Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on kirjoittanut Suomen Uutisissa suomalaisista sotaveteraaneista, maanpuolustustahdosta ja epäsovun kylväjistä.

Halla-aho antaa ymmärtää, että menneisyyden tapahtumia oltaisiin valjastamassa nykyhetken poliittisiin tarpeisiin. Hän on toki oikeassa siinä, etteivät sotiemme veteraanit taistelleet suvaitsevaisuuden, liberalismin, maahanmuuton, seksuaalivähemmistöjen, euro-Suomen tai muiden nyt muodissa olevien asioiden puolesta.

Persujohtaja kysyy, miksi kansa taisteli. Suomalaisilla ei ollut Halla-ahon mukaan ”abstrakteja motiiveja vuonna 1939”, vaan taistella piti – koska ”joku yritti ryöstää heille kuuluvaa maata”. Suomalaiset kokivat vielä tuolloin keskenään kohtalonyhteyttä, mikä vahvisti kansan taistelutahtoa. 

SITTEN HALLA-AHO MENEEKIN jutuissaan täysin sivuraiteelle. Vaikka hän väittää, ettei kuulu siihen vainoharhaiseen koulukuntaan, joka pelottelee Putinilla – nähden trolleja ja agentteja joka paikassa – Halla-aho tekee juurikin näin

Mitä tekisi ”pahantahtoisen ja laajentumishaluisen imperiumin hallitsija”, joka haluaisi ”heikentää pienten naapuriensa puolustuskykyä”? Näin retoriikan mestari kysyy opetuslapsiltaan. Hän kylväisi eripuraa ”informaatiovaikuttamisen keinoin” ja edistäisi ajatusta ”maailmankansalaisuudesta”, ”vapaasta liikkuvuudesta” ja siitä, ettei mitään kansaa edes ole olemassa, vaan ainoastaan ”kokoelma yksilöitä”.

Keskinäistä koheesiota rikkomalla vieras valta voisi Halla-ahon mukaan tuhota ”kaikki yhteisöllisyyttä ylläpitävät instituutiot”, ”syventää luokka- ja tuloeroja” ja ”edistää etnisten ja kulttuuristen saarekkeiden syntymistä yhteiskunnan sisälle”. Totta, mutta sijaitseeko tällainen valta idän asemasta sittenkin lännen suunnalla?

HALLA-AHO ON VUOSIA yrittänyt luoda kuvaa siitä, että perussuomalaiset on Suomen isänmaallisin puolue. Tätä on pönkitetty korostetulla Venäjä-vastaisuudella, mutta kumma kyllä; ei järin terävällä EU-kritiikillä – vaikka sitäkin puolueessa ja sen äänestäjäkunnassa esiintyy. On myös tunnettua että Halla-aho haluaisi Suomen sotilasliitto Naton jäseneksi – mutta kun tyhmä kansa ei halua tykinruuaksi – niin hanke ei juuri nyt etene.

Sotaveteraaneja muisteleva kirjoitus on jälleen näyttö Halla-ahon älyllisestä epärehellisyydestä. Hän yrittää sen varjolla vihjata, että Venäjän pirullisena juonena olisi kylvää eripuraa Suomessa ja lisätä vastakkainasettelua – jotta sisäisen koheesion yhä heikentyessä, maa putoaisi Venäjän syliin kuin kypsä hedelmä.

TODELLISUUDESSA NÄITÄ juonii juuri se länttä hallitseva eliitti, jonka transatlanttiseen – Washingtonista Brysseliin ulottuvaan – liittoumaan Halla-aho haluaisi Suomenkin kuuluvan. Halla-ahon kritiikki suuntautuu aina vain Venäjän suuntaan, ei koskaan länteen.

Halla-aholla on pakonomainen tarve yrittää esittää, että kaikki paha tulee idästä. Läntistä arvoyhteisöä, sen liberalismia ja avoimien rajojen politiikkaa hän ei tässäkään kirjoituksessa kritisoi; vaan yrittää johdattaa lukijansa väärille jäljille – syyttäen lännen hajota ja hallitse-strategiasta Venäjää.

HALLA-AHOLTA PITÄISI KYSYÄ heiluttaako Venäjän suurlähetystö sateenkaarilippua ikkunastaan – ja vaatii muita maita omaksumaan liberaalit arvonsa? Ei, se on Yhdysvallat. Entä onko se Venäjä, joka on vaatinut Suomelta taakan jakamista maahanmuuton suhteen? Ei, se on läntisten arvojen ja atlantismin eurooppalainen linnake, EU. Kyllähän entinen euromeppi nämä ikävät tosiasiat tietää. 

Halla-aho ei halua Suomesta itsenäistä maata, joka hoitaisi suhteensa Venäjään ja muihin maihin valtioetuun perustuvalla reaalipolitiikalla. Hänelle kelpaa, että Suomi on länttä hallitsevan eliitin käsissä ja tulevan euroliittovaltion alati köyhtyvä periferia.

Markku Siira on geopolitiikkaan keskittynyt blogisti. Hänen kirjoituksiaan politiikasta ja maailman tilasta löytyy osoitteesta markkusiira.blogspot.com, jossa tämä kirjoitus on aiemmin julkaistu.

62 KOMMENTTIA

  1. Kaikki pahahan tulee juurikin idästä!!!! On aina tullut ja tulee tulemaan. Venäjä on kuvottava diktatuuri joka uhkailee naapureitaan ja vääristelee historiaa. On ikävää ja surullista että Suomesta nykyäänkin löytyy sitä ihannoivia Kremlinistejä🤬

    • Ei tarvi olla Kremllnisti jos arvostaa miestä joka haluaa pitää maansa itsenäisenä eikä suostu myymään sen luonnonrikkauksia korporaatiomafialle kuten me olemme tehneet ja koko ajan teemme. Ei ole ihme että Putinin kansansuosio on suuri.
      Jos mekin olisimme toimineet samalla tavalla niin omat asiamme olisivat paremmassa mallissa. Nyt tuemme verorahoillamme meitä lypsäviä ulkopuolisia voimia ja köyhdymme koko ajan kun olemme antaneet päätösvallan meistä viis välittävälle EU-mafialle.

    • Mielestäni pahuus tulee sekä idästä että lännestä, suurvalta on yleensä pahan merkki. Idästä tulee vähän simppelimpi pahuus, joka myös taistelee lännen hapatusta vastaan korostamalla eri arvoja. Venäjän arvoissa ei ole globalismi ja kaiken yhteisöllisyyden hajottaminen. Eikös Putin ole erityisesti puheissaan korostanut moninapaisuutta.

      Lännen pahuus on verhottu isolla rahalla ja vaikutusvallalla niin ovelasti, että aivomyllätty satunnainen uutistennauttija jatkaa sen kannattamista edistyksellisenä, yksilövapaana, ylipäätään vapaamielisenä tekemisenä. Ei sukupuolia, ei valtioita, ei virallisesta totuudesta poikkeavia ajatuksia. Tavoite on; aivoköyhä hajanainen ihmismassa, jota keskitetty hallintokone ohjaa. Maksa verosi, pelkää hallintokoneen uutisoimia virallisesti oikeita asioita ja tottele ohjeita. Lännen arvomaailma lyhyesti kuvattuna: Koukkunokkakeisarien taidonnäyte.

  2. Janne Anttila 1.12.2020 at 15:34

    Suomella on pitkä maaraja Venäjän kanssa. Pelkästään tämä tosiasia riittää perustelemaan sen, että Suomen kannattaa olla hyvissä väleissä Venäjän kanssa aivan siitä riippumatta, kuka tai ketkä tai minkälaista aatetta ajavat ihmiset Venäjää kulloinkin johtavat.

    Jotkut – ehkä sinäkin – saattavat kuvitella, että Yhdysvallat tulee apuun, jos Suomi ajautuu sotilaalliseen konfliktiin Naton provokaatioitten takia Venäjän kanssa. Jos sellainen tilanne todella tulisi, se merkitsisi kolmannen maailmansodan alkua ja samalla Suomen loppua.

    Naton legitimiteetti perustuu käytännössä pelkästään sellaisten ongelmien käsittelyyn, joita se omalla olemassaolollaan ja omalla toiminnallaan aiheuttaa. Ilman Naton läsnäoloa Itämeren alue olisi aivan rauhallinen.

    Mitä väittämääsi diktatuuriin tulee, Venäjällä on vapaampi lehdistö kuin Suomessa. Meillä vallitsee tosiasiallinen sananvapautta koskeva diktatuuri.

