuin asiasta ja hän kunnioitti kantaani. Nykyinen terkka ei siihen kykene.”
”
Super-Rich Jewish Groups Got About $1 Billion in Covid “Emergency Relief”
But, guess what? “It’s not enough!”
MORE THAN 1,000 US Jewish organizations received federal coronavirus relief loans totaling approximately $540 million to $1.3 billion.
The recipients included several organizations that laid off employees during or immediately after the loan period, and Jewish spokesmen say that this suggests “that the relief legislation has not averted a financial crisis among Jewish organizations.” The possibility that they simply pocketed or invested the funds for a quick profit was not explored or investigated.
But, guess what? “It’s not enough!”
At least seven Jewish organizations received loans between $5 million and $10 million, according to the Neiss analysis. All but one are headquartered in the New York metropolitan area. They are:
The Anti-Defamation League
The Orthodox Union, an umbrella Orthodox Jewish organization
The Union for Reform Judaism, an umbrella Reform Jewish organization
The Jewish United Fund of Metropolitan Chicago, a communal fundraising body
The Yeshivah of Flatbush, a New York City Jewish day school
The Abraham Joshua Heschel School, a New York City Jewish day school
United Hebrew, a Jewish home for the aged in New Rochelle, New York
Among the other 1,100 or so Jewish groups that received loans were hundreds of synagogues, day schools, community centers, and Jewish federations. Almost half received loans under $350,000. “70 Faces Media,” the parent company of the Jewish Telegraphic Agency, also received a loan.
Welcome to America, where “free” money rains down upon the world’s richest, most powerful, and most ungrateful ethnic group — while the founding race which brought this country into being is being impoverished, driven to drugs and suicide, and ethnically cleansed.
* * *
Source: Jewish Telegraphic Agency and National Vanguard correspondents
https://nationalvanguard.org/2020/08/super-rich-jewish-groups-got-about-1-billion-in-covid-emergency-relief/
Olisiko jenkkien aika miettiä jo koko maan hallinnon uudistamista ja ottamista se kokonaan omiin käsiin
https://nationalvanguard.org/2020/08/notes-on-the-leadership-principle/
Järkyttäviä hysteerisiä piirteitä tämä korona-psykoosi on saanut ja nyt vielä presidentti paljastuu nwo-mafian judas-pukiksi maski esimerkillään vaikka voisi toimia tervettä järkeä osoittaen kuten Moskovassa jossa maskit todettu turhiksi
Truth_hunter 5.8.2020 at 14:59
IL kertoo että Niinistö istuu Paavo Nurmi stadionilla maski kasvoillaan … maski joka on todettu tehottomaksi ja viruksen läpäiseväksi
Eikä virus ole normaalia influenssa virusta vaarallisempi …. se ei ole tappanut yhtään enempää ihmisiä kuin influ-virukset ennenkään
KORONAVIRUS AIHEUTTAA POLIITTISTA MIELENVIKAISUUTTA JA PSYKOOSEJA
Coronavirus Causes Political Lunacy and Psychosis
“Coronavirus affects almost the whole body including mental health. Researchers have found that some patients suffer from hallucinations and perception disturbance,” writes Der Spiegel, a quite reputable German magazine.
One might question this report issued by the German publication, referring to a poll carried out among British doctors, the results of which were published in The Lancet Psychiatry Journal. But numerous publications of other media outlets around the globe support these conclusions, as does another pandemic sweeping through the world on the back of Coronavirus — the political insanity of a number of politicians and public figures.
These are but a few examples openly demonstrating the current “achievements” in this area around the world.
**___”Koronavirus vaikuttaa melkein koko vartaloon, mukaan lukien mielenterveys. Tutkijat ovat havainneet, että jotkut potilaat kärsivät hallusinaatioista ja havaintohäiriöistä ”, kirjoittaa Der Spiegel, hyvämaineinen saksalainen lehti.
Tämä saksalaisen julkaisun laatima raportti voidaan kyseenalaistaa viittaamalla brittiläisten lääkäreiden suorittamaan kyselyyn, jonka tulokset julkaistiin The Lancet Psychiatry Journal -lehdessä.
Mutta lukuisat julkaisut muista tiedotusvälineistä ympäri maailmaa tukevat näitä johtopäätöksiä, samoin kuin toinen maailmanlaajuinen pandemia, joka on Coronaviruksen takana – useiden poliitikkojen ja julkisyhteisöjen poliittinen hulluus.
Nämä ovat vain muutama esimerkki, jotka osoittavat avoimesti ”saavutukset” tällä alueella ympäri maailmaa.
https://journal-neo.org/2020/08/08/coronavirus-causes-political-lunacy-and-psychosis/
”joka on Coronaviruksen takana – useiden poliitikkojen ja julkisyhteisöjen poliittinen hulluus….”
Tuon hulluuden oire alkaa näkyä jo nettisivuja avatessa. Tulee tällainen ”hyväksy” taulu ennen kuin pääsee sivustolle.
Kun yritin mennä Forecan sivulle katsomaan säätä niin sivu himmeni ja sille tuli tällainen taulu:
Publisher Logo
Yksityisyytesi on meille tärkeää
Me ja kumppanimme säilytämme ja/tai käytämme laitteella olevia tietoja, kuten evästeitä, ja käsittelemme henkilökohtaisia tietoja, kuten yksilöllisiä tunnisteita ja laitteen lähettämiä vakiotietoja mainosten ja sisällön henkilökohtaistamisen, mainosten ja sisällön mittaamisen sekä yleisön mielipiteiden keräämisen tarpeisiin ja tuotteiden kehittämiseksi ja parantamiseksi. Me ja yhteistyökumppanimme voimme suostumuksellasi käyttää tarkkoja paikkatietoja ja tunnistusta laitteen skannauksen avulla.
Voit napsauttamalla suostua meidän ja kumppaneidemme tietojesi käsittelyyn yllä kuvatulla tavalla. Vaihtoehtoisesti voit siirtyä yksityiskohtaisempiin tietoihin ja muuttaa mieltymyksiäsi ennen suostumuksesi tai kieltäytymisesi ilmaisemista. Huomaa, että henkilötietojesi käsittely ei ehkä edellytä suostumustasi, mutta sinulla on oikeus vastustaa tällaista käsittelyä. Valinta-asetuksesi koskevat vain tätä verkkosivustoa.
—-
Miksi yksityisyyteni on Forecalle tärkeä? Miksi en voi lukea sivustoa ilman että annan hyväksymiseni?
Ja miksi Iltalehdelle on tärkeää että se saa paikallistaa koneeni sijainnin?
Mistä tässä on todellisuudessa kyse?
Ilta-sanomat aukeni näin:
”Evästeiden avulla parempia palveluja
Evästeiden avulla kerätyn tiedon ansiosta voimme tarjota sinulle parempia palveluja: käyttökokemus, sivustojen toiminta, sisältösuositukset ja mainonnan osuvuus paranevat. Evästeitä käytetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaukseen.
Klikkaamalla ok hyväksyt, että Sanoma ja yhteistyökumppanit keräävät evästetietoa ja käyttävät sitä mainonnan ja markkinoinnin kohdentamiseen ja personointiin.
Voit hallinnoida ja milloin tahansa muuttaa omia asetuksiasi valitsemalla asetukset. Lisätietoa evästeistä.”
Siis minun pitää vain luottaa että minusta kerätty tieto tuo minulle parempia palveluita. Että siksi sitä kerätään.
