Jaana Venkula kuvaa kirjassaan ’Epävarmuudesta ja varmuudesta’ (Kirjapaja 2005) uusliberalistisen globalisaatiokehityksen taustalla olevan globalismin kattavana ideologiana, jonka totalitarismi on täydellisempää kuin konsanaan fasismin tai kommunismin.
 
Markku Siiran alla oleva artikkeli Aleksandr Duginista todentaa osaltaan tämän arvion oikeaksi.
 
Suomen valtamedia on omaksunut samanlaisen globalistisen otteen omassa uutisvälityksessään. Totuudellisten uutisten sijasta se tarjoaa läntisiä narratiiveja, joiden sylttytehtaaksi paljastuu usein jokin läntinen tiedustelupalvelu.

Kuten Duginin kokemus osoittaa, nyt ollaan samaa suorasuuntaustykitystä soveltamassa keskeisiin sosiaalisen median alustoihin. Myös verkkojätti Amazonin sensuuritoimenpide kertoo paljon siitä, miten uusliberaali narratiivi hallitsee läntistä media- ja kulttuuritarjontaa.

Tauno O. Mehtälä

päätoimittaja

Venäläinen filosofi ja geopolitiikan asiantuntija Aleksandr Dugin on saanut kokea, mitä on olla lännen globalistien tunnistama ideologinen vihollinen. Viimeisten kuukausien aikana Duginin Google-tili on poistettu, samoin Youtube-kanava ja nyt – ilman mitään selitystä – myös hänen Twitter-tilinsä on suljettu.

”Moderni liberalismi on itsenäisen ajattelun absoluuttinen vihollinen”, Dugin kirjoittaa. Kaikki mikä ei sovi yhteen liberaalin dogman kanssa julistetaan fasismiksi ja toisinajattelusta rangaistaan ankarasti; tällaiset ihmiset bännätään – ja heidät poistetaan sosiaalisen median alustoilta.

”Jos et jaa liberaalien kaikkia dogmaattisia näkemyksiä, sinua vastaan hyökätään ja sinut tuomitaan, julistetaan suorastaan rikolliseksi”, Dugin arvioi omakohtaisiin kokemuksiinsa pohjaten – edes hänen filosofiaa ja geopolitiikkaa käsitteleviä teoksiaan ei voi enää tilata CIA-yhteyksistään tunnetun Jeff Bezosin perustamasta verkkokauppa Amazonista.

DUGININ MIELESTÄ FAKTOJA ei enää ole olemassa liberaalin tulkinnan ulkopuolella. Globalistisessa maailmassa on vain yksi oikea tulkinta, liberaali tulkinta. Kaikki muu on fasismia, joka täytyy tuhota. Me elämme jo liberalismin globaalissa ojennustyöleirissä – keskitysleirissä, jota valvovat liberaalien gestapojoukot.

Venäläisajattelija katsoo, ettei liberalismi heijasta vain vallitsevaa status quo’ta, vaan se ”teeskentelee omaavansa totuuden ja vallan monopoliaseman myös tulevaisuudessa”. Tällainen liberalismi on radikaalisti vapauden vastainen. Olisiko aika rajoittaa liberalismia itseään, kunnes se olisi vain yksi ideologia muiden joukossa?

”Liberaalit sallivat vain liberaalien olla virtuaalisessa tilassa”, Dugin kommentoi. Hän painottaa, että kyse ei ole edes tavoittamiesi ihmisten lukumäärästä. Duginin poistetuilla tileillä oli vain kymmeniä tuhansia, ei suinkaan miljoonia tilaajia – – – ”Tämä tarkoittaa, että liberaalit tunnistavat [vallitsevan ideologian kyseenalaistavien] ajatusten vaarallisuuden… viholliset tietävät joskus arvomme ystäviämme paremmin.”

Syntynyt ”uusi teknologinen sivilisaatio” on kova ympäristö, Dugin arvioi. Internet on jotain muuta kuin mitä luulimme sen olevan. Meillä on siellä sähköposti, luemme uutissivustoja ja pidämme blogia. Ajattelimme, että internet on paikka julkaista kommentteja, artikkeleita ja videoita. ”Mutta ei, se on myrkyllinen ympäristö, jossa vain hallitsevan ideologian mukainen tuotanto on hyväksyttävää”, Dugin väittää.

VAIKUTTAA SILTÄ ETTÄ Duginin kohdalla kyseessä on jälleen yksi lännen hybridisodankäynnin operaatio – vastatoimi, jolla atlantistit yrittävät estää eurasianismin nousua. Duginia vastaan aloitetun hyökkäyksen jälkeen Yhdysvaltojen ulkoministeriö mainitsi raportissaan Duginin Geopolitica.ru verkkosivuston esimerkkinä venäläisestä vaikuttamisesta, sekä ”disinformaation ja propagandan levittämisestä”.

Dugin muistuttaa, että Yhdysvaltojen varapresidenttiehdokas Kamala Harris – tyypillisenä lännen globalistien edustajana – on jo kerran vaatinut myös presidentti Donald Trumpin Twitter-tilin poistamista. ”Heidän lonkeronsa eivät ole päässeet käsiksi Trumpiin, mutta minun tilini he sulkivat joka tapauksessa”, Dugin toteaa.

MYÖS MONET DUGININ ystävistä ja kollegoista ovat kokeneet viime aikoina saman kohtalon läntisissä internetpalveluissa. Dugin jaksaa silti kannustaa – vielä tämän kirjoittamisen aikoihin sensuroimattomalla Facebook-tilillään – nykyisiä toisinajattelijoita aktiivisuuteen, ”meidän on innostuneesti kehitettävä omia verkostojamme.

Uusia kommunikointikanavia odotellessa voi vielä pohtia näitä Duginin sanoja: ”Länsimainen liberalismi on modernin totalitarismin viimeisin versio – – – konservatismi, nationalismi tai traditionalismi eivät ole ainoita tällaisen ideologisen diktatuurin uhreja – kaikki, mikä ei vastaa nykyajan liberalismin normatiivisia kriteereitä, halutaan vaientaa ja eliminoida.”

Toim. huom.
Tämä artikkeli on muokattu ja päivitetty versio Markku Siiran blogikirjoituksesta 08.09.2020. Vastavalkea tulee esittelemään Aleksandr Duginin ajattelua jatkossakin, Markku Siiran vanhempien kirjoitusten kautta.

123 KOMMENTTIA

  1. Nyt kun syntyy uusia somekanavia, niin kohteeksi on otettu puhelinoperaattorit, joille esitetään sensurointia, joka varmasti koskisi näitä uusia somekanavia.

  2. Perusoikeuksien riisto on lännessä hyvässä vauhdissa. Kaikki tehdään liberalismin nimissä. Suomessa ollaan taas mallioppilaita. Uusi tartuntatautilakiehdotus suo viranomaisille täyden mielivallan kansalaisiin nähden. Ihmisen eristämiseen ja pakkolääkintään riittää pelkkä viranomaisen (= tekoäly) epäily. Ihmisen ei tarvitse edes oirehtia mitään tautia, vaan se ISO VALHE, että tervekin voi tartuttaa muita, on edelleen voimissaan. Se on koko sortopolitiikan ydindoktriini. Lain varjolla on helppo poimia toisinajattelijat pois yhteiskunnasta eli esimerkiksi ne, jotka eivät suostu politisoituihin hoito-ohjelmiin. Vain oikeaoppinen hoito on jatkossa riittävä osoitus terveydestä. Muita voidaan aina epäillä tartunnan levittäjiksi. Tässä ylittyy nyt lopullisesti se punainen viiva, joka erottaa perustuslaillisen demokratian totalitaristisesta sortovaltiosta. Toisinajattelu on Suomessa kohta fyysisesti hengenvaarallista. Toisaalta niin on myös vallan myötäily.

  3. ”Jos et jaa liberaalien kaikkia dogmaattisia näkemyksiä, sinua vastaan hyökätään ja sinut tuomitaan, julistetaan suorastaan rikolliseksi” … ”kyseessä on jälleen yksi lännen hybridisodankäynnin operaatio – vastatoimi, jolla atlantistit yrittävät estää eurasianismin nousua.”
    Myös vihakamppanjat Kiinaa ja Venäjää vastaan ovat loistava esimerkki tästä. Totuutta maista ja niiden politiikasta ei saa tuoda esiin koska se loukkaa ’protokollamiesten’ nwo-eliittiä.
    The Anger Campaign Against China
    LARRY ROMANOFF • AUGUST 6, 2020
    https://www.unz.com/lromanoff/the-anger-campaign-against-china/.

    Mielenkiintoinen on linkin artikkelin lopussa oleva kirjoittajan näkemys siitä miten ww3 voidaan estää.

    • Kiina on totalitaristinen kommunistinen sotilasdiktatuuri ja on sääli, että Venäjä on ajettu tilanteeseen, jossa sen on tukeuduttava Kiinaan taloudellisissa ja poliittisissa suhteissaan. Tämä on ollut NWO agendan suurin strateginen virhe. Onnettomuutta on luvassa joka tapauksessa Suomelle EU edistyksen nimissä, mutta toiveiden kiinnittäminen Kiinan kaltaiseen sortovaltioon alkaa lähennellä jo mustaa huumoria.

  4. Duginin sanomisista ja kirjoituksista ei ole suoraa havaintoa mutta Suomi24 sivustoilla on vaikka minkälaisia tulkintoja että niiden mukaan Suomi pitää liittää Venäjään tai että Venäjä hyökkää liittämään. Ei kyllä ole tuntunut oikein uskottavalta että historioitsija olisi antamassa tulkintoja naapurimaan tulevaisuudesta vaikka ehkä jonkinlaista kauppaliiton etuja Venäjän kanssa on korostanutkin.
    Nykyään liitot ja sopimukset on mitä suurinta myrkkyä Suomen politiikoille varsinkin NATOpuolue kokoomukselle ja RKPlle Venäjän kanssa ja se ei sovi EUn alisteiseen asemaan USAjohtoisessa maailman allianssissa. Tästä suosituksesta Suomelle ja muille ItäEuroopan maille kuten tsekeille on varmasti seurannut Duginin banni googlessa koska laajempi Euraasian liitto uhkaa pitkällä tähtäimellä USAn maailman johtajuutta.
    Dugin ei tosin ole ainoa joita on bannattu milloin mistäkin kuten lehtimiehet jotka on ruvenneet uutisoimaan liian totuuden mukaisesti ja on tietoista medioiden vaikenemista kuten Hunter Bidenin Ukraina ja Kiina kähminnät osoittaa.
    Bannit ei ole oikea tapa vaan avoin julkinen keskustelu asiasta selvittää yleisölle mistä on kysymys ja itsekukin saa tehdä asiasta omat johtopäätöksensä asiasta että onko asia suositeltava vai ei ja vaaleissa sitten voi tehdä ratkaisun jos se tulee esille.
    Nykyään tuntuu olevan lännen valtavirtamedia niin sidoksissa uusliberaaleihin kannanottoihin että mitään niistä poikkeavaa ei oikeistaan julkaista. Sellaisia uusliberaaleja arvoja ei oikeistaan ole olemassakaan vaan niitä keksitään tilanteen mukaan omaksi eduksi ja se on oikeaa fasismia.

      • Jonkinlainen tulevaisuuden visio näkyy olevan mistä mitkään osat ei toteutuneet vaan on menneet päin vastoin eikä Suomen liittäminen Venäjään ole myöskään toteutunut vaan Suomi kuuluu EUvostoliittoon jolla on varmasti ollut samanlainen visio Suomen osalta.

  5. Totalitarismi on oikeampi sana nykyliberalismille. Tuhansia tilejä on suljettu esim. YouTubesta. Ja jos haltija kysyy, että miksi, niin vastaus on puhdasta Orwellia, ”yhteisön säännöt”, mitään tarkentavaa ei tarvitse esittää. Esim. Saksan tärkeimpiin kuuluva kanava KenFM on poistettu. Kyseisellä toimijalla on kuitenkin edelleen omat kotisivunsa, näkyvyys vain pienenee merkittävästi koska haku edellyttää, että toimija on ennestään tuttu. Myös keskeisiä koronapandemian asiantuntijoita on häädetty pois, etenkin heidän omat videonsa.

    Huhu kertoo, että tohtori Drostenin väitöskirjaa epäillään plagiaatiksi tai puutteelliseksi. Kuka on hra Drosten: hän on mies PCR-testin uuden sovelluksen takana, koronatestin joka on täysin epäluotettava mutta jonka pillin tahtiin koko maailma tanssii. Ja hänen aisaparinsa, Saksan terveysministeri, on ammatiltaan pankkiiri. Heitä säestää tai kenties ohjaa eräs Bill, joka keskeytti tekniset opintonsa ja ei siis omaa edes teknistä tutkintoa, lääketieteestä puhumattakaan. Heidän viestinsä kuuluu: Kaikki piikille !

    Oligarkki Browder on niin vaikutusvaltainen, että hän omin voimin pisti käyntiin sanktiokierteen Venäjää kohtaan, kierre joka enemmän kuin Venäjää on vahingoittanut EU-maita. Heidi Hautalan venäläisen miesystävän piti tehdä Browderia tukevan ja Putinia kritisoivan dokumenttielokuvan. Kaveri oli kuitenkin sen verran rehellinen, että vei projektin loppuun vaikka konnaksi paljastui Browder eikä Putin. Hatunnosto. Mutta esityskieltoonhan se joutui, ja kun Alex Krainer kirjoitti paljastuskijan Browderista ja sitten toisen, niin eihän niitä mistään löydy, ei Amazonilta eikä pohjoismaiden kirjakaupoista, näin toimii totalitarismi.

    Toppi tälle menolle saadaan vasta kun Kiina alkaa tarjota alustoja joilla voidaan korvata nykyiset länsioligarkkien alustat. Kiinassa näitä on jo käytössä, ne tarvitsee vaan muuntaa laajemmin käytettäviksi. Totalitarismin tie johtaa umpikujaan, mutta keinot sen puhkaisemiselle tullaan kehittämään.

    • Huvittavaa ja tyhmyydestä kertovaa on näiden orwellistien (DeepState- ja globalisti-mafian) yritys häkittää väkisin maailma. Ei kovin suurta ÄO:aa vaadi kun uskoo että biologiset faktat sivuuttava hanke voisi onnistua.
      Patologinen vallanhimo riittää tuon realiteetin kieltämiseen. Ja sen puutteestahan mafia ei kärsi.
      Ihmeen lujasti Saksa on luisunut mafian valtaan.
      NWO on pelkkä sairas utopia
      Nykyinen Nwo-kaaos koko amerikkalais-eurooppalaisen yhteiskunnan ja kaupunkien keskuudessa ei ole yllättävää vaan täysin ennustettavissa ja väistämätöntä. Ihmiskunnan historia ei tunne vakaata ja menestyvää monirotuista, monikulttuurista kansaa. Sellaista yritystä on aina seurannut sosiaalinen rappeutuminen, perikato ja romahdus. Näin oli muinaisessa Babyloniassa, Rooman valtakunnassa, Itävalta-Unkarissa, ja myös Neuvostoliitossa. Ja se pätee viimeisiä vetävään Amerikkaan EU:ta ja omaa maatamme unohtamatta. Taloudelliset mullistukset, poliittinen korruptio, sosiaaliset levottomuudet, rikollisuus, moraalinen rappeutuminen, taudit – näitä ei voi väistää tämän päivän anglo-sionistisen kulttuurin alueella.

      • Sisällissotaa ei voi väistää sanoo TM. — Civil war becomes inevitable in the USA
        by Thierry Meyssan
        Ongelmana ei ole enää se, kuka on laillisesti valittu Yhdysvaltain presidentiksi, vaan kuinka kauan sisällissotaa voidaan lykätä? Ei ole kyse taistelusta narsistisen TV-esiintyjän ja seniilin vanhan miehen välillä, vaan maa repeytyy perustavanlaatuisen kulttuurikysymyksen takia joka on vaivannut sitä perustamisesta alkaen.
        The problem is no longer who was legitimately elected President of the United States, but how long can the civil war be postponed? Far from being a fight between a narcissistic TV presenter and a senile old man, the country is being torn apart over a fundamental cultural issue that has been smouldering since its inception.
        https://www.voltairenet.org/article211845.html
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=223472

    • Niin, Kiina tarjoaa omat totalitaristiset alustansa, jossa toki lännen arvostelu on sallittu, mutta Kiinaa itseään(esim. ihmisoikeustilanne)ei tietenkään saa arvostella!

