Historiantutkija Marko Tikka muistutti meitä suomalaisia Helsingin Sanomissa julkaistussa haastattelussaan sisällissodan aikaisesta punaisesta terrorista. Punaisen terrorin uhreina noin 1700 valkoista sai surmansa. Mutta uhrien joukkoon voidaan lukea lisäksi suomalainen sananvapaus – sillä samanaikaisesti saivat alkunsa suomalainen sensuuri ja vaikenemisen kulttuuri – jo itsenäisyytemme alkuvuosina.

Myös sisällissodan aikainen valkoinen terrori otti tavoitteekseen eliminoida vastapuolen aatteille myötämieliset.  Joukkolynkkaukset naamioitiin kenttäoikeudeksi, mutta oikeuden kanssa niillä ei ollut mitään tekemistä – valkoinen terrori niitti 8700 punaista. Lisäksi sodan jälkeisissä massiivisissa teloituksissa sai surmansa arviolta 11000. Näitäkin suurempi uhrimäärä syntyi vankileireillä, missä kelvoton ja riittämätön ravinto, terveydenhoidon laiminlyönti – sekä vartijoiden sadistinen mielivalta kasvattivat uhrien lukumäärää entisestään. 

Sisällissodan jälkeinen neljännesvuosisata oli Suomessa teloitukset välttäneille punaisille ja heidän lapsilleen vainoamisen, syrjinnän ja nöyryyttämisen aikaa. Kouluopetus ja kirkkojen jumalanpalveluksetkin ylistivät valkoisten sankaritekoja – ja parjasivat punaisten pyrkimysten hirveyksiä. Punaisten ei ollut myöskään soveliasta osoittaa julkisesti suruaan menehtyneistään. Monille työnantajille työtä vailla olevien punaisten nöyryyttäminen oli huvittelumuoto, jota vallinneessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ei tarvinnut edes hävetä.

ITSENÄISYYDEN ENSIMMÄINEN neljännesvuosisata oli Suomessa oikeistolaisen terrorin aikaa. Toisinajatteleva kansanosa oppi muilutusten ja väkivallan rehottaessa vaikenemaan. Ehkä siitä johtuen Bertolt Brecht kuvasikin meitä runossaan Suomalainen maisema, kahdella kielellä vaikenevaksi kansaksi. Kun rauhantahtoinen osa kansasta pidettiin hiljaisina – ja sitkeimmät puna-aatteen esittäjät suljettiin turvasäilöihin – valkoiset saivat vapaasti julistaa sanomaansa medioissaan ja sunnuntaiparaateissaan. Niinpä puheet yhteisessä veneessä olosta eivät vakuuttaneet.

Demokratia ja kansanvalta ei voi toimia, mikäli merkittävältä osalta kansasta kielletään vaikutusmahdollisuudet, eikä se saa ääntään kuuluviin. 1930 -luvun oikeistolaisen politiikan seurauksista joutuivat kärsimään myös ne kansalaiset, jotka olisivat tahtoneet toteuttaa rauhanomaisempia vaihtoehtoja. Sitä heille ei kuitenkaan suotu – ja sen he oikeutetusti kokivat vääryytenä.

MUUTOS TULI VASTA Saksan tappion ja hävityn jatkosodan jälkeen. Ulkovaltojen painostus pakotti Suomen muuttamaan politiikkaansa ja sallimaan kaikille kansalaisilleen osallistumisen yhteisten asioitten hoitoon.  Suomen piti kieltää fasistiset järjestöt, suitsia pahimpia militaristisia kiihkoilijoita – ja sallia rauhantahtoisille kansalaisille täydet vaikuttamisen oikeudet.

Tämä muutos onnistui myös siksi, että se sai jatkuvasti kasvavaa tukea tavallisten kansalaisten parissa. Yhtä tärkeää muutoksen onnistumiselle oli maamme johtoon kohonneiden J.K Paasikiven ja Urho Kekkosen peräänantamaton ja luova tuki – uudelle rauhanomaiselle politiikalle.

51 KOMMENTTIA

  1. Sananvapauden mallimaa Neuvostoliitto esimerkkinään punainen terrori jäi pienemmäksi sotilaallisen tappion vuoksi.

    • Ei sanavapauden kohdalla mitään mallimaata ole, mittasuhteet toki vaihtelevat eri ”uhkien” aikana.
      Sisällissota on varmaan se pahin tila mitä omiin kansalaisiin tulee, puolueettomana harvoin pystyy olemaan kun jihadistit (pun.,val.,tai pink.) kysyy ase kourassa -kuka olet?

  2. Niinpä, Suomi on ollut aina yhden totuuden maa, valtavirrasta poikkeavan tai ”väärän” mielipiteen julkituominen on estetty ja itse omilla aivoillaan ajattelevat on demonisoitu tai heitä on jopa rangaistu. Valtaeliitti on aina osannut manipuloida kansan yhden totuuden taakse, tähän manipulointiin on aina liittynyt ajattelevan vähemmistön leimaaminen ”hörhöiksi” tai muuten naurunalaisiksi. Kun suuri enemmistö on vaihtanut mielipiteen vapauden turvallisuudentunteeseen ja helppoon ”aivottomaan” elämänttyyliin, herää kysymys, milloin me suomalaiset saamme demokratian omaan yhteiskuntaamme.

    • Emme saa enää milloinkaan demokratiaa emmekä perustuslaillista tasavaltaa. Olemme siirtymässä korporaatiovetoiseen uusfeodalismiin, jossa kansalaisilla ei ole mitään oikeuksia ja jossa miljardöörioligarkit ovat uusi kuninkaiden ja ruhtinaiden luokka. Väestöjen hallinnassa heitä neuvovat erinäiset teknokraatit, byrokraatit ja sosiaali-insinöörit.