Kylläpä on läpinäkyvää valehtelua … ihan kuin silloin kun Eu:n piti tuoda vain pelkkää hyvää –Huh..
If You Do It, It’s Spying. If I Do It, It’s Research.
LARRY ROMANOFF • AUGUST 10, 2020
Several years ago it was reported that the Pentagon was building an international spy network that might become even larger than that of the CIA, planning to have at least 1,600 “collectors of information” spread around the world.
In addition to military attaches and others who do not work undercover, more clandestine operatives would be trained by the CIA and deployed overseas to undertake tasks the CIA was unwilling to pursue. It was duly confirmed that China was among the Pentagon’s top intelligence priorities, reflecting the American affinity for espionage and covert action, evidence of which we no longer need. Americans are frequently conscripted by the CIA or the US military into espionage service in China, operating with the assistance of the US State Department.
Foreign individuals in China, ostensibly acting independently, are regularly apprehended by Chinese authorities for carrying out illegal surveys and mapping, marking the location of key military and other facilities.
Coca-Cola
The Coca-Cola Company has always been involved in espionage for the US military and the State Department.[1]
https://www.unz.com/lromanoff/if-you-do-it-its-spying-if-i-do-it-its-research/
Zelenko tiukkana
Dr. Zev Zelenko: Covid War Criminals Should Face Nuremberg-Style Trials For Crimes Against Humanity
Tohtori Zev Zelenko: Korona-sotarikolliset pitäisi panna Nürnbergin tyyppisen oikeudenkäynnin tavalla syytteeseen ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=212664
There’s almost no chance a vaccine for COVID-19 will work at all, warns scientist
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=212722
Monta mielenkiintoisia kommenttia aiheesta kiinnostuneelle jotka kertonevat enemmän kuin itse linkin artikkeli
Koronapandemia kiistatta nwo-mafian puuhia
The Question Concerning Covid-19 and Technology
By Gilad Atzmon on August 31, 2020
At a time of health crisis one would expect to see an open global scholarly, multi disciplinary debate among scientists, scholars from different fields, politicians and finance experts. Not only does such a discourse not exist, what we have seen instead is a crude attempt to eradicate any such exchange. It isn’t our governments that interfere with this crucial discourse: it isn’t Trump or the FBI that deleted seven million FB posts that didn’t agree with the World Health Organisation’s narrative. It wasn’t the Tories or Boris Johnson who erased thousands of salient videos from Youtube.
It has been the work of the giant technology companies operating in concert to silence dissenting views.
By now we are used to the idea that telling the truth about Israel and its lobby provokes severe authoritarian reactions, and it took us just a few days into the current Covid-19 pandemic to grasp that dissent from the official Corona virus narrative elicits similar drastic responses. One may want to question what Covid-19 and Israel have in common.
How do we translate Covid-19 into a cash machine?
Instead of scientists debating the most crucial issues to do with a well-advertised global health hazard, start-ups are competing amongst themselves in a desperate vaccine contest, we see Wall Street rising by hundreds of billions exploiting the confusion. We witness Amazon extending its global monopoly while smaller retailers are falling like flies, and during this time, technology companies have shown us their true nature and purpose.
The truth can’t be denied, Google is not a search engine, it is an Orwellian indoctrination apparatus, big brother 2020. FB, and Twitter are not social networks, they are actually anti-social filters. They gate-keep that which you are not allowed to say or think, but surely start to grasp.
**___Terveyskriisin aikana pitäisi voida odottaa avoin maailmanlaajuinen tieteellinen, monialainen keskustelu tutkijoiden, eri alojen tutkijoiden, poliitikkojen ja talousasiantuntijoiden välillä. Mutta tällaista keskustelua ei ole olemassa, sen sijaan olemme nähneet raakaa yritystä poistaa tällainen keskustelu.
Hallituksemme eivät estä tätä tärkeää keskustelua: ei Trump tai FBI poistanut seitsemän miljoonaa FaceBook-viestiä, jotka eivät olleet yhtä mieltä Maailman terveysjärjestön kertomuksen kanssa.
Torit tai Boris Johnson eivät pyyhkineet pois tuhansia merkittäviä videoita Youtubesta. Erilaisten näkemysten vaientaminen on ollut yhdessä toimineiden jättimäisten teknologiayritysten työtä.
… Totuutta ei voida kieltää, Google ei ole hakukone, se on Orwellin indoktrinaatiolaite, isoveli 2020. FaceBook ja Twitter eivät ole sosiaalisia verkostoja, ne ovat itse asiassa epäsosiaalisia suodattimia. He pitävät kiinni ja vartioivat sitä, mitä ei saa sanoa tai ajatella.
Näin Atzmon
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=212859
Tietenkin voi kysyä kuka ja miksi on mahdollistanut sen että tällainen jättiyritysten ja pankkiirien mafia voi yhdessä näin toimia?
Olisiko tällaisia yrityksiä ellei olisi sitä hallintoa ja valtaa maassa joka kapitalismin ja yksityispankkien syntymisen ja toiminnan on mahdollistanut eikä vieläkään tee mitään niiden vallan tuhoamiseksi?
Mike Stone kertoo:
Ei kauankaan sitten kun puhuin 20-vuotiaan kaverin kanssa. Koronavirusrokotusten aihe tuli esiin ja hän mainitsi, ettei hänellä ollut mitään epäilyjä rokotteen ottamisesta.
”Olen ensimmäinen jonossa siinä”, hän sanoi.
Kysyin häneltä: ”Etkö ole huolissasi sirusta?” Hän ei tiennyt, mitä tarkoitin, joten kerroin hänelle, että covid-huijausrokotteet sisältävät mikrosirun.
”Vau”, hän sanoi. ”olet näköjään vähän salaliitto mielinen, eikö vain, Mike?”
Aiemmin tänään puhuin 20-vuotiaan tytön kanssa. Mainitsin hänelle, että minun on ehkä muutettava pian. Hän kysyi miksi, ja kerroin hänelle, että Virginia ja Massachusetts ovat molemmat ilmoittaneet tekevänsä rokotteet pakollisiksi syksyllä. ”Kalifornia todennäköisesti tekee saman”, sanoin. ”Joten meidän on tehtävä suunnitelmia.”
Hän katsoi minua huvittuneena ja sanoi: ”Et voi elää elämääsi vainoharhaisena.”
———
Mike Stone– Am I Being Paranoid?
Not long ago, I was talking to a guy in his late 20s. The topic of coronavirus vaccines came up and he mentioned that he had no qualms about taking a vaccine. “I’ll be first in line for it,” he said.
I asked him, “Aren’t you worried about the chip?” He didn’t know what I meant so I told him the covid-hoax vaccines will contain a microchip.
“Whoa,” he said. “Getting a little conspiracy-minded there, aren’t you, Mike?”
Earlier today, I was talking to a girl in her early 20s. I mentioned to her that I might have to move soon. She asked why and I told her that Virginia and Massachusetts have both declared that they will make vaccines mandatory in the fall. “California is likely to do the same,” I said.
“So we need to make plans.”
She looked at me funny and said, “You can’t live your life being paranoid.”
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=212877
Truthseeker-sivustolla koko ajan paljon korona-kriittisiä asiantuntijoiden näkemyksiä joista valtamedia vaikenee … tässä muutamia kirjoituksia
http://www.thetruthseeker.co.uk
Belgian Medical Profession Demands a Halt to Covid Pandemic Propaganda
By Paul Craig Roberts on September 19, 2020
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=213722
Quantum dot tattoos from Bill Gates to be invisibly embedded inside coronavirus vaccines
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=213693
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=210259
Britit menevät mieluummin vankilaan kuin ottavat korona rokotteen … vain 53% suostuu piikkiin sanoo tutkimus.
