Rahan määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, keskuspankkien ja valtioiden syytäessä sitä markkinoille. Kysynnän ja tarjonnan lain mukaan rahan määrän kasvun tulisi näkyä inflaationa. Markkinoille lisätty raha on kuitenkin ohjautunut valtaosin arvopapereihin ja estänyt niiden arvoa romahtamasta – nostaen samalla arvopapereiden hintoja.

Inflaation kehittymistä koronakriisin myötä on ehkäissyt merkittävissä määrin myös työttömyyden kasvu – sekä useimmilla toimialoilla vaisu kysyntä, joka osaltaan estää yrityksiä korottamasta hintojaan.

Voimakkaan inflaation voisi laukaista esimerkiksi Covid-rokotteen kehittäminen. Voimakas kysynnän elpyminen mahdollistaisi yritysten hinnankorotukset – sekä palkankorotukset.

RAHAN MÄÄRÄ markkinoilla vähenee kun velkakirjojen määrä laskee. Velkakirjat vähenevät käytännössä seuraavin tavoin: velkaa maksettaessa, kun käy ilmeiseksi että velkakirja on arvoton – tai sen arvo laskee. Näin tapahtuu silloin kun velallinen ei maksa velkaansa, tai maksaa vain osan siitä.

Rahan määrän väheneminen markkinoilla johtaa rahan arvon nousuun, eli deflaatioon. Jos koronarajoitukset jatkuvat – eikä rokote tai laumasuoja ratkaise ongelmaa – niin uhkana on yritysten massakonkurssit ja työttömyyden kasvu. Nämä puolestaan johtavat kiinteistöjen ja asuntojen pakkomyynteihin, seurauksena niiden arvon lasku.

KIINTEISTÖMARKKINOIDEN kriisi johtaa pankkikriisiin, sillä pankkien pääomat katoavat nopeasti, mikäli asuntomarkkinat pettävät. Me suomalaiset saimme tästä oppia 90-luvun lamassa. Nyt on mahdollista, että toistamme saman ilmiön suuremmassa mittakaavassa.

On myös mahdollista että tulemme kokemaan ensin konkurssit, sitten suurtyöttömyyden ja deflaation. Lääkkeeksi näihin voidaan tarjota edelleen paisutettavaa keskuspankkirahoitusta – ja yhteisellä velalla järjestettävää EU:n laajuista rahoitusta. Mutta lopulta holtiton rahan painaminen johtaa väistämättä merkittävään inflaatioon.

OLIPA KORONAKRIISIN syntyhistoria sitten mikä hyvänsä, niin EU-liittovaltiokehityksen ajajat osaavat ottaa siitä kaiken hyödyn irti.

Koska syvenevä liittovaltiokehitys on poliittisesti vaikea päätös, niin tehdäänkö se talouden varjolla? Siten että ensin synnytetään talouskriisi ja ainoaksi lääkkeeksi tarjotaan yhteistä rahoitusta?

Saadaanko näin menetellen myös suomalaisetkin nielemään ajatus yhteisistä veloista? Sitä myötä Suomen itsenäisyys kutistuu entisestään: valvottavia rajoja ei ole, omaa rahaa ei ole, lainsäädäntö sanellaan pitkälti ulkoa – ja nyt velatkin ovat yhteisiä.

 

45 KOMMENTTIA

  1. Jo ennen koronaa rahaa on puskettu markkinoille keskuspankkien toimesta siten, että raha inflatoituu ja sen yksikköarvo laskee pääomamarkkinoilla, mutta austerity-politiikan vuoksi rahan arvo ei laskekaan reaalitaloudessa. Hintapaine pääomamarkkinoilta iskee kuitenkin arvopaperistettuihin omaisuuseriin, kuten kiinteistöihin ja sen vuoksi asumiskulut nousevat, kun asuntojen hinnat ja vuokrat nousevat muun hintainflaation tai palkkakehityksen vastaisesti. Tämä suuntaus on suuresti hyödyttänyt omistavaa luokkaa, koska heidän pääomamarkkinoilla heikentynyt rahayksikkönsä onkin hyvin ostovoimainen palkkatyöllä tuotettujen kulutustavaroiden markkinoilla.

    Palkkatulojen suhteellinen osuus kansantulosta on jyrkästi laskenut sitten 1980-luvun, jolloin austerity-politiikka lanseerattiin. Työväestöä kurjistavaa politiikkaa terästetään artikkelissa mainituilla synnytetyillä kriiseillä, jotka johtavat työllään elävien heikentyvään elintasoon, tulonsiirtojen osuuden vähenemiseen sekä omaisuuserien suhteellisen arvon kasvuun ja kaiken lisäksi poliittisen ja taloudellisen vallan keskittymiseen. Kansainvälinen pankkikartelli ja sen politiikkasuositukset eri maille ovat ilmeisesti kehityksen taustalla. Peli on hyvin raakaa, mutta jostain syystä uusvasemmisto on lähtenyt sitä myötäilemään, koska keskittyvä poliittinen valta on tarjonnut sille ideologisia syöttejä kuten monikulttuurisuus, seksuaalinen tasa-arvoisuus ja muu arvoliberalismi. Vanha työväestöä puolustava vasemmisto on ajettu alas. Osa duunareista on ollut sitten helppo houkutella oikeistopopulististen liikkeiden kannattajiksi, koska nämä pyrkivät ajamaan oman maan työväestöä suojelevaa eli protektionistista politiikkaa. Kansallisvaltiot ovat tavallaan kuin suuria AY-liikkeitä, jotka suojelevat omaa työväestöään. Uusvasemmisto tai vihervasemmisto on halunnut murtaa tuon suojan.

  2. > Koska syvenevä liittovaltiokehitys on poliittisesti vaikea päätös, niin tehdäänkö se talouden varjolla? Siten että ensin synnytetään talouskriisi ja ainoaksi lääkkeeksi tarjotaan yhteistä rahoitusta? >

    Editoitu versio by Tulenkantaja:
    Koska syvenevä liittovaltiokehitys on tosiasia, niin se tehdään talouden varjolla. Ensin synnytetään globaali, ei ainoastaan talouskriisi – vaan suoranainen kaaos – ja lääkkeeksi tarjotaan uutta maailmanjärjestystä.

