Suomalainen valtamedia tekee enää harvoin tutkivaa journalismia poliittisesti värittyneen propagandan levittämisen sijaan. Niinpä perinteisempi toimittajan työ näyttää jääneen vaihtoehtomedian ja valtavirran politiikan ulkopuolisten tahojen tehtäväksi.

HYVÄNÄ ESIMERKKINÄ toimii Tiedonantajassa julkaistu kirjoitus, joka perehtyy tarkemmin venäläiseen Aleksei Navalnyihin. Lännen valtamediassa Navalnyi on jälleen noussut otsikoihin hänen väitetyn myrkyttämisensä jälkeen. 

Navalnyi on yleensä kuvattu lännessä venäläisenä oppositiojohtajana ja Putinin hirmuvallan rohkeana vastustajana. Suomalaisillekin Navalnyi esitetään länsimaistyyppisen demokratian esitaistelijana ja Kremlin autoritäärisen hallinnon haastajana – jota yritetään venäläisviranomaisten toimesta julmasti vaientaa.

Tiedonantaja valottaa mielenkiintoisessa artikkelissaan Navalnyin taustaa sekä miehen poliittisia näkemyksiä – joita ei ole läntisessä mediassa juurikaan esitelty. Tarkempi perehtyminen väitetyn oppositiojohtajan ajatteluun ja toimintaan paljastaa myös vaitonaisuuden syyn.

NAVALNYI OPISKELI 90-luvun alussa ensin lakia ja siirtyi sitten kauppatieteiden pariin. Hän yritti vaurastua osakekaupoilla ja kiinteistöbisneksillä, mutta epäonnistui tavoitteissaan. Samaan aikaan monet muut kahmivat Neuvostoliiton romahduksen jälkeisessä kaaoksessa itselleen omaisuuksia.

Valtion varallisuuden ryöstö ei vielä tässä vaiheessa Navalnyitä haitannut – hän kannatti itsekin uusliberalistista riistokapitalismia, jossa vahvin ja ovelin vie voiton. Myöhemmin Navalnyi joutui kuitenkin seuraamaan sivusta miten poliittisia kytköksiä omaavat, hyvin verkostoituneet, liikemiehet menestyivät. Mahdollisesti Navalnyin inho poliittista korruptiota – ja Venäjän valtaapitäviä – kohtaan johtuu näistä henkilökohtaisista pettymyksistä.

Vuonna 2000 liiketoimissaan epäonnistunut Navalnyi lähti mukaan politiikkaan. Opportunistina Navalnyi liittyi liberaaliin Jabloko-puolueeseen, jonka kautta hän uskoi saavansa poliittista vaikutusvaltaa. Tiedonantajan mukaan puolueen tunnetuin hahmo länsimaissa lienee shakkimestari Garry Kasparov, ”jonka kytkökset Yhdysvaltoihin ja erityisesti tiedustelupalvelu CIA:han eivät ole pysyneet salassa”.

NAVALNYIN OMA POLITIIKKA ei kuitenkaan sopinut saumattomasti yhteen Jablokon linjan kanssa. On esitetty, että Navalnyi yritti yhdistää venäläiset nationalistit ja markkinaliberaalin, kokoomuslaisen talousoikeiston. Navalnyi esiintyi myös avoimen maahanmuuttovastaisena; rasististen mielipiteidensä takia hänet erotettiin Jaklobosta vuonna 2007.

 Navalnyi on tullut Venäjällä tunnetuksi oikeistopopulistina, mutta tämä ei ole läntisiä tukijoita haitannut. Tiedonantajalta jää mainitsematta, että Navalnyi opiskeli yhden lukukauden Yalen yliopistossa, josta palattuaan hän keskittyi korruption vastustamiseen Venäjällä. Jotain Navalnyin kytköksistä kertonee se, että Yhdysvaltojen tuolloinen ulkoministeri Hillary Clinton ilmaisi tukevansa miestä. Samoihin aikoihin Navalnyin väitetään siirtyneen myös George Sorosin Open Society-säätiön leipiin.

Lännessä Navalnyista on leivottu kansallismielinen demokraatti, hieman samaan tapaan kuin Yhdysvallat on Latinalaisessa Amerikassa nostanut esiin oikeistotaustan omaavia maltillisia keskustalaisia. Navalnyistä tuleekin mieleen Brasilian Jair Bolsonaro, joka myös omaa tiukan oikeistolaisen filosofian – yhdistettynä uusliberaaliin talouspolitiikkaan. Tämä yhdistelmä tuntuu kelpaavan lännen globalistieliitille. 