      USA:n ollut viimeinen laajojen poliittisten kansalaisvapauksien ja -oikeuksien maa. Tämä siitä huolimatta, että taloudellinen eriarvoisuus maassa on ollut suurta. Nyt tämä taloudellinen eriarvoisuus aiotaan siirtää poliittiselle puolelle. Mediayksinvallan ja vaalitulosten käpälöinnin myötä tavallisten kansalaisten mielipiteillä ei ole merkitystä tai ne muokkaamalla muokataan establishmentille myönteisiksi. Nämä muutokset USA:ssa ovat heijastuneet muualle länsimaailmaan ja nyt tuo sananvapauden ja ”demokratian” mallimaa on lopullisesti ajautumassa korporaatiovetoiseen totalitarismiin. Siinä kansalaisilla ei ole sananvapautta, koska Big Tech- korporaatiorypäs sen heiltä kieltää. Ei myöskään ole oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen, ei yrittämiseen eikä oikeusturvaan eikä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, koska Big Pharma sen heiltä kieltää. Lainsäätäjä ja viranomaiset viimeistelevät kiellot ja rankaisevat niitä, joita isot korporaatiot eivät saa kuriin. Julkinen taho sekä nimellisesti yksityiset jättiyritykset muodostavat korporaatiofasistisen valtablokin, jota vastaan yksittäiset kansalaiset ovat voimattomia. Entisajan anti-trust-lakeja ei enää aiotakaan soveltaa. Kansalaismielipiteitä kuuntelevan ja toteuttavan julkisen vallan aikakausi on lopullisesti päättynyt. USA:ssa myös itsemääräämisoikeuden rippeitä symbolisoiva aseenkantooikeus poistetaan ja kampanjan viimeistelee jonkun turvallisuusalan yhtymän palkkasotilasryhmä, jota USA:n perinteinen sotilasvala ei sido.

  3. Tuohon viimeiseen lauseeseen liittyy minusta vastaus: ehkä emme koskaan. Helppo aivoton elämäntyyli vie kohti perikatoa ja rappiota, se edistää pääosin kaikkien niiden ominaisuuksien rappeutumista joita tuo muutos vaatisi.
    Ehkä me emme ole geneettisesti niin vahvaa laatua että pystyisimme puolustautumaan ja siksi olemme menossa Ruotsin viitoittamaa tietä, siitäkin huolimatta että meillä on ollut se etulyönti asema että olemme saaneet nähdä mitä siellä on tapahtunut ja miksi … mutta sekään ei ole auttanut. Mitään toimeksi saavaa ’ryhtiliikettä’ ei ole syntynyt.
    Kun lukee Richard Lynnin kirjoituksia ja kirjoja niin ymmärtää asian.
    https://www.unz.com/article/richard-lynns-memoirs-of-a-dissident-psychologist-life-story-of-a-genuine-scientist/

    • Tuo oli vastaus Peter Kreislerin kommentin viimeiseen lauseeseen
      ’Kun suuri enemmistö on vaihtanut mielipiteen vapauden turvallisuudentunteeseen ja helppoon ”aivottomaan” elämänttyyliin, herää kysymys, milloin me suomalaiset saamme demokratian omaan yhteiskuntaamme.’

      • Turvallisuudentunne, helppo ja ”aivoton” elämäntyyli tuhoaa ne yksilön ominaisuudet, joita yhteiskunnan rakenteiden muuttamisessa tarvittaisiin. On luotu valtaeliitille vaaraton ”työmuurahainen”, joka toistaa opetettuja korulauseita ja mantroja, ehkäpä talouden todellisuus ja valtaeliitin keskinäiset riidat katkaisevat tämän kehityksen. Onhan tästä historiassa esimerkkejä, lähihistoriasta vaikka Romanian vallanvaihto.

  4. Muuallakin kahdenväristä terroria…
    Todellinen tilanne nyt: Presidentti Donald Trump tiukassa johdossa 232 – 227
    Tästä presidentinvaalista on kehkeytymässä todellinen historiallinen jännitysnäytelmä, jollaista ei ole koskaan ennen nähty
    https://beta.oikeamedia.com/o1-146616

    Se että kaksi niin eri tavalla ajattelevaa puoluetta taistelevat voitosta näin tasaväkisesti on huolestuttavaa: B:n globalistien totalitaarista kommunismia ajava vastaan maan itsenäisyyttä puolustava T. Kansa on – toisin kuin idässä – pahasti jakautunut.
    Todistaako se että USA on jo nwo-mafian kommunistien vallan partaalla ja onko vain ajan kysymys koska nwo-mafia täysin voittaa?
    Miksi näin? Syynä varmaan nwo-mafian määrätietoinen ja pitkäaikainen aktiivinen toiminta jota vastaan ei ole noussut riittävän vahvaa vastarintaa. Se on median ja rahan hallinnalla voinut kaapata itselleen vallan. Sitä on myös republikaanien tukema kapitalismi, korporaatio- ja oligarkkimafia jouduttanut joten se voi katsoa tässä peiliin.
    Mikäli tilanne halutaan todella muuttaa niin ainakin näiden kahden asian olisi muututtava. Myös meillä. Tarvitaan mediaa joka kertoo totuuden ja rahan hallinta on saatava pois yksityiseltä pankkiiri-mafialta joka nyt manipuloi rahallaan kaikkea.
    Nämä muutokset tuskin onnistuvat Euroopassakaan ellei mafian luoma ja rahan voimalla koossa ja velkakoukussa pitämä EU hajoa ja sen jälkeen kansallisvaltiot itse toteuta ko. muutokset. Kuten artikkelissa todetaan ”Suomen piti kieltää fasistiset järjestöt, suitsia pahimpia militaristisia kiihkoilijoita – ja sallia rauhantahtoisille kansalaisille täydet vaikuttamisen oikeudet” niin nyt pitäisi sama tapahtua globaali tasolla.

    • Kuvaa USA:n poliittisesta tilanteesta antaa viimeaikainen mielipidetiedustelu, jossa neljännes sekä Republikaanien, että Demokraattien kannattajista katsoi asianmukaiseksi kuvata vastapuolta sanalla pahuus (evil). Moiselta pohjalta lienee luontevaa ”yhdistää kansaa” ja luoda konsensusta. Kenet tuomioistuimet sitten presidentiksi valitsevatkin, edessä on sangen jakautuneen valtion johtaminen.
      Ennustaisinpa jopa internet sensuurin tiukentumista… EU vastaisuushan on jo nyt some-alustojen hampaissa. Kenties näemme myös ”epä-Amerikkalaisuuden” luokittelun parhaassa McCarthy’n hengessä.