    Olemme toisin sanoen siirtymässä kansallisvaltioiden järjestelmien romahduksen kautta Globaaliin järjestelmään, jonka peruspilareita tulee olemaan perustulo, asumisoikeus ja yhteinen valuutta. Edessämme on siten tarkoituksella tuotettu maailmanlaajuinen kaaos ja tiedoksi vaan se, että nykyisen järjestelmän alasajo on jo käynnistynyt… eikä ainoastaan taloudessa, vaan kaikilla rintamilla.

  3. Hyvä artikkeli ja hyviä analyysejä.

    ”KIINTEISTÖMARKKINOIDEN kriisi johtaa pankkikriisiin, sillä pankkien pääomat katoavat nopeasti, mikäli asuntomarkkinat pettävät. Me suomalaiset saimme tästä oppia 90-luvun lamassa. Nyt on mahdollista, että toistamme saman ilmiön suuremmassa mittakaavassa.”

    Eiköhän tämä ole sillä tavalla suunniteltu että enää ei tarvitse muuta kuin odottaa Helmikuun alkuun jonka jälkeen lähes kaikki romahtaa kerralla konkurssiin pankkeja myöten. Konkurssiin ajautuvat pankit puolestaan joutuvat irtisanomaan myötämänsä lainat ja tileillä olevat asiakkaiden rahavarat päätyvät pankkien konkurssipesälle ja sitä kautta tie The Great Resetille onkin valmis.

    ( Täällä hölmölässä kyhätty konkurssilain väliaikainen muutos päättyy Tammikuun lopussa)

    • > Konkurssiin ajautuvat pankit puolestaan joutuvat irtisanomaan myötämänsä lainat ja tileillä olevat asiakkaiden rahavarat päätyvät pankkien konkurssipesälle ja sitä kautta tie The Great Resetille onkin valmis. >

      Näinpä, hölmölässä eletään. Eikös olekin ihmeellinen ilmiö, kun virtuaalirahaa ilmasta taikova pankki (eli ehtymätön kaivo) ajautuu konkurssiin rahan puutteesta? Ja vieläkin ihmeellisempi ilmiö on se, että kansa uskoo kiltisti tämänkin kusetuksen!

  4. EU:ssa huijaamisesta on tullut jatkuva normaali | Kolumni

    Oikeusvaltio-EU on kuin keikauskakku, ylösalaisin. Se ei noudata itse sopimuksiaan ja kiristää jäsenmaitakin rikkomaan lakejaan. Voiko rappio tästä syvemmäksi mennä?
    Säännöt kieltävät EU:ta rahoittamasta menojaan velalla (SEUT artikla 125). Ne kieltävät myös jäsenmaiden väliset tulonsiirrot sekä velkavastuut (SEUT artikla 310).
    Mutta kun EU:n ”pienipalkkainen” (rahayksikkönä miljardi) juristiarmeija alkaa tutkia tukipaketin tai oikeusvaltioperiaatteen laillisuutta, on tulos varma: Laillista on ja vieläpä erityisen laillista.

    Joka ei tätä ymmärrä on tyhmä. Sen voi tarkistaa vaikka Kuukkelin haulla: ”Euroopan Neuvoston Oikeuspalvelu on varmistanut Elvytystukipaketin laillisuuden”.
    https://mvlehti.net/2020/11/21/eussa-huijaamisesta-on-tullut-jatkuva-normaali-kolumni/

    • EU on kansallisvaltioiden sulatusuuni. Mikä kiire meillä oli sinne?
      Nyt kun olemme päässeet näkemään miten vaalivilpillä hoidetaan demokratiassa asioita niin tuskin sinne kansan tahdolla mentiin.

    • Sa se 😄 Vanha kunnon Neuvostoliitto ja Vihtahousun Tritten Reich haamukätösillään kättä lyövät. Popparit esiin vielä kun ehtii ennen kuin taivas putoo päälle maan 🍿🎪🇪🇺

  5. Erinomaista Vastavalkea. Vihreät poliitikot olisi pakotettava vaikka lepositeihin turvautumalla seuraamaan järjen ääntä: Totuuden sulka. vieraana Mauri Timonen.

  6. Koronapandemia syntyi kyllä liian sopivasti tähän EUn yhteisvelkaprojektiin nähden että korona olisi luoonon oma villi virus vaan laboratoriossa se on jalostettu. Laboratorion nimikin tiedetään ainakin yksi USAssa mutta niitä kehitettiin myös Euroopassa olevisssa USAn bioaselaboratoriossa.
    EU on osa USAn johtamaan maailman imperiumia joten koronaepidemian takana on suuret USAlaiset pankit jotka haluaa imeä valtioiden varallisuuden itselleen ja EUn johto auttaa niitä siinä ottamalla kaikkien maiden nimissä yhteistä velkaa jota Suomelle tuli rutkasti lisää entisten vastuiden lisäksi. Kun ostetaan siihen vielä hävittäjät ja avustetaan yrityksiä velalla niin velkaa Suomella on maksettavaa olemassa olonsa loppuun.
    Itsenäisenä maana Suomella olisi ohjat omissa käsissä mutta kun ne myytiin EUhuijareille niin kusessa ollaan omien polliittisten huijarien takia.

  7. https://fi.wikipedia.org/wiki/Rothschild#Suomen_lainoitus

    Kommenttia tähän :

    Aito itsenäinen valtio ei ota lainaa hopeamarkkojen liikkeellee laskua varten ulkomaiselta yksityiseltä raha-suvulta ! Ei tarvita lainaa valuutan arvon sitomiseksi yhtään mihinkään. Valtio voi laskea valuuttaa liikkeelle myös tehtyä työtä vastaan.

    Paras esimerkki on luonnollisesti Hitlerin Saksa, joka otti Saksassa käyttöön oman rahan (irtautui kansainvälisistä pankkiireista). Valtion oma pankki painoi rahat, ja niillä maksettiin valtion projektien työt ja palvelut, ja niin raha tuli liikenteeseen. Raha ei siis tullut liikenteeseen velkana pankeista korollista lainaa ottamalla vaan terveesti palkkiona työstä, korottomasti siis. Nopeasti Saksa nousi suureen kukoistukseen ja hyvinvointiin, niin suureen, että liittoutuneet päättivät tuhota sen.