    • Venäjään ei pidä luottaa. Siksi pitää olla vahva puolustus. Ilman vahvaa puolustusta mitkään hyvät välit eivät suojaa yhtään miltään. Jos maailma palaa, ei ns. hyvillä väleillä ole mitään merkitystä.

      Nato ei ole hyökkäysliitto, mutta sen avulla voidaan voimistaa huoltovarmuutta. Ei näillä näkymin ole mitään konfliktia syntymässä, mutta puolustusta pitääkin ajatella vuosikymmenten tähtäimellä.

      Suomen sijainti on sellainen, että jos maailmanpalo syntyy, ei ole mitään mahdollisuutta pysyä sen ulkopuolella. Ehkä olisi, jos puolustus menot olisivat 30% valtion budjetista ja puolustuksesta tulisi raudanluja. Silloin ei olisi tulijoita miltään suunnalta, koska kukaan ei haluaisi maksaa sitä hintaa, minkä miehittäminen maksaisi.

      • ”Nato ei ole hyökkäysliitto,”…

        Voiko kukaan vakavissaan väittää vuonna 2020, ettei NATO olisi hyökkäysliitto? Ei se sitä ehkä virallisen selonteon mukaan olekaan, mutta kyllähän käytännön tasolla NATO on useaan kertaan osoittanut olevansa hyökkäysliitto.

      • Vahvaa omaa puolustusta tosiaan tarvitaan, ja pitkällä tähtäimellä ajatellen, huomioiden tilanteiden muuttumisen mahdollisuudet. Yhtäältä täytyy seurata mitä muutoksia asetelmassa jo on, takavuosikymmeniiin verrattuna.

        Näistä molemmista syistä on huomattava, ettei Natoon tukeutuminen ole millään tavoin sen autuaampaa kuin Venäjäänkään. Kumpaakaan sen enempiä kannattamatta kun on huomattava mm. länttä vallitseva ”marxilainen rappio” ja sen tukeminen, josta puolestaan Venäjä on onnistunut hävittämään viimeisetkin rippeensä, sekä suhdeluku lännen vs. Venäjän imperialistisissa pyrkimyksissä. Nämä kuviot kun ovat kääntyneet päälaelleen kylmän sodan ajoista, vaikka vanha mielikuva nimenomaan idästä tulevasta uhkasta monien mieltä päällimmäisenä vallitseekin. Omalla kohdallanikin vasta kunnollinen matkailu Venäjällä, kaverin pitkällisen suostuttelun jälkeen, sai silmäni lopullisesti avautumaan että nyky-Venäjällä ja Neuvostoliitolla on ero kuin yöllä ja päivällä, ja pinttyneen mielikuvan poistumaan, joka viimeiseen saakka kummitteli mieltä vaikka olinkin paljon ulkopolitiikkaa seuraavana hyvin tietoinen em. asioista muutoksineen.

        Lisäksi on huomattava mm. Venäjän ansiokas näyttö puolustustoiminnassa Syyriassa (siinä ei ilman hyviä välejä olisi Syyria selvinnyt).

        Ukrainan tapauksen voi nähdä monella tavalla, mutta sen ei pidä antaa häiritä reaalipoliittista katsantoa monestakaan syystä. Venäjän toimissahan on kyse laittomasta interventiosta, mutta on huomattava että välittömästi sitä edelsi täysin laiton lännen tukema tapahtuma Maidanilla, joka johti hallintoon jolle itäosien kansalta ei ollut tukea. Venäjä siis ikäänkuin tuli vanhan, laillisen hallinnon tueksi, mutta liian myöhään. Olisiko liene tiiviimmät välit Venäjään pelastanut tilanteen laillisesti, retorinen kysymys kuulukoon, ja luoja yksin vastauksen tietäköön.

        Ja jokuhan voi tähän väliin viisastella, että Neuvostoliittohan se aikoinaan vaihtoi tuonne ”alkuperäiskansan” venäläiskansaan, joka nyt yllätys yllätys on myönteinen Venäjän toimille. No juuri niinhän se teki, eikä olisi saanut tehdä. Mutta se ei ole nykyisen Venäjän vika millään tavoin, eikä se poista oikeuksia Venäjän tukeen siltä kansalta joka siellä nykyisellään asuu ja on jo sukupolvien ajan asunut. Ja mikä oleellisinta, kansasta riippumatta Krim ei koskaan ole kuulunut itsenäiselle Ukrainalle. Toinen retorinen kysymys kuuluukin, olisiko tataarikansa – jos Neuvostoliitto olisi sen jättänyt rauhaan – halunnut sitten kuulua Ukrainaan, mieluummin kuin Venäjään? Olisiko siis Krim pitänytkin palauttaa Turkille, vai vaihtaa sinne tataarikansa takaisin ja luovuttaa se omaksi tataarivaltioksi? Ongelmaksi tulisi silloinkin ikävä seikka: tataarit valloittivat alueen aikoinaan, ei siis laillisesti kuulu heillekään.

        Siispä yhtäkaikki, realismia on arvioida konflikteja ainoastaan välittömästi edeltäneitä, vakiintuneita tilanteita vasten. Jos sukupolvikaupalla lähdetään historiaa kelaamaan, niin kohta millään nykyisellä valtiolla ei olisi oikeutta olemassaoloon, ei vuoroin Ruotsin ja Venäjän alueeksi kuuluneella Suomella, eikä valkoisella väestöllä intiaaneille kuuluneilla alueilla.

        Korostan edelleen, että Ukrainan tapahtumat voi tosiaan nähdä monella tavalla, ja Venäjän toimintaa pitää tuomittavanakin, vaikka asian vaiettuja puolia halusinkin avata. Tuomittavaksi nähtävältä osalta on kuitenkin huomattava, ettei länsi ole lainkaan vähemmän tuomittavaan toimintaan kyennyt kunnostautumaan. Ja toisaalta Venäjälle voi nähdä meriittinäkin ”omiensa puolella pysymisen” (huoltovarmuuden tukemisin), niissä osissa Ukrainaa joissa kansa on Venäjän – ja pakkosyrjäytetyn entisen liittolaishallinnon – kannalla.

        Sen sijaan vastaavanlaisia näyttöjä uskollisuudesta ei ole Natolla, joka ei laita tikkua ristiin esim. Euroopan-jäseniensä rajojen puolustamiseksi vaikka tarvetta olisi (eskaloitunein tilanne ironisesti kahden Nato-maan, Kreikan ja Turkin välillä). Natosta hyötyvät itä-Euroopan jämäkät hallinnot jotka osaavat pitää omasta edustaan kiinni, Suomi olisi Natolle todennäköisesti pelkkä sätkynukke.

        ”Maailman paloa odotellessa”, tai ennusmerkkejä siitä, pärjätään pisimmälle hyvillä väleillä joka suuntaan, käpertymättä mihinkään. Sitten kun todellisia merkkejä orastavasta (todellisesta) konfliktista ilmenee, niin valittakoon puolemme sen hetken tilanteiden mukaan. Ja toisinkuin joillakin on tapana pelotella, niin ennusmerkkien ilmaantumisen jälkeen on ennen eskaloitumista yleensä aina hyvin aikaa tehdä liittoutuminen – osapuolet kyllä järjestään suorastaan kilpailevat liittolaisista viimeiseen hetkeen saakka. Toki täysin varmaa ei mikään ole, ja ainahan betonoitu liittolaisuus saavutettaisiin vuosikymmeniä aikaisemmin aloitettuna ja käytännössä luovuttaen valta vieraalle toimijalle, mutta se vasta katastrofaalista onkin, jos on sattunut valitsemaan oman edun kannalta väärän puolen, ja vuosikymmenten aikajänteellä moisen ”valintavirheen” todennäköisyys jo kasvaakin lähemmäksi viittäkymmentä prosenttia. Ja oma lisäarvonsa voidaan katsoa sillekin, onko mielekkyydeltään sen arvoista luovuttaa niin paljon valtaa ulkopuolisten käsiin (millekään ulkopuoliselle siis) määrittelemättömän pitkäksi konfliktittomaksi ajaksi.

  3. Pitäisi ottaa huomioon, että kultturimarxismi syntyi alunperin Moskovassa satakunta vuotta sitten. Sen luojat olivat sittemmin vähän aikaa Euroopassa, sen jälkeen Yhdysvalloissa ja lopulta asemoituivat Frankfurtiin.

    KGB käytti sen tekniikkaa länsimaiden musertamiseen. NL lakkasi, mutta lakkasiko KGB oikeasti, vai vaihtuiko vain lappu luukulla, on oma kysymyksensä.

