Armenian ja Azerbaidžanin välillä on puhjennut väkivaltaisia yhteenottoja. Armenia on julistanut voimaan sotatilalain ja miehiä on kutsuttu reservistä palvelukseen.
Armenian puolustusministeriön tiedotteen mukaan jo kaksisataa azerbaidžanilaissotilasta on kuollut yhteenotoissa. Sunnuntain aikana Vuoristo-Karabahin alueella tuhoutui tiettävästi myös Azerbaidžanin panssarivaunuja, sotilaslennokkeja sekä helikoptereita.
Maiden väliseen konfliktiin on sekaantunut myös Recep Erdoğanin Turkki. On uutisoitu, että Turkki olisi lähettänyt Syyriassa toimineita terroristeja Azerbaidžanin avuksi taistelemaan armenialaisia vastaan. Asiaa kommentoi Turkin asioihin erikoistunut toimittaja Sarkis Kassargian tuoreessa haastattelussaan.
KASSARGIANIN MUKAAN Turkki on ennenkin hyödyntänyt palkkasotureita, joten sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Samoin on tapahtunut aiemmin Libyassa. Turkilla on laaja radikaali-islamistinen palkkasoturijoukko, joka on taistellut jo vuosikausia Syyriassa. Osan näistä Turkin tiedustelupalvelun palkkalistoilla toimivista taistelijoista väitetään nyt siirtyneen Azerbaidžaniin.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvulla käyty sota Vuoristo-Karabahin omistuksesta vaati kolmekymmentä tuhatta kuolonuhria, mutta Armenian ja Azerbaidžanin välinen konflikti yltää kauemmas, yli sadan vuoden päähän. Tilanne on taas yltynyt viimeisen puolen vuoden aikana, mutta maat ovat aiemminkin syyttäneet toisiaan tulituksen aloittamisesta.
MIKÄ SITTEN ON SYYNÄ nykyiseen yhteenottoon? Kassargianin mielestä välikohtaus liittyy tällä kertaa Azerbaidžanin sisäpoliittiseen tilanteeseen ja maan johdon ahdinkoon, jota yritetään liennyttää kääntämällä huomio sodankäyntiin. Tämä on klassinen taktiikka, jota eri valtion päämiehet ovat toistuvasti hyödyntäneet.
Turkki pyrkii myös painostamaan Venäjää poliittisesti sen turvallisuusvyöhykkeellä. Turkki kohtaa Venäjän taholta painetta Syyrian Idlibissä sekä Libyassa, joten se yrittää nyt heiluttaa Moskovalle Azerbaidžan-korttia. Armenia kuuluu Venäjän johtamaan Kollektiiviseen turvallisuusjärjestöön sekä Euraasian unioniin, joten tilanne on Moskovallekin hankala, Kassargian arvioi.
Armenian armeijan kerrotaan ampuneen alas useita Azerbaidžanin sotilaslennokkeja, jotka on valmistettu Israelissa. Sionistivaltiolla onkin yllättävän läheiset välit islamilaiseen Azerbaidžaniin ja maiden välillä tehdään ”turvallisuusyhteistyötä”. Diplomaattiset suhteet ja yhteiset projektit Armenian kanssa taas ovat olemattomat, joten on odotettavissa, että Israel jatkaa Azerbaidžanin tukemista. Azerbaidžan on Israelille tärkeä öljyn tuottaja ja maalla on myös yhteistä rajaa sionistien vihollismaan Iranin kanssa.
MITÄ TULEE VENÄJÄÄN, se on ortodoksisen Armenian liittolainen, mutta sillä on hyvät suhteet myös islamilaiseen Azerbaidžaniin. Bakulla ja Moskovalla on useita yhteisprojekteja energiateollisuuden piirissä. Venäjä ei pidä alueen kohonneista jännitteistä, mutta sekään ei ole löytänyt ratkaisua Azerbaidžanin rajojen sisällä itsenäiseksi julistautuneen armenialaisenemmistöisen Artsakhin alueen suhteen.