VAIKKA NAVALNYILLÄ ON taustavoimiensa ansiosta runsaasti rahaa käytössään, ei hän ole onnistunut vakuuttamaan venäläisiä äänestäjiä. Navalnyitä tutkineen Clara Weissin mukaan länsimielisen oppositiojohtajan politiikka merkitsisi toteutuessaan vain omaisuuden ja vallan uusjakoa oligarkkien kesken. Tavallisen venäläisen kaduntallaajan kannalta Navalnyin Soros-rahoitteinen hallinto olisi ”täydellinen katastrofi”.

Kuten Tiedonantaja huomauttaa: ”Putin-vastaisuus on tällä hetkellä niin kovassa kurssissa, että kuka tahansa hänen vastustajansa näyttää kelpaavan liberaalille lännelle”. Ongelma lienee lähinnä siinä, ettei Putin ole suostunut alistumaan lännen eliitin suunnitelmiin, vaan on toteuttanut Boris Jeltsinin ajoista poikkeavaa omapäisempää politiikkaa.

Lännen eliitti puhuu ihmisoikeuksista ja demokratiasta, mutta on aina tukenut itselleen tarpeellisia diktaattoreita, talousrikollisia ja poliittisia demagogeja. Myös äärioikeistolaiset ryhmät Ukrainassa ja Latinalaisessa Amerikassa ovat kelvanneet muutoksen välikappaleiksi. Tässä valossa Navalnyin hyödyntäminen ei ole niin yllättävää – eikä sekään että hänen taustoistaan ja yhteyksistään vaietaan.

Markku Siira on geopolitiikkaan keskittynyt blogisti. Hänen kirjoituksiaan politiikasta ja maailman tilasta löytyy osoitteesta markkusiira.blogspot.com.

34 KOMMENTTIA

  1. ”Lännen eliitti puhuu ihmisoikeuksista ja demokratiasta, mutta on aina tukenut itselleen tarpeellisia diktaattoreita, talousrikollisia ja poliittisia demagogeja.”

    Olipa kerran sivistys… tai ainakin sitä oli enemmän kuin tänään kun se nyt on enemmän kuin koskaan ennen ’Lontoon kolonnan’ ja rikollisen globalsiti-eliitin raivokkaan hyökkäyksen alla.

    Vaukkei haluaisi uskoa niin sivistyskin voi olla ’katoava luonnonvara’.
    Länsimaisen sivistyksen ja demokratian kehtona joskus toiminut Kreikka (Ateena) mätänee ja barbarisoituu kovaa vauhtia ja toimii edelläkävijänä ja tiennäyttäjänä sille kabbala- ja globalistieliitin koko Euroopan kattavalle mädätystyölle jossa Kabbalan hengen, globaalin ja itsensä ylemmyyteen nostaneiden kabbalistien hallitseman kommunismin, on tarkoitus korvata demokratia ja menetetty tai hävitetty sivistys.

    Greek Government Convicts Nationalist Party’s Elected Officials of Being a Criminal Organization Over 2013 ”Antifa” Member’s Death
    ERIC STRIKER
    Thousands of communists, anarchists, and international NGOs have descended on Athens to celebrate a Greek court’s decision to declare nationalist opposition party, Golden Dawn, a criminal organization. … The Greek state is considered one of the most corrupt in Europe, with a corruption perception index of 48 — higher than African nations like Senegal (45).
    https://www.unz.com/estriker/greek-government-convicts-nationalist-partys-elected-officials-of-being-a-criminal-organization-over-2013-antifa-members-death/

    • Globaalieliitti on onnistunut masinoimaan ison osan uusvasemmistoa puolelleen ja saanut nämä varauksettomasti tukemaan cancel-kultturia, jossa käydään härskisti ja keinoja kaihtamatta toisinajattelijoiden kimpuun. Maailmalla puhutaan jo pankkitilien lakkauttamisista ja muista erittäin vakavista henkilöön käyvistä operaatiosta, joissa ei tarvita edes tuomioistuimen päätöstä. Ei ole kauaa siitä, kun tämä samainen vasemmisto vastusti globaalia suurpääomakapitalismia (jonka renki itse nyt on), puolusti sananvapautta ja poliittisia oikeuksia ja vastusti tiukasti toisinajattelijoiden vainoa. Vasemmistohan on itse perustanut sellaisia järjestöjä kuten Amnesty International.