  6. > VAIKUTTAA SILTÄ ETTÄ Duginin kohdalla kyseessä on jälleen yksi lännen hybridisodankäynnin operaatio – vastatoimi, jolla atlantistit yrittävät estää eurasianismin nousua. Duginia vastaan aloitetun hyökkäyksen jälkeen Yhdysvaltojen ulkoministeriö mainitsi raportissaan Duginin Geopolitica.ru verkkosivuston esimerkkinä venäläisestä vaikuttamisesta, sekä ”disinformaation ja propagandan levittämisestä”. >

    Tämä YouTube ”tilien sulku” ja ”kirjojen bannaus” on suunniteltu toimImaan pohjana maailmanlaajuiselle kansannousulle, jota ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Juoni on pirullinen; ensin ”totuus” estetään, ja sitten se päästetään irti. Ihmisten huiputus toimii tällä systeemillä suorastaan loistavasti, kuten tämä menossa oleva Yhdysvaltojen presidenttipelikin osoittaa. Bidenistä leivottiin – silminnähtävällä vääryydellä – presidentti ja vain siksi, että hänen tittelinsä tullaan seuraavan neljän vuoden sisällä mitätöimään, ja samalla romahtaa koko poliittinen systeemi ”oikeuslaitosta” myöten. Jokainen, joka kuvittelee, että Trump on Biden-Harrisin vastustaja on väärässä. Todellisuudessa he ovat kanssapelaajia pelin todellisen juonen joko tiedostaen tai tietämättään. Olivatpa he itse perillä asemastaan tai eivät, niin heistä yksikään ei poliittisia siirtojaan päätä – päätökset tekee se, joka heidänkin ”palkan” todellisuudessa päättää, määrittelee ja maksaa, ja se ei ole kansa. Näin se homma on korkeimmalla huipulla aina toiminut ja näin se edelleenkin toimii.

    Kuten sanoin, juoni on pirullinen. Kummisedän, joka tätä vastakkainasettelu-showta huipulta pyörittää, ei tarvitse liata omia käsiään, se provosoi eri puolille aitaa manipuloidut ihmiset tuhoamaan toinen toisensa. Tämän pelin globaalina tuloksena tulemme näkemään kansallisvaltioiden romahduksen, jota seuraa NWO order!

    • No ei ole Pohjois-Korea… teistä kukaan ei tiedä sitä mitä Pohjois-Koreassa todellisuudessa on, ja mitä kyseinen valtio tässä kansalle lusikkaruokitussa näytelmässä edustaa.

      Asiasta kukkuruukuun… WASHINGTON TIMES tänään: Dr. Anthony Fauci said Tuesday that both President Trump and President-elect Joseph R. Biden should be among the people who get quick access to a coronavirus vaccine. He said it’s in the public interest to see Mr. Biden fully protected as he enters office and that Vice President-elect Sen. Kamala D. Harris should be vaccinated soon as well. “For security reasons, I really feel strongly that we should get them vaccinated as soon as we possibly can,” Dr. Fauci said of Mr. Biden and Ms. Harris.

      Olen täsmälleen samaa mieltä, eli kapteenit ensin…. hmmmm…. pelottaako?

      Hei Sale. Nyt kun olet julkisesti ilmoittanut ottavasi rokotuksen heti kun mahdollista, niin tässä tyhmä kysymys: oletko varma siitä, että ottamasi rokotus on vaaratonta suolaliuosta niin kuin sinulle asemasi vuoksi todennäköisesti uskotellaan? Voitko luottaa sarvipäähän, joka on huijannut kansaa ja kansojen vallanpitäjiä satoja vuosia?

      Suosittelen hakemaan vastauksia Raamatusta!

      • No, ei se ainakaan mikään demokratia on. Raamatun tutkimisesta Pohjois-Koreassa lankeaa kuolemantuomio muitta mutkitta. En pidä Pohjis-Koreaa vaihtoehtona mistään paremmasta. Marinin hallitus larppaa totalitarismiä täyttäpäätä ja EU on itse asiassa vain Neuvostoliitto eikä muuta. Sikäli globalistit muassaan George Soros ja Davosin mielipuolet koronansa kanssa ovat ajamassa liitossa yhdessä kommunistien kanssa länsimaailman hirmuhallintoon muka pelastaaksen ”ilmaston” tavalla, joka lakkauttaa ihmisten länsimaiseen demokratia käsitykseen kuuluvat oikeudet. Tähän lisättynä vielä ihmisten täydellinen ajantasainen valvonta ja sosiaaliseen käytökseen suhteessa despoottiseen valtajärjestelmään sen mukaan kuinka ”kiltisti” (alistuvainen) asianomainen on. Nk. ”liberalismi” nykyään on orwellilaista kieltä tarkoittaen tosi asiassa mitä hirmuisinta totalitarismia eli kommunismia, jossa kansalaisret ovat orjia eikä vapaita miehiä eikä naisia toteuttamaan itseään alkeellisimmallakaan tavalla. Great Reset pyrkii ja haluaa jopa omistaa sinut Rockefeller sukuun kuuluva rokko-puoskari Bill Gatesin ”kehittämillä” piikeillä, jotka ovat silkkaa myrkkyä, koska tuolle rikkaalle yläluokalle maailmassa on ihmisiä ”liikaa”. No, onhan ihmisiä liikaa, mutta maailman raharikkaat haluavat pelastaa maailman ITSELLEEN siinä samassa varastamalla kaikki yksittäisten ihmisten ja pienten- ja keskisuurten yristysten varat itselleen tuhoamalla edm. ”korona suluilla”, joka on täysin suurta valhetta alusta loppuun, koska ihmisten kyykyttäminen on vain yksi välietappi matkalla maailmaan jota sortaa NWO. Vain ylin luokka saa omistaa kaiken niin aineelliset (raha, omaisuus) ja fyysiset oikeudet eli oikeuden olla vapaa ihminen toisin kuin uusi orjaluokka eli ne haitakkeet, joita kutsutaan tavallisiksi ihmisiksi. Heillä ei käytännössä ole sen enempää arvoa kuin ei ole ollut Leninille Stalinille, Kimille, Maolle, Pol Potille, Castrolle, Idi Aminille, Saddam Husseinille ja Hitlerille!

        • Olet oikeassa, Juha, mutta mainitsemasi rokko-puoskari ja valtioiden hirmuhallitsijat ovat pelkkiä juoksupoikia sille todelliselle voimalle, joka tätä showta on pyörittänyt ja pyörittää edelleenkin. Orjakansaa olemme, mutta orjia ovat myös nämä mainitsemasi henkilöt kuin myös nykyiset nk. vallanpitäjät. Kun rikoksia selvitetään, niin sanonta yleisesti kuuluu; ”follow the money”, mutta minä tähtään nuoleni sinne ”who creates the money.” Se yksityinen rikollis-entiteetti, joka luo ja hallitsee rahaa, ja sen liikkeitä, hallitsee ihmiskuntaa maailmanlaajuisen korruption ja valitsemiensa juoksupoikien kautta – plain and simple. Kaikkia kansallisvaltioita johdetaan salaseurojen kautta ja äänestyksillä ei ole mitään merkitystä.

          Valemedia pitää yllä maailmanlaajuista vastakkainasettelu-teatteria, eli Raamattua lainatakseni; ”ei mitään uutta auringon alla.” Tarkoitan tällä sitä, että kaikkia valtioita (kuin myös valtamediaa) johdetaan yhdestä ja samasta rikollispesästä maailmanlaajuisesti. Elämme siten jo – juuri nyt – globaalissa järjestelmässä, vaikka sitä ei meille kerrota!

  7. Dugin on ehdottomasti yksi suosikeistani. – Neron tunnistaa, kun sellaisen kohtaa.

    > Duginin kohdalla kyseessä on jälleen yksi
    > lännen hybridisodankäynnin operaatio

    Aseet kansan käsiin!

    Informaatio on yksi ase nyky­aikaisessa sodan­käynnissä. “Ennen vanhaan” aseina olivat kivääri ja revolveri. Kun siihen vielä lisää, että nykyiset joukkojen­hallinta­menetelmät, itse asiassa valtiot, perustuvat väki­vallan käyttöön, on helppo tulla päätelmään, että valta on sillä, jolla aseet.

    USA:n perustus­laki vapauksineen kansaa asetta loi aivan uniikin tilanteen kansan ja hallitsijan väliseen suhteeseen: molemmat kantoivat asetta. Kansalainen oli tasa­vertainen valtion rinnalla. Myös se kannattaa panna merkille, että tyrannia ja kansalaisten sumeilematon tuhoaminen hallitsijan toimesta on ollut mahdollista vain valtioissa, joissa aseet on otettu kansalta pois.

    Sensuuri ja tieto­virtojen rajoittaminen ovat nyt informaation aika­kautena täsmälleen sama ilmiö kuin aikaisemmin oli aseiden kieltäminen kansalta. Informaatiota käytetään nyt aseena siinä kuin käsi­aseita ennen.

    Tyrannia on ihmisen geneettinen ominaisuus.

    Se, että me ihmiset olemme lauma­eläimiä, määrää yhteis­kunnan hallinnolliset rakenteet. Tyrannia on tämän seurausta. Voisi jopa sanoa, että tyrannia on ihmislajin geneettinen ominaisuus. Valta­rakenne ikään kuin “vastustamattoman voiman” paineessa ajautuu tyranniaan. Aina.

    Alfauroksen tunnistaa muita vahvemmasta nyrkistä. Tuo nyrkki voi sitten pidellä aseen liipaisinta, ydin­aseen laukaisu­nappia tai käskeä mitä virtuaalisen todellisuuden ikkunoissa näytetään alamaiselle kansalle. Informaation maailmassa vallan jakaantuminen hallitsijan ja kansan kesken riippuu täysin siitä, miten mahdollisuudet päästä informaation lähteille ja sen jakamiseen on jaettu kansan ja hallitsijan kesken.

    – Jos vain toisella näistä on käytössään informaatio, johtaa se tyranniaan. Vääjäämättä. Ja se yksin­kertaisesti johtuu tuosta mainitsemastani ihmis­luonnosta. Emme tunne muuta hallinto­mallia.
    – Ja jos joku saattaisikin sellaisen löytää, hänet saman tien kidutetaan ja naulitaan ristille varoittavana esimerkkinä muille ajattelijoille.

    Polvistukaa vallan edessä niin teille annetaan
    – murusia vallan pöydiltä,
    – jotka olette itse kattaneet.

    • ”Tyrannia on ihmisen geneettinen ominaisuus.”
      Tuota en ihan allekirjoittaisi vaikka tuo alttius onkin geeneissä. Vaikka ihminen on laumaeläin niin siitä ei automaattisesti seuraa tyrannia jolla ymmärretään mielivaltaista hallintaa. Lauma tarvitsee aina pätevän johtajan ja siksi eläimet valitsevat yleensä parhaan mahdollisen eli sellaisen joka tarjoaa koko laumalle parhaat edellytykset selviytyä.
      Olisi typerää jos pelkästään vallanhalu ratkaisisi johtajuuden koska myös johtajan kannalta on tärkeää etä lauma säilyy ja selviytyy sillä yksin jäädessään hän menehtyisi.
      https://www.ts.fi/uutiset/talous/462102/Yritysjohtaja+voi+oppia+paljon+simpanssilauman+alfaurokselta
      Luulen että Kiina toimii enemmän ’simpanssimaisesti’ kuin länsi, jossa nyrkki ja raha ohjaa.

      • Lisäys … Usein tulee tarve tehdä korjauksia tai selvennyksiä kommenttiin jonka on tehnyt. Tuossa yllä totean että ’vaikka tuo alttius onkin geenissä’.
        Kuitenkaan se ei ole kaikilla kun meillä jokaisella on ainutlaatuiset geenit eli ei täysin samanlaiset.
        Psykopatia pahimmassa muodossa on vain noin 1%:n tauti tai vika ja juuri psykopaatit ovat näitä tyrannian puuhamiehiä. Kun tuo %-määrä on noin pieni niin enemmistö voisi helposti estää sen ja sen apureiden muita sortavat puuhat.
        Kiinassa psykopaatteja on tutkimusten mukaan väestössä vähemmän ja siinä lienee syy ettei siellä nyrkki ohjaa niin vahvasti kulttuuria kuin meillä lännessä.

    • Mitä demokratian jälkeen?

      Demokratia on lakannut olemasta. Se mitä kansa vielä siitä uskoo, sen avulla voidaan jonkin aikaa käyttää kansaa hyväksi, mutta ei pitkään. – Mitä sen jälkeen?

      Aivan välittömien lähivuosien kuluessa kansan on löydettävä yhteisymmärrys uudesta hallinomallista tai sitten joku muu löytää sen heidän puolestaan.
      – Siitä pitäisi käydä keskustelua.

      Mielestäni hallintomallin pitää olla symmetrinen. Kansalla pitää olla samat “aseet” kuin hallitsijalla. Esimerkiksi.
      – Jos pääministeri esittää kansalaisten vakoilemista, hänen on asetettava samat tiedot itsestään julkiseksi kuin mitä hän aikoo urkkia kansalta.
      – Jokainen virkamies, joka panee toimeen tällaisen hallintopäätöksen tai osallistuu sen valmisteluun, joutuu antamaan itsestään julki nuo samaiset tiedot, joita hän on ottamassa kansalta.
      – Jos ministeri ehdottaa kulujen lisäämistä tai velan ottamista 50% budjetista, on hänen luovuttava 50%:sta omaa palkkaansa.
      – Jne.

      Kaksi mahdollista demokratian jälkeistä kehityssuuntaa mainitsen tässä:
      – Jos joku vaikka alustaisi keskustelun aiheesta.

      1) Lokalismi
      2) Klaanihallinto

      • ”.. tai sitten joku muu löytää sen heidän puolestaan.
        – Siitä pitäisi käydä keskustelua.”
        Nimenomaan pitäisi mutta siihen ei ole halukkuutta. Masentavaa kun roikutaan vaan tässä mafian giljotiini-demokratiassa joka tappaa aivan varmasti. Esim. Kiinasta ja maan systeemeistä ei haluta keskustella koska ne on leimattu pahimmalla mahdollisella totalitarismilla vaikka totuus lienee aivan muuta. Myös Venäjä on peikko.

  8. Tämä olisi hyvä meidänkin tietää: Rotuja ei pitäisi sekoittaa ja hädässä olevia auttaa omissa maissaan
    Race Denial Fanatics vs. Law Enforcement, Academic Reality … rodun kieltäjien fanatismi ja akateeminen totuus
    JOHN DERBYSHIRE • DECEMBER 12, 2020
    Hallitsevan luokan ydinideologia, jossa kansalaiset ovat vastakkain toimeentulon menettämisen vaaran kanssa, on rodun kieltäminen. Siinä tilastolliset erot roduittain eivät voi olla biologisia. Ainoat syyt näihin eroihin, joista saatat keskustella julkisesti, ovat sosiaalisia: köyhyys, sorto, itsetunto. Ja itse asiassa kaikilla näillä syillä on yksi perimmäinen syy: valkoisten ”systeeminen rasismi” kohti muita rotuja.
    Tietenkin, tässä rodun kieltämisessä on ainakin kaksi ongelmaa.
    Ongelma yksi: Puolen vuosisadan ponnistelut, mukaan lukien massiivinen suosiminen mustia kohtaan, biljoonien menot ja mustan presidentin valinta, ovat saaneet vain pienen haavan lopputuloksiin.
    Toinen ongelma: Itä- ja etelä-aasialaiset, jotka ovat nyt keskimäärin rikkaampia ja menestyneempiä kuin valkoiset.
    … Problem One: Half a century of efforts, including massive favoritism towards blacks, expenditures of trillions, and the election of a black President, have made only a slight dent in the differences of outcome.
    Problem Two: East and South Asians, who are now richer and more successful on average than whites.
    Voisit siis ajatella, että todisteet rodun kieltämisestä ovat nyt niin räikeästi ilmeisiä, että ne pakottavat kieltäjät harkitsemaan uudelleen – jotkut epäilevät teoriansa luotettavuutta.
    Se merkitsisi kuitenkin rodun kieltäjien fanatismin aliarviointia. Kun iso idea on todella tarttunut uskoviin, pelkällä logiikalla ei ole voimaa poistaa sitä.
    lisää linkin artikkelista…
    https://www.unz.com/jderbyshire/race-denial-fanatics-vs-law-enforcement-academic-reality/

    • Mikä pätee rotuun pätee uskontoonkin … vaikka eri uskontojen pitäisi voida elää sovussa ne kuitenkin helposti muodostuvat kulttuuria hajottavaksi voimaksi
      Putin: Monikulttuurisuus on epäonnistunut lännessä
      Suorassa linjassa torstaina Venäjän presidentti Vladimir Putin punnitsi keskustelua sananvapaudesta ja uskonnollisista oikeuksista sanoen, että kulttuurien välinen yhteentörmäys on lännen olemassaolon kannalta ratkaiseva ongelma.
      https://mvlehti.net/2020/12/18/putin-monikulttuurisuus-on-epaonnistunut-lannessa/

  9. Israelin nyrkki ohjaa … Biden Will Make Sure Israel Comes First … Biden varmistaa että Israel jatkaa ykkösenä … Amerikka on olemassa vain israelin etujen palvelijana
    AMERICA EXISTS
    TO SERVE ISRAELI INTERESTS
    ISRAEL FIRST — AMERICA SECOND!
    “Biden’s White House will be the usual hotbed of pandering to Israel along the lines of the precedent set by Donald Trump. . . . There should be little doubt that American Jews have by hook and by crook come to occupy the driver’s seat.” — Philip Giraldi
    https://www.darkmoon.me/2020/biden-will-make-sure-israel-comes-first/

    An Expert Military Analysis of War with China
    Actually, None is Necessary
    FRED REED • DECEMBER 13, 2020
    https://www.unz.com/freed/an-expert-military-analysis-of-war-with-china/
    Tuhoaako sota Kiinaa vastaan pankki- ja korporaatiomafian valtaan jääneen USAn lopullisesti ja mikä on ’protokolla-mafian’ kohtalo sen jälkeen?
    Näyttää siltä ettei Kiina ole helpolla lyötävissä ja voi muodostua todelliseksi vastavoimaksi mafialle.

