Me kaikki olemme kreikkalaisia

Journalisti Chris Hedges tarkastelee rajoittamattoman kapitalismin seurauksia amerikkalaisnäkökulmasta.

Varallisuus on Suomessa verottajan erityissuojeluksessa

Suomen varallisuusverot ovat noin kolmasosan EU:n keskiarvoa alemmat.

Ilmestyskirjan ratsastajat kylvävät tuhoaan

Ilmestyskirjan ratsastajat – ilmastonmuutos, migraatio, taudit ja valtion epäonnistuminen – kylvävät taas tuhoaan ihmiskuntaan ja talouteen.

TTIP-sopimus globaalien yritysten ja investoijien etuvartiona

Neuvoteltavana oleva vapaakauppasopimus uhkaa valtioiden kykyä puolustaa kansalaistensa etua.

Oikeistolaista propagandaa tieteen kaavussa

Tietokirjailija Ari Ojapelto alleviivaa Etlan raportin kritiikissään, ettei tuottavuuden kasvu enää synnytä uusia työpaikkoja.

Palkka-ale ei parannakaan kilpailukykyä

OECD:n neuvonantaja Ronald Janssen arvostelee IMF:n ideologisia laskentaharjoituksia.

Rahoitusjärjestelmä on terrorismia suurempi uhka

Pankkien sanelema rahoitusjärjestelmämme tappaa reaalitalouden. Häviäjiä ovat kaikki työläisistä suuryritysten omistajiin.

Libya tuhottiin rahan suojelemiseksi

Vanha sanonta, että kaikki sodat ovat pankkiirien sotia, on totisinta totta.

Oppistakeikkaa! Pankkeja nurin taloudellisen vakauden EU:ssa

EU:n pankkien taseissa on suuri määrä tuottamattomia lainoja.

FITCH Ratings: Yhdysvaltain taloudella ei mene hyvin

USA:n talousindikaattorit negatiiviset neljä kvartaalia perätysten

Järjestelmäkriisi uhkaa – missä vika?

Julkisen velan, palkkatason ja alhaisen tuottavuuden sijaan taloutta epävakauttavat varallisuuden liiallinen keskittyminen, kuplatalous ja verokeitaat.

Steve Keen: Seuraava talouskriisi ja yksityinen velka

Yksityinen velka on kriisien ja kasvun keskeinen selittäjä.

Giánis Varoufákis: kapitalismi uhkaa tuhota demokratian

Kapitalismi tuhoaa demokratian, ellemme nouse vastarintaan, varoittaa Kreikan entinen valtiovarainministeri.

Konkurssikypsän talousjärjestelmän kuolinkouristukset

Taloustieteilijä Ha-Joon Chang selittää, miksi maailmantalous kulkee kohti taantumaa.

2000-luku: Petoksen aikakausi

Taloustieteilijä ja USA:n entinen apulaisvaltiovarainministeri Paul Craig Roberts kiteyttää väistyvän hegemonin moraalisen ja taloudellisen onttouden.

Vasemmisto valmisteli varasuunnitelmaa Pariisissa

Eurosta eroaminen ei riitä vasemmiston talouspoliittisen vision kulmakiveksi, kirjoittaa Heikki Patomäki.

IMF pelkää velanoton loppuvan

Maailmantalous on erittäin haavoittuvassa tilassa, eikä velka käy kaupaksi, murehtii IMF.

Italian pankit rahapulassa – taas

Italian hallitus pankkisektorin ongelmien, EU-normien ja budjettikurin ristipaineissa.

Eduskunnan Talousvaliokunnan Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen julkinen kuuleminen 24.5.2016 12.00–13.30

Suomen Pankin poppakonsti: Vienti vetämään palkka-alella. Idänkaupasta ja kysyntäpuolesta vaietaan.

Oxfam: Verojen välttely järjestelmällistä

Oxfam-järjestön mukaan 90 prosenttia maailman 200 suurimmasta monikansallisesta yrityksestä välttelee veroja.

Myrskyä luvassa talouden taivaalla

Ideologiavetoinen keskuspankkipolitiikka näyttää ajautuneen umpikujaan samalla kun maailmantalous valmistautuu sukellukseen.

IMF: Eurooppalaispankit riski maailmantaloudelle

Jos Deutsche Bank kaatuu, maailman muut pankit seuraavat, todennäköisesti alkaen Ranskasta, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista.

Kuinka alas palkkojen tulisi joustaa?

Työtä tekevien köyhien määrä kasvaa kaikkialla automaation, digitalisaation ja työn matalapalkkamaihin siirtymisen vuoksi.

EKP:n raportti rahoitussektorin kriisistä

Euroalueen keskuspankki EKP:n esiraportin perusteella rahoitusjärjestelmä on tullut todella kalliiksi euromaille, ja hinta saattaa vielä nousta.

Uusliberaali talouspolitiikka lisää massamaastamuuttoa Yhdysvalloista

Ekonomisti Michael Hudson liittää muuttoliikkeet eriarvoisuuden kasvuun.