Britons would ‘go to prison before being injected’ as distrust of Covid vaccine grows
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214074
Could the COVID vaccine be canceled before the first injection?
By Jon Rappoport
Can you see it yet? The vaccine companies are in a box. They’re trapped.
Their whole clinical trial is DESIGNED to prove the vaccine can protect against MILD CASES of COVID-19. That’s all.
AND NOBODY CARES ABOUT THAT. MILD CASES CURE THEMSELVES. NO VACCINE IS NECESSARY.
A SUCCESSFUL VACCINE SHOULD BE PROTECTING PEOPLE AGAINST THE SERIOUS AND LIFE-THREATENING COVID-19 CASES.
BUT THIS IS NOT WHAT THE CLINICAL TRIALS ARE DESIGNED TO PROVE.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214267
French Army Officers Join Growing Global Resistance
By wmw_admin on September 29, 2020
Major Investigative Report by Association of French Reserve Army Officers Finds COVID-19 “Pandemic” to Have a Hidden Agenda for Global Totalitarianism, Nanotech Chipping of All, 5G Irradiation, & Genocide
The French Army Reserve officers who stand as author of this document ran a 50-day investigation of all matters COVID and concluded there is a larger sinister agenda behind the lies and misrepresentations of truth which have marked COVID coverage, and that agenda includes the rollout of global totalitarianism, the “chipping” of all humanity with nanotech-infused RNA vaccines with the dual function of transhumanizing or synthetically altering the human body and brain with nanobiosensors and nanomachines while essentially implanting GPS trackers or nanotech RFIDs, preparing humans for a lifetime of complete cellular and neuro monitoring, control, and modification, as well as hooking up brains to a central hive mind or brain internet: 1984 on steroids, beyond Orwell’s projections of sci-tech human takeover.
The opening preface includes a note from the head of the investigative group stating that they have found “the identification of obvious corruption and an agenda contrary to public welfare, culminating in criminal and genocidal intent, and the implementation of a totalitarian state, which are reported in our conclusions.”
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214247
Proof that the pandemic was planned with a purpose
By wmw_admin on October 1, 2020
Stop World Control
Medical doctors declare that the pandemic was planned
A group of over 500 medical doctors in Germany called ‘Doctors for Information’ made a shocking statement during a national press conference: (1)
‘The Corona panic is a play. It’s a scam. A swindle. It’s high time we understood that we’re in the midst of a global crime.’
##Lääkärit ilmoittavat, että pandemia oli suunniteltu
Saksassa yli 500 lääkäriin ryhmä “Doctors for Information” antoi järkyttävän lausunnon valtakunnallisessa lehdistötilaisuudessa: (1)
”Corona paniikki on näytelmä. Se on huijaus. On korkea aika ymmärtää, että olemme keskellä globaalia rikollisuutta. ’
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214321
Israel on kunnostautunut korona-lockdownillaan (eristyksellä) … maassa vallitsee kova eristyspolitiikka ja siitä saa hyvää tietoa täältä
https://www.timesofisrael.com
Miksi juuri maan sionistit ovat innokkaita eristäjiä? ja maailman sionistimediassa vallitsee maskipakko … viittaan kommentteihini täällä https://vastavalkea.fi/2020/03/25/kokonaiskuvan-virusinfektio/
Ei liene paranoidisuutta jos yhdistää asian sionisti N-yahun johtamaan Israelin imperialismiin joka tavoittelee Lähi-idän ja Israel Shamirin mukaan koko maailman herruutta ja jonka strategiassa korona-virus pandemioineen ja maskeineen on ollut keskeisessä asemassa kuten nämäkin linkkien kuvat osoittavat.
https://www.unz.com/article/from-lockdown-to-police-state-the-great-reset-rolls-out/
https://www.unz.com/mwhitney/betrayal-infuriating-betrayal/
Ja olihan Trump itsekin Ginsbergin hautajaisissa maski kasvoilla
Masks Symbolize Our Satanic Possession
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214373
Taitaa sionistien haaveille tulla nyt takapakkia
Elon Musk: ‘I Won’t Take the COVID Vaccine’ – Calls Bill Gates a ‘Knucklehead’
Tesla-miljonääri Musk nauraa turhille rokotuksille ja pitää niitä tarjoavia vähäjärkisinä
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214334
Trump’s COVID Tweet Flooded by Satanic “Curse” Replies
By Vigilant Citizen on October 3, 2020
Trump’s tweet about COVID is now the most-liked tweet in history. Browsing through the replies confirms that some people are trying to make this social media “event” a very satanic one.
## Trumpin COVIDia koskeva twiitti on nyt historian suosituin twiitti. Vastausten selaaminen vahvistaa, että jotkut ihmiset yrittävät tehdä tästä sosiaalisen median ”tapahtumasta” hyvin saatanallisen.
During the night of October 1st, Donald Trump announced that he and his wife Melania tested positive for COVID. The tweet immediately caused a massive stir and quickly broke the record for the most “liked” tweet of all times.
Knowing very well that Twitter is a cesspool of hate and divisiveness, my face was preemptively set to “cringe” when I clicked on the “Replies” button. As expected, there was no shortage of replies celebrating the illness of POTUS and FLOTUS. And many actually wished them death.
Zara Rahim. who worked with Obama, Clinton, and Vogue magazine wished death on Trump. The tweet was deleted after some backlash.
Cursed Tweets
Trump’s historical and record-breaking tweet was quickly flooded with replies consisting of satanic images and “curses” written in Aramaic, Hebrew, Sanskrit, and other languages. While some appear to be posted by trolls or “Tik Tok kids”, many of them originate from automated bots and bizarre accounts with no prior activity.
More than merely “trolling” the sustained nature of this tweet flood appears to be a purposeful effort to “taint” this historical event with a specific satanic “energy”. Here are some examples.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214459
https://vigilantcitizen.com/latestnews/trumps-covid-tweet-flooded-by-satanic-curse-replies/
Cardinals, Bishops, Journalists, Doctors, Lawyers, Say Covid-19 is Fake, Prelude to World Government.
Monet arvovaltaiset äänet tieteen ja lääketieteen maailmassa vahvistavat, että tiedotusvälineiden huoli Covid-19: stä näyttää olevan täysin perusteeton.
Meillä on syytä uskoa epidemian esiintyvyydestä kuolleiden lukumäärään liittyvien virallisten tietojen perusteella, että on voimia, jotka ovat kiinnostuneita paniikin aikaansaamisesta maailman väestön keskuudessa ainoana tavoitteenaan asettaa pysyvästi rajoituksia, joita ei voida hyväksyä ihmisten vapauksiin, ihmisten hallinta ja heidän liikkeiden seuraamiseen. Näiden laittomien toimenpiteiden käyttöönotto on huolestuttava alkusoitto sellaisen maailmanhallinnon toteuttamiselle, jota ei voida valvoa.
Many authoritative voices in the world of science and medicine confirm that the media’s alarmism about Covid-19 appears to be absolutely unjustified.