  10. Bibi Netanyahu said this about Amerika, the country he hates:

    “America is a golden calf; and we will suck it dry, chop it up, and sell it off piece by piece until there is nothing left but the world’s biggest welfare state that we will create and control. Why? Because it is the will of God, and America is big enough to take the hit; so, we can do it again and again and again. This is what we do to countries that we hate. We destroy them very slowly and make them suffer for refusing to be our slaves.”

    https://centralbankinginsanity.wordpress.com/2020/12/15/all-hope-is-about-to-be-lost/

  11. Antisemitismin kasvaa koko ajan maailmalla. Pieni sionistien psykopaattien muutaman prosentin joukko (aivan kuten oman kansamme valtaa pitävä psykopaattien joukko) tai eliitti on vaarassa tuhota juutalaisuuden.
    Länsi ei ole pystynyt asettamaan rajaa sionistien vallanhimolle. Britannian johdolla se on antautunut sionisteille, Kansallissosialismi yritti mutta se tuhottiin Lännen yhteisvoimin ja saksalaiset leimattiin natseiksi ja heidän maineensa tahrittiin lännen mediassa ja Hollywoodin toimesta ja he elävät yhä alistettuina ja syyllisyydessä jolle ei ole järkeviä perusteita.
    Miten nyt kun Amerikkaa uhkaa NL:n kohtalo?
    Ja entä mitä tekee Kiina jota sionistit yrittävät kahmia valtansa alle? Onko se yhtä helppo nakki heille kuin länsi?

    Linkin artikkelista: … Katso ympärillesi. Näetkö rappeutumista? Näetkö valkoisten karkotusta? Näetkö instituutioiden vähenemisen ja luottamuksen niihin? Näetkö loputtomia sotia Lähi-idässä? Mahdollisesti juutalaiset ovat asialla. Heillä on sormensa mpnessa, luultavasti kaikessa. Juutalaisten tekemä valkoisten yhteiskuntien kumoaminen ei todennäköisesti ole sinulle uutinen, jos olet säännöllinen Vastavirtalainen. Mutta jos olet uusi tulokas, kutsun sinut lämpimästi tutustumaan tällä sivustolla olevaan aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen sekä muiden vastaavien julkaisujen julkaisemaan vastaavaan aineistoon. Ja sinun tulisi tietysti lukea Kevin MacDonald’s Culture of Critique.

    ”Okei”, sanot minulle: ”Ymmärrän sen. Juutalaiset. Mutta onko meidän sanottava se? Emmekö voi vain nousta kulttuurimarksisteja, liberaaleja, eteneviä vastaan? Miksi emme voi vastustaa valkoisten tuhoamista, rappeutumista ja instituutioiden rappeutumista vähemmän leimaavalla tavalla? Oletko nähnyt sellaisia ihmisiä, jotka nimeävät juutalaisen?
    The Jew Thing
    NICHOLAS R. JEELVY • DECEMBER 15, 2020
    … Take a look around you. Do you see degeneracy? Do you see white dispossession? Do you see decline in institutions and trust in them? Do you see endless wars in the Middle East? Chances are, it’s the Jews. The early lifers have their fingers in a lot of shit pies — probably all of them.
    … JQ- (juutalaiskysymys) kieltäminen on pohjimmiltaan punainen matto, joka on levitetty pitkänenäisille ystävillemme. Se ilmoittaa heille, että tälle klubille ei ole sen tunkeutumista estävää vastavoimaa, ja pitää tervetulleena alistumista.
    https://www.unz.com/article/the-jew-thing/

    • Gilad Atzmonin haastattelu (2011); Silvia Cattori haastattelee

      Entisen israelilaisen, Gilad Atzmonin kirjoittama kirja The Wandering who? (Kuka on vaeltava?) julkaistiin vuonna 2011, jolloin myös Silvia Cattori haastatteli Atzmonia The Wandering who? -teoksen johdosta.
      Esitämme Gilad Atzmonin haastattelusta tiivistetyn referaatin suomennoksena.
      Atzmon tutkii kirjoittamassaan teoksessa Wandering Who? Juutalaiseen identiteettipolitiikkaan liittyviä ilmiöitä, modernia juutalaista ideologiaa ja populaarikulttuuria tieteellisten kirjoituksien avulla. Atzmon on yrittänyt esittää ajatuksiaan, piittaamatta juutalaisesta tapakulttuurista, ja sen tabuista. Hänen tyylinsä on innovatiivinen, raikas ja alati tiedostava. Lyhyesti kirja on tutkimus juutalaisesta identiteetistä.
      Nykyisin Lontoossa asuva Gilad Atzmon on maailmankuulu saksofonisti ja hänen kirjoittamiaan novelleja on käännetty 22 kielelle käännetyn kahden novellin kirjoittaja
      Hän lähti Israelista vuonna 1994 sen jälkeen kun palvelu Israelin armeijassa oli tehnyt hänet vakuuttuneeksi, että Israelista oli tullut rasistinen, militarisoitunut valtio, joka oli uhka maailmanrauhalle.
      Silvia Cattori on Sveitsiläinen journalisti, joka kirjoittanut laajasti Kaakkois-Aasian ja Intian valtameren alueen diplomaattisista suhteista, ja sen tilanteesta yleensä. Hän oli todistamassa Israelin operaatioita eli “terrorismia” vastaan, Israelin Länsirannalla suorittaman “suojaava kilpi” -operaatioob liittyen. Siitä alkaen Cattori on omistautunut globaalisti palestiinalaisten kärsimyksien tunnetuksi tekemiseen Israelin miehityksessä.
      ”Toisin kuin heimokeskeinen juutalaisuus, islamissa ja kristinuskossa pätevät universaalit lait tai määräykset. Kristinuskon kautta on yritetty antaa yleismaailmallisia vastauksia, keskittymättä ylläpitämään heimon ylivertaista asemaa muiden kustannuksella.” Gilad Atzmon
      https://www.magneettimedia.com/gilad-atzmonin-haastattelu-2011-silvia-cattori-haastattelee/

      • M-media ollut hyökkäyksen kohteena ja artikkeli kadonnut sivustolta. Päätoimittaja luvannut palauttaa sen.
        Hyökkäys kertoo kuinka raakaa peli on kun sionistien puuhia arvostelee kuten Atzmon tekee.

  12. Kieltämättä ihminen on laumaelukka (sosaalinen eläin), mutta ihminen kuitenkin eroaa selvästi muista sillä, että hänellä on kieli, ajattelelukyky ja ehkä hieman parempi ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja sen sännönmukaisuuksista, mikä antaa ainakin periaatteessa liikkumavapautta (vapausasteet). Käyttäytymistä ei säätele pelkästään vietit, sosiaaliset vaikutteet, tottumukset, kaupallisen manipulointi yms. Ihmisellä on siis periaatteessa mahdollisuus asettua laumaelukkuuden yläpuolelle ja ”ajatella ite”. Mitään täyttä tahdonvapautta ei ihmiselläkään ole, mutta massan mukana ei tarvitse mennä ja itseen kohdistuvaa manipulaatiota/indoktrinaatiota voi yrittää torjua. Toisinajattelu voi olla parhaimmillaan tätä jos lisäksi on jotakin sanottavaa.

    Suurin osa ihmisistä on kuitenkin toista maata, ja siksi valtaa pitävien, omistavan luokan, median ym. on loppujen lopuksi melko helppo ohjata yleistä mielipidettä, joka pitää aina käännyttää kun haluttaan tehdä isoja ratkaisuja. Tämän voi huomata esim. siitä että meneillään oleva kilpavarustelu ja kasvava militarismi on selvästi saanut yleisen hyväksynnän. Ja kun tälle tielle on lähdetty, mikään ei riitä ja sen pysäyttää vain uusi sotilaallinen katastrofi. Jos tuhosta selvitään, rauhanliike on taas kova sana – jonkin aikaa..

    Lienen pessimisti, kun en näe ulospääsyä tästä tilanteesta. Ihmiskunnalla on ollut tilaisuutensa, mutta näyttää, että mahdollisuuden lintu on jo lentänyt..

    • Et ole yksin … pessimistejä riittää
      Lännen giljotiinidemokratia on tehnyt hyvää työtä ja väkeä kaatuu kovaa vauhtia ja koko ajan vauhti vain kasvaa kun globalistieliitti varmistaa valtaansa
      Onko enää muuta ulospääsyä kuin Kiinan malli jossa valtiokapitalismin avulla estetään psykopaattien valtaanpääsy ja valtiososialismilla varmistetaan ettei kansa ajaudu samaa kurjuuteen kuin täällä
      The New Dark Age
      Maailma on valtavan huijauksen vallassa. Ei ole pandemiaa. Lukituksia ei tarvita, he tappavat lapsemme. Ja et todellakaan tarvitse rokotusta taudista, jota ei voida osoittaa olevan olemassa.
      The world is caught up in a gigantic hoax. There is no pandemic. There is no need for lockdowns, they’re killing our children. And certainly there is no need for a vaccination for a disease that they can’t prove exists.
      https://www.darkmoon.me/2020/the-new-dark-age/

      • Valitettavasti aivopesu- tai valtamedia ei ole pessimismin vallassa vaan hehkuttaa ’uutta normaalia’, tilaa jossa kaikki sionistien ja USA/Israelin kritiikki on antisemitismiä ja jossa kansan tulee nöyrästi alistua rokotuksiin.
        Usein tulee mieleen kuinka valtamedian toimittajien moraali sallii sivuuttaa kaikki faktat joita pandemiaan liittyy ja olla täysin hampaattomia niiden suhteen.

      • ”Lähes kaikki [Tapahtuma 201] -simulaation aikana ennustettu on nyt todella tapahtunut, lukuun ottamatta yhtä asiaa: Internet-pimennystä.”
        Pimeä talvi alkaa – seuraavan vaiheen digitaalinen pandemia
        kirjoittanut Brian Shilhavy – toimittaja, Health Impact News
        Lyhentää henrymakow.com
        Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa saivat hyvin pienen maun siitä, mitä voi tapahtua, kun tekniikka petti maanantaina, ja suurin osa Google-verkosta meni alas, eivätkä ihmiset voineet käyttää Gmail-sähköpostitilejä, YouTube-videoita ja monia muita Googlen palveluita.
        Niille, jotka luottavat Googleen kodinkoneissa, se oli järkyttävä herätys.
        https://www.henrymakow.com/2020/12/dark-winter-internet-power-blackouts.html
        Will There be an Internet Blackout to Control Information?

  13. No niin, tulihan se sieltä. Mike Pense esitti vaimonsa kanssa tänään ihmisiä huijaavan rokotus-näytelmän, joka on vertaansa vailla. Linkitetty YouTube video osoittaa selvästi, että COVID 19 rokotusta kumpikaan heistä ei ottanut, ja tarkkanäköiset ovat sen kyllä huomanneet. Laastaritkin laitettiin käsivarteen ennen varsinaista ’rokotusta’… ei ihme että huijari-lääkärin kädet vapisi. Jos asia kiinnostaa, niin lukekaa ko. videon kommentit ennen kuin ne poistetaan.

    Surullista tässä asiassa on se, että ihmisten joukkomurha jokaisessa kansallisvaltiossa on nyt virallisesti käynnistynyt.

    Mike Pence Gets Covid-19 Vaccine at White House
    https://youtu.be/rfcXJhT9iCU

    • Noh, ainut outous tuossa oli tuon laastarin puolittainen kiinnitys ennen pistosta. En ole aiemmin moista nähnyt, mutta olisiko sitten kuitenkin normaalia jossain. Pistoskohta oli vähän piilossa, mutta piikki näytti kyllä ihoon menevän ihan selkeästi, joten hiukan ihmettelen feikkikommentteja siltä osin. Lääkäriä taisi julkinen touhu jännittää, ei mitään ihmeellistä siis siinä käsien tärinässä. Se, mitä ainetta oli pistoksessa onkin sitten ihan oma juttunsa. Uskon varassa mennään.

      • Piikki meni selkeästi yhdelle näistä kolmesta, mutta ei Pencen pariskunnalle, ja juuri siksi ”laastari ja kuvauskulma.” Olishan Pence voinut ottaa vaikka c-vitamiini shotin ihan muodon vuoksi, mutta ei ottanut, koska pelkää että häntä itseäänkin huijataan ja saa vitamiinin sijasta kuolemanpiikin. Valheen systeemi on kerroksellinen… epäily ja pelko on korruptoituneen eliitin vakiovieras – ylempi huijaa alempaa.

    • Ihmiskunnan loppunäytös sisältää paljon mustaakin mustempaa ja kieroutunutta gogolilaista huumoria, joka nauraa ihmiskunnan typeryydelle ja lyhytnäköiselle ahneudelle. Tuokin julkimoiden rokotusnäytelmä! Ei tosin naurata yhtään. Entäpäs se apina, joka aiotaan istuttaa valkoiseen taloon. Puherytmin ja sisällön perusteella ulosanti ei poikkea ihmisapinoista. Sairausko sen aiheuttaa vai onko tuo koskaan ollutkaan järjissään?

      Suomen politiikkaa en ole pystynyt seuraamaan maaliskuun puolivälin jälkeen lainkaan. Nyt siellä jo keskitysleirejä pystyttävät ”potilaille”. Suomi kokonaan kiinni ja kansalta oikeudet pois, niin pirulainen kohvitti siitä hellittää. Nyt ei edes kansa virnuile herroilleen, vaan ryntäilee turuilla ja toreilla naamarit tärkeinä päässään ja odottavat pelastavaa piikkiä.

      Niin ja sitten tässä vielä pitäisi inhota ja halveksua Putinin Venäjää tai ajatella, että duginismi on saatanasta. Näin kertoivat minulle valtamedia ja monet muutkin ryssänvihaiset. Länsi ja lännen viisaat demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolustavat johtajat meitä varjelevat idän julmaa vainolaista vastaan.

