Helsinki hyväksyi TTIP:n

Helsingin kaupunginvaltuusto äänesti TTIP-sopimuksen puolesta.

Isäntämaasopimus teki Yhdysvalloista Suomen isäntämaan

Yhdysvallat soveltaa sopimusta isännän ottein.

Porvoon salainen Nato-konferenssi

Suomessa pidettiin Naton sotaharjoitusten suunnittelukokous täydessä mediapimennossa ja puolustusvaliokunnan jäsentenkin tietämättä.

Vladimir Putinin tie vaihtoehtomedian lemmikiksi

Pienemmän pahan periaate selittää monen vaihtoehtomedian ja toisinajattelijan suhtautumista Venäjän presidenttiin.

Trollijahti sananvapauden tyrehdyttäjänä

Uutisointi Venäjän trolleista on johtanut nimittelyyn, nettikiusaamiseen ja uhkailuun. Kuka siis trollaa ja ketä?

Helsingin Sanomien pääkirjoitus on häpeätahra

Suomen suurimmassa lehdessä esitetään harhaanjohtavia väitteitä Syyrian sodasta.

Suomen tuleva hävittäjähankinta

Suomi valitsee tällä vuosikymmenellä uuden hävittäjämallin Ilmavoimille. Valinta on kaikkea muuta kuin yksinkertainen.

Suomen loppu?

Miten käy Suomen osana länttä, joka alkoi uskoa omaa propagandaansa?

Avoin kirje presidentille Isiksen vastaisesta sodasta

Sami Parkkosella on kysyttävää Suomen osallistumisesta Isiksen vastaiseen sotaan.

Operaatio Gladio ja Naton salaiset armeijat

Kylmän sodan aikainen varautuminen neuvostomiehitykseen muuttui sisäpoliittiseksi taisteluksi, jossa ei keinoja kaihdettu.

Sipilän kriisipuheen suurimmat virheet

Pääministerin kansakunnalle esittämä kriisipuhe sisältää monia virheellisiä ja kyseenalaisia toteamuksia.

Pehmeä imperiumi

Eversti, sotahistorioitsija Sampo Ahto tarkastelee Yhdysvaltain imperiumin ominaispiirteitä.

Libyan sodan valheet ja seuraukset

Välimeren tragediat ovat Libyan sodan surullista jatkumoa, mutta miten kaikki saikaan alkunsa?

Pariisin pahat terroristit

Pariisin iskut olivat valitettava mutta odotettava seuraus Ranskan Lähi-idän politiikasta.

Andy Xie: Älkää kuunnelko eliittiä

Hallitseva talousoppi on pyramidihuijaus, varoittaa ekonomisti Andy Xie.

Vapaaryöstösopimusteksti julki – TiSA

Wikileaks paljastaa TiSA-sopimuksen tähtäävän valtioiden toimintojen laajoihin yksityistämisiin.

Leipäjonot eivät kuulu hyvinvointiyhteiskuntaan

Euroopan neuvoston huomautuksista välittämättä Suomi leikkaa kaikkein köyhimmiltä kansalaisiltaan.

Propagandasodan keskellä

Informaatiosodassa meihin osuu lähinnä 'lännen' suunnalta tulevia kranaatteja, toteaa eversti Sampo Ahto.

Robert Parry: MH17-turmaan liittyvä salailu jatkuu

Tunnettu tutkiva journalisti ja amerikkalaiset tiedusteluveteraanit vaativat Obaman hallintoa julkistamaan tietonsa katastrofista.

Pakolaiskysymys herättää kysymyksiä

Riikka Söyring tarkastelee pakolaistragedioiden vähälle mediahuomiolle jätettyjä taustoja.

Ja niin Nato laajeni itään

Kaija Olin-Arvola valottaa Naton itälaajenemisen taustoja.

Brexit – hyvä juhannusuutinen myös Suomelle

Mikko Elo arvioi Brexit-tuloksen olevan monella tapaa hyvä uutinen.