We have reason to believe, on the basis of official data on the incidence of the epidemic as related to the number of deaths, that there are powers interested in creating panic among the world’s population with the sole aim of permanently imposing unacceptable forms of restriction on freedoms, of controlling people and of tracking their movements. The imposition of these illiberal measures is a disturbing prelude to the realization of a world government beyond all control.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214506
Russia Coronavirus Vaccine: Russia’s Top Respiratory Doctor Quits Over ‘Untested COVID Vaccine’ … Venäjän koronavirusrokote: Venäjän keuhko lääkäri hylkäsi kokeilemattoman COVID-rokotteen
Russia’s top respiratory doctor Professor Alexander Chuchalin has quit the Russian health ministry, citing ‘gross violations’ of medical ethics concerning ‘Sputnik V’. It is being reported that Professor Alexander had tried to block the registration of ‘world’s first coronavirus vaccine’ on ‘safety’ grounds. Failing to do so, he quit the ethics council of the Russian health ministry.
The country’s top pulmonologist has also named and criticised two leading medics, namely Professor Alexander Gintsburg, who is the director of the Gamaleya Research Centre and Professor Sergey Borisevich, who is Russia’s leading expert in virology. These two scientists have been involved in the development of ‘Sputnik V’ and as per Professor Alexander Chuchalin, have ‘flouted medical ethics’ by rushing the vaccine into production.
##
Artikkelin mukaan Venäjän pulmologi (keuho-lääkäri), professori Alexander Chuchalin on jättänyt Venäjän terveysministeriön vedoten Sputnik V: tä koskeviin lääketieteen eettisiin rikkomuksiin. On sanottu, että professori Alexander oli yrittänyt estää ”maailman ensimmäisen koronavirusrokotteen” rekisteröinnin ”turvallisuussyistä”. Kun se ei onnistunut, hän jätti Venäjän terveysministeriön eettisen neuvoston.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214645
Bill Gates says ‘rich countries’ could be back to normal by the end of 2021
Reuters and Frances Mulraney – Daily Mail.com Oct 7, 2020
Microsoft founder Bill Gates claimed Tuesday that richer countries could be returning to close to normal by the end of 2021
It would only happen if a coronavirus vaccine is ready soon and distributed properly on a large scale
He added that stopping transmission worldwide could take up to three years
Gates, 64, warned that the US must be preparing now to eradicate any public reluctance over taking a vaccine
##
Hän lisäsi, että viruksen leviämisen lopettaminen maailmanlaajuisesti voi viedä jopa kolme vuotta
Gates, 64, varoitti, että Yhdysvaltojen on valmistauduttava poistamaan kaikki julkiset esteet ja vastustus rokotteen ottamisesta
He also hit out at the FDA for not being ‘as strong as you would expect’
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214679
Ei ole olemassa mitään koronavirusepidemiaa tai -pandemiaa
Olen päätynyt otsikon toteamukseen tultuani tietämään, ettei koronavirustaudin Covid-19 toteamiseen (diagnosointiin) käytetyllä testillä (RT-PCR) ole minkäänlaista diagnostista todistusvoimaa. Testiä ei voi käyttää taudin toteamiseen (diagnoosin tekemiseen). Suomen hallituksen ja THL:n käyttämä koronavirustesti on käyttökelvoton (vailla todistusvoimaa oleva) testi. Ei ole koronavirusepidemiaa. Ei ole pandemiaa. Jos jokin hengitystieinfektio on liikkeellä, se mitä todennäköisimmin on tavallinen kausi-influenssa (tai jokin muu kausiflunssa), jota ”hyötyvät tahot” esittelevät koronavirusinfektiona. Oireet ovat kummassakin samat, eikä väitetyssä koronavirusinfektiossa ole mitään spesifistä (taudille tunnusomaista) oiretta, jonka perusteella se voitaisiin kliinisesti erottaa muista hengitystietulehduksista. Influenssahypoteesia tukee sekin, että kaikkialla maailmassa influenssaan sairastuneita on oudosti selvästi vähemmän kuin aiempina vuosina. Koska lukuja on yleisesti manipuloitu (ja manipuloidaan) kaikkialla, on helppo arvata, että influenssapotilaita ja heidän sairaalahoitojaan ja kuolemiaan on muutettu Covid-potilaiksi ja Covid-potilaiden sairaalahoidoiksi ja kuolemiksi. On siis mahdollista, että nykyinen epidemia onkin todellisuudessa pelkkä kausittainen influenssa, ”tappavaksi koronaksi” naamioituna shokkivaikutuksen tehostamiseksi ja ihmiskunnan manipuloimiseksi. Testeilläkään Covid-19:ää ei voi osoittaa (tästä alla).
Tässä artikkelissani käytän apunani asiasta aiemmin kirjoittamiani ja erilaisten asiantuntijoiden artikkeleihin perustuvia kirjoituksiani ja lisäksi journalisti Torsten Engelbrechtin ja lääketiet. tri Claus Köhnleinin kirjaa ”Virus-Wahn” (2020).
Vesa-Ilkka Laurio
lääketiet. lis. (eläkk.)
https://www.magneettimedia.com/ei-ole-olemassa-mitaan-koronavirusepidemiaa-tai-pandemiaa/#comments
A State Within (NY) State
GILAD ATZMON • OCTOBER 8, 2020
https://www.unz.com/gatzmon/a-state-within-ny-state/
Mielenkiintoinen yksityiskohta koronaan liittyen joka kertoo vähän muustakin kuin korona-viruksesta.
Röyhkeys huipussaan — 110 kommenttia
Täältä hyvää tietoa koronasta
Asiasta hyvin perillä oleva Vesa-Ilkka Laurio, lääketiet. lis. (eläkk.), kommentoi korona virusta ja rokotetta
https://www.magneettimedia.com/royhkeys-huipussaan/
Nykyrokotteet –– koko ihmiskunnan geenit ollaan pakottamassa muokkaukseen!
Magneettimedia julkaisee Vesa Ilkka Laurion referoinnin artikkelista ”Gates Pushes Experimental Technology on Seven Billion Humans”
(”Gates ajaa tarmokkaasti geenejä muuttavaa teknologiaa seitsemälle miljardille ihmiselle”).
[Referoijan kommentti: koska, kuten koronatestauksissa käytetyn RT-PCR-teknologian keksinyt Kary Mullis itsekin varoitti, koronatestit eivät sovi diagnoosien eli taudinmääritysten tekemiseen (otetuissa näytteissä on suuri määrä erilaisia viruksia ja bakteereita, ja analysoidut geenisekvenssit voivat olla peräisin mistä tahansa niistä; lisäksi testin kymmenet perintöaineksen kahdennussyklit tekevät ”positiivisen” ja ”negatiivisen” välisen rajan määrittämisen täysin mielivaltaiseksi) ja koska tämän koronasirkuksen takana olevat tahot tietävät sen, testien tarkoitus ei ole lainkaan löytää mitään ”todellisia koronatartuntoja” vaan luoda vain mielikuva ”epidemiasta”, ”pandemiasta” ja ”uusista tapauksista”, jotta kaikki saataisiin kypsytetyiksi ottamaan vastaan kehonsa jokaisen solun ”geenivalloitus”, geenimuokkaus – rokote!
Rokotteiden tarkoitus on vain ja ainoastaan geenimuokata meistä ohjattavia kuuliaisia orjarobotteja, joita ohjataan ulkoapäin (rokotteiden avulla aivoihin uitetaan verenkierron kautta nanopartikkeleita vastaanottamaan käskyjä, jotka tulevat elektromagneettisina lähetyssignaaleina orjuuttajien laitteista).