      Moni kommunismin henkeä vieroksuva ex-vasuri on vetänyt tilanteesta johtopäätöksen ja on ollut pakotettu siirtymään kansallismielisiin joukkoihin, koska näkee näiden puolustava kansalaisoikeuksia ja -vapauksia ja demokraattiseen päätökseen kuuluvaa sananvapautta paljon enemmän kuin cancel-maniaansa vajonnut uusvasemmisto. Taustalla naruja vetelevät ja väestöjä manipuloivat sionistityrannit sekä erityisesti Israel, jonka kanssa öljytuloista haaveileva Kreikka on liittoutunut. Kreikasta on tullut demokratian irvikuva. Se on myös vienyt covid-tyrannian ja pelottelun alueellaan aivan äärimmäisyyksiin.

      Operation Navalnyissa on helppo nähdä nuo samaiset lännen globalistieliitile tunnusomaiset kaksoisstandardit ja tekopyhyys, kun se näyttelee Venäjän opposition sananvapaudesta huolestunutta samalla, kun kurittaa omaa oppositiotaan.

      • ”…lännen globalistieliitile tunnusomaiset kaksoisstandardit ja tekopyhyys…”

        Eristämisen (lukkojen taakse laittamisen) takana on ”Luovan tuhon” (Kabbala) Okkulttinen Oppi.
        Kabalistinen tuho-oppi on avain maailman tapahtumien ymmärtämiseen.
        Kabbalan mukaan, joka on juutalaisuuden ja vapaamuurariuden salainen oppi, “Paha ja katastrofi ovat endeemisiä tekijöitä luomisen prosessissa. Ilman pahaa ei voisi olla hyvää, ilman tuhoa, luomista ei voisi tapahtua. ” (Kabbala: Johdatus juutalaiseen mystiikkaan, kirjoittanut Byron L. Sherwin, s. 72.)
        Sionistit ja v-muurarit ovat Kabbalan avulla ottaneet omiin käsiinsä oikeuden määritellä itse se paha mikä on tuhottava eli he voivat sen avulla tekopyhästi toteuttaa omaa pahuuttaan.

        Lockdowns Motivated by Occult Doctrine: “Creative Destruction” (Kabbalah)
        The Cabalist Doctrine of Destruction provides a key to understanding world events.
        According to the Cabala, which is the secret doctrine of Judaism and Freemasonry, “Evil and catastrophe [are] endemic factors in the process of creation. Without evil there could be no good, without destruction, creation could not take place.” (Kabbalah: An Introduction to Jewish Mysticism, by Byron L. Sherwin, p. 72.)
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=125290

      • ihan vaan tarvii kommentoida tohon amnesty asiaan,kun taitaa siinäkin olla tiedustelupalvelut hääräämässä aikas paljon,ja vallanvaihdoksia on auttanut amnesty järjesteleen,ja varmasti on vasemmistolaisia mukana,ja muita ihan aidosti ihmisoikeuksien puolesta taistelevia,mutta taitaa olla isot narut muilla siellä.
        navalny asiasta semmonen erikoisuus vielä,että aikas sopivasti aloitettiin ”dokumentin” esitykset maailmalla skripaleista,just sopivasti alkoi esitykset,ennen uutta yhtä erikoista tapausta………………..

  2. Lainatun lauseen voisi kirjoitaa toisinkin:
    Lännen eliitti puhuu ihmisoikeuksista ja demokratiasta, mutta on aina tuhonnut itselleen haitallisia diktaattoreita, talousrikollisia ja poliittisia demagogeja.”
    Diktaattoreiden kohdalla näin on tehty, vaikka diktaattorit olisivat toimineen kansan eduksi. Eihän diktaattrori voi pysyä vallassa, jollei hänellä ole ulkopuolista tukijoita tai omien kansalaisten riittävä suosio.

    • Niinpä … ja voi kysyä onko hän silloin diktaattori jos hänellä on kansan suosio ja tuki vai pelkkä kansansa johtaja?
      Eihän perheen isääkään pidetä diktaattorina jos hän toimii koko perheen parhaaksi.