  14. Muutama pätkä (pääosin vähän korjattua huonoa konekäännöstä) mielenkiintoisesta artikkelista jonka tosiasioita on Amerikan ja siihen sidotun kulttuurimme perikadosta vaikea sivuuttaa ja jotka moni jo jakaa netissä mutta joita meidän johtava eliitti ei halua noteerata

    Imperiumien taistelu: Miksi Han Kiina kukistaa itseään vihaavan Amerikan
    JAMES KIRKPATRICK • 9. TAMMIKUU 2020
    … Joten jos Kiina pystyy pysymään yhdessä tai eheänä, USA, jonka se kohtaa tulee olemaan romahtava vihamielisten heimojen konfederaatio, ei ”ainoa supervalta”, josta amerikkalaiset johtajat haaveilivat kylmän sodan jälkeen.
    Kiinan vaikutuskampanjat toimivat myös lännessä. Kiinalainen tiedustelupalveluyksikkö … tunnusti, että länsimaissa toimii valtavia vakoilurenkaita, mukaan lukien yritykset vaikuttaa vaaleihin. CIA: n entinen upseeri, osa sitä ”syvää valtiota”, jonka MSM kertoo meille olevan todella hyvä, koska se käynnistää vallankaappauksen presidentti Trumpia vastaan, tuomittiin äskettäin salaisuuksien myymisestä kiinalaisille.
    Yksi Kiinan suurimmista voimavaroista on sen diaspora, jota se käyttää laajentaakseen vaikutusvaltaansa muissa maissa, erityisesti Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kun Kiina jatkaa kasvuaan, näiden maiden kutsuminen ”anglosfäärin” osaksi tulee vanhentuneeksi, koska ne kuuluvat Kiinan hallintaan.
    Näkyvissä on imperiumien yhteenotto, lähinnä taloussota, mutta myös kaksi hyvin erilaista hallitsevaa ideologiaa (valtiokapitalismi ja yksityinen kapitalismi /oma lisäys).
    Vaikka Kiinan hallitus noudattaa enimmäkseen konservatiivisia kulttuurinormeja, Amerikan eliitti MSM: ssä ja hallitus pyrkivät luomaan yhteisen kulttuurimme. Time-lehti on viitannut länsimaiseen sivilisaatioon pelottavin lainauksin. Jo vuonna 2014 Nancy Pelosi ilmoitti hyväksyvänsä ”Amerikka on maanosa, ei maa” kertomuksen. ”Olemme kaikki amerikkalaisia ​​- pohjoisessa ja etelässä – tällä pallonpuoliskolla”, hän sanoi.
    Mikä pitää tämän amerikkalaisen ”imperiumin” yhdessä? Absurdia, näyttää siltä, ​​että jos amerikkalaisella eliitillä on virallinen ortodoksisuus, se on vastustusta ”valkoisuudelle” ja amerikkalaisen historiallisen kansakunnan omalle historialle.
    … Kiinassa on sosiaalinen hyvitysjärjestelmä, joka on suunniteltu noudattamaan isänmaallisuutta ja järjestystä; Amerikan sosiaalinen luottojärjestelmä noudattaa poliittista korrektiutta ja monikulttuurisuutta. Äkillinen valkovapaan liberaalin itsensä inhoamisen ja anti-rasismin, ”suuren heräämisen”, nousu korreloi tarkalleen silloin, kun MSM alkoi painottaa tällaisia ​​teemoja. Termit, kuten ”demokratiamme”, saavat yhä pahaenteisemmän, autoritaarisen äänen, kun verkkosivustot hajautetaan ja yksilöt hylätään, jottei toisinajattelevat ajatukset uhkaa imperiumin järjestyksen vakautta.
    Battle of Empires: Why Han China Is Defeating Self-Hating America
    JAMES KIRKPATRICK • JANUARY 9, 2020
    Thus, if China can hold together, the U.S. that it will face will be a collapsing confederation of hostile tribes, not the “sole superpower” that American leaders dreamed of after the Cold War.
    China’s influence campaigns also operate within the West. A Chinese intelligence operative recently defected and confessed that there are massive spying rings operating in Western countries, including attempts to affect elections.
    https://www.unz.com/article/battle-of-empires-why-han-china-is-defeating-self-hating-america/

    • The Saker: DeepState voittaa USAn vaalit … USA RIP
      USAn ja EUn tuho tai vallan menetys lienee parasta mitä voi tapahtua ajatellen maailman ja ihmiskunnan kohtaloa.
      Onko nyt realistista ajatella että sodat ovat taakse jäänyt vaihe ihmiskunnan historiassa? … sillä edellytyksellä että se nwo-mafian sionisti- ja v-muurarieliitti joka niitä on tarvinnut valtansa laajentamiseen saadaan pakotettua rajoihin joita Kiina ja Venäjä edustavat. Viimeinen kädenvääntö käytäneen varmaan vielä näiden kesken ja se ratkaisee ihmiskunnan kohtalon?
      Kiina ja Venäjä ovat selkeästi ilmoittaneet etteivät hyväksy yksinapaista maailmanjärjestystä jota nwo-mafia on kaikella voimallaan ajanut ja heidän edustama valtiokapitalismi eroaa selkeästi mafian yksityisestä oligarkki-kapitalismista jonka vetovoima maailman kansojen keskuudessa on hiipumassa

      The Deep State wins the 2020 Presidential election: USA RIP
      Syvä valtio voittaa vuoden 2020 presidentinvaalit: USA RIP
      The Saker: … Bottom line: EU menee viemäriin, samoin kuin USA (imperiumi itse on ollut kuollut jonkin aikaa, monet / useimmat ihmiset eivät vielä ymmärrä tätä). Vastaavasti väittäisin, että Venäjä ja Kiina ovat voittaneet, ei aivan sodan, vaan ratkaisevan taistelun (ajatellaan Stalingradia tai Kurskia). Kaikki kollektiivisen lännen käynnistämät taloudelliset tai sotilaalliset hyökkäykset näitä kahta maata vastaan epäonnistuvat. Dem-geostrategian asiantuntijat syyttävät Venäjää ja Putinia henkilökohtaisesti, kun taas GOP: n ”geostrategiset asiantuntijat” syyttävät henkilökohtaisesti Kiinaa ja Xiä. Siksi he kaikki ovat yhdessä pahimmat mahdolliset häviäjät!
      … Bottom line: the EU is going down the drain, and so are the USA (the Empire itself, has been dead for a while, even of many/most people do not realize this yet). Conversely, I would argue that Russia and China have won, not quite the war, but a crucial battle (think Stalingrad or Kursk). Any attack, economic or military, launched by the collective West against these two countries will fail. The Dem “geostrategic experts” will blame Russia and Putin personally, while the GOP “geostrategic experts” will blame China and Xi personally. That is why they all are, collectively, losers of the worst possible kind!
      http://thesaker.is/the-deep-state-wins-the-2020-presidential-election-usa-rip/
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=223512

  15. ”Globalistisessa maailmassa on vain yksi oikea tulkinta, liberaali tulkinta. Kaikki muu on fasismia, joka täytyy tuhota. Me elämme jo liberalismin globaalissa ojennustyöleirissä – keskitysleirissä, jota valvovat liberaalien gestapojoukot.”

    @Truth_hunter 19.12.2020 at 19:18
    Gilad Atzmonin lausuma
    ”Poliittisen puheen ja aktivismin kriminalisoinnista Israelia vastaan on tullut yksi vakavimmista uhista sananvapaudelle lännessä.” Glenn Greenwald 19.7.2017
    https://gilad.online
    A Statement by Gilad Atzmon
    ”The criminalization of political speech and activism against Israel has become one of the gravest threats to free speech in the west.” Glenn Greenwald 19.7.2017
    http://www.informationclearinghouse.info/47480.htm

    • Gilad Atzmon on hieno persoona ja muusikko joka edustaa jazzia , joka sekin on nyt henkitoreissaan koronafasimin vuoksi. Klubit ympäri maailmaa ovat menneet kiinni kuten New Yorkissa jo toistamiseen tänä vuonna. Tarkoituksena on tuhota länsimainen kulttuuri ja murskata se kertakaikkiaan kuoliaaksi. Toisaalta ihmiset ansaitsevatkin tämän, koska mikä tahansa valhe menee nyt läpi ja ihmisissä on paljon pahansuopaisuutta toisiaan kohtaan. Kenellekään ei haluttaisi suoda sitä ilmaisunvapautta, mitä jazzin kaltainen taidekin edustaa. Poliittista puhetta kielletyistä aiheista ei tietenkään sallita. Kohta internet vedetään alas ja kaikkialta kaiutetaan vain rokote-fasistien yksioikoista ja pakotettua totuutta. Jazz tai vapaa poliittinen ajatus poikkeavat aivan liikaa fasistisen tehotuotannon ja kommunistisen tasapäistämisen kaavoista.

      • ”Tarkoituksena on tuhota länsimainen kulttuuri ja murskata se kertakaikkiaan kuoliaaksi. ”

        Länsi ’sionisoituu’ ja ’kalergisoituu’ kovaa vauhtia kun nwo-mafia yrittää ottaa sen yhä tiukemmin valtaansa.
        https://www.henrymakow.com/2020/12/douglas-reed-judaism-destructive-mission.html
        Itä sen sijaan tekee pesäeroa mafiaan joka yrittää kaikin keinoin alistaa sen ja on hajota-ja-hallitse media-propagandallaan onnistunut luomaan vihamielisen asenteen sitä kohtaan. Sen mukaan itä nähdään vain mafian hegemoniapelin toisena nappulana, osapuolena joka on mafian talutusnuorassa ja vain sen teennäinen vihollinen.
        Tämä näkemys leimaa mediaa joka ei pysty/halua nähdä että itä (Kiina, Venäjä ja BRICS-koaliitio) voisi olla ’tosissaan’ ja todella toimia vastoin mafiaa ja sen yksinapaisen maailman hegemonia strategiaa. Lähes kaikkialla havaitsee tuon näkemyksen jos yrittää puolustaa Kiinan ja Venäjän itsenäisyyttä ja pyrkimystä ohjata itse maansa politiikkaa.
        Kuitenkaan faktat eivät selkeästi tue tätä vaan enemmän näiden maiden aitoa pyrkimystä taistella moninapaisen maailmanjärjestyksen puolesta mafian oligarkkien yksinapaista hegemoniaa vastaan joka nyt on vienyt Lännen perikatoon.
        Tämän sanomalla saa nykyisin heti ’putinistin’ tai kommunismin puolustajan leiman vaikkei kumpikaan maa ole edes kommunismin vaan valtiokapitalismin tiellä tänään.

        • Suomessa saattoi vielä 15-20 vuotta sitten kuvitella elävänsä perustuslaillisessa tasavallassa, jossa kansalaisia kuunnellaan ja heillä on oikeuksia, vapauksia ja jopa vaikutusmahdollisuuksia. Joskus saattoi kuvitella, että meillä julkinen valta on ystävällinen entiteetti, jonka on määrä suojella pieniä kansalaisiaan. Puhutaanhan perustuslaissakin työvoiman suojelusta ja paljon muutakin hienoa ja kaunista siellä on. Korporaatiofasismi, valtioita käskyttävä pankkikartelli sekä sille ideologista kuorrutusta rakentava globaali viherkommunismi ovat kuitenkin ajaneet nuo mielikuvat alas. Perustuslain suojaa ja oikeusturvaa ei suomalaisilla enää ole muutakuin viimeisten hyväuskoisten mielikuvissa. Järjestelmä lepääkin sen varassa, että massat eivät joudu tai eivät halua testauttaa oikeusturvaansa. Erityisesti ei olla kiinostuneita sen kehityksestä ja niinpä sen on annettu rapistua vuosikymmenten saatossa aivan ohueksi ja nyt se on korona-hysterian myötä katoamassa lopullisesti.

          Vertailu Kiinaan on vaikeaa, mutta on pelättävissä, että länsi menee nyt jopa Kiinan (väitetysti) surkeasta ihmisoikeustilanteesta alemmalle tasolla. Kerran menetettyjä oikeuksia on yleensä mahdoton saada takaisin ja sorto voi saada nopeasti hurjia piirteitä. Väestömäärän vähennyksiin lähes avoimesti tähtäävät massalääkintäohjelmat ovat nyt karuin todiste tästä. Pakkolääkitykset ja leiritykset olisivat tai ovat jo pitkään länsimaissa vallinneen kansalaisten kurjistus-ohjelman looginen päätepiste. Ensin vedetään elintaso ja sosiaaliturva niin alas kuin mahdollista ja sen jälkeen kajotaan ruumiiseen ja viedään ihmisiltä kaikki arvokkuus. Ne, joihin propaganda ei tepsi, hoidetaan pakkotoimin. Mitään väylää tilanteen parantamiseksi ihmisillä ei enää ole eli eletään rajussa totalitarismissa.

          • ”Ensin vedetään elintaso ja sosiaaliturva niin alas kuin mahdollista ja sen jälkeen kajotaan ruumiiseen ja viedään ihmisiltä kaikki arvokkuus.”
            Tärkeintä ihmiselle on että hänellä on työtä, ruokaa ja asunto. Jos ei näitä ole niin ei voi olla kiinnostunut muista oikeuksista.
            Kiinan totalitarismi takaa yhä useammalle työtä, ruuan ja asunnon, sen mitä lännen totalitarismi vie pois. Siksi juuri Kiina menestyy ja länsi rappeutuu. Näyttää että pian on tragedia syntyä länsimaalaiseksi mutta lottovoitto kiinalaiseksi.

      • mielenkiintoinen tämä jatsin ja mädätyksen yhteys. Blues asteikko kesti afrikassa ennenkuin heidät tuotiin jenkkeihin, ainakin kaksi päivää/biisi. Hetken päästä sama porukka laitettiin, joidenkin toimesta soittamaan sama kolmeen minuuttiin ja kahteentoista tahtiin. periaatteessa vapaus laitettiin siis purkkiin.

  16. @Jonsse 21.12.2020 at 12:44
    ”Korporaatiofasismi, valtioita käskyttävä pankkikartelli sekä sille ideologista kuorrutusta rakentava globaali viherkommunismi ovat kuitenkin ajaneet nuo mielikuvat alas. ”
    Siinäpä se tiivistettynä. Usan kohdalla kaikki tuo on vielä kouriintuntuvampaa. Luin juuri AJ:n artikkelin The Never-Endind Story joka hyvin kuvaa miten maa makaa. Kaikki viittaa siihen ettei se pystyy samaan kuin Venäjä bolsevismin kahleet murrettuaan vaan vaipuu Bidenin johdolla sisällissotaan ja hajoaa useammaksi itsenäiseksi valtioksi? Siinä voi nähdä myös toivon kipinän vapautumisesta nwo-mafian kahleista.

    Läntisen kulttuurin epätoivoinen loppumaton sota talmudismia ja sionistien ’kaikki meille’ giljotiinipoltiikkaa vastaan näyttää nousevan yhä selvemmin ja vahvemmin myös unz-sivuston keskeiseksi teemaksi mitä enemmän Amerikka on jäämässä sionistien ja globalistien nwo-mafian kahleisiin kuten tämäkin artikkeli osoittaa.
    The Never-Ending Story
    ANDREW JOYCE • DECEMBER 15, 2020 • 3,000
    … Siksi palaamme tavallaan Claudiukseen, joka varoitti juutalaisia tavoittelemasta paikkoja jotka ”eivät ole heidän omia”, mikä herättää ”pahimman epäilyksen”. Miksi juutalaiset ovat aina herättäneet pahimpia epäilyjä?
    Claudius antoi meille vastauksen melkein kaksi tuhatta vuotta sitten. Juutalaisten taloudellinen ja poliittinen ahneus, kulttuureihin tunkeutuminen, poliittisten normien huomiotta jättäminen, taipumus demografiseen sodankäyntiin ja juureton aktivismi. Tässä ei ole mitään mysteeriä. Mutta kun Claudius lasketaan pelkästään historian alaviitteeksi, loputon tarina jatkuu, samoin kuin juutalaisten propagandistien kannalta hyödyllisten outojen ja esoteeristen teorioiden, kuten pöytäkirjojen, lisääntyminen. Ja olen varma, että ensi vuonna meillä on vielä muutama kirja ja elokuva, jotka lupaavat lopulta verhon nostamisen, toteaa AJ.
    Myös Kiinan suhteen sama kulttuuriin tunkeutuminen on tosiasia mutta näillä näkymin Kiina (kuten Venäjäkin) taitaa pystyä pitämään puolensa ja tarjoamaan ’sitä jotakin’, ryhtiä, johon Länsi ei ole pystynyt salliessaan kulttuurinsa tuhon. Nähtäväksi jää kuinka pitkälle Kiinan ryhti kestää.

    …As a result, this endless production of documentaries, books, and “revelations” to uncover this “pernicious hatred” — none of which addresses or mollifies the inevitable antagonism, prompting the Jews to assert that the only way to deal with Europeans is to introduce laws punishing them if they deviate from the given message.
    Thus we return, in a way, to Claudius, who warned Jews against an overreach in places “not their own” that would arouse “the worst suspicions.” Why have the Jews always aroused the worst suspicions? ….
    https://www.unz.com/article/the-never-ending-story/
    “I command the Jews not to agitate for anything beyond that which they have hitherto enjoyed, and not from henceforth, as if they lived in two cities, to send two embassies — a thing which never occurred before now – nor to intrude themselves into games and elections, but to profit by what they possess and to enjoy in a city not their own an abundance of all good things, and not to introduce or invite Jews who make voyages to Alexandria from Syria or Egypt, thus compelling me to conceive the worst suspicions; otherwise I will by all means take vengeance upon them, as fomenting a general plague upon the whole world.”
    Emperor Claudius, Letter to the Jews at Alexandria, A.D. 41.[1]
    Keisari Claudius, Kirje juutalaisille Aleksandriassa, jKr. 41. [1]

      • USA kuten melkein kaikki länsimaat ovat nyt repeytyneet kahtia. Globalistinen näennäisliberalismi kiehtoo osaa väestöstä, mutta iso osa haluaisi säilyttää paikallisuuden, perinteiden jatkumon ja itsemääräämisoikeuden. Osa siis uskoo tulevaan globalistiseen kommunismiin ja osa taas uskoo USA:n perustuslakiin, joka varsin voimakkaasti korostaa kansalaisten perusoikeuksia. Perustuslakiin liittyy Itsenäisyysjulistus, joka kaikin tavoin korostaa keskusvallasta irtaantumista. Tästä syntyy amerikkaisuuteen liitetty vahva keskusjohtoisen ja autoritäärisen valtiovallan ja tässä erityisesti fasismin tai kommunismin vastaisuus.

        Amerikkalaiset kuitenkin petettiin ja heidän taloudellinen itsenäisyytensä murskattiin globaalien korporaatioiden ja näille uskollisten poliitikkojen toimesta. Korporaatiot ja julkisen vallan toimijat lyöttäytyivät yhteen ja siirsivät amerikkalaisten työpaikat kolmansiin maihin. Vapaakauppasopimukset kuten NAFTA sekä Kiinan WTO-jäsenyys ovat vauhdittaneet tätä kehitystä. Petrodollarin vahvuus piti kuitenkin amerikkalaisten ostovoimaan hyvänä, mutta nyt koronapelastupakettien myötä tuo oman valuutan vahvuus katoaa lopullisesti. Amerikkalaista tulee kirjaimellisesti ryysyläisorjia omassa maassaan. Bidenin hallinto tulee vielä voimistamamaan em. kurjistamiskehitystä lisäämällä vapaakauppaa ja USA:n voimavarojen suuntaamista muuhun maailmaan ja avaamalla maan lopullisesti siirtolaisvirroille. Biden uhkaa myös voimistaa koronatoimia, jotka tuhoavat USA:n pienyrityksiä ja haluaa toteuttaa amerikkalaiselle mentaliteetille käsittämätöntä pakkolääkintää, joka on fasismin ja tungettelevan keskusvallan huipentuma.