    Kun Rothschildien hopeamarkka julistettiin ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi Suomessa v. 1865 – Suomi sidottiin velkaorjuuteen. Siitä lähtien Suomen kansa on ollut lypsylehmä, jonka kaikki tuotos (työ) on valunut kansainvälisten ”rahoittajien” taskuun.

    Mitään taloudellista vapautta Suomen kansalla ei ole missään vaiheessa ollut. Suomen kansa on ollut aina orjakansa, kaikkia oleellisia asioita myöten.

    ”Jotta koko ajan kasvavat velanhoitokulut saataisiin orjuuttajille maksettua, Suomi keräsi tullituloja ja otti pian käyttöön myös erilaisia tuloveron esiasteita (esim. ”suostuntavero”; pysyvä tulo- ja omaisuusverolaki astui voimaan v. 1921).”

    Koska Suomen valtio kerää tuloveroa kansalaisiltaan – se on merkki siitä, että ei olla taloudellisesti itsenäisiä. Valtionvelat maksetaan kansalaisten verovaroista (siksi tuloverotus). 1800-luvulla itsenäisyyskiihkoiset suomalaiset siis rakensivat itsenäisyyttä sitomalla Suomen kansan velkaorjuuteen ja siten kaikkeen muuhunkin orjuuteen (joka kontrolloi velkaa eli rahaa, kontrolloi kaikkea; välineinä lainahanat, korkohanat, kriisit, lainaehdot, kiristäminen, pakottaminen, uhkailu, lahjonta jne.).

    Itsenäisen valtion perustaja lainaa ulkomailta korkeintaan setelipainokoneen.

    Tämä Suomen itsenäisyys on pelkkä kulissi ja valtiokoneisto on ulkomaisten pankkiirien kontrolliväline.

    Ja isommassa kuvassa pankit ovat poliittisen kontrollin laitoksia. Tämän syöpäjärjestelmän etäpesäkkeitä.

    Meillä ei ole siis oikeaa rahajärjestelmää; se, mikä on, on velkajärjestelmä, ja koska velkajärjestelmä on puhtaasti kontrolli- ja orjuutusväline, meillä on vain kontrolli- ja orjuutusjärjestelmä. ”Rahajärjestelmällä” meitä hallitaan ja pidetään täydellisessä orjuudessa (tuo velkaan perustuva rahajärjestelmä on niin kommunismin kuin kapitalismin ydin).

    Raha- ja pankkijärjestelmämme (euro) on hirvittävä joukkotuhoväline. Sillä meidät sidotaan, pidetään kontrollissa, orjuutetaan ja tuhotaan. Tätä järjestelmää palvelevat Suomen päättäjät ja puolueet (kukaan ei vaadi tuhoisasta rahajärjestelmästä irtisanoutumista ja oman terveen rahajärjestelmän luomista). Olemme absoluuttisesti kv. rahanlainaajien armoilla. Pankit ovat poliittisen kontrollin ja hallinnan toimipisteitä, eräänlaisia ”KGB:n” toimipisteitä ja terroripesäkkeitä. Meidät orjuutetaan ja tuhotaan velalla. Tätä tuhoamisjärjestelmää vastaan nousi Euroopassa ainoastaan kansallissosialistinen Saksa 1930- ja 1940-luvuilla. Siis Hitler. Hän halusi pelastaa Euroopan tuholta, myös Suomen.

    • ”Suomen kansa on ollut lypsylehmä, jonka kaikki tuotos (työ) on valunut kansainvälisten ”rahoittajien” taskuun. … Meidät orjuutetaan ja tuhotaan velalla.”
      Näinhän asia kutakuinkin on. Vaikka kansallissosialismia voi arvostella monesta se oli kuitenkin koko kansan parhaaksi toimivaa sosialismia ja se tuhottiin koska se ei poikinut tarpeeksi raha-mfialle vaan taisteli sitä vastaan. Hitler myös pakotettiin sotiin joita Saksa ei halunnut. Molemmat maailmansodat palvelivat sen tuhoa ja sen raha-mafian etua joka nyt hallitsee EU:ta ja meitä.
      Nyt kun raha-mafia on tuhonnut lopullisesti sen näennäis-demokratian jolla se on huijannut kansaa tähän asti niin sen lopullinen tavoite, totalitaarinen kommunismi, häämöttää jo lähellä toteutumistaan eivätkä edes EU:n itseään demokratioina pitävät kansat tee mitään sen estämiseksi vaan hanakasti USAn tyyliin velkaantuvat koko ajan lisää ja siten edistävät mafian tavoitetta.
      Democrats and Media Abandon Democracy
      PAUL CRAIG ROBERTS • NOVEMBER 23, 2020
      ”Demokraattipuolue, tiedotusvälineet ja myös liittovaltion tuomioistuimet eivät enää kunnioita lakia … sitä ei ole enää olemassa. Sen sijaan laki perustuu valtaan. Kenellä on valta, sillä on laki.
      Maa, jonka demokraatit ja tiedotusvälineet synnyttävät, ei tunne oikeutta”, sanoo PCR.
      https://www.unz.com/proberts/democrats-and-media-abandon-democracy/
      ”Kenellä on valta, sillä on laki” voi myös ilmaista että kenellä on raha sillä on valta ja laki. Raha on tuhonnut lopullisesti demokratian ja se hallitsee meitä.

      • Inhottavan tosi loppukaneetti. Irtautuminen rahan ja korporaatio-omistajuuden vallasta on mahdollista enää vain yksilötasolla ja jos davoslaisten NWO-kommunistien teknologiset visiot toteutuvat, niin uusi järjestelmä tunkee jopa yksittäisten ihmisten ruumiiseen ja liittää hänet osaksi tekoälyjärjestelmää, jolla on kaikki maailman ihmisyksilöt hyppysissään. Geenit muuttuvat ja jopa aivotoimintaan ja ajatuksiin puututaan. Tämä on ennenkuulumatonta ja uudenlaisen ’creepy’-teknologian mahdollistamaa. Kaikki järjestelmät, — yhteiskunnallinen, taloudellinen ja teknologinen —, ovat silloin 100% valjastettu ihmisten orjuuttamiseen ja yksilöllisyyden riistoon. Eräät ovat nähneet nykyisessä maskikampanjassa esikuvan tällaisesta yksilönvapauksien ja itsemääräämisoikeuksien poistamisesta.