Tilanne on vakavampi kuin moneen vuoteen ja alueella ollaan täysimittaisen sodan partaalla. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on vaatinut maiden välille tulitaukoa ja osapuolten paluuta neuvottelupöytään. Sekä armenialaisseparatistit että azerbaidžanilaiset ovat syytelleet toisiaan väkivaltaisuuksien aloittamisesta. Tekeekö uusi kuuma sota Kaukasiassa tuloaan?
Venäjälle olisi tietenkin oleellisen tärkeää, ettei Armenia lähenny liiaksi länttä Georgian tavoin. On esitetty epäilyksiä siitä että, että Armenian nykyinen pääministeri Nikol Pašinjan olisi amerikkalaisten agentti, joka pääsi valtaan kansannousun avulla. Pašinjan on sittemmin pidätyttänyt armenialaisia Venäjän ystäviä ja maan hallituksessa sekä parlamentissa on lännessä koulutettua George Sorosin säätiön väkeä.
Markku Siira on geopolitiikkaan keskittynyt blogisti. Hänen kirjoituksiaan politiikasta ja maailman tilasta löytyy osoitteesta markkusiira.blogspot.com.
Tuolla alueella on moniulotteisia polittisia jännitteitä,sekä erilaisia niiden lisääjiä ja hyödyntäjiä.
Esimerkiksi Israel on tukemassa Azereita,koska se tahtoo Azerbaidsanistaitselleen liittolaista Iranin vastaan odottavissa sotatoimisa,siis toinen rintama.
Azerbaidzanissa vaikuttaa suurazerien liike, joka tahtoisi Iranin alueilla olevien azerienasuttamien alueiden liittämistä Azerbaidzaniin.
Muuten Iranissa aikoinaan vallan kaapanut Pahlevien suku oli itseasiassa Azereita.
Reza Pahlevin isä ,siis tuolloinen vallankaappaaja oli taustaltaan Venäjän armeijan kasakkakenraali.
Vaikka kommenttipalstojen höyrypäät spekuloivat jo aivan avoimesti koko maailmaa keskusjohdon alle vievällä NWO-projektilla, niin toisaalta on olemassa yhä itsenäisiä valtakeskuksia, joita ei voi aivan suoraan liittää Uuden Maailmajärjestyksen sateenkaaren alle. Esiintyy jopa pienten kansojen separatismiakin.
Voimakeskuksista suurin on transatlanttinen USA-UK-Bryssel-koalitio ja sen CFR-vetoinen globalismi, joka kattaa löyhästi ”läntenä” tunnetun entiteetin, minkä alaisuuteen Suomikin on ”turvallisesti” asettunut äänettömäksi yhtiömieheksi.
Sitten ovat olemassa itäiset voimakeskukset Kiina sekä Putinin Venäjä. Kasvavana voimakeskuksena on Jerusalem ja sinne päämajaansa keskittävä kiihkosionistinen blokki. Tämä kasvaa ja itsenäistyy sitä myötä, kunhan se on ensin imenyt hyödyntämänsä läntisen voimakeskuksen ja erityisesti USA:n voimavarat kuiviin. Se on myös osin horjuttanut transatlanttisen tai YK-vetoisen globalisoin operaatioita tukemalla läntistä populistista nationalismia ja konservatiivisia liikkeitä.
Sitten tulevat erilaiset villit ja islamilaiseen teokratiaan tähtäävät toimijat, kuten Turkin Erdoğan, joka pyrkii elvyttämään islamilaisen kalifaatin ideaa ottomaanien (kehnoa) perintöä elvyttäen. Islamin maailmaan kuulu vielä piskuinen Iranin johtama antisionistinen shiia-muslimien ryhmittymä, jota Venäjä ja Kiina puolivillaisesti tukevat. Eurooppalaisilta, jotka luontaisesti tuntevat sympatiaa altavastaajaa kohtaan, on tämän ryhmittymän tukeminen kielletty, koska se on anti-semitististä. Eurooppalaisten suut on Jerusalem-USA-UK-koalitio onnistunut jo tukkimaan. Läntinen ja eurooppaislähtöinen kulttuuri ja ihmisaines on jo em. koalition toimesta turmeltu ja näiden asukkaiden mielet psyko-operoitu niin sekaviksi, etteivät ne pysty enää ajattelemaan itsenäisesti (esim. CIA:n operaatio Mockingbird).
