Tiedejulkaisu: harppaus ’ajatustenluvun’ teknologiassa

Amerikkalaisyliopiston tutkijat kertovat tunnistaneensa monimutkaisia ajatussisältöjä tietokoneohjelmaa ja aivojen kuvantamista käyttäen.

Faktat ja totuuden jälkeinen aika

Professori Timo Järvilehto pohtii tiedon, tieteen ja totuuden perimmäisiä kysymyksiä.

Tuore paljastus tietojen manipuloinnista sähköistää ilmastokeskustelua

Asiantuntija kertoo nykyisen käsityksemme ilmastonmuutoksesta perustuvan valheellisille tiedoille.

Tutkimus: maailmankaikkeus saattaa olla hologrammi

Uuden tutkimuksen perusteella todellisuutemme saattaa olla paljon hämmästyttävämpi kuin moni kykenee kuvittelemaankaan.

Langaton teknologia, koulut ja lasten terveys

Langatonta teknologiaa otetaan käyttöön kouluissakin, vaikka lapset oireilevat siitä.