    Franfurtin koulukunnan eli kulttuurimarxismin ideat ovat ns. suvaitsevaisuuden juuria. Tämä vaikuttaa kansainvälisesti ja mikä taho lienee sitä käyttääkin, on kansainvälinen peluri. Sen tavoite on maailmanvalta ja totalitaristinen diktatuuri. Suvaitsevaisuus on vain väline, joka lentää romukoppaan, kun tavoite on saavutettu.

    Tämän taustalla tuskin on Venäjä, ainakaan keskeisimpänä tekijänä. Ei taida olla erityisesti mikään valtiokaan, paitsi ehkä Kiina eli Kiinan kommunistinen puolue.

    • > Nato ei ole hyökkäysliitto, mutta sen avulla voidaan voimistaa huoltovarmuutta. Ei näillä näkymin ole mitään konfliktia syntymässä, mutta puolustusta pitääkin ajatella vuosikymmenten tähtäimellä. >

      Väärin. NATO on nimenomaan NWO-isäntien hallitsema hyökkäysliitto tyyliin ’synnytetään eri puolilla maailmaa konflikteja’, joita mennään porukalla puolustamaan. Nyt optikolle, mikäli tämä asia ei ole vielä auennut.

      > KGB käytti sen tekniikkaa länsimaiden musertamiseen. NL lakkasi, mutta lakkasiko KGB oikeasti, vai vaihtuiko vain lappu luukulla, on oma kysymyksensä. >

      Hyvä kysymys. Ja vielä parempi kysymys on se, mille instanssille KGB (joka ei ole mihinkään hävinnyt) työskenteli ja edelleenkin työskentelee? Sen kun te ’totuudenetsijät’ selvitätte, niin koko itä-länsi vastakkainasettelu osoittautuu täydelliseksi huijaukseksi!

    • ”Ei taida olla erityisesti mikään valtiokaan, paitsi ehkä Kiina eli Kiinan kommunistinen puolue.”

      Kyllähän tätä marxistista ideologiaa ajavat nimenomaan monien länsimaiden valtionhallinnot, lukuisten muidenkin pelureiden joukossa, joita on sekä kansainvälisillä että kansallisilla pelikentillä. Tokihan sitä vastustavaa oppositiotakin löytyy joka maan hallintoelimestä, pisimmälle päässeenä (mutta silti toistaiseksi riittämättömänä) lienee Trump.

      Mutta yhtäkaikki, puhuttaessa valtion tekemisistä tai ajamisista, tarkoittaa se asioita joita hallinnon enemmistö ajaa vallitsevana politiikkana, ja siinä kulttuurimarxismia ajavat mm. Suomi, Ruotsi, Saksa, Ranska, Kanada, ja Yhdysvallat.

      Kiina on varsin kaukaa haettu tekijä, sehän kannattaa multipolaarista geopolitiikkaa ja on mm. marxismia vastustavan Venäjän suuri liittolainen. Tokihan Kiina pelaa laskelmoidusti kaikilla korteilla joista sille itselleen on hyötyä.

      Pelureista suurimpia lienevät jotkut politiikassa vaikuttavat idealistiset bisnesmiljardöörit, kuten George Soros, Bill Gates, ja Rotschildin suku. Intressit eivät kaikilla ole täysin yhteneväiset, mutta kun monet osuvat tarpeeksi sopivasti yksiin useilla toimijoilla, niin kyseiset intressit saavat valtaa.

      • Sasnomalla, että mikään valtio ei ole keskeisenä tekijänä, en suinkaan tarkoittanut, ettäkö missään valtiossa ei ajettaisi sitä kulttuurimarxistista linjaa. Keskeiseksi tekijäksi näen lähinnä nuo mainitsemasi Soroksen kaltaiset taustavaikuttajat. Jos ne katoavat, kaatuu myös kulttuurimarxismi. Ne eivät kyllä helpolla katoa, eikä niihin helpolla pääse kiinni, vaikka tekisivät ilmiselviä rikoksia.

        Vallastahan siinä on kysymys. Valitettavasti tässä kulttuurimarxismin käytössä vallan saamiseksi jäävät kansat noiden tahojen mielivallan alle. He tekevät koneiston, joka pitää rautaisessa otteessa, ettei vain syntyisi ”ihanne maailmanvaltiolle” vastustusta. Ellei sitä pysäytetä nyt, sen pysäyttämisestä tulee erityisen vaikeaa myöhemmin.

  4. Halla-Aho on EU-parlamentissa äänestänyt kaikissa tapauksissa kansalaisten yksityisyydensuojan ja valtion mielivallan puolesta eri jäsenmaiden yksittäisiä kansalaisia vastaan. Myös Suomen politisoitunut poliisi ja sen käyttämät saaiset pakkokeinot ovat saaneet PerSu-johtajan tuen, poikkeuksetta.

    • Tuli jostain syystä vähän epäselvästi, eli kansalaisten yksityisyyden heikentämistä ja salaiset pakkokeinot*

  5. https://theduran.com/hungary-pm-viktor-orban-demolishes-soros-in-open-letter/

    Unkarin presidentti Viktor Orban lyttää Soroksen ja hänen ideologiansa avoimessa kirjeessä. Alexander Mercouris kommentoi. Eipä ihme että Suomen media ja politiikka jahtaa Orbania. Herrahan on oivaltanut kupletin juonen, toisin kuin Halla-aho joka myisi iso-äitinsä päästäkseen Natoon uhoamaan.

    Säälittävää tämä lakoaminen länsioligarkian edessä. Suomella ei ole mitään yhteistä näiden kanssa. He käyttäisivät Nalle Wahlroosiakin ovimattonaan paremman puutteessa. Suomen patriotismin pitäisi nojata Gaussin kellokäyrän mukaisesti valtaenemmistöön. Mutta kun poliittiset keskivoimat ovat romahtaneet Suomea viedään.

  6. Hyvä ja totuutta karttamaton analyysi jonka luettuaan on helppo ymmärtää miksi moni on kokenut Persut ns. ’kontrolloituna oppositiona’.
    Erityisen selkeästi kaikki tiivistyy viimeisessä kappaleessa ”Halla-aho ei halua Suomesta itsenäistä maata, … hänelle kelpaa, että Suomi on länttä hallitsevan eliitin käsissä ja tulevan euroliittovaltion alati köyhtyvä periferia.”
    Onneksi kaikki persut eivät jaa tätä mielipidettä.

    On valitettava tosiasia että meillä kaikki vallassa olevat puolueet ovat kallellaan länttä hallitsevaan korporaatio- ja poliittiseen eliittiin jonka päämääränä – toisin kuin itsenäisyyttä, moninapaisuutta ja rauhallista rinnakkaiseloa arvostavan Venäjän – on pakottaa kaikki samaan karsinaan (sulatusuuniin) ja saman isännän valvontaan ja siten tuhota kaikki se mikä historian valossa on ainoa kestävä pohja ihmisten ja kansakuntien hyvinvoinnille.
    Monni tosin lukee Venäjän nwo-mafian alla toimivaksi mutta itse näen asian vähän eri tavalla ja moni muukin on samaa mieltä kanssani kun lukee maailman vaihtoehtomediaa. Putinin tavoite on moninapainen maailma, jossa on useampi valtakeskus. Historian rasite toki maata painaa eikä itsenäistyminen bolsu-ajoista ole helppoa ja vaatii aikaa.

    NWO, joka on ’protokolla-miesten’ hegemoninen tavoite on historian valossa pelkkä utopia.
    Nykyinen ’Nwo-kaaos’ amerikkalais-eurooppalaisen yhteiskunnan ja kaupunkien keskuudessa ei ole yllättävää vaan täysin ennustettavissa ja väistämätöntä. Ihmiskunnan historia ei tunne vakaata ja menestyvää monirotuista, monikulttuurista kansaa. Tällaiset asiat ovat aina olleet sosiaalisen rappeutumisen, perikadon ja romahduksen edeltäjiä. Näin oli muinaisessa Babyloniassa, Rooman valtakunnassa, Itävalta-Unkarissa, ja myös Neuvostoliitossa. Ja Amerikan kohdalla se näkyy hyvin, maa on hajoamassa ja kansannousun edessä kuten alla oleva linkin artikkeli kertoo.
    Taloudelliset mullistukset, poliittinen korruptio, sosiaaliset levottomuudet, rikollisuus, moraalinen rappeutuminen, taudit – näitä ei voi väistää tämän päivän anglo-sionistisen nwo-kulttuurin alueella. Vaikeneminen tästä tosiasiasta ei ole oikea vaihtoehto, puhumattakaan poliittisesta toiminnasta joka kieltää tämän tosiasian.
    — USA:n patriootit ovat osoittaneet jo voimansa. Nyt odotetaan oikeuskäsittelyjen tuloksia. Mikäli oikeus ei toteudu ja tiedostettu vaalipetos runnotaan läpi, odotettavissa on kansannousu.
    https://mvlehti.net/2020/12/01/vaalipetos-ja-trumpin-kansallismielisten-kannattajien-kansannousu-umv-raportti/
    Tuon luettuaan nousee mieleen kysymys missä on meidän Persujen isänmaallisuus ja halu puolustaa oman maamme itsenäisyyttä ja puolueettomuutta?