Katastrofin komponentit kasassa

Pankkiunionissa valtiot vastaavat pankkien riskeistä. Jo pelkät Deutsche Bankin johdannaisvastuut ovat tuhat kertaa pankkiunionin kriisirahastoa suuremmat.

Milanovic: Eriarvoisuuden taloudellinen merkitys

Branko Milanovic pohtii tuloerojen syitä, vaikutuksia ja keinoja niiden vähentämiseksi.

TPP-vapaakauppasopimuksen haitat

TPP-sopimus näyttää vähentävän työpaikkoja, alentavan tulotasoa ja lisäävän eriarvoisuutta.

Saksa aikoo laillistaa lääkekannabiksen vuoteen 2017 mennessä

Kannabiksen laillistaminen kansainvälinen trendi. Yksityinen vankilasektori vastustaa laillistamista.

Koneisto kertoo Kreikasta paljon valheita

Mikä Kreikkaa koskevista virallistotuuksista pitää kutinsa ja mikä on silkkaa poliittisesti tarkoituksenmukaista harhaanjohtamista?

Kysyntä, tarjonta ja epätäydellinen todellisuus

Talousromahduksen välttäminen edellyttää maailman suurten talouksien yhteistyötä, päättelee professori Muscatelli.

Pankkiunioni vaarantaa talletuksesi

Joulukuun alussa US-blogissa "Pankkiunioni vaarantaa talletuksesi" ajattelin ääneen, miksi uskoin pankkiunionin vaarantavan ihmisten talletukset. Nyt se on virallista.

Katoava keskiluokka

USA:ssa työssäkäyvien apua tarvitsevien määrä ylittää työttömien avun tarvitsijoiden määrän.

Euroopalla keskeinen rooli Kiinan maa- ja merisilkkitiessä

EU:n toiseksi suurin kauppakumppani Kiina kuroo eroa Yhdysvaltoihin investoimalla logistiikan infrastruktuuriin.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö: Hedgerahastoissa riski rahoitusjärjestelmälle

Voimakkaasti vivutut hedgerahastot vaarantavat finassivakautta markkinahäiriöiden ja suurten pankkien altistuksen kautta.

John Maynard Keynes – kansantaloustieteen jättiläinen

Oikeudenmukainen maailmankauppa olisi Keynesin oppien mukaan mahdollista.

Talouskurille ei vaihtoehtoa? Valetta!

Velka on Veli otettaessa, Matinpoika maksettaessa.

Näinkin voi rikastua Suomessa!

Pankkikriisi 1990-luvulla oli sekoitus ahneutta ja ammattitaidottomuutta. Sen aikakauden poliitikot ovat edelleen vallassa. Kriisi aiheutti suurta tuhoa, mutta joku kuitenkin rikastui. Hän on Björn Wahlroos.

Köyhät maksavat yritysverokilpailun

Verokilpailu ja uusliberalistinen talouspolitiikka kasaavat voitot harvoille ja köyhdyttävät valtiot, kansakunnat ja kansalaiset.

Yhdysvallat painostaa Intiaa alistumaan korporaatioglobalismiin

Maiden väliset TPF-neuvottelut käynnistyivät uudelleen neljän vuoden tauon jälkeen vuonna 2014.

Uusliberalismin teoria ja käytäntö: cul-de-sac?

Uusliberalismista on tullut läntisen maailman virallinen talousoppi, jota opetetaan yliopistoissa ja sovelletaan kaikkialla. Sen vastustaminen edellyttää poikkeuksellista rohkeutta ja kykyä nähdä itsestäänselvyyksien yli.

Saiko Holmström Nobelinsa osaamisesta vai asenteesta?

Nobel-palkittu talousprofessori ei nähnyt merkkejä IT-kuplan puhkeamisesta eikä tiedostanut ylimitoitettujen kannustinjärjestelyjen ongelmia.

PwC: Vuonna 2050 kehitys ja kasvu löytyvät idästä

Panosten laittaminen kasvun löytämiseen maamme perinteisistä vientimaista kuten Saksasta tai sitoutuminen TTIP/CETA-alueeseen olisi kohtalokas virhe.

John Doe ja Panama-paperit

Veroparatiisit ovat olleet jo vuosikymmenien ajan rikkaiden edelleen rikastumisen tukijalka. Lukuisat suomalaiset ovat olleet siinä mukana. Panama-paperien julkitulo horjutti tätä järjestelmää mutta ei kaatanut sitä.

Washington Intian brutaalin rahakokeilun takana

Intian setelien mitätöinti on suurhyökkäys sodassa käteistä vastaan.

Kiky-sopimuksen vaikutukset ja tarkoitus

Kiky ei parantanut kilpailukykyä vaan pääoman tuottoa, osoittaa Tuomo Liias.

Suomen talous ja työllisyys

Talousammattilaisten ennusteet eivät osu oikeaan. On syytä pohtia, miksi.

Euroopan unioni liittymässä sotaan käteistä vastaan

Käteisen rahan käyttöä halutaan rajoittaa vetoamalla terrorismin vastaiseen sotaan.