      Mutta ’edustuksellinen demokratia’ (ED) mahdollistaa diktatuurin ja siksi on demokratia sanan raiskaamista kun se yhdistetään siihen. Tavallaan ED kuvaa hyvin sitä kuinka siinä joku puolue vain edustaa demokratiaa ymmärtämättä sen enempää mitä todellinen demokratia oikein on ja toimii vastoin kansan tahtoa. Juuri ED on mahdollistanut sen mistä PCR kirjoittaa:

      Moraali, totuus, faktat ovat poistuneet kuolevasta lännestä
      Paul Craig Roberts
      ”Jos et usko, että elämme hullussa maailmassa, tässä todisteena Netanyahu, kansanmurhaaja-johtaja, hyökkääjä, joka on tuhonnut Palestiinan ja takavarikoinut Palestiinan juutalaisille ja karkottanut palestiinalaiset kodeistaan, kylistä ja mailtaan ja joka syyttää nyt Abbasia holokaustin kieltäjäksi.
      ella. http://www.thetower.org/6154-south-carolina-is-first-state-to-pass-law-defining-anti-semitism-countering-on-campus-hate/
      Joten mitä voimme päätellä?
      Juutalaisten holokausti on moraalisesti tuomittavaa, mutta palestiinalaisten holokausti on moraalisesti hyväksyttävää?
      https://www.paulcraigroberts.org/2018/05/03/morality-truth-facts-exited-dying-west/

  3. Tiedonantaja, tuo mediamaailman uskottavin ja luotetuin helmi!

    Väitteiden täytyy ehdottomasti olla totta, koska julkaistu näin luotettavasta ja aina niin oikeaan osuvassa julkaisussa…

    • ….ja mistään muualtahan ei voi vahvistaa asiaa…?ja jos tiedonantaja ei tän enempää kertonut,mitä tässä jutussa kerrottu kerrotun,niin aikas paljon on jätetty kertomatta!
      mutta varmaankin osaat myös kertoa,mikä jutussa ei pidä paikkaansa….vai yritätkö vaan ampua viestintuojan

      • Tuo Clara Weiss näkyy olevan aivan järkyttävä kommari-paskanpuhuja!
        Haukkuu Trumpia kaikilla mahdollisilla tavoilla ja samaan aikaan kehuu Jenkkien demokraatteja, vaikka nämä ovat 100% NWO-suunnitelman ja sen lopullisen päämäärän tukijoita.

        Ei tuollaiseen huru-akkaan ole mitään luottamista!

        • heh,ja edelleenkään et kerro mitään itse aiheesta,tai kuomoa mitään,toki yrität mustamaalata henkilöä tällä kertaa(itse en kyseisestä naikkosesta tiedä mitään..),mutta jos perustelet tolla demokraattien tukemisella,ja nwo jutuilla,niin mitenhän mahtaa soros tukea demokraatteja,ja voisko herran myös liittää oletettuun nwo-suunnitelmaan,eikös nyt tää weiss ollut kuitenkin sorosta vastaan…niin ymmärsin

          • Lue mitä hän kirjoittelee mm. Twitterissä ym. Puhu sen jälkeen vasta!

    • Tiedonantaja tai SKP edustivat joskus ”vanhan koulun” duunari- tai teollisuus-kommunismia, jossa oli ideologisen hurmoksen ohella myös annos juurevaa työpaikkojen ja elämän arkikokemusta mukana. Mutta lehti ja puolue on sittemmin nähtävästi modernisoitu ja vallattu uusvasemmiston maailmanparannus-agendoille: ilmastoa ja sen sellaista ”globaalia” agendaa. Kansallista näkökulmaa sosialismiin ei sieltä enää juurikaan löydä, mutta ehkä kuitenkin enemmän kuin muissa vihervasemmiston julkaisuissa, jotka on aivan totaalisesti alistettu globalistiselle liberalismille sekä maailmanlaajuisen uuskommunismin aatteelle. SKP:ssä on perinnetietoisuutta, joka ilmenee myös suhteessa itäiseen naapuriin.

    • Asiaa, Mustis, please! Asenteesi tunnetaan ja se paistaa läpi joka lauseessa.
      Heittojesi sijaan toivon sinulta, joka olet perillä asioista ja tunnet ne hyvin, hyvää argumentaatiota ja taustoittamista. Kiitos etukäteen vaivannäöstä!

    • Artikkelissa kylläkin sanottiin, että tiedonantaja jätti kertomatta asioita. Kannattaa lukea artikkeli ennen kommentointia.