  7. Halla-aho myös sensuroi, vaikka persujen pitäisi kannattaa sanan vapautta. Tämä nähtiin, kun Jukka Hankamäen mediakritiikki yritettiin julkaista. Koska kirja Totuus Kiihottaa todella kiihotti, Halla-aho sensuroi kirjan käyttäen sanontaa ”ennakkoarvioiti ei toiminut”. Eikö hän todella havainnut, että ennakkoarviointi on sensuroinnin pääperiaate. Suomen perusta ei vieläkään jaa kirjaa. Halla-aho on muuttunut tavanomaiseksi ääniä kalastelevaksi suvaitsevaiseksi poliitikoksi – tosin ei itäistä naapuria kohtaan.

  8. Tämä artikkeli on (tahallaan vai vahingossa?) väärinymmärretty Halla-ahon osuvasta kirjoituksesta.

    Halla-aho EI syyttänyt PUTINIA näistä arjessamme näkyvistä hybridivaikuttamisen keinoista, vaan pyrki nimenomaan ilmaisemaan, että kaikesta mitä pelotellaan Putinin muka tekevän, tekevät juurikin nämä pelottelijat itse!

    Eli Halla-ahon täysin osuvan oivalluksen mukaan Putinin – mikäli hänen tavoitteenaan olisi Suomen kyykyttäminen – ei tarvitsisi kuin istua laiskanlinnassaan ja naureskella katsoessaan kun suomalaiset sekoomusvihervassarit pyytämättä itse tekevät sen mistä Putinia (ja putinisteiksi haukuttuja kansallismielisiä suomalaisia) syytetään.

    HIEMAN huolellisuutta näihin tulkintoihin, kiitos. Ettei ihan tarvitse kaikkialla vihollisia nähdä.

    • Jep, käykäähän lukemassa varsinainen juttu, niin selviää mitä se Jussi oikein kirjoitti, tämän artikkelin tulkinta ei oikein auennut.

    • ”Ettei ihan tarvitse kaikkialla vihollisia nähdä.”
      Persuille voi antaa kiitosta monista asioista mutta vaikea kiistää sitä että puolue on kallellaan maata nylkevän nwo-ja globalisti eliitin suuntaan eikä ole tehnyt kunnon pesäeroa siihen.
      Täytyy vain toivoa että puolueen sisällä alkaa syntyä painetta ja Halla-aho joutuu tarkistamaan asennettaan länttä perikatoon ajavaan EU/Nato-mafiaan ja luomaan terveempi suhde itänaapuriin jonka hän voisi myös selkeästi tuoda esiin mediassa.

      • Persujen toiminnasta löytyy ilman muuta kritisoitavaa, mutta sitä suuremmalla syyllä pitäisi pysyä totuuksissa, ja mielellään myös asiayhteyksissä.

        Niin ei mennyt tämän artikkelin kohdalla, vaan Halla-ahon tuhti ja osuva, russofobialla ratsastamista vastustava kannanotto käännettiin täysin päälaelleen. Jos siis pysyttäisiin asiayhteydessä – ja samalla kannustettaisiin persuja moiseen linjaukseen – niin kiiteltäköön Halla-ahoa tästä hyvästä kirjoituksesta, keksityillä perusteilla lyttäämisen sijaan.

        Tiedän kyllä että Halla-aho kärsii russofobiasta ja natofiliasta, ja niistä olen kritisoinut häntä itsekin. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä on häntä kiittäminen tälläkertaa tuhdista asiasta. Ihminen on oppivainen – paitsi ehkä ei silloin jos oppimisen jälkeenkin jaetaan pelkkiä haukkuja, niin asiayhteyskohtaisin valhein, kuin asiayhteyteen liittymättömin perustein.

      • Laura Huhtasaari:
        Suomen valtapuolueiden vuoden 1994 EU-kansanäänestyksen alla esittämät väitteet EU-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet täysin vääriksi.
        Suomi on menettänyt 26 jäsenyysvuotensa aikana oman valuuttansa, rajavalvontaoikeutensa ja nyt vielä budjettipoliittisen päätäntävaltansa Brysselille. EU:n perusluonne on muuttumassa kovaa vauhtia federalistiseksi byrokratiaunioniksi, jonka päätöksenteossa Suomen sanalla ei ole mitään väliä.

        Tämän vuoksi olisi korkea aika kysyä Suomen kansalta kansanäänestyksessä, onko se valmis luopumaan viimeisestä itsenäisen kansallisvaltion tunnusmerkistään, fiskaalipolitiikasta, EU:n elvytyspaketin myötä.
        https://beta.oikeamedia.com/o1-148600

  9. Höpö, höpö! Kun luin Halla-ahon kirjoituksen minun nuolenkärkeni kompanssissa kääntyi Brysseliin eikä Venäjälle. Kaikki, mitä hän ”sivuraiteeltaan” näki sopi kuin ”nyrkki silmään” sille hajoitustyölle, jota EU harjoittaa ”kansojen vankilassaan” niitä pieniä eurooppalaisia kansallisvaltioita vastaan globalismissaan ja kommunistislähtöisessä kulttuurimarxismissaan, joka itsessään on suora hyökkäys eurooppalaisia kristillisiä arvopohjaa vastaan. Brysselin päämääristä ja ketkuista suunnitelmista en kirjoita tämän enempää. Joillekin EU on hunajaa, toisille kitkerää happoa. Venäjä ei ole uhka kenellekään. Ei edes Suomelle, jota vainoharhaiset valtamediat kiljuvat juosten EU:n ja USA:n asialla ja tietenkin Suomen poliittisen eliitin, jota viedään kuin pässiä narussa. En ole putinisti yai Venäjä-seuran jäsen. Enkä liioin otab aamukylpyjä ruplissa! Olen suomalainen paasikiviläinen reaalipoliitikko, joka on elänyt läpi kylmän sodan ja Neuvostoliiton hajoamisen. Eli nähnyt ja kokenut omin silmin ja kuullut tuolloin edes jotain rotia osoittaneen YLE:n uutistoiminnan. Nythän YLE on täyttä kuraa, jota kukaan normaali ajatteleva ihminen kykene ottamaan vastaan tulematta kelvolliseksi YLE:n toimittajaksi tai Niuvanniemeen!
    Jos Venäjä katsoo jonb yksinomaan geopoliittisista syistä ja tietysti suurvalta syistä tehdä sotilaallisia liikeitä, jotka perustuvat ennaltaehkäiseviin ”sotapelin” kaltaisiin aluiden haltuunottoihin, joita jokainen suurvalta tekee kriisiaikoina, koska hienous on tuolloisissa tilanteissa tyhmyyttä, josta hyvästä kenraaleita ammutaan eikä palkita. Sota on sotaa eikä rusettiluistelua. Se, että Suomi asettuu isäntämaa sopimuksella Yhdysvaltain ja NATON maaperäiseksi lentotukialukseksi mahdollistaen NATOn pörräämisen Venäjän rajoilla ja tosi tilanteessa sotatoimialueena ilman sitoumuksia, että Suomea mitenkään voidaan suojella. Tai, että kiinnostaakob se edes ketään? Talvisodassa länsivallat olivat kiinnostuneita eniten Norjan ja Ruotsin rautamalmialuiden miehittämisestä ja valtaamisesta niin, ettei Saksa voi niitä käyttää sotateollisuutensa raaka-aine lähteinä! Suomen tuolloinen valtiojohto (poliitikot) vaahtosivat voiton riemuisena länsivaltain ”avusta”, jolla ryssä heitetetään sinne mistä se on tullutkin. Mutta Mannerheim näki länsivaltain pelin lävitse ja ymmärsi wanhana sotilaana mistä oli lopulta kyse ja mihin
    50 000 ranskalaista ja englantilaista sotilasta lopulta riittäisi. Ylipäällikkö vaatib Suomen tekevän rauhan välittömästi, koska suomalaiset sotilaat olivat loppu ja Neuvostoliitto painoi päälle koko voimallaan, sillä se viimeinkin oli ”oppinut” sotimaan alkuaikojen surkean nauyrettavistab esityksistään, jolle koko maailma hirnui ja sai Hitlerinkin uskomaan, että matka Moskovaan merkitsi aamukävelylllä käymistä. Tosin ei länsivaltojen trossaaminen ollut aivan ilman täyttä merkitystä, sillä Stalin ei halunnut ryhtyä sotimaan lännen kanssa, eikä hän voinut tietää muista nyansseista, vaan kuvitteli luonnollisesti suomalaisten olevan se yksinomainen syy tulla sotimaan sen vapauden ja itsenäisyyden puolesta. Tosin Stalinin ”hätäpaska” oli vain ”Suomen kysymyksen” siirtäminen parempaan myöhempään ajankohtaan ja ns. Välirauha” oli raskadsta hermosotaa Neuvostoliiton vaatiessa yhä lisää myönnytyksiä Suomelta, joista ”rauhan sopimuksessa” ei ollut edes sovittu.

