BBC kärähti uutiskuvien kierrätyksestä

Raportissa syyrialaiskaupungin nälänhädästä käytettiin harhaanjohtavasti aiemmin toisaalla kuvattua videota.

Taantuman merkkejä Yhdysvalloissa

Öljynhinnan romahtaminen on ajanut osavaltioita taantumaan.

Hollanti äänesti EI Ukrainan ja EU:n väliselle sopimukselle

Kaataako Hollannin EI-tulos Ukraina-sopimuksen?

Assangen juristit vaativat Yhdysvaltoja paljastamaan syytteet

Wikileaksin perustajan juristit vetoavat Amerikan ihmisoikeuskomissioon päämiehensä suojelemiseksi.

Kunduzin sairaalan pommittamisesta kurinpitorangaistuksia

Amerikkalaissotilaita vastaan ei nostettu rikossyytteitä 42 uhria vaatineesta ilmahyökkäyksestä.
Seymour Fogel: The Wealth of the Nation

Varallisuuserot jatkavat kasvuaan

Rikkain prosentti omistaa noin puolet kaikesta maailman varallisuudesta.

Obaman perintö: valtiosensuuri

Obama osoittaa lähes 619 miljardia dollaria sodan ja asevoimien käyttöön.

Brasilian korruptiopaljastukset eivät lopu kesken

Presidentti Michael Temerin läheisen liittolaisen Geddel Vieira Liman kotiin tehdyssä ratsiassa löytyi noin 16 miljoonan dollarin edestä käteistä.

Islanti poisti pääomakontrollit

Islanti on poistanut kansalaisilleen sekä maan yrityksille ja eläkerahastoille vuonna 2008 asettamansa pääomarajoitukset.

Lähi-idän sodat antiikkikaupan kultakaivos

Lähi-idän antiikkiaarteita myyty Yhdysvaltoihin 26 miljoonalla dollarilla vuodesta 2011.

BBC: Pahamaineisimmat ISIS-taistelijat turvaan jenkkien ja brittien suojissa

Kun yleensä pelastetaan siviilejä miehittäjien edestä, nyt pelastuksen kohteena oli modernin maailman kavahduttavin terroristiporukka.

Jumalan rauhaa – tai sotaa

Jumalaan vedotaan sekä sodan että rauhan nimissä.

”Riippumaton” Reuters sai salaa rahaa Britannialta

Salarahoituksella varmistettiin uutisoinnin ”poliittinen korrektius”.

Jenkkisotilaat valuvat Syyriaan pikkuhiljaa

Yhdysvaltojen uskotaan tuplaavan taas joukkojensa määrän Syyriassa.

Brasilian presidentti vastusti uusliberalismia – syrjäytettiin

Brasilian presidentin Dilma Roussefin syrjäyttämisen todellisten syiden on raportoitu vahvistuneen.

Yhdysvallat jatkaa palkkakapinallisten aseistamista Syyriassa

Valkoinen talo aikoo edelleen toimittaa Syyrian hallituksen kaatamista yrittäville ”maltillisille kapinallisille” kevyttä ja raskasta aseistusta.

USA:n sotilaallinen laajeneminen terrorismin kasvun syy – FBI:n raportti

Yhdysvaltain muissa maissa tekemät sotilaalliset operaatiot ovat suurin yksittäinen tekijä terroristien syntyyn.

WikiLeaks: koodin alkuperän häivyttäminen keskeistä CIA:n hakkerointiohjeissa

Vault7-paljastuksista käy ilmi CIA:n pyrkimys kätkeä viruskoodin alkuperä ja lavastaa se toisten tekemäksi.

Tuomari: WikiLeaks sai julkaista hakkeroidut dokumentit

Liittovaltion tuomarin Suomen mediassa sivuutetun päätöksen mukaan Julian Assange ja WikiLeaks eivät syyllistyneet rikokseen julkaistessaan hakkeroidut demokraattipuolueen dokumentit.

Yhdysvaltain armeija valmis tukemaan Guaidóa

Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi julistautuneen oppositiopoliitikon avunpyyntöjä kuunnellaan.