    • En aio pidättää hengitystäni, kun odottelen Suomessakin korporaatiofasististen klikkien kieltämistä. Se, että kiellettäisiin julkisen vallan ja suurpääoman hallitsemien korporaatioiden yhteistyö, merkitsisi lobbauksen ja pyöröovi-ilmiöiden – sekä julkisten että peiteltyjen sellaisen – loppua. Näitä joskus muodon vuoksi paheksutaan, mutta käytännössä koko ajan kiihdytetään korporaatioiden ylivallan kasvua kansalaisiin nähden. Isojen yritysten direktio-oikeus aiotaan ulottaa nyt kaikkialle yhteiskuntaan. Hurjin ilmentymä tästä on Big Pharman ajama pakkolääkintä tuotteilla, joita kansalainen ei voi valita ja jotka maksatetaan kansalaisilla väkisin verojen muodossa ja jotka kaiken huipuksi uhataan tunkea kansalaisten ihon alle yhteiskunnan väkivaltamonopolin avulla. Olemme saavuttamassa fasismin tai totalitarismin asteen, josta Natsi-Saksa saattoi vain haaveilla pois lukien keskitysleirien asukit tai sotavangit.

  5. Ja taas tämä(kin) artikkelin kirjoittaja jättää täysin huomiotta epsanjanraudin tuhot. On syystä arvioitu, että se niitti vuosina 18 – 20 ainakin sen verran suomalaisia kuin tuo aseellinen kapina yhteensä.

    • Kun nyt ’tautiin’ menit niin jatketaan
      ”Muuallakin kahdenväristä terroria…” — Korona nwo-mafian työrukkasena. Tällaista löytyi:
      STOP..-STOP—STOP!!!!!!
      Terveydenhuollon ammattilaisten kansainvälinen hälytysviesti maailman hallituksille ja kansalaisille
      SEIS TÄLLE: kauhu, hulluus, manipulointi, diktatuuri, valheet ja 2000-luvun suurin terveyshuijaus
      Me, terveydenhuollon ammattilaiset, useissa maailman maissa sanomme: PYSÄYTÄ kaikki hullut ja suhteettomat toimenpiteet, jotka on toteutettu alusta lähtien SARS-CoV-2: n torjumiseksi (lukitus, talouden ja koulutuksen estäminen, sosiaalinen etäisyys, kaikille maskien käyttäminen jne.), … koska ne ovat täysin perusteettomia , EIVÄT perustu tieteelliseen näyttöön ja rikkovat näyttöön perustuvan lääketieteen perusperiaatteita.
      Tuemme kuitenkin tietysti kohtuullisia toimenpiteitä, kuten suosituksia käsien pesemisestä, aivastamisesta tai yskimisestä kyynärpäässä, kertakäyttöisen kudoksen käytöstä jne.
      International Alert Message of Health Professionals To Governments and Citizens of the World
      STOP to: terror, madness, manipulation, dictatorship, lies and the biggest health scam of the 21th century
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=216445
      … Pakolliseksihan tätä koronapiikkiä aiotaan ja ilman selkeitä perusteita: Kyse on ’nwo-mafian piikistä’ joka palvelee muuta kuin terveyttä ja pelkään pahoin että ilmeisesti piikki meille ’aivottomaan’ elämäntyyliin jo tottuneille sopii.
      https://drive.google.com/file/d/1dZHqwBLt81BuVVT84rm2Ni0jTgnchx87/view

  6. Jotkut näkevät tapahtumia puoleettomasti ja osaavat ajatella. Suurimmalta osalta taito puuttuu, ovat sitoutuneet virheelliseen tietoon.
    Paasirovan kirjoitus on hyvä. Kekkosen piti kovaa kuria poliitikoille ja salli silti hyvinkin poikkeavat mielipiteet. Tämä johti hyvään, kun ei syntynyt nykyisenlaista jakoa globalistit ja nationalistit. Molempien sananvapaus on varmistettava. Vahinko ettei presidentti ja pääministeri omaa Kekkosen taitoja. Nationalismista ja globalismista olisi valittava parhaat ominaisuudet.

      • Musta Paavi Voisitko ihan selkokielellä ilmoittaa, mikä se Kekkosen tekemä maanpetos oli?

        Meillä on nyt kokemusta Sauli Niinistön junailuista mm. Naton isäntämaasopimuksen osalta, jossa syrjäytettiin eduskunnan päätöksenteko, ja jota on syytä epäillä maanpetolliseksi toiminnaksi.

        Eli löytyykö Kekkosen toimista vastaavaa?

        • Jos valtion päämies neuvottelee salaa vieraan valtion tiedustelupalvelun edustajan kanssa, ja sopii tämän kanssa Suomen tärkeistä sisäpoliittisista ratkaisuista, ohi laillisen vallan(eduskunta ja hallitus), eikö silloin ole kyseessä 100% maanpetos??

          • Musta Paavi Tuo esittämäsi on yleisellä tasolla tapahtuvaa spekulointia.

            Milloin Kekkonen on neuvotellut ”vieraan valtion tiedustelupalvelun edustajan kanssa”, kenen eli minkänimisen henkilön kanssa, mikä on ollut hänen diplomaattinen statuksensa ja mistä asioista on neuvotelut, ja onko näiden neuvottelyiden tuloksena tehty päätöksiä ja mitä päätöksiä? Eli ovatko ko päätökset vaarantaneet Suomen kansallisen turvallisuuden, itsenäisyyden ja suvereenisuuden.

            Ymmärtänet, että maanpetos tullakseen todistetuksi ja rangaistuksi edellyttää kyseisen lain tunnusmerkistön ja laissa määritellyn mukaisten edellytysten täyttymistä?

            Esimerkiksi voidaan kyllä spekuloida, että Sauli Niinsitö on mahdollisesti keskustellut etukäteen USA:n tiedustelupalvelun statuksen omaavan henkilön kanssa Suomen liittymisestä Naton Irak-operaatioon, jonka eduskunta sitten hyväkyikin. Täyttyykö maanpetoksen tunnusmerkistö tässä?

            Selvää sen sijaan on, että jos valtion päämies ohittaan eduskunnan asiassa, jossa päätösvalta kuuluu eduskunnalle, tapahtuu selvästi rikos. Tämän selvittämisestä valtiorikostutkinnalla on Sauli Niinistön osalta kyse, ei mistään spekulaatiosta.

            Kykeneekö ”oikeusvaltio Suomi” tähän, jää nahtavaksi?

          • Kekkonen neuvotteli Suomen sisäpolitiikasta KGB:n edustajien kanssa, ja teki päätöksiä tähän liittyen, jotka olivat ryssän tahdon mukaisia!