  4. Diktaattori tulee sanella verbistä. Diktaattori on siis melko yksinvaltias, riippuen siitä kuinka paljon kuuntelee ja ottaa huomioon muiden kantoja. Voisihan diktaattori olla kansan suosiossa niin kuin Hitler oli vaikka ei toiminut minkään kansan etujen mukaan vaan aiheutti paljon pahaa.
    Despootti on alunperin Bysantin keisarin puhuttelunimi. Tarkoittaa isäntää, herraa. Usein k, riippuen siitä, kuinka paljon käytetään merkityksessä hirmuhallitsija mutta ei välttämättä tarvitse olla.

    • Diktaattori sanana on negatiivinen. Mutta niinhän ei tarvitse olla käytännössä että diktaattoriksi kutsuttu aina vain ’sanelee’ muille.
      Jos kansa on samaa mieltä ja tukee häntä niin silloin kyse ei ole sanelusta vaan toiminnan ohjaamisesta tai toiminta- tai tavoitesuunnitelman laatimisesta joka hyväksytään koska se on hyvä.
      Voisi kysyä miksi ylipäätään niitä jotka näin toimivat kutsutaan diktaattoreiksi?

  5. Ihmiset Venäjällä on tienneet aina mikä Navalnyi on miehiään ja kannatus on pyörinyt siinä kahdessa prosentissa. Suomalaisesta näkökulmasta ilman taustojen tuntemusta Navalnyi on vaikuttanut epätodelliselta korruptiotutkijalta ja tuntuu keskittyneen ainoastaan Putinin arvosteluun mikä sopisi Sorosin rengin työksi ihan hyvin kun Venäjällä ei Sorosta oikein arvosteta.
    Nyt Navalnyin koomaan vajoamisesta on länsi taas pakotteita antamassa Venäjälle pakotteita ennen tutknta on päässyt alkuunkaan jota myös ovat estäneet ihan kuin Skripalien tapauksessa.
    Venäjä on esitutkinnassaan selvittänyt että Navalnyin avustajista ei kukaan vienyt juomapulloa lentokenttätarkastuksen mukaan Berliiniin joka siellä väitetään olleen myrkyllinen. Kun korruptio OPCV on pantu tutkimaan Nabalnyin näytteitä niin Venäjä odottaa pakotteita vaikka sillä on näytteet Navalnyista joissa ei taas ole myrkkyä.
    Historia toistaa itseään taas kerran kun EU lätkäisee Venäjälle pakotteet ilman todisteita syyllisyydestä ja Venäjä pistää vastapakotteet ja kaikki on tyytyväisiä kunnes taas seuraava novitsok lavastus taas tapahtuu.
    NLn novitsokit muuten USA vei valtoihin Kirgistanista kun NL hajosi ja sieltäpäin voisi etsiä novitsokin alkuperää.

    • noo,tuskin on mitään ainakaan varsinaista novitsokkia annettu,edes mikään länsimaa,kun varmasti olis henki pois,ja parilta muultakin,
      mutta jos on oikeesti noissa tapauksissa kohteet saaneet jotain,niin epäilys itsellä,että on länsimaissa kehitelty jotain jolla saadaan siihen tilaan kohde,ja sitten löytyy verestä jotain kyseiseen myrkkyyn viittaavaa.tai sitten jollain muulla aineella saadaan taju pois,ja sitten manipuloidaan näytteet….kolmas vaihto-ehto olis tietty,että venäjäläiset on vastustuskykyisiä aineelle,koska eivät näköjään millään kuole myrkkyyn,jonka pitäis tappava olla,ja suht nopeesti pitäis vaikuttaa

        • hohhoijaa.on nää teräviä nää ”perustelut” sulla.
          mutta kun oot niin vakuuttunut,että on myrkytetty,niin varmaan osaat terävänä antaa selityksen sille,että mistä mahtaa johtua näissä myrkytyksissä se valtava viive aineen vaikutuksen alkamisella?ja sitten miten ei kuolokaan korjaa myrkytettyjä?