  10. Mitkä vitun globalistit? Puhukaa asioiden oikeilla nimillä kansainvälinen juutalainen rahaeliitti joka myös hallitsee venäjää ja vapaamuurarit jotka ovat suurin osa yleishyödyllisiä maanpetos ääliöitä!

    Juutalaiset on karkoitettu vähintään 109 erimaasta eikä mitään globalisteja sionisteja jesuiittoja VAAN JUUTALAISET!!!

    Venäjän kgb on täysin juutalais oligarkkien hallussa se että putin pari karkotti ei meinaa mitään! Kuunnella venäjän OIKEITA kansallismielisiä lähes jokainen heistä sanoo että juutalaiset kontrolloi edelleen venäjää täysin! Venäjän MAFIA on juutalaismafia PISTE!

    VENÄJÄ kuuluu myös BIS PANKKIIN NIINKUIN KIINAKIN!!!!!!

    Kaikki on teatteria viimeisin vastavoima kansainväliselle kommunismille eli satanisti juutalaisille oli Aatu ja jotka väittää että aautkin oli kontrolloitu oppositio alla linkki;

    mike king on toki muitakin!

    http://tomatobubble.com/

    He jotka muuta väittävät ei ikinä suostu keskusteluun asiasta!

    Halla aho saa käskynsä looshista mihin kuuluu ja looshi käskynsä kansainvälisiltä juutalaisilta!

    Nyt sinne aivokoppaan vähän KAASUA 🙂 🙂 HOLOHOAX MYÖS YKSI ASE!

  11. Jussi Halla-ahon johtama Persut on ainoa puolue, joka vastustaa koronan avulla pakkosyötettyä EU:n 750 miljardin jättimäisen lainan yhteisvastuuta vastoin EU:n sääntöjä. Siinä Suomen sanotaan maksavan n. 6 miljardia euroa ja saavan siitä takaisin n. puolet, jos saa omia projektejaan hyväksytyiksi EU:ssa.
    Suomen puolustuksessa kädet on jo sidottu Niinistön toimesta : Naton kanssa on isäntämaasopimus ja kahden maan välisiä puolustus sopimuksia on mm. USA:n kanssa.
    Kirjoitus vaikuttaa kovin vihamieliseltä Halla-ahoa kohtaa. Miksi ?

    • Todella masentavaa lukea näin kaoottista, asenteellista ja epäanalyyttistä keskustelua – toki joukossa helmiäkin.

      Edustan siis toista laitaa kuin MP ja siksi ns. keskustelu on ajan hukkaa.

      • Älä suotta minun takiani keskustelua lopeta, tai kenenkään muunkaan ”epäanalyyttisen, kaaoottisen ja asenteellisen” keskustelijan vuoksi!

  12. > Vaikka hän väittää, ettei kuulu siihen vainoharhaiseen koulukuntaan, joka pelottelee Putinilla – nähden trolleja ja agentteja joka paikassa – Halla-aho tekee juurikin näin. >

    Halla-aho on EU-patriootti, ja hän kyllä tietää sen, että ”trolleja ja agentteja” on OIKEASTI joka paikassa. Kaikki mitä valemedia sinulle suurvaltojen politiikasta kertoo, on pelkkää peliä. Suomella ei ole isänmaallista puolustusta. Piste. Suomen armeija on pelkkä pelinappula tässä itä vs. länsi kusetuksessa, jonka avainpelaajat ovat – tiedostaen tai tiedostamattaan – viemässä kansallisvaltioita kaaoksen kautta uuteen maailmanjärjestykseen. Todellista vastakkainasettelua löytyy vain tietämättämien tasolta, sillä jokaisen valtion ylimmällä tasolla – yhdessä ja erikseen – vallitsee NWO-mafian korruptiolla ylläpitämä yksimielisyys.

    Harhaanjohdettua kansaa (ja sotilaita) toisin sanoen huijataan!

  13. https://www.magneettimedia.com/rikollisuuden-tilastot-myotailevat-ulkomaalaisten-maahanmuuton-kayraa/#comment-48505
    Linkin hyvä artikkeli paljastaa, että Suomen kulttuurimarxilainen virkakoneisto, vallanpitäjät ja valtamedia yrittävät salata haittamaahanmuuton negatiivisia seurauksia. Kuitenkin juuri haittamaahanmuuton suosimisen seurauksena ajaudumme Ruotsin tilanteeseen, jossa vieraskulttuurit hallitsevat yhteiskuntaa ja maa on ajautunut matalan intensiteetin sisällissotaan.
    Suomen historiassa ei ole aiemmin ollut vallanpitäjiä, jotka ovat kääntyneet omaa maataan ja kansalaisiaan vastaan ja kohottaneet jalustalle verovaroin ylläpidetyt maahanmuuttajat.
    Paras tapa auttaa hädässä olevia maita on viedä apu sinne missä hätä on.
    Persuille voi antaa tunnusrusta siitä että he vastustavat haittamaahanmuuttoa mutta sillä ei ole merkitystä koska he samaan aikaan tukevat eu-ja nato-mafiaa joka edistää Euroopan kalergisointia.
    Viittaan ylempänä olevaan kommenttiini Truth_hunter 1.12.2020 at 18:30

  14. Saa sitä yrittää kusettaa.
    Euroopan ja USA:n äärioikeisto on Putinin komennuksella.

    Soinin aikainen PS ehkä olisi suomea puolustanutkin, mutta H-A + Huhtasaari kööri ei esim näe syytä varautua siihen että Putin tekee suomelle sen minkä muillekin naapureilleen on tupannut tekemään (alistaa/miehittää/terrorisoi).

    Pidetään huoli ettei Putlerin fasistit koskaan pääse valtaan.

  15. Halla-aho pelaa kaksilla korteilla, ehkä useammillakin. Loppupelissä voi sitten todeta olleensa oikeassa, riippumatta lopputuloksesta.

  16. Hallaaho on kahden kuoren välissä kun EUia eikä NATOa voi arvostella niin hakee syntipukin Venäjältä niinkuin kaikki länsimaatkin tekee. Persuihin kuuluu myös uusnatseja joiden ihanne maa on Saksa että tämäkin pitää Hallaahon pihdeissään EUssa.
    Persupolitiikka on populismia ja natsismia samassa puolueessa ja näkyy menevän oikeistolaiseen väestönosaan kuin häkä ja puolueella on yksi vihollinen nimittäin Venäjä.
    Hallaahon EUn arvostelu on ponnetonta näennäisarvostelua liittyy lähinnä nykyhallituksen toimiin EUn kanssa mutta muuten persut on kuten muutkin puolueet eli EUn ja USAn nuolijoita. Persuille kelpasi propaganda aseeksi patataantumuksellisten Unkarin ja Puolan änkyröinti EUn korona rahoituspakettia kohtaan joka kuitenkin johtui EUn vaatimuksista maiden sisäisten asioiden muuttamiksi uuslipilaaristen arvojen mukaisiksi. Suomessa on jo lainsäädäntö muutettu EUn uuslipiraalisten arvojen mukaan eikä persut ole vastustaneet niitä kertaakaan eli koko persujen EUvastaisuus on pelkää puolueen kulissia.
    Suomessa ei ole puoluetta joka ajaa aidosti Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta vaan NATOn Venäjäuhka on läpäissyt kaikki vallassa olevat poliitikot ja sitä myötä virkamies hallinnon. Persut on uuslipiraali puolue kuten muutkin Suomen puolueet ja sehän uusnatsi populisti puolueelle sopii kun uuslipiraaliset arvot on itsensä määrättäviä ja siten fasistisia muita kohtaan.
    Kimmolla taas heittää että EU ja USA olisi Putinin komennettavia mutta niitä kyllä harmittaa kun ei voi Putinia ja Venäjää komentaa vaikka laittomia yrityksiä on jatkuvasti.