Kannabiksen laillistamisen kannatus kasvaa Yhdysvalloissa

Tuore lakialoite siirtäisi kannabiksen kasvatusta ja hallussapitoa koskevat päätökset kokonaan osavaltioille.

Ecuador hyväksyi verokeidastelua suitsivan lain

Virkamiehillä on vuosi aikaa kotiuttaa verokeitaissa olevat varansa virastapoistamisen uhalla.

USA:n sijaistaistelijat vastuussa lapsen teloittamisesta Aleppossa

Yhdysvallat harkitsee lopettavansa lapsen teloittaneen ryhmän tukemisen.

Liittovaltio haastaa amerikkalaiskaupungin oikeuteen

Yhdysvaltain oikeusministeriö katsoo Fergusonin yrittävän laistaa poliisin toimintaan liittyvien epäkohtien korjaamisesta.

Saksa palauttaa kultavarantojaan kotimaahan

Saksan keskuspankki on siirtänyt 674 tonnia maan kultavarantoja takaisin Yhdysvaltain ja Ranskan keskuspankkien holveista.

Kuolkaa köyhät!

Britannian hallitus kieltäytyy EU:n ruoka-avun vastaanottamisesta, vaikka suuri osa briteistä elää köyhyysrajan alapuolella.

Pentagon aikoo laajentaa ISISin vastaisia toimia Filippiineillä

Terroristijärjestön nousu Filippiineillä näyttää lujittaneen maan rakoillutta liittolaissuhdetta Yhdysvaltain kanssa.

Brasilian presidentti syytteeseen korruptiosta

Syytehakemus on hyväksyttävä kahden kolmasosan enemmistöllä parlamentin alahuoneessa ennen kuin asia voi edetä korkeimpaan oikeuteen.

Ruotsi viivyttää Naton isäntämaasopimuspäätöstä?

Sosialistit ja Ruotsidemokraatit löytäneet yhteisen sävelen Nato-kysymyksessä.

Kuluttajansuojajärjestön erikoiset rahoituskuviot

Kuluttajansuojelun nimissä lobbaavan järjestön taloudelliset kytkökset herättävät kysymyksiä.

Juncker ei halua EU-jäsenyysäänestyksiä

EU:n kannatuksen ollessa pohjalukemissa Itävallan lisäksi kansanäänestystä jäsenyydestä kaavaillaan Italiassa, Hollannissa ja Ranskassa.

TAXE: Verojen välttelijöitä rangaistava

Europarlamentin verokomitea suunnittelee vastatoimia niskoitteleville suuryrityksille ja veronkiertopalveluille.

Kyselytutkimus eurooppalaisten suhtautumisesta muslimien maahanmuuttoon

Uuden tutkimuksen mukaan eurooppalaiset ovat tyytymättömiä harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan.

Britannian kolonialismin hinta Intialle

Intialaisparlamentaarikko esitti kuningattaren muistomerkin muuntamista kolonialismin museoksi.

Venäjä katsoo Libyaa ”sillä silmällä”

Onko länsimaiden "humanitäärisen väliintulon" hajottama valtio siirtymässä yhä enemmän Venäjän vaikutuspiiriin?

Citibank osti itsensä vapaaksi syytteistä

Korkotason ja valuuttakurssien manipuloinnista epäilty Citibank maksaa 425 miljoonaa dollaria sovittelumaksua.

Miksi David Cameron ei iloitse Palmyran vapauttamisesta?

Lähi-idän kirjeenvaihtaja Robert Fisk on pannut merkille, ettei Isisin historiallinen tappio innosta länsimaiden johtajia.

Jemeniä pommitetaan länsimaisilla aseilla

YK:n raportti Saudi-Arabian sotatoimista Jemenissä on kiusallinen Britannialle.

THL tarkensi koronaraportointiaan

THL muutti – ehkä palautteen seurauksena – harhaanjohtaneen otsikointinsa koronaraporteissaan.

Kiinteistökauppa ei käy Yhdysvalloissa

Kiinteistöjen myynti laski Yhdysvalloissa helmikuussa 7,1 %.