Ihmisestä – kaikista ihmisistä – on määrä tehdä näin vain ”esine”, osa ”esineiden internetiä”, jota ohjataan kuten mitä tahansa esineiden internetin laitetta. Kehotan visusti karttamaan maamme päättäjiä ja THL:ää, jotka ovat tämän rokotehuijauksen takana, osana globaalia terveydenhuollon ja hallitsemisen mahtimafiaa – Uutta maailmanjärjestystä, YK:n Agenda 30:a, Maailman talousfoorumia, Uutta Baabelin tornia. V-I. L.].
Vesa-Ilkka Laurio, eläkkeellä oleva lääketieteen lisensiaatti.
https://www.magneettimedia.com/nykyrokotteet-koko-ihmiskunnan-geenit-ollaan-pakottamassa-muokkaukseen/
Kannattaa lukea … Onko koronavirusta lainkaan olemassa?
Onko nwo-mafian huijaus jo näin pitkällä ja mikseivät tutkijat herää myöntämään tosiasioita?
The Smoking Gun: Where is the coronavirus? The CDC says it isn’t available.
By Jon Rappoport on October 9, 2020
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214757
Lockdowns Motivated by Occult Doctrine: “Creative Destruction” (Kabbalah)
The Cabalist Doctrine of Destruction provides a key to understanding world events.
According to the Cabala, which is the secret doctrine of Judaism and Freemasonry, “Evil and catastrophe [are] endemic factors in the process of creation. Without evil there could be no good, without destruction, creation could not take place.” (Kabbalah: An Introduction to Jewish Mysticism, by Byron L. Sherwin, p. 72.)
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=125290
Eristämisen (lukkojen taakse laittamisen) takana on ”Luovan tuhon” (Kabbala) Okkulttinen Oppi.
Kabalistinen tuho-oppi on avain maailman tapahtumien ymmärtämiseen.
Kabbalan mukaan, joka on juutalaisuuden ja vapaamuurariuden salainen oppi, “Paha ja katastrofi ovat endeemisiä tekijöitä luomisen prosessissa. Ilman pahaa ei voisi olla hyvää, ilman tuhoa, luomista ei voisi tapahtua. ” (Kabbala: Johdatus juutalaiseen mystiikkaan, kirjoittanut Byron L. Sherwin, s. 72.)
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=125290
Ovatko sionistit ja v-muurarit Kabbalan avulla ottaneet omiin käsiinsä oikeuden määritellä se paha mikä on tuhottava eli he voivat sen avulla toteuttaa omaa pahuuttaan?
Valkeneeko meille totuus nwo-mafian “Trust the science, follow the expert advice”
puheista ja puuhista pikku hiljaa koronahuijauksen kautta
My (Irish Savant) suggestion: Our belief should be guided by the knowledge that the Covid-19 Project represents one of the greatest hoaxes ever perpetrated on the public.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214862
Kiehtova ja provosoiva MS:n ”Tietokone” (“The Knowledge Machine”) kirja pistää ajattelemaan. Onko tiede on tuhoamassa itsensä yrittäessään ottaa kaiken vallan itselleen (ja sitä hallitseville/rahoittaville tahoille)?
Korona pandemia antaa selvästi aihetta epäillä että näin on ja kun IS yllä puhuu suuresta korona huijauksesta hän puhuu täyttä totta.
The Woke Are Reversing the Compartmentalization of Science from Faith
STEVE SAILER • OCTOBER 10, 2020
From a New York Times book review that provides a useful way to think about the Great Awokening’s “de-compartmentalization” of science from the Woke faith (“All races and genders are created equal, but some are more equal than others”) that is threatening scientists and thus science.
BOOKS OF THE TIMES
Modern Science Didn’t Appear Until the 17th Century. What Took So Long?
By Jennifer Szalai
Oct. 7, 2020
… “The Knowledge Machine,” a provocative and fascinating book by the philosopher Michael Strevens that mostly enthralled me, even as a couple of parts set my teeth on edge.
… But human civilization has existed for millenniums, and modern science — as distinct from ancient and medieval science, or so-called natural philosophy — has only been around for a few hundred years. What took so long?
… According to “The Knowledge Machine,” it took a cataclysm to disrupt the longstanding way of looking at the world in terms of an integrated whole. The Thirty Years’ War in Europe — which started over religion and ended, after killing millions, with a system of nation-states — made compartmentalization look good. Religious identity would be private; political identity would be public. Not that this partition was complete in the 17th century, but Strevens says it opened up the previously unfathomable possibility of sequestering science. The timing also happened to coincide with the life of Isaac Newton, who became known for his groundbreaking work in mathematics and physics. Even though Newton was an ardent alchemist with a side interest in biblical prophecy, he supported his scientific findings with empirical inquiry; he was, Strevens argues, “a natural intellectual compartmentalizer” who arrived at a fortuitous time.
This is a pretty standard explanation: after the Thirty Years War of 1618-1648, Europeans were sick of wars of religion, so they tried to be more tolerant of each other’s views on faith and instead look for common ground, such as science, in which they could productively work together.
But now we have a rising new religion, Wokeness, that tolerates no dissent. How dare you compartmentalize your view of scientists?
https://www.unz.com/isteve/the-woke-are-reversing-the-compartmentalization-of-science-from-faith/
Ruotsi jo hyväksynyt nwo-mafian mikro-sirutuksen … siksi maassa ei mitään korona eristyksiä tarvita sanoo Maureen Johnston
Näinkö on?
Sweden Spared Lockdown Because it Has Already Accepted Satan
By wmw_admin on October 12, 2020
henrymakow.com – Oct 11, 2020
The reason Sweden is exempt from lockdowns is that the population, by and large, have already agreed to be microchipped or is microchipped.
by Maureen Johnston — (henrymakow.com)
The reason Sweden is exempt from lockdowns is that the population, by and large, have already agreed to be microchipped or is microchipped.
They have successfully engineered Sweden away from God. See Irreligion of Sweden:
## Syy ettei Ruotsi piittaa korona-suluista on se, että väestö on suurimmaksi osaksi jo suostunut mikrosiruun tai on sirutettu.
He ovat onnistuneesti suunnitelleet Ruotsin irrottamisen pois Jumalasta. Katso Irreligion of Sweden (uskonnosta luopuminen Ruotsissa):
Sweden is one of the world’s most secular nations, with a high proportion of irreligious people.[1] Phil Zuckerman, an Associate Professor of Sociology at Pitzer College,[2]writes that several academic sources have in recent years placed atheism rates in Sweden between 46% and 85%, with one source reporting that only 17% of respondents self-identified as “atheist”.[3] Gallup Poll found in 2016 that 18% of Swedes self-report as atheists and 55% as non-religious.[4]
## Ruotsi on yksi maailman maallisimmista maista, jossa on suuri osa uskonnottomia ihmisiä. [1]
Pitzer Collegen sosiologian apulaisprofessori Phil Zuckerman [2] kirjoittaa, että useat akateemiset lähteet ovat viime vuosina asettaneet ateismin määrän Ruotsissa 46-85 prosenttiin, ja yhden lähteen mukaan vain 17% vastaajista tunnisti itsensä ”Ateistiksi”. [3]
Gallup Poll totesi vuonna 2016, että 18% ruotsalaisista ilmoitti olevansa ateisteja ja 55% ei-uskonnollisia. [4]
When it comes to numbers of sexual partners, Sweden it is probably among the most promiscuous countries in the world. Having between 50-100 different sex partners in a life span, and even above 100 sex partners, is definitely not uncommon among Swedes. Even among females. Also, the number of latent bisexuals is very high. No one raises an eyebrow if you are lesbian.