Suomikin on näistä pitkäkestoisista operaatioista saanut osansa ja on menettänyt käytännössä valtiollisen ja henkisen itsenäisyytensä ja muuttunut tahdottomien robottien maaksi. (Puuttuu enää vain plugi, jonka kautta suomalaiset voi liittää suoraan NWO-verkkoon). Perustuslaillinen tasavalta nimeltä Suomi on ajettu alas transatlanttisen globalismin ja sitä taitavasti ohjailevan sionistisen globalismin yhteisvaikutuksen puristuksessa. Viimeksi suomalaisten perusoikeuksista vietiin kokoontumisvapaus em. tahojen masinoiman ja maailmanlaajuisina ”aaltoina” toteutettavan ja massoja vahvasti ehdollistavan psykologisen operaation ja salajuonen voimalla. Tämä operaatio kielii siitä, että kaikkia maailman voimakeskuksia koordinoi kuitenkin joku vielä korkeampi taho, minkä vuoksi spekulaatio NWO:lla ei ole hölynpölyä.
”Kasvavana voimakeskuksena on Jerusalem ja sinne päämajaansa keskittävä kiihkosionistinen blokki. Tämä kasvaa ja itsenäistyy sitä myötä, kunhan se on ensin imenyt hyödyntämänsä läntisen voimakeskuksen ja erityisesti USA:n voimavarat kuiviin.”
Tuohon voisi lisätä että kunhan se on ensin kaapannut USAn kokonaan ja täydellisesti valtaansa ja palvelemaan vain tuon keskuksen eli Israel-imperiumin luomista tulevana maailmanmahtina.
Joskus luin että sionistit jättivät Venäjän kun sen avulla heidän tavoitteensa, koko maailman valtaanotto, ei ollut mahdollista kun maalla ei ollut laivastoa jonka avulla vasta oli mahdollista hallita maailman meriä ja koko maailmaa ja joka USAlla oli jo valmiina.
Nyt jälkikäteen tuo tuntuu ihan järkevältä ja kun siihen vielä liittää sen tosiasian että Venäjä putsattiin tarkkaan ja valtavat maalle kuuluvat omaisuudet siirtyivät sionistien käsiin niin se helpottaa ajatuksen hyväksymistä.
Ihmiskunnan tulevaisuuden ja kohtalon voi nähdä entistä selvemmin liittyvän siihen mitä ikuisessa sodassa sionistit tai Jerusalem vastaan muu maailma taistelussa tapahtuu.
A brilliant storyteller with a vast knowledge of history, Shamir discusses current events and their global implications with brutal honesty and tenderness. Israel Shamir s clarity of insight and lyrical use of language to illustrate social, religious and political complexities make him the Khalil Gibran of our time. His essays portray the peaceful, pastoral landscape of the Holy Land and the humanity of its inhabitants, juxtaposed against the ugliness and inhumanity of state racism.
Shamir strives to free readers from both fear and adoration of Jews. He demystifies the threat of anti-Semitism as a control mechanism to keep ordinary Jews from confronting the Jewish leaders responsible for promoting war and policies of economic inequality.
He dreams of a world where the descendants of Jews and Palestinians will be able to live as equals, intermarry, and create a new race of people. Israel Shamir s proposal is the only viable option for a lasting peace in the Middle East. Karin M. Friedemann, World View News Service. The American Journal of Islamic Social Sciences
https://www.amazon.co.uk/Cabbala-Power-Israel-Shamir/dp/1906146586/
Lienee turvallista olettaa myös Azerbaidžanista Turkkiin kulkevan kaasuputkihankeen vaikuttavan tilanteeseen.
Itse en ainakaan usko että Venäjälle tästä tulisi tämän vuosisadan Serbia, vaikka Turkki natomaana liittyisi konfliktiin täydellä voimalla (aseellista ja muuta tukea varmaankin antavat, muutama thetseniia lähettää.. ) .vastuu siirretään EU:lle Turkkia painostamaan mitä siitä sitten seuraa on Kypros ja Kreikka hyvä esimerkki.