        En yhtään ihmettele niitä USA:n asukkaita, jotka näkevät nyt edessään taistelun elämästä ja kuolemasta aivan kirjaimellisesti. Tähän on ihan turha kenenkään tulla viisastelemaan, että kyseessä olisi jonkilainen ulkopuolisten tahojen epävakauttamistoimi, joka sysää maata kohti sisällissotaa tai jakautumista kahteen osaan. USA:n omat globalistit ovat nyt vieneet maan aivan äärirajoille asti. Heidät joko pysäytetään tai maa ja kansa tuhoutuvat lopullisesti.

    • Näin MV-lehti: Tanskan tilastokeskus: Kolmannen maailman siirtolaiset eivät tule koskaan integroitumaan

      Propagandassa puhutaan integroinnista ja kotouttamisesta, mutta Tanskan tilastokeskuksen tuoreen raportin mukaan pyrkimys pidättyä työstä ja sen sijaan nostaa sosiaalitukia jatkuu vahvana kolmannesta maailmasta saapuneiden siirtolaisten keskuudessa sukupolvesta seuraaviin.
      https://mvlehti.net/2020/12/25/tanskan-tilastot-kolmannen-maailman-siirtolaiset-eivat-tule-koskaan-integroitumaan/

      Maamme hallitus joka on antanut vallan korporaatiofasisteille, pankkikartellille ja vihervasemmistolle ei tietenkään tästäkään faktasta välitä vaan jatkaa maamme tuhoamista eikä kansalla ole mitään sitä vastaan kun IL jo kertoo että Marin on haluttu jatkamaan. Vai liekö giljotiinimedia IL:n oma tutkimus jolla manipuloidaan kansaa…?

  17. ”Kuuntelen tätä (Pastoraali sinfoniaa) koronaviruspandemian aikana, ja se on valanut minuun toivoa aina kyyneliin asti. Vakavasti, tämä on liikuttanut minua uskomattoman voimakkaalla tavalla jota mikään muu ei ole pystynyt tekemään. Kaikki tulee olemaan hyvin! Niin kaunis tulkinta tästä mestariteoksesta! Se näyttää hiukan hitaammalta kuin useimmat kuulemani versiot, mutta pidän siitä enemmän.”
    Steve Pederson: ”I’m listening to this during the coronavirus pandemic and it has completely overwhelmed me with hope to the point of tears. Seriously, this has moved me in an incredibly powerful way like nothing else has been able to do. Everything is going to be alright! Such a beautiful rendition of this masterpiece! It seems a tad bit slower than most versions I’ve heard, but I like it better
    https://www.youtube.com/watch?v=aW-7CqxhnAQ

    Tuo Steve Pedersonin kommentti sanoo sen mistä on helppo olla samaa mieltä, varsinkin kun tietää ’nwo-mafian’ olleen tämän säveltäjän suuren antipatian kohde kuten linkin artikkeli alla paljastaa. Näin Joulun alla se lienee paras lahja mitä voi saada. Ainakaan itse en haaveile parempaa. Sen myötä on hyvä syventää mielensä Joulun sanomaan.

    … Erään analyytikon mukaan ”Beethoven oli niin poliittinen, että jotkut hänen ystävistään kieltäytyivät elämässään loppuun asti syömästä illalllsta hänen kanssaan: joko he kyllästyivät hänen jatkuvaan politisointiinsa tai pelkäsivät poliisivakoilijoiden kuuntelevan heitä”. Se on tunne, jonka monet meistä ovat kohdanneet, varsinkin tämän vuosisadan aikana.
    Jos Beethoven puhuisi poliittisia kokemuksiaan Lontoossa sijaitsevassa Keep Talking -ryhmässämme, en olisi vähiten yllättynyt siitä, että löydämme itsemme uhkaavan iskulause joukon piirittämänä kutsuen häntä ’fasistiksi’, ’antisemitistiksi’ ’. misogenistiksi jne. kuten he ovat tehneet aikaisemmissa kokouksissa, samoin kuin juutalaisten anti-sionistisen jazzmuusikon Gilad Atzmonin ja monien muiden konserteissa.
    According to one analyst, “Beethoven was so political that, by the end of his life, some of his friends refused to dine with him: either they were bored of his constant politicizing or they feared police spies would overhear him”. That is a sentiment that many of us have encountered, particularly during the present century.
    If Beethoven were to talk of his political experiences at our London-based Keep Talking group I would not be in the least surprised to find ourselves surrounded by a menacing mob of slogan-shouters, calling him a ‘Fascist’, ‘Antisemitic’, ‘Mysogenist’ etc. much as they have done to previous meetings, and as they have done to concerts by Jewish anti-Zionist jazz musician Gilad Atzmon, and many others.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=223412

  18. Jussi Halla-Ahon kotisivun mukaan hän on kiinnostunut äidin puoleisen sukunsa nimeltä Bergroth historiasta. Tunnetustihan juutalaisuus periytyy nimenomaan äidiltä lapsille. Berg on tunnettu juutalaisnimi, samoin esim. Rothschild. Haulla Bergroth jewish löytyy googlesta 341 osumaa.

    Halla-ahon nenä ja kasvot voisivat kyllä hyvin kuuluakin Ashkenazim-juutalaiselle. Halla-ahohan näyttää hieman Gustav Mahlerilta, oletteko huomanneet?

    Bergroth on arvostettua rabbi- ja pankkiirisukua Venäjältä ja Ukrainasta. Lähisukulaisia toimii myös Israelin politiikassa. Ei liene sattumaa, että Bergroth vieraili Israelissa heti kaupunginvaltuustovalintansa jälkeen.

    Tiettävästi Bergrothin isoisoisä tuli alunperin Suomeen Venäjän armeijan kenttärabbina.

    Halla-Aho on kontrolloitua oppositiota. Hyvin tyypillistä juutalaisten kieroilua ja vallanhimoa pyrkiä hallitsemaan myös oppositiota. He ovat siis mukana niin monikulttuurin tuomisessa kuin sen vastaisissakin liikkeissä. Hommafoorumhan on jo tiedetäänkin estävän asiallisen keskustelun juutalaisten osallisuudesta tähän monikulttuurivallankumoukseen. On myös hyvä syy epäillä muutos2011-puolueen olevan osa tätä kontrolloitua oppositiota.

    Surullista, että tämän täytyy olla näin monimutkaista ja petollista, menee varmasti monen ihmisen pää sekaisin, kun ei tiedä mihin voi uskoa ja mihin ei.

    • Jokaisella meistä on geenimme emmekä niiden alkuperää aina tiedä kun tarpeeksi syvälle mennään. Sinänsä sillä ei ole väliä mutta kun tai jos niillä rakennetaan nwo-mafian globaalia tyranniaa niin surullista se on sen mielestä joka ei sellaista tyranniaa kaipaa.
      Tuo viimeinen kappale koskettaa kyllä syvältä suurinta osaa meistä, luulisin. Varmaan suurin osa haluaisi uskoa rehelliseen ja avoimeen menoon jossa ei ketään huijata.

  19. ”Me elämme jo liberalismin globaalissa ojennustyöleirissä – keskitysleirissä, jota valvovat liberaalien gestapojoukot.”

    Tässä englannin kielen taitoiselle tavaamista kerrakseen … LG on omassa sarjassaan totuuden etsijänä ja ’ojennustyöleiristä’ vapauttajana.
    Löytyvätkö Nwo-hankkeen juuret uskonnosta? … yhteys lienee kiistaton
    Kuinka Yahweh valloitti Rooman … Kristinusko ja suuri valhe

    How Yahweh Conquered Rome
    Christianity and the Big Lie
    LAURENT GUYÉNOT • DECEMBER 25, 2020
    Primo Levi, Italian author of ’If this is a man’ (1947): ”From all that you have just read you can deduce that lying is a sin for others, and for us a virtue. Lying is one with our job: we should lie by words, by eyes, by smile, by clothing. …
    With the lie, patiently learned and piously exercised, if God helps us we will come to dominate this country and perhaps the world: but this can only be done on the condition of having been able to lie better and longer than our enemies. ”
    ”… Kärsivällisesti opitulla ja hurskaasti harjoitetulla valheella, jos Jumala meitä auttaa, tulemme hallitsemaan tätä maata ja kenties maailmaa: mutta tämä voidaan tehdä vain sillä ehdolla, että olemme pystyneet valehtelemaan paremmin ja pidempään kuin vihollisemme. ”
    https://www.unz.com/article/how-yahweh-conquered-rome/

    • Israelin armoton sota palestiinalaisia kristittyjä vastaan
      Israel’s Relentless War on Christian Palestinians
      by Jonathan Fenton-Harvey | Jan 24, 2020
      … Israel esittää itsensä usein kosmopoliittisena maana kaikille uskontokunnille, ja länsimaiset kristityt tukevat tätä kuvaa. Todellisuudessa Israelin valtio ja israelilaiset uudisasukkaat ovat yhä enemmän pahentaneet miehitettyjen kristittyjen palestiinalaisten elämää ja uskonnonvapautta.
      Israel often presents itself as a cosmopolitan land for all faiths, and Western Christians support that image. In reality, the state of Israel and Israeli settlers increasingly have made life and religious freedom worse for Christian Palestinians under occupation.
      https://insidearabia.com/israels-relentless-war-on-christian-palestinians/
      Sadat laittomat israelilaiset kolonialistien uudisasukkaat kokoontuivat torstaina lähellä Mar Saban kristillistä luostaria, itään Palestiinan kaupungista Betlehemistä, miehitetyn Jerusalemin eteläpuolella, ja yrittivät häiritä rukouksia.
      https://imemc.org/article/israeli-colonists-attempt-to-disrupt-prayers-in-the-oldest-christian-monastery-in-palestine/
      http://www.ihr.org

      • Pian olemme kaikki palestiinalaisia kuten Gilad Atzmon on sanonut
        Päivän twiitti: Helsingin kokoomuksen Otto Meri tuomitsee ruoka-avun ja sen tarvitsijat

        ”Onks tää ihan varmasti se kukkula millä haluat kuolla, Otto?”, kommentoidaan Helsingin kaupunginvaltuutetun, Otto Meren (kok) tyrmäävään twiittiin, jossa hän tuomitsee sekä ruoka-avun että ruokatuen varassa elävät kansalaiset.
        https://mvlehti.net/2020/12/29/paivan-twiitti-helsingin-kokoomuksen-otto-meri-tuomitsee-ruoka-avun-ja-sen-tarvitsijat/

        • Siinä, että kokoomukselainen halveksuu köyhiä, ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Oikeistoa on aina vaivannut sosiaalisen omantunnon puute. Pahinta kuitenkin on se, että nyt mukaan kantaväestön köyhien ylenkatsontaan on lähtenyt vasemmisto tai vihervasemmisto, joka asettaa ulkomaan köyhät kotimaan köyhien edelle.

          Tarve köyhäinavulle ja sosiaalihuollolle on ollut ominaista järjestäytyneille yhteiskunnille kautta historian. Kaikille ei vain löydy tilaa tai osaa järjestäytymisen matriisissa erityisesti silloin, kun se on muutoksessa kaiken aikaa. Vain pienet heimoyhteisöt ovat välttyneet tältä vaivalta. Niissäkin on kovina aikoina jouduttu uhraamaan lauman heikoimpia. Esimerkiksi vanhukset ovat tietoisesti uhranneet itsensä, jotta heimo selviäisi kovien aikojen yli.

          Porvareilla on taipumus pyrkiä yhdistämään toisiinsa heimoyhteisölle ominainen yhteisvastuu sekä järjestäytyneen yhteiskunnan eriytynyt työjako. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa osallisuus ratkeaa joko kapitalistisesti omistuksen tai sosialistisesti poliittisen meritoitumisen kautta. Muut ovat järjestelmässä elättinä. Erityisesti teknologiseen muutostahtiin piiskattuna järjestelmä jättää aina sivuun iso osan työikäistä väestöä. Tästä huolimatta köyhimpien tulisi nyt omistukseen perustuvassa järjestelmässä uhrata itsensä, jotta omistavalle luokalle jäisi enemmän edellytyksiä toteuttaa itseään.

          Myös vihervasemmistolainen järjestelmä haluaa uhrata köyhät ellei näillä ole oikeaa mielipidettä tai ihonväriä tai ne eivät edusta erityissuojeltua vähemmistöä.

    • The Great Reset: Kansallisvaltioiden alasajo käynnistyy tammikuussa 2021

      Great Resetissa on kyse siitä, että globaali rahaeliitti ottaa vallan itselleen ja pyrkii lakkauttamaan kansallisvaltiot. Tilalle luodaan globaalia yhtenäiskulttuuria, jossa ei ole rajoja ja kulttuurieroja. Tavoitteena on viedä kansoilta ja kansalaisilta kaikki mikä heillä on.
      https://mvlehti.net/2020/12/30/the-great-reset-kansallisvaltioiden-alasajo-kaynnistyy-tammikuussa-2021/

      • Toisessa maailmansodassa kommunismi ja fasismi asettuivat toisiaan vastaan sotarintamalla. Näitä kahta eri järjestelmää edustivat Neuvostoliitto sekä Natsi-Saksa. Toisen maailmansodan jälkeen yleinen ilmapiiri lännessä torjui em. maiden totalitarismin ja alkoi jälleenrakentamisen kausi, jolloin uskottiin kansalaisten vapauteen ja yksityisyrittämiseen. Julkinen sektori suhtautui kansalaisiin auttavaisesti ja esimerkiksi Pohjoismaihin syntyi laaja julkinen sektori, mikä vaatii korkean veroasteen. Korkea verotus kuitenkin hyväksyttiin, koska julkisen sektorin koettiin olevan aidosti ihmisten puolella heitä auttamassa ja tukemassa ja tarjoamassa kohtuuhintaisia tai jopa ilmaisia palveluita.

        Jossain vaiheessa julkinen sektori ja suuryritykset kuitenkin laativat ikäänkuin salaisen sopimuksen laajan korporaatiofasistisen toimintamallin luomiseksi länsimaihin. Samalla alkoi myös kaavailu uudenlaisen maailmanlaajuisen kommunistien järjestelmän luomiseksi. Korkea veroaste länsimaissa sekä valtavaksi kasvaneet kansainväliset suuryritykset tarjosivat rahavarat näiden luomiseksi. Kansainvälisiä järjestöjä ja toimielimiä voitiin nyt rahoittaa sekä verovaroin että monopolististen suuryritysten voittovaroista. Näin fasismi ja kommunismi löysivät yhteisen sävelen. Tämä yhtymä alkoi luoda uusia monikulttuurin ihanteita sekä kriisejä ja uhkakuvia, joiden avulla se voi alkaa kasvattamaan vaikutusvaltaansa. Tavoitteena on luoda uusi globalistinen totalitarismi, jossa kansalaisten yksityisyys, yksityisomaisuus ja itsemääräämisoikeus ovat kokonaan poistetut.

        Elämme nyt siis aikaa, jolloin se totalitarismi, joka lännessä torjuttiin toisen maailmansodan jälkeen, tekee vahvasti paluuta. Useat keskeiset kansalaisoikeudet ja -vapaudet on nyt Suomessakin poistettu kenties pysyvästi. Viranomaisten mielivalta on meillä täyttä totta, vaikka sen hahmottaminen on arjen sankareille ilmeisen vaikeaa. Kansalaiset ovat laajasti omaksuneet itsekin kansalaisviranomaisen roolin ja vaativat kaiken vapaamuotoisen ja ”vaarallisen” toiminnan rajoittamista minimiin Suomessa. Meillä on tilausta fasismin ja kommunismin yhteenliittymälle, koska kansalaiset arvostavat tämän tuomaa selkeyttä ja tiettyä turvallisuutta elämässään. Siinä kansalaisen oman ajattelun, toiminnan ja siten myös vastuun osuus kapenee minimiin ja tämä resonoi hyvin meille jo vuosikausia tarjotun turvallisuus-indoktrinaation kanssa. Viranomainen on kartoittanut kaikki riskit puolestamme ja kieltää näitä lisäävän toiminnan ja kansalaiset ovat tyytyväisiä.

        • ”Viranomainen on kartoittanut kaikki riskit puolestamme ja kieltää näitä lisäävän toiminnan..”
          Sitähän se on ja tyhmä kansa menee halpaan koska uskoo että tämä on totuus. Siitäkin huolimatta että on vakuuttavaa tietoa joka kertoo ettei se ole totuus.
          Idässä (Kiina ja Venäjä) tuo ehkä? pitää paremmin paikkansa, ainakin sen kuvan saa kun lukee muutakin kuin meidän aivopesumediaa.
          Ehkä? siellä tarkoitus todella on rakentaa parempi luottamus kansan ja sitä johtavan eliitin välille ja siten estää se perikato johon länsi on ajautunut.
          Nähtäväksi jää auttaako suurempi äly estämään perikatoa mutta voi kuvitella että jos kansa tajuaa asioita paremmin niin se voisi auttaa.
          https://www.unz.com/article/the-taboo-that-could-break-america-part-iii/

  20. The Saker mukaan Itsenäisyyttään puolustava Venäjä joutuu Bidenin hallinnon kynsiin
    Russia vs the Biden Administration
    THE SAKER • DECEMBER 29, 2020
    … mikä tarkoittaa, että Venäjä joutuu pian kohtaamaan historian kaikkein raivokkaimmin russofobisen messiaanisten neokonien jengin. Joten mitä maailma voi odottaa seuraavaksi?

    Demarit eivät ole merkityksellisesti erilaisia kuin republikaanit. Totta, Demarit syyttää Venäjää kaikesta, kun taas republikaanit syyttävät Kiinaa. Ei paljon eroa tässä: kyse on vihasta ja syntipukista.
    … Which means that Russia will soon face the most rabidly russophobic gang of messianic Neocons in history. So what can the world expect next?
    The Dems are not meaningfully different from the Republicans. True, the Dems blame Russia for everything, while the Republicans blame China. Not much of a difference here: it is all about hate and scapegoating.
    https://www.unz.com/tsaker/russia-vs-the-biden-administration/

  21. Suomen demarit ovat olleet CIA:n ohjauksessa ja käteisrahoituksessa koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Näin estettiin kommunistien eteneminen täällä ja EU myönteisyys myös työväen joukossa.
    Sen lauluja on laulettava, jonka leipää syö.

      • Elokuvien karikatyyriset roisto-hahmot ovat tulleet osaksi todellisuuttamme. Reset-setä Klaus Schwab on ilmetty Bond-elokuvien roisto. Presidentti Niinistö on kuin Batman-elokuvasta karannut ’Joker’. Kieroutuneessa todellisuudessamme jopa joululaulun sanat muuttuvat merkityksiltään toisiksi:

        You better watch out
        You better not cry
        You better not pout
        I’m telling you why
        Santa Klaus is coming to town

        He’s making a list,
        He’s checking it twice,
        He’s gonna find out who’s naughty or nice
        Santa Klaus is coming to town

        He sees you when you’re sleeping
        And he knows when you’re awake
        He knows if you’ve been bad or good
        So be good for goodness sake

        You better watch out!
        You better not cry
        You better not pout, I’m telling you why
        ’Cause Santa Klaus is coming to town
        Oh let’s go!

      • Tämä kuva pitäisi näyttää Niinistölle … Siinä kaksi hiirtä juttelee keskenään
        Toinen hiiri kysyy aiotko ottaa rokotteen ja toinen vastaa että oletko hullu, eihän ne ole vielä edes testanneet sitä ihmisillä.
        This caricature by Large + JIPÉM explains our predicament:
        Mouse No 1: “Are You Going to get Vaccinated”,
        Mouse No. 2: Are You Crazy, They Haven’t finished the Tests on Humans”
        https://www.globalresearch.ca/the-2020-worldwide-corona-crisis-destroying-civil-society-engineered-economic-depression-global-coup-detat-and-the-great-reset/5730652
        Linkin takana perusteellinen E-kirja koronasta.

        • Rokote on sikälikin ongelmallinen, ettei mikään määrä testausta tekisi siitä harmitonta. Sen tavoitteet ovat ristiriidassa tervehenkisen lääkinnän kanssa. Normaalin lääkkeen tulisi tukea elimistöä sen omassa torjunnassa sairautta vastaan. mRNA-rokote sen sijaan ohjelmoi koko elimistön tuottamaan viruksen piikkiproteiineja, joita vastaan ihmisen oma immuunijärjestelmä siten treenautuisi. Mikään määrä testausta ei tee tästä turvallista.

          Bill Gatesin ohjelman tavoitteena on lisätä ihmiskunnan riippuvuutta rokotteista radikaalisti ja sitä tukemaan on kehitelty jo valmiiksi erilaisia teknisiä ja myös poliittisia menetelmiä. Koko rokote-ohjelman motivaattorina näyttäisi olevan ihmisten elimellinen liittäminen tekoälyjärjestelmään, joka puolestaan olisi globalistieliitin hallitsema supervaltio-koneisto. Tämä on keskeinen osa sekä The Great Reset- että YK:n Agenda 2020-ohjelmia.

          Rokote väittää olevansa lääketieteellinen rokote, mutta oikeasti se on tekninen, geenimanipuloiva ja poliittinen rokote.

          • USA:n ”terveys”viraston eli CDC:n kuolintilastojen mukaan kuolleisuus tauteihin ei ole käytännössä lainkaan lisääntynyt vuonna 2020. Tautikuolleisuutta on siirtynyt sekä influenssan että keuhkokuumeen osalta koronan piikkiin. Nämä kaksi ovat yleisimpiä vanhusten tai perussairaitten ihmisten tappajia. Nyt se on ”korona”.

            Tästä huolimatta kohu ja paniikin lietsonta jatkuu ennätystahdilla. Paniikin lietsontaan käytetään PCR-testeillä saatuja tartuntatapaus-numeroita sekä dramaattisia sairastapauskertomuksia, joita media kaivaa esiin ja joita ihmiset eivät kyllästy kuulemaan ja toisilleen kertomaan. Uusin villitys ovat viruksen ”mutaatiot”. Panikoinnin myötä hyväksytään se, että Euroopan maat ovat menossa uudelleen kaikkein ankarimpiin sulkutiloihin, joille ei ole asetettu lopetuskriteereitä.

            Rokote-ohjelman myötä poistuu myös epäuskottavuus kuolintilastojen osalta. Paniikki-koneisto saa kohta uusia oikeita kuolemia jauhettavakseen. The Great Reset on siis enää vain ajan kysymys. Muutoksen sinetöivät hätäohjelmat käynnistynevät jo tänä vuonna.

  22. Melkoista shouta on Jenkkilän meno… nyt Trump taas vahvoilla
    mutta mitä merkitystä sillä on? … ei mitään kun homma jatkuu kuten ennenkin eikä Trump pelasta mitään kuten nyt uskotaan
    päinvastoin, sota jatkuu ja nwo-mafia jyllää
    ”Showtime!” – Trumpin tie voittoon | UMV-Raportti

    Keskiviikkona 6. tammikuuta on showtime. Silloin valitsijamiesten äänet luetaan Yhdysvaltain senaatin ja edustajainhuoneen yhteiskokouksessa ja Bidenista tulee presidentti. Näin ainakin käy, jos 6. tammikuuta on läpihuutojuttu. Kukaan ei usko, että siitä tulee läpihuutojuttu. UMV-Raportin on kirjoittanut Jonathan Widell.
    https://mvlehti.net/2021/01/02/showtime-trumpin-tie-voittoon-umv-raportti/
    https://www.darkmoon.me

  23. Tämä kohtalo odottaa meitäkin, Usan ja anglo-sionismin lakeijoita … ja johan se näkyy väkivallan ja rikollisuuden kasvuna
    Kumma kun maan johto ei tätä tajua tai ei halua tajuta tai ei uskalla tajuta?
    Descending Dystopias: America Faces 2021
    DR. ALAN NED SABROSKY • JANUARY 3, 2021
    Mutta hyvin todellisessa mielessä Amerikka on nykyään – kuten niin monet länsimaat – oman itsensä pahin vihollinen, ja se voi hyvin merkitä perustuslaillisen järjestyksemme kuolemaa, ellei maan itsensä.
    Tässä vaiheessa vain anarkisti tai radikaali (molempia näyttää olevan runsaasti modernissa demokraattisessa puolueessa), joka uskoo kaaoksesta syntyvän heidän utopiansa, suhtautuu tulevaisuuteen tyytyväisyyden tunteella. En ole kumpikaan, ja vaikka en olekaan luonnostaan pessimistinen, en yksinkertaisesti näe mitään sellaista etenemistapaa, joka ei kuvaisi yhtä tai toista katastrofia – todellista dystopiaa, joka eroaa vain väkivallan tyypin ja asteen suhteen, sanoo kirjoittaja.
    … But in a very real sense, America today – like so many Western countries – is its own worst enemy, and it may well portend the death of our Constitutional order if not the country itself.
    At this point, only an anarchist or a radical (both of which seem to abound in the modern Democrat party) believing that from chaos arises their utopia would view the future with a sense of satisfaction. I am neither, and while I am not inherently a pessimist, I simply see no way forward that does not present one form or another of disaster – a true dystopia, differing only in type and degree of violence.
    … Am I exaggerating the alternatives awaiting America? No. Could America have averted this dismal fork in a more than muddy, bloody road? Ultimately, no – the rot has been festering in our colleges and universities and in our society at large for too long: those committed to the erasing of our history and the destruction of our culture and system of government have used the very freedoms we treasured to cloak their activities. Had Trump invoked the Insurrection Act no later than early June, arrested some of the most outrageous Democrat mayors and governors for sedition, and sent regular troops – Marines and Airborne preferably – to some of the most violent cities with orders to crush the riots, it might well have bought time. But we are where we are, and that is the end of it.
    — Liioittelenko vaihtoehtoja, jotka odottavat Amerikkaa? En. Voisiko Amerikka välttää tämän surkean juoksun enemmän kuin mutaisella, verisellä tiellä? Viime kädessä ei – mädäntyminen on ollut korkeakouluissamme ja yliopistoissamme sekä yhteiskunnassamme yleensä liian kauan: ne, jotka ovat sitoutuneet historiamme poistamiseen sekä kulttuurimme ja hallintojärjestelmämme tuhoamiseen, ovat käyttäneet aarteitamme. … Jos Trump olisi vedonnut kapinallakiin viimeistään kesäkuun alussa, pidättänyt joitain kauhistuttavimpia demokraattien pormestareita ja kuvernöörejä ja lähettänyt joukot – mieluiten merijalkaväen – joihinkin väkivaltaisimpiin kaupunkeihin käskyllä murskata mellakat, se ehkä hyvinkin olisi antanut lisäaikaa. Mutta olemme siellä missä olemme, ja se on loppu.
    I have only one piece of advice: If you fight, make damn sure you win – because if you lose, we lose everything, and there will be no second chance for generations – if ever.
    https://www.unz.com/article/descending-dystopias-america-faces-2021/

  24. Usa yrittää nyt vapauttaa itsensä nwo-mafian otteesta mutta monen mielestä se on myöhäistä kun maa on jo tuhottu ja tiukasti mafian hallinnassa ja rahoittamassa mafian Lähi-idän sotia.
    https://www.unz.com/pgiraldi/a-new-years-wish/
    A New Year’s Wish
    Let’s remove Israel from American politics

    Mielenkiintoinen LR:n artikkeli koskien Kiinaa joka taistelee suvereenisuutensa puolesta anglo-sionistien painostuksen alla ettei joutuisi samaan ansaan missä USA on.
    Edustuksellisen demokratian avulla Usa ja koko länsi on ajettu velkavankeuteen ja perikatoon. Se on varmin tie antautua mafialle mikä ei näytä Kiinaa kiinnostavan.
    https://www.unz.com/?s=china%27s+comunism&Action=Search&ptype=all&paged=2

  25. Täälläkin kommentointi vähenee kun aletaan puhumaan Kiinan ja Venäjän asioista. Maiden hyviä puolia ei saisi kai tuoda esiin aivopestyissä lukijoissa? … siitäkö on kyse?
    Uskovatko lukijat siihen että Kiina ja Venäjä todella olisivat valmiit siihen mitä nwo-mafia ajaa takaa, … että nuo maatkin olisivat valmiit tappamaan omasta kansastaan enemmistön samaan aikaan kun ne todellisuudessa edistävät omaa kansallismielistä politiikkaa ja maansa suvereenisuutta ja valmiutta pitää puolensa niitä vastaan käynnistetyssä uhkailussa?
    Itse en voi sellaiseen uskoa.
    Totuus kuitenkin lienee se että nuo maat ovat pystyneet paremmin torjumaan sen mafian jonka vankina länsi (anglo-sionistinen kulttuuri) on vaikka ovatkin kovan propagandan ja mafian sotilaallisen uhan alla.
    Vaikka me täällä olemme jo kurkkuamme myöten suossa niin mitään hyvää ei saisi löytää sieltä missä meitä hallitseva mafia ei salli sellaista löytyvän. Meidän pitää elää pimeydessä ja Kiinan ja Venäjän totalitarismin pelossa ja uskoa vain siihen mitä Biden sanoo vaikka nuo maat selvästi ovat menossa meidän ohi monissa asioissa.
    … The propaganda campaign against China and Russia by the U.S. administration, aided by a relentlessly aggressive media, … that “China’s power and influence are a major threat”, … … Suuri kysymys koskee Bidenin aikomuksia. Onko hän todella sitä mieltä, että presidentti Putinilla ”ei ole sielua” ja että se on ”suurin uhka” Amerikalle? Ja aikooko hän yrittää rakentaa tukehduttavan koalition Kiinaa vastaan? Olisi erittäin hyvä asia lukemattomille miljoonille maailman ihmisille, jos hän pohtisi Venäjän ja Kiinan kasvavaa yhteistyötä ja päättäisi, että Yhdysvaltojen tulisi liittyä vastaavaan sitoutumiseen, sanoo BC linkin artikkelissa.
    https://www.strategic-culture.org/news/2021/01/05/biden-china-and-russia/

    • ”Brave New World” — tästä on kyse, en jaksa uskoa että Kiina ja Venäjä ovat tässä tosissaan mukana … jaksatteko te?
      Miksi Putin esim. kannustaa venäläisiä perheitä hankkimaan useita lapsia ja palkitsee niitä siitä? Se on täysin ristiriidassa nwo-mafian hankkeisiin.

      Linkistä: Me, tavalliset ihmiset, olemme sodassa yhä autoritaarisemman ja tyrannistisemman elitistisen globalistijärjestelmän kanssa, jota hallitsee pieni joukko monimiljardöörejä, ja joka aikoi jo vuosikymmeniä sitten ottaa vallan ihmisiin, hallita heitä ja vähentää heitä siihen minkä eliitti uskoo olevan ”riittävä määrä” asumaan Äiti Maan alueella – ja digitalisoimaan ja robotisoimaan muut eräänlaisiksi orjiksi. Se on yhdistelmä George Orwellin ”1984” ja Aldous Huxleyn ”Brave New World”.
      We, the common people, are at war against an ever more authoritarian and tyrannical elitist Globalist system, reigned by a small group of multi-billionaires, that planned…
      http://thesaker.is/we-are-at-war/

  26. Suomessa sensuuri koskee kaikkea mitä länsi tekee kun Pfizerin rokote on lyhyessä ajassa tappanut ja halvaannuttanut rokotteen saajia niin ei yhdessäkään valtamediassa siitä ole ollut uutista ja nyt pannaan ihmiset ottamaan rokote joka on hengenvaarallinen ja tai vakavasti vammauttava vielä vuosien kuluttua ottamisesta. Tähän se median länsisensuuri johtaa kun vain hyvät uutiset on julkaistavia

  27. Rokotedebatilla Yle ja länsimediat pyrkii ”vaientamaan ajatteluamme”. Eiväthän Trumpin kannattajat hyökkäisi USA: n kongressiin ja tuhoaisi vaalivilpin käsittelyän kongressissa. Cui bono?Hyökkäys kongressiin oli jälleen näitä black lives mathes- juttuja, antifa oli pukeutunut nyt ” Trumpin kannattajiksi punaisine lippiksineen”.

    Elokuva jatkuu erittäin jännittävänä.

    https://youtu.be/YBo6UjRNBSU

    • Trumpin kausi päättyi mahalaskuun Capitol Hillillä. Globalistit rakensivat ansan Trumpin kannattajille ja saivat villeimmän ja vihaisimman porukan tunkeutumaan edustajainhuoneeseen. Se on pyhäinhäväistys siitäkin huolimatta, että talo on täynnä kelvottomia konnia, joita sieltä ei äänestämällä saa ulos. Mukana oli tietenkin maksettuja kriisinäyttelijöitä ja mellakoitsijoita tökerösti Trumpin kannattajiksi pukeutuneina.

      Globalistinen vasemmisto ja erityisesti mediat tulevat repimään tapauksesta kaiken mahdollisen poliittisen hyödyn irti. Ei heitä kiinnosta se, että keskivertoamerikkalaiset on ajettu epätoivon partaalle ja että he näkivät Trumpissa pelastajansa. Monet tiesivät, että Trump on kahdesta vaihtoehdosta pienin paha ja ylipäätänsä vain eräs New Yorkin juutalaismafian esilletyöntämä kummajainen presidentiksi, mutta edes sellaisen valintaa ei heille enää suoda.

      Suomalaisten on ihan turha kuvitella olevansa Trumpin kannattajia fiksumpia. Odottakaahan, kun turvaverkot repeävät täälläkin. Sitä ennen taistellaan hullujen tiedemiesten kehittelemien rokotteiden kanssa. Kenelläkään ei ole varaa tyytyväisyyteen nationalistien tappiosta USA:ssa. Bidenin valtaannousun myötä tie on auki The Great Resetille, jonka läpiviemiseen globalistinen klikki suhtautuu uskonnollisella kiihkolla.

      • Jonsse, asia voisi olla toisinpäin. Vain muutama Trumpin kannattaja erehtyi Antifan riveihin. Deep state ei luovuta koskaan vaan pyrkii viemään The Great Resettiään maaliin. Sille vaihtoehtona on Trumpin keskuspankkijärjestelmän tuhoaminen ja siirtyminen ( Transition) uuteen järjestelmään.

        Nationalistien tappioko? -Ehkä ei pitäisi tehdä noin hätiköityjä johtopäätöksiä.

  28. Demokraatit muka voittivat Georgiassa senaattorien paikat. Kuten jo 3.11.2020, nyt myöskin laskentamutaatiolla eli dominion- ohjelman avulla

    https://youtu.be/TbU5-NkbZ1A

    Netti ( sosiaalinen media) ei ole vielä pimeä, mutta väitetään että niin käy ettei koko maailma saisi tietää ”demokraattien ( deep state) metkuista”.

    • Tässä näytelmässä ei ole kysymys puolueista, vaan siirtymisestä KAAOKSEN KAUTTA uuteen maailmanjärjestykseen. Siirtymäkausi tulee olemaan ällistyttävän nopeasti kasvava KAAOS, sen dollarin seteliin painettu suuri sinettikin meille kertoo. Valheet tulevat paljastumaan, ja se valitettavasti johtaa korruptoituneen eliitin silmittömään ajojahtiin. Toistan siten taas kerran aiemmat näkemykseni: Trump, jonka tehtävä on ollut ja on edelleenkin, romahduttaa puoluejärjestelmät presidentti-instituutiota myöten maailmanlaajuisesti, tulee olemaan Yhdysvaltojen viimeinen presidentti. Piste. Mielenosoitukset, työttömyys, väkivalta ja anarkia tulee kasvamaan globaalista lumipallon lailla, puhumattakaan tästä Plandemiasta, joka kuolettavien rokotusten myötä tulee tukehduttamaan sairaalat. Ei kuitenkaan siten, niin kuin meille parhaillaan median kautta valehdellaan, vaan siten että ihmiset OIKEASTI kuolee (vaikka ei tietenkään kuole, koska olemme tuomittu elämään ikuisesti.)

      Elämme mielenkiintoista aikaa…. Raamatun profetiat ovat täyttymässä silmiemme edessä ja olemme kaikki mukana tässä muutoksessa, sillä kaikki se, mikä on kirjoitettu – tapahtuu. Äänestykset ovat olleet feikkiä iät ja ajat, ja sitä ne ovat edelleenkin; Election is Selection. Ihmiskunta lähestyy parhaillaan tietoisuuden absoluuttista nollapistettä, eli sitä hetkeä jolloin tapahtuu kollektiivinen herääminen. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että Rooman, eli – RAHAN – valtakunta romahtaa!

      Trump patriootti-joukkoineen nousee, Bidenin feikki presidenttiys mitätöidään ja sitten tulee loppu!

      • ”Raamatun profetiat ovat täyttymässä silmiemme edessä…”
        Itse olen usein miettinyt miksi Raamatussa, joka on kirjoitettu sata vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen ja hatarin perustein on niin tarkkaan ennustettu ihmiskunnan kohtalo. Olisiko syynä se että Jeesus oli essealanen vastarintamies joka taisteli oman heimonsa farisealaisia vastaan (kuten Johannes Lehmann kuvaa kirjassaan Raportti Jeesuksesta),
        Se ristiriita mikä nyt on johtamassa tuhoon oli jo silloin olemassa ja sen pohjalta hurskaat ja oikeudenmukaiset Jeesus-lahkon jäsenet ja profeetat kokivat fariseusten (kristinuskon perustaja Paavali oli yksi heistä ennen kääntymystään) ajavan maataan ja kansaansa kohti tuhoa. Ja he tuhosivatkin J-lahkon ja eseealaiset joiden kirjoituksia on löytynyt essealaisten Qumranin kääröistä joista Uuden Testamentin tekstit ovat pääosin peräisin.
        https://sti.fi/luennot/files/essequmr.html
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Essealaiset

        • Ettei tulisi väärrinkäsitystä niin tuossa tarkoitin Uutta Testamenttia joka on ristiriitainen ja epäjohdonmukainen mitä Jeesuksen persoonaan ja opetuksiin tulee. Välillä kehotetaan taistelemaan jopa miekalla, välillä taas rauhaan ja vihollistenkin rakastamiseen. Aivan kuin jokin puoli olisi haluttu pitää salassa kuten Lehmann kirjassaan sanoo ja olettaa Jeesuksen olleen vastarintamies tai selootti joka taisteli pahuutta ja vääryyttä vastaan.

  29. D.Trumpilla todettiin usean lääkärin toimesta vakava narsistinen persoonaliuushäiriö, kun hänen firmansa meni konkurssiin Atlantan kasinokeskus hankkeen epäonnistuttua. Siinä USA:n pankit hävisivät yli 1000 miljoonaa dollaria ja lopettivat hänen projektiensa rahoituksen. Vain Deutsche pankin Moskovan konttori jatkoi rahan kanavoimista hänelle se private pankin VIP-asiakkaana mm. Floridan kiinteistöihin.
    Tämän jälkeen konkurssiliikemies perusti Deal TV-ohjelman, jossa hänen mielilauseensa oli You are fired ! Ja tätä hän jatkoi pesidenttinä usein.
    Lähde: Luke Harding Guardian news Lontoo.

  30. Kiusa se on pienikin kiusa … vai onko tämä kuitenkin isompi kiusa Bidenille?
    Vaihtuuko suurin vihollinen nyt Kiinaksi…? ja jos niin mitä se merkitsee maailmalle?

    Trumpilta nerokas siirto: Käytännössä tunnusti Taiwanin itsenäisyyden
    Beijing Bidenin on hyvin vaikeaa kiemurrella tästä tilanteesta irti todistamatta samalla olevansa Kiinan omistama kätyri.
    https://beta.oikeamedia.com/o1-152300

    … Muutama ote Wikistä: Taiwanin saari kuului Kiinalle keskiajalta lähtien, mutta joutui vuonna 1895 Japanille. Toisen maailmansodan aikana Japani miehitti osan Manner-Kiinastakin, mutta kun Japani oli hävinnyt sodan, myös Taiwan palautettiin Kiinalle.[8]
    Nationalistipuolue Kuomintang hallitsi Kiinaa vielä muutamia vuosia toisen maailmansodan jälkeen, mutta maassa vallitsi sisällissota. Vuonna 1949 kommunistit tulivat valtaan Manner-Kiinassa ja perustivat Kiinan kansantasavallan. Tällöin tasavaltalaiset pakenivat Taiwanin saarelle, jota he edelleen pitävät hallinnassaan. Taiwanissa toiminut Kiinan tasavallan hallitus väittää yhä olevansa koko Kiinan laillinen hallitus[8] kun taas kansantasavallan hallitus pitää Taiwania Kiinan yhtenä lääninä ja itseään koko Kiinan, myös Taiwanin laillisena hallituksena.[9]
    Kiinan kansantasavallan tavoin se on katsonut edustavansa myös Manner-Kiinaa, joka puolestaan on katsonut edustavansa myös Taiwania. Näkemysero on ollut siis siinä, kumman valtion hallitus on vallanpitäjänä koko Kiinassa.[14] Tämän vastakkainasettelun vuoksi vain harvat maailman valtiot ovat tunnustaneet Taiwanin itsenäisyyden.
    Kiinan kansantasavalta ei hyväksy Taiwanin itsenäisyyttä.
    Taiwanissa Kuomintang kannattaa edelleen ajatusta yhdestä, Kiinan tasavallan hallitsemasta Kiinasta, kun taas vuosina 2000–2007 ja uudelleen vuodesta 2016 hallinneet liberaalit kannattavat Taiwanin itsenäistymistä Manner-Kiinasta erilliseksi valtioksi.
    Itsenäistymispyrkimyksiä monimutkaistaa myös kansantasavallassa 14. maaliskuuta 2005 voimaan tullut irtautumisenvastainen laki, joka sallii Kiinan käyttää voimakeinoja Taiwanin itsenäistyessä.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Taiwan

  31. D.Trumpin v.2018 aloittama kauppasota Kiinaa vastaan USA:n kauppavajeen pienentämiseksi epäonnistui: V.2018 kauppavaje vain kasvoi, v.2019 se supistui hieman, mutta v.2020 se kasvoi jälleen ennätyssuureksi. Lähde CGTN news network.
    Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja persu Niikko antoi tästä asiasta täysin päinvastaisen kuvan Alfa TV:ssä 11.1.2021. Hän oli muutenkin hyvin Trump myönteinen eikä myöntänyt tämän väkivaltaan yllyttämistä. Heidän suurin Trump fani lienee Meppi L.Huhutasaari, joka ehdotti tälle Nobelin rauhanpalkintoa !
    Johtopäätös: Persut eivät ole salonkikelpoisia, koska ihailevat jo kauan sitten häiriintyneeksi todettua kansankiihottajaa.

  32. ”F**k the FB and WhatsApp” – Yli puoli miljoonaa amerikkalaista siirtynyt Telegramiin parissa päivässä

    Lännen IT-jättien ryhdyttyä todellisiin ”nettirovioihin” kansallismielisiä vastaan, patrioottien joukkopako venäläispohjaisille alustoille on nyt huipussaan. Facebookin ja WhatsAppin ilmoitettua uusista käyttöehdoista, käyttäjät siirtyvät Telegramiin ja VK-palveluun.
    https://mvlehti.net/2021/01/12/fk-the-fb-and-whatsapp-yli-puoli-miljoonaa-amerikkalaista-siirtynyt-telegramiin-parissa-paivassa/

  33. Tällaista unz-sivustolta
    Kiina nauraa lännen harhaluuloja ja tekopyhyyttä
    … Jos olisin kiinalainen, voisin olla vihainen siitä, etten voi kritisoida puheenjohtaja Xi Jinpingiä kärsimättä massiivisia seurauksia. Olen kuitenkin amerikkalainen ja olen hyvin vihainen siitä, etten voi kritisoida Martin Luther Kingiä tai edesmennyttä George Floydia.
    Minulla ei ole illuusioita siitä, että Kiina on vapaa maa, mutta sitä ei ole myöskään Yhdysvallat. Jos jotain, Kiinan järjestelmä on parempi.
    En halua elää KKP: n alaisuudessa, mutta en myöskään halua asua Kamala Harrisin vallan alla. Joten nauran yhdessä Kiinan diplomaatti-peikkojen kanssa, jotka puhuvat totuuksia, joita emme enää itse voi puhua.
    China Trolls the West’s Delusions and Hypocrisies
    GREGORY HOOD • JANUARY 12, 2021
    … If I were Chinese, I might be angry that I can’t criticize Chairman Xi Jinping without suffering massive consequences. However, I’m American, and I’m far angrier that I can’t criticize Martin Luther King or, for that matter, the late George Floyd. I have no illusions that China is a free country, but neither is the United States. If anything, China’s system is better. I don’t want to live under the CCP, but I don’t want to live under Kamala Harris either. So I’ll laugh along with China’s diplomat-trolls, who are speaking the truths that we no longer can.
    https://www.unz.com/ghood/china-trolls-the-wests-delusions-and-hypocrisies/

  34. Vaalipetospaljastukset alkoivat jo pienin askelin yksittäisen vaalipetokseen syyllistyneen naisen vangitsemisella. Sting- operaatio on käynnissä edelleen ja koko vaalipetosvyyhti paljastetaan vähitellen.

    Annetaanko Bidenin virkaanastujaistenkin tapahtua. Kyseessähän on Vatikaanin hallussa oleva Waschington DC: stä, jonka presidenttinä voi vain Biden olla.
    Väitetään että jo 22 republikaani- osavaltiota ovat irtaantunut USA:sta (Corporation). Trumpin keskuspankkijärjestelmän tuhoamistavoite tarkoittanee ensin Fed:in tuhoamista. Kiinalla sattuu olemaan, oliko se biljoonan edestä, Fedin velkakirjoja jotka mitätöityisivät.

    Mutta ainakin Tulenkantajan mielestä Trump on silti yksi deepstate playereistä. Onkohan niin ?

  35. Eiköhän D.Trumpin vallankaappauspeli ole jo pelattu. Myös hänen liiketoimintansa saattaa ajautua konkurssiin kun liikekumppanit ja rahoittajat näyttävät karkkoavan kiihtyvällä tahdilla. (esim. Kauppalehti tänään).

  36. Sitä miten näytelmä nyt jatkuu, ei voida tietää. USA: n rajoilla on jo 250 000 kiinalaista sotilasta ja maahan on virrannut ja yhä tulee laivoilla Kiinasta aseita. Jo tämä seikka oikeuttaa USA: n armeijan otettaa vallan hätätilanteessa käsiinsä. USA: n Korkeimman oikeuden johtavan tuomarin nimi on todistettavasti Kiina yhteyksiin liittyvissä papereissa.Oikeustietä ei siis ole. Kongressi ja senaatti ovat jääneet kiinni perustuslain vastaisista toimista.

    Mitä tahansa voi tapahtua, mutta nyt ainakin televisiokanava CNN: n voidaan osoittaa olleen Antifan kanssa 1.6.2021 Kapitolin kaappauksessa mukana.

    https://www.naturalnews.com/AdvertisingInformation.html

    • Yhä ’kiinalaisemmaksi’ homma näyttää menevän. Ihme jos ei sisällissota syty.
      Tiedä sitten mitä kaikkea kulisseissa tapahtuu. Mediaan ei enää voi luottaa.
      Aika varmana voisi pitää että USA romahtaa ja kohti kiinalaista systeemiä edetään. Se tarkoittanee valtiokapitalismia jossa megakorporaatiot ja oligarkit eivät voisi mellastaa yhtä vapaasti kuten nyt? Toivottavasti näin päin.
      Monet kyllä näkevät niiden aseman vain vahvistuvan mutta onko enemmän valtio- kuin korporaatiokapitalismia harjoittava Kiina valmis sellaiseen kun kuitenkin aika paljon senkin ehdoilla mentäneen jatkossa?
      Dennis Prager ehdottaa Oikeamediassa tilanteeseen rauhanomaiseksi ratkaisuksi maan jakamista: vasemmisto pitäkööt suurimmat kaupungit ja keskustat, jotka ovat jo miltei tuhonneet, ja konservatiivinen oikeisto pitää itsellään maaseudut ja esikaupunkialueet.
      https://beta.oikeamedia.com/o1-152803
      Tuossa tekee mieli kysyä onko oikeisto lainkaan ’konservatiivinen’ kun se kuitenkin on ollut nykyisen kehityksen veturina ja saanut (aivopessyt?) vasemmiston tukemaan hankkeitaan?

      • Itse en näe eroa valtio- ja korporaatiokapitalismin välillä. Keskittynyttä poliittista ja taloudellista valtaa on mahdoton erottaa toisistaan. Teoriassa se voisi onnistua. Käytännössä se ei onnistu ja tuloksena on fasismi. Anti-trust-lakeja käytettiin joskus liian määräävään markkina-asemaan päässeiden yhtiöiden hajottamiseksi. Tällä hetkellä se ei tunnu onnistuvan senkään vuoksi, että yleistä mielipidettä ohjaileva media ei ole monopolien hajottamisesta kiinnostunut. Se on itsekin yhtä totuutta julistava trusti ja kaiken lisäksi syvähallinnon ohjauksessa eli se on fasistinen ja valtiopropagandaa surutta suoltava toimielin.

        Valtaklikkien purkamiseksi pitäisi olla vahva kansaa aidosti edustava elin, joka hajottaisi em. fasistiset yhtymät. Pitäisi olla myös puolueeton media, joka valistaisi kansaa ja tämä puolestaan painostaisi em. elintä toimintaan. USA:ssa presidentin valtaoikeudet eivät tähän riittäneet, vaan presidentti itse joutui monopoliyhtiöiden jyräämäksi, mikä on avointa kansan valitseman johtajan pilkkaamista.

  37. Amerikka kriisissä … Venäjän syyttäminen on itsetuhoinen suuntaus
    Yhdysvaltojen politiikassa on jotain sekaisin, kun se pyrkii jatkuvasti etsimään ulkomaisia ”vihollisia”, jotka oletettavasti ovat helvetti tuhoamassa Amerikkaa.
    Yhdysvaltojen edetessä kohti Joe Bidenin vihkimistä ensi viikolla tasavallan 46. presidentiksi, kansaan on tarttunut ennakoivassa mielessä pelko puhkeavasta siviiliväkivallasta.
    Noin 20 000 sotilasta on sijoitettu Washington DC: hen suojelemaan hallituksen rakennuksia hyökkäyksiltä. Yhdysvaltojen sotilaita on enemmän puolustavassa asemassa Amerikan pääkaupungissa kuin tällä hetkellä Afganistanissa, Irakissa ja Syyriassa yhteensä. Sekä Valkoinen talo että Capitol-rakennus – missä kongressi istuu – on aidattu teräs- ja betoniseinillä.

    America in Crisis… Blaming Russia Is Self-Defeating Diversion
    There is something deranged about U.S. politics that continually seeks to find foreign “enemies” who are purportedly hellbent on destroying America.
    As the United States heads towards the inauguration of Joe Biden next week to become the 46th president of the republic, the nation is gripped by a foreboding sense of civil violence erupting.
    … Nevertheless, the Russian bogeyman is still invoked whenever Americans try to explain the dire political mess that their country is in. It’s not just Russia. There is something phenomenally deranged about U.S. politics that continually seeks to find foreign “enemies” and “evildoers” who are purportedly hellbent on destroying America. If it’s not Russia, then it’s China, and so on and so on. What is this xenophobia and jingoism about?
    https://www.strategic-culture.org/news/2021/01/15/america-in-crisis-blaming-russia-is-self-defeating-diversion/

    • Amerikka kriisissä tälläkin tavalla
      Washingtonia ei hallitse kommunistit, vaan juutalaismafia
      … Huhtasaaren mukaan Yhdysvallat on nyt “kommunistien” vallassa … hän twiittasi 10 tammikuuta Yhdysvaltojen kongressitaloon tunkeutumisen yhteydessä: ”Ei Trump kuulu perussuomalaisiin, eikä tässä ole kyse persuista, vaan siitä että ainoa vapaa suurvalta on nyt kommunistien hallussa ja se tulee vaikuttamaan koko maailmaan.”
      Onkohan totuus jotain aivan muuta? Sitä pohditaan linkin silmiä avaavassa artikkelissa
      https://www.magneettimedia.com/washingtonia-ei-hallitse-kommunistit-vaan-juutalaismafia/#comments

  38. Väite, että USA on nyt kommunistien vallassa on myös D.Trumpin vaaliväite. Eli Meppi L.Huhutasaari on uskollinen hänelle. USA:n demokraattinen puolue lienee lähinnä oikeistodemareita ideologialtaan. Mutta heitäkin ohjaa NWO deep state.

  39. Ryhtyykö Durham nyt piankin toimiin ja vaientaako deep state ” netin ja mediat” ettei maanpetos-vaalihuijaus tulisi amerikkalaisille ja koko maailmalle julki? Waschington DC: ssa olevat sotilaat olisivatkin puolustamassa USA : n perustuslakia ( constitution) ja pysyvät siellä 30 päivää. Merkit viittaavat sotilashallitukseen nyt kun Trump on poissa kuvioista

  40. Putinin 5 tähden hotelli josta Navalny on tehnyt ison numeron ja jota nyt käytetään Venäjän vastaisessa propagandassa
    Putin’s 5 Star Hotel in Gelendzhik
    ANATOLY KARLIN • JANUARY 22, 2021
    Miksi Putin tarvitsee palatsin? No, kuten totesin jo vuonna 2019, se näyttää olevan suhteellisen halpa tapa ylläpitää eliittikuria samalla kun noudatetaan suvereenia kurssia.
    Mutta koska Putin on päämies, miksi hän tarvitsisi palatsia? Olisi melko outoa, jos vanhemmilla byrokraateilla, kuten puolustusministeri Šoigu, olisi tällaisia palatseja.

    ”Putinin palatsin” on selvästikin oltava suurin ja upein, ja sen 1,2 miljardin dollarin kustannusten on oltava yhtä suuret kuin kaikki Medvedevin tunnetut varat (Navalnyn tutkinnan mukaan vuonna 2017).
    Hän ei edes näytä käyttävän sitä paljon (tai lainkaan?). Se on selvästi ensisijaisesti merkki muille eliiteille siitä, että hän on huippuasemassa hallitsevassa hierarkiassa.
    Onko tämä suuri summa? Se saattaa tuntua niin yksinkertaisista ihmisistä. Mutta todellisuudessa miljardi dollaria on vain yhtä suuri kuin viiden tähden hotelli.

    Why does Putin need a palace? Well, as I noted back in 2019, it seems to be a relatively cheap way to maintain elite discipline while pursuing a sovereign course.
    But since Putin is the head guy, why would he need a palace?
    Clearly “Putin’s palace” needs to be the biggest and grandest one, with its cost of $1.2B about equaling all of PM Medvedev’s known assets (as per a 2017 Navalny investigation).
    He doesn’t even appear to use it much (or at all?). It’s clearly primarily there as a signal of his apex position in the dominance hierarchy to the rest of the elites.
    Is this a large sum? It might appear to be so to simple people. But in reality, one billion USD is just the equivalent of a large five star hotel.
    https://www.unz.com/akarlin/putins-5-star-hotel-in-gelendzhik/

    • Kyse ei ole niinkään siitä mitä Putin tarvitsee vaan siitä, mitä Venäjä tarvitsee. Pitihän Suomeenkin saada viiden tähden hotelli, jotta uraputkessa olevien poliitikkojen EU-kaverit kehtaa kutsua kylään.

      Olisiko tilanne jotenkin parempi, jos nuo rakennukset omistaisi jokin amerikkalainen hotelliketju.

      • IL mukaan Putin sanoo ettei palatsi ole hänen eikä perheensä. Ja mitäpä Putin matalan profiilin miehenä sellaisella tekisikään. Ja muuthan sen ovat rakentaneetkin.
        Mutta hyvä propaganda aihe Bidenin klaanille se on nyt kun Venäjän kimppuun käydään toden teolla.

  41. Liekö totta mutta Moskovassa asuvilta on saatu viestejä että siellä on hiljaista eikä mitään mielenosoituksia edes olisi.

    Samoin väitetään että koko Bidenin virkaanastujaiset olisi ollut” lavastettu”. Koko Valkoinen talo olisi nyt tyhjä ja ” oval office ” näyttämö onkin Britanniassa.

    Vaihtaako deep state vielä Kamala Harrisinkin Joe Bidenin tilalle ennenkuin Amerikan uusi tasavalta on täysin valmis.

    Suomi näyttäisi olevan todellakin yksi maailman mediakuuliaisimmista maista; kansa uskoo ihan kaiken mitä Yle kertoo.

  42. Ns. Panaman paperit paljastavat Kremlin ytimen mittavan rahanpesun. Interpol voisi etsintäkuuluttaa ainakin Peskovin vaimon. Tämä olisi tehokkaampaa kuin valtioon kohdistuvat pakotteet.

  43. Venäjällä on avain Saksan suvereniteettiin
    Itsenäisempi Saksa lähempänä Venäjää ja Kiinaa voi olla asia, joka murtaa Yhdysvaltain hegemonian selän
    PEPE ESCOBAR • 17. helmikuuta 2021
    Joten Lavrovin täysi, vivahteikas vastaus kysymykseen EU: n ja Venäjän kivistä suhteista on tutkittava huolellisesti:
    Russia Holds the Key to German Sovereignty
    A more sovereign Germany closer to Russia and China may be the straw that breaks the US hegemon’s back
    PEPE ESCOBAR • FEBRUARY 17, 2021
    So Lavrov’s full, nuanced answer to a question about rocky EU-Russia relations must be carefully examined:

    “We believe we would be ready for this. We are neighbors. Speaking collectively, they are our largest trade and investment partner. Many EU companies operate here; there are hundreds or even thousands of joint ventures. When a business benefits both sides, we will continue. I am sure that we have become fully self-sufficient in the defense sphere. We must also attain the same position in the economy to be able to act accordingly if we see again (we have seen this more than once) that sanctions are imposed in a sphere where they can create risks for our economy, including in the most sensitive areas such as the supply of component parts. We don’t want to be isolated from the world, but we must be prepared for this. If you want peace, prepare for war.”
    It’s quite clear that Lavrov is not stating that Russia will unilaterally cut off relations with the EU. The ball is actually in the EU’s court: Moscow is stating that it will not exercise a first-strike option to break relations with the Brussels eurocracy. And that in itself would also be quite different from breaking relations with any of the 27 EU member-states.
    https://www.unz.com/pescobar/russia-holds-the-key-to-german-sovereignty/

    • Voihan olla että Putin ja Merkel ovat ’erilaisia sionisteja’ joille sosialismi ei tarkoita sellaista korporaatio-kommunismia mitä se merkitsee marxilaiselle rotsild-mafialle vaan enemmän Kiinan noudattamaa valtiokapitalismia tai valtion kontrolloimaa markkinataloutta joka ei palvele ensisijaisesti yksityisiä oligarkkeja vaan valtiota ja sen tarpeita?
      Jos Venäjä saa yhdessä Kiinan kanssa irrotettua Saksan Usan ja Israelin sionistien ww2 jälkeisestä vallasta niin itsenäinen Saksa voisi vielä pelastaa Euroopan tuhoutumasta ja jäämästä täysin sionistien hallitseman korporaatio-kommunismin (kaappi-kommunismin) mielivallan alle.
      Toivossa on hyvä elää sanoi lapamatokin.

      • Euroopan tilanne on nyt ota tai jätä. Jos Saksa jättää niin se vie koko Euroopan varmaan tuhoon USAn mukana. Eurooppa tarvitsee energiaa ja ruokaa joita molempia Venäjä voi tarjota.
        Biden yrittää sionistien tuella estää Saksan ja Venäjän yhteistyötä (jota mekin omalta osaltamme olemme estämässä kuten Haaviston vierailu Pietarissa kertoi) mutta olisin pettynyt jos älykäs Saksa antautuisi Bidenin sionistien edessä… ja jos viisas Venäjä antaisi kylmästi rukkaset jos löytyy yhteistyöhalua.

        • Tuossa joutuu kysymään onko Saksa vapaa tekemään mitään ilman sen ww2:ssa miehittäneiden maiden tahtoa?
          Ja tuo tahtohan ei salli mitään rakentavaa Venäjän ja Kiinan kanssa, ainakaan vielä. Mutta mahdollisuus Saksan irtipääsyyn kasvaa sitä mukaa kuin USA/Israel liittoutuman valta heikkenee.

  44. … Then came Adam Smith (The Wealth of Nations, 1776). Postulating, like Hobbes, that human beings are motivated exclusively by their own personal profit, Smith speculated that in a society of free competition, the sum of everybody’s selfishness would create a just society: “Every individual […] intends only his own gain, and he is in this, as in many other cases, led by an invisible hand to promote an end which was no part of his intention.” We know the result: money is not the blood of a social organism made of cells and organs, but the fuel of a social machine where individuals are reduced to dispensable and interchangeable parts.

    In a recent essay, Alexander Dugin puts the blame on “nominalism”, the philosophy that challenged Platonic Idealism (also called “essentialism” or “realism”) by denying the existence of universals in the fourteenth century. “Nominalism laid the foundation for future liberalism, both ideologically and economically. Here humans were seen only as individuals and nothing else, and all forms of collective identity (religion, class, etc.) were to be abolished.” According to Dugin, nominalism caused the greatest harm by destroying “the collective identity of the Church,” understood as “the mystical body of Christ.”
    Blood and Soul
    An Essay in Metagenetics
    LAURENT GUYÉNOT • MARCH 27, 2021
    https://www.unz.com/article/blood-and-soul/

  45. Ylempänä pohdin Saksan kohtaloa. Siihen liittyen:

    Ranska ja Saksa haluavat vuonna 2022 luoda perustan ”Euroopan Yhdysvalloille”
    Julkaistu 03.01.2022 09:56, 1728 lukukertaa, 3 kommenttia

    Ranskan astuttua EU:n puheenjohtajamaaksi tammikuussa 2022, Saksan uusi globalistihallitus ilmaisi ehdottoman tukensa Emmaniel Macronin tavoitteelle muodostaa ”suvereenimpi Eurooppa”, jota varten unionin jäsenmaiden on annettava enemmän valtaa EU:lle.
    EU-liittovaltio: ”Sen minkä Saksa otti ennen asein, ottaa se nykyään snapsilasein”.
    The BL kirjoittaa raportissaan Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock sanoin: ”Ranskalaiset ystävämme voivat luottaa tukeemme ensimmäisestä viimeiseen päivään luodakseen oikean perustan EU:ssa kestävälle talouden elpymiselle, ilmastokriisin torjunnalle, digitalisoinnille ja suvereenimman Euroopan puolesta maailmassa.”

    Breitbart-uutiset kertoi Baerbokin vakuutuksen, että ”Ranskan puheenjohtajuus on merkittävä tilaisuus vahvistaa Eurooppaa ja mukauttaa se huomisen haasteisiin”, ja että Saksalla ja Ranskalla ”Euroopan läheisimpinä ystävinä on erityinen vastuu luoda yhtenäinen Euroopan unioni, joka on toimintakykyinen ja tulevaisuuteen suuntautunut.”
    Baerbock on osa Saksan sosiaalidemokraattien, vapaiden demokraattien ja vihreän puolueen muodostamaa hallituskoalitiota. Otettuaan Saksan hallintaansa marraskuussa 2021 he sanoivat, että yksi heidän ”erityisvastuustaan” on siirtyä kohti ”eurooppalaista liittovaltiota”, joka vastaa ”Euroopan yhdysvaltoja”, sillä valtavalla erolla, että kullakin jäsenellä Euroopan unionissa on oma kieli, historia ja kulttuuri.

    Presidentti Emmanuel Macron puolestaan ​​sanoi, että hänen toimikautensa unionin johtajana olisi tilaisuus tehdä ”Eurooppa vahvemmaksi” ja ”johtajaksi” maailman näyttämöllä.
    ”Haluamme saada… voimakkaan Euroopan maailmassa, täysin suvereenin, vapaan tekemään valintojaan ja hallitsemaan kohtaloaan”, Macron sanoi Pariisissa järjestetyssä konferenssissa.

    Pian sen jälkeen, kun vasemmistovoimat valtasi Saksan hallituksen, Puolan varapääministeri Jarosław Kaczyński syytti Saksaa halusta luoda Euroopasta ”neljäs valtakunta”. Hän sanoi, että puolalaiset menettäisivät entisestään identiteettinsä jos Eurooppa siirtyy kohti eurooppalaista supervaltiota. Se vastaisi eräänlaista ”modernia orjuutta”.
    Puola on ristiriidoissa unionin federalisrtijohtajien kanssa sen jälkeen, kun Puolan korkein oikeus päätti, että Puolan lait ovat ensisijaisia ​​Euroopan yhteisön lakeihin nähden. Tuomio oli vastaus EU:n yritykseen mitätöidä Puolan hallituksen tekemä oikeuslaitoksen uudistus. Koska Puola ei noudattanut määräystä, EU-tuomioistuin määräsi miljoonan euron päiväsakon Puolalle.
    EU:n viranomaiset väittävät, että jos Puola ei sovella eurooppalaista lainsäädäntöä, ”Euroopan unionin” käsite ja EU:n oikeuden ylivalta on uhattuna. Puolan hallitus päinvastoin sanoi että unionissa ei pitäisi olla homogeenista ajattelua; se vaati moniarvoista yhteisöä, jossa kunnioitetaan valtioiden itsemääräämisoikeutta päättää omista asioistaan.

    Mitä tulee Unkarin konservatiiviseen Viktor Orbanin hallitukseen, sillä on myös ollut vahvat ristiriidat EU:n byrokraattien kanssa sen jälkeen, kun se on kieltänyt globalismin agendan LGBT-ideologiaa edistävät mainokset ja propagandan kouluissa, mikä on EU:n mukaan ”eurooppalaisten arvojen vastaista”.

    Siirtolaisuus on ollut toinen kuuma kysymys Puolan, Unkarin ja muun Euroopan unionin välillä. Vaikka EU kannattaa politiikkaa, jossa jokainen jäsenvaltio ottaa vastaan ​​tietyn määrän maahanmuuttajia joka vuosi, Unkarin ja Puolan hallitukset ovat kieltäytyneet ottamasta lisää siirtolaisia kolmansista maista.

    UMV/UVM, 3.1.2022
    Lähde: The BL
    ——
    Tässä voi nähdä sitä ’moninapaisen’ maailman kehitystä jota mm. Putinin Venäjä ja Kiina edustavat. Eurooppa olisi siis yksi napa.
    Arvoitukseksi jää pystyykö Saksan ja Ranskan luoma EU irtaantumaan R-sild-mafian hallitsemasta Usasta ja palauttamaan Euroopan siihen sivistyneeseen kulttuuriin jossa se eli ennen maailmansotia vai jääkö se ’Lontoon nwo-kolonnan’ ja ’protokollamiesten’ rahan hallintaan eli yhdeksi nwo-mafian ja globalismin rattaaksi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here