        Kollektivismista tai kommunismista tulee lopulta itse itsenä fasistinen irvikuva ja joka on mahdollisimman kaukana Marxin sosialistisesta unelmasta, joka nimellisesti pyrki vapauttamaan ihmiset kapitalistisen talouden kahleista. Kommunismin toteutukset ovat jo tähän asti näyttäneet sen, että aate on kirottu. Kansallissosialismikin on ilmentynyt erittäin autoritäärisessä muodossa, joskin itse uskon sen olevan kommunismia paljon miellyttävämpi ei-demokraattisen sosialismin muoto. Kansallissosialismissa on uskottu yksilön mahdollisuuksiin, mutta sodat ovat pakottaneet sen tiukkaan yhteiskuriin.

        Teknologisen kommunismin ja korporaatiovallan lopullinen voitto häämöttää nyt uhkaavana, kun Biden nousee tiimeineen valtaan. Meno tulee olemaan hurjaa. Sionismin päämääriä palvelevat sodat, taloudellisen itsenäisyyden ja kansalaisoikeuksien riisto: USA:ssa erityisesti 1. ja 2. Amendment poistuvat historiaan, lääketieteellinen orjuutus, teknologinen valvonta ja poliisivaltiokehitys ottavat pitkiä edistysaskeleita. Globalistien tavoitteita palvelleelle uusvasemmistolle tulee aikanaan karu herätys, kun koneisto ei heidän apuaan kaipaa.

        • Ehkäpä minkä-tahansa-ismin hyvyyden mittariksi kelpaisi se, missä ajassa aate pystyy tekemään itsensä ja byrokraattinsa tarpeettomiksi? ”Viisivuotissuunnitelman tavoitteena on lakkauttaa hallinnonalat x, y ja z, sekä leikata 50% sääntökirjojen
          paksuudesta. Aatelkaapa iha itte.”

          Edesmenneen suuren taiteilijan muistoksi,haluaisin nimetä em.aatteen ”Jopeismiksi”. Toimitusministeriö koostuisi sekä jopetus-, että lopetusministereistä. Jopeismi saavuttaa ideologisen singulariteettinsa viimeisen lopetusministerin vapautuessa – oman virkansa lakkauttamisen myötä.

          Kehitys ei kyllä hyvältä vaikuta, näin ääri-jopeistin kannalta. Kassajonon kassi-Alma tuli mätkimään kassillaan. Koska äänet kaiuttimessa olivat hänelle niin sanoneet. Turvaväli nääs.

          Kenties aristo-plutokratiamme on onnistunut kyhäämään jonkinlaisen mielenhallinta-aivoaaltoverkon – a la ennakko-ohjelmointielokuvat ”Kingsman: Secret Service” ja ”Cell”. Pelottavampi vaihtoehto on, jotta ko.tekniikka olisi tarpeetonta. Almojen sisäisen fasistin vapauttamiseen ei paljoa näytä tarvittavan.

        • Tähänkö tullaan tai tähänkö Schwabin johtama Davosin jengi ihmiskunnan lopulta saa viedä? Pelottavaa luettavaa kuinka suuri dystopia oikeutetaan… kunpa olisi suomenkielinen
          The Great Pretext…for Dystopia
          In their World Economic Forum treatise Covid-19: The Great Reset, economists Klaus Schwab and Thierry Malleret bring us the voice of would-be Global Governance.
          DIANA JOHNSTONE • NOVEMBER 24, 2020
          https://www.unz.com/article/the-great-pretext-for-dystopia/

          • Miksi nwo-globalistit avoimesti paljastavat hankkeensa?
            Why are the NWO globalists revealing their plans?
            I’ll bet that most of us on here have been regularly dismissed as conspiracy theorists, … Yet they persist with the exposure. I don’t get it. Do you?
            Lyön vetoa, että suurin osa meistä on leimattu salaliitto-teoreetikoiksi kun varotamme globaalista hallituksesta, uudesta maailmanjärjestyksestä, yhtenäisestä globaalista digitaalisesta valuutasta, teknokraattisesta valvonnasta, istutetuista mikrosiruista, järjestelmällisestä suuresta valkoisten korvaamisesta omassa maassaan, aseistetuista viruksista…
            … Mutta tässä on jotain, jota en voi selvittää. Miksi NWO: n globalistit kertovat häpeällisesti suunnitelmistaan?. … he ovat käytännössä myöntäneet Covid-19: n olevan pikemminkin suunniteltu plandemia kuin pandemia. Klaus Schwab, herra NWO itse, on kirjoittanut ja puhunut laajasti suuresta palautuksesta (Great Reset) ja neljännestä teollisesta vallankumouksesta ja myöntänyt odottavansa että meistä tule kybergoreja – puoliksi ihmisiä, puoliksi koneita. He tarkentavat avoimesti meitä odottavaa dystopiaa. Ja näennäiseksi yllätykseksi, he havaitsevat, että heidän näkemyksensä ei mene kovin hyvin yleisöön. Silti ne pysyvät sanomassaan. En ymmärrä. Etkö?
            http://irishsavant.blogspot.com/2020/11/why-are-nwo-globalists-revealing-their.html

  8. Velka on velvoite tulevaan tekemiseen. Raha on anonyymin velan abstraktio – velallinen, siis se lopullinen työvelvollinen, on tuntematon.

    Korkovelkarahajärjestely on työkalu. Hitlerin työperäinen raha oli työkalu. Työkaluja voi käyttää sekä hyvään että pahaan. Hyvyys tai pahuus on käyttäjän kädessä. Työkalun tekniikka sinällään ei ole kovin olennaista. Sekä työperäisellä, että korkovelkarahalla VOI maksaa koronakaranteenikeskitysleirin vartijalle, salaiselle faktantarkistajapoliisille ja siirtomaan rauhaa turvaavalle valloitusarmeijalle. Voi heillä myös palkata opettajan tai lääkärin.