## Kun on kyse seksikumppaneista, Ruotsi on luultavasti yksi epämoraalisimmista maista maailmassa. Jopa yli 100 sukupuolikumppania käyttö elinkaaren aikana ei todellakaan ole harvinaista ruotsalaisten keskuudessa. Jopa naisten keskuudessa. Myös piilevien biseksuaalien määrä on erittäin suuri. Kukaan ei nosta kulmakarvoja, jos olet lesbo.
Another important aspect to understand why there are no lockdowns in Sweden is that the technology of microchip implants is closely related to demonization — i.e. having legions of demons.*
The satanic NWO globalist governments can control a demonized population, that’s why they want people to be demonized.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214906
https://www.henrymakow.com/2020/10/sweden-spared-lockdown.html
Seksi ohjaa ruotsalaisia nuoria … taitaa olla tärkein asia elämässä
Ei liene epäilystä etteikö Ruotsi olisi rappiolla ja perikatoon menossa kun asiat ovat tässä mallissa
Sweden’s Reputation for Sex is Justified
As in most Communist countries, Sweden eschews
family values such as consecrating sex for marriage.
Virgins are scorned and ostracized.
https://www.henrymakow.com/2020/10/sweden-reputation-for-sex.html
Aivovaurio seuraa maskin käyttäjiä — ei ole vältettävissä
Mutta se kai on nwo-mafian tavoitekin tässä pandemiassa jota yhä useampi lääkärikin jo ihmettelee
Brain Damage From Masks CANNOT BE REVERSED
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214917
Katso tästä Dr. Reiner Fuellmichin 49 min englanninkielinen esitys
Katso tästä lyhennetty Dr. Reiner Fuellmichin englanninkielinen esitys
https://www.velallistentuki.fi/yleinen-fi/saksan-koronakomitean-dr-reiner-fuellmich-ja-whon-presidentti-vahvistavat-covid-19-ei-ole-vaarallisempi-kuin-flunssa/
KORONAVIRUSSKANDAALI ON SAKSAN 1949 JÄLKEISEN AJAN SUURIN HUIJAUS
Dr. Fuellmichin mielestä kysymys on erittäin vakavasta ja maailmanlaajuisesta rikoksesta ihmiskuntaa vastaan ja esittää välittömästi joukkokanteen nostamista tekijöitä kohtaan.
Dr. Fuellmichin tyhjentävästä ja selkeästä esityksestä käy selväksi, että lääketeollisuus on huijauksen suurin hyötyjä. Samat henkilöt ja organisaatiot olivat vuoden 2009 sikainfluenssan alullepanijoita ja vaikuttajia, jotka ovat edelleen ovat Covid 19-pandemian vaikutusten suuria hyötyjiä.
Pandemiahuijauksen tuloksena Saksassa jopa 500.000 – 800.000 pk-yritystä ajautuu konkurssiin, kuten Suomessa samasta syytä on tapahtunut ja tapahtumassa.
Lapin lähes koko matkailuelinkeinosektori on tuhoutumassa, ellei pandemiahuijauksen rajoitteita välittömästi pureta.
Dr. Fuellmichin ulostulo Saksan koronakomitean nimissä antanee perustan Suomen hallitukselle tarkastaa näkemyksiään ilman faktatietoa tehtyjen ja erityisesti heiveröistä maan pk-yrityssektoria tuhoaville koronatoimille.
Analyyttisesti toteutettu video antaa perusteen lopettaa ylimitoitetut ja Suomen taloutta tuhoavat toimenpiteet, josta valtaeliitin tiukassa ohjauksessa toimiva valtamedian tutkiva journalismi edelleen käsittämättömästi vaikene
The Covid-19 Numbers Game: The “Second Wave” is Based on Fake Statistics
By Prof Michel Chossudovsky, October 10, 2020
”Red zones”, travel bans, quarantines, ”red lists”. A ”Second Wave”. Millions of people are lining up for Covid-19 testing. The ”Numbers Game”. How statistics and ”estimates” are used by politicians to justify the closure of the national economy and the derogation of fundamental civil rights.
https://www.globalresearch.ca/the-covid-19-numbers-game-the-second-wave-is-based-on-fake-statistics/5725003
Järki toimii Venäjällä
Venäjä ei aseta enää uusia sulkutiloja COVID-viruksen takia – ”Merkityksetöntä ja järjetöntä”
Julkaistu 14.10.2020 09:41
Venäjän valtiollisen johtavan terveysviranomaisen mukaan ei ole mitään syytä asettaa talouteen vaikuttavia sulkutoimia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Anna Popovan lausunto kuullaan sen jälkeen kun Kreml sanoi, että toista sulkutilaa ei edes harkita.
https://mvlehti.net/2020/10/14/venaja-ei-aseta-enaa-uusia-sulkutiloja-covid-viruksen-takia-merkityksetonta-ja-jarjetonta/
Talleta + Jaa
Global Covid Report
https://online.anyflip.com/inblw/ufbs/mobile/index.html
Jakakaa tuota joka paikkaan , sillä kommunistinen suunnitelma maan tuhoamiseksi pohjautuu siihen että ihmiset uskovat covid satuun.
Maan ylin johto + Kansanedustajat oppositiota myöten ovat mukana tässä suunnitelmassa, eikä oikea tiede tue ollenkaan heidän väittämiään.
Kaikki on valhetta ja Suomalaiset saatu massa hysteriaan tällä maan johton toimilla .
Marin ja nyrkkytervehdys CCCP USSR Lenin Stalin .
Ikäviä uutisia … Suunnitelma maailman ’sulkemisesta’ viruksella vuotanut julkisuuteen
Viral! World Lockdown Plan Leaked
By wmw_admin on October 15, 2020
henrymakow.com – Oct 14, 2020
This leak from the inner circles of the Canadian government confirms all of our worst fears. They plan to use the COVID hoax as a pretext to destroy the economy and put everyone in the world under lockdown unless they accept the vaccine.
They want to confiscate all of our property in exchange for a guaranteed income. And yes, they have a stronger virus planned.
— He haluavat takavarikoida kaikki omaisuutemme vastineeksi taatusta tulosta. Ja kyllä, heillä on vahvempi virus suunnitteilla.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=215052
https://www.henrymakow.com/2020/10/viral-world-lockdown-plan-leaked.html
Varsin suuri osa maailman tutkijoista ja lääkäreistä jakaa tämän näkemyksen. Vielä ei kuitenkaan valtaosa joten pallo on vielä tukevasti nwo-mafian käsissä.
Academic Admits To Making “Wild-Over-Estimate” of Covid Deaths
Another “expert” who had been advising the British government on its response to Covid-19 has been forced to scale back his original estimate on the number deaths it would cause. Like Professor Neil Ferguson who had initially warned that Covid could cause 500,000 deaths, Professor Matt Keeling has admitted that his suggestion that 100,000 lives could be saved with a new lockdown was a wild over-estimate.
##
Toinen ”asiantuntija”, joka oli neuvonut Ison-Britannian hallitusta sen vastauksessa Covid-19: een, on pakotettu pienentämään alkuperäistä arviotaan sen aiheuttamien kuolemien lukumäärästä. Kuten professori Neil Ferguson, joka oli alun perin varoittanut, että Covid voi aiheuttaa 500000 kuolemaa, professori Matt Keeling on myöntänyt, että hänen ehdotuksensa, jonka mukaan 100 000 ihmistä voitaisiin pelastaa uudella eristys-lukolla, oli villi yliarvio.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=215027
So why are the authorities still listening to these so-called “experts” when they’ve been wrong, repeatedly? Or has the government, like many others around the world, already decided on lockdowns and they are simply using the likes of Professors Ferguson and Keeling as fall guys to take the heat for their policy?