Ehkä ainoa ratkaisu olisi laittaa alue puoliksi
Israel on myynyt aseita vähän ennen kriisin/sodan alkua Azerbaidzanille aseita 835 miljoonan arvosta. Maailmalla yksinkertaiset ihmettelevät, että miksi? Azerbaidzanhan on muslimi maa. Noh. Eihän tuo nyt merkitse mitään, sijllä onhan ISIS:kin ”täydellisten ihmisten” maan rakas liittolainen sodassa Syyriaa vastaan. Niin, että rukoilkaa vain eurooppalaiset ”kristityt” Israelin puolesta polvenne verille!
https://www.bitchute.com/video/YPQqfpOGDugd/
Pistäkäähän jakoon! Äärimmäisen Tärkeä!
Jakakaa tämä video perheillenne ja kavereillenne!!
What’s at Stake in the Armenia-Azerbaijan Chessboard
PEPE ESCOBAR • OCTOBER 1, 2020
What’s the point of this war?
So what happens next? A nearly insurmountable impasse, as Mr. C outlines it:
1. “The peace talks are going nowhere because Armenia is refusing to budge (to withdraw from occupying Nagorno-Karabakh plus 7 surrounding regions in phases or all at once, with the usual guarantees for civilians, even settlers – note that when they went in in the early 1990s they cleansed those lands of literally all Azerbaijanis, something like between 700,000 and 1 million people).”
2. Aliyev was under the impression that Pashinyan “was willing to compromise and began preparing his people and then looked like someone with egg on his face when it didn’t happen.”
3. “Turkey has made it crystal clear it will support Azerbaijan unconditionally, and has matched those words with deeds.”
4. “In such circumstances, Russia got outplayed – in the sense that they had been able to play off Armenia against Azerbaijan and vice versa, quite successfully, helping to mediate talks that went nowhere, preserving the status quo that effectively favored Armenia.”
And that brings us to the crucial question. What’s the point of this war?
https://www.unz.com/pescobar/whats-at-stake-in-the-armenia-azerbaijan-chessboard/
Hienoa, että Vastavalkea on jälleen herännyt toimimaan. Olin jo suorastaan hätääntynyt, kun oli parin kuukauden aukko artikkeleissa.
Helsingissä esitettiin merkillinen näytelmä: Elokapina. Poliisit yrittivät tuntikausia suostutella kapinallisia poistumaan kadulta ja estämästä liikennettä. Yle ja Hesari aloittivat valtavan ulinakampanjan poliisien hirvittävästä väkivallasta pippurisumutteineen. Eipä yllämainitut tainneet mainita mitään, kun Marko Sihvonen pidätettiin huomattavan paljon väkivaltaisemmin sähkölamauttimin eduskuntatalon portailta.
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Kyseenalaista, kun näitä hellantelttuja kapinallisia maaniteltiin tuntikausia niin Sihvosen osalta edellämainittu toiminta oli ohi muutamassa minuutissa. En tiedä, mutta tämä lause: Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä on äärimmäisen imelä ja ällöttävä, kun tosiasiat eivät tätä tue.
Nykyajan patriiseja on poliittinen eliitti, virkamiehet, jotka eivät tee koskaan mitään väärin tai vaikkapa NKP:n keskuskomitean politbyroo aikoinaan (”proletariaatin” diktatuuri, jota voidaan verrata vaikkapa Egyptin faaraoiden valtaan totalitsaristisuudessaan.)
Plebeijejä ovat vaikkapa Sihvonen ja Junes Lokka joiden kopittamisen syy näyttää olevan vain se, että ovat syntyneet tähän maailman onnellisimpaan lottovoittajien maahan.
Mehtolalta oivallinen artikkeli ulkopolitiikasta Vähän sanaleikittelyä (ehkäpä typerääkin) . Johtaako maamme ulkopolitiikkaa Tuulia ja jolla, joka on la Jollassa tuuliajolla. Kyllä elämme karmeita aikoja. Itsenäisyyspäivän vietto on narrinpeliä; itsenäisyyttä tässä Brysselin protektoraatissa ei ole.