          • Oletko edes varma, että tarkoitus oli tappaa?
            Myrkyn määrä ja se onko sitä laimennettu mahdollisesti…

          • jaahas,nyt mennään tähän osastoon,jossa tarinaa kehitellään,kun ihmetystä aiheuttaa.
            on kyllä huomattu,että täällä suomessa jotkut upin ”asiantuntijat” ja hybridikeskuksen,ja tietyt toimittajat alkoi kertoilla,että putin haluaakin lähettää viestiä lännelle,ettei hän pelkää….ja omituisesti samaa hölynpölyä samaan aikaan kertoiltiin muuallakin maailmalla….joka nyt näyttäis siltä,että ohjailtua on tarinointi.varmaan keksittiin semmonen kun ihmetelty miksei suostu kuolemaan kohteet.mutta vaikee ymmärtää,miksi putin noin kryptistä viestittelyä harrastais,jonka näköjään vain tietyt ”venäjän asiantuntijat” kykenee avaan…..tai oikeestaan aikas hakemalla tulkitsee.jos viestittää haluais,niin voiskos mitenkään suoremmin näyttää,vois vaikka noista clintoneihin liittyvistä ”itsareista” ottaa mallia,ja ampua pari kertaa takaraivoon,ja väittää itsariksi,tai vois vangita jollain tekaistulla asialla,vois lavastaa onnettomuuden,voisi kai muullakin aineella aiheuttaa harmia…kaikenlaista olis mahdollista,mutta ei,erikoista ajattelua vaativaa viestitystä sitten käyttää…
            ja,koska tää nyt on helppo kumota tää sun ja venäjän vastaisen koneiston retoriikka,niin jatketaan.
            nythän on salisburyssa ”näytteet” kaiketi myrkystä,kuten nyt vesipullossa….eikös se nyt olis jo selvinnyt aikaa sitten,jos olis ”laimennettua”,viestitykseen tarkoitettua ainetta…ja sturgess sitten kuoli aineeseen,erikoisesti ei sitten saastuttanut muita.
            todellisuudessa nää käsikirjoittajat näissä jutuissa on aikas surkeeta porukkaa,varmaan jotain b-luokan hollywood käsikirjoittajia,koska todellisuuteen on niitä tarinoita vaikee saada toimiin.tääkin bbc:n fiktionaalinen dokumentti,jota nyt esitetään pitkin maailmaa,niin eikös vol.1 tekeminen jouduttu sarjasta keskeyttään,kun yrittivät virallista kerrontaa noudattaa,niin ei saaneet oikein tolkkua juttuun,piti sitten hiukan poiketa virallisesta tarinasta,että sai jotenkin toimiin haluttuun tarinaan sopivana

  6. > Lännen valtamediassa Navalnyi on jälleen noussut otsikoihin hänen väitetyn myrkyttämisensä jälkeen. >

    Juuri näin, nimenomaan VÄITETYN myrkyttämisensä jälkeen. Todellisuudessa, Putin ja Navalnyi on YKSI…. eli Navalnyin ”myrkytys” on vain osa näytelmää. Jos kysyt miksi, niin minä vastaan: mieti NWO agendaa, eli ns. kansallisvaltioiden hallintojen alasajoa kansan vihan avulla. Käytän tarkoituksella ns. koska yksikään valtio ei ole itsenäinen!

  7. ” ei hän ole onnistunut vakuuttamaan venäläisiä äänestäjiä”

    Missä vaaleissa Navalnyi on ollut mukana?

    • luetun ymmärtämisessä ongelmia?vai yritystä saada ymmärtään väärin?
      vai pitäiskö ymmärtää,että vain osallistumalla itse vaaleihin voi yritää vaikuttaa äänestäjiin?sittenhän romuttuis isot väitteet kaikenlaisista vaikuttamis yrityksistä,jos näin olisi,no,todellisuudessahan ne monet väitteet vaikuttamis yrityksistä on itsessään vaikuttamis yrityksiä.
      ja eikös sillä….oliko nyt rodina puolue,ole ihan yksi paikka duumassa,ja paikallisvaaleissa,sai muutamassa kaupungissa enemmistön,että onhan nyt pienen osan onnistunut vakuuttamaan,vaikka jutussa muuta väitetäänkin,mutta pientä on kannatus.
      mutta kyllä kovasti näyttäis kampanjoivan…

  8. Navalnyi on USAn ja Englannin uhri vaikka itse syyttääkin Putinia. Näillä toistuvilla novitsok falseflageilla salaisten operaatioiden mestarit USA-Britannia yrittää estää EUn ja Venäjän taloudellista ja poliittista lähentymistä kaikin keinoin ja miten paljon asiasta tietää Merkel ja Macron mutta ainakin Saksan tiedustelu on mukana Navalnyicasessa. Novitsokkia on tulossa lisää tästä eteenpäinkin ellei Venäjä pysty osoittamaan oikeaa syyllistä todisteiden kera mutta se on hankalaa kun OPCW on USA-Britannian korruptoima ja tuottaa tuloksia mitä ne haluaa. Navalnyin tapaus on kuitenkin niin läpinäkyvä että sen tavallinenkin kansalainen huomaa feikiksi ja Skripalienkin tapauksessa fake meni överiksi novitsokhajuvesipullon takia.