  17. Tämä EZ:n artikkeli sopii tämän artikkelin kommentiksi hyvin
    The Cheering Section for World War III
    Eric Zuesse — December 2, 2020
    America repeatedly elects and re-elects champions of “regime change” in nations abroad …
    Amerikka valitsee ja valitsee toistuvasti presidentiksi ”hallintomuutoksen” mestarit ulkomailla (George W. Bush vuonna 2000, Barack Obama vuonna 2008, Donald Trump vuonna 2016 ja Joe Biden vuonna 2020), kuten Irakissa vuonna 2003 ja Afganistanissa vuonna 2001 ja Libyassa vuonna 2011 ja Syyriassa vuosina 2011–2020 ja Jemenissä vuosina 2015–2020 ja Ukrainassa vuosina 2010–2014; ja on kaikissa tapauksissa tuhonnut nämä kansat väittäen tukevansa ”ihmisoikeuksia” ja ”demokratiaa” ja vastustavansa korruptiota kaikissa niissä kansakunnissa, joita se tuhosi.

    …Näiden väitteiden (Venäjään liittyen) tarkoituksena on selvästikin valmistaa amerikkalainen yleisö tukemaan Venäjän hallintomuutosta – ts. Venäjän hallituksen valloittamista pakotteiden, vallankaappauksen tai ehkä hyökkäyksen avulla.
    https://www.strategic-culture.org/news/2020/12/02/the-cheering-section-for-world-war-iii/
    Zuessen loistava analyysi tilanteesta kertoo selkeästi kuka ja missä on todellinen hegemoniaa ylläpitävä ja imperialistinen voima maailmassa.
    Tämä fakta pitäisi persujen myös ymmärtää ja pitää itsensä ja maamme pois politiikasta joka tukee tätä imperialismia.

    • Tämä samainen ’regime change’- koneisto pyrkii nyt USA:ssa pääsemään eroon kansan valitsemasta presidentistä röyhkeän vaalivilpin avulla. Trump ei ole aikeissa vetäytyä. Tilanne on johtamassa vakavaan välienselvittelyyn. Ainakin CIA, valtamedia, kansainvälinen pankkikartelli, FBI, Big-Tech ja Big-Pharma ja Wall Street ovat Trumpia kaatamassa. Trumpilla on puolellaan oma lakimiestiiminsä, sotilastiedustelu ja ainakin erikoisjoukot, vaihtoehtoinen media sekä valtavat aseistetut kansanjoukot. Ellei Biden luovu kaappausyrityksestään vapaaehtoisesti, on tiedossa verenvuodatusta muodossa tai toisessa. Jos korkein oikeus toteaa vaalivilpin tapahtuneeksi ja kumoaa Bidenin presidenttiyden, on tiedossa CIA-median ja demokraattien masinoima kansannousu BLM:n ja Antifan toimiessa ydinjoukkoina. Tämä olisi se värivallankumous, jota globalistit ilmeisesti haluavatkin. Trump pystyisi tuon nousun torjumaan, mutta jälki olisi rumaa.

      Jos tuomarit antavat Bidenin voittaa, niin Trump kuitenkin julistaa sotilaallisen ’Martial Law’-poikkeustilan ja pidätyttää ja kenties pikateloituttaa valtiopetokseen sortuneet tahot, lähinnä valtamedian edustajat, erityisesti koko CNN:n tiimin ja julistuttaa itsensä presidentiksi valtamediakanavien kautta, koska se ilmeisesti vaaditaan siihen, että kansa ja koko maailma uskoo jonkun olevan presidentti USA:ssa. (Samankaltainen valtamedian puhdistusoperaatio olisi paikallaan myös Suomessa).

      Trump on itsekin melkoinen konna, mutta hän ei halua USA:n ja sitä kautta koko maailman sortuvan brutaalin kommunistien hallinnon alaisuuteen.

      • Suomen valtamediat suoltavat Bidenin presidenttiyttä mahdollisimman pitkään ja yrittävät sillä säilyttää asemansa. Kunnallisvaalithan ovat tulossa ja sillä saadaan kansan huomio pois USA: n tapahtumista ( ja mahdollisista yhteyksistä dominion- smartmatic äänten laskentaan).

        Kenraali Michael Flynn, joka on nyt Euroopassa, vetosi pari päivää sitten jo Trumppiin jotta tämä julistaisi ”sotatilan”.

        Suomenkin luottamus Natoon saattaa pian horjua, sillä USAhan ei olisi enää Naton mukana aiheuttamassa Europpaan (Venäjä) suunnitteltua kaaosta.

        EI nyt ainakaan heti tule mieleen, kuka Suomessa ottaisi ohjat käsiinsä silloin kun Trump jatkaa presidenttinä? Saksan presidentti Steinmeier on jo julkisuudessa sanonut että jos Trump jatkaa Natoa ei enää ole. Tällöin ei myöskään olisi enää EU: ta.

        Puoluejärjestelmästä olisi ensin päästävä eroon ja sitä vaihtoehtoa ei vielä näy suomalaisessa keskustelussa.

        Trump ( ”konna”) on siirtämässä Yhdysvalloissa vallan takaisin kansalle. Rehelliset vaalit, blockchain eikä mitään postiäänestystä kuten Suomessa koronaan vedoten pyritään vaivihkaa ” siirtymään”.

        Voisikohan Halla- aho ” vaikka olisikin monen mielestä ” konna” saada aikaan kansanliikkeen, jolla Suomen kansa saa takaisin perustuslain takaaman vallan mikä nyt on pantattuna EU: ssa ?

        • Hyvä ajatus … Halla-aho voisi todella saada aikaan kansanliikkeen mutta sitä varten hänen pitäisi luoda terve suhde Venäjään ja selkeästi ilmaista EU-vastaisuutensa.

  18. Minä ilmeisesti ymmärsin Halla-ahon tekstin väärin, toisin päin.
    Asia on niin ilmeinen, että luulin Jussin tarkoittavan nimenomaan NWO pyrkimyksiä.

    • Ymmärsit tekstin oikein, Tapio.. Halla-ahon kirjoitus paljastaa juuri sen, mitä NWO:n pää-arkkitehdit tekee agendaa myöten. He omistavat valemedian ja lietsovat ihmisten vastakkainasettelua kaikilla rintamilla.

      Tässä loppuosa Halla-ahon blogista::

      ”Informaatiovaikuttamisen keinoin kylväisin kyseisten maiden asukkaisiin sellaista ajatusta, että ehkä heidän maansa ei kuulukaan heille vaan kaikille. Edistäisin ”maailmankansalaisuuden” ajatusta ja vapaata liikkuvuutta, jotta kyseisten maiden asukkailla olisi houkutteleva vaihtoehto puolustautumiselle – pakeneminen. Panisin asiamieheni kuiskuttelemaan heille, että oikeastaan he eivät edes ole mikään kansa vaan ainoastaan kokoelma yksilöitä. Tuhoaisin heidän keskinäisen koheesionsa rikkomalla kaikki yhteisöllisyyttä ylläpitävät instituutiot, syventämällä luokka- ja tuloeroja ja edistämällä etnisten ja kulttuuristen saarekkeiden syntymistä heidän yhteiskuntansa sisälle.

      Kruunaisin operaation harhautuksella: loisin mielikuvaa, että ne, jotka vastustavat hankettani, ovat vieraan vallan asialla, kun taas todelliset asiamieheni ovat oikeita isänmaanystäviä.

      Sitten istuisin mukavasti nojatuoliin. Katselisin, miten naapurini asukkaat tappelevat keskenään ja kiroavat itsensä ja toisensa, popsivat mielialalääkkeitä ja keskustelevat siitä, voiko miehellä olla kuukautiset. Lopulta poimisin heidän maansa kuin kypsän hedelmän.”

      Halla-aho ei kuitenkaan ”istu mukavasti nojatuolissa” vaan on omalla toiminnallaan osa esilletuomaansa vastakkainasettelua, jonka tämäkin blogi esille tuo. Hän ei siis ”katsele” miten naapurit tappelevat keskenään, vaan seisoo miekka kädessä – oman isäntänsä manipuloimassa taistelussa – ja on siten myös osa ongelmaa.

  19. Pekka Haaviston on erottava välittömästi | Kolumni
    Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa nähtiin arvoton näytelmä, jossa rikollisesta toiminnasta kiinnijäänyt ulkoministeri Pekka Haavisto sai käytännössä vapautuksen niistä rikoksista, joista hän oli jäänyt kiinni housut kintuissa.