Apart from being instrumental in wrecking the economy and making possibly hundreds of thousands, even millions, jobless they are ruining science’s reputation. Once it was held in high esteem: it was seen infallible and beyond question. The way religion was seen in the middle ages.
Video: The “Smoking Guns” of a Manufactured Pandemic
By Prof Michel Chossudovsky and Kristina Borjesson
First published on October 10, 2020. Now includes the video
Economics professor Michel Chossudovsky describes the “smoking guns” indicating that the Covid-19 pandemic is a fraud and details the devastation that already has occurred as well as what is to come with the so-called “second wave,” which he says is also based on fake statistics and testing.
“Closing down the Global Economy as a means to combating the Killer Virus. That’s what they want us to believe. If the public had been informed that Covid-19 is “similar to Influenza”, the fear campaign would have fallen flat…”
Confirmed by prominent scientists as well as by official public health bodies including the World Health Organization (WHO) and the US Center for Disease Control and Prevention (CDC). Covid-19 is a public health concern but it is NOT a dangerous virus.
**
Julkaistu ensimmäisen kerran 10. lokakuuta 2020. Sisältää nyt videon
Taloustieteen professori Michel Chossudovsky kuvailee ”tupakointiaseita”, jotka osoittavat, että Covid-19-pandemia on petos, ja kertoo jo tapahtuneesta tuhosta sekä ns. ”toisesta aallosta”, mikä hänen mukaansa myös perustuu väärennettyihin tilastoihin ja testaukseen.
”Maailmantalouden sulkeminen keinona torjua tappajavirusta.
Sitä he haluavat meidän uskovan. Jos yleisölle olisi ilmoitettu, että Covid-19 on ”samanlainen kuin influenssa”, pelko-kampanja olisi kaatunut … ”
Vahvistettu tieto merkittäviltä tiedemiehiltä sekä virallisilta kansanterveyslaitoksilta, mukaan lukien Maailman terveysjärjestö (WHO) ja Yhdysvaltain tautien torjunnan ja ennaltaehkäisyn keskus (CDC):
Covid-19 on kansanterveydellinen huolenaihe, mutta se EI ole vaarallinen virus.
There was no “scientific basis” to justify the launching of a Worldwide public health emergency.
We need a mass movement, nationally and internationally to reverse the tide.
National economies must be reopened…
https://www.globalresearch.ca/the-smoking-guns-of-a-manufactured-pandemic/5726200
Korona kultti … The Covidian Cult
C.J. HOPKINS • OCTOBER 13, 2020 — muutama ote artikkelista, en jaksa suomentaa
https://www.unz.com/chopkins/the-covidian-cult/
This is what totalitarians and cult leaders count on, and exploit to implant their narratives in our minds, and why actual initiation rituals (as opposed to purely symbolic rituals) begin by attacking the subject’s mind with terror, pain, physical exhaustion, psychedelic drugs, or some other means of obliterating the subject’s perception of reality.
Once that is achieved, and the subject’s mind starts desperately trying to construct a new narrative to make sense out of the cognitive chaos and psychological trauma it is undergoing, it is relatively easy to “guide” that process and implant whatever narrative you want, assuming you have done your homework.
… One of the hallmarks of totalitarianism is mass conformity to a psychotic official narrative. Not a regular official narrative, like the “Cold War” or the “War on Terror” narratives. A totally delusional official narrative that has little or no connection to reality and that is contradicted by a preponderance of facts.
… Nazism and Stalinism are the classic examples, but the phenomenon is better observed in cults and other sub-cultural societal groups. Numerous examples will spring to mind:
What many people fail to understand is that to those who fall prey to them (whether individual cult members or entire totalitarian societies) such narratives do not register as psychotic. On the contrary, they feel entirely normal. Everything in their social “reality” reifies and reaffirms the narrative, and anything that challenges or contradicts it is perceived as an existential threat.
These narratives are invariably paranoid, portraying the cult as threatened or persecuted by an evil enemy or antagonistic force which only unquestioning conformity to the cult’s ideology can save its members from. It makes little difference whether this antagonist is mainstream culture, body thetans, counter-revolutionaries, Jews, or a virus. The point is not the identity of the enemy. The point is the atmosphere of paranoia and hysteria the official narrative generates, which keeps the cult members (or the society) compliant.
An official narrative is being implemented. A totalitarian official narrative. A totally psychotic official narrative, no less delusional than that of the Nazis, or the Manson family, or any other cult.
… Most people cannot see that it is happening, for the simple reason that it is happening to them. They are literally unable to recognize it. The human mind is extremely resilient and inventive when it is pushed past its limits.
Ask anyone who has struggled with psychosis or has taken too much LSD. We do not recognize when we are going insane. When reality falls apart completely, the mind will create a delusional narrative, which appears just as “real” as our normal reality, because even a delusion is better than the stark raving terror of utter chaos.
This is what totalitarians and cult leaders count on, and exploit to implant their narratives in our minds, and why actual initiation rituals (as opposed to purely symbolic rituals) begin by attacking the subject’s mind with terror, pain, physical exhaustion, psychedelic drugs, or some other means of obliterating the subject’s perception of reality.
And this is why so many people — people who are able to easily recognize totalitarianism in cults and foreign countries — cannot perceive the totalitarianism that is taking shape now, right in front of their faces (or, rather, right inside their minds).
Their initiation into the Covidian Cult began in January, when the medical authorities and corporate media turned on The Fear with projections of hundreds of millions of deaths and fake photos of people dropping dead in the streets. The psychological conditioning has continued for months. The global masses have been subjected to a constant stream of propaganda, manufactured hysteria, wild speculation, conflicting directives, exaggerations, lies, and tawdry theatrical effects. Lockdowns. Emergency field hospitals and morgues. The singing-dancing NHS staff. Death trucks. Overflowing ICUs. Dead Covid babies. Manipulated statistics. Goon squads. Masks. And all the rest of it.
Eight months later, here we are. The Head of the Health Emergencies Program at the WHO has basically confirmed an IFR of 0.14%, approximately the same as the seasonal flu. And here are the latest survival rate estimates from the Center for Disease Control:
Age 0-19 … 99.997%
Age 20-49 … 99.98%
Age 50-69 … 99.5%
Age 70+ … 94.6%
The “science” argument is officially over. An increasing number of doctors and medical experts are breaking ranks and explaining how the current mass hysteria over “cases” (which now includes perfectly healthy people) is essentially meaningless propaganda, for example, in this segment on ARD, one of the big mainstream German TV channels.
And then there is the existence of Sweden, and other countries which are not playing ball with the official Covid-19 narrative, which makes a mockery of the ongoing hysteria.
I’m not going to go on debunking the narrative. The point is, the facts are all available. Not from “conspiracy theorist” websites. From mainstream outlets and medical experts. From the Center for Fucking Disease Control.
Which does not matter in the least, not to the members of the Covidian Cult. Facts do not matter to totalitarians and cult members. What matters is loyalty to the cult or the party.
Which means we have a serious problem, those of us to whom facts still matter, and who have been trying to use them to convince the Covidian cultists that they are wrong about the virus … for going on eight months at this point.