    • VuoristoKarabahin sodan arkkitehditkin löytyy USAsta ja Britanniasta kun CIAn nykyinen johtaja on USAn Azerbaizanin lähetystön entinen CIAjohtaja ja Armenian nykyinen presidentti tuli valtaan Brittien MI6n järjestämällä värivallankaappauksella sekä Kirgistanissa on molemmat, CIA ja MI6, puuhailleet pitkään.

      • Koittakaa nyt hyvät ”totuuden etsijät” tajuta se, että CIA on maailmanlaajuinen verkosto, joka toimii jokaisessa valtiossa (myös Suomessa, Venäjällä, Kiinassa, etc.) suojelupoliisien kautta. Suojelupoliisit (kuin myös NATO/YK) pitää tehokkaasti yllä terrorismia ja kansainvälistä rikollisuutta sen kaikissa muodoissa ja jokainen joka ei tätä tajua, harhailee pimeydessä. Suojelupoliisit eivät ”suojele” yhdenkään valtion kansaa: CIA-verkosto palvelee sitä rikollis-cabalia, joka tätä showta pyörittää, ja jokainen valtio on alistettu saman vallan alle, joka on RAHA. Navalnyi ja vale-Putin ovat todellisuudessa parhaita salaseurakavereita samoin kuin Trump ja Biden. Kaikki huipulla puhaltaa yhteen hiileen… kaikki valemedian suoltamat ’muka ristiriidat’ on poliittista näytelmää!

        • Näinhän se nykyään tahtoo olla että poliittisella eliitillä on samat päämäärät puolueista riippumatta ja kiistat on vain näytelmää. Putin varmasti on tiennyt Nabalnyin taustat mutta tuskin kuitenkaan on Navan kaveri mutta kuitenkin Nava on valvonnassa.

    • Juutalaisjärjestö Euroopan nationalisteihin kohdistuvan vainon takana

      ”Kaikki oppositiojärjestöt kiellettävä”
      Kreikan ja Slovakian oikeusmurhat eivät tapahtuneet hetkessä, vaan niiden taustalla oli koko 2010-luvun ajan jatkunut päättäväinen juutalainen lobbaustyö. Hanketta on koordinoinut Juutalaisten maailmankongressi (World Jewish Congress, WJC), joka ei ole peitellyt rooliaan julkisuudessa. Juutalaisjärjestö on painostanut Kreikan ja Slovakian poliitikkoja, tuomareita ja poliiseja toistuvasti vaatien näitä pidättämään menestyneet kansallismieliset poliitikot, pitämään rajat auki maahantunkeutujille sekä kieltämään nationalistiset puolueet.
      https://www.magneettimedia.com/juutalaisjarjesto-euroopan-nationalisteihin-kohdistuvan-vainon-takana/

  9. Venäläisiä hämmästyttää ne hulluuden aallot, jotka huuhtovat Yhdysvaltoja. Viimeaikaiset mellakat, ryöstöt, muistomerkkien tuhoaminen, kovapallon vaalipolitiikka ja huhut tulevasta sisällissodasta eivät sovi Yhdysvaltain kuvaan Venäjän silmissä. Latinalaisen Amerikan maa, esimerkiksi Kolumbia tai Guatemala ehkä, mutta ei Yhdysvallat.
    Maata, jota he ihailivat niin paljon, ei enää ole, he sanovat. He pahoittelevat sitä sen sijaan, että voisit iloita siitä.

    America Repeats Russian Follies
    Russians are amazed by the waves of madness washing over the United States. The recent riots, looting, destruction of memorials, hardball election politics and rumours of impending civil war do not fit the US image in Russian eyes. A Latin American country, say, Colombia or Guatemala, perhaps, but not the United States. The country they admired so much is no more, they say. They regret it instead of gloating, as you may expect.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=215463

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here