Onko Suomeen tulossa myös ydinaseita?

Isäntämaasopimus sallii myös ydinaseiden tuonnin Suomen maaperälle.

Ukrainan kriisi ja maailman ymmärtäminen

Mitä voi uskoa tilanteessa, jossa kaikki valehtelevat? pohtii valiokuntaneuvos Peter Saramo.

Turkin vallankaappausyritys

Toimittaja Riikka Söyringin analyysi Turkin epäonnistuneesta sotilasvallankaappauksesta

Kunnianloukkaussyytös Helsingin Sanomista

Toimittaja, aktivisti-dokumentaristi Hannu Hyvönen on tehnyt valtakunnan päälehdestä tutkintapyynnön Helsingin rikospoliisille.

Me kaikki olemme kreikkalaisia

Journalisti Chris Hedges tarkastelee rajoittamattoman kapitalismin seurauksia amerikkalaisnäkökulmasta.

Venäjä hyökkäsi Syyriaan!

Venäjä on aloittanut ilmaiskut terroristijärjestö Isistä vastaan Syyriassa. Mutta mitkä ovat Venäjän todelliset tavoitteet?

Sotahaukat ja kolmannen maailmansodan uhka

USA:n entinen ministeri Paul Craig Roberts pitää uuskonservatiivista ideologiaa ja Natoa suurimpana uhkana maailmanrauhalle.

Arvio Saara Jantusen lukijakirjearviosta

Sotatieteilijä pyrkii kaikin keinoin osoittamaan oikeellisuutensa, mutta keinot eivät ole aina oikeellisia.

Irakin sodan puuhamiehet

Niin Irakin sodan kuin sitä seuranneiden Lähi-idän sotien taustalla on ollut uuskonservatiivien agenda.

Varallisuus on Suomessa verottajan erityissuojeluksessa

Suomen varallisuusverot ovat noin kolmasosan EU:n keskiarvoa alemmat.

Sotien seuraukset ovat saapuneet Suomeen

Vastavalkean uusi blogisti Marjaliisa Siira pohtii pakolaiskriisin syitä ja keinoja sen ratkaisemiseen.

Helsingin Sanomien lumemaailma

"Helsingin Sanomille Nato on sille läheinen arvoyhteisö ja populisti on yleisnimi niille jotka ovat eri mieltä. Tätä kutsutaan universalistiseksi tai ideologiseksi ulkopolitiikaksi, jossa omien käsitysten katsotaan olevan koko maailmaan vietäviä."

Saara Jantunen ja Bilderberg-myytti

Sotatieteen tohtori korvaa keskustelun tosiasioista mustamaalauksella ja salaliittokorteilla.

USA:n tiedustelu näki Isisin välineenä Syyrian eristämiseen

Julkistetussa asiakirjassa Isis nähdään strategisena voimavarana Syyrian vastaisessa kampanjassa.

Uutisointi informaatiosodasta voi olla informaatiosotaa

Trollihysterian levittäminen on propagandan työkalu. Kansalaisille sen seuraukset voivat olla ikäviä.

Turkki pelaa venäläistä rulettia Syyriassa

Päätös ampua alas venäläinen hävittäjä oli strateginen virhe.

Sotakoneiston ehdokas Hillary Clinton

Hillary Clinton on Yhdysvaltain aseteollisuuden ja sen sidosryhmien ihanne-ehdokas.

Sotahullut ja pakolaiset

Pakolaiskriisin ratkaisuksi ehdotetaan lisää sotimista pakolaisten kotimaissa.

Ovatko Sanoma ja Yle turvallisuusriski?

Risto Volanen huolissaan valtamedian uutisoinnin asiantuntemattomuudesta, russofobiasta ja realistisen analyysin puutteesta.

Kuolleet venäläissotilaat ja valtamedian uskottavuusitsemurha

Väärennetty uutinen Ukrainassa kuolleista tuhansista venäläissotilaista levisi kulovalkean tavoin.