    … Faktat Haaviston tapauksessa ovat siis täysin selvät. Haavisto yritti ministerinä ollessaan painostaa virkavastuulla toimivaa virkamiestä tekemään rikoksen. Kun virkamies kieltäytyi Haaviston käskystä tehdä rikos, Haavisto erotti kyseisen virkamiehen.
    https://mvlehti.net/2020/12/10/pekka-haaviston-on-erottava-valittomasti-kolumni/
    Mitä Persut tekivät Haaviston virastaan erottamiseksi?

  20. Kommenttiketjun perusteella suomalaisilla on lyhyt muisti.
    Koko Venäjätrolli-narratiivin kuumimmassa ytimessä oli vielä parisen vuotta sitten nimenomaan Halla-Ahon kohua herättäneet väitteet MV-lehden saamasta ruplarahoituksesta, KGB-oppien jalkauttamisesta ja Kremlin trollina toimimisesta. Aiheesta kirjoittivat tuolloin kaikki suuret valtamediat, joten mistään marginaaliuutisesta ei ollut kyse:
    https://www.kaleva.fi/hs-ja-uusi-suomi-halla-aho-epailee-mv-julkaisun-to/1757972
    Väitteidensä tueksi Halla-aholla oli esittää MV-lehden silloisen omistajan isän etninen tausta ja äidinkieli, sekä ”Kremlin asiamieheksi” profiloituneen kohudosentin ilmaantuminen MV-lehden päätoimittajan vanaveteen. Seuraukset näistä Halla-ahon trolli-lausunnoista olivat MV-lehden päätoimittajan kannalta vakavat ja kauaskantoiset.

    Syyt siihen, miksi Halla-aho sekä muut EU-broilerit tällä hetkellä liudentavat trollipuheitaan johtunee seuraavista rapakon takaisista kehityskuluista:
    – Trumpin kauden ajan demarileiristä pakotettu Venäjän trolli -narratiivi on vuosien varrella falskannut niin monesta kohtaa, että sitä yhä jankkaavat ovat menettäneet poliittisen uskottavuutensa Washingtonissa. Poliittista tai juridista tahtoa ruoskia trollitehdas-teemaa ei enää ole: https://www.aljazeera.com/news/2020/3/17/us-drops-case-against-russian-firm-accused-of-2016-vote-meddling
    Lisäksi, USA:n poliittisen pelikentän horisontissa painaa päälle suraaava hybridisodan suuri teema. Siinä keskiöön on nostettu Kiinan kommunistipuolueen harjoittama lahjonta ja yleinen sekaantuminen USA:n ja länsimaiden sisäpolitiikkaan. Mikä on USAssa nyt ajankohtaista, rantauutuu Suomeen ja EU:hun vajaan vuoden viiveellä. Eiköhän Halla-aho Kiina-kortinkin aikanaan pelaa, jos näkee siinä jotain omaa etua olevan ulosmitattavissa.

  21. OM: Korkeimman oikeuden isku antaa vain lisää pontta Trumpin kannattajille

    Trumpilaiset taistelevat nyt itsenäisen USAn puolesta mutta eivät tunnu ymmärtävän ettei sellaista Usaa ole enää olemassa eikä ole ollut aikoihin koska -kuten N-yahu on avoimesti sanonut – sionistit hallitsevat Usaa. Ja tuo ote on koko ajan vahvistunut Trumpinkin aikana.
    OM tukee Persuja ja Israelin sionistien rasistista politiikkaa joka tähtää rodullisesti puhtaan ja itsenäisen suur-Israelin luomiseen. Mutta se ei tue oman maamme itsenäistymistä vaan pysymistä eu- ja nato-mafian koukussa. Tässä on ristiriita. Miksi?
    Kummastuttaa että myös OM:n monet kolumnistit puolustavat kristinuskoa (ovat kristittyjä) mutta silti tukevat maallistuneita sionisteja (Israelia) joiden tavoite on kristinuskon tuhoaminen. Sionistit (farisealaiset) tuhosivat aikoinaan Jerusalemin kristityt ja essealaisten heimon johon historian Jeesuskin tiettävästi kuului tai ainakin sai vaikutteita siitä.
    Tämän mukaan sionisteja (nykyajan fariseuksia) tänään tukevat ovat kristinuskon vastaisia ja kun Trump tukee avoimesti sionismia ja sionistien valtaa niin hän samalla myös tuhoaa kristinuskoa. Kuten myös meidän oma mediamme joka tukee Trumpia.
    Tuki Bidenille merkitsee tietysti vielä suurempaa tukea näille kristinuskon tuhovoimille.
    https://beta.oikeamedia.com/o1-149701

  22. Ekonomisti Malinen haastaa pääministeri Marinin julkiseen keskusteluun EU:n elpymisrahastosta [Video]

    ”Arvoisa pääministeri Marin. Kesästä lähtien olette vältellyt ja perunut useita sellaisia keskustelutilaisuuksia, joissa EU-elpymisraston vaikutuksia olisi voitu avata suomalaisille”, sanoo GnS Economicsin Tuomas Malinen, ja haastaa pääministerin kunnolliseen debattiin.
    https://mvlehti.net/2020/12/18/ekonomisti-malinen-haastaa-paaministeri-marinin-julkiseen-keskusteluun-eun-elpymisrahastosta-video/

    Lukutoukka (kommentti) 18.12.2020 08:17
    ”Heh, voimme olla satavarmoja siitä, että Sanna Marin ei ota haastetta vastaan. Hän ei pysty siihen, koska osaaminen ei riitä.
    Jopa valtamediankin taholla on viime aikoina kiinnitetty huomiota siihen, että Marin pyrkii systemaattisesti välttelemään kaikkia sellaisia tilanteita, joissa hän joutuisi käymään asiakeskustelua jostain ”hankalasta” aiheesta. Tämä johtuu siitä, että Marinin asiantuntemus ja osaaminen ovat hyvin heikkoa – ja hän myös itse tiedostaa tämän puutteen.
    Niinpä hän joutuu sitten välttelemään kaikkia sellaisia tilanteita, joissa tämä puute kävisi ilmi.
    Sen sijaan Marin kyllä mielellään esiintyy kaikenlaisissa ”turvallisissa” tilanteissa, joissa pärjää sillä, että lukee vain ääneen jonkun avustajan etukäteen kirjoittaman tekstin. Kaikkein yksinkertaisimpiin rivikansalaisiin tämä harhautus sitten uppoaa.”

    Lukutoukka osuu oikeaan. Miksi meillä on tällainen eu-mafiaa kumartava nukke-pääministeri ja hallitus joka johtaa maata kurjuuteen?
    Ja mikseivät Persutkaan tee mitään asian hyväksi erottaakseen maamme EU:sta?

  23. Siira olet itse harhateillä etkä ymmärtänyt Halla-ahon kirjoitusta!
    Väitteesi on paskaa!
    Halla-aho nimenomaan todisti että Putin ei sekaannu Suomen asioihin vaan Bilderbergin globalistit.
    Nyt saatana vähän järkeä kirjoitteluun!