Kikyn vaikutus työllisyyteen

Kilpailukykysopimus ei ole lisännyt työllisyyttä, vaan työnantajien voittoja.

Perusoikeudet ja perustuslaki

EU käyttää (surutta!?) tuhansia miljardeja pankkien kasinotalouden tukemiseen. Samalla se pitää yllä tiukkaa budjettikuria ja lisää köyhyyttä. Tässä on syvä ristiriita, johon EU tulee kaatumaan ennemmin tai myöhemmin.

IMF:n entinen pääjohtaja tuomittiin kavalluksesta Espanjassa

Kaikkiaan 64 pankkitoimihenkilöä ja johtokunnan jäsentä sai rangaistuksen varojen väärinkäytöstä.

Saksan merkitys Suomen taloudelle

Koska lähes 2/3 Suomen viennistä suuntautuu euroalueen ulkopuolelle, Saksan taantuma voi euroa heikentäessään edistää Suomen talouskasvua.

Koronalla rahastaminen on alkanut

Koronaviruksen talousvaikutukset saattavat osoittautua terveydellisiä vaikutuksia tappavammiksi. Sisäpiiritiedolla rahastettiin ennen pandemiajulistusta.

Kreikkaa ulosmitataan

Kreikan velkapakettijankutus on ryöstön selittelyä ja poliittista peliä. Kreikkaa apu ei auta.

Suomen taloustilanne ja poppamiesten taantumatanssi

Maamme taloudella ei mene niin huonosti kuin on annettu ymmärtää, kirjoittaa Tuomo Liias.

Kun keskuspankeista tulee roskapankkeja

Keskuspankit ovat yltyneet taas hillittömään pörssipelastusoperaatioon. Reaalitalous saa upota.

Rakenteellisen korruption hintalappu: 2500 miljoonaa vuodessa

Kansallisen omaisuuden ulkomaistamisesta on tullut suunnaton lasku yhteiskunnalle.

Ovatko keskuspankit kaappaamassa vallan valtioilta?

Keskuspankkiirit käyttävät vihreää kumousta tekosyynä ja tulevaa romahdusta väistämättömänä olosuhteena suunnitellessaan kaiken finanssipoliittisen vallan keskittämistä paniikin turvin keskuspankeille.

Blokkien paluu – perusanalyysiä globalisaatioista

Uudessa kirjassa tarkastellaan BRICS-liittouman nousua Yhdysvaltain hegemonian haastajaksi ja kritisoidaan Suomen poliittista asemoitumista.

Yli 80 maata hakenut hätärahoitusta IMF:ltä

Koronavirus on ajanut yli 80 maata hakemaan hätäapurahoitusta IMF:ltä. Yhdysvaltain talouspakotteet vaikeuttavat viruksen torjuntaa.

Onko Venäjä haastamassa Yhdysvaltain aseman Koillis-Aasiassa?

Venäjän talouskehityksestä uutisoidessaan Suomen media on käytännössä sivuuttanut Venäjän idänsuuntauksen, kirjoittaa Ville Kyrönlahti.

EKP ja keskuspankkien kriisi

Keskuspankit ovat monetarismin myötä muuttuneet rahamarkkinoiden valvojista finanssimaailman osiksi, jotka itse tuottavat kriisejä sen sijaan että hallitsisivat niitä, kirjoittaa Tuomo Liias.

Palkankorotuksilla positiiviset vaikutukset Saksan talouteen – IMK

Tutkijat pitävät Saksan työyksikkökustannusten liian hidasta nousua eräänä syynä euroalueen taloudelliseen epätasapainoon.

Superrikkaat nettoavat pandemialla

Koronaviruspandemialla rahastaminen on vasta alussa.

Voisiko hallitus pelastaa talouden lisäämällä rahaa pankkitileillemme?

Phillip J. Watt tarkastelee taloustieteen toisinajattelijoiden ideoita kansantalouden pönkittämiseen.

Thomas Piketty – innoittava ekonomisti

Tulo- ja varallisuuserojen nykyisen kaltainen kasvu pitäisi pysäyttää. Siihen on olemassa keinoja, mutta se edellyttäisi tiivistä kansainvälistä yhteistyötä, jolle ei löydy riittävää kannatusta.
Seymour Fogel: The Wealth of the Nation

Varallisuuserot jatkavat kasvuaan

Rikkain prosentti omistaa noin puolet kaikesta maailman varallisuudesta.

Adam Smith ja näkymätön käsi

Onko yksilön taloudellisen edun tavoittelu yhteiskunnan edun mukaista?

Yhdysvaltain kongressi on päättänyt pakotteista EU:ta vastaan

Yhdysvaltain uusia Venäjä-pakotteita on pidetty hyökkäyksenä Euroopan maiden etuja vastaan.

Naomin apokalypsi

Naomi Klein osoittaa teoksessaan, että ”fundamentalistisen kapitalismin apuna on kautta linjan ollut häikäilemätön pakottaminen”. Tätä pakottamista on ”kohdistettu sekä valtioon että lukemattomiin yksilöihin”.