Kuinka al-Qaidasta tuli ”hyvis” Syyrian sodassa

Mikä yhdistää Serena Shimin kuoleman al-Qaidan suorittamaan Idlibin maakunnan valtaukseen Syyriassa?

Yhdysvallat, NATO, Suomi ja Venäjä

Kannattaako Suomen lähteä kilpavarustelun ja sotilaallisten kriisien tielle vai pyrkiä vakauttamaan tilannetta lähialueilla luottamusta ja turvallisuutta lisäävillä toimilla?

Mihin Kreikalle annetut rahat katosivat?

Kreikan tukipaketit: Rahat pankeille ja velka moninkertaiseksi.

JSN: merkittävät tapahtumat saa jättää uutisoimatta

Kaija Olin-Arvola avasi keskustelun tärkeiden asioiden hautaamisesta valtamediassa.

Sata virkamiestä infosodan oppiin

Suomalaisia virkamiehiä aletaan kouluttaa infosodan havaitsemiseen amerikkalaisella asiantuntemuksella.

Turkin ja Isis-terroristien öljykauppa

Isiksen ja Turkin välisestä öljykaupasta on runsaasti näyttöä. Liittyikö venäläishävittäjän alasampuminen siihen?

Ilmestyskirjan ratsastajat kylvävät tuhoaan

Ilmestyskirjan ratsastajat – ilmastonmuutos, migraatio, taudit ja valtion epäonnistuminen – kylvävät taas tuhoaan ihmiskuntaan ja talouteen.

Yhteiskuntasopimus à la Sipilä

Valtio, joka kieltää riittävän sosiaaliturvan huomattavalta kansanosalta, ei ole demokraattinen oikeusvaltio, kirjoittaa Tapio Kuosma.

Suomen media sooloilee ja herättää hämmennystä

Transponderit: Valtamedian propaganda vääristelee yhä härskimmin ja yhä vaarallisemmin.

Isis ja Syyrian vastaisen sodan täkymyynti

Syyrian vastaisia sotatoimia kiihdytetään askel askeleelta – ilman moraalista perustaa, laillista oikeutusta ja YK:n mandaattia.

Langaton teknologia, koulut ja lasten terveys

Langatonta teknologiaa otetaan käyttöön kouluissakin, vaikka lapset oireilevat siitä.

Hybridisotaa ja trollijahtia

Hybridisodaksi kuvatun toiminnan määritelmät ovat tulkinnanvaraisia ja leimaavat kansalaisia mielipiteen perusteella.

Voiko kansa äänestää väärin?

Mikko Elo: Brexit toteutuu ja Suomessakin pitäisi äänestää.

Caruna-kaupan kähminnät ja koplaukset

Kuluttajien kannalta epäonnisen sähkönsiirtoverkkojen kaupan taustalta löytyy monenlaista peluria.

Valehtelu on ohjannut politiikan suuntaa

Antti Pesonen pohtii valheen roolia politiikassa

Presidentinvaalista ei tulekaan Sauli Niinistön läpijuoksua

Mikko Elo pohtii tulevia presidentinvaaleja.

Kiinan uusi silkkitie kasvattaa Karjalan strategista merkitystä

Kiinan jättimäinen silkkitiehanke avaa Suomellekin suuria mahdollisuuksia — jos niihin tartutaan.

Gaddafin syrjäyttäminen päästi terrorismin valloilleen

Nato-operaation tukema hallituksen kaato Libyassa antoi pontta Isikselle ja muille äärijärjestöille, kirjoittaa Jonathan Marshall.

Hikikomori – Hikikomero – Hikky

Kun yhteiskunnasta on 'kateissa' kymmeniä tuhansia nuoria, luulisi, etteivät leikkaukset koulutuksesta ole oikea vastaus ongelmaan.

TTIP-sopimus globaalien yritysten ja investoijien etuvartiona

Neuvoteltavana oleva vapaakauppasopimus uhkaa valtioiden kykyä puolustaa kansalaistensa etua.