Tunnen Marko Sihvosen.
RUSSIA TO RAMP-UP MILITARY CAPABILITIES AT CHINA BORDER – PRESIDENT PUTIN IS NOW TAKING ON CHINA!
https://www.youtube.com/watch?v=r3l6Cf46fAs
Elokapinan perustaja yllyttää länsimaiden teinejä kapinaan Venäjän valtion TV-kanavalla: länsimaiden talous murskattava, demokratiasta luovuttava – korvattava neuvostoilla
https://www.suomenuutiset.fi/elokapinan-perustaja-yllyttaa-lansimaiden-teineja-kapinaan-venajan-valtion-tv-kanavalla-lansimaiden-talous-murskattava-demokratiasta-luovuttava-korvattava-neuvostoilla/
Median ja politiikan alennustila: Elokapinasta kuolonkorinaan?
https://oikeamedia.com/o1-144100
Tyypillisiä kommareita, joita tietty punavihreä, uuskommunismia tukeva mediamme tietenkin täysillä tukee!
Kunnon kommari on aina yhden murhan päässä ihanneyhteiskunnastaan…:DD!
Jokohan Hesari on kirjoittanut tästä?
Kumman puolella se maamme pravda oikein on?
Lauralta ihan järkevä ehdotus mutta Putin olisi ollut vielä parempi vai onko sille jo aiemmin annettu nopeli? vai oliko se korba joka sai.
Trumppi on pakon alla antanut vallan sionisteille jotka sotivat sitäkin suuremmalla innolla monin eri tavoin ja eniten varmaan mediansa propagandan ja rahan avulla sitä sopivasti lainaamalla niin että jää ’sotavangiksi’
Laura Huhtasaari ehdottaa Nobelin rauhanpalkintoa Donald Trumpille
”Donald Trump ansaitsee palkinnon tuloksekkaista ponnisteluistaan sotaisan kauden lopettamiseksi Yhdysvaltojen historiassa”
https://beta.oikeamedia.com/o1-144400
No, hitto mieluummin Trumpille tuo, kuin sille yhdella aivopestylle Hobitille!
Ilmeisesti tarkoituksesi on täällä vain kommentoida jopa itsesi kanssa ristiriitaisesti.
USAlla ja Britannialla on entisten NLn maiden haltuunottamiseksi suunnnitelma ja Armenian presidentti tällaisen haltuunoton tulos. Armenia on vielä muodollisesti Venäjän kanssa sekä talous- että puolustusliitossa ja mielenkiintoinen kuvio onkin tämä VuoristoKarabahin sota että mitä sillä kummatkin Azerbaizanin ja Armenia USAtaustaiset presidentit hakee, ehkä Venäjän sekaantumista asiaan rikkoakseen Turkin ja Azerbaizanin suhteet Venäjään. Venäjä ei kuitenkaan ole sekaantunut sotaan VuoristoKarabahin puolesta koska ne ei ole liitossa keskenään mutta on estänyt Turkin koneiden tunkeutumisen itse Armeniaan.
Kaikissa entisissä neuvostotasavalloissa on menossa samankaltainen vallankaappauksellinen myyräntyö USAn ja Britannian toimesta kuten viimeksi ValkoVenäjällä ja sitä ennen Ukrainassa joissa kaikissa on myös Soros mukana yleensä.
Juutalaiset (Israel) auttavat Armenian kristittyjen tappamista kun konflikti Armenian ja Azerbaijan välillä voimistuu
Jews Are Enabling The Slaughter Of Armenian Christians In Nagorno-Karabakh
Eric StrikerOct 15, 2020
The spiraling conflict between Armenia and Azerbaijan over the disputed province of Nagorno-Karabakh has suddenly intensified.
Nagorno-Karabakh is technically part of Azerbaijan, but its population is 99% Armenian Christian and has its own local military, which is backed by the Armenian state. The Azeri government seeks to assert full control over the region and violently evict its native population.
… Armenia on the other hand is an ancient Christian civilization.. Since the 1990s, Iran, despite being Shi’ite as well, has served as an aggressive defender of the Armenian people.