      • Säälittävää suunpieksentää, ilmeinen tarve päästä pätemään!
        Ei näillä huuteluilla KEKOSEN ANSIOITA mitätöidä, ei siihen ole kyenneet nekään jotka ovat tonkineet arkistot ja kirjoiteleet kirjoja jääden YLEn toimittajan Jessika Aron tasoisiksi ”huvituksiksi”.

        • Niin, Kekkosen veljeily KGB:n kanssa on ikävä fakta, josta on pätevät todisteet. Mielipiteesi asiasta ei muuta sitä miksikään!

          • Säälittävää… niin kuin jo kirjoitin.
            Ilmeisesti osaat lukea kun kertailet noita ”trollaus-juttu” lähteiden sepityksiä.
            ps. itsenäisestikin on mahdollista havainnoida ja ajatella ja jos ei ole kokemusta voi ihan oikeesti luke muuta kuin mitä aatepiiri tarjotaan.

          • Sinusta totuus on sitten säälittävää, kertoo paljon sinusta!

            Presidentti Urho Kekkosen päiväkirjojen merkintä 17.12.1979, jossa presidentti tapasi KGB-upseeri Viktor Vladimirovin:
            ”Vladimirov luonani – Sovittiin ­neljästä asiasta: 1) J. Virolaisen vaihtaminen kepun puheenjohtajan paikalta, 2) J. V:n paikalle (Paavo) Väyrynen puheenjohtajaksi – ”.

            Siis perkele Suomen tasavallan presidentin päiväkirjasta löytyy merkintä, jossa tämä kirjoittaa sopineensa Neuvostoliiton KGB-edustajan kanssa siitä, että keskustapuolueen puheenjohtaja vaihdettaisiin. Kekkosen päiväkirjoista löytyy myös runsaasti merkintöjä tapaamisista KGB-edustajien kanssa, mutta sopiminen kansanvaltaisen puolueen puheenjohtajan vaihtamisesta on aivan omaa luokkaansa!

            Tämä kertoo ennen muuta karua kieltä Kekkosen todellisuudentajun vääristymisestä hänen presidenttikautensa lopussa.

            On olemassa myös todisteita(Moskovan arkistot), että Kekkonen sai vaalirahoitusta Neuvostoliitosta vuosien 52, ja -64 vaaleissa!
            Kysymys on miljoonista markoista!

            1980-luvulla KGB:ssa vaikuttaneen, myös Venäjän apulaisulkoministerinä toimineen Anatoli Smirnovin kertoman/kirjoittaman mukaan kolmelle KGB:n työtekijälle esitettiin Kekkosen kanssa ”touhuamisesta” korkeita valtiollisia palkintoja.

          • Tottahan Musta Paavi kirjoittaa. Siitä huolimatta, Kekkonen toimi Suomen kansan parhaaksi niin taitavasti kuin puun ja kuoren välissä oli ylipäätään mahdollista. Suomen talous lähti nousuun Kekkosen ansiosta, ja sen alasajo käynnistyi Koiviston aikakaudella. CIA, KGB, SUPO… ko. mafiat ovat toimineet ja toimivat edelleenkin (vaikka nimi olisikin vaihtunut) valtioiden sisällä täysin valtuuksin, ja kaikilla niistä yksi ja sama – GLOBAALI – rahaa hallitseva isäntä. Turha siis kuvitella, että CIAlla, KGBllä tai suojelupoliiseilla olisi todellista valtaa tai että ne toimisivat itsenäisesti. Suomi ei ollut alistettu Ruotsin tai Neuvostoliiton vallan alle, koska kyseiset valtiot, kuten myös Yhdysvallat, ovat yhtä lailla orjavaltioita. KGB:n kautta valtaan noussut Putin sai sen karvaasti kokea.

            Totuus on se, että poliittisia naruja on vetänyt verhon takana samat rikollis-suvut, jotka hallitsevat ihmiskuntaa parhaillaankin. Nurkanvaltaaja – se, jonka kuolinhaava on parantunut – on onnistuneet ottamaan kaikki valtiot haltuunsa yksi kerrallaan!

  7. On montaa Suomea. Vähemmistöjen kuplia ja pullasorsalammikoita, matujen askartelukeskuksia, suvakkien omalääviä, ”eliitin” kermaperseasuinalueita ja tavallisten kansalaisten monia mestoja.

    Sotaa käydään joka alustalla. Vallan helppoheikit ja -helunat koettaa disinformaation ja indoktrinoinnin panostuksin pitää enemmistö epötietoisuudessa ja leipöjonoihin asti. Siksi haluavat pitää Suomen yhden (virallisen) totuuden maana.

    Some, jota vielä ei täysin onneksi kyetty kahlitsemaan, tarjoaa ainoan muutoksen vaikutuskanavan. Niin kauan kuin väkivaltakoneisto (kytät, nettikytät, muu) pysyy ”ruokkijalleen” kilttinä, kansallisten vallankeikaus ei hevin toteudu. Voi Suomi parkaa, valtavasti mahdollisuuksia mutta kourallisen kusipään takia yhteinen hyvä jää yhä etiäisemmäksi harhaksi.

  8. Artikkeli on tyypillistä kommareiden katkeraa paskanjauhantaa!

    Olisit voinut kertoa, kuka sodan aloitti ja kenen syystä Suomessa oli tuolloin pulaa ruuasta ja elintarvikkeista!?

    Niin, punaiset saavat syyttää siitä itseään!

    • Mitalilla sanotaan olevan kaksi puolta. Käsillä olevassa artikkelissa on esitelty käytännössä vain mitalin toinen puoli eli valkoinen terrori. Punaisten häviöstä johtuen mitalin toisesta puolesta eli punaisesta terrorista siinä tapauksessa, että he olisivat voittaneet voi esittää vain arvailuja, mutta itse en yhtään epäile etteikö se olisi ollut uhrien lukumäärän perusteella moninkertainen valkoiseen terroriin verrattuna – olihan heillä jo mallinaan bolsevikkien aloittamat massamurhat Venäjällä.
      Artikkelin yksipuolisuus vain korostaa tämän sivuston punaisuutta.

      • Totuudenetsijän totuudenetsintä näyttää jäävän pelkän spekulaation asteelle.

        Eli jos punaiset olisivat voittaneet, terrori valkoisia kohtaan olisi ”moninkertainen”.