Porošenkon toimista lisää rikosepäilyjä

Ukrainan ex-presidenttiä koskevat korruptiosyytökset laajenevat. Ukrainan valtion rikostutkintavirasto tutkii 11:tä rikosepäilyä.

Yksityisetsivä: USA:n demokraattipuolueen murhattu työntekijä oli yhteydessä WikiLeaksiin

Murhatun omaisten värväämä tutkija väittää viranomaisten jäädyttäneen "kiusalliset" tutkintalinjat.

Eurooppalaisen exoduksen alku?

Viime vuonna Euroopasta muutti ennätysmäärä juutalaisia mm. antisemitististen hyökkäysten seurauksena.

USA:n pisimpään sotinut presidentti

Yhdysvaltain väistyvä rauhanpalkittu presidentti on sotinut pidempään kuin yksikään edeltäjänsä.

Nato-kenraali: Ei välitöntä Venäjän uhkaa Baltiassa

"ei ole olemassa mitään välitöntä uhkaa Venäjän taholta, huolimatta Baltian maiden peloista, sanoi liittouman sotilaspäällikkö maanantaina."

Yhdysvalloilla erikoisjoukkoja 70 prosentissa maailman maita

Supervallan joukkoja on supistettu Lähi-idässä, kun taas Afrikassa niiden määrä on kasvanut dramaattisesti.

USA:n ylin tiedusteluvalvoja ei hyväksy CIA:n ”Se oli Venäjä” -oletuksia

Tiedusteluvalvoja ja FBI: Todistuaineisto ei riitä CIA:n johtopäätöksiin Venäjän vaikutuksesta presidentinvaaliin.

Xinhua: Iran, Kiina ja Ranska solmivat miljardiluokan kaasusopimuksen

Suuren EU-maan energiayhteistyö Kiinan ja Iranin kanssa saattaa kurtistuttaa kulmakarvoja Washingtonissa.

Libyassa pidetään orjamarkkinoita

Libyan kaaos syvenee: YK:n siirtolaisjärjestön mukaan pakolaisia myydään maassa nyt täysin avoimesti orjiksi.

Euroopan tiedeakatemiat: biomassa ei ole(kaan) kestävää kehitystä

Onko pyrkimys hiilineutraaliuteen tarunhohtoisen hölmöläisen hommaa?

Vallonia ei taivu komission uhkavaatimuksiin – CETA

Vallonia kieltäytyy edelleen allekirjoittamasta CETA-vapaakauppasopimusta.

STT tarkentaa uutisointiaan koronakuolleisuudesta

Uutistoimisto aikoo ottaa tilastointiin liittyvän epävarmuuden jatkossa tarkemmin huomioon.

Tiedejulkaisu: harppaus ’ajatustenluvun’ teknologiassa

Amerikkalaisyliopiston tutkijat kertovat tunnistaneensa monimutkaisia ajatussisältöjä tietokoneohjelmaa ja aivojen kuvantamista käyttäen.

Saudi-Arabia tarjoaa teloittajille töitä

Teloitettavien määrän kasvu vaatii lisää resursseja täytäntöönpanoon.

Vauvalama(kin) Euroopan riesana

EU-maiden alhainen syntyvyys aiheuttaa demografisia haasteita.

Syyrian suurmufti: Kapinalliset vetosivat Israelin puolesta

Syyrian suurmuftin mukaan kapinalliset tarjosivat tulitaukoa, jos Syyrian hallitus pääsee Israelin kanssa sopuun.

Saksalaistuomarit hylkäävät TTIP-tuomioistuimen

Tuomarien kattojärjestö ei näe tarvetta sijoittajia varten perustettavalle tuomioistuimelle.

Vastavalkea avattu uudelleen

Vastavalkea-verkkolehti on palannut verkkoon.

Netanyahun sotaisa freudilainen lipsahdus

Israelin pääministeri pitää sotaa Iranin kanssa "yhteisenä etuna".

Venäjä ja Turkki jatkavat talous- ja energiayhteistyötään

Putin: Turkin ja Venäjän suhteet tullaan palauttamaan kriisiä edeltäneelle ajalle.

Israelilaisasiantuntija: ISISin tuhoaminen olisi strateginen virhe

Efraim Inbar: Käytännöllistä ja jopa eettistä antaa pahisten tappaa pahiksia.

Newsweekin toimittaja erosi sensuroinnin vuoksi

Lehti kieltäytyi julkaisemasta Tareq Haddadin artikkelia OPCW-vuodosta ilman journalistisia perusteita.

Väyrynen: ”En voi enää tukea Sauli Niinistön uudelleenvalintaa”

Kritiikkiä saa myös Niinistön esittämä vihjaus, ettei Fixitistä – siis Suomen EU-erosta – tai edes omasta valuutasta sopisi julkisesti keskustella.

Amerikkalaistukikohtien vastustus Japanissa kiihtyy

Lentotukikohdan häätämistä vaativat voittivat Okinawan vaalit.

Uusliberaali talouspolitiikka vähentää aitoa kilpailua

Uusliberaali politiikka vähentää kilpailua, aiheuttaa monopoleja ja köyhdyttää valtiota ja kansalaisia.

Sotimattomuus olisi todellinen ilmasto- ja ympäristöteko

Ilmastolakkolaiset, vastustakaa sotimista ja armeijoita!

Salafisti-jihadistien ”ulkoministeri” vieraili Yhdysvalloissa

Al-Qaida -kytketyn kapinallisryhmän edustaja vierailulla Yhdysvalloissa.

Poliittista rajatietoutta

Tutkijat toppuuttelevat pelotteluja vapaan liikkuvuuden rajoittamisen seurauksista.

ISIS karkotettiin toistamiseen Palmyrasta

"Aavikon helmenä" tunnettu muinaiskaupunki on jälleen kokonaan Syyrian hallituksen kontrollissa.

Jemenin katastrofi ja asekaupat

Asemyynnillä tuettua tuhoa hyvitellään humanitäärisellä avulla.

NATO-Turkin joukoissa ISIS-taistelijoita

Syyriasta paenneet eri terroristiryhmiin kuuluvat henkilöt ovat taistelleet Turkin armeijan puolella kurdeja vastaan Pohjois-Syyriassa.

Neljä vangittu Cáceresin murhasta

Hondurasissa maaliskuun alussa murhatun, suomalaisrahoitteista Aqua Zarca -patohanketta vastustaneen COPINH-järjestön aktiivin Bertha Cáceresin murhasta on vangittu neljä henkilöä.
Yksityiskohta ruumiidenluovuttajien yhteishaudasta Bernissä Sveitsissä. Hautakirjoituksessa lukee: "Jopa kuolemassa palvelemme elämää." Kuva: Sandstein | Creative Commons

Mummoista muusia armeijan kokeissa

Lääketieteellisiin tutkimuksiin lahjoitettujen ruumiiden loppukäyttö on järkyttänyt omaisia Yhdysvalloissa.

Hollantilaiset haluavat äänestää EU-jäsenyydestä

EU-jäsenyyden vastustajia ja kannattajia on kansassa nyt lähes yhtä paljon.

Sveitsissä kansanäänestys kansalaispalkasta

Sveitsin kulttuurivaikuttajien aloite kansalaispalkasta etenee kansanäänestykseen.

Kannabiksen laillistamisen vaikutuksia USA:ssa

Kannabiksen laillistaminen on tuottanut parempia tuloksia kuin yli neljän vuosikymmenen sota huumeita vastaan.

Virheellistä faktantarkistusta

Tutkimuksen mukaan vallanmedioiden faktantarkistuksessa on merkittäviä puutteita.

Magneeteilla tehoa vedyn tuottamiseen

Vetyenergian kehittämisessä on edistytty magnetismia hyödyntämällä.

Libyan hallitus ei nauti parlamentin luottamusta

Vain yksi edustaja äänesti YK-tuetun hallituksen luottamuksen puolesta.

Turkki keskustelee lasten seksuaalisen hyväksikäytön laillistamisesta

Armahdus hyväksikäytöstä tulisi, mikäli jälkeenpäin nai tytön eikä seksissä ole käytetty pakkoa, voimakeinoja tai uhkaa.

Vahvistusta demokraattipuolueen murhatun työntekijän ja WikiLeaksin yhteydelle

Amerikkalaismedian FBI-lähteen mukaan Seth Rich vuoti WikiLeaksille yli 40 000 sähköpostiviestiä.

Venäläistuki Trumpin vaalikampanjalle Googlessa: 4700 dollaria

Googlen toimitusjohtaja paljasti sen suuren summan, jolla venäläistilit tukivat Trumpin valintaa.

Vaikuttaako pommi-isku Trumpin päätökseen vetää joukot Syyriasta?

Pommi-isku on antanut pontta vaatimuksille USA:n pysymisestä Syyriassa.

Moldova kääntämässä selkänsä EU:lle?

Presidentti Dodonin mielestä vapaakauppa- ja assosiaatiosopimus EU:n kanssa ei ole tuonut Moldovalle mitään hyvää.

Argentiinan oikeistohallitus vaientaa mediaa

Argentiina aikoo sulkea Latinalaisen Amerikan valtioiden omistaman TeleSUR -kanavan ulos lähetysverkosta.

Taantuman merkit USA:n taloudessa alkavat näkyä

Vaihtotaseen alijäämä kasvaa hyväpalkkaisten työpaikkojen ja vähittäiskauppojen määrän vähetessä.

Vapaa pääsy Panama-papereihin

Panama-papereihin voi nyt itse tehdä hakuja.

Julian Assangelle EU-parlamentaarikoiden journalistipalkinto

Britannian pidättämä tietovuotaja sai totuuden etsimisestä ja paljastamisesta myönnettävän palkinnon.

Kaksi italialaispankkia konkurssiin

Etelä-Euroopan taloustilanne jatkaa huolestuttavaa kehitystään, kun EKP:n päätös sulkee kaksi pankkia Italiassa.

Yhdysvallat on ottanut mallia Kreikasta (vai päinvastoin?)

Yhdysvaltain liittovaltiolla tilintarkastusongelmia.

Hisbollah tuomitsee terrori-iskut kristittyjä vastaan

Lännessä terroristeiksi luokiteltu ryhmä painottaa, ettei kristittyjä vastaan hyökkääminen ole islamin opin mukaista, etenkään palvontapaikoilla.

Ukrainan juutalaiset pelkäävät

Äärioikeiston nousu ja historiallisten rikosten valkopesu huolestuttavat Ukrainassa asuvia juutalaisia.

Poliisin militarisoiminen jatkuu Yhdysvalloissa

Perusteluna 1033-ohjelman jatkamiselle esitetään mm. hurrikaani-Harveyta – tulvan uhreja kun tunnetusti pelastetaan kranaatinheittimillä.

Äänestäjät hylkäsivät hallituspuolueet Itävallassa

FPÖ:n Hofer voitti Itävallan presidentivaalien ensimmäisen kierroksen. Hallituspuolueet putosivat jatkosta.

Pakistan toivoo USA:n poistuvan Afganistanista

Yhdysvaltain ja sen rauhankumppanien sotaretki on kestänyt 17 vuotta.

Eurooppalaiset kannattavat glyfosaatin kieltämistä

Rikkaruohomyrkky glyfosaatin kieltämistä kannattaa kaksi kolmasosaa eurooppalaisista.

Ylikansalliset yritykset rahoittivat kuolemanpartioita Kolumbiassa

Ainakin Chiquita, Del Monte ja Dole Food Company ovat voidelleet bisneksiään demokratian puolesta kamppailevien verellä.

Turvallisuustyöntekijät maahantoivat tonnikaupalla huumeita Yhdysvaltoihin

USA:n hyvä isoveli -järjestelmän työntekijät kärähtivät huumesalakuljetuksesta.

Radikalisaatiolla ja menoleikkauksilla suora yhteys

Poliittisen radikalismin nousu on yhteydessä talouskuripolitiikkaan ja siihen liittyvään työttömyyden ja epätasa-arvon kasvuun.

Yliopistotutkimus kumoaa virallisen selityksen WTC 7:n tuholle

Alaskan yliopiston tutkimuksen mukaan tulipalot eivät tuhonneet WTC 7 -pilvenpiirtäjää.