  24. Kiinan tilanne muistuttaa Saksan tilannetta sekä ww1 että ww2 alla. Tätä maamme poliittinen johto ei näytä ottavan huomioon.
    Persut voisivat olla aktiivisia ja luopua EU ja Nato-kiimasta joka tuhoaa maan
    The Anger Campaign Against China
    LARRY ROMANOFF • AUGUST 6, 2020
    https://www.unz.com/lromanoff/the-anger-campaign-against-china/
    Introduction
    It shouldn’t be a secret, though it still seems to be, that neither of the two World Wars were started (or desired) by Germany, but were the creation of a group of European Zionist Jews with the stated intent of the total destruction of Germany.[1]
    https://hofs.online/david-irving-churchills-war/
    [2]
    https://www.paulcraigroberts.org/2020/01/13/germanys…-wwii/
    [3]
    https://thegreateststorynevertold.tv/the-war-crimina…chill/
    [4]
    ttps://research.calvin.edu/german-propaganda-archive/schul05.htm
    [5]
    “Germany is getting too strong. We’ve got to smash her.” – Winston Churchill speaking during a private lunch in 1936. Reminiscenses in 1961 of General Robert E. Wood. World War II. By Carl J. Schneider, Dorothy Schneider. Page 15.
    … ”Saksa on tulossa liian vahvaksi. Meidän täytyy murskata se. ” – Winston Churchill puhui yksityisellä lounaalla vuonna 1936. Muistelee kenraali Robert E. Woodin vuonna 1961. Toinen maailmansota. Carl J.Schneider, Dorothy Schneider. Sivu 15.
    [6]
    “We will force this war upon Hitler, if he wants it or not.” – Winston Churchill (1936 broadcast). “This war is an English war and its goal is the destruction of Germany.” – Winston Churchill (Autumn 1939 broadcast)
    … ”Pakotamme Hitlerin tähän sotaan, jos hän haluaa sitä tai ei.” – Winston Churchill (lähetys vuodelta 1936). ”Tämä sota on englantilainen sota ja sen tavoitteena on Saksan tuhoaminen.” – Winston Churchill (syksyn 1939 lähetys)
    [7]
    “You must understand that this war is not against Hitler or National Socialism, but against the strength of the German people, which is to be smashed once and for all, regardless of whether it is in the hands of Hitler of a Jesuit priest.” – Winston Churchill [1940]; Emrys Hughes, Winston Churchill, His Career in War and Peace p. 45); This book was published in Great Britain in 1950 under the title “Winston Churchill in war and peace.” The American version titled “Winston Churchill: British bulldog : his career in war and peace”, was published in 1955 and was an edited version with selected quotations removed.
    … ”Sinun on ymmärrettävä, että tämä sota ei ole Hitleriä tai kansallissosialismia vastaan, vaan Saksan kansan voimaa vastaan, joka on tarkoitus murskata lopullisesti riippumatta siitä, onko se jesuiittapappi Hitlerin käsissä.” – Winston Churchill [1940]; Emrys Hughes, Winston Churchill, hänen uransa sodassa ja rauhassa s. 45); Tämä kirja julkaistiin Isossa-Britanniassa vuonna 1950 nimellä ”Winston Churchill sodassa ja rauhassa”. Amerikkalainen versio nimeltä ”Winston Churchill: Brittiläinen bulldoggi: hänen uransa sodassa ja rauhassa” julkaistiin vuonna 1955 ja se oli muokattu versio, josta valitut lainaukset poistettiin.

    Ei saisi olla salaisuus, vaikka näyttää edelleen siltä, että Saksa ei aloittanut (tai halunnut) kumpaakaan näistä maailmansodista, vaan ne olivat Euroopan anglo-sionistisen ryhmän luomia päämääränä Saksan totaalinen tuho.

    • … Monet perussuomalaisten poliittiset vastustajat olivat jakaneet Halla-ahon twiittiä kesäkuulta 2019, jossa Halla-aho vastasi tuolloin Outi Alasen Twitterissä esittämään kysymykseen, joka kuului:
      ”Diggaatko sä Jussi Trumppia? Onko hän sun mielestä hyvä presidentti?”
      ”Diggaan ja on. Trump on parasta mitä Yhdysvalloille ja länsimaailmalle on tapahtunut pitkäään aikaan”, Halla-aho vastasi  [12] 4. kesäkuuta 2019.
      https://beta.oikeamedia.com/o1-153206

      The Fifth-Generation War on White People — First They Came for White Southern Males…
      MARCUS APOSTATE • JANUARY 18, 2021
      https://www.unz.com/article/the-fifth-generation-war-on-white-people-first-they-came-for-white-southern-males/

      • Persuihin pettynyt
        Kun diggaa Trumpia niin diggaako silloin myös tätä miestä?
        Linkin artikkelista:
        ”Viime yönä kuollut Sheldon Adelson lähti tuhoamaan Iranin sopimuksen ja rauhanprosessin ja onnistui osallistumalla ja tukemalla republikaanien presidentti kampanjaa. Hän oli voimakas Israelin puolestapuhuja, jolla oli uskomaton valta Yhdysvaltain politiikassa … ”Hän suunnitteli kansakuntien suunnan.” Adelson oli aina rehellisempi tavoitteistaan kuin tiedotusvälineet, jotka raportoivat hänen panoksestaan. ”Olen yhden asian henkilö. Tuo asia on Israel ”, hän sanoi vuonna 2017 … Hän oli ääriliike, joka väitti, että” Palestiinalaista ei ole olemassa ”. … Mahdollisesti Adelsonin suurin saavutus oli tuhota Iranin sopimus, joka oli Obaman hallinnon allekirjoittama saavutus. Adelson vastusti kaikkia neuvotteluja Iranin kanssa. ”
        Ja tämä mies rahoitti Trumpin valtaan, miehen joka on tukenut Israelin sotia ja jota Persut meillä tukevat ja kannattavat, ja jolle Huhtasaari on ehdottanut jopa rauhan Nobelia.
        https://mondoweiss.net/2021/01/sheldon-adelson-pro-israel-extremist-who-crafted-the-course-of-nations-is-dead/
        http://www.ihr.org

    • ”Kiinan tilanne muistuttaa Saksan tilannetta sekä ww1 että ww2 alla.”
      Selvennökseksi tuohon: Saksa ei halunnut (eikä aloittanut) sotia kuten ei kovan painostuksen alla oleva Kiinakaan halua. Saksa pakotettiin sotiin ja samaa yritetään Kiinan kohdalla.

      Ylempänä olevaan Persuihin pettynyt viestiin liittyen:
      Erikoinen sattuma että A kuoli juuri nyt kun Trump menetti valtansa. Rahoja ei nyt tarvita hänen tukemiseen mutta leski Miriam tietää minne ne laittaa.
      PG: … His Israeli wife Miriam owns more than 40% of Las Vegas Sands Corp Casinos Inc., estimated to be worth in excess of $17 billion. She has proposed that a new chapter be included in the Jewish bible, the Book of Trump, and has pledged herself to continue her husband’s work. …
      A:n israelilainen vaimo Miriam omistaa yli 40% Las Vegas Sands Corp Casinos Inc. -yrityksestä, jonka arvon arvioidaan ylittävän 17 miljardia dollaria. Hän on ehdottanut uuden luvun sisällyttämistä juutalaiseen raamattuun, Trumpin Kirjaa, (The Book of Trump), ja on luvannut jatkaa miehensä työtä. Trump oli aiemmin antanut hänelle korkeimman palkinnon, jonka presidentti voi antaa, presidentin vapausmitalin. Vapaus ei tietenkään koske palestiinalaisia, j(a kuten Gilad Atzmon sanoo: me olemme kaikki palestiinalaisia).

      Goodbye Sheldon Adelson
      The malignant toad is dead
      PHILIP GIRALDI • JANUARY 19, 2021
      https://www.unz.com/pgiraldi/goodbye-sheldon-adelson/

  25. Halla-aho oikaisee itseään koskevia valtamediassa ”pinnalla olevia” väittämiä

    ”Ihmisviha, natsipuolue, juutalaisviha, syvä ihmisviha, rasisti…” YLE antaa jälleen runsaasti lähetysaikaa PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-ahon leimaamiseksi. Huutokuorossa ovat mm. poliittinen ruumis Simon Elo ja jälkiviisas Jan Erola – Halla-aho vastaa Twitterissä.
    https://mvlehti.net/2021/02/08/halla-aho-oikaisee-itseaan-koskevia-valtamediassa-pinnalla-olevia-vaittamia/

    lmeisesti tuo Trumpin diggaamnen (yllä Truth_hunter 19.1.2021 at 17:02) on kuitenkin kohdallaan kun hän sitä ei tässä kiellä.

  26. Persuille terveisiä Lavrovilta
    When a real statesman speaks – Sergey Lavrov
    Ymmärrän niitä, jotka ajattelevat, että Venäjä voisi olla aggressiivisempi reagoidessaan länsimaiden johtajien avoimesti korkeakätisiin, kohtuuttomiin retoriikoihin.
    Diplomaattisessa ja poliittisessa kulttuurissamme emme ole tottuneet turmelemaan retoriikkaa. Olemme kohteliaita ihmisiä ja olemme tottuneet saavuttamaan tavoitteemme sivistyneellä ja sivistyneellä tavalla.
    Kuten sanomme: ”Jumala ei ole vallassa vaan totuudessa.” Meillä on myös hyvä sananlasku, joka tulisi muistaa: ”Hunaja on makeaa, mutta mehiläinen pistää.” Ne, jotka pitävät kohteliasta tapaamme heikkouden merkkinä, tekevät suuren virheen
    … I understand those who think that Russia could be more aggressive in reacting to the openly high-handed, unseemly rhetoric from Western leaders. In our diplomatic and political culture, we are not used to resorting to thuggish rhetoric. We are polite people and are used to achieving our goals in a civil and civilised manner. As we say: “God is not in power but in truth.” We also have a good proverb that should be remembered: “Honey is sweet, but the bee stings.” Those who take our polite manners for a sign of weakness are making a big mistake.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=227255

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here