During the current conflict, the Iranians have been less gung-ho out of fear that the United States and Israel could use its massive Azeri population — 25% of the country — to cause chaos and civil strife while they are still recovering from sanctions.
Iran and Russia still ultimately side with the Armenians and are supplying them weapons. But both countries are eager to avoid a war in the area and are currently trying to broker a diplomatic arrangement with both sides. So far, these truces have failed.
Jewish Support For Murdering Christians — Israel tukee kristittyjen tappamista
The Azeri military’s war crimes against Armenian Christians have not attracted much in the way of bad publicity in the English-speaking world, likely due to the country’s close ties to international Jewry.
Last week, Azerbaijan deliberately bombed the centuries old Ghazanchetsots Cathedral. When Russian journalists arrived to report on the damage, the Azeri military launched another barrage of shells, critically injuring one. Scores of civilians have also been targeted and killed on the Armenian side.
Turkey is singled out as being the primary regional instigator in this Caucus war, but Israel’s support for Azerbaijan is arguably more substantial. The state of Israel provides 60% of Azerbaijan’s weapons, and its high tech arms, such as IAI Harops (”suicide drones”), have given the Azeri military a unique strategic edge that the Armenians have no counter to.
International investigators have also uncovered evidence that the Azeri’s are using Israeli M095 DPICM cluster munitions — which are illegal under international law — to kill and maim non-combatants.
An Israeli court recently struck down a lawsuit supported by the country’s small Armenian community, complaining that weapons manufactured in Israel were implicated in crimes against humanity. Lawyers provided evidence showing that Israel was secretly airlifting weapons to Azerbaijan just days before the Nagorno-Karabakh conflict erupted, a shocking revelation left out of most Western reporting on the subject.
The Zionist regime has vowed to continue selling billions of dollars in arms to the Azerbaijan government.
https://national-justice.com/how-jews-are-enabling-genocide-against-armenian-christians-nagorno-karabakh
Lisää linkistä
Trump rakentaa rauhaa mutta ei siellä tai sinne missä sitä eniten tarvittaisiin
Trumpin rauhansuunnitelma
Trump’s Peace Plan: How Far Would He Go?
by Ted Snider Posted on October 23, 2020
Desperately chasing a single foreign policy accomplishment in the dying days before the election, Donald Trump is frantically pursuing a Middle East peace plan. Not the Israel/Palestine one he promised – in four years in office, that never came close – but the illusory peace plan between countries who were already at peace.
Having failed to deliver his promised peace plan between Israel and Palestine, Trump is desperately chasing down illusory peace plans in the Middle East. The two deals he has struck, and the two he is pursuing, show just how far he is willing to go to get them. Rather than bring peace to the Middle East, his plans bring a new arms race, either turn a blind eye to terrorism or use terrorism as extortion to get a plan, and legitimize an illegal occupation.
…….Etsiessään epätoivoisesti vain yhtä ulkopoliittista saavutusta ennen vaaleja, Donald Trump ajaa kiihkeästi Lähi-idän rauhansuunnitelmaa. Ei Israelin / Palestiinan välille – neljän vuoden aikana se lupaus ei koskaan noussut esille -, vaan illusorista rauhansuunnitelmaa jo rauhassa olevien maiden välillä.
Trump ei onnistunut toteuttamaan lupaamaansa rauhansuunnitelmaa Israelin ja Palestiinan välillä, ja ajaa epätoivoisesti illusorisia rauhansuunnitelmia Lähi-idässä. Kaksi sopimusta, jotka hän on solminut, ja kaksi, joita hän jatkaa, osoittavat kuinka pitkälle hän on valmis menemään saadakseen ne.
Sen sijaan, että saadaan rauha Lähi-itään, hänen suunnitelmansa tuovat uuden asevarustelun, joko sulkevat silmänsä terrorismilta tai käyttävät terrorismia kiristyksenä saadakseen suunnitelman ja laillistavat laittoman miehityksen.
https://original.antiwar.com/ted_snider/2020/10/22/trumps-peace-plan-how-far-would-he-go/