While it is crucial to continue reporting the facts and sharing them with as many people as possible — which is becoming increasingly difficult due to the censorship of alternative and social media — it is important to accept what we are up against. What we are up against is not a misunderstanding or a rational argument over scientific facts. It is a fanatical ideological movement. A global totalitarian movement … the first of its kind in human history.
It isn’t national totalitarianism, because we’re living in a global capitalist empire, which isn’t ruled by nation-states, but rather, by supranational entities and the global capitalist system itself. And thus, the cult/culture paradigm has been inverted. Instead of the cult existing as an island within the dominant culture, the cult has become the dominant culture, and those of us who have not joined the cult have become the isolated islands within it.
I wish I could be more optimistic, and maybe offer some sort of plan of action, but the only historical parallel I can think of is how Christianity “converted” the pagan world … which doesn’t really bode so well for us. While you’re sitting at home during the “second wave” lockdowns, you might want to brush up on that history.
——-
Kommenteissa moni ihmettelee miksi kirjoittaja rinnastaa kansallissosialistisen Saksan totalitaariseen kulttiin mutta olihan Saksa tietyllä tavalla ’totalitaarinen’ koska vähemmistöjä vainottiin tai ainakaan heitä ei ’paijattu’ vaan työleireiltä löytyi tilaa heille.
Toisaalta kansaa ei huijattu kuten nyt eikä luvattu katteettomia oman vallan varmistamiseksi kuten meilläkin nyt tehdään.
Eikä Saksa ollut imperialistinen kuten Usa/Israel koaliitio on tänään … halusi vain takaisin ww1:ssä menettämänsä maat sanovat monet tutkijat
Lienee tosiasia että Saksaa ja kansallissosialismia on mustamaalattu sionistimedian ja H-wuudin toimesta ja se on tuottanut suuret voitot joillekin?
Ja mikä sitten on lopullinen totuus kansallissosialismista ja maan asioista kun Saksa piti tuhota ja se oli päätetty jo etukäteen ja siksi propaganda oli tehokasta sitä vastaan?
Nyt kuitenkin on paljastunut paljon tietoa joka ei tue sellaista totalitarismia jota tämä koronakultti-mafia yrittää luoda.
”…mikä sitten on lopullinen totuus kansallissosialismista ja maan asioista kun Saksa piti tuhota…”
Täältä saa hyvää tietoa asiasta
Hitler Answers Roosevelt
The German Leader’s Reply to the American President’s Public Challenge
MARK WEBER • OCTOBER 14, 2020
https://www.unz.com/article/hitler-answers-roosevelt/
——-
Jo lähes puolet usalaisista sanoo ettei ota korona-rokotetta
Nearly Half of Americans Say They Won’t Vaccinate Against Covid-19
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=215231
https://www.henrymakow.com/2020/10/is-covid-vaccine-mark-of-the-b.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=215245
Ote lääket. lis. V-I Laurion artikkelin ”Nykyrokotteet – koko ihmiskunnan geenit ollaan pakottamassa muokkaukseen!” eräästä monista kommenteista
https://www.magneettimedia.com/nykyrokotteet-koko-ihmiskunnan-geenit-ollaan-pakottamassa-muokkaukseen/#comments
”… PCR-testissä haettavat RNA-sekvenssit (RNA:n jaksot) on otettu (Saksan päävirologi Drosten) aiemmasta SARS-viruksesta (hän toivoi, että virukset olisivat riittävästi samanlaisia).
Asia on siis niin, ettei nyt käytettävissä koronatesteissä edes tiedetä, mitä etsitään. THL ja Suomen hallitus eivät kansaa testatessaan tiedä, mitä etsitään. Lisäksi ns. ”positiivisista” tuloksista 89-94% on vääriä positiivisia (Yeadon).
… Testillä ei ole mitään virkaa. Kyseessä on karkea huijaus, jota Suomessa pyörittävät THL ja hallitus, ja sitä huijausta työntää kansaan Suomen media herkeämättä. Tuon huijauksen avulla on tuhottu Suomen talous ja suuri määrä ihmisten elämää (yritykset kaatuvat, tytöttömyys jne.). Lapset häiriintyvät, kun vanhemmatkin ovat kuvottavassa paniikissa. Viinaa juodaan, väkivalta lisääntyy, itsemurhia syntyy, jne. Maskit salpaavat hengitystä, vievät viruksia hajuhermoa pitkin aivoihin ja muuttavat elimistön kemiaa (pH laskee, happipitoisuus laskee, hiilidioksidin määrä nousee).
Mielestäni Suomen hallitus, Suomen presidentti ja THL ovat rikollisjengi, osa kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta. Olen myös sitä mieltä, heidät kaikki täytyy saada telkien taakse hyvin pitkäksi ajaksi. Kyseessä on massiivinen rikos Suomen kansaa vastaan ja ihmiskuntaa vastaan. He itse asiassa tuottavat ruumiita.
Lisäksi mitään koronavirus epidemiaa tai -pandemiaa ei ole olemassa. Jonkinlainen koronan aiheuttama flunssa-aalto todennäköisesti oli maalis-huhtikuussa, mutta sitten se loppui (kuten kausiflunssat aina). Sen jälkeen on ollut vain ”testipandemia” (huijaus), ei koronapandemia. On häkellyttävää havaita, että eduskunta, hallitus, presidentti, (osin) lääketiede, THL ja media ovat pelkkä alhainen, kuvottava ja häikäilemätön rikollisjengi. Tuhoavilla rokotteilla he aikovat tuhota kansaa lisää kuin viikatteella. Jokainen rokotus vahingoittaa normaalia immuunijärjestelmää, ja seuraukset näkyvät aina ennemmin tai myöhemmin. Lisäksi rokotteet ovat täynnä myrkkyjä (elohopea, formaldehydi, polysorbaatti 80 jne.). Adjuvantit aiheuttivat tunnetun narkolepsian aiemmin. Rokote voi myös tappaa.”
Truth-Tellers Get Killed … Totuuden puhujat tapetaan
By Finian Cunningham on October 21, 2020
As American philosopher Cornel West said in a recent interview, “truth-tellers often get killed”.
Kuka tappaa ja miksi? Eikö totuus ole asia joka menee kaiken muun edellä ja joka siksi on kaikkein vaarattomin asia ihmiskunnalle.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=215309
Vastarinta Median luomia pahoja henkiä vastaan kasvaa mutta kuinka väärän tiedon (tieteen) aivopesemä kansa saadaan hereille
Infodemionology: Resistance grows but the public remains dumbed down
…Rising professional opposition to the lockdown is being countered with a pseudoscience of ‘infodemiology’. Ian Fantom asks how can a largely brainwashed public be informed?
By wmw_admin on October 23, 2020
Ian Fantom – Oct 22, 2020
Rebellion – Logic has gone out of fashion – Medics challenge the authorities – London militia closes down Free Speech – The authoritarian state is here
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=215423
Ymmärrän, että ihmiset eivät halua influenssarokotuksia, eikä tuota HPV-rokotusta, en haluan itsekään. Mutta entä sitten polio, jäykkäkouristus, hinkuyskä, rokot, yms? Käsittääkseni nämä vanhat tutut ovat tappavia tauteja, jotka rokotusten ansiosta ehtivät kadota maailmasta miltei kokonaan, tai ainakis osasta maailmaa. Mitä mieltä olette, kumpi on pienempi paha rokotus vai esim. polio?