        Voittaneet valkoiset syyllistyivät selviin sotarikoksiin sodankäynnin jo loputtua. Sitä ei voi millään spekuloinnilla muuksi muuttaa.

        Sekä punaista että valkoista terroria on tutkittu kohtalaisen paljon, joskin kokonaiskuvan saamiseksi tarvittaneen vielä jatkotutkintaakin.

        Sen sijaan kommentin kaltainen spekulointi johtaa mielettömyyksiin; esim. jos eurooppalaiset uudisasukkaat olisivat hävinneet Amerikan mantereen alkuasukkaille, nämä olisivat voineet tulla Eurooppaan ja tappaa valkoisen rodun sukupuuttoon. Kuulostaako uskottavalta?

        • Mitäs olivatkaan bolsevikkien voittoa seuranneet em. miljoonien ihmisten massamurhat Venäjällä – ei mitään spekulaatiota vaan historiallinen fakta, on turha yrittää väittää mustaa valkoiseksi!
          Vai että olisivat suomalaiset kommunistit olleet inhimillisempiä voittamiaan vastustajia ja vastustajiksi epäilemiään kohtaan – antoihan jo kapinanaikainen punainnen terrori siitä pikkuruista esimakua.

          Minunkin isäni oli jatkosodan jälkeen kommunistien laatimalla tappolistalla ilmeisesti, koska hän oli ollut aktiivinen suojeluskuntalainen; punakapinan aikana hän oli vasta alakoululainen lapsi eikä ollut osallistunut mihinkään terroriin. Ilman suojeluskuntien suorittamaa panosta jo ennen sotaa olisi Talvisota todennäköisesti kestänyt vain muutaman viikon niin, että Stalinin 60-vuotissyntymäpäivänä Leningradin sotilaspiiri voisi voinut ojentaa hänelle hienon syntymäpäivälahjan, Suomen; sitten vasta varsinaiset teurastajaiset ja Siperiaan kyyditykset olisivat alkaneet mm. Virossa käytetyn mallin mukaisesti.
          Aina vain punaisemmalta näyttää tämä ”poliittisesti riippumaton” sivusto.

          • Ei ihme, että Sampo Ahto ja Jukka Hankamäki ilmeisesti sanoivat ’kiitos ei’ tälle sivustolle!

          • Totuudenetsijän totuus taitaa olla oma kuplansa, jota luonnehtii katkera russofobia ja ripaus äärioikeistolaisuutta. Tällaisellakaan profiililla ei tule meillä sensuroiduksi niin kauan kuin kommentointi pysyy asiallisuuden rajoissa.

            Me keskustelemme tässä Suomen sisällissodasta ja siihen osallistuneista suomalaisista; Venäjän bolshevikkien myöhemmästä käytöksestä ei voi mitenkään luotettavasti vetää johtopäätöksiä suomalaisten mahdollisiin käyttäytymismalleihin. Omassa sairaassa kuplassaan sitä voi toki harrastaa.

            Pienenä oikaisuna: Vastavalkea on ”puoluepoliittisesti sitoutumaton.”, ei ”poliittisesti riippumaton”. Otamme tarvittaessa reippaastikin poliittista kantaa, ja arvioimme ja arvostelemme kaikkia puolueita niiden tekojen pohjalta.

            Oikaisen toistakin harhaista käsitystä; olemme Sampo Ahton kanssa sairastelleet vähän vuorotahtiin. Meillä on jatkuva hyvä keskusteluyhteys, ja luvassa on uusia Sampon raudanlujia kirjoituksia.

            Mitä Jukka Hankamäkeen tulee, pidän häntä hiukan liian oikeistopopulistisena meille. Sovinistista sontaa emme julkaise. Pidäkkeenä meillä ei ole valtionapujen menettämisen pelko; emme saa lanttiakaan miltään valtiolta (eikä FSB:lta eikä CIA:ltakaan). Kyse on journalistisesta linjasta; emme julkaise pilalehteä.

      • Minun mielestäni Vastavalkea saa olla reilusti punainen, koska uusvasemmisto on täysin hylännyt perinteisen työväenaatteen. Viralliset vasemmistopuolueet ja niiden äänenkannattajaljulkaisut ovat toivottoman globalistisia, toisin sanoen ajavat ’globohomo’-arvoja ja ovat alistuneet maailmanlaajuista uuskommunismia ajavien vasemmisto-miljardöörioligarkkien aisankannattajiksi. Kansalaisten itsemääräämisoikeutta puolustavalle vasemmistolaisuudelle on syntynyt nyt huutava tarve. Punavihreä ja salakavalasti kommunistinen uusvasemmisto haluaa ajaa meidät teknokraattien, suuryritysten ja politbyroo-keskushallinnon sätkynukeiksi kieltämällä meiltä sekä itsemääräämisoikeuden että luonnonmukaiset elämäntavat ja arvot.

    • No ei todellakaan perkele. Mikään ei oikeuttanut sotatoimiin osallistumattomien lasten, äitien ja naisten tappamista/tapattamista, mitä valkosaatanat suoritti kernaasti hymyssäsuin.

      Kuka alotti ja mitä? Se tiedetään että molemmat puolet alotti. Mutta vasemmisto vaalivoitosta huolimati syrjäytettiin hallituksesta, joten valkoskeidat sen enempi provosoi alkuun.

      Ja Marski oli (silloin) kovakin lahtari, kunniattomien paskiaisten ”johtaja” sakupellejen tuella.

      Koskaan ei kai käsitellä rehellisen julkisesti Suomen historian raukkamaisinta jaksoa. Murhaajien kermapersejälkeläiset ei halu sukujensa vaakunoihin tahroja esiin, vois mennä rapusnapsit väärään kurkkuun.

      • Lopeta paskapuheet!

        Punikit aloittivat poliittiset murhat ja kapinan, joka johti sisällissotaan. Tähän heitä rohkaisivat Venäjän bolsut, jotka lupasivat ase ym. tukea mikäli kommunistinen vallankumous toteutettaisiin myös Suomessa!

        Suomen sosialisteille ei kelvannut poliittinen vaikuttaminen, joka oli jo ennen sodan syttymistä ottanut merkittäviä askelia eteenpäin. He valitsivat murhaamisen ja tappamisen ja lopputuloksen tiedämme kaikki…

        • Hyväksytkö antautuneiden sotilaiden lasten ja äitien ja naisten murhaamisen ???

          Valkoperkeleet sitten suoritti etnistä puhdistusta mm. lounaisSuomessa. Monesti murhaamiseen riitti suomenkielisyys uhrin sukupuolesta ja iästä riippumatta. Voi vittu saatana.

          Voit toitottaa sfp:n ja sekoomuksen ”historiankirjoitusta” mutta älä tee sitä täällä. Skrivataan vaikka Tonavan virtauksista tai eteläUralin traktorikombinaateista.

      • Kuten, jo aiemmin totesin: Punatulkut, mutta löytyykö heidänkin takaansa joku suurempi taho, en tiedä! Ehkäpä sinä voisit valaista hieman asiaa….

        • Suomen ns. sisällissodan takana oli sama taho, joka levitti ihmiskuntaan, ja myös Suomeen, ns. Espanjantaudin. Se taho ei todellakaan ole Yhdysvallat, vaan se ”raateleva susi, joka Yhdysvaltojen toimintaa verhon takana pyörittää. Täsmälleen sama taho, joka junaili molemmat maailmansodat eri valtioiden sisälle ujuttamiensa agenttien kautta, ja sama taho, joka suorittaa parhaillaan tätä maailmanlaajuista massamurhaa tällä käynnissä olevalla Plandemic CoronaHoaxilla. Lukekaa allaoleva linkki espanjantaudista ja kysykää itseltänne: mitä helvettiä… taasko? miksi maskit? onko historia toistamassa itseään?

          https://www.lewrockwell.com/2018/11/no_author/did-a-military-experimental-vaccine-in-1918-kill-50-100-million-people-blamed-as-spanish-flu/

          Historian kirjat ja kaikki mitä meille näistä ympäri maailmaa riehuneista sodista opetettu – perustuvat valheisiin!

  9. Punnikit aloittivat sisällissodan Suomen laillista hallitusta ja juurub itsenäisyysjulistuksen antanutta maata vastaan. SDP vaati valtaa itselleen luovutettavaksi, koska se oli ”suurin” puolue ja oikeutti diktatooriset oikeudet valtaan. Nk. porvarilliset puolueet tarjosivat neuvotteluja konsennuksen ja sovinnon nimissä sisällissodan aattopäiviin asti. Jopa niin, että Mannerheim ja muu valkoisten sotilasjohto voli tulla hulluksi porvarien päättämyyden ja suoranaisen vässykkämäisyyden takia kun punaiset ”hääräsivät” täyttä päätä Helsingissä ja muilla vahvoilla kannatusalueilla.

    Helsingissä valkoisten henki oli löyhässä ja teollisuus-pösöt tapettiin kuten kävi Mommilassa, jossa tuolloin läsnä oli myös Suomen tuleva pääministeri ja presidentti Risto Ryti vaimoineen. Jopa Jääkärinmarssin säveltänyt Jean Sibelius oli tappolistalla, Punaiset tulivatkin hänen ovelleen, mutta joukko ei yhtä lukuunottramatta tuntenut Suomen kuuluisinta säveltäjää. Se yksi, joka tunsi, palasi heti takaisin ja sanoi Sibeliukselle, että olisi hänen turvallisuutensa kannalta parempi, jos hän lähtisi väljemmille ve4sille oman henkensä vuoksi.

    Punaiset hävisivät ja saivat kärsiä häviönsä ja kapinansa laillistsa rauhaa tarjoavaa Suomen hallitusta vastaan. Jos punaiset olisikvat voittaneet olisivat he ”hellä mielisyydessään” teurastaneet ja murhanneet kaikki valmkoiset porvafrit ja kansan verta juovat kapitalistit!

    Hyvin aktiivisesti ja tahallisen syyttävästi unohdetaan, että WWI oli juuri loppunut, joka riehui Euroopassa 4-vuotta ja Suomi Oli siinä ”osallisena” Venäjän Suurruhtinaskuntana. Tämä helvetillinen ”nykyaikainen” sota merkitsi sitä, että ravitsemustilanne koko Euroopassa oli enemmän kuin huono. Jopa voittjavalloissa ei leipäviljalla mällätty saatika Saksassa. Venäjän sisäinen tilanne oli sekasortpoinen bolsevikkien tekemän ”paremman väkivallan” takia. Suomessakin nähtiin nälkää kaupungeissa ja maaseudullakin elettiin tarkan ruokatalouden edellyttämällä tavalla, koska siemenperunoidenkin ja karjan syöminen olisi ollutb ”kevytkenkäistä” nhulluutta, jota haluttiiin välttää viimeiseen asti.
    Sota oli sisällissota, joka on aina sodista kaikkein raain ja julmin sodista. Suomessa ei ollut tulloin tietenkään vielä vakinaista armeijaa, joten sotimresta vastasivat päällystöä lukuunottamatta (valkoiset) siviilimiehet ja tuolloin ei sotalakeja kunnioitettu, jos niitä vielä edes olikaan. Punaiset teloittivat summistaisesti pappeja, valkoisiksi tietämiä porvareita, jotka eivät osallistuneet sotaan, mutta olivat ”vääräuskoisia”. He olivatb tavallisia suomalaisia miehiä, joilla saattoi esim. mylly tai kauppa, joka riitti tekemään heistä maailman pahimmin riistäviä ”kapitalisteja”! Viipurissa punaiset teloittivat julmasti kaikki valkoiset vankinsa sikin sokin kasalle ennen kuin pakenivat Neuvostoliittoon ”rakentamaan kommunististsa” Suomea, jokab realisoitukin ”Terijoen halliutuksena” Talvisodassa v. 1939.

    Kun valkoiset näkivät murhatut aseveljensä sen seuraukset olivat luonnolliset eli kosto eli ja sen lakeja noudattaen rangaistuksen tulee aina olla tähtitiieteellisiä määriä kovempi kuin surmattujen valkoisten ruumiskasa. Sota ei sivistä ketään eikä se ollut mieluista suurelle osalle siviilimiehiä, jotka joutuivat pakon sanelemana sodan töihin ilman mitään kokemustta kuin kotoinen metsästys lisä ruuan hankkimiseksi.

  10. Yhden totuuren pohjalta kirjoitetu historia ei koskaan eheytä kansaa.
    Vaikka Itsenäisyyttämme on kestänyt yli 100vuotta, se vääryys ja alistetun osapuolen kokema nöyryytys ja kärsimykset elää meissä solutasolla sukupolvesta toiseen niin kauan kunnes avoimesti myönnetään myös vastapuolen tekemät hirveydet.
    Suurin vääryys kohdistui juuri niihin jotka eivät osallistuneet aktiivisesti politiikkaan saati siten taisteluihin, mutta olivat esim. maaseudulla niitä pieneläjiä joiden elämä oli riippuvainen manttaalinomistajista, juuri heitä ahdisteltiin rintamalle v.1918 oletikkin valkoisten painostuksesta. Tilanne on ollut juuri se, että jos et ole joukoissamme, niin olet vihollinen.
    Edellinen sukupolvi muisteli naapurimme kohtaloa joka ei ottanut asetta käteensä ja valkoisten vaatiessa rintamalle kätkeytyi lammasketan alle tekemäänsä piilopaikkaan oleillen siellä päivät ja yö aikana jaloitellen, mutta kun tuli tietoa että kansainvälisesti on kielletty ihmisten vainoaminen, niin hän oli luottanut siihen jättäen piiloittelun ja joutui vangituksi.
    Hän oli 59v. mies ja tiedoistaan voi lukea, että on ollut Riihimäen vankileirillä v.1918, kuollin syyksi on merkitty: Epävarma sotasurmatapaus.
    Laitan viellä toisen tapauksen joka ei myöskään johtunut aktivismista sotimiseen. Hän oli 35v. kauppias joka yöllä väkivalloin oli haetu kotoaan toukokuulla v.1918, ja hänen tiedoistaan löytyy, että kuollintapa on murhattu: Epävarma sotasurmatapaus.
    Näitä unohdettaviksi toivottuja ”mitään sanomattomia tapauksia” on riittävästi ja jos sellaiset teot ovat kunniaa tuottavia sekä isänmaallisuutta lisääviä tekijöitä historiaa kirjoitteleville päällepäsmäreille, niin he aliarvioivat kansan ymmärrystä mitätöiden samalla mitalla omaansa.

  11. Meitä on siunattu viisailla kirjailijoilla. Jos kuunneltaisiin heidän ajatuksiaan – eikä kulloisenkin muodin väristen agitaattorien – saattaisimme, kenties, joku päivä, kehittyä Pavlovin koirien yläpuolelle. Niinkuvaikka, vihdoin lopettaa sen kellon helistelyn tahdissa kuolaamisen. Kelloja kun on jo niin paljon, että muuhun ei aikaa oikein jääkään. Voitaisiin sitten ehkä harkita myös kuonokopasta vieroittautumista.

    Linna pani Tuntemattomassa alik.Hietasen kohtaamaan Petroskoin tulipunaisen Veeruskan. Ensin osoitellaan kevirillä. Sitten kiihotutaan kuka-aloitti-ja-kenen-vika -kysymyksistä. Hietanen paketoi keskustelun sanoilla ”Sodassa tehdään paljon paljo pahaa molemmi puoli.” Lopuksi henkilöhahmot keskittyvät tärkeämpiin asioihin.

    Ei kai viisauteen ole mitään lisäämistä? Sama lienee sanottu sen Isomman Kirjan käskyosuudessakin, vähän vähemmin sanoin. Oliko se ny kuudes pykälä. Jonka Linna mainitsee myös. Vertaillessaan säilykepurkin ja päänkuoren avaamisen moraalia.

    UKK. Isä Aurinkoinen ja Ajatusten Ounasjoki. Ansioluettelo: teloitusryhmän johtaJa, etsivä keskuspoliisi, lakimies. Minun kirjanpidossani, mikä tahansa edellämainituista kelpaa elinkautisen erityistarkkailun perusteeksi.

    Mitäs mies teki noinkin lupaavan alun jälkeen? Rakensi teitä, tehtaita ja kouluja. Teitä pitkin koulutetut talonpojat ja -tyttäret vaelsivat kaupunkiin. Aivopesuloiden kautta rahapalkkajärjestelmään. Isännästä rengeiksi. Suvun ja ystävien yhteydestä tuntemattomien keskelle. Jotkut kutsuvat tuota ”kehitykseksi” ja UKK:ta suureksi johtajaksi. Jotkut myös tukkivat hengitystiensä – varjellakseen terveyttään.

    Minä sanoisin… UKK teki sen roolin, mikä hänelle näytelmässä käskettiin. Aivan kuten nykyisetkin marionetit tekevät. Ja fanilauma hurraa ekstaasissa.

    Voihan nasaretilainen puuseppä.

  12. Isä Aurinkoinen tuo minulle enää vain mieleen, miten aikoinaan meillä itäsuomalaisessa kunnassa oman kunnan kirjailijan sanoittamalla ja opiston johtajan säveltämällä kantaatilla Oi aurinko olin koulun kuorossa laulamassa. Ainakin sävellaji oli meistä monesta korkea.

    Vetoaisin tässä vaikka sananvapautta ja dialogia kannatankin vanhan kansan sanontaan: eteenpäin elävän mieli. Puolueetonta tieteellistä tutkimusta kahdenvärisestä terrorista on nykyisessä liikeyritys- Suomessa mahdoton tehdä.

    Sitäpaitsi historia etenee digitaalisen nopeasti ja nyt entisistä punaisiin luokiteltavista puolueista ( vasemmistoliitto, sdp ja osa vihreistä) on tullut yhdessä valkoisiin luettavien puolueiden kanssa kommunisteja, bolsevisteja, marxisteja tai yksinkertaistamalla sanottuna sosialisteja. Suomikin on tulossa totalitäärisen
    sosialistiseksi. Pitää muistaa että SDP:hän on rikkain puolue maailmassa. Erotelkaapa siitä sitten valkoiset ja punaiset.

    Nyt koko puoluejärjestelmämme haluaa vielä liittyä ihan ilman viimeistä taistoa kommunistiseen EU liittovaltioon ja vastustaa kansallisvaltioiden säilyttämistä.
    Onkohan joku suuttunut asiasta niin pahasti että on pannut presidenttimme ja pääministerimmekin nimet listaan, josta löytyvät niin kansallisvaltioiden vastustajien nimiä kuin myös väitettyjen ihmisyyttä vastaan rikkoneiden henkilöiden nimiä eripuolilta maailmaa.

    Lopuksi haluan sanoa, että arvostan todella Tuomo Paasirovan tekstiä, jossa sanallistetaan sodanaikaisen ja – jälkeisen Suomen kansaa jakaneet ja yhä jakavat ”aukijääneet haavat”. Sananvapauteeni vedoten en pidä hedelmällisenä tarkastella edes kahdenväristä terroria pelkästään menneisyyden näkäkulmasta.

  13. Ovatko nimimerkkien takaa huutelevat miettineet kuinka toisesta suupielestä on tulevinaan globalismin kritiikkiä ja monenkarvaista mystiikkaa, kun toisesta suupielestä tulee etenkin Suomen oman ”eliitin” näkemyksiä solkenaan ? Varsinkin Suomen historia on suoraan ”eliitin” tuutista. Eikö oikea osoite näille kirjoituksille olisi hs.fi ja yle.fi Siellä palstanvartija setä Saarikoski nyökyttelisi hyväksyvästi, että hyvin sanottu, juuri näin.

    Tietysti jos toimii ministeriön yläportaalla oman nimen käyttö voi johtaa urapolun katkeamiseen, mutta onko sellaista urapolkua tarpeen rakentaa. Ja kuinka moni nimimerkki toimii siellä ? Saksassa ja Itävallassa lääkärit ja toimittajat saavat potkuja jos epäilevät korona-politiikkaa, mutta silti he ovat päättäneet taistella näkemystensä puolesta.

    ”Miekalla ei oikeutta saa” lauloi Tauno Suuri. Tämä totuus ei vain näytä menevän perille, aina löytyy joku vastapuoli jonka syyksi kaiken voi panna. Peiliin ei ole katsominen.

    • Helppoahan sinulla on, ei kaikilla ole noin aristokraattista sukunimeä!
      Antaisit nyt meidän proletariaatin edustajien hieman ”huudella nimimerkin takaa”..
      :DD!!

  14. Toivotaan kovan nwo-mafian vainon alla toimivalle UMV-lehdelle menestystä taistelussa mafian kaikkialle tunkevaa tyranniaa ja tuhoa vastaan
    Hienoa kun VV ei ole yksin puolustamassa oikeudenmukaista, tervettä ja rauhaa rakastavaa maailmaa
    ”… taistelu globalismin kumoamiseksi – valtamedian uutisagendat haastaen – jatkuu osaltani edelleen riippumattomasti sekä totuuden velvoittamana, erityisesti uudelleen itsenäistettävän Suomen puolesta.”
    https://mvlehti.net/2020/11/16/tanaan-on-umv-lehden-paatoimittajan-synttarit-premium-tarjous-ja-synttarivideo/

  15. Suhteellisesti lahtarien teloitukset ja kuoleman tuottamukset vetää vertoja asukalukuun suhteutettuna Stalinin terrorin uhrilukuun ja on kymmenkertainen Holodomorin suomalaisuhreihin.

  16. Ai kuoliko Holodomorissa paljonkin Suomalaisia?
    Enpä tiennytkään!

    Mitenhän olisi käynyt, jos punatulkut olisivat voittaneet? Veikkaampa, että ainakin 1/3 Suomalaisista olisi löytänyt itsensä Siperiasta ja Suomi olisi liitetty lopulta Neuvostoliittoon!

  17. Anderson, Tampere
    Tälläkin sivustolla riittää suomalaiseen tapaan vääntöä vasemmalle ja oikealle, on asia perusteltu miten hyvin tahansa. Mitä Paasikivi aikanaan totesikaan: ”Suomalaiset ovat poliittisesti katsoen harvinaisen tyhmä ja vähälahjainen kansa” !
    Pieni keskenään eripurainen, kateellinen, toisiaan kyräilevä ja ilmiantava. Rehti, reilu ja avulias vain silloin kun sillä jotain suurempaa voi luullakseen saavuttaa. -Suurina kato- ja nälkävuosina 1867-68 kun ihmisiä lojui nälkään ja sen kautta erilaisiin tauteihin kuolleina teiden ja polkujen varsilla, rahdattiin suomalaista ohraa laivoilla Hollannin olutpanimoille ? Surullisenpateettista kirjoittamista kyllä riittäisi mutta mitä tosiasialliseen historiaamme tulee, olisi siitä syytä kasvattaa viisauttaan ja soveltaa nykyhetkeen -Näinhän maamme presidentti Kekkosen jälkeinen nykyjohto ei tietenkään toimi. -Jos kansamme olisi tavanomaisia marginaaliaineksia lukuunottamatta yksimielistä, ei muukalainen joutoväki tallaisi maaperällämme, meillä olisi oma keskuspankkimme ja Markkamme, kansallistettu pankkilaitos, kaikkia mm:ssa valtion johtosektorien henkilöiden tekemisiä valvova Perustuslakituomioistuin, vapaa mutta vastuullinen media -esim. tietolähteet on paljastettava. Suomen kirkkolaitoksen kunnian ja uskottavuuden palautus -sitä mädättävä Raamatunvastaisesti toimiva aines poistettava, salaseuratoiminta hävitettävä Suomen maaperältä, yrityksien ja yrittäjyyden toimintoja on helpotettava ja suojattava -Muista mitä traagisia tapahtumia alettiin toteuttaa pres. Koiviston kaudella vuoden -90 alusta lukien ? Myös Suomen kansalaisten eri kerrosten asema on sosiaalisesti ja selkokielisesti lailla turvattava ja tätä toteuttavan virkakunnan vastuut on rikosepäilyissä, kuten kansalaistenkin, saatettava henkilökohtaisena ilman heille ilmaista oikeusapua, poliisin tai sanotun tuomioistuimen tutkittavaksi. Yhteiskuntaamme määräyksien, käskyjen, ohjeiden ja uhkien ohella jäykistävä joka paikkaan tunkeutuva sähköinen kyttäysjärjestelmä purettava, tilalle avoimmuutta, kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä. -Näin toimien ei Suomessa tarvitse näyttää hymyileviä kasvoja enää vain mainoksissa !
    -Mitä vielä Suomen ”sisällissotaan”-18 tulee, ei sellaista ole koskaan käyty ? Maassamme ei tuolloin julistettu sotatilaa, se oli KAPINA. Näin Mannerheimin määräämät kenttäoikeudet oli laittomia ja teloitukset murhia. Vaasan hovioikeus tutki asiaa mutta totesi ettei voi mitään kun Ylipäälliköllä on aseet.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here