Oikeistolaista propagandaa tieteen kaavussa

Tietokirjailija Ari Ojapelto alleviivaa Etlan raportin kritiikissään, ettei tuottavuuden kasvu enää synnytä uusia työpaikkoja.

Palkka-ale ei parannakaan kilpailukykyä

OECD:n neuvonantaja Ronald Janssen arvostelee IMF:n ideologisia laskentaharjoituksia.

Veroparatiisit ja pitsapoliisit: harmaa talous ja sen torjunta

Poliisi tehovalvoo pitsan hintaa tilanteessa, jossa koko harmaan taloutemme suuruus saattaa ylittää 30 miljardia euroa.

Venäjän-kauppa

Yhdysvallat vaatii EU:lta tiukkaa pakotekuria ja lisää omaa Venäjän-kauppaansa. Suomen menetykset ovat EU:n kärkeä.

Terrori-isku poliisivaltion ytimessä

Pariisin veritöiden tekijöiden ja valvontayhteiskuntaa ajavien edut yhdistyvät sotarumpujen voimistuvassa kuminassa.

Suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden raskain sarja

Sami Parkkosen mielestä Suomen poliittiset päättäjät täyttävät järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit.

Mitä on tekeillä? Kuka provosoi ketä?

Suomi harjoittelee Baltian puolustamista Naton Itämeren suurimmassa sotaharjoituksessa.

Viiden miljoonan vuoden tuomio

Suomalaisten hengen vaarantavien sotaharjoitusten salailusta voisi langettaa teon vakavuuteen suhteutetut tuomiot, kirjoittaa Mikael Kallavuo.

Kenen asialla olet, presidentti Sauli Niinistö?

Presidentti Niinistö ei edistä Suomen asioita Venäjän suuntaan, vaan tyytyy toimimaan USA:n ja EU:n sanansaattajana.

Yhdysvallat ruokki Syyrian sotaa auttaakseen Israelia

Hillary Clintonin sähköpostit vahvistavat, että Yhdysvaltain hallinnossa on tuettu Syyrian hallituksen kaatamista Israelin etujen puolustamiseksi.

Miksi valta vaihdettiin Brasiliassa?

Brasilian vallanvaihto-operaation taustalla on nähty Yhdysvaltain tyypilliset metodit ja intressit.

TiSA-vapaakauppasopimus on mainettaan pahempi

TiSA-sopimuksella pyritään pääsemään käytännössä kokonaan eroon julkisesti tuotetuista palveluista.

Missä Sipilän hallitus, siellä pulma!

Miten pitkään oikeusvaltiomme kestää hallituksen vähäosaisten perusoikeuksia murentavaa politiikkaa? kysyy Tapio Kuosma.

Robotisoituminen, työttömyys ja talouskehitys

Modernit yhteiskunnat tarvitsevat älykkään robotisaatiostrategian. Sellaiseksi ei riitä sisäinen devalvaatio tai 'yhteiskuntasopimus'.

Persut pääomapuolueiden aisankannattajiksi

Juha Sipilä pisti pääomaverotuksellista yksityisajattelua yrittäneen Timo Soinin tylysti hallitusruotuun.

Itävaltalaistutkimus: pakotteet käyvät kalliiksi Euroopalle

Taloustutkimuslaitoksen ennusteet lännen ja Venäjän pakotesodan vaikutuksista EU-maihin ovat komission arvioita synkemmät.

Suomen median propaganda on hiipien muuttunut sensuuriksi

Suomen media julistaa itse olevansa sanavapauden mallimaa. Ulkopuolinen tarkkailija havaitsee median sanoman muuttuneen hiljalleen propagandasta sensuuriksi.

Julkisen sektorin markkinaistamisen vuosikymmenet

Ville Yliaskan väitöskirja kertoo tavoista, joilla uusliberalistinen tehokkuusajattelu ujutettiin Suomen julkishallintoon.

Kuka voittaa sodassa? Kuka häviää?