    Silloin muinoin, kun sodassa vielä vallattiin alueita, valloittajan tärkein vientituote oli raha- ja verojärjestelmä. Ei uskonto, sivistys tai joku-muu-ismi. Roomalaiset sallivat paikalliskyrväkkeiden palvonnan, eivät kilpailevia rahavelvoitejärjestelyjä. Germania jäi Roomalta fyysisesti valloittamatta. Mutta silti Rooma voitti. Germaanien heimojärjestyksessä tekemisvelvoite, velka, kohdistui tuttuun perheeseen ja sukuun. Avoimessa taistelussa heimot olivatkin moraaliltaan murtumattomia. Joten Germaanit palkattiin Rooman armeijaan. Heimosotureista tuli rahan renkejä.

    Eräs velan muoto on vero. Verot olivat toki olemassa ennen hopearahaakin. Maksu vaan tapahtui luonnossa. Suomessa mahdollisuus maksaa veroja muutoin kuin rahana loppui vasta 1930-luvun alussa. Kansan armollisesti sallittiin maksaa alamaisuudestaan työ/sotavelvollisuutena ja/tai viemällä tuotokset suoraan. Salpietariverossa kruunu tarvitsi ruutia. Tekninen toteutus: ”annettava salpietarimultaa, lampaan- tai vuohenlantaa, halkoja, olkia sekä tuhkaa”. Jos olette joskus miettineet lausahdusta ”viekää tuhkatkin pesästä”, niin tuolta se on kotoisin. Isoja veromuutoksia tapahtuu isoissa kriiseissä. Maailmansota no.1: tulovero. Maailmansota no.2: liikevaihtovero. [1] Tuskinpa virushysteriaakaan jätetään käyttämättä.

    Mitä yritän muotoilla on.. mikä tahansa keskitetty raha-velka-velvoitejärjestelmä on kasa avoimia shekkejä tuntemattomille: ”Lupaan tehdä ihan mitä vain mitä tämän shekin haltija käskee”. Anonymiteetti + keskittäminen = moraalikato.

    Ratkaisun täytyy lähteä hajautuksesta ja henkilökohtaistamisesta. Markunmarkalla Mirkku saa Markun ojankaivuuseen. Mirkunmarkalla Markku saa Mirkulta. Jos Mirkku ja Markku näin hyväksi näkevät. Ei Mirkun ja Markun välille tarvita kolmatta osapuolta, itsekeksittyine valuuttahimmeleineen ja prosentteineen.

    [1] Esko Linnakangas, Leila Juanto: Verojen Historia:
    https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62609/Verojen+historia.pdf?sequence=2

  9. Maa, jolla on oma valuutta, esim. Tanska, ei tarvitse ulkomaan valuuttaa kotimaan maksuihin eikä valtion velkaan. Rahan määrästä huolehtii oma keskuspankki.
    Maksuihin ulkomaille tarvitaan ulkomaan valuuttaa, jota saadaan vientituloista. Vienti pidetään kilpailukykyisenä kelluttamalla omaa valuuttaa päivittäin markkinoilla.
    Tätä Suomi ei koskaan osannut, kun sillä oli oma markka. Koiviston härkäpäinen kovan markan politiikka kiinteine valuuttakursseineen oli katastrofi, joka johti lamaan, yritysten konkussiaaltoon ja yrittäjien itsemurhiin.

    • Myös Venäjä kelpaa malliksi. Muuta ulospääsyä tästä kurimuksesta ei ole kuin Venäjän valitsema tie: itsenäinen maa on lähes velaton pakkiiri-mafialle ja käteisvarat riittävät jäljellä olevan velan maksuun vaikka heti.
      Kannattaa olla siis mukana itsenäistämässä maata. Maata hallitsevat eivät sitä tee vaan tekevät kaikkensa velkavankeuden hyväksi.
      Nyt otetaan kansasta mittaa.
      Tänään: Verkkostudio LIVE – ”FIXIT – Itsenäisyystaistelu päättyy vasta voittoon” – 24.11.2020 alkaen klo 19!
      Lauantaina 28.11.2020 järjestetään sarjassaan toinen FIXIT-mielenosoitus eduskuntatalolla kello 13:30-15:30. EU-liittovaltiota pusketaan: Tarjolla mm. ylikansallista rajavalvontaa, armeijaa, pankkiunionia ja mamupakettia… ”Kiitos ei!” Suoran lähetyksen juontavat Janus Putkonen ja Jouni Koistinen.
      https://mvlehti.net/2020/11/24/tanaan-verkkostudio-live-fixit-itsenaisyystaistelu-paattyy-vasta-voittoon-24-11-2020-alkaen-klo-19/

  10. @Truth_hunter 26.11.2020 at 20:17
    Mielenkiintoinen linkin artikkelin kommentti 48:
    USA ei ole kapitalistivaltio (State Capitalism) vaan korporaatiomafia, suuryritysten hallussa oleva maa jotka määräävät miten toimitaan.
    It is not state capitalism, it is corporatocracy.

    Kiina taas on kapitalistivaltio eli valtio johtaa kapitalismia (State capitalism is operative in China) ja siksi sen toiminta on erilaista kuin USAn. Se pitää oligarkit kurissa. Ne eivät hallitse maata.
    … the state of China works for the greater good. China routinely squashes wannabe oligarchs. China routinely puts whole industries into their place, with the latest being FinTech (financial tech giants).
    https://www.unz.com/article/the-great-pretext-for-dystopia/

    • Jää miettimään – kun näyttää siltä että korporaatiomafian ’meille kaikki’-kapitalismi tuhoaa planeetan ja ihmiskunnan nykymuodossaan ja korruptoi sitä johtavan poliittisen eliitin tukemaan hankkeitaan niin eikö Kiinan valtiojohtoinen kapitalismi ole ainoa vaihtoehto millä k-mafian tuho voidaan estää? … kuitenkin sillä edellytyksellä että valtiota johtaa eliitti joka ei ole ostettavissa ja jolle kansa on tärkeä?

  11. Japanissa ”Koronaan” on kuollut virallisten tietojen mukaan alle 2000 ihmistä. Samaan aikaan vuosia laskenut itsemurha tapausten lukumäärä on kääntynyt hurjaan nousuun. Yli 17000 japanilaista on kuollut omankäden kautta ”Koronan torjunta” toimenpiteiden vallitessa. Mikäköhän tilanne on EU:ssa? Ratkaisu on ilmeinen: Kaikki nopeasti velkaorjuuteen, ettei mene kilowattitunnit hukkaan.

    • Torjuntatoimien aiheuttamia ”collateral damage”-lukuja ei koskaan tulla julkaisemaan valtamediassa. Joku W.H.O.:n virkailija on kuitenkin jo varoittanut lockdown-politiikasta ja uskoo sen johtavan paljon suurempiin uhrilukuihin kuin mihin korona edes aidosti vakavana pandemiana olisi johtanut. Kuolleisuuden, köyhtymisen ja aktiviteettien alasajon kohdistuminen on sulkutiloissa paljon vakavampaa kuin mitä se pandemiassa on tai olisi. Pandemia niittää vanhoja tai perussairaita ihmisiä, jotka eivät ole vahvasti mukana aktiivielämässä. Tietenkin, jos sulkutilat eivät aiheuttaisi lainkaan sivuvahinkoja, niin niitä erityisesti lyhytaikaisina voisi kannattaa ja suositella riskiryhmien suojelemiseksi. Jotain on kuitenkin mennyt pahasti pieleen ja sulkutiloista ja suojaustoimista on tullut covid-kultin eräänlaisia palvontamenoja eikä sivuvahinkoja tarkastella nyt lainkaan. Covid-kultille tunnusomainen puupäinen fanatismi estää näiden tarkastelun. Sen sijaan täytyy ”uskoa tieteeseen” ja ”pelastaa isoäiti”. Ihmisiä ei näytä haittaavan se, ettei loppua covid-menoille ole luvassa ja pikku hiljaa he tottuvat maskeihin ja ankeaan elämään ja pitävät sitä normaalina kuten myös terveiden lääkintää useaan kertaan vuodessa annettavalla rokotteella. Jos joku kuolee tai vammautuu rokotteista, niin se kuuluu asiaan. Covid-jumala vaatii uhrinsa.

    • Oheisessa linkissä, jossa esiintyy aivan tolkullinen ja maltillinen henkilö, arvioidaan, että sulkutilojen aiheuttamat haitat ja menetykset ovat kymmenkertaiset niiden aikaansaamiin hyötyihin nähden. Olisi aivan kohtuullista vaatia päättäjiltä ja viranomaisilta tämän yhtälön tarkastelua, jossa toimenpiteiden kokonaishyödyt ja -haitat asetetaan realistisesti vastakkain. Nykyinen politiikka jättää sulkutilojen haitat kokonaan vaille tarkastelua, mikä on rikollisen edesvastuutonta toimintaa. Päättäjät tietävät tämän ja juuri sen vuoksi he muuttuvat fanatismissaan aina vain vaarallisemmiksi ja lisäävät vainoa arvostelijoitaan kohtaan.

      https://www.(bitchute).com/video/eGKPG7YWw78/

      • ”Nykyinen politiikka jättää sulkutilojen haitat kokonaan vaille tarkastelua, ..”
        On olemassa vanha ilmaisu – ihmiset helvetissä janoavat jäävettä, mutta he eivät useinkaan saa sitä.
        Nyt ollaan menossa helvettiin jossa pian aletaan janota vapautta liikkua ja ilmaista ajatuksia.

  12. MW lähettää terveisiä STM:lle, joka aikoo lähettää kaikille viestin koronan vaaroista kuten IL kertoi eilen.

    Tässä syyt miksi sinun ei pitäisi ottaa korona rokotetta … pitkä ja hyvä selvitys asiasta, valitettavasti vaan vieraalla kielellä kun näitä ei valtamedia kerro.
    Rokote tuottaa jätiivoittoja lääkeyhtiöille mutta
    –rokotteet eivät paranna Covidia
    –rokotteet eivät estä ihmisiä saamasta Covidia
    –rokotteet eivät estä Covidiin liittyviä sairaalahoitoja
    –rokotteet eivät estä Covidin aiheuttamia kuolemia

    Here’s Why You Should Skip the Covid Vaccine
    MIKE WHITNEY • NOVEMBER 28, 2020
    The new Covid vaccines will make billions of dollars for the big pharmaceutical companies, but here’s what they won’t do:
    The vaccines will not cure Covid
    The vaccines will not prevent people from contracting Covid
    The vaccines will not prevent Covid-related hospitalizations
    The vaccines will not prevent Covid-caused deaths
    But when the world begins inoculating itself with these completely new and revolutionary vaccines, it will know virtually nothing about their long-term effects.” (The Jerusalem Post)
    … Mutta kun maailma alkaa rokottaa itseään täysin uusilla ja vallankumouksellisilla rokotteilla, se ei tiedä käytännössä mitään niiden pitkäaikaisista vaikutuksista. ” (Jerusalem Post)
    In my opinion, the risks of vaccination far outweigh the benefits. I would rather trust my own auto-immune system (and the new treatments, medications and therapies) then be guinea pig in Big Pharma’s sinister lab experiment.
    … rokotusriskit ovat huomattavasti suuremmat kuin hyödyt. Haluaisin mieluummin luottaa omaan autoimmuunijärjestelmääni (ja uusiin hoitoihin, lääkkeisiin ja terapioihin) kuin olla marsu Big Pharman synkässä laboratorio kokeessa, toteaa MW.
    Ja edelleen: Tiedämme, että rokotteet eivät estä infektioita, sairaalahoitoa tai kuolemaa. Tiedämme myös, että ne ovat ”täysin erilaisia kuin ennen käytetyt”. Tiedämme myös, että ne eivät estä tartuntaa ja että niiden pitkäaikainen turvallisuus on erittäin epävarma. Siitä huolimatta johtajamme – jotka valehtelevat meille käytännössä kaikesta – haluavat meidän napsauttavan kantapäämme yhteen ja ottamaan alistuvasti ”piikin”, haluammeko tai emme.
    Here’s more from an article at the Jerusalem Post:
    https://www.unz.com/mwhitney/heres-why-you-should-skip-the-covid-vaccine/

    • Rokotteiden turvallisuus on tietenkin oma kysymyksensä. Mutta niihin liittyy myös toinen hyvin vaarallinen piirre eli perusteellinen kulttuurin ja maailmankuvan muutos. Ajatus ja käsitys terveydestä muuttuu. Rokote-kulttuurissa ei ole enää olemassa normaalia terveyttä. Sen korvaa käsite immuniteetti, jolla on ”parasta ennen”-päivämäärä ja jonka pitää pitää olla aina todistettavissa, kun ihminen asioi toisten ihmisten parissa. Ihminen ei ole terve ellei hän immuniteettiaan pysty todistamaan. Vain virallistettu rokotteilla tai muuten hankittu keinotekoinen immuniteetti on todiste siitä, ettei ihminen levitä tauteja. Asiaa ei tarvitse sen enempää tieteellisesti tutkia. Faktoilla ei ole merkitystä, vaan on seurattava Virallista Kertomusta, kuten Uudessa Uljaassa Maailmassa on tapana. Siellä rokote on elintärkeä talismani, joka suojaa ihmistä itseään ja hänen ympäristöään taudeilta. Talismanikauppiaat sekä näiden kätyrit kuten erilaiset terveysviranomaiset ovat nyt vahvasti ehdollistuneet tähän kulttuuriin, joka saa hurjaa voimaa ja kannatusta median ihmisiin aivopesemästä covid-pelkomaniasta. Tätä terästetään viranomaisten puupäisesti toteuttamilla sulkutiloilla sekä maski-rituaalilla.

      Aikaisemmista poppamies-uskonnoista poiketen uusi talismani ei ole harmiton hely, vaan siihen on teknologian avulla liitetty ominaisuuksia, jotka liittävät ihmiset uuteen ’Internet of Things’- verkkoon ja tekoälysovellutuksiin. Tähtäimessä on transhumanistinen ja reaaliaikaisesti verkottunut ihmiskunta. Olemme ajautumassa hullujen tiedemiesten ja uudenlaisten noitatohtoreiden mielivallan alaisuuteen. En usko, että voimme kehitykselle enää mitään, koska vastarinta ei ole organisoitunutta. Kaikki vastustus tullaan murskaamaan virkavallan avulla. Toivon toki, että olen väärässä, vaikka usko ihmisten heräämiseen uhan edessä on itselläni lähes olematon. Ehkä tulevaisuus ’hard-wired’-ohjelmoituna ihmis-robottina on monille sopiva eikä monen elämä siitä muuttuisi miksikään.

      • Selvänäköisesti sanottu, kiitos. Radio propagoikin eilen ensimmäistä kertaa ”sähköisestä rokotustodistuksesta” joka ”ei ole kansallisessa päätäntävallassa”.

        Kyseessä on oleskelulupa maapallolle. NWO:n armollisesti myöntämä olemassaololisenssi – license to exist. Kuten esi-ohjelmoitu esim. elokuvassa 5th Element. Leeloo ja multi-pass. Ilman olet koditon ja lainsuojaton.

        Toivoin ja odotin suomalaisilta vähän enemmän tolkkua. Mutta ei vissiin sitten.

    • Arvoisa Kansanedustaja. Toivon, että sinä olet kansan puolella, meidänkin, jotka kyselemme ja ihmettelemme, emmekä purematta niele rajoituksia ja määräyksiä, jotka tuntuvat olevan täysin kohtuuttomia siihen nähden, mikä tilanne on.

      Koronakriisin hoitoon lienee yksi tehokas ratkaisu: Lopetetaan sen testaaminen. Sillä tavalla saatiin influenssakin katoamaan.

      Avoin kirje kansanedustajille 26.11.2020: Heli
      Postitettu UMV-Lehden sähköpostiin: mvlehti1@protonmail.com
      https://mvlehti.net/2020/11/30/esitamme-koronakysymyksia-ja-vaadimme-vastauksia-avoin-kirje-kansanedustajille/

      • Tuo kirje on aivan mahtava. Siinä on kaikki se fakta minkä meitä johtava eliitti haluaa kieltää.
        Se pitäisi saada kaikkien kansalaisten tietoon.

    • Globalistien vallankaappausyritys Suomessa | Kolumni
      Julkaistu 02.12.2020 16:39, 2573 lukukertaa

      Demokratia ei ole uhattuna vain Suomessa ja Euroopassa, vaan kaikkialla. Sitä vastassa on globaali raha, talouspiirit ja globaalit viestimet. Vallan luovuttaminen muille tahoille on valtiopetos. Se ei vanhene koskaan, kirjoittaa Jouko Miettinen UMV-Kolumnissaan.
      https://mvlehti.net/2020/12/02/globalistien-vallankaappausyritys-suomessa-kolumni/
      Korona-kriisi palvelee tätä eliitin tai mafian demokratian tuhon hanketta.
      Artikkelin 1. kommentti onkin osuva:
      Saksalaisen professorin viesti Suomen päättäjille koskien koronatoimia:
      https://vimeo.com/484881404/3b5c5d8248

  13. Covid-19: onko tavoitteena immuniteetti vai väestön vähennys?
    The Covid-19 Vaccine; Is the Goal Immunity or Depopulation?
    MIKE WHITNEY • DECEMBER 4, 2020
    Tehdään yhteenveto:

    Uudet Messenger RNA -rokotteet voivat tehdä vastaanottajista alttiimpia vakaville sairauksille tai kuolemalle.
    Piikkiproteiinit voivat ”laukaista immuunireaktion”, joka ”johtaa hedelmättömyyteen”. (Jälleen kerran väestönhallinta)
    Uudet rokotteet sisältävät polyetyleeniglykolia (PEG), joka voi olla ”mahdollisesti kuolemaan johtava”.
    Kokeet eivät olleet riittävän pitkiä sen määrittämiseksi, ovatko rokotteet turvallisia vai eivät. FDA: n hyväksyntä ei tarkoita ”turvallista”. Päinvastoin. FDA on ”siepattu” vangiksi samalla tavalla kuin FAA. (Ajattele: Boeing 737 Max)
    Covid-19-rokotteiden uusi järjestelmä on sekä tarpeeton että riskialtis. Lukijoiden tulisi sivuuttaa hype ja tehdä oma tutkimus.
    Ota vastuu omasta terveydestäsi ja hyvinvoinnistasi. Älä odota, että tiedotusvälineet tai kansanterveysviranomaiset kertovat totuuden. Ne eivät kerro. Ne haluavat käyttää sinua marsuna laboratoriokokeessaan. Älä tee yhteistyötä, älä noudata, älä suostu, älä anna periksi.
    Älä antaudu.

    Let’s summarize:
    The new messenger RNA vaccines could make recipients more susceptible to serious illness or death.
    Spike proteins can “trigger an immune reaction” that will “result in infertility.” (Once again, Population control)
    The new vaccines contain polyethylene glycol (PEG) which can be “potentially fatal.”
    The trials were not long enough to determine whether the vaccines are safe or not. FDA approval does not mean “safe”. Quite the contrary. The FDA is “captured” in the same way the FAA is captured. (Think: Boeing 737 Max)
    The new regime of Covid-19 vaccines is both unnecessary and risky. Readers should ignore the hype and do their own research. Take responsibility for your own health and welfare. Do not expect the media or public health officials to tell the truth. They won’t. They want to use you as a guinea pig in their deranged lab experiment. Do not cooperate, do not comply, do not acquiesce, do not give in.
    No surrender.
    https://www.unz.com/mwhitney/the-covid-19-vaccine-is-the-goal-immunity-or-depopulation/

    • Ihmeellistä on kun nyt on jollakin taholla niin kova tarve rokottaa väkisin ihmisiä.
      Miksi?
      Tuollainen pakonomainen tarve kertoo että jotain hämärää on tekeillä. Outoa kun ihmiset eivät saisi rauhassa sairastaa koronaa ja heikot kuolla siihen kuten yleensä influenssaan vaikka toisaalta on suuri tarve harventaa ihmiskunnan määrää.
      Onko niin ettei väestö muuten harvene riittävän nopeasti ellei sitä aviteta piikillä?
      Niinhän se varmaan on sanoo terve järki.

  14. Meillä on nyt satoja tuhansia niin sanottuja ”tapauksia”, ”tartuntoja” ja ”positiivisia testejä”, mutta tuskin sairaita ihmisiä. Merkille pantavaa on, että neljä viidesosaa (80%) ”tartunnoista” on oireettomia(1. Covid-osastot ovat olleet pääosin tyhjillään koko kesä-, heinä-, elo- ja syyskuun 2020. Mikä tärkeintä, covid-kuolemat ovat olleet erittäin vähäisiä. On selvää, että nämä ”tapaukset” eivät itseasiassa ole ”tapauksia”, vaan normaaleja terveitä ihmisiä.
    HOITOKEINOT AIHEUTTAVAT PAHEMPIA VAHINKOJA KUIN ITSE VIRUS

    Lisää linkin hyvästä ja perusteellisesta artikkelista
    https://vapaudenpuolesta.fi/sivu-1/

  15. Kiinalla pyyhkii hyvin eikä korona ole saanut maata polvilleen kuten meillä on tapahtunut. Miksi?
    China has overtaken the U.S. to become the EU’s biggest trade partner while the rest of the world slides into the red due to the Covid-19 pandemic.
    Maa ohitti Yhdysvallat kolmannella vuosineljänneksellä tullakseen Euroopan unionin tärkeimmäksi kauppakumppaniksi, koska pandemia häiritsi Yhdysvaltoja samalla kun Kiinan toiminta elpyi.
    https://www.asia-pacificresearch.com/china-overtakes-us-eu-biggest-trade-partner-beijing-economy-continues-boom-post-covid-world-slides-red/5629544

  16. WW2 jälkeinen Saksa yhä natsi-kahleissa … kansallissosialismin peikko näyttää kummittelevan vieläkin maan virallisen politiikan takana

    Saksa, Euroopan voimalaitos ja Coronan rajoitusten taistelun keskus, vapautti Krakenin tyytymättömiä vastaan. Jos et ole iloinen voidessasi käyttää naamiota, jäädä kotiin, turvakotiin, olet antisemitisti. Ja tämä on Saksassa rikos, josta voidaan määrätä vuosien vankeusrangaistus. Se on varmasti pelottava syytös, joka voi pilata ainakin urasi.
    Kuinka he rakensivat loogisen ketjun Coronasta juutalaisiin, kun otetaan huomioon, että juutalaiset eivät olleet erityisen merkittäviä lukituksen kannattajien keskuudessa? Coronan mielenosoitukset keräsivät valtavan määrän saksalaisia, yhteensä miljoonina. Hallitus kuvaili mielenosoittajia uusnatseiksi. He vapauttivat kovat Antifa-koiransa hyökätäkseen mielenosoittajia vastaan. He yrittivät häpäistä mielenosoittajia sanoen, että he kulkevat yhdessä natsien kanssa. Tämä on tavanomainen menettely Saksassa ja muualla: kuvaile vastustajasi uusnatseiksi ja venäläisiksi vakoojiksi. Tämä on hyvin kaukana totuudesta, mutta se ei estä pyrkimyksiä tehdä protestista laitonta.
    Germany Connects Jews with Corona
    ISRAEL SHAMIR • DECEMBER 6, 2020
    https://www.unz.com/ishamir/germany-connects-jews-with-corona/

    • Osa linkin artikkelin kommentista 31: Vaterland: ”… Shamir ei täysin ymmärrä mikä ensisijainen ongelma on täällä. Ongelma ei ole siinä, että ”saksalainen” valtio pidättää ihmisiä holokaustin kieltämisen ja muiden ”ajatusrikosten” vuoksi. Toki se on ongelma, mutta ensisijainen ongelma on, että tämä (ww2 jälkeinen) miehitystila merkitsee kaiken saksalaisen monen sukupolven jatkuvasti lisääntyvää tuhoa: psykologisesti, kulttuurisesti, historiallisesti ja lopulta demografisesti sen täydelliseen hävittämiseen saakka….”

      Aivopesumedian propagandalla tahritun kansallissosialismin varjolla maata on helppo vielä pitää sodan voittajien miehittämänä ja tiukassa eu- ja nwo-mafian otteessa kansan tahdosta välittämättä ja estää itsenäistyminen ja EU:n uhkaava hajoaminen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here