'Uudessa uljaassa maailmassamme' meitä hyväksikäytetään julmasti ja kuin huomaamatta kapitalismin 'vapauden ja demokratian' nimissä, toteaa Klaus Rahikainen.

179 000 trollin armeija

Mainostoimistojen palveluja tarvitaan viholliskuvien luonnissa ja iskostamisessa ihmisten mieliin.

Sanat todellisuuden nurinpäinkääntäjinä

Riikka Söyring muistuttaa tarpeesta katsoa sanojen ilmimerkitysten taakse.

Ulkoistamisen näyteikkuna

Rääkkylän kunnan tapaus tarjoaa esimerkin siitä, millä tavalla sosiaali- ja terveyspalveluja ei kannata ulkoistaa.

Valehtelun strategia: Hollanti, EU, Ukraina

Hollannin hallituksen tilauksesta laadittu valehtelun strategia vuoti julki ja herättää närkästystä.

Pakolaiset ansaitsevat asiallisen kohtelun ja kirjoittelun

Heli Järvinen peräänkuuluttaa asiallista pakolaiskeskustelua ja maahanmuuton pitkän aikavälin hyötyjen huomioimista.

Salaliittojako ei muka ole? Nauhoitetut keskustelut Brasilian presidentin syrjäyttämisestä julki

Puhelupaljastus: Brasilian "vallankaappauksen" taustalla korruption peittely.

Peittelyn taito – hävettävän politiikan hävettävän huono uutisointi

Riikka Söyring pohtii Irakin sotaa ja Chilcot-raporttia.

Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen ei ole katastrofi

Kilpailukykymme ongelma eivät ole yksikkötyökustannukset vaan kiinnostavien tuotteiden puute, kirjoittaa professori Antti Hautamäki.

Venäjä esitti YK:lle tietoja Turkin tuesta terroristeille

Venäjän YK-edustaja Vitaly Churkin yksilöi kirjeessään turvallisuusneuvostolle, miten Turkki tukee Isis-terroristeja.

Mitä säteilyturvakeskus turvaa?

Säteilyturvakeskus ei enää tutki eikä lue tutkimuksia. Säteilynäkemykset omaksutaan suoraan globaaleilta byrokratioilta.

Pääministeri Sipilän pelastuskertomus

Jouni Tilli arvioi Juha Sipilän retoriikkaa hänen nimetessään kansallisen kadotuksemme syntipukit ja viitoittaessaan polun kiirastulen läpi pelastukseen.

Miksi ja mistä soditaan?

Pinnallisesti järjettömienkin sotien taustalla on taloudellista ja/tai geopoliittista järkeä.

Oppistakeikkaa! Pankkeja nurin taloudellisen vakauden EU:ssa

EU:n pankkien taseissa on suuri määrä tuottamattomia lainoja.

Päättääkö Suomen Turvallisuuskomitea ulkopolitiikasta?

Mikko Elo pohtii, onko Suomen Turvallisuuskomitea uhka Suomen turvallisuudelle.

Syyria ja Suomi – suurvaltashakin pelinappulat

Riikka Söyring tarkastelee ajankohtaista geostrategista asetelmaa.

FITCH Ratings: Yhdysvaltain taloudella ei mene hyvin

USA:n talousindikaattorit negatiiviset neljä kvartaalia perätysten

Järjestelmäkriisi uhkaa – missä vika?

Julkisen velan, palkkatason ja alhaisen tuottavuuden sijaan taloutta epävakauttavat varallisuuden liiallinen keskittyminen, kuplatalous ja verokeitaat.

Stubbille puhtaat paperit

Oikeuskansleri selittelee ministeri Stubbin edesottamuksia parhain päin.

Mitä Nato-arviosta voi sanoa?

Natomieliset odottivat kehotusta laittaa töpseli seinään. Tuore Nato-arvio sanookin, että käyttäkää järkeänne. Siinä pistorasiassa on sellainen jännite, että